Yhteislupa-alue sisävesiammattikalastuksen kehitysmallina

Opinnäytetyö (AMK) Kala- ja ympäristötalous 2010 Mikko Tommila Yhteislupa-alue sisävesiammattikalastuksen kehitysmallina esiselvitys Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluehankkeelle

2 OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Kala- ja ympäristötalous Huhtikuu 2010 56 sivua, 6 liitesivua Seppo Reponen ja Arto Huhta Mikko Tommila Yhteislupa-alue kehitysmallina sisävesiammattikalastuksen esiselvitys Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluehankkeelle Tässä esiselvityksessä kartoitettiin ammattikalastuksen yhteislupa-aluemallin rakennetta ja sen perustamismahdollisuuksia Etelä-Savossa sijaitsevalle Puulavedelle. Ammattikalastus on sisävesillä taantuva elinkeino, jonka pääongelmat liittyvät muikun (Coregonus albula) markkinoinnin hankaluuteen ja kalastuslupajärjestelmän monimutkaisuuteen. Etelä-Savossa ammatinharjoittamisen kannalta riittävän kalastusoikeuden saaminen on hankalaa, koska siellä vesialueiden omistus on hajanaisinta. Puulan kalastusalueen ja Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen neuvotteluissa päädyttiin kesäkuussa 2009 siihen, että Puulan ammattikalastuksen kehittämisessä keskeisintä on turvata elinkeinon jatkuminen. Näin ollen lupajärjestelmän kehittäminen koettiin tarpeelliseksi. Tässä esiselvityksessä laadittiin reunaehdot Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluemallille. Reunaehdoilla tarkoitetaan niitä yhteislupa-aluemallin suunnittelun kulmakivia, joiden varaan tarkempi suunnittelu rakentuu. Kalastusalue toimisi tässä mallissa lupien myöntäjänä osakaskuntien valtuutuksella. Ammattikalastus perustuisi kalastuslakiin ja kestävään käyttöön. Käytännössä ammattikalastuksen pyyntiponnistusta säädellään muikkukannan runsauden mukaan, joten jatkuva kalakantaseuranta olisi lupamallin edellytys. Reunaehdoista ja muista yhteislupa-aluemenettelyn keskeisistä asioista laadittiin tiedustelu osakaskunnille sekä nykyisille ammattikalastajille. Tulosten perusteella asianosaisten keskuudessa ammattikalastuksen kehittäminen ja yhteislupa-alue-esiselvitys koettiin myönteisenä. Yhteislupa-aluemallin reunaehtoihin suhtauduttiin pääosin positiivisesti. Eniten mielipiteitä jakoivat kysymykset uhkatekijöistä kalakantaa ja osakaskunnan päätösvaltaa kohtaan sekä yhteislupa-aluemallin vaikutuksista vapaa-ajan kalastukseen. ASIASANAT: Ammattikalastus, kalastusalue, osakaskunnat, reunaehdot, yhteislupa-alue

3 BACHELOR S THESIS ABSTRACT TURKU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Fisheries and environment April 2010 56 pages, 6 appendixes Seppo Reponen and Arto Huhta Mikko Tommila Collective licence area as development model for freshwater professional fishing preliminary research of collective licence area project for professional fishing in the district of lake Puula In this preliminary research the composition of collective licence area project as a model to develop professional fishing was clarified as well as the possibilities to establish such licence model in the lake district of Puula situating in the Southern Savolax in Finland. Professional fishing is a vanishing occupation in Finnish freshwater area with main problems concerning the difficulties to market vendace (Coregonus albula) and the complexity of the licence system for professional fishing. This is true especially in the Southern Savolax as the ownership of water areas (partners of ownership) is very scattered. The discussion between the local fishing authorities (fishing district of lake Puula) and the Centre for Development, Transport and the Environment, Southern Savolax, ended in June 2009 to the conclusion that most important in the development of professional fishing in Puula district is to secure the vanishing occupation. Development of the licence system was regarded as most essential. The terms for collective licence area project of professional fishing in Puula district were established in this preliminary research. Border conditions are the cornerstones for more accurate planning. Fishing district would in this model grant the licences for professional fishing using a mandate of all ownership partners of the water area. The licence to fish professionally would be based on law and fair fishing. In practice the fishing would be related to the amount of available vendace. So the licences would rely on the constant follow-up of fish stock. An enquiry was made concerning the border conditions and other important themes of the collective licence area project for all the ownership partners of the water area and for professional fishermen. As a result of the enquiry the development of professional fishing and preliminary research for collective licence area project were seen positive among all partners involved. The border conditions for collective licence area project were mostly experienced favourable. Most disagreement raised the questions of threats for fish stock and the quorum of ownership partners as well as the possible impact on collective licence project for free-time fishing. KEYWORDS: Professional fishing, fishing district, ownership partners of the water area, border conditions, collective license area

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 5 2 SISÄVESIAMMATTIKALASTUKSEN HISTORIAA JA NYKYTILA 7 3 AMMATTIKALASTUKSEN LUPAJÄRJESTELMÄ SISÄVESILLÄ 11 3.1 Yhteislupa-alue sisävesien ammattikalastuksen kehitysmallina 14 4 MUIKUN BIOLOGIAA 16 5 SUOMEN MUIKKUTUTKIMUKSESTA 18 5.1 Muikkukantojen vuosien välisen vaihtelun huomioiminen sisävesien ammattikalastuksen järjestämisessä 20 6 PUULAVESI 21 6.1 Puulan muikkukanta 27 6.2 Puulan nuotta-apajia 29 6.3 Puulan troolausalueet 30 7 AINEISTO JA MENETELMÄT 31 7.1 Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluevision reunaehdot 32 7.2 Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluevision postikysely 33 8 TULOKSET 34 8.1 Reunaehdot 34 8.2 Osakaskunta- ja ammattikalastajatiedustelu 39 9 POHDINTA 48 10 JOHTOPÄÄTÖKSET 52 LÄHTEET 53 LIITTEET Liite 1. Osakaskunta- ja ammattikalastajatiedustelupohja

5 1 Johdanto Ammattikalastus on Suomen sisävesillä taantuva elinkeino (Tuunanen 2003, 13). Näin on myös Etelä-Savossa sijaitsevalla Puulavedellä, missä ammattikalastus on perustunut lähinnä muikun verkko-, nuotta- ja troolipyyntiin. Perinne on katoamassa ikääntyvän ammattikunnan sekä alan epävarmuustekijöiden johdosta. Aloittavan ammattikalastajan suurin haaste elinkeinon harjoittamisen kannalta on riittävän kalastusoikeuden saaminen. Nykyinen kalastuslupakäytäntö ei paranna sisävesien ammattikalastuksen toimintaedellytyksiä. Yhteisen vesialueen osakaskunnat päättävät yleiskalastusoikeuksia lukuun ottamatta niin ammatti- kuin vapaaajankalastajienkin kalastusluvista. Ammattikalastukseen kohdistuvista ennakkoluuloista johtuen lupien saaminen on ollut vaikeaa. Puulan ammattikalastuksen kehittämiseksi selvitetään mahdollisuuksia perustaa laajempia yhtenäisiä vesialueita kattava yhteislupa-alue. Tämän järjestelyn ydinajatus on, että osakaskunnat oikeuttaisivat kalastusalueen myöntämään ammattikalastusluvat vesialueilleen. Tämän tyyppinen lupajärjestely mahdollistaisi ammattikalastajan vapaamman liikkumisen vesialueelta toiselle. Liikkuvuuden paraneminen tukisi ammattikalastajien tulojen tasaantumista. Selkeän yhteislupajärjestelmän luominen laskisi tulevaisuudessa kynnystä ryhtyä ammattikalastajaksi luvanhankintaprosessin helpottuessa. Ammattikalastuksen jatkuminen on tulevaisuudessa tärkeää myös muikkukantojen säätelyn kannalta. Kalastuksen pyyntiponnistuksen heikkeneminen voi edistää poikastiheyden kasvaessa kannan hidaskasvuisuutta (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 10.3.2010]). Ammattikalastuksen kehittämismahdollisuuksien selvittäminen on todettu tärkeäksi keväällä valmistuneessa uudessa Puulan kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa (Puulan kalastusalue 2009, 29). Tällaisen yhteislupaaluemenettelyn esiselvitys on koettu tärkeäksi osaksi Puulan ammattikalastuksen kehittämisessä. Ammattikalastajien vesille pääsyn

6 varmistaminen on myös kansallisesti yksi keskeisiä selvityksen alla olevia asioita kalastuslain uudistuksessa (Maa- ja metsätalousministeriö 2010, 16). Tämä työ on esiselvitys kalastusalueen keväällä 2009 perustamalle Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluehankkeelle. Esiselvitys esittelee yhden vaihtoehdon yhteislupa-aluemenettelystä Puulan ammattikalastuksen kehittämiseksi. Lisäksi tässä esiselvityksessä esitellään asiantuntijoiden kanssa laaditut reunaehdot yllä mainitulle yhteislupa-aluemenettelylle ja selvitetään alueen ammattikalastajien sekä osakaskuntien mielipiteitä reunaehdoista tiedustelun avulla. Esiselvitys toimii ohjeistuksena Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluehankkeen jatkamiselle.

7 2 Sisävesiammattikalastuksen historiaa ja nykytila Ammattikalastuksen historian alku ajoittuu Suomessa 1800-luvulle, jolloin talvinuotan veto aloitettiin ansiotarkoituksella (Kalatalouden keskusliitto 2007, 2). Ansiokalastus levisi rannikolta vuosisadan vaihteen jälkeen sisävesille. Kalastuksen kehitys oli osaltaan nopeuttamassa elinkeinon leviämistä pitkin järvireittejä. Pyydysten ja menetelmien kehittymisen myötä markkinat kasvoivat tehden kalasta arkipäivän elintarvikkeen. 1950-luvulle tultaessa ammattikalastus koki mullistuksen keinokuitujen syrjäyttäessä luonnonmateriaalit pyydyksissä (Kalatalouden keskusliitto 2007, 2). Keinokuitujen myötä pyydyksistä ja menetelmistä tuli entistä tehokkaampia. Pyydykset olivat kevyempiä, kestävämpiä ja kalastavampia kuin koskaan aiemmin. Puuvillaverkkojen vaihtuminen nylonverkkoihin tehosti pyytävyyttä niin kotitarve- kuin ammattikalastajienkin käytössä. Tämän päivän sisävesikalastuksen ammattipyydyksistä tärkeimmät ovat nuotta, trooli ja verkko. Ammattikalastus on tänä päivänä monimuotoista yritystoimintaa, johon liittyy usein luonto-, kalastusmatkailu- ja/tai vesienhoitopalveluja. Perinteisesti se tarjoaa tuoretta kalaa uusiutuvana luonnonvarana niin jalostukselle, kaupalle kuin suoraan kuluttajallekin. Erityiseen arvoon ovat nousseet ammattikalastuksen ekologiset vaikutukset. Kalastuksen sivutuotteena tai tarkoituksella vesistöistä pyydetään vajaahyödynnettyjä lajeja ravinteiden poistamiseksi (Maa- ja metsätalousministeriö 2010, 5). Toinen merkittävä trendi on kalan säännöllisen syömisen terveysvaikutukset. Kala onkin vakiinnuttanut asemansa osana suomalaisten elintarvikehuoltoa (Pro Kala ry [viitattu 10.3.2010]). Ammattikalastusta harjoitetaan usein elämäntapana taitojen periytyessä suvussa. Elinkeinon parhaina puolina pidetään luonnon läheisyyttä ja itsenäistä työtä (Kalatalouden keskusliitto 2007, 2). EU:hun liittymisen myötä ammattikalastuksen kannattavuus on laskenut (Maaja metsätalousministeriö 2007, 11). Ammattikalastuksen harjoittamista ovat hankaloittaneet mm. kilpailu ulkomaisen kalan hinnan kanssa sekä

8 pyyntikustannusten nousu (Kalatalouden keskusliitto 2007, 5). Sisävesien ammattikalastajien suurimmat ongelmat ovat kalastuslupien saatavuus, tuotantokustannusten nousu, tuotantorakenteen hajautuneisuus sekä luonnonoloista riippuva kalan epäsäännöllinen saatavuus ja sitä kautta epäsäännöllinen tarjonta (Maa- ja metsätalousministeriö 2010, 7). Toisin kuin rannikolla, sisävesien ammattikalastajien määrä on vakiintunut ja päätoimisten ammattikalastajien määrä jopa noussut hieman 2000-luvulle tultaessa (Kuvio 1.). Tänä päivänä Suomen sisävesillä toimii n. 650 ammattikalastajaa (Kuvio 1.). Päätoimisten (yli 30 % vuotuisista ansiotuloista kalastuksesta ansaitsevien kalastajien osuus) kokonaismäärästä on n. 450, muiden ollessa sivutoimisia kalastajia. Heille kalastus ei ole suurin tulonlähde. Päätoimisten kalastajien määritelmä on vääristävä, sillä suurin osa vuosituloista voi tulla muusta kuin kalastuksesta (Kalastuslaki 31.8.2001/756. 6 a ). Kuvio 1. Sisävesien ammattikalastajien määrä 1980 2008. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 11.3.2010]).

9 Sisävesien ammattikalastuksen suurimmat saaliit on saatu Etelä-Savosta (Kuvio 2.). Muikku on siian ohella sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Muikunpyynti tapahtuu pääsääntöisesti troolilla tai nuotalla (Kalatalouden keskusliitto 2007, 4) (Kuva 1.). Nykyään sisävesien muikkusaaliit ovat n. 2500 tonnin luokkaa, mikä on yli puolet enemmän kuin 1990-luvun alussa (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2008 [viitattu 3.4.2010]). Troolikunta tarvitsee saaliikseen vähintään 20 30 000 kg muikkua / vuosi (Marjomäki 2009 [viitattu 11.3.2010]). Runsaimmillaan muikkusaaliit olivat 1980- luvun huippuvuosina (n. 3500 tonnia) (Kuvio 3.). Toisaalta ammattikalastajien lukumäärä on vähentynyt puoleen sitten 80-luvun, joten kalastajakohtaiset saaliit ovat kasvaneet. Sisävesien ammattikalastajille alueellisesti merkittäviä saalislajeja ovat ahven, kuha ja siika (Nykänen & Muje 2005, 26). Kuva 1. Muikun nuottausta Puulalla kesäkuussa 2009.

10 Kuvio 2. Sisävesialueen ammattikalastuksen saalis (1000 kg) kalatalousyksiköittäin vuonna 2008. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 11.3.2010]). Kuvio 3. Sisävesialueen ammattikalastuksen saalis (1000 kg) ja saaliin arvo (1000 ) vuoden 2008 hintatasossa vuosina 1980 2008. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 11.3.2010]).

11 3 Ammattikalastuksen lupajärjestelmä sisävesillä Suomessa ammattikalastuksen harjoittaminen on vapaa-ajankalastuksen tavoin sidottu pääsääntöisesti veden omistusoikeuteen (Kalastuslaki 16.4.1982/286. 5 ). Vedenomistajia voivat olla valtio, kunnat, yksityiset, yritykset, järjestöt ja säätiöt. Valtion yleisiä vesialueita on noin 3 % sisävesistä ja niitä hallinnoi Metsähallitus (Sipponen 1998, 123 136). Yleiset vesialueet sijaitsevat suurimpien järvien ulapoilla. Yhteisen vesialueen osakaskunnat sen sijaan omistavat 80 90 % Suomen sisävesistä (Salmi J. ym. 2002, 41). Yhteisen vesialueen osakaskunnat muodostuvat osakkaista, joita ovat ne henkilöt tai yhteisöt, jotka omistavat kiinteistön, jolla on osuus yhteiseen vesialueeseen. Yksityisen veden kalastusoikeutta on muokattu valtion toimesta, kun vuonna 1997 eduskunnan hyväksymä läänikohtainen viehekalastuslupa astui voimaan (Maa- ja metsätalousministeriö [viitattu 10.3.2010]). Samalla onginnasta ja pilkinnästä tuli jokamiehenoikeus. Läänikohtaisen viehelupajärjestelmän nojalla voi hankkia luvan kalastaa yhdellä vieheellä läänin alueella lukuun ottamatta tiettyjä erityiskohteita. Ammattikalastajilla ei ole vastaavaa valtion läänikohtaista lupamenettelyä, vaan he anovat luvat erikseen osakaskunnilta tai muilta vesialueiden omistajilta. Ammattikalastus sisävesillä edellyttää vesien omistusta, kalastusoikeuden vuokrausta tai vedenomistajalta saatua lupaa. Yleisvesien (esim. Puruvesi) kalastusta järjestettäessä ammattikalastajat ovat etusijalla (Kalastuslaki 286/82. 7 ). Kalastusoikeuden haltijana vedenomistajan, sisävesillä yleisesti osakaskunnan, järjestettävänä on kalaveden järkiperäinen käyttö ja hoito (Kalastuslaki 16.4.1982/286. 5 ). Kalastuslain ensimmäisen pykälän mukaan tulisi kalastusta harjoittaessa pyrkiä mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen, kuitenkaan luonnon tasapainoa horjuttamatta (Kalastuslaki 16.4.1982/286. 1 ). Osakaskunnissa kalastusoikeus määritellään pyydysyksikköjen kokonaismääränä sekä eri pyydysten yksikköarvoina (Kalastuslaki 16.4.1982/286. 61 ). Pyydysten yksikköarvot määrätään osakaskunnan kokouksessa, ellei niitä ole vahvistettu osakaskunnan säännöissä.

12 Pyydysyksiköt jakautuvat osakkaille vesialueosuuksien mukaisesti, ellei osakaskunnan kokouksessa tai säännöissä toisin päätetä. Yksikköjen kokonaismäärää jaettaessa on otettava huomioon osakkaiden ohella muut alueella kalastukseen oikeutetut henkilöt. Pyydysten yksikköarvot määrätään pyydysten pyyntitehon mukaisessa suhteessa. Osakaskunnan säännöissä on yleensä määrätty, mikä osuus kokonaisyksikkömäärästä on varattu ammattikalastusta varten. Mikäli varatut yksiköt eivät riitä kaikille hakijoille, lupien saaja ratkaistaan osakaskunnan kokouksen päätöksellä ja tarvittaessa arvalla. Sisävesillä työskentelevien ammattikalastajien luvanhankintaa hankaloittaa paikoin vesien omistuksen pirstaloituneisuus. Etenkin Etelä-Savossa on paljon osakaskuntia (lähes 1 700, keskipinta-ala 250 ha) ja sen seurauksena rikkonainen vesienomistus. Sen sijaan esim. Pohjois-Karjalassa on laajoja yhtenäisiä selkävesialueita, jotka tukevat sisävesiammattikalastuksen edellytyksiä (Hyytinen 1995, 9 24; Lappalainen 1997, 7 29). Kalastusoikeus kuuluu osakaskunnassa sen osakkaille eikä osakaskunnalla ole lakisääteistä velvoitetta ulkopuolisten ammattikalastuslupien myöntämiseen (Kalastuslaki 16.4.1982/286. 5 ). Näin ollen ammattikalastuksen luvanhankinnan ongelmat korostuvat silloin, kun kalastaja ei kuulu itse osakaskuntaan. Osakaskunnan kalastuksenjärjestely on paikoin ollut kalakantoja suojeleva ja varsinkin ammattilupien myöntämiseen on suhtauduttu kielteisesti (Sipponen 1995, 77 91). Ammattikalastusta ei aina nähdä kalakantoja positiivisessa mielessä säätelevänä tekijänä. Varsinkin sisävesillä troolikalastus koetaan usein uhaksi kalakannoille (Pitkänen 1997, 31 54). Osittain tämä johtuu kalakantaseurannan puutteesta; tarvittavia kalakantatietoja ei aina ole saatavilla. Kielteisesti ammattikalastukseen suhtautuvat osakaskunnat voivat nostaa pyydysyksikköhinnat tai pyydysten vaatimat yksikkömäärät korkeiksi tai pyydysyksiköitä ei varata tarpeeksi. Ammattikalastaja joutuu anomaan kalastuslupia usealta osakaskunnalta, jotta saa työnsä harjoittamisen kannalta riittävän määrän kalastusoikeuksia ja aluetta. Tämän tyyppinen

13 ammattikalastuksen ja kalastajan syrjintä on pahimmassa tapauksessa käsitelty viranomaisen toimesta aina oikeudessa asti (Savonlinnan Käräjäoikeus. 21.8.2009. Tuomio 09/1651). Osa ammattikalastajista joutuu anomaan joka syksy luvat seuraavalle vuodelle. Moni kokee tämän työlääksi (Kämppi 15.7.2009. Henkilökohtainen tiedonanto). Laki kuitenkin määrää ammattilupien myöntämistä kirjallisesti ja määräajaksi, mieluiten 5 10 vuodeksi (Kalastuslaki 16.4.1982/286. 19 ). On varsin ymmärrettävää, että luonnon ehdoilla toimivan elinkeinon harjoittamisen kynnys nousee korkealle, jos lupien hankinta koetaan työlääksi. Valtion omistuksessa on noin 3 % sisävesistä (Sipponen 1998, 123 136). Niitä hallinnoi Metsähallitus, joka on valtion asettama kalastusviranomainen. Metsähallitus myöntää kalastuslupia niin vapaa-ajan- kuin ammattikalastajillekin. Metsähallitus tiedottaa ammattikalastusluvista ja kalastajat voivat hakea niitä kirjallisella hakemuksella.

14 3.1 Yhteislupa-alue sisävesien ammattikalastuksen kehitysmallina Sisävesillä ammattikalastuksen harjoittamisen kannalta keskeisimmät ongelmat johtuvat muikkukantojen vuosien välisestä vaihtelusta sekä kalastuslupien vaikeasta saatavuudesta (mm. Sipponen 1998, 123 136; Muje ym. 2004). Ammattikalastajien ongelmat korostuvat silloin, kun vesialueet ovat rikkonaisia ja omistajia on paljon. Kalakannoissa tapahtuvat vuosienväliset vaihtelut vaikeuttavat myös kalan markkinointia. Heikkoina vuosina saaliin arvo ei riitä kattamaan kalastuksesta aiheutuvia kustannuksia, kun taas kantojen vahvistuessa tulee ylitarjontaa ja saaliin hinta romahtaa. Moninaiset epävarmuustekijät nostavat kynnystä ryhtyä ammattikalastajaksi. Lisäksi ammattikalastus on periytynyt usein jälkipolville. Miten käy, kun ukkoutunut ammattikunta katoaa eivätkä alan harjoittamisen edellytykset parane? Tähän tulevaisuuden ongelmaan on herätty vuosituhannen vaihteen jälkeen ja siihen liittyen on tehty selvityksiä kehitysmahdollisuuksista (Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry. 2007). Kehittämisen kannalta keskeisin asia on pyrkiä luomaan lupajärjestelmä, joka takaa helposti hankittavat luvat ja mahdollistaa kalastajien vapaamman liikkuvuuden vesialueelta toiselle (Muje 2010). Tällöin puhutaan ns. ammattikalastuksen yhteislupa-alueesta. Vuonna 2005 julkaistussa selvityksessä tutkittiin kahden kohderyhmän, osakaskuntien ja ammattikalastajien suhtautumista sisävesien ammattikalastuksen alueellisen säätelyjärjestelmän perustamista kohtaan (Nykänen & Muje 2005). Tutkimus Ammattikalastuksen uudenlaisen alueellisen säätelyjärjestelmän edellytykset sisävesillä perustui postikyselyihin, joita lähetettiin sisävesien osakaskuntien puheenjohtajille ja ammattikalastajille. Tärkeänä lähtökohtana kyselytutkimuksessa oli tunnistaa yhteislupa-alueen perustamista koskevia ristiriitoja asianosaisten välillä, jotta tulevaisuuden ammattikalastuksen kehityssuunnitelmista voitaisiin tehdä hyväksyttävämpiä (Nykänen & Muje 2005). Nykäsen ja Mujeen (2005) tutkimuksen mukaisesta yhteislupajärjestelmästä on olemassa käytännössä kaksi eri mallia. Toinen malli mahdollistaisi kalastajien

15 vapaamman liikkumisen yhden järven sisällä eri vedenomistusyksiköiden välillä ja toinen siirtymisen järveltä toiselle. Jälkimmäinen malli olisi toteutettavissa silloin, kun saman kalastusalueen sisällä olisi lähekkäin useita ammattikalastukseen soveltuvia järviä. Positiivisesti järjestelmämalleihin suhtautuneiden osakaskuntien puheenjohtajat pitivät tärkeänä, että kalavaroja hyödynnetään tehokkaasti kestävän käytön periaatteiden mukaisesti. Osakaskuntien puolella pelättiin eniten osakaskunnan päätäntävallan heikkenemistä, valvonnan vaikeutumista sekä mahdollisia negatiivisia vaikutuksia kalakantoihin. Kalastajat kokivat järjestelmän hyödylliseksi saaliiden tasaajana. Ammattikalastajien puolella suurimmat epäilyt kohdistuivat mahdolliseen lisääntyvään kilpailuun vesialueilla. Kummankin osapuolen mielestä yhteislupa-alueen ylläpitäjänä toimisi kalastusalue tai ammattikalastajat osakaskuntien välisillä sopimuksilla (Nykänen & Muje 2005). Ammattikalastajista 40 % piti säätelyjärjestelmän perustamista tarpeellisena alueellaan. Osakaskuntien puheenjohtajista 40 % piti tarpeellisena järjestelmän perustamista ja vain 16 % suhtautui täysin kielteisesti siihen (Nykänen & Muje 2005, 48, 61). Tutkimuksen tulosten valossa olisi tärkeää, että kalastajien ja osakaskuntien välistä luottamuspulaa ja yhteishenkeä saataisiin kohotettua mm. tiedotusta lisäämällä. Puulan kalastusalueelle on rakenteilla Mikkelin maanmittaustoimiston toimesta sähköinen tietokanta kalastusalueen kaikkien osakaskuntien rajoista ja yhteystiedoista. Tämä kalastusalueen ja osakaskuntien tiedotusta helpottava uudistus on ensimmäinen valtakunnassa (Puukko 2009. Henkilökohtainen tiedonanto). Ammattikalastuksen yhteislupaaluehankkeita on käynnistynyt tämän edellä mainitun tutkimuksen jälkeen mm. Pohjois-Päijänteelle, Keiteleelle ja Puulalle. Olisi suotavaa, että kukin kalastusalue huomioisi käyttö- ja hoitosuunnitelmassaan ammattikalastuksen nykytilan ja mahdolliset kehittämistarpeet.

16 4 Muikun biologiaa Kuva 2. Muikku ammattikalastajan pyydyksessä. Muikku (Coregonus albula) on pieni hopeanhohtoinen parvikala, jota esiintyy koko maan laajuisesti sisävesien keskisuurissa ja suurissa järvissä (Kuva 2.). Tämän lisäksi muikkua tavataan myös Perämerellä ja Suomenlahden itäosissa, joissa veden suolapitoisuus on matala. Lajia on siirtoistutettu järviin, joissa se ei ole ollut alkuperäislajina. Tällaisia järviä ovat mm. Säkylän Pyhäjärvi ja Inarinjärvi. Suomi on muikun keskeisintä levinneisyysaluetta, ja sen arvellaan tulleen vesiimme jo noin 10 000 vuotta sitten (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 10.3.2010]). Muikku saavuttaa sukukypsyyden yleensä toisena elinvuotenaan. Kutu ajoittuu yleensä syksyyn vaihdellen aluekohtaisesti lokakuusta joulukuulle. Eräissä järvissä, kuten Ruotsin Mälarenissa kutu tapahtuu keväällä. Muikku kutee parvissa rantavedessä yleensä alle 10 m:n syvyydessä. Poikaset kuoriutuvat keväällä jäidenlähdön aikoihin. Siirtyminen selkävesille tapahtuu noin kuukauden päästä kuoriutumisesta (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 10.3.2010]). Muikun ravinto koostuu eläinplanktonista. Kasvunopeus määräytyy kannan tiheyden perusteella. Eri vesistöjen välillä on suurta vaihtelua

17 kasvunopeudessa. Säkylän Pyhäjärvi tunnetaan ravinteikkaana hyvin tuottavana muikkuvetenä, jossa muikku saavuttaa 13 18 cm pituuden jo ensimmäisenä elinvuotenaan. Vastakohtaisesti Kuusamon Kitkajärvessä muikku kasvaa vain 4 cm:n mittaiseksi ensimmäisenä kesänä (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 10.3.2010]). Harvan kannan yksilöt voivat kasvaa ravinteikkaissa järvissä todella suuriksi (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 10.3.2010]). Muikkukannan runsautta ja tuottavuutta määräävät ainakin kannan sisäinen ravintokilpailu, petokaloista johtuva predaatio, poikasten selviäminen alkukesän sääolosuhteissa ja kalastuksen pyyntiponnistus (Marjomäki 2003). Useiden peräkkäisten vuosiluokkien jäädessä heikoiksi puhutaan ns. muikkukadosta. Muikkukatoa voivat kiihdyttää myös ihmisistä johtuvat tekijät, kuten tuotantoon nähden liian suuri ammattimainen pyyntiponnistus tai petokalaistutukset. Toisaalta pyyntiponnistuksen radikaalista laskustakin voi seurata kalastajille haittoja, kuten runsaan muikkukannan hidaskasvuisuus. Ammattikalastuksen pyyntiponnistus, kalastusmenetelmät ja pyydysten solmuvälit säätelevät alueellisesti muikkukannan rakennetta, ja tämä korostuu varsinkin pienemmissä järvissä (Holopainen 2010. Henkilökohtainen tiedonanto). Säkylän Pyhäjärven muikkukannasta n. 90 % pyydetään vuosittain ammattikalastajien toimesta (Lehtonen 2003, 90). Vuonna 2004 ja sen jälkeen syntyneiden normaalia vahvempien vuosiluokkien myötä Puulan muikkusaaliit ovat olleet runsaita vielä viime vuosien aikana. Lähivuosina on odotettavissa Puulan muikkukannan taantuminen parin viime vuoden heikompien vuosiluokkien syntymisen johdosta (Marjomäki 2009. Henkilökohtainen tiedonanto). Muikku kestää kohtalaisen voimakasta kalastusta, kunhan varotoimenpiteet pyyntiponnistuksen laskemista kohtaan ovat olemassa. Jossain tapauksissa on tehty muikun siirtoistutuksia järviin, joissa muikkukadot ovat olleet pitkäaikaisia (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2010 [viitattu 10.3.2010]). Pitkällä aikavälillä muikkua uhkaa ainakin ilmaston lämpeneminen ja sen myötä muutokset vesiekosysteemissä (Väinölä 2004, 24 25).

18 5 Suomen muikkututkimuksesta Suomen muikkututkimus on saanut alkunsa Keiteleellä v. 1908 (Marjomäki 2008 [viitattu 10.3.2010]). Vastakuoriutuneiden poikasten seurantaa on tehty Suomessa aina 80-luvun alusta lähtien mm. Joensuun ja Turun yliopistojen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimesta. Tutkimusjärviä ovat olleet Säkylän Pyhäjärvi, Puruvesi, Paasivesi, Onkamojärvi sekä Kuusamon Kitkajärvi. Tutkimuksissa on tuolloin selvitetty muikkujen poikasmääriä sekä niistä seuraavalle vuodelle selvinneiden muikkujen määrää. Yliopistojen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhdessä v. 1992 perustama Cornet-hanke (Finnish Coregonid Stock Research and Fisheries Network) on tuottanut tutkimustietoa siikakalojen osalta mm. ammattikalastuksen kestävän käytön mukaista kehittämistä varten (Cornethanke [viitattu 10.3.2010]). Yhteishanke perustettiin laajentamaan siikakalojen tutkimusta liittämällä siihen uusia järviä: Puulavesi, Päijänne, Konnevesi, Keitele, Karjalan Pyhäjärvi, Höytiäinen ja Oulujärvi. Osa järvistä liitettiin hankkeeseen vasta v. 1999. Tutkimuksen seurantamenetelmiä olivat kullakin järvellä vuosittain poikasmäärien arviointi (Kuva 3.), ensimmäisen kesän kasvun määrittäminen, syksyn hottatiheyden (kesän vanhat) määrittäminen (Kuva 4.), kalastuskirjanpidon seuraaminen, populaationäytteiden kerääminen, kutukannan koon arvioiminen ja kalastustiedustelut. Kalataloudellisessa päätöksenteossa tutkimustieto on tarpeellista, ja sen avulla saadaan faktaa mm. kalakannan sen hetkisestä ja tulevasta tilasta.

19 Kuva 3. Muikun vastakuoriutuneiden poikasten pyyntiä rantavedestä (Cornethanke 1992 2008 [viitattu 3.4.2010]). Kuva 4. Puulan hottamuikkuja ammattikalastajan nuotassa kesällä 2009 ( hotta tai tuulpoeka on kesän vanha muikku).

20 5.1 Muikkukantojen vuosien välisen vaihtelun huomioiminen sisävesien ammattikalastuksen järjestämisessä Ammattikalastuksen tulisi tapahtua kestävän käytön periaatteen mukaisesti luonnon tasapainoa horjuttamatta (Kalastuslaki 16.4.1982/286. 1 ). Käytännössä tämä tarkoittaa muikun ammattipyynnin osalta sitä, että ammattikalastuksen pyyntiponnistuksen tulisi olla suhteutettuna muikkukantojen runsauteen. Epäennustettavien säätekijöiden ohella muikkukantoja säätelee ammattikalastus (Marjomäki 2003). Muikun ammattimainen troolikalastus on toisinaan mielletty uhkatekijäksi muikkukannoille. Tapauksiin on saattanut liittyä se, että luontaisesti taantunut muikkukanta ei ole kestänyt sen aikaista normaalitasolla olevaa tai voimistunutta pyyntiponnistusta. Tästä esimerkkinä on Inarinjärven muikkukato 90-luvun alkuvuosina, jonka aiheuttaja jakoi mielipiteitä kahtia. Kato johtui todennäköisesti muikkukantojen luontaisesta laskusta (Niva 2004, 22). Tulevaisuudessa sisävesien ammattikalastusta järjestettäessä tulisi pyrkiä luomaan jokaiselle muikkujärvelle säätelyjärjestelmä, jossa kalastusta säädellään kalakannan runsauden mukaan ja kalastus voidaan tarvittaessa lopettaa. Tämä edellyttää jatkuvaa muikkukannan seurantaa.

21 6 Puulavesi Puulavesi (Puula) sijaitsee Etelä-Savossa Kangasniemen ja Hirvensalmen kuntien sekä Mikkelin kaupungin alueella (Kuva 5.). Puulan kalastusalueen toiminta on aloitettu vuonna 1985. Hallinnollisesti se kuuluu Etelä-Savon ELYkeskuksen piiriin ja kalatalousneuvonnasta vastaa Mikkelin kalatalouskeskus. Puula kuuluu Kymijoen vesistöalueeseen ollen Mäntyharjun reitin suurin järvi (Puulan kalastusalue 2009, 6). Vedet laskevat Puulaan koillisessa sijaitsevasta Kyyvedestä Rauhajärven ja Läsäkosken kautta. Järvi liitettiin Kissakosken kanavalla Mäntyharjun reittiin v. 1854. Sitä ennen se kuljetti vedet Sysmän reittiin, joka laski vetensä Suonteeseen. Liittämisen seurauksena järven vedenpinta laski noin 2,5 m. Nykyisin Kissakoskella toimiva pato ja voimalaitos säännöstelevät Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden vedenpintaa. Puula on pinta-alaltaan (n. 330 km²) Suomen 13. suurin järvi. Luonteenomaista järvelle on saarisuus, karikkoisuus ja syvät selkävedet. Keskisyvyys on noin yhdeksän metriä ja suurin syvyys 69 m. Puulan luoteis- ja pohjoisosat ovat matalia sekä tummavetisiä humuskuormituksen vuoksi. Pohjoisosan Ruovedenselkää ovat rehevöittäneet turvetuotantoalueet sekä Kangasniemen kunnan kuormitus (Pohjoisen Puulan kunnostushanke [viitattu 10.3.2010]). Koillisessa oleva Vuojaselkä on lievän humuskuormituksen johdosta tummavetinen. Humusta Vuojaselälle tuo mm. Puulan taimenen tärkeimpänä lisääntymisalueena tunnettu Läsäkoski. Keskisen Puulan suuret selkävedet kuten Simpiän- ja Karttuunselkä ovat karuja ja kirkasvetisiä kuten Puulan eteläiset osat (Puulan kalastusalue 2009, 7 10). Yleisesti Puula tunnetaan rikkonaisena ja vähäravinteisena, karuna järvenä. Happitilanne on hyvä koko järvessä. Karulle (oligotrofinen) järvelle tyypillisesti näkösyvyys on hyvä, selkävesillä 4,8 7,4 m. Lähes koko Puulassa vedenlaatu on virkistyskäyttö- ja yleisen käyttökelpoisuusluokituksen osalta erinomainen. Ainoastaan pohjoisessa Kangasniemen kunnan Ruovedenselän alueella sekä etelässä Otavan kirkonkylän edustalla veden laatu on hyvä tai tyydyttävä. Puulan Uimaniemenselän 51 m syvänne kuului vuosina 2006 2008 valtakunnalliseen vedenlaadun seurantahankkeeseen (Puulan kalastusalue

22 2009, 7 10). Vedenlaatutietoja on mitattu Puulalla aina 1960-luvulta lähtien. Puulan kuormituskehityksen pysäyttämiseksi paikallinen kylähanke on tehnyt hoitotoimenpiteitä (mm. biomanipulaatiot ja kosteikot) jo parin vuoden ajan (Pohjoisen Puulan kunnostushanke [viitattu 10.3.2010]). Kuva 5. Puulavesi on Suomen 13. suurin järvi (330 km²) (Muokattu Puulan khs 2009 2013, Etelä-Savon ELY-keskuksen kuva & common map from Finland). Puulan kalastusalueen vesistä 99,5 % on osakaskuntien omistuksessa. Näiden keskimääräinen vesipinta-ala on noin 300 ha. Vedenomistusyksikköjä kalastusalueella on 217 ja näistä 180 on yhteisen vesialueen osakaskuntia. Järjestäytyneitä osakaskuntia on noin 117, joiden vesialueet kattavat 90 % kalastusalueen pinta-alasta (Puulan kalastusalue 2009, 10). Puulan kalastusalueella vesien käyttöön liittyvät kalastuksen ohella matkailu, loma-asutus, vesistöretkeily ja säännöstely. Kalastusalueella on noin 3500 kesämökkiä, joista valtaosa sijaitsee Puulalla. Kesämökkien omistajista suurin osa on ulkopaikkakuntalaisia. Saaristometsien puun uittoa ei enää tapahdu

23 Puulalla, vaan kuljetukset hoidetaan proomukuljetuksina (Kuva 6.). Talvisin Puulalla käytetään jääteitä ja moottorikelkoille on merkittyjä reittejä. Koko Puulan vesistöalueelle on tehty veneilyreitit eli väylät ohjaamaan vesiliikennettä. Reittien varrelta löytyy useita rantautumispaikkoja. Järven matkailullista vetovoimaa ovat ehostaneet luontomatkailukarttoihin merkityt melontareitit. Ammattikalastajien ohella Puulalla toimii elinkeinonharjoittajina kalastusoppaita. Alueen matkailuyrittäjät tekevät tiivistä yhteistyötä. Keskisen Puulan suurimmissa saarissa on ympärivuotista asutusta, mistä johtuen saariin on suunniteltu lauttayhteyksiä ja siltoja. Kuva 6. Proomukuljetus Puulan Simpiänselällä kesällä 2007.

24 Kalastusalueen vesillä elää kaikkia tavallisimpia kalalajeja. Ammattikalastajien tärkein saaliskala on muikku. Viehekalastajien ja kalastusmatkailijoiden suosituimmat saaliit ovat järvilohi ja taimen (Asp ym. 2006 [viitattu 3.4.2010]). Puulaan on istutettu ainakin järvilohta, taimenta, nieriää, kuhaa, planktonsiikaa sekä harjusta (Taulukko 1.). Alueella esiintyy vaihtelevasti jokirapua, mutta puheiden mukaan täplärapu on jo valtaamassa Puulan eteläisiä osia (Hölttä 2009. Henkilökohtainen tiedonanto). Järven koillisosassa sijaitseva Läsäkoski on Puulan taimenen merkittävin lisääntymisalue. Läsäkosken taimenkantojen elvyttämiseksi koski kunnostettiin kokonaisuudessaan vuosina 2004 2008. Alueella on sallittu ainoastaan C&R-periaatteella (pyydystä ja päästä) toteutettu perhokalastus. Läsäkoski on nimetty toisena koskikalastuspaikkana Suomessa Villi taimen pro-kohteeksi (Etelä-Savon ympäristökeskus 2009 [viitattu 3.4.2010]). Tällaisen statuksen saamiseksi kalastusjärjestelyt täytyy toteuttaa täysin taimenen ehdoilla edistäen sen suojelua. Koskikunnostuksia tukevana toimenpiteenä osakaskunnat ovat määränneet ajallisia ja alueellisia verkkokalastusrajoituksia ja -kieltoja taimenten vaellusväylille. Puulan kalastusalue tukee taimenen lisääntymismahdollisuuksia säätelemällä selkävesien verkkojen solmuvälirajoituksia ja nostamalla alamittaa. Kaikki Puulan vesistöalueelle istutetut taimenen vaelluspoikaset on eväleikattu vuodesta 2008 lähtien. Näin ollen luonnonkudusta syntyneet taimenet voi erottaa istutetuista. Kalastusalue ehdottaa tulevaisuudessa luonnonkutuisen taimenen rauhoittamista aina viideksi vuodeksi kerrallaan (Puulan kalastusalue 2009, 34). Puulalla on ollut aina 50-luvun lopulle asti runsas kuhakanta, mutta viileät kesät, nailonverkkojen yleistyminen kalastuksessa ja varsinkin talvisen verkkopyynnin kohdistaminen optimialueille romahdutti kannat (Väinölä 2004, 28). Sittemmin kannat ovat lähteneet elpymään runsaiden istutusten ansiosta. Kuha kasvaa verrattain hitaasti Puulassa ja se suosii tummavetisiä, matalahkoja lahtialueita. Kuhaistutusten tuottavuus ei ole ollut kovin suurta ja valtaosa saaliista saadaan verkoilla alamittaisina (Puulan kalastusalue 2009, 34 35). Kalastusalue päätti nostaa sen alamittaa 45 cm:iin tuottavuuden parantamiseksi. Samassa

25 vuosikokouksessa keväällä 2009 nostettiin myös järvilohen ja -taimenen alamitat 55 cm:iin (Puulan kalastusalue 2009, 23). Siikaa tavataan Puulassa useita ekologisia muotoja, jotka voi tunnistaa siivilähampaiden lukumäärästä. Yleisin siikamuoto on järvisiika, joka lisääntyy siellä luontaisesti. Puulalla tavataan myös istutettuna plankton- ja peledsiikaa. Planktonsiika kutee jossain määrin myös Läsäkoskessa (Puulan kalastusalue 2009, 12). Siika saavuttaa sukukypsyytensä 3-vuotiaana ja noin 25 cm:n mittaisena (Cornet-hanke 1992 2008 [viitattu 3.4.2010]). Vastakuoriutuneiden siianpoikasten määrä hehtaarilla on ollut vuosi vuodelta heikompi. Vastaavaa suuntausta on ilmennyt muillakin järvillä, eikä kehityksen syitä tunneta (Kuvio 4.). Ilmaston muutoksen myötä pitkällä aikavälillä ahven, hauki, kuha sekä särkikalat tulevat hyötymään rehevöitymisestä. Eniten haittaa muutoksesta on muikulle sekä muille lohikaloille (Väinölä 2004, 24 25). Kuvio 4. Pinta-alaan suhteutettu vastakuoriutuneiden siian poikasten määrä Puulalla 1999 2009 (keskiarvo 95 % luottamusväli) (Cornet-hanke 1992 2008 [viitattu 3.4.2010]).

26 Puulan suosio viehekalastuskohteena on kasvanut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Syitä tähän saattavat olla mm. tuottavat järvilohi-istutukset sekä puhdas erämainen vesiluonto. Lisäksi viehekalastusmahdollisuuksien edistämiseksi on kalastusalueelle perustettu viehekalastuksen yhteislupa-alue (14000 ha). Puulalla vapaa-ajankalastajat saavat eniten ahventa, särkeä ja haukea, mutta tiettyyn lajiin erikoistuneiden vapakalastajien tärkein saalis on järvilohi (Asp ym. 2006 [viitattu 3.4.2010]). Järvilohen kasvu on huippuluokkaa johtuen tasaisen vahvoista muikkukannoista. Lohen 2-vuotias istukas painaa kahden kasvukauden jälkeen noin 5 6 kg (Koivurinta ym. 2000). Lohi-istutuksia suositaan hyvän tuottavuuden johdosta. Puulan kalaistutusten yhtenäistäminen ja keskittäminen yhden tahon hoidettavaksi olisi suotavaa istutustulosten parantamiseksi ja määrien kirjaamisen helpottamiseksi. Taulukko 1. Puulan kala-istutukset 2005 2009 (Etelä-Savon ELY-keskus 2010, Kalataloushallinnon istutusrekisteri (v=vuotias, k=kesäinen).

27 6.1 Puulan muikkukanta Puulan muikusta on kerätty tutkimustietoa aina 80-luvulta alkaen. Jyväskylän yliopisto vastasi Cornet-hankkeessa Puulan kalanpoikasaineistojen keruusta ja analysoinnista (Cornet-hanke 1992 2008 [viitattu 10.3.2010]). Puulan muikkukannalle, kuten myös yleisesti muikkukannoille, on tyypillistä niiden suuri vuosien välinen vaihtelu ja sen epäennustettavuus (Kuvio 5.). Vuosiluokkavaihtelut johtuvat monista tekijöistä. Puulan muikkukannan tiheydessä oli havaittavissa ns. 2-vuotissyklisyyttä vuosien 1999 2005 aikana, jolloin joka toinen vuosi syntyi runsas ja joka toinen heikko vuosiluokka (Kuvio 5.). Syklisyys katkesi vuonna 2006, kun syntyi toinen perättäinen heikko vuosiluokka. Vuosina 2007 2008 syntyivät todella runsaat vuosiluokat, mistä seurasi parin vuoden hyvät muikkusaaliit (Kuvio 5.). Yleisesti voidaan sanoa, että runsas vuosiluokka edellyttää aina suurta poikastiheyttä, tosin sekään ei takaa välttämättä runsasta vuosiluokkaa (Kuvio 6.). Runsaan vuosiluokan syntymisen edellytyksenä on pidetty vähintään 5000 kpl vastakuoriutunutta muikunpoikasta hehtaarilla (Kuvio 6.). Ensimmäisen kesän kuolleisuus on suurta ja se vaihtelee runsaasti (Marjomäki 2003). Muikunpoikasten selviämisen kannalta kolme ensimmäistä elinviikkoa ovat tärkeitä. Vuosiluokan runsauden säätelijöistä merkittävin ulkoinen tekijä Puulalla on tälle ajanjaksolle ajoittuva kova tuuli (Marjomäki 2003). Tuulen negatiivista vaikutusta vuosiluokan kokoon on voitu todistaa seuraamalla muiden läheisten järvien vuosiluokkia. Tällöin puhutaan saman ulkoisen tekijän yhtäaikaisvaikutuksesta lähellä toisiaan oleviin muikkukantoihin, mikä johtaa vaihtelun samarytmisyyteen eli synkroniaan.

28 Kuvio 5. Puulan vastakuoriutuneiden muikunpoikasten määrä 1999 2009 (keskiarvo 95 % luottamusväli) (Cornet-hanke 1992 2008 [viitattu 10.3.2010]). Kuvio 6. Muikun vastakuoriutuneiden poikasten määrä keväällä ja sitä seuraavan syksyn rekryytit Puulalla (ruutu) 1999 2007 (Kuvio 6. Marjomäki 2009 [viitattu 3.4.2010]).

29 6.2 Puulan nuotta-apajia Kuva 7. Puulan nuotta-apajia (karttapohja Syke 2010, muokattu). Siniset pisteet = nuotta-apajia Punaiset pisteet = rajaavat visioitua ammattikalastuksen yhteislupa-aluetta

30 6.3 Puulan troolausalueet Kuva 8. Troolaukseen soveltuvat vesialueet Puulalla (vaakaviiva) (Puulan kalastusalueen kartta).

31 7 Aineisto ja menetelmät Puulan kalastusalueen hallituksen jäsenen (Eero Hölttä) ja Etelä-Savon ELYkeskuksen kalatalousviranomaisen (Seppo Reponen) kesken kesäkuun 2009 alussa käytyjen keskustelujen tuloksena päädyttiin siihen, että Puulan ammattikalastuksen kehittämiseksi tärkeintä olisi turvata sen jatkuminen tulevaisuudessa. Erityisesti ammattikalastuksen lupajärjestelmän yksinkertaistaminen koettiin tärkeäksi, koska aloittavien ammattikalastajien ensimmäinen haaste on usein kalastuslupien saaminen. Lupajärjestelmän yksinkertaistamiseksi käynnistettiin Puulan ammattikalastuksen yhteislupaaluehanke. Sen esiselvitys tutkii käytännön mahdollisuuksia perustaa ammattikalastuksen yhteislupa-aluejärjestelmä. Yhteislupa-aluemenettely on kalatalousviranomaisen, työn tekijän ja kalastusalueen ehdottama malli Puulan ammattikalastuksen kehittämisestä. Tiedustelulla tarkasteltiin osakaskuntien ja kalastajien suhtautumista edellä mainittuun malliin kehittää Puulan ammattikalastusta tulevaisuutta varten. Yhteislupa-aluehankkeen keskeinen tehtävä on tiedottaa esiselvityksestä asianosaisille. Mediatiedotteina toimivat artikkelit Länsi-Savon Sanomissa (kesäkuussa 2009) sekä Puulan kalastusalueen internet-sivuilla (www.puula.fi). Lisäksi hanketta esitellään paikallisissa kalatapahtumissa. Tiedottamisen tärkein viesti on ammattikalastuksen jatkumisen tärkeys Puulalla ja sen myönteiset vaikutukset järven muikkukantojen säätelijänä. Asian tärkeyden puolesta puhuu myös valtio, joka on laatinut kansallisen ammattikalastusohjelman 2015 (Maa- ja metsätalousministeriö 2010). Ohjelman yhdeksi toimenpiteeksi on määritelty ammattikalastajien vesille pääsyn varmistaminen.

32 7.1 Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluevision reunaehdot Esiselvityksen keskeisin ja ensimmäinen työtehtävä oli määritellä ammattikalastuksen yhteislupa-alueen rakenteen reunaehdot. Reunaehdoilla tarkoitetaan niitä yhteisluvan kulmakiviä, joiden varaan mahdollinen tarkempi suunnittelu rakentuisi. Tarkempi suunnittelu käynnistetään, mikäli (esiselvityksen) kalastajille ja osakaskunnille suunnatun tiedustelun tulokset ovat tarpeeksi myönteiset Puulan ammattikalastuksen yhteislupaaluejärjestelmän perustamiseksi. Yhteislupa-aluemenettelyn (vision) reunaehdot suunniteltiin kesäkuun 2009 loppupuolella yhdessä Etelä-Savon ELY-keskuksen Seppo Reposen ja Eero Höltän (kalastusalueen hallituksen jäsen) kanssa. Suunnittelussa kuultiin myös Jyväskylän yliopiston Timo Marjomäkeä. Reunaehtojen suunnittelussa ei kuultu kyseistä esiselvitystä koskevia vesienomistajia ts. osakaskuntia. Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-alueen reunaehtojen tarkoituksena oli rajata ammattikalastuksen yhteislupajärjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä kulmakiviä. Tarkoitus oli tehdä malli yksinkertaisesta sekä kontrolloidusta yhteislupajärjestelmästä, joka pyrkii toteuttamaan ammattikalastuksen kestävän käytön periaatteiden mukaisesti luonnon tasapainoa horjuttamatta. Reunaehtojen pohjalta voitiin toteuttaa kalastajien ja osakaskuntien mielipiteitä kartoittava kysely.

33 7.2 Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluevision postikysely Reunaehtojen valmistumisen jälkeen kaikille keskisen Puulan osakaskunnille (14) ja ammattikalastajille (5) lähetettiin kirjallinen kysely selvityksen tekijän toimesta (Liite 1). Puulan ammattikalastuksen yhteislupa-aluevision tiedustelutulokset perustuvat osakaskunnille ja ammattikalastajille lähetettyyn postikyselyyn. Keskisen Puulan osakaskunnille tiedusteluja lähetettiin 14 (jokaiselle suunnitellun yhteislupaalueen osakaskunnalle), joista 12 (86 %) vastasi kyselyyn. Vastanneista osakaskunnista kaksi ilmoitti, että tiedustelua koskevat kysymykset käsitellään kevään 2010 vuosikokouksessa. Kaksi osakaskuntaa jätti vastaamatta kokonaan. Sama tiedustelu lähetettiin Puulan nykyisille ammattikalastajille. Neljä ammattikalastajaa viidestä (80 %) vastasi kyselyyn. Yksi ilmoitti etukäteen, ettei tule kyselyyn vastaamaan. Ammattikalastajat jakautuivat tasaisesti keskisen Puulan alueelle. Tiedustelussa kysyttiin osakaskuntien ja ammattikalastajien mielipiteitä ammattikalastuksen yhteislupa-aluehankkeen jo laadituista reunaehdoista ja siihen liittyvistä muista asioista. Kysymyksiä laadittiin yhteensä 16. Keskeistä kysymysten ja vastausvaihtoehtojen asettelussa oli selvittää nimenomaan yhteisluvan reunaehtoja ja (visiota) esitystä vastustaneiden mielipiteitä. Näin ollen vastaajaa pyydettiin esittämään ne seikat konkreettisesti (kirjoittamalla), jotka johtivat kielteiseen kantaan. Kysymysten valinnassa ja asettelussa käytettiin avuksi selvitystä Ammattikalastuksen uudenlaisen alueellisen säätelyjärjestelmän edellytykset sisävesillä (Nykänen & Muje 2005). Selvityksen avulla laadittiin sellaisia avainkysymyksiä, jotka olivat jakaneet kahtia mielipiteet osakaskuntien ja ammattikalastajien välillä Etelä-Savossa. Näin tavoiteltiin parempia mahdollisuuksia päästä kompromissiin yhteislupaaluehankkeessa.

34 8 Tulokset 8.1 Reunaehdot 1. Ammattikalastuksen yhteislupa-alue koostuisi usean osakaskunnan muodostamasta keskisen Puulan vesialueesta (n. 23400 ha) (Kuva 9.). 2. Kalastusalue myöntäisi ammattikalastusluvat yhteislupa-alueelle osakaskuntien valtuutuksella (selvittelysopimus, kalastuslaki 64 ). 3. Yhteisluvan lunastaneet ammattikalastajat olisivat velvollisia saaliskirjanpitoon. 4. Luvanmyöntäjällä eli kalastusalueella olisi oikeus rajoittaa kalastusta, mikäli muikkukannan tila sitä edellyttäisi. 5. Troolilupia myönnettäisiin enintään 4 kpl troolaukseen soveltuville vesialueille (n. 6000 ha) (Kuva 8.).

35 1. Ammattikalastuksen yhteislupa-alue koostuisi usean osakaskunnan muodostamasta keskisen Puulan vesialueesta (n. 23400 ha) (Kuva 9.). Puulan ammattikalastuksen ja samalla koko sisävesien ammattikalastuksen elinehto on muikku. Itä-Suomen alueella sijaitsee valtaosa Suomen hyvistä muikkujärvistä. Yhteislupa-aluevision suunnittelussa onkin päädytty alustavasti tarkastelemaan niitä Puulan vesialueita, jotka ovat muikunkalastuksen kannalta keskeisimpiä. Muikku on Puulan vesiekosysteemissä valtalaji ja sen ammattimaisella pyynnillä on merkitys kannan säätelijänä (Marjomäki 2003). Puulalla muikun ammattipyynti on perustunut suurimmaksi osaksi nuotta- sekä troolipyyntiin. Verkkopyyntiä harjoitetaan Puulalla jonkun verran lähinnä kesäaikaan (Kämppi 2009. Henkilökohtainen tiedonanto). Tästä syystä suositeltaviksi vesialueiksi yhteislupa-aluevisioon luetaan suuret selkävedet, ns. keskisen Puulan alue (Kuva 9.). Rikkonaisen järven pitkät, sokkeloiset salmi- ja lahtialueet soveltuvat huonommin ammattipyyntiin tilan puutteen ja läheisen mökkiasuttamisen johdosta. Valtaosa Puulan nuotta-apajista sijaitsee keskisen Puulan alueella (Kuva 7.). Apajapaikat olisivat ensisijaisesti ammattikalastajien käytössä ja vapaa-ajankalastuksen tulisi tapahtua niin, ettei se häiritsisi ammattikalastajien toimintaa. Yhteislupa-alueen kannalta olisi tärkeää, että sen rajat olisivat helposti hahmotettavissa. Valvonnan järjestäminen olisi näin ollen helpompaa. Pienien osakaskuntien yhdistyminen suuremmiksi sekä yhteistyön lisääminen osakaskuntien ja kalastusalueen välillä helpottaisivat tiedotusta ja yhteistä päätöksentekoa.

36 Kuva 9. Keskinen Puula on tärkeintä aluetta muikun ammattipyynnin kannalta (Mikkelin maanmittaustoimisto 2009 (sinisellä ja punaisella merkillä ei asiayhteyttä)).

37 2. Kalastusalue myöntäisi ammattikalastusluvat yhteislupa-alueelle osakaskuntien valtuutuksella (selvittelysopimus, kalastuslaki 64 ). Kalastusalue olisi uudenlaisen yhteislupajärjestelmän ylläpitäjä ja lupien myöntäjä osakaskuntien valtuutuksella. Kalastuslain 64 mukaan osakaskunnat voivat kokouksessaan tekemällä määräenemmistöpäätöksellä siirtää osittain tai täysin tehtäviään kalastusalueen hoidettavaksi. Tällaisen ns. selvittelysopimuksen myötä kalastusalue toimisi tulevaisuudessa ammattikalastuksen lupajärjestelmän ylläpitäjänä. Kalastusalue on lakisääteinen kalaveden yhteistoimintaelin, jonka hallitus koostuu pääosin osakaskuntien edustajista, yleensä puheenjohtajista. Koska kalastusalueen tehtävä on edistää toimialueensa vesialueiden kalataloutta ja se koostuu pääosin vesienomistajista, sen kuuluisi myös ylläpitää ammattikalastuksen yhteislupajärjestelmää samaan tapaan kuin viehekalastuksen osalta. 3. Yhteisluvan lunastaneet ammattikalastajat olisivat velvollisia saaliskirjanpitoon. Muikkukannan vahvuuden arvioimiseksi olisi tärkeää, että ammattikalastuksen yhteislupajärjestelmä velvoittaisi kalastajat saaliskirjanpitoon. Tämä tukisi kestävän käytön mukaista ammattikalastuksen järjestämistä. Jyväskylän yliopisto on tilannut tutkimuksia varten saaliskirjanpitoa osalta Puulan nykyisistä kalastajista ja toiminut tietojen käsittelijänä. Käytännössä muikkukannan vahvuuden arvioimiseen käytettäviä tutkimusmenetelmiä ovat ammattikalastajien saaliskirjanpito, vastakuoriutuneiden poikasten pyynti, kaikuluotaukset sekä saalisnäytteiden analyysit.

38 4. Luvanmyöntäjällä eli kalastusalueella olisi oikeus rajoittaa kalastusta, mikäli muikkukannan tila sitä edellyttäisi. Tulisi tehdä ohjeet, milloin ja miten ammattikalastuksen pyyntiponnistusta pudotetaan, jotta osattaisiin toimia muikkukannan romahtamisen tai taantuman aikana. Puulan muikun rekryyttien (kesän vanhat muikut) määrän arvioinnin myötä tulisi sopia säännöt indekseistä, joiden alituttua esim. tulevien vuosien troolilupien määrää leikattaisiin. 5. Troolilupia myönnettäisiin enintään 4 kpl troolaukseen soveltuville vesialueille (n. 6000 ha) (Kuva 8.). Muikun troolaukseen soveltuviksi vesialueiksi luetaan Puulalla ne vesialueet, joissa on yhtenäistä syvää vettä (n. 6000 ha). Käytännössä tämä tarkoittaa syviä selkiä ja salmia. Näistä alueista on laadittu kartta Pintatroolaukseen soveltuvat alueet Puulalla (Kuva 8.). Troolilupien harkittu enimmäismäärä Puulan ammattikalastuksen yhteislupajärjestelmässä olisi 4 kpl, joista yksi lupa olisi ns. jokeri. Tämä lupa myönnettäisiin ainoastaan runsaiden muikkukantojen ajalle. Muutoin kuvitellulle yhteislupa-alueelle mahtuisi 3 troolia, mikäli muikkukantojen katsottaisiin sen kestävän. Troolilupien myöntämisen säännöissä tulisi myös huomioida mm. vetoajat, sivusaalis (lohensukuiset petokalat) ja pintaveto kesällä.

39 8.2 Osakaskunta- ja ammattikalastajatiedustelu Kuvio 7. Osakaskuntien ja ammattikalastajien arviot lupajärjestelmän nykytilasta ja kehittämisestä.

40 Osakaskunnista 40 % suhtautui nykyiseen ammattikalastuksen lupamenettelyyn myönteisesti ja 20 % kielteisesti (Kuvio 7.1). Osakaskunnista 40 % ei osannut sanoa kantaansa. Osakaskunnista yksi totesi, että lupa-alueet ovat hajanaiset ja täten haittaavat ammattikalastajien toimintaa (Kuvio 7.1). Kaikki ammattikalastajat suhtautuivat nykyiseen lupamenettelyyn kielteisesti. Ammattikalastajista puolet piti vallitsevaa lupajärjestelmää liian monimutkaisena. Vesialueiden hajanainen omistus koettiin ongelmaksi nykyisessä lupajärjestelmässä. Lupien hankinnassa ongelmalliseksi koettiin niiden jatkuva anominen seuraavalle vuodelle sekä toisaalta epävarmuus saako lupia ollenkaan. Lisäksi puolet kalastajista vastasi, että nuottalupahinnat ovat kalliita, mikäli niitä myönnetään. Osakaskunnat ja ammattikalastajat pitivät Puulan ammattikalastuksen kehittämistä tarpeellisena (Kuvio 7.2). Lisäksi kaikki osakaskunnat sekä 75 % ammattikalastajista suhtautui ammattikalastuksen yhteislupa-alue-esiselvitykseen myönteisesti (Kuvio 7.3). Yksi ammattikalastajista ei osannut sanoa kantaansa (Kuvio 7.3). Osakaskunnista kaikki suhtautuivat myönteisesti kestävän käytön mukaisten suositusten laatimisen tarpeellisuuteen ammattikalastuspyydyksistä ja - menetelmistä. Ammattikalastajista väittämään suhtautui 75 % myönteisesti ja 25 % kielteisesti (Kuvio 7.4). Yksi ammattikalastajista piti tarpeettomana tällaisten suositusten laatimista, koska Puula on muutenkin alikalastettu (Kuvio 7.4).

41 Kuvio 8. Osakaskuntien ja ammattikalastajien arviot ammattikalastuksen yhteislupa-alueen (vision) reunaehdoista.

42 Osakaskunnista 80 % piti keskisen Puulan vesialuetta sopivana ammattikalastuksen yhteislupa-alueeksi ja 20 % suhtautui tähän negatiivisesti (Kuvio 8.5). Kielteisesti suhtautuneet osakaskunnat pitävät kyseisellä alueella olevaa kalastajamäärää (ammatti- / vapaa-ajankalastajat) jo nykyisellään suurempana kuin muualla ja haluavat säilyttää päätösvallan sekä osakkaitten kalastusmahdollisuudet (Kuvio 8.5). Ammattikalastajista 25 % suhtautui myönteisesti ja 50 % kielteisesti siihen, että keskinen Puula olisi sopiva alue yhteislupa-alueeksi (Kuvio 8.5). Lisäksi yksi ammattikalastaja ei osannut sanoa kantaansa. Kielteisesti vastanneet kalastajat olivat sitä mieltä, että ns. selkävesialueilla ei pysty kalastamaan kaikilla ammattipyydyksillä ja tavanomaisilla ammattipyydyksillä muikunpyynti pitäisi sallia myös pienemmillä alueilla (Kuvio 8.5). Osakaskunnista 70 % oli sitä mieltä, että kalastusalue olisi yhteislupa-alueen ylläpitäjä ja lupien myöntäjä (Kuvio 8.6). Kielteisesti tähän ehtoon suhtautui yksi osakaskunta (Kuvio 8.6). Osakaskunnista 20 % ei osannut sanoa kantaansa. Kielteisesti suhtautunut osakaskunta oli sitä mieltä, että se päättää ammattilupien myöntämisestä alueelleen (Kuvio 8.6). Ammattikalastajista 75 % suhtautui myönteisesti siihen, että kalastusalue myöntäisi luvat. Yksi kalastaja ei osannut sanoa kantaansa (Kuvio 8.6). Osakaskunnista kaikki olivat myönteisellä kannalla siitä, että lupajärjestelmä velvoittaisi kalastajat saaliskirjanpitoon (Kuvio 8.7). Ammattikalastajista tähän suhtautui puolet myönteisesti ja puolet kielteisesti (Kuvio 8.7). Kielteisesti vastanneista ammattikalastajista toista ihmetytti se, mihin kirjanpitotietoja tarvitaan ja toinen halusi pitää saaliit omana tietonaan (Kuvio 8.7). Osakaskunnista kaikki suhtautuivat myönteisesti siihen, että kalastusalue voisi tarvittaessa rajoittaa kalastusta (Kuvio 8.8). Ammattikalastajista tähän suhtautui 75 % myönteisesti ja yksi ei osannut sanoa kantaansa (Kuvio 8.8). Osakaskunnista 40 % suhtautui myönteisesti neljän trooliluvan enimmäismäärään yhteislupa-aluevisiossa ja 30 % kielteisesti (Kuvio 8.9). Osakaskunnista 30 % ei osannut sanoa kantaansa (Kuvio 8.9). Kielteisesti

43 vastanneissa osakaskunnissa oltiin sitä mieltä, että kalakanta ei kestä troolausta ja siitä aiheutuu meluhaittaa. Neljää troolilupaa pidettiin liian suurena enimmäismääränä yhteislupa-alueella. Yksi vastaajista kirjoitti, että troolilupien määrän tulee pohjautua kalakantaan eikä ennalta annettuun määrään (Kuvio 8.9). Ammattikalastajista 25 % suhtautui ehtoon myönteisesti ja 75 % kielteisesti (Kuvio 8.9). Kielteisesti vastanneista kalastajista yksi oli sitä mieltä, että suunniteltu troolilupa-alue n. 6000 vesihehtaaria on liian pieni alue neljälle troolille. Lisäksi troolilupa-aluetta pidettiin suurelta osin sopimattomana troolaukseen ja jos on neljä troolia, niin tulee liikaa pientä muikkua ja lohikaloja (Kuvio 8.9).

44 (Kohdissa 10, 11 ja 13 osakaskuntien n=9) Kuvio 9. Osakaskuntien ja ammattikalastajien arviot yhteislupien myöntämiseen liittyvistä asioista.

45 Kaikki vastanneet osakaskunnat suhtautuivat myönteisesti siihen, että yhteislupahinnat suunniteltaisiin kalastusalueen ja osakaskuntien kesken (Kuvio 9.10). Ammattikalastajista puolet suhtautui tähän myönteisesti ja puolet kielteisesti (Kuvio 9.10). Kielteisesti vastanneista kalastajista toinen oli sitä mieltä, että kalatalousviranomaista ei tarvita hintojen suunnittelussa ja toinen haluaisi kalastajat mukaan suunnitteluun. Osakaskunnista 89 % suhtautui myönteisesti siihen, että yhteislupatulot tilitettäisiin takaisin osakaskunnille vesipinta-ala prosenttiosuuksien mukaisesti (Kuvio 9.11). Yksi osakaskunta ei osannut sanoa kantaansa asiaan (Kuvio 9.11). Ammattikalastajista 75 % suhtautui myönteisesti edellä mainittuun asiaan (Kuvio 9.11). Yksi ammattikalastaja ei osannut sanoa kantaansa (Kuvio 9.11). Osakaskunnista 30 % oli sitä mieltä, että yhteislupamallissa lupia tulisi myöntää myös ulkopaikkakuntalaisille (Kuvio 9.12) ja 40 % suhtautui lupien myöntämiseen negatiivisesti (Kuvio 9.12). 30 % osakaskunnista ei osannut sanoa kantaansa (Kuvio 9.12). Kielteisesti vastanneista osakaskunnista kaikki painottivat sitä, että ensisijaisesti yhteisluvat tulisi myöntää paikkakuntalaisille (Kuvio 9.12). Ammattikalastajista 75 % suhtautui väittämään myönteisesti ja yksi kalastaja kielteisesti (Kuvio 9.12). Kielteisesti vastannut kalastaja oli sitä mieltä, että samanlainen menettely pitäisi olla kaikissa järvissä, että se toimisi. Osakaskunnista 56 % suhtautui myönteisesti siihen, että yhteisluvat tulisi myöntää vähintään 5 vuodeksi kerrallaan (Kuvio 9.13). Osakaskunnista 11 % oli kielteisellä kannalla asian suhteen ja 33 % ei osannut sanoa kantaansa (Kuvio 9.13). Osakaskunnista yksi oli sitä mieltä, että lupa täytyisi pystyä irtisanomaan kesken kauden (Kuvio 9.13). Ammattikalastajista 25 % suhtautui väittämään myönteisesti ja 50 % kielteisesti (Kuvio 9.13). Yksi kalastaja ei osannut sanoa kantaansa. Kielteisesti vastanneista toisen mielestä lupa-aika voisi olla aluksi lyhyempi ja toisen mielestä sen pitäisi olla pidempi kuin viisi vuotta.

46 Kuvio 10. Osakaskuntien ja ammattikalastajien arviot ammattikalastuksen yhteislupajärjestelmän mahdollisista haittatekijöistä.