Outokumpu Finnmines OY Pyhäsalmen kaivos Timo Mäki KASKELAN TUTKIMUKSET TALVELLA 1991 1. Lähtötilanne Outokumpu Finnmines OY Malminetsinta on tutkinut Kaskelan aihetta useita kertoja 1960-luvulta lähtien. Kaskelan malmikriittinen vyöhyke on n. 2 km pitka ja n. 100-200 m paksu. Ensimmäisessä kairausvaiheessa saatiin yksi lyhyt malmiluokan lavistys (kohteen sijainti liitteessä 1). Satelliittimahdollisuuden vuoksi tehtiin 1987 parhaan lavistyksen kohdalle pintaan tiheä taryporanaytteenotto. Pinnasta saatiin rajattua n. 120 m pitka ja keskivahvuudeltaan n. 3 m paksu melko yhtenäinen malmilaatta. Laatan Zn-pitoisuus oli kalliomurskenaytteiden perusteella 5 %, mikä vastasi hyvin lavistyksen pitoisuutta (liite 3). Pintaosan ja Pyo/Ksk-5:n lavistyksen ympärille tehtiin 0KME:n toimesta 20 lyhyttä kairareikää (Pyo/Ksk-15-34). Malmilinssi osoittautui pieneksi ja epayhtenaiseksi. 0kme:n arvion mukaan malmia oli kahdessa linssissa yhteensa n. 48 000 t. Syvemmällä n. 20-50-tasojen välissä 33000 t, jossa sinkkia 7.1 % ja pinnalla n. 15000 t ja sinkkia siinä n. 5 8. Varsinaisessa pintaosassa ei ollut yhtään reikaa ja arvio perustui taryporanaytteenottoon. 2. 0KP:n tutkimukset Alustavan kannattavuuslaskelman perusteella (liite 2) tuotannon arvoksi tuli n. 8 milj. mk ja kustannuksiksi n. 6 milj. mk (avolouhos, LTS-92 hinnat, malmia 44 000 t). Koska kannattavaan louhintaan näytti olevan mahdollisuudet päätettiin tehdä muutama lisäreikä pintaosan ja parhaimpien lavistysten varmistamiseksi. Helmikuussa 1991 tehtiin Suomen Malmi Oy:n kairauskoneella 8 reikaa (Pyo/Ksk-35-42) yhteensa 232.5 m, profiilit y=47475 - y=47575. Reiät tehtiin 0KME:n rahoituksella.
Reikäprofiilit ovat liitteessa 4 ja reikäraportit liitteessa 5. Liitteessä 6 ovat malmiarviotaulukot. Malmin syvemmän osan ytimeen tehtiin kolme reikaa (37,38,40) profiileihin 47525 ja 47500. Paras osa kutistui huomattavasti. Pintaosaan tehtiin 5 reikaa (35,36,39,41,42) profiileihin 47475-47575. Syvemmällä olevan ja pinnassa olevan linssin valissa ei näyttäisi olevan louhittavaa malmia. Pintaosan malmi rajoittuu täryporatuloksen mukaisesti pääosin syvän malmin itäpuolelle. Kairausten mukaan pintaosa jatkuu yli 2 m paksuna vain n. 5-10 m syvyyteen. Taulukko 1. In situ malmiarvio Syvä osa 13000 t 0.39 6.16 0.18 24.4 35.8 Pinta 10000 t 0.4 5.0 30. OO* Yht. 23000 t 0.4 5.6 33.00 * arvio täryporanaytteenoton perusteella Minimipaksuutena on käytetty 2 m. Syvään osaan liittyy n. 3000 t malmia, jonka paksuus vaihtelee 1-1.5 m. 4. Tuotannon arvo ja kustannukset Koska malmin syvan osan ja pinnan valissa ei ole louhittavaa malmia tulisi käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi louhia syvä osa maanalaisena ja erillinen pintamalmi avolouhoksena (vaihtoehto 4 liite 2). Tämäkin vaihtoehto kaatuu maanalaisen osalta kustannuksiin. Taulukossa 2 on kustannukset ja tuotot molehnille vaihtoehdoille PTS:n mukaisilla hinnoilla ja inflaatiokorjatuilla kustannuksilla (Zn:n jalostuspalkkionykyisenhintakaavanmukaan,kuparin jalostuspalkkiota nostettu 5% vuosittain).
Taulukko 2. Hinnat PTS-1991 mukaan, kustannuksissa 5%- infl.korotus (tuotannonarvolaskelmat liitteessä 7). AVOLOUHOS AVOLOUHOS +MAANALAINEN - VUOSI TULOT(MR/T) MENOT(MR/T) MENOT Kuva 1. Sama asia näkyy kuvassa 1. w KASKELA *101- KASKELA 1- M II - i m 5n 0.. o -, R r n *PI en- rn 7-
Maanalainen louhinta ei ole kannattavaa koko PTSkaudella. Paras tulos saadaan pelkästä avolouhoksesta joka tulisi louhia ennustetun seuraavan sinkin hintapiikin aikana. Tulot olisivat 2.9 milj. mk ja menot 1. 1 mk sen aikaista rahaa. Jotta sama tulos saataisiin ensi vuonna pitäisi sinkin hinta olla 6.80 &/kg. Malmin tuotosta 74 % tulee sinkistä, 17 % pyriitistä ja 9% kuparista, pikku lisä tulisi jalometalleista. Pintaosan louhiminen edellyttäisi n. 300 m kairausta ja koemontutusta (irtomaita on n. 2-5 m).tutkimukset voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa ja ne vievät aikaa n. 2 viikkoa. Tutkimuskustannukset ovat n. 150000 mk (nyt). 0kme:n reiista on otettu 1989 näytteet laboratoriomittakaavaista rikastuskoetta varten Tehdyissä kokeissa ei ilmennyt rikastusongelmia. Malmi sisältää paikoin magneettikiisua. Valtaus on voimassa 18.8.1993 asti! Liitteet: Sijaintikartta Kustannuslaskelmat (PeM) Täryporanäytteenoton tulos Kairausprofiilit Reikäraportit Malmiarviotaulukot Tuotannonarvolaskelmat Valtauskirjan kopio Jakelu: OKP (2kpl) OKME
I I I 3447 3448 3449 3450 3 IAl. K. Grolidahl (0). H. ~angas (C). A Luukkonen (C). M Punkeri (C). E. Manninen (Dl. K. Kalliola~i (D) MAANMITTAUSHALLITUKCEN KARTTAPAINO. HELSINKI 1985
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 4.26 Mk/t-Zn Cu-hinta 7.24 Mk/t-Cu Sul.palkkio 631 Mk/d.Int Sul.palkki 345 Mk/d.Int Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/dmt Jal.palkk. 1.05 Mk/d.Int Tuotanto : Malmin maara CuR maara Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR maara S-saanti SR: n hinta Malmin arvo: Kupari 11 Mk/t Sinkki 97 " Pyriitti 44 " Tuotannon arvo : Yht.. -------- 152 Mk/t 2282 tmk ~askettu Z/l992 hinnoilla, Zn su1.p. 1991 mukaan. file okkate 1 20.1.1991 tvm
- H~/mli r&!"4vj 35 f/ a'3d-t 496, 0 /i 050.-- - Muu f '7.3 2~0
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 4.26 Mk/t-Zn Cu-hinta 7.24 Mk/t-Cu Sul.palkkio 631 Mk/dmt Sul.palkki 345 Mk/dmt Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/dmt Jal.palkk. 1.05 Mk/dmt Tuotanto : Malmin maara CuR määrä Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR maara S-saanti Malmin arvo: Kupari 11 Mk/t Sinkki 128 " Pyriitti 44 " Yht.. SR: n hinta -------- 183 Mk/t 100 Mk/dmt Tuotannon arvo : 6400 tmk ~askettujf71992 hinnoilla, Zn su1.p. 1991 mukaan. file okkate 2 20.1.1991 tvm
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 4.26 Mk/t-Zn Cu-hinta 7.24 Mk/t-Cu Sul.palkkio 631 Mk/dmt Sul.palkki 345 Mk/dmt Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/dmt Jal.palkk. 1.05 Mk/dmt Tuotanto : Malmin maara CuR määrä Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR maara S-saanti Malmin arvo : Kupari 11 Mk/t Sinkki 128 " Pyriitti 44 " Tuotannon arvo: Yht.. SR: n hinta -------- 183 Mk/t 8046 tmk Laskettu,Z/l992 hinnoilla, Zn su1.p. 1991 mukaan. file okkate 3 20.1.1991 tvm 100 Mk/dmt
, I I. ' I I. l.. I I!..,, ; i / i :.... /I
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 4.26 Mk/t-~n Cu-hinta 7.24 Mk/t-Cu Sul.palkkio 631 Mk/dmt Sul.palkki 345 Mk/dmt Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/dmt Jal.palkk. 1.05 Mk/dmt SR : n hinta 100 Mk/dmt Tuotanto : Malmin maara CuR maara Cu-saanti ZnR määrä Zn-saanti: SR maara S-saanti Malmin arvo: Kupari 11 Mk/t Sinkki 121 " Pyriitti 44 " Tuotannon arvo: Yht.. -------- 176 Mk/t 7766 tmk ~askettux/1992 hinnoilla, Zn su1.p. 1991 mukaan. file okkate 4 20.1.1991 tvm
OUTOKLTMPU OY?YU ~4;: Kunta: - ---.. Pu : KAIRAUSRAPORTTI hld. 91 yf ------------.--.--- - ----------. lkij&aus n:o ReikZ n:o?-ro(la= - 36 l2 Esiintyma:_--5>L5.k h ---------------- suunta: WrdinaatitX Sijainti :----------------- -------- - ------ Kaltevuus: 5.0 't 7.500 \ KEliIattu aikana: ----------- \3\ - - ----- ----- 0 m175~,y 32 33 o 10 11 1819 61 65 72 73 /D m 2 b3 rn rn o rn rn O m - rn Kaltevuusmittaukset m 0 0 m 0 m 0 0 O m 0 m o m m m m 0 0 0 0 0 0 0 0 m 1 m n-l-- m m m m
Reikä n:o WrdinaatitX KAIRAUSRAPORTTI 2 159 Kairattu aikana.! ------------ - - ---- - ----- n 3 /hde5/1 0 Kaltevuus- -- m m 0 0 mittaukset rn O m m 1 I I I I I I Syws Kivila j i-- Analyysit m lyhennys Kivilajiseloste Pituus &9 m 4 2 b l9 20,%A km 5 7 59 61 63 65 26 31 36 41 16 51 b6 61 66 N:o -2.0.bO HVULL ---------- ---------------- - -- -- -- - - -- -- 4- - - ----- boe ------------------------------------..--------- ----------------- - - - - < ------------------------------_-.-------------------------------------.---- - -- --------- -25,Pe AFO *&Li-,\LU-~,--KV~ ----------.------------------------- - ------- p- --.- --.,----.-.-.-.--_------. ---------- + A - r ------------------ r + L-L- AF ----.------- -----...--.---...----.-------..----------------.-----------------. - - --- ---------..------------------- -27.40 bnhrb u-.--b- --------- F. r-\-pr, ---------- ---------- ------------------.----- - ---.--- ---- ----- --------------------------------------------. - ' ~ B. 1 3 ~t=r3 *Zr- p t, _-- - I_-- --l-_-_--^_ --------------------------------------------------------------.-------------------- --------------.-------- - --30.53 LUYAFO.- --- --- -.-. --.. ~~:d ----. --,- LEP-C- + -krh- 31 '.- - - --- - ---- -------.- 0,\'1 - -- -- -. 6.c5 --.-------&,te - - --- ---- --- ---------------.-- -- - ---- - - - - - -- - -- I - -- ~ - G -- - ~ - ~ o -30.37 ------------------,.- s r ~ t r ~ k ---------------------------- 2-(; ----------.------------------- 0. \4'.\ -------------- 3.1 Ltfi.7- ---- ---- I?GY ------- ( - - 31.00 rrohrfu \Lcb u4 ht? 1 rpe -,------------------------------, &I ----------------------------------. ---- 6.c3 Q,(T ------- c.c -----------------------------------------..------- IP6'fZ - YI.20 \LPD~~FK -----------------------------------------------, m.u& 4L LILO -----.------------- ----- ------------- ----- ------------------------------------------ ------------------..---------- e w : d L ku4 10. ---,-,------- 31!, -------.---------..---- - --------------------- ------- ----------------------------------------------- fcub sc --------- --------- --------- -------------------- ---------..--- ---------------- bccu ---------------------------------------.-------- - --- - ------- ------------- - - --------.------------------------------------------------ --------------------------------------------- --------- ------- ---------------------------------- ------ --------- -------- --- - ------------ -------------- - - - -_-- -_--------------- ------ ------- ---------- - --------------- --------- ----------------- - ------ -------- --- --- - - --- --- - - - ---- - - - ---- -- - --- ---- ---------- - - ----- - ----. I~eikä n:o -------------- ------ Leikkaus n:o ----------------------
i t 1 I I 1 I I 1 I I ' 1 : I I 1 1 1 1 1 ' 1 I I 1 1 1 1 I I 1 1-1 1 Isl ; i, - 1 1 1-1 I I I, irji i : ;!x; i 5s: i3 i 1
3 - - m o o 0 0 - o v O L O n n o C VI <L* 0- VI rn.- - -+ 'u
V) 2 0 0 + - 0 " V1 9 9 E l l m v - E U, 0- Vi - 0- O L O n a 0 m -- u -"--
- VI mm- 3 C inmin - 0 m u u Cu c m - u m 3-0 0 m o o o 0 0 0
KASKELA Tuotannon arvo ja käyttökustannukset 1992-1997 Sinkin ja kuparin hinta PTS 1991 mukaan. Käyttökustannukset ja kuparin jajostuspalkkio korjattu 5%-inflaatiolla. Sinkin käsittelypalkkio hintakaavan mukaan. Pelkkä avolouhos Vuosi Kustannukset (mk/t 1 1992 137 1993 144 1994 152 1995 159 1996 167 1997 176 Tuotot (mk/t 1 148 161 179 2 3 0 290 263 Avolouhos ja maanalainen louho Kustannukset Tuotot
KASKELA/ALUSTAVA TULOSLASKELMA AVOLOUHOS Y=7520-7630 PeM 16.1.1991 (korjattu pienemmanmalmimaaran mukaisesti, 20.8.1991/tvm). Kustannukset: mk/t tmk -maankäyttöoikeus 25 ha a 5000 mk 12.5 125 -malmin tutkimukset OKP 15 150 -louhostie, ojitukset, selkeytysallas ja käyttöalue 5 50 -maanpoisto 15000 m3 a 12 mk 18 180 -raakun louhinta 5000 m3 a 14 mk 7 70 -raakun käsittely 5000 m3 a 12 mk 6 60 -malmin louhinta 2500 m3 a 15 mk 3.8 -malmin kasittely louhoksella 2500 m3 a 18 mk 4.5 45 -malmin kuljetus 0KP:lle ja murskaus 2500 m3 a 55 mk 13.8 137.5-1ouhintamaksu 10000 t a 0.5 mk 0.5 5 -rikastustutkimukset 5 50 -malmin rikastus 10000 t a 30 mk 30 300 -muut 10 100 ------------------- yht. 131 mk/t 1310 tmk
KASKELA/TULOSLASKELMAN LÄHTOTETOJA AVOLOUHOS Y=7520-7630 MAANALAINEN Y=7455-7540 PeM 16.1.1991 (korjattu uuden malmiarvion pohjalta 20.8.91/tvm). Kustannukset: mk/t tmk -malmin tutkimukset -louhostie, ojitukset, selkeytysaltaat ja käyttöalue -sähköt -maanpoisto 15000 m3 a 12 mk -raakun louhinta 5000 m3 a 13 mk -raakun kasittely 5000 m3 a 12 mk -malmin louhinta avolouhos 2500 m3 a 17 mk (avolouhos) -malmin kasittely louhoksella 2500 m3 a 17 mk -perät 16 m2 380 m a 7000 mk -malmin louhinta (maanalainen) 13000 t a 21 mk -malmin kasittely louhoksella 13000 t a 17 mk -malmin kuljetus 0KP:lle ja murskaus 23000 t a 13 mk -1ouhintamaksu 23000 t a.5 mk -rikastustutkimukset -malmin rikastus 23000 t a 30 mk -muut... yht. 241.85 5563
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 3.86 Mk/t-Zn Cu-hinta 7.00 Mk/t-Cu Sul.palkkio 630 Mk/dmt Sul. palkki 339 Mk/dmt Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/dmt Ja1. palkk. 1.05 Mk/dmt Tuotanto : Malmin maara CuR maara Cu-saanti ZnR määrä Zn-saanti: SR maara S-saanti SR:n hinta 100 Mk/dmt Malmin arvo: Kupari 14 Mk/t Sinkki 90 " Pyriitti 44 " Yht. 148 Mk/t Tuotannon arvo: 1992 Raakkulaimennus 10% 3396 tmk
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 4.31 Mk/t-~n Cu-hinta 6.86 Mk/t-Cu Sul.palkkio 666 Mk/d.Int Sul.palkki 355 Mk/d.Int Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/d.Int Jal.palkk. 1.10 Mk/d.Int SR: n hinta 100 Mk/d.Int Tuotanto : Malmin maara CuR maara Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR maara S-saanti Malmin arvo: Kupari 13 Mk/t Sinkki 104 " Pyriitti 44 " -------- Yht. 161 Mk/t Tuotannon arvo: 1993 Raakkulaimennus 10% 3705 tmk
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 4.84 Mk/t-Zn Cu-hinta 7.61 Mk/t-Cu Sul.palkkio 708 Mk/d.Int Sul.palkki 373 Mk/d.Int Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/d.Int Jal.palkk. 1.16 Mk/d.Int Tuotanto : Malmin määrä CuR maara Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR maara S-saanti SR:n hinta 100 Mk/d.Int Malmin arvo: Kupari 14 Mk/t Sinkki 120 " Pyriitti 44 " -------- Yht. 179 Mk/t Tuotannon arvo: 1994 Raakkulaimennus 10% 4114 tmk
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 6.20 Mk/t-~n Cu-hinta 11.97 Mk/t-Cu Sul.palkkio 817 Mk/dmt Sul.palkki 392 Mk/dmt Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/dmt Jal-palkk. 1.22 Mk/dmt SR : n hinta 100 Mk/dmt Tuotanto : Malmin maara CuR maara Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR maara S-saanti Malmin arvo: Kupari 23 Mk/t Sinkki 163 " Pyriitti 44 II -------- Yht. 230 Mk/t Tuotannon arvo: 1995 5285 tmk Raakkulaimennus 10%
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 8.05 Mk/t-Zn Cu-hinta 14.06 Mk/t-Cu Sul.palkkio 977 Mk/d.Int Sul.palkki 412 Mk/d.Int Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/d.Int Jal.palkk. 1.28 Mk/d.Int SR : n hinta 100 Mk/d.Int Tuotanto : Malmin maara CuR maara Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR määrä S-saanti Malmin arvo: Kupari 27 Mk/t Sinkki 219 " Pyriitti 44 " -------- Yht. 290 Mk/t Tuotannon arvo: 1996 6674 tmk Raakkulaimennus 10%
0KKA:n TUOTANNON ARVO 0KP:ssa Zn-hinta 7.26 Mk/t-~n Cu-hinta 12.50 Mk/t-Cu Sul.palkkio 902 Mk/dmt Sul.palkki 433 Mk/dmt Sakot (Fe ja kost.) 8 Mk/dmt Jal.palkk. 1.34 Mk/dmt SR:n hinta 100 Mk/dmt Tuotanto : Malmin maara CuR maara Cu-saanti ZnR maara Zn-saanti: SR maara S-saanti Malmin arvo: Kupari 24 Mk/t Sinkki 195 " Pyriitti 44," Yht. 263 Mk/t Tuotannon arvo: 1997 6053 tmk Raakkulaimennus 10%
Kaivosrekisteri N:o... 4.30.1 \ VALTAUSKIR JA Kauppa- ja teoilisuusministeriö on, nojautuen 17 päivänä syyskuuta 1965 annetun kaivoslain (503165) ja 17 päivänä joulukuuta 1965 annetun kaivosasetuksen (663165) säännöksiin, tänään tekemallään päätökseliä antanut tämän valtauskqan, jonka nojalla valtaajalla on oikeus valtausalueeiia kaivoskivennäisiin kohdistuvaan tutkimustyöhön siten kuin kaivoslain 3 luvussa valtausoikeudesta säädetään. Valtaajan nimi, ammatti ja kotipaikka:...quta kupu... Q y... C,... ani, hta, kylä ja tih, joosa valtazualue on tai, milloin on kysymy~ tilaon hlumattoma~ta aluee~ta, vaotaavat tiedot oeka kunkin tilan ja tilaan huh~mattoman alueen kobhlta.!.ii>ii:,.r..i(,,...- erikseen valtazualueeoeen oioäl~vän ooan pinta-ah:..... il-. ^,...N... Oulun lääni t... Pyhäjärven kunta t... P~h.a ~.ar.ven-.. ky1.a.:...,!,- EI1... Kauniskangas 10:164 14,8 ha.... Pirttikangas 70 : 7 8,2 " Keskipalsta 70:6 1.1,6 " ;. ~iiii~i~i~i!~~j =ii b a Valtazualueen ogainti ja rdat: i:lmene.~ät.va~~ha.k.emukse.~n...li~t.e:.-...~~!.~... tystä kartasta, josta valokopio on tärnän valtausk~,j.an...,... liitteenä Valtazualueen nimi: Ka ckela Kaivookiven~ioet, joita hahja ota& alueella olevan: s in k k i......................,,,,...... Iii 11... Kaivoopiirin maiiräämifii on haettava kijallioe~ti Rauppa- ja teolliot~~mini.rtenöz.tä vizmeiotään... 1.!.=.8.=.1.9.9.3... Outokumpu Oy
dwf. a, Y d Tasta valtausalueesta on valtaajan kuluvalta ja kultakin seuraavalta kalenterivuodelta tai sen osalta viimeistään seuraavan vuoden maaliskuun 15 päivänä suorit ettava kauppa- ja teoliis usministeriölle ( postisiirtotili 2224-0) vuotuinen valtaw- - maku, jonka suuruus o '... -1 markkaa hehtaarilta laskettuna valtaus- alueen tähän valtauskqaan merlutyn suuruuden mukaan. Tasta valtausalueesta on valtaajan.kuluvalta ja kultakin seuraavalta kalenterivuodelta tai sen osalta suoritettava jokaiselle valtausalueeseen kuuluvan maa- tahi vesijonka suuruus o mark - kaa hehtaarilta laskettuna alueen tähän valtauskirjaan merkityn pinta-alan mukaan. Valtaajan on vuoden kuluessa taman valtauskqan antopäivästä lukien toimitettava todistus ensimmäisen valtauskorvauksen suorituksesta kauppa- ja teollisuusministeriölle. Seuraavilta vuosilta valtaajan on suoritettava valtauskorvaus viimeistään kunkin vuoden maaliskuun 15 päiväna. Valtaaja ei saa toimittaa valtausalueella tutkimustyötä ennen kuin kulloinkin kyseessä olevan vuoden valtauskorvaus on suoritettu. Milioin valtausalueella tai sen ulkopuolella suoritetusta tutkimustyöstä taikka alueiden käytöstä aiheutuu jollekin pysyvä5 tai ohimenevää vahinkoa tai haittaa, on valtaaja velvollinen suorittamaan siitä täyden korvauksen, josta valtaajan kaivoslain 15 :n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa ennen tutkimustöiden aloittamista on asetettava vakuus. Valtaaja on velvollinen viranomaisen taikka valtausalueen omistajan tai haltijan vaatiessa esittämään tämän valtauskqan. Valtaaja voi luopua valtausoikeudesta valtausalueeseen tai sen osaan tekemällä siita kirjallisen ilmoituksen kauppa- ja teollisuusministeriölle. Afiiioin luopuminen koskee valtausalueen osaa, on tämä valtauskqa liitettävä ilmoitukseen. Valtaaja on velvollinen toimittamaan vuoden kuluessa siita, kun hän on luopunut valtauksesta tai valtausoikeus on menetetty, kauppa- ja teollisuusministeriölle seikkaperäisen selostuksen valtzusalueella suoritetuista tutkimustöistä ja niiden tuloksista ottaen huomioon, mitä kaivosasetuksen 10 :ssä tutkirnustyöselostuksesta on säädetty. Valtaajan on kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hän oa luopunut valtauksesta tai ii~altausoikeus on menetetty, vietävä valtausalueelta pois rakemuksensa, laitteensa ja muu omaisuutensa. Valtaajan on, luovuttuaan valtauksesta tai sen menetettyään, viipymättä saatettava valtausalue yleisen turvallisuuden vaatimaan kuntoon. Edellä mainittujen määräysten rikkomiseq seuraamuksista on säädetty kaivoslain 15, 17, 20, 21 ja 62-65 5:ssä. Milloin valtausoikeus julistetaan menetetyksi, on valtaajan sitä tarkoittavasta kauppa- ja teoliisuusrninisteriön päätöksestä suoritettava säädetty leimavero. Tähän valtauskirjaan sisältyvään päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta kaivoslain 68 :ssä säädewssä järjestyksessä. '% - alueen omistajalle vuotuinen valtawk0fva1~1, Helsingissä.. ~! päivänä Ylitarkasta ja -+ elo Urpo J.