KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA Osa 1

Samankaltaiset tiedostot
KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2015

KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2014

KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2013

KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2012

KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2011

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Liite 5. Kemijärvi, vesikasvikartoitus Linjatiedot vuoden 2010 kartoituksen perusteella. Linja- Pistetyyppi Vyöhyke Syvyys

OUNASJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA Osa 2

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

Katsaus Inarijärven kuormitukseen ja vesistövaikutuksiin

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

Kemijoen pääuoman vesistötarkkailusuunnitelma vuosille teollisuus - säännöstely - yhdyskuntajätevedenpuhdistamot - kalankasvatus

Haukiveden vesistötarkkailun tulokset talvelta 2015

Varsinais-Suomen suurten jokien nykyinen tila ja siihen vaikuttavat tekijät

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018

Wiitaseudun Energia Oy jätevedenpuhdistamon ylimääräiset vesistövesinäytteet

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

PUUJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 loppukesän tulokset ja vertailu vuoteen 2012

RAUMAN MERIALUEEN TARKKAILUTUTKIMUS LOKAKUUSSA Väliraportti nro

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Sammatin Enäjärven veden laatu Helmikuu 2016

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2014

PERTUNMAAN JA HEINOLAN JÄRVITUTKIMUKSET VUONNA 2007

KETTULAN JÄRVIEN TILA VUOSINA TEHTYJEN TUTKI- MUSTEN PERUSTEELLA

Ehdotus Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus

Outamonjärven veden laatu Helmikuu 2016

AGNICO EAGLE FINLAND OY ENONTEKIÖN VESIHUOLTO OY FINAVIA OYJ KITTILÄN KUNTA LEVIN VESIHUOLTO OY ROVANIEMEN KAUPUNKI

ISO RUOKJÄRVEN VEDEN LAATU Vuoden 2013 tutkimukset ja vertailu vuosiin 2009, 2011 ja 2012

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu heinäelokuu

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

HAUTASUON VESISTÖTARKKAILU TURVERUUKKI OY. Hautasuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailu v. 2016

VANJOEN JA SEN SIVU-UOMIEN MAIJANOJAN JA ORHINOJAN VEDEN LAATU

Mustijoen vesistön tila (ja tulevaisuus) Mustijoki seminaari Juha Niemi Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojelu ry.

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN OMINAISKUORMITUSSELVITYS

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet )

Yara Suomi Oy, latvavesien vesistötarkkailu alkukesältä 2019

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

ISO HEILAMMEN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu aikaisempiin vuosiin

RISTIPALONSUON TURVETUOTANTOALUEEN KÄYTTÖ- JA PÄÄSTÖTARKKAILURAPORTTI VUODELTA 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Säynäislammin vedenlaatututkimus 2016

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN SEKÄ NIIDEN ALAPUOLISTEN JOKIEN VEDENLAADUN TARKKAILU VUONNA 2014

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA

Vihdin Lapoon vedenlaatututkimus, elokuu 2016

Kokkolan merialueen yhteistarkkailu

Hollolan pienjärvien tila ja seuranta. Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut

Kaitalammin vedenlaatututkimus 2016

ISO-KAIRIN VEDEN LAATU Kesän 2015 tutkimus ja vertailu vuosiin 1978, 1980 ja 1992

Pyykösjärvi ja Kuivasjärvi nykytila ja lähiajan toimenpiteet

Paskolammin vedenlaatututkimus 2016

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HEINÄKUUSSA Väliraportti nro

Vihdin Tuohilammen vedenlaatututkimus, heinäkuu 2016

Jätevesiohitusten vaikutukset jokivesien laatuun Kirsti Lahti Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kirsti Lahti, VHVSY 1.2.

SYSMÄN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Majutvesi) TARKKAILU 2016

HEINOLAN KAUPUNGIN JÄTEVEDENPUHDISTAMON SEKOITTUMISVYÖHYKETUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2015

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Ravinnekuormitus arviointi ja alustavat tulokset

3 MALLASVEDEN PINNAN KORKEUS

Vedenlaatutilanne Imatran seutukunnassa loppukesällä 2014 Saimaan ammattiopisto, auditorio Esitelmöitsijä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n

Endomines Oy:n Rämepuron alueen tarkkailutuloksia kesä elokuulta

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS

Valkialammen (Saukkola) veden laatu Elokuu 2016

Kytäjä Usmin alueen lampien vedenlaatu

Lahnajärven, Suomusjärven ja Myllylammen vedenlaatututkimus 2016

TALVIVAARA SOTKAMO OY

Tyydyttävässä tilassa olevien järvien ryhmittely TPO:ssa kuormituksen vähentämistarpeiden ja -mahdollisuuksien näkökulmasta

Vihdin Kaitlammen (Haukkamäki) vedenlaatututkimus, elokuu 2016

IIJOEN LOHIYHTYMÄ AY, KOILLIS-SUOMEN LOHI OY

Tahkolahden vedenlaadun koontiraportti

Ruokjärven veden laatu Maalis- ja elokuu 2017

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN SEKÄ NIIDEN ALAPUOLISTEN JOKIEN VEDENLAADUN TARKKAILU VUONNA 2015

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

Jäteveden ja purkuvesistön mikrobitutkimukset kesällä 2016

Höytiäisen nykytila ja tulevaisuus

Kuva Rautuojan (FS27), Kylmäojan (FS03) ja Laurinojan (FS04) tarkkailupisteet.

Ali-Paastonjärven vedenlaatututkimus 2016

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

AURAJOEN TARKKAILUTUTKIMUS HUHTIKUUSSA Väliraportti nro

Puulan Kotalahden vedenlaadusta ja kuormituksesta

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

VÄÄKSYN TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON PURKUVESISTÖN (Päijänne) TARKKAILU 2015

PAIMIONJOEN, TARVASJOEN JA VÄHÄJOEN TARKKAILUTUTKIMUKSET HELMIKUUSSA Väliraportti nro

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta

Vihdin Komin vedenlaatututkimus, heinä- ja lokakuu 2016

Ähtärinjärven tila ja kuormitus

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI

Endomines Oy:n Rämepuron kaivoksen tarkkailu syysmarraskuu

Kärjenlammin vedenlaatututkimus 2016

Transkriptio:

KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2017 Osa 1 EUROFINS AHMA OYOY Projektinro: 10968

i KEMIJOEN VESISTÖTARKKAILU VUONNA 2017 31.5.2018 Jessica Åsbacka, FM (Ympäristöasiantuntija) Minna Vaaramaa-Hiltunen, ins. (AMK) Sisällysluettelo: JOHDANTO... 1 OUNASJOEN YHTEISTARKKAILU... 1 1. TARKKAILUALUEEN KUVAUS... 3 2. TARKKAILUVELVOLLISET... 4 3. TARKKAILUN TOTEUTUMINEN... 6 4. SÄÄ JA HYDROLOGIA... 7 4.1 SÄÄOLOT... 7 4.2 VEDENKORKEUS... 8 4.3 VIRTAAMA... 8 5. KUORMITUS... 11 5.1 TEOLLISUUS... 11 5.2 YHDYSKUNTAJÄTEVEDENPUHDISTAMOT... 12 5.3 KALANKASVATUS... 14 5.4 TURVETUOTANTOALUEIDEN KUORMITUS... 15 5.5 KEMIJOEN KOKONAISKUORMITUS... 16 6. LASKENNALLISET PITOISUUSLISÄYKSET... 19 7. KEMIJÄRVEN TARKKAILUN TULOKSET... 20 7.1 KEMIJÄRVI... 20 7.1.1 Vuoden 2017 tulokset... 20 7.1.2 Yhteenveto vuosien 2014-2017 tuloksista... 28 7.2 SULJETUT JÄRVET... 31 7.2.1 Vuoden 2017 tarkkailun tulokset... 31 7.2.2 Yhteenveto vuosien 2014-2017 suljettujen järvien vedenlaadusta... 33 8. JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN LÄHIALUEIDEN TARKKAILU... 34 8.1 PELKOSENNIEMI... 34 8.2 ROVANIEMI... 37 9. KALANKASVATUSLAITOSTEN LÄHIALUEEN TARKKAILU... 38 9.1 KOILLIS-SUOMEN LOHI OY, KOSTAMO (=KOIVUPUDAS)... 38 9.2 KOILLIS-SUOMEN LOHI OY, SAARENPUDAS JA JOENTAKANEN... 40 9.3 NAPAPIIRIN KALA OY, SEITAKORVA... 41 9.4 OY ARCTIC-MOON LTD, KAIHUA... 43 9.5 NAPAPIIRIN KALA OY, VANTTAUSKOSKI... 45 9.6 VOIMALOHI OY, OSSAUSKOSKI... 49 9.7 NAPAPIIRIN KALA OY, PETÄJÄSKOSKI... 50 9.8 NAPAPIIRIN KALA OY, TAIVALKOSKI... 52

ii 10. LAPIN ELY-KESKUKSEN VEDENLAATUSEURANTA... 53 10.1 VEDENLAATU VUONNA 2017... 53 10.2 YHTEENVETO VUOSIEN 2014-2017 TULOKSISTA... 57 11. VEDENLAADUN KEHITYS... 59 12. AINEVIRTAAMAT... 62 13. MUU TARKKAILU JA TUTKIMUKSET ALUEELLA... 67 14. JOHTOPÄÄTÖKSET... 69 15. YHTEENVETO... 70 VIITTEET... 72 LIITTEET... 73 LIITTEET Liite 1. Kemijoen vesistöalue ja vesistötarkkailupisteiden sijainti sekä koordinaatit Liite 2. Vesistötarkkailun analyysimenetelmät Liite 3. Vesistötarkkailun tulokset, Kemijärvi Liite 4. Vesistötarkkailu tulokset, suljetut järvet Liite 5. Vesistötarkkailun tulokset, jätevedenpuhdistamojen lähialueet Liite 6. Vesistötarkkailun tulokset, kalalaitosten lähialueet Liite 7. ELY-keskuksen tulokset vuosilta 2014-2017 Liite 8. Limoittumistarkkailun havaintopaikat Liite 9. Limoittumistarkkailun valokuvat Copyright Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 ROVANIEMI p. 040-1333 800 Pohjakartat: Maanmittauslaitos, lupa 16/MLL/15. Kuvat: Eurofins Ahma Oy

1 JOHDANTO Kemijoen vesistötarkkailua on toteutettu yhteistarkkailuna vuodesta 1976 lähtien. Kemijärven alue on liittynyt siihen mukaan vuonna 1980. Nykyisin voimassa oleva Kemijoen pääuoman vesistötarkkailusuunnitelma on laadittu vuosille 2013 2018 (Lapin Vesitutkimus Oy 2012). Lapin ELY-keskus on hyväksynyt tarkkailusuunnitelman kirjeellään LAPELY/241/07.00/2010 (15.11.2012) yksittäisellä piilevien rekisteröintiä ja preparaattien arkistointia koskevalla täsmennyksellä. Kemijoen vesistötarkkailualue kattaa Kemijoen pääuoman Sodankylästä ja Savukoskelta jokisuulle saakka. Alueeseen sisältyy Kemijärvi sekä siitä patoamalla erotetut järvet. Lokan ja Porttipahdan tekojärvien sekä niiden alapuolisten jokien tarkkailu toteutetaan erikseen, tosin tarkkailualueet menevät osin päällekkäin, sillä Sodankylän ja Savukosken jätevedenpuhdistamot kuuluvat un, vaikka Lokan ja Porttipahdan tarkkailualue ulottuu Pelkosenniemelle saakka. Myös Ounasjoen sekä muiden Kemijoen sivujokien vesistötarkkailut on järjestetty erillään yhteistarkkailusta, joskin ympäristöhallinnon Ounasjoen alaosan seurantapisteen vedenlaatutiedot käsitellään tässä raportissa. Ounasjoen yhteistarkkailusta tehdään vuodesta 2016 lähtien oma raporttinsa (osa 2). un on liittynyt lakkautettu Stora Enso Oyj:n Kemijärven tehdas, jolla kuitenkin on tarkkailuvelvoite edelleen voimassa, Kemijoki Oy:n Kemijärven säännöstely, yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoita sekä kalankasvatuslaitoksia. Yhteistarkkailun koordinoinnista vastaa Kemijoen vesiensuojeluyhdistys. Vesistöalueella on myös tarkkailun ulkopuolisia kuormittajia, joilla on omia päästö- ja vaikutustarkkailuohjelmia, kuten mm. Kemijoen vesistöalueella sijaitseva turvetuotanto. Myös yhteistarkkailuun kuuluvien laitosten päästötarkkailut toteutetaan laitoskohtaisesti erillisten tarkkailuohjelmien mukaan. Veden laadun tarkkailu koostuu vuosittaisesta perustarkkailusta, kolmen vuoden välein tehtävästä laajemmasta tarkkailusta sekä viranomaisseurannan tulosten hyödyntämisestä. Laajempaan tarkkailuun sisältyy veden laadun laajan tarkkailun lisäksi mm. Kemijärven kasviplankton- ja pohjaeläintarkkailu sekä jokialueella tehtävä perifytonin piilevästön tarkkailu. Laajan tarkkailun vuodet olivat 2013 ja 2016. Vesikasvikartoitus tehdään kuuden vuoden välein ja se tehtiin vuonna 2016. Velvoitetarkkailuohjelma kytkeytyy ympäristöhallinnon toteuttamaan viranomaisseurantaan, ja raportissa käsiteltävä vedenlaatuaineisto on osin Lapin ELY- keskuksen seuranta-aineistoa. Tässä raportissa (osa 1) on esitetty yhteenveto vuonna 2017 toteutetun Kemijoen suppean yhteistarkkailun tuloksista. Ounasjoen yhteistarkkailu alkoi vuonna 2016 ja siitä tehdään oma raporttinsa (osa 2). Alla on esitetty Ounasjoen vuoden 2017 yhteistarkkailuraportin yhteenveto. OUNASJOEN YHTEISTARKKAILU Ounasjoen yhteistarkkailusuunnitelma on laadittu vuosille 2016 2018. Yhteistarkkailussa tarkkailuvelvollisina on Kittilän kunta, Rovaniemen kaupunki, Levin Vesihuolto Oy, Enontekiön Vesihuolto Oy, Finavia Oyj:n Kittilän lentoasema ja Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivos. Lisäksi Ounasjoen yhteistarkkailussa ovat tukijäseninä Levin matkailu Oy ja Levi Golf & Country Club Oy. Ounasjoen yhteistarkkailu painottuu Ounasjoen pääuomaan, mutta mukana on myös Hetan jätevedenpuhdistamon purkuvesistönä toimiva Näkkälänjoki, Kittilän kultakaivoksen purkuvesistönä toimiva Loukinen sekä Kittilän lentoaseman vaikutusalueella sijaitseva Aakenusjoki.

2 Vuosi 2017 oli Kittilän alueella hyvin tavanomainen lämpötiloiltaan ollen jonkin verran pitkää keskiarvoa sateisempi, mutta edellisvuotta kuivempi. Ounasjoessa vuoden 2017 keskivirtaama oli noin 17 % vertailujakson virtaamaa suurempi. Kevättulva ajoittui pääosin toukokuun puoliväliin. Näytteenotto ei ajoittunut ylivirtaamakausiin, paitsi toukokuussa hetkeen, jossa virtaamat olivat kuitenkin jo laskussa. Suurin yksittäinen kuormittaja, sekä usean vuoden keskiarvona että vuoden 2017 osalta, on ollut Levin jätevedenpuhdistamo. Seuraavaksi suurin kuormittaja on ollut Hetan jätevedenpuhdistamo. Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivoksen pintavalutuskentille johdettavien vesien yhteenlasketulle vuosikuormitukselle on annettu lupamääräyksiä ympäristöluvassa. Pintavalutuskentille johdettavien vesien vuosikuormituksen luparajat alittuivat sulfaatin osalta. Tavoitearvot alittuivat mangaanin osalta, mutta ylittyivät kokonaistypen ja antimonin osalta. Luonnonhuuhtouman osuus Ounasjoen kokonaiskuormituksesta on vuositasolla fosforilla noin 86 % ja typellä noin 83 %. Fosforin pistekuormituksen osuus kokonaiskuormituksesta oli noin 0,3 % ja typpikuormituksen osuus 6,2 %. Suurin yksittäinen fosforikuormittaja on maatalous. Laskeumana suoraan vesistöön tuleva typpi muodosti suurimman yksittäisen typpilähteen vesistöön. Pistekuormittajien vaikutukset perustuen kuormituksen laimentumislaskelmiin jäivät vähäisiksi. Fosforin laskennalliset pitoisuuslisäykset olivat kaikilta osin hyvin pieniä ja enintään 0,1. Typpikuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat vuositasolla enintään 38 ja kesäaikana enintään 19. Suurimmat laskennalliset typpipitoisuuden lisäykset aiheutuivat Kittilän kaivoksen kuormituksesta. Puhdistamoiden typpilisäys oli enimmillään 3,9. Näytteet otettiin vuoden 2017 maalis- tai huhtikuussa, heinä- ja elokuussa. Aakenusjoen näytteet otettiin kaksi kertaa vuodessa: maaliskuussa ja elokuussa. Näkkäläjoen piste P1 sijaitsee Hetan puhdistamon purkuojan yläpuolella ja piste P2 alapuolella. Vesi oli vuonna 2017 alapuolisella pisteellä hieman typpipitoisempaa. Myös happitilanne oli hieman heikompi ollen kuitenkin hyvällä tasolla, kun yläpuolella happitilanne oli erinomainen. Kuormitusvaikutukselle tyypillinen sähkönjohtavuus oli kuitenkin alhainen ja hyvin samankaltainen pisteillä. Kokonaisuutena tarkastellen vedenlaatu ei viitannut puhdistamon kuormittavaan vaikutukseen. Aakenusjoen piste Okkulaissuvanto sijaitsee lentokentän yläpuolella ja piste 74 alapuolella. Alaja yläpuolisen pisteen vedenlaatu oli hyvin samankaltaista, mutta alapuolella vesi oli hieman ravinnepitoisempaa ja sameampaa. Aakenusjoen vedenlaatutulokset eivät viitanneet lentokentän kuormittavaan vaikutukseen. Loukisen piste 1 sijaitsee Kapsajoen alapuolella. Kittilän kultakaivoksen purkuvedet johdetaan Loukiseen. Sähkönjohtavuus oli ajoittain hieman koholla. Vesi oli pääosin lievästi emäksistä. Ravinnepitoisuudet viittasivat karuun tai lievästi rehevään vedenlaatuun. Vesi oli kesällä humuspitoista ja väriltään tummaa. Veden hygieeninen laatu vaihteli erinomaisetsa tyydyttävään. Kokonaisuutena tarkastellen vedenlaatu ei viitannut kaivoksen kuormittavaan vaikutukseen. Ounasjoen piste Ounasjoki V1 sijaitsee Levin puhdistamon purkuojan yläpuolella ja piste Ounasjoki V2 noin 1 km Levin jätevedenpuhdistamon purkuojan alapuolella, joka jälkeen lentoaseman hulevesien purku-uoman alapuolella sijaitsevat pisteet Ounasjoki Kittilä 5 ja Ounasjoki Kittilä 3. Osassa alapuolisia pisteiltä vesi oli lievästi raveinnepitoisempaa kuin yläpuolisella pisteellä, mutta muuten vedenlaatu oli hyvin samankaltaista eikä vedenlaatutulokset viitanneet puhdistamon kuormittavaan vaikutukseen. Levin golfkentän pisteiltä Ounasjoki Sirkka PT1 ja PT2 ei otettu vuonna 2017 näytteitä ympäristöhallinnon Avoin tieto-tietokannan perusteella. Myöskään Alakylän puhdistamo ylä- ja alapuoliselta pisteeltä ei ole vedenlaatutietoja vuodelta 2017.

3 Raattaman puhdistamon ylä- ja alapuolisten pisteiden vedenlaatu oli hyvin samankaltaista vuonna 2017 eikä vedenlaatu viitannu keskimäärin hyvin samankaltaista vuonna 2017. Perustuotantoa rajoittavaa ravinnetta tarkasteltiin epäorgaanisten ravinteiden suhteen perusteella Aakenusjoen, Näkkäläjoen ja Ounasjoen pisteillä päällysvesikerroksessa vuosien 2014-2017 kasvukausilla. Arvioin perusteella keskimäärin rajoittavana ravinteena toimi pääosin typpi, paitsi Näkkälänjoessa fosfori. Uimavesien hygieenistä laatua tarkkaillaan kuntien terveysvalvontaviranomaisten toimesta. Vuonna 2017 Kittilän uimarannalta otettiin 12.7. uimavesinäyte, joka täytti tutkituilta osin STM:n asetuksen 354/2008 laatuvaatimukset. Ympäristöhallinnon koordinoiman levähaittaseurannassa on kaksi pistettä mukana Ounasjoen vesistöalueelta (Sinettäjärvi-Lehtojärvi ja Pallasjärvi). Vuoden 2017 tuloksien perusteella Ounasjoen vesistöalueilla (65.5 ja 65.6) ei havaittu leväesiintymiä kesällä. 1. TARKKAILUALUEEN KUVAUS Kemijoen vesistöalue on pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin Vuoksen vesistön jälkeen. Kemijoen vesistöalueen pinta-ala (F) on 51 127 km 2, josta Suomen puolella on 49 467 km 2 (Ekholm 1996). Varsinainen Kemijoen pääuoma saa alkunsa Pelkosenniemeltä, missä yhtyvät kolme suurta latvajokea: Kitinen (F = 12 087 km 2 ), Luiro (F = 4 415 km 2 ) ja Ylä-Kemijoki (F = 9 348 km 2 ) (liite 1). Kemijoen vesistöalueella sijaitsee kolme suurta järveä, Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat sekä Kemijärvi. Kemijoen vesistöalue on säännöstelty lukuun ottamatta Ylä-Kemijokea ja Ounasjokea. Kitisessä Porttipahdan alapuolella sijaitsee seitsemän voimalaitosta ja Kemijoessa Kemijärven alapuolella kahdeksan voimalaitosta. Näiden lisäksi Kemijokeen Rovaniemen yläpuolelle on suunnitteilla Sierilän voimalaitos, jonka rakentamiseen, käyttöön ja vesistön säännöstelyyn Vaasan hallintooikeus on eri valitusvaiheiden jälkeen 3.3.2015 myöntänyt Kemijoki Oy:lle vesitalousluvan. Päätöksestä on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus vahvisti Sierilän voimalaitoshankkeen vesitalousluvan 22.5.2017. Kemijoki Oy jatkaa Sierilä-hankkeen valmistelua yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Kemijoen sivu-uomissa sijaitsee neljä voimalaitosta: Permantokosken, Jumiskon, Juottaan ja Kaihuan voimalaitokset. Kemijärven säännöstely on suurin Suomen luonnonvesissä toteutettu säännöstely. Järven yläosassa veden korkeus vaihtelee kolme metriä ja muissa osissa pohjapatojen ja kynnysten erottamia alueita lukuun ottamatta vaihtelu on enimmillään seitsemän metriä. Itse järven säännöstelyn ohella sen tilaan vaikuttaa valuma-alueella sijaitsevien tekojärvien ja Kitiseen rakennettujen voimalaitosten avulla tapahtuva säännöstely sekä Suolijärven säännöstely lähinnä Kemijärven itäiseen osaan. Kemijärvi on tyypillinen läpivirtausjärvi, jossa luontaiset veden laadun ja määrän muutokset ovat nopeita ja veden viipymä on lyhyt. Kemijärven runko-osa on lähes jokisuvantoon verrattavissa. Järven itäinen haara Lehtosalmen itäpuolella on järvimäisempi. Kemijärven pinta-ala ylärajalla on 285 km 2 ja sen keskisyvyydeksi on arvioitu noin 5 m. Kemijärven valuma-alueen pinta-ala järven luusuassa (27 424 km 2 ) on noin puolet koko Kemijoen vesistöalueen pinta-alasta. Suurin osa Kemijärveen tulevasta vedestä tulee Kemijoen kautta pohjoisesta, sillä Kemijoen valuma-alue muodostaa 79 % Kemijärven valuma-alueesta. Huomattavimmat muista Kemijärveen laskevista joista ovat Käsmänjoki (F = 1 208 km 2 ) ja Jumiskonjoki (F = 1 283 km 2 ), jotka laskevat Kemijärven itäiseen haaraan. Jumiskonjoki on säännöstelty. Kemijärveen laskee lisäksi useita pienempiä jokia. Kemijärven ympäristössä on useita pienempiä padoin eristettyjä järviä, joita tarkkaillaan Kemijoen vesistötarkkailun yhteydessä (liite 1).

4 Kemijärven alapuolella Kemijokeen laskevat suurimmat sivujoet ovat Rovaniemen yläpuolelle laskeva Raudanjoki (F = 3 609 km 2 ) ja Rovaniemen kohdalla Kemijokeen laskeva Ounasjoki (F = 13 853 km 2 ). Ounasjoki on säännöstelemätön ja koskiensuojelulailla suojeltu. Pintavesien luokittelu perustuu nykyisin vesistöjen ekologiseen tilaan, jossa tarkastelun kohteena ovat ensisijaisesti biologiset tekijät (planktonlevät, piilevät, vesikasvit, pohjaeläimet ja kalat). Lisäksi ekologisen tilan arvioinnissa otetaan huomioon fysikaalis-kemialliset ja hydrologismorfologiset tekijät. Toinen luokittelun näkökulma on vesien kemiallinen tila, joka määritetään haitallisten aineiden ympäristölaatunormien perusteella. Luokittelussa havaittuja haitallisten aineiden pitoisuuksia verrataan ympäristölaatunormeihin. Kemiallisen tilan perusteella vedet luokitellaan hyväksi tai sitä huonommaksi. Ympäristöhallinto on määritellyt 2. suunnittelukaudella Ylä-Kemijoen ekologisen tilan erinomaiseksi. Kitisen ekologinen tila on hyvä. Kemijärven tila on hyvä ja myös Kemijoen tila on Rovaniemelle saakka hyvä ja Rovaniemeltä alavirtaan tyydyttävä. Kemijokeen laskevista sivujoista on luokiteltu vain osa. Sivujokien ekologinen tila on Rovaniemen yläpuolella yleisesti hyvä tai erinomainen, mutta Rovaniemen alapuolella hyvä tai tyydyttävä. Käsmänjoen ja Louejoen ekologinen tila on hyvä. Kitinen ja Kemijoki, Ylä-Kemijokea lukuun ottamatta, sekä Kemijärvi on nimetty voimakkaasti muutetuiksi vesistöiksi voimakkaasta rakentamisesta ja säännöstelystä johtuen. Voimakkaasti muutettujen vesimuodostumien osalta tavoitetila hyvä on kuitenkin saavutettu. Kemiallisessa luokittelussa arvioidaan haitallisia aineita, jotka on määritelty asetuksessa vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista. Vesienhoitoalueella vesistöjen kemiallinen tila on pääosin hyvä. 2. TARKKAILUVELVOLLISET Kemijoen vesistön tilaa tarkkaillaan yhteistarkkailuna, johon kuuluu Kemijärven säännöstely, Stora Enso Oyj:n Kemijärven tehtaan jälkitarkkailu, 13 yhdyskuntajätevedenpuhdistamoa ja 10 kalankasvatuslaitosta. Yhteistarkkailuun osallistuvat tarkkailuvelvolliset ja lupapäätökset, joihin tarkkailuvelvoite perustuu, on esitetty taulukossa 3-1. Tarkkailualueella toimii myös muita kuormittajia, joilla on omat erilliset tarkkailunsa. Esimerkiksi turvetuotannon tarkkailut on järjestetty erillisinä tarkkailuina. Stora Enso Oyj:n Kemijärven sellutehtaan toiminta päättyi huhtikuussa 2008. Aluehallintovirasto antoi toiminnan lopettamisen ympäristölupapäätöksen huhtikuussa 2010. Päätöksestä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen, josta tuli päätös joulukuussa 2011. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä valitettiin edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. KHO antoi asiasta päätöksen elokuussa 2013, jossa Stora Enso velvoitettiin poistamaan pääosa jälkilammikon sedimentistä. Stora Enson oli tehtävä selvitys lietteen poistamisesta Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle vuoden 2014 loppuun mennessä. AVI arvioi selvityksen perusteella, ovatko puhdistamisen kustannukset kohtuuttomat saavutettavaan hyötyyn verrattaessa ympäristön kannalta ja näin olisi voinut muuttaa KHO:n päätöstä. Päätös tuli helmikuussa 2017; koska arvioituja lietteen poiston kustannuksia ei voi pitää, hakijan esityksestä poiketen, sellaisina, että lietteen poistamista ei voitaisi toteuttaa ilman kohtuuttomia kustannuksia ja lupamääräystä olisi sen vuoksi KHO:n tekemän lupamääräyksen muutoksen perustella muutettava. Hakemus hylättiin edellämainituin perustein ja päätöksen saaja on velvoitettu laatimaan uudelleen lupamääräyksen tarkoittamat suunnitelmat lietteen poiston ja käsittelyn toteuttamiseksi.

5 Lietteestä vesistöön tai maaperään kohdistuva päästö ja siitä aiheutuva pilaantuminen ja sen vaara on niin pieni, että määräyksen mukainen uusi määräaika on mahdollista antaa. Uusi suunnitelma oli toimitettava AVI:n hyväksyttäväksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Taulukko 3-1. un osallistuvat tarkkailuvelvolliset ja tarkkailuun velvoittavat lupapäätökset. Laitos Lupapäätös Lupa voimassa Teollisuus Stora Enso Oyj, Kemijärven tehdas, PSAVI/22/10/1 14.4.2010 toistaiseksi toiminnan lopettaminen VHaO 27.12.2011 11/0371/1 KHO 22.8.2013 Säännöstely Kemijoki Oy, Kemijärvi PSVEO 12.11.1996 toistaiseksi 60/96/2 Yhdyskuntajätevedenpuhdistamot Sodankylän Vesi Oy, jvp PSY 30/06/1 8.3.2006 2016 Savukosken kunta, jvp LAP 23/2004 29.12.2004 2014 Pyhä-Luosto Vesi Oy, keskusjvp PSY 110/03/1 12.12.2003 2015 VHO 04/0118/3 13.4.2004 Kemijärven kaupunki, keskusjvp PSY 26/06/1 24.2.2006 2016 Kemijärven kaupunki, Severinjärven jvp PSAVI/28/11/1 21.12.2011 2022 Napapiirin Vesi, Pirttikosken jvp Omavalvonta (AVL < 100) Napapiirin Vesi, Vanttauskosken jvp LAP 4/2007 19.4.2007 toistaiseksi Napapiirin Vesi, Rovaniemen jvp PSAVI/110/04.08 /2012 3.3.2016 2026 Napapiirin Vesi, Muurolan jvp LAP 9/2006 26.4.2006 toistaiseksi Napapiirin Vesi, Petäjäskosken jvp Omavalvonta (AVL < 100) Tervolan kunta, Kirkonkylän jvp LAP 24/2006 17.11.2006 2016 Länsi-Lapin koulutuskuntayhtymä LAP 18/2004 20.12.2004 2014 Louen maaseutuoppilaitoksen jvp Keminmaan Vesi Oy, jvp PSY 20/06/1 14.2.2006 2016 Kalankasvatus Saarenputaan Lohi Ay, Tapionniemi PSAVI 15/10/1 19.3.2010 2018 Koillis-Suomen Lohi Oy, Kostamo PSAVI 85/11/1 22.9.2011 2021 Koillis-Suomen Lohi Oy, Joentakainen PSAVI 86/11/1 23.9.2011 2023 Koillis-Suomen Lohi Oy, Saarenpudas PSAVI 87/11/1 23.9.2011 2023 Oy Arctic-Moon Ltd, Kaihua PSAVI 57/11/1 1.7.2011 2021 Napapiirin Kala Oy, Seitakorva PSY 8/06/1 18.1.2006 2015 Napapiirin Kala Oy, Vanttauskoski, PSY 39/06/1 3.4.2006 2015 kvl + poikaslaitos Napapiirin Kala Oy, Petäjäskoski PSY 24/06/1 20.2.2006 2015 Napapiirin Kala Oy, Taivalkoski PSY 75/08/2 16.6.2008 2018 Voimalohi Oy, Ossauskoski PSAVI 59/1171 1.7.2011 2021

6 3. TARKKAILUN TOTEUTUMINEN Kemijoen vesistötarkkailu toteutettiin vuonna 2017 tarkkailusuunnitelman (Lapin Vesitutkimus, 2012) mukaisesti. Tarkkailusta vastasi Eurofins Ahma Oy. Vuosi 2017 oli suppean tarkkailun vuosi, jolloin tarkkailuun sisältyi: Kemijärven ja suljettujen järvien vedenlaadun tarkkailu Kalankasvatuslaitosten lähialueiden veden laadun tarkkailu ja limoittumistarkkailu Pelkosenniemen ja Rovaniemen jätevedenpuhdistamoiden lähialueen veden laadun tarkkailu Vesistötarkkailun havaintopaikat ja pisteiden sijainnin koordinaatit on esitetty kartalla liitteessä 1. Käytetyt analyysimenetelmät on esitetty liitteessä 2. Vesistötarkkailujen tulokset on esitetty liitteissä 3 6 ja Lapin ELY-keskuksen seurantatulokset liitteessä 7. Kalalaitosten limoittumistarkkailun tarkkailupaikat on esitetty liitteenä 8. Limoittumistarkkailun valokuvat on esitetty liitteessä 9 ja tulokset liitteessä 10. Kemijärven vedenlaadun tarkkailuun liittyen tarkkailuohjelmassa esitettiin Suomun jäteveden puhdistamon tarkkailun näytteenottoa Peräojasta (Per2) ja Suomulahdesta (Suo) normaalisti vuonna 2013, jonka jälkeen arvioidaan tulosten perusteella tarvetta tarkkailun jatkamiselle. Vuonna 2017 Peräoja ja Suomulahti eivät sisältyneet tarkkailuun. Raportissa esitettyjä tunnuslukuja laskettaessa määritysrajan alittavat pitoisuudet on otettu huomioon puolittamalla määritysraja. Myös kuvia piirrettäessä on käytetty samaa menetelmää. Lapin ELY-keskuksen koordinoimassa hankkeessa, johon Kemijoki Oy ja Kemijärven kaupunki osallistuvat, on toteutettu kunnostustoimenpiteitä Kemijärvestä padoilla eristetyillä Kostamojärvellä ja Pöyliöjärvellä. Kostamojärvellä on tehokalastettu syksyllä 2010 ja 2011 sekä 2014. Lisäksi ilmastusta on tehostettu (syksyllä pidempään) vuosina 2010 ja 2011. Uusi tehokkaampi ilmastin asennettiin syksyllä 2011. Pöyliöjärvellä on tehokalastettu elo-syyskuussa vuosina 2011 2014. Pöyliöjärvellä on tehty vesikasvien niittoa heinä-elokuussa vuosina 2012 2014. Ilmastimet asennettiin kahteen syvänteeseen kesällä 2013. Ilmastinten toimikaudeksi on sovittu ajanjakso 15.7. 30.4. Sekä Kostamojärven että Pöyliöjärven veden laadussa on ollut havaittavissa lievää rehevyystason laskua hankkeen käynnistymisen jälkeen. Jotta hankkeen vaikutuksista saataisiin pidempiaikaista tietoa, järvien veden laatua on tarkkailtu/tarkkaillaan tehostetusti vuosina 2016-2017. Kostamojärven ja Pöyliöjärven tarkkailu sisältyy Kemijoen pääuoman vesistötarkkailuun. Tätä tarkkailua täydennetään vuosina 2016-2017 tehtävällä tarkkailulla, jossa otetaan Kostamojärvestä lisänäytteet syyskuussa sekä Pöyliöjärvestä helmikuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Myös nämä tulokset on esitetty tässä raportissa. Mahdollinen fosforikontaminaatio ajalla 1.5-10.11.2017 Eurofins Ahman Oy:n laboratorion käyttämissä näytepulloissa (ajalla 1.5-10.11.2017) havaittiin matalia fosforipitoisuuksia epäpuhtautena. Epäpuhtauspitoisuudet olivat tehdyn selvityksen perusteella tasolla muutamia ylittäen menetelmän määritysrajan (3,0 ). Laboratorio on arvioinut epäpuhtauden olevan merkityksellinen fosforituloksissa välillä 3-25. Kyseisellä mittausalueella mittausepävarmuuden on arvioitu olevan välillä 40-50% (normaalit mittausepävarmuudet: 3-20 35%, 20-50 20%). Korkeammissa pitoisuuksissa havaitut epäpuhtaudet sisältyvät menetelmän tavanomaiseen mittausepävarmuuteen. Asiasta on informoitu ELY-keskuksia ja SYKE:ttä. Tulosten tarkastelussa on käsitelty tarkemmin, jos epäillään fosforikontaminaation vaikutusta.

7 4. SÄÄ JA HYDROLOGIA 4.1 Sääolot Vuoden 2017 keskilämpötila oli Rovaniemellä 1,1 C, mikä on vertailujakson (1981 2010) keskilämpötilaa (0,4 C) hienoisesti lämpimämpi (kuva 4-1). Keskimääräistä hieman tai jonkin verran lämpimimpiä kuukausia olivat tammi-maaliskuu sekä heinä-joulukuu. Tammikuu oli vuoden kylmin kuukausi. Huhti-kesäkuussa oli tavanomaista jonkin verran kylmempää. Kuva 4-1. Kuukauden keskilämpötilat ja sademäärät Rovaniemellä vuonna 2017 sekä vertailujaksolla 1981 2010 keskimäärin (Ilmatieteen laitos 2018). Vuoden 2017 sademäärät olivat vaihtelevia. Koko vuoden sademäärä 517 mm oli n. 8 prosenttia keskimääräistä (562 mm) pienempi. Heinä- ja marraskuussa satoi keskimääräistä runsaammin. Maalis- ja joulukuu olivat sateisuudeltaan hyvin keskimääräisiä. Muut kuukaudet olivat keskimääräistä kuivempia. Erityisen kuivaa oli helmi- ja toukokuussa. Ympäristöhallinto ylläpitää 150 lumilinjan verkkoa, joilla mitataan mm. lumen vesiarvon vaihteluja. Lumen vesiarvo ilmaisee lumessa olevan veden määrän eli sen vesikerroksen paksuuden, joka syntyisi, jos lumi sulaisi. Vesiarvo ilmoitetaan millimetreinä ja se vastaa lumikuormaa eli lumen massaa kilogrammoina neliömetriä kohti. Lumilinja on 2 4 km pitkä reitti, joka kattaa edustavasti paikkakunnan eri maastotyypit (Taulukko 4-1). Rovaniemen Olkkajärven lumilinjamittauspisteellä (linja 1657101) lumen vesiarvot olivat seuraavia: Taulukko 4-1. Lumen vesiarvot (mm) Rovaniemen Olkkajärven lumilinjamittauspisteellä vuonna 2017 (https://vmalli.ymparisto.fi/,vaatii sertifikaatin). Pvm Lumen vesiarvo (mm) 15.1.2017 103,31 15.2.2017 116,07 15.3.2017 147,99 1.4.2917 169,1 1.5.2017 181,29 16.5.2017 90,1 16.12.2017 73,96

8 Tammikuusta toukokuun alkuun lunta oli runsaasti. Vuonna 2017 runsain lumikuorma havaittiin Rovaniemen Olkkajärven lumilinjamittauspisteellä toukokuun alussa. Loppuvuodesta lumikuorma oli 1.1-1.5 alhaisempi. 4.2 Vedenkorkeus Kemijärven säännöstely tapahtui vuonna 2017 lupaehtojen sallimissa rajoissa. Kemijärvessä keskustan seurantapaikalla vedenkorkeus vaihteli vuonna 2017 välillä N43+146,09 148,91 ja Kulmungin seurantapaikalla välillä N43+142,06 148,89 m. Vuoden lopussa Kemijärven vedenkorkeus oli noin 0,9 metriä korkeammalla kuin vuoden alussa. Kuvan 4-2 vedenkorkeusarvot perustuvat Ympäristöhallinnon Avoin tieto-palvelun aineistoihin ja säännöstelyrajat (jotka koskevat Termusniemen pohjapadon alapuolista Kemijärveä, pohjapadon yläpuolella vedenkorkeus ei voi laskea alle N43+146 m) ovat arvioita todellisesta säännöstelystä. Tämän vuoksi lupaehdot näyttävät kuvassa ylittyvän 9.4-26.4 välisenä aikana Kemijärven keskustan mittapisteellä, vaikka näin ei todellisuudessa käynyt. Kuva 4-2. Kemijärven vedenkorkeus Kemijärven keskustan ja Kulmungin mittauspaikoilla vuonna 2017 (Ympäristöhallinnon Avoin tieto-tietopalvelu 13.3.2018) sekä säännöstelyrajat. Säännöstelyrajat perustuvat lupaehtoihin, mutta ovat arvioita todellisesta säännöstelystä. Kuvassa on lisäksi esitetty näytteenoton ajoittuminen rautatiesillan ja luusuan tarkkailupaikoilla suhteessa vedenkorkeuteen. 4.3 Virtaama Vuonna 2017 Kemijoen keskivirtaama oli melko samalla tasolla kuin tavanomaisesti. Kemijärven luusuan alapuolella Seitakorvassa vuoden keskivirtaama oli 311 m 3 /s, kun vertailujakson 1991 2010 keskivirtaama oli 320 m 3 /s. Kemijokisuulla Isohaarassa vuoden keskivirtaama oli 576 m 3 /s, kun vertailujakson virtaama oli 571 m 3 /s. Ounasjoessa vuoden 2017 keskivirtaama (157 m 3 /s) oli 17 % vertailujakson virtaamaa suurempi. Virtaamien keski- ja ääriarvot vuonna 2017 Kemijärven alapuolisilla voimalaitoksilla sekä Permantokoskella ja Marraskoskella on esitetty alla taulukossa 4-2.

9 Kevättulva ajoittui toukokuun loppupuolelle. Isohaarassa tulvahuippu oli 25.5.2017, jolloin vuorokauden keskivirtaama oli 2 173 m 3 /s (Kuva 4-3). Taulukko 4-2. Kemijoen, Olkkajärven ja Ounasjoen virtaamien keski- ja ääriarvot vuonna 2017 ja vuosina 1991 2010 keskimäärin (Korhonen & Haavanlammi 2012, Avoin tietotietokanta 13.3.2018). 2017 1991-2010 MQ m³/s NQ m³/s HQ m³/s MQ m³/s NQ m³/s HQ m³/s Kemijoki Seitakorva 311 61 691 320 41 2033 Pirttikoski 317 64 743 Vanttauskoski 338 75 807 339 59 2141 Valajaskoski 546 171 1966 540 79 4207 Petäjäskoski 536 134 1942 Ossauskoski 572 139 2154 Taivalkoski 605 162 2332 Isohaara 576 146 2173 571 0 4557 Olkkajärvi Permantokoski 40 0 232 Ounasjoki Marraskoski 157 40 848 134 27 1486 Kuva 4-3. Virtaaman vuorokausivaihtelu Seitakorvassa, Isohaarassa sekä Permantokoskessa ja Marraskoskessa vuonna 2017 (Avoin tieto-tietokanta 13.3.2018).

10 Kevättulvan aikana virtaama Isohaarassa oli yli kaksinkertainen Seitakorvasta juoksutettuun vesimäärään verrattuna. Kevättulva oli vuonna 2017 hieman tavanomaista pienempi ylivirtaamien perusteella. Toukokuun 2017 keskivirtaama Isohaarassa oli 1 073 m 3 /s, kun se vertailujaksolla 1991 2010 oli keskimäärin 1 584 m 3 /s. Marraskosken tulvahuippu ajoittui samaan aikaan Isohaaran tulvahuipun kanssa. Marraskosken toukokuun 2017 keskivirtaama oli 332 m 3 /s, kun vertailujaksolla toukokuun virtaama oli keskimäärin 487 m 3 /s. Kuva 4-4. Kemijärven vedenkorkeus Kemijärven keskustan ja Kulmungin mittauspaikoilla vuosina 2014-2017, sekä kuukauden keskiarvot vertailujaksolla 1991-2010 (Avoin tietotietokanta 13.3.2018).

11 Kemijärven vedenkorkeudet vuosien 2015 ja 2017 alussa olivat hieman keskimääräistä alhaisempia, kun taas tammi-maaliskuussa vuosina 2014 ja 2016 vedenkorkeudet nousivat hieman keskimääräistä ylemmäksi. Toukokuussa vuosina 2015-2016, keväisen alenemisen jälkeen, vedenkorkeudet olivat hieman tavanomaista korkeampia ja vuosina 2014 ja 2017 matalampia. Kesäkuusta lähtien vuosien 2014-2017 vedenkorkeudet olivat hyvin samaa tasoa pitkänajan keskiarvon kanssa. Loppuvuonna 2015 ja 2017 vedenkorkeus oli tavanomaista hieman korkeampi. 5. KUORMITUS ssa on kuormittajista mukana yksi teollisuuslaitos, 13 yhdyskuntajätevedenpuhdistamoa ja 10 kalankasvatuslaitosta, joista yhdellä ei ollut toimintaa vuonna 2017. Suomun jätevedenpuhdistamo jäi pois käytöstä huhtikuussa 2010, kun siirtoviemäri Kemijärven keskuspuhdistamolle valmistui. Lisäksi vuonna 2012 Tervolan kunnan Louen jätevedenpuhdistamo jäi pois tarkkailusta ja Pirttikosken jätevedenpuhdistamo sekä Kemijärven kaupungin Severijärven puhdistamo lisättiin tarkkailuun. Petäjäskosken ja Pirttikosken jätevedenpuhdistamot ovat erittäin pieniä eikä niiden toimintaa ja kuormitusta vuonna 2017 varsinaisesti tarkkailtu, näytteitä otettiin vain yhden kerran. Kalalaitoksista tarkkailuun liittyivät vuonna 2013 Koillis-Suomen Lohi Oy:n Käsmänjoen laitokset (Saarenpudas ja Joentakanen). Vuonna 2017 Saarenputaan Lohi Ay:n Tapionniemen laitoksella ei ollut toimintaa eikä siksi myöskään tarkkailua. Yhteistarkkailussa mukana olevien laitosten lisäksi alueella sijaitsee muuta kuormittavaa toimintaa, jolla joko ei ole vesistötarkkailuvelvoitetta (esim. hyvin pienet jätevedenpuhdistamot) tai jolla tarkkailut on järjestetty erillään yhteistarkkailusta. Turvetuotannon tarkkailut ovat erillisiä, samoin kaivosten (Agnico Eagle Finland Oy ja Boliden Kevitsa Mining Oy) tarkkailut. Ounasjoki ja muut sivujoet eivät ole mukana Kemijoen vesistön yhteistarkkailussa, eikä sivujokien valuma-alueen kuormitusta ole siksi tässä yhteydessä käsitelty. Raportissa kuormitukset on esitetty yhteistarkkailussa mukana olevien laitosten osalta. Ounasjoen yhteistarkkailusta on laadittu vuodelta 2017 oma raporttinsa, jossa myös alueen kuormituksia on käsitelty. 5.1 Teollisuus Vesistötarkkailuvelvollisia teollisuuslaitoksia Kemijoen vesistöalueella on ainoastaan lakkautettu Stora Enso Oyj:n Kemijärven tehdas, jonka päästötarkkailusta vuonna 2017 vastasi Eurofins Ahma Oy. Tehtaan tuotanto päättyi huhtikuussa 2008, minkä jälkeen vesistökuormitus on ollut huomattavasti aikaisempaa pienempää. Vuonna 2008 huhtikuun jälkeen kuormitus muodostui pääosin prosessilaitteiden ja säiliöiden pesusta. Lisäksi jatkuvaa kuormitusta tuli kaatopaikan suotovesistä sekä jälkilammikon vesistä, jotka johdettiin puhdistamon kautta Kemijärveen. Aktiivilieteprosessi ajettiin alas syksyllä 2008. Puhdistamon alasajon jälkeen kaatopaikan suotovesiä ja jälkilammikon vesiä on johdettu ilmastuksen kautta vesistöön. Tehdasalueen saniteettivesille on rakennettu siirtoviemäri kaupungin jätevesiverkostoon talven 2008 2009 aikana (Taulukko 5-1). Siirtoviemäriin voidaan myöhemmin liittää kaatopaikan suotovedet. Vuonna 2017 kaatopaikka- ja valumavesistä muodostuva kuormitus oli edelleen vähäistä. Jätevesiä pumpattiin jälkilammikon kautta Kemijärveen 9.6 26.9.2017 välisenä aikana. Tammi-toukokuussa ja loka-joulukuussa vesistökuormitusta ei muodostunut, vaan vedet kerättiin varoaltaaseen.

12 Kemijärveen johdettu jätevesimäärä vuonna 2017 oli keskimäärin 5 900 m 3 /d, joka oli selvästi vähemmän kuin edellisvuonna (10 500 m 3 /d). Taulukko 5-1. Stora Enso Oyj:n Kemijärven tehtaan kuormitus Kemijokeen vuosina 2007 2017. 5.2 Yhdyskuntajätevedenpuhdistamot ssa mukana olevien yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden kuormitus vuonna 2017 on esitetty taulukossa (taulukko 5-2). Lisäksi kuvassa 5-1 on esitetty jätevedenpuhdistamoilta Kemijokeen johdetun kuormituksen kehitys vuosina 2008 2017. Petäjäskosken ja Pirttikosken puhdistamoilta näytteitä on otettu vain kerran vuonna 2017, minkä perusteella kuormitusta ei ole mahdollista arvioida ilman käyttötarkkailutietoja. Louen maaseutuoppilaitoksen jätevedenpuhdistamon kuormitustietoja vuodelta 2017 ei ollut käytettävissä raporttia kirjoitettaessa. Rovaniemen jätevedenpuhdistamon osuus yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden kuormituksesta vuonna 2017 oli 61 80 %, joten muutokset Rovaniemen jätevedenpuhdistamon kuormituksessa näkyvät muutoksina myös kokonaiskuormituksessa. Rovaniemen jätevedenpuhdistamon kuormitus oli kaikkien kuormitteiden osalta hieman pienempi kuin vuonna 2016. Yksi merkittävimmistä tekijöistä Rovaniemen jätevedenpuhdistamon jätevesikuormituksen vähenemiseen oli puhdistamolle käsittelyyn tulevan vesimäärän pieneneminen, joka pieneni noin 1,5 milj.m 3 verrattuna edelliseen vuoteen. Sodankylän jätevedenpuhdistamon kuormitus vuonna 2017 kasvoi hieman kokonais- ja ammoniumtypen sekä BOD7:n osalta, mutta pieneni muiden kuormitteiden osalta vuoteen 2016 verrattuna. Sodankylän, Kemijärven, ja Keminmaan jätevedenpuhdistamoiden osuudet kokonaiskuormituksesta ovat muutamien prosenttien luokkaa. Loput puhdistamot ovat pieniä kuormitukseltaan ja niiden kuormitusosuus on 0,1 2 % kokonaisuudesta kuormitteesta riippuen.

13 Taulukko 5-2. ssa mukana olevien yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden kuormitus laitoksittain vuonna 2017 ja yhteenlaskettu kuormitus vuosina 2008 2017. ssa mukana olevien yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden kuormitus oli kaikkien muuttujien osalta pienempää kuin edellisvuonna. Kokonaisuutena tarkastellen pidemmällä aikavälillä (2008 2017) vesistökuormituksessa on todettavissa kasvava suuntaus BOD7:n, kokonaisfosforin, kokonaistypen ja kiintoaineen osalta (kuva 5-1). Yhdyskuntajätevedenpuhdistamot ovat pistekuormittajista selvästi suurin typpikuormittaja Kemijoen vesistöalueella, ja nykyisin (Stora Enson Kemijärven tehtaan sulkemisen jälkeen) myös BOD7- kuormituksesta lähes 90 % tulee yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoilta (Kuva 6-2). Fosforikuormituksesta yhdyskuntien osuus on noin 23 %. Kemijoen vesistöalueella on myös jonkin verran muita pienempiä jätevedenpuhdistamoja, jotka eivät ole mukana tässä yhteistarkkailussa, eikä niiden kuormituksia ole tässä tarkastelussa huomioitu.

14 Kuva 5-1. ssa mukana olevien yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden yhteen lasketun kuormituksen kehitys vuosina 2008 2017. 5.3 Kalankasvatus Vuonna 2017 kalankasvatuslaitosten yhteenlaskettu kasvatusmäärä oli edellisvuotta suurempi, mutta edelleen pienempi kuin vuosina 2008 2013. Vuonna 2017 Saarenputaan Lohi Ay:n Tapionniemen laitoksella ei ollut toimintaa. ssa mukana olevien kalankasvatuslaitosten vesistökuormitus on laskettu käytetyn rehun sisältämän ravinnemäärän ja kalan lisäkasvuun sitoutuneen ravinnemäärän erotuksena. Kalanviljelylaitosten lietteenpoistoa ei laskennassa ole otettu huomioon (taulukko 6-3). un sisältyvän kalankasvatuksen yhteenlaskettu vesistökuormitus oli suurempaa kuin jaksolla 2008-2016. Kuormitus on riippuvainen vuotuisista rehunkäyttö- ja kasvatusmääristä. Keskimääräinen rehukerroin oli edellisvuotta pienempi. Vuonna 2017 kalankasvatuslaitosten fosforikuormitus oli suurempaa kuin yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoiden kuormitus. Typpikuormitus oli selvästi pienempää kuin jätevedenpuhdistamoilta vesistöön johdettu kuormitus.

15 Taulukko 5-3. ssa mukana olevien kalankasvatuslaitosten käyttämät rehumäärät ja tuotetut kalamäärät, sekä näiden perusteella lasketut ravinnekuormitukset. Rehun- Rehu- Fosfori- Typpikäyttö kerroin kuormitus kuormitus Lisäkasvu Yritys/kalanviljelylaitos (kg/a) (kg/a) (kg/a) (kg/a) Saarenputaan Lohi Ay Tapionniemi - - - - - Koillis Suomen lohi Oy Kostamo 99 134 101 330 1,02 814 6744 Saarenpudas 2200 2200 1,00 20 150 Napapiirin kala Oy Taivalkoski 54719 62500 1,14 438 3811 Seitakorva 91 819 104 575 1,14 756 6321 Vanttauskoski 167 479 201 490 1,20 1775 13569 Vanttauskoski poikaslaitos 20 497 21 470 1,05 186 1227 Petäjäskoski 70 948 83 925 1,18 602 5122 Oy Arctic-Moon Ltd Kaihua 27 000 30 227 1,12 168 1363 Voimalohi Ossauskoski 23 544 23 266 1,01 179 1044 YHTEENSÄ 557 340 630 983 1,10 4 938 39 350 2016 474 522 536 713 1,13 2 381 19 593 2015 466 986 461 872 0,95 2 052 17 749 2014 520 387 573 914 1,15 3 136 21 937 2013 618 675 666 673 1,08 3 147 26 285 2012 656 027 698 464 1,06 3 430 25 086 2011 660 370 726 800 1,10 3 748 27 928 2010 610 478 645 392 1,06 3 478 25 716 2009 644 089 699 455 1,09 3 547 26 931 2008 672 839 717 226 1,07 3 876 28 094 5.4 Turvetuotantoalueiden kuormitus Kemijoen vesistöalueella oli vuonna 2017 tuotannossa olevia turvetuotantoalueita yhteensä noin 4 097 ha. Turvetuotannon nettovuosikuormitus oli vuonna 2017 noin 890 kg fosforia, noin 20 700 kg typpeä ja noin 117 000 kg kiintoainetta (taulukko 5-4). Nettopäästöistä on vähennetty arvioitu luonnonhuuhtouman osuus. Kaikilla turvetuotantoalueilla on käytössä pintavalutus tai ruokohelpikenttä.

16 Taulukko 5-4. Kemijoen vesistöalueella olevat turvetuotantoalueet ja niiden pinta-alat v. 2017 (Eurofins Ahma Oy 2018, Pöyry Finland Oy 2018) 5.5 Kemijoen kokonaiskuormitus Seuraavassa taulukossa (taulukko 5-5) on esitetty yhteenveto Kemijoen vesistöalueen kokonaiskuormituksesta. Hajakuormituksen ja luonnonhuuhtouman tiedot perustuvat julkaisuun Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021. Teollisuuden, yhdyskuntien ja kalankasvatuksen kuormitus on esitetty ssa mukana olevien laitosten osalta. Luonnonhuuhtouman osuus Kemijoen kokonaiskuormituksesta on vuositasolla fosforilla noin 76 % ja typellä noin 83 %. Fosforin pistekuormituksen (ssa mukana olevat laitokset) osuus kokonaiskuormituksesta oli noin 2 % ja typpikuormituksen osuus 5 %. Mikäli luonnonhuuhtouma jätetään pois tarkastelusta ja tarkastellaan vain kuormitusta, oli pistekuormituksen osuus fosforilla noin 14 % ja typellä 45 %. Suurin yksittäinen fosforikuormittaja on maatalous. Laskeumana suoraan vesistöön tuleva typpi muodosti suurimman yksittäisen typpilähteen vesistöön. Turvetuotannon kuormitus ravinteiden osalta oli vuonna 2017 vähäistä, 1-2 %:n luokkaa kokonaiskuormituksesta (taulukko 5-4).

17 Taulukko 5-4. Kemijoen vesistöalueen kokonaiskuormitus. Pistekuormituksen tiedot vuodelta 2017 ssa mukana olevien laitosten osalta. Hajakuormitus ja luonnonhuuhtouma Kemijoen vesistöalueen vesienhoitosuunnitelman mukaan. Kuormittaja fosfori typpi t/a t/a Pistekuormitus Teollisuus 0,3 1,0 Yhdyskunnat 1,8 349 Kalankasvatus 4,9 39 Turvetuotanto 1) 0,9 21 Yhteensä 7,9 410 Hajakuormitus 2) Haja-asutus 10 67 Maatalous 28 64 Metsätalous 23 254 Muut 0,1 5,2 Laskeuma 11 513 Yhteensä 72 903 Luonnonhuuhtouma 2) 246 6574 Kuormitus yhteensä 326 7887 1) Vapo Oy:n ja Simon Turvejaloste Oy:n sekä Turveruukki Oy:n Lapin turvetuotantoalueiden tarkkailuraporttien luonnokset (Eurofins Ahma Oy 2018, Pöyry Finland Oy 2018) 2) Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021 Kemijokeen kohdistuva teollisuuden, yhdyskuntien ja kalankasvatuksen kuormituksen kehitys vuosina 2008 2017 on esitetty kuvassa 5-2. Stora Enson Kemijärven tehtaan lopettaminen vuonna 2008 muutti kuormitusjakaumaa oleellisesti. Vuonna 2017 yhdyskuntien osuus typpikuormituksesta oli noin 85 % ja fosforikuormituksesta 20 %. Kalankasvatuslaitoksilla oli merkitystä fosforikuormittajana noin 60 %:n osuudella, mutta typpikuormituksesta niiden osuus on vain 10 %.

18 Kuva 5-2. ssa mukana olevien laitosten kuormituksen kehitys vuosina 2008-2017.

19 6. LASKENNALLISET PITOISUUSLISÄYKSET Pistekuormittajien (teollisuus, yhdyskuntajätevedenpuhdistamot ja kalankasvatus) kuormituksen aiheuttamat laskennalliset pitoisuuslisäykset laskettiin kappaleessa 5 esitettyjen kuormitusten ja vesistön vuoden keskivirtaaman sekä kesän (heinä-syyskuu) keskivirtaaman perusteella. Pitoisuuslisäykset on laskettu vain kohteille, joilla on ollut vuonna 2017 toimintaa. Virtaama-aineistona eri kuormittajille on käytetty: Kuormittaja Virtaama-aineisto Sodankylä Kelukosken mitattu virtaama Savukoski Savukosken kirkonkylän kohdalla mitattu virtaama Tapionniemi SYKE:n hydrologinen mallijärjestelmä, valuma-alue 65.331 Kostamo SYKE:n hydrologinen mallijärjestelmä, valuma-alue 65.017 (Kemihaara) Saarenpudas SYKE:n hydrologinen mallijärjestelmä 65.371 (Käsmänjoki) Stora Enso, Kemijärvi Seitakorvan mitattu virtaama ja Seitakorva Kaihua ja Vanttaus- Vanttauskosken mitattu virtaama koski Rovaniemi Valajaskosken mitattu virtaama Muurola Petäjäskosken mitattu virtaama Ossauskoski Ossauskosken mitattu virtaama Tervola Taivalkosken mitattu virtaama Keminmaa Isohaaran mitattu virtaama Petäjäskoski Petäjäskosken mitattu virtaama Laskennalliset pitoisuusmuutokset on esitetty seuraavassa taulukossa (Taulukko 6-1). Fosforin laskennalliset pitoisuuslisäykset olivat kaikilta osin hyvin pieniä, vuositasolla enintään 1,9 ja kesäaikana enintään 1,4. Typpikuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat vuositasolla enintään 16,1 ja kesäaikana enintään 14,2. Suurimmat laskennalliset typpipitoisuuden lisäykset aiheutuivat Rovaniemen jätevedenpuhdistamon ja Koillis-Suomen Lohen Kostamon laitoksen kuormituksesta. Kalankasvatuslaitosten aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat enimmillään 1,9 fosforia ja 15,9 typpeä. Jos lasketaan eri kalalaitosten pitoisuuslisäykset yhteen, fosforin pitoisuuslisäys vuositasolla oli 2,2 ja typen vastaavasti 18,4. Virtaamat vuonna 2017 olivat edellisvuotta pienemmät, mikä osaltaan nosti laskennallisia vaikutuksia. Loue maaseutuoppilaitoksen ravinnemääriä ei ollut saatavilla raporttia kirjoittaessa.

20 Taulukko 6-1. Kemijoen vesistöalueen arvioidut pitoisuuslisäykset vuonna 2017. Vuosi 2017 Kesä 2017 MQ Kok.P Kok.N MQ Kok.P Kok.N Teollisuus m3/s m3/s Stora Enso Oyj Kemijärvi 311 <0,1 0,1 363 <0,1 <0,1 Jätevedenpuhdistamot Sodankylän Vesi Oy 91 <0,1 7,0 79 <0,1 8,1 Savukosken kunta 105 <0,1 0,3 119 <0,1 0,3 Pyhä-Luosto Vesi Oy 91 <0,1 3,2 79 <0,1 3,7 Kemijärven kaupunki Keskusjvp. 311 <0,1 2,1 363 <0,1 1,8 Severijärvi 311 363 Napapiirin Vesi Vanttauskoski 338 <0,1 <0,1 394 <0,1 <0,1 Rovaniemi 546 0,1 16,1 622 0,1 14,2 Muurola 536 <0,1 0,3 608 <0,1 0,3 Loue maasetuoppilaitos 5 5 Tervolan Vesi Oy 605 <0,1 0,1 676 <0,1 0,1 Keminmaa 576 <0,1 0,7 640 <0,1 0,6 Kalankasvatus Koillis Suomen lohi Oy Kostamo 13 1,9 15,9 19 1,4 11,2 Saarenpudas 97 <0,1 <0,1 144 <0,1 <0,1 Napapiirin kala Oy Seitakorva 311 0,1 0,6 363 0,1 0,6 Vanttauskoski 338 0,2 1,3 394 0,1 1,1 Vanttauskoski poikaslaitos 338 <0,1 0,1 394 <0,1 0,1 Petäjäskoski 536 <0,1 0,3 608 <0,1 0,3 Oy Arctic-Moon Ltd Kaihua 338 <0,1 0,1 394 <0,1 0,1 Voimalohi Ossauskoski 572 <0,1 0,1 640 <0,1 0,1 7. KEMIJÄRVEN TARKKAILUN TULOKSET 7.1 Kemijärvi 7.1.1 Vuoden 2017 tulokset Kemijärven tarkkailu keskittyi kevättalveen ja loppukesään. Näytteet otettiin perustarkkailuohjelman mukaisesti. Näytemäärät Kemijärven tarkkailupaikoilla olivat: Tunnus Havaintopaikka Näytemäärä Kj107 Rautatiesilta 7 Te148 Termusniemi 4 To147 Tossanselkä 4 Leh Lehtosalmi 7 L13700 Luusua 13

21 Tavanomaisesti Kemijärven runko-osassa kerrostuminen on järven syvyyteen nähden ollut heikkoa voimakkaan läpivirtauksen vuoksi. Itäinen haara ja syvimmät lahdet sen sijaan ovat kerrostuneet normaalisti. Termusniemellä helmikuun lämpötila 1 m:n ja 5 m:n syvyydessä oli tasainen (0,4 C) ja pohjanläheisen veden lämpötila oli 1,3 C. Huhtikuun tarkkailukerralla lämpötila oli 0,1 C kaikissa syvyyksissä. Tossanselällä pohjanläheisen veden lämpötila oli helmikuussa 0,7 C ja huhtikuussa 0,2 C. Kesällä päällysveden lämpötila oli noin 15,3 16,6 C eli jonkin verran tavanomaista alhaisempi. Lämpötilaero päällysveden ja alusveden välillä oli enimmillään 4,2 C eli jonkinlaista lämpötilakerrostuneisuutta havaittiin. Korkein päällysveden lämpötila 16,6 C mitattiin heinäkuussa Termusniemellä. Happi Yleensä voimalaitosten juoksutusten aiheuttama voimakas virtaus estää Kemijärven runko-osan lämpötilakerrostumisen talvella ja pitää koko vesipatsaan lämpötilan lähellä nollaa, minkä vuoksi hapen kulutus syvänteissä on vähäistä ja lisäksi veden vaihtuvuus myös pohjan lähellä on hyvä. Kemijärven Termusniemen ja Tossanselän hapen kyllästysasteet on esitettynä kuvassa 7-1. Talvella Kemijärven vesi oli hyvin kylmää, mistä johtuen hapenkyllästeisyysarvot olivat 53 74 prosenttia eli välttävää tai tyydyttävää tasoa. Paras happitilanne oli Luusuan pisteessä, jossa hapen kyllästysasteet olivat talvella 71-74 %. Kesällä päällysveden happitilanne oli pääosin hyvä tai erinomainen kaikilla Kemijärven näytteenottopaikoilla. Poikkeuksena olivat Lehtosalmen elokuun ja Tossanselän heinäkuun happitilanteet, jotka olivat välttävällä tasolla, sekä Tossanselän elokuun happitilanne, joka oli tyydyttävällä tasolla. Alusveden happipitoisuudet vaihtelivat pääosin välttävän ja hyvän välillä. Pienin alusveden happipitoisuus oli kuitenkin 0,57 mg/l (5,6 %) ja mitattiin Termusniemeltä elokuussa. Myös Lehtosalmen pohjanläheisessä vedessä happipitoisuus oli elokuun tarkkailukerralla alhainen; 1,0 mg/l (10 %). Syksyllä ja alkutalvesta rautatiesillan ja luusuan päällysveden happipitoisuudet olivat pääosin hyvää tasoa. Kuva 7-1. Hapen kyllästysaste (%) Kemijärven Termusniemen ja Tossanselän havaintopaikoilla vuonna 2017. Happamuus ja alkaliniteetti Veden ph oli Tossanselässä joko lievästi hapan tai lievästi emäksinen (ph 6,71 7,20), Termusniemen veden ph vaihteli välillä 6,74-7,46 ja Lehtosalmen vesi oli yleensä lievästi hapanta tai hieman neutraalin yläpuolella (ph 6,52-7,14). Kemijärven luusuassa veden ph vaihteli välillä 6,61-7,35 ja Rautatiesillan välillä ph 6,53-7,45. Pienimmillään ph oli 6,52 6,53 Lehtisalmen pisteessä 16.4 sekä 30.5 Rautatiesillan pisteessä. Puskurikyky happamoitumista vastaan oli useimmiten erinomainen (alkaliniteetti > 0,2 mmol/l).

22 Hyvää tasoa (0,11 0,2 mmol/l) olevia alkaliniteetin arvoja mitattiin Tossanselältä heinäkuussa, Lehtosalmesta helmikuussa, huhtikuussa, heinä-elokuussa, lokakuussa ja joulukuussa sekä järven luusuasta touko-heinäkuussa ja rautatiesillan pisteestä toukokuussa. Alhaisin arvo 0,11 mmol/l mitattiin 8.2 Lehtosalmesta, mutta tämäkin arvo edusti tyydyttävää puskurikykyä. Sähkönjohtavuus, kloridi ja natrium Sähkönjohtavuus kuvastaa veteen liuenneiden suolojen, kuten kloridin ja natriumin, määrää, ja sen kohoaminen viittaa usein jätevesien tai muun ihmistoiminnan vaikutuksiin. Myös ph-muutokset vaikuttavat sähkönjohtavuuteen. Kemijärven sähkönjohtavuusarvot olivat entiseen tapaan alhaiset eikä niissä ollut paljon vaihtelua (kuva 7-2). Pienin arvo (2,1 ms/m) mitattiin rautatiesillalla toukokuun lopussa ja korkein arvo (5,2 ms/m) rautatiesillalla huhtikuussa. Lehtosalmen sähkönjohtavuusarvot olivat usein hieman pienempiä (2,3 4,9 ms/m) kuin muun tarkkailualueen arvot. Kloridipitoisuus vaihteli välillä 0,49 1,1 mg/l ja natriumpitoisuus 0,97 1,91 mg/l, ja pitoisuudet olivat pääosin korkeimmillaan talvella. Rautatiesillan ja Termusniemen havaintopaikoilla veden sähkönjohtavuusarvot, natriumin ja kloridin pitoisuudet olivat samaa tasoa, joten niiden perusteella jätevesivaikutuksia ei esiintynyt. Purovesien kloridipitoisuudet ovat Kemijärven seudulla alle 1 mg/l ja natriumpitoisuudet 1,5 2,0 mg/l (Lahermo ym. 1996), joten Kemijärvessä todetut pitoisuudet olivat alueelle tyypillisellä tasolla. Kuva 7-2. Kemijärven havaintopaikkojen pintavesien (1 m) sähkönjohtavuus vuonna 2017. Väri, COD Mn ja rauta Veden väri ja COD Mn -arvo mittaavat veden humuspitoisuutta, joka on paljolti valuma-alueen laadusta riippuvainen. Myös rautapitoisuus vaikuttaa veden väriin. Kemijärven veden väriluku vaihteli välillä 51 99. Korkeimmat arvot havaittiin luusuan pisteessä (Kuva 7-3). Merkittäviä eroja havaintopaikkojen välillä ei ollut, ja mitatut väriarvot edustavat humuspitoisia vesiä. COD Mn -arvojen kokonaisvaihtelu Kemijärvessä oli <0,5 25,0 mg/l, ja arvot olivat alhaisimmillaan talvella samalla tavoin kuin samaa asiaa mittava veden värikin, poikkeuksena luusuan hapenkulutus kesäkuussa (15.6) joka alitti laboratorion määritysrajan (COD Mn <3,0 mg/l) (Kuva 7-4). Rautapitoisuuden kokonaisvaihtelu 375 1370 mg/l oli suhteellisesti suurempaa mutta ajallisesti samanlaista kuin värin ja COD Mn -arvon vaihtelu.

23 Korkeimmat rautapitoisuudet todettiin keväällä ja syksyllä (Kuva 7-5). Merkittäviä eroja havaintopaikkojen välillä ei todettu. Myöskään selvästi kohonneita rautapitoisuuksia Termusniemen tai Tossanselän alusvedessä ei todettu kerrostuneisuusaikana. Kuva 7-3. Kemijärven havaintopaikkojen pintavesien (1 m) väriarvot vuonna 2017. Kuva 7-4. Kemijärven havaintopaikkojen pintavesien (1 m) kemiallinen hapenkulutus (COD Mn ) vuonna 2017.

24 Kuva 7-5. Kemijärven havaintopaikkojen pintaveden rautapitoisuus vuonna 2017. Sameus ja kiintoaine Veden sameus oli Kemijärvellä vähäistä. Sameusarvot olivat pääosin alle 2 FTU, ja muutama tätä suurempi arvo mitattiin keväällä lähinnä tulva-aikaan. Silmin havaittavan sameuden raja-arvona voidaan pitää sameutta 5 FNU, joten Kemijärven vesi oli kirkasta. Kiintoainepitoisuus mitattiin ainoastaan luusuasta, missä kiintoainepitoisuudet olivat pieniä, 0,76 2,8 mg/l (mitattiin myös <1,0 mg/l tulos). Eniten kiintoainesta mitattiin tulva-aikaan. Ravinteet Vesistöjen perustuotannon taso eli rehevyystaso riippuu pääasiassa levänkasvulle käyttökelpoisten ravinteiden määristä, fosforin ja typen ollessa ns. pääravinteita. Sisävesistöissä yleensä fosfori on typpeä merkittävämpi ravinne. Vuonna 2017 Kemijärven kokonaisfosforipitoisuudet olivat 9,5 34 μg/l. Suurimmat arvot mitattiin rautatiesillan pisteeltä (34 μg/l) ja järven luusuasta (27 μg/l) tulva-aikaan. Alimmillaan fosforin määrä oli Lehtosalmessa huhtikuussa (9,5 μg/l) ja joulukuussa (10 μg/l). Kesä-elokuussa Kemijärven päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat 15 26 μg/l (Kuva 7-6). Pienin pitoisuus (15 μg/l) mitattiin Termusniemellä, ja fosforin määrä viittasi tuolloin alueella lievään rehevyyteen. Eniten fosforia oli rautatiesillan pisteellä (26 μg/l) elokuussa. Muilla Kemijärven pisteillä fosforipitoisuudet olivat 18 24 μg/l. Rautatiesillan pisteellä kesä-elokuun fosforipitoisuudet viittasivat joko lievästi rehevään tai rehevään vedenlaatuun ja muilla pisteillä lievään rehevyyteen.

25 Kemijärven alusvedessä ei vuonna 2017 havaittu merkittävästi kohonneita kokonaisfosforipitoisuuksia. Päällysveden kokonaisfosforipitoisuudet olivat vuonna 2017 pääosin samaa tasoa kuin vuonna 2016. Kuva 7-6. Kemijärven havaintopaikkojen pintaveden kokonaisfosforipitoisuus vuonna 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Kokonaistyppeä oli vuonna 2017 Kemijärvessä 230 440 μg/l. Suurimmat pitoisuudet mitattiin Termusniemen metrin ja viiden metrin syvyyksistä (440 ja 420 ) sekä rautatiesillan (440 μg/l) pisteeltä helmikuussa, Tossanselän pisteeltä metrin syvyydestä helmikuussa (410 μg/l) ja Lehtosalmen pisteeltä kahden metrin syvyydessä huhtikuussa (400 μg/l). Kesä-elokuussa päällysveden kokonaistyppipitoisuudet olivat 270 350 μg/l eli ilmensivät karua vedenlaatua (Kuva 7-7). Vuonna 2017 järven alusvedessä ei havaittu merkittävästi kohonneita kokonaistyppipitoisuuksia. Päällysveden kokonaistyppipitoisuudet olivat vuonna 2017 pääosin samaa tasoa kuin vuonna 2016.

26 Kuva 7-7. Kemijärven havaintopaikkojen pintaveden kokonaistyppi vuonna 2017. Vuonna 2017 Kemijärven fosfaattifosforipitoisuudet olivat 2,1 9,8 μg/l. Eniten fosfaattifosforia mitattiin helmikuussa (9,8 μg/l) Tossanselän pohjanläheisessä vedessä. Kesä-elokuussa fosfaattifosforin pitoisuudet olivat päosin melko pieniä. Ammoniumtypen pitoisuudet olivat vuonna 2017 pieniä, <5 61 μg/l. Arvot olivat kovin vaihtelevia. Nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat vuonna 2017 kasvukauden ulkopuolella 22 140 μg/l ja kasvukaudella <5 68 μg/l. Kesällä epäorgaaninen typpi sitoutuu perustuotantoon, joten arvot ovat tällöin useimmiten pieniä. Vesistöjen perustuotanto on normaalisti ravinnerajoitteista siten, että jompikumpi pääravinteista on minimiravinne, jonka pitoisuus määrittää tuotantotason eli käytännössä vesistön leväbiomassan. Minimiravinnetta arvioidaan ravinnesuhteen perusteella seuraavasti (Forsberg ym. 1978): Kok. N/P Mineraali N/P Minimiravinne < 10 < 5 N 10-17 5 12 N tai P > 17 > 12 P Suurilla ravinnesuhteilla fosfori toimii minimiravinteena, pienillä ravinnesuhteilla typpi ja tässä välissä jompikumpi tai molemmat. Mineraaliravinteiden indikaatioarvo on parempi kuin kokonaisravinteiden, koska se ottaa huomioon ravinteiden käyttökelpoisuuden. Pitoisuustasoilla on myös merkitystä, koska ravinteen kuluminen loppuun tai lähes loppuun on osoitus sen rajoittavuudesta. Perustuotantoa rajoittavaa ravinnetta tarkasteltiin epäorgaanisten ravinteiden suhteen perusteella päällysvesikerroksessa kevään ja syksyn 2017 välisenä aikana (Kuva 7-8). Useimmiten rajoittavana ravinteena toimi typpi tai typpi ja fosfori yhdessä. Neljä ravinnesuhdelukua viittasi fosforirajoitukseen. Tilanne oli lähes täysin päinvastainen kuin vuonna 2014, jolloin rajoittavana ravinteena toimi useimmiten fosfori. Vuonna 2014 fosfaattifosforin pitoisuudet olivat hyvin pieniä (useimmiten <2 μg/l), kun taas vuonna 2017 2,8-8,9, mikä selittää vuosien välillä havaitun eroavaisuuden. Vuoden 2017 tilanne oli samankaltainen kuin vuonna 2015.

27 Kuva 7-8. Tuotantoa rajoittava ravinne epäorgaanisen typen ja fosforin pitoisuuksien perusteella Kemijärven tarkkailupaikoilla tuotantokauden 2017 aikana päällysvesikerroksessa. Rehevyys Ravinnepitoisuuksia parempi rehevyystason mittari on a-klorofyllipitoisuus, joka kuvaa kasviplanktonbiomassan määrää vedessä. Kemijärven havaintopaikoilta määritettiin a- klorofyllipitoisuus kesä syyskuussa (Taulukko 7-1). Klorofyllipitoisuuksien keskiarvot olivat 5,5 7,8 μg/l eli pääosin lievästi rehevälle (> 7 rehevä) vesistölle ominaisella tasolla Forsberg & Rydingin (1980) luokituksen mukaan. Karun vesistön a-klorofyllipitoisuus on alle 3 μg/l. Suurimmat arvot mitattiin heinäkuussa Tossanselältä ja ja elokuussa Lehtosalmelta sekä Luusuasta. Näytteitä otettiin Luusuaa lukuun ottamatta vain kaksi kertaa kesässä, joten pitoisuuksien käyttäytymisestä ei voi sanoa mitään varmaa. A-klorofylli-tason perusteella arvioituna Kemijärven rehevyys oli pääosin samaa tasoa kuin ravinnepitoisuuksien perusteella voi olettaa. Poikkeuksena olivat Tossanselkä ja Lehtosalmi, joissa kokonaisravinnepitoisuudet viittasivat vähäravinteisuuteen, mutta klorofylli-a-pitoisuudet rehevyyteen. Taulukko 7-1. Veden a-klorofyllipitoisuus Kemijärvellä kesä-syyskuussa 2017. Pvm Rautatiesilta Termusniemi Tossanselkä Lehtosalmi Luusua 15.6.2017 4,6 29.6.2017 6,5 18.7.2017 8,8 4,1 19.7.2017 6,5 6 5,9 14.8.2017 6,8 15.8.2017 9 16.8.2017 6,5 5,8 7,3 27.9.2017 5,1 ka VI-IX 6,5 5,9 7,8 7,5 5,5

28 7.1.2 Yhteenveto vuosien 2014-2017 tuloksista Vuosittaiseen vesistötarkkailuun jaksolla 2014-2017 kuuluivat Kemijärven runko-osan havaintopaikat ja Itäisestä haarasta Lehtosalmi (Suomulahti oli mukana erityistarkkailukohteena Suomun jätevedenpuhdistamon tarkkailuun liittyen vuonna 2016). Kemijärven runko-osan pisteistä havaittiin selvää lämpötilakerrostuneisuutta lähinnä ajoittain heinäkuussa Tossanselän, Termusniemen ja Lehtosalmen pisteillä. Kemijärven pohjoisosassa ja rautatiesillan luona voimakkaista virtauksista johtuen lämpötilakerrostuneisuutta ei ole usein havaittu vuosina 2014 2015. Kemijärven itäisessä haarassa Suomulahdessa, lämpötilakerrostuneisuutta havaittiin vuonna 2016 heinä-elokuussa. Lämpötilakerrostuneisuus vuonna 2016 heikensi hieman happitilannetta pisteillä. Vuosina 2014 2017 Termusniemessä happitilanne oli heikoimmillaan alusvedessä huono (happikyllästys 26 %) 16.8.2017 näytekerralla. Yleisesti happitilanne oli talvisin ja osin keväisin Termusniemessä välttävällä tasolla ja muuten hyvä. Tossanselällä heikoin happitilanne havaittiin näytekerralla 9.2.2017, jolloin hapen kyllästysaste oli alusvedessä 53 %. Myös Tossanselällä happitilanne oli talvisin ja osin keväisin pääosin välttävällä tasolla ja kesällä hyvä. Lehtosalmessa veden happitilanne oli lämpötilakerrostuneisuuden aikaan heikoimmillaan huono (hapen kyllästysaste 10 %) näytekerralla 15.8.2017. Happitilanne on ollut heikentynyt pääosin lopputalvella ollen ajoittain välttävällä tasolla. Muuten happitilanne on ollut lähinnä hyvä-tyydyttävä. Luusuassa happitilanne heikentyi yleensä heti vuoden vaihteen jälkeen, mutta parantui kevättä kohden ollen loppuvuoden hyvä. Kevättalvella erot Kemijärven runko-osan tarkkailupaikkojen välisissä veden laaduissa ovat olleet yleensä vähäisiä juoksutuksen aiheuttamasta kovasta virtauksesta johtuen. Lehtosalmen kautta itäisestä haarasta tulleen veden laatu on yleisesti ollut jonkin verran Kemijärven runko-osaa parempi, mutta toisaalta itäisessä haarassa vertikaaliset erot veden laadussa ovat ajoittain olleet huomattavan suuria alusveden heikentyneestä happitilanteesta johtuen. Vuoden 2016 laajaan tarkkailuun kuuluivat myös Kemijärven lahtivedet ja itäisen haaran selkävedet. Kemijärven lahdissa happitilanne on runko-osaa yleisesti heikompi niiden heikommasta veden vaihtuvuudesta johtuen. Jumiskonselällä vesi oli lämpötilakerrostunut hieman tai jonkin verran talvella, keväällä ja kesällä, mikä heikensi osaltaan happitilannetta. Heikoin happitilanne (happikyllästys 36 %) havaittiin alusvedessä näytekerralla 12.4.2016. Itäisessä haarassa, Hietaselällä, Kaisanlahdella ja Narkilahdella oli havaittavissa vastaavaa kerrostuneisuutta kuin Jumiskonselällä. Heikointa happitilanne Hietaselällä (happikyllästys 4 %) havaittiin alusvedessä näytekerralla 5.4.2016, mutta hapettomuutta ei esiintynyt. Kaisanlahdella heikoin happitilanne oli 12.4.2016 (happikyllästys 14 %) ja Narkilahdessa 7.4.2016 (happikyllästys 36 %). Matalassa Latunginperässä happitilanne alusvedessä oli heikoin (happikyllästys 43 %) helmikuussa kerrostuneisuuden aikaan ja Lautalahdella kerrostuneisuutta ei ollut havaittavissa ja happitilannekin säilyi samantasoisena eri vesikerroksissa. Lahtien veden laatua ei tarkkailtu vuosina 2014-2015. Tarkkailussa jätevesiä indikoivina muuttujina on sähkönjohtavuuden lisäksi käytetty natriumia ja kloridia, koska jätevedet sisältävät yleisesti sähköäjohtavia aineita. Kemijärven pohjoisosaan, rautatiesillan ja Termusniemen välille johdetaan Kemijärven keskustan puhdistamon jätevedet. Vuosina 2014-2017 Kemijärven pisteiden kaikkien syvyyksien sähkönjohtavuudet eivät viitanneet jätevesivaikutuksiin. Kloridin pitoisuus vaihteli Kemijärven pisteillä eri syvyyksillä vuosina 2014-2017 välillä 0,3-3,8 mg/l ja natriumin pitoisuus välillä 0,7-2,1 mg/l. Pitoisuudet olivat pintavesille alhaisia eivätkä viitanneet kuormitusvaikutukseen. Veden väri määräytyy pitkälle humusaine- ja rautapitoisuuksien perusteella, ja siten COD Mn arvot vaihtelivat hyvin samankaltaisesti väriarvojen kanssa. Kemijärven pintavesi oli vuosina 2014-2017 värin perusteella keskihumuksista.

29 Talvisin Kemijärven veden väri oli pääosin hyvin samanlaista kaikissa havaintopaikoissa, mutta kesäisin veden väri on hieman muita tummempaa rautatiesillan luona ja Termusniemessä, johtuen osin hieman korkeammista humuspitoisuuksista (COD Mn ). Talvinen veden humupitoisuus oli vuonna 2017 pääosin hieman korkeampi kuin vuosina 2014-2016. Kesän väriarvoissa ja humupitoisuuksissa oli hieman enemmän vaihtelua vuosien välillä (Kuva 7-9). Ravinnetasoltaan Kemijärvi oli pintaveden vuosien 2014 2017 tulosten perusteella keskimäärin karu-lievästi rehevä. Kokonaisfosforipitoisuus oli Kemijärvessä talvisin pääosin alle 20. Typpipitoisuus on ollut Kemijärvessä vuosina 2014-2017 noin 300 sekä kesällä että talvella. Talviaikaiset ravinnepitoisuudet olivat vuosina 2016-2017 hieman korkeampia kuin vuosina 2014-2015. Kesien 2014-2017 välillä ei ollut suuria eroja ravinnepitoisuuksien kesken (Kuva 7-10). Kuva 7-9. Veden väri ja COD Mn arvo Kemijärvessä kevättalvella ja kesällä vuosina 2014 2017.

30 Kuva 7-10. Ravinnepitoisuudet Kemijärvessä kevättalvella ja kesällä vuosina 2014 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Fosfaattifosforin keskimääräiset pitoisuudet ovat olleet kesäisin 2014 2017 melko alhaisia. Kemijärveen tulevassa vedessä rautatiesillan luona fosfaattifosforin pitoisuudet olivat pintavedessä keskimäärin välillä 2-8. Kemijärvestä lähtevässä vedessä, Luusuassa, fosfaattipitoisuudet olivat kesäisin keskimäärin 2-5. Talvisin, perustuotannon ollessa vähäistä, fosfaattifosforia oli Kemijärven vedessä hieman enemmän, sillä vuosien 2014 2017 keskimääräiset pitoisuudet olivat 3 9 välillä. Epäorgaanista typpeä ja fosfaattifosforia on Kemijärveen tulevassa vedessä ollut kesäisin vähän ja perustuotanto on ollut pääasiassa typen ja fosforin yhteisrajoitteista. Kemijärvi oli vuosien 2014 2017 klorofylli-a:n pitoisuuksien perusteella lievästi rehevä. Usein alhaisimmat a-klorofyllipitoisuudet on mitattu rautatiesillalla ja Termusniemessä eli Kemijärveen tulevissa vesistä. Tossanselkä on havaintopaikoista virtausolosuhteiltaan vähäisin, mistä johtuen siellä a-klorofyllipitoisuudet olivat ajoittain hieman muita alueita korkeampia (Kuva 7-11).

31 Kuva 7-11. Klorofylli a:n pitoisuudet Kemijärvessä kesällä vuosina 2014 2017. 7.2 Suljetut järvet 7.2.1 Vuoden 2017 tarkkailun tulokset Kemijärven suljetuista järvistä otettiin vuonna 2017 helmi-, huhti-, heinä-, elo-, syys- (ei Severijärvi) ja joulukuussa. Vuonna 2017 tarkkailuun kuuluivat Kostamojärvi (Ko2), Severijärvi Karjakanselkä (Se6) ja Pöyliöjärvi (Pö7). Kostamojärveä ja Severijärven Karjakanselkää ilmastetaan talvisin. Ilmastimet sijaitsevat lähellä tarkkailupaikkaa ja näytteet joudutaan jäätilanteen takia ottamaan hieman sivusta varsinaiselta tarkkailupaikalta. Pöyliöjärven ilmastus aloitettiin heinäkuussa 2013 ja ilmastinten toimikauden ajanjakso on 15.7. 30.4. Suljettujen järvien veden laadussa oli vuonna 2017 huomattavia keskinäisiä eroja ja veden laatu oli ajoittain selvästi Kemijärven runko-osan veden laatua heikompaa. Yhteenveto Kemijärven suljettujen järvien veden laadusta on esitetty taulukossa 7-2.

32 Taulukko 7-2. Kemijärven suljettujen järvien vedenlaatu vuonna 2017. Arvot ovat eri näytteenottoajankohtien koko vesisyvyyttä edustavia keskiarvoja, paitsi happi% joka on merkittyjen arvojen kohdalla laskettu vain alusvedelle. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Järvi Ajankohta Näkösyvyys (m) a- kloro. () Happi kyll. % ph S.joht. (ms/m) Väri Sameus (mgpt/l) (FTU) Kok.N () Kok.P () Kostamojärvi helmi 0,5 46 18,0 1100 96 3120 huhti 0,8 36 6,58 7,5 95 7,6 640 51 2460 heinäsyys 1,8 28,0 92* 7,14 3,9 119 4,4 663 58 1482 joulu 0,9 39 4,6 1100 46 1320 Pöyliöjärvi helmi 1,2 1,9 483 24 819 huhti 43* 6,34 4,1 68 3,5 430 22 1015 heinäsyys 1,9 12,9 87* 7,07 3,2 54 2,3 359 33 843 joulu 1,6 32* 2,5 390 19 636 Severijärvi helmi 0,4 49 6,2 920 69 2680 huhti 0,8 9,5 35 6,57 7,3 150 7,1 820 65 2730 heinäsyys 1,8 91 7,18 3,2 72 2,3 397 34 870 joulu 60 3,0 580 47 1510 * alusveden keskiarvo Fe () Kostamojärvi Kostamojärven näytepisteellä vesisyvyys on noin 3 4 m, joten talvella saadaan yleensä vain yksi näyte ja kesällä kaksi näytettä näytepisteeltä. Kostamojärven happitilanne oli alusvedessä kesällä erinomaisella tasolla (92 %). Pintavesi oli huhti- ja joulukuussa huonolla tasolla ja helmikuussa välttävällä tasolla. Vesi oli huhtikuussa lievästi hapanta ja puskurikyky oli hyvä. Kesällä vesi oli hieman emäksisempää perustuotannosta johtuen ja puskurikyky oli hyvä. Vesi oli vuonna 2017 sameaa, rautapitoista ja väriltään tummaa. Ravinteita esiintyi järvivedessä vuonna 2017 runsaasti ja vesi oli ravinnepitoisuuksien perusteella keskimäärin rehevää. Kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat eri syvyyksillä välillä 460 1100 ja kokonaisfosforipitoisuudet välillä 44 96. Ravinnepitoisuudet olivat kesällä kevättä alhaisempia perustuotannosta johtuen. Epäorgaanisten ravinteiden osuudet olivat kokonaisravinteista talvella ja keväällä noin 2-75 % ja kesällä <1-34 %. Klorofylli-a:n pitoisuudet viittasivat myös rehevyyteen. Mineraaliravinteiden N/P suhde oli keskimäärin 6,03 eli minimiravinteena toimi typpi edellisvuoden tavoin. Pöyliöjärvi Pöyliöjärven näytepisteellä vesisyvyys on noin 10 m, ja siitä saadaan 3 vertikaalista näytettä. Talvella Pöyliöjärvi oli lämpötilakerrostunut ja alusveden happitilanne oli huono/tyydyttävä happikyllästyksen ollessa 43/32 %. Keväällä pintavesi oli sameaa, humupitoista ja rautapitoista. Kesällä nämä pitoisuudet olivat keskimäärin hieman alhaisempia ja happitilanne keskimäärin alusvedessä selvästi parempi (87 %). Hapettomuutta ei esiintynyt alusvedessä näytekerroilla. Vesi oli lämpötilakerrostunut näytekerroilla lukuun ottamatta syyskuuta. Pöyliöjärven ilmastus on aloitettu heinäkuussa 2013. Vesi oli keskimäärin keväällä lievästi hapanta ja kesällä emäksisempää ph- arvon ollessa neutraalin tuntumassa.

33 Ravinteita esiintyi Pöyliöjärvessä vuonna 2017 Kostamojärveä vähemmän. Järvivesi oli ravinnepitoisuuksien perusteella keskimäärin lievästi rehevää. Kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat eri syvyyksillä välillä 270 530 ja kokonaisfosforipitoisuudet välillä 13 52. Epäorgaanisten ravinteiden osuudet olivat kokonaisravinteista talvella ja keväällä noin <1-61 % ja kesällä <1-62 %. Klorofylli-a:n pitoisuudet viittasivat rehevyyteen. Mineraaliravinteiden N/P suhde oli keskimäärin 6,3 eli minimiravinteena toimi typpi edellisvuoden tavoin. Severijärvi Severijärven Karjakanselällä vesisyvyys on noin 3 m, ja siitä yleensä saadaan yksi näyte, joskus kaksi näytettä. Vuonna 2017 Severijärven pisteeltä saatiin näytteet kahdelta syvyydeltä ainoastaan heinäkuussa. Happipitoisuudet vaihtelivat kaikki syvyydet huomioiden vuonna 2017 välillä 5,0 9,9 mg/l ja hapenkyllästeisyysarvot olivat 35-100 %. Happitilanne oli heikoin pintavedessä huhtikuussa. Vesi oli talvella ja keväällä ravinne- ja rautapitoista ja happitilanne oli heikentynyt. Puskurikyky oli kuitenkin hyvä. Kesällä happitilanne parani selvästi ollen erinomainen tai hyvä. Keväällä vesi oli lievästi hapanta ja kesällä emäksisempää perustuotannosta johtuen. Vesi oli huhtikuussa 2017 hyvin sameaa, rautapitoista, ravinnepitoista ja väriltään tummaa. Kesällä pitoisuudet laskivat jonkin verran. Ravinteita esiintyi järvivedessä vuonna 2017 runsaasti ja vesi oli ravinnepitoisuuksien perusteella keskimäärin rehevää. Kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat eri syvyyksillä välillä 340 920 ja kokonaisfosforipitoisuudet välillä 29 69. Ravinnepitoisuudet olivat kesällä selvästi kevättä alhaisempia perustuotannosta johtuen. Epäorgaanisten ravinteiden osuudet olivat kokonaisravinteista talvella ja keväällä noin 2-72 % ja kesällä <1-31 %. Klorofylli-a:n pitoisuudet viittasivat myös rehevyyteen. Mineraaliravinteiden N/P suhde oli keskimäärin 3,9 eli minimiravinteena toimi typpi edellisvuoden tavoin. Vuonna 2017 järviveden hygieeninen latu oli erinomainen. 7.2.2 Yhteenveto vuosien 2014-2017 suljettujen järvien vedenlaadusta Kemijärven suljetuissa järvissä näytteenotto on painottunut kerrostuneisuuskausiin lopputalvelle sekä heinä-elokuuhun. Vuosittain näytteitä on otettu Kostamojärvestä, Pöyliöjärvestä sekä Severijärven Karjakanselältä. Muista suljetuista järvistä näytteitä otettiin edellisen kerran vuonna 2016 ja 2013. Vuosina 2014 2017 Pöyliöjärvessä alusveden happitilanne oli helmi- ja huhtikuussa heikko ja pohjan lähellä vesi oli ajoittain lähes hapetonta. Helmi- ja huhtikuussa happitilanne vaihteli välillä 3-83 % syvyydestä riippuen. Heikosta happitilanteesta johtuen alusveden laatu oli ajoittain heikko ravinteiden ja raudan liuetessa sedimentistä veteen. Erityisen heikkoa alusveden laatu oli kevättalvisin 2014-2016, jolloin hapen kyllästysaste alusvedessä oli vain 3-4 %. Alusveden typpipitoisuus oli tällöin 620-670, fosforipitoisuus oli 36-66 ja rautapitoisuus 2700-4700. Kesäisin Pöyliöjärven kerrostuminen oli pääosin lopputalvea vähäisempää ja alusveden happitilanne pysyi myös alusvedessä parempana. Kuitenkin ajoittain myös kesällä happitilanne oli heikentynyt alusvedessä. Kesäisin alusveden laatu olikin pääsääntöisesti vain hieman heikompaa kuin pintaveden. Päällysveden laatu on ollut yleisesti Pöyliöjärvessä hyvä ollen lähellä Kemijärven tasoa. Pöyliöjärven pintaveden typen pitoisuudet olivat vuosina 2014-2016 hyvin samansuuruisia ollen pääosin korkeimmillaan talvella ja keväällä ja alhaisimmillaan kesällä. Pitoisuudet ovat yleisesti pysytelleet 400-500 tuntumassa eikä selviä kehityssuuntia ole havaittavissa. Pintaveden fosforipitoisuudet olivat vuosina 2014-2016 pääosin välillä 15-25 eli lievästi rehevälle vedenlaadulle ominaisella alueella. Kostamojärven vesi on ollut vuosina 2014 2017 ravinteikasta, sameaa ja väriltään tummaa. Kevättalvisin happitilanne oli ajoittain ilmastuksesta huolimatta huono, mikä heikensi ajoittain muutoinkin heikkoa veden laatua. Lopputalvisin pohjan lähellä vesi oli ajoittain lähes hapetonta.

34 Alusvedessä havaittiin hapettomuutta 14.4.2015 näytekerralla, mikä nostatti mm. raudan ja ammoniumtypen pitoisuutta alusvedessä. Kesäisin matalan järven kerrostuminen oli lopputalvea vähäisempää ja alusveden happitilanne pysyi parempana. Kesäisin alusveden laadussa ei havaittu merkittäviä eroja eri syvyyksillä. Kesäisin happitilanne on ollut parempi ja silloin typpipitoisuudet ovat olleet vain hieman korkeampia kuin Kemijärvessä. Kostamojärven pintavedessä oli fosforia jonkin verran tai runsaasti ja pitoisuudet ilmensivät pääosin rehevää vedenlatua. Happitilanteen parantuminen kesäisin ei ole vaikuttanut oleellisesti fosforipitoisuuksiin. Korkeimmat ravinnepitoisuudet havaittiin 11.4.2016 näytekerralla, jolloin typen pitoisuus pintavedessä oli 2000 ja fosforin 170. Selvää syytä pitoisuusnousuille ei löydetty, koska happitilannekin oli välttävällä tasolla (54 %). Loppuvuodesta 2016 oli havaittavissa lämpötilakerrostuneisuutta, mikä hieman heikensi happitilannetta syvyyden lisääntyessä. Happitilanne oli tällöin pääosin välttävähuono, mutta hapettomuutta ei havaittu. Myös Severijärven Karjakanselällä alusveden happitilanne oli vuosina 2014-2017 kevättalvisin ilmastuksesta huolimatta huono. Karjakanselällä vesi oli heikkolaatuisinta vuoden 2015 loppuvuodesta vuoden 2016 kevääseen, jolloin ravinnepitoisuudet ja rautapitoisuudet olivat muita ajankohtia jonkin verran tai selvästi korkeampia. Hapettomuutta ei esiintynyt tuolloinkaan alusvedessä. Severijärven Karjakanselän tila on riippuvainen ilmastuksesta, sillä veden vaihtuvuus selällä on heikko. Luusuanjärvestä, Neitijärvestä ja Severijärven pääaltaalta otettiin edellisen kerran vesinäytteitä vuonna 2016 ja ennen sitä 2013. Lopputalvisin esiintyi myös näissä järvissä heikkoa happitilannetta. Neitijärvessä happitilanne oli ajoittain heikko alusvedessä myös kesällä. Hapettomuutta ei kuitenkaan havaittu. Neitijärven ja Luusuanjärven pintaveden fosforipitoisuudet olivat vuonna 2016 hieman korkeampia kuin vuonna 2013. Neitijärven pintavedessä fosforia oli vuonna 2016 keskimäärin 17, kun vuonna 2013 sitä oli keskimäärin noin 11. Pitoisuus oli vuoden 2010 tasoa. Luusuanjärven keskimääräinen pintaveden fosforipitoisuus oli vuonna 2016 noin 15, mikä oli vuotta 2013 enemmän (13 ) ja vuotta 2010 vähemmän (20 ). Kokonaisuutena tarkastellen Neitijärven, Severinjärven ja Luusuanjärven vedenlaatu ei merkittävästi poikennut vuoden 2013 vedenlaadusta. Kostamojärvi ja Severijärven Karjakanselkä olivat pintaveden ravinteiden perusteella reheviä järviä. Pöyliöjärven ravinnepitoisuudet viittasivat lähinnä lievään rehevyyteen. Myös vuosien 2013-2016 kesän a-klorofyllipitoisuudet ilmentävät rehevyyttä. Kostamojärvessä levätuotanto oli suurinta vuosina 2014-2016. 8. JÄTEVEDENPUHDISTAMOIDEN LÄHIALUEIDEN TARKKAILU Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden lähialueiden vesistötarkkailussa olivat vuonna 2017 mukana Pelkosenniemi ja Rovaniemi. 8.1 Pelkosenniemi Pelkosenniemen, Pyhän ja Luoston alueen jätevedet käsitellään yhteisessä jätevedenpuhdistamossa Pelkosenniemellä. Jätevedenpuhdistamolta vedet johdetaan Kemijokeen Pelkosenniemen kirkonkylän eteläpuolella. Jätevedenpuhdistamon alapuolelta (Pe2) otettiin yhteistarkkailuun liittyvät näytteet 8.3, 5.4 ja 4.9.2017. Puhdistamon yläpuolinen tarkkailupaikka (Pelkosenniemi 13600, Pe13600) kuuluu Kemijoki Oy:n Lokan ja Porttipahdan alapuolisten jokien tarkkailuun ja näitä tuloksia on hyödynnetty raportoinnissa.

35 Havaintopaikkojen näytteenottoajankohdat poikkesivat jonkin verran toisistaan ja määritysvalikoimat olivat vähän erilaiset. Havaintopaikalta Pe13600 on 17 näytettä vuonna 2017. Tarkkailupaikat on esitetty kartalla liitteessä 1 ja tulokset liitteessä 5. Pelkosenniemen jätevedenpuhdistamon alapuolisella tarkkailupisteellä Pe2 vesi oli vuonna 2017 hygieeniseltä laadultaan erinomaista. Lämpökestoisten koliformisten bakteerien määrä vaihteli välillä <2 2 pmy/100 ml. Happitilanne oli maalis- ja huhtikuussa välttävä (67 % ja 65 %). Syyskuussa happipitoisuus oli jälleen parantunut ollen erinomaisella tasolla (93 %). Sähkönjohtavuudet olivat alhaisia ja luonnonvesille tyypillistä tasoa (4,0-5,1 ms/m). Syyskuussa vesi oli selvästi väriltään huhtikuuta tummempaa. Kokonaistyppipitoisuudet olivat karuille vesille tyypillistä tasoa (240-330 ). Epäorgaanista typpeä esiintyi jokaisella tarkkailukerralla ja oli määrältään 10-42 %. Kokonaisfosforipitoisuudet olivat melko samalla tasolla näytekerroilla ja viittasivat lievästi rehevään vedenlaatuun (15-19 ). Fosfaattifosforin määrä oli 22 39 % kokonaisfosforin määrästä ja pienin fosfaattifosforin määrä mitattiin syyskuun näytteenottokerralla. Kemijoen veden laatu Pelkosenniemen kohdalla (jätevedenpuhdistamon yläpuoli, Pe13600) eri vuodenaikoina sekä koko vuoden keski- ja ääriarvot on esitetty seuraavassa taulukossa (Taulukko 8-1). Veden happipitoisuus oli talvella välttävä, syksyllä tyydyttävä ja muulloin hyvä tai erinomainen. Veden ph-taso vaihteli lievästi happamasta lievästi emäksiseen. Keskimääräiset puskurikyvyn arvot olivat hyvät ympäristöhallinnon vedenlaatuluokituksen raja-arvojen perusteella. Väri- ja COD Mn -arvoissa esiintyi vaihtelua. Vesi oli väriltään tumminta, humuspitoisinta ja sameinta keväällä ja vastaavat pitoisuudet olivat alhaisimmillaan syksyllä. Pelkosenniemen (Pe13600) keskimääräiset kokonaistyppipitoisuudet viittasivat karuun vedenlaatuun. Fosforia oli vedessä keskimäärin eniten keväällä ja vähiten talvella/syksyllä. Typen määrät olivat keskimäärin suurimmat keväällä ja pienimmät kesällä. Epäorgaanisen ravinteiden pitoisuudet määritettiin heinäelokuussa, jolloin niitä esiintyi vain vähän. Taulukko 8-1. Kemijoen veden laadun vuodenaikaiset keskiarvot sekä koko vuoden keski- ja ääriarvot Pelkosenniemen kohdalla (Pelkosenniemi 13600) vuonna 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Happi Happi, Alk. Väri Sameus Kiintoaine CODmn Kok.P Kok.N n ph Column1 mg/l kylläs. % mmol/l mgpt/l FNU mg/l mg/l talvi I-IV 7 9,9 68 6,67 0,30 70 1,4 0,7 7,7 11 360 kevät V-VI 2 11,0 81 6,90 0,24 98 2,1 1,6 10,3 20 395 kesä VII-IX 3 8,8 87 7,10 0,30 83 1,5 1,8 9,0 14 240 syksy X-XII 5 10,8 77 6,94 0,33 68 1,3 1,1 7,5 11 294 ka 2017 10,1 76 6,85 0,30 75 1,5 1,1 8,2 13 324 min 2017 8,1 60 6,60 0,15 64 1,1 0,5 6,8 10 210 maks 2017 12,1 88 7,20 0,37 110 2,3 2,3 13,0 21 440 Alla olevassa kuvassa (kuva 8-1) on esitetty Kemijoen ravinnepitoisuudet jätevedenpuhdistamon ylä- ja alapuolella vuonna 2017 velvoitetarkkailun ajankohtina. On kuitenkin huomioitava, että yläja alapuolisen pisteen näytteenottopäivämäärät eivät ole samat, joten pisteiden keskenään vertailu ei ole luotettavaa. Laskennallisesti Pelkosenniemen jätevedenpuhdistamon ravinnekuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset Kemijoessa olivat melko pieniä, fosforin osalta alle 0,1 ja typen osalta 3,2 (taulukko 6-1), koska puhdistamon kuormitus on varsin pieni (fosfori 0,1 kg/d ja typpi 24,5 kg/d) ja Kemijoen virtaama purkukohdalla on suurehko (noin 91 m 3 /s). Käytännössä kuormituksesta johtuvat laskennalliset pitoisuuden muutokset eivät olisi vesistössä mitattavissa.

36 Vesistötarkkailussa havaittu typenpitoisuuksien ajoittain kasvu puhdistamon alapuolella johtuu todennäköisesti jätevesien epätäydellisestä sekoittumisesta tai muista tekijöistä kuin puhdistamon kuormituksesta. Kuva 8-1. Ravinnepitoisuudet Pelkosenniemen jätevedenpuhdistamon ylä- (Pe13600) ja alapuolella (Pe2) vuonna 2017. Pisteeltä Pe13600 määritettiin epäorgaaniset ravinteet vain elokuussa (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Taulukossa alla (taulukko 8-2) on esitetty veden laadun keskiarvot Pelkosenniemen kohdalla (jätevedenpuhdistamon yläpuoli) vuosina 2011 2017. Keskiarvojen valossa Kemijoen veden laadussa on pientä vuosittaista vaihtelua, mutta ei merkittäviä muutoksia. Vesi oli vuonna 2017 hyvin vuoden 2016 kaltaista. Kemiallinen hapenkulutus oli Kemijoessa Pelkosenniemen kohdalla 1960-luvun lopulla, ennen tekoaltaiden rakentamista, vuositasolla keskimäärin noin 7 8 mg/l, väri noin 60 mg/l Pt ja kokonaisfosforipitoisuus noin 10 15 (Kinnunen 1986). Vuosina 2011 2014 ja 2016-2017 veden laatu oli keskimäärin hyvin lähellä ennen tekoaltaiden rakentamista vallinnutta tasoa. Vuonna 2015 vedenlaatu oli jonkin verran tätä huonompi. Taulukko 8-2. Kemijoen veden laatu Pelkosenniemen kohdalla (Pelkosenniemi 13600) keskimäärinvuosina 2011 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Aika n Happi ph Alkaliniteettaine Sameus Kiinto- CODMn Kok.P Kok.N Väriluku mg/l kyll.% mmol/l mgpt/l FNU mg/l mg/l 2011 17 9,6 75 6,9 0,3 64 1,4 0,8 9,0 14 332 2012 17 10,0 79 6,9 0,3 63 1,3 0,8 8,0 13 309 2013 17 10,2 78 7,0 0,37 52 1,3 1,6 6,5 15 272 2014 17 10,1 76 6,9 0,37 64 1,3 1,7 7,7 12 298 2015 13 10,6 83 6,9 0,28 85 1,9 4,1 10,2 23 317 2016 17 10,2 77 6,9 0,29 72 1,4 1,5 8,7 14 319 2017 17 10,1 76 6,85 0,3 75 1,5 1,1 8,2 13 324

37 8.2 Rovaniemi Kemijoesta Rovaniemen jätevedenpuhdistamon purkupaikan ylä- (Roi1) ja ala- (Roi2) puolelta otettiin tarkkailusuunnitelman mukaisesti näytteet maaliskuussa (20.3.2017), heinäkuussa (18.7.2017) ja elokuussa (29.8.2017). Tarkkailupaikat on esitetty kartalla liitteessä 1 ja tulokset liitteessä 5. Kemijoen happipitoisuudet olivat maaliskuussa melko hyvää tasoa, mutta hapenkyllästeisyysarvot olivat veden kylmyyden takia alentuneet (72 %). Heinä-elokuussa happitilanne oli erinomainen (86-96 %). Näytteenottopaikkojen välillä ei ollut havaittavissa selviä eroja happipitoisuuksissa. Sähkönjohtavuusarvot (3,0-5,1 ms/m) olivat alhaisia ja luonnonvesille tyypillistä tasoa eivätkä viitanneet kuormitusvaikutukseen. Kemijoen vesi oli elokuussa tumminta ja väri oli tällöin humuspitoiselle vedelle ominainen. Vesi oli lievästi sameaa koko tarkkailuvuoden ajan (1,5-2,3 FTU). Veden hygieeninen laatu oli yläpuolisella näytepisteellä erinomainen ja suolistoperäisten indikaattoribakteerien määrät vaihtelivat välillä <2-8 pmy/100 ml. Veden hygieeninen laatu alapuolisella pisteellä oli pääosin erinomainen, mutta maaliskuun tarkkailukerralla bakteerimäärät olivat tyydyttävällä luokitustasolla. Alapuolisella näytepisteellä suolistoperäisten indikaattoribakteerien määrät vaihtelivat välillä 6-54 pmy/100 ml, viitaten maaliskuussa puhdistamon kuormittavaan vaikutukseen. Kemijoen kokonaistyppipitoisuudet olivat kummallakin näytepisteellä pääosin karuille vesille tyypillistä tasoa kaikilla näytteenottokerroilla. Puhdistamon alapuolella kokonaistyppipitoisuus oli suurempi kuin sen yläpuolella ainoastaan maaliskuun tarkkailukerralla (kuva 8-2). Kokonaisuutena tarkastellen typpipitoisuudet olivat kummallakin pisteellä hyvin samankaltaisia. Pääsääntöisesti epäorgaanista typpeä esiintyi vedessä jonkin verran maaliskuussa, mutta heinä-elokuussa pitoisuudet olivat pienempiä. Kemijoen kokonaisfosforipitoisuudet olivat 17 21 ja eli viittasivat keskimäärin lievästi rehevään vedenlatuun. Pitoisuudet olivat hyvin samankaltaisia sekä ylä- että alapuolisilla pisteillä. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat hieman koholla maaliskuun tarkkailukerralla (n. 53 54 %), mutta alhaisia muilla tarkkailukerroilla. Laskennallisesti Rovaniemen jätevedenpuhdistamon fosforikuormituksen aiheuttama pitoisuuslisäys Kemijoessa oli 0,1 (Taulukko 6-1). Laskennallinen typpipitoisuuden lisäys oli 16. Jätevedenpuhdistamon fosforikuormitus vuonna 2017 (3,0 kg/d) oli pienempi kuin edellisenä vuonna, kuten myös typpikuormitus (761 kg/d). Jätevesien laimentumissuhde Kemijoessa on erittäin hyvä, ja virtaama purkukohdalla vuonna 2017 oli keskimäärin 546 m 3 /s. Tarkkailutulosten perusteella Rovaniemen jätevesikuormituksen vaikutukset olivat vuonna 2017 havaittavissa lähinnä lämpökestoisten koliformisten bakteerimäärien kasvuna puhdistamon alapuolella.

38 Kuva 8-2. Ravinnepitoisuudet Rovaniemen jätevedenpuhdistamon ylä- (Roi1) ja ala- (Roi2) puolella vuonna 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. 9. KALANKASVATUSLAITOSTEN LÄHIALUEEN TARKKAILU Yhteistarkkailuun kuuluvien kalankasvatuslaitoksien vesistötarkkailun tulokset vuodelta 2017 on esitetty alla. 9.1 Koillis-Suomen Lohi Oy, Kostamo (=Koivupudas) Koillis-Suomen Lohi Oy:n Kostamon kalankasvatuslaitoksen vesistötarkkailu toteutettiin kerran heinäkuun lopulla (19.7.2017) ja kerran elokuussa (17.8.2017). Laitos sijaitsee sivussa Kemijoen päävirtauksesta (liite 1). Tarkkailuun kuuluu putaassa sijaitsevien laitoksen ylä- (KP1) ja ala- (KP2) puolisten tarkkailupaikkojen lisäksi alapuolinen tarkkailupiste (KP3, Leväranta) Kemijoen päävirtauksessa. Happitilanne oli pisteillä erinomainen, paitsi heinäkuussa pisteellä KP3 tyydyttävä. Sähkönjohtavuusarvot olivat alhaisia (3,2-4,6 ms/m). Vesi oli lievästi sameaa kaikilla tarkkailupisteillä (1,5-2,5 FTU). Kalalaitoksen yläpuolisen näytepisteen kokonaistyppipitoisuudet olivat 240 340, alapuolisen näytepisteen pitoisuudet <50-320 ja Kemijoen päävirtauksen pitoisuudet 240-460 (kuva 9-1). Kokonaistypen määrä viittasi lähinnä karuun vedenlaatuun, paitsi pisteellä KP3 heinäkuussa jolloin määrä viittasi lievästi rehevään vedenlaatuun. Heinäkuun tarkkailukerralla vesi oli typpipitoisinta pisteellä KP3 ja laimeinta pisteellä KP2, jonka kokonaistyppipitoisuus alitti laboratorion määritysrajan. Elokuussa vesi oli typpipitoisempaa alapuolisella pisteellä KP2 kuin vertailupisteellä, mutta laimentui jälleen pisteellä KP3. Kalalaitoksen yläpuolisen näytepisteen kokonaisfosforipitoisuudet olivat 18 22, laitoksen alapuolisen pisteen pitoisuus 25-33 ja Kemijoen päävirtauksen pitoisuudet 24-25. Fosforipitoisuudet viittasivat lievään rehevyyteen, paitsi KP2 pisteellä rehevyyteen. Näytteenottopaikkojen nitriitti-nitraattitypen pitoisuudet olivat <5 8,4 ja ammoniumtypen pitoisuudet <5 16.

39 Eniten epäorgaanista typpeä todettiin pisteellä KP2, joka sijaitsee kalalaitoksen alapuolella. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat 4,6 8,1 ja suurimmat pitoisuudet olivat joko kalalaitoksen yläpuolisella pisteellä tai Kemijoen päävirtauksessa. Kuva 9-1. Fosfori- ja typpipitoisuudet Koillis-Suomen Lohi Oy:n Kostamon kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017 (Epäorg.N = NO2+3-N + NH4-N). Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Klorofylli-a:n pitoisuudet olivat välillä 5,1 9,0 ja pääosin lähinnä lievästi reheville vesille tyypillistä tasoa (kuva 9-2). Suurimmat pitoisuudet mitattiin heinäkuussa Kemijoen päävirtauksesta ja elokuussa kalalaitoksen yläpuolelta. Kuva 9-2. Klorofylli-a:n pitoisuudet Koillis-Suomen Lohi Oy:n Kostamon kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017. Laskennallisesti Kostamon kalalaitoksen ravinnekuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset Kemijoen päävirtauksessa nousivat edellisvuodesta, ollen fosforin osalta 1,9 ja typen osalta 15,9 (Taulukko 6-1). Laitoksen kuormituksella on vesistötarkkailutulosten mukaan vaikutus putaan ravinnepitoisuuksiin, mutta Kemijoen päävirtauksessa vaikutus on ajoittainen ja vähäinen. Vuosien 2014 2017 tarkkailutuloksista laskettujen keskiarvojen (Taulukko 9-1) perusteella laitoksen vaikutus putaan typpipitoisuuksiin on ollut ajoittain havaittavissa.

40 Vuosina 2014-2016 alapuolisilla pisteillä oli typpeä 5-180 ja fosforia 1-16 enemmän kuin yläpuolisella pisteellä. Vuonna 2017 typpeä oli alle laboratorion määritysrajan pisteellä KP2 heinäkuussa, minkä vuoksi erotus jää negatiiviseksi taulukossa 9-1 KP2-1 kohdassa. Alapuolisilla pisteillä oli fosforia 5-9 enemmän kuin yläpuolisella pisteellä vuonna 2017. Taulukko 9-1. Keskimääräinen veden laatu Kostamon laitoksen ylä- ja alapuolella sekä pitoisuusmuutos laitoksen kohdalla vuosina 2014 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Sähkönjohtavuus Happi, kyllästysas. Happi Sameus Klorofylli-a Kok.N NO2+3-N NH4-N Kok.P PO4-P Aika Piste ms/m % mg O2/l FTU 2014 KP1 4 94 9 1 6 290 2 2 17 1,5 KP2 4 91 9 1 6 350 2 28 20 1,5 KP3 4 93 9 1 6 310 2 7 17,5 1,5 KP2-1 0-3 0 0 1 60 0 26 3 0 KP3-1 0-1 0 0 1 20 0 5 1 0 2015 KP1 4 80 8 2 3 340 3 11 18 5 KP2 4 78 8 2 2 370 3 34 22 7 KP3 4 80 8 2 3 370 5 21 20 6 KP2-1 0-2 0 0-1 30 0 23 4 2 KP3-1 0 1 0 0 0 30 3 10 3 1 2016 KP1 4 89 9 3 7 360 8 5 19 6 KP2 4 72 7 3 6 540 2 94 34 11 KP3 4 89 9 3 8 365 9 6 22 6 KP2-1 0-17 -2 0-1 180-6 90 16 5 KP3-1 0 0 0 0 0 5 2 2 4 0 2017 KP1 4 93 9 2 6 290 3 7 20 5 KP2 4 93 9 2 8 173 4 6 29 7 KP3 4 83 8 2 8 350 5 9 25 6 KP2-1 0 0 0 0 2-118 1-1 9 2 KP3-1 0-10 -1 0 2 60 3 3 5 1 9.2 Koillis-Suomen Lohi Oy, Saarenpudas ja Joentakanen Koillis-Suomen Lohi Oy:n Käsmänjoella sijaitsevien Saarenputaan ja Joentakasen laitosten vesistötarkkailu toteutettiin tarkkailuohjelman mukaisesti säilytyskautena maaliskuussa (28.3.2017). Tarkkailupaikka KP1 sijaitsee molempien laitosten yläpuolella KP6 Saarenputaan alapuolella ja pisteet KP2, KP4 ja KP5/2 laitosten alapuolella (liite 1). Näistä KP2 sijaitsee Könkäänlammen rannalla. Lämpökestoisten koliformisten bakteereiden määrät sekä Käsmäjoessa että Könkäänlammessa alittivat laboratorion määritysrajan, eli vesien hygieeninen laatu oli erinomainen. Happitilanne oli Könkäänlammessa tyydyttävä, Käsmäjoessa happitilanne vaihteli pisteiden välillä tyydyttävän ja välttävän välillä. Sähkönjohtavuudet olivat pintavesille tyypillisellä tasolla ( 9,2 ms/m). Vesi oli pääsääntöisesti hieman samentunutta kaikilla pisteillä. Käsmänjoen kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat välillä 390 400 viitaten karuun vedenlaatuun ja Könkäänlammessa kokonaistyppipitoisuudet vaihtelivat välillä 410-460 ollen lievästi reheviä. Käsmänjoen typpipitoisuudet olivat kaikilla pisteillä melko samalla tasolla (kuva 9-5). Nitriittinitraattityppeä esiintyi kaikilla näytepisteillä runsaasti (210 ), mutta ammoniumtypen pitoisuudet olivat pieniä (5,8 10 ).

41 Kuva 9-5. Fosfori- ja typpipitoisuudet Koillis-Suomen Lohi Oy:n Käsmänjoen kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla maaliskuussa 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Tarkkailupaikkojen kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 30 49 ja viittasivat rehevyyteen. Käsmänjoen fosforipitoisuudet kaikki samalla kuin taustapisteellä KP1 (31 ), mutta Könkäänlammen pisteellä fosfori oli 49. Noin 65-70 % fosforista esiintyi fosfaattimuodossa. Limoittumistarkkailua ei tehdä Saarenputaan ja Joentakasen laitosten lähialueella. Laskennallisesti Saarenputaan kalalaitoksen ravinnekuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat Käsmänjoessa hyvin pieniä: fosforin osalta alle 0,1 ja typen osalta alle 0,1 (taulukko 6-1). Vesistötarkkailussa havaitut pitoisuuserot olivat melko pieniä. Könkäänlammessa veden vaihtuvuus on todennäköisesti hitaampi, mikä voi vaikuttaa siellä ajoittain havaittuun hieman korkeampaan fosforitasoon. 9.3 Napapiirin Kala Oy, Seitakorva Napapiirin Kala Oy:n Seitakorvan kalankasvatuslaitoksen vesistötarkkailu toteutettiin kerran heinäkuussa (18.7.2017) ja kerran elokuussa (16.8.2017). Laitos sijaitsee Seitakorvan voimalaitoksen yläaltaassa (liite 1). Tarkkailupaikkoja on Seitakorvan altaassa yksi laitoksen yläpuolella (SK1) ja kaksi alapuolella (SK2 ja SK3). Näytteet otetaan sekä pinnasta että 1 m pohjan yläpuolelta. Seitakorvan kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla ei vuonna 2017 havaittu merkittävää kerrostuneisuutta lämpötilan tai veden laadun suhteen. Seitakorvan alueen happipitoisuudet olivat pääosin erinomaista tai hyvää tasoa, mutta heinäkuun tarkkailukerralla pisteen SK1 alusveden ja pisteen SK2 päällysveden happitoisuudet olivat välttävällä tasolla. Muuten happipitoisuuserot alus- ja päällysveden välillä olivat pienet. Sähkönjohtavuusarvot olivat alhaisia (3,0-3,3 ms/m) eikä silminnähtävää samennusta havaittu (0,83-1,30 FTU). Kokonaistyppipitoisuudet 260 490 viittasivat pääosin karuun vedenlaatuun, ainoastaan pisteen SK2 heinäkuun päällysveden kokonaistyppi (490 ) viittasi lievään rehevyyteen. Pisteen SK2 suurinta pitoisuutta lukuun ottamatta, yleisesti typpipitoisuuksissa ei ollut havaittavissa säännönmukaisia eroja näytepisteiden välillä (kuva 9-6). Nitriitti- ja nitraattitypen pitoisuudet olivat pieniä ( 8,1 ). Ammoniumtyppeä esiintyi vaihtelevassa määrin (11 27 ).

42 Kuva 9-6. Fosfori- ja typpipitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Seitakorvan kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Pienet kirjaimet paikkanimen jälkeen osoittaa syvyyttä, eli p = päällysvesi ja a = alusvesi. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Seitakorvan alueen kokonaisfosforipitoisuudet olivat 17 26 eli lievästi reheville tai reheville vesille tyypillistä tasoa. Arvoissa oli vain vähän vaihtelua eri näytepisteiden välillä. Maksimissaan n. 21 % fosforista esiintyi fosfaattimuodossa. Klorofylli-a:n pitoisuudet 4,5-7,9 viittasivat myös lievään rehevyyteen tai rehevyyteen (kuva 9-7). Pitoisuuksissa ei ollut havaittavissa säännönmukaisia eroja näytepisteiden välillä. Kuva 9-7. Klorofylli-a:n pitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Seitakorvan kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017. Limoittumista tarkkailtiin laitoksen yläpuolisella vertailualueella ja kahdella laitoksen alapuolisella paikalla (liite 8). Limoittumista tarkkailtiin 16.8 ja silloin havaittiin noin 100 metriä laitoksen alapuolella hieman enemmän limoittumista tai rihmamaisia leviä kuin vertailupaikassa (liite 9). Vuosien 2014 2017 tarkkailutuloksista, jotka on esitetty taulukossa 9-2, laskettujen keskiarvojen perusteella Seitakorvan laitoksen kuormituksen heikentävä vaikutus Kemijoen veden laatuun oli käytännössä olematon. Esimerkiksi typen ajoittainen pitoisuuden lisäys välittömästi laitoksen alapuolella sijaitsevalla tarkkailupaikalla (SK2) oli pientä.

43 Klorofylli-a:n pitoisuudet olivat vuosina 2014-2017 tarkkailualueella erittäin tasaisia. Kokonaisfosforipitoisuudet olivat vuosina 2014 2016 tarkkailualueella erittäin tasaisia. Keskimääräiset kokonaisfosforipitoisuudet olivat korkeimmillaan vuonna 2017 2014-2017 välisenä aikana. Kokonaisfosforipitoisuuksien hienoinen kohoaminen saattaa johtua Eurofins Ahman mahdollisesta fosforikontaminaatiosta. Keskimääräiset kokonaistyppipitoisuudet ovat myös nousseet hieman edellisvuodesta, mutta pitoisuudet pysyivät kuitenkin pääosin aiemmin mitattujen pitoisuuksien tasolla, lukuun ottamatta pisteen SK2:n kokonaistyppeä joka on korkein mitattu pitoisuus 2014-2017 aikajaksolla. Typpipitoisuuksien kohoamisen vuoksi on vaikea arvioida johtuuko fosforin kohoaminen fosforikontaminaatiosta vai jostain muusta. Taulukko 9-2. Keskimääräinen veden laatu Seitakorvan laitoksen ylä- ja alapuolella (1 m) sekä pitoisuusmuutos laitoksen kohdalla vuosina 2014 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. S. Happi Happi Sameus Chl-a Kok.N NO2+3- NH4-N Kok.P PO4-P johtavuus N Aika Piste ms/m % mg O2/l FTU 2014 SK1 3 88 9 1 5 330 2 88 18 1,5 SK2 3 88 9 1 6 330 2 26 19 1 SK3 3 90 9 1 6 330 2 21 18 1 SK2-1 0 0 0 0 1 0 0-63 1-1 SK3-1 0 2 0 0 1 0 0-67 0-1 2015 SK1 3 83 8 1 5 340 4 25 14 3 SK2 3 83 8 1 4 355 4 29 14 3 SK3 3 83 8 1 5 325 4 21 14 4 SK2-1 0-1 0 0 0 15 0 4 0 0 SK3-1 0-1 0 0 0-15 0-4 0 1 2016 SK1 3 89 9 1 6 305 7 16 17 3 SK2 3 89 9 1 7 310 7 16 17 3 SK3 3 90 9 1 6 300 7 16 15 3 SK2-1 0 1 0 0 0 5 0-1 0 0 SK3-1 0 2 0 0 0-5 1 0-2 0 2017 SK1 3 90 9 1 6 335 7 15 22 4 SK2 3 72 7 1 6 405 7 19 20 4 SK3 3 92 9 1 6 325 7 16 22 4 SK2-1 0-18 -2 0 0 70 0 4-2 0 SK3-1 0 2 0 0 0-10 0 1 0 0 9.4 Oy Arctic-Moon Ltd, Kaihua Oy Arctic Moon Ltd:n Kaihuan kalankasvatuslaitoksen vesistötarkkailu toteutettiin kerran heinäkuussa (18.7.2017) ja kerran elokuussa (30.8.2017). Laitos sijaitsee Kaihuanjoen suulla (liite 1.4). Tarkkailupaikka KA2 sijaitsee Kaihuanjoessa. Havaintopaikka KA1 sijaitsee Kemijoessa runsaan kilometrin Kaihuanjokisuun yläpuolella ja havaintopaikka KA3 Kemijoessa runsaat 0,5 km Kaihuanjokisuun alapuolella. Näytteet otetaan pistettä KA2 lukuun ottamatta sekä pinnasta että 1 m pohjan yläpuolelta. Kaihuan kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla ei vuonna 2017 havaittu merkittävää kerrostuneisuutta lämpötilan tai veden laadun suhteen. Yläpuolisella pisteellä (KA1) happitilanne oli erinomainen tai hyvä molemmilla tarkkailukerroilla. Alapuolisilla pisteillä KA2 ja KA3 happitilanne oli tyydyttävä heinäkuun tarkkailukerralla ja erinomainen elokuun tarkkailukerralla. Vesi ei ollut silminnähden sameaa (0,82-1,2 FTU). Pisteiden sähkönjohtavuusarvot olivat alhaisia (2,4-3,5 ms/m).

44 Kokonaistyppipitoisuudet olivat 280 350 eli karuille vesille tyypillistä tasoa. Typen pitoisuuksissa ei ollut suuria eroja pisteiden kesken (kuva 9-8). Nitriitti-nitraattitypen ja ammoniumtypen pitoisuudet olivat pieniä, ja vain keskimäärin 7 % typestä esiintyi epäorgaanisessa muodossa. Kuva 9-8. Fosfori- ja typpipitoisuudet Arctic Moon Ltd Kaihuan kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Paikkanimen jälkeinen kirjain osoittaa syvyyttä, eli p = päällysvesi ja a = alusvesi. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Kaihuan alueen kokonaisfosforipitoisuudet olivat 16 26 lievästi reheville tai reheville vesille tyypillistä tasoa. Keskimäärin noin 17 % fosforista esiintyi fosfaattimuodossa. Klorofylli-a:n pitoisuudet vaihtelivat välillä 2,7 8,1 eli pääosin lievästi reheville vesille tyypillistä tasoa (kuva 9-9). Kuva 9-9. Klorofylli-a:n pitoisuudet Arctic Moon Ltd Kaihuan kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017.

45 Laskennallisesti Kaihuan kalalaitoksen ravinnekuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat Kemijoessa hyvin pieniä: fosforin osalta <0,1 ja typen osalta 0,1 (taulukko 6-1) eli eivät käytännössä mitattavissa. Vedenlaatutulosten perusteella laitos ei aiheuttanut vuonna 2017 kuormittavaa vaikutusta purkuvesistöön. Taulukko 9-3. Keskimääräinen veden laatu Kaihuan laitoksen ylä- ja alapuolella (1 m) sekä pitoisuusmuutos laitoksen kohdalla vuosina 2014 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. S. Happi Happi Sameus Chl-a Kok.N NO2+3-N NH4-N Kok.P PO4-P johtavuus Aika Piste ms/m % mg O2/l FTU 2014 KA1 3 85 8 1 6 310 2 12 16 1 KA2 3 85 8 1 5 345 2 19 16 1 KA3 3 86 8 1 5 320 2 11 15 1 KA2-1 0 0 0 0-1 35 0 8 0 0 KA3-1 0 1 0 0-1 10 0-1 -1 0 2015 KA1 3 82 8 1 4 330 7 12 15 3 KA2 2 82 8 1 3 290 5 7 9 2 KA3 3 82 8 1 5 325 6 12 14 3 KA2-1 -1 1 0 0-1 -40-2 -5-6 -2 KA3-1 0 0 0 0 1-5 -1 0-1 -1 2016 KA1 3 89 9 1 7 280 9 11 15 4 KA2 3 89 9 2 7 295 2 12 14 2 KA3 3 89 9 1 6 290 9 14 13 3 KA2-1 -1 1 0 0 0 15-7 1-1 -2 KA3-1 0 1 0 0 0 10 0 3-2 -1 2017 KA1 3 86 9 1 6 295 9 11 19 3 KA2 3 79 8 1 4 315 8 13 18 3 KA3 3 84 9 1 6 285 9 11 20 4 KA2-1 0-7 -1 0-2 20-1 2-1 0 KA3-1 0-2 0 0 1-10 0 0 2 1 Vuosien 2014, 2016 ja 2017 tarkkailutuloksista laskettujen keskiarvojen perusteella Kaihuanjoen kokonais- ja ammoniumtyppityppipitoisuudet olivat ajoittain keskimäärin hieman korkeammat pisteillä KA2 ja/tai KA3 kuin yläpuolisessa Kemijoessa (KA1) (taulukko 9-3). Fosforipitoisuudet ja klorofylli-a:n pitoisuudet, eivät muun vedenlaadun tavoin poikenneet suuresti pisteiden välillä vuosina 2014-2017. Kaihuanjoen alapuolisella pisteellä vaikuttaa Kaihuanjoen veden laatu ja virtaama kokonaisuutena, eikä pelkästään laitoksen kuormitus. Kokonaisfosforipitoisuudet olivat vuosina 2014 2016 tarkkailualueella erittäin tasaisia. Vuonna 2017 keskimääräiset kokonaisfosforipitoisuudet nousivat hienoisesti aiemmin mitatuista kokonaisfosforipitoisuuksista (2014-2016). Kokonaisfosforipitoisuuksien hienoinen kohoaminen saattaa johtua Eurofins Ahman mahdollisesta fosforikontaminaatiosta ja tämän takia vuoden 2017 kokonaisfosforipitoisuuksia tulee katsoa kriittisesti kun niihin vertaa tulevien vuosien tuloksia. 9.5 Napapiirin Kala Oy, Vanttauskoski Napapiirin Kala Oy:n Vanttauskosken kalankasvatuslaitoksen vesistötarkkailu toteutettiin kaksi kertaa heinäkuussa (7.7 ja 18.7.2017) ja kaksi kertaa elokuussa (16.8 ja 30.8.2017). Laitos sijaitsee Vanttauskosken yläaltaassa (liite 1). Tarkkailupaikka VK2 sijaitsee laitoksen välittömässä läheisyydessä ja VK3 muutamien satojen metrien etäisyydellä laitoksesta. Tarkkailupaikka VK5 sijaitsee Vanttauskosken voimalaitoksen alakanavassa noin 500 metriä Vanttauskosken poikaslaitoksen alapuolella. Tarkkailupaikka VK1 on vertailupiste. Näytteet otetaan sekä pinnasta että 1 m pohjan yläpuolelta, paitsi pisteeltä VK5 josta otetaan näyte ainoastaan pinnasta. Vanttauskosken tarkkailupaikoilla ei vuonna 2017 havaittu merkittävää kerrostuneisuutta lämpötilan tai veden laadun suhteen.

46 Hapettomuutta ei havaittu ja happitilanne oli pääosin hyvä tai erinomainen. Happitilanne oli kuitenkin tyydyttävällä tasolla VK1:n päällysvedessä, VK2:n molemmissa syyvyyksissä ja VK3:n päällysvedessä heinäkuun toisella tarkkailukerralla (18.7), sekä VK2:n alusvedessä 16.8 ja VK2:n päällysvedessä 30.8. Sähkönjohtavuusarvot olivat alhaisia (2,5-3,4 ms/m) eikä silminnähtävää sameutta havaittu (0,81-1,40 FTU). Kokonaisfosforipitoisuudet vaihtelivat välillä 16 31. Heinäkuussa fosforipitoisuudet olivat pääosin lievästi reheville vesille tyypillistä tasoa (16-21 ) ja samaten elokuussa (19-24 ). Suurin pitoisuus ja ainoa havainto joka ylitti lievän rehevyyden luokituksen (31 ) mitattiin pisteeltä VK5 elokuun lopussa. Pisteellä VK2 mitattiin keskimäärin 4 enemmän fosforia kuin pisteellä VK1 (kuva 9-10). Keskimäärin noin 18 % fosforista esiintyi fosfaattimuodossa. Kuva 9-10. Fosfori- ja fosfaattipitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Vanttauskosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla 1 m syvyydessä näytteenottokerroittain vuonna 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Vanttauskosken alueen kokonaistyppipitoisuudet olivat 280 400 eli pääosin karuille vesille tyypillistä tasoa. Suurin kokonaistyppipitoisuus mitattiin 18.7 näytteenottokerralla kalankasvatuslaitoksen alapuoliselta pisteeltä VK2 (kuva 9-11). Kokonaistyppipitoisuus oli pisteellä VK2 keskimäärin 62,5 suurempi kuin pisteeltä VK1 mitattu pitoisuus samalla näytteenottokierroksella. Epäorgaanista typpeä esiintyi alueella vain vähän, vain keskimäärin noin 7,55 % kokonaistypen määrästä.

47 Kuva 9-11. Typpipitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Vanttauskosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla 1 m syvyydessä näytteenottokerroittain vuonna 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Vanttauskosken alueen klorofylli-a:n pitoisuudet olivat 3,8 9,6 (kuva 9-12). Keskimäärin pitoisuudet olivat lievästi rehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Korkein pitoisuus mitattiin heinäkuun lopussa pisteeltä VK2. Keskimäärin pisteeltä VK2 mitattiin noin 2 enemmän klorofylliä kuin pisteeltä VK1. Kuva 9-12. Klorofylli-a:n pitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Vanttauskosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla 1 m syvyydessä näytteenottokerroittain vuonna 2017.

48 Limoittumista tarkkailtiin Vanttauskosken laitoksen yläpuolisella vertailualueella ja kahdella alapuolisella paikalla (liite 8 ja 9). Alapuolisilla pisteillä havaittiin jonkin verran enemmän limoittumista tai rihmamaisia leviä kuin vertailupaikassa. Laskennallisesti Vanttauskosken kalalaitoksen fosforikuormituksen aiheuttama pitoisuuslisäys Kemijoessa oli 0,2 ja typpikuormituksen vastaavasti 1,3 (taulukko 6-1). Ravinnepitoisuuslisäykset nousivat edellisvuodesta, mutta olivat kuitenkin alhaisia. Käytännössä laitoksen lähialueella havaitut pitoisuusmuutokset olivat useimmiten laskennallisia suurempia, mikä selittynee kuormituksen epätäydellisellä sekoittumisella Kemijoen vesimassaan. Täydellinen sekoittuminen tapahtuu Vanttauskosken voimalaitoksella, joten sen alapuolella Vanttauskosken kalankasvatuslaitoksen vaikutukset jäävät pieniksi. Vanttauskosken poikaslaitoksen kuormitus on pienempää ja kuormituksen laimentuminen Vanttauskosken voimalaitoksen alakanavassa tehokasta. Laskennalliset poikaslaitoksen aiheuttaman kuormituksen pitoisuuslisäykset olivat fosforin osalta alle 0,1 ja typen osalta 0,1 (taulukko 6-1). Vuosien 2014 2017 tarkkailutuloksista laskettujen keskiarvojen perusteella Vanttauskosken kalankasvatuslaitoksen kuormitusvaikutus veden laatuun pisteellä VK2 oli havaittavissa kokonaisravinteiden, fosfaattifosforin, ammoniumtypen ja klorofyllin lievänä pitoisuuskasvuna (taulukko 9-4). Poikaslaitoksen alapuolella Vanttauskosken alakanavassa (VK5) laitoksen kuormitusvaikutukset jäivät vähäisiksi näkyen lähinnä ajoittain kokonaistypen pitoisuuksissa. Taulukko 9-4. Keskimääräinen veden laatu Vanttauskosken laitoksen ylä- ja alapuolella (1 m) sekä pitoisuusmuutos laitoksen kohdalla vuosina 2014 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. S. johtavuus ms/m Happi % Happi mg/l Sameus FTU Chl-a Kok.N NO2+3-N NH4-N Kok.P 2014 VK 1 3 87 8 1 5 300 4 15 16 1 VK 2 3 83 8 1 7 343 4 32 20 2,5 VK 3 3 87 8 1 6 320 2 14 17 1 VK 5 3 86 8 1 6 313 3 17 18 1 VK2-1 0-4 0 0 2 43 0 17 4 2 VK5-1 0-1 0 0 1 13-1 3 1 0 2015 VK 1 3 82 8 1 4 308 7 12 14 3 VK 2 3 78 8 1 5 353 7 36 19 4 VK 3 3 83 8 1 5 315 7 12 15 3 VK 5 3 83 8 1 3 308 7 11 15 3 VK2-1 0-4 0 0 1 45 0 24 4 1 VK5-1 0 1 0 0-1 1 1 0 1 0 2016 VK 1 3 84 8 1 6 280 8 12 14 3 VK 2 3 84 8 1 9 323 8 43 22 5 VK 3 3 86 8 1 6 275 8 11 15 3 VK 5 3 86 8 1 6 280 9 15 16 4 VK2-1 0-1 0 0 3 43 1 31 8 2 VK5-1 0 2 0 0 0 0 1 3 3 1 2017 VK 1 3 86 9 1 6 290 10 12 18 3 VK 2 3 81 8 1 8 353 10 36 22 5 VK 3 3 86 9 1 6 300 9 11 19 3 VK 5 3 87 9 1 6 305 10 14 21 3 VK2-1 0-5 -1 0 2 63 0 24 4 2 VK5-1 0 2 0 0 0 15 0 2 3 0 PO4-P

49 9.6 Voimalohi Oy, Ossauskoski Voimalohi Oy:n Ossauskosken kalankasvatuslaitoksen vesistötarkkailu toteutettiin kerran heinäkuussa (24.7.2017) ja kerran elokuussa (25.8.2017). Laitos sijaitsee Ossauskosken alakanavan rannalla (liite 1). Tarkkailupaikat sijaitsevat laitoksen yläpuolella (OK1) ja alapuolella (OK2). Ossauskosken lähialueen happitilanne oli erinomainen kummallakin näytteenottokerralla. Sähkönjohtavuusarvot olivat alhaisia (3,0-4,9 ms/m) eikä silminnähtävää sameutta havaittu (1,0-2,2 FTU). Ossauskosken alueen kokonaistyppipitoisuudet olivat 290 300 eli karuille vesille tyypillistä tasoa (kuva 9-13). Epäorgaanista typpeä esiintyi keskimäärin n. 8 % kokonaistypen määrästä. Kokonaisfosforin pitoisuudet olivat 17 20 eli lievästi reheville vesille tyypillistä tasoa. Keskimäärin noin 22 % fosforista esiintyi fosfaattimuodossa. Alueen klorofylli-a:n pitoisuudet olivat 5,4 6,1 eli lievästi reheville vesille tyypillistä tasoa (kuva 9-14). Vedenlaatu oli hyvin samankaltaista sekä ylä- että alapuolisella pisteellä, mutta kokonaisfosforin pitoisuudet olivat hienoisesti korkeampia alapuolisella pisteellä kuin yläpuolisella pisteellä. Kuormitusvaikutuksia havaittu. Kuva 9-13. Fosfori- ja typpipitoisuudet Voimalohi Oy:n Ossauskosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Kuva 9-14. Klorofylli-a:n pitoisuudet Voimalohi Oy:n Ossauskosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017.

50 Ossauskosken laitoksen alueella ei tehdä limoittumistarkkailua vedenkorkeuden voimakkaan vaihtelun takia. Laskennallisesti Ossauskosken kalalaitoksen ravinnekuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat erittäin pieniä: fosforin osalta alle 0,1 ja typen osalta 0,1 (taulukko 6-1). Vuosien 2014 2017 tarkkailutuloksista laskettujen keskiarvojen perusteella Ossauskosken laitoksen vaikutuksia ei ole ollut havaittavissa säännöllisinä Kemijoen veden laadun muutoksina (taulukko 9-5). Vuonna 2014 oli laitoksen alapuolisissa tuloksissa nähtävissä kuitenkin kokonaistypen lievä pitoisuuden kasvu. Ossauskosken kuormitus laimenee suureen vesimassaan, joten kuormitusvaikutukset ovat vähäisiä. Taulukko 9-5. Keskimääräinen veden laatu Ossauskosken laitoksen ylä- ja alapuolella (1 m) sekä pitoisuusmuutos laitoksen kohdalla vuosina 2014 2017. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. S. Happi Happi Sameus Chl-a Kok.N NO2+3-N NH4-N Kok.P PO4-P johtavuus Aika Piste ms/m % mg O2/l FTU 2014 OK1 4 87 8 1 6 330 7 19 16 1 OK2 4 89 8 1 7 410 7 27 16 1 OK2-1 0 2 0 0 1 80 0 8 1 0 2015 OK1 3 83 8 1 5 335 10 15 14 3 OK2 3 84 8 1 6 330 10 11 15 3 OK2-1 0 2 0 0 2-5 0-4 2 1 2016 OK1 3 89 9 3 5 400 16 5 23 5 OK2 3 90 9 3 4 405 16 8 22 5 OK2-1 0 1 0 0-1 5 1 3-2 0 2017 OK1 4 92 9 1 6 295 14 16 18 4 OK2 3 90 9 2 6 295 13 16 19 4 OK2-1 0-2 0 0 0 0-1 0 2 0 9.7 Napapiirin Kala Oy, Petäjäskoski Napapiirin Kala Oy:n Petäjäskosken kalankasvatuslaitoksen vesistötarkkailu toteutettiin tarkkailuohjelman mukaisesti kerran heinäkuussa (24.7.2017) ja kerran elokuussa (25.8.2017). Laitos sijaitsee Petäjäskosken yläaltaassa (liite 1). Havaintopaikka PK1 sijaitsee noin 0,5 km laitoksen yläpuolella, PK2 välittömästi laitoksen alapuolella ja PK3 noin 2 km laitoksen alapuolella. Petäjäskosken laitoksen lähialueella veden happitilanne oli erinomainen. Sähkönjohtavuudet olivat alhaisia (2,9-3,9 ms/m), eikä silminnähtävää sameutta havaittu (1,0-1,9 FTU). Kokonaistyppitaso (290-320 ) oli karuille vesille tyypillinen. Nitriitti-nitraattitypen ja ammoniumtypen pitoisuudet olivat alhaisia. Kokonaisfosforipitoisuudet olivat pisteillä kesällä lievästi rehevälle vedenlaadulle ominaisia eivätkä merkittävästi eronneet pisteiden kesken. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat alhaisia kaikilla pisteillä. Alapuolisten pisteiden pitoisuudet eivät merkittävästi eronneet yläpuolisesta pisteestä, mutta kokonaisravinnepitoisuuksissa havaittiin pientä eroa päällys- ja alusveden välillä (Kuva 9-15).

51 Kuva 9-15. Fosfori- ja typpipitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Petäjäskosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Paikkanimen jälkeinen kirjain kertoo syvyydestä, eli p = päällysvesi ja a = alusvesi. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Levätuotannon määrää kuvaavat klorofylli-a:n pitoisuudet (5,0-7,3 ) olivat Petäjäskosken kalalaitoksen lähialueella pääosin myös lievästi rehevälle vedenlaadulle ominaisia (Kuva 9-16). Kuva 9-16. Klorofylli-a:n pitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Petäjäskosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikoilla näytteenottokerroittain vuonna 2017. Laskennallisesti Petäjäskosken kalalaitoksen ravinnekuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat hyvin pieniä: fosforin osalta alle 0,1 ja typen osalta 0,3 (taulukko 6-1) eli ei käytännössä mitattavissa, mikä tukee hyvin vesistötarkkailun tuloksia. Laitoksen alapuolisesta Kemijoesta elokuussa mitattu hieman suurempi fosforipitoisuus saattoi johtua kuormituksen epätäydellisestä sekoittumisesta Kemijoen vesimassaan, tai muista tekijöistä kuin kalalaitoksen kuormituksesta.

52 Taulukko 9-6. Keskimääräinen veden laatu Petäjäskosken laitoksen ylä- ja alapuolella (1 m) sekä pitoisuusmuutos laitoksen kohdalla vuosina 2014 ja 2016-2017. Vuonna 2015 ei tarkkailua. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. S. Happi Happi Sameus Chl-a Kok.N NO2+3-N NH4-N Kok.P PO4-P johtavuus Aika Piste ms/m % mg O2/l FTU 2014 PK1 4 91 8 1 6 335 2 15 16 1 PK2 4 90 8 1 7 405 2 28 16 1 PK3 4 90 8 1 5 405 2 17 16 1 PK2-1 0-1 0 0 1 70 0 14 1 0 PK3-1 0-1 0 0-1 70 0 3 0 0 2016 PK1 3 87 9 2 5 410 13 10 21 4 PK2 3 81 8 2 5 435 14 37 21 5 PK3 3 84 9 2 4 415 13 11 21 5 PK2-1 0-6 -1 0 0 25 1 27 0 1 PK3-1 0-3 0 0 0 5-1 1-1 0 2017 PK1 3 89 9 1 6 305 13 18 21 5 PK2 3 90 9 2 6 290 12 17 18 4 PK3 3 89 9 2 6 300 13 16 18 4 PK2-1 0 1 0 0-1 -15-1 -1-3 0 PK3-1 0-1 0 0 0-5 1-2 -3-1 Vuosien 2014 ja 2016 tarkkailutuloksista laskettujen keskiarvojen (taulukko 9-7) perusteella kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuudet ovat olleet Petäjäskosken laitoksen alapuolella hieman korkeampia kuin yläpuolisella vertailupisteellä. Vuonna 2017 kokonaisravinteet ja niiden epäorgaanisten muotojen pitoisuudet olivat pääosin korkeampia yläpuolisella pisteellä kuin alapuolisilla pisteillä. 9.8 Napapiirin Kala Oy, Taivalkoski Napapiirin Kala Oy:n Taivalkosken kalankasvatuslaitoksen vesistötarkkailu toteutettiin tarkkailuohjelman mukaisesti kerran heinäkuussa (24.7.2017) ja kerran elokuussa (24.8.2017). Laitoksen sijainti on esitetty kartalla liitteessä 1. Havaintopaikka TK4 sijaitsee laitoksen alapuolella. Taivalkosken laitoksen lähialueella veden happitilanne oli kesällä erinomainen tai hyvä. Sähkönjohtavuusarvot olivat alhaisia (3,1-4,0 ms/m), eikä silminnähtävää sameutta havaittu (1,3-2,0 FTU). Kokonaistyppitaso oli karuille vesille ominainen. Fosforipitoisuudet ja klorofylli-a:n pitoisuudet viittasivat lievään rehevyyteen (Kuva 9-17 ja 9-18). Kuva 9-17. Fosfori- ja typpipitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Taivalkosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikalla näytteenottokerroittain vuonna 2017 (Epäorg.N = NO 2+3 -N + NH 4 -N). Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6.

53 Kuva 9-18. Klorofylli-a:n pitoisuudet Napapiirin Kala Oy:n Taivalkosken kalankasvatuslaitoksen tarkkailupaikalla näytteenottokerroittain vuonna 2017. Laitoksen alapuolella sähkönjohtavuudet ovat olleet vuosina 2014 ja 2016-2017 alhaisia ja happitilanne erinomainen. Vuonna 2014 ja 2017 kokonaistyppipitoisuudet viittasivat karuun vedenlaatuun ja vuonna 2016 lievästi rehevään. Kokonaisfosfori on ilmentänyt lievää rehevyyttä. Epäorgaanisia ravinteita esiintyi vain vähän. Vedessä ei ole havaittu silminnähtävää sameutta (taulukko 9-7). Taulukko 9-7. Keskimääräinen vedenlaatu vuosina 2014 ja 2016-2017 Taivalkosken laitoksen alapuolella pisteellä TK4. Vuonna 2015 ei tarkkailua. Huom! Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. S. Happi Happi Sameus Chl-a Kok.N NO2+3-N NH4-N Kok.P PO4-P johtavuus Aika Piste ms/m % mg O2/l FTU 2014 TK4 4 96 9 2 340 19 4 14 2 2016 TK4 4 91 9 3 4 445 22 8 24 6 2017 TK4 4 90 9 2 6 295 16 13 19 4 10. LAPIN ELY-KESKUKSEN VEDENLAATUSEURANTA 10.1 Vedenlaatu vuonna 2017 Lapin ELY-keskus on seurannut veden laatua Kemijoessa Rovaniemen yläpuolella Oikaraisen kohdalla ja joen alajuoksulla Isohaarassa. Lisäksi veden laatua on seurattu Ounasjoessa Tapionkylästä. Ennen vuotta 2015 näytteitä otettiin myös Rovaniemen alapuolelta Valajaskosken voimalaitoksen kohdalta. Näytteitä otettiin Oikaraisesta 12 kertaa, Ounasjoesta 4 kertaa ja Isohaarasta 12 kertaa vuonna 2017. Vedenlaadun seurantaa on vuodesta 2009 alkaen tehty myös Kemijoesta Savukoskelta neljästi vuodessa.

54 Tapionkylän ja Oikaraisen happitilanne oli keskimäärin vuonna 2017 tyydyttävä ja Isohaaran erinomainen (Taulukko 10-1). Alentuneita hapenkyllästeisyysarvoja mitattiin keväällä (53-69 %) ja syksyllä (2.10.2017 Oikarainen: 22 %). Happipitoisuudet olivat tällöin kuitenkin pääosin hyvällä tasolla (< 7,8 mg/l) paitsi 2.10.2017 Oikaraisessa, jossa happipitoisuus oli 2,6 mg/l. Kesäkuussa Kemijoen Isohaarassa esiintyi lievää hapen ylikyllästeisyyttä edellisvuosien tapaan. Veden ph-taso vaihteli lievästi happamasta lievästi emäksiseen (ph 6,42 7,46). Pienimmät pharvot mitattiin pääosin kevään tulva-aikaan ja suurimmat elo-lokakuussa. Alkaliniteetin arvot olivat pienimmillään tulva-aikaan (0,13-0,16 mmol/l) eli tyydyttävää tasoa. Muulloin puskurikyky oli hyvää tasoa. Sekä Kemijoen että Ounasjoen vesi oli ruskehtavaa sekä humus- ja rautapitoista. Suurimmat rautapitoisuudet mitattiin pääosin keväällä ja tulva-aikaan. Vesi oli tummimmillaan tulva-aikaan (kuva 10-1). Loppusyksy ei kuitenkaan ollut tavanomaista sateisempi. Kemijoen Isohaarassa havaittiin samentumaa tulva-aikaan kesäkuussa, mutta muuten Kemijoen vedet olivat melko kirkkaita. Ounasjoen Tapionkylässä havaittiin samentumista maaliskuun tarkkailukerralla. Kiintoainepitoisuudet olivat pääosin pieniä. Kiintoainesta esiintyi tavallista enemmän huhtikuussa, Kemijoen pisteillä kesäkuun puolivälissä sekä Ounasjoessa lokakuun loppupuolella. Sähkönjohtavuudet olivat luonnonvesille tyypillistä tasoa tai alhaisia. Ounasjoessa jokiveden bakteeripitoisuudet olivat pieniä ja veden hygieeninen laatu erinomainen. Kemijoen Oikaraisen vesi oli pääosin hygieeniseltä laadultaan erinomainen, mutta 17.5 ja 10.8 bakteereja esiintyi hienoisesti enemmän ja laatuluokitus oli siten hyvä. Ounasjoen ja Kemijoen yleisessä vedenlaadussa ei havaittu merkittäviä eroja vuonna 2017. Kuva 10-1. Kemijoen keski- ja alaosan sekä Ounasjoen alaosan veden väriarvot vuonna 2017 (Ympäristöhallinnon Avoin tieto-tietokanta 22.3.2018). Kemijärven alapuolisessa Kemijoessa Oikaraisen kokonaisfosforipitoisuudet olivat 13 18, ja suurimmillaan fosforin määrä oli huhti- ja lokakuussa (kuva 10-2). Kokonaistyppipitoisuudet olivat 240 690 eli veden rehevyysluokitus vaihteli suuresti (kuva 10-3). Epäorgaanista typpeä esiintyi vedessä kasvukaudella hyvin vähän (maksimi 8 %). Kasvukauden ulkopuolella se oli enimmillään 37 % kokonaistypen määrästä.

55 Kokonaisfosforituloksia ei ollut saatavilla toukokuun ja syyskuun väliseltä ajalta, tuon jakson ulkopuolella fosfaattifosforia oli vedessä 32-50 % kokonaisfosforin määrästä. Taulukko 10-1. Kemijoen keski- ja alaosan sekä Ounasjoen alaosan veden laadun keski- ja ääriarvoja vuonna 2017 Lapin ELY-keskuksen seurantatuloksiin perustuen. Aika Piste S. johtavu us Sameus Happi ph Alkaliniteetti Kiintoaine CODMn Väri Kok.N NO2+3-N NH4-N Kok.P PO4-P Fe ms/m % mmol/l FTU mg/l mg/l Kemijoki, Oikarainen n= 12 ka 4,0 73 7,0 0,28 2 4 9 65 345 70 8 16 6 763 min 2,2 22 6,7 0,13 1 1 6 50 240 9 2 13 3 549 maks 5,0 92 7,2 0,37 2 12 12 85 690 140 25 18 8 1040 Kemijoki, Isohaara n= 12 ka 4,5 85 7,0 0,30 2 3 10 73 388 98 10 15 8 960 min 4,5 68 6,4 0,15 1 1 7 55 250 16 2 13 5 737 maks 6,0 110 7,3 0,44 3 9 15 120 530 240 30 18 15 1370 Ounasjoki, Tapionkylä n= 4 ka 4,7 77 7,0 0,30 2 3 10 78 303 50 7 21 7 1060 min 2,4 57 6,6 0,13 2 1 7 60 270 2 2 16 4 946 maks 7,3 95 7,5 0,52 3 6 12 100 340 150 20 26 11 1200 Isohaarassa oli kokonaisfosforia 13 18, ja suurimmat pitoisuudet mitattiin lokakuussa. Kokonaisfosforituloksia ei ollut saatavilla toukokuun ja syyskuun väliseltä ajalta. Kokonaistypen pitoisuudet olivat 250 530, ja suurimmat pitoisuudet mitattiin tulva-aikaan. Kesäaikana typpipitoisuus oli keskimäärin 380, mikä viittasi lähinnä karuun vedenlaatuun. Kasvukaudella Isohaarasta mitattiin epäorgaanista typpeä maks. 10 %, muulloin epäorgaanista typpeä esiintyi enintään n. 41 % kokonaistypen määrästä. Fosfaattifosforin pitoisuudet olivat Isohaarassa 5-15 ja noin 33-59 % fosforista esiintyi epäorgaanisessa muodossa. Kasvukaudelta ei ollut saatavilla kokonaisfosforituloksia. Kuva 10-2. Kemijoen keski- ja alaosan sekä Ounasjoen alaosan kokonaisfosforipitoisuus (yhtenäinen viiva) ja fosfaattifosforin pitoisuus (katkoviiva) vuonna 2017 (Ympäristöhallinnon Avoin tieto-tietokanta 22.3.2018).

56 Kuva 10-3. Kemijoen keski- ja alaosan sekä Ounasjoen alaosan kokonaistyppipitoisuus (yhtenäinen viiva) ja epäorgaanisen typen (NO2+NO3-N+NH4-N) pitoisuus (katkoviiva) vuonna 2017 (Ympäristöhallinnon Avoin tieto-tietokanta 22.3.2018). Epäorgaanisten ravinteiden suhteen perusteella tarkasteltuna Ounasjoessa ja Kemijoessa tuotantoa rajoittava ravinne oli todennäköisesti typpi (Kuva 10-4). Kuva 10-4. Tuotantoa rajoittava ravinne epäorgaanisen typen (NO2+3-N+NH4-N) ja fosfaattifosforin pitoisuuksien perusteella Kemijoen keski- ja alaosalla sekä Ounasjoen alaosalla touko-syyskuussa 2017 (Ympäristöhallinnon Avoin tieto-tietokanta 22.3.2018). Ylä-Kemijoen vedenlaatua Savukoskelta on seurattu vuosittain neljä kertaa maalis-, touko, elo- ja loka- tai marraskuussa alkaen vuonna 2009. Tähänastisten tulosten yhteenveto on koottu seuraavaan taulukkoon (Taulukko 10-2). Vuonna 2017 hapen kyllästysaste oli hieman pienempi kuin edellisvuonna, ollen 73-86 % ja keskimäärin tyydyttävällä tasolla.

57 Veden ph oli keskimäärin neutraali ja alkaliniteetti erinomaisella tasolla. Kiintoainepitoisuus laski edellisvuodesta. Vesi oli keskimäärin humuspitoista väriarvon ollessa 15 90 mgpt/l. Suurimmat väri- ja COD Mn -arvot ja rautapitoisuus mitattiin myös toukokuun näytekerralla. Kokonaisfosforituloksia ei ollut saatavilla toukokuun ja syyskuun väliseltä ajalta. Fosforipitoisuus vaihteli välillä 12 16 ja typpipitoisuus 200 400. Kokonaistypen pitoisuudet viittasivat kasvukaudella karuun vedenlaatuun (fosforituloksia ei saatavilla). Vuonna 2017 Ylä-Kemijoen vesi oli hieman ravinnepitoisempaa kuin muutamana edeltävänä vuotena. Kokonaisuutena tarkastellen vedenlaatu oli hyvä myös vuonna 2017. Taulukko 10-2. Kemijoen veden laadun keski- ja ääriarvoja Savukoskelta vuosina 2009 2017 Lapin ELY- keskuksen seurantatuloksiin perustuen. Savukoski 14700 Happi ph Alk. S. johtavuu s 10.2 Yhteenveto vuosien 2014-2017 tuloksista Väri Kiintoaine CODMn Kok.P PO4-P Kok.N NH4-N NO2+3- N Fe Na Kloridi % mmol/l ms/m mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l ka 2009 88 6,8 0,29 3,9 45 1 7 16 4 205 3 21 360 1,7 1,2 min 69 6,2 0,07 1,3 25 0 3 8 1 130 3 3 250 0,8 0,3 maks 97 7,4 0,39 5,2 85 3 12 26 6 320 5 40 530 2,3 2,8 ka 2010 84 6,6 0,25 3,4 61 1 10 16 5 260 5 25 375 1,4 0,6 min 71 5,9 0,05 1,3 15 0 2 8 3 120 3 1 260 0,6 0,2 maks 93 7,1 0,44 5,6 100 3 18 32 6 380 8 53 470 1,9 0,8 ka 2011 89 6,7 0,28 3,7 53 1 7 10 6 450 3 27 345 1,6 0,6 min 75 5,9 0,16 2,3 15 0 2 8 3 110 3 1 200 1,2 0,5 maks 94 7,2 0,43 5,6 65 1 10 14 10 1300 3 53 430 1,8 0,9 ka 2012 88 6,8 0,26 3,6 54 1 8 11 4 208 3 24 330 2,0 0,6 min 75 6,3 0,09 1,7 20 0 3 8 2 110 3 1 320 1,8 0,4 maks 96 7,3 0,38 4,9 85 2 14 20 6 300 5 46 340 2,1 0,9 ka 2013 89 7,0 0,30 3,9 58 1 6 12 3 212 4 11 300 1,9 0,6 min 78 6,3 0,09 1,6 20 0 3 8 1 120 3 1 260 1,0 0,3 maks 100 7,5 0,35 4,8 90 2 11 18 5 290 12 3 400 2,2 0,8 ka 2014 89 7,0 0,32 4,3 51 1 7 10 3 180 3 18 368 2,1 0,6 min 78 6,9 0,24 3,3 30 0 4 7 2 140 3 3 270 1,6 0,5 maks 95 7,3 0,39 5,3 85 1 12 13 3 240 5 46 490 2,3 0,8 ka 2015 84 6,7 0,20 3,3 83 1 10 15 6 248 3 18 488 1,6 0,5 min 76 6,3 0,10 1,7 20 0 2 8 5 120 3 1 270 1,0 0,4 maks 90 7,0 0,40 5,7 150 2 19 21 6 380 3 55 740 2,5 0,6 ka 2016 82 6,8 0,26 3,6 64 6 10 9 6 265 3 77 436 1,4 0,7 min 74 6,2 0,07 1,2 30 4 3 7 5 220 2 2 314 0,6 0,2 maks 91 7,1 0,44 5,4 110 10 16 11 7 320 5 160 696 2,2 1,3 ka 2017 77 7,0 0,35 4,2 61 2 8 14 8 295 5 83 392 1,6 0,8 min 73 6,4 0,11 1,9 15 1 2 12 4 200 2 2 201 1,1 0,4 maks 86 7,4 0,49 6,9 90 6 15 16 14 400 10 290 592 1,9 1,3 määritetty suodatetusta näytteestä Lapin ELY-keskus on seurannut veden laatua Rovaniemen yläpuolella Oikaraisissa 45 kertaa ja Ounasjoen alaosalla Tapionkylässä 16 kertaa vuosien 2014 2017 aikana. Kemijoen alaosalta Isohaarasta oli ELY-keskus ottanut 52 näytettä vuosien 2014 2017 aikana. Valajaskosken pisteeltä ei vuoden 2014 jälkeen ole otettu vesinäytteitä. Vuosittaiset vaihtelut veden laadussa ovat olleet pääosin suhteellisen vähäisiä (Taulukko 10-3). Vesi oli pääsääntöisesti ravinnepitoisinta ja väriltään tumminta keväisin tulva-aikaan, mutta vuosina 2016-2017 esiintyi enemmän vaihtelua pitoisuuksissa vuoden aikana kuin vuosina 2014-2015. Kemijoessa ja Ounasjoessa vesi oli keskimäärin väriltään tumminta vuonna 2015. Kiintoainetta vesissä oli pääosin vähän. Poikkeuksellisesti vesi oli hyvin kiintoainepitoista Ounasjoessa vuonna 2016 johtuen touko- ja elokuun korkeista pitoisuuksista. Sekä Kemijoen että Ounasjoen keskimääräinen happitilanne on ollut hyvä vuosina 2014-2016, mutta vuonna 2017 Ounasjoki ja Kemijoen Oikaraisen happitilanne oli keskimäärin tyydyttävällä tasolla. Veden ph-arvot ovat olleet neutraalin tuntumassa ja alkaliniteetti on ollut erinomaista tasoa. Kemijoen ja Ounasjoen vedet ovat olleet vuosien 2014-2017 tuloksien mukaan laadullisesti hyviä, sillä pääosin vedet ovat olleet väriltään vaaleita, ravinteita on ollut vähän kuten myös humusaineita sekä kiintoainetta.

58 Veden väriluku on ollut kevättulvan aikana koholla kaikilla havaintopaikoilla vuosina 2014-2017 (kuva 10-5). Ounasjoessa väriluku on kevättulvan aikaan ajoittain ollut korkeampi kuin Kemijoessa. Muuten väriarvot ovat olleet pääsääntöisesti hyvin samankaltaisia ja vuosien väliset erot ovat olleet pieniä. Vuonna 2016 Ounasjoen väriluku oli poikkeuksellisesti korkeimmillaan elokuussa. Ravinnepitoisuudet ovat olleet keskimäärin sekä Kemijoessa että Ounasjoessa pääosin karun vedenlaadun luokassa, paitsi Oikaraisen pisteellä kokonaisfosfori on ilmentänyt lievästi rehevää vedenlaatua. Vuonna 2017 myös Ounasjoen kokonaisfosfori ilmensi keskimäärin lievää rehevyyttä. Kemijoen ja Ounasjoen kokonaisfosforipitoisuuden sekä ajallinen että alueellinen vaihtelu on ollut, kevättulva-aikaa lukuun ottamatta, pääsääntöisesti vähäistä (kuva 10-6). Fosforipitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan Oikaraisen ja Tapionkylän pisteillä, paitsi vuonna 2016 Tapionkylän pisteellä fosforipitoisuudet olivat alhaisempia. Taulukko 10-3. Veden laatu Kemijoen Oikaraisissa ja Isohaarassa sekä Ounasjoen alaosalla Tapionkylässä vuosina 2014 2017 vuosikeskiarvoina (Lapin ELY-keskuksen tuloksia). Happi ph Alk. S. johtavu us Väri Kiintoaine CODMn Kok.P PO4-P Kok.N NH4-N NO2+3- N Sameus Fe Mn Kloridi % mmol/l ms/m mg/l mg/l mg/l FTU mg/l Oikarainen n=45 2014 86 6,9 0,27 4,0 72 2 9 16 5 317 3 47 2 2015 87 6,8 0,25 3,8 84 2 10 18 6 346 6 50 2 996 43,4 2016 83 6,9 0,23 3,4 74 4 11 21 8 323 16 47 2 751 2017 73 7,0 0,28 4,0 65 4 9 16 6 345 8 70 2 763 Ounasjoki n=16 2014 90 7,1 0,33 5,0 83 2 10 14 6 308 8 36 3 880 9,0 0,9 2015 86 6,9 0,29 4,5 96 3 11 15 7 350 10 48 3 930 33,1 0,9 2016 84 6,9 0,27 4,4 90 13 13 9 9 330 8 47 2 1406 0,7 2017 77 6,6 0,30 4,7 78 3 10 21 7 303 7 50 2 1060 Isohaara n=52 2014 87 7,0 0,29 4,3 77 2 10 9 5 371 9 61 2 749 33,9 0,8 2015 92 6,8 0,30 4,1 98 4 12 11 8 402 9 58 3 958 52,6 0,8 2016 87 6,9 0,23 3,6 85 6 13 10 7 361 13 52 3 909 0,7 2017 85 7,0 0,30 4,5 73 3 10 15 8 388 10 98 2 960 määritetty suodatetusta näytteestä Kokonaistypen pitoisuudet vaihtelivat Kemijoessa ja Ounasjoessa pääosin välillä 300-400. Isohaarassa havaittiin keskimäärin runsaimmin typpeä. Ajallinen vaihtelu kevättulvaa lukuun ottamatta typpipitoisuuksissa on ollut varsin pientä ja aikavälillä 2014-2016, mutta vuonna 2017 Oikaraisen kokonaistyppipitoisuus oli 690 helmikuussa (Kuva 10-7). Taulukon 10-3 perusteella Ounasjoen vesi on ollut lähinnä ajoittain väriltään hieman tummempaa sekä hieman kiintoainepitoisempaa ja rautapitoisempaa kuin Kemijoen vesi pisteellä Oikarainen. Näin ollen voidaan arvioida Ounasjoen ajoittain hieman lisäävän Kemijoen kiintoainepitoisuutta ja rautapitoisuutta sekä nostavan väriarvoja. Pitoisuuserot eivät kuitenkaan olleet suuria ja vaikutus on hetkellinen. Toisaalta Ounasjoen fosforipitoisuudet olivat keskimäärin hieman Kemijokea alhaisemmat ja pääosin vedenlaatu oli hyvin samankaltaista.

59 Kuva 10-5. Kemijoen ja Ounasjoen havaintopaikkojen veden väriluvut vuosina 2014 2017 (Lapin ELY-keskuksen tuloksia). Kuva 10-6. Kemijoen ja Ounasjoen havaintopaikkojen veden kokonaisfosforipitoisuudet vuosina 2014 2017 (Lapin ELY-keskuksen tuloksia) Kuva 10-7. Kemijoen ja Ounasjoen havaintopaikkojen veden kokonaistyppipitoisuudet vuosina 2014 2017 (Lapin ELY-keskuksen tuloksia). 11. VEDENLAADUN KEHITYS Veden laadun kehityksen tarkastelua varten aineisto on poimittu ympäristöhallinnon Avoin tietotietokannasta (aiemmin OIVA), mihin on tallennettu sekä velvoitetarkkailun että ympäristöhallinnon seurannan tulokset. Tekoaltaiden rakentaminen ja juoksutukset ovat vaikuttaneet merkittävästi Kemijärven ja koko Kemijoen veden laatuun. Tekoaltaiden vaikutukset olivat suurimmillaan heti altaiden rakentamisen jälkeen 1970-luvun alussa sekä 1980-luvulla tapahtuneen säännöstelykäytännön muutoksen aikoihin.

60 Tekojärvien veden laatu on kuitenkin parantunut oleellisesti alkuajoista ja toisaalta myös voimalaitosten rakentamisen aiheuttamat muutokset jokiuomassa ovat vakiintuneet, mistä johtuen säännöstelyn aiheuttamat haitat veden laadulle ovat oleellisesti vähentyneet. Edelleen tekoaltaiden juoksutukset ja säännöstely vaikuttavat merkittävästi virtaaman vuodenaikaisrytmiikkaan ja esimerkiksi Kemijärveen tulevan ainevirtaaman ajalliseen jakautumiseen. Kemijärven Tossanselän veden laatu on parantunut 1960- ja 1970-luvulta nykypäivään erityisesti sähkönjohtavuuden, väriluvun ja ravinnepitoisuuksien osalta (taulukko 11-1). Typpipitoisuudessa ei tapahtunut muutosta vuosina 1965 2004, mutta sen jälkeen typpeä on vedessä ollut aikaisempaa vähemmän. Tossanselän veden laatua pitkällä aikavälillä ovat parantaneet Kemijärveen tulevan veden laadun paraneminen, talviaikainen tulovirtaaman kasvu, joka estää Tossanselän kerrostumisen kevättalvella, sekä jätevesien käsittelytekniikan paraneminen ja Stora Enson Kemijärven sellutehtaan sulkeminen vuonna 2008. Jaksolla 1995 2017 keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus oli jonkin verran aiempia jaksoja alempi. Taulukko 11-1. Tossanselän pintaveden (1 m) veden laatu neljänä kymmenen vuoden jaksona sekä vuosina 2005 2010 ja 2011 2017 keskimäärin. Tossanselkä Happi ph Alk. S. Väri CODMn Fe Kok.P Kok.N Chl-a johtavuus % mmol/l ms/m mg/l mg/l mg/l 1965-1974 66 6,7 0,39 6,2 74 8 0,7 25 340 1975-1984 82 6,8 0,25 4,7 75 9 0,7 21 340 4,5 1985-1994 81 6,8 0,26 4,4 68 9 0,6 18 350 6,3 1995-2004 83 7,0 0,28 4,1 67 9 0,5 16 340 6,8 2005-2010 80 6,9 0,29 4,4 54 10 0,6 16 325 6,4 2011-2017 74 7,0 0,29 4,1 76 10 0,5 16 336 7,9 Kemijokisuulla Isohaarassa veden laatu on vaihdellut pitkällä aikavälillä suhteellisen vähän (taulukko 11-2). Monilta osin veden laatu on nykyisin hyvin samanlaista kuin vuosina 1965 1974 keskimäärin. Fosforipitoisuus on selvästi alentunut vuosista 1965 1994. Typpipitoisuus on vaihdellut jaksojen välillä, mutta eniten typpeä oli jakson 1975-1984 aikana. Vuosina 1995 2004 typpipitoisuustaso Isohaarassa oli lähes sama kuin ajanjaksolla 1965 1974. Vuosina 2005 2017 kokonaistyppeä on ollut vedessä hieman aiempaa enemmän, mutta edelleen vähemmän kuin jaksolla 1975 1984. Nykyiset kokonaisravinteiden pitoisuudet ovat pieniä, lähinnä karulle tai enintään lievästi rehevälle vesistölle tyypilliset. Taulukko 11-2. Isohaaran pintaveden (1 m) veden laatu neljänä kymmenen vuoden jaksona sekä vuosina 2005 2010 ja 2011 2017 keskimäärin. Isohaara Happi ph Alk. S. Väri CODMn Fe Kok.P Kok.N johtavuus % mmol/l ms/m mg/l mg/l mg/l 1965-1974 85 6,8 0,31 4,9 77 10 0,8 22 364 1975-1984 85 6,9 0,26 4,8 81 10 0,8 22 394 1985-1994 81 6,9 0,23 4,0 82 10 0,8 24 359 1995-2004 88 6,9 0,26 4,2 71 10 0,7 19 360 2005-2010 89 6,8 0,26 4,1 69 10 0,9 19 379 2011-2017 87 7,0 0,29 4,3 77 10 0,9 16 381

61 Kehitystä kuvaavat trendiviivat seuraavissa kuvissa on piirretty pienimmän neliösumman menetelmällä. Kemijärven Luusuassa happitilanne on pysynyt ennallaan 1990- luvun jälkeen (kuva 11-1). Ajoittain Luusuassa on esiintynyt alhaisia hapen kyllästysasteita (alle 60 %) lähinnä kevättalvisin. Tammikuussa 2013 hapen kyllästysaste oli Luusuassa vain 28 %, mikä on koko 2000-luvun alin havaittu kyllästysaste. Kemijoen alaosalla Isohaarassa hapen kyllästysasteen kehityssuunta on lievästi laskeva, mutta happitilanne on kuitenkin erinomainen. Kyllästysasteen väheneminen johtunee hapen ylikyllästyneisyyskausien (yli 100 %) vähentymisistä. Veden väriarvot ovat laskeneet hieman tarkasteltavalla jaksolla Isohaarassa. Väriarvo oli 1990-luvun alussa Isohaarassa 80 90 mg/l Pt, nykyisin noin 60-70 mg/l Pt. Kemijärven Luusuan ja Isohaaran veden värissä ei ole ollut juurikaan eroa. Kuva 11-1. Happitilanteen ja veden väriluvun kehitys Kemijärven Luusuassa ja Kemijoen alaosalla Isohaarassa vuosina 1990 2017. Kokonaistyppipitoisuuksissa ei ole tapahtunut juurikaan muutosta 1990-luvun alusta 2000-luvun alkupuolelle. Vuodesta 2003 lähtien Kemijärven Luusuan kokonaistyppipitoisuudet ovat olleet aikaisempaa pienempiä ja hajonta aikaisempaa vähäisempää (kuva 11-2). Isohaarassa typpipitoisuuksien hajonta on ollut suurta. Kemijärven tehtaan sulkeminen vuonna 2008 ei ole vaikuttanut Luusuan typpipitoisuuksiin erityisemmin, sillä alimmat keskimääräiset typpipitoisuudet (257 ) mitattiin tehtaan ollessa toiminnassa vuonna 2005.

62 Kemijoen kokonaisfosforipitoisuus on pienentynyt vuodesta 1990 vuoteen 2016 sekä Kemijärven Luusuassa että Isohaarassa. Sekä Kemijärven Luusuan että Isohaaran kokonaisfosforipitoisuus olivat 1990-luvun alussa yli 20, mutta 2000-luvulla pitoisuudet ovat olleet pääosin alle 20. Erot Kemijärven Luusuan ja Isohaaran fosforipitoisuuksissa ovat viime aikoina olleet pieniä. Isohaarassa näytteenotto painottuu Kemijärven Luusuaa voimakkaammin kevättulva-aikaan, jolloin fosforipitoisuudet ovat muita ajankohtia korkeampia. Vuonna 2017 Luusuan kokonaisfosforipitoisuus oli keskimäärin 17,9 ja Isohaaran 15,4. Fosforipitoisuus on samalla tasolla kuin edellisvuonna, mutta keskimääräinen typpipitoisuus on hieman laskenut. Vuosina 2015-2016 näytteet suodatettiin eikä pitoisuudet ole vertailukelpoisia suodattamattomien näytteiden pitoisuuksien kanssa. Kuva 11-2. Kokonaistyppi- ja kokonaisfosforipitoisuuden kehitys Kemijärven Luusuassa ja Kemijoen alaosalla Isohaarassa vuosina 1990 2017. Kuvista on rajattu pois tason 800 µg kok. N/l ja 60 µg kok.p/l ylittävät arvot (n= 6), mutta ne ovat mukana trendiviivan laskennassa. 12. AINEVIRTAAMAT Ainevirtaamat laskettiin pääosin yhteen näytteenottoon perustuvan, kuukausittaisen veden laadun ja kuukauden keskivirtaaman perusteella. Mikäli kuukauden aikana oli otettu useampia näytteitä, laskettiin kuukauden keskimääräinen veden laatu näytteenottovuorokauden virtaamalla painotettuna keskiarvona.

63 Niiltä kuukausilta, joilta näytteenottoa ei ollut, käytettiin veden laatuna ajallisesti lähintä havaintoa tai niiden keskiarvoa. Esimerkiksi Isohaaran veden laatuna helmikuulle käytettiin tammikuun ja maaliskuun keskiarvoa, heinäkuulle käytettiin elokuun ja joulukuulle marraskuun veden laatua. Seitakorvan ainevirtaamat laskettiin käyttämällä Kemijärven luusuan veden laatua. Tapionkylän, Oikaraisen ja Isohaaran puuttuvat kokonaisfosforipitoisuudet (toukokuu-lokakuu 2017) korvattiin fosfaattifosforin pitoisuuksilla. Vuonna 2017 Ounasjoen Tapionkylän havaintopaikalta oli 4 näytettä, muilta paikoilta 12 13 näytettä vuodessa. Aiempina vuosina ainevirtaamat on laskettu myös Valajaskosken kohdalle, mutta vuosina 2015-2017 tältä paikalta ei ollut saatavilla vedenlaatutietoja ympäristöhallinnon Avoin tieto-tietokannassa. Koko vuoden keskimääräiset ainevirtaamat laskettiin kuukausittaisten ainevirtaamien keskiarvona (taulukko 12-1). Seitakorvan ainevirtaamat olivat kokonaisfosforia lukuun ottamatta noin 21 57 % Isohaaran ainevirtaamista. Ainevirtaaman lisäys Seitakorvan ja Oikaraisen välillä oli pääosin pieni (kuva 12-1). Ainevirtaama lisääntyi jonkin verran Oikaraisen ja Isohaaran välillä. Pisteiden välinen etäisyys on pitkä ja Kemijokeen laskee tällä välillä suuria sivuhaaroja, mm. Ounasjoki. Oikaraisen, Tapionkylän ja Isohaaran havaintopaikoilta ei ollut saatavilla kattavasti kokonaisfosforipitoisuuksia vuodelle 2017, joten laskennassa jouduttiin käyttämään fosfaattifosforin pitoisuuksia. Tästä johtuen Seitakorvan kohdalla fosforin ainevirtaama on taulukossa suurempi kuin Oikaraisen ja Tapionkylän kohdalla. Suhteellisen vähäiset näytemäärät aiheuttavat myös ainemäärien arviointiin laskennallista epätarkkuutta. Taulukko 12-1. Kemijoen ja Ounasjoen keskimääräiset ainevirtaamat vuonna 2017. Laskentaperusteet tekstissä. COD(Mn) Kok.P PO₄-P Kok.N NO₂₃-N NH₄-N Kiintoaine Fe kg/d kg/d kg/d kg/d kg/d kg/d kg/d kg/d Seitakorva 288474 469 136 8422 1405 175 34657 19726 Oikarainen 283261 298 173 10559 1831 301 111594 22115 Tapionkylä 140911 182 93 4064 515 65 45496 14532 Isohaara 504573 514 356 18153 4070 455 161814 45710 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % CODMn Kiintoaine Kok.N PO4-P Seitakorva Oikarainen Isohaara Kuva 12-1. Ainevirtaamien jakautuminen Kemijoessa Kemijärven alapuolella vuonna 2017 keskimäärin.

64 Stora Enson Kemijärven lakkautetun tehtaan sekä Kemijärven kaupungin jätevedenpuhdistamon yhteenlaskettu ravinnekuormitus muodosti alle prosentin Seitakorvan ravinnevirtaamasta, kun se tehtaan toiminnan aikana oli noin 4 %. Rovaniemen jätevedenpuhdistamon kuormitus verrattuna Oikaraisella mitattuun fosforin, kiintoaineen ja typen määrään oli alle 1 %. Erityisesti Kemijärvellä erilaiset fysikaaliset, kemialliset ja biologiset prosessit vaikuttavat kuormitukseen järvessä ennen Seitakorvan voimalaitosta. Kevättulvan aikana virtaama Kemijoella oli suuri, mistä johtuen myös ainevirtaamat olivat keväällä suurimmillaan. Kuvassa 12-2 on havainnollistettu ainevirtaamien ajallista vaihtelua Isohaaran ainevirtaamien perusteella. Toukokuun osuus koko vuoden ainevirtaamasta oli noin 12 34 %. Kemijoesta mereen kulkeutuvat ainemäärät ovat vaihdelleet lähinnä virtaaman vaihteluiden mukaisesti (kuva 12-2). Tavallista pienemmästä virtaamasta johtuen vuoden 2014 ainevirtaamat olivat tarkastelujakson 2015-2017 keskimääräistä tasoa pienempiä. Isohaaran kokonaisfosforin ainevirtaama jouduttiin vuosina 2015-2016 laskemaan käyttäen liukoisia kokonaisfosforipitoisuuksia ja vuonna 2017 jouduttiin käyttämään fosfaattifosforin pitoisuuksia ajalla toukokuu-syyskuu, sillä sen aikajakson aikana ei ollut kokonaisfosforituloksia saatavissa. Lasketut ainevirtaamat olivat vuonna 2017 hieman vuotta 2016 alhaisempia. Vuonna 2016 virtaamat olivat pääosin suurempia kuin vuonna 2017 ja siksi myös ainevirtaamat olivat pienempiä 2017 kuin edellisvuonna.

65 Kuva 12-2. Ainevirtaamien kuukausittainen vaihtelu Kemijoen Isohaarassa vuonna 2017. Toukokuun ja syyskuun välisenä aikana kokonaisfosforin pitoisuudet ovat fosfaattifosforin pitoisuuksia, sillä kokonaisfosforin tuloksia ei ollut saatavilla siltä ajalta.

66 Kuva 12-3. Kemijoen virtaama ja mereen kuljettamat ainemäärät vuosina 1996 2017. Ravinnekaavioissa vaaleampi osa kuvaa epäorgaanisten ravinteiden osuutta. Vuosina 2015-2016 kokonaisfosforin ainevirtaama on laskettu liukoisten kokonaisfosforipitoisuuksien avulla ja 2017 kokonaisfosforin pitoisuudet touko-syyskuun välisenä aikana on fosfaattifosforipitoisuuksia.

67 13. MUU TARKKAILU JA TUTKIMUKSET ALUEELLA Uimavedet Uimavesien hygieenistä laatua on tarkkailtu kuntien terveysvalvontaviranomaisten toimesta. Tarkkailtuja virallisia uimarantoja ovat Pöyliöjärven ranta Kemijärvellä ja Ounaskosken ranta Rovaniemellä. Lisäksi kunnissa on pienempiä uimarantoja, joiden veden laatua seurataan harvemmin. Pöyliöjärven uimarannalla veden hygieeninen laatu täytti vuonna 2017 yleisen uimarannan vedenlaatuvaatimukset (STMa 177/2008). Järvessä on kuitenkin havaittu lähes vuosittain sinilevää. Vuonna 2017 sinilevää ei todettu uimavesivalvonnan yhteydessä 13.6, 10.7. ja 7.8.2017. Ounaskosken rannan uimaveden laatu täytti yleisen uimarannan veden laatuvaatimukset (STMa 177/2008) eikä sinilevää todettu uimavesivalvonnan yhteydessä 14.6, 12.7 ja 9.8.2017. Turvetuotanto Turvetuotannon päästö- ja vaikutustarkkailut toteutetaan erillään vesistöaluekohtaisista yhteistarkkailuista omina tarkkailuinaan. Vuonna 2017 Kemijoen vesistöalueella tuotantovaiheen kesäaikaista päästötarkkailua toteutettiin Vapo Oy:n turvetuotantoalueilla seitsemällä kohteella ja Turveruukki Oy:n turvetuotantoalueilla neljällä kohteella. Kemijoen vesistöalueella oli vuonna 2017 tuotannossa olevia turvetuotantoalueita yhteensä noin 4 097 ha. Kaikilla turvetuotantoalueilla on käytössä pintavalutus tai ruokohelpikenttä. Levähaittaseuranta Ympäristöhallinnon koordinoiman levähaittaseurannan tulokset Kemijoen vesistöalueella (65.) olivat kesällä 2017: Pöyliöjärvi (Kemijärvi) runsaasti levää viikolla 36 ja hieman levää viikolla 39 Sinettäjärvi-Lehtojärvi (Rovaniemi) ei levää viikoilla 22 39 Lokan tekojärvi (Sodankylä) ei levää viikoilla 22 39 Pallasjärvi (Kittilä) ei levää viikoilla 22-39 Tiedot löytyvät Järviwiki- palvelusta (https://www.jarviwiki.fi/). Valmistuneet ja tekeillä olevat tutkimukset ja ohjelmat Ensimmäiset vuoteen 2015 ulottuvat vesienhoitosuunnitelmat hyväksyttiin vuonna 2009. Kemijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pintavesille vuoteen 2015 mukaan valtaosa Kemijoen vesienhoitoalueen järvistä ja joista on vähintään hyvässä tilassa, mutta niidenkin tilan ylläpitäminen edellyttää aktiivista vesienhoidon jatkamista. Toimenpiteet vesien tilan parantamiseksi painottuvat vesistöjen kunnostuksiin. Toimenpideohjelmien laatiminen kuuluu olennaisena osana vesienhoitoon, joka on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Vesienhoidon tavoitteena on vesien hyvän tilan saavuttaminen ja hyvän tai erinomaisen tilan ylläpitäminen. Vesienhoidon toinen suunnittelukierros alkoi vuonna 2012 ja valtioneuvosto hyväksyi vesienhoitosuunnitelmat vuosiksi 2016 2021 joulukuussa 2015.

68 Kemijoen alueen vesienhoitosuunnitelmassa vuosille 2016 2021 (Räinä ym. 2015) todetaan, että pääosa vesienhoidon ensimmäisellä suunnittelukaudella asetetuista tavoitteista saavutetaan vuoden 2015 loppuun mentäessä. Toisella suunnittelukaudella Kemijoen vesienhoitoalueen vesistöjen hoidon päätavoite on hyvän tai erinomaisen tilan säilyttäminen. Kemijoen ala- ja keskiosassa hyvä tila pyritään saavuttamaan vesistöjen rakenteellisten tai hydrologisten muutosten aiheuttamien haittojen lieventämisen ja ravinne- ja kiintoainekuormituksen sekä sisäisen kuormituksen vähentämisen avulla. Vesistölle haitallisten aineiden osalta Kemijoen vesistöalueella ei tarvita erillisiä toimenpiteitä, mutta tiettyjen aineiden osalta tehdään tarkempia kartoituksia. Lapin ympäristökeskuksen (nykyinen Lapin ELY-keskus) johdolla toteutettiin vuosina 2000 2004 laaja selvitys Kemijärven säännöstelyn kehittämiseksi. Keskeisenä tavoitteena oli selvittää säännöstelyn vaikutuksia sekä arvioida tarvetta ja mahdollisuuksia säännöstelyluvan tarkistamiseen. Tavoitteena oli myös määrittää periaatteet ja sisältö Kemijärven kestävälle säännöstelylle. Hankkeessa laadittiin yhteenveto säännöstelyn vaikutuksista, arvioitiin lukuisten haittojen lieventämistoimenpiteiden toteuttamiskelpoisuutta sekä esitettiin 18 suositusta säännöstelystä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi (Marttunen, ym., 2004). Hankkeen puitteissa laadittuja tutkimuksia ja selvityksiä on ollut mm. Suomen ympäristökeskuksen toimesta tehty tutkimus Kemijärvestä padoilla eristettyjen järvien nykytilasta ja kunnostusvaihtoehdoista (Martinmäki, ym. 2006). Suomen ympäristökeskuksen raportti Lantunginlahden, Narkilahden, Kotajärven, Sorsajärven ja Javarusjoen pohjapatovaihtoehtojen arvioinnista (Ulvi, ym. 2006). Tavoitteena oli toteuttaa suositukset vuosina 2004 2015. Päävastuun toimenpiteistä kantavat Lapin ELY-keskus, Kemijoki Oy ja Kemijärven kaupunki (www.kemijoki.fi). Suositusten toteutusta varten perustettiin Lapin ELY-keskuksen EU-rahoitteinen hanke Kemijärven moninaiskäytön ja kesämatkailun kehittäminen 2008 2011. Hanke on aloitettiin keväällä 2008 ja se päättyi 2015. Hankkeen tavoitteena oli toteuttaa säännöstelyn kehittämistyön tuloksena syntyneitä suosituksia asumis- ja virkistyskäyttöön sekä kalatalouteen kohdistuvien haittojen vähentämisestä. Hankkeen jatkoksi aloitettiin Lapin ELY-keskuksen vastuulla oleva EU-hanke Kemijärven vesistökunnostukset 2012 2014, joka päättyi 30.6.2015. Hankkeissa toteutettuja toimenpiteitä on ollut mm. juoksutuskäytäntöjen muuttaminen siten, että vedenkorkeudet pysyvät paremmin tavoitellulla tasolla, kantosavotta eli kiintokantojen poisto käyttörannoilta, virkistyskäyttömahdollisuuksien parantaminen, padoilla eristettyjen järvien kunnostus ja kunnostussuunnitelmat (Kostamojärvi, Pöyliöjärvi), ranta-alueiden kunnostukset, kalataloudelliset kunnostukset sekä viestinnän kehittäminen. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston myöntämiä lupia hankkeessa esitettyjen toimenpiteiden toteutukseen on: Lupa (Nro 1/12/2) 13.1.2012 Kemijärven kaupungille Kemijärven asemanrannan nollaalueen kunnostukselle ruoppauksella. Lupa (Nro 23/12/2) 29.3.2012 Kemijärven kaupungille Javarusjoen pohjapadon rakentamiselle. Javarusjoen pohjapadon rakentamisen tarkoituksena on vähentää Javarusjoen alaosan talvi- ja kevätaikaisesta vähävetisyydestä aiheutuvia haittoja. Joen vähävetisyys aiheutuu säännöstellyn Kemijärven vedenkorkeuden alenemisesta kevättalvella. Lupa (Nro 82/12/2) 21.12.2012 Kemijärven kaupungille Kuumalammen ja Pöyliöjärven ruoppaamiseen Kemijärvellä. Ruoppauksilla parannetaan vesialueiden virkistyskäyttömahdollisuuksia ja parannetaan veden laatua erityisesti matalassa Kuumalammessa.

69 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi 31.5.2011 Kemijoki Oy:lle vesitalousluvan Sierilän voimalaitoksen rakentamiseen, käyttöön ja vesistön säännöstelyyn. Vaasan hallinto-oikeus kumosi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen vesitalousluvasta ja palautti asian luontoarvojen selvittämistä varten aluehallintovirastolle uudelleen käsittelyyn. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä valitettiin edelleen korkeimpaan oikeuteen, joka palautti 7.11.2013 luvan käsiteltäväksi Vaasan hallinto-oikeuteen ja edellytti, että Vaasan hallinto-oikeuden tulee jatkaa hakemuksen käsittelyä. Hallinto-oikeus myönsi Kemijoki Oy:lle vesitalousluvan 3.3.2015. Päätöksestä on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus vahvisti Sierilän voimalaitoshankkeen vesitalousluvan 22.5.2017. Kemijoki Oy jatkaa Sierilä-hankkeen valmistelua yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Lapin ELY-keskuksen hallinnoimassa vuoden 2014 lopussa päättyneessä Askel Ounasjoelle III - hankkeessa suunniteltiin Kemijoen pääuoman Taival-, Ossaus-, Petäjäs-, ja Valajaskosken voimalaitoksiin kalatiet. Hankkeen tuloksena syntyivät lupahakemustasoiset kalatiesuunnitelmat. Askel Ounasjoelle III -hankkeen jälkeen on mahdollista rakentaa kalatiet Kemijoen pääuomaan Isohaaran voimalaitoksen yläpuolisiin vesivoimalaitoksiin ja avata lohelle nousuväylä mereltä Ounasjoen poikastuotantoalueille (www.kemijoki.fi). Askel Ounasjoelle III projekti on jatkoa hankkeille: Askel Ounasjoelle I -hanke (projektikoodi A30218) sekä Askel Ounasjoelle II -hanke (projektikoodi A31227). Sen ohella oli vuoden 2014 ajan käynnissä Keminmaan kunnan hallinnoima hanke Askel Ounasjoelle IV, jossa tavoitteena oli laatia suunnitelma ja kustannusarvio Kemijoen Isohaaran vuonna 1993 valmistuneen I-kalatien toimivuuden parantamiseksi. Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kultakaivos on toiminut vuodesta 2009 alkaen. Kaivoksen käsitellyt jätevedet johdetaan Seurujokeen, joka laskee Loukiseen ja edelleen Ounasjokeen. Kaivosyhtiöllä on menossa kaksi toiminnan laajennuksiin liittyvää YVA- menettelyä, joista toinen koskee rikastamon tuotantomäärän ja rikastushiekan varastointikapasiteetin kasvattamista ja toinen satelliittimalmion avaamista. Toinen YVA on keskeytetty 29.9.2017 ja toisen ohjelmasta ELY on antanut lausunnon 28.7.2015. Boliden Kevitsa Mining Oy:n Kevitsan kaivos Sodankylän kuntakeskuksen pohjoispuolella on aloittanut kaupallisen tuotannon kesällä 2012. Kaivoksella louhitaan noin 7 10 milj. tonnia malmia vuodessa, ja laajennukselle saatiin ympäristölupa vuonna 2014. Kaivos tuottaa nikkeliplatinaryhmän rikastetta sekä kupari-kultarikastetta. Kaivoksen käsitellyt jätevedet johdetaan Kitiseen, Vajusen altaaseen. Savukoskelle suunnitellun Yara Suomi Oy:n Soklin fosfaattikaivoksen rakentaminen suunniteltiin aloitettavan vuonna 2016 teiden ja aluetöiden osalta ja kaivostoiminta oli tarkoitus aloittaa vuonna 2019. Kaivoksen käsiteltyjä jätevesiä oli tarkoitus johtaa Ylä- Kemijokeen. Hankkeessa on suoritettu YVA-menettely, ja hakemus ympäristöluvan ja vesilain mukaisen luvan saamiseksi on käsittelyssä Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa. Kaivosyhtiö ilmoitti syyskuussa 2015 keskeyttävänsä hankkeen valmistelun, mutta luvanhakuprosessi viedään loppuun. 14. JOHTOPÄÄTÖKSET Luonnonhuuhtouma muodostaa yli 70 % Kemijoen ravinnekuormituksesta, pistekuormituksen osuus on vain muutamia prosentteja. Vesistöalue on säännöstelty Ylä-Kemijokea ja Ounasjokea lukuun ottamatta ja sen virtaamat ovat suuret jo ennen Kemijärveä. Tämän vuoksi Kemijoen pistekuormitus ja suhteellisen suuretkaan muutokset siinä eivät tarkkailutulosten perusteella selvästi vaikuta Kemijärven tai Kemijoen yleiseen veden laatuun. Sekä Kemijärven että Kemijoen veden laadun määräävät lähinnä luonnonhuuhtouma ja sääolojen vaihtelut.

70 Pistekuormituksen vaikutukset veden laatuun ovat havaittavissa ainoastaan purkualueen välittömässä läheisyydessä ennen kuin kuormituksen sekoittuminen vesimassaan on ehtinyt tapahtua. Virtaaman kasvaessa joen alajuoksua kohden kuormituksen vaikutukset ovat entistä heikommin havaittavissa. Kemijärvellä säännöstely tehostaa veden vaihtumista luonnontilaan verrattuna erityisesti talvikautena, minkä ansiosta runko-osan happitilanne on pääasiassa pysynyt hyvänä. Kemijärven lahdissa sekä patoamalla eristetyissä järvissä veden vaihtuvuus sen sijaan on heikompi ja kerrostuneisuuskausina alusveden happitilanne voi heiketä. Myös itäisessä haarassa veden vaihtuvuus on heikompaa ja alusveden hapettomuutta voi esiintyä. Veden laadussa ei viime vuosien aikana ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vuoden 2017 tarkkailu toteutui suunnitellusti. Kostamojärven ja Pöyliöjärven tarkkailu sisältyy Kemijoen pääuoman vesistötarkkailuun. Tätä tarkkailua on täydennetty vuosina 2016-2017 tehtävällä tarkkailulla, jossa otettiin Kostamojärvestä lisänäytteet syyskuussa sekä Pöyliöjärvestä helmikuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Vuonna 2017 sää- ja hydrologiset olot poikkesivat hieman tavanomaisesta. Vuosi oli hienoisesti normaalia lämpimämpi ja sademäärä n. 8 % keskimääräistä pitkänajan keskiarvoa pienempi. Vuonna 2017 Kemijoen keskivirtaamat olivat joko hieman tavanomaista pienempiä tai hieman tavanomaista suurempia. Kemijokisuulla Isohaarassa vuoden keskivirtaama oli 576 m 3 /s, kun vertailujakson virtaama oli 571 m 3 /s. Kevättulva ajoittui toukokuun alkupuolelle. Isohaarassa tulvahuippu oli 25.5.2017, jolloin vuorokauden keskivirtaama oli 2 173 m 3 /s, mikä oli alhaisempi kuin edellisvuonna. Jätevedenpuhdistamoiden kuormitus pieneni pääosin edellisvuodesta. un sisältyvien kalankasvatuslaitosten rehumäärä ja sen perusteella lasketut ravinnekuormitukset suurenivat edellisvuodesta, mutta yhteenlaskettu vesistökuormitus oli hieman pienempää kuin edellisvuonna. Vuosina 2014-2017 vesistötarkkailun tulokset eivät merkittävästi eronneet edellisvuosista. 15. YHTEENVETO Kemijoen vesistöalueen yhteistarkkailu vuonna 2017 toteutettiin vuosille 2013 2018 laaditun tarkkailusuunnitelman mukaisesti. Vuosi 2017 oli suppean tarkkailun vuosi, jolloin tarkkailtiin veden fysikaalis-kemiallista laatua ja kuormittajien vaikutuksia Kemijoessa, Kemijärvessä, Kemijärven suljetuissa järvissä, Pelkosenniemen ja Rovaniemen yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden sekä kalankasvatuslaitosten lähialueilla. Joidenkin kalankasvatuslaitoksen lähialueilla tarkkailtiin myös limoittumista. kattaa Kemijoen pääuoman Sodankylästä ja Savukoskelta jokisuulle. Raportissa käsitellystä aineistosta osa on Lapin ELY-keskuksen seuranta-aineistoja samalta alueelta. Raportissa esitetään vuoden 2017 tarkkailun tulokset. Vuosi 2017 oli normaalia hieman lämpimämpi ja kuivempi. Virtaamat Kemijoen vesistössä olivat hieman pienempiä tai hieman suurempia kuin tavanomaisesti. Kemijärven säännöstely tapahtui pääosin luparajojen puitteissa. Kevättulva ajoittui toukokuun loppupuolelle. Vuonna 2017 Stora Enson Kemijärven vuonna 2008 lakkautetun tehtaan alueelta kuormitusta muodostui kaatopaikka- ja valumavesistä, joita johdettiin käsiteltynä vesistöön kesä-syyskuussa. Vuonna 2017 kaatopaikka- ja valumavesistä muodostuva kuormitus oli edelleen vähäistä ja kuormitus pienenikin edellisvuoteen nähden. Kuormitus oli vähäistä tehtaan toiminnanaikaiseen verrattuna eikä sen vaikutuksia Kemijärvessä tarkkailussa ollut selvästi todettavissa.

71 Vuonna 2017 yhdyskuntien osuus Kemijoen BOD 7 - ja typpikuormituksesta oli noin 20 % ja fosforikuormituksesta 85 %. Kalankasvatuslaitoksilla oli merkitystä fosforikuormittajana noin 60 %:n osuudella, mutta typpikuormituksesta niiden osuus on vain 9 %. Pistekuormittajien vaikutukset perustuen kuormituksen laimentumislaskelmiin jäivät vähäisiksi. Fosforin laskennalliset pitoisuuslisäykset olivat kaikilta osin hyvin pieniä, vuositasolla enintään 1,9 ja kesäaikana enintään 1,4. Typpikuormituksen aiheuttamat pitoisuuslisäykset olivat vuositasolla enintään n. 16 ja kesäaikana enintään n. 14. Suurimmat laskennalliset typpipitoisuuden lisäykset aiheutuivat Rovaniemen jätevedenpuhdistamon ja Koillis-Suomen Lohen Kostamon laitoksen kuormituksesta. Jätevedenpuhdistamoiden ja kalankasvatuslaitosten lähialuetarkkailussa todettiin paikoin ja ajoittain suurempia pitoisuuden muutoksia ravinteiden osalta. Kalankasvatuslaitosten limoittumistarkkailussa limoittumista todettiin tapauskohtaisesti laitosten alapuolella hieman enemmän tai saman verran kuin yläpuolisella vertailupaikalla. Kemijärven runko-osan veden laatu oli vuonna 2017 pääosin hyvä eikä mitään poikkeuksellista todettu. Kemijärven runko-osassa kerrostuminen on järven syvyyteen nähden usein heikkoa voimakkaan läpivirtauksen vuoksi. Talvella Kemijärven runko-osassa ei ollut selvää lämpötilakerrostuneisuutta. Kesällä järven runko-osassa oli lievä lämpötilakerrostuneisuus lähinnä Tossanselällä. Kemijärven lahdissa lämpötilakerrostuneisuus oli kesällä lievempää. Talvella Kemijärven vesi oli hyvin kylmää, mistä johtuen hapenkyllästeisyysarvot olivat välttävää tai tyydyttävää tasoa. Kesällä päällysveden happitilanne oli pääosin hyvä tai erinomainen kaikilla Kemijärven näytteenottopaikoilla. Poikkeuksena olivat Lehtosalmen elokuun ja Tossanselän heinäkuun happitilanteet, jotka olivat välttävällä tasolla, sekä Tossanselän elokuun happitilanne, joka oli tyydyttävällä tasolla. Alusveden happipitoisuudet vaihtelivat pääosin välttävän ja hyvän välillä. Pienin alusveden happipitoisuus mitattiin Termusniemeltä elokuussa. Myös Lehtosalmen pohjanläheisessä vedessä happipitoisuus oli elokuun tarkkailukerralla alhainen. Syksyllä ja alkutalvesta rautatiesillan ja luusuan päällysveden happipitoisuudet olivat pääosin hyvää tasoa. Veden ph Kemijärvessä vaihteli välillä 6,5-7,5.Kesällä ph-arvot olivat hieman korkeampia perustuotannosta johtuen. Ravinnepitoisuudet olivat alhaiset viitaten pääosin karuihin tai lievästi reheviin oloihin. A-klorofyllipitoisuudet olivat lievästi rehevälle vesistölle ominaisella tasolla, ja levätuotannon ravinnerajoitteisuus oli enemmän typen kuin fosforin puolella. Vuosina 2014-2017 vedenlaatu oli pääosin hyvin samankaltaista eikä selviä kehityssuuntia ollut nähtävissä. Suljetuista järvistä Kostamojärveä ja Severijärven Karjakanselkää ilmastetaan talvisin ja Pöyliöjärveä heinäkuusta huhtikuuhun. Kostamojärven, Pöyliöjärven ja Severijärven happitilanne oli helmikuussa ja/tai huhtikuussa heikentynyt. Vesi oli Kostamojärvessä ja Severijärvessä keskimäärin rehevää. Pöyliöjärven vesi oli kokonaistyppipitoisuuksien perusteella keskimäärin lievästi rehevää. Severijärven hygieeninen taso oli erinomainen. Lapin ELY-keskus seurasi vuonna 2017 veden laatua Kemijoessa Rovaniemen yläpuolella Oikaraisen kohdalla ja joen alajuoksulla Isohaarassa. Lisäksi veden laatua on seurattu Ounasjoessa Tapionkylästä. Näytteitä otettiin 4 13 kertaa riippuen havaintopaikasta. Kemijoen pääuomassa ja Ounasjoessa veden laatu oli vuonna 2017 pääosin hyvä eikä veden laadussa ilmennyt mitään poikkeuksellista. Vedenlaatu ei myöskään merkittävästi eronnut vuosien 2014-2017 kesken. Kemijoessa ja Ounasjoessa vesi oli keskimäärin väriltään tumminta vuonna 2015. Happitilanne oli keskimäärin tyydyttävä Ounasjoessa ja Oikaraisen kohdalla ja erinomainen Isohaarassa. Veden ph-arvot vaihtelivat välillä 6,4-7,5 ja alkaliniteetti oli pääosin hyvää tasoa. Pienimmät ph-arvot mitattiin pääosin kevään tulva-aikaan ja suurimmat elo-lokakuussa. Alkaliniteetin arvot olivat pienimmillään tulva-aikaan ollen tyydyttävää tasoa. Kiintoainepitoisuudet olivat pieniä lukuun ottamatta huhtikuuta, jolloin kiintoainesta esiintyi tavallista enemmän. Typpipitoisuudet olivat keskimäärin sekä Kemijoessa että Ounasjoessa karun vedenlaadun luokassa, mutta fosforipitoisuudet ilmensivät keskimäärin lievästi rehevää vedenlaatua.

72 Vuosien 2014-2017 vedenlaatutulosten perusteella voidaan arvioida Ounasjoen ajoittain hieman lisäävän Kemijoen kiintoainepitoisuutta ja rautapitoisuutta sekä nostavan väriarvoja. Pitoisuuserot eivät kuitenkaan olleet suuria ja vaikutus on hetkellinen. Kemijärven veden laatu on parantunut 2000-luvulla verrattuna 1960 1990 lukuihin, sillä veden väri on vaalentunut ja ravinnepitoisuudet laskeneet. Myös Kemijoessa veden laatu on nykyisin joko hieman parempi tai samalla tasolla kuin 1960-luvulla. Fosforipitoisuudet ovat selvästi alentuneet ja nykyisin keskimääräiset pitoisuudet ovat alle 20, kun ne aiemmin olivat 25-30. Kemijoen ainevirtaamat riippuvat käytännössä vuoden vesimäärästä ja kevättulvan voimakkuudesta. Vuonna 2017 Kemijoen keskivirtaama jokisuulla (576 m 3 /s) oli melko samalla tasolla kuin pitkän jakson keskiarvo (571 m 3 /s). Ravinnevirtaamat sekä ainevirtaama COD Mn :n ja kiintoaineen osalta olivat vuonna 2017 hieman vuotta 2016 alhaisempia. Vuonna 2017 keskimääräinen virtaama oli laskenut huomattavasti edellisvuodesta. VIITTEET Ekholm, M. 1996. Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja A125. Forsberg, C. & Ryding, S.-O, 1980. Eutrophication parameters and trophic state indices in 30 Swedish waste-receiving lakes. Arch. Hydrobiol. 89:189 207. Ilmatieteen laitos 2018. Avoin data <https://ilmatieteenlaitos.fi/avoin-data> 13.3.2018 Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016 2021. Raportteja 89. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kinnunen, K. 1986. Kemijärven ja siitä pengerrettyjen järvien tilan kehittyminen Kemijärven säännöstelyn aikana. Avustavan virkamiehen veden laatua koskeva lausunto Kemijärven säännöstelyn lopputarkastukseen. Lapin vesi- ja ympäristöpiiri. Korhonen, J. ja Haavanlammi, E. 2012. Hydrologinen vuosikirja 2006 2010. Suomen ympäristö 8/2012. Lahermo, P., Väänänen, P., Tarvainen, T. & Salminen, R. 1996. Suomen geokemian atlas, osa 3: Ympäristögeokemia purovedet ja sedimentit. Geologian tutkimuskeskus. Räinä, P. (toim.), Liljaniemi, P., Puro-Tahvanainen, A., Pasanen, J., Rautiala, A., Seppälä, A., Kurkela, A., Honka, A. & Ylikörkkö, J. 2015. Vesien tila hyväksi yhdessä. Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016 2012. Raportteja 89. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Lapin Vesitutkimus Oy 2012. Kemijoen pääuoman vesistötarkkailusuunnitelma vuosille 2013 2018. Martinmäki, K., Ulvi, T., Hellsten, S., Kuoppala, M. & Visuri, M. 2006. Kemijärvestä padoilla eristettyjen järvien nykytila ja kunnostusvaihtoehdot. Suomen ympäristö 58/2006. Marttunen, M., Hellsten, S., Kerätär, K., Tarvainen, A., Visuri, M., Ahola, M., Huttunen, M., Suomalainen, M., Ulvi, T., Vehviläinen, B., Väntänen, A., Päiväniemi, J. & Kurkela, R. 2004. Kemijärven säännöstelyn kehittäminen yhteenveto ja suositukset. Suomen ympäristö 718. Pirinen, P., Simola, H., Aalto, J., Kaukoranta, J.-P., Karlsson, P. & Ruuhela, R. 2012. Tilastoja Suomen ilmastosta. Raportteja 2012:1. Ilmatieteen laitos, Helsinki

73 Pöyry Finland Oy 2017a. Vapo Oy. Simon Turvejaloste Oy. Lapin turvetuotantoalueiden käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailu vuonna 2016. Luonnos. Pöyry Finland Oy 2017b. Turveruukki Oy, Lapin turvetuotantoalueiden käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailu vuonna 2016. Luonnos. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 177/2008. Yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimukset ja valvonta. Ulvi, T., Hellsten, S., Visuri, M. & Martinmäki, K. 2006. Lantunginlahden, Narkilahden, Kotajärven, Sorsajärven ja Javarusjoen pohjapatovaihtoehtojen arviointi. Suomen ympäristökeskus. LIITTEET

Liite 1. Kemijoen vesistöalue 0 Lapin ELY-keskuksen seurantapaikat Kalankasvatuslaitosten tarkkailupisteet 1. Valajakoski 13900 (ei mukana 2017) 2.Oikarinen 2 3. Savukoski 14700 (ei mukana 2017) 4. Tapionkylä 14800 5. Isohaara 14000 1. Käsmänjoki KP1 2. Könkäänlampi KP2 3. Käsmänjoki KP4 4. Könkäänlampi KP5/2 5. Käsmänjoki P6 6. Kemijoki JL1 7. Kemijoki JL2 8. Tuupaselkä 70 (ei mukana 2017) 9. Koivupudas P1 10. Koivupudas P2 11. Leväranta 100 12. Seitakorva SK1 13. Seitakorva SK2 14. Seitakorva SK3 Jätevedenpuhdistamoiden tarkkailupisteet 1. Pelkosenniemi 13600 2. Kemijoki Pelkosenniemi ap. 3. Kemijoki Paavalniemi P40 4. Kemijoki Mäntyniemi 25 15. Kaihua KA1 16. Kaihuanjoki 80 17. Kaihua KA3 18. Vanttauskoski P1 19. Vanttauskoski P2 20. Vanttauskoski P3 21. Vanttauskoski P5 22. Petäjäskoski PK1 23. Petäjäskoski PK2 24. Petäjäskoski 6A 25. Ossauskoski P1 26 Ossauskoski P3 50 km Kemijärven tarkkailupisteet 1. Rautatiensilta 107 2. Termusniemi 148 3. Tossanselkä 147 4. Lehtosalmi 58 5. Luusua 13700 6. Kostamojärvi 2 7. Pöyliöjärvi 7 8. Severijärvi 6

Liite 1.1 Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu 0 Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet 2 4 km

Liite 1.2 0 1 2 km Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet

Liite 1.3 Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet 0 1 2 km

Liite 1.4 Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet 0 1 2 km

Liite 1.5 Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet 0 1 2 km

Liite 1.6 Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet 0 2 4 km

Liite 1.7 0 1 2 km Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet

Liite 1.8 Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu 0 Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet 1 2 km

Liite 1.9 0 1 2 km Tarkkailupisteet Lapin ELY Jätevedenpuhidstamoiden lähialuetarkkailu Kalankasvatuslaitosten tarkkailu Kemijärven tarkkailupisteet

LIITE 1.10 Havaintopaikkojen sijaintitiedot Kemijoen vesistötarkkailu Tarkkailupaikkojen koordinaatit ETRS-TM35FIN Kemijärvi Havaintopaikka Tunnus Koordinaatit ETRS-TM35FIN Rautatiesilta 107 Kj107 7399746 519670 Termusniemi 148 Te118 7394688 524328 Tossanselkä 147 To147 7382053 515452 Lehtosalmi 158 Leh 7382763 531715 Luusua 13700 L13700 7372967 515742 Kostamojärvi 2 Ko2 7407443 519860 Pöyliöjärvi 7 Pö7 7397927 517871 Severijärvi, Karjanselkä 6 Se6 7372517 514862 Jätevedenpuhdistamoiden lähialueen tarkkailu Havaintopaikka Tunnus Koordinaatit ETRS-TM35FIN Pelkosenniemi Pelkosenniemi 13600 Pe13600 7443928 522559 Kemijoki Pelkosenniemi ap. Pe2 7440999 522948 Rovaniemi Kemijoki, Paavalniemi 40 Roi1 7374266 439962 Kemijoki, Mäntyniemi Roi2 7372916 438852 Lapin ELY-keskuksen tarkkailu Havaintopaikka Koordinaatit ETRS-TM35FIN Kemijoki Oikarainen 2 7370318 458884 Kemijoki Isohaara 7298965 387686 Ounasjoki Tapionkylä 14800 7399424 432217 1

LIITE 1.10 Havaintopaikkojen sijaintitiedot Kalankasvatuslaitosten lähialueen tarkkailu Havaintopaikka Tunnus Koordinaatit ETRS-TM35FIN Kemijoki, Koivupudas P1 KP1 7410741 520239 Kemijoki, Koivupudas P2 KP2 7410321 520099 Kemijoki, Leväranta 100 KP3 7408692 518540 Käsmäjoki P1 P1 7393258 545369 Käsmäjoki P2 P2 7392738 543600 Käsmäjoki P4 P4 7392329 543810 Käsmäjoki P6 P6 7392858 543460 Könkäänlampi P5/2 P5/2 7391709 544080 Seitakorva SK1 SK1 7366669 515571 Seitakorva SK2 SK2 7365679 515101 Seitakorva SK3 SK3 7365200 514781 Kemijoki, Kaihua KA1 KA1 7358752 492860 Kemijoki, Kaihuajoki 80 KA2 7359662 491851 Kemijoki, Kaihua KA3 KA3 7359842 491111 Vanttauskoski P1 VK1 7361261 486393 Vanttauskoski P2 VK2 7360941 486313 Vanttauskoski P3 VK3 7361171 486093 Vanttauskoski P5 VK5 7361521 485163 Petäjäskoski PK1 PK1 7353535 426469 Petäjäskoski PK2 PK2 7353145 426670 Petäjäskoski 6A PK3 7351460 425488 Ossauskoski P1 OK1 7338558 415512 Ossauskoski P3 OK2 7336814 413677 2

Liite 2 Määritysmenetelmät ja mittausepävarmuudet, Rovaniemi Päivitetty: 1.2.2018 (PH) Vesinäytteet Eurofins Ahma Oy Määritys Menetelmä Akkr. Matriisit Yksikkö Määritysraja Pit.alue1 U1, % Pit.alue2 U2, % Pit.alue3 U3, % Alkaliniteetti Sisäinen menetelmä, titraus ph4.5/4.2 K Talousvesi ja luonnonvesi mmol/l 0,01 <0,1 15 >0,1 10 Alkaliniteetti 9963-1:1996 K Jätevesi mmol/l 0,2 >0,20 14 NH4-N 11732:2005, FIA K Talousvesi, luonnonvesi ja jätevesi 5 5,0-20 45 20-50 15 > 50 10 BOD7, BOD7ATU SFS-EN 1899-1:1998 K Luonnonvesi ja jätevesi mgo2/l 3 <10 30 >10 20 Chla, klorofylli SFS-5772:1993 K Luonnovesi 1 <2 30 >2 18 CODMn SFS-3036:1981 K Talousvesi, uima-allasvesi ja luonnonvesi mgo2/l 0,5 <3 20 >3 10 CODcr ISO 15705:2002 K Luonnonvesi ja jätevesi mgo2/l 30 <50 30 >50 20 Fluoridi 10304:2007 K Talousvesi, luonnonvesi ja jätevesi mg/l 0,2 <0,5 20 >0,5 15 PO4-P 15681-2:2005, CFA K Luonnonvesi, jätevesi ja talousvesi 2 2,0-10 30 10-30 15 > 30 10 Happi SFS-EN 25813:1993 K Talousvesi, luonnonvesi ja jätevesi mg/l 0,2 <2 20 >2 10 Kiintoaine SFS-EN 872:2005 K Luonnonvesi ja jätevesi mg/l * <10 25 >10 15 Kloridi, Cl 10304:2007 K Talousvesi, luonnonvesi ja jätevesi mg/l 0,1 <1 20 >1 10 Kokonaisfosfori, P 15681-2:2005, CFA K Luonnonvesi ja jätevesi 3 3,0-20 35 20-50 20 > 50 10 Kokonaiskovuus SFS-3003:1987 K Talousvesi ja luonnonvesi mmol/l 0,05 <0,2 15 >0,2 10 Kokonaistyppi, N 11905-1:1998 K Luonnonvesi ja jätevesi 50 <100 20 >100 15 NO3-N 13395-1:1997, CFA K Talousvesi, luonnonvesi, jätevesi ja uima-allasvesi 5 5,0-20 30 20-50 15 > 50 12 NO2-N 13395-1:1997, CFA K Talousvesi, luonnonvesi, jätevesi ja uima-allasvesi 2 2,0-5,0 35 5,0-10 20 > 10 8 NO23-N 13395-1:1997, CFA K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi 5 5,0-20 25 20-50 15 > 50 12 ph SFS-3021:1979 K Talousvesi, luonnonvesi, jätevesi ja uima-allasvesi - - - 0,2 ph yks. Sameus 7027-1:2016 K Talousvesi, luonnonvesi ja uima-allasvesi FTU 0,15 <1 30 >1 20 Sulfaatti, SO4 10304:2007 K Talousvesi, luonnonvesi ja jätevesi mg/l 0,2 <2 15 >2 10 Sähkönjohtavuus SFS-EN 27888:1994 K Talousvesi, luonnonvesi ja jätevesi ms/m 1 <2 10 > 2,0 4 Urea Koroleff-menetelmä K Uima-allasvesi mg/l 0,1 <0,2 20 >0,2 15 Kokonaiskloori 7393-1:2000 K Uima-allasvesi mg/l 0,1 <0,5 15 >0,5 10 Vapaa kloori 7393-1:2000 K Uima-allasvesi mg/l 0,1 <0,5 20 >0,5 15 Sitoutunut kloori 7393-1:2000 K Uima-allasvesi mg/l 0,1 <0,5 25 >0,5 20 Väri 7887:2012 ( C) K Talousvesi ja luonnonvesi mgpt/l 5 5-25 35 > 25 20 Rasva ISO 11349 K Luonnonvesi ja jätevesi mg/l 20 <80 34 >80 25

Määritysmenetelmät ja mittausepävarmuudet ICP-OES (alkuaineet ja kokonaiskovuus), Oulu Päivitetty: 1.2.2018 /LH Vesinäytteet Eurofins Ahma Oy Määritys Menetelmä Akkr. Matriisit Yksikkö Määritysraja Pit.alue1 U1, % Pit.alue2 U2, % Pit.alue3 U3, % Ag ICP-OES, 15587-2, 11885 E Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,01 <0,03 20 0,03-0,1 15 >0,1 10 Al ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,03 <0,1 25 0,1-1 16 >1 10 As ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,015 <0,05 25 0,05-0,2 15 >0,2 12 B ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,02 <0,05 25 0,05-0,2 15 >0,2 12 Ba ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,025 25 0,025-0,2 17 >0,2 12 Be ICP-OES, 15587-2, 11885 E Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,01 22 0,01-0,1 13 >0,1 9 Ca ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,05 0,05-1 20 1-5 15 >5 10 Cd ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,002 <0,01 24 0,01-0,1 15 >0,1 11 Co ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,003 <0,02 25 0,02-0,1 15 >0,1 10 Cr ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,01 <0,05 23 0,05-0,2 15 >0,2 10 Cu ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,025 22 0,025-0,1 13 >0,1 9 Fe ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,015 <0,1 25 0,1-2 13 >2 10 K ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,5 <2,5 20 2,5-10 15 >10 10 K(low) ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, talousvesi, pohjavesi mg/l 0,1 <2,5 20 2,5-10 15 >10 10 Mg ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,025 <0,5 25 0,5-2 15 >2 10 Mn ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,05 25 0,05-0,2 13 >0,2 8 Mo ICP-OES, 15587-2, 11885 E Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,025 25 0,025-0,1 16 >0,1 10 Na ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,25 <5 20 >5 12 Na(low) ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, talousvesi, pohjavesi mg/l 0,1 <5 20 >5 10 Ni ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,025 25 0,025-0,2 15 >0,2 10 P ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,05 <0,5 20 >0,5 10 P (low) ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,05 25 >0,05 10 Pb ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,015 <0,1 25 0,1-0,5 15 >0,5 10 S ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,25 <1 20 1-10 15 >10 10 Sb ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,015 <0,05 25 0,05-0,2 15 >0,2 12 Se ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,015 <0,1 25 0,1-0,5 15 >0,5 12 Si ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,15 <1,5 17 >1,5 12 Sn ICP-OES, 15587-2, 11885 E Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,015 <0,1 20 >0,1 13 Sr ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,01 <0,02 25 0,02-0,05 15 >0,05 12 Ti ICP-OES, 15587-2, 11885 E Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,015 <0,1 30 >0,1 15 V ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,005 <0,025 25 0,025-0,1 15 >0,1 10 Zn ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,01 <0,1 22 0,1-1 15 >1 11 Li ICP-OES, 15587-2, 11885 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,01 <0,1 20 >0,1 10 Taulukoissa esitetyt määritysrajat ovat voimassa talousvesi-, luonnonvesi- ja pohjavesinäytteille (suorat mittaukset). Käytettäessä esikäsittelynä märkäpolttoa ICP-OES mittauksen määritysrajat ovat 2,5 kertaa korkeammat kuin taulukossa esitetyt arvot. Vaikeilla näytematriiseilla (esim erittäin korkea kokonaissuolapitoisuus) voidaan joutua häiriöiden eliminoimiseksi käyttämään korkeampia määritysrajoja. Määritys Menetelmä Akkr. Matriisit Yksikkö Määritysraja Pit.alue1 U1, % Pit.alue2 U2, % Pit.alue3 U3, % Kokonaiskovuus 11885:2009 E Vesinäytteet mmol/l 0,003 <0,1 20 >0,1 10

Määritysmenetelmät ja mittausepävarmuudet ICP-MS ja TOC/DOC, Oulu Päivitetty: 30.1.2018 (LH) Vesinäytteet Eurofins Ahma Oy Määritys Menetelmä Akkr. Matriisit Yksikkö Määritysraja Pit.alue1 U1, % Pit.alue2 U2, % Pit.alue3 U3, % Be ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,2 40 0,2-0,5 17 >0,5 10 B ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,5 <2 33 2-5 20 >5 12 Al ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 5 <50 20 >50 12 V ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,2 25 0,2-1 15 >1 10 Cr ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,2 30 0,2-2 15 >2 10 Mn ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,2 <1 20 1-5 10 >5 8 Fe ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 2,5 <10 25 10-25 15 >25 10 Co ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,02 <0,1 25 0,1-1 12 >1 9 Ni ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,3 30 0,3-2 15 >2 10 Cu ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,2 30 0,2-2 15 >2 10 Zn ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,2 <2 30 2-20 15 >20 10 As ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,2 25 0,2-2 15 >2 11 Se ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,2 <0,5 35 0,5-2 20 >2 12 Sr ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,1 <1 20 >1 9 Mo ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,2 30 0,2-1 15 >1 10 Cd ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,01 <0,06 32 0,06-2 15 >2 10 Sn ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,5 25 0,5-1 15 >1 10 Sb ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,05 <0,5 20 >0,5 11 Ba ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,3 <2 15 >2 10 Hg ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,02 <0,1 30 0,1-0,5 20 >0,5 12 Tl ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,01 <0,1 20 0,1-0,5 15 >0,5 8 Pb ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,02 <0,1 25 0,1-0,5 15 >0,5 10 U ICP-MS, 15587-2, 17294-2 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset 0,005 <1 15 >1 10 Taulukoissa esitetyt määritysrajat ovat voimassa talousvesi-, luonnonvesi- ja pohjavesinäytteille (suorat mittaukset). Merivesinäytteillä ICP-MS mittauksen määritysrajat ovat 10 kertaa ja jätevesinäytteillä 5 kertaa taulukossa esitettyjä arvoja korkeamm Käytettäessä esikäsittelynä märkäpolttoa ICP-MS mittauksen määritysrajat ovat 5 kertaa korkeammat kuin taulukossa esitetyt arvot. Vaikeilla näytematriiseilla (esim erittäin korkea kokonaissuolapitoisuus) voidaan joutua häiriöiden eliminoimiseksi käyttämään korkeampia määritysrajoja. Määritys Menetelmä Akkr. Matriisit Yksikkö Määritysraja Pit.alue1 U1, % Pit.alue2 U2, % Pit.alue3 U3, % TOC / DOC SFS-EN 1484:1997 K Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,5 <1 30 1-5 15 >5 10 TC (Kokonaishiili) SFS-EN 1484:1997 E Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,5 <5 20 >5 10 TIC (Epäorg. hiili) SFS-EN 1484:1997 E Luonnonvesi, jätevesi, talousvesi, pohjavesi ja liukoisuustestisuodokset mg/l 0,5 <5 20 >5 10

VESISTÖTUTKIMUS Liite 3: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Asiakas: Kemijoen pääuoman yhteistarkkailu 1 (6) Kemijoen pääuoman perustarkkailu, Kemijärvi 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5854 Rautatiesilta 107 Kj107 7399746 519669 5854 Rautatiesilta 107 Kj107, Kj107 0-2 7399746 519669 5855 Termusniemi 148 Te148, Te148a, Te148b 7394688 524328 5855 Termusniemi 148 Te148, Te148a, Te148b, Te148c, Te148 0-2 7394688 524328 5856 Tossanselkä 147 To147, To147a, To147b, To147c 7382053 515451 5856 Tossanselkä 147 To147, To147a, To147b, To147c, To147d, To147 0-2 7382053 515451 5861 Lehtosalmi 58 Leh 7382763 531715 5861 Lehtosalmi 58 Leh, Leha 7382763 531715 5861 Lehtosalmi 58 Leh, Leha, Lehb 7382763 531715 5861 Lehtosalmi 58 Leh, Leha, Lehb, Leh0-2 7382763 531715 5866 Luusua 13700 L13700 7372966 515741 5866 Luusua 13700 L13700, L13700 0-2 7372966 515741 Analyysit *Lämpökestois et koliformiset bakteerit *ph *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Kloridi *Kemiallinen hapenkulutus, CODMn *Sameus *Sameus *Väri *Väri *Kiintoaine GF/C *Kiintoaine GF/C *Alkaliniteetti *Klorofylli a Menetelmä Mittausepävarmuus SFS 4088:2001SFS 3021:1979 SFS-EN / / 27888:1994 / ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / <2: ± 20% >2: ± 10% SFS 3036:1981 10304-1:2009 / / <1: ± 20% >1: ± 10% <3: ± 20% >3: ± 10% 7027-1:2016:en / ILM <1: ± 30% >1: ± 20% 7027-1:2016:en / <1: ± 30% >1: ± 20% 7887:2012(C) / 7887:2012(C) / ILM <25: ± 35% >25: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% SFS-EN SFS-EN 872:2005 / 872:2005 / <10: ± 25% >10: ± 15% <10: ± 25% >10: ± 15% Sisäinen menetelmä, titraus ph 4,5 ja 4,2 / <0,1: ± 15% >0,1: ± 10% SFS 5772:1993 / <2: ± 30% >2: ± 18% Määritysraja Näytetunnus R-17-00480-001 R-17-01411-001 R-17-02597-001 R-17-03850-001 R-17-04523-001 R-17-06446-001 R-17-07689-001 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) pmy/100ml 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,10 mg/l 9.2.2017 5854 Kj107 1,00 6,84 4,9 56 8,1 0,90 8,2 1,9 71 0,34 5.4.2017 5854 Kj107 1,00 6,70 5,2 65 9,5 1,0 8,6 2,1 68 0,36 30.5.2017 5854 Kj107 1,00 6,53 2,1 90 12 0,45 15 3,1 100 0,12 19.7.2017 5854 Kj107 1,00 7,19 3,5 78 7,6 0,54 12 1,6 62 0,24 16.8.2017 5854 Kj107 1,00 7,45 4,5 5,2 0,59 9,3 2,0 68 0,35 19.10.2017 5854 Kj107 1,00 <2 7,30 4,8 89 12 0,79 10 1,6 63 0,32 18.12.2017 5854 Kj107 1,00 6,79 4,8 75 11 0,74 7,6 1,4 55 0,33 R-17-03850-002 19.7.2017 5854 Kj107 0-0.0 2,00 6,5 2 R-17-04523-002 16.8.2017 5854 Kj107 0-2 0.0 2,00 6,5 R-17-00480-002 8.2.2017 5855 Te148 1,00 6,81 4,8 72 10 0,97 7,9 1,5 63 0,34 R-17-01411-002 R-17-03850-003 R-17-04523-003 6.4.2017 5855 Te148 1,00 6,74 5,1 63 9,2 1,0 6,9 1,8 47 0,36 19.7.2017 5855 Te148 1,00 7,19 3,5 89 8,7 0,57 12 1,6 57 0,23 16.8.2017 5855 Te148 1,00 7,46 4,3 86 8,7 0,58 9,7 1,8 74 0,33 R-17-03850-007 19.7.2017 5855 Te148 0-0.0 2,00 6,0 2 R-17-04523-007 16.8.2017 5855 Te148 0-0.0 2,00 5,8 2 R-17-00480-003 8.2.2017 5855 Te148a 5,00 6,79 4,8 73 11 0,76 7,6 1,4 66 0,33 R-17-01411-003 R-17-03850-004 R-17-04523-004 R-17-00480-004 R-17-01411-004 R-17-03850-005 6.4.2017 5855 Te148a 5,00 6,75 5,1 64 9,4 1,1 7,0 1,6 57 0,35 19.7.2017 5855 Te148a 5,00 7,16 3,5 84 8,2 0,49 12 1,4 60 0,24 16.8.2017 5855 Te148a 5,00 7,46 4,3 76 7,7 0,57 9,8 1,7 70 0,32 8.2.2017 5855 Te148b 10,00 6,79 4,8 72 10 0,76 7,6 1,6 67 0,33 6.4.2017 5855 Te148b 11,00 6,82 5,1 64 9,4 1,0 6,7 1,9 56 0,37 19.7.2017 5855 Te148b 10,00 7,17 3,5 68 6,9 0,49 13 1,5 70 0,24 0,50 mg/l 0,15 FTU 0,15 FTU 5 mg Pt/l 5 mg Pt/l 0,50 mg/l mg/l 0,010 mmol/l 1,0

Analyysit *Lämpökestois et koliformiset bakteerit *ph *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste VESISTÖTUTKIMUS *Happi, liuennut *Kloridi *Kemiallinen hapenkulutus, CODMn *Sameus *Sameus *Väri *Väri *Kiintoaine GF/C *Kiintoaine GF/C Liite 3: Testausseloste *Alkaliniteetti 2 (6) *Klorofylli a Menetelmä Mittausepävarmuus SFS 4088:2001SFS 3021:1979 SFS-EN / / 27888:1994 / ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / <2: ± 20% >2: ± 10% SFS 3036:1981 10304-1:2009 / / <1: ± 20% >1: ± 10% <3: ± 20% >3: ± 10% 7027-1:2016:en / ILM <1: ± 30% >1: ± 20% 7027-1:2016:en / <1: ± 30% >1: ± 20% 7887:2012(C) / 7887:2012(C) / ILM <25: ± 35% >25: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% SFS-EN SFS-EN 872:2005 / 872:2005 / <10: ± 25% >10: ± 15% <10: ± 25% >10: ± 15% Sisäinen menetelmä, titraus ph 4,5 ja 4,2 / <0,1: ± 15% >0,1: ± 10% SFS 5772:1993 / <2: ± 30% >2: ± 18% Määritysraja Näytetunnus R-17-04523-005 R-17-03850-006 R-17-04523-006 R-17-00480-005 R-17-01411-006 R-17-03850-008 R-17-04523-008 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) pmy/100ml 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,10 mg/l 16.8.2017 5855 Te148b 10,00 7,45 4,3 26 2,6 0,55 10 1,6 69 0,32 19.7.2017 5855 Te148c 14,00 7,17 3,5 84 9,0 0,56 13 1,4 60 0,23 16.8.2017 5855 Te148c 14,00 7,46 4,3 5,6 0,57 0,55 10 1,7 67 0,32 9.2.2017 5856 To147 1,00 6,78 4,5 59 8,6 0,79 8,6 1,5 77 0,31 5.4.2017 5856 To147 1,00 6,72 4,8 72 10 0,88 8,6 1,7 65 0,32 18.7.2017 5856 To147 1,00 7,16 3,2 65 6,4 0,56 11 1,1 69 0,27 14.8.2017 5856 To147 1,00 7,20 3,4 75 7,4 0,52 12 1,3 93 0,24 R-17-03850-013 18.7.2017 5856 To147 0-0.0 2,00 8,8 2 R-17-04523-013 14.8.2017 5856 To147 0-0.0 2,00 6,8 2 R-17-00480-006 9.2.2017 5856 To147a 6,00 6,75 4,4 68 9,9 0,79 8,2 1,3 72 0,30 R-17-01411-007 R-17-03850-009 R-17-04523-009 R-17-00480-007 R-17-01411-008 R-17-03850-010 R-17-04523-010 R-17-00480-008 R-17-01411-009 R-17-03850-011 R-17-04523-011 R-17-03850-012 R-17-04523-012 R-17-00480-010 R-17-01411-010 R-17-02597-002 R-17-03850-014 R-17-04523-014 R-17-06446-002 R-17-07689-002 R-17-03850-017 R-17-04523-017 R-17-00480-011 R-17-01411-011 R-17-02597-003 R-17-03850-015 R-17-04523-015 R-17-06446-003 R-17-02597-004 R-17-03850-016 R-17-04523-016 5.4.2017 5856 To147a 5,00 6,71 4,8 72 10 0,88 7,8 1,5 66 0,32 18.7.2017 5856 To147a 5,00 7,13 3,2 66 6,4 0,53 11 0,97 67 0,21 14.8.2017 5856 To147a 5,00 7,09 3,4 87 8,5 0,50 12 1,3 93 0,24 9.2.2017 5856 To147b 11,00 6,76 4,5 53 7,7 0,78 7,9 1,6 74 0,30 5.4.2017 5856 To147b 10,00 6,72 4,8 70 10 0,85 7,3 1,6 64 0,33 18.7.2017 5856 To147b 10,00 7,05 3,2 74 7,3 0,49 11 1,1 68 0,22 14.8.2017 5856 To147b 10,00 7,05 3,4 80 7,8 0,49 12 1,2 90 0,24 9.2.2017 5856 To147c 16,00 6,71 4,2 54 7,8 0,74 9,2 1,5 85 0,29 5.4.2017 5856 To147c 15,50 6,73 4,8 72 10 0,87 8,8 1,6 65 0,33 18.7.2017 5856 To147c 15,00 6,80 2,7 67 6,7 0,51 9,9 0,93 67 0,17 14.8.2017 5856 To147c 15,00 7,11 3,4 84 8,2 0,49 12 1,2 91 0,24 18.7.2017 5856 To147d 21,00 6,74 2,8 63 6,7 0,52 11 1,3 76 0,18 14.8.2017 5856 To147d 22,00 7,08 3,4 71 7,0 0,49 12 1,2 94 0,24 8.2.2017 5861 Leh 1,00 6,57 2,3 59 8,5 0,68 8,9 0,58 65 0,11 6.4.2017 5861 Leh 1,00 6,52 2,3 78 11 0,85 7,3 0,73 45 0,12 30.5.2017 5861 Leh 1,00 6,80 4,0 83 11 0,79 10 3,0 88 0,27 19.7.2017 5861 Leh 1,00 7,10 2,8 82 8,1 0,67 12 0,92 58 0,16 15.8.2017 5861 Leh 1,00 7,05 2,7 53 5,3 0,60 13 0,94 93 0,17 19.10.2017 5861 Leh 1,00 7,14 3,2 88 11 0,57 12 1,6 68 0,18 18.12.2017 5861 Leh 0,20 6,79 2,8 83 12 0,85 8,4 0,77 51 0,15 19.7.2017 5861 Leh0-2 0.0 2,00 5,9 15.8.2017 5861 Leh0-2 0.0 2,00 9,0 8.2.2017 5861 Leha 4,00 6,80 4,2 69 9,7 0,92 12 1,3 100 0,26 6.4.2017 5861 Leha 2,00 6,67 3,9 71 10 1,0 9,0 1,4 52 0,25 30.5.2017 5861 Leha 4,00 6,78 4,6 79 11 0,91 8,8 2,6 70 0,31 19.7.2017 5861 Leha 5,00 7,10 2,8 84 8,3 0,65 12 0,73 56 0,16 15.8.2017 5861 Leha 5,00 7,04 2,8 65 6,5 0,60 11 0,89 85 0,17 19.10.2017 5861 Leha 5,00 7,13 3,2 85 11 0,57 11 1,4 69 0,18 30.5.2017 5861 Lehb 7,00 6,81 4,9 76 10 0,85 9,1 2,6 78 0,33 19.7.2017 5861 Lehb 9,00 6,89 2,9 76 7,8 0,64 12 0,76 53 0,18 15.8.2017 5861 Lehb 8,50 7,03 2,8 10 1,0 0,62 11 0,91 84 0,17 0,50 mg/l 0,15 FTU 0,15 FTU 5 mg Pt/l 5 mg Pt/l 0,50 mg/l mg/l 0,010 mmol/l 1,0

Analyysit *Lämpökestois et koliformiset bakteerit *ph *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste VESISTÖTUTKIMUS *Happi, liuennut *Kloridi *Kemiallinen hapenkulutus, CODMn *Sameus *Sameus *Väri *Väri *Kiintoaine GF/C *Kiintoaine GF/C Liite 3: Testausseloste 3 (6) *Alkaliniteetti *Klorofylli a Menetelmä Mittausepävarmuus SFS 4088:2001SFS 3021:1979 SFS-EN / / 27888:1994 / ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / <2: ± 20% >2: ± 10% SFS 3036:1981 10304-1:2009 / / <1: ± 20% >1: ± 10% <3: ± 20% >3: ± 10% 7027-1:2016:en / ILM <1: ± 30% >1: ± 20% 7027-1:2016:en / <1: ± 30% >1: ± 20% 7887:2012(C) / 7887:2012(C) / ILM <25: ± 35% >25: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% SFS-EN SFS-EN 872:2005 / 872:2005 / <10: ± 25% >10: ± 15% <10: ± 25% >10: ± 15% Sisäinen menetelmä, titraus ph 4,5 ja 4,2 / <0,1: ± 15% >0,1: ± 10% SFS 5772:1993 / <2: ± 30% >2: ± 18% Määritysraja Näytetunnus R-17-06446-004 R-17-00307-001 R-17-00480-013 R-17-01411-013 R-17-02278-001 R-17-02597-005 R-17-03042-001 R-17-03388-001 R-17-03850-018 R-17-04523-018 R-17-05880-001 R-17-06446-005 R-17-07361-001 R-17-07689-003 R-17-03042-002 R-17-03388-002 R-17-03850-019 R-17-04523-019 R-17-05880-002 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) pmy/100ml 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,10 mg/l 19.10.2017 5861 Lehb 7,50 7,10 3,2 92 12 0,61 11 1,5 70 0,18 26.1.2017 5866 L13700 1,00 6,84 4,5 73 11 0,85 8,2 1,1 77 <1,0 0,31 9.2.2017 5866 L13700 1,00 6,78 4,5 71 10 0,76 8,1 1,6 71 <1,7 0,30 5.4.2017 5866 L13700 1,00 6,76 4,8 74 11 0,92 8,8 1,5 66 0,76 0,33 17.5.2017 5866 L13700 1,00 6,89 4,8 72 10 0,93 8,2 2,5 72 <2,0 0,34 30.5.2017 5866 L13700 1,00 6,63 2,4 85 12 0,52 15 2,9 110 2,8 0,15 15.6.2017 5866 L13700 1,00 6,61 2,2 97 11 0,50 <0,50 1,2 99 1,6 0,13 29.6.2017 5866 L13700 1,50 6,80 2,3 94 9,8 0,62 11 1,0 96 1,6 0,15 18.7.2017 5866 L13700 1,00 7,07 2,9 86 8,5 0,83 11 0,75 64 2,0 0,18 16.8.2017 5866 L13700 1,00 7,30 3,3 89 8,7 0,49 12 0,89 77 0,60 0,23 27.9.2017 5866 L13700 1,00 7,35 4,1 0,65 25 0,94 66 1,6 0,28 19.10.2017 5866 L13700 1,00 7,32 4,1 94 12 0,62 10 0,93 66 1,8 0,27 28.11.2017 5866 L13700 1,00 7,24 4,2 89 13 0,84 9,1 1,1 71 1,8 0,29 18.12.2017 5866 L13700 1,00 6,88 4,3 83 12 0,84 9,6 1,1 61 <1,0 0,30 15.6.2017 5866 L13700 0-2 0.0 2,00 4,6 29.6.2017 5866 L13700 1,50 6,5 0-2 18.7.2017 5866 L13700 0.0 2,00 4,1 0-2 16.8.2017 5866 L13700 0.0 2,00 7,3 0-2 27.9.2017 5866 L13700 0.0 2,00 5,1 0-2 0,50 mg/l 0,15 FTU 0,15 FTU 5 mg Pt/l 5 mg Pt/l 0,50 mg/l mg/l 0,010 mmol/l 1,0 Analyysit *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori *Rauta, Fe *Natrium, Na Kokonaissyvyy s Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / 17294-2:2016 / OUL 11885:2009 / OUL Mittausepävarmuus <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% <10: ± 25% 10-25: ± 15% >25: ± 10% <5: ± 20% >5: ± 12% Määritysraja Näytetunnus R-17-00480-001 R-17-01411-001 R-17-02597-001 R-17-03850-001 R-17-04523-001 R-17-06446-001 R-17-07689-001 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 50 5,0 5,0 9.2.2017 5854 Kj107 1,00 440 110 13 19 8,6 728 1,78 1,0 0,4 5.4.2017 5854 Kj107 1,00 370 120 12 17 5,5 858 1,91 0,2 30.5.2017 5854 Kj107 1,00 390 22 9,0 34 7,8 1370 0,97 4,5 19.7.2017 5854 Kj107 1,00 290 <5,0 <5,0 18 3,3 581 1,34 2,6 16,2 16.8.2017 5854 Kj107 1,00 280 <5,0 <5,0 26 5,8 793 1,41 2,0 19.10.2017 5854 Kj107 1,00 230 29 <5,0 21 6,4 697 1,61 3,9 18.12.2017 5854 Kj107 1,00 250 68 8,2 11 5,9 600 1,55 1,2 0,1 3,0 2,0 2,5 0,25 mg/l m m C

VESISTÖTUTKIMUS Liite 3: Testausseloste 4 (6) Analyysit *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori *Rauta, Fe *Natrium, Na Kokonaissyvyy s Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / 17294-2:2016 / OUL 11885:2009 / OUL Mittausepävarmuus <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% <10: ± 25% 10-25: ± 15% >25: ± 10% <5: ± 20% >5: ± 12% Määritysraja Näytetunnus Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 50 5,0 5,0 R-17-03850-002 19.7.2017 5854 Kj107 0-0.0 2,00 2 R-17-04523-002 16.8.2017 5854 Kj107 0-2 0.0 2,00 R-17-00480-002 8.2.2017 5855 Te148 1,00 440 110 14 18 8,4 687 1,61 11,00 1,0 0,4 R-17-01411-002 R-17-03850-003 R-17-04523-003 6.4.2017 5855 Te148 1,00 390 120 <5,0 17 6,5 797 1,86 12,00 1,1 0,1 19.7.2017 5855 Te148 1,00 300 <5,0 <5,0 15 2,9 593 1,38 2,2 16,6 16.8.2017 5855 Te148 1,00 300 <5,0 <5,0 23 4,4 736 1,41 15,00 2,0 15,3 R-17-03850-007 19.7.2017 5855 Te148 0-0.0 2,00 2 R-17-04523-007 16.8.2017 5855 Te148 0-0.0 2 2,00 R-17-00480-003 8.2.2017 5855 Te148a 5,00 420 110 11 16 7,1 699 1,56 0,4 R-17-01411-003 R-17-03850-004 R-17-04523-004 R-17-00480-004 R-17-01411-004 R-17-03850-005 R-17-04523-005 R-17-03850-006 R-17-04523-006 R-17-00480-005 R-17-01411-006 R-17-03850-008 R-17-04523-008 6.4.2017 5855 Te148a 5,00 390 120 13 18 6,5 811 1,84 0,1 19.7.2017 5855 Te148a 5,00 290 <5,0 5,4 17 3,5 560 1,35 16,4 16.8.2017 5855 Te148a 5,00 300 <5,0 <5,0 19 4,1 741 1,40 15,2 8.2.2017 5855 Te148b 10,00 350 110 11 17 7,6 664 1,55 1,3 6.4.2017 5855 Te148b 11,00 370 140 12 14 5,7 826 1,90 0,1 19.7.2017 5855 Te148b 10,00 310 <5,0 <5,0 17 3,2 536 1,36 15,0 16.8.2017 5855 Te148b 10,00 290 <5,0 <5,0 21 4,3 737 1,39 15,2 19.7.2017 5855 Te148c 14,00 300 <5,0 <5,0 18 3,3 587 1,34 12,6 16.8.2017 5855 Te148c 14,00 290 <5,0 <5,0 19 4,2 748 1,40 15,2 9.2.2017 5856 To147 1,00 410 110 13 15 7,4 702 1,63 17,00 1,0 0,2 5.4.2017 5856 To147 1,00 340 130 7,4 14 5,4 772 1,74 16,40 1,6 0,2 18.7.2017 5856 To147 1,00 320 <5,0 14 24 3,3 564 1,25 16,4 14.8.2017 5856 To147 1,00 350 8,3 9,6 19 4,3 647 1,31 24,00 2,0 16,4 R-17-03850-013 18.7.2017 5856 To147 0-0.0 2,00 2 R-17-04523-013 14.8.2017 5856 To147 0-0.0 2 2,00 R-17-00480-006 9.2.2017 5856 To147a 6,00 330 100 12 15 7,1 706 1,56 0,2 R-17-01411-007 R-17-03850-009 R-17-04523-009 R-17-00480-007 R-17-01411-008 R-17-03850-010 R-17-04523-010 R-17-00480-008 R-17-01411-009 R-17-03850-011 R-17-04523-011 R-17-03850-012 R-17-04523-012 R-17-00480-010 5.4.2017 5856 To147a 5,00 360 120 9,3 14 5,7 773 1,73 0,2 18.7.2017 5856 To147a 5,00 280 <5,0 11 20 3,3 573 1,27 16,4 14.8.2017 5856 To147a 5,00 340 7,6 13 19 4,0 638 1,31 16,4 9.2.2017 5856 To147b 11,00 350 110 10 16 7,4 716 1,58 0,4 5.4.2017 5856 To147b 10,00 350 130 9,6 14 5,7 782 1,72 0,2 18.7.2017 5856 To147b 10,00 280 7,4 14 18 3,1 593 1,25 16,2 14.8.2017 5856 To147b 10,00 320 7,7 13 25 5,2 641 1,31 16,3 9.2.2017 5856 To147c 16,00 350 110 9,1 16 9,8 807 1,46 0,7 5.4.2017 5856 To147c 15,50 340 120 7,7 17 6,4 769 1,70 0,2 18.7.2017 5856 To147c 15,00 280 14 29 17 3,8 578 1,13 15,1 14.8.2017 5856 To147c 15,00 330 8,0 13 18 3,7 639 1,31 16,3 18.7.2017 5856 To147d 21,00 340 23 61 21 6,3 680 1,08 12,2 14.8.2017 5856 To147d 22,00 330 11 15 19 4,1 663 1,31 16,2 8.2.2017 5861 Leh 1,00 380 46 22 14 5,3 457 1,02 5,00 1,0 0,4 3,0 2,0 2,5 0,25 mg/l m m C

Analyysit *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * VESISTÖTUTKIMUS *Fosfaattifosfori *Rauta, Fe *Natrium, Na Kokonaissyvyy s Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Liite 3: Testausseloste 5 (6) Menetelmä 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / 17294-2:2016 / OUL 11885:2009 / OUL Mittausepävarmuus <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% <10: ± 25% 10-25: ± 15% >25: ± 10% <5: ± 20% >5: ± 12% Määritysraja Näytetunnus R-17-01411-010 R-17-02597-002 R-17-03850-014 R-17-04523-014 R-17-06446-002 R-17-07689-002 R-17-03850-017 R-17-04523-017 R-17-00480-011 R-17-01411-011 R-17-02597-003 R-17-03850-015 R-17-04523-015 R-17-06446-003 R-17-02597-004 R-17-03850-016 R-17-04523-016 R-17-06446-004 R-17-00307-001 R-17-00480-013 R-17-01411-013 R-17-02278-001 R-17-02597-005 R-17-03042-001 R-17-03388-001 R-17-03850-018 R-17-04523-018 R-17-05880-001 R-17-06446-005 R-17-07361-001 R-17-07689-003 R-17-03042-002 R-17-03388-002 R-17-03850-019 R-17-04523-019 R-17-05880-002 Yleiset huomiot Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 50 5,0 5,0 6.4.2017 5861 Leh 1,00 330 100 5,8 9,5 2,1 375 1,28 2,80 1,9 0,3 30.5.2017 5861 Leh 1,00 350 60 <5,0 24 7,1 1130 1,57 8,00 1,8 3,1 19.7.2017 5861 Leh 1,00 330 8,3 7,9 18 2,8 723 1,12 2,3 16,0 15.8.2017 5861 Leh 1,00 320 14 <5,0 19 3,8 707 1,08 9,70 2,1 15,9 19.10.2017 5861 Leh 1,00 310 29 12 19 4,9 681 1,22 5,4 18.12.2017 5861 Leh 0,20 330 35 13 10 3,7 481 1,15 0,2 19.7.2017 5861 Leh0-2 0.0 2,00 15.8.2017 5861 Leh0-2 0.0 2,00 8.2.2017 5861 Leha 4,00 390 91 17 17 8,7 1040 1,46 1,4 6.4.2017 5861 Leha 2,00 400 120 6,2 17 6,2 738 1,65 0,7 30.5.2017 5861 Leha 4,00 340 69 <5,0 26 7,4 1080 1,74 3,5 19.7.2017 5861 Leha 5,00 330 25 6,6 14 2,5 710 1,10 16,0 15.8.2017 5861 Leha 5,00 310 6,0 6,2 19 3,2 720 1,03 15,6 19.10.2017 5861 Leha 5,00 340 29 <5,0 19 4,9 707 1,21 5,5 30.5.2017 5861 Lehb 7,00 370 74 <5,0 20 6,8 1150 1,82 3,3 19.7.2017 5861 Lehb 9,00 310 17 17 16 3,4 718 1,14 14,2 15.8.2017 5861 Lehb 8,50 320 5,4 6,6 17 2,7 715 1,03 15,2 19.10.2017 5861 Lehb 7,50 300 28 6,7 29 5,4 762 1,18 5,4 26.1.2017 5866 L13700 1,00 340 94 7,4 15 5,6 694 1,55 0,4 9.2.2017 5866 L13700 1,00 350 110 11 15 7,3 705 1,59 0,4 5.4.2017 5866 L13700 1,00 340 120 6,4 17 6,4 755 1,74 0,5 17.5.2017 5866 L13700 1,00 350 110 <5,0 22 8,9 1130 1,80 0,6 30.5.2017 5866 L13700 1,00 400 36 6,7 29 7,8 1300 1,01 1,0 2,1 15.6.2017 5866 L13700 1,00 330 5,5 <5,0 21 4,3 1020 1,03 1,7 10,2 29.6.2017 5866 L13700 1,50 420 <5,0 <5,0 19 2,5 638 1,02 1,5 13,5 18.7.2017 5866 L13700 1,00 270 8,4 8,0 18 2,5 551 1,20 16,2 16.8.2017 5866 L13700 1,00 340 8,3 6,8 22 4,4 608 1,10 2,5 16,2 27.9.2017 5866 L13700 1,00 240 13 5,5 16 3,2 671 1,38 1,5 8,8 19.10.2017 5866 L13700 1,00 270 21 7,1 17 4,6 656 1,53 5,2 28.11.2017 5866 L13700 1,00 240 41 9,2 12 4,4 612 1,53 0,7 18.12.2017 5866 L13700 1,00 240 53 5,2 10 4,8 565 1,43 0,4 15.6.2017 5866 L13700 0-2 0.0 2,00 29.6.2017 5866 L13700 1,50 0-2 18.7.2017 5866 L13700 0.0 2,00 0-2 16.8.2017 5866 L13700 0.0 2,00 0-2 27.9.2017 5866 L13700 0.0 2,00 0-2 Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. 3,0 2,0 2,5 0,25 mg/l m m C

VESISTÖTUTKIMUS Liite 3: Testausseloste 6 (6) Yhteyshenkilöt Alkuaineanalytiikka: Ilkka Välimäki, 044 256 3322, IlkkaValimaki@eurofins.fi Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Seinäjoki): Sari Rinta-Piirto, 040 592 2530, SariRinta-Piirto@eurofins.fi Mikrobiologinen analytiikka (Rovaniemi): Tarja Mettänen, 044 700 8511, TarjaMettanen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. *)Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Menetelmät: * = Menetelmä on akkreditoitu. Mittaustulokset: Yhteystiedot: Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: ILM = Eurofins Ahma Oy, Oivaltajantie 10, 60100 Seinäjoki, p. 040 592 3210 OUL = Eurofins Ahma Oy, Sammonkatu 8, 90570 Oulu, p. 044 588 5260 = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Asiakas: VESISTÖTUTKIMUS Kemijoen pääuoman yhteistarkkailu Liite 4: Testausseloste 1 (4) Kemijoen pääuoman perustarkkailu, suljetut järvet 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5868 Kostamojärvi 2 Ko2 7407443 519859 5868 Kostamojärvi 2 Ko2, Ko2a 7407443 519859 5868 Kostamojärvi 2 Ko2, Ko2a, Ko2 0-2 7407443 519859 5869 Pöyliöjärvi 7 Pö7, Pö7a, Pö7b 7397926 517870 5869 Pöyliöjärvi 7 Pö7, Pö7a, Pö7b, Pö7 0-2 7397926 517870 5870 Severijärvi, Karjakans. 6 Se6 7372517 514861 5870 Severijärvi, Karjakans. 6 Se6, Se6 0-2 7372517 514861 5870 Severijärvi, Karjakans. 6 Se6, Se6a, Se6 0-2 7372517 514861 Analyysit *Lämpökestois et koliformiset bakteerit *ph *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Kemiallinen hapenkulutus, CODMn *Sameus *Väri *Väri *Alkaliniteetti *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * Menetelmä SFS 4088:2001SFS 3021:1979 SFS-EN / / 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / SFS 3036:1981 / 7027-1:2016:en / 7887:2012(C) / ILM 7887:2012(C) / Sisäinen menetelmä, titraus ph 4,5 ja 4,2 / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <3: ± 20% >3: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% <0,1: ± 15% >0,1: ± 10% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-00486-001 R-17-01393-001 R-17-03893-001 R-17-04638-001 R-17-05922-001 R-17-07691-001 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) pmy/100ml 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,50 mg/l 8.2.2017 5868 Ko2 1,00 46 6,7 18 1100 480 100 96 5.4.2017 5868 Ko2 1,00 6,58 7,5 36 5,1 7,3 7,6 95 0,53 640 360 11 51 20.7.2017 5868 Ko2 1,00 7,12 3,8 89 8,7 22 6,2 160 0,22 970 29 7,3 72 17.8.2017 5868 Ko2 1,00 7,17 3,8 91 9,1 13 3,8 110 0,26 550 <5,0 35 62 28.9.2017 5868 Ko2 1,00 7,12 4,0 95 11 11 2,9 86 0,27 14 460 14 45 44 18.12.2017 5868 Ko2 1,00 39 5,6 4,6 1100 510 160 46 R-17-03893-003 20.7.2017 5868 Ko2 0-2 0.0 2,00 43 R-17-04638-003 17.8.2017 5868 Ko2 0-2 0.0 2,00 27 R-17-03893-002 R-17-04638-002 R-17-05922-002 R-17-00486-004 R-17-01393-005 R-17-03893-007 R-17-04638-007 R-17-05922-003 R-17-07691-003 20.7.2017 5868 Ko2a 3,00 7,11 3,8 93 9,1 22 5,8 150 0,22 970 33 6,0 65 17.8.2017 5868 Ko2a 3,00 7,20 3,8 92 9,3 13 3,8 110 0,27 540 <5,0 37 60 28.9.2017 5868 Ko2a 2,00 7,11 4,0 90 11 11 4,1 95 0,25 490 16 20 47 9.2.2017 5869 Pö7 1,00 11 1,0 480 57 30 22 4.4.2017 5869 Pö7 1,00 6,49 3,9 80 11 10 0,88 56 0,21 430 71 24 19 19.7.2017 5869 Pö7 1,00 7,09 3,1 4,5 9,3 1,5 59 0,17 330 <5,0 6,2 29 16.8.2017 5869 Pö7 1,00 7,26 3,2 96 9,5 9,2 2,4 50 0,18 380 <5,0 19 35 28.9.2017 5869 Pö7 1,00 7,13 3,3 89 10 8,4 1,6 56 0,18 14 300 <5,0 17 26 18.12.2017 5869 Pö7 1,00 89 13 0,57 270 <5,0 19 13 R-17-03893-010 19.7.2017 5869 Pö7 0-2 0.0 2,00 8,6 R-17-04638-010 16.8.2017 5869 Pö7 0-2 0.0 2,00 16 R-17-00486-005 R-17-01393-006 R-17-03893-008 R-17-04638-008 R-17-05922-004 R-17-07691-004 R-17-00486-006 R-17-01393-007 R-17-03893-009 9.2.2017 5869 Pö7a 5,00 5,9 2,2 500 140 9,4 24 4.4.2017 5869 Pö7a 5,00 6,23 4,1 42 5,6 8,6 1,9 63 0,23 410 120 7,2 20 19.7.2017 5869 Pö7a 5,00 6,99 3,1 7,4 9,0 1,3 41 0,17 370 <5,0 5,5 25 16.8.2017 5869 Pö7a 5,00 7,23 3,2 94 9,3 9,0 2,6 48 0,18 400 <5,0 21 30 28.9.2017 5869 Pö7a 5,00 7,11 3,3 93 11 8,1 1,7 55 0,18 310 <5,0 11 34 18.12.2017 5869 Pö7a 5,00 59 7,9 2,2 370 27 79 18 9.2.2017 5869 Pö7b 10,00 4,8 2,4 470 150 9,0 26 4.4.2017 5869 Pö7b 10,50 6,29 4,2 43 5,7 8,5 7,6 85 0,24 450 150 11 28 19.7.2017 5869 Pö7b 10,00 6,64 3,2 4,0 9,3 4,7 72 0,17 390 <5,0 37 52 0,15 FTU 5 mg Pt/l 5 mg Pt/l 0,010 mmol/l 1,0 50 5,0 5,0 3,0

Analyysit *Lämpökestois et koliformiset bakteerit *ph *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste VESISTÖTUTKIMUS *Happi, liuennut *Kemiallinen hapenkulutus, CODMn *Sameus *Väri *Väri *Alkaliniteetti *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa Liite 4: Testausseloste *Ammoniumtyppi 2 (4) *Fosfori * Menetelmä SFS 4088:2001SFS 3021:1979 SFS-EN / / 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / SFS 3036:1981 / 7027-1:2016:en / 7887:2012(C) / ILM 7887:2012(C) / Sisäinen menetelmä, titraus ph 4,5 ja 4,2 / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <3: ± 20% >3: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% <0,1: ± 15% >0,1: ± 10% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-04638-009 R-17-05922-005 R-17-07691-005 R-17-00486-002 R-17-01393-003 R-17-03893-004 R-17-04638-004 R-17-07691-002 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) pmy/100ml 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,50 mg/l 16.8.2017 5869 Pö7b 10,50 7,12 3,3 85 8,5 9,0 3,0 54 0,18 440 <5,0 61 35 28.9.2017 5869 Pö7b 10,00 7,10 3,3 89 10 7,2 1,5 54 0,18 310 <5,0 12 31 18.12.2017 5869 Pö7b 10,50 32 4,3 4,7 530 39 210 25 9.2.2017 5870 Se6 1,00 <2 49 7,0 6,2 920 290 17 69 5.4.2017 5870 Se6 1,00 <2 6,57 7,3 35 5,0 15 7,1 150 0,49 820 290 <5,0 65 20.7.2017 5870 Se6 1,00 4 7,13 3,2 90 8,9 11 2,0 78 0,20 430 <5,0 10 34 16.8.2017 5870 Se6 1,00 <2 7,26 3,3 100 9,9 11 2,2 71 0,23 340 <5,0 23 29 18.12.2017 5870 Se6 1,00 <2 60 8,3 3,0 580 110 63 47 R-17-03893-006 20.7.2017 5870 Se6 0-2 0.0 2,00 12 R-17-04638-006 16.8.2017 5870 Se6 0-2 0.0 2,00 6,9 R-17-03893-005 20.7.2017 5870 Se6a 3,00 7,14 3,2 84 8,3 11 2,7 66 0,20 420 <5,0 11 39 0,15 FTU 5 mg Pt/l 5 mg Pt/l 0,010 mmol/l 1,0 50 5,0 5,0 3,0 Analyysit *Fosfaattifosfori *Rauta, Fe Kokonaissyvyy s Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä 15681-2:2005 / 17294-2:2016 / OUL Mittausepävarmuus <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% <10: ± 25% 10-25: ± 15% >25: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-00486-001 R-17-01393-001 R-17-03893-001 R-17-04638-001 R-17-05922-001 R-17-07691-001 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 2,0 8.2.2017 5868 Ko2 1,00 61 3120 1,30 0,5 0,6 5.4.2017 5868 Ko2 1,00 38 2460 1,40 0,8 1,1 20.7.2017 5868 Ko2 1,00 20 1670 1,6 16,6 17.8.2017 5868 Ko2 1,00 21 1720 4,00 2,0 15,5 28.9.2017 5868 Ko2 1,00 14 1070 7,9 18.12.2017 5868 Ko2 1,00 32 1320 1,80 0,9 1,2 R-17-03893-003 20.7.2017 5868 Ko2 0-2 0.0 2,00 R-17-04638-003 17.8.2017 5868 Ko2 0-2 0.0 2,00 R-17-03893-002 R-17-04638-002 R-17-05922-002 R-17-00486-004 R-17-01393-005 R-17-03893-007 R-17-04638-007 R-17-05922-003 R-17-07691-003 20.7.2017 5868 Ko2a 3,00 19 1630 16,6 17.8.2017 5868 Ko2a 3,00 20 1670 15,0 28.9.2017 5868 Ko2a 2,00 16 1130 7,9 9.2.2017 5869 Pö7 1,00 9,5 664 11,00 1,2 4.4.2017 5869 Pö7 1,00 8,9 770 11,50 1,0 2,5 19.7.2017 5869 Pö7 1,00 7,7 745 16.8.2017 5869 Pö7 1,00 9,3 776 11,50 1,8 16,1 28.9.2017 5869 Pö7 1,00 7,8 653 11,00 2,0 8,5 18.12.2017 5869 Pö7 1,00 5,5 317 11,50 1,6 1,1 m m C

Analyysit *Fosfaattifosfori *Rauta, Fe Kokonaissyvyy s Näkösyvyys VESISTÖTUTKIMUS Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Liite 4: Testausseloste 3 (4) Menetelmä 15681-2:2005 / 17294-2:2016 / OUL Mittausepävarmuus <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% <10: ± 25% 10-25: ± 15% >25: ± 10% Määritysraja Näytetunnus Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) R-17-03893-010 19.7.2017 5869 Pö7 0-2 0.0 2,00 R-17-04638-010 16.8.2017 5869 Pö7 0-2 0.0 2,00 R-17-00486-005 R-17-01393-006 R-17-03893-008 R-17-04638-008 R-17-05922-004 R-17-07691-004 R-17-00486-006 R-17-01393-007 R-17-03893-009 R-17-04638-009 R-17-05922-005 R-17-07691-005 R-17-00486-002 R-17-01393-003 R-17-03893-004 R-17-04638-004 R-17-07691-002 2,0 2,5 9.2.2017 5869 Pö7a 5,00 13 823 4.4.2017 5869 Pö7a 5,00 12 975 3,2 19.7.2017 5869 Pö7a 5,00 7,5 773 16.8.2017 5869 Pö7a 5,00 12 788 16,0 28.9.2017 5869 Pö7a 5,00 9,7 681 8,5 18.12.2017 5869 Pö7a 5,00 9,0 601 2,7 9.2.2017 5869 Pö7b 10,00 14 969 4.4.2017 5869 Pö7b 10,50 17 1300 3,5 19.7.2017 5869 Pö7b 10,00 32 1570 16.8.2017 5869 Pö7b 10,50 14 933 15,7 28.9.2017 5869 Pö7b 10,00 9,5 664 8,4 18.12.2017 5869 Pö7b 10,50 14 991 3,3 9.2.2017 5870 Se6 1,00 50 2680 2,00 0,4 0,4 5.4.2017 5870 Se6 1,00 47 2730 1,90 0,8 1,1 20.7.2017 5870 Se6 1,00 9,5 850 1,9 16,2 16.8.2017 5870 Se6 1,00 8,8 829 2,50 1,7 16,3 18.12.2017 5870 Se6 1,00 31 1510 1,60 2,2 R-17-03893-006 20.7.2017 5870 Se6 0-2 0.0 2,00 R-17-04638-006 16.8.2017 5870 Se6 0-2 0.0 2,00 R-17-03893-005 20.7.2017 5870 Se6a 3,00 12 930 16,0 m m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6.

VESISTÖTUTKIMUS Liite 4: Testausseloste 4 (4) Yhteyshenkilöt Alkuaineanalytiikka: Ilkka Välimäki, 044 256 3322, IlkkaValimaki@eurofins.fi Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Seinäjoki): Sari Rinta-Piirto, 040 592 2530, SariRinta-Piirto@eurofins.fi Mikrobiologinen analytiikka (Rovaniemi): Tarja Mettänen, 044 700 8511, TarjaMettanen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. Menetelmät: * = Menetelmä on akkreditoitu. Mittaustulokset: Yhteystiedot: Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: ILM = Eurofins Ahma Oy, Oivaltajantie 10, 60100 Seinäjoki, p. 040 592 3210 OUL = Eurofins Ahma Oy, Sammonkatu 8, 90570 Oulu, p. 044 588 5260 = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

VESISTÖTUTKIMUS Liite 5: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Asiakas: Kemijoen pääuoman yhteistarkkailu Kemijoen pääuoman tarkkailu, Jätevedenpuhdistamoiden lähialueiden tarkkailu 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5875 Kemijoki, Paavalniemi 40 Roi1 7374266 439962 65.132 5876 Kemijoki, Mäntyniemi Roi2 7372916 438852 65.132 5962 Kemijoki, Pelkosenniemi ap Pe2 7440999 522948 65.331 Analyysit *Lämpökestois et koliformiset bakteerit *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sameus *Väri *Väri *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS 4088:2001 / SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / 7027-1:2016:en / 7887:2012(C) / ILM 7887:2012(C) / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% <25: ± 35% >25: ± 20% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-01078-001 R-17-03837-001 R-17-04984-001 R-17-01078-002 R-17-03837-002 R-17-04984-002 R-17-00913-001 R-17-01413-001 R-17-05154-001 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) pmy/100ml 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,15 FTU 5 mg Pt/l 20.3.2017 5875 Roi1 3,50 <2 4,9 72 10 1,5 70 310 100 <5,0 17 9,0 1,0 0,2 18.7.2017 5875 Roi1 1,00 6 3,0 91 8,9 1,8 76 430 11 <5,0 21 4,4 1,2 16,3 29.8.2017 5875 Roi1 1,00 8 3,5 86 8,9 2,0 97 270 7,8 <5,0 18 4,5 14,2 20.3.2017 5876 Roi2 6,50 54 5,1 72 10 1,5 65 400 100 71 17 9,1 1,0 0,2 18.7.2017 5876 Roi2 1,00 8 3,0 88 8,6 2,3 78 360 8,8 6,1 18 3,7 1,2 16,3 29.8.2017 5876 Roi2 1,00 6 3,4 96 9,8 1,7 97 260 8,0 5,3 18 4,0 14,2 8.3.2017 5962 Pe2 1,00 <2 4,6 67 9,8 1,5 50 330 110 8,7 15 5,7 0,1 5.4.2017 5962 Pe2 1,00 <2 5,1 65 9,5 1,7 64 330 130 8,2 15 5,9 0,2 4.9.2017 5962 Pe2 1,00 2 4,0 93 10 1,7 89 240 21 <5,0 19 4,1 2,0 11,6 5 mg Pt/l 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Seinäjoki): Sari Rinta-Piirto, 040 592 2530, SariRinta-Piirto@eurofins.fi Mikrobiologinen analytiikka (Rovaniemi): Tarja Mettänen, 044 700 8511, TarjaMettanen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Menetelmät: Mittaustulokset: Yhteystiedot: * = Menetelmä on akkreditoitu. Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: ILM = Eurofins Ahma Oy, Oivaltajantie 10, 60100 Seinäjoki, p. 040 592 3210 = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Kemijoen pääuoman tarkkailu, Koillis-Suomen lohi Oy:n laitosten lähialueiden tarkkailu 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5880 Kemijoki, Koivupudas P1 KP1 7410741 520239 65.321 5881 Kemijoki, Koivupudas P2 KP2 7410321 520099 65.321 5882 Kemijoki, Leväranta 100 KP3 7408692 518540 65.321 7152 Käsmänjoki P1 P1 7393258 545369 65.371 7153 Könkäänlampi P2 P2 7392738 543600 65.371 7154 Käsmänjoki P4 P4 7392329 543810 65.371 7155 Könkäänlampi P5/2 P5/2 7391709 543460 65.371 7156 Käsmänjoki P6 P6 7392858 544080 65.371 Analyysit *Lämpökestois et koliformiset bakteerit *ph *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Kemiallinen hapenkulutus, CODMn *Sameus *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS 4088:2001SFS 3021:1979 SFS-EN / / 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / SFS 3036:1981 / 7027-1:2016:en / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus ± 0,2 ph yks, <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <3: ± 20% >3: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-03894-001 R-17-04682-001 R-17-03894-002 R-17-04682-002 R-17-03894-003 R-17-04682-003 R-17-01238-001 R-17-01238-004 R-17-01238-002 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) pmy/100ml 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,50 mg/l 19.7.2017 5880 KP1 1,00 3,2 88 8,6 1,7 5,1 340 <5,0 <5,0 22 4,6 16,2 17.8.2017 5880 KP1 1,00 4,6 97 9,7 1,8 6,9 240 <5,0 11 18 5,0 15,6 19.7.2017 5881 KP2 1,00 3,3 88 8,7 1,8 6,4 <50 5,4 <5,0 25 5,0 16,2 17.8.2017 5881 KP2 1,20 4,6 97 9,7 2,5 8,8 320 <5,0 10 33 8,1 15,7 19.7.2017 5882 KP3 1,00 3,3 75 7,3 2,2 9,0 460 8,4 <5,0 25 6,5 16,3 17.8.2017 5882 KP3 1,00 4,6 90 9,0 1,8 7,7 240 <5,0 16 24 6,0 1,5 15,5 28.3.2017 7152 P1 1,00 <2 7,04 9,2 72 10 6,4 4,7 400 210 7,2 31 21 0,5 0,3 28.3.2017 7153 P2 0,50 <2 7,08 9,1 74 11 7,1 6,4 460 210 10 49 36 0,4 0,1 28.3.2017 7154 P4 1,00 <2 7,13 9,1 66 9,6 6,2 4,2 390 210 5,8 31 20 0,5 0,3 R-17-01238-005 28.3.2017 7155 P5/2 1,00 <2 7,13 9,2 80 11 6,5 4,5 410 210 10 30 21 0,8 0,5 R-17-01238-003 28.3.2017 7156 P6 0,10 <2 7,14 9,2 71 10 6,3 4,4 390 210 8,0 31 20 0,4 0,1 0,15 FTU 1,0 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Mikrobiologinen analytiikka (Rovaniemi): Tarja Mettänen, 044 700 8511, TarjaMettanen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Menetelmät: Mittaustulokset: Yhteystiedot: * = Menetelmä on akkreditoitu. Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Kemijoen pääuoman tarkkailu, Seitakorvan kalankasvatuslaitos 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5883 Seitakorva SK1 SK1, SK1a 7366669 515571 65.311 5884 Seitakorva SK2 SK2, SK2a 7365679 515101 65.311 5885 Seitakorva SK3 SK3, SK3a 7365200 514781 65.311 Analyysit *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sameus *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / 7027-1:2016:en / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-03847-001 R-17-04637-001 R-17-03847-002 R-17-04637-002 R-17-03847-003 R-17-04637-003 R-17-03847-004 R-17-04637-004 R-17-03847-005 R-17-04637-005 R-17-03847-006 R-17-04637-006 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,15 FTU 18.7.2017 5883 SK1 1,00 3,0 90 8,8 0,83 5,0 370 6,4 11 19 3,1 2,2 16,2 16.8.2017 5883 SK1 1,00 3,3 89 8,7 1,1 7,9 300 7,3 19 25 4,7 2,1 16,3 18.7.2017 5883 SK1a 15,00 3,0 69 6,8 0,93 260 6,5 12 17 3,0 16,2 16.8.2017 5883 SK1a 15,00 3,3 90 8,8 1,1 300 7,3 19 26 4,8 16,1 18.7.2017 5884 SK2 1,00 3,0 52 5,1 0,98 4,5 490 6,2 12 20 3,1 2,4 16,3 16.8.2017 5884 SK2 1,00 3,3 91 9,0 1,1 7,8 320 7,6 26 20 4,2 2,1 16,2 18.7.2017 5884 SK2a 14,00 3,0 84 8,3 0,86 260 6,8 13 22 3,1 16,2 16.8.2017 5884 SK2a 14,00 3,3 96 9,4 1,2 300 8,0 23 24 4,6 16,1 18.7.2017 5885 SK3 1,00 3,0 89 8,8 0,95 4,6 360 6,2 11 18 3,0 2,4 16,3 16.8.2017 5885 SK3 1,00 3,3 94 9,2 1,0 7,6 290 7,2 21 26 4,7 2,1 16,1 18.7.2017 5885 SK3a 17,00 3,0 80 7,9 0,87 310 6,6 12 20 3,8 16,0 16.8.2017 5885 SK3a 17,00 3,3 99 9,7 1,3 310 8,1 27 19 3,5 16,1 1,0 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Menetelmät: Mittaustulokset: Yhteystiedot: * = Menetelmä on akkreditoitu. Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Kemijoen pääuoman tarkkailu, Kaihuan kalankasvatuslaitos 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5886 Kaihua KA1 KA1, KA1a 7358752 492860 65.22 5887 Kaihuanjoki 80 KA2 7359662 491851 65.22 5888 Kaihua KA3 KA3, KA3a 7359842 491111 65.22 Analyysit *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sameus *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / 7027-1:2016:en / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-03849-001 R-17-05033-001 R-17-03849-002 R-17-05033-002 R-17-03849-003 R-17-05033-003 R-17-03849-004 R-17-05033-004 R-17-03849-005 R-17-05033-005 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,15 FTU 18.7.2017 5886 KA1 1,00 2,9 83 8,2 0,93 4,4 290 11 14 19 3,1 2,1 16,2 30.8.2017 5886 KA1 1,00 3,4 88 9,4 1,2 7,3 300 7,2 8,3 18 3,0 12,4 18.7.2017 5886 KA1a 12,00 2,9 86 8,5 1,1 350 11 15 19 2,8 16,0 30.8.2017 5886 KA1a 12,00 3,4 82 8,8 1,1 280 8,6 9,0 26 4,3 12,4 18.7.2017 5887 KA2 1,00 2,4 72 7,1 0,92 5,8 280 6,9 9,7 16 2,9 1,6 16,3 30.8.2017 5887 KA2 1,00 3,5 86 9,0 1,0 2,7 350 9,7 17 19 3,3 13,0 18.7.2017 5888 KA3 1,00 2,9 79 7,8 0,82 4,6 270 10 13 17 3,3 2,2 16,1 30.8.2017 5888 KA3 1,00 3,4 89 9,4 1,1 8,1 300 8,1 9,2 23 3,8 12,6 18.7.2017 5888 KA3a 13,00 2,9 71 7,0 0,89 270 10 13 16 3,0 16,1 30.8.2017 5888 KA3a 15,00 3,4 90 9,6 1,2 290 8,1 9,3 19 3,3 12,6 1,0 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Menetelmät: Mittaustulokset: Yhteystiedot: * = Menetelmä on akkreditoitu. Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi 1 (2) Kemijoen pääuoman tarkkailu, Vanttauskosken kalankasvatuslaitos 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5889 Vanttauskoski P1 VK1, VK1a 7361261 486393 65.22 5890 Vanttauskoski P2 VK2, VK2a 7360941 486313 65.22 5891 Vanttauskoski P3 VK3, VK3a 7361171 486093 65.22 5892 Vanttauskoski P5 VK5 7361521 485163 65.212 Analyysit *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sameus *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / 7027-1:2016:en / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-03557-001 R-17-03848-001 R-17-04636-001 R-17-05035-001 R-17-03557-002 R-17-03848-002 R-17-04636-002 R-17-05035-002 R-17-03557-003 R-17-03848-003 R-17-04636-003 R-17-05035-003 R-17-03557-004 R-17-03848-004 R-17-04636-004 R-17-05035-004 R-17-03557-005 R-17-03848-005 R-17-04636-005 R-17-05035-005 R-17-03557-006 R-17-03848-006 R-17-04636-006 R-17-05035-006 R-17-03557-007 R-17-03848-007 R-17-04636-007 R-17-05035-007 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,15 FTU 7.7.2017 5889 VK1 1,00 2,5 86 8,9 0,83 3,9 280 8,4 <5,0 17 2,7 1,5 14,2 18.7.2017 5889 VK1 1,00 2,9 71 7,0 0,89 4,2 300 11 12 16 2,9 2,3 16,4 16.8.2017 5889 VK1 1,00 3,2 95 9,4 1,1 6,8 300 11 24 19 3,4 2,1 16,2 30.8.2017 5889 VK1 1,00 3,4 90 9,3 1,2 7,1 280 8,1 8,7 19 3,7 13,9 7.7.2017 5889 VK1a 12,00 2,5 87 9,0 0,82 290 8,3 <5,0 18 2,9 13,7 18.7.2017 5889 VK1a 12,00 2,9 83 8,2 0,87 260 11 12 28 3,0 16,0 16.8.2017 5889 VK1a 12,00 3,2 93 9,1 1,1 310 11 23 19 3,6 16,2 30.8.2017 5889 VK1a 13,00 3,4 86 8,9 1,2 290 8,3 9,0 18 3,3 13,6 7.7.2017 5890 VK2 1,00 2,5 86 8,8 0,87 5,2 330 7,2 24 19 3,8 1,5 14,3 18.7.2017 5890 VK2 1,00 2,8 79 7,7 1,1 9,6 400 11 27 21 4,2 2,2 16,4 16.8.2017 5890 VK2 1,00 3,2 86 8,5 1,2 7,7 330 11 40 23 5,0 2,1 16,3 30.8.2017 5890 VK2 1,00 3,4 72 7,5 1,4 8,0 350 9,1 54 24 5,8 13,7 7.7.2017 5890 VK2a 15,00 2,5 87 9,0 0,88 290 7,3 9,9 18 2,7 13,8 18.7.2017 5890 VK2a 15,00 2,8 78 7,7 1,0 300 12 20 23 4,1 16,1 16.8.2017 5890 VK2a 15,00 3,2 74 7,2 1,1 290 11 23 19 3,5 16,2 30.8.2017 5890 VK2a 15,00 3,4 87 9,0 1,1 310 9,1 25 20 4,6 13,7 7.7.2017 5891 VK3 1,00 2,5 84 8,6 0,84 3,8 280 7,2 5,8 16 2,7 1,5 14,3 18.7.2017 5891 VK3 1,00 2,8 79 7,8 0,92 5,2 360 11 12 17 3,3 2,3 16,3 16.8.2017 5891 VK3 1,00 3,2 92 9,1 0,98 6,6 280 11 19 19 3,4 16,2 30.8.2017 5891 VK3 1,00 3,4 88 9,1 1,0 7,5 280 8,4 7,0 22 3,0 13,8 7.7.2017 5891 VK3a 15,00 2,5 89 9,2 0,94 290 7,3 5,9 17 2,7 13,9 18.7.2017 5891 VK3a 14,00 2,9 80 7,9 1,0 260 11 12 17 2,7 16,2 16.8.2017 5891 VK3a 14,00 3,2 93 9,2 1,2 330 11 24 19 3,3 16,2 30.8.2017 5891 VK3a 14,00 3,4 89 9,2 1,0 290 8,3 9,9 22 3,4 13,6 7.7.2017 5892 VK5 1,00 2,5 87 8,9 0,81 3,9 310 7,5 7,5 16 3,2 1,0 14,1 18.7.2017 5892 VK5 0,20 2,9 83 8,2 0,95 4,9 310 12 14 18 2,4 15,6 16.8.2017 5892 VK5 1,00 3,2 93 9,2 1,2 6,6 300 11 18 19 3,8 2,0 16,3 30.8.2017 5892 VK5 1,00 3,4 85 8,8 1,3 7,4 300 8,9 15 31 4,2 14,0 1,0 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä.

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste 2 (2) Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Menetelmät: * = Menetelmä on akkreditoitu. Mittaustulokset: Yhteystiedot: Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Kemijoen pääuoman tarkkailu, Ossauskosken kalankasvatuslaitos 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5896 Ossauskoski P1 OK1 7338558 415512 65.121 Ossauskosken voimalaitos 5897 Ossauskoski P3 OK2 7336814 413677 65.112 Analyysit *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sameus *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / 7027-1:2016:en / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-03968-001 R-17-04921-001 R-17-03968-002 R-17-04921-002 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,15 FTU 24.7.2017 5896 OK1 1,00 3,0 95 9,3 1,1 5,4 300 13 11 18 3,6 1,4 16,0 25.8.2017 5896 OK1 1,00 4,0 88 9,0 1,8 6,1 290 14 20 17 4,3 1,5 13,9 24.7.2017 5897 OK2 1,00 3,0 89 8,8 1,0 5,7 300 13 13 20 3,6 1,8 16,1 25.8.2017 5897 OK2 1,00 3,9 91 9,4 2,2 5,6 290 13 18 18 4,5 2,0 13,6 1,0 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. Menetelmät: Mittaustulokset: Yhteystiedot: * = Menetelmä on akkreditoitu. Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6.

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Kemijoen pääuoman tarkkailu, Petäjäskosken kalankasvatuslaitos 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5893 Petäjäskoski PK1 PK1, PK1a 7353535 426469 65.131 5894 Petäjäskoski PK2 PK2, PK2a 7353145 426670 65.131 5895 Petäjäskoski 6A PK3, PK3a 7351460 425488 65.131 Analyysit *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sameus *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / 7027-1:2016:en / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-03959-001 R-17-04920-001 R-17-03959-002 R-17-04920-002 R-17-03959-003 R-17-04920-003 R-17-03959-004 R-17-04920-004 R-17-03959-005 R-17-04920-005 R-17-03959-006 R-17-04920-006 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,15 FTU 24.7.2017 5893 PK1 1,00 3,0 88 8,7 1,0 6,1 300 12 14 19 3,5 1,8 15,8 25.8.2017 5893 PK1 1,50 3,9 90 9,4 1,6 6,8 310 13 21 23 5,5 1,3 13,5 24.7.2017 5893 PK1a 13,00 3,0 90 8,9 1,5 320 12 14 19 3,7 15,8 25.8.2017 5893 PK1a 11,50 3,9 89 9,3 1,7 290 13 20 22 5,2 13,5 24.7.2017 5894 PK2 1,00 2,9 92 9,1 1,2 5,7 290 11 13 19 3,8 1,8 15,9 25.8.2017 5894 PK2 1,00 3,9 88 9,2 1,8 6,1 290 13 20 17 4,5 1,3 13,5 24.7.2017 5894 PK2a 5,00 2,9 91 9,0 1,2 310 11 12 18 3,6 15,7 25.8.2017 5894 PK2a 7,00 3,9 85 8,9 1,9 310 13 30 24 6,3 13,5 24.7.2017 5895 PK3 1,00 3,0 92 9,1 1,4 5,0 290 13 15 19 3,4 1,8 15,8 25.8.2017 5895 PK3 1,00 3,9 85 8,9 1,9 7,3 310 13 16 17 4,3 1,3 13,4 24.7.2017 5895 PK3a 6,00 3,0 87 8,6 1,2 290 12 15 18 3,5 15,8 25.8.2017 5895 PK3a 7,00 3,9 85 9,0 1,8 300 13 21 21 5,0 13,1 1,0 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6. Menetelmät: Mittaustulokset: Yhteystiedot: * = Menetelmä on akkreditoitu. Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800

VESISTÖTUTKIMUS Liite 6: Testausseloste Eurofins Ahma Oy Teollisuustie 6 96320 Rovaniemi Kemijoen pääuoman tarkkailu, Taivalkosken kalankasvatuslaitos 2017 Näytepaikka Kuvaus Tarkenne Koordinaatit ETRS-TM35FIN Vesistöalue Selite 5898 Kemijoki TK4 TK4 7312158 395633 65.111 Analyysit *Sähkönjohtavuus *Happi, kyllästysaste *Happi, liuennut *Sameus *Klorofylli a *Typpi *Nitraatti- ja nitriittitypen summa *Ammoniumtyppi *Fosfori * *Fosfaattifosfori Näkösyvyys Lämpötila (näytteenottaja n mittaama) Menetelmä SFS-EN 27888:1994 / SFS-EN 25813:1993 / SFS-EN 25813:1993 / 7027-1:2016:en / SFS 5772:1993 / 11905-1:1998 / 13395:1997 / 11732:2005 / 15681-2:2005 / 15681-2:2005 / Mittausepävarmuus <2: ± 10% >2: ± 4% <2: ± 20% >2: ± 10% <1: ± 30% >1: ± 20% <2: ± 30% >2: ± 18% <100: ± 20% >100: ± 15% <20: ± 25% 20-50: ± 15% >50: ± 12% <20: ± 45% 20-50: ± 15% >50: ± 10% <20: ± 35% 20-50: ± 20% >50: ± 10% <10: ± 30% 10-30: ± 15% >30: ± 10% Määritysraja Näytetunnus R-17-03961-001 R-17-04898-001 Päivämäärä Näytepaikka N.ottosyv. (m) 1,0 ms/m 1,0 % 0,20 mg O2/l 0,15 FTU 24.7.2017 5898 TK4 0,50 3,1 100 9,8 1,3 6,1 300 15 6,8 20 3,7 1,1 16,3 24.8.2017 5898 TK4 1,00 4,0 80 8,0 2,0 6,6 290 17 20 18 5,1 1,6 15,1 1,0 50 5,0 5,0 3,0 2,0 m C Yleiset huomiot Kiintoaineella ei ole varsinaista määritysrajaa, vaan määritysraja riippuu käytetystä näytemäärästä. Yhteyshenkilöt Fysikaalis-kemiallinen analytiikka (Rovaniemi): Piia Hiltunen, 040 667 2377, PiiaHiltunen@eurofins.fi Laboratorio on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T131. Kuvaus akkreditoinnista on saatavissa www.finas.fi tai laboratoriosta. Lausunto ei kuulu akkreditoinnin piiriin. Menetelmät: Mittaustulokset: Yhteystiedot: * = Menetelmä on akkreditoitu. Menetelmäviittausten lopussa olevien laboratoriotunnusten selitteet: = Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 Tutkimustulokset koskevat vain näitä näytteitä. Selosteen saa kopioida vain kokonaan. Eurofins Ahma Oy, Teollisuustie 6, 96320 Rovaniemi, p. 040 133 3800 *) Aikavälillä 1.5-10.11.2017 tulos sisältää kestävöintipullojen fosforikontaminaatiosta johtuvan systemaattisen virheen 3,5-12 ug/l. Tulokset on poistettu Syken toimesta ympäristöhallinnon rekisteristä. Kts. s. 6.

Liite 7 Lapin ELY-keskuksen tuloksia vuosilta 2014-2017 (OIVA-tietopalvelu 14.2.2017 & 22.3.2018) Lipputiedot: L = 0,5 * Arvo G = 1,0 * Arvo W = pois WG = pois Paikan nimi ID-numero Paikan ETRS-koordinaatit KEMIJOKI OIKARAINEN 2 36634 7370317 458883 OUNASJ TAPIONKYLÄ 14800 37403 7399424 432217 KEMIJOKI ISOHAARA 14000 39892 7298965 387685 Al NH4-N As Ba Hg TIC Fekaaliset enterok. Paikan nimi Aika Syvyys Alkalinit. PO4- P Happi Happi Kd Ka Ca CODM n Kiintoaine Cl Co Kok.P Kok.N m mmol/l mg/l kpl/100ml kyll.% mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l KEMIJOKI 21.1.2014 1,0 0,4 5 4 73 10,6 5,5 0,5 9 270 OIKARAINEN 20.2.2014 1,0 0,34 2 6 72 10,5 5,7 0,5 12 280 2 11.3.2014 1,0 0,34 2 0 5 78 11,4 11 0,8 12 290 29.4.2014 1,0 0,32 2 1 8 87 12,1 5,9 2,8 18 300 5.5.2014 1,0 0,24 2 1 8 89 12,4 10 2,7 23 370 19.5.2014 1,0 0,22 2 0 11 11,9 11 5,4 29 350 5.6.2014 1,0 0,13 2 1 3 89 9,9 13 2,5 20 380 7.7.2014 1,0 0,18 2 2 3 92 9,2 11 1,6 15 350 4.8.2014 1,0 0,22 2 6 4 88 7,9 10 1,4 16 310 1.9.2014 1,0 0,27 5 2 3 93 9,3 8,6 1,5 12 310 13.10.2014 1,0 0,3 2 0 3 90 11,5 9,9 0,8 13 290 17.11.2014 1,0 0,28 9 0 6 92 13,3 11 0,9 13 300 13.1.2015 1,0 0,35 12 0 5 80 11,6 6,6 0,6 11 260 11.2.2015 1,0 0,36 10 1 5 69 10 6 0,8 12 270 10.3.2015 1,0 0,35 9 1 6 71 10,3 6,2 2,1 12 320 22.4.2015 1,0 0,36 7 2 7 83 11,9 5,5 1,5 16 340 4.5.2015 1,0 0,3 2 1 9 90 12,4 11 3,6 25 390 18.5.2015 1,0 0,1 2 0 10 110 14,5 14 7,1 32 440 1.6.2015 1,0 0,12 2 0 6 97 11 14 2,3 21 390 30.6.2015 1,0 0,15 2 3 3 89 9,2 13 1,9 15 350 6.8.2015 1,0 0,23 5 1 4 89 8,7 10 1,1 16 320 8.9.2015 1,0 0,22 6 1 5 87 9 14 1,8 17 380 19.2.2016 1,0 0,29 9 8,9 64 9,3 8,2 2,4 19 340 16.3.2016 1,0 0,3 94 7,3 75 11 8 0,5 21 350 19.4.2016 0,5 0,27 10 7,4 78 11 12 18 25 400 3.5.2016 0,8 0,22 2 10 85 12 13 0,5 32 370 19.5.2016 0,5 0,12 9 5,1 95 11 13 0,5 24 310 8.6.2016 1,0 0,13 8 2,7 87 9,4 10 0,5 14 270 7.7.2016 1,0 0,2 6 2,3 89 8,4 12 4 17 280 3.8.2016 1,0 0,22 7 26 80 7,5 11 3,3 37 290 15.2.2017 0,37 25 8,1 74 11 8,3 3,3 17 690 15.3.2017 0,33 2 6,5 69 10 7,8 2 13 400 5.4.2017 0,34 6 6,7 71 10 9,6 2 15 360 25.4.2017 0,35 5 7 75 11 6,4 11 18 320 4.5.2017 0,35 6 7,2 84 12 6,8 2,7 370 17.5.2017 0,32 2 8,2 53 7,8 8,6 1,3 360 20.6.2017 0,13 5 5 92 9,8 12 12 300 10.7.2017 0,16 14 2,7 88 8,7 11 2,3 280 10.8.2017 0,22 8 4 80 7,9 11 3 290 2.10.2017 0,29 8 5 22 2,6 10 2,6 240 26.10.2017 0,28 10 5,7 89 12 9,6 1,7 18 270 13.11.2017 0,27 7 6,2 75 11 10 2 15 260

Liite 7 Paikan nimi Aika Koliformiset bakt. Lämpök. Cr Cu Pb Lt Mg Mn Na Ni NO2+3- N TOC ph SiO2 Fe Sameus Se Zn Sr SO4 Sähkönjohtavuus Ti V Väriluku kpl/100ml C mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l TUA FNU mg/l ms/m mg/l Pt KEMIJOKI 21.1.2014 0 0,1 79 6,91 1 5,9 45 OIKARAINEN 20.2.2014 0 0,1 94 6,85 1 5 45 2 11.3.2014 1 0,2 110 6,85 2 4,9 45 29.4.2014 0 1,7 81 7,08 4 4,5 50 5.5.2014 0 1,7 62 6,73 4 3,4 85 19.5.2014 1 33 6,77 7 3,4 110 5.6.2014 0 10,8 12 6,57 2 2,2 100 7.7.2014 11 15,2 4 6,89 1 2,8 75 4.8.2014 18 20,4 22 6,78 1 3,2 75 1.9.2014 1 15,3 15 7,14 1 3,8 65 13.10.2014 1 5,1 20 7,17 1 4,2 75 17.11.2014 0 0,2 27 7 1 4,1 90 13.1.2015 0 0,1 54 6,91 1 4,9 50 11.2.2015 3 0,1 23 69 6,8 600 1 5,2 50 10.3.2015 0 0,2 28 110 6,83 1600 2 5,2 50 22.4.2015 1 0,5 41 110 6,95 810 2 5,2 65 4.5.2015 2 2 69 88 6,91 1300 5 4,3 90 18.5.2015 2 3,7 95 15 6,4 1600 6 1,9 140 1.6.2015 0 9,8 31 14 6,71 940 2 2,1 110 30.6.2015 0 13,8 34 8 6,73 670 1 2,4 90 6.8.2015 1 16,2 34 13 7,13 630 1 3,3 85 8.9.2015 3 13,8 36 15 7,02 810 2 3,2 110 19.2.2016 2 0,3 94 6,78 757 1,4 4,3 60 16.3.2016 5 0,4 110 6,8 716 1,6 4,2 55 19.4.2016 9 0,2 110 6,75 1140 2,3 4 75 3.5.2016 4 1,8 78 6,78 978 5,7 3,4 85 19.5.2016 1 7,5 25 6,52 619 2 2 85 8.6.2016 0 12,2 7 6,86 462 1,1 2,1 65 7.7.2016 8 18,3 11 7,04 506 1,1 3 65 3.8.2016 16 19 13 7,06 597 1,4 3,3 65 15.2.2017 140 6,95 710 1,6 4,7 70 15.3.2017 120 6,8 738 1,3 4,4 60 5.4.2017 120 6,71 778 1,6 4,8 55 25.4.2017 120 6,78 846 2,3 4,9 50 4.5.2017 110 6,9 825 1,9 5 60 17.5.2017 110 6,94 1030 2,3 4,7 70 20.6.2017 12 6,69 1040 1,8 2,2 85 10.7.2017 9 6,99 555 0,9 2,6 65 10.8.2017 16 7,15 549 1,2 3,5 75 2.10.2017 18 7,2 737 1,4 4 60 26.10.2017 26 7,18 638 1,2 3,8 65 13.11.2017 34 7,15 715 1,7 3,8 65

Liite 7 Paikan nimi Aika Syvyys Alkalinit. Al NH4-N As Ba Hg TIC Fekaaliset PO4- Happi Happi Kd Ka Ca CODM Kiinto- Cl Co Kok.P Kok.N enterok. P n aine m mmol/l mg/l kpl/100ml kyll.% mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l OUNASJOKI 5.3.2014 1,0 0,49 28 27 9,6 5,2 7 76 10,9 0,8 8,1 4,6 2,4 0,9 7 280 TAPIONKYLÄ 15.5.2014 1,0 0,19 2 1 9 93 12,6 16 5 27 430 14800 11.8.2014 1,0 0,29 2 3 2 96 9,1 10 1,1 12 290 20.10.2014 1,0 0,34 2 4 4 96 13,9 7,7 0,7 0,8 8 230 4.3.2015 1,0 0,53 22 31 7,7 7 71 10,4 0,8 9,1 3,8 1,8 0,9 7 330 18.5.2015 1,0 0,1 2 11 7 90 11,8 15 5,6 27 430 4.8.2015 1,0 0,3 2 4 5 92 9,3 12 2,5 16 340 26.10.2015 1,0 0,23 76 6 2,6 7 92 12,6 0,4 4,4 12 1,5 0,8 8 300 10.3.2016 1,0 0,43 28,9 23 6,6 7,7 66 9,5 0,68 7,87 5,8 4 1,2 9,4 320 17.5.2016 0,2 0,13 342 2 1,8 10 89 11 0,4 2,23 13 24 0,4 9,5 340 22.8.2016 0,5 0,24 119 2 2,9 13 88 9 0,36 4,92 23 20 0,5 8,5 350 24.10.2016 0,5 0,26 52,6 6 3,6 6,8 94 13 0,45 5,13 10 2,7 0,8 9,4 310 9.3.2017 0,52 20 11 66 9,5 6,5 0,5 16 340 4.6.2017 0,13 2 7,5 57 7,4 12 2 310 16.8.2017 0,31 2 6,7 88 9,1 10 4,5 270 26.10.2017 0,24 2 3,8 95 14 11 6 26 290

Liite 7 Paikan nimi Aika Koliformiset bakt. Lämpök. Cr Cu Pb Lt Mg Mn Na Ni NO2+3- N TOC ph SiO2 Fe Sameus Se Zn Sr SO4 Sähkönjohtavuus Ti V Väriluku kpl/100ml C mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l TUA FNU mg/l ms/m mg/l Pt OUNASJ 5.3.2014 0,5 2,2 9 2,3 110 3,6 6,86 13 880 2 30 6,4 7,2 0,5 50 TAPIONKYLÄ 15.5.2014 8 2,9 20 6,73 5 3,2 140 14800 11.8.2014 6 17,9 1 7,38 2 4,1 85 20.10.2014 0,5 14 5,3 7,26 2 5,3 5,3 55 4.3.2015 0,1 2,2 9,4 2,5 150 3,1 6,87 14 720 2 6,1 7,7 45 18.5.2015 1 4 59 7 6,3 1200 4 2 130 4.8.2015 2 15 42 3 7,23 920 2 4,4 110 26.10.2015 2,4 1,4 22 1,5 31 7,6 7,13 8,8 880 2 3,9 4 100 10.3.2016 0,4 1,89 9,1 2,1 130 4,6 6,89 12,6 925 1,9 6,2 7,2 55 17.5.2016 5 6,7 0,7 64,9 0,79 11 9,6 6,53 5,1 988 2,5 1,4 2,2 85 22.8.2016 7 14,4 1,28 125 1,26 8 11,9 7,08 7,2 2480 3 2,3 3,8 130 24.10.2016 10 2,5 1,58 21,8 1,55 39 8 7,15 10 1230 2,4 4,6 4,5 90 9.3.2017 150 6,92 1100 7,3 60 4.6.2017 21 6,57 1200 2,4 100 16.8.2017 2 7,46 992 4,9 75 26.10.2017 26 7,23 946 4 75

Liite 7 Al NH4-N As Ba Hg TIC Fekaaliset enterok. Paikan nimi Aika Syvyys Alkalinit. PO4- P Happi Happi Kd Ka Ca CODM n Kiintoaine Cl Co Kok.P Kok.N m mmol/l mg/l kpl/100ml kyll.% mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l KEMIJOKI 13.1.2014 1,0 0,38 66 25 0,16 10 5,1 4 5 80 11,7 0,002 0,8 5,9 6,9 0,9 0,9 0,07 9 340 ISOHAARA 10.3.2014 1,0 0,36 41 13 0,13 8,1 0,001 4 1 7 72 10,5 0,002 0,8 5,5 5,6 0,8 0,9 0,04 8 340 14000 7.4.2014 1,0 0,38 31 12 0,15 8,7 0,001 3,7 7 76 11 0,002 0,8 5,6 5,7 0,8 1 0,05 8 340 24.4.2014 1,0 0,35 72 20 0,2 13 0,002 4,6 9 81 11,6 0,005 0,8 5,4 9,1 4,1 1 0,17 8 490 28.4.2014 1,0 0,31 83 7 0,18 12 0,002 4,2 7 85 12,1 0,005 0,8 4,9 9,3 2,4 0,9 0,15 4 410 6.5.2014 1,0 0,27 89 2 0,23 10 0,004 2,4 7 91 12,4 0,005 0,6 4,1 11 3,2 0,8 0,15 11 410 12.5.2014 1,0 0,24 87 2 0,26 10 0,007 2,1 7 94 12,3 0,004 0,6 3,8 12 2,6 0,7 0,13 11 390 19.5.2014 1,0 0,22 90 2 0,26 9,5 0,005 2,3 5 95 11,9 0,004 0,6 3,8 13 2,3 0,7 0,14 11 400 10.6.2014 1,0 0,16 79 6 0,23 7,5 0,006 2 4 91 9,2 0,003 0,4 2,8 12 0,2 0,4 0,07 9 370 16.6.2014 1,0 0,18 71 2 0,26 7,1 0,006 1,9 3 90 9 0,003 0,5 3 11 1,6 0,5 0,08 7 370 11.8.2014 1,0 0,29 70 8 0,24 8,3 0,001 3 2 93 8,1 0,002 0,5 4,4 9,1 1,4 0,7 0,06 7 350 2.9.2014 1,0 0,3 46 2 0,25 7,6 0,001 3,3 3 92 9,4 0,002 0,5 4,8 9,7 1,3 0,6 0,05 7 340 15.10.2014 1,0 0,3 32 10 0,24 6,9 0,001 3,3 4 93 11,8 0,002 0,6 4,9 10 1,2 0,9 0,05 9 310 26.11.2014 1,0 0,31 51 20 0,18 8,2 0,002 3,6 5 91 13,1 0,002 0,8 4,9 10 0,7 1,1 0,06 11 330 19.1.2015 1,0 0,39 36 24 0,16 9,2 0,001 5,4 6 76 11,1 0,002 0,8 5,8 6,6 1 1 0,05 8 290 9.3.2015 1,0 1,09 32 14 0,13 0,001 5,7 6 70 10,1 0,002 0,8 6,1 5,6 0,5 1 0,04 7 330 22.4.2015 1,0 0,42 52 26 0,18 0,001 5,8 10 79 11,4 0,004 1 6,4 6,2 1,2 1,4 0,13 13 470 7.5.2015 1,0 0,29 110 10 0,26 0,002 3,5 10 93 12,4 0,007 0,9 5 10 5 1 0,22 12 520 12.5.2015 1,0 0,17 210 2 0,44 1,9 20 110 14 0,016 0,7 3,2 16 16 0,6 0,56 14 510 20.5.2015 1,0 0,1 120 6 0,31 0,003 1,3 12 110 14,6 0,009 0,6 2 14 5,8 0,6 0,25 13 470 27.5.2015 1,0 0,11 120 2 0,26 0,007 1,4 7 110 13,1 0,006 0,6 2,1 15 4,5 0,5 0,17 11 420 9.6.2015 1,0 0,15 100 6 0,25 0,002 1,6 6 97 10,7 0,005 0,6 2,8 14 2,5 0,6 0,13 11 410 16.6.2015 1,0 0,15 91 2 0,23 1,5 5 89 9,8 0,006 0,5 2,7 13 1,9 0,6 0,09 11 290 11.8.2015 1,0 0,25 45 2 0,26 0,001 2,6 5 95 9,1 0,003 0,4 3,8 11 1,2 0,6 0,08 11 350 1.9.2015 1,0 0,26 63 2 0,25 0,002 2,7 4 89 8,7 0,002 0,5 4,2 12 2,8 0,7 0,06 9 350 13.10.2015 1,0 0,23 90 6 0,25 0,001 2,4 7 86 11,2 0,002 0,5 3,9 14 2,1 0,8 0,1 11 370 19.11.2015 1,0 0,24 110 14 0,24 0,001 2,5 8 90 12,8 0,004 0,6 4,4 14 1,8 0,9 0,13 10 440 28.1.2016 0,2 0,37 55,6 7 0,18 0,001 4,7 7,3 69 10 0,002 0,59 4,85 9,1 0,5 1 11 300 8.3.2016 0,5 0,35 33,7 9 0,15 0,001 4,8 8 63 9,1 0,002 0,68 4,74 7,7 4 0,9 17 300 25.4.2016 1,0 0,29 89,3 19 0,2 0,002 4,1 10 78 11 0,005 0,54 4,62 13 3 0,9 11 450 2.5.2016 1,0 0,24 198 16 0,26 0,003 2,8 11 85 12 0,008 0,69 3,9 15 18 0,8 19 470 12.5.2016 0,2 0,14 151 13 0,31 0,002 1,9 9 110 14 0,006 0,59 2,22 16 12 0,4 10 390 18.5.2016 0,5 0,15 112 14 0,28 0,003 1,9 7,7 110 13 0,005 0,25 2,28 14 0,5 0,5 9,2 380 25.5.2016 0,2 0,13 122 7 0,23 0,002 1,6 5,5 100 12 0,004 0,41 2,4 12 1,7 0,4 7,8 340 8.6.2016 0,3 0,16 67,9 9 0,22 0,001 1,6 4 86 9,1 0,002 0,44 2,91 12 1,3 0,5 7,7 350 14.6.2016 0,2 0,17 70,7 10 0,23 0,001 2 2 94 9,9 0,002 0,44 3,04 11 11 0,5 4,6 300 2.8.2016 1,0 0,24 105 20 0,28 0,001 2,7 3,9 69 6,3 0,005 0,43 3,91 12 1 0,7 9,1 400 12.1.2017 0,35 2 7,7 82 11 8,5 2 16 330 23.3.2017 0,36 2 8,1 75 11 7,4 1,1 15 360 25.4.2017 0,37 10 8,3 76 11 7,3 5 15 370 2.5.2017 0,44 14 8,9 74 10 7,7 2 450 9.5.2017 0,39 30 15 68 9,9 8,2 1 520 17.5.2017 0,32 2 11 85 12 8 5,3 490 6.6.2017 0,15 12 6,6 97 12 14 2 360 14.6.2017 0,16 2 4,6 110 11 12 9 530 31.8.2017 0,27 9 5 76 7,9 9,5 2,3 250 12.9.2017 0,25 11 4,7 95 10 10 3,7 300 16.10.2017 0,31 8 6 93 11 9,4 2,7 18 280 16.11.2017 0,28 13 7,7 89 13 15 4,4 13 420

Liite 7 Paikan nimi Aika Koliformiset bakt. Lämpök. Cr Cu Pb Lt Mg Mn Na Ni NO2+3- N TOC ph SiO2 Fe Sameus Se Zn Sr SO4 Sähkönjohtavuus Liite 7.7 Ti V Väriluku kpl/100ml C mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l TUA FNU mg/l ms/m mg/l Pt KEMIJOKI 13.1.2014 1 0,49 0,84 0,09 0,1 2 20 2,1 1 98 5,4 6,96 9,3 590 2 0,05 1,9 21 4,8 6 0,5 0,24 60 ISOHAARA 10.3.2014 2 0,36 1,3 0,11 0,2 1,7 18 2,1 0,32 120 4,4 6,72 9,3 620 2 0,05 1,8 20 3,5 5,4 1,2 0,21 45 14000 7.4.2014 0,4 0,35 0,08 0,5 1,8 20 2,1 0,56 110 4,1 6,84 9,4 720 2 0,05 1,6 20 3,8 5,5 1,1 0,24 45 24.4.2014 0,45 1,2 0,12 0,6 1,8 51 1,8 0,61 130 6,3 6,88 8,1 920 3 0,05 2,2 18 3,7 5,2 2,1 1,2 90 28.4.2014 0,44 0,48 0,1 0,8 1,6 50 1,8 0,49 98 6,7 6,98 8,4 1000 3 0,05 1,8 18 3,3 4,7 2,8 0,36 75 6.5.2014 0,47 0,45 0,1 2,5 1,3 47 1,5 0,45 61 7,8 6,87 8,2 1100 4 0,05 2,3 15 2,8 4 2,7 0,4 100 12.5.2014 0,45 0,43 0,08 4 1,3 38 1,4 0,56 50 8,1 6,99 7,8 1100 3 0,05 1,6 15 2,4 3,7 2,4 0,36 90 19.5.2014 0,52 0,61 0,1 5,7 1,3 36 1,5 0,52 35 9 6,89 7,5 1100 4 0,05 1,6 14 2,4 3,5 1,7 0,47 110 10.6.2014 0,41 0,73 0,06 15 1 32 1,1 0,49 18 8,7 6,78 5,2 600 2 0,05 1,5 11 1,7 2,7 0,5 0,28 85 16.6.2014 0,5 0,62 0,07 15,2 1 37 1,2 0,59 22 11,8 6,89 5,2 630 2 0,05 1,5 11 2 2,9 1,5 0,31 85 11.8.2014 0,54 1,2 0,09 22 1,3 62 1,5 2,6 26 7,3 7,19 5,7 430 2 0,05 1,7 17 2,5 4 0,5 0,23 75 2.9.2014 0,37 0,9 0,05 14,4 1,4 32 1,6 0,41 17 7,7 7,19 6,3 580 2 0,05 0,8 18 2,5 4,2 0,5 0,24 75 15.10.2014 0,39 0,63 0,03 5,2 1,5 4,4 1,8 0,56 29 7,3 7,21 6,9 460 2 0,05 6,7 18 2,9 4,3 0,5 0,21 65 26.11.2014 0,46 0,32 0,06 0,4 1,6 27 2 0,45 43 7,1 7,1 8,5 630 1 0,05 1,1 18 3,5 4,7 0,5 0,27 75 19.1.2015 0,41 0,56 0,05 0,1 1,9 18 2,1 0,38 78 5,2 6,88 10 610 1 0,05 1 21 4 8,7 0,5 0,23 60 9.3.2015 0,35 0,42 0,04 0,2 1,9 17 2,2 0,44 120 4,8 6,87 9,5 600 2 0,05 0,9 3,5 5,7 50 22.4.2015 0,48 0,87 0,14 0,4 2,1 37 2,3 0,66 190 5,2 6,88 9,6 850 2 0,05 3,1 4,4 6,2 70 7.5.2015 0,47 1,3 0,16 3,2 1,7 69 1,8 0,71 100 9 6,84 8 1300 4 0,05 2,7 3,8 4,7 100 12.5.2015 0,85 1,1 0,28 3,6 1,2 250 1,2 0,87 55 9,9 6,63 5,9 2100 10 0,05 4,6 2,3 3 130 20.5.2015 0,54 0,85 0,15 4,6 0,7 78 0,9 0,58 16 9,3 6,44 4,2 1300 5 0,05 2,9 1,3 2 140 27.5.2015 0,54 0,77 0,13 7 0,8 45 1 0,66 19 9,5 6,52 4,8 1000 4 0,05 3,2 1,4 2,1 110 9.6.2015 0,5 0,89 0,09 11 1 37 1,1 0,68 23 9,3 6,73 5,2 820 2 0,05 2 1,9 2,6 110 16.6.2015 0,47 0,9 0,08 11,2 0,9 32 1,1 0,63 4 8,6 6,78 5,4 760 2 0,05 1,8 1,8 2,6 100 11.8.2015 0,47 1,7 0,07 17,3 1,2 5,6 1,3 0,49 19 8,1 7,17 6,3 480 2 0,05 1,6 2,5 3,6 90 1.9.2015 0,53 0,41 0,06 16,3 1,3 32 1,5 0,53 23 8,2 7,14 6,3 700 2 0,05 1 2,1 3,9 100 13.10.2015 0,51 0,41 0,08 4,2 1,3 31 1,5 0,51 29 9,4 7,03 7 940 2 0,1 1,4 2,1 3,5 110 19.11.2015 0,56 0,47 0,09 0,8 1,6 32 1,6 0,69 83 9,6 7,03 8,3 1000 2 0,05 1,5 3,5 4,2 110 28.1.2016 0,47 0,38 0,05 0,3 1,52 17,4 1,71 0,38 98 7,4 6,79 9,2 779 1,3 0,05 1,1 3,3 4,7 80 8.3.2016 0,39 0,22 0,04 0,3 1,46 17,2 1,63 0,29 110 6 6,78 9,2 749 1,6 0,05 0,9 3,1 4,7 60 25.4.2016 0,45 0,45 0,09 0 1,55 38,5 1,6 0,46 130 8,5 6,73 8,6 1080 2,9 0,05 1,5 3 4,5 85 2.5.2016 0,63 0,79 0,22 0,3 1,3 95,4 1,26 0,63 100 9,8 7,08 7,5 1410 6,5 0,05 4,4 2,5 5,5 90 12.5.2016 0,53 0,57 0,11 5,5 0,69 55,6 0,88 0,53 30 9,6 6,63 5,3 1080 4,2 0,05 2,2 1,2 2 90 18.5.2016 0,47 0,61 0,14 7,2 0,63 38,1 1,1 0,53 29 9,4 6,63 5,1 741 3 0,05 2,1 1,3 2,1 90 25.5.2016 0,46 0,48 0,07 9,8 0,69 28,3 0,86 0,65 27 9,4 6,62 5,1 768 1,9 0,05 1,4 1,5 2,2 85 8.6.2016 0,44 0,48 0,06 13,1 0,87 30,9 1,1 0,45 14 8,4 6,9 5,3 552 1,6 0,05 1,4 1,8 2,6 65 14.6.2016 0,45 0,58 0,06 13,2 1 28,5 1,15 0,47 14 7,7 7,07 5,5 629 1,7 0,05 2,1 2,1 2,7 85 2.8.2016 0,5 1 0,1 19,7 1,25 47,7 1,39 1,2 15 9,2 7,17 5,9 814 2,6 0,05 10 2,1 3,6 90 12.1.2017 110 6,87 878 1,5 5,1 65 23.3.2017 140 6,89 941 1,6 5,3 55 25.4.2017 140 6,96 922 2 5,5 55 2.5.2017 160 6,71 914 2,2 6 60 9.5.2017 240 6,85 1130 2,8 5,5 65 17.5.2017 140 6,78 1270 2,8 4,9 85 6.6.2017 32 6,42 1370 3,4 2,5 120 14.6.2017 43 7,08 836 0,89 2,6 90 31.8.2017 16 7,32 749 1,6 3,9 75 12.9.2017 18 7,27 737 1,3 3,6 65 16.10.2017 38 7,25 840 1,5 4,4 60 16.11.2017 100 7,09 934 2,4 4,4 85

Liite 1.2. Kalankasvatuslaitosten sekä limoittumistarkkailupaikkojen sijainti Pohjakartat ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta Napapiirin Kala Oy, Seitakorva 1. yläpuoli n. 500 m laitoksen yläpuolella, uoman keskellä betoninen uittopuomin kiinnitysarkku YKJ 7369544-3515649 2. ensimmäinen alapuolella n. 100 m laitoksen alapuolella maapadossa YKJ 7368943-3515219 3. toinen alapuolella n. 500 m laitoksen alapuolella betoninen uittopuomin kiinnitysarkku YKJ 7368490-3515208 Napapiirin Kala Oy, Vanttauskoski 1. yläpuoli n. 550 m laitoksen yläpuolella, vastarannalla i o kivi YKJ 7364452-3486544 2. ensimmäinen alapuolella laiturin betonisen kellukkeen pää YKJ 7363954-3486382 3. toinen alapuolella maapato voimalaitoksen vieressä YKJ 7364246-3486208

LIITE 9 Seitakorvan laitoksen yläpuolinen piste: Seitakorvan ensimmäinen alapuolinen piste:

LIITE 9 Seitakorvan toinen alapuolinen piste: Vanttauskosken laitoksen yläpuolinen piste:

LIITE 9 Vanttauskosken ensimmäinen alapuolinen piste: Vanttauskosken toinen alapuolinen piste: