Hyvät kuulijat Tuoreet terveiset Etelä-Afrikasta, Kapkaupungista. Tällä kertaa olin siellä lobbaamassa hiihdon MM-kisoja 2013 Suomeen. Valitettavasti emme siinä nyt onnistuneet, mutta seuraavalla kerralla yritetään uudelleen. Aikataulumme Kapkaupungissa oli tiukka, turistikierroksille ei jäänyt aikaa. Etelä-Afrikka olisi ollut kiinnostava maa myös pitkän historian omaavan kaivostoimintansa vuoksi. Toivottavasti pääsen vielä joskus tutustumaan maan todellisiin rikkauksiin. Koska Suomi on EU:n jäsen ja meillä noudatetaan yhteisesti päätettyjä tavoitteita ja määräyksiä on hyvä aloittaa tämänhetkisen tilanteen kartoitus EU- tasolta. EU:n huippukokous on paikka, jossa pyritään linjaamaan EU:n yhteisiä pyrkimyksiä suhteutettuna globaaliin muutokseen ja kehitykseen. Tällä hetkellä EU pyrkii mahdollisimman suureen omavaraisuuteen kaivannaisteollisuudessa. EU:n ja samalla tietysti Suomen teollisuus tarvitsee raaka-aineita kilpailukykyisellä hinnalla luotettavista ja kestävän kehityksen periaatteen mukaisista lähteistä. Teollisuusmineraalipuolella omavaraisuus onkin huomattavan korkea, tosin EU jo tarvitsee runsaasti metallisia raaka-aineita myös oman alueen ulkopuolelta. Olemme keskellä kaivosteollisuuden nousukautta. Metallien ja teollisuusmineraalien hinnat ovat korkealla - osittain Aasian ja Venäjän valtavan rakennusbuumin takia. Toisaalta kullan hintaa nostaa dollarin huokeus ja epävakaat rahamarkkinat. Malminetsintä elää uutta kukoistuskautta monen vuoden laman jälkeen. Uusia esiintymiä löytyy ja jo löydetyt esiintymät tarkentuvat. Ennusteiden mukaisesti tulevaisuuden kasvavia kaivosmaita ovat edelleen ainakin Kiina, Venäjä, Australia, Afrikka ja Etelä-Amerikka. EU:n osuus pudonnee suhteellisesti melko vähäiseksi, meidän esiintymämme eivät Euroopan taseeseen vaikuta. USA:lla ja Kanadalla on öljyliuske- ja öljyhiekkaesiintymiä, jotka ovat näillä energian hinnoilla isoja hyödyntämiskohteita. Esiintymän löytymisestä kaivoksen avaamiseen on kuitenkin pitkä ja monimutkainen tie, paljon byrokratiaa ja suuria investointeja. Hintojen nyt ollessa nousussa on Suomessakin kannattavaa jatkaa olemassa olevia kaivoksia ja avata vanhoja kaivoksia, vaikka esiintymät eivät olisikaan erityisen rikkaita. Myös jo jätteeksi tuomittua materiaalia, esim. rikkikiisua voidaan hyödyntää menetelmien parannuttua ja hinnan noustua. Vanhat kaivokset ovat erityisasemassa, koska byrokratia ja infra ovat jo valmiina. Niiden toiminta saadaan helposti kannattavaksi. Myös muualla EU:n alueella löytyy uusia mahdollisuuksia, esimerkkeinä Puola ja Romania, jos ja kun lainsäädäntö ja asenteet sen sallivat. Monet jo suljetut kaivokset voidaan avata uudelleen uusilla tekniikoilla. Suomi on aina ollut globaalilla tasolla pieni mutta monipuolinen kaivosmaa. Täältä löytyy monia eri malmeja, joiden esiintymät ovat kohtuullisia kooltaan.
Suomen kaivoslouhinta lisääntyy nyt nopeasti mm. Talvivaaran, Kittilän, Kylynlahden ja mahdollisesti lähivuosina myös Kevitsan, Suhangon ja monen muun suunnittelun alla olevan kaivoksen ansiosta. Tuntuu siis, että kaivoksia ilmestyy Suomeen kuin sieniä sateella. Näin ei kuitenkaan ole sillä kaivosten määrä on ollut aikaisemmin todella alhainen. Nyt uuden nousun myötä kaivosala toivottavasti houkuttelee myös nuorisoa. Meillä on vihdoin kaivattuja näyttöjä kaivosteollisuuden laajuudesta ja jatkuvuudesta. Kaivosteollisuus on myös globaalia toimintaa entistä selkeämmin. Siksi koulutuksenkin tulee ottaa huomioon liikkuvuuden vaatimukset. Kaivannaisteollisuuden lamakauden jälkeen henkilöresurssien kysyntä on kasvanut nopeasti. Yhteistyössä teollisuuden kanssa on voitu selvittää resurssien tarvetta. Arvioitua valmistuvien määrää ja vuositarvetta verrataan keskenään eri osaamissektoreilla. On syytä muistaa, että geologeja, louhijoita ja rikastajia ja prosessi-insinöörejä on valmistunut lamankin aikana vuosittain yhteensä kymmeniä. TKK:sta valmistuneet louhijat ovat kaivoslamasta huolimatta työllistyneet kalliorakentamiseen ja urakoitsijoille sekä laitevalmistukseen ja rikastajat esim. kierrätystekniikan aloille. Teollisuuden rooli on perinteisesti Suomessa ollut suuri opiskelijoiden motivoinnissa ja syventymiskohteen valinnassa. Teollisuuden yhteydet yliopistoihin ja kouluihin ovat samoin olleet läheiset. Tämän suomalaisen, kaikkia hyödyttävän perinteen soisi jatkuvan myös kansainvälistymisen aikana. Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on ennen muuta varottava kouluttamasta ketään työttömäksi. Tällaista vaaraa ei tosin tällä hetkellä näy. Suurempi vaara on että Suomessa koulutetut osaajat lähtevät muualle parempien palkkojen ja etenemismahdollisuuksien perässä. Hyvät kuulijat Vaikka metallien ja teollisuusmineraalien kaivun osuus bruttokansantuotteestamme oli 2006 vain 0,3 prosenttia, on sen merkitys alue- ja työvoimapoliittisesti merkittävä. Suuri osa kaivoksistamme sijaitsee Itäja Pohjois-Suomessa, joissa työpaikkojen tarjonta on muuten vähäistä. Kaivos tuo paikkakunnalle työtä myös kerrannaisvaikutteisesti. Tämä on parasta aluepolitiikkaa. Meidän onkin luotava suomalaiset olosuhteet sellaisiksi, että yrittäminen täällä on vakaalla pohjalla ja kannattaa. Valtion on varauduttava edistämään kaivoshankkeita liikenne- ja logistiikkainvestoinneilla ja koulutuspanostuksilla. Byrokratian on joustettava muuttuneissa tilanteissa tarpeen mukaan. Ja ennen kaikkea kaivososaajia on oltava tarvetta vastaavasti saatavilla ja osaamisen tason on oltava maailman huippuluokkaa. Ei mikään pieni vaatimus, mutta meillehän se on helppoa! Entä sitten lainsäädäntö? Suomen tällä hetkellä voimassa oleva kaivoslaki on vuodelta 1965 ja tehty senaikaisia tarpeita vastaavaksi. Tilanne muuttui kun Suomi avautui EU:hun liittymisen yhteydessä vuonna 1995 myös kaivosteollisuuden osalta. Harvojen vielä kotimaisten yhtiöiden rinnalle tuli nopeasti runsaasti ulkomaisia malminetsijöitä ja kaivosyhtiöitä. Suomi oli uusille tulijoille lupaava,
heille "koskematon" kenttä tehdä löytöjä. Vuosituhannen vaihteessa myös mineraalien ja metallien hinnat nousivat ja mullistivat kokonaan kaivannaisteollisuuden kannattavuuden. Kaivoslain muutoksesta puhuttiin jo viime vaalikaudella. Sen seurauksena oli ensin vaarassa, että laki valmisteltaisiin nopeasti, ikään kuin huitaisemalla ja olisi jo tuotu eduskuntaan päätettäväksi. Monet kauhistuivat tällaista pikalakia. Itsekin otin asian puheeksi ministerin ja ministeriön edustajien kanssa ja toppuuttelin kiirettä. Mieluummin kunnon laki hyvin valmisteltuna, kuin pikalaki, jota joudutaan sitten korjaamaan. Nyt lakia on valmisteltu ajan kanssa. Viime syksynä meille kansanedustajille kerrottiin, että laki tulee eduskuntaan vuoden 2008 keväällä. Alkuvuodesta kävi selväksi, että valmistelu toimikunnalle on annettava lisäaikaa ja lakiehdotus valmistunee syksyllä 2008. Viimeisin tieto on, että saamme lain eduskuntaan keväällä 2009. Tämä on siis tällä hetkellä viimeisin tieto. Sinänsä lain valmistumisen siirtyminen ei harmita eikä ihmetytä. Kyseessä on vanha laki, johon tulee paljon uutta asiaa. Suomi, Eurooppa ja maailma ympärillämme ovat muuttuneet. Nyt tarvitsemme lakia, joka ottaa huomioon nämä muuttuneet globaalit olosuhteet, esimerkiksi kaivoksiemme ulkomaisen omistuksen. Hallitusohjelmassa sanotaan, että "Kaivoslakia uudistetaan siten, että siinä yhtäältä otetaan huomioon ympäristönäkökohtien, kansalaisten perusoikeuksien ja elinolojen turvaaminen, kuntien vaikutusmahdollisuudet sekä maanomistajien oikeudet ja toisaalta varmistetaan edellytykset malminetsinnän ja kaivostoiminnan kehittämiselle." Tavoitteena on siis laki, joka huomioi kansalaisten aseman, sopii yhteen kuntien kaavoitus- ja suunnittelutyön kanssa, noudattaa hyväksyttyjä ympäristön- ja luonnonsuojelun periaatteita ja samalla luo edellytyksiä kaivostoiminnan kehittymiselle. Ei ole helppo nakki. Lain uudistamisessa keskeisiä ovat kaivostoiminnan edellytysten turvaamisen lisäksi etenkin kiinteistön omistajan oikeusasema, toiminnan vaikutukset ympäristöön ja maankäyttöön sekä toiminnasta aiheutuvien haittojen ehkäisy ja vähentäminen. Kuntien vaikuttamismahdollisuudet ja yksilön mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon on tarkoitus turvata nykyistä paremmin. Yksi hankalimmista selviteltävistä asioista lienee valtaus- ja kaivospiiritoimituksiin liittyvät maksut ja erityisesti maanomistajille maksettavat louhintamaksut. Käytäntö on ollut kirjavaa niin Suomessa ja muualla maailmassa. Erilaisia malleja löytyy niin naapuristamme Ruotsista kuin maapallon toiselta puolelta Australiasta. Malleihin vaikuttaa paljon se, omistaako valtio maaperän ja mineraaliset luonnonvarat, malmit vai kuuluvatko kaikki oikeudet kiinteistönomistajille. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Suomeen parhaiten soveltuva ratkaisu olisi kerätä louhintamaksu ns. "kaivoksen
portilla". Nyt kun uutta kaivoslakia ollaan ministeriössä luomassa, on kentältä kuulunut napinaa siitä, ettei kaikkia asianosaisia ole kuultu. Tuntuu todella erikoiselta, jos kaivosyrittäjiä ei kuultaisi lainkaan, ovathan he olennainen osa kaivannaisteollisuuden toimijoista. Kun laki tulee eduskuntakäsittelyyn on meillä kansanedustajilla vielä mahdollisuus kutsua eri tahojen edustajia kuultaviksi. Toivotaan kuitenkin, että yrittäjiä kuullaan jo lain valmistelun aikana, jolloin muutosten tekeminen on huomattavasti helpompaa. Toki hyvään hallintotapaan kuuluu kaikkien asianosaisten kuuleminen. Hyvät kuulijat Tulevaisuudessa kaivosalalla on seurattava tarkasti myös energiakysymysten edistymistä. Energia on teollisuuden käyttämää materiaalia, jonka hinta vaikuttaa suoraan alan kannattavuuteen. Energiaintensiivisillä aloilla energian tasainen saatavuus on välttämättömyys. Kaivostoiminnassa käytettävästä energiasta valtaosa on sähköä. Kaivokset eivät voi sattuneesta syystä muuttaa halvan energian maihin, mutta kannattavuuslaskelmissa energian hinnalla ja saatavuudella on merkityksensä: pidetäänkö kaivos auki vai suljetaanko se. Jatkojalostusta on jo nyt siirtynyt meiltä pois. Tätä keskustelua käydään muuallakin kuin Suomessa. Maailman laajuisesti on pystyttävä ratkaisemaan ilmaston lämpenemiseen ja energian riittävyyteen liittyvät ongelmat. Hallituksella ja eduskunnalla on todella haastava tehtävä päättää niistä toimista, joilla energian tuotantoa tullaan säätelemään tulevina vuosina. Investointiavustukset, syöttötariffin eri muodot, turpeen päästökertoimen muuttuminen, ydinenergian luokitteleminen päästöttömäksi; kaikki vaikuttavat myös tulevaisuudessa. Nyt tehtävät ratkaisut voivat olla hyvinkin kauaskantoisia. Ne on tehtävä viisaudella ja niissä on otettava huomioon energia-alan kehittyminen ja uusien innovaatioiden mahdollisuus. Mitään teknologiaa ei saa pois sulkea vain poliittisilla päätöksillä. On tärkeää, että ensin käytetään kustannustehokkaat ratkaisut ja vasta sen jälkeen mennään kalliimpiin keinoihin. Vesialtaiden ja ydinvoiman lisärakentaminen ovat hyvinkin ajankohtaisia asioita. Energiapolitiikan uudet tuulet saattavat herättää uuteen kasvuun myös kivihiilen, ruskohiilen, palavankiven, öljyliuskeiden ja -hiekkojen louhinnan ja sen rinnalla meille niin tärkeän turveteollisuuden. Hiilidioksidin talteenotto on nousemassa merkittäväksi päästöjä vähentäväksi menetelmäksi. Lisäksi meillä Suomessa Venäjän energiapolitiikan muuttuminen vaikuttaa varsinkin kulutushuippujen aikana. Enää ei Pietaria panna kylmäksi, jotta Suomelle saadaan myytyä sähköä, vaan toisinpäin. Myös Ruotsi on jo osoittanut marssijärjestyksen täysin riippumatta pohjoismaisista sähkömarkkinoista: oma maa ensin, sitten muille jos riittää.
Hyvät kuulijat Nyt kun noususuhdanne kaivosalalla on alullaan ja toivottavasti jatkuu pitkään, on välttämätöntä muistaa kaivosklusterin suhdanneherkkyys. Tilanne maailmalla muuttaa suhdanteita puoleen ja toiseen joskus dramaattisestikin. Hyvinä aikoina on varauduttava niitä seuraaviin huonoihin aikoihin. Ei saa käydä niin, että kaivosyrittäjä kannattavuuden laskiessa ottaa matkalaukkunsa ja häipyy paikkakunnalta, kuten muutamissa konkurssitapauksissa on käynyt. Kaikki jälkityöt ovat jääneet kunnan ja loppukädessä valtion harteille. Myös työntekijät ja urakoitsijat ovat jääneet täysin tyhjän päälle. Valtiolla ei ole ollut mahdollisuuksia mitenkään valvoa omistajien vakavaraisuutta. Suomessa ei ole myöskään käytössä minkäänlaista takuuta tai rahastoa, josta kaivostoiminnan lopettamisen jälkeen voitaisiin maksaa tarvittavat maisemointi ym. ympäristövastuut. Olenkin kysynyt ministeriltä mitä hallitus aikoo tehdä, jotta kaivostoiminnan konkurssitapauksissa esimerkiksi ympäristövastuiden hoitaminen ei jää valtion tehtäväksi ja maksettavaksi. Koska menestyväkin kaivostoiminta loppuu joskus, on kaivoslain uudistamisen yhteydessä kiinnitettävä erityistä huomiota kaivospaikkakuntien elinkelpoisuuden jatkumiseen kaivoksen vielä toimiessa. Koska asia koskettaa tulevaisuudessa kymmeniä paikkakuntia, on tämä otettava vakavasti. On edellytettävä, että yhtiöt, kunnat, maakunnat ja valtiovalta ajoissa ja yhteistuumin luovat strategian, jonka avulla paikkakunta ja sen asukkaat selviävät kaivoksen lopettamisen jälkeenkin. Kunta investoi kaivostoiminnan nousukaudella usein runsaastikin veroeuroja infraan, esimerkiksi kouluihin, terveyskeskuksiin ja kunnallistekniikkaan. On myös kunnan kannalta kohtuutonta, että nämä sijoitukset mitätöityvät kun kaivostoiminta loppuu. Tärkeintä on huolehtia yksittäisten paikkakuntalaisten toimeentulomahdollisuuksien jatkumisesta. Aikaisemmista kokemuksista on viisastuttava ja saatava kaivoslakiin jälkihoidon turvaava pykälä. Kunhan tämä kaivosyhdyskuntien jälkihoitokin saadaan kuntoon, voidaan sanoa, että kaivosalan näkymät ovat tällä hetkellä todella valoisat Suomen kannalta. Tästä on hyvä jatkaa.