RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta"

Transkriptio

1 RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

2 TERVEHDYS VUODEN 2015 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen voit ilmoittautua rippikouluun seurakunnan kotisivujen kautta. Tärkeää tietoa rippikoulun valitsemisesta ja rippikoulusta 1. Voit valita tuletko leirimuotoiseen rippikouluun vai päivärippikouluun. 2. Ota huomioon rippikoulutoiveita miettiessä sekä viikonloppujakson, että varsinaisen leirijakson ajankohta. Älä valitse sellaista leiriä ja viikonloppua jonka aikana sinulla on harrastuksia, kilpailuja, lomamatkoja tai muita menoja. MUISTA KESKUSTELLA RIPPIKOULUSI AJANKOHDASTA YHDESSÄ VANHEMPIEN/HUOLTAJIEN KANSSA. (Sekä tarvittaessa valmentajan.) Muista nämä seikat myös jos haluat hakea kavereiden kanssa samaan rippikouluun. Leirijaksojen lisäksi rippikouluun kuuluu erilaisia tutustumiskäyntejä sekä tapaamisia. Oman leirisi kokoontumiset ilmoitetaan sinulle rippikoulukirjeessä, jonka saat SÄHKÖPOSTIISI MARRASKUUN AIKANA ja samalla saat myös tietää mille rippikoululeirille sinut on voitu sijoittaa. Tarkista myös roskapostikansio. Jos et ole saanut postia marraskuun loppuun mennessä, niin ota välittömästi yhteyttä rippikoulun työntekijöihin. Päivärippikouluun pääsevät kaikki halukkaat. HUOM! Sähköpostisi PITÄÄ HYVÄKSYÄ NOREPLY-osoitteesta tuleva sähköposti On ensiarvoisen tärkeää, että ilmoitat voimassaolevan sähköpostiosoitteen ilmoittautumisen yhteydessä, jossa on myös tilaa postin vastaanottamiselle! ET SAA MITÄÄN PAPERIPOSTIA,

3 JOTEN SEURAA SÄHKÖPOSTIA AKTIIVISESTI KOKO RIPPIKOULUN AJAN! Suurimmalle osalle rippikouluista perustetaan myös oma Facebook-ryhmä, josta löydät ajankohtaista tietoa rippikouluasi koskien. 3. Leiripaikat Päiväranta Imatran seurakunnan kurssi- ja leirikeskus Huhtasenkylässä. Siellä pidetään viikonloppuleirit sekä varsinaiset leirijaksot. Päivärippikoulu Opetusta ilman yöpymistä ennakkotapaamisissa ja , konfirmaatio sunnuntaina Imatrankosken kirkossa klo 10. Tarkemmat ajat ja paikat ilmoitetaan rippikoulukirjeessä. 4. Rippikoulun leirijaksoista muodostuu majoitus- ja ruokailukuluja, joista osan maksavat nuoren vanhemmat/huoltajat. Leirimaksut Imatran seurakunnassa ovat ( alkaen): Oman srk:n jäsen Muun srk:n jäsen Kirkkoon kuulumaton Leirimaksut - 100,00 200,00 Ateriamaksut 80,00 80,00 80,00 Leirijaksojen maksut yhteensä (leiri- ja ateriamaksu) Päivärippikoulun maksut yhteensä (ateria- ja materiaalimaksu) 80,00 180,00 280,00 30,00 40,00 50,00 5. Ilmoittautuminen tapahtuu Imatran seurakunnan kotisivujen kautta. Täytä kaikki kohdat huolellisesti, erityisen tärkeää on sähköpostiosoitteesi oikeinkirjoitus. Toivomme myös tietoa niistä tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa opiskeluun ja leirielämään rippikoulussa. Katso ilmoittautumisen ohje! Jos joillekin leireille on

4 niin kova tungos, etteivät kaikki halukkaat mahdu mukaan, leirille pääsijät arvotaan. VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPÄIVÄ on sunnuntaina ! HUOM! Myöhässä ilmoittautuneet eivät voi päästä haluamalleen leirille, vaan heidät sijoitetaan sinne missä on vielä tilaa. 6. Voit ilmoittautua rippikouluun, vaikka et kuuluisikaan kirkkoon. Lisätietoja kirkkoon liittymisestä saat kirkkoherranvirastosta puh Rippikoululeirit ovat täysin savuttomia. Alkoholi ja muut päihteet aiheuttavat välittömän leirin keskeytymisen. Valitse leirisi harkiten ja siirry ilmoittautumisohjeen pariin Ystävällisin terveisin, rippikoulujen vetäjät. KUINKA ILMOITTAUDUN RIPPIKOULUUN? 1. Muistilista ennen ilmoittautumista - keskustele vanhempien/huoltajien (ja mahdollisesti valmentajan) kanssa rippikoulusi ajankohdasta - tarkista, että pääset osallistumaan myös viikonloppujaksolle - tarkista sähköpostiosoitteesi toimivuus

5 - juttele kavereiden kanssa, mikäli haluat heidän kanssaan samaan rippikouluun ja sovi kuka ilmoittautuu ensimmäisenä ja saa näin ollen kaverikoodin, jota tulette kaikki käyttämään. Tästä lisää kohdassa Kuinka ilmoittaudun kaverini kanssa samaan rippikouluun? 2. Missä ilmoittaudun ja miten? - Ilmoittautuminen tapahtuu Imatran seurakunnan kotisivujen kautta. A. Mene osoitteeseen B. Valitse sivustolta kohta TYÖALAT NUORISOTYÖ C. Valitse aukeavalta sivulta linkki jossa lukee RIPPIKOULU. D. Avaa linkki VUODEN 2015 RIPPIKOULUIHIN ILMOITTAUDUT TÄSTÄ. Nyt edessäsi on sivusto jonka vasemmassa ylälaidassa lukee Rippikoulu 2015 ilmoittautuminen ja oikealla ylhäällä on kalenteri. Kalenterin alapuolella on kohta Etsi tulevista ajoista Rastita ruutu ja paina nappia Hae. Vasemmalle ilmestyy linkki: Rippikoulu 2015 ilmoittautuminen Klikkaa: Ilmoittaudu >> Tässä vaiheessa on hyvä että nuori ja huoltaja täyttävät yhdessä yhteystiedot sekä leirivalintakohdat. Täytä kaikki pyydetyt kohdat todellisilla tiedoilla. Mikäli haluat ilmoittautua kaverin kanssa samalle leirille, noudata kohdan Kuinka ilmoittaudun kaverini kanssa samaan rippikouluun? ohjetta leirien valitsemisessa. Mikäli ilmoitat vain itsesi, valitse leireistä sinulle parhaiten sopivat klikkaamalla ensin kaikkein mieluisinta, sitten toiseksi mieluisinta jne. Voit muuttaa järjestystä klikkailemalla nuolia. Paina nappia Lisää valitut. Tarkista tässä vaiheessa, että kaikki annetut tiedot ovat oikein, erityisesti rippikoululaisen sähköpostiosoite, johon tulee rippikoulukirjeesi marraskuun aikana.

6 Paina sen jälkeen nappia Ilmoittaudu sivun alalaidasta. Huomioithan, että nämä ovat vain toiveita. Kaikki viisi toivetta on pakko laittaa, jotta pääset suorittamaan ilmoittautumisen loppuun. Päivärippikouluun ilmoittautuessasi sijoita päivärippikoulu ensimmäiseksi toiveeksi ja neljä satunnaista leiriä muiksi vaihtoehdoiksi. Päivärippikouluun pääsevät silti kaikki halukkaat, mutta tietokoneohjelma vaatii kaikki viisi vaihtoehtoa. 3. Miten ilmoittaudun kaverini kanssa samaan rippikouluun? Ilmoittautumislomakkeessa on kohta kaverikoodi. Tämä mahdollistaa sinun ja kaveriesi pääsemisen samalle leirille. Käytännössä: - Sopikaa kuka kaveriporukastasi ilmoittautuu ensin. Kun hän on ilmoittautunut, hänen sähköpostiosoitteeseen tulee vahvistus ilmoittautumisesta ja KAVERIKOODI. KIRJOITA KOODI YLÖS pieniä ja isoja kirjaimia sekä numeroita myöten samalla tavalla (Ensimmäinen ilmoittautuja ei siis itse tarvitse/ voi käyttää kaverikoodia, vaan hän on uuden kaveriryhmän perustaja ). Hän antaa kaverikoodin niille, joiden kanssa hän on sopinut haluavansa samalle leirille (yhteensä enintään kolme henkilöä eli ensimmäinen ilmoittautuja + kaksi muuta!) Huomioikaa, että kaverikoodin tulee olla täsmälleen oikein isoja ja pieniä kirjaimia myöten. - Kaverikoodikohtaan tulee laittaa rasti ja sen jälkeen pääset kirjoittamaan kaveriltasi saamasi koodin. Kun tämän henkilön kaverit ilmoittautuvat käyttäen kaverikoodia, heidän rippikoulutoiveensa tulevat automaattisesti samoiksi kuin muilla kaverikoodilaisilla. Näitä ei pysty muuttamaan. Sopikaa siis keskenänne KAIKKI VIISI rippikouluvaihtoehtoa, jotka käyvät teille kaikille sekä vanhemmillenne/huoltajillenne.

7 Kaveriporukkaa käsitellään tästedes yhtenä nippuna jotta pääsette samalle leirille. Käytettyäsi kaverikoodia, sitä ei voi purkaa omatoimisesti! 4. Mistä tiedän, että ilmoittautumiseni on onnistunut? Ilmoittautumisesi on vastaanotettu! Ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen tulee kopio ilmoittautumisen vahvistumisesta. Käy siis heti ilmoittautumisen jälkeen tarkistamassa, että olet saanut sähköpostiisi vahvistuksen ilmoittautumisen onnistumisesta. (Tarkista tässäkin tapauksessa myös roskapostikansio.) Ilmoittautumisessa on ainoastaan leiritoiveesi, eli tiedon siitä mille leirille sinut on voitu sijoittaa, saat vasta VARSINAISESSA RIPPIKOULUKIRJEESSÄ marraskuun aikana. (Päivärippikoulu on ainut rippikoulu, jonne pääsevät kaikki halukkaat.) 5. Ongelmatilanteet ja yhteydenotot Jos ilmoittautuminen ei onnistu ohjeiden avulla, ole hyvä ja ota yhteyttä Ismo Häyhään. Ota yhteyttä myös siinä tapauksessa mikäli kaverikoodi halutaan purkaa tai jos tietoihisi tulee muutoksia. Toivomme yhteydenottoa ensisijaisesti sähköpostilla. Yhteystiedot: Nuorisotyön työalajohtaja Ismo Imppa Häyhä puh HUOM! Saatuasi tiedon marraskuussa mihin rippikouluun sinut on voitu sijoittaa, hoida siitä lähtien KAIKKI

8 rippikouluun liittyvät asiat OMAN RIPPIKOULUSI TYÖNTEKIJÖIDEN KANSSA, joiden yhteystiedot saat leirikirjeessä. VUODEN 2015 RIPPIKOULUT Leiri Paikka Leiri Konf. Viikonloppu 1. Päiväranta TA klo Päiväranta KRK klo Päiväranta IK klo Päiväranta KRK klo Päiväranta TA klo Päiväranta IK klo Päiväranta TA klo päivärippikoulu (opetusjakso) 7.6. IK klo 10 erilliset tapaamiset

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2016 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2016 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2017 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2017 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2018 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2018 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2019 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2019 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2020 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2020 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite kokonaan läpi yhdessä huoltajasi

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI!

HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille 15 vuotta täyttäville nurmijärveläisille kirkon jäsenille. Tästä

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15

Lisätiedot

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt) seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys

Lisätiedot

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020

Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020 Raision seurakunnan rippikoulut vuodelle 2020 Tervetuloa rippikouluun! Rippikouluun saat tulla sellaisena kuin olet, eikä sinun tarvitse miettiä arvosanoja: rippikoulutodistukseen ei tule numeroita! Rippikoulussa

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN NETISSÄ 1.-31.10.2016 RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 Kaikki rippikoulut sisältävät leirijaksojen lisäksi tapaamisia kaupungissa kevään 2017 aikana Korpirauhan talvirippikoulu

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta Riparit 2016 Porvoon suomalainen seurakunta kuva: Jussi Vierimaa kannen kuva: Sanna Krook Esitteen linnut: Anna Sarkama-Antila Tervetuloa riparille! Mikä on rippikoulu? Seurakunta järjestää rippikouluja

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut 2017 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Täytät ensi vuonna 15 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että olet tervetullut riparille! Tässä kirjeessä on tietoa Oulunkylän seurakunnan rippikouluista ja niihin ilmoittautumisesta.

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019

TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019 Lue tämä vihko huolella läpi yhdessä huoltajiesi kanssa TERVETULOA Naantalin seurakunnan RIPPIKOULUUN 2019 RIPPIKOULU ON SINUA VARTEN. Rippikoulussa pohditaan elämän suuria kysymyksiä ihmisestä, Jumalasta,

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2018 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2018! Laukaan seurakunta tervetuloa 2018! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020! Laukaan seurakunta tervetuloa 2020! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2020. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

Sinä olet tärkeä. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2019 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2015 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015

MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015 MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2015 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan järjestämiin vuoden 2014 rippikouluihin otetaan vuonna 2000 syntyneitä ja sitä vanhempia seurakuntiemme

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa

#ripari2020. Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulut Iisalmen seurakunnassa Rippikoulut 2020 Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2017 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2016 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje Riku Kalinen

PAS-ilmo eli Xaltotun Käyttöohje Riku Kalinen PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje 23.1.2019 Riku Kalinen Sisällys Johdanto...2 Yleiskuva järjestelmästä...2 Käyttäjäryhmät...2 Käyttötapaukset...2 Käyttäjän ohje...2 Käynnistys...2 Käyttöliittymä...3

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2018 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje Riku Kalinen

PAS-ilmo eli Xaltotun Käyttöohje Riku Kalinen PAS-ilmo eli "Xaltotun" Käyttöohje 11.11.2018 Riku Kalinen Sisällys Johdanto...2 Yleiskuva järjestelmästä...2 Käyttäjäryhmät...2 Käyttötapaukset...2 Käyttäjän ohje...2 Käynnistys...2 Käyttöliittymä...3

Lisätiedot

Opiskelijan WinhaWILLE-ohjeet (Wille)

Opiskelijan WinhaWILLE-ohjeet (Wille) 2016 Opiskelijan WinhaWILLE-ohjeet (Wille) Tämä ohjeistus sisältää seuraavat osiot: 1. Osoitteen muutos 2. Ilmoittautuminen lukuvuodelle 3. Ilmoittautuminen toteutukselle (opinnolle) 4. HOPS / suoritusten

Lisätiedot

Weboodi. Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi

Weboodi. Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi Weboodi Katri Laaksonen Oppimisen IT oodi@aalto.fi WebOodissa: Henkilötietojen ylläpito Henkilötietojen luovutusluvat ja niiden ylläpito Ilmoittautuminen opetukseen / tentteihin Virallinen suoritusrekisteri

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015

Tervetuloa rippikouluun. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Tervetuloa rippikouluun Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2015 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2018 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

Olet yksi niistä noin kolmestasadasta nuoresta, jotka Mikaelin seurakunta kutsuu rippikouluun tulevana vuonna. Voit käydä riparin vuonna 2012, jos olet syntynyt vuonna 1997 tai aikaisemmin. Tämä kutsu

Lisätiedot

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaa Golf Hjortlandet ry Nuorisotoimikunta Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaan nuorisotoiminnan käytännön järjestelyiden tehostamiseksi on otettu käyttöön Internetpohjainen tapahtumien

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

Samk Exam ohjeistus opiskelijalle

Samk Exam ohjeistus opiskelijalle Samk Exam ohjeistus opiskelijalle Mikäli opintojaksolla käytetään tenttiakvaariotenttiä, avoinna olevat tenttiperiodit löytyvät SoleOPSista opintojaksoselosteelta. Kaikilla opintojaksoilla ei käytetä tenttiakvaariota.

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on seikkailu jonka voi kokea vain kerran. Rippikoulu on seurakunnan oma koulu. Se on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Siellä voit pohtia yhdessä muiden kanssa

Lisätiedot

Sisällysluettelo.

Sisällysluettelo. 1 Sisällysluettelo www.sihteeriyhdistys.fi Etusivun näkymä 2 Nopein tie ilmoittautumiseen 3 Tapahtumat välilehti avoinna, kaikki jaostot 4 Tapahtumat välilehti avoinna, Helsingin seudun jaosto 5 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMISOHJE ILVES19

ILMOITTAUTUMISOHJE ILVES19 ILMOITTAUTUMISOHJE ILVES19 Ilves19 leirille ilmoittaudutaan Kuksaan tämän ilmoittautumislinkin kautta: https://kuksa.partio.fi/kotisivut/login.aspx?id=18142 Ilmoittautuminen alkaa 7.1. klo 00:01. Kaikki

Lisätiedot

Ilmoittaudu riparille

Ilmoittaudu riparille Rippikoulu 2018 Leppävaaran seurakunnan rippileirit Sinulle, vuoden 2018 riparilainen Tervetuloa! Sinut on kutsuttu yhdessä yli 300 leppävaaralaisen ikätoverisi kanssa rippikouluun. Rippikoulu on seurakunnan

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas

Lisätiedot

Näin ilmoittaudut Pistoliekki leirille

Näin ilmoittaudut Pistoliekki leirille Näin ilmoittaudut Pistoliekki 2019 -leirille Jos kysymyksiä ilmenee ilmoittautumisesta, ole yhteydessä projektisihteeriin Katariina Niemelään. Puh. 0400-736378, katariina.niemela@upl.fi Tärkeitä huomioita

Lisätiedot

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1(16) Tennisliitto Ässä-kilpailujärjestelmä Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1 Tennisliitto Ässä-kisajärjestelmä 2 2 Päävalikko 2 3 Kilpailun hakeminen 3 4 Kilpailun luonti 3 4.1 Kilpailun luokkien

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

LUKUKAUSI-ILMOITTAUTUMINEN

LUKUKAUSI-ILMOITTAUTUMINEN LUKUKAUSI-ILMOITTAUTUMINEN 15.8.2014 Yleistä Opiskelija voi ilmoittautua läsnä- tai poissaolevaksi myös WebOodin kautta. Läsnäolevaksi ilmoittautuva opiskelija voi maksaa ylioppilaskunnan jäsenmaksun,

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

OHJE 1: Uudet oppilaat

OHJE 1: Uudet oppilaat 1 OHJE 1: Uudet oppilaat HUOM! Jos Sinulla on jo Peda.net-tunnukset suomalaisen koulusi kautta, Sinun ei tarvitse rekisteröityä uudelleen. Kirjaudu sisään Omaan tilaasi ja aloita ohjeiden luku sivulta

Lisätiedot

Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri

Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri OHJE 1 (5) Omien tietojen päivittäminen, käytettävyyskalenteri ja keikkakalenteri Hakemuksen jätettyäsi Kuntarekry palvelun kautta voit omilla tunnuksillasi päivittää tietoja ja käytettävyyskalenteriasi

Lisätiedot

UUSI KÄYTTÄJÄ ALOITA REKISTERÖITYMÄLLÄ... 1 JÄSENYYDEN OSTAMINEN... 4 LISENSSIVAKUUTUKSEN OSTAMINEN... 5 TAPAHTUMAAN ILMOITTAUTUMINEN...

UUSI KÄYTTÄJÄ ALOITA REKISTERÖITYMÄLLÄ... 1 JÄSENYYDEN OSTAMINEN... 4 LISENSSIVAKUUTUKSEN OSTAMINEN... 5 TAPAHTUMAAN ILMOITTAUTUMINEN... Sisällys UUSI KÄYTTÄJÄ ALOITA REKISTERÖITYMÄLLÄ... 1 JÄSENYYDEN OSTAMINEN... 4 LISENSSIVAKUUTUKSEN OSTAMINEN... 5 TAPAHTUMAAN ILMOITTAUTUMINEN... 7 PIKAOHJE SUOMISPORTIN KÄYTTÖÖN Voidaksesi ilmoittautua

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET Yleistä Opiston Internet-ilmoittautuminen perustuu siihen, että jokaisella ilmoittautujalla täytyy olla oma käyttäjätunnus ja salasana, jolla ilmoittautuminen

Lisätiedot

GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille. Versio 3.0

GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille. Versio 3.0 GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille Päivitetty toukokuu 2015 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 SISÄÄN- JA ULOSKIRJAUTUMINEN GOLFBOXISTA... 4 2.1 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN GOLFBOXIIN... 4 2.2 ULOSKIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

Tuusulan RIPPIKOULUT 2016. seurakunnan

Tuusulan RIPPIKOULUT 2016. seurakunnan Tuusulan RIPPIKOULUT 2016 seurakunnan Tervetuloa rippikouluun On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Vuonna 2001 syntyneet nuoret käyvät rippikoulun vuonna 2016. Tämä esite lähetetään

Lisätiedot

seurakunnan Rippikoulut

seurakunnan Rippikoulut Roihuvuoren seurakunnan Rippikoulut 2019 HEI! sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori. Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos olet yli 15 vuotias ja rippikoulu on jäänyt käymättä,

Lisätiedot

Kristillinen kasvatus. Rippikouluun! Rippikoulun sisältö

Kristillinen kasvatus. Rippikouluun! Rippikoulun sisältö RAUMAN SEURAKUNTA Rippikouluun! Tämä esite on sinulle, vuonna 2002 syntynyt raumalainen nuori. Samalla kun onnittelemme sinua tärkeän rippikouluiän saavuttamisesta, kerromme mitä kaikkea sinun tulee tietää

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

KUVAT NIMET Tervetuloa rippikouluun, odotamme sinua!

KUVAT NIMET Tervetuloa rippikouluun, odotamme sinua! Tervetuloa rippikouluun! Rippikoulu pähkinänkuoressa Info Vuosikello Gallup Yleiskuvaukset rippileireistä Rippileirit 2015 Ilmoittautuminen Vanhemman näkökulma Yhteystiedot Kaste- ja lähetyskäsky 3 4 5

Lisätiedot

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran Ohjeet. Sivu 1/7 Tämä ohje on tarkoitettu Ristijärven metsästysseuran jäsenille. Ohjeen tarkoitus on opastaa kuinka seuran jäsenet saavat Jahtipaikat.fi verkkosivustolla olevan metsästyskartta sovelluksen

Lisätiedot

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4

1. ASIAKKAAN OHJEET... 2. 1.1 Varauksen tekeminen... 2. 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4. 1.3 Varauksen peruminen... 4 1. ASIAKKAAN OHJEET... 2 1.1 Varauksen tekeminen... 2 1.2 Käyttäjätunnuksen luominen... 4 1.3 Varauksen peruminen... 4 1.4 Omien tietojen muokkaaminen... 5 1.5 Salasanan muuttaminen... 5 2. TYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään edupori.fi/office 365 3.10.2013 Porin kaupunki ATK Tuki Sisällys Johdanto... 2 Edupori.fi sähköpostin määrittäminen Office 365:n Outlook-ohjelmaan

Lisätiedot

EXAM opiskelijan ohjeet

EXAM opiskelijan ohjeet 1 EXAM opiskelijan ohjeet Sisältö Ilmoittautuminen tenttiin ja tenttitilan varaaminen... 1 Ajankohdan vaihtaminen... 5 Tentti-ilmoittautumisen peruminen... 5 Tenttitilat... 5 Tenttiin tulo... 5 Tenttiminen...

Lisätiedot

Kurssit Virkussa - ohje yhdistyskäyttäjälle

Kurssit Virkussa - ohje yhdistyskäyttäjälle Kurssit Virkussa - ohje yhdistyskäyttäjälle Kursseja voi anoa yhdistyksessä yhdistyskäyttäjä, jolla on yhdistyksen sääntöjen mukainen oikeus anoa kursseja (esim nimenkirjoitusoikeuden omaava henkilö).

Lisätiedot

Ohjeita Irman käyttöön. 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen

Ohjeita Irman käyttöön. 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen Ohjeita Irman käyttöön 1) Uuden käyttäjän luominen 2) Lisenssin lunastaminen 3) Kilpailuihin ilmoittautuminen 4) Viesteihin ilmoittautuminen Mene osoitteeseen irma.suunnistusliitto.fi Paina oikeasta yläkulmasta

Lisätiedot

Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen 1 Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Sisällysluettelo Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen... 2 Tenttien opiskelijalistojen tulostaminen... 3

Lisätiedot

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen

OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen Ilmoittautuneista opiskelijoista

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi. (MAKSUJÄRJESTELMÄ) Suomen Ratsastajainliitto on ottamassa käyttöönsä maksujärjestelmän Kipaan. Kun ilmoittaudut kilpailuun, niin kaikki maksaminen tapahtuu verkkopankin kautta. Kilpailun loputtua saat

Lisätiedot

Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan

Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan SUOMEN SALIBANDYLIITTO SÄHKÖINEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ OHJEEN VERSIO 1.4. (s. 1) Sähköinen ilmoittautuminen Salibandyliiton tapahtumaan Seuraavilla sivuilla opastamme tekemään ilmoittautumisen liiton

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!

TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla

Lisätiedot

myclub-pikaohje jojoille

myclub-pikaohje jojoille Pohjois-Espoon Ponsi Ry 1/12 myclub-ohje jojoille 9.4.2014 myclub-pikaohje jojoille 1 Mikä on myclub? PEP ottaa vuoden 2014 aikana käyttöön myclub-jäsenpalvelun, jonka avulla tullaan hoitamaan seuran:

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016

TERVETULOA RIPPIKOULUUN. Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 TERVETULOA RIPPIKOULUUN Nurmijärven seurakunnan rippikoulut v. 2016 Miksi rippikouluun? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä itsenäinen

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO PALVELUSIVUSTO SARJAAN ILMOITTAMISEN OHJE VERSIO 1.8. PÄIV sivu 1. Palvelusivusto SARJAAN ILMOITTAMINEN

SUOMEN SALIBANDYLIITTO PALVELUSIVUSTO SARJAAN ILMOITTAMISEN OHJE VERSIO 1.8. PÄIV sivu 1. Palvelusivusto SARJAAN ILMOITTAMINEN SUOMEN SALIBANDYLIITTO PALVELUSIVUSTO SARJAAN ILMOITTAMISEN OHJE VERSIO 1.8. PÄIV. 2.5.2017 sivu 1 Palvelusivusto SARJAAN ILMOITTAMINEN 1. VALMISTELUT ENNEN ILMOITTAMISEN TEKEMISTÄ 1.1. Salibandyliiton

Lisätiedot

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytetyö tallennetaan Theseukseen vasta kun se on valmis ja hyväksytty. Työ ei kuitenkaan näy Internetissä välittömästi tallennuksen jälkeen vaan vasta

Lisätiedot

SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ

SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ SUOMI LIIKKUU KOULULIIKUNTATAPAHTUMIEN ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄ KÄYTTÄJÄN OHJE 2 S i v u SISÄLLYSLUETTELO 1. Kirjautuminen 3 2. Etusivunäkymä 4 3. Tapahtumat 5 3.1. Tapahtumaan ilmoittautuneet 6 3.2.

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN RIPARI-INFO NURMIJÄRVEN SEURAKUNNAN RIPPIKOULUT 2019 MIKSI RIPPIKOULUUN? Kirkon kasteopetusta Kaste- ja lähetyskäsky: kaste & opetus Täysivaltainen seurakunnan jäsenyys kummin tehtävä

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! On tullut aika ilmoittautua riparille ja päästä pohtimaan kristinuskon salaisuutta muiden kanssa. Hyppää rohkeasti mukaan seikkailuun! Sait tämän kutsun, koska täytät ensi vuonna

Lisätiedot

Hei HuHu yhteyshenkilö!

Hei HuHu yhteyshenkilö! Hei HuHu yhteyshenkilö! Lounais-Suomen Partiopiirin samoajien vaeltajien piirileiri HuHun ilmoittautumisaika on alkanut! Sinut on valittu lippukuntasi HuHu yhteyshenkilöksi. Tehtäväsi on kertoa HuHusta

Lisätiedot

Ilmoittautuminen NORDLEK 2015 i Viborg -tapahtumaan:

Ilmoittautuminen NORDLEK 2015 i Viborg -tapahtumaan: Ilmoittautuminen NORDLEK 2015 i Viborg -tapahtumaan: Ilmoittautuminen koskee sekä yksittäisiä henkilöitä että ryhmiä. Ilmoittautuminen tapahtuu näin: Uuden järjestelyn mukaan ilmoittautuminen rakentuu

Lisätiedot

RIPPIKOULUT #ripari2020 #ripariylöjärvi YLÖJÄRVEN EV.LUT. SEURAKUNTA. Ilmoittaudu. viimeistään 3.11.

RIPPIKOULUT #ripari2020 #ripariylöjärvi YLÖJÄRVEN EV.LUT. SEURAKUNTA. Ilmoittaudu. viimeistään 3.11. RIPPIKOULUT 2020 Ilmoittaudu viimeistään 3.11. YLÖJÄRVEN EV.LUT. SEURAKUNTA WWW.KELLARILLE.NET #ripari2020 #ripariylöjärvi Tervetuloa rippikouluun! Tässä esitteessä olennaiset informaatiot Ylöjärven seurakunnan

Lisätiedot

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu

Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Hakijan ohje Opetushallitus syksy 2013 Yliopistohaku.fi -palvelun Oma haku -palvelu Sisältö Yliopistohaku.fi palvelun Oma haku -palvelu... 2 Aloitusnäyttö... 4 Kirjaudu Oma haku -palveluun... 5 Entä jos

Lisätiedot

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen yrjo.maattanen@phnet.fi helpottamiseksi puh. 050 413 0820 4.11.2009 1. Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi.

Lisätiedot

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018

Tervetuloa Olarin seurakunnan. Rippikouluun 2018 Tervetuloa Olarin seurakunnan Rippikouluun 2018 Minä olen suuri ihme Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Sinun

Lisätiedot

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta

Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta Näin tilaat tuotteita Kuulotarvikkeen verkkokaupasta 1 Sisällysluettelo 1. Kun tilaat ensimmäisen kerran ja rekisteröidyt asiakkaaksemme....2 Rekisteröidy palveluun...2 Kirjautuminen...4 Salasanan vaihtaminen...5

Lisätiedot