Digitalisaation vaikutus kansantalouteen

Samankaltaiset tiedostot
Muuttuva työ ja merkitykset kuntapalveluissa. Terttu Pakarinen Kuntamarkkinat

Lyhyt katsaus tuottavuuden ja tehokkuuden mittaamisen taloustieteissä - Miten soveltaa alustatalouteen?

Verohallinto ennakoi muutoksia

Robotit kuntien päätöksenteon tukena

Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö. Kärkihankkeet kohtaavat Kristiina Pietikäinen

Future Smart City. Tulevaisuuden kunta ekosysteemin ja alustatalouden keskiössä. Juha Ruokari. Huhtikuu 2018

Kuluttajamarkkinointi. Puheenvuoron sisältö

Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa. Ville Haltia

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Digitaalisuudesta kilpailukykyä 2020-luvulle. Timo

Eettistä tietopolitiikka tekoälyn aikakaudella. Syksy 2018

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta

Reija Lilja - Atro Mäkilä (toim.) KOULUTUKSEN TALOUS NYKY-SUOMESSA. Julkaistui opetusministeriön rahoituksella,

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA

Työelämän murros - Millaisesta työstä eläke karttuu tulevaisuudessa? Työeläkekoulu

Muutokset haastavat verottajaa ja

Digitalisaatio ja maatilojen materiaali- ja resurssitehokkuus. SALO Heikki Aro

Luonnos valtioneuvoston selonteoksi "Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella"

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Alustatalous liiketoimintatapojen uusi malli

mahdollisuudet ja uhat verotukselle

Digitaalisuudesta muutosvoimaa

Systeeminen muutos haastaa biotalouden perinteiset liiketoimintamallit

Kuntamarkkinat Työhyvinvoinnin uudet tuulet Niilo Hakonen & Taija Hämäläinen

J u k k a V i i t a n e n R e s o l u t e H Q O y C O N F I D E N T I A L

KT:n työmarkkinaseminaarin tietoiskut

Timo Seppälä & Juri Mattila Tiedosta palveluja / TraFi Alustatalous ja lohkoketjuteknologia Kolmas aalto rantautuu neljäs aalto nousee?

Verottaja alustataloudessa Jukka Kyhäräinen

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0408/202. Tarkistus. Dario Tamburrano, Isabella Adinolfi EFDD-ryhmän puolesta

Alustaliiketoiminta. Vesa Kokkonen

Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari

Uuden tietoyhteiskunnan teesit. #uusitietoyhteiskunta

OHJELMISTOROBOTIIKKA LIIKETOIMINNAN UUDISTAJANA

Data liiketoiminnan moottorina tietosuoja kilpailukyvyn vauhdittajana VTT:n media-aamiainen

talletetaan 1000 euroa, kuinka paljon talouteen syntyy uutta rahaa?

Millä toimenpiteillä kestävää kansainvälistä kilpailukykyä ja vientiä? Pekka Lindroos TEM

HYVINVOINTI VAIKUTTAVUUS TUOTTAVUUSOHJELMA (LUONNOS) SISÄLLYSLUETTELO. 1. Johdanto. 2. Tavoitteet. 3. Kehittämiskohteet. 4. Organisaatio. 5.

Alustatalouden ja teknologian kehityksen vaikutus työn muutokseen. Tuomo Alasoini tuomo.alasoini[at]tekes.fi

Teknologian kehityksen vaikutukset työhön vaikeasti ennustettavissa

Digitaalisuus alustojen mahdollistajana

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Hyvinvointi investoinnit hyvinvointitalouden visiossa

Digitalisaatio. opiskelukokemuksen. muutos ja transformaation. johtaminen. Kati Hagros, CDO, Aalto-yliopisto OKM

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Avoin Asiakaskeskeinen Ekosysteemi Strategia

Uusi työ haastamassa taloutta Tulevaisuuden isoja linjoja

Round table Aineeton pääoma mikä on sen merkitys ja voiko sitä mitata? Christopher Palmberg

Ennakoivan hyvinvoinnin ekosysteemin rakentaminen ja kehkeyttäminen

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset

Vaikuttaako kokonaiskysyntä tuottavuuteen?

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala,

D9 - TILANNEKATSAUS

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK

Talouslukutaito - oppia ikä kaikki

Digitaalinen alustatalous - uusi normaali. Jukka Viitanen Resolute HQ Oy

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Tietopolitiikka Yhteentoimivuus ja lainsäädäntö , Sami Kivivasara ICT-toimittajien tilaisuus

Foresight Friday Kohti jaettua ymmärrystä suomalaisen työn tulevaisuudesta

Luentorunko 7: Raha, hintataso ja valuuttakurssit pitkällä aikav

Alma Talent 2018 Helsinki

Alma Talent 2018 Helsinki

Tukiverkostoon yhdessä tulevaisuuspäivä Merja Toijonen, ennakointiasiantuntija

Panu Kalmi, Vaasan yliopisto & Olli- Pekka Ruuskanen, Tampereen yliopisto

Maksamisen nykytila ja trendit 2014

alustatalouden perusta

Miten tietoa voisi kysyä vain kerran?

talouskasvun lähteenä Matti Pohjola

Digitaalisuus murtaa perinteisiä toimialoja ja toimintamalleja nyt eikä vasta tulevaisuudessa Jarmo Matilainen, toimitusjohtaja, Finnet-liitto ry,

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014

Forssan kaupungin INNOVAATIOSÄÄNTÖ

Tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta valtionhallintoon. Tieto talouden ja innovaatioiden moottorina valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori

Toiminnanohjaus ja tiedolla johtaminen tänään ja tulevaisuudessa

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

Alueelliset tulevaisuuden skenaariot

Kokemuksellisuus - mitä asiakaslähtöinen liiketoiminta tarkoittaa käytännössä. Fortune seminaari Marja Toivonen ja Anna Viljakainen, VTT

Jakamistalous missä mennään?

Työmarkkinat murroksessa: Mitkä ovat tulevaisuuden työtehtäviä Suomessa?

Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa

Älykäs, palveleva kunta

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!

KOULUTUSJÄRJESTELMÄN TULEVAISUUDEN KEHITTÄMISTARPEET

Digitalisaatio / Digiloikka. Digiloikka-työryhmä Kari Nuuttila

Työn tulevaisuuden kuvaus sosioteknisenä muutoksena

Luonnos valtioneuvoston selonteoksi "Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella"

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa?

Lastensuojelu hyvinvointiinvestointina. Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät 1.12.

Avarn Security. Ensiluokkaista turvallisuutta vastuullisesti

Katse asiakaskokemuksen tulevaisuuteen. Demos Helsinki Satu Korhonen

Tekoäly ja alustatalous. Miten voit hyödyntää niitä omassa liiketoiminnassasi

Valtioneuvoston periaatepäätös datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Osaamiskysymykset ja osaamista koskevat toimet

Digitaalinen rakennusprosessi ja tiedon virtauttaminen

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Transkriptio:

Digitalisaation vaikutus kansantalouteen 1.11.2017 KTT Olli-Pekka Ruuskanen, Tutkimusjohtaja, Pellervon taloustutkimus & Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 2 Sisältö 1. Kansantalous 2. Alustatalous 3. MyData

Mitä on tapahtunut taloudessa? Datasta on tullut keskeinen tuotannontekijä. Datatalous organisoi yhä suurempaa osaa taloudellisesta toiminnasta alusta- ja jakamistaloudeksi, joiden osapuolina on erityyppisiä toimijoita yrityksiä, yksittäisiä työntekijöitä ja kuluttajia. Massadata mahdollistaa koneoppimisen ja päättelyalgoritmien käytön = tekoäly. Massadata vaatii datan omistajuutta: MyData

Juha 4 Itkonen 30.6.2017 Keskeinen ongelma hintojen arviointi 1. Hyödykekorin rakenne todennäköisesti arvioitu väärin. 2. Hintaindekseihin liittyy substituutioharha. 3. Uudet hyödykkeet parantavat hyvinvointia. 4. Laadunmuutosta ei havaita. 5. Halvempien ostopaikkojen tulo (verkkokaupat) ei laske hintaindeksiä. Lähde: Suomen Pankki/Itkonen

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 5 Miten digitalisaatio vaikuttaa talouteen Talouden rakenne Hintaindeksit Talouskasvu Kulutus- ja toimialarakenne digitaalisempi Enemmän investointeja suhteessa kulutukseen Inflaatio hitaampi Reaalikorko korkeampi Reaalitulojen kasvu nopeampi Reaalisen BKT:n kasvu nopeampi Tuottavuuskasvu nopeampi Kustannuskilpailukyky ja kestävyysvaje muuttumaton Lähde: Suomen Pankki/Itkonen

Keskeisiä datatalouden kysymyksiä: 1. Datatalouteen perustuvan liiketoiminnan organisointi ja omistajuus. 2. Arvon luonti ja siihen osallistuvien tuotannontekijöiden palkitseminen. 3. Panosten, toiminnan ja tuotosten mittarit. 4. Johtaminen datataloudessa.

Yritystoiminta lähestyy tiedettä Asetetaan hypoteeseja, joita kokeellisesti todennetaan. Hylätty hypoteesikin arvokas. Pyritään kaventamaan tunnepohjaista päätöksentekoa ja rakentamaan tietoa tuottavia informaatiojärjestelmiä. Riskien pientäminen laajoilla mittauksilla.

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 8 Tekoälyn kolme kehitysvaihetta 1. Laskukone 2. Liskoaivot 3. Nisäkäsaivot

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 9 Kuinka paljon työtehtäviä häviää? Riippuu mittaustavasta. Nykyisistä työpaikoista 30-40% (Oxfordin yliopisto/etla) Nykyisistä työtehtävistä 10% (OECD) Tuottavuuden kasvu aina luonut uusia työpaikkoja, mutta arvaamattomille aloille. Suomen tuottavuuden kasvu tuplaantuu 4-5% (Accenture)

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 10 Kilpailun kenttä

Big data rikastaa työtekijän mahdollisuuksia Rutiiniomaisen tietotyön kognitiivisen rasituksen vähentäminen. Työntekijän osaamisvaatimusten kasvu. Luova ajattelu, kekseliäisyys ja kriittisyys entistä arvokkaampia ominaisuuksia. Fyysisen työn rasittavuutta edelleen keventävät robotit ja automaatio.

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 12 Alustatalous

Alustoja on kaikkialla Ailisto et al 2016

Alustatalouden eri määritelmiä TEM 13/2017

Arvonmuodostuksen ajurit Ekosysteemit Verkostovaikutus Yhteistuotanto Aineettomuus Elämyksellisyys Prosessiin pohjautuvassa tuotannossa skaalaedut syntyvät tarjonnassa = Tuotannon skaalaedut Alustoihin pohjautuvassa tuotannossa skaalaedut syntyvät kysynnässä = Verkostovaikutus

Alustatalouden työskentelymalleja TEM 17/2017

Alustatalouden kysymyksiä työmarkkinoiden näkökulmasta Työ- vai pääomatuloa Mechanical turk versus konsultti Artesaani versus investori Laskutuspalvelujen rooli Säädösten ja lainsäädännön kiertäminen Julkisen ja yksityisen rajapinta

MyData [Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 18

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 19 Vanhat ja uudet tuotannontekijät Maanomistus Fyysinen pääoma Henkinen pääoma Data

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 20 Datatalouden nykytilanne Iso osa datatalouden arvonmuodostuksesta syntyy keräämällä ja hyödyntämällä yksilöihin liittyvää ja/tai yksilöiden synnyttämää dataa. Kuluttaja ei saa (rahallista) korvausta synnyttämänsä datan käytöstä. Usein datan keräävä sovellus tai palvelu on kuluttajalle ilmainen. Ilmaissovelluksen/-palvelun ylläpito rahoitetaan hyödyntämällä sen käytöstä syntyvää yksilödataa.

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 21 Kuluttaja digitalouden hyökyaallossa Kuluttaja ei usein ymmärrä tai vaivaudu ottamaan selvää: Mitä tietoja hänestä kerätään Miten niitä yhdistellään ja jatkojalostetaan Missä niitä varastoidaan Kuinka kauan tietoja säilytetään Mihin tarkoitukseen ja kenelle tietoja luovutetaan Mitä taloudellisia transaktioita hänen tiedoillaan tehdään Miten kuluttajan käyttäytymiseensä vaikutetaan hänestä kerättyjen tietojen avulla

MyData Poikola et al. 2014

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 23 Ensiaskeleita MyDatassa MyDatan toteuttaminen vasta alkuvaiheessa: Teknologiset ratkaisut Organisatoriset rakenteet Taloudellisen vaihdannan käytänteet MyData myös ajattelutavan ja näkökulman muutos. Miten mallittaa henkilötietojen arvoketju: sen eri vaiheet ja niihin kiinnittyvä arvonluonti?

MyDatan hyödyntäminen vaatii datalukutaitoa Nyt tarvitaan datatalouden lukutaidon tutkimusta. Ei pelkästään datan keräämiseen ja luovuttamiseen liittyvä ymmärrys. Henkilökohtaisen datan arvon, taloudellinen vaihdettavuuden ja omistusoikeuden ymmärtäminen.

[Esityksen nimi, Esittäjä] [pvm] 25 Johtopäätökset Digitalisaation vaikuttaa kansantalouden mittareihin. Kasvu nopeampaa, hyvinvointia mitattua enemmän Alustatalouden organisoinnissa vielä kokeilujen kausi Tekoäly on hyväksi työntekijöille MyData uudentyyppinen omaisuuslaji