toiminta-aluettaan kehittämässä
|
|
- Johannes Mikkonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 toiminta-aluettaan kehittämässä
2 Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia vuodesta 2007 alkaen.
3 Yritystuet 1/4 INVESTOINTITUKI - koneiden, aineettomien oikeuksien ja kiinteistöjen hankintaan, kiinteistöjen kunnostukseen tms.. - tukea saa 20 % investoinnin määrästä. Poikkeuksia: uusiutuvaa energiaa tuottavat tai jakelevat uudet laitokset (tuki 30 %), maataloustuotteiden jalostus ja kaupan pito (tuki 35 %). - investoinnin minimikoko on
4 Yritystuet 2/4 INVESTOINNIN TOTEUTETTAVUUSSELVITYS - investoinnin toteuttamista silmällä pitäen etukäteen selvitetään sen taloudellisia-, teknisiä- tms. toteuttamisedellytyksiä. - tuki 50 % / 40 % (maataloustuotteiden jalostus ja kaupan pito). Tuen minimimäärä
5 Yritystuet 3/4 PERUSTAMISTUKI - yrittäjän 1. yrityksen perustamiseen, jo olemassa olevan (toiminut vähintään 3 vuotta) yrityksen uuden toiminnan kehittämiseen tai innovatiivisiin kokeiluihin. ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttämiseen, messuesiintymisiin ja vastaaviin kuluihin liiketoimintasuunnitelman pohjalta. uuden yrityksen aloittamiseen ja jo toimivan yrityksen toiminnan kehittämiseen tuki ja innovatiivisiin kokeiluihin tuki
6 Yritystuet 4/4 Yrittäjällä pitää olla riittävä ammattitaito. Yrityksellä pitää olla edellytykset kannattavaan toimintaan. Myönnettävä yritystuki ei saa vääristää kilpailua. Käytettyjä koneita ja laitteita ei voi tukea. Tukea ei saa mm. traktoreita, metsäkoneita, toisen yrityksen liiketoiminnan tai osakkeiden hankintaa, sukupolvenvaihdosta, korvausinvestointeja.
7 Hankkeiden rahoitus 1/3 YLEISHYÖDYLLINEN KEHITTÄMISHANKE - muu kuin investointi (vesistön kunnostussuunnitelma, elinkeinojen kehittäminen, tapahtuman kehittäminen, kyläsuunnitelma jne.) - Pirkan Helmeltä tukea 80 % - tuen minimimäärä => hankkeen koko vähintään noin 7.800
8 Hankkeiden rahoitus 2/3 YLEISHYÖDYLLINEN INVESTOINTIHANKE hanke tuottaa jotain käsin kosketeltavaa (yhteisen kokoontumistilan rakentaminen tai kunnostus, järven kunnostus, harrastustilojen tekeminen, esim. frisbeegolf-rata jne.) Pirkan Helmeltä tukea 50 % tuen minimimäärä => hankkeen koko vähintään noin
9 Hankkeiden rahoitus 3/3 Edellä kerrottuja pienempiä toimenpiteitä on mahdollista toteuttaa osana Pirkan Helmen teemahanketta (edellyttäen, että oman toimenpiteen sisältö istuu teemahankkeen sisältöön). Tuki on tällöin investointihankkeen (tuki 50 %) tai kehittämishankkeen (tuki 80 %) mukainen. Leader-rahoituksella on mahdollista toteuttaa myös kansainvälisiä hankkeita.
10 Kotiseudun helmet strategian painopisteet 1/2 Asukkaiden helmi Kehittämistyön tavoitteena on viihtyisä, toimivilla palveluilla varustettu alue, joka tarjoaa erilaisia asumisvaihtoehtoja. Yhteisöjen ja identiteetin helmi Yhteisöllisyys on liima, joka sitoo ihmisen omaan alueeseensa ja toimimaan sen hyväksi. Yhteisöllisyys syntyy aktiivisessa toiminnassa, kun on tiloja ja tilanteita, joissa ihmiset ovat ja toimivat yhdessä.
11 Kotiseudun helmet strategian painopisteet 2/2 Yritysten helmi Alueen elinvoima edellyttää yrittäjyyttä ja työtä. Näitä edesautetaan yritystuilla ja muilla elinkeinojen kehittämistoimenpiteillä. Elämysten helmi Vahvistetaan alueen ainutlaatuisia tapahtumia ja kohteita niin että ne palvelevat aiempaa paremmin paikallisia asukkaita ja matkailijoita.
12 LEADER-TUEN HAKEMINEN Leader-tukea haetaan ensisijaisesti sähköisen Hyrrä-palvelun kautta osoitteessa Hyrrä mahdollistaa asioinnin kaikkina vuorokauden aikoina kaikilta tietokoneilta, ja se mahdollistaa myös oman hakemuksen käsittelyn seurannan ja tarvittavien lisäselvitysten nopean toimittamisen. Hyrrän käyttö edellyttää Katso-tunnistetta, jonka perustaminen onnistuu ilmaiseksi osoitteessa Tunnisteen luominen edellyttää Y- tunnuksen olemassaoloa. Yritystystukien ja yleishyödyllisten investointihankkeiden haku aukeaa huhti-toukokuussa ja yleishyödyllisten kehittämishankkeiden kesäkuussa 2015.
13 YRITYSTUKIHAKEMUKSEN LIITTEEKSI TARVITAAN Liiketoimintasuunnitelma (mm. toiminta-ajatus, liikeidea) Toimenpidesuunnitelma ja kustannusarvio (kuvaus liiketoiminnan kehittämisestä, suunnitellut toimenpiteet ja niiden kustannukset) Selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta Rakennushankkeissa suunnitelma-asiakirjat sekä tarvittavat viranomaisluvat Hankintojen hintatason selvitys tai kilpailutusasiakirjat (Huom! Käytettyjen koneiden hankintaa tai lähipiirihankintoja ei hyväksytä lainkaan.)
14 YLEISHYÖDYLLISEN HANKEHAKEMUKSEN LIITTEEKSI TARVITAAN Hankesuunnitelma ja kustannusarvio Selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta Rakennushankkeissa suunnitelma-asiakirjat sekä tarvittavat viranomaisluvat + tarvittaessa vuokrasopimuskopio ja omistajan suostumus Hankintojen hintatason selvitys tai kilpailutusasiakirjat Yhdistysrekisteriote + säännöt Ote siitä kokouspöytäkirjasta jossa rahoitushakemuksen jättämisestä on päätetty
15 KUSTANNUSTEN TUKIKELPOISUUS Kustannukset ovat tukikelpoisia sen jälkeen kun hakemus on tullut vireille Pirkan Helmessä. Vireilletulo edellyttää, että hakemus on tarvittavine liitteineen toimitettu Pirkan Helmen käsiteltäväksi joko Hyrrän kautta tai se on paperisena saapunut Pirkan Helmen toimistolle. Hakemuksen viereilletulosta lähetetään tieto Pirkan Helmen suorittaman vireilletulotarkistuksen jälkeen. Jos hakemuksesta puuttuu liitteitä, se tulee vireille vasta kun tarvittavat liitteet on toimitettu. Vireilletuloviestin saapumisen jälkeen hankkeen voi aloittaa omalla riskillä, mutta vasta ELY-keskuksen rahoituspäätöksen myötä hanke on virallisesti hyväksytty.
16 KUSTANNUSTEN TUKIKELPOISUUS Kustannukset ovat tukikelpoisia sen jälkeen kun hakemus on tullut vireille Pirkan Helmessä. Vireilletulo edellyttää, että hakemus on tarvittavine liitteineen toimitettu Pirkan Helmen käsiteltäväksi joko Hyrrän kautta tai se on paperisena saapunut Pirkan Helmen toimistolle. Hakemuksen viereilletulosta lähetetään tieto Pirkan Helmen suorittaman vireilletulotarkistuksen jälkeen. Jos hakemuksesta puuttuu liitteitä, se tulee vireille vasta kun tarvittavat liitteet on toimitettu. Vireilletuloviestin saapumisen jälkeen hankkeen voi aloittaa omalla riskillä, mutta vasta ELY-keskuksen rahoituspäätöksen myötä hanke on virallisesti hyväksytty.
17 HANKKEEN ELINKAARI Idea hankkeesta / toiminnan kehittämisestä syntyy heti yhteyttä Pirkan Helmeen Idean rahoituskelpoisuudesta keskustellaan ja hakijaa neuvotaan hakemuksen laatimisessa. Hakija lähettää rahoitushakemuksen liitteineen Hyrrässä (tai toimittaa Pirkan Helmen toimistolle). Pirkan Helmi tarkistaa toimitetun hakemuksen ja hakija saa vireilletuloilmoituksen (tai täydennyspyynnön ja tiedon, että hakemus ei ole tullut vielä vireille). Kun rahoitushakemus on tullut vireille, hanketta voi alkaa toteuttaa hakijan omalla riskillä. Pirkan Helmen hallitus käsittelee rahoitushakemuksen, tekee päätöksen tuen myöntämisen tarkoituksenmukaisuudesta ja antaa lausunnon Pirkanmaan ELY-keskukselle. Tarvittaessa pyydetään hakijalta lisäselvityksiä päätöksenteon tueksi. Pirkanmaan ELY-keskus tekee rahoitushakemukselle laillisuustarkastuksen ja lähettää päätöksen hakijalle. Hankkeen toteuttaminen hankesuunnitelman mukaisesti. Maksatuksen haku Hyrrän kautta kun kustannuksia on syntynyt. Maksatusta voi hakea useassa erässä. Hakijoita kehotetaan olemaan yhteydessä Pirkan Helmeen aina ennen maksuhakemuksen jättämistä hakemusten käsittelyn sujuvoittamiseksi. Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee maksuhakemuksen ja tekee maksupäätöksen. Rahat hakijan tilille.
18 YLEISHYÖDYLLISTEN HANKKEIDEN YKSINKERTAISTETUT KUSTANNUSMENETTELYT (Huom! Ei koske yrityshankkeita!) Rahoitushakemusta jätettäessä pitää valita kolmesta vaihtoehdosta miten haluaa myönnetyn tuen maksettavan. Valintaa EI VOI MUUTTAA hankkeen aikana! Vaihtoehtoina: Kertakorvaus: tuki maksetaan toteutetun hankesuunnitelman perusteella. Hankesuunnitelmaan ei voi tehdä mitään muutoksia hankkeen toteutusaikana! Prosenttimääräinen korvaus (Flat rate): osa hankkeen kustannuksista maksetaan suhteessa hankkeen palkkakustannuksiin (24/15%), osa todellisten kuitein todennettavien kustannusten mukaan. Todellisiin hyväksyttäviin kustannuksiin perustuva korvaus. Maksatusvaiheessa toimitetaan tositteet kaikista maksuhakemukseen sisällytettävistä kustannuksista.
19 Toimisto Haavistontie 1, Akaa Puhelimitse Heikki Konsala Eliisa Vesisenaho Sähköpostitse Seuraa netissä
KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry
KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi
Maaseutuohjelman yritystuet KEUKE rahoitusinfo 24.4.2019 Krapi Yleistä 1/2 Maaseutuohjelman rahoitusta sekä ELYkeskusten että Leader-ryhmien kautta molemmilla samat säädökset Leader-ryhmät rahoittavat
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa
Yritystukien haku 2014-2020
Yritystukien haku 2014-2020 Sähköinen asiointi Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus Sivu 1 2.3.2015 Esityksen sisältö: Tuen hakeminen Hakemuksen vireilletulo Toimenpidesuunnitelman
Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015
Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN
Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Investointituki Yritystoiminnan kehittämisen/aloittamisen kannalta tarpeellisen ja kannattavan investoinnin hankintaan Tuotantotilat/rakennukset
TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit
TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus
Valittavat kustannusmallit
Valittavat kustannusmallit 1. Todellisiin kustannuksiin perustuva 2. Kertakorvaus ( lump sum ) Julkinen tuki: enintään 100 000 3. Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta ( flat rate ) 24 % palkkakustannusten
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan
Hanketukien maksatus 2014-2020
Hanketukien maksatus 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit ja maksatuksen hakeminen Anette Mäkelä 18.3.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit 2014-2020 Käytetään pääsääntöisesti Perustuvat EU:n yleisasetuksen
Leaderrahoituksen. yritystuet
Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava
Maaseutuohjelman yritystuet Leader
Leader 2014-2020 Maaseutuohjelman yritystuet Leader Rahoitustuki- ja neuvontainfo, Nurmijärvi 3.3.2015 Esko Pietari, EMO ry Mitä on Leader-toiminta? Leader-ryhmät Yritystuet Tuen hakeminen Mitä on Leader-toiminta?
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu
Yksinkertaistetut kustannusmallit
Yksinkertaistetut kustannusmallit Jukka Kotro 25.5.2015 Savonlinna 27.5.2015 Mikkeli Sivu 1 28.5.2015 Hankkeiden kustannusmallit Tuen hakija valitsee ja perustelee hakuvaiheessa, minkä kustannusmallin
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta
Tilannekatsaus 9 / 2016
Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9
TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE
TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin
Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt. Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info
Yksinkertaistetut kustannusmenettelyt Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Kustannusmallivaihtoehdot Prosenttiperusteinen yleiskustannusten laskenta
Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus
Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään
Rakennusinvestointien valmistelu
Rahoitus- ja palveluinfo Tyrnävällä to 4.2.2016 Rakennusinvestointien valmistelu Jari Lehto Asiantuntija, RI maaseudun rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3.2.2016
Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet
Piällysmies Toiminta-alue Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet Savonlinnan keskusta ei ole LEADER -aluetta Tukimuodot ohjelmakaudella 2014-2020 1. Yrityksen perustamistuki 2. Investointien toteutettavuusselvitykset
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Pääehdot yritykselle Maaseutumaisella alueella sijaitsevat pienet (alle 50 htv) - ja mikro-yritykset tai elintarvikkeiden
Hyrrä Sähköinen asiointi hanke-, yritysja rakennetuissa. Maaseutuvirasto
Hyrrä Sähköinen asiointi hanke-, yritysja rakennetuissa Maaseutuvirasto Mikä on Hyrrä? Hyrrä on uusi maaseudun tukien verkkopalvelu. Hyrrä opastaa hakijan tukiprosessin alusta loppuun - aina tukihakemuksesta
Yksinkertaistetut kustannusmallit
Yksinkertaistetut kustannusmallit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Raija Wessman 2.2.2015 1 Yksinkertaistetut kustannusmallit Käytetään ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet 1 Yritystuet / yleistä Tukea voidaan myöntää päätoimiseen yrittäjyyteen - pääasiallinen toimeentulo ainakin yhdelle yrittäjälle tai työntekijälle Yrityksellä
Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014
Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -
Tukea yrityksille Maaseuturahastosta
Tukea yrityksille 2014-2020 Maaseuturahastosta Ykkösakseli ry lyhyesti Leader-ryhmä alueella Karkkila, Lohja, Salo, Vihti Alueella maaseutualueen asukasmäärä vajaa 140 000 Hallitus käsittelee hankkeet
Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä toteutettavuustutkimus.
Maaseudun yritystuet Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki toteutettavuustutkimus Perustamistuki kokeilu Hyrrä www.mavi.fi/hyrra Säädöksiä Maaseutuohjelma 2014-2020 Laki maaseudun kehittämisen
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden
MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA
MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen
Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen
Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,
Asetuksista/ hanketoiminta
Leader 2014-2020 Asetuksista/ hanketoiminta Kehittämishankkeet Koulutus, tiedonvälitys, selvitykset, suunnitelmat Palveluiden kehittäminen Kylien kehittäminen, maisemien ja kulttuuri- ja luonnonperinnön
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
Mansikan teemahaut syksyllä 2015
Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn
Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020
Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit 12/2014 Noora Hakolan esityksen pohjalta Pekka Selkälä Yksinkertaistetut kustannusmallit (KehL 28/2014 13 ) Prosenttiperusteinen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen Rahoitusinfo 5.5.2015 Kalevi Hiivala Asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 6.5.2015 YRITYSTEN
NAULAN KANTAAN 2007-2013 Yritystuet
NAULAN KANTAAN 2007-2013 Yritystuet Ohjelmakaudella 2007-2013 Pohjois-Savossa toimii kolme Leader -toimintaryhmää: Ylä-Savon Veturi ry www.ylasavonveturi.fi Kehittämisyhdistys Kalakukko ry www.kalakukkory.fi
Maaseutuohjelman yritystuet
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yritystoiminnan edistäminen maaseutuohjelmassa Yritysten rahoitus - Investointituki, perustamistuki, kokeilu, yritysryhmän kehittämistuki,
Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy
Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen
EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ
EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi
Maatalouden investointitukien maksatus
Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään
Yleishyödylliset investointihankkeet
Yleishyödylliset investointihankkeet Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 28.5.2015
Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti
Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta
Maaseutuohjelman yritystuet
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Siina Viskari Sivu 1 Maaseudun yritystuki kannattavan ja työllistävän yritystoiminnan edistämiseksi maaseutualueella haetaan ELY-keskuksista tai
Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria
Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä
Mansikan teemahaut syksyllä 2016
Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn
Yritystuen myöntäminen Tukikelpoisuus. Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Reijo Martikainen
Yritystuen myöntäminen Tukikelpoisuus Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Reijo Martikainen 30.10.2015 TUKIKELPOISUUS Kehittämislain tavoitteet (1 ) 1) Elinkeinotoiminta monipuolistaa, uudistaa, lisätä
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.
Yritystuen maksaminen
Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013
Hakijan ohje koskien 11.5 alkavaa yritys- ja hanketukien hakua
Hakijan ohje koskien 11.5 alkavaa yritys- ja hanketukien hakua Haettavilla hankkeilla tuetaan Manner-Suomen maaseutuohjelman, Lapin alueellisen maaseudun kehittämisstrategian sekä Lapin maakuntaohjelman
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yleistä maaseudun yritystuesta 1/2 Perustuu maaseudun kehittämistä koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen
On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi
On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Pienimuotoiset vesistönkunnostushankkeet Leader-tuen avulla Yleishyödyllinen kehittämishanke, tuki 80 % - Hankkeessa suunnitellaan vesistönkunnostustoimia
Hanke- ja yritystukien toimeenpano Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti
Hanke- ja yritystukien toimeenpano 2014-2020 Yksinkertaistetut kustannusmallit Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Yksinkertaistetut kustannusmallit Tavoitteena on, että ohjelmakaudella 2014-2020 käytetään
Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi
on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä
Yrityksen kehittämisavustus
Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yritystuet Yritystuen tavoitteena on - lisätä toimeentulomahdollisuuksia ja työpaikkoja maaseudulla - Edesauttaa uusien yritysten
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.
Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset
Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs
Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? 2014-2020 vs. 2007-2013 Maksua haetaan sähköisesti ja käsittely tapahtuu sähköisesti (paperillakin voi hakea, mutta ei mielellään) Hakijalle lähtee ilmoitus
Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry
Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten
Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020
Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset
Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho
Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Mikä muuttuu EAKR:ssä Jää pois tai vähenee Infrastruktuurihankkeet pois Finnveran lainatuotteet pois Keskitetty Finnveran pääomasijoitustoiminta
Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen
Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa
Pohjois-Satakunta Ikaalinen
Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden
Maaseutuohjelman yritystuet
Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 ELY-keskuksen rahoitus pk-yrityksille Team Finland Yritysten kehittämispalvelut (Hämeen ELY-keskus) Kehittämisavustus + ÄRM/ERM + TF-tuki
MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA
MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38
Yritystukien haku
Yritystukien haku 2014-2020 Sähköinen asiointi Infotilaisuudet 3/2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus Sivu 1 17.3.2015 Esityksen sisältö: Tuen hakeminen Hakemuksen vireilletulo Toimenpidesuunnitelman
Rahoitushakemus. Maakunnan kehittämisraha
Rahoitushakemus Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha (AIKO) Maakunnan kehittämisraha Haettava rahoitus on Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistämisen määräraha
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,
KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen
KIMPSU-teemahanke Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen Sivu 1 26.10.2015 Miten teemahanke toimii? Leader-ryhmä hakee Ely-keskuksesta tiettyyn teemaan keskittyvää hanketta Ely-keskus
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi
Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi 22.11.2016 Yleistä maaseudun yritystuesta Pohjois-Savossa maaseutualuetta kaikki muu paitsi Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet Tukea haetaan sähköisesti
Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio
Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,
Valitse Siirry palveluun
Valitse Siirry palveluun Valitse tämä kohta mikäli haluat perustaa pääkäyttäjän organisaatiolle Pääkäyttäjätunnuksen voi luoda vain allekirjoituksen omaava henkilö. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava
Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke
Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa
Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään
Kustavi 3.2.2016 Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry 1 Esitykseni tänään 1) Toiminnan taustaa ja strategiaa 2) Hankevalinnan perusteet 3) Pohdintoja hyvästä hankeidesta 4) Hankkeen perusedellytykset
Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari
Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 3000. Leader YHYRES toiminta-alue: Isokyrö, Laihia, Vaasan Vähäkyrö
Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015
Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden
Kehitetään kyliä yhdessä. Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander
Kehitetään kyliä yhdessä Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander Eri hanketyypit Hankkeen sisältö ja toimenpiteet vaikuttavat rahoitettavaan hanketyyppiin sekä tukitasoon Ollaanko hankkimassa
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet IsoValkeinen 31.3.2015 1 Pekka Stjerna Yleistä maaseudun yritystuesta Maaseudun yritystukea haetaan ELY-keskuksista ja Leaderryhmien kautta
Maksatuksen terveiset
Maksatuksen terveiset Ajankohtaista Työtilanne (tilanne 4.12.2013) - Kehittämishankkeet: Maksuhakemuksia vireillä 55 kpl Maksuhakemuksia käsitelty 203 kpl - Yritystuet: Maksuhakemuksia vireillä 8 kpl Maksuhakemuksia
Viisari. Saarijärven kyläilta
Viisari Saarijärven kyläilta 4.12.2014 Viisari 2014-2020 OHJELMAKAUDEN 2014+ VALMISTELUSTA -Linkki Viisarin strategiaehdotukseen: http://www.keskisuomenmaaseutu.fi/files/1046/viisarin_strategialuonnos_mmm.pdf
Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus
Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus 16.5.2017 Yrittäjä tai sellaiseksi aikova! Maaseudun yritystukiin kannattaa tutustua. Ne tarjoavat mahdollisuuksia
MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020. Helmikuu 2016
MAATILOJEN INVESTOINTITUET 2015-2020 Helmikuu 2016 Sivu 1 19.2.2016 MANNER-SUOMEN MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 Maatilojen investointituet rahoitetaan osittain ohjelmasta 1) Ns. EU-osarahoitteisia tukia 2)
Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015
Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Sivu 1 12.6.2015 Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Rahoitus (EU+valtio)
Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset
Hankekoulutus 2011 Tuettava toiminta, hyväksyttävät Tuen myöntämisen edellytykset Hanke on valtakunnallisen sekä paikallisen ohjelman mukainen Hanke antaa hakijalle mahdollisuuden sellaisiin toimenpiteisiin,
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Työkaluja elinkeinojen kehittämiseen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Työkaluja elinkeinojen kehittämiseen Kirkonkranni, Seinäjoki 24.9.2015 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ Yrittäjyys ja mahdollisuuksien maaseutu 28.1.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään
1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero
MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun
ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus
ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Kymenlaakson liitto täyttää Saapumispvm Hakemusnumero Valmistelija Diaari-/muu tunnus 1. HANKE Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys
Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet
Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville pienille (alle 50