Viiden tähden keskusta TAMPEREEN ASEMAKESKUS 24.5.2019
TAMPEREELLA TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ ENEMMÄN KUIN IKINÄ ENNEN 2 26.8.2019
2009 26.8.2019 4
2019 2019 26.8.2019 5
TYÖMAA rautateiden päällä
2021
2022 MM lätkää!! 8
2018
2019
2021
TAMPEREELLA INVESTOIDAAN MÄÄRÄTIETOISESTI KASVUN EDELLYTYKSIIN, JOTTA LUODAAN USKOTTAVA KEHITYSNÄKYMÄ ELINKEINOELÄMÄLLE 12 26.8.2019
URBAANI JA KESTÄVÄSTI KASVAVA Kaupungin tavoitteena on kasvaa vuosittain keskimäärin noin 3 000 uudella asukkaalla. Maankäyttöä, asumista, liikennettä, palveluja, taloutta ja investointeja tarkastellaan kasvutavoitteen suhteen kokonaisuutena. Väestönkasvu +1,4 % 1900 uutta asuntoa
KEHITYSNÄKYMIÄ KEHITYSOHJELMAT 14 26.8.2019
KESKUSTAN KEHITTÄMISOHJELMA 2018 2030 VISIO: HYVÄÄ YHTEISTÄ KAUPUNKIA ELINKEINOELÄMÄN VETURI SAAVUTETTAVA JA SUJUVA TAPAHTUMIA, ELÄMYKSIÄ JA PALVELUJA TAMPERELAINEN JA KANSAINVÄLINEN. TAVOITTEET: ASUKKAITA 55 000 (VALMIUS + 15 000 AIKAVÄLILLÄ 2015 2030) TYÖPAIKKOJA 55 000 (VALMIUS + 15 000 AIKAVÄLILLÄ 2015 2030) ELINVOIMALUKU YLI 4 (NOUSUA +0.01/VUOSI AIKAVÄLILLÄ 2015 2030).
K ESKUSTA ON E LINVOIMAINEN JA V IIHTYISÄ KAUPUNGIN KASVU KASVAVA KAUPUNKI TASAPAINOINEN TALOUS 15 000 UUTTA ASUKASTA KESKUSTASSA 2030 MENNESSÄ TYÖPAIKAT JA ELINKEINOT TYÖLLISYYS ON YKKÖSASIA TAMPEREELLA OSATAAN 15 000 UUTTA TYÖPAIKKAA KESKUSTASSA 2030 MENNESSÄ SAAVUTETTAVUUS JA LIIKKUMINEN KAIKKI TIET VIEVÄT TAMPEREELLE KESKUSTA ON SAAVUTETTAVISSA KAIKILLA LIIKENNEMUODOILLA VETOVOIMAISUUS JA IMAGO INHIMILLINEN JA VETOVOIMAINEN KANSAINVÄLINEN KULTTUURI- JA URHEILUKAUPUNKI KESKUSTA ON ELÄVÄ JA VETOVOIMAINEN
USKOTTAVASTA KEHITYSNÄKYMÄSTÄ SEURAA YKSITYISIÄ INVESTOINTEJA TECHNOPOLIS, LUMINARY, TORNI, KANSI., 17 26.8.2019
KEHITTÄMISOHJELMAN TOIMEPIDEKOKONAISUUS 3.1 LIIKENNE JA LIIKKUMINEN TÄRKEÄÄ: Hyvä saavutettavuus ja liikkumisen sujuvuus Liikkumisympäristö osa kaupunkirakennetta ja arkkitehtuuria Raitiotie, joukkoliikenne, kävely ja pyöräily houkuttelevimpia tapoja liikkua Viihtyisä kävely-ympäristö osana urbaaneja kaupunkitiloja Älykkään liikenteen järjestelmät ja tekniset innovaatiot (smart mobility) Autolla keskustaan ja auto helposti parkkiin Hiilineutraali ja turvallinen kaupunkiliikenne Sujuvat yhteydet lentokentille. KÄRKIHANKKEITA: Raitiotie ja sen katuympäristöt Tampereen Asemakeskus Kunkun parkki, Hämpin parkin laajennus, älykäs pysäköinti Näsikallion eritasoliittymä ja Amuritunneli Hämeenkatu ja kävelykadut Kävelyn ja pyöräilyn pääreitit Rantareitit ja Tammerkosken sillat Köysirata Särkänniemi ydinkeskusta.
RAKENTAMINEN JA ARKKITEHTUURI TÄRKEÄÄ: Kaupunkirakenne toimivaksi, ekotehokkaaksi ja hiilineutraaliksi Kulttuuriperintö, kaupunkirakennustaide ja hyvä arkkitehtuuri Parhaat paikat ja maisemat kaikkien ihmisten käytössä Rakentamisessa sekä esteettistä että teknistä laatua Rakennetut alueet ja rakennukset ihmisten elämää varten Ison kaupungin tunnelmaa inhimillisessä mittakaavassa Ympäristöystävällistä ja innovatiivista infrastruktuuria Älykkäät teknologiat osana kaupunkia Tamperelaisuus. KÄRKIHANKKEITA: Tampereen Asemakeskus, Tampereen Kansi Keskustori ja läntinen keskusta Onkiniemi - Särkänniemi - Mustalahti Laukontori - Ratina - Ratinan suvanto Viinikanlahden ja Eteläpuiston asuntoalueet Tammelan ja Amurin täydennysrakentaminen Tampereen taidemuseon laajennus ja Pyynikintori Kaupallinen keskusta ja liikekorttelit.
URBAANIT ULKOTILAT JA KAUPUNKIVIHREÄ TÄRKEÄÄ: Katkeamattomat rantareitit Järvien ja rantojen virkistysmahdollisuudet Pyynikin, Kaupin ja Iidesjärven ulkoilualueiden saavutettavuus Monipuoliset liikuntaympäristöt ja virkistyspalvelut Torit, aukiot, katutilat ja puistot imago- ja identiteettitekijöinä Urbaanien ulkotilojen viihtyisyys, elävyys ja aistielämykset Historialliset puistot ja moderni kaupunkivihreä Toimivat ja kutsuvat pihat osana tiivistyviä kortteleita. KÄRKIHANKKEITA: Ranta-Tampellan puistot ja rantarakenteet Raitiotiekatujen katuympäristöt Keskustorin, Tammelantorin ja Pyynikintorin kaupunkiaukiot Tammelan ja Amurin viherrakenteen kehittäminen Uudet puistot ja liikuntapaikat Urbaanit korttelipihat ja puistokadut Rantojen reitit ja oleskelualueet.
KAUPUNKIKULTTUURI, TAPAHTUMAT JA MATKAILU TÄRKEÄÄ: Merkitys matkailulle ja markkinoinnille Tapahtumien näkyvyys kaupunkikuvassa Monipuoliset ja muunneltavat tapahtumapaikat Yhteisöllisyys, moniarvoisuus ja omaehtoisuus Taiteen, kulttuurin ja urheilun paikkojen tasapaino Tapahtumien aikainen ympäristövastuu ja turvallisuus Saavutettavuus. KÄRKIHANKKEITA: Tampereen Kansi Tammelan stadion Tullikamarin aukio Järvimatkailukohteet Älykkäät palvelut. Santalahden rantapuisto Kehittyvä Tampere-talo Tampereen taidemuseot Onkiniemen kulttuuritehdas
ASUMINEN JA ELÄMÄNTAPA TÄRKEÄÄ: Keskusta-asuminen ja elämäntapa uudistuvat Keskustakoteja monenlaisille ihmisille ja kotitalouksille Asukkaat mukana rakennusten ja ympäristöjen suunnittelussa Pihoilla, puistoissa ja rannoilla yhteisiä paikkoja kaiken ikäisille Asumisen ja asukkaiden palveluja siellä missä ihmisiäkin Asukaspysäköinti on kunnossa, mutta autottakin pärjää Asuntokaduilla ja korttelipihoilla puita ja vihreää Asuntotuotannon määrälliset tavoitteet toteutuvat. KÄRKIHANKKEITA: Uudet asuinalueet urbaanin elämäntavan kehittämisalustoina Keskusta-asumisen, ryhmärakennuttamisen ja osuuskunta-asumisen innovaatiot tontinluovutusohjelmassa Asukasvaikuttaminen osallistavan budjetoinnin keinoin Keskusta-asumisen älykkäät palvelut ja ratkaisut Lasten ja nuorten kaupunkikeskusta Ikäihmisten asumispalvelut keskustassa Turvallisuuden edistäminen.
ELINKEINOT JA OSAAMINEN TÄRKEÄÄ: Erinomainen saavutettavuus ja optimaaliset sijaintiratkaisut Monipuolinen yrittäjyys ja verkostoituminen mahdollista Kaupungin ja keskustan hyvä imago yritystoiminnan tukena Uudet, älykkäät toimintatavat yritystoiminnan kehitysalustana Kävijätalouden edistäminen keskustan kehittämisratkaisuilla Työnteon, oppimisen ja tutkimuksen tulevaisuustrendit huomioon Yliopistoista kehittämishakuisuutta ja osaavaa työvoimaa Tapahtumat ja elämykset osana matkailun kehittämistä. KÄRKIHANKKEITA: Viiden tähden keskusta osana kaupungin brändiä, viestintää ja kaupunkimarkkinointia Ydinkeskustan kaupan, matkailun ja tapahtumien markkinointi Keskustakaupan konsepti, yhteismarkkinointi ja tulevaisuustarkastelu Yritysalueiden rakentaminen, kehittäminen ja markkinointi Saavutettavuutta parantavien liikennehankkeiden toteutus Asemanseudun työpaikka-alueet yritysalustana
Tampereen asemakeskus 25 26.8.2019
Kannen pohjoispuolelle sijoittuva Asemakeskus on koko keskustan ja uuden kaupunginosan ja elämysalueen toiminnan ja saavutettavuuden olennainen osa. Asemanseudusta muodostuu kaupungin kehittymisen myötä Tampereen merkittävin toimistotyöpaikkojen ja lukuisten yritysten keskittymä. Sinne rakennetaan myös runsaasti asuntoja ja uudentyyppinen matkakeskus. Tampereen asemakeskus 26 26.8.2019
28 26.8.2019
29 26.8.2019
5 miljoonaa junamatkustajaa kulkee Tampereen läpi vuodessa 20 miljoonaa ihmistä kulkee 2040 asemakeskuksen läpi vuodessa 3,7 miljoonaa suomalaista asuu kahden tunnin etäisyydellä
ASEMANSEUDUN KOKONAISUUS vuonna 2040
200000 k-m2 2500 asuntoa 1900 työpaikkaa