Raimo E. O. Stenberg, 2011 Kansi: Muinaisen Veljeskunnan emergentteja, Raimo E. O. Stenberg Kustantaja: Magna Taledo Information, Lohja 2011. 1
Kulttuurimme on joutunut kehityshistoriansa erääseen käännekohtaan: ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution aikakausien ylimenovaiheeseen. Tilanteessa ihmiskunnalle jo varhaiskulttuureissa luovutettu traditio arvomaailmoineen on elämismaailmassamme peittynyt materialististen elämänkäsitysten pintailmiöillä. Samalla kulttuurimme luovat, henkiset voimavarat ovat ehtyneet. Näin on käynyt myös muinaisen Veljeskunnan nykymuotoista kasvatus- ja kasvukehikkoa vapaamuurariutta - koskien. Sen edustamalle arvomaailmalle, kasvatus- ja tehtäväluonteisine tarkoitusperineen ei löydy enää tilaa. Aatteensa syvimpien sisältöjen ja merkitysten puitteissa se ei kykene enää muodostamaan sitä pyhää liittoa, jonka perimmäinen tarkoitusperä on ollut työskennellä ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution toteuttamiseksi ja edistämiseksi. Näin on Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikoille "hyvien ja pahojen vaiheiden" jaksottelevissa vuorotteluvaiheissa käynyt ennenkin. Näin kävi myös valistuksen ajan kynnyksellä, jolloin Veljeskunta muodosti konseptinsa kompastumisesta huolimatta uudet, tilannetta palauttavat kasvatus- ja kasvukehikot nykymuotoisena vapaamuurariutena jonka synnystä, olemuksesta ja tarkoitusperistä on tähän kirjaseen laadittu katsaus. Katsaus osoittaa, että tämä peritystä viisaudesta johdettu elämisen konsepti on aikakausiin, niiden sykleihin sidottuna teemana ollut Veljeskunnan työn keskeinen sisältö. Kulttuurimme arkitodellisuudessa tämä Veljeskunnan työn keskeinen sisältö odottaa nyt jälleen kerran - kirkastamistaan elämisen ja henkisen kehittymisen konseptinsa elvyttävänä ja eheyttävänä palauttamisena. Siksi tämä, Veljeskunnan u ude lle en muo do stu sta odottaville veljille omistettu kirjanen on tarkoitettu keskustelun herättämiseksi Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikon kasvatusluonteisesta tarkoitusperästä kehikon, joka kautta aikojen on mankeloinut jäseniään ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution kulttuurimuodosteiden toteuttajiksi. 2
Raimo E. O. Stenberg Muinaisen Veljeskunnan UUDELLEEN MUODOSTUS <Vain V. ja H. muurareille> Lohja 2011 3
Sisällysluettelo Johdannoksi kirjalle ja esipuheeksi lukijalle 5 Muinainen Veljeskunta sen alkuperä, olemus ja tehtävä 9 Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikot 18 Nykymuotoinen vapaamuurarius eli Veljeskunnan valistuksen ajan kasvatus- ja kasvukehikko 27 Vapaamuurarius nykyaikana 51 Veljeskunnan uudelleen muodostaminen 61 Lähdekirjallisuutta 63 4
Johdannoksi kirjalle ja esipuheeksi lukijalle Johdannoksi kirjalle ja esipuheeksi lukijalle L änsimainen kulttuuri on joutunut kehityshistoriansa erääseen käännekohtaan - siksi, koska ihmiskunnalle jo varhaiskulttuureissa luovutettu traditio perittyine viisauksineen ja arvomaailmoineen on elämismaailmassamme peittynyt materialististen elämänkäsitysten pintailmiöillä. Tilanteessa kulttuurimme luovat, henkiset voimavarat ovat ehtyneet. Elämme materialistisessa, elementaarisessa elämismaailmassa, jossa meiltä puuttuu tietoisuuttamme elävöittävä ja toimintaamme suuntaava eettis-sosiaalinen moraaliohjaus. Samalla henkisen, elämämme merkityksiin ja olemassaolomme tarkoitusperiin liittyvän arvo-ohjauksen piirustuslauta on kadonnut arkitajuisen tietoisuutemme kartalta. Ikävintä tässä tilanteessa on se, että me nykyihmiset olemme kulttuurimme kuolinkamppailusta, kuten myös siihen liittyvien, yhteiskuntiamme runnovien kriisien ja vitsausten syistä täysin tietämättömiä. Kulttuurimme meneillään olevasta saattohoidosta - jonka myötä sen tuleva kohtalo ratkeaa - ei ns. arvoyhteisöilläkään ole tietoisuudessaan minkäänlaisia havaintoja. Pintailmiöiden ateistinen, materialismiin ja taloudelliseen utilitarismiin perustuva kulttuuri on elämismaailmoineen ollut ihmisen elämän ja olemassaolon tarkoituksen kannalta valistuksen elämisen konseptilla konstituoitua falsifikaatiota... väärennöstä. Tästä väärennöksestäkään meillä nykyihmisillä ei näytä olevan havaintoja. Sanottu koskee myös muinaisen Veljeskunnan nykymuotoista kasvatus- ja kasvukehikkoa - vapaamuurariutta! Kirjoitin em. tilanteesta Suomen Suurloosin johdolle Juhannuskirjeessä 2011, kysyen: Löytyykö asiaan neuvoa perinteiseltä, ihmis- 5
Johdannoksi kirjalle ja esipuheeksi lukijalle kunnan henkistä kulttuurievoluutiota toteuttaneelta veljeskunnalta, joka kertoo esi-isänsä olleen Adamin ja josta James Andersson sanoo, että tarvittaisiin monia laajoja teoksia käsittelemään Muurariuden mahtavan vaikutuksen useita suurenmoisia kohokohtia luomisesta lähtien, jokaisena aikana ja jokaisen kansan keskuudessa. " Totesin, että konseptiaan 1600-luvlla päivittäessään muinainen veljeskunta valitsi rakennustaiteen käyttämät työkalut ja -välineet sekä sen ilmaisurikkaimmat vertauskuvat viitejärjestelmäänsä muinaisia opetuksiaan ja kasvatuksellisia teemojaan tieteitään ja taiteitaan - symboloimaan. Kysyin toteamuksen jatkoksi: Onko tämä viitejärjestelmä teemoineen ja vertauskuvineen säilynyt vahingoittumattomana ja siirtynyt muuttumattomana sukupolvilta toisille; ovatko vapaamuurarisalaisuudet edelleenkin tiedostettuina ja ymmärrettyinä talletettu kuten se sanotaan veljeskunnan jäsenten uskollisen rinnan tyyssijaan; ja tiukemmin kysyttynä - kykeneekö tuo 1600- ja 1700- luvuilla työstetty ja päivitetty nykymuotoinen vapaamuurarius muurarillisten konseptiensa sekä kasvatus- ja tehtäväluonteisten tarkoitusperiensä syvimpien sisältöjen ja merkitysten - ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution toteuttamisen - puitteissa liittämään ja sitomaan jäsenkuntansa nykyaikanakin tietämättömyyttä ja erheellisyyttä vastaan taistelevien miesten pyhäksi liitoksi? Ja onko vapaamuurariuden perimmäinen tarkoitusperä edelleenkin työskennellä ihmiskunnan henkisen ja siveellisen täydellistymisen saavuttamiseksi? Oman vastausteni johdannoksi kirjoitin, että länsimaisen nykykulttuurin arkitodellisuudessa luomisen henkisen maailman myyteistä ja elämän perusperiaatteista - joita myös vapaamuurari-instituutio on perinteisesti edustanut - on tullut subjektiivisia, transsendentin todellisuuden hahmoa vailla olevia abstraktioita. Olemassa olomme myyttinen tuonpuoleisuus ei elämän sisältönä vaikuta inhimillisen kulttuurimme todellisuudessa ja että tilanteessa ei myöskään po. veljeskunnan edustamalle aate- ja arvomaailmalle eikä siihen sisältyville, eettisillä normeilla koodatuille kasvatus- ja tehtäväluonteisille tarkoitusperille löydy enää tilaa - ei edes filosofisen spekuloinnin 6
Johdannoksi kirjalle ja esipuheeksi lukijalle kohteina, mikä tarkoittaa sitä, että nykyihmiset eivät kykene sitoutumaan vapaamuurariuden kaltaisten aatteellisten instituutioiden tarkoitusperiin eivätkä omaksumaan niihin sisältyviä aatteita, arvoja ja opetuksia, kuten eivät niistä johdettuja elämisen ja kehittymisen konsepteja ihmiskunnan henkiseen kulttuurievoluutioon tähtäävine tarkoitusperineen. Sanotun totesin tarkoittavan myös sitä, että nyt, koko inhimillisen kulttuurimme jouduttua valinkauhaan, ei aatteelliseen ja järjestölliseen hajoamisprosessiin joutunut muurariveljeskuntakaan kykene enää ratkaisemaan, ei määrittelemään eikä selittämään sitä, mitä se itse asiassa on ja mitä se toiminnallisesti edustaa ei siis sitäkään, mitä sen nyt, ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution uutena tulevana aikakautena tulisi edustaa. Kirjoitin, että näin käy aina silloin, kun yhteisöissä ei enää tunnisteta eikä tiedosteta niiden alkuperäisiä intentioita ja tarkoitusperiä eli toiminta-ajatuksia ja liikeideoita. Tällöin tapahtuu, että niiden toimintoja konstituoimaan muodostuu muodoista johdettujen ja niihin sidottujen intressien kaaos. Tilanteen oireyhtymänä näyttäytyykin se, että muoto ja organisaatio ovat keskuudessamme priorisoituneet. Tästä syystä Veljeskunnan toiminta on sekularisoitunut nykykulttuurin sosiaalisia muotoja ja tarkoitusperiä toteuttavaksi sosieteetti- ja statusmuurariudeksi. Totesin veljeskunnassa kuitenkin vaikuttavan vielä pienen, yksittäisistä jäsenistä ja pienistä jäsenryhmistä muodostuvan joukon, jonka joukon voitaisiin sanoa edustavan ortodoksista tai uusortodoksista muurariutta. Totesin tämän osoittavan, että veljeskunta ei ole vielä näytellyt rooliaan loppuun ja että vielä nykypäivänkin tässä veljeskunnassa vaikuttaa muinaisen tradition kantajina - miehiä, jotka ovat aatteensa todellisesta sisällöstä tietoisia muurareita. He näkevät ja ymmärtävät Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikon ikivanhana esoteerisena ja mysteeripohjaisena kasvatus- ja oppijärjestelmänä. He tunnistavat Veljeskuntansa sellaiseksi liitoksi, joka vaikutuksellaan ihmiskunnan henkiseen kulttuurievoluutioon on luonut useita suurenmoisia kohokohtia luomisesta lähtien, jokaisena aika- 7
Johdannoksi kirjalle ja esipuheeksi lukijalle na ja jokaisen kansan keskuudessa." Totesin Juhannuskirjeeni lopuksi: Näiden, Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikoiden uutta formaatiota uudelleen muodostamista - odottavien muinaisen tradition kantajien muodostama toistaiseksi vähäinen potentiaali mahdollistaa Veljeskunnan jäsenten toiminnan edelleen myös uudella, ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution aikakaudella. Edellä esitetty katsaus olkoon luotaavana johdantona kirjaseni aihepiiriin ja tarkoitukseen sekä laadintamotiivieni taustoihin. Tämä, Veljeskunnan uudelleen muodostusta odottaville veljilleni omistettu kirjanen on tarkoitettu keskustelun herättämiseksi nykytilanteestamme ja erityisesti Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikon kasvatusluonteisesta tarkoitusperästä, joka on mankeloida jäseniä muinaiseen Veljeskuntaan ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution kulttuurimuodosteiden toteuttajiksi. Tällaiseen mankelointiin nykymuotoisella vapaamuurariudella on aatteellisesti elvytettävine - rekonstruoitavine elämisen ja kehittymisen konsepteineen ja eheytettävine opetuksineen edelleenkin potentiaalia. Se on vain palautettava kouluksi miesten kasvattamiseksi muinaiseen Veljeskuntaan - ihmiskunnan palvelukseen, ihmiskunnan valistajiksi ja tiennäyttäjiksi sekä - kuten se erään muurarirituaalin velvoitteissa sanotaan - tietämättömien oppaiksi ja auttajiksi. Aluksi rekonstruointi merkitsee muurariuden perimän perimmäisen tarkoitusperän aktualisoimista ja kirkastamista muurarillisessa opetuksessa ja toiminnassa muurariaatteen sisimpänä olemuksena. Tämä ei kuitenkaan onnistu silloin, mikäli Veljeskunnalle luodut kasvatus- ja kasvukehikot on valjastettu palvelemaan vain kasvatettaviensa sosiaalisia tarpeita tyydyttävää sosieteettimuurariutta tai itseään ja asemaansa karnevalisoivaa statusmuurariutta tai joitain kansalaisjärjestöllisiä, poliittisia tai nationalistisia tarkoitusperiä. 03.09.2011. R.e.o.s 8
MUINAINEN VELJESKUNTA <sen alkuperä, olemus ja tehtävä> K un puhutaan muinaisesta Veljeskunnasta, puhutaan lähtökohtaisesti myös ihmiskunnan peritystä viisaudesta sekä siihen liittyen ihmisen henkisestä evoluutiosta. Veljeskunnan juuret löytyvät siis ihmiskunnan peritystä viisaudesta, Tähän viisauteen sisältyvä tieto, kuten myös siitä johdetut elämiseen, elämän taitoon, elämän hallintaan ja osaamiseen sekä ihmisen henkiseen evoluutioon - henkiseen, eettiseen ja sosiaaliseen kehittymiseen - liittyvät konseptit ovat peräisin esihistoriallisilta ajoilta. Löydämme ne jo ihmiskunnan varhaiskulttuureista neljän - viiden tuhannen vuoden takaa. Eräs Veljeskunnan jäsen kirjoitti sähköpostissaan tuon muinaisen viisauden synnystä todeten: Ajattelevan ihmisen luominen oli Luojan teko, jolloin Hän puhalsi fyysisesti melko valmiiseen ihmiseen hengen, eli assosiaatio-, oppimis-, luomis-, ym. kyvyt. Tämä on perityn viisauden ja sen luomien kulttuurien kehittymisen alku. Siitä juontaa persoonallisen temppelin rakentaminen kuin myös pyhyyden kauneuden taju ja sen ulkoistaminen, eli karisma. Tämä oli perityn viisauden ihmiskunnan kulttuurimuistin alku kaikkine elämisen ja kehittymisen henkisen evoluution - konsepteineen. Perityn viisauden lähteet avautuivat ihmiskunnalle silloin, kun ihminen vastaanotti Elävän Valon, kun häneen emanoituivat Jumalan attribuutit ns. sefirothpuun (Otz Chiim) mukaisina ominaisuuspotentiaaleina - ja kun hän sitten niitä itseensä, itseään taivaallisen ihmisen - Adam Kadmonin - hahmoksi kehittäen ryhtyi tietoisuudekseen tavoittelemaan ja ominaisuuksikseen sisäistämään. 9
Sanotusta seuraa, että perityn viisautemme luonteeseen sekä sitä kautta muinaisen Veljeskunnan alkuperään ja olemukseen liittyy keskeisenä näkemys maailmaa, elämää ja samalla ihmisenä olemista kattavasta kosmisesta järjestyksestä - elämän ja koko maailmankaikkeuden perusideasta. Tämä idea ja järjestys on ihanne, joka saa lähtökohtansa niistä syistä ja tarkoitusperistä, laeista sekä käskyistä ja kehotuksista, jotka Jumalan tahdonilmaisuina on ihmiskunnan edelläkävijöille perityn viisauden mysteerioissa ja eri uskonnoissa, eli elämisen konsepteissa ilmoitettu. Edellä sanottu osoittaa, että perityn viisauden sisältö on laadultaan uskonnollista perinnetietoa. Samalla se on käytännölliseen elämään ja toimintaan sovellettavaa moraalifilosofiaa - hyve-etiikkaa. Tällaisena se sisältää uskonnollis-filosofisen elämän- ja maailmankatsomuksen perusaineksia, kuten arvoja, normeja sekä kasvatuksellisia, eettis-sosiaalisia käyttäytymiskoodeja. Tässä näyttäytyy myös ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution alku - evoluutio, jossa kohtaamme paitsi Veljeskunnan ominaisuuden myös sen tehtäväluonteen tarkoitusperineen. Nykymuotoisen vapaamuurariuden ensimmäisen, vuonna 1723 julkaistun perussäännön laatija James Anderson sanoo tämän perussääntöön laaditun historiallisen osan alussa näin: Jumalan, Maailmankaikkeuden Suuren Rakennusmestarin, kuvaksi luodulla ensimmäisellä esi-isällämme Adamilla on täytynyt olla Vapaitten Tieteiden, erityisesti geometrian, tuntemus sydämeensä kirjoitettuna, sillä jo syntiinlankeemuksen jälkeen voidaan otaksua hänen jälkeläistensä omanneen sen perustiedot, jotka aikojen kuluessa ovat kehittyneet selväpiirteiseksi väittämien järjestelmäksi Kun siis puhutaan muinaisesta Veljeskunnasta, puhutaan samalla erityisesti myös ihmiskunnan henkisestä kulttuurievoluutiosta, joka Vapaitten Tieteiden, erityisesti geometrian toteutuksena on jatkunut ensimmäisen inhimillisen ihmisen, Adamin, luomisesta alkaen. Saksalainen filosofi Hegel sanoo sen toteutumisen ja toteuttamisen olevan Maailmanhengen ilmentymää ja ilmentämistä, joka toteu- 10
tuu historian saatossa kulttuurimuodosteina mm. tieteinä ja taiteina. Johann Gottfried Herder puhuu tässä yhteydessä jatkuvasta kehittymisestä, jatkuvasta luomisesta kohti monipuolisempia ja täydellisempiä manifestaation emergentteja viittaan kirjasen kansikuvaan - muotoja. Luonnossa tätä vielä keskeneräistä luomistyötä toteuttavat erilaiset älylliset tasot, jotka kaikki puolestaan ovat yhden substanssin - Jumalan - ilmennyksiä. Näin Jumala on jättänyt erään älyllisen tason - työtoverinsa ihmisen - harteille osan päämääriensä toteuttamisesta. Maailma ja sen elämä on näin ollen Jumalan ihmiselle antama tehtäväkenttä. Tälle tehtävälle on myös annettu nuo Herderin mainitsemat päämäärät, suunnat ja ihanteet, joita kohti ihmisen tulisi hänelle annetun luomattoman materian järjestävänä muokkaajana yhteistä elämää huolellisesti hoitaen ja tutkien sekä sitä ihmiskunnan henkisellä kulttuurievoluutiolla rikastuttaen edetä. Ihmiskunnan henkisessä kulttuurievoluutiossa mm. oikeudenmukaisen ja eettisesti jäsentyneen yhteiskunnan ja lainalaisen maailmanjärjestyksen rakentamisessa - kohdataan Jumalan tahdonilmaisuilla rajattu kenttä, missä vaikuttaa kosmisten, eettis-sosiaalisten ja fyysistenkin luonnonlakien sekä henkisillä arvoilla koodattujen valintojen, ratkaisujen ja mahdollisuuksien todellisuus... vaikuttaa siten kuin siitä on viestitetty ihmiskunnan perimässä, muinaisaikaisessa viisaudessa ja siitä johdetuissa elämisen ja kehittymisen konsepteissa. Tällaisessa todellisuudessa ihmisen perusperiaate Jumalan kanssatekijänä ja liittolaisena on hahmottumassa; siinä ovat myös hänen päämääränsä ja tehtävänsä ilmentymässä toiminnan kautta... toiminnan, jossa vallitsee kehittymiselle välttämätön jännitys olemassa olevan tilan ja toteutettavan tavoitteen välillä - dualismi - luomaton ja luotu, järjestäytymätön ja järjestäytynyt materia. Näin ihmiskunnan kehitys etenee vastakohtien vuorovaikutuksessa; se etenee toimintamme todellisuudessa, kunnes saavutetaan ja tulee se, mikä täydellistä on... Tällaisessa toiminnassa ihmiskunnan primäärinen toimintaohje, lisääntykää ja täyttäkää maa, täydentyy ja saa uusia ulottuvuuksia. 11
Siinä kansojen opettajien ja valistajien muinaisen Veljeskunnan jäsenten - sanat sekä henkisen, sisäisen Itsen viestit jäsentyvät ihmisen tietoisuuteen elämänlakeina sekä hänen toimintaansa koodaavina ja ohjaavina sääntöinä. Näin ihminen kohtaa olemisensa tarkoituksen ja tehtäväluonteensa tärkeän, takimmaisen perusnäkemyksen: pyyteettömän, lähimmäisen rakkaudella suunnatun ja kaikkinaista kehitystä edistävän palvelun. Kosmisissa lainalaisuuksissaan tuo käsite lienee kattava! Se ei sisältäne vain eettisesti ja altruistisesti suunnattua yhteiskunnallista tai ammatillista toiminta-aspektia, vaan Jumalan tahdon mukaisen elämisen ja toimimisen - Hänen Nimensä pyhittämisen - laajemmassa, kanssatekevässä, myötäelävässä ja uhrautuvassa muodossa. Luomistapahtumaan liittyen kohtaamme kertomuksen Adamin muinaisen Veljeskunnan esi-isän - jälkeläisistä, Kainista ja Abelista. Muinaisen tradition mukaan ihmiskunta oli tuolloin ja on edelleenkin jakautunut ns. Kain- ja Abel -tyyppisiin ihmisiin. Kain -tyyppiset ihmiset ovat dynaamisia tienraivaajia ja -näyttäjiä, opastajia ja opettajia - ja sellaisina ihmiskunnan kulttuurikehityksen toteuttajia ja edistäjiä. Ns. Abel -tyyppiset yksilöt ovat sen sijaan suurten ponnistelun ja pyrkimysten motiiveja omaamattomia keskivertoihmisiä. Oli luonnollista, että henkisen evoluutionsa finaalin saavuttanut ja finaalin finaalia vaeltajakonseptia - ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution puitteissa toteuttamaan ryhtyvän homo sapiens in Adamin - tuli katkaista ajattelunsa, toimintansa ja koko olemuksensa valtaköydet Abel -identiteettiä edustaviin ominaisuuksiinsa. Näin syntyi ihmisen tehtäväluonteiseen tarkoitusperään liittyen koko ihmiskunnan kehityksen liikkeellepaneva momentti muinaisena Veljeskuntana - kasvattajineen, tiennäyttäjineen ja tienraivaajineen. Näin lähti henkisen evoluution jatkeena kehittymään myös em. vaeltajakonseptina toteutettava ihmiskunnan henkinen kulttuurievoluutio kasvatus- ja kasvukehikkoineen, kulttuurimuodosteineen sekä vielä keskeneräistä luomistyötä jatkavine ja ihmiskuntaa sivistävine tieteineen ja taiteineen, kuin myös elämisen ja kehittymisen konsepteja 12
edustavine uskontoineen. Tämän, 6011 vuotta sitten käynnistyneen ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution ensimmäistä ilmennystä edusti Adamille annettu maanviljelystehtävä. Tarkasteltaessa ihmiskunnan perittyä traditiota - kulttuurimuistia - sen toteutuneen historian suunnilta, voidaan havaita, että maanviljelystehtävän saaneilla muinaisen Veljeskunnan jäsenillä - ihmiskunnan kasvattajilla ja elämisen konseptien opettajilla - on kautta maailman eri osien ja kautta aikojen ollut maailman kulttuurikehityksen edelläkävijöiden sekä kehityslinjojen tiennäyttäjien rooli. Heillä on ollut ihmisen elämisen ja kehityksen, kuten myös inhimillisen toiminnan ja kulttuurin suunnista, tarkoitusperistä ja päämääristä sama, yksi ja yhteinen näkemys. Tämän yhteisen viisautensa puitteissa nuo tradition kantajat ja välittäjät ovat pyrkineet kertomaan ihmiskunnalle siitä, mistä tässä kaikessa on kysymys; miten ihmisten tulisi toteuttaa elämäänsä, miten pyrkiä parempaan maailmaan, miten asennoitua, elää ja toimia ihmisyyttään kehittäen sekä sitä inhimillisessä elämässään toteuttaen. Monesta tällaisesta tradition kantajasta, perityn viisauden julistajasta, ihmiskunnan valistajasta ja opettajasta on tehtäväluonteista tarkoitusperäänsä toteuttaessaan tullut myös perittyä viisautta kantavan uskonnon tai filosofisen aatesuunnan keula- ja keskushahmo. Voimme tässä yhteydessä kysyä: Keitä ja minkälaisia ihmisiä nämä keulahahmomme ovat olleet? Uskonnon rakentaja Paavali vastaa kysymykseen omalta osaltaan itse ja sanoo roomalaiskirjeensä luvun 1, jakeessa 1 olevansa Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli (lähetti, opin levittäjä), erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia (hyvää sanomaa). Professori Sven Krohn vastaa em. kysymykseen johdattelevasti kirjassaan Ihminen, luonto ja logos: "...ovatko he olleet portin avaajia, jotka ovat herättäneet ihmisolemuksessa piileviä latentteja mahdollisuuksia tajuta ja nähdä laajennetussa tietoisuudessa todellisuu- 13
den aiemmin ihmiseltä salattuja korkeampia kerrostumia?" Tohtori Sigfrid Sirenius antaa kysymykseen viitteellisen vastauksen todetessaan Vaeltajan mietteissään meistä tavallisista ihmisistä ja näistä edelläkävijöistä: "Ihminen on näkijä. Hän on suuren asian sanansaattaja. Tosin useat ihmiset eivät ollenkaan kuule eivätkä näe, eivät täytä tehtävää. Toiset näkevät himmeästi. Mutta siitäkin on apua. Toiset näkevät välähdyksittäin, saavat siitäkin toivoa ja todistavat vanhurskauden elävän. Toiset, nähtävästi harvat näkevät jatkuvasti, kirkkaasti, kehottavat synnintekijöitä, aineellisuuteen vajonneita, epätoivoisia - kavahtamaan, nostamaan katseensa, ottamaan lohdutusta, kuuntelemaan ja vastaanottamaan jumalallista." Maininta heidän tehtäväluonteista tarkoitusperästään viittaa erääseen - jo edellä sivuttuun - ehkäpä kaikkein oleellisimpaan ihmiselämän tarkoitukseen, joka on kanssatekevä osallistuminen vielä keskeneräisen luomistyön jatkamiseen, tätä kautta suoritettavaksi lankeavien tehtävien velvoitteineen. Tällaisen idean puitteissa "viisauden saavuttanut ihminen ilmentäisi näin ollen, jopa tietoisesti, transsendenttisen todellisuuden merkityksiä maailmassa ja samalla tuon yliajallisen kosmisen olemuksensa - sisäisen Itsensä - pyrkimyksiä ja tavoitteita käytännöllisessä elämässään. Logoterapian kehittäjänä ja filosofina tunnettu Viktor E. Frankl toteaa kirjassaan Olemisen tarkoitus, olevan ihmisiä, " jotka elävät elämänsä laajemmassa ulottuvuudessa." Hän mainitsee, että näille ihmisille tehtävä on jotain transitiivista ja että "he elävät samaa instanssia, josta tehtävä tulee ja saman instanssin ehdoilla, joka tehtävän asettaa." Tällaiset ihmiset kokevat Frankl'in mukaan saamansa tehtävän "haasteena". Heille elämä heijastaa silloin transsendenttisesti tehtävän antajaa, jolloin syntyy ihmisolemuksen piirre, jota voidaan kutsua nimellä "homo religious" (uskonnollinen ihminen). Tällainen ihminen on tietoinen tehtävän antajasta samalla kun hän on tietoinen ja vastuussa elämäntehtävänsä toteuttamisesta. Vaikka Veljeskunnan työn toteutus tapahtuu yleensä yhteiskunnalli- 14
sina kosketuspintoina toimivien, humaniteetin saavuttaneiden yksilöiden toteuttamana, voivat henkistä kulttuurievoluutiota toteuttaa myös erilaisiksi, ajatusten ja pyrkimysten yhtenäisyyttä ja yhteisyyttä edustaviksi yhteisöiksi liittyneiden Kain -tyyppisten ihmisten ryhmät. Yhteisinä, aatteellista tehtävää suorittavina yhteisöinä ne antavat usein jäsentensä ajatuksille ja pyrkimyksille suuntia ja päämääriä. Luovina ja muovaavina tekijöinä tällaiset yhteisöt saattavat kohottaa jäsenensä keskuuteen jotain ylipersoonallista, henkistä ja sielullista korkeampaan, kosmopoliittiseenkin kutsumukseen johtavaa sisältöä. Tällaisista haasteen kokeneista muinaisen viisauden kantajista länsimaiseen kulttuuriin kohdistuen voimme erityisesti ja ensimmäisinä mainita juutalaiset. Heidän vaikutuksensa ja toimintansa lähtökohta on ollut Herran lupaus Abrahamille - "paljouden tai kansojen tai tradition isälle". Abrahamin siunatessaan Herra lupasi, että hänen saamansa siunaus koituisi siunaukseksi myös muillekin maailman kansoille. Juutalaisuudelle tämä merkitsee esimerkkinä - kansojen valona (got le-gojim) - olemista ja vaeltajakonseptin toteuttamisena Tooran arvosisällön ja lakien ilmentämistä kaikkien maailman kansojen edessä. Samalla se merkitsee pyhää velvollisuutta julistaa ihmiskunnalle uskoa yhteen Jumalaan. Todettakoon, että monet tällaisista yhteisöistä ovat alun perin toimineet ns. miesten järjestöinä. Sellaisina toimivat jopa apostoliset alkuseurakunnat. Nykymaailmassamme miehisten hyveiden ja miehisen luomisvoiman - geniuksen - kasvatus- ja kasvukehikon muodon ovat alkuaan omanneet mm. lions- ja rotaryjärjestöt - ja sellaisen omaa vieläkin vain ja ainoastaan miesten esoteerisluonteisena veljeskuntana pitäytyvä muinainen, vapaa ja hyväksytty muurarius. Nykymuotoisen vapaamuurariuden ensimmäisen perussäännöstön vuonna 1723 kirjoittanut Magister Artium James Anderson on liittänyt sääntöönsä historiallisen katsauksen muurariveljeskunnan itse asiassa po. muinaisen Veljeskunnan - ihmiskunnan henkistä kulttuurievoluutiota toteuttavasta työstä. Katsauksessaan hän kuvaa muinaisen Veljeskunnan sen siis vapaamuurariuteen kytkien - tarkoitusperiä, työtä, toimintaa ja saavutuksia ihmiskunnan henkiseen ra- 15
kennustyöhön osallistuneena muinaisena veljeskuntana. Historiallisessa aikajärjestyksessä Anderson kuvaa Muurarien vanhojen kirjoitusten sisältämiä, ihmiskunnan varhaisia kulttuurihistoriallisia tapahtumia ja saavutuksia sivistyskansojen keskuudessa maailman alusta alkaen. Tämän muurariveljeskunnan toteuttaman henkisen kulttuurievoluution kasvatus- ja kasvukehikoista sekä niihin sisältyvistä laeista, säännöistä ja tarkoitusperistä Anderson toteaa: "Jos olisi tarkoituksenmukaista, voitaisiin osoittaa, että sotilaalliset ja myös uskonnolliset seurat ja ritarikunnat ovat aikojen kuluessa lainanneet tältä Muinaisaikaiselta Veljeskunnalta monia juhlallisia menoja; sillä mikään niistä ei ole paremmin järjestäytynyt, kunniallisemmin tehtäväänsä asetettu eikä pitänyt paremmin pyhitettyinä lakejaan kuin Hyväksytyt Muurarit, jotka kaikkina aikoina ja kaikkien kansojen keskuudessa ovat säilyttäneet ja edelleen kehittäneet tarkoitusperiään tavalla, joka on heille luonteenomainen..." Näillä luonteenominaisilla tarkoitusperillä Anderson tarkoittanee siis muinaisaikaisia, peritystä viisaudesta johdettuja, muinaisen Veljeskunnan säilyttämiä ja sen ihmiskunnalle kautta aikojen välittämiä elämisen - elämän osaamisen ja hallinnan -, kuin myös kehittymisen ja kehittämisen konsepteja. Kirjailija Leo Tolstoi (1828-1910) kertoo kirjassaan Sota ja rauha tämän veljeskunnan kolmannesta tarkoitusperästä, mainiten: Puhdistuessamme ja ojentaessamme omia jäseniämme me kolmanneksi pyrimme ojentamaan koko ihmissukua esittämällä sille veljeskuntamme jäsenet hurskauden ja hyvyyden esikuvina, ja niin me koetamme kaikin voimin vastustaa maailmassa vallitsevaa pahuutta. Tämä tarkoitusperä on aikakausiin, niiden sykleihin ja niiden vaihtumisiin sidottuna teemana ollut tuon veljeskunnan työn keskeinen sisältö, kohde ja velvoite. Tämä vapaamuurariuden syvintä aatteellista olemusta kosketteleva tarkoitusperä sisältää sen perustan, joka oikeuttaa muinaisen Veljeskunnan sekä sen jäsenten vaeltajakonsepteineen esiintymään ja toimimaan täysivaltaisena instituutiona myös koko ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution kasvatuskehikoissa. Mainittakoon tässä, tämän luvun lopuksi seuraava muurarillinen lu- 16
ento muinaisen Veljeskunnan synnystä sekä sen aikakausiin ja niiden sykleihin liittyvistä vaiheista: "Vuosisatoja sitten perustettiin järjestömme idän tasangoilla periaatteille, jotka ovat kestävämpiä kuin muinaisten kuninkaiden metallista valetut patsaat. Aikojen vieriessä myrskyt ja rajuilmat ovat singonneet jyliseviä salamoitaan järjestömme ylle; loiston aallot, aallon jälkeen, kuin myös petolliset hiekat ovat kiertyneet sen jalustan ympärille ja kasanneet vieriviä jyväsiään sen sivustoja vasten; ihmiset ovat tulleet ja menneet ohikiitävissä sukupolvissa; ajanjaksot ovat kuluneet kuin tunnit ajan vierivässä rattaassa. Mutta läpi myrskyjen ja rajuilmojen; läpi elämän aaltojen ja hiekan runtelun; läpi hyvien ja pahojen vaiheiden, järjestömme on edelleen jatkanut hyvää tekevän vaikutuksensa levittämistä kaikkialla maailmassa." 17
Muinaisen Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikot E räästä muurarillisesta opetusluennosta löytyy muurariuden erään tärkeimmän, sen kasvatus- ja kasvukehikkoihin liittyvän sekä muurarillisen kehittymisprosessin sisällöllistä olemusta ja tarkoitusperää vertauskuvallisesti selittävän avainsymbolin kuvaus. Muinaiset loosit oli omistettu kuningas Salomolle, koska hänen sanotaan olleen meidän ensimmäinen korkeimmin kunnioitettu suurmestarimme, mutta spekulatiiviset muurarit omistavat loosinsa Johannes Kastajan ja Johannes Evankelistan muistolle. Heidän ajoistaan lähtien on jokaisessa todellisessa ja hyvin hallitussa loosissa ollut kuvattuna ympyrän sisällä oleva tietty piste. Piste edustaa yksittäistä veljeä ja ympyrä rajalinjaa hänen käyttäytymisessään Jumalaa ja ihmistä kohtaan. Tuon rajalinjan sisäpuolella hän ei koskaan joudu kärsimään siitä, että hänen intohimonsa, ennakkoluulonsa tai omanedun tavoittelunsa johtaisivat hänet harhaan. Ympyrää rajaa kaksi yhdensuuntaista pystysuoraa, jotka edustavat Pyhiä Johanneksia, ja ympyrän yläpuolella on Pyhä Raamattu, joka osoittaa ihmisen 18
velvollisuuden kokonaisuudessaan. Kiertäessämme tämän ympyrän kehää sivuamme väistämättä näitä kahta yhdensuuntaista pystysuoraa, samoin kuin Pyhää Kirjaa. Ja niin kauan kuin vapaamuurari pitää itsensä näin ympyröitynä, on mahdotonta, että hän voisi pahoin eksyä." Tämä muinainen universaali symboli on tarkoitettu yhdeksi Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikkojen alku- ja perusopasteeksi. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta se kuvaa ihmisen henkisen sekä eettis-sosiaalisen kehittymisen kehityksenlain alaisia kasvatus- ja kasvukehikkoja viite- ja astejärjestelmänsä kehyksineen. Samalla se symboloi ihmisen henkistä kehittymistä prosessimallina. Tämä muurariuden seremoniallisessa opetuksessa esiintyvä symboli selittää paitsi muurarillisen kehittymisprosessin prosessikehikkoa, myös ihmisen ontologista olemusta ja samalla hänen kehittymisensä ja toimintansa dynamiikkaa henkisesti ja hyve-eettisesti kehittyvänä ja toimivana ihmisenä. Se osoittaa, että kehittyminen Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikoissa on toiminnan tie kohti Elävän Valon ja todellisen Itsen tavoittamista ja tiedostamista - sen Itsen, jota symbolissa kuvataan pisteenä ja joka vaikuttaa immanenttina ihmisen henkisessä ali- ja piilotajunnassa - luomisen henkisessä maailmassa. Sen sanotaan olleen ruumiillistuneena ihmisessä siitä lähtien, kun hänestä ensimmäisen kerran tuli elävä sielu eli henki. Symbolin ympyrä osoittaa, että eteneminen Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikoissa on elämistä, toimimista ja kehittymistä fyysisessä toiminnan maailmassa, että se on ihmisessä itsessään olevan Totuuden etsintää ja toteutusta. Tällaisena se on kulkemista ja toimimista toiminnan kehällä kulkemista sillä rinnakkain oman sisäisen, ohjaavan ja opastavan Itsensä kanssa. Tämä merkitsee, että ihmisen eteneminen kehittymisprosessissaan on hänen tietoisuutensa rakentamista sekä sen valaisemista henkisen alija piilotajuntansa eettisellä arvosisällöllä. Se on hänen kehittymistään vuorovaikutuksessa tekojensa, niiden tulosten ja tietoisuutensa jäsen- 19
tymisen välillä. Tässä vuorovaikutuksessa eettis-sosiaalinen toiminta on katalysaattori, joka tekee ihmisen ajatuksista, toiveista ja päämääristä pysyvää, omaksuttua ja sisäistettyä hyve-eettistä todellisuutta. Sillä mikäli ihminen työskentelee tarkoitustensa ja päämääriensä hyväksi, ne tekevät puolestaan työtä hänen kehittymisensä hyväksi. Näin muurarillinen kehittyminen on sielun luomista sen itsensä kautta. Toiminnan todellisuuden kehää rajaavat yhdensuuntaiset pystysuorat edustaen Johannes Kastajaa ja Johannes Evankelistaa. Ne edustavat samalla Pyhässä Kirjassa julistettuja ja muodostumisen maailman sisältönä vaikuttavia lakeja, käskyjä ja kehotuksia sekä samassa Kirjassa neuvoina ja ohjeina omaksuttavaksi tarkoitettua imitaatio Dei - perusteista viisautta Pyhyyden Kauneuteen kytkeytyvine oikeuden, totuuden ja lähimmäisen rakkauden periaatteineen. Näin tuo muinainen symboli osoittaa, että ihmisen henkinen kehittyminen on elämistä ja toimimista noiden lakien rajoissa ja niistä ilmenevän viisauden varassa - niiden mukaisilla luovilla ja rakentavilla, säilyttävillä ja uudistavilla arvoilla itseään elävöittäen ja kehittäen sekä yhteiskuntaa ja sen kulttuuria rikastuttaen. Ne lait ja arvot oikeuden ja totuuden periaatteineen, joita nuo pystysuorat edustavat ja joiden varaan vapaamuurarius rakentaa uskonnollis-filosofisen maailmankatsomuksensa, ovat olleet olemassa aikojen alusta ja säilyvät niin kauan kuin säilyy maailmankaikkeus. Yksikään ihmisen tekemä laki, sääntö, sopimus tai oppirakennelma ei kykene milloinkaan, ei hiukkaakaan muuttamaan näitä periaatteita eikä niitä myöskään kumoamaan. Uskonnollisissa järjestelmissä ja kulttuureissa on kautta aikojen toteutettu erilaisia, em. symbolin allegorisoimia muinaisen Veljeskunnan käyttöönsä luomia ihmisen henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisen menetelmiä ja viitejärjestelmiä, eli kasvatus- ja kasvukehikkoja. Tällaisia ihmisen henkiseen aktualisoimiseen ohjaavia muutos- ja kehittymisprosesseja - pyhiinvaellusmatkoja - kohti ihmisyyttä ja 20
ihmisen täydellisyysihannetta - kohti kuninkaallisena poikana, eli alkuperäisenä universaalina ihmisenä - Adam Kadmonina - aktualisoitumista sekä ihmisen henkisen piilotajunnan - merkittävän tärkeän ja suurenmoisen holvin - arvosisällön ja luomisen henkisen maailman tuntemista, on samassa merkityksessä ja lähes samoissa muodoissa esitetty muurarillisten kasvatuskehikkojen lähtökohtina ja juurina olleiden ns. mysteeriouskontojen opetuksissa. Samassa tarkoituksessa niitä on esitetty myös muinaisten myyttien ja tarujen allegorioissa. Kehittymisen teitä on kuvattu myös pyhissä kirjoissa. Monet kohdat Pyhän Raamatunkin teksteistä ovat allegorista kuvausta ihmisen henkisestä kehittymisprosessista. Tällaisia ovat allegoriselta sisällöltään myös evankeliumit sekä mm. israelilaisten erämaavaellus Egyptistä kohti Jerusalemia, kohti rauhan paikkaa taivaallista Zebulia. Tällaisena, mysteerioperinteen viisauteen pohjautuvana ihmisen henkisen evoluution konseptina on ymmärrettävissä myös kristinuskon sisempi, esoteerinen luonne, olemus ja opetus. Kerrotaan, että Pyhältä Augustinukselta, hänen kuunnellessaan Milanossa Ambrosiuksen opetusta vuonna 385, katosivat kaikki epäilyt Vanhaa ja Uutta testamenttia kohtaan. Ambrosiuksen selittäessä hänelle niiden tärkeimpiä kohtia hengestä käsin ja niiden mystistä verhoa kohottaen, Augustinus tajusi, että mysteerien sisältö oli ottanut havaittavan muodon evankeliumien historiallisessa traditiossa ja siinä seurakunnassa, joka tätä traditiota vaali. Hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että se, mitä mystikot mysteerien avulla etsivät, se oli Jeesus Nasaretilaisessa ilmentynyt ulkoisessa historiallisessa maailmassa. Hän totesikin: "Se mitä nykyään nimitetään kristilliseksi uskonnoksi, oli olemassa jo vanhoina aikoina, eikä se puuttunut ihmissuvun alkuaikoina, ennen Kristuksen ilmestymistä lihassa, mistä alkaen tosiuskontoa, jo aikaisemmin olemassa ollutta, alettiin kutsua kristilliseksi." Kristinuskon varhaisempina aikoina tähän mysteeripohjaiseen kehitystiehen kasvatus- ja kasvukehikkoon - sisältyi kolme eri kehitysastetta, jotka olivat kuuntelijat (kuunteluoppilaat), katekumeenit (kasteoppilaat) ja uskolliset eli täydelliset, jota ilmaisua Paavalikin heistä 21
käytti. Tien vaiheet olivat Ateenan ensimmäisen piispan Pyhän Dionysus Areopagitan mukaan: puhdistautuminen (antautuminen), jäseneksi otto (perehdyttäminen ja vihkimys) ja täydellistyminen. Nämä alkuseurakunnan traditioihin liittyvät opit olivat luonteeltaan salaisia, ko. asteisiin sidottuja kuten ovat myös muurariuden asteiden yksityiskohtaiset sisällöt. Näitä ihmisen henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisen malleja ja menetelmiä ovat tietoteorioissaan luoneet myös monet filosofit. Tällaiseen kehittymiseen, universaalin mielen tavoittamiseen ja Jumalan tuntemisen mahdollisuuteen sisäisen tiedostamisen ja tietoisuuden rakenteen kautta viittasi mm. Baruch (Benedictus) Spinoza, jolle Jumala oli todellisuuden perimmäinen yksikkö - substanssi -, joka oli kaiken olevaisen kausaalinen ja käsitteellinen syy, perusperiaate ja alkuvoima. Spinozan mukaan intuitio, joka lähtee Jumalan absoluuttista olemista koskevasta pätevästä, adekvaatista tiedosta on se tapa, jolla Jumalan olemuksen tuntemiseen saatettiin Häntä "intellektuaalisesti rakastaen" - ihmisen ja luonnon perusluonnetta selvittäen ja todellisuuden syvintä sisältöä tutkien - tiedon kahden alemman tietoisuustason kautta vähitellen päästä. Ihmisen suurin ilo, onni ja autuus on tavoittaa se tarkastelutaso, jolta Jumala - luova Luonto - määrittelee sub specie aeternitatis - todellisuuden. Tällaiselta tarkastelutasolta ihminen voisi ymmärtää oikein oman olemuksensa, tarkoituksensa ja paikkansa tuossa todellisuudessa ja saattaisi tietoisuutensa näin Jumalan yhteyteen ja tuntemiseen. Vastaavanlainen menetelmä sisältyy juutalaiseen elämisen ja kehittymisen konseptiin, jossa keino edetä on Jumalan Nimen pyhittäminen ja siihen liittyen "imitaatio Dei" eli Hänen esimerkkinsä noudattaminen sekä tahtonsa ja lakiensa mukainen eläminen ja tähän liittyvä kontemplaatio: Jumalan rukoileminen, rakastaminen ja palvelu, mikä tarkoittaa Hänen huomioon ottamistaan kaikessa ja kaikkialla ja jota ilmentää mm. jokapäiväinen šema rukous. Todettakoon, että Veljeskunnan astejärjestelmän kanssa lähes identtiset kasvatus- ja kasvukehikot oppilailleen loi perustamassaan kou- 22
lussaan - sodaliteetissa - myös antiikin kuuluisa filosofi, mysteeriovihitty Pythagoras. Koulunsa opetuksessa Pythagoras noudatti ns. mysteerien menetelmää ihmisen henkisen evoluution konseptia -, jonka tarkoituksena ja tavoitteena oli oppilaiden sisäisten henkisten ja sielullisten kykyjen kehittäminen. Opetusta annettiin kahdelle ryhmälle - aluksi ulkopuolisille kokelaille, eksoteerikoille ja sitten varsinaisille oppilaille, eli sisäpuolisille esoteerikoille. Opetuksen alussa oppilas - akoustikos - sai vain kuunnella luentoja ja keskusteluja, kunnes oli edistynyt matemaatikoksi, jota myös kutsuttiin nimeltä pythagoraeus. Sitten - edistyttyään kehittymisen asteissa hänestä tuli pythagoricus ja edelleen erinäiset vihkimykset suoritettuaan teleios - täydellinen -, jota nimitettiin myös sebastikoksi - kunnioitettava. Nämä oppilaat saivat myös oikeuden itse opettaa. Vapaamuurari J. W. von Goethe sanoo näistä henkisen kehittymisen teistä ja menetelmistä yksinkertaisen ja osuvan pelkistetysti: "Vain puhtaana eläös hiljalleen, jos myrskyt soivatkin milloin! Pyri ihmisyyteen täydelliseen; jumaluutta sa lähestyt silloin." Tämän ihmisyyteen pyrkimisen valossa ja muinaisen Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikoiden puitteissa voidaan määritellä kuten jo edellä teinkin henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisen tarkoitukseksi ja tavoitteeksi ihmisen sisäisen, henkisen Itsen tunteminen ja hänen henkisen alitajuntansa sisällön - muurariuden Valona symboloidun sisäisen Viisautensa verifiointi, eli todellistaminen hänen ajattelevassa ja havainnoivassa arkitietoisuudessaan. Tähän tarkoitusperään liittyy myös pyrkimys sisäisen Viisauden aktualisoimiseen - elävöittämiseen ja toimivaksi saattamiseen ihmisen olemuksessa, kykyrakenteessa ja hänen toimintaansa ohjaavassa tahdossaan. Henkisen kehittymisen ydinajatuksena, teemana ja tavoitteena on siis viime kädessä tuon kätketyn, kadonneen Sanan etsiminen, sen muistiin palauttaminen - anamneesi - ja paljastaminen ihmisen havaintotietoisuudelle sekä samalla hänen koko persoonalli- 23
sen olemuksensa elävöittäminen Sanaan ja henkiseen ali- ja piilotajuntaansa sisältyvällä merkitys- ja arvosisällöllä. Tätä Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikkoihin sisältyvää sekä kehittymisen tavoitteiseen ja tarkoitusperiin niveltyvää sisäistä kehittymisteemaa voisi kaikkine ilmennys- ja seurausmuotoineen kutsua Mestarin Sanan fenomenologiaksi. Tällä filosofisella käsitteellä tarkoitan eräänlaista, ekspressionismiin tukeutuvalla tietoisuusfilosofialla tulkittua ja selitettyä ilmiöoppia, koskien ihmisen sisäisen Itsen - Mestarin Sanan - laadun ja ominaisuuksien asteittaista ilmenemistä ihmisen normaalille havaitsevalle ja ymmärtämään pyrkivälle arkitietoisuudelle. Tähän liittyy myös kokemusperäisiä ja kehityksellisiä vaikutuksia ja seurausmuotoja muurarin persoonallisessa olemuksessa ja kykyrakenteessa eli hänen kehittyvässä ja muuttuvassa identiteetissään - ja sitä kautta hänen asenteissaan ja toiminnassaan. Professori Sven Krohn puhuu tässä yhteydessä kuvailevasta hengentieteellisestä persoonapsykologiasta, jonka hän Edvard Sprangeria siteeraten sanoo olevan eräänlaista struktuuripsykologiaa, jossa pyritään sielullisen kokonaisuuden tavoittamiseen. Tälle kokonaisuudelle on ominaista se, että se muodostaa tavoitteellisuuteen pohjautuvan yhteyden, eli rakenteen, jossa kaikki osasuoritukset - vaiheet - voidaan ymmärtää siitä kokonaisuudesta käsin, missä tietyt arvot toteutuvat. Tämän ymmärtäminen on tunkeutumista tietyn henkisen suhdeyhteyden muurariudessa kehittymisprosessia simuloivan viitejärjestelmän - erityiseen arvojärjestelmään ja sisältöön. Näin Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikot kehityksenlain mukaisen kehittymisprosessinsa ja kasvatusluonteisen tavoitteensa puitteissa sekä aate- ja arvomaailmansa syvimmän myyttisen sisällön - Mestarin Sanan - kautta kytkee ihmisen henkis-psyykkisen ali- ja piilotajunnan hänen arkitietoiseen elämismaailmaansa. Näin se suuntaa hänen tietoisuuttaan avoimempiin järjestelmiin - ilmenneen, psykofyysisen maailman takana oleviin muodostumisen ja luomisen henkisen maailman transsendenttisiin todellisuustasoihin. 24
Tähän tavoitteeseen liittyy samalla myös näiden kahden elämismaailman - aluksi muodostumisen sekä sitten luomisen henkisen maailman -aikuiskypsäksi kansalaiseksi kasvaminen. Ihmisen identiteetissä tämä kehittyminen seurausmuotoineen ilmenee sosiaalisina asenteina, adekvaattina tietoisuutena, eettisinä ominaisuuksina ja luovina kykyinä. Yhteiskunnassa se näyttäytyy luovana, rakentavana ja eettis-sosiaalisena, lähimmäisiä rakastavana, kuin myös maailmaa ja ihmiskuntaa palvelevana toimintana. Edellä siteerattiin muurarillista luentoa muinaisen Veljeskunnan synnystä sekä sen aikakausiin ja niiden sykleihin liittyvistä vaiheista: Aikojen vieriessä myrskyt ja rajuilmat ovat singonneet jyliseviä salamoitaan järjestömme ylle; loiston aallot, aallon jälkeen, kuin myös petolliset hiekat ovat kiertyneet sen jalustan ympärille ja kasanneet vieriviä jyväsiään sen sivustoja vasten; ihmiset ovat tulleet ja menneet ohikiitävissä sukupolvissa; ajanjaksot ovat kuluneet kuin tunnit ajan vierivässä rattaassa Näin on käynyt usein myös Veljeskunnan kasvatus- ja kasvukehikoille elämisen ja kehittymisen konsepteineen. Katsottaessa niiden historiaa sen kulun ajallisesti laajemmasta toteutus- ja toimintaperäisestä perspektiivistä käsin, voidaan kehikkojen ja konseptien eri toteutusvaiheissa havaita melko säännöllisen kehityskausien - "hyvien ja pahojen vaiheiden" jaksottelevan vuorottelun. Vuorottelu toteutuu ja etenee kohoavana ja kartiomaisesti avautuvana spiraalina. Vuorottelusykleissä ajan kypsyessä - ihmiskunta vähitellen, niin tietoisuudessaan, kuin myös toteuttavassa toiminnassaan vieraantuu konseptistaan ja siinä samalla transsendentista, todellisuutensa syvimmästä sisällöstä - Jumalasta. Näin konsepti hautautuu henkiseen pimeyteen, uutta vahvempaa tulemistaan ja syvempää muotoaan valmistelevaan vaikenemiseen. On syytä todeta, että syyt konseptien epäonnistumisille eivät useinkaan ole olleet peritystä viisaudesta johdettujen aatteiden sisällöissä tai ko. konseptien yhdensuuntaisissa muodoissa ja laaduissa, vaan niihin liittyvissä ympäristövaikutuksissa sekä oppien ja tarkoitusperien puutteellisissa ja väärissä tulkinnoissa. Vääristä tulkinnois- 25
ta johtuen konseptien sisällöt ovat saaneet uusia innovatiivisia, käyttökelvottomiksi teorioiksi ja toisioteorioiksi sekä vääristyneiksi dogmeiksi ja jälkidogmeiksi kehittyneitä muotoja. Muinainen viisaus tunnistaa näiden inhimillisten syiden päällimmäisenä vaikuttavan lähtökohdan, so. ihmismielen erheen ja samalla suuriman esteen ihmisen ja ihmiskunnan henkisen evoluution tiellä kohti korkeampaa elämää. Erhe on se, että ihminen samaistaa itsensä ruumiinsa kanssa. Mutta jos - näin peritty viisaus toteaa - joku käsittää ihmisen hengen jumalallisuuden omassa itsessään, on taistelu voitettu. Ja tämä oivallus voi syntyä ainoastaan, jos ihmisen omasta sydämestä pulppuaa vakaan aikomuksen puhtaus ja hengen vakavuus, mikä ei synny opiskelemalla tai oppineesta keskustelusta, vaan se syntyy pyrkimyksestä sisimmän Itsensä toteuttamiseen. Erheen paradigmana tapaamme nyt vallitsevassa kulttuurissamme tieteis- ja hyvinvointiuskovaisen ihmisen itsemme. Tästä paradigmasta sekä siihen liittyvästä yksilöllisestä ja institutionaalisesta toiminnasta juontuvat epäonnistumisten oleelliset syyt. Näin kävi viimeksi valistuksen ajan kynnyksellä ja näin on käymässä tänäkin päivänä. Mutta läpi myrskyjen ja rajuilmojen; läpi elämän aaltojen ja hiekan runtelun; läpi hyvien ja pahojen vaiheiden, Veljeskunta on edelleen jatkanut hyvää tekevän vaikutuksensa levittämistä kaikkialla maailmassa." Näin se teki muodostamalla 1600- ja 1700-luvuilla uudet kasvatus- ja kasvukehikkonsa nykymuotoisena vapaamuurariutena josta ja jonka synnystä, olemuksesta ja tarkoitusperistä seuraavaksi. 26
Nykymuotoinen vapaamuurarius < eli Veljeskunnan valistuksen ajan kasvatus- ja kasvukehikko> Nykymuotoisen vapaamuurariuden synnystä V aikka nuo edellisissä luvuissa mainitut muinaisen, Veljeskunnan juuret on näinkin selvästi ilmaistu, eivät nuo vapaamuurariuden muinaiset, ihmiskunnan perittyyn viisauteen kytkeytyvät lähtökohdat ole nykyisin yleisesti tiedossa eivät edes vapaamuurarien omassakaan keskuudessa. Tiedossa ne eivät ole siltikään, vaikka vapaamuurarien säännöissä ja opetuksissa sanotaan selvästi, että ne aatteelliset lähtökohdat, joille vapaamuurarius on perustettu, ovat tosimuinaiset. Huomio muinaisen Veljeskunnan nykymuotoisten kasvatus- ja kasvukehikoiden syntyä ja kehitystä tarkasteltaessa kiinnitetään tosimuinaisuuden sijasta niiden nykyaikaiseen, keskiajalla kehittyneeseen järjestömuotoon. Tämä järjestömuoto organisaatioineen ja viitejärjestelmineen perustuu lähinnä 1600- ja 1700-luvuilla kehittyneeseen muuraririittiin, josta kahden kilpailevan englantilaisen suurloosin Unionissa 27.12. 1813 annettiin seuraava julistus: "Julistetaan ja kuulutetaan, että puhdas muinainen Muurarius koostuu kolmesta asteesta, ei enemmästä: oppilasmuurari-, veljesmuurari- ja mestarimuurariasteesta, sisältäen ylimmän asteen Pyhän Royal Arch'in." Näiden nykymuotoisten kasvatus- ja kasvukehikkojen alkuperää ja syntyä selitettäessä todetaan tavallisesti yleisenä käsityksenä, että niiden varhaisempia muotoja ovat olleet viime vuosituhannen alusta läpi keskiajan toimineet kirkonrakentajien killat, eli ns. operatiivisten muurareiden yhteisöt. 27
Näiden operatiivisten rakentajayhteisöjen organisaatioiden pohjalta sanotaan kehittyneen toiminta, jota nykyisin kutsutaan spekulatiiviseksi, eli tieteelliseksi muurariudeksi. Sitä, miksi ja miten kiltayhteisöjen ja heidän loosiensa muodonmuutos spekulatiivisiksi muurariyksiköiksi tuolloin tapahtui, voidaan lähestyä ja tarkastella kahdelta suunnalta - joko järjestöllisen struktuurin muodostumisen suunnalta ns. hitaan evoluution teoriana, tai sitten po. kasvatus- ja kasvukehikkojen aatteellisen sisällön ja sen sisältämien elämisen ja kehittymisen konseptien sekä sen kasvatuksellisen viite- ja opetusjärjestelmän tahallisen ja tarkoituksellisen kehittämisen suunnalta ns. synnytyskehityksen teoriana. Oli muodostumisen syntysanat kummat tahansa, lopullisesti voidaan nykymuotoinen vapaamuurarius organisatorisine rakenteineen katsoa syntyneeksi silloin, kun neljä loosia - Coose and Gridiron, Crown, Rummer and Grapes ja Apple-Tree - vuonna 1717, kesäkuun 24. päivänä perustivat Lontoossa, tavernassa Lyre and Swan yhteisen, toimintaansa koordinoivan ja palvelevan keskuselimen - suurloosin. Teologi James Anderson laati perustetulle organisaatiolle muinaisen Veljeskunnan vanhoista säännöistä ja muinaisia tapoja koskevista käsikirjoituksista koostetun perussäännön, eli järjestysmuodon: The Constitution of Free - Masons. Tämän perussäännön sanotaan olevan edelleenkin pohjana eri suurloosien laatimille muurarillisille säännöstöille ja menettelytapaohjeistoille. Tämän jälkeen, jo 1700-luvulla, vapaamuurarius levisi varsin nopeasti ympäri maailmaa, aluksi Englannissa ja sen alusmaissa. Pian syntyi muurarilooseja myös Manner-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, missä ensimmäinen säännön- ja asianmukainen loosi aloitti toimintansa 30.7.1733 Bostonissa, Massachusetts ssa. Palatkaamme ensimmäisen suurloosin synnystä noihin "miksi ja miten" -kysymyksiin. Niihin esitetään tavallisimmin vastauksena em. hitaan evoluution teoria, jonka mukaan spekulatiivinen muurarius kehittyi siis keskiaikaisesta, kristinuskon hengessä toimineesta ope- 28
ratiivisesta muurariudesta hitaasti satojen vuosien kuluessa. Selitys on naiivi, sillä operatiivisten loosien - eli kokoontumispaikkojen - pelkkä olemassaolo ja eräät yhtäläisyydet niiden toimintamuodoissa nykyiseen vapaamuurariuteen ja sen toimintaan verrattuina eivät riitä osoittamaan ko. teoriaa oikeaksi. Ratkaisevaa tässä on kysymys siitä, oliko näillä kiltaorganisaatioilla tiedossaan ja hallussaan se erityinen uskonnollis-filosofinen aatesisältö elämisen ja kehittymisen konsepteineen sekä kasvatus- ja kasvukehikkoineen, joka oleellisena rakenteena sisältyy spekulatiivisen muurariuden luonteeseen ja olemukseen sekä toiminnan tarkoitusperiin. Monet tutkijat ovatkin todenneet, että kiltalaitoksella oli määrättyjä, nykyisessä vapaamuurariudessa menetelminä ja organisatorisina rakenteina käytettäviä muotoja ja sääntöjä. Mutta he ovat todenneet myös, että siltä puuttui muurariuden sisin aatteellinen luonne ja olemus sekä ne tarkoitusperät, jotka näyttäytyvät sen tavoitteissa, seremoniallisten opetusrituaalien sisällöissä ja symboliikassa. Tästä syystä useat tutkijat ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että vapaamuurarius nykymuodossaan kehittyi melko nopeasti 1600- ja 1700-luvun aikana tapahtuneen tahallisen synnytyskehityksen tuloksena. Tässä kehityksessä kiltalaitosta olisi käytetty apuna vain järjestöllisen struktuurin rakentamiseksi muinaisen Veljeskunnan uudelleen muodostettavalla kasvatus- ja oppijärjestelmälle, eli kasvatus- ja kasvukehikolle. Jos siis lähestymme nykymuotoista vapaamuurariutta tältä, synnytyskehityksen tarkoituksellisen kehittämisen suunnalta, herää kysymys: Löytyykö muurariuden ns. rituaaliperintöön sisältyvän aatteellisen substanssin sekä siihen liittyvän kasvatus- ja oppijärjestelmän alkuperä siis tuon muinaisen Veljeskunnan aatteen ja tarkoitusperän sekä sen viite- ja oppijärjestelmän sisällöistä? Eräät vastaukset kysymykseen paketoin kirjan edellisiin lukuihin. Vastauksensa kysymykseen on antanut myös järjestön ensimmäisen perussäännön laatija James Anderson. Perussääntönsä alkuosassa hän 29