KIRJALLINEN KYSYMYS 483/2008 vp Rangaistuskäytäntöjen muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Kansalaisten oikeustajua on jo usean vuoden ajan koeteltu. Tasaisesti vuosien mittaan on tullut palautetta epäjohdonmukaisista oikeuskäytännöistä ja epäoikeudenmukaisista tuomioista. Viime aikoina yhteydenottoja ja palautetta on tullut runsaasti; on ollut myös erilaisia ketjukirjeitä ja adresseja epäkohtien korjaamiseksi. Ohessa on esille nostettuja esimerkkejä. Ote Helsingin Sanomista: "Kauhajoen käräjäoikeus tuomitsi äskettäin 17-vuotiaan teinipojan nuorena henkilönä tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Uhri oli kotimatkalla ollut kahdeksanvuotias tyttö, jonka poika vei autiotaloon ja raiskasi siellä ainakin kolme kertaa. Valtionsyyttäjä Anu Mantilan mukaan tapaus on sitä luokkaa, että siihen täytyy reagoida. Näillä tiedoilla tuomio on kovasti alakanttiin. Suurlähettiläs Alpo Rusi saa valtiolta 70 000 euroa korkoineen kärsimyksistä, joita tietovuoto vakoilututkinnasta hänelle aiheutti. Kauhajoen teiniraiskaaja joutuu korvaamaan uhrilleen kärsimyksestä 11 000 euroa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Tapio Lappi-Seppälä arvioi summan sijoittuvan raiskausjuttujen tämänhetkisen korvauskäytännön yläpäähän. Kunniajutuissa käytäntö on jostain syystä livahtanut amerikkalaiseen suuntaan. Sen järkevyydestä voi tietenkin keskustella." Raiskaajan saama tuomio ja korvausvaatimus eivät ole missään suhteessa teon vakavuuteen ja lapselle aiheutettuihin pysyviin vaurioihin verrattuna. Ohessa toinen ote Helsingin Sanomista: "Teemu Antero Tuomainen, 37, on syyllistynyt aiemminkin samanlaisiin rikoksiin, joista hän sai tuomion perjantaina. Vuonna 2001 hän otti toisen naisen yhdeksäksi päiväksi vangikseen vantaalaisessa kerrostaloasunnossa. Vesalan tapauksen tapaan hän piti ovea takalukossa ja nainen pääsi asunnosta vasta, kun sivulliset huomasivat hänen ikkunasta pudottamansa avunpyyntöpaperit. Tuomainen oli myös lyönyt ja potkinut naista. Tämän lisäksi hän on syyllistynyt tällä vuosikymmenellä kolmanteenkin vapaudenriistoon ja yhteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tuomainen on tuomittu 2000-luvulla kaikkiaan viitisentoista kertaa ehdottomaan vankeuteen. Pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksista löytyy hänen nimellään rutkasti tuomioita muun muassa varkauksista, rattijuopumuksista ja pahoinpitelyistä." Toistuviin pahoinpitelyihin ja rötöksiin syyllistyneen henkilön tulisi saada niin kova tuomio, että todellakin voidaan ennaltaehkäistä uusien rikoksien syntyminen. Ja tuomiosta häntä ei myöskään saisi armahtaa. Ylen uutisten mukaan: "Rovaniemeläiset yrittäjäveljekset ovat saaneet vankeutta törkeistä talousrikoksista. Toinen veljeksistä sai Rovaniemen käräjäoikeudessa kaksi vuotta kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta muun muassa törkeistä veropetoksista. Toinen sen sijaan sai kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta. Lisäksi miehet tuomittiin liiketoimintakieltoon vähintään neljäksi vuodeksi. Samassa jutussa tuomittiin myös kolmas rovaniemeläismies vankeuteen avunannosta törkeisiin talousrikoksiin. Tuomitut Versio 2.0
joutuvat maksamaan vahingonkorvauksia yli 270 000 euroa korkoineen." Monessa tapauksessa talousrikoksesta on langetettu kovempi tuomio kuin seksuaalista koskemattomuutta tai henkeä uhanneista rikoksista. On myös selvää, että oikeuskäytännöt vaihtelevat alueittain Suomessa. Samasta rikoksesta voi saada hyvinkin erilaisen rangaistuksen eri puolilla Suomea. Suomen lainsäädäntö mahdollistaa oikeudenmukaisen ja tarkoituksenmukaisen rankaisemisen erilaisista rikoksista. Jotta kansalaisten oikeudentaju toteutuu ja jotta sitä kautta voidaan turvata lakien ja asetusten noudattaminen, rangaistuskäytäntöjen tulee vastata kansalaisten valtaosan oikeustajua. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen johdonmukaiset ja koko maassa yhdenmukaiset rangaistuskäytännöt ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että rangaistuskäytännöt vastaavat nykyistä paremmin kansalaisten oikeuskäsitystä? Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2008 Pertti Hemmilä /kok 2
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pertti Hemmilän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 483/2008 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen johdonmukaiset ja koko maassa yhdenmukaiset rangaistuskäytännöt ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että rangaistuskäytännöt vastaavat nykyistä paremmin kansalaisten oikeuskäsitystä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Tuomioistuin on rangaistusta määrätessään eli rangaistusta mitatessaan ja rangaistuksen lajia valitessaan (esimerkiksi valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä) sidottu rikoslain (39/1889) 6 luvun säännöksiin, joiden mukaan rangaistukseen vaikuttavat tekoon ja tekijään liittyvät tapauskohtaiset olosuhteet. Toisaalta on otettava huomioon myös rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on luvun 4 :n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan 9 :n 1 momentin mukaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Rangaistuksen määräämiseen saattavat lisäksi vaikuttaa muut rikoslain 6 luvussa säädetyt määräämisperusteet, kuten koventamisperusteet (5 ), lieventämisperusteet (6 ) ja kohtuullistamisperusteet (7 ). Rikoslaissa säädetään rangaistaviksi hyvin erilaisia tekoja. Samannimisetkin rikokset vaihtelevat tekotavoiltaan ja siten myös rangaistavuudeltaan huomattavasti. Erilaisten tekotapojen ja useiden rangaistuksen määräämisessä huomioon otettavien seikkojen vuoksi on säädetty suhteellisen laajoja rangaistuasteikkoja. Joistakin rikoksista voidaan esimerkiksi tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta ja toisista vähintään kaksi vuotta ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen liittyvät seikat ovat keskeisiä rangaistusasteikkoja säädettäessä. Rikoksista voidaan rangaistuasteikkojen sallimissa rajoissa tuomita ankariakin rangaistuksia. Kun lisäksi otetaan huomioon edellä mainitut rangaistuksen määräämisessä huomioon otettavat seikat, ei ole mahdollista tyypittää rikoksia esimerkiksi niin, että tietyntyyppisestä rikoksesta olisi aina tuomittava toisentyyppistä rikosta ankarampi rangaistus. Perustuslaissa säädetystä tuomioistuinten riippumattomuudesta seuraa, että tuomioistuinten ratkaisuihin ei saa vaikuttaa poliittisten päätöksentekijöiden tai viranomaisten taholta yksittäistä tapausta tai yleistä rangaistuskäytäntöä koskevin määräyksin tai ohjein. Käytännössä havaittaviin epäkohtiin on puututtava lainsäädäntötoimenpitein. Yksittäisistä ratkaisuista ei välttämättä ilmene vielä muutostarvetta, koska usein esille nousevat yksittäistapaukset, jolloin rangaistuskäytännön suuret linjat jäävät piiloon. Muutenkaan tiedotusvälineissä esitetyistä lyhyistä uutisista ei tulisi tehdä pitkälle meneviä yleistyksiä tapausten laadusta. Jonkinlaista suuntaviivaa voidaan saada siitä, minkälaisia keskimääräisiä 3
Ministerin vastaus rangaistuksia rikoksista tuomitaan. Tilastokeskuksen tietojen mukaan melko samanmittaisia keskimääräisiä rangaistuksia tuomitaan rikoksista, joiden rangaistusasteikot ovat samat. Kirjallisessa kysymyksessä viitattu kansalaisten valtaosan oikeustajukaan ei ole mitattavissa tai määritettävissä. Esimerkkinä rikoksista, joiden rangaistustasossa saattaa olla tarkistamista lainsäädännön muuttamisen avulla, voidaan mainita lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset. Tämä liittyy tarpeeseen suojata lasta seksuaalisissa suhteissa seksuaalirikosten aiheuttaessa lapsille vakavia ja pitkäaikaisia vahinkoja. Näiden rikosten kohdalla yleinen keskustelu on ollut vilkasta ja esiin tulleet tapaukset runsaslukuisia. Tämä koskee lähinnä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, jotka säädetään rangaistaviksi rikoslain 20 luvun 6 ja 7 :ssä. Koska rangaistuslainsäädännön toimivuutta ei voida arvioida pelkästään tuomittujen rangaistusten perusteella, tarvitaan tarkempaa tietoa tuomioihin johtaneista tapauksista. Oikeusministeriö on käynnistänyt Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa aiheeseen liittyvän ensi syksynä päättyvän selvityshankkeen, jonka perusteella arvioidaan lainsäädännön muuttamistarpeita. Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 2008 Oikeusministeri Tuija Brax 4
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 483/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Pertti Hemmilä /saml: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att säkerställa en konsekvent och enhetlig straffpraxis i hela landet, och vad tänker regeringen göra för att straffpraxis bättre än i dag ska motsvara medborgarnas rättsuppfattning? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: När domstolen bestämmer ett straff, dvs. mäter ut straffet och väljer straffarten (t.ex. väljer mellan villkorligt och ovillkorligt fängelsestraff) är den bunden till bestämmelserna i 6 kap. i strafflagen (39/1889) som innebär att på straffet från fall till fall inverkar omständigheter som har samband med gärningen och gärningsmannen. Man ska å andra sidan också beakta att straffpraxis ska vara enhetlig. Enligt 4 i kapitlet ska straffet mätas ut så att det står i ett rättvist förhållande till hur skadligt och farligt brottet är, motiven till gärningen samt gärningsmannens av brottet framgående skuld i övrigt. Enligt 9 1 mom. kan ett fängelsestraff på högst två år förklaras villkorligt, om det inte med hänsyn till hur allvarligt brottet är, gärningsmannens skuld sådan den framgår av brottet eller gärningsmannens tidigare brottslighet förutsätts att ovillkorligt fängelse döms ut. På straffbestämningen kan dessutom inverka de övriga grunderna enligt 6 kap. i strafflagen, så som skärpningsgrunderna (5 ), lindringsgrunderna (6 ) och skälighetsgrunderna (7 ). I strafflagen kriminaliseras gärningar av mycket olika typ. Också brott med samma benämning kan skilja sig från varandra i betydande grad i fråga om gärningssättet och således även i fråga om straffbarheten. Eftersom gärningssätten kan variera och flera olika omständigheter ska beaktas när straffet bestäms är de föreskrivna straffskalorna rätt vida. T.ex. kan man för en del brott döma ut böter eller fängelse i högst två år och för andra fängelse i minst två och högst tio år. De omständigheter som hänför sig till i vilken mån ett brott är skadligt och farligt är centrala då straffskalorna bestäms. Också stränga straff kan dömas ut inom de ramar som straffskalorna medger. När man dessutom beaktar de ovan nämnda omständigheterna som domstolen ska ta hänsyn till när den bestämmer straffet är det inte möjligt att typbestämma brotten t.ex. så att det för en viss typs brott alltid ska dömas ut strängare straff än för ett brott av annan typ. Av det oberoende för domstolarna som är föreskrivet i grundlagen följer att politiska beslutsfattare eller myndigheter inte får påverka domstolarnas avgöranden genom bestämmelser eller anvisningar som gäller ett enskilt fall eller allmän straffpraxis. Mot sådana olägenheter som observerats i praktiken ska man ingripa med lagstiftningsåtgärder. Enstaka avgöranden innebär i sig inte nödvändigtvis att det finns ett ändringsbehov, eftersom det ofta är enskilda fall som lyfts fram medan man inte ser de stora linjerna i straffpraxis. Man bör inte heller annars göra alltför långtgående generaliseringar utifrån kortfattade nyhetsrapporteringar om olika fall i massmedierna. De genomsnittliga straffen som döms ut för olika brott kan ge vissa riktlinjer. Enligt statistikcentralens uppgifter är den genomsnittliga strafflängden relativt lika för brott med samma straff- 5
Ministerns svar skala. Inte heller går det att mäta eller bestämma rättskänslan hos merparten av medborgarna, som det hänvisas till i spörsmålet. Som exempel på brott där straffnivån eventuellt behöver ses över genom ändringar i lagstiftningen kan nämnas sexualbrotten mot barn. Detta hänför sig till behovet av att skydda barn vid sexuella förbindelser, eftersom sexualbrotten orsakar barn allvarliga och långvariga skador. Det har förts en livlig allmän debatt om dessa brott, och ett stort antal enskilda fall har tagits upp. Det är främst fråga om sexuellt utnyttjande av barn och grovt sexuellt utnyttjande av barn, som kriminaliseras i 20 kap. 6 och 7 i strafflagen. Eftersom det inte är möjligt att bedöma hur strafflagstiftningen fungerar enbart utifrån de straff som har dömts ut, behövs det noggrannare uppgifter om de fall som har lett till en dom. Justitieministeriet har startat ett projekt vid Rättspolitiska forskningsinstitutet som ska utreda denna fråga. Utredningen ska vara klar i höst, och utifrån den kommer man att bedöma om det finns behov av att ändra lagstiftningen. Helsingfors den 19 juni 2008 Justitieminister Tuija Brax 6