Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla"

Transkriptio

1 Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen, metsähallitus, Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

2 Hankkeen lähtökohdat Hankkeen hakijana on metsähallitus, koska hankkeen hallinnointiin ei löytynyt muita organisaatioita! (Hankkeen hallinnointi, talous, järjestelmät ja resurssit) Hanke ei liity metsähallituksen vesialueiden järjestelyyn, eikä se liity myöskään uhanalaisten kalalajien tai saimaannorpan suojeluun. Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet ovat kalastuksen, osakaskuntatoiminnan, maaseudun yhteistoiminnan ja maakunnan kehittämisessä. Hankkeen rahoitus on pääosin maaseudun kehittämisen rahoitusta ja kuntarahoitusta. 2

3 Hankkeen lähtökohdat Kalastajien määrä ja nuorten kiinnostus kalastusharrastukseen on laskenut. Etelä-Savon asukasmäärä laskee noin asukkaalla vuosittain. Kalavesillä ei ole ruuhkaa nykyisin, eikä tulevaisuudessa! Hankkeen suurimmat hyödynsaajat ovat osakaskunnat ja osakkaat! 3

4 Etelä-Savon asukasmäärä ja kalastajien määrä laskee 4

5 Etelä-Savon palvelujen säilyttäminen ja vetovoimaisuuden lisääminen on yhteinen haaste! 5

6 Hankkeen tarve Osakaskuntien yhdistäminen etenee hitaasti ilman hankkeita. Pienten osakaskuntien hallintoon ei riitä tulevaisuudessa toimijoita. Hanke aktivoi osakkaita osakaskuntatoimintaan, kun osakaskuntien koko kasvaa ja taloudellinen asema kohenee. Muutaman tuhannen hehtaarin osakaskunnat muodostavat osakaskunnan hallinnon, kalojen ja kalastajien kannalta järkeviä kalastuslupa-alueita. 6

7 HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN PERUSTAMINEN - Noin 25 osakuntaa tai järjestäytymätöntä vesialuetta 7

8 HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN PERUSTAMINEN, 8

9 Hankkeen aikataulu ja hankehenkilöt Hankkeen hallinnointi: Metsähallitus + ohjausryhmä Hankkeen kesto Projektipäällikkö Jouni Kivinen, , jouni.kivinen@metsa.fi Projektisuunnittelija Olli Räsänen, , olli.rasanen@metsa.fi Henkilöiden toimipaikka: Metsähallitus, Mikkelin toimipaikka 9

10 Hankkeen päätavoitteet 1) Hankkeen aikana osakaskuntaa yhdistyvät ja muodostavat yhtenäisiä suuria osakaskuntia. 2) Osakaskuntien talous vahvistuu ja toiminta kehittyy. 3) Verkostoituminen, yhteistoiminta ja osakaskuntien hanketoiminnan edellytykset lisääntyvät. 4) Etelä-Savon kalastusmahdollisuudet lisääntyvät ja lupamyynti kehittyy. Vähintään ha uusia lupa-alueita. 10

11 Hankkeen päätavoitteet 5) Sähköiset palvelut, tiedotus kalastuslupien myynnistä ja markkinointi lisääntyvät Kalatalousalueille perustetaan internet-sivut vuonna Osakaskunnille internet-sivuja ja lupa-aluekarttoja. Etelä-Savon kalastuslupien myynti- ja tiedotussivusto perustetaan. Kalastuslupa-alueiden paperiset ja sähköiset kartat, (osakaskunnat ja viehekalastusalueet) Kalastusmahdollisuuksien markkinointia tehostetaan 11

12 Hankealueena Etelä-Savo + Varkaus Hanke rahoittaa Etelä-Savossa + Varkaudessa (100 %): Internet-sivujen perustaminen, lupa-aluekartat ja sähköisten palvelujen kehittäminen. Tiedotuksen ja lupamyynnin kehittäminen sekä lupa-alueiden markkinointi. Osakaskuntien yhdistäminen ja maaseudun yhteistoiminnan kehittäminen kohdennetaan rahoitukseen osallistuvien kuntien alueelle. Hanke mahdollistaa osakaskuntien yhdistämisen, osakkaat päättävät! Hanke on työrukkasena yhdistämisprosessissa avaimet käteen periaatteella eli koordinoi yhdistämishanketta. Selvittää osakasluettelot, kutsuu kokoukset koolle, tekee paperityöt ym. ym. ym Rahoittaa 100 % kaiken muun, mutta kiinteistötoimitusmaksun maksaa yhdistyvät osakaskunnat. 12

13 Hankkeen rahoitus Kokonaisrahoitus on : Maaseuturahasto, Etelä-Savon ELY-keskus Kunnat o Mikkeli o Kangasniemi o Mäntyharju o Hirvensalmi o Pertunmaa o Puumala o Sulkava o Pieksämäki o Rantasalmi o Varkaus 2500 o Joroinen Metsähallitus Etelä-Savon ELY-keskus, ympäristövastuualue Hankkeen ulkopuolista rahoitusta kalastusalueilta

14 Yleistä osakaskuntien yhdistämisestä Osakkaat päättävät myös jatkossa kalastuksesta ja osakaskunnan toiminnasta Hankkeen tavoitteet ovat puhtaasti osakaskuntatoiminnan, kalastuksen ja maakunnan kehittämisessä. Osakaskuntien koon kasvaessa osakkaiden kiinnostus yhteisten asioiden hoitamisesta lisääntyy, kun osakaskunnan toiminta on vastaavaa kuin metsästyseurojen toiminta. Yhteiset kalakannat, kalat eivät tunne osakaskuntien rajoja Osakkaiden omistus säilyy ennallaan Jos osakas omistaa esim. 5 ha osuuden nykyisestä osakaskunnasta yhdistymisen jälkeen kyseinen osakas omistaa edelleen 5 ha osuuden isommassa osakaskunnassa. 14

15 Yleistä osakaskuntien yhdistämisestä Kalastusmahdollisuudet lisääntyvät ja lupamyynti helpottuu Selkävesien epäselvyydet ja mahdolliset riidat kalastuspaikkojen suhteen häviää. Uuden osakaskunnan alueelle myydään yhtä kalastuslupaa, jolloin osakkaiden kalastusmahdollisuus koskee laajempaa aluetta. Lupamyynti suuremmissa osakaskunnissa ja karttojen tuottaminen helpottuu. Yhdistyminen on nyt edullista Hanke rahoittaa osakaskunnan kokouksen koolle kutsumisen, materiaalit, internetsivujen perustaminen ja kehittämisen. Hanke rahoittaa paperiset ja sähköiset lupa-aluekartat. Lupamyynnin sekä sähköisten palvelujen kehittämisen ja tiedotuskustannukset. Osakaskunnat maksavat yhdessä maanmittauslaitoksen kiinteistötoimitusmaksun. Osakaskuntakohtainen kustannus on noin 2 per ha. Yksittäinen osakas ei joudu maksamaan mitään, koska yhdistyminen rahoitetaan osakaskuntien yhteisistä varoista. 15

16 Yhteinen tavoite: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja kalakannat! Hankkeelle 100 % tuki ja hankehenkilöiden avustaminen, kiitos! Kuvassa 60 mm verkko ja useita kertoja lisääntyneitä kaloja! 16

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 ETELÄ-SAVOSTA ESIMERKKI VESIALUEIDEN JÄRJESTÄYTYMISELLE AKTIIVISET OSAKASKUNNAT, ISOT LUPA-ALUEET JA ERINOMAISET KALASTUSMAHDOLLISUUDET!

Lisätiedot

TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA

TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA TAVOITTEENA YHTENÄISET VESIALUEET, TOIMIVAT OSAKASKUNNAT

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajanasukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN HYÖDYT MM. KUNNOSTUKSISSA JA KALAKANTOJEN HOIDOSSA Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkeli 3.6.2019 Projektipäällikkö Jouni Kivinen, Metsähallitus 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Laadittiin vuonna 2014-15 kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishankkeessa, työryhmissä noin 100 henkilöä Kalastusbiologi Teemu Hentinen,

Lisätiedot

Osakaskuntien roolin kehittäminen järvikalastuksessa

Osakaskuntien roolin kehittäminen järvikalastuksessa 1 Osakaskuntien roolin kehittäminen järvikalastuksessa 2015-18 Hankkeen sisältö Omistusrakenteen yhtenäistäminen, Internet sivut, tiedotus ja sähköiset palvelut, Lupajärjestelmät, markkinointi ja kalakantojen

Lisätiedot

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 Jouni Kivinen, 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi Olli Räsänen, 040 194 3021, olli.rasanen@metsa.fi 1. HANKE TIIVIISTI Etelä-Savon

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla 2016-19 - Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajan asukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle HANKESUUNNITELMA, LUONNOS

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajanasukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin 620 000 euroa.

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kiinteistörakenteen eheyttäminenhanke 18.9.2014 Pekka Vilska, TkT Tmi maanmittaustieto Pekka Vilska, Valokuva: Vähäselkä 26.7.2014 /Pekka Vilska Esityksen

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Kalastuslupa Kalastuslupa muodostuu kahdesta erikseen maksettavasta osasta: valtion kalastonhoitomaksusta

Lisätiedot

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat?

Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat? Miten uudet kalatalousalueet muodostuvat? Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien kalastusaluepäivä 15.12.2016 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, Lapin ELY-keskus Esityksen sisältö

Lisätiedot

12 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla -hanke

12 Elinkeinotoimen toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla -hanke Kangasniemi Pöytäkirja 2/2016 1 (12) Aika 21.04.2016, klo 16:02-16:53 Paikka Kunnantalon johtokeskus Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus 12 Elinkeinotoimen

Lisätiedot

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS VASTUULLINEN VESIENOMISTUS Vastuullinen vesienomistus Vastuullinen vesienomistus tarkoittaa, että vesialueen omistaja tiedostaa omaisuutensa arvon ja ymmärtää siitä huolehtimisen tärkeyden. Vesialueomistamiseen

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Yhteisten alueiden yhdistäminen

Yhteisten alueiden yhdistäminen Yhteisten alueiden yhdistäminen Mahdollisuus rajattomiin kalavesiin Lea Sukanen Yhteinen alue ja osakaskunta Yhteinen alue = alue, joka kuuluu kahdelle tai useammalle KIINTEISTÖLLE yhteisesti Osakaskiinteistöjen

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki 13.12.2013 Sisältö Vesienhoito Etelä- Savossa

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

KUTSU. Etelä-Savon ELY-keskuksen asiakaspalvelupisteessä, Jääkärinkatu 14, Mikkeli.

KUTSU. Etelä-Savon ELY-keskuksen asiakaspalvelupisteessä, Jääkärinkatu 14, Mikkeli. 1(5) KUTSU HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEEN Kokous pidetään 30.01.2015 kello 11.00 alkaen Hirvensalmen kunnantalon valtuustosalissa, Keskustie 2, 52550 Hirvensalmi Kokouksessa valitaan

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto,

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Tässä esityksessä Toimiminen järjestäytymättömänä järjestäytynyt osakaskunta edustajisto toimitsija

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2017/2018 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.12.2018 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivä 17.3.2017 Kalastusbiologi Timo Turunen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Suomessa on 10 yhteistyöryhmää Yhteistyöryhmät

Lisätiedot

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655

Lisätiedot

Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018

Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018 Kivinen, Nevaranta, Puntari, Rinne, Siponen & Smal / 2018 Toteutus Toteutus Kyselytutkimus toteutettiin Etelä-Savon ja Etelä- Pohjanmaan maakunnissa Yhteensä 30 kuntaa Tutustuttiin alueen kuntiin Verkkosivut

Lisätiedot

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 30.4.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.7.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 3. LÄHTEET... 4

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA

VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA Väkiluku vuodenvaihde 2018/2019 VÄESTÖMUUTOSTEN ENNAKKOTIETOJA KUNNITTAIN JA SEUTUKUNNITTAIN ETELÄ-SAVOSSA 1.1. - 31.8.2019 Elävänä syntyneet ( A ) Kuolleet ( B ) KUOLLEIDEN EROTUS ( A-B = C ) Kuntaan

Lisätiedot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 16.6.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.4.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi

Lisätiedot

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin:

Saate. Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: Saate Vastaanottaja: Median edustajat Pvm: 22.9.2017 Lähettäjä: Jaana Kokkonen Puhelin: 044 770 0574 Asia: Väestönmuutosten ennakkotietoja Sivuja: 1 + 7 Etelä-Savossa 1.1. - 30.9.2017 Kiireellinen Tarkastettavaksi

Lisätiedot

Retkisatamaverkoston kehittäminen ja tulevaisuus. 27.1.2015 Eeva Taimisto

Retkisatamaverkoston kehittäminen ja tulevaisuus. 27.1.2015 Eeva Taimisto Retkisatamaverkoston kehittäminen ja tulevaisuus Retkisatamaverkoston tulevaisuuden haasteina ovat: Alueiden yleisvalvontaa Ympäristökasvatus ja valistus Korjaa olemassa olevia rakenteita Olemassa olevien

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 16.3.2018 Polvijärvi Kalatalousaluejakopäätökset julki joulukuussa 2017, valitusaika päättyi 19.1.2018. Päätöksiin

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhteisten vesialueiden yhdistäminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.2017 Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhdistämisen etuja Osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Kalastonhoitomaksuvarat 7.12.2015 Kalastuksenhoitomaksuvarat (1952-) Kertymä vuosittain noin 5,5 M palautus kalatalouden käyttöön kalastusalueiden

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia

Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia Vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia 2 / VAPAA-AJAN KALATALOUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIA TAHTOTILA JA TAVOITTEET Lähivuosina vapaa-ajankalastus on suosittu ja yhteiskunnallisesti arvostettu luontoharrastus,

Lisätiedot

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto

Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013. Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Etelä-Savossa 2004-2013 Hanna Kautiainen Etelä-Savon maakuntaliitto Maatilojen matkailutulot Tähän katsaukseen on koottu tietoa Etelä Savon maatilojen harjoittamasta majoitustoiminnasta

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Teemu Ulvi, SYKE Kitka-MuHa loppuseminaari 17.2.2015 Miksi Kitkajärvien hoidon ja kunnostuksen toimintamallia alettiin hankkeessa kehittää? Järvien eri osa-alueilla

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Käyttö- ja hoitosuunnitelmat sekä yhteistyöryhmien roolit Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho V-S ELY-keskus/Kalatalouspalvelut Pohjanlahden kalastusaluepäivät, Seinäjoki 19.-20.10. 2017 1 Kestävyys Tarve

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli elokuussa noin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,5 prosenttia

Lisätiedot

Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset

Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset Uusi kalatalousaluejako, yhteistyöryhmien esitykset Kalastuslakipäivät 1.12-2.12.2016 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, Lapin ELY-keskus Suomessa on 10 yhteistyöryhmää Kaikki yhteistyöryhmät ovat tehneet

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.11./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,2 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 14.9./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli heinäkuussa noin 3,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,3 prosenttia

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET... 6 2 Arvoisa vastaanottaja, Saimaan

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma KS 2020 MAKU-tehtävät

Järjestämissuunnitelma KS 2020 MAKU-tehtävät Järjestämissuunnitelma KS 2020 MAKU-tehtävät Keski-Suomen maakuntahallitus työseminaari 01.02.2018 Sisältö Keski-Suomen ELY-keskus ja TE-toimisto Kasvupalvelut (17.1 ja 17.2) Tehtävät ja palvelut Allianssimalli

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.1.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 4,8

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.8./jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli kesäkuussa noin 2,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin 620 000 euroa. Hankkeella

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00

Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä laskee kesää kohti viime vuoden tapaan Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2015 27.5.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli huhtikuun

Lisätiedot

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Mikkeli 5.6.2015 Etelä-Savon

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 217* 15.6.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli huhtikuussa 217 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,7

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU. Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät , Tampere

ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU. Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät , Tampere ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät 20.10.2011, Tampere Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi,

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesistöt kuntoon yhteistyöllä seminaari 26.11.2014, Oulu Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus Vesialueet ovat jonkun omistamia kiinteistöjä Valtion yleiset vesialueet

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä

Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä Heikki Laukkanen Kunnallistaloustyöryhmän puheenjohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto Mikkeli 13.9.2010 4 Lähde: Verohallinto Etelä-Savon kuntien tilitetyt kunnallisverot

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntatilaisuus

Etelä-Savon maakuntatilaisuus Etelä-Savon maakuntatilaisuus 11.5.2016 Etelä-Savon maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Etelä-Savon maakuntatalous Etelä-Savon

Lisätiedot

Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet

Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Ympäristöhallinnon vesistökunnostuksen neuvottelupäivät 9.11.2016, Helsinki Teemu Ulvi & Milla Mäenpää Suomen ympäristökeskus Vesien yhteisomistus

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Harjus...4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY RAUVANJOELLA...4 3. LÄHTEET...5 4.

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE SELVITYS AIKAJAKSOLLA 01.07. 31.12.2006 1. HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Kivijärven kalastusalue on pyytänyt 04.01.2005 saapuneella hakemuksella, että sille

Lisätiedot

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 1.1.219/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli prosenttia

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY LUVE- JA ROTIMOJOELLA... 4 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 7.12.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli lokakuussa 218 noin 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

Hallinnoijana Piällysmies ry

Hallinnoijana Piällysmies ry Hallinnoijana Piällysmies ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot