HUIPPU-URHEILUN KEHITYKSESTÄ JA RESURSSEISTA POHJOISMAISSA JARI LÄMSÄ & JARMO MÄKINEN, KIHU HUIPPU-URHEILUN KEHITYSTRENDIT Huippu-urheilun kehityksestä vuonna 2008 kirjoittaneen Barrie Houlihan ja Mick Green tiivistivät alan kehityspiirteet kolmen megatrendin alle: 1) globalisaatio, 2) kaupallistuminen ja 3) valtioiden kasvava kiinnostus ja investoinnit huippu-urheiluun (governmentalisation). Näiden voimien on analysoitu vaikuttavan kansallisiin urheilujärjestelmiin ja ohjaavan niitä samankaltaisiksi. Globalisaation näkyvin ja selkein vaikutus on kilpailuun osallistuvien kansakuntien määrän kasvu (Ks. Kuvio). Kehitys näkyy erityisesti kesälajeissa, joissa osallistuvien maiden määrä on noin kaksinkertaistunut 1980-lukuun verrattuna. Globalisaation vaikutuksesta urheilun kansalliset toimintapolitiikat ovat entistä enemmän riippuvaisia kansainvälisistä linjauksista, toimintatavoista ja säädöksistä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi urheilijoiden valinta olympialaisiin ei ole enää ainoastaan kansallisten olympiakomiteoiden vallassa, vaan urheilijoiden ja kansallisten järjestelmien on sopeuduttava kansainvälisiin karsintakilpailuihin ja niissä menestymiseen. Myös kansainvälisten kilpailujen organisoinnissa ja dopingvalvonnassa on entistä tarkemmin 250 200 150 huomioitava kansainväliset ehdot ja rajoitukset. Toisaalta urheilun kansainväliset järjestöt myös uudelleenjakavat keräämiään voittoja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kehitysohjelmia ja harjoituskeskuksia, joihin 100 50 0 kehittyvien urheilumaiden edustajat voivat hakeutua oppimaan ja harjoittelemaan. Kaiken kaikkiaan aiemmin kansallisille kesäolympialaisiin osallistuneet kansakunnat toimijoille kuulunutta valtaa on siirretty kansainvälisille urheilutahoille, mikä Kesäolympialaisissa mitalin voittaneet kansakunnat puolestaan vaikeuttaa kansallisten urheilujärjestelmien perinteiden, omien säännösten ja tapojen säilyttämistä. 1896 1904 1912 1924 1932 1948 1956 1964 1972 1980 1988 1996 2004 2012 Kaupallisten intressien tunkeutuminen kilpa- ja huippu-urheiluun on yksi viimeisten vuosikymmenien voimakkaimmista muutoksista. Kaupallistumisessa voidaan erottaa kolme eri ulottuvuutta: 1) urheilutapahtumien, seurojen ja urheilijoiden muotoutuminen brändeiksi ja tuotemerkeiksi, 2) urheilusta saatavien taloudellisten voittojen laajeneminen urheilutoimijoiden ulkopuolelle, esimerkiksi media-alalle sekä 3) urheiluun läheisesti liittyvien liiketoimialojen, kuten urheiluvarusteet, kasvu. Aiempaan suuremmat ja avoimemmat rahapalkkiot ovat muuttaneet urheilijoiden asenteita omaa urheilu-uraansa kohtaan. Urheilu koetaan ammatinvalinnaksi, myös niissä lajeissa, joissa varsinaisia ammattilaiskilpailuja ei ole. Niinpä yhä useampi kansallinen olympiakomitea tai valtio tukee urheilijoita suoraan taloudellisesti. Kaupallistumisen yhteydessä myös yritysmaailmasta tunnetut hallintamallit ovat juurtuneet osaksi urheiluorganisaatioiden toimintakulttuureja. Uusi liberalistinen hallinto, New
public management, joka perustuu organisaatioiden itsesäätelyyn, kilpailukykyyn sekä dynaamisuuteen, on arkea myös urheiluorganisaatioissa. Toisaalta kaupallisuuden vyöry urheilun maailmaan on herättänyt myös vastareaktioita. Euroopan Unionin urheilun valkoisessa kirjassa puolustetaan Urheilun Eurooppalaista mallia vastapainona urheilun kaupalliselle, amerikkalaiselle, mallille. Kolmantena muutostrendinä on valtioiden kasvava kiinnostus huippu-urheiluun. Aiemmin urheilu nähtiin julkisten varojen hyödyntäjänä, mutta etenkin suurten globaalien kilpailujen markkina-arvon noustessa, urheilu on alettu mieltää osana tuottavaa kulttuuriteollisuutta. Viimeisten vuosikymmenien aikana useat yhteiskuntarakenteeltaan varsin erilaiset valtiot, kuten Australia, Kiina, Norja, Tanska, Kanada, Hollanti, Japani, Uusi-Seelanti, Singapore ja Brasilia, ovat lisänneet kiinnostustaan ja taloudellista panostusta huippu-urheiluun merkittävästi. Esimerkkinä huippu-urheilun suurvallan taloudellisista resursseista voidaan mainita Iso-Britannia, jossa poliittinen linjaus huippu-urheilun nostamisesta valtiollisen tukitoiminnan piiriin tehtiin 1990-luvulla. Vuonna 2005 Lontoon valittiin 2012 kesäolympialaisten isäntäkaupungiksi. Viimeksi kuluneen olympiadin tukiohjelma on kantanut nimeä No compromice, jota osaltaan kuvaavat yli 300 miljoonan punnan panostukset lajien urheilijoiden valmennustoimintaan (Kuvio x). Kyse on siis pelkästään lajien ja urheilijoiden toiminnan kehittämiseen suunnatuista varoista. Olympiahankkeen kulut, joiden arviot vaihtelevat 10-15 mrd välillä, puuttuvat tarkastelusta. Miljoonaa englannin puntaa (m ) 350 300 250 200 150 100 Valtion kiinnostuksen kasvamisella voidaan nähdä sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin valtioiden kiinnostus huippu-urheiluun on johtanut julkiseen keskusteluun ja huippu-urheilun erilaisten sosiaalisten, kulttuuristen ja taloudellisten merkitysten, esiin nousemiseen. Toisaalta kehitys on johtanut kasvavaan kilpavarusteluun, jossa mukaan tulevien kansakuntien on investoitava entistä enemmän ja kyettävä kohdentamaan investoinnit entistä tarkemmin saavuttaakseen menestystä. Vaikka eri maiden urheilupolitiikoiden ja järjestelmien vertailussa on useita haasteita, kuten urheilun ja yhteiskunnan erilaiset kytkennät, urheilukulttuurien erilaisuus, tavoitteiden erilaisuus, on siirtyminen avoimempaan ja globaalimpaan urheilukulttuuriin merkinnyt myös järjestelmien välisen oppimis- ja kehitystyön, benchmarkingin, suosion kasvua. Yksi eniten huomiota herättäneistä tutkimuksista on brittiläisten tutkijoiden Mick Greenin ja Ben Oakleyn analyysi Ranskan, Espanjan, Iso-Britannian, Kanadan ja Yhdysvaltojen urheilujärjestelmistä. Tutkijat löysivät em. järjestelmistä kymmenen samankaltaisuuteen ohjaavaa tekijää: 1. Urheilujärjestelmissä pyritään siihen, että toimijoiden roolijako olisi selkeä ja yhteydenpito toimijoiden välillä olisi tehokasta. 2. Hallinto pyritään pitämään yksinkertaisena. Kun urheilulla ja politiikalla on yhteiset rajat, myös toimijoiden välinen kommunikointi helpottuu. 3. Luodaan järjestelmä lahjakkaiden urheilijoiden ja kilpaurheilijoiden identifiointiin sekä urheilijoiden kehittymisen seurantaan. Kansallisia tuloksia verrataan kansainvälisiin tuloksiin, ja lahjakkaita urheilijan alkuja pyritään tunnistamaan ja ohjaamaan sopivien urheilulajien pariin. 50 0 Sydney 1997-2000 Ateena 2001-04 Peking 2005-08 GBR panostus olympialajeihin GBR panostus paralympialajeihin Lontoo 2009-12
4. Tavoitellaan synergiaetuja perustamalla huippu-urheilukeskuksia, joissa olennaisimmat urheilupalvelut ovat yhdessä. Huippu-urheilun toimijat kuten urheilijat, valmentajat, johtajat ja tutkijat ovat tällaisissa keskuksissa toistensa kanssa vuorovaikutuksessa sekä virallisesti että epävirallisesti minkä odotetaan luovan menestyskulttuuria 5. Kilpailuohjelman suunnittelussa huomioidaan kansainväliset kilpailumahdollisuudet. 6. Pyritään tarjoamaan korkeatasoiset, lajikohtaiset olosuhteet, joihin kilpaurheilijoilla on ensisijainen pääsyoikeus. 7. Resursseja suunnataan vain niihin lajeihin, joissa on realistiset mahdollisuudet menestymiseen. 8. Tehdään lajikohtaiset suunnitelmat, joissa huomioidaan lajien yksilölliset tarpeet. 9. Hyväksytään, että menestyminen maksaa. Rahoitetaan infrastruktuuria ja huippu-urheilun toimijoita. 10. Tuetaan urheilun ja muun elämän yhteensovittamista sekä valmistaudutaan urheilu-uran jälkeiseen elämään. Toisessa SPLISS tutkimuksessa (sport policy factors leading to international sporting success) tavoitteena on ollut luoda yhteys eri maiden huippu-urheilun toimintapolitiikoiden ja maiden urheilumenestyksen tutkimuksen välille. Aiempien tutkimusten sekä huippu-urheilun keskeisten toimijoiden haastattelujen perusteella SPLISS konsortio päätyi yhdeksään kansakunnan huippu-urheilumenestykseen vaikuttavaan pilariin : 1. yhteiskunnan taloudellinen tuki urheilulle 2. urheilun ja huippu-urheilun rakenne ja organisointi (erityisesti ohjelma- ja toimintapolitiikka policy ) 3. väestön osallistuminen liikunta- ja urheilutoimintaan (erityisesti koululiikunta ja urheiluseuratoiminta) 4. lahjakkuuksien etsintä- ja kehittämismenetelmät 5. erilaiset tukitoimet urheilijoille urheilu-uran aikana ja sen jälkeen 6. huippu-urheilun vaatimukset täyttävät olosuhteet 7. panostus valmennukseen ja valmentajuuden kehittämiseen 8. kansallisen ja kansainvälisen kilpailutoiminnan yhteydet 9. käytäntöä palveleva tutkimustoiminta SPLISS tutkimuksen idea yksinkertaistaen on se, että yhteiskunnan taloudellinen tuki (pilari 1) ohjataan urheilun ohjelma- ja toimintapolitiikan (pilari 2) mukaisesti prosesseihin (pilarit 3-9) ja tulokset konkretisoituvat arvokilpailumenestyksenä. Eri maiden tulokset riippuvat siis siitä, miten tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti pilarien toimeenpano on onnistunut. SPLISS hankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksissa esiin nousivat pilarien taloudellinen tuki, panostus valmennukseen sekä lahjakkuuksien etsintä- ja kehittämismenetelmät merkitykset. Yhteiskunnan absoluuttinen taloudellinen tuki osoittautui eri tekijöistä menestystä parhaiten mittaavaksi. Menestyneet kansakunnat olivat myös panostaneet valmennukseen ja valmentajuuden kehittämiseen. Lahjakkuuden etsintä- ja kehittämismenetelmät nähtiin puolestaan huonosti huomioiduiksi kaikissa tutkimukseen osallistuvissa maissa (BEL, NED, NOR; ITA, CAN, GBR). Tutkijat päättävät raporttinsa havaintoon, jossa kansakuntien pyrkimykset kilpailuedun strategisessa suunnittelussa näyttävät johtavan tilanteeseen, jossa eri järjestelmät eivät suinkaan erkaannu, vaan itse asiassa lähestyvät toisiaan. Huippu-urheilun globaali luonne ilmenee siinä, että oleellista ei ole yksittäisen kansakunnan kannalta se mitä maassa on aiemmin tehty, vaan se mitä kilpakumppanit ovat tehneet. Tämä tarkoittaa, että kansakunnan mukaan lähteminen globaaliin kilpavarusteluun, merkitsee strategisen suunnittelun painopisteen siirtymistä kansallisen järjestelmän historiasta pahimpien kilpakumppaneiden benchmarkingiin. TAPAUS POHJOISMAAT Pohjoismaita käsitellään usein sosiaalisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti samankaltaisina. Tunnetuin käsite lienee pohjoismainen hyvinvointimalli, mutta myös urheilussa oletamme, että pohjoismaissa toiminta pohjautuu; vapaaehtoisten urheiluseurojen pohjalta organisoituun urheiluliikemalliin ja urheilun toimintapolitiikkaan, joka heijastelee erityisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetosta (tasa-arvo, avoimuus, demokraattinen päätöksenteko) sekä lasten ja nuorten erityisasemaan liikuntapolitiikassa. Ruotsalainen huippu-urheilun
arviointiraportti toteaakin, että maan kiihkeimmät huippu-urheilukeskustelut käydään enemmin aikaisen urheilemisen riskeistä tai erilaisista valinnoista lasten urheilussa kuin menestystekijöistä. Globalisaatio, kaupallisuus ja valtioiden kasvava kiinnostus ovat arkipäivää myös Pohjoismaisissa urheilujärjestelmissä, mutta voimien vaikutukset ja niiden aiheuttamat toimenpiteet eroavat merkittävästi eri maiden välillä. Pohjoismaat 1 olivat 1900-luvun alussa niitä kansakuntia, jotka omaksuivat modernin kilpaurheilun nopeasti. Se uppoutui syvälle pohjoismaiden yhteiskuntiin ja urheilua hyödynnettiin aktiivisesti kansakuntien rakentamistyössä. Paikallisen tason urheiluseurojen varaan organisoitu urheiluliike muodostui jokaisen maan urheilutoiminnan perustaksi. Suomessa ja Tanskassa erilaiset yhteiskunnalliset ja liikuntakulttuurin sisäiset jännitteet synnyttivät maihin useiden urheiluliikkeiden mallin, kun taas Ruotsissa ja Norjassa erilaiset ristiriidat sulatettiin yhden urheiluliikkeen alaisuuteen. Pohjoismaiden kiinnittyminen erityisesti olympialiikkeeseen ja amatööriurheiluun muodostui vahvaksi. Maat nousivatkin amatööriurheilun aikakaudella (1986 1992) kokoonsa nähden melkoisiksi urheilumahdeiksi (ks. kuvio 1. 2 ). 2010-luvun huippu-urheilua tarkasteltaessa, on mielenkiintoista havaita, että Ruotsi ja Suomi olivat lähes koko 1900-luvun kesäolympiamenestyksessä johtavat maat, mutta 1980-luvulta lähtien sekä Norja että Tanska ovat aluksi ohittaneet Suomen ja 2000-luvulla myös Ruotsin. 0 1986 1900 1904 1908 1912 1920 1924 1928 1932 1936 1948 1952 1956 1960 1964 1968 1972 1976 1980 1984 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012 10 Sijoitus mitalitaulukossa 20 30 40 50 FIN SWE NOR DEN 60 70 Norjan ja Tanskan huippu-urheilun nousu tai oikeammin ilmaistuna loivempi taantuma liittyy ajankohdallisesti modernin urheilun suurimpaan murrokseen, jossa amatööriaate kuihtui ja ammattilaisurheilu nousi huippuurheilun ideologiseksi veturiksi. Pohjoismaista Norja ja Tanska käynnistivät urheilujärjestelmien muutoksen 1970- luvun lopulla ja molemmissa maissa päädyttiin 1980-luvulla perustamaan erityinen huippu-urheiluun keskittynyt lajirajat ylittävä kehitysyksikkö. Maiden ratkaisut olivat samansuuntaisia, mutta toteutustavat erosivat toisistaan merkittävästi. Norjan Olympiatoppen perustettiin urheiluliikkeen toimesta ja sijoitettiin osaksi urheiluliikettä. 1 Pohjoismailla tarkoitetaan Suomea, Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa. Islanti on osallistunut Olympialaisiin vuonna 1912 sekä vuodesta 1936 saakka säännöllisesti. Maa on voittanut yhteensä neljä mitalia (0+2+2). 2 Artikkelissa ei ole avattu maiden urheilumenestystä laajemmin, vaikka tiedossa on, että maiden menestyskulttuurit ovat varsin erilaiset.
Tanskassa Tean Danmark perustettiin maahan säädetyn huippu-urheilulain nojalla. Yksiköstä muodostettiin ns. arms lenght -organisaatio, jota hallinnoivat sekä urheiluliike että valtio yhdessä. Tanskassa toimintaa ohjaavat enemmän lait, säännökset ja sopimukset, kun taas Norjassa pyritään toimimaan urheiluliikkeen arvojen puitteissa. Suomessa ja Ruotsissa huippu-urheilumenestys (olympiamenestys) säilyi 19780- ja 1980-luvuilla hyvänä, eikä järjestelmissä koettu suuria muutospaineita. Molempien maiden huippu-urheilun tukijärjestelmät ovat hajanaiset Norjaan ja Tanskaan verrattuna. Suomen, Ruotsin ja Norjan urheilujärjestelmien rakennetta ja rahoitusta on käsitelty tarkemmin Jarmo Mäkisen (2010) raportissa. Tanskan huippu-urheilun kehitystä aina 2000-luvun alkuun on puolestaan kuvattu opetusministeriön Huippu-urheilu Pohjoismaissa raportissa 2004. Pohjoismaiden urheilumallien erot voidaan tiivistää seuraavasti: Urheilun organisointi: Yksi urheiluliike: Ruotsi, Norja Pluralismi: Tanska, Suomi Urheilun lainsäädäntö: Kyllä: Tanska (huippu-urheilulaki), Suomi (liikuntalaki) Ei: Ruotsi, Norja Urheilun rahoitus: Rahapelit: Tanska, Norja, Suomi Valtion budjetti: Ruotsi Huippu-urheilun rahoitus: Keskitetty: Norja, Tanska Hajautettu: Suomi, Ruotsi
VALTION HUIPPU-URHEILUTUKI POHJOISMAISSA 2009-2012 Oheiseen taulukkoon on koottu Pohjoismaisten valtioiden panostus liikuntaan sekä soveltuvilta osin myös valtioiden tuki huippu-urheiluun. Norjan ja Tanskan luvut on saatu valtion budjetista urheilusta vastaavien ministeriöiden kautta, Ruotsin luvut maan urheilun tutkimuskeskuksen (Centrum för idrottsforsking) arviointiraporteista. Ruotsin osalta tietoja on tarkennettu RF:n ja SOK:n vuosikertomuksista. Suomen luvut ovat peräisin OKM:n tilastoista. Luvut on muutettu euroiksi Suomen pankin valuuttakurssien vuosikeskiarvolla ja v. 2012 osalta kolmen ensimmäisten kvartaalien keskiarvolla. Taulukon huippu-urheilun tuki ei sisällä antidoping-toimintaa eikä urheilulukioiden ynnä muiden vastaavien laitosten (Suomessa liikunnan koulutuskeskukset) valtion tukia. Annetulla aikataululla tietojen yhdenmukaistaminen osoittautui vaikeaksi. Erityisesti vertailtavuutta hankaloittivat Ruotsin valtion toimet vuosien 2008-2011 välillä. Ruotsissa on eletty eräänlaista siirtymäkautta, jossa valtio on uudelleenjärjestellyt liikunnan alaan kuuluvia avustuksia. Niinpä taulukon luvut vaativat vielä tarkennusta eri maiden asiantuntijoiden keskuudessa. Taulukko 1. Valtioiden liikuntamäärärahat ja tuki huippu-urheilulle (miljoonaa euroa) Valtion liikuntamäärärahat Valtion tuki huippu-urheilulle Huippu-urheilun osuus 2009 2010 2011 2012 2009 2010 2011 2012 2009 2010 2011 2012 Norja 178,5 194,7 203,4 208,2 11,5 12,5 13,3 14,4 6,4 % 6,4 % 6,5 % 6,9 % Ruotsi* 181,7 194,5 206,1 - - 10,4 11,1 11,5-5,3 % 5,4 % - Tanska 108,5 107,0 109,5-14,9 15,5 16,3-13,7 % 14,3 % 15,0 % - Suomi 127,0 137,7 141,9 144,5 8,2 10,4 12,1 12,2 6,6 % 7,6 % 8,5 % 8,4 % *Ruotsin kohdalta vuosi 2009 on haasteellinen. Valtio käynnisti silloin kootun huippu-urheilutuen, johon panostettiin neljän vuoden aikana yht. 35 m. On epäselvää miten muut jo olemassa olleet tuet jatkuivat V. 2009-2012. RF:n tilinpäätökseen koottu huippu-urheilutuki ilmestyi jo vuonna 2008 nostaen RF:n jaetut huippu-urheilutuet kyseisenä vuonna yht. 20,2 miljoonaa euroon. Seuraavan vuonna RF raportoi 14 me ja v. 2010 vain 7 m huippu-urheilutuet. Sivistynyt arvaus on, että Ruotsin valtio panosti Koottu huippu-urheilutukeen uutta rahaa 10-20 m ja loput saatiin yhdistämällä aiemmat tuet (SOK) koottuun huippuurheilutukeen. Valtion liikunta-avustuksista voidaan yleisesti todeta, että ne ovat kasvaneet jokaisessa maassa 2000-luvun aikana. Suurinta kasvu on ollut Norjassa, jossa tuki on kaksinkertaistunut vuosien 2001-2011 välisenä aikana. Norjassa on myös tehty uusia innovaatioita tukipolitiikan suhteen. Kun v. 2007 voimaan tullut uusi lainsäädäntö kielsi peliautomaatit järjestöjen omistuksessa, korvasi hallitus tulonmenetyksen mahdollistamalla Ab Norsk Tippingin asiakkaille ohjata 5 % omasta pelipanoksesta haluamalleen paikalliselle järjestölle (grasrotandelen). Paikalliset urheiluseurat ovat saaneet avustuksesta n. 15 m vuosittaisen lisäpotin (Ei huomioida taulukossa 1.). Huippu-urheilun osalta Norjan ja Tanskan luvut suunnataan kokonaisuudessaan maiden huippu-urheiluyksiköille; Olympiatoppen (NOR) ja Tean Danmark (DEN). Team Danmark:lla on ollut valtionavustusten lisäksi muita tuloja 2-3 m v 2010-2011 ja vastaavasti NIF:n tilinpäätöksen mukaan Huippu-urheiluun panostetaan 2-3 m valtioavustusta enemmän. Näissä maissa yhden organisaation malli helpottaa taloudellisten resurssien tehokkaampaa kohdentamista huippu-urheilun hyväksi. Huippu-urheilun rahoituksen osuus kaikista valtion liikuntamäärärahoista on Tanskassa huomattavan korkea. Norjan OT on osa urheiluliikettä kun taas Tanskan TD on valtion ohjauksessa. Niiden hallinnointi- ja toimintatavat poikkeavat toisistaan monessa suhteessa mutta keskitetyn mallin toteuttaminen on niille yhteistä. Tanskan resursseja suhteessa Norjaan kasvattaa kuntien liikuntatoimi, jossa tehdään satsauksia myös huippu-urheilun hyväksi. Toisaalta Norjan urheiluliikkeen (NIF) kulttuuri on kokonaisuudessaan hyvin huippu-urheiluorientoitunutta. Olympiatoppenin kautta kulkeva tuki huippu-urheilulle onkin tavallaan jäävuoren huippu.
Taloudellisen vertailun kannalta etenkin Ruotsi v. 2009-2012 muodostaa haasteen. Ruotsissa valtion korvamerkinnät huippu-urheiluun olivat aina vuoteen 2009 saakka Ruotsin Olympiakomitealle (SOK) ja paralympiakomitealle suunnatut varat. Urheiluliikkeen valtaa käyttävä Riksidrottsförbund (RF) allokoi varoja myös huippu-urheiluun sille myönnetystä valtionavustuksesta. RF ja Olympiakomitea toteuttivat kumpikin omaa huippuurheilupolitiikkaa toisistaan piittaamatta. Viimeisten vuosien aikana valtio on painostanut tahoja tekemään yhteistyötä mm. käynnistämällä erityisen huippu-urheilun tukiprojektin vuosilla 2009 2012 ja määrittelemällä kaikki huippu-urheiluavustukset kulkemaan RF:n kautta. Pari vuotta sitten valtio siirsi Olympiakomitean huippuurheilurahoituksen kulkemaan RF:n kautta ilman korvamerkintää sille kuuluvasta osuudesta mikä aiheutti kiivasta keskustelua. Ruotsalainen huippu-urheilun tukijärjestelmän rakenne on lyhyesti seuraava: Vuosille 2009-2012 on valtion toimesta rakennettu erityinen koottu huippu-urheilutuki (samlad elitstöd), jonka tarkoituksena on vahvistaa ruotsalaisen huippu-urheilun kilpailukykyä. Kootun ja RF:n kautta jaettavan tuen avulla valtion on pyrkinyt ohjaaman huippu-urheilun eri tahoja (RF, SOK, vammaisurheilu) yhteistyöhön. Koottu huippuurheilutuki koostuu kolmesta eri osasta: 1) maajoukkuetuki (landslagsstöd), 2) kohdennettu tuki (riktad stöd) sekä 3) osaamistuki (central stöd). Tuen kokonaismäärä on n. 35 m jakautuen neljälle vuodelle. Epävirallisen tiedon mukaan huippu-urheilutuen korvamerkintä loppuun vuoden 2012 jälkeen, jolloin ruotsalaisen huippu-urheilun tuesta päätetään RF:ssä. Taulukko 2. Ruotsin valtion koottu huippu-urheilutuki v. 2009 2012. Ab Svenska Spel valtion tuki Yhteensä korvamerkitty tuki budjetista 2009 2,45 m 0 2,45 m 2010 6,71m 3,77 m 10,49 m 2011 6,76 m 4,32 m 11,07 m 2012 6,98 m 4,47 m 11,45 m Toisen ruotsalaisen huippu-urheilun tukipilarin muodostaa Ruotsin Olympiakomitea (SOK). SOK:n tuen tarkoitus on luoda optimaaliset olosuhteet rajoitetulle määrälle huippu-urheilijoita ja nuoria lahjakkuuksia riippumatta lajien kaupallisesta potentiaalista. Vuonna 2010 huippu- ja talang ohjelmiin kuului yhteensä 135 urheilijaa ja seitsemän joukkuetta. Yksi merkittävä vaikutin Ruotsin valtion urheilun avustuspolitiikan muutoksessa oli RF:n ja SOK:n yhteistoiminnan parantaminen. Alla esitetyt SOK:n valtion avustukset onkin vuosien 2009-2010 aikana sulautettu osaksi koottua huippu-urheilutukea. Tässä suhteessa siirtymäkausi 2008-2011 muodostaa haastavan ajanjakson huippu-urheilutuen tarkastelulle. Tässä tarkastelussa ei ole pystytty yksilöimään erilaisten tukien (RF, SOK, SPK) yhdistämistä tai päällekkäisyyksien purkamista. Taulukko 3. Ruotsin Olympiakomitean tulot ja menot v. 2009 2012. Tulot Menot Valtiontuki Sponsori- ja Muu tulot Stipendit ja Olympialaiset Muut kulut lisessitulot avustukset 2008 6,55 m 5,30 m 0,52 m 5,30 m 3,95 m 3,02 m 2009 2,26 m 3,01 m 0,47 m 4,42 m 0,09 m 2,45 m 2010 5,24 m 5,03 m 0,52 m 2,62 m 3,36 m 2,94 m 2011 2,77 m 4,87 m 0,33 m 3,21 m 0,11 m 3,65 m
Ruotsalaisten valmistautumisesta ja osallistumisesta paralympialaisiin vastaa Svenska handikapidrottförbund/svenska paralympiska komittee. Myös se velvoitettiin osallistumaan koottuun huippuurheilutukeen. Riksidrottsförbund (RF) jakaa lajiliitoille niin sanottua perustukea (basbidrag). Sitä jaettiin yhteensä 27,7 m (264 SEK) vuonna 2010. Tuki on luonteeltaan yleistuki ja sitä voidaan käyttää suhteellisen vapaasti lajiliiton toimintaan. Tukea vastaanotti yhteensä 70 eri lajiliittoa. Suurimaat tuet myönnettiin Palloliitolle ja kuntourheiluliitolle (Korpen) kummallekin noin 2,2 m (21,4 msek) ja pienimmät tuet olivat Jääpurjehdusliiton ja Dartsliiton noin 50 000 :n luokkaa. Tätä, kuten ei myöskään muiden maiden, lajiliittojen valtion avustusta ei ole huomioitu taulukossa. RF:n erityinen huippu-urheilutuki. Tuki toteutetaan RF:n ja Ab Svenska Spel:in yhteistyöllä ja sen tarkoituksena on lajiliittojen osaamisen ja kehittämistyön tehostaminen, mm. asiantuntijatoiminnan avulla. Tuki on kohdennettu vuosille 2011-12 ja sen yhteenlaskettu arvo on 813 000 (7,1 msek). Kyseiseen tukimuotoon liittyy läheisesti myös Bosön tarjoamat asiantuntijapalvelut. Aiemmin verkostoon ovat kuuluneet myös yhdeksän alueellista huippu-urheilukeskusta (regionala elitidrottscentra), mutta v. 2011 näiden toiminta lakkautettiin. Tietoa siitä jatkavatko keskukset toimintaa jollakin muulla tavalla ei ehditty hankkia. Merkittävä tuki nuorille huipulle pyrkiville urheilujoille on myös urheilulukiojärjestelmä. Järjestelmän perusajatus on pysynyt samana, vaikka siihen on tehty merkittäviä muutoksia 2000-luvulla. RF:n vastaa nykyisin valtakunnallisten urheilulukioiden koordinoinnista ja kehittämistyöstä. Lisäksi lukiot on v. 2011 lähtien jaettu kahteen luokkaan; valtakunnalliset (riksidrottsgymnasium RIG) sekä kansallisiin urheilukoulutuksiin (nationella idrottsutbildningar NIU). Valtakunnallisissa urheilulukioissa opiskelee noin 1 300 urheilijaa 38 eri lajista ja 58 eri paikkakunnalla. Vuonna 2011 valtiontuki toimintaan oli 4,5 m (41 msek). Lukiovaiheen jälkeen urheilijaopiskelijoilla on mahdollisuus hakea RF:n huippu-urheilustipendiä, jonka tavoitteena on mahdollistaa opiskelun ja huippu-urheilu yhdistäminen. Stipendin arvo on noin 4 500 (40 000 SEK) ja vuosittain niitä jaetaan 50 urheilijalle. RF on omassa toimintasuunnitelmassaan määritellyt valtakunnalliset urheiluyliopistot (Riksidrottsuniversitet RIU) vuosien 2012 13 kehityskohteeksi. Tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä yhdistää urheilun ja opiskelun erilaiset tukimuodot yhdeksi kokonaisuudeksi. Yhteenvetona ruotsalaista huippu-urheilun kehittämisestä voidaan todeta, että se pohjautuu Pohjoismaissa eniten paikallisten urheiluseurojen ja -kulttuurien varaan. Tämä tarkoittaa perinteisen urheiluliikkeen olemassa oloa ja huippu-urheilua, joka elää ikään kuin julkilausumatta (implisiittisesti) osana tätä kokonaisuutta. Tämä tarkoittaa, että ruotsalaisen urheilun vahvuus ei tule näkyviin suoraan huippu-urheilulle suunnatun tuen kautta, vaan maan analysoinnissa tulisi huomioida alueelliselle ja paikalliselle tasolle kohdennetut avustukset (mm. idrottsklyftet). Tässä selvityksessä niihin ei ole ollut mahdollista paneutua, mutta aiempien selvitysten perusteella (Mäkinen 2010) voidaan todeta esimerkiksi taloudellisten tukien määrään olevan moninkertaisia Suomeen verrattuna. Huippu-urheilu kansainvälinen kilpavarustelu on myös koskettanut ruotsalaista huippu-urheilua. Konkreettisesti tämä on näkynyt v. 1998 käynnistyneenä SOK:n lahjakkuuspanostuksena, johon talviolympialaisten haun jälkeen saatiin sekä valtio että yritysmaailma. Toinen suuri muutos on olut v. 2009 käynnistynyt valtion koottu huippuurheilutuki. Ruotsalainen urheiluliike on kuitenkin vastaanottanut haasteen ominaispiirteensä säilyttäen. Maan huippu-urheilu on edelleen vahvasti hajasijoitettua ja liikuntapolitiikka perustuu enemmän massaurheilun ja urheiluliikkeen ideologiaan kuin huippu-urheilun edistämiseen. Niinpä ruotsalaiset analysoivat oman mallinsa vahvuudeksi huippu-urheiluun johdattavan kasvatusvaiheen, kun taas huipun jalostamisessa koetaan suurimpia haasteita.
Kokonaisuudessaan ruotsalainen järjestelmä on varsin sekava monine erilaisien tukimuotoineen. Erikoista on myös luopuminen alueellisista huippu-urheilukeskuksista v. 2011 aikana. Ruotsalainen huippu-urheilun arviointiraportin mukaan erityisesti koottu huippu-urheilutuki on kuitenkin merkinnyt suurta resurssipanostusta kohtuullisen selvästi kohdennettuna huippu-urheiluun. Lisäksi panostus on kasvattanut maan huippu-urheiluosaamista (asiantuntijatoiminta), mutta merkittävimpänä vaikutuksena nähdään kuitenkin se, että tuki on pakottanut aiemmin erillään toimineet vahvat organisaatiot yhteistyöhön. Raportissa haastatellut ruotsalaiset huippuurheilutoimijat näkevät kolme merkittävää kehityskohdetta: 1) lajiliittojen ja huippu-urheilutoimijoiden (valmentaja, asiantuntijat..) vuorovaikutuksen lisääminen, 2) erilaisten tukijärjestelmien läpinäkyvyyden lisääminen ja päällekäisyyksien purkaminen sekä 3) urheilumaailman systemaattinen analysointi ja yhteistyön tiivistäminen tutkimuksen kanssa. Suomi Suomessa huippu-urheilun valtion tukeen on laskettu OKM:n tilastojen mukaiset huippu-urheilumomentit. OKM laskee myös antidopingtoiminnan rahoituksen huippu-urheiluun, mutta koska muissa maissa ei näin tehdä, on se jätetty pois myös Suomen osalta. Suomen kohdalta lukuun ei ole sisällytetty myöskään liikunnan koulutuskeskusten saamia tukia (laskennallinen osuus vapaan sivistystyön valtion avustuksista tai kehittämisavustukset). Muita mahdollisia huippu-urheilutukia ovat mm. huippu-urheilun tutkimusavustukset. TAULUKKO 1. Opetus- ja kulttuuriministeriön huippu-urheilun tukemiseen käyttämät varat vuosina 2008-2012 Organisaatiot 2008 2009 2010 2011 2012 Suomen Olympiakomitea 3 740 000 4 100 000 4 300 000 4 300 000 4 300 000 Suomen Paralympiakomitea 700 000 820 000 863 000 870 000 870 000 KIHU 900 000 1 050 000 1 170 000 1 230 000 1 230 000 ADT (ei huomioitu taulukossa 1) 1 500 000 1 800 000 2 300 000 2 750 000 2 800 000 URA-säätiö 130 000 135 000 135 000 135 000 135 000 Urheiluakatemiat 117 000 155 000 260 000 260 000 260 000 Muut Urheilijoiden ja valmentajien 1 013 000 1 236 500 1 700 000 1 700 000 1 700 000 apurahat Nuorten valmennus (nuorten 400 000 532 000 532 000 olympiavalmentajat OK + para) Joukkuepalloiluprojekti 330 000 405 000 670 000 742 000 742 000 Arvokilpailut 500 000 500 000 500 000 1 100 000 1 500 000 Huippu-urheilun muutosryhmä 380 000 1 200 000 900 000 YHTEENSÄ 7 430 000 8 401 000 10 378 000 12 069 000 12 169 000 Laskennalliset osuudet (ei huomioitu taulukossa) Lajiliittojen tulosohjaus 4 210 000 4 706 250 4 975 000 5 075 000 5 321 500 Liikunnan koulutuskeskukset / 1 044 000 1 149 000 1 084 000 vapaa sivistystyö
SUOMALAISTEN LAJILIITTOJEN HUIPPU-URHEILUPANOSTUS (JARMO MÄKINEN) Lajiliittojen huippu-urheilusatsauksen määrästä on kirjoitettu aiempien vuosien osalta toisessa lähettämässäni raportista. Pohjoismaista selvitystä nykyisestä tilanteesta on vaikea tehdä ainakaan lyhyellä aikavälillä. Aiemman arvioni mukaan pääosa kotimaisista lajiliitoista on resursseiltaan hyvinkin kilpailukykyisiä pohjoismaisiin kumppaneihinsa verrattuna Palloliittoa ja Hiihtoliittoa lukuun ottamatta (Mäkinen 2010, 92). Suomen osalta KIHUn ja LIKEsin toimialaraportissa (2012) on käsitelty 15 suurimman lajiliiton taloutta suhteellisen paljon. Näiden lajiliittojen kustannukset muodostavat noin 85 prosenttia kaikista lajiliittojen yhteenlasketuista kustannuksista. Lainaan raporttia tähän toimialuekohtaisten kustannusten kohdalta. Lainaus alkaa Kuvio 1. 15 suurimman lajiliitontoimialakohtaiset kustannukset yhteensä vuosina 2001 ja 2009 Nuoriso 40,0 % 30,0 % 20,0 % 10,0 % Järjestö 0,0 % Aikuiset Huippu Suuret lajiliitot yhteensä 2001 Suuret lajiliitot yhteensä 2009 Tarkasteltaessa lajiliittojen varsinaisen toiminnan kustannuksia toimialoittain, voidaan aavistuksen pienentyneen huippu-urheilun (35 %) todeta olevan edelleen suurin toimiala, kattaen kolmanneksen lajiliittojen kustannuksista. Toiseksi eniten järjestöjen kustannuksista kohdistuu järjestösektorille (25,4 %), ja kolmanneksi lasten ja nuorten liikuntaan (24,5 %). Aikuisten liikunta on selvästi pienin mutta suhteellisesti eniten vuodesta 2001 kasvanut toimiala lajiliitoissa (15 %).
Lajiliittojen kesken painotukset eri tulosalueille tai toiminannanaloille, kun puhutaan myös järjestö -sektorille kirjatuista menoista ovat hyvin vaihtelevat (Kuvio 2). Lasten ja nuorten osuus vaihtelee välillä 4 39 %, aikuisten osuus välillä 2 56 % ja huippu-urheilun osuus välillä 5 73 %. Suuren vaihtelun tunnistaminen on tärkeää, koska se kuvastaa hyvin sitä problematiikkaa, että lajiliittoja on vaikea niputtaa yhteneväiseksi järjestöryhmäksi. Kuvio 2. Varsinaisten kustannusten toimialakohtaiset osuudet lajiliitoittain vuonna 2009 Suomen Ratsastajainliitto Suomen Jääkiekkoliitto Suomen Pesäpalloliitto Suomen Lentopalloliitto Suomen Golfliitto Suomen Koripalloliitto Suomen Uimaliitto Suomen Voimisteluliitto Svoli Suuret lajiliitot yhteensä 2009 Suomen Salibandyliitto Suomen Palloliitto Suomen Urheiluliitto Suomen Suunnistusliitto Suomen Ampumaurheiluliitto Suomen Hiihtoliitto AKK-Motorsport Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Lajiliitot ilmoittavat tiliselvityksessä myös henkilöstönsä lukumäärän toiminnanaloittain. Siitä ilmenee selkeästi, että lajiliitot ovat lisänneet henkilöstönsä määrää tai osuutta erityisesti huippu-urheilussa. Järjestötehtävissä sekä lasten ja nuorten liikunnan parissa työskentelevien osuus on puolestaan laskenut. Kokonaisuutena henkilöstöresursseja ei ole siirretty ainakaan enää 2000-luvun aikana valtion tulosohjauspainotusten mukaisesti. Yksittäisten lajiliittojen toiminnanalakohtaisessa henkilöstökehityksessä on kuitenkin vaihtelua. Lainaus päättyy Viidentoista suurimman lajiliiton yhteenlasketut varsinaiset kustannukset olivat 75 miljoonaa euroa vuonna 2009. Jos unohdetaan jakamaton järjestötoiminta ja lasketaan, että ne käyttävät huippu-urheilun vain tuon 35 prosenttia on se noin 26 miljoonaa euroa. Suhteellisessa tarkastelussa ilmeni, ettei huippu-urheilun asema ole kustannusten näkökulmasta ainakaan heikentynyt vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Epäilen kuitenkin, että huippu-urheilun suhteellinen osuus lajiliittojen kustannuksista on korkeampi muissa Pohjoismaissa. Meillä kilpa- ja huippu-urheilu on kuitenkin enemmän yksi toimiala muiden joukossa valtion tulosohjauksen painotuksista johtuen.
URHEILUN SPONSOROINTI (JARI LÄMSÄ) Kuvio 3. Urheilusponsoroinnin arvo Pohjoismaissa vuosina 2009-2011 (miljoonaa euroa) 500 466 450 400 350 363 406 320 351 300 250 269 2009 2010 200 150 100 148 161 162 95 99 97,5 2011 50 0 Ruotsi Norja Tanska Suomi Kuvion 3 tiedot ovat kerätty netistä seuraavista lähteistä: Ruotsi: IRM tutkimuslaitos (http://www.irm-media.se/) Tanska: Dansk Opplagskontrol (http://www.do.dk/) Norja: Dansk Opplagskontrol + kulturdepartementet Den Norske idrettsmodellen (http://www.regjeringen.no/nb/dep/kud/dok/regpubl/stmeld/2011-2012/meld-st-26-20112012.html?id=684356 Suomi: Mainostajien liitto: http://www.mainostajat.fi/mliitto/index.asp Eri maiden valuutat on muutettu euroiksi käyttämällä Suomen Pankin keskimääräistä vuosikurssia. Urheilun saamat sponsorointitulot ovat Suomessa selvästi alhaisemmat kuin muissa Pohjoismaissa. Suomen ero muihin Pohjoismaihin, etenkin Ruotsiin ja Norjaan, kasvaa jatkuvasti. Lähtökohtaisesti kaikissa Pohjoismaissa mediamarkkinat ovat kohtuullisen kehittyneet kv. vertailussa, etenkin Norja panos asukaslukuun suhteutettuna on maailman kärkeä. Norjassa jalkapallon osuus koko sponsorointikakusta oli v. 2009 peräti 37 % (140 m ), muun urheilun 34 % (129 m ), lopun koostuessa festivaaleista, kulttuurista sekä sosiaalisista kohteista (29 %). Suomessa jääkiekon osuus 31 m oli 19 % koko sponsorointikakusta v. 2010. Sponsoroinnin määrään ja urheilun asemaan sponsorimarkkinoilla löytyy erilaisia selittäviä tekijöitä, joista alaa tunteva asiantuntija voisi esittää perusteellisen analyysin. Näyttää kuitenkin siltä, että Suomen alhaisempaan urheilusponsoroinnin osuuteen löytyy selityksiä sekä koko sponsorointikakun suuruudesta että urheilun osuudesta em. kakusta. Ruotsissa ja Norjassa urheilun osuudeksi koko sponsoroinnista ilmoitetaan yli 70 %, kun osuus Suomessa on pudonnut jo alle 60 % (57 % v. 2011). Jalkapallon asema, huippu-urheilun arvostus, dopingskandaalit, tradition puute, huippujen/menestyksen puute ovat mahdollisia selityksiä asialle. Kilpa- ja huippuurheilulle sponsorirahan potentiaali on tulonlähteistä kaikkein suurin, mikäli lähdetään siitä, että Ruotsin ja Norjan urheilusponsoroinnin taso olisi meillä ylipäätään saavutettavissa.