2001kerkkä syyskuu info paketti lippukunnille Luet juuri Kerkän, Pääkaupunkiseudun partiolaisten kesän 2002 piirileirin, esittelypakettia. Paketti on koottu kertomaan leiritoimikunnan suunnitelmista ja kutsumaan kaikki lippukunnat mukaan leiriporukkaan. Lukekaa pakettia läpi lippukuntanne johtajiston kanssa tehdessänne ensi kesän leirisuunnnitelmianne. Toivomme, että tutustuttuanne suunnitelmiimme olette yhtä innostuneita lähtemään kerkkäilemään kuin mekin. Jos mieltänne jää kuitenkin kaihertamaan jokin kysymys tai parannusehdotus, vastaamme siihen mielellämme. s.7 Savu- leirielämän perusyksikkö Savut muodostuvat yhdestä tai useammasta hyvin pienestä lippukunnasta. Savuissa asuvat ja syövät kaikki lippukunnan jäsenet, sillä erillistä palveluleiriä ei ole. s.9 Minkälaista ohjelmaa leirillä on? Kerkän ohjelma rakentuu teemalaaksoista, joihin kaikki sudenpennuista johtajaan menevät yhdessä. Laaksojen ideana on antaa jokaiselle ikäryhmälle ja kaikenlaisille partiolaisille elämyksiä. s.10 Ilmoittautuminen Lippukuntien ilmoittautuminen alkaa jo tänä syksynä. Tämän paketin mukana on ilmoittautumis kaavake, joka pyydetään palauttamaan lokakuun loppuun mennessä.
sisällys Sisällysluettelo Yleistä Leirielämä Aikataulu Yhteystiedot Leirinjohtajan terveiset...3 Kerkän tavoitteet...4 Hinta...5 Leirin ajankohta...5 Leirialue...5 Tilinpäätös -mitä kerkkä teiltä odottaa, mitä teille tarjotaan...6 Alaleirit...7 Savut...7 Muonitus...8 Huolto...8 Kansainvälisyys ja sisupartiolaiset...8 Ohjelma...9 Leirin valmistelujen aikataulu...10 Rekrytointi...10 Ilmoittautuminen...10 Lisätiedot...10 Tekijöiden yhteystiedot ja sähköpostilistat...11 Ilmoittautumiskaavake kerkkä lippukuntapaketti syyskuu 2001 LPK-paketin kokosi ja toimitti: Kerkän viestintä tiimi: Anna Ansku Broberg LLT Kari Karhu Jalonen SuVe Sakari Turunen, TNV Eeva Pietilä, LLT sekä: Elli Kana Kotovirta, LePi kerkka-viestinta@yahoogroups.com 2 2
Leirinjohtajan tervehdys Kerkän aikaan tulee kuluneeksi jo kahdeksan vuotta edellisestä piirileiristä. On siis jo korkea aika kerätä kaikki pääkaupunkiseutulaiset partiolaiset saman leiritulen ääreen. Viime piirileiristä on kulunut jo niin paljon aikaa, että aktiivijohtajisto on useissa lippukunnissa ehtinyt uusiutua. Kerkkä onkin sen kokoluokan projekti, että siinä riittää jokaiselle johtajalle uusia johtajakokemuksia, jossa partiomenetelmällä pääsee tekemällä oppimaan. yleistä On vaikeaa kuvitella lippukuntaa ilman omaa leiriä, vähän samalla tavoin on vaikea kuvitella partiopiiriä ilman omaa piirileiriä. Oma piirileiri kasvattaa koko piirin me-henkeä tarjoamalla isoja elämyksiä, joiden kokeminen ei ole mahdollista ilman koko piirin leiriä. Samalla jokainen tutustuu uusiin ihmisiin, ja saa uusia vaikutteita muilta päpalaisilta. Lippukunnille Kerkkä on hyvä leiri. Lippukunnat pystyvät ylläpitämään omaa lippukuntakulttuuriaan, ja samalla saavat hiukan hengähdystaukoa, kun jokaisen lippukunnan ei tarvitse itse rakentaa leirin puitteita ja mahdollisuuksia. Kerkkä on kuitenkin perinteinen ja partiomainen leiri. Ei toisaalta ole olemassa mitään PäPaa. On vain me omiin lippukuntiimme kuuluvat partiolaiset, jotka yhdessä muodostamme partiopiirin. Siksi jokaista meitä tarvitaan, jotta Kerkästä tulisi hyvä leiri meidän leiri. Kerkkä-terveisin, Kontti Kerkän tavoitteet Leirin suunnittelun alkajaisiksi pidimme pitkän arvokeskustelun, jossa mietimme mitä tavoitteita piirileirillä voisi olla, mitä sen pitäisi antaa osallistujilleen ja mitkä ovat usein suurten leirien kompastuskiviä. Päädyimme neljään otsikkoon tavoitteille: sudenpennut ja vartiolaiset, lippukunta, yhteisvastuu ja yhdenvertaisuus sekä avoimuus ja jaksaminen. jatkuu 3
yleistä Sudenpennut ja vartiolaiset Kerkän tavoitteet Kerkän tärkeimmät ryhmät ovat mielestämme sudenpennut ja vartiolaiset sekä yksittäiset lippukunnat. Varsinkin suurilla leireillä pienet partiolaiset voivat välillä olla hieman eksyksissä ja yksinäisiä on tärkeää, että mielekästä tekemistä on riittävästi, mutta myös savuilta ja alaleireiltä tarvitaan panostusta turvallisen leirifiiliksen löytymisessä. -Sudenpennuilla ja vartiolaisilla on leirillä turvallinen olo ja riittävästi mielekästä tekemistä -Kaikilla on leirillä mahdollisuus kokeilla asioita ja ajatuksia -Leirillä muistetaan perusasiat: tarjotaan uusia elämyksiä perinteisistä lähtökohdista -Leirille osallistuminen on edullista leiriläisille Lippukunta Lippukunnan on helppo osallistua melko valmiiksi tehdylle leirille. Suurelta leiriltä saa uusia kontakteja ja oppeja, joita voi myöhemmin hyödyntää lippukunnan omassa toiminnassa. Kun kaikki leirille osallistuvat lippukuntalaiset asuvat samassa savussa, saattaa ruokapöytään eksyä sellainenkin vanha johtaja, jota ei moneen vuoteen ole näkynyt lippukunnan omilla leireillä. -Leiri auttaa päpalaisia oppimaan toisiltaan ja tekemään asioita yhdessä. -Lippukunta saa leiriltä kontakteja ja uusia eväitä toimintaansa. -Leirille osallistuminen on lippukunnille helppoa. Yhteisvastuu ja yhdenvertaisuus Vaalimme myös yhteisvastuun ja yhdenvertaisuuden aatteita. Se tarkoittaa sitä, että jokainen pääsee tekemään leiriä meidän näköiseksemme itselleen sopivalla tavalla. Se tarkoittaa myös sitä, että leirillä liiat nokkimisjärjestykset ja arvoasteikot on poistettu. Sääntöjä toki tarvitaan leirillä, mutta haluamme välttää etuoikeutettujen sisäpiirien syntymistä: säännöistä tehdään selkeät ja hyvin perustellut ja ne ovat samat kaikille leirillä oleville. Toki silti muistetaan, että lapset ovat lapsia: sudenpentu tarvitsee enemmän unta kuin johtaja. -Jokainen saa sopivasti vastuuta. -Kaikki saavat osallistua leirin tekemiseen. -Leiriläiset saavat uusia ystäviä myös muista lippukunnista ja ulkomailta. -Leirillä on mahdollisimman vähän nokkimisjärjestyksiä ja salaisuuksia. Sen sijaan leirillä on selkeät, hyvin perustellut säännöt, joista pidetään kiinni. Avoimuus ja jaksaminen Leirillä myös johtajilla täytyy olla kivaa. Jos työnteko partiossa maistuu puulta ei tulos varmasti ole paras mahdollinen ja leiri jää helposti viimeiseksi. Haluamme tehdä leiristä mahdollisimman hauskan myös niille, jotka tekevät sen eteen työtä. Eli meille kaikille. -Kaikki työtehtävät leirillä ja ennen sitä ovat järkeviä ja perusteltuja. -Leiri suunnitellaan ihmisille - myös leirin tekijöiden viihtyminen muistetaan 4
Hinta Jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus lähteä Kerkälle, yritämme tehdä leiristä edullisen. Pyrimme pitämään leirimaksun sadassa eurossa (597 mk). Verrattuna aiempiin suuriin leireihin hinta on edullinen: edellinen piirileiri Jeturkasti vuonna `94 maksoi 720 mk ja SP:n suurleiri Loisto 850 mk vuonna `96. Säästöt on tarkoitus saada aikaan huolellisella suunnittelulla. Ulkopuolisia esiintyjiä tai popkonsertteja ei leirillä nähdä, vaan rahat käytetään hyvän ohjelman tekemiseen vähän vähemmän kallein eväin. Tarkoitus ei kuitenkaan ole keskittyä käpylehmien tekemiseen, uskomme vain, että isojen leirielämysten aikaansaamiseen ei välttämättä tarvita hirveästi rahaa. yleistä Leirin ajankohta Leiri järjestetään kesällä 2002 heinä-elokuun vaihteessa. Rakennusleiri alkaa 27.7. ja varsinainen leirielämä keskiviikkona 31.7. Vierailupäivä järjestetään 4.8., jolloin sudenpennut lähtevät kotiin. Leiri loppuu torstaina 8.8. ja viimeisenkin purkajan on määrä päästä kotiin suihkuun 11.8. Leirialue Leirialue on Räyskälässä Riihimäen ja Forssan välimaastossa noin sadan kilometrin päässä Helsingistä. Alue on puolustusvoimien omistuksessa olevaa kangasmetsää, ja aivan leirin vieressä on Räyskälän lentokeskus, jonka kiitorataa on tarkoitus käyttää paitsi leirin ohjelma-alueen osana myös vierailupäivän parkkipaikkana. Leirialue sopii hyvin suuren partioleirin pitämiseen. Maasto on kaunista kuivaa mäntymetsää, jota on käytetty aiemminkin leirialueena. Emme siis kuluta neitseellistä maastoa. Alueella on myös valmiina riittävät sähkö-ja vesijohdot tarpeisiimme. Viereisen Särkijärven rannalla on riittävän iso uimaranta ja varsinaisen leirialueen ympärillä aukeavat hyvät vaellusmaastot haikkeja ja pienempiä ohjelmia varten. 5
sisällys Tilinpäätös Mitä Kerkkä teiltä odottaa, mitä teille tarjotaan? Lippukunnan kannalta eroja oman yksityisleirin tekemiseen on paljonkin. Piirileiri tarjoaa mahdollisuuden hankkia uusia ideoita, tutustua muiden lippukuntien perinteisiin ja tapoihin ja oppia uutta. Suuremmalla leirillä on myös mahdollisuus panostaa yksittäisiin ohjelmiin enemmän kuin pienellä lippukuntaleirillä yleensä. Kaikki erot lippukuntaleirin ja piirileirin välillä eivät tietenkään ole piirileirin eduksi. Olemme kuitenkin nähneet vaivaa saadaksemme lippukuntaleirin hyvät puolet myös Kerkälle. Mitä siis tarjoamme lippukunnalle: -Valmiin leirin ohjelmineen ja huoltoineen -Paljon uusia tuttuja, juttuja ja ideoita - mahdollisuuden löytää pysyviä yhteistyökumppaneita ja uusia kavereita -Koulutusta myös johtajille -Mahdollisuuden lippukuntahengen tiivistämiseen - suuremmalla leirillä pienemmänkin partiolaisen käsitys omasta lippukunnasta selvenee. -Isoja elämyksiä, joita lippukuntaleirin puitteissa ei välttämättä olisi mahdollisuutta kokea -Johtajille mahdollisuuden päästä tekemään uusia hommia ja oppimaan uutta. Mitä lippukuntanne pitää tehdä päästäkseen osalliseksi tästä -Ilmoittautua ja valita yhteyshenkilö -Osallistua haluamallanne tavalla alaleirin suunnitteluun -Hoitaa lippukuntalaistenne ilmoittautuminen keskitetysti -Hoitaa oman savunne kalusto huollon mukana leirille -Valita ihmiset, jotka huolehtivat leirillä savunmuonituksesta -Pitää leirillä huolta omista lapsistaan (ohjelma-ajan ulkopuolella) -Osallistua leirillä ohjelmaan -Lisäksi halukkaat johtajat voivat tulla mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan leiriä. 6
Alaleirit Lippukunnat on jaettu alaleireihin olemassa olevien piirin aluejakojen perusteella Helsingin ja Espoon osalta, ja Vantaalaiset lippukunnat muodostavat yhden alaleirin. Alaleirijaolla tahdotaan tehostaa lippukuntien alueellista yhteistyötä. Oma alaleiri ei ole kuitenkaan koko leiri, vaan lippukunnat pääsevät tutustumaan eri alueiden lippukuntiin erilaisissa ohjelmissa. Alaleirit ovat tärkein viestintäkanava lippukuntien ja leirin johdon välillä niin leirillä kuin ennen leiriä. Lippukunnat saavat lippukuntapostin kautta yleistä tietoa leiristä, mutta tiedotus ei jää vain postin varaan. Kun lippukunta on päättänyt osallistua leirille, lippukunta saa yhteyshenkilökseen oman alaleirinsä johtotiimin jäsenen. Yhteyshenkilöön voi olla yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse kaikissa leiriä koskevissa asioissa. Yhteyshenkilöä voi myös käyttää viestinvälittäjänä leiritoimikuntaan päin ja yhteyshenkilö voi tarvittaessa osallistua johonkin lippukunnan kokoukseen, jossa käsitellään leiriin liittyviä asioita. Yhteyshenkilöt tuntevat myös muiden alaleiriin tulevien lippukuntien tilanteen ja pystyvät näin toimimaan linkkinä myös alaleirin eri lippukuntien välillä ja auttaamaan savujen muodostumisessa. Alaleirit järjestävät savunjohtajille tapaamisen keväällä 2002, jossa käydään läpi kaikki leirin kannalta olennaiset asiat. leirielämä Savut Savu on leirielämän perusyksikkö. Savut muodostuvat pääosin yhdestä lippukunnasta, mutta jos jonkun lippukunnan osallistujamäärä jää vähäiseksi voi savun perustaa myös toisen lippukunnan kanssa. Kaikki lippukunnan jäsenet asuvat ja ruokailevat oman lippukuntansa savussa, erillisiä palvelusavuja ei leirillä ole. Näin savun yhteisen ruokapöydän ääreen kokoontuvat sellaisetkin johtajat, jotka eivät välttämättä ole aikoihin olleet lippukunnan omassa toiminnassa aktiivisesti mukana. Savun toimintaa tukee alaleirin johtotiimi, joka huolehtii siitä, että kaikki tarvittava tieto on lippukunnan käytettävissä ennen leiriä ja leirin aikana. Savujen tehtävänä leirillä on huolehtia omien leiriläistensä viihtyvyydestä ja perustarpeista sekä hoitaa oma osuutensa leirin huollollisista ja ohjelmallisista tehtävistä. Savunjohtaja Savunjohtaja on joku lippukunnassa aktiivisesti toimiva 18 vuotta täyttänyt henkilö. Savunjohtaja ei tarvitse mitään sellaista erityiskokemusta, jota johtajaikäisellä partiolaisella ei olisi tai taitoja, joita ei oppisi pestin aikana. Savunjohtajaksi ryhtyminen on mainio näköalapaikka vaativampiin tehtäviin myös lippukunnan vähemmän kokeneelle johtajalle. Savunjohtajan tehtävänä on toimia lippukunnan yhteyshenkilönä ja pitää lippukunta ajantasalla leiriin liittyvissä asioissa. Savunjohtaja edustaa lippukuntaa alaleirin tapaamisessa ja huolehtii yhdessä muiden lippukunnan johtajien kanssa lerille osallistumiseen liittyvistä käytännön asioista. Savunjohtajalla on tukenaan alaleirin johtotiimin jäsen, joka pitää säännöllisesti yhteyttä savunjohtajaan. 7
leirielämä Leirillä savujen keittiöt vastaavat muonituksesta. Keittiöhenkilökunnalle järjestetään koulutusta ensi keväänä. Ruoanlaitosta on haluttu tehdä mahdollisimman helppoa, ettei siihen menisi kohtuuttomasti aikaa leirin aikana tai kevään valmisteluissa. Siksi koko leirillä on yhteinen ruokalista. Yhteinen ruokalista lisää varmuutta siitä, että oikeat ruoka-aineet saadaan savuihin ja lautasille oikeaan aikaan. Myös raaka-aineidenmäärien laskeminen helpottuu, mikä vähentää hukkaan menevän ruoan määrää ja laskee osaltaan leirin hintaa. Vaihtelu ja luomisen vapaus pyritään kuitenkin säilyttämään ruoanlaitossa - laitosruoka ei sovi partioleirille. Keskuskeittiöllä ruokailevien määrä pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Ympäristö otetaan myös luonnollisesti huomioon mm. raaka-ainevalinnoissa, ruokalistan suunnittelussa ja jätehuollossa. Leirin muonituksesta vastaa Jouko "Jokke" Sirenius, joka kuuntelee myös mielellään kommentteja. Muonitus Huolto sisältää suurimman osan leirin rakenteista ja tukitoimista: rakenteet, kuljetuksen, vesi- ja sähkötyöt, hygienian, rakennus- ja purkuleirien organisoinnin, leirialueen kaavoituksen ja tarvittavan kaluston hankinnan. Kohtuullisen suuri osa huoltohommista pyritään hoitamaan yhteisvastuuperiaatteella, samaan tapaan kuin lippukuntaleireilläkin. Tämä on monella tavalla opettavaista ja samalla helpotetaan huoltotehtäviä tekevien työtaakkaa. Tarkoituksena on, että myös vartiolaiset pääsevät osallistumaan leirin ylläpitoon vakituisten huoltoporukoiden mukana. Sujuvuuden vuoksi suuren osan tehtävistä hoitavat silti huoltohommille omistautuneet johtajat. Huolto 8 Kerkällä kansainvälisyyttä edustavat ulkomaalaiset partiolaiset, joita on leirille kutsuttu useista eri maista. Kaikille ulkomaalaisten partiolaisten ryhmille etsitään PäPa:lainen kummilippukunta, jonka kanssa he voivat asua samassa savussa. Olisiko teidän lippukuntanne kiinnostunut saamaan uusia ystäviä ja lähikontaktin toisen maan partiokulttuuriin? Kerkälle kutsutaan myös Suomessa asuvia ulkomaalaisia, joita ovat esimerkiksi pakolaiset ja maahanmuuttajat. Heillekin etsitään isäntälippukuntia. Varsinkin ne lippukunnat, joiden alueella asuu maahanmuuttajalapsia ja --- -nuoria, voisivat vaikkapa tällä tavoin tutustuttaa heitä lippukunnan toimintaan pidemmälläkin tähtäimellä, ja kutsua heidät joko osaksi aikaa tai koko ajaksi leirille. Piirileiri on oiva tilaisuus sisujen tuomiseen mukaan muuhun partioympäristöön toiminnan ja yhdessä olemisen kautta. Sisuille on tärkeää, että he ovat partiolaisia siinä missä muutkin ja osa suurempaa yhteisöä. PäPan alueella on kaksi varsinaista sisulippukuntaa ja joitakin erillisiä vartioita ja laumoja. Kaikki sisut ovat sydämellisesti tervetulleita leirille samaksi ajaksi kuin sudenpennut eli 31.7. 4.8. KV ja sisut
Ohjelma Kerkän ohjelma rakentuu teemalaaksoista, joihin kaikki sudenpennuista johtajaan menevät yhdessä. Laaksoja on seitsemän erilaista, ja niissä kaikissa on niin toimintaa, kädentaitoja, faktaa ja fiktiota kuin muitakin partio-ohjelmaan kuuluvia asioita. Laaksojen ideana on antaa jokaiselle ikäryhmälle ja kaikenlaisille partiolaisille elämyksiä. Kaikki laaksot käydään läpi viiden ensimmäisen päivän aikana, jolloin sudarit ovat leirissä. Sudareiden kotiinlähdön jälkeen on koko leirille luvassa yön kestävä ohjelmallinen haikki. Haikkeja on monenlaisia, joista jokainen leiriläinen voi kavereineen valita itseään miellyttävän. Haikit suunnitellaan alaleireittäin kootuissa suunnitteluporukoissa. Näin johtajat tai vaikkapa kokonaiset lippukunnat pääsevät tekemään itsensä näköistä haikkia. Näiden lisäksi luvassa on muutama koko leirin ohjelmapläjäys, erikokoisia iltanuotioita, hiljentymistä, pieniä yllätyksiä ja isoja räjähdyksiä - lyhyesti sanottuna kaikenlaista. Suunnitelmiin voit vaikuttaa parhaiten kertomalla ideasi ja mielipiteesi ohjelman tekijöille. leirielämä 9
Vastuualueet Partionimi Nimi Lpk Tehtävä Puhelin E-mail Kontti Antti Kontiainen TP Leirinjohtaja 040 507 3287 antti.kontiainen@helsinki.fi Jussi Juha Karttunen SuVe Leirin apulaisjohtaja 040 5861593 juha.karttunen@netlife.fi Mire Laine MaVa Järjestelysihteeri 050 373 113 5 mire.laine@pp.inet.fi Antti Seppänen MeKä Huoltojohtaja 040 5698485 antti_seppanen@hp.com Justus Jukka Ojala SuVe Huoltojohtaja 040 841 2699 nora.justus@clarinet.fi Ansku Anna Broberg LLT Viestintäjohtaja 050 538 8809 anna.broberg@cc.helsinki.fi Karhu Kari Jalonen SuVe Viestintäjohtaja 040 580 1967 kari.jalonen@hut.fi Krisu Kristiina Horelli SuVe Sudenpentuohjelma 040 577 5740 kristiih@evitech.fi Kana Elli Kotovirta LePi Alaleirinjohtaja 050 323 4823 kotovirt@cc.helsinki.fi Eini Perttilä KonTy Alaleirinjohtaja 050 594 1439 eikka81@hotmail.com Kake KaisaVoutilainen KonTy Alaleirinjohtaja 09 309 832 kaiza_1981@hotmail.com Heippa Heidi Gyldén KauKu Vaeltajaohjelma 050 584 0481 heippa_gylden@hotmail.com Juha Vasko KiPi 041-532 9520 wasgo@iobox.fi Jenzy Jenni Koski Onnikit Sisut- ja KV 050 529 2319 jenni@koski.as Pertti Palo Rakennusleirinpäällikkö jpalo@cc.hut.fi Timo Niemelä VH Turvapäällikkö 050 535 1781 thniemel@cc.hut.fi OlaviLaitala Kar-Ka Talousjohtaja 050 376 0917 olavi@iki.fi yhteystiedot Alaleirijohtajat Partionimi Nimi Lpk Tehtävä Puhelin E-mail Kana Elli Kotovirta LePi Espoo eteläinen 050 3 2 4823 kotovirt@cc.helsinki.fi Gandalf Nadja Debenjak VaVa Espoo pohjoinen 050 531 7347 alduriel@yahoo.com Nanna JohannaVuori Piisamit Helsinki läntinen johanna.vuori@metrolehti.fi Eini Perttilä KonTy Helsinki itäinen 050 5941439 eikka81@hotmail.com Kake KaisaVoutilai-nen KonTy Helsinki itäinen 09 309 832 kaiza_1981@hotmail.com Netti partiointi Kerkän viralliset nettisivut: www.papa.partio.fi/kerkka Sähköpostilistat Ilmoittautuminen: kerkka-ilmo@yahoogroups.com Rekrytointi: kerkka-rekry@yahoogroups.com Pestipäälikkö: Kari Karhu jalonen puh. 040-5801967 11
aikataulu Tarkempi ja ajan tasalla oleva aikataulu ilmestyy leirin nettisivuille syyskuun aikana (osoite Yhteystietoja-osiossa). Lokakuussa Marras joulukuussa Keväällä Tammi - maaliskuussa Lippukuntien ilmoittautuminen 31.10. mennessä yhteyshenkilö valittuna. Alaleirikokouksia, ohjelman suunnittelua, rekrytointia, valmisteluja Tiedotusta ja markkinointia kaikille päpalaisille, ilmoittautumisen valmistelua Muonituskursseja, alaleirien ja savujen suunnittelukokouksia, kalustohankintaa, leirikirjeitä, leirin odotusta. Leiriläisten (ja johtajien) ilmoittautuminen. Leirin valmistelujen aikataulu Näin suuren projektin järjestelyissä tarvitaan valtavan monen ihmisen työpanosta. Jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan tekijäkaartiin, lähetä sähköpostia osoitteeseen kerkka-rekry@yahoogroups.com tai soita suoraan pestipäälikkö Kari Karhu Jaloselle, ja kerro mitä haluaisit tehdä piirileirillä. Rekrytointi Lippukuntien ilmoittautuminen leirille tapahtuu nyt syksyllä, viimeistään lokakuun loppuun mennessä palauttamalla mukana oleva ilmoittautumiskaavake piirin toimistolle tai lähettämällä lomakkeen tiedot sähköpostitse osoitteeseen kerkka-ilmo@yahoogroups.com. Yksittäisten leiriläisten ilmoittautuminen tapahtuu lippukunnan kautta ensi vuoden alussa. Siitä enemmän myöhemmin. Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitsemme leirille lähteviltä lippukunnilta yhteyshenkilön. Luontevaa olisi, jos yhteyshenkilö toimisi myöhemmin savunjohtajana, mutta ihmistä voi toki vaihtaa myöhemminkin, jos tarve vaatii. Asiaa kannattaa kuitenkin jo miettiä. Savunjohtajan pestistä voit lukea lisää tämän paketin savuista kertovasta osiosta. Toivomme, että pystytte ilmoittamaan jo myös muonitusvastaavanne nimen, koska muonitusasioiden suunnittelu alkaa savujen osalta jo syksyn aikana. Ilmoittautuminen Kaipaamasi lisätiedot saat kätevimmin netistä, osoitteesta www.papa.partio.fi/kerkka. Sivuille tulee jatkuvasti uutta tietoa, joten niitä kannattaa seurata. Jos sivuiltamme puuttuu se tieto, jota tarvitset, kysy meiltä nettisivujen kautta tai soita suoraan asiasta vastaavalle henkilölle. Lisätiedot 10
ilmoittautumislomake kerkkä piirileiri 2002 Lippukunnan nimi Lippukuntamme on tulossa Kerkkä piirileirille Kokonaisuudessaan, emme osallistu muille leireille Osallistumme lippukuntana leirille, mutta lippukuntamme osallistuu/järjestää myös toisen leirin Lippukuntamme ei osallistu Kerkälle, lippukuntamme menee leirille. Osa johtajista varmaan kuitenkin tulee Kerkälle Lippukuntamme ei osallistu Kerkälle mitenkään, vaan menemme leirille. Jos osallistutte muulle leirille, minkä lippukunnan kanssa leireilette? (Tarvitaan puuttuvien ilmoittautumisten selvittämiseen.) Arvioikaa, kuinka monta a) sudenpentua b) vartiolaista c) johtajaa lippukunnastanne osallistuu Kerkälle. Yhteyshenkilön / savnjohtajan nimi & yhteystiedot (osoite, postitoimipaikka, puhelin, sposti) Onko yhteyshlö myös savunjohtaja Päämuonittajan nimi & yhteystiedot (osoite, postitoimipaikka, puhelin, sposti) Lippukuntien Ilmoittautumislomake palautetaan piirintoimistolle lokakuun loppuun mennessä osoitteseen: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry Kesällä Kerkälle Lönnrotinkatu 30 00180 Helsinki tai lähettämällä tiedot sähköpostitse osoitteeseen kerkka-ilmo@yahoogroups.com