Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible?"

Transkriptio

1 Tavoitteena yhdenvertaisuus toimeentulotukiuudistuksessa - Mission impossible? Paula Saikkonen & Minna Ylikännö Pieksämäen kesäkoulu Tackling Inequalities in Time of Austerity

2 Toimeentulotuen uudistaminen lähtökohtana Ns. Kela-siirto ollut puheissa suunnilleen siitä lähtien kuin toimeentulotuki on ollut olemassa. Päätös perustoimeentulotuen siirrosta Kelaan 2014 (Julkisen talouden suunnitelma , lähtien perustoimeentulotuen hakeminen Kelasta). Koko järjestämisvastuun siirtäminen. Tavoitteena kansalaisten yhdenvertaisuus ja yhdenmukaiset käytännöt kaikkialla Suomessa Miten onnistuu viimesijaisen ja tarveharkintaisen taloudellisen tuen yhteensovittaminen valtakunnallisesti yhdenmukaiseen ohjeistukseen?

3 Aineisto Hallituksen esitykset HE 358/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle toimeentulotuesta annetun lain ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta. HE 217/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain ja toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta. StVM 54/2014 vp Kelan toimeentulotukiohje THL:n seuranta-aikakyselyn avovastaus

4 Uudistuksen perustelut ja joitakin soraääniä Hallinnollisesti yksinkertaisempi Kelassa, kun Kela myöntää myös ensisijaiset etuudet. Asiakkaalle yksinkertaisempi kun hänelle kuuluvat etuudet voi hakea samasta paikasta Nyt täydentävä ja ehkäisevä haetaan kunnasta, eikä niitä voi saada ilman myönteistä tai kielteistä päätöstä perustoimeentulotuesta tarkoittaa kahta eri luukkua. Henkilöstöresurssien mielekäs käyttö Toimeentulotuen hakemisen neuvonta edelleen kunnissa

5 Uudistuksen perustelut ja joitakin soraääniä Kunnilla oli omia ohjeistuksia, joilla on pyritty yhdenmukaistamaan myöntämisen käytäntöjä näissä todettu ongelmia mm. liian kaavamaisesta soveltamisesta. (vrt. Kelan toimeentulotukiohjeistus) Nk. alikäytön väheneminen Varmasti, mutta arviointia vaikeuttaa, kun sosiaaliturvaan tehtyjen leikkausten seurauksena painopiste siirtyy perusturvasta vähimmäisturvaan. Sähköisen hakemisen helpottuminen Kyllä, mutta sähköinen hakeminen ei onnistu kaikilta tai kaikkialla.

6 Kahden luukun asiakkaat? Väestöstä 7,3 prosenttia saa toimeentulotukea vuonna 2015 Perusosan alentaminen, itsenäisen suoriutumisen suunnitelma ja muu suunnitelmallinen työ Jo aikaisemmin viitteitä siitä, että vaikeat asiakastapaukset jäävät suunnitelmallisen työn ulkopuolelle. Toisaalta sosiaalityöntekijöiden kokemus siitä, että työvälineitä auttaa on vähän (erityisesti velkaantuneet, asunnottomat, päihdeongelmaiset, mielenterveysongelmaiset)

7 Kuntien näkemyksiä keväältä havaintoja Myönteistä Joissakin kunnissa muutos vapauttanut aikaa muulle työlle, suunnattu SHL:n mukaiseen toimintaan. Toimeentulotukihakemukset kunnassa vähentyneet Ainoastaan säännönmukaisesti taloudellista tukea tarvitsevat asiakkaat saavat sen helposti. Kielteistä Kelan kanssa asiointiin kuluu arvokasta aikaa sosiaalityössä. Päätöksiä ei ymmärretä. Pienelle ryhmälle tullut hakemisesta hankalaa. Täydentävän ja ehkäisevän toitun hakeminen monimutkaistunut. Epäselvyydet laskujen maksamisessa Lääkekustannukset Päätökset vaihtelevat käsittelijästä riippuen

8 Pohdinta Sosiaalityöhön vapautuvat resurssit? Sosiaalityön paikka. Yhdenvertaiset palvelut? Toimeentulotuki ei ole läheskään aina tilapäistä ja tarve osin syntyy perusturvan alhaisuudesta miten paljon tätä voidaan korjata toimeentulotukea uudistamalla? Tuen hakijoiden tosiasiallinen eriarvoisuus tai samanarvoisuus? Vrt. ohjeiden kaavamainen soveltaminen. Kenen näkökulmasta arviointia tehdään? Miten tutkimuksessa kiinni ilmiöiden tyypillisyyteen? Tilanteet vaihtelevat valtakunnassa paljon.

9 Pohdinta Yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen? Kelan ohjeistus minimoi harkinnan, mutta ei yhdenmukaista sosiaalihuollon palveluita Vähentää toimeentulotukihakemusten määrää kunnassa, mutta vähentääkö todellisuudessa kuntien tehtäviä? Tai kustannuksia? Epätarkkuudet perustoimeentulotuen päätöksissä saataneen korjattua, entä milloin tai millä aikataululla tiedonkulun ongelmat?

10 Tulossa Tutkijatapaaminen toimeentulotukiuudistuksesta THL:ssä Tarkempi analyysi em. avokysymyksestä. THL:n kysely (aikuis)sosiaalityöntekijöille ja sosiaalityön päälliköille elo-syyskuussa.

11 Lisätietoja: Kelan kotisivuilta: THL:n kotisivuilta: /sosiaalityo TITA

12

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle. Verkkokonsultit Poske Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus - vaikutukset aikuissosiaalityölle Verkkokonsultit Poske 29.5. Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen P., Saikkonen, P. & Saikku,

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen

Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät Erikoistutkija Paula Saikkonen Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksista aikuissosiaalityölle Valtakunnalliset Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen 1 Blomgren, S., Kivipelto, M., Karjalainen, J., Karjalainen

Lisätiedot

TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ

TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ TOIMEENTULO- TUKIUUDISTUS EDUSKUNTA- KÄSITTELYSSÄ Ennakoimattoman ennakoituvuus Pieksämäki kesäkuu 2018 18.6.2018 Kansalaisuuden kuilut ja kuplat 1 LÄHTÖKOHTIA Toimeentulotuen siirrosta Kelaan keskusteltu

Lisätiedot

Mikä muuttuu vuonna 2017?

Mikä muuttuu vuonna 2017? Mikä muuttuu vuonna 2017? Toimeentulotuen Kela siirto Maria Porko Miten tähän tultiin? Kela-siirron vaiheet Toimeentulotuen siirron historia» Selvitysmiehet, työryhmät, kokeilut Päätös rakennepoliittisen

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto

Toimeentulotuen Kela-siirto Toimeentulotuen Kela-siirto Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Sosiaaliturvan uudistukset -seminaari Sosiaalipoliittinen yhdistys 3.2.2015 Tieteiden talo

Lisätiedot

Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta

Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Miten ottaa huomioon yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Erikoistutkija, VTT, Paula Saikkonen XIII Bruno Sarlin seminaari 16.11.2017 17.11.2017 Sosiaalipolitiikan tutkimus / Paula

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina

Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina Viimesijaisen turvan huono-osaiset sosiaalityön asiakkaina THL:n tutkimushanke sosiaalityön ja siihen liittyvien palvelujen ja etuuksien vaikuttavuudesta Tutkimuksen tausta Sosiaalityö, siihen liittyvät

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta PRO-SOS -HANKKEEN SEMINAARI 10.1.2018, Jyväskylä Minna Ylikännö, VTT Johtava tutkija, Kela minna.ylikanno@kela.fi Mitkä ovat

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta

Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäiseltä vuodelta PRO-SOS -HANKKEEN SEMINAARI 10.1.2018, Jyväskylä Minna Ylikännö, VTT Johtava tutkija, Kela minna.ylikanno@kela.fi Mitkä ovat

Lisätiedot

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 - Toimintatapoja aikuissosiaalityössä uudistettu siirrytty kahteen tehtäväalueeseen: 1. Aikuisten palveluohjaus ja kiireellinen sosiaalityö ( uudet ja satunnaiset toimeentulotuen

Lisätiedot

Miten huomioida yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta

Miten huomioida yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Miten huomioida yhdenvertaisuus? Kokemuksia toimeentulotukiuudistuksesta Erikoistutkija, VTT, Paula Saikkonen Uudistuva sosiaali- ja terveysala kansalaisen vastuu, vapaus ja oikeudet 3.11.2017 Sosiaalipolitiikan

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen

Toimeentulotuen Kelasiirron Hankepäällikkö Heli Kauhanen Toimeentulotuen Kelasiirron tilannekatsaus 29.11.2016 Hankepäällikkö Heli Kauhanen 1 Laki muuttuu 1.1.2017 Kela vastaa perustoimeentulotukeen liittyvistä toimeenpanoon, neuvontaan ja harkintavaltaan liittyvistä

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki

Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuen määräajat ja ehkäisevä toimeentulotuki 1 Toimeentulotuki turvaa välttämättömän toimeentulon Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Jokaisella Suomen

Lisätiedot

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä.

Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä. Sosiaalihuolto muutosten myllerryksessä. Perustoimeentulotuen Kela-siirron haasteet ja mahdollisuudet Ellen Vogt Esityksen rakenne Orientaatio: Miten tähän tultiin? Pikakatsaus toimeentulotukilakiin tehtyihin

Lisätiedot

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely

Omaishoitajien valmennus. Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Omaishoitajien valmennus Toimeentulotuki Marja Salminen Johtava sosiaalityöntekijä Pohjoisen aikuissosiaalityö Etuuskäsittely Toimeentulotuki Toimeentulotuki koostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 24.1.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen

Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen Kansalliset palveluprosessit ja sähköinen asiointi (Kapsa) -hanke Jaakko Penttinen 20.4.2015 Jaakko Penttinen 1 Esityksen sisältö Kapsa-projekti pähkinänkuoressa Kapsa-projektin tavoitteet Kapsa-projekti

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen Hankejohtaja Jutta Paavola Pari sanaa hankkeesta Sosiaalialan osaamiskeskukset (7 + JY/KYC); hallinnoija

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017 Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan

Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan Toimeentulotuen Kelasiirto kunnan näkökulma Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Lahti 25-26.1.2017 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Toimeentulotuen Kelasiirron vaikutukset Paljon

Lisätiedot

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä sosiaalityön pakotettu muutos Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen Sosiaalityön tutkimuksen päivät Helsingissä 2017 Erikoistutkija Paula Saikkonen,

Lisätiedot

Viimesijaisen turvan palveluissa vielä parannettavaa: toimeentulotukiuudistuksen kuntakyselyn tuloksia

Viimesijaisen turvan palveluissa vielä parannettavaa: toimeentulotukiuudistuksen kuntakyselyn tuloksia TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI TOUKOKUU /0 : toimeentulotukiuudistuksen kuntakyselyn tuloksia Päätulokset Asiakkaat eivät ohjaudu tarkoituksenmukaisesti kunnan palveluihin: toisinaan ongelmat ehtivät kasautua.

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Helsinki, Kuntamarkkinat 12.-13.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 13.11.2018 Pari sanaa hankkeesta ESR-rahoitteinen STM:n päätöksellä toimiva valtakunnallinen

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Järjestelmät -osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos XII Bruno Sarlin seminaari

Lisätiedot

Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille

Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille Sosiaalibarometri antaa evästystä Kelalle ja kunnille Hennamari Mikkola, tutkimusprofessori, tieto- ja viestintäyksikön päällikkö & Minna Ylikännö, johtava tutkija, Kelan tutkimus Sosiaalibarometrin julkistamistilaisuus

Lisätiedot

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Asumisen turvaaminen toimeentulotuella - täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Piia Wallenius, Aikuisten sosiaalipalvelut 1 Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki - Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 16.3.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty

Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty Perustoimeentulotukiuudistuksen sujuvuus diakonian näkökulmasta Jouko Karjalainen & Minna Kivipelto Kysely tehty 26.4 12.5.2017 22.6.2017 Jouko Karjalainen 1 Diakoniatyöntekijät Kela-uudistuksen sujuvuudesta

Lisätiedot

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI

HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI HUOLEN TUNNISTAMISEN MALLI PRO SOS -HANKE ESR-hanke (2016 2019) 7 sosiaalialan osaamiskeskusta, 94 kuntaa ja Kuntaliitto Tavoitteena: selkeyttää ja vahvistaa aikuissosiaalityön asemaa varmistaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke

Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Perustoimeentulotuen Kela-siirron toteuttaminen Kelan silmin Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016

Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen

Lisätiedot

Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 17 a, sellaisena kuin se on laissa 815/2015, muutetaan 4 :n 2 momentti,

Lisätiedot

Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa

Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa Lapsiperheiden asumisen ongelmien käsittely sosiaalitoimessa Antti Sarantaus Ammatillinen lisensiaatintutkimus Jyväskylän yliopisto Sosiaalityö Hyvinvointipalveluiden erikoisala Saimaan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan?

Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Mikä muuttuu, kun perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan? Kelan ja Kuntaliiton Kela-siirron alueinfot hankepäällikkö Heli Kauhanen, Kela lakimies Maria Porko, Kuntaliitto Mikä muuttuu ja millainen on uusi

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3188 SOSIAALIBAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3188 SOCIOBAROMETER 2016

KYSELYLOMAKE: FSD3188 SOSIAALIBAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3188 SOCIOBAROMETER 2016 KYSELYLOMAKE: FSD3188 SOSIAALIBAROMETRI 2016 QUESTIONNAIRE: FSD3188 SOCIOBAROMETER 2016 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa. Kyselylomaketta

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus haastoi kuntien ja Kelan yhteistyön: kuntakyselyn tuloksia

Toimeentulotukiuudistus haastoi kuntien ja Kelan yhteistyön: kuntakyselyn tuloksia TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 7 MAALISKUU 2018 Toimeentulotukiuudistus haastoi kuntien ja Kelan yhteistyön: kuntakyselyn tuloksia Päätulokset Työnjako toimeentulotuen myöntämisen käytännöissä hakee vielä muotoaan.

Lisätiedot

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen

Nakkilan kunnan. toimeentulotukiohjeet alkaen PerVal 12.12.2017 71 liite nro 32 Nakkilan kunnan toimeentulotukiohjeet 1.1.2018 alkaen Perusturvavaliokunta 12.12.2017 71 1 Sisällys TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 2 Oikeus toimeentulotukeen...

Lisätiedot

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 90/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia HE 90/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain 6 luvun 1 :n ja aikuiskoulutustuesta annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Etuuskäsittelyä ja aikuissosiaalityötä

Etuuskäsittelyä ja aikuissosiaalityötä Etuuskäsittelyä ja aikuissosiaalityötä Toimeentulotukityön ja aikuissosiaalityön kuntakyselyn 2013 päätulokset 27.3.2014 Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Aivan ensimmäiseksi KIITOS! Esityksen runko Vastaajista

Lisätiedot

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Erilliskyselyn keskeiset tulokset Ellen Vogt Kyselyn tavoite ja rakenne Kysely jakautui kahteen osaan» Toimeentulotuen kustannukset sekä päätös-

Lisätiedot

Kokemuksia kuntien ja Kelan yhteistyöstä käytäntöjen kehittäminen Marja-Leena Valkonen, etuuspäällikkö, etuuspalvelujen lakiyksikkö

Kokemuksia kuntien ja Kelan yhteistyöstä käytäntöjen kehittäminen Marja-Leena Valkonen, etuuspäällikkö, etuuspalvelujen lakiyksikkö Kokemuksia kuntien ja Kelan yhteistyöstä käytäntöjen kehittäminen 10.1.2018 Marja-Leena Valkonen, etuuspäällikkö, etuuspalvelujen lakiyksikkö 1 Vuosi 2017 Kelasta kuntiin lähetettyjen ilmoitusten ja täydentävän

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Minna Kivipelto Hannele Tanhua Merita Jokela RAPORTTI. Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista

Minna Kivipelto Hannele Tanhua Merita Jokela RAPORTTI. Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista Minna Kivipelto Hannele Tanhua Merita Jokela RAPORTTI Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista 11 2019 Minna Kivipelto, Hannele Tanhua ja Merita Jokela Selvitys toimeentulotukiuudistuksen vaikutuksista

Lisätiedot

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45

Lisätiedot

Kela-siirron vaikutukset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämiseen ja kuntien aikuissosiaalityöhön

Kela-siirron vaikutukset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämiseen ja kuntien aikuissosiaalityöhön Kela-siirron vaikutukset täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntämiseen ja kuntien aikuissosiaalityöhön Kokemuksia Kela-siirrosta - seminaari, Jyväskylä Erityisasiantuntija Ellen Vogt Esityksen

Lisätiedot

Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen.

Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalinen tuki Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalityö käsittelee muun muassa kotona selviytymiseen,

Lisätiedot

Pyysin sosiaali- ja terveysministeriöltä lausuntoa kantelun johdosta.

Pyysin sosiaali- ja terveysministeriöltä lausuntoa kantelun johdosta. 19.6.2017 EOAK/2225/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty Viite: 27.3.2017 vireille tullut kantelu Kiireellisen toimeentulon myöntämistä koskeva ohjeistus

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp- HE 205 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso

Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman laadintaan. Juha Metso Talouden ja väestön trendejä - lähtökohtia taloussuunnitelman 2016-18 laadintaan Juha Metso 14.4.2015 Aikataulu 6.5.2015 2 Taloussuunnittelu 2016-18 - käsittelyt lautakunnassa Maalis Huhti Touko Kesä Heinä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos 17.09.2014 Sivu 1 / 1 3684/05.17.00/2014 12 Toimeentulotuen tilanne ja uudistukset sekä lastensuojelupalvelujen palvelurakennemuutos Valmistelijat / lisätiedot: Marja Dahl, puh. 050 306 2416 Mari Ahlström,

Lisätiedot

Vantaan kaupungin kokemukset yhteistyöstä. 10.9.2015 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityö

Vantaan kaupungin kokemukset yhteistyöstä. 10.9.2015 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityö Vantaan kaupungin kokemukset yhteistyöstä 10.9.2015 Virve Flinkkilä Palvelupäällikkö Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityö Miksi Kelan kanssa yhteistyöhön? Toimeentulotuen kasvavat asiakasmäärät (8-9 % vuosikasvu)

Lisätiedot

Viite: Asiantuntijakuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 12.2.2015

Viite: Asiantuntijakuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 12.2.2015 LAUSUNTO 6.2.2014 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Viite: Asiantuntijakuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 12.2.2015 Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun

Lisätiedot

Keskustelua perustoimeentulotuesta

Keskustelua perustoimeentulotuesta 1 Keskustelua perustoimeentulotuesta Kela Keskinen vakuutuspiiri ja asiakaspalveluyksikkö Lapuan ja Tampereen Hiippakunnat Sarita Alarotu ja Asko Riihioja 8.6.2016 2 Kelan organisaatio Keskinen alue 3

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (12/2014) 326/52/2013 Sosiaali- ja terveysministeriö, 6.8.2014, STM/2438/2014. Etelä-Suomen aluehallintovirasto,

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS JA HAKEMISMENETTELY 3 3 TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

POIKKEUKSEN HAKEMINEN SOTILASILMAILUVI- RANOMAISEN PÄÄTÖKSEEN TAI VOIMASSA- OLEVAAN SOTILASILMAILUMÄÄRÄYKSEEN

POIKKEUKSEN HAKEMINEN SOTILASILMAILUVI- RANOMAISEN PÄÄTÖKSEEN TAI VOIMASSA- OLEVAAN SOTILASILMAILUMÄÄRÄYKSEEN SOTILASILMAILUN VIRANOMAISYKSIKKÖ FINNISH MILITARY AVIATION AUTHORITY SOTILASILMAILUN VIRANOMAISOHJE MILITARY AVIATION ADVISORY SIO-Pe-Yl-008 1.12.2011 PL 30, 41161 TIKKAKOSKI, FINLAND, Tel. +358 299 800,

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto - kuulumisia ja kokemuksia toimeenpanon alkumetreiltä. Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.

Perustoimeentulotuen Kela-siirto - kuulumisia ja kokemuksia toimeenpanon alkumetreiltä. Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2. Perustoimeentulotuen Kela-siirto - kuulumisia ja kokemuksia toimeenpanon alkumetreiltä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.2017 Toimeenpanon ensiaskeleet Ensivaiheet ja käynnistyminen sujuivat

Lisätiedot

Varkauden ja Joroisten sosiaaliasiamiesten selvitys 1.1.2014 31.12.2014

Varkauden ja Joroisten sosiaaliasiamiesten selvitys 1.1.2014 31.12.2014 Varkauden ja Joroisten sosiaaliasiamiesten selvitys 1.1.2014 31.12.2014 Kristiina Qvintus ja Aini Räisänen 1.9.2015 1. Johdanto Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista sisältää asiakkaan

Lisätiedot

EHKÄISEVÄ JA TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI

EHKÄISEVÄ JA TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI Perusturvalautakunta 22.11.2017 liite nro 7 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PERUSTURVA EHKÄISEVÄ JA TÄYDENTÄVÄ TOIMEENTULOTUKI OHJE 2018-2019 Sisällysluettelo JOHDANTO TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

Valtio säästää miten käy kehitysvammaisen ihmisen. Anneli Pohjola Sosiaalityön professori Lapin yliopisto

Valtio säästää miten käy kehitysvammaisen ihmisen. Anneli Pohjola Sosiaalityön professori Lapin yliopisto Valtio säästää miten käy kehitysvammaisen ihmisen Anneli Pohjola Sosiaalityön professori Lapin yliopisto 4.11.2015 Kysymys enemmän kuin ajankohtainen Kaikkialla puhutaan järjestelmäkieltä Asiakas, ihminen,

Lisätiedot

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Tampereen yliopisto 28.4.2016 Sosiaaliohjaajat Sanna Mäkipää ja Johanna Männikkö 28.4.2016 Toimeentulotuki Sosiaalipalvelut Kaupungin sosiaalipalvelut tukevat

Lisätiedot

Nuorten toimeentulotukiasiakkaiden asiakkuusprosessit

Nuorten toimeentulotukiasiakkaiden asiakkuusprosessit Nuorten toimeentulotukiasiakkaiden asiakkuusprosessit sosiaalityön ammattilaisille tehdyn kyselyn tuloksia Markku Laatu ja Hanna-Mari Heinonen Kela, tutkimusryhmä Esityksen sisältö Hankkeen tausta: mitä

Lisätiedot

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA Sosiaaliturvauudistus Hallitus on ryhtynyt suomalaisen sosiaaliturvan uudistamiseen. Sosiaaliturvauudistuksen (SATA) tavoitteena

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon yhdyspinnat. Työvaliokunta PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Työllisyydenhoidon yhdyspinnat. Työvaliokunta PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Työllisyydenhoidon yhdyspinnat Työvaliokunta 15.11.2017 1.11.2017 Taustaa ja lähtökohtia Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 2001/189 Työmarkkinatukiuudistukset 2006 ja 2015 ja kuntien rahoitusvastuu ja

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN ARKI VOIDAANKO KATISKA PURKAA? Jarl Spoof Johtava sosiaalityöntekijä

SOSIAALITYÖN ARKI VOIDAANKO KATISKA PURKAA? Jarl Spoof Johtava sosiaalityöntekijä SOSIAALITYÖN ARKI VOIDAANKO KATISKA PURKAA? Jarl Spoof Johtava sosiaalityöntekijä SOSIAALITYÖN MERKITYS YHTEISKUNNALLE - Aikuissosiaalityöllä suuri merkitys hyvinvoinnin ja integraation kannalta - Kannattelee

Lisätiedot

Perustoimeentulotuen Kela-siirron siirtymävaiheen yhteistoimintamalli joulukuulle 2016

Perustoimeentulotuen Kela-siirron siirtymävaiheen yhteistoimintamalli joulukuulle 2016 9.12.2016 Perustoimeentulotuen Kela-siirron siirtymävaiheen yhteistoimintamalli joulukuulle 2016 Suomen Kuntaliitto ja Kansaneläkelaitos ovat yhteistyössä laatineet tässä asiakirjassa yksityiskohtaisesti

Lisätiedot

Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa

Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, SosKanta-hanke Kaisa Pesonen & Jaana Taina SOSKANTA-HANKE Eksote

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet

Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Sosiaalihuollon tutkimuksen lähestymistavat, sisällöt ja haasteet Anu Muuri, VTT, dosentti ja yksikön päällikkö/thl 12.3.2013 Anu Muuri 1 12.3.2013 THL 12.3.2013 THL THL:n strategiset linjaukset 1. Väestön

Lisätiedot

Suoran valinnan palvelut.

Suoran valinnan palvelut. 28.5.2018 Muutosesitykset Hallituksen esitys HE 16 2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 18.

Lisätiedot

Toimeentulotuen siirto Kelalle. Tarja Ittelin etuuskäsittelypäällikkö Pohjoinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä

Toimeentulotuen siirto Kelalle. Tarja Ittelin etuuskäsittelypäällikkö Pohjoinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä Toimeentulotuen siirto Kelalle Tarja Ittelin etuuskäsittelypäällikkö Pohjoinen vakuutuspiiri, toimeentulotukiryhmä Perustoimeentulotuen Kela-siirto Vuoden 2017 alusta perustoimeentulotuen myöntäminen,

Lisätiedot

Työeläkepäivät. Markku Lehto 17.11.09

Työeläkepäivät. Markku Lehto 17.11.09 Työeläkepäivät Markku Lehto 17.11.09 Mitä on perustoimeentulo Perustuslaki 19 Oikeus sosiaaliturvaan. Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään

Lisätiedot

Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. 6.11.2012 http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi

Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. 6.11.2012 http://www.kukakuunteleekoyhaa.fi Sosiaalitoimi tekee lakisääteisen, mutta lähinnä hipaisemalla. Sosiaalityöntekijät eivät ehdi tehdä työtänsä. Palvelut ovat pirstaloituneita ja säästetään. Ammattilaisia turhauttaa. Sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

Rovaseudun MAKO-verkosto Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela

Rovaseudun MAKO-verkosto Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela Rovaseudun MAKO-verkosto 27.4.2017 Jouni Röntynen, tiimipäällikkö, Pohjoinen vakuutuspiiri, Kela 1. Kunta tekee valinnat kiintiöpakolaisista Elyn listojen mukaisesti. 2. Kunta saa valintojen jälkeen tarkemmat

Lisätiedot

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut?

miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? PÄÄTÖSTEN TUEKSI 1 2016 Perustoimeentulotuki siirtyy Kelaan miten asiakas saa sosiaalityön palvelut? Julkaisu perustuu THL:n tutkimuskokonaisuuteen Sosiaalityön, vähimmäisturvan ja aktiivitoimien vaikuttavuus.

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki

Perustoimeentulotuki. Viimesijainen taloudellinen tuki Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Mihin menoihin tukea voi saada? 2 Mitkä tulot vaikuttavat tukeen? 3 Miten tuen määrä lasketaan? 4 Hakeminen ja maksaminen

Lisätiedot

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa 31.1.-1.2.2018 Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Juha Luomala, sosiaalineuvos, STM Isoja muutoksia rakenteisiin tulossa,

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi

Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin perustoimeentulotukea voi saada? 2 Perusosa 2 Muut perusmenot 3 Miten tulot vaikuttavat

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Rajat ylittävä sosiaaliturva Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa

Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa Sosiaalityön erikoisosaamisen tarpeet sote- ja maku-uudistuksen tuottamissa rakenteissa Sosnetin seminaari 26.1.2018 Juha Luomala 1 Keskeiset muutokset sosiaalityön näkökulmasta Maakunnasta ja sen liikelaitoksesta

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 97 Perusturvalautakunta 27.08.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 52 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 99 53 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 100 54 ILMOITUS YKSITYISTEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset. Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen

KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset. Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen KiTi-hankkeen kehittämistyön kaari ja tulokset Anni Kuhalainen ja Matti Karvonen KiTi pähkinänkuoressa Hankesuunnitelman pohjalla esiselvitys 2013 Hankerahoitus THL OPER-yksiköstä 1.3.2014-28.2.2016 Mukana

Lisätiedot

Toimeentulotuki ja asumiskustannukset

Toimeentulotuki ja asumiskustannukset Toimeentulotuki ja asumiskustannukset 17.4.2019 Signe Jauhiainen @SigneJauhiainen Asumisen tukeminen Asuntomarkkinat Sosiaaliturva 2 18.4.2019 Milj. euroa Kelan maksamat asumisen tuet Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain uudistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain uudistaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain uudistaminen Kuntamarkkinat 13.9.2017 Sami Uotinen Johtava lakimies Hallitusohjelma Hallitusohjelman mukaan pitkäaikaisesta laitoshoidosta, palveluasumisesta,

Lisätiedot

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut?

Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut? Toimeentulotukiuudistus - saako asiakas tarvitsemansa tuen ja palvelut? Verkkokonsulttien työkokous, Poske 29.5.2017 Sanna Blomgren, tutkija, THL 24.5.2017 Sanna Blomgren/ THL 1 Toimeentulotuen saajat

Lisätiedot