Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu.

Samankaltaiset tiedostot
Kaavio: lasten lukumäärä ikäryhmittäin, joista on kirjattu aikavälillä lastensuojeluilmoitus

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 (päivitetty )

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2018 Tukea lapsiperheille

LASTENSUOJELUN UUDET KÄYTÄNNÖT JA HAASTEET VANTAALLA

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström

Paraisten kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015 Sosiaali- ja terveysosasto

Lastensuojelun tilannekatsaus Lastensuojelupäällikkö Sari Lahti

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu. Lastensuojelun palvelut

Lastensuojelua yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk )

Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu 2013 (päivitetty_ )

Nuorisokodista nuoren kotiin

Lastensuojelun käsittelyajat

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan perheoikeudellinen yksikkö

POIJUPUISTON LASTENSUOJELUPALVELUT

UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )

Loimaan. Perhepalvelut

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELU- LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ PERHESOSIAALITYÖ

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Miten lasta ja perhettä tuetaan sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa kun olen ilmaissut huoleni?

Lapsiperheissä on tulevaisuus verkostoissa on voimaa. Eine Heikkinen lääninsosiaalitarkastaja

Kuopion lapsiperhepalvelujen tunnuslukuja 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017

Nuorisokodista nuoren kotiin

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO ,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

Lastensuojelulain toimeenpano

Lastensuojelu Suomessa

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Lastensuojelu tutuksi

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta

Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje alkaen

Lastensuojelun asiakkaana Suomessa

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9.

3.1. Palvelun järjestämistä ohjaavat tärkeimmät lait, asetukset ja asiakirjat

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö

TYÖPAJA: LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANKKURI VANHEMMAN KANSSA RINNALLA KULKIEN

Lastensuojelun näkökulmia nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntään Minna Kuusela Lastensuojelun palvelupäällikkö, YTM Tampereen kaupunki

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi

Hämeenkyrön puheenvuoro:

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p

Tampereen Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden Perhepalveluiden. Palveluohjaus

Sosiaaliasiamiehen toiminnan tilastoja vuonna 2015

Lastensuojelussa juuri nyt - meillä ja muualla. Sosiaali- ja terveysjaosto

LASTENSUOJELU LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2009

Sosiaalihuoltolaki uudistuu. Mikä muuttuu lastensuojelussa?

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi

Iloa vanhemmuuteen. lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

LAPSI NÄKYVÄKSI PERHETYÖSSÄ. Perhetyöntekijät Aune Paloranta Viitasaarelta ja Otto Myllynen Jyväskylästä

219 Valtuustoaloite koskien lastensuojelun keinoja puuttua huoltokiusaamiseen ja vieraannuttamiseen - Sirkkaliisa Virtanen ym.

LASTENSUOJELUN TILA LÄNSI- JA KESKI- UUDELLAMAALLA 2015

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Lotta Silvennoinen

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT

lastensuojelun palvelujen ja kustannusten vertailu

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 23/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4499/ /2014

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

KATO MUA! Lapsi näkyväksi hänen omissa palveluissaan

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto

Sosiaalialan tulevaisuusskenaariot ja yliopistokoulukseen kohdistuvat odotukset kuntanäkökulmasta. Maria Päivänen sosiaalipalvelupäällikkö

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:

Lastensuojelun perhehoito

LASTENSUOJELUN LAATUPÄIVÄT. Kuopio

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Raumalaisen alaikäisen nuoren päihteiden hallussapito, käyttö, myynti ja välitys

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:

Uusi lastensuojelulaki

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

YHTEISTYÖLOMAKE KUVAUS LAPSEN /NUOREN/PERHEEN TILANTEESTA (Tallenna ensin omalle koneellesi -> ns. sähköinen lomake nettiin/intraan )

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

Riittääkö oppivelvollisuuden laiminlyönti huostaanoton perusteeksi?

Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit, osavuosikatsaus 1-4/2016

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

Lakiuudistukset Asiakkaiden oikeus palvelujen saantiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

Transkriptio:

LAPSIPERHEIDEN SOSIAALITYÖN RAPORTTI 1.1. 30.4.2019 Saapuneet lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot Naantalin sosiaali- ja terveysvirastossa on tarkasteluvälillä kirjattu yhteensä 262 lastensuojeluilmoitusta, 5 ennakollista lastensuojeluilmoitusta ja 42 sosiaalihuoltolain mukaista yhteydenottoa. Eniten lastensuojeluilmoituksia ovat tehneet sosiaalipäivystys, terveydenhuolto ja poliisi. Eniten yhteydenottoja ovat tehneet vanhemmat, neuvola ja opetustoimi. Saapuneista lastensuojeluilmoituksista 260 on käsitelty lakisääteisen seitsemän arkipäivän kuluessa. Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu. Tehdyt palvelutarpeen arvioinnit Tarkasteluvälillä on valmistunut 65 palvelutarpeen arviointia. Valmistuneiden arviointien perusteella on aloitettu 22 sosiaalihuoltolain mukaista asiakkuutta ja 5 lastensuojelun asiakkuutta. 38 lapsen kohdalla asiakkuutta ei aloitettu ja perhe ohjattiin peruspalveluihin tai palveluntarvetta ei todettu.

Sosiaalihuoltolain mukainen lapsiperheiden sosiaalityö 30.4.2019 lapsiperheiden sosiaalityön neljässä aluetiimissä on yhteensä 116 sosiaalihuoltolain mukaista asiakasta ja tämän lisäksi palvelutarpeen arvioinnissa olevat asiakkaat. Kolme aluetiimeistä muodostuu sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaaja työparista ja yksi tiimeistä muodostuu sosiaalityöntekijästä, jonka työajasta 50 % on aluetyötä ja 50 % palvelutarpeen arviointia. Tämä tarkoittaa, että alueen sosiaalityöntekijä vastaa keskimäärin 33 sosiaalihuoltolain mukaisesta asiakkaasta. Tarkasteluvälillä sosiaalihuoltolain mukaisena tukitoimena omana työnä toteutettua perhetyötä/ohjausta myönnettiin 38 lapselle, kotipalvelua 9 perheelle ja nuorten avohuollon ohjausta 14 nuorelle. Tukiperheessä kävi tarkasteluvälillä 21 lasta ja 17 lasta tapasi ammatillista tukihenkilöään (6 näistä vammaispalvelun tukitoimena). Perhetyötä ostettiin kahdelle lapselle ja kotipalvelua 7 (4 näistä vammaispalvelun tukitoimena) perheeseen. Lapsiperheiden sosiaalityöhön on laadittu sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje ja tässä yhteydessä toimintatapoja on täsmennetty ja asiakkaiden yhdenmukainen kohtelu varmistettu. Lapsiperheiden sosiaalityöhön haetaan parhaillaan tukihenkilöitä. Tukihenkilötoiminnan tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille läsnä olevan ja tasapainoisen aikuisen viikoittaiset tapaamiset, esim. jalkapallon tai kävelylenkin merkeissä. Tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille varhaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä palvelu, esim. liialliseen ruutuaikaan, yksinäisyyteen tai perheen sosiaalisen verkoston vähäisyyteen perustuen. Lapsiperheiden sosiaalityöhön ostettu runsaasti ammatillisen tukihenkilön palveluja ja maaliskuussa 2019 käynnistettiin pilotti, jonka tavoitteena on rekrytoida määräaikainen ammatillinen tukihenkilö. Hakuaika päättyi 30.4.2019. Lapsiperheiden sosiaalityössä on 1.4.2019 aloittanut kokoiluluonteisesti toinen kotipalvelutyöntekijä, joka on palkattu perhetyöntekijän äitiyslomasijaisuuden vakanssille ja samalla osuus kotipalvelusta on siirretty Varhaisen tuen tiimiin. Varhaiskasvatuksen ja neuvolan kanssa tehdään aktiivista yhteiskehittämistä Varhaisen tuen tiimin luomiseksi. Varhaisen tuen tiimin tavoitteena on tarjota perheelle perheohjauksen ja kotipalvelun palveluja matalalla kynnyksellä, jouhevasti ja aiempaa varhaisemmassa vaiheessa.

Sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin on talousarviossa 2019 varattu 302 000 euroa, josta maaliskuun loppuun mennessä on käytetty noin 95 000 euroa (31,5%). Vuoden 2018 alkuperäiseen talousarvioon oli varattu 211 000 euroa, josta maaliskuun loppuun mennessä oli käytetty noin 65 000 euroa (30,8%). Lapsiperheiden psykologit Lapsiperheiden sosiaalityön tiimiin kuuluu 1,5 psykologia (työajasta yhteensä 0,5 varhaiskasvatuksen käytössä). Tarkasteluvälillä lapsiperhepsykologit ovat lapsiperheiden sosiaalityön/lastensuojelun tukitoimena tavanneet 35 asiakasta (lapsia, vanhempia, sijaisvanhempia ja läheisiä). Kaiken kaikkiaan lapsiperhepsykologit ovat tarkasteluvälillä tavanneet 97 asiakasta. Lapsiperheiden sosiaalityön ja terveystoimen yhteistyönä toteutettu Ihmeelliset vuodet vanhemmuusryhmä toteutui ajalla 8.1.-23.4.2019. Ryhmätapaamisia oli 15 ja lisäksi kullekin vanhemmalle alku- ja loppuhaastattelu sekä yhteinen seurantatapaaminen (tulossa). Ryhmäläisiä oli 10, joista kaksi lopetti kesken ohjelman. Lastensuojelu 30.4.2019 Naantalin lastensuojelussa on 121 asiakaslasta, joista 63 avohuollossa, 36 sijaishuollossa ja 22 jälkihuollossa. Tämä tarkoittaa keskimäärin 35 lasta aluesosiaalityöntekijää kohden (3,5 henkilöä). Jälkihuollettavista 7 on alle 18-vuotiaita. Lastensuojelun avohuollon tukitoimena on tarkasteluvälillä myönnetty omana työnä perhetyötä 17 lapselle, tehostettua perhetyötä 4 lapselle, kotipalvelua yhdelle perheelle ja nuorten avohuollon ohjausta 9 nuorelle. Ostopalveluna on myönnetty kotipalvelua 1 perheelle, valvottuja tai tuettuja tapaamisia 9 lapselle ja perhekuntoutus/vanhemmuuden arviointi 5 perheelle. Tarkasteluvälillä 17 lasta on käynyt tukiperheessä, 14 lasta tavannut ammatillista tukihenkihenkilöään ja 3 lasta on ollut avohuollon tukitoimena sijoitettuna. Jälkihuollon tukitoimena 4 nuorta on asunut tukiasunnossa ja 2 nuorelle on ostettu perheohjaajan palveluja. Tarkasteluvälillä on tehty 6 kiireellistä sijoitusta, joista neljän kohdalla on päädytty huostaanoton valmistelun aloittamiseen. Näistä kahdessa huostaanotosta on tehty päätös ja kahdessa valmistelu on kesken. Lisäksi yhden joulukuussa kiireellisesti sijoitetun nuoren kohdalla on tehty päätös huostaanotosta. Tarkasteluvälillä on purettu yksi huostaanotto ja yksi nuori on siirretty laitos-

sijoituksesta kotiin, mutta palautunut takaisin laitossijoitukseen. Tarkasteluvälillä huostaanotetuilla kolmella nuorella on kaikilla taustallaan avohuollon sijoitus sekä runsaasti avohuollon tukitoimia. Kaiken kaikkiaan 30.4.2019 toistaiseksi huostaanotettuna on 36 nuorta, joista 16 perhehoidossa ja 20 laitoshoidossa. Tarkasteluvälillä yksi nuori on ollut erityisen huolenpidon jaksolla (EHO). Tarkasteluvälillä on aloitettu kahden nuoren huostaanoton purun valmistelu. Tarkasteluvälillä Hallinto-oikeus teki päätöksen kustannusriita-asiassa Naantalin eduksi, mikä tarkoittaa noin 250 000 kustannusten korvausta Naantalille (kustannukset 31.12.2018 asti). Vielä on avoinna viekö Turku asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Syty- hanke on tarkasteluvälillä valinnut Naantalin lapsiperheiden sosiaalityön tiimin koulutettavaksi systeemiseen työskentelyyn syyskaudella 2019. Systeemisen työskentelyn aloittamisen rinnalla otetaan käyttöön omana työnä tehtävien perhekuntoutuksen ja perhearvioinnin prosessit. Prosessien on tarkoitus valmistua kesäkuussa 2019. Koulutussuunnitelman mukaisesti työntekijöiden koulutusvalinnoissa ovat painottuneet perhekuntoutusta ja arviointia tukevat koulutukset, kuten PDI ja DKT. Myös asiakkaiden läpikäynti ja liikennevalottaminen (huolen luokittelu kolmeen väriin) on aloitettu mahdollisten päällekkäisyyksien purkamiseksi ja resurssien oikean kohdentumisen varmentamiseksi. Lastensuojeluun on talousarviossa 2019 varattu 3 194 000 euroa, josta maaliskuun loppuun mennessä on käytetty 848 000 euroa (26,5%). Vuoden 2018 alkuperäiseen talousarvioon oli varattu 2 982 000 euroa, josta maaliskuun loppuun mennessä oli käytetty 771 000 euroa (25,9%). Perheoikeudelliset palvelut Naantalin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työkuormaa ovat tarkastelujaksolla merkittävästi lisänneet käräjäoikeuden pyytämät olosuhdeselvitykset, joita on tarkasteluvälillä valmistunut 4 ja kesken on 4 selvitystä. Vertailuna vuonna 2018 olosuhdeselvityksiä valmistui koko vuonna 3. Perhetyön tiimissä käräjäoikeuden määräämät valvotut ja tuetut tapaamiset ja vaihdot ovat työllistäneet ja näissä on jouduttu käyttämään myös ostopalvelua.

Tarkasteluvälillä on vahvistettu 53 huolto- ja tapaamissopimusta, 50 elatussopimusta Ja 18 isyyden vahvistamista. Kyseiset luvut eivät merkittävästä eroa vuoden 2018 vastaavista luvuista. Lastenvalvoja on aktiivisesti mukana perheoikeudellisten palvelujen seudullisessa kehittämisessä, jonka keskiössä on seudullisen perheoikeudellisten palvelujen yksikön perustaminen. Tarkasteluvälillä 4 vanhempaa on käynyt perheasioiden sovittelussa.