XVIII KÄÄNTÄMISENTUTKIMUKSEN PÄIVÄT OULUSSA 3.12.2009

11 Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta University of Oulu Faculty of Humanities Kosunen (toim.) ISBN 978-951-42-9335-1 ISSN 1796-4725 Studia humaniora ouluensia K A N SI R A I MO A H O N E N XVIII KÄÄNTÄMISENTUTKIMUKSEN PÄIVÄT OULUSSA 3.12.2009 Toimittanut Riitta Kosunen XVIII KÄÄNTÄMISENTUTKIMUKSEN PÄIVÄT OULUSSA 3.12.2009

STUDIA HUMANIORA OULUENSIA 11 TOIMITTANUT RIITTA KOSUNEN XVIII KÄÄNTÄMISENTUTKIMUKSEN PÄIVÄT OULUSSA 3.12.2009 OULUN YLIOPISTO, OULU 2010

Copyright 2010 Studia humaniora ouluensia 11 Editor-in-chief: Prof. Olavi K. Fält Editorial secretary: Lect. Elise Kärkkäinen Editorial Board: Prof. Matti Lehtihalmes Prof. Ante Aikio Prof. Sari Kunnari Lect. Janne Ikäheimo Lect. Elise Kärkkäinen Lect. Nina Työlahti Researcher Raimo Niemelä Publishing office and distribution: Faculty of Humanities Linnanmaa P.O. Box 1000 90014 University of Oulu Finland ISBN: 978-951-42-9335-1 ISSN: 1796-4725 Also available at http://herkules.oulu.fi/isbn9789514293368 Typesetting: Riitta Kosunen Cover Design: Raimo Ahonen OULU UNIVERSITY PRESS OULU 2010

Kosunen, Riitta (ed.) XVIII Kääntämisentutkimuksen päivät Oulussa 3.12.2009. Faculty of Humanities, Nordic Philology University of Oulu, P.O.Box 1000, FI-90014 University of Oulu, Finland Studia humaniora ouluensia 11 Oulu, Finland Abstract This publication consists of six papers presented at the XVIII Conference of Translation Studies (XVIII Kääntämisentutkimuksen päivät) in December 2009. The conference was hosted by Nordic Philology at the Faculty of Humanities, University of Oulu, and was aimed at students and researchers of translation. Four of the contributions in this publication are written by experienced scholars in translation studies, two by doctoral students. The contributions deal with different aspects of translation studies: translation criticism of poetry translation, semiotic multimodality in film translation, translation teaching, the impact of time and political climate on translation, the use of Latin in today s society and the life work of a librarian-translator.

Saatteeksi XVIII Kääntämisentutkimuksen päivät pidettiin 3. joulukuuta 2009 Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Järjestäjänä toimi pohjoismaisen filologian oppiaine. Tilaisuus keräsi paikalle noin 30 kääntämisestä kiinnostunutta opiskelijaa, opettajaa ja tutkijaa. Esitelmiä pitivät sekä ansioituneet tutkijat ja opettajat että jatko-opiskelijat. Kuusi esitelmää on päätynyt artikkeliksi tähän julkaisuun. Dosentti Pirjo Kukkonen Helsingin yliopistosta käsittelee artikkelissaan Multimodala samspel i det semiotiska rummet Ljus i skymningen (2006) elokuvakääntämistä multimodaliteetin näkökulmasta. Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot esitetään semioottisena tilana, jota vasten elokuvan yksityiskohtaiset taiteelliset ratkaisut kuten valaistus, musiikki, puhe ja kuvakulmat piirtyvät. Elokuvan minimalistinen dialogi on osa tarkoin harkittua esteettistä kokonaisuutta, mikä on huomioitava myös elokuvan käännettyä tekstitystä arvioitaessa. Pohjoismaisen filologian professori Irma Sorvali Oulun yliopistosta on kirjoittanut kaksi artikkelia, joista toinen käsittelee latinan käyttöä nykyajassa ja toinen Rauni Purasen suomennostyötä. Artikkelissa Latina elää myös Oulussa kirjoittaja osoittaa, miten latinan kieli on yhä osa arkipäiväämme. Se elää sanoissa ja sanonnoissa, nimissä ja terminologiassa, yliopiston ja tieteen kielessä, kirkoissa, oopperassa ja tietenkin kirjallisuudessa. Artikkelissa Kirjasto, kulttuuri ja käännös. Näkökulmia Rauni Purasen suomennostyöhön professori Sorvali käsittelee kääntämistä inhimillisenä toimintana ja osana laajempaa ammatillista ja kulttuurista kokonaisuutta. Kirjaston, kielen, kulttuurin ja käännöksen välistä kiinteää yhteyttä lähestytään Rauni Purasen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastonjohtajan, kirjallisuuden tutkijan ja suomentajan elämäntyön kautta. Paula Rossi, myös pohjoismaisen filologian professori Oulun yliopistosta, valaisee artikkelissaan G.H. Mellinin Suomen sota käännöksenä, miten käännökset ovat kytköksissä aikaan ja historiaan. Nimimerkki Antti Jalavan vuonna 1868 tekemä suomennos G.H. Mellinin kirjoittamasta seikkaluromaanista Pavo Nissinen. Scener ur sista finska kriget (1838) seuraa sisällöllisesti alkutekstiä, mutta siitä heijastuu myös autonomian ajan suomalainen kansallistunne. Suomentajan oma aikakausi on siis näin vaikuttanut käännöstekstin joihinkin sisällöllisiin korostuksiin. Artikkeli Hylätty historia. Kääntäjä-tutkijan kriittinen näkökulma Gottfried Bennin staattiseen runoon Quartär on nimensä mukaisesti käännöskriittinen 5

tutkielma saksalaisen runon suomennoksesta. Kääntäjä-tutkija, germaanisen filologian jatko-opiskelija Tarja Heikkilä Oulun yliopistosta vertaa Aale Tynnin suomennosta vuodelta 1957 omaan suomennokseensa ja keskittyy analyysissaan runon sisällön ja muodon suhteeseen. Artikkeli Opiskelijan käännösprosessin tukeminen on kuvaus yliopistopedagogisesta kehittämishankkeesta, joka toteutettiin Oulun yliopistossa germaanisen filologian oppiaineessa syyslukukaudella 2009. Kirjoittaja Eeva Pöykkö on germaanisen filologian jatko-opiskelija ja toimi myös opettajana oppiaineessa kun hanke esiteltiin Kääntämisentutkimuksen päivillä. Artikkeli antaa välineitä kääntämisen teorian ja käytännön integroimiseksi opetuksessa ja sisältää myös opiskelijoiden näkökulmia kehittämishankkeeseen. Oulussa joulukuussa 2010 Riitta Kosunen Pohjoismainen filologia, Humanistinen tiedekunta PL 1000 90014 Oulun yliopisto riitta.kosunen@oulu.fi 6

Sisältö Abstract Saatteeksi 5 Hylätty historia. Kääntäjä-tutkijan kriittinen näkökulma Gottfried Bennin staattiseen runoon Quartär Tarja Heikkilä... 9 Multimodala samspel i det semiotiska rummet Ljus i skymningen (2006) Pirjo Kukkonen... 25 Opiskelijan käännösprosessin tukeminen Eeva Pöykkö... 51 G.H. Mellinin Suomen sota käännöksenä Paula Rossi... 69 Latina elää myös Oulussa! Irma Sorvali... 83 Kirjasto, kulttuuri ja käännös. Näkökulmia Rauni Purasen suomennostyöhön Irma Sorvali... 95 Liite: Ohjelma 7

8

Hylätty historia. Kääntäjä-tutkijan kriittinen näkökulma Gottfried Bennin staattiseen runoon Quartär Tarja Heikkilä 1 Johdanto Tässä esiteltävä Gottfried Bennin runo Quartär ( Kvartääri ) on osa hänen Statische Gedichte -nimistä runokokoelmaansa, jota olen suomentanut vuodesta 2007 lähtien. Tätä kyseistä runoa käsittelen myös tekeillä olevassa väitöskirjassani, koska se on näistä staattisista runoista ainoa, joka on aikoinaan sekä suomennettu että julkaistu. En tässä yhteydessä kerro tarkemmin tuosta kokoelmasta, enkä myöskään selitä, mitä staattiset runot ovat, vaan keskityn ainoastaan tähän runoon, jonka esittelen Harald Steinhagenin (1969) analyysiä ja tulkintaa mukaillen. Tämän jälkeen kommentoin kriittisesti Aale Tynnin vuonna 1957 (1974) nimellä Kvartääriaika julkaistua suomennosta, jota vertaan omaan suomennokseeni (ks. liite). 2 Quartär Kvartääri. Alkutekstin analyysi ja tulkinta Steinhagenin mukaan Quartär eli Kvartääri on kolmiosainen runosikermä, jossa on yhteensä kuusi säkeistöä. Se syntyi lokakuussa 1946. Näin ollen Benn tulkitsee siinä niin Harald Steinhagenin (1969) kuin Anton Reiningerinkin (1989) mukaan toisen maailmansodan jälkeistä tilannetta kokonaisen, antiikin ja nykyajan käsittävän kulttuuripiirin loppuna. Hän siis yrittää tulkita aikakauttaan ja omaa olotilaansa siinä. Toisin sanoen: tässä runossa hän asettaa itselleen viimeistä kertaa tavoitteeksi esittää ja tulkita historian liikkeitä. 9

Runon ensimmäinen säkeistö kuuluu seuraavasti: Die Welten trinken und tränken sich Rausch zu neuem Raum und die letzten Quartäre versenken den ptolemäischen Traum. Verfall, Verflammen, Verfehlen in toxischen Sphären, kalt, noch einige stygische Seelen, einsame, hoch und alt. (G.B.) 10 Maailmat juovat ja juottavat humalan uudeksi tilakseen, viimeiset kvartäärit hautaavat ptolemaiolaisen unen. Rappio, poltto, hairahdus toksisissa sfääreissä, kylmä, vielä muutama styyginen sielu, yksinäinen, vanha ja jylhä. (suom. T.H.) Tällainen siis on Bennin mielestä tilanne uuden aikakauden alussa, jota hän tässä mystifioi mytologiasta peräisin olevilla kuvilla. Historiallinen maailma on korvattu Bennin staattisella ilmaisumaailmalla (Ausdruckswelt), maailmalla, jonka järjestys, Reiningeria lainatakseni, on pian sortuva dionyysiseen kaaokseen. Harald Steinhagen (1969) on tehnyt runosta yksityiskohtaisen muotoanalyysin ja tulkinnan, jonka tärkeimpiä kohtia seuraavaksi referoin ja kommentoin. Siinä osoitetaan hyvinkin perusteellisesti, millä tavalla runon muoto tukee sen sisältöä. Ensinnäkin runon muoto muistuttaa Bennin 20-luvun lyriikkaa. Tuolloin hänen tuotannossaan vallitsevina olivat nimenomaan kahdeksansäkeiset riimirunot. Quartär-sikermän säkeistöjen pohjana on ristisointukaava, joka sitoo runon kahdeksan säkeistöä säejaksoisesti yhteen ja mahdollistaa samalla kunkin säkeistön sisäisen jäsentelyn. Loppusointujen järjestys yhdistää aina neljä säettä ryhmäksi niin, että säkeistön keskellä, neljännen ja viidennen säkeen välissä, on kesuura eli pieni tauko. Tätä kesuuraa Steinhagen kutsuu säkeistön keskisaumaksi. Ensimmäisen säkeistön keskisauma luo selvän järjestyksen säkeistön sisällä. Ensimmäiset neljä värssyä, joissa maailman muuttumista tulkitaan uuden

aikakauden alkuna ja vanhan loppuna, koostuvat kahdesta päälauseesta, joiden verbit ovat virkkeen merkittäviä osia. Kaksi niistä on vieläpä tähdellisellä paikalla loppusoinnussa. Toinen säkeistönpuolikas, jossa lopunajan tilanne esitetään tarkemmin elliptisillä, tiiviisti jäsentyvillä lauseilla, sen sijaan sisältää vain substantiiveja ja adjektiiveja merkityksellisinä lauseenjäseninä. Säkeistö on siis myös kielellisesti muotoiltu keskisauman mukaisesti: lauseenloppu värssyssä neljä korostaa keskisaumaa, mutta samanaikaisesti sointukaavassa vertauskuvallisesti esitetty sauma ohjaa lauseenmuodostusta. Se erottelee stilistisesti ja rytmisesti eri tavalla muodostetut virkkeet ja luo tasapainon säkeistöön, jonka puolikkaat on niin sisällöllisesti kuin kielellisesti, liikkeenä ja rauhana, asetettu vastakkain. Keskisauma jäsentelee ratkaisevasti myös ensimmäisen säkeistön rytmiä. Säkeistön ensimmäinen puolikas koostuu kahdesta päälauseesta, joita yhdistää rinnastuskonjunktio ja jotka käsittävät kukin kaksi säettä. Siten saadaan värssyjen yksi ja kolme lopussa aikaan väkeviä säkeenylityksiä, jotka erityisesti pistävät silmään, koska predikaatit ovat värssyn lopussa, kun taas niiden odotetut täydennykset löytyvät vasta seuraavasta värssystä. Säkeenylitykset siis tuovat värssyihin tiettyä liikettä; ne eivät anna lauseiden liukua keskeytyksettä kulloinkin seuraavaan säkeeseen, vaan saavat säkeiden yksi ja kolme lopussa aikaan lyhyen pysähdyksen, jota vasten rytmi ikään kuin tunkee. Siis ihan kuin vesimassat, joita yritetään padota, siinä kuitenkaan erityisemmin onnistumatta. Keskisauman jälkeisissä neljässä säkeessä sen sijaan alkaa Steinhagenin mukaan rauhallisempi, usein keskeytyvä rytmi: säkeiden rajat on merkitty selkeämmin, ja sen lisäksi säkeiden 5, 6 ja 8 sisällä esiintyy ylimääräisiä kesuuroita. Samanlaista rytmiä kuin neljässä ensimmäisessä säkeessä ei siis voi syntyä. Kunkin säkeistön pohjana on Steinhagenin mukaan aina nouseva, jambisanapestinen runomitta, joka päättyy vuorotellen laskuun ja nousuun. Olisi kuitenkin myös mahdollista kuvata runomittaa laskevaksi eli alkutahdilliseksi trokeis-daktyliseksi. Steinhagen myöntääkin, että runossa on myös trokeisdaktylisiä säkeitä. Hän puhuu kuitenkin mieluummin runomitan vastaisesta korostuksesta. Keskisauman ohella ovat kolminousuinen, jambis-anapestinen runomitta, rauhallinen, usein epäröivä rytmi, joka, kuten olemme todenneet, alkaa säkeestä viisi, ja säkeissä 5 8 ensi kertaa havaittavissa oleva monologisen pohdinnan tyyli koko sikermän perustavat muotoelementit, sillä sama kahdeksansäkeinen muoto säilyy sikermän kaikissa osissa aina viimeiseen, muista hieman poikkeavaan säkeistöön saakka. 11

Kuten jo totesin, loppusointukaaviossa vertauskuvallisesti esitetty keskisauma otetaan huomioon runon kaikissa säkeistöissä. Esimerkiksi toisen osan toinen säkeistö saa Steinhagenin mukaan jäsentävän keskisaumansa säkeen 20 ajatusviivojen avulla. Hän on sitä mieltä, että tässä säkeistössä sikermän profeetallinen sanoma legitimoidaan Odysseian 11. runosta tutun Nekyiamotiivin avulla. Odysseian 11. runohan on nimeltään Nekyia ja kertoo tietääkseni Odysseuksen manalassa käymisestä. Sana nekyia itsessään ei kuitenkaan tarkoita manalassa käyntiä, katabasista, vaan nimenomaan nekyiaa eli nekromantiaa, ennustustapaa, jossa kuolleita manattiin eläinuhrin avulla ennustamaan tulevaa. Tämän motiivin käytöllä on Steinhagenin mukaan sikermälle erityistä merkitystä. Sikermän kuvaus menettäisi sisäistä uskottavuuttaan, mikäli tämä motiivi puuttuisi, hän väittää, ja jatkaa, että sen tarkoituksena on ilmeisesti sen profeetallisesti julistetun tiedon taiteellinen oikeutus, että kvartääri on saavuttanut loppunsa päätymättä ennalta määrättyyn päämäärään tai ilmoittamatta helposti havaittavissa olevaa tarkoitusta. Kvartäärin historia ei siis olisi ollut teleologista kehitystä, maailmanhengen tai jonkin idean toteuttamista, vaan ainoastaan yksi pinnallisista jumalan unista. Säkeistön minämuotokin vahvistaa tätä Nekyia-motiivin funktiota. Sikermän minä puhuu asioista tietoisen ryhdikkyydellä, mutta tieto kvartäärin tuhosta, aikakauden, jolle hän itsekin vielä kuuluu, ei horjuta minää eikä myöskään salli sen olla epätoivoinen, vaan antaa sille stoalaista tyyneyttä, mikä tekee sille helpoksi kääntyä pois maailmasta, joka ei huomaa loppua vaan kokee sen uutena alkuna. Se ei puhu profeetallisella tyylillä, koska se ei ilmeisesti välitä vähääkään tähän maailmaan vaikuttamisesta, tietojensa tyrkyttämisestä jollekulle, niiden huutelusta ihmisten tajuntaan tai näiden käännyttämisestä. Pikemminkin se tietonsa ilmaistessaan vetäytyy maailmasta, jolloin ilmaisu saa monologisia piirteitä. Näin siis Steinhagen. Lyyrisen minän selostava tyyli, jota tämä on läpi koko sikermän käyttänyt, muuttuu toisen osan toisessa säkeistössä henkilökohtaiseksi. Siten tämä säkeistö eroaa kaikista muista säkeistöistä ja saa koko sikermän rakenteessa tietyn funktion: se sijaitsee melkein sikermän keskikohdassa ja tarkalleen keskellä toista osaa, jonka ajatuksenkulun se keskeyttää. Koska se sijoittuu toisen osan ensimmäisen säkeistön yksittäisten syklien laskun ja kolmannen säkeistön kysymyksen syklien merkityksestä väliin, se ilmenee viivyttävänä asianhaarana, mutta samalla vasta mahdollistaa seuraavan askeleen ajatuskulussa: se perustelee kolmannen säkeistön ratkaisevan kysymyksen ja oikeuttaa ennen kaikkea kielteisen vastauksen säkeessä 32, joka sitten johtaa kahdesta vastakkaisesta 12

säkeistöstä rakennettuun kolmanteen osaan ja runon päättävään kaavaan Fini du Tout. Mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. Toisen osan kolmannessa säkeistössä, jossa kvartäärikauden kulttuuripiiri esitetään metaforisesti eräänlaisina maailmanteatterin kohtauksina tai sykleinä, keskisauma on näennäisesti kätketty heikolla säkeenylityksellä. Vaikka säkeen 28 lopussa ei ole edes välimerkkiä kesuuran merkkinä, keskisauma otetaan huomioon myös tässä säkeistössä, sillä se sijaitsee konjunktiolla oder aloitettujen keskimmäisten värssyjen 28 ja 29 välissä. Riveillä 27 ja 28 esitetään kysymys, ovatko näiden kohtausten sisällöt traagisia vai koomisia. Riveillä 29 31 puolestaan esitetään kolmas mahdollinen tulkinta, joka tiivistää edelliset vaihtoehdot sanakäänteellä vai molemmat ja kyselee kohtausten totuuden perään. Näennäisesti sivuutettu kesuura säilyttää siis tässäkin jäsentelevän vaikutuksensa lauseenmuodostukseen ja ohjaa säkeistön kielellistä täyttöä. Kuten jo mainitsin, kolmannen osan toinen ja samalla runon viimeinen säkeistö eroaa sikermän muista, säännönmukaisesti rakennetuista säkeistöistä, sillä se on kaksi värssyä pidempi. Tällainen viimeisen säkeistön korostaminen eri keinoin, kuten vaikkapa runon päättävällä ranskankielisellä sanonnalla, vastaa funktiotaan koko sikermässä: se muodostaa profeetallisen tulkinnan kohokohdan, jonka viimeisissä värssyissä tuhoutuvan kvartäärin kuvaus on täytetty. Tämän säkeistön loppusointukaavasta näkyy, että muiden säkeistöjen säännöllisestä loppusointujärjestyksestä ei tässä suinkaan ole luovuttu, vaan sitä on vain hieman taivutettu, sillä lisätyt säkeet eivät muodosta uutta loppusointuparia. Ne mukautuvat olemassa olevaan sointukudokseen ja vaikuttavat siten, että runon loppu antaa hiukan odottaa itseään. Se runon muotoelementeistä. Mitä sisältöön tulee, Steinhagen on sitä mieltä, että tämä koko runosikermän päättävän kohokohdan muodostava kolmannen osan toinen säkeistö antaa sisällön tasolla epäsuoran vastauksen kysymykseen kohtausten totuudesta. Kvartääri oli vain yksi jumalan unista : sillä ei ollut, kuten ei myöskään aikaisemmilla maailmanajoilla, mitään syvempää merkitystä. Toisen osan kolmannessa säkeistössä alistuen ilmaistu tietämättömyys ilmenee sikermän lopussa tietona: loppuaan kohti kulkeva kvartääri ei ole mitään muuta kuin jumalan uni, jonka tämä on toteuttanut vain leikillään. Toisin sanoen se, minkä ihminen kokee todellisuutena, on tälle jumalalle vain uni, jonka hän lopulta jälleen hylkää hymyillen ivallisesti kvartäärikauden toivottomalle yritykselle havaita omassa historiassaan jokin syvempi merkitys. Eräässä kirjeessään Benn huomauttikin varta vasten, että Kvartäärin viimeisessä säkeistössä 13

lukee Geschichte eli historia, eikä suinkaan Geschichten eli tarinoita, ja pyysi, että sana painettaisiin aikanaan harvennetulla fontilla. Tämä sitaatti on sikäli mielenkiintoinen, että runoilija Gottfried Benn oli tavallaan selkeästi vieraantunut siitä todellisuudesta, jossa lääkäri Gottfried Benn eli. Siksi Kvartääriä ei pidä ymmärtää historialliseksi kvartäärikaudeksi (vaikkakin sen väitetään olevan hänen oman aikakautensa tulkinta), vaan ainoastaan myyttiseksi kvartäärikaudeksi. 3 Kvartääri vs. Kvartääriaika. Käännöskritiikki Edellä on referoitu Harald Steinhagenin (1969) analyysiä ja tulkintaa Gottfried Bennin runosta Quartär. Steinhagen kiinnittää analyysissään erityistä huomiota siihen, kuinka runon muoto tukee sen sisältöä. Minä puolestani haluan käännöskritiikissäni selvittää, missä määrin Aale Tynni on suomennoksessaan onnistunut säilyttämään runon muodon ja sisällön välisen suhteen, ja kuinka hän on ymmärtänyt runon sisällöt. Jotta tämä olisi mahdollista, vertaan Tynnin suomennosta omaan suomennokseeni, jossa olen pyrkinyt ottamaan huomioon edellisessä luvussa mainitut näkökohdat. On kuitenkin muistettava, ettei minunkaan tulkintani runosta ja sen käännöksestä ole se ainoa oikea, vaan tulkintoja kuten myös näkemyksiä kääntämisestä on monia ja ne ovat vaihdelleet eri aikoina. Itse edustan niin kääntäjänä kuin kriitikkonakin hermeneuttista näkökantaa. Aale Tynnin suomennos on muodon tasolla monessa mielessä onnistunut: käännöksessäkin on kyse kahdeksan värssyn säkeistöistä, joiden värssyistä kuitenkin vain joka toisessa on heikko loppusointu. Runomitan Tynni on sen sijaan kyennyt toistamaan melko hyvin, sillä huolimatta sivupainosta ja siitä tosiasiasta, ettei nouseva runomitta ole suomen kielessä luonnostaan mahdollinen, on enemmistössä säkeistä kolme nousua (tai neljä, jos siinä on sivupaino). Yleisesti voidaan todeta, että Tynnin käännös sopii hyvin kahdeksansäkeisen riimirunon kaavaan, koska siinä on kolme tai neljä nousua säettä kohti. Jopa edellä mainitut kesuurat ovat mukana, ja niillä on samankaltainen vaikutus rytmiin kuin alkutekstissäkin. Kahdessa kohtaa ne ovat kuitenkin häiritseviä, sillä ne rikkovat toisen ja kolmannen osan ensimmäisten säkeistöjen rytmin. Vaikka suomennoksen runomitta onkin trokeis-daktylinen eikä jambisanapestinen kuten alkutekstin, myös Steinhagenin mainitsema runomitan vastainen korostus on Tynnin käännöksessä läsnä. Jotta joka toisen värssyn saisi 14

sointumaan niin kuin Tynni on tarkoittanut, täytyy ääneen lukiessa painottaa säkeen viimeistä tavua, vaikka se normaalissa kielenkäytössä onkin aina painoton. Siten syntyy keinotekoinen, jambis-anapestinen runomitta. Alkuperäisrunon runomitanhan olisi, jos runomitanvastaista korostusta ei olisi otettu huomioon, monin paikoin voinut tulkita trokeis-daktyliseksi. Sisällön tasolla on mielestäni havaittavissa ylitulkintaa jo otsikossa, joka Tynnillä on Kvartääriaika, itselläni pelkkä Kvartääri. Mikäli Gottfried Benn olisi halunnut kirjoittaa nimenomaan kvartääriajasta, olisin olettanut hänen käyttävän vastaavaa ilmaisua (Quartärzeit). Tynnin käännöksen ensimmäisessä säkeistössä sanotaan: Ajanjaksoa maailma vaihtaa / juoden ja juopuen, mikä on nähdäkseni vain Tynnin oman tulkinnan tulos, ei suinkaan alkutekstin (sananmukainen) käännös. Bennhän kirjoittaa vain, että Maailmat juovat ja juottavat / humalan uudeksi tilakseen (suom. T.H.). Toisin kuin Tynni, Benn ei siis sano suoraan, mistä on kyse. Myös rivit 3 ja 4 poikkeavat vahvasti alkutekstistä. Kesuuran jälkeen Tynni vaihtaa sanajärjestystä: kolmikko Verfall, Verflammen, Verfehlen on suomennettu Tulenloimotus, rappio, erheet kun taas itse olisin tässä kohdin valmis tarjoamaan sanoja Rappio, poltto, hairahdus. Alkuperäisrunon toksisista sfääreistä Tynni on tehnyt myrkkyhuuruja, jolloin adjektiivi kylmä on jätetty pois ja perusteettomasti lisätty yksi ylimääräinen jasana. Herää kysymys, tarkoittavatko myrkkyhuurut todellakin samaa kuin toksiset sfäärit. Eivätkö ne pikemminkin ole kokonaisuuden osia? Sitä paitsi Benn ei puhu sielusta, joka on autio ja öinen, vaan styygisistä sieluista ; saksan kielen adjektiivi stygisch on muodostettu analogisesti substantiivista Styx, eli manalan virta. Siksi styyginen sielu on mielestäni parempi käännösratkaisu kuin autio öinen sielu, josta ei oikein tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Voidaan olettaa, että Tynni tarkoitti adjektiivilla autio oikeastaan yksinäistä. Toisen osan ensimmäisessä säkeistössä Tynni on lisännyt säkeenylityksen paikkaan, jossa sitä ei alkutekstissä ole, ensimmäiselle riville. Säkeistön aloittava, ajatusviivalla muusta tekstistä erotettu imperatiivi on jätetty pois. Se, minkä tässä pitäisi antaa laskea ja nousta kausin esille murtuvin, kuten Tynni asian ilmaisee, on todennäköisesti kaikki se, mitä riveillä 11 16 mainitaan; kaksoispiste viittaisi siihen. Bennillä tämä suhde ei kuitenkaan ole niin selkeä, mikäli sitä ylipäänsä tarkoitetaan. Onko Tynni siis jälleen ylitulkinnut? Suomennoksen rivit 11 ja 12 eivät poikkea alkutekstistä, mutta jo rivillä 13 on jälleen yksi ylimääräinen ja-sana. Rivi 14 kuuluu seuraavasti: swing, rukous 15

partaalta. Ei ole enää kyse rukouksesta vajoaville tulille, kuten alkuperäisrunossa, vaan Tynnin versiossa rukous kuuluu partaalta, tulen vaipuvan luota, kun kaikki on tuhkaksi haihtuva. Toisen osan kolmannessa säkeistössä Tynni on tehnyt useita pieniä poikkeamia alkutekstistä. Rivillä 25 hän puhuu kvartääristen syklien (quartäre Zyklen) sijaan kvartääriaikakausista (Quartärepochen). Riveillä 27 ja 28 hän käyttää saksan kielen konjunktiota ob vastaavia rakenteita vain katkaistakseen lauseen tarpeettomilla ajatusviivoilla, jotka muuttavat lauseen merkitystä. Partisiipin perfekti rivillä 31 on korvattu partisiipin preesensillä. Voidaan todeta, että säkeistön sanat kyllä on käännetty, mutta merkityssisällöt eivät ole, millä tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä sitä, että sekä vieraalle kielelle käännetyn runon muodon että sisällön jotka mielestäni yhteistuumin muodostavat merkityssisällöt tulisi vastata alkuperäistä. Kolmannen osan ensimmäisessä säkeistössä on muutettu kahden ensimmäisen rivin järjestystä, ja sen lisäksi Tynni on lisännyt säkeenylityksen toisen rivin jälkeen, paikkaan, missä alkutekstissä ei sellaista ole. Sisällön tasolla Tynni on lisännyt selittävän kommentin: Yli sanojen Silloin ja Tällöin. Mielestäni hän on täysin oikeassa niin tehdessään, mutta se, mitä hän ei ole kääntänyt, on värssyn kaksijakoisuus. Se voidaan siis tulkita kahdella tavalla. Toisaalta siten, että aivot taipuvat yli niiden silloin tällöin, ja toisaalta siten, että aivot ikään kuin omistaisivat sanat silloin ja tällöin. Olen säilyttänyt molemmat tulkintamahdollisuudet kirjoittamalla sanat Bennin tavoin isolla alkukirjaimella, mutta jättämällä muut selitykset pois. Siis: yli niiden Silloin Tällöin. Edelleen on huomattava, että Tynnillä langat a) eivät lennä ja b) ovat lukin kutomat. Kyseiseen virheeseen Tynni ei kuitenkaan yksin ole syypää, sillä Suomessahan puhutaan yleisesti lukista silloinkin, kun mieluummin pitäisi puhua hämähäkeistä. Tosiasiahan on, että lukit eivät kudo verkkoa, vaikka kuuluvatkin hämähäkkieläimiin. Samaisen säkeistön kolmella viimeisellä rivillä (rivit 38 40) Benn viittaa natsien rodunjalostuspyrkimyksiin: an alles, was verfällt, / züchten sich ihre Kerne / die sich erkennende Welt (kaikessa rappeutuvassa / risteytyvät sen ytimet /itsensä tunteva maailma. suomennos ja kursivoinnit TH). Tynni ei ole ymmärtänyt tätä viittausta, jonka kaltaisia esiintyy muissakin Bennin staattisissa runoissa, vaan kirjoittaa ainoastaan, että kaikessa lahossa / ydin itseänsä ruokkii, / tietoinen maailma. Mielestäni tällä ei ole mitään tekemistä rodunjalostuksen kanssa ehkä sen voi kuitenkin ajatella liittyvän kasvuun ja määrälliseen lisääntymiseen. 16

Viimeisen säkeistön kaksi ensimmäistä riviä Tynni on kääntänyt erittäin kauniisti, mutta jo kolmas rivi poikkeaa olennaisesti alkutekstistä. Toiseksi viimeisellä rivillä olevan sanan Allerseelen kääntäisin runomitallisista syistä mieluummin pyhäinpäiväksi, sillä sanassa sielujenpäivä on yksi ylimääräinen tavu. Ilmaisu Geschichte erzählen eli kertoa tarinaa täytyy mielestäni ehdottomasti kääntää verbillä historioida, jotta käännös paremmin vastaisi alkutekstiä siinä Tynni on täysin oikeassa. Bennhän tarkoitti sanan Geschichte tässä yhteydessä nimenomaan kaksiselitteiseksi. Kirjallisuus Reininger, A. 1989. "Die Leere und das gezeichnete Ich". Gottfried Benns Lyrik. Casa Editrice Le Lettere. Torino. Steinhagen, H. 1969. Die Statischen Gedichte von Gottfried Benn. Ernst Klett Verlag. Stuttgart. Tynni, A. (toim. ja suom.) 1974. Tuhat laulujen vuotta. Valikoima länsimaista lyriikkaa. Uusittu ja täydennetty laitos. WSOY. Porvoo. 17

Liite 1: Quartär 5 10 15 20 25 30 I Die Welten trinken und tränken sich Rausch zu neuem Raum und die letzten Quartäre versenken den ptolemäischen Traum. Verfall, Verflammen, Verfehlen in toxischen Sphären, kalt, noch einige stygische Seelen, einsame, hoch und alt. II Komm laß sie sinken und steigen, die Zyklen brechen hervor: uralte Sphinxe, Geigen und von Babylon ein Tor, ein Jazz vom Rio del Grande, ein Swing und ein Gebet an sinkenden Feuern, vom Rande, wo alles zu Asche verweht. Ich schnitt die Gurgel den Schafen und füllte die Grube mit Blut, die Schatten kamen und trafen sich hier ich horchte gut, ein Jeglicher trank, erzählte von Schwert und Fall und frug, auch stier- und schwanenvermählte Frauen weinten im Zug. Quartäre Zyklen Szenen, doch keine macht dir bewußt, ist nun das Letzte die Tränen oder ist das Letzte die Lust oder beides ein Regenbogen, der einige Farben bricht, gespiegelt oder gelogen du weißt, du weißt es nicht.

35 40 45 50 III Riesige Hirne biegen sich über ihr Dann und Wann und sehen die Fäden fliegen, die die alte Spinne spann, mit Rüsseln in jede Ferne und an alles, was verfällt, züchten sich ihre Kerne die sich erkennende Welt. Einer der Träume Gottes blickte sich selber an, Blicke des Spiels, des Spottes vom alten Spinnenmann, dann pflückt er sich Asphodelen und wandert den Styxen zu, laß sich die Letzten quälen, laß sie Geschichte erzählen Allerseelen Fini du Tout. (Gottfried Benn) 19

Liite 2: Kvartääriaika 5 10 15 20 25 30 I Ajanjaksoa maailma vaihtaa juoden ja juopuen, kera viimeisen kvartäärin vaipuu uni Ptolemaioksen. Tulenloimotus, rappio, erheet ja myrkkyhuuruissa jokin autio öinen sielu, vanha ja korkea. II Vajotkoot ja nouskoot ne, kausin esille murtuvin: ikivanhat sfinksit, viulut ja portti Babylonin, ja Rio del Granden jazzi, swing, rukous partaalta tulen vaipuvan luota, kun kaikki on tuhkaksi haihtuva. Minä leikkasin lampailta kurkun, veren kuoppaan juoksutin, ja sen äärelle saapuivat varjot, minä tarkoin kuuntelin, kukin joi ja kyseli, kertoi tiet miekan ja kaatumisen, ja puolisot joutsenen, sonnin myös kulkivat itkien. Näyt kvartääriaikakaudet, mutta mikään ei ilmoita, tämä viimeinen iloa onko vai onko se itkua, vai kumpaakin sateenkaari, joka taittaa värejään valehdellen tai heijastellen sinä tiedät, et tiedäkään. 20

35 40 45 50 III Yli sanojen Silloin ja Tällöin taipuvat valtavat aivot, ja näkevät langat, lukin vanhan kutomat, etäisyyksissä kaikissa kärsät ja kaikessa lahossa ydin itseänsä ruokkii, tietoinen maailma. Eräs Jumalan unelmista itseensä katseen loi, ivakatseen, jossa lukki ikivanha ilkamoi, hän asfodeloksen poimii ja Styksille suuntautuu, ja viimeiset vaikeroikoot ja viimeiset historioikoot Sielujenpäivä Fini du Tout. (suom. Aale Tynni) 21

Liite 3: Kvartääri 5 10 15 20 25 30 I Maailmat juovat ja juottavat humalan uudeksi tilakseen, viimeiset kvartäärit hautaavat ptolemaiolaisen unen. Rappio, poltto, hairahdus toksisissa sfääreissä, kylmä, vielä muutama styyginen sielu, yksinäinen, vanha ja jylhä. II Tule anna laskea, nousta, syklit nuo puhkeavat: ikivanhat sfinksit, viulut ja portti Babylonin, Rio del Granden jatsi, svingi ja rukous vajoaville tulille, laidalta kaikki tuhkaksi hajottavalta. Minä leikkasin lampailta kurkun, täytin kuopan verellä, varjot tulivat, tapasivat tässä hyvin kuuntelin, jokainen joi, kertoi miekasta, kaatuneista, vieläpä kysellen, myös härkäin ja joutsenten vaimot kulkivat itkien. Kvartääriset syklit, näyt, mistään tiedosta et, onko viimeinen kyynelet, onko viimeinen ilo, vai molemmat sateenkaari, joka taittaa värejään, heijastanut vai valehdellut sinä tiedät, et tiedäkään. 22

35 40 45 50 III Valtavat aivot taipuvat yli niiden Silloin Tällöin ja näkevät lankojen lentävän, vanhan hämähäkin kutomain, kärsät kaikissa etäisyyksissä ja kaikessa rappeutuvassa risteytyvät sen ytimet itsensä tunteva maailma. Yksi unista jumalan katseli itseään, katseita pelin, pilkan, vanhan hämähäkin sitten asfodeloksia poimii ja vaeltaa Styxille antaa viimeisten kiduttaa itseään, antaa heidän historioida pyhäinpäivä fini du tout. (suom. Tarja Heikkilä) 23