JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020

Samankaltaiset tiedostot
JyväsRiihen Leader-rahoitus

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE LOPPURAPORTTI

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi

Kuusiokuntien Kehittämisyhdistys ry Etelä-Pohjanmaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Myönnetyt hanketuet

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma

Kylien kehittäminen, kyläsuunnitelma ja niistä nousseet hankkeet

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Muiden kiinteistöjen korjaukset yhteensä MENOT TULOT 0 NETTO

NAULAN KANTAAN Yritystuet

Peräpohjolan kehitys ry

LEADER-rahoituksen mahdollisuudet kulttuuriympäristötyössä

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys AISAPARI ry

Tekes on innovaatiorahoittaja

Maaseutujaoston kokous Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikunnan kehittämissuunnitelma Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Tilannekatsaus 9 / 2016

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON!

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma

Oulun Seudun Leaderin rahoituskehys noin 9 miljoonaa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry

HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kunnostaminen

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015

Leader Joutsenten reitti

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Kalustoa kylille -teemahanke LOPPURAPORTTI

LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA. Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra

Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015

toiminta-aluettaan kehittämässä

Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika

Oulun seudun Leadertoimintaryhmä. JoMMa ry

Leaderrahoituksen. yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus

ESISELVITYSHANKE YHTEISÖTALKKARI KESKI-SUOMEN NUORISEURAIN LIITTO YHTEISÖTALKKKARI ESISELVITYSHANKE Dnro: 1096/ Hanke: 10257

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Teollisuuskiinteistöt yhteensä MENOT TULOT 0 NETTO

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

Yhdessä vielä enemmän. ihmisen kokoisia ja elämänmakuisia hankkeita

BIOENERGIA- ALAN KOULUTUS LAPISSA Lapin Energiakoulu - hankepari

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille

Ajankohtaista tukien myöntämisestä

JyväsRiihen Leader-rahoitus Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

TE-palvelut. aina saatavilla

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

Toimintakertomus vuodelta 2014

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Maaseudun kehittämisohjelman toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

JyväsRiihen Leader-rahoitus

Terveydenhuollon tilaverkosta ja vuoden 2012 taloudesta JYVÄSKYLÄ. JJ Koski

Hankekoulutus Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset

NIEMENKARTANON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Kehitetään kyliä yhdessä KEHITTÄMISEN PERUSTAA

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen

Nuorisoleader rahoitusvälineenä

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT

Keski-Suomen ELY-keskuksen rooli virkistystoiminnoissa

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Vaikuta Lähivesiin Pori

Maaseutuohjelman yritystukien suuntaaminen Keski-Suomessa ohjelmakaudella Yritystuki-info Ulla Mehto-Hämäläinen

Yhtenäisen perusopetuksen alku Peruskorjaus- ja laajennushankkeen ( ) kautta yhtenäiskouluksi Kahden koulun (Kirkonkylän koulu,

TransSmart seminaari Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

Suupohjan kehittämisyhdistys ry

Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry

Konginkankaan IDEAILTA

Metsästä energiaa yrittämällä

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään)

Summat tuhansina euroina YK- SITYI- NEN HANKKEEN NIMI JA TOTEUTUSAIKA

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen. kansainvälistymiseen

Transkriptio:

TOIMINTAA, NEUVONTAA JA RAHOITUSTA PAIKKAKUNNAN PARHAAKSI JyväsRiihen Leader-rahoitus 2014-2020 Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

JyväsRiihi ry Kaikille avoin maaseudun kehittämisyhdistys o Liittymisjäsenmaksu 20 /yhteisöt, 10 /henkilöt o Vuosittainen vapaaehtoinen jäsenmaksu o Jäsenistö valitsee kolmikantaisen hallituksen maaliskuussa pidettävässä yleiskokouksessa Toiminnasta vastaa hallitus (12 + varaj.) Kuntien, yhdistysten ja asukkaiden edustajia kaikista toimintakunnista Rahoituslinjaukset ja hakuajat, tukiprosentit Rahoitettavien hankkeiden tarkoituksenmukaisuus Teemahankkeiden käynnistäminen, rahoitettavat alahankkeet Muu strategian mukainen toiminta Yhdistyksellä on kaksi vakinaista työntekijää, toimisto Kivääritehtaan kupeessa JKL:ssa

Yritystuet 2007-2014 Hakemuksia Uuraisilta 15 kpl Puollettuja 12 kpl Toteutuneita 11 kpl Investointituet 7 kpl: kone & laitehankinnat, alkavan yrityksen kalusto, toimitilan osto, Kehittämistuet 3 kpl: palvleun kehittämispilotti, asiakkuushallinnan järjestelmän kehittäminen, markkinoinnin kehittäminen Käynnistystuki työntekijän palkkaamiseen 3 kpl JyväsRiihen yritystukien - julkinen tuki yht. 119 980 - Kokonaiskustannukset yht. 381 623

Hanketuet: Kokoontumistilat ja virkistysalueet Uuraisten urheilijat ry: Hiihtomajan kunnostus toimivammaksi ja laajemmin eri käyttäjäryhmiä palvelevaksi kylän yhteiseksi tilaksi. Kunnostuksen myötä saadaan pienennettyä myös talon ylläpitokustannuksia. Kustannukset: 21 330 / tuki 70% Uuraisten nuorisoseura ry: remontoidaan varastohuone järjestöjen ja asukkaiden kokoustilaksi. Tilaan hankitaan atk-laitteet kokouskäyttöön. Kustannukset: 14 334 /tuki 70% Uuraisten kunta: Pikku-Kuukan reitin kunnostus: kulkureittejä yhdistävä silta, valotolpat, eteläpuolen reitin levennys ja pinnoitus, yhteys sillan jälkeen Rinnetielle. Kustannukset: 39 815 / tuki 70% Kuva: Uuraisten kunta

Hiirolan raviradan kunnostus Uuraisten hevosystäväinseura ry: Hiirolan raviradan kunnostaminen ja leventäminen siten, että sen käyttö monipuolistuu. Kustannukset: 22 875 /tuki 70% Kuva: JyväsRiihi/ Hanna Luoma

Jokihaaran TUKEVA Jokihaaran pvy: Kylätalo Talakseen sauna ja pesutilat, salin lattiapinnoitteen uusiminen, ilmalämpöpumput, terassilaudoitus, minigolf-rata ja piha-alueen kunnostus, av-laitteet, pinottavat tuolit, telttakatokset, pihapenkit ja astiasto Kustannukset: 43 645 /tuki 70% Kuvat: Mikko Nimienen /Jokihaaran pvy

Höytiän kylän kaunistus Höytiän kyläyhdistys ry: Konttivuoren luontopolun kunnostus (rakenteet, puuliiteri ja eko wc), kyläyhdistyksen varaston siirto lahjoitustontille, ekowc:n rakentaminen ja Höytiän keskustaan istutuksia ja infotaulu. Kustannukset: 39 671 /tuki 70% NUOTTA alahanke Turvallisuutta kylälle: aggrekaatit, liityntäjohto ja kaatosuuntaaja Kustannukset: 4 350 / tuki 75% Kuvat: Höytiän kyläyhdistys

Uuraisten 4H: Nuorilta nuorille Hankkeessa kehitetään uusia toimintamuotoja 13-28-vuotiaille nuorille. Nuorten Tiimit saavat aikuisen valmentajan tuella valmiuksia ja osaamista omaehtoiseen, nuorten tarpeisiin vastaavaan toimintaan. Hankkeen tiimit tuottivat keväällä 2014 Summer party - nuorisotapahtuman Kustannukset: 35 000 / Tuki 85% Kuva: Uuraisten 4h

Nuotta-alahankkeet Uuraisten LC: Skeittiramppi Nevalan leikkikentälle, Kustannukset 3000 /tuki 75% Kyynämöisten seudun kyläyhdistys: 2 hanketta: kalustoa helpottamaan kylätalon käyttöä kokouksissa ja tapahtumissa Kustannukset: 4 343 / tuki 75% ja 70% Kangashäkkiset: Puntavuoren lähiliikunta-alueen kunnostus, luistinradan pukukopin sähköistys ja laajennus varastotilaksi, kaluston hankinta, laavun ja nuotiopaikan rakentaminen ja maapohjan kunnostus skeittiramppia varten Kustannukset: 8 900 / tuki 70% Kuvat: Tellervo Lehtoranta, Hanna Luoma

Harrastustoiminnan kehittäminen Hirvenhiihto- ja hirvenjuoksulajien kilpailutoiminnan kehittäminen (Luonetjärven ms Lento, Jokihaaran seudun Erä & Sumiasten urheilumetsästäjät) - Suomen ja Ruotsin yhteistyönä kilpailusääntöjen yhdenmukaistaminen ja hirvenhiihtokilpailujen reaaliaikaisen kuvan välittämisen kehittäminen kansallisesti ja kansainvälisesti. Kustannukset: 16 988 / tuki 90% Jokihaaran seudun Erä ry: Erämaja - vaatimusten mukaisen riistankäsittelytilan kylmälaitteet ja kalustoa sekä yhteiseen käyttöön rakennetaan grillikota ja biokäymälä. Kustannukset: 41 317 / tuki 70% Kuvat: Luonetjärven metsästysseura Lento, Jokihaaran seudun Erä

Selvitykset ja koulutus Japa ry: Lähiruokapiiritoiminnan kehittäminen JKL, Laukaa, Muurame ja Uurainen Kustannukset 19 946 / tuki 85% Uuraisten kunta: Selvitys lähi- ja luomuruoan sekä biopolttoaineiden kysynnästä ja tarjonnasta Uuraisille, Laukaassa ja Jyväskylässä Kustannukset: 7 564 / tuki 90% Nyrölän kyläyhdistys ry: Uusien elinkeinojen kehittäminen Jyvässeudun pohjoisella alueella selvityshanke, jossa kartoitettiin yritysten ja yhdistysten sekä uusista elinkeinoista kiinnostuneiden mahdollisuuksia tuottaa elinkeinopalveluita Kustannukset: 20 000 / tuki 90% Japa ry: Turvaa tapahtumaan yhdistystoimijoiden tapahtumanjärjestämiseen liittyvät koulutukset Kustannukset: 16 732 / tuki 75% Kuva: Mikko Nieminen

Kekseliäät kylät Uuraisilla JAMK: Innovative village -KV-hanke jossa etsittiin uusia tapoja tuottaa innovatiivisia ja kestäviä paikallisia palveluita maaseudulle. Työtapoja mm. parhaiden käytäntöjen välittäminen työpajoissa ja opintomatkoilla, palvelutarpeiden kartoitus, pilotointi ja testaus sekä uuden tiedon jakaminen toimijoille ja laajemmalle yleisölle JyväsRiihen kautta tuetut kustannukset: Esiselvitys: 25 198 / tuki 100% Toteutus: 141 149 / tuki 97% Kuvat: JyväRiihi/ Hanna Luoma ja Innovative Village-hanke