Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille



Samankaltaiset tiedostot
Terveysturvan menestystarinat

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen

Sosiaalibarometri 2017

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö

Elina Ahola Kaikki tuet yhdeltä luukulta? Kelan eri etuuksien ja toimeentulotuen eri lajien saamisen päällekkäisyys vuoden 2012 aineiston perusteella

Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta

Rahoituskanavat ylittävä sote-palvelunkäyttö. SoTe Talousseminaari kuntajohtajille Terveysjohtaja Sirkku Pikkujämsä Oulun kaupunki

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta

Sosiaalibarometri Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät Tyyne Hakkarainen

Kohti kuntoutuspalvelujen täysimääräistä hyödyntämistä kommenttipuheenvuoro Kuntoutuspäivät 2015 Eveliina Huurre

KYSELYLOMAKE: FSD3188 SOSIAALIBAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3188 SOCIOBAROMETER 2016

Sitra, Kela ja Oulun kaupunki Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö

Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä

Toimeentulotuki ja asumiskustannukset

Kela osana monialaisessa verkostossa

Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible?

Perustoimeentulotuen Kela-siirto Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki hanke

Integraatiotyöryhmien yhteenveto-/tilannekatsaus. Valtuustoseminaari Tiina Kirmanen

Sosiaalibarometri Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät , Säätytalo Anne Eronen

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Kuusikko 2007 Liite 1 1(3)

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018

Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI

Kelan rooli soten rahoituksessa?

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

Perustoimeentulotuen tarve suurinta pääkaupunkiseudulla

Valtio säästää miten käy kehitysvammaisen ihmisen. Anneli Pohjola Sosiaalityön professori Lapin yliopisto

Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut alkaen

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Sosiaalibarometri ajankohtaisia tuloksia. Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi Lahti

1 Enimmäisasumismenojen jäädytys kuntaryhmissä 1 ja 2 sekä 5 %:n leikkaus kuntaryhmissä 3 ja 4

Lasten ja Nuorten ohjelma

Soteuudistuksen. kulmakivet ja eteneminen. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti Sote -johdolle

KESKI-UUDENMAAN VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE

Toimeentulotuen Kela-siirto

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö

Perhekeskusvalmennuksen päätösseminaari

TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Maahanmuuttajien sosiaaliturvan käyttö Suomessa. Jussi Tervola Tutkija, Kelan tutkimusosasto EMN kansallinen seminaari,

Itäsuomalainen huono-osaisuus ja pitkäaikaisasiakkuuden rekisteriaineisto

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa Pääkaupunkiseudun osahanke Pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön

Nuoret toimeentulotuen saajat. Tuija Korpela & Minna Ylikännö Kelan tutkimusryhmä Pieksämäen koulukunnan kesätapaaminen

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

SEURANTATUTKIMUS NUORTEN KUNTOUTUSRAHASTA JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE SIIRTYMISESTÄ

Solmu vai rusetti kommentteja Kelan dokumentista

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Sosiaalibarometri 2016

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri. Liisa Ojala

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Keskustelua perustoimeentulotuesta

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vanhustyö Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Kelan TYP-toiminta KELA

Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki hanke

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Vammaispalvelut maakuntarakenteessa

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto

Hoito- ja hoivapalvelualan tila ja tulevaisuudennäkymät OTE

Etuuskäsittelyä ja aikuissosiaalityötä

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Henkilökohtainen budjetti

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

OSALLISTAVAN SOSIAALITURVAN KUNTAKOKEILU

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

Mitä henkilöstöä tulevaisuuden terveydenhuolto tarvitsee?

Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset ja PoSoTe

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Mitä kuntoutusalan toimijat ajattelevat valinnanvapaudesta?

Kokemuksia kuntien ja Kelan yhteistyöstä käytäntöjen kehittäminen Marja-Leena Valkonen, etuuspäällikkö, etuuspalvelujen lakiyksikkö

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

Kaikki irti Kelan palveluista

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen

40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Kuntoutuksen uudistukset

Ajankohtaista soteuudistuksesta

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

Toimeentulotukiasiakkaiden asumisen turvaaminen. Raija Kostamo

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Transkriptio:

Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille Hennamari Mikkola, tutkimusprofessori, tieto- ja viestintäyksikön päällikkö & Minna Ylikännö, johtava tutkija, Kelan tutkimus Sosiaalibarometrin julkistamistilaisuus 19.4.2016

Hennamari: Onnistumme toimeentulotuen siirrossa, jos Asiakkaan asema paranee Toimeentulotuen hakuprosessi helpottuu Toimeenpano tulee nykyistä edullisemmaksi Kunnilta siirtyy voimavaroja sosiaalityöhön ja niihin palveluihin, joissa kunnilla on erityisosaamista 2

Minna: Sosiaalibarometrin tuloksia Suurin osa perustoimeentulotuen saajista saa myös muita Kelan etuuksia. Marraskuussa 2014 toimeentulotukea saaneista asumistukea sai 70 %, työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa 43 %, lapsilisää 17 % ja eläkkeitä 11 %. (THL 2015a.) Vuonna 2012 Kelan etuuksia saaneista kotitalouksista noin 7 % sai saman kuukauden aikana myös toimeentulotukea (Ahola 2015). Kela-siirrolla on nyt laaja kannatus: Kelan vastaajista kaikki tukevat tehtyä ratkaisua. Sosiaali- ja terveysjohtajista 77 % ja sosiaalityöntekijöistä 73 % pitää päätöstä oikeana. 3

Mitä myönteistä? Entä kielteistä? Sosiaalityön resurssien vapautuminen muuhun työhön (asiakkaiden hyvinvoinnin edistäminen) Tasapuolisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistuminen Toimeentulotuen hakemisen ja saamisen yksinkertaistuminen Etuuksien näkökulmasta asiakkaan kokonaistilanteen hahmottamisen helpottuminen Leimaantumisen väheneminen Alikäytön väheneminen Sähköisten asiointimahdollisuuksien paraneminen Muutos yhden luukun palvelusta kahden luukun palveluksi Byrokratian lisääntyminen Asiakkaiden pompottelun lisääntyminen Henkilökohtaisen palvelun, ohjauksen ja palvelutarpeen arvioinnin heikkeneminen Ennakoivan otteen väheneminen Kiireellisten toimeentulotukiasioiden käsittelyn vaikeutuminen Vaikeimmassa asemassa olevien aseman heikkeneminen (maahanmuuttajat, päihde- ja mielenterveysongelmaiset, ikäihmiset, nuoret) Etuusmenojen kasvaminen

Erään vastaajan sitaatti: Pienessä kunnassa asiakas on yksilö, Kelassa asiakasnumero Muutos ei ole samanlainen kaikille toimeentulotuen asiakkaille. Suomessa on 313 kuntaa, joista pienimmässä on 99 asukasta ja suurimmassa yli 630 000 asukasta. Sosiaalialan toimijat ovat huolissaan joidenkin väestöryhmien tilanteesta perustoimeentulotuen siirtyessä Kelaan. Sosiaali- ja terveysjohtajista 69 % ja sosiaalityöntekijöistä 79 % ennakoi siirrolla olevan kielteisiä vaikutuksia osalle väestöstä. Kelan vastaajista 29 % ilmaisi huolensa muutoksen väliinputoajista. Esille nostettiin erityisesti ikääntyneet, maahanmuuttajat, päihde- ja mielenterveysongelmaiset sekä nuoret.

Erään vastaajan sitaatti: Pienessä kunnassa asiakas on yksilö, Kelassa asiakasnumero Lisäksi esiin nostettiin seuraavat ryhmät: vajaakuntoiset, syrjässä asuvat, monista eri sairauksista kärsivät, lapsiperheet, tulottomat, vammaiset, pitkäaikaissairaat, välitystiliasiakkaat, pankkitilittömät, liikuntarajoitteiset, pitkäaikaistyöttömät, kommunikaatiovaikeuksista kärsivät, luku-/kirjoitus- /laskutaidottomat, ehkäisevää tukea tarvitsevat, uusavuttomat, paperittomat, vuokravelkaiset, vanhempien luona asuvat pitkäaikaistyöttömät, etuuden joustavuutta tarvitsevat, ehkäisevää työtä tarvitsevat ja ne, jotka eivät tällä hetkelläkään hae etuuksia. 6

Hennamari: Näkemyksiä sote-uudistuksesta Barometriin vastanneet: Noin 40 % pitää monikanavarahoituksen purkamista merkittävänä Yli 80 % pitää yhdenmukaisia ICT-ratkaisuja kustannuksia hillitsevänä Valinnanvapautta ei nähdä keskeisenä muutosvoimana kustannusten hallinnan uskotaan vaikeutuvan valinnanvapaus hyödyttää kaupungissa asuvia pääsevätkö pienet yritykset ja järjestöt mukaan palvelutuotantoon? 7

Kelan maksamat palvelut ja etuudet, osuus asiakasryhmille maksamista kustannuksista Lähde: Nordic Healthcare Group 2015; Kela-Oulu-Sitra-hanke Kelan kustannus keskimäärin 5005 1495 691 344 118 100% 90% 80% 28% 25% 14% 10% 8% 6% 7% 9% 9% 9% 9% 8% 17% Eläkkeensaajan asumistuki palveluasumiseen Vammaistuet 70% 60% 50% 40% 17% 22% 23% 17% 23% 27% 10% 31% 36% 5% 8% 11% 13% 14% 15% 34% 18% 79% Erityishoitoraha Kuntoutus Matkat Tutkimus ja hoito Hammaslääkärit 30% 20% 43% 41% 48% 58% 56% 48% 44% 41% 37% 39% Yksityislääkärit Lääkkeet 10% 0% 1-5% 5-10% 10-20% 20-30% 30-40% 40-50% 50-60% 60-70% 70-80% 80-90% 90-100% Kelalle haastavien asiakkaiden hoitoketju paranisi integraation myötä?

Asiakkaiden keskimääräiset vuosikustannukset eri rahoituskanavista erillisryhmittäin ( /asiakas), 10 % eniten palveluja ja lääkkeitä käyttävät asiakkaat, Lähde: Nordic Healthcare Group 2015, Kela-Oulu-Sitra-hanke 50 000 N= 3855 40 000 30 000 4 799 3 334 N= 1228 N= 2222 2 121 6 806 N= 890 1 631 2 685 Kotitaloudet Työterveys Kela 20 000 10 000 32 964 26 521 26 118 23 069 N= 1774 2 229 N= 7661 1 429 N= 469 14 915 N= 2079 Kunta 12 620 11 477 2 954 0 Vanh.palv. La.su Vamm.Keva Pä.MT Psyk.Palv. Som.Potilas. Lääkkeet Muut Sosiaalipalvelujen vahvistaminen keskiöön

Kiitos SOSTElle puhuttelevasta tutkimuksesta! 10