Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Prologi Blogi voidaan määritellä verkkosivustoksi, johon yksi ihminen tai tietty ryhmä tuottaa ajankohtaista sisältöä. Blogi mahdollistaa omien ajatusten jakamisen ja keskustelujen syntymisen. (Otala & Pöysti 2008, 29.) Blogissa voidaan julkaista sisältöä tekstin lisäksi myös kuvien, videokuvan tai äänen muodossa. Tiedon esittämisessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus ja kommentointi-mahdollisuus. (https://fi.wikipedia.org/wiki/blogi) Miten ja miksi bloggaajaksi? Kuka tahansa Punomon käyttäjä voi ryhtyä bloggaajaksi (alle 18-vuotiaat opettajan johdolla). Aivan ilmaiseksi. Kunhan hengentuotteiden sisältö jotenkin viittaa käsitöihin, joko pehmeisiin tai koviin, tai aiheena voi olla vaikkapa peruskoululaisten ohjelmointi-opetuksen innoittamat ajatukset. Erityisen mielekästä oma blogi on käsityön opettajille. Se avaa netin omien ideoiden kantavuuden testaukselle, uusien ajatusten esiinprovosointiin ja herättää mahdollisesti eloon kaikkea muuta mielekästä. Jos vielä opettaja saa oman opetusryhmänsä mukaan blogin pitämiseen ja kommentointiin, se tuo opetukseen ja oppimiseen aivan uudenlaisen näkökulman. Motivoituneena kuka tahansa oppii lähes vaikka mitä. Ja, summa summarum - mukavaakin se on. Sisältö 1. Alkuun email-kirjeenvaihtoa. 2. WordPress blogialusta. 3. Blogikirjoituksen eli artikkelin luominen. Jari Sarjan WordPress bloggaus-ohjeet https://www.youtube.com/watch?v=28qqrwqr_ec&feature=youtu.be ja google löytää lisää. 1
1. Alkuun email-kirjeenvaihtoa. Kun olet ilmoittautunut Punomon ylläpidolle haluavasi pitää omaa blogia, saat vastauksena seuraavaan emailin. Se tulee automaattisesti WordPressin tekniikasta. Hyväksy kutsu klikkaamalla ohjeen mukaisesti alinta linkkiä. Kun tilisi on luotu, saat uudelleen automaattipostia Punomosta. Kirjaudu saamallasi tunnuksella ja salasanalla. Ensimmäisen kirjautumisen jälkeen saat taas postia Punomosta. Siinä on oman blogisi osoite-linkki ja voit kirjautua vast'edes siitä. 2
2. WordPress blogialusta. Katsotaanpa millainen on kirjaus-ikkuna: Kuvassa eemelin loggautumis-osoite ja -ikkuna, Sinulla tietysti omat tiedot. Kannattaa ennen kirjautumista tehdä osoitteesta kirjanmerkki. Tässä tulevat yhden kanavan ohjeet, sama asia voidaan WordPressissä toteuttaa monella eri tavalla. Se tekee ohjeiden kirjoittamisesta ja varsinkin niiden noudattamisesta hieman sekavaa. Mutta kun oppii yhden tavan, muut on onnistuvat maalaisjärjellä. Loggautumisen jälkeen avautuu työskentely-ikkuna. Mutta katsotaan ensin mitä työpöytä-ohjausnäkymä sisältää: 3
Ohjausnäkymässä näet yhteenvedon blogisivustosi sisällöstä, mm. artikkelien ja sivujen määrän sekä sivustolle lähetetyt kommentit. Artikkelit-kohdasta pääset lisäämään ja muokkaamaan tekemiäsi artikkeleita, postauksia, näiden avainsanoja sekä aihekategorioita. Media-kohdasta pääset lisäämään mediatiedostoja (esimerkiksi kuvia, videoita, musiikkia jne.) tai valitsemaan aikaisemmin lisäämiäsi. Linkit-kohdasta pääset lisäämään ja muokkaamaan omia linkkejä. Sivut-osiosta pääset muokkaamaan ja lisäämään uusia sivuja. Kommentit-kohdasta näet sinulle annetut kommentit ja pystyt myös halutessasi poistamaan kommentteja. Ulkoasu-kohdasta pääset muokkaamaan blogisi ulkoasun asetuksia ja vaihtamaan teemaa. 4
Lisäosat-kohdassa näkyvät mahdolliset asennetut lisätyövälineet. Käyttäjät-kohdassa voit muokata omia käyttäjätietojasi sekä lisätä muille käyttäjille oikeuksia oman blogisi muokkaamiseen. Työkalut-kohdasta löytyvät Tuo- ja Vie-toiminnot, joiden avulla voit siirtää sisältöjä eri sivustoilta toiseen. Asetukset-kohdassa voit muokata blogisivusi yleisiä asetuksia, kuten sivun otsikkoa ja kuvaustekstiä, päivämäärää, kellonaikaa sekä kieliasetuksia. Voit tehdä sivustostasi yksilöllisen jotta se erottuu joukosta. Ei kukaan kävisi katsomassa Pisan tornia ellei se olisi hieman vinossa, siis kalteva. ;>). Yksilöistäminen vaatii hieman vaivaa, mutta onnistunee ilman ohjetta. Voit tehdä sen vaikka myöhemmin, jos alussa Sinulla on kiire tekemään ensimmäistä omaa blogi-postausta. Kun luet eteenpäin, löytyy ohjetta toimiin joita tehdä kun tässä vaiheessa painat Tee sivustasi yksilöllinen-nappia. Siispä töihin. Klikkaa Kirjoita ensimmäinen artikkelisi. Graafinen editori aukeaa ja eikun kirjoittamaan. 5
SIVUN LISÄÄMINEN JA MUOKKAAMINEN Sivut ovat samankaltaisia kuin artikkelit. Niilläkin on otsikko, sisältö ja niihin liittyvää metadataa. Ne eroavat artikkeleista kuitenkin siten, etteivät ne ole osa kronologista blogivirtaa. Sivuja ei voi kategorisoida eikä merkitä avainsanoilla, mutta ne voidaan järjestää hierarkiaan. Hierarkian luominen tapahtuu tekemällä yhdestä sivusta toisen yläsivu. Voit lisätä uusia sivuja blogiisi valitsemalla Sivut -> Lisää uusi. Voit myös muokata aikaisemmin tekemiäsi sivuja valitsemalla Muokkaa, jolloin ohjelma näyttää kaikki kyseiseen blogiin tekemäsi sivut. Sivujen avulla blogiin voi tehdä halutessaan useita alasivuja. Sivuille voi lisätä tekstiä samoin kuin artikkeleihinkin. ULKOASUN MUOKKAAMINEN Blogin ulkoasua pääset muokkaamaan työkalupalkin Ulkoasu-valikossa. Sivuston ulkoasu määräytyy osittain valitun teeman mukaan. Teemat-kohdasta löytyy 17 erilaista (kirjoitushetkellä) asennettavissa olevaa sivustopohjaa, joita voit käyttää oman blogin pohjana. Siirtele kursoria teemojen päällä ja valitse itsellesi sopiva oman mieltymyksen mukaan. Ota käyttöön tai Esikatselu. Kun valinta on suoritettu, pääset tekemään teemasta oman näköisen klikkaamalla ko. teeman Mukauta-nappia. HUOM! Osa teemoista ei näytä kaikkia blogin osioita www-sivulla -> esikatsele teema ennen valitsemista ja varmista, että siinä näkyvät kaikki ne osiot, jotka haluat lisätä blogiisi. Ilmaisia teemoja on verkossa runsaasti. Jos haluat valita jonkin sellaisen teeman joka ei ole valmiina Punomon valikossa, ota yhteyttä Punomon ylläpitoon. 6
KÄYTTÄJÄTIETOJEN MUOKKAAMINEN Omat tietosi -kohdassa voit muokata omia tietojasi, kuten nimi- ja yhteystietoja sekä julkisilla sivuilla näkyvää nimimerkkiäsi (esim. kun kommentoit toisten blogitekstejä). Tallenna tekemäsi muutokset sivun alareunan Päivitä käyttäjätiedot -kohdasta. Käyttäjä = blogiin kirjoittaja, heitä voi olla useita jotka kirjoittavat samaan blogiin. KÄYTTÄJIEN LISÄÄMINEN JA ROOLIEN JAKAMINEN Käyttäjät > Lisää -kohdassa voit lisätä uusia käyttäjiä blogiisi. Kirjoita käyttäjän käyttäjätunnus ja sähköpostiosoite valitse käyttäjälle haluamasi rooli pudotusvalikosta ja klikkaa Lisää uusi käyttäjä. Käyttäjät kohdasta näet kaikki käyttäjät eli blogiisi kirjoittavat henkilöt ja pääset muokkaaman mm. heidän roolejaan: 7
3. BLOGIKIRJOITUKSEN ELI ARTIKKELIN LUOMINEN Lisää uusi blogikirjoitus eli artikkeli kohdasta Artikkelit -> Lisää uusi artikkeli. Kirjoita artikkelin otsikko yläriville kohtaan Lisää otsikko tähän. Kirjoita tekstikenttään artikkelin teksti. Työkalupalkin työkaluilla saat tehtyä haluamasi tekstimuokkaukset. Voit lisätä tekstikenttään myös kuvia, videoita tai musiikkia (ks. ohje seuraavalla sivulla). Työskentele ainakin aluksi editorin Graafisessa tilassa. Teksti-tila on tarkoitettu edistyneille kirjoittajille, sellaisille jotka osaavat käyttää HTML- ja CSS-koodeja. Editorisivun oikeassa laidassa on Julkaise-ikkuna. Tallena luonnos-painike tallentaa luonnoksen mutta ei vielä julkaise blogisivustolle. Sitä kannattaa klikata mieluummin liian useasti kuin liian harvoin. Ja aina välillä on hyvä katsella miltä teoksesi oikeasti näyttää Esikatsele-napista. Julkaise-painike kopioi kirjoittamasi artikkelin omalle blogisivulle ja se näkyy seuraavalla sivulla olevan määrittelyn mukaisesti. Julkaise vasta kun teos on kaikin puolin OK. 8
Kaikki ne, joille olet antanut oikeuden nähdä blogisi, pääsevät julkaisun jälkeen näkemään kirjoituksesi. Keille blogi näkyy, määritetään Näkyvyys-napista. Julkinen - kaikille Salasanasuojattu - vain salasanan omaaville Yksityinen - näkyy vain kirjoittajiksi hyväksytyille Valitse blogisi näkyvyys tarpeen mukaan. Määrittele artikkelille tunnistetietoja sivun oikeasta reunasta. Ne helpottavat käyttäjää. Aluksi voit jättää kaikkiin oletusarvot. Aseta artikkelikuva vasta kun olet tutustunut edempänä olevaan ohjeeseen median käytöstä eli kuvien, videon ja äänen lisäämisestä artikkeliin. 9
KUVIEN, VIDEOIDEN JA ÄÄNIEN LISÄÄMINEN ARTIKKELIIN Artikkelin muokkaustilassa voit lisätä mediatiedostoja kohdasta Lisää media. Mediakirjasto aukeaa ja näet kaiken sinne jo lataamasi aineiston: Mediakirjasto-Ikkunaan aukeavat valittuna olevan kuvan (tai muun mediatiedoston) tiedot. Tässä voit kirjoittaa mm. kuvatekstin tai kuvauksen ja säätää kuvan asettelua ja kokoa. Huomaa kuvan iso punainen nuoli: Se osoittaa tärkeää asiaa, LIITTEEN ESITYSTAPAA. Varmista että valintana on Mediatiedosto. Voit lisätä haluamasi kuvan tai muun tiedoston artikkeliisi joko Mediakirjastosta, tietokoneelta (valitse Siirrä tiedostoja) tai URL-osoitteesta (eli www-sivulta) Mediakirjastoon voit ladata kuvia ym. aineistoa jo etukäteen varastoon. Silloin niitä on helppo lisätä artikkeleihin aina tarvittaessa. Kun olet valinnut tarvitsemasi mediatiedoston, klikkaa sivun oikeasta alareunasta Lisää tekstiin. 10