Materiaalinsiirtoletkut ja liittimet prosessiteollisuuteen www.teknikum.com
Kumi materiaalina materiaalinsiirtolinjoissa tarjoaa suunnittelun ja kunnossapidon kannalta lukuisia etuja, oli sitten kyseessä kevyt työletku tai järeä lieteputkisto. Elastinen kumimateriaali absorboi siirrettävän aineen liike-energiaa. Joustavana pintana se vaimentaa letkuun kohdistuvia kuluttavia rasituksia ja vaimentaa pumppujen aiheuttamia värinöitä. Lisäksi kumimateriaali palautuu siihen kohdistuneesta muodonmuutoksesta ilman vaurioita. Kiinteän materiaalipartikkelin kohdatessa esteen, kuten letkun tai putkiston seinämän, nousee kulutuksen kannalta ratkaisevaan osaan kohtaavan materiaalin iskukulma. Käytännössä ja laboratoriokokeissa on havaittu kumin olevan parhaimmillaan kohtauskulman ollessa alle 5 tai yli 50. Lieteletkuissa kohtauskulma on lähes nolla, eli kulutuksen kannalta optimaalinen. Kulutuksen kannalta kumipinta onkin ylivertainen vastaavaan metalliputkistoon verrattuna. Kumi ei kärsi korroosiosta, ja prosessivesikin toimii lähinnä voiteluaineena lisäten letkujen pitkäikäisyyttä entisestään. Kumiletku antaa joustavuutensa vuoksi suuria vapauksia putkiston suunnittelijalle. Letku antaa anteeksi pieniä mittapoikkeamia ja taipuu ahtaisiinkin paikkoihin ilman erillisiä käyräosia, mikä helpottaa näin putkiston mitoitusta ja tolerointia. Käyttötarkoituksiin ja paikkoihin, joissa joustavimmankaan suoran letkun ominaisuudet eivät riitä, Teknikum pystyy tarjoamaan kattavan valikoiman erilaisia liitäntäletkuja, kuten letkukäyriä, kartioletkuja, T-haaroja ja paljekompensaattoreita. Hydraulinen materiaalinsiirto Hydraulisessa eli nesteen paineella tapahtuvassa materiaalinsiirrossa siirrettävä kiintoaine pumpataan nesteen välityksellä. Siirrettävä aine muodostaa välittäjänesteen kanssa pumpattavan suspension, lietteen. Välittäjänesteenä käytetään yleisimmin vettä. Pneumaattinen materiaalinsiirto Pneumaattisessa eli ilmanpaineella toimivassa materiaalinsiirrossa kiintoainepartikkelit siirretään ilman mukana joko imu- tai painesovelluksena. Suuri ilmamäärä, suuri nopeus ja kuiva hankaus altistavat letkun pneumaattisessa materiaalinsiirrossa kulumiselle ja edesauttavat staattisen sähkön muodostumista. Materiaalin siirtäminen painovoiman avulla Painovoimaan perustuvassa materiaalinsiirrossa materiaali virtaa vapaasti alaspäin viettävässä putkistossa. Sähköiset varaukset materiaalinsiirrossa Kontrolloimaton staattinen sähkönpurkaus (ESD = Electrostatic discharge) voi johtaa merkittäviin aineellisiin vahinkoihin, kuten laitteiden ja komponenttien vaurioitumiseen ja työturvallisuusriskeihin. Suurimpia riskejä ovat staattisten sähkönpurkauksien aiheuttamat räjähdykset esim. kemianteollisuudessa. Kemian- ja prosessiteollisuudessa onkin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota staattisiin sähkönpurkauksiin ja niiden aiheuttamiin haittoihin. Muun muassa ATEX-direktiivi (94/9/EY) antaa määräyksiä räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettävistä koneista ja laitteista. Tyypillisiä teollisuuden kohteita, joissa muodostuu staattista sähköä: nesteiden pumppaukset ja siirrot putkistossa jauhatus, seulonta suodatus jauheiden pneumaattiset siirrot reaktoreiden panostukset pölynpoistot ilmastoinnit näytteenotot Antistaattisuus materiaalinsiirrossa Staattinen sähkö purkautuu, kun muodostuneen sähkökentän voimakkuus ylittää väliaineen läpilyöntilujuuden. Sähköistä varausta kertyy, jos varauksen muodostuminen ja sen purkautuminen eivät ole tasapainossa. Materiaalin johtavuudella on suuri merkitys varauksen kertymiseen: johtava aine ei pysty säilyttämään staattisen sähkön varausta ollessaan yhteydessä maahan. Teknikumin ANTISTATIC -materiaalinsiirtoletkut on suunniteltu erityisesti pneumaattiseen materiaalinsiirtoon, ja ne on valmistettu kokonaan staattista sähköä poistavista elastomeerimateriaaleista (ks. taulukko). Letkujen ominaisresistanssi on 1 x 10 3 1 x 10 6 Ω/m, eli letkut luokitellaan puolijohtaviin letkuihin. Myös GRANIT Select ja TITAN Select -liitinjärjestelmät on valmistettu staattista sähköä poistavasta materiaalista. Teknikum 2
Materiaalinsiirtoletkut Teknikumin materiaalinsiirtoletkuvalikoimasta löytyy oikea letku lähes jokaiseen käyttötarkoitukseen. Kaikki letkut ovat saatavissa joko vaalealla, tahraamattomalla NR-sisäkumilla (sähköisesti eristävä) tai antistaattisena versiona, jolloin sisäkumi on musta, erittäin hyvin kulutusta kestävä SBR (sähköä johtava). GRANIT Järeä poimupintainen materiaalinsiirtoletku erittäin kuluttaviin kohteisiin. Käyttölämpötila -40 +80 C. Vahvikkeina tekstiili ja teräslanka. TITAN Järeä sileäpintainen materiaalinsiirtoletku vaativiin kohteisiin. Käyttölämpötila -40 +80 C. Vahvikkeina tekstiili ja teräslanka. CARBON Kevyt ja taipuisa materiaalinsiirtoletku kaikkeen materiaalinsiirtoon sekä imu- että painekäytössä. Letku on saatavissa myös pelkkänä imu- tai paineversiona. Käyttölämpötila -40 +80 C. Vahvikkeina tekstiili ja teräslanka, maadoitusjohto. CARBON Light Erittäin kevyt ja taipuisa imuletku, jota voidaan käyttää esimerkiksi työletkuna teollisuuslaitosten keskusimurijärjestelmissä. Soveltuu myös kevyemmissä kohteissa runkoputkiston letkuksi. Käyttölämpötila -40 +80 C. Vahvikkeina tekstiili ja teräslanka. Teknikum 3
Liitäntäletkut LER Ød ØD R h b b Ød ØD 90 h 90 Ødu Ødu LER 90 laippaletkukäyrät LFR/LFS 45 laippaletkukäyrät LGR/LGS 90 laippaletkukäyrät LHR/LHS Suorat liitäntäletkut Letkuja käytetään putkistojen tärinänvaimentimina. Käyttölämpötila: max. +70 C Rakenne: pinta- ja sisäkumi NR Letkuja käytetään putkistojen tärinänvaimentimina. Käyttölämpötila: LFR max. +70 C, LFS max. +90 C Rakenne: LFR: pinta- ja sisäkumi NR, LFS: pinta- ja sisäkumi Letkuja käytetään putkistojen tärinänvaimentimina. Käyttölämpötila: LGR max. +70 C, LGS max. +90 C Rakenne: LGR: pinta- ja sisäkumi NR, LGS: pinta- ja sisäkumi Painekäyttöön. Käyttölämpötila: LHR max. +70 C, LHS max. +90 C Rakenne: LHR: pinta- ja sisäkumi NR, LHS: pinta- ja sisäkumi NBR, öljynkestävä ØD Ød L h Ødu LPR/LPS Paljeliitäntäletkut LSR/LSS* ) Venttiililetkut LTR/LTS Laipalliset T-kappaleet LUR/LUS Paljeliitäntäletkut Painekäyttöön. Eliminoi putkistojen hitaita ja vähäisiä lämpölaajenemisia. Käyttölämpötila: LPR max. +70 C, LPS max. +90 C Rakenne: LPR: pinta- ja sisäkumi NR, LPS: pinta- ja sisäkumi Käytetään rikastamoissa, paperi- ja selluloosatehtaissa annostelu- ja säätöventtiileinä. Käyttölämpötila: LSR max. +70 C, LSS max. +90 C Rakenne: LSR: pinta- ja sisäkumi NR, LSS: pinta- ja sisäkumi Letkuja käytetään putkistojen tärinänvaimentimina. Käyttölämpötila: LTR max. +70 C, LTS max. +90 C Rakenne: LTR: pinta- ja sisäkumi NR, LTS: pinta- ja sisäkumi Alipainekäyttöön. Eliminoi putkistojen hitaita ja vähäisiä lämpölaajenemisia. Käyttölämpötila: LUR max. +70 C, LUS max. +90 C Rakenne: LUR: pinta- ja sisäkumi NR, LUS: pinta- ja sisäkumi ja teräslanka * ) Tarvitsevat venttiileinä toimiakseen metallisen kuristuslaitteen Teknikum 4
Liittimet GRANIT Select alumiini ja D-RIM liittimet Kevyt ja kompakti liitin GRANIT- ja TITAN-letkuille. Valmistettu erittäin lujasta, staattista sähköä poistavasta materiaalista. Koostuu kahdesta liitinrunkopuolikkaasta ja tiivisteestä. LIR/LIS Suorat liitäntäletkut Alipainekäyttöön. Käyttölämpötila: LIR max. +70 C, LIS max. +90 C Rakenne: LIR: pinta- ja sisäkumi NR, LIS: pinta- ja sisäkumi NBR, öljynkestävä ja teräslanka ØD2 Ød2 L h Ød1 ØD1 LKR Kartioletkut Alipaine- ja painekäyttöön. Voidaan käyttää putkiston supistuskappaleena. Käyttölämpötila: max. +70 C Rakenne: pinta- ja sisäkumi NR GRANIT Plus & TITAN Plus Erityisesti vaativiin, korkean käyttöpaineen sovelluksiin suunniteltu liitosjärjestelmä GRANIT- ja TITAN-letkuille. Huom! Tätä liitintyyppiä käytettäessä letku valmistetaan määrämittaisena. Teknikum 5
Materiaalit Erikoismateriaalit On tilanteita ja käyttökohteita, joihin normaalit materiaalinsiirtoletkujen sisäkumisekoitukset eivät sellaisinaan sovellu. Näitä voivat olla mm. prosesseissa esiintyvät voimakkaat kemikaalit, öljyt tai korkea lämpötila. Materiaalinsiirtoletkut voidaan räätälöidä yksilöllisesti kuhunkin prosessiin sopiviksi. Alla olevassa taulukossa on mainittu joitakin mahdollisia sisäkumisekoituksia. Saadaksesi lisätietoja näistä ja muista mahdollisuuksista, ota yhteyttä Teknikum Oy:hyn tai paikalliseen jälleenmyyjäämme. Vakiomateriaalit NR Hyvä kulutuskestävyys, kovuus 40±5 ShA, väriltään vaalea, tahraamaton, sähköinen eriste. Maksimilämpötila +80 C. SBR Erinomainen kulutuskestävyys, kovuus 65±5 ShA, musta, sähköä johtava. Maksimilämpötila +80 C. Erikoismateriaalit SBRT Hyvä kulutuskestävyys, hyvä kemikaalinkestävyys, kovuus 60±5 ShA. Maksimilämpötila +90 C. Myös elintarvikelaatu. NBR Hyvä öljyn sekä eläin- että kasvirasvojen kesto. Kovuus 70±5 ShA, musta, sähköä johtava. Maksimilämpötila +80 C. EPDM Erinomainen otsonin-, UV:n ja kemikaalinkesto. Kovuus 70±5 ShA. Maksimilämpötila +110 C, sähköä johtava. CSM Erinomainen happojen ja alkalien kesto. Kovuus 55±5 ShA. Maksimilämpötila +100 C. Ei kovin tulenarka. Erinomainen useiden syövyttävien ja hapettavien aineiden kesto. Taulukossa on esitetty sähköresistanssin raja-arvoja johtavalle ja staattista sähköä poistavalle esineelle tai materiaalille (SFS-käsikirja 150) ja erikseen kumiletkulle (BGR 132): Johtava esine tai materiaali Esine tai materiaali, joka ei pysty säilyttämään havaittavaa staattista sähkönvarausta ollessaan yhteydessä maahan R < 10 4 Ωm Staattista sähköä poistava esine tai materiaali Esine tai materiaali, joka ei pysty säilyttämään merkittävää määrää staattista sähkönvarausta ollessaan yhteydessä maahan. Ominaisresistenssi*): 10 4 Ωm < R <10 9 Ωm ja pintaresistiivisyys: R < 10 10 Ω Eristävä esine tai materiaali Esine tai materiaali, jonka ominaisresistanssi R < 10 9 Ωm mitattuna huonelämpötilassa ja 50 % suhteellisessa kosteudessa Johtava kumiletku Johtava kumiletku on letku, jonka sähkönvastus R < 10 3 Ωm Puolijohtava kumiletku Puolijohtava kumiletku on letku, jonka sähkönvastus 10 3 Ωm -1 R 10 6 Ωm -1 Voidaan käsitellä kuten johtavaa letkua Eristävä kumiletku Eristävä kumiletku koostuu sähköä eristävistä materiaaleista. Ei pysty poistamaan staattista varausta riittävästi R > 10 8 Ωm -1 * ) Ominaisvastus eli ominaisresistanssi eli resistiivisyys on aineen sähköinen ominaisuus, joka kuvaa, minkälainen sähköinen vastus eli resistanssi muodostuu minkäkin kokoisesta kappaleesta ainetta. Ominaisvastuksen SI-järjestelmän mukainen yksikkö on Ωm (ohmimetri). Ominaisvastuksen käänteisarvo on sähkönjohtavuus. Teknikum 6
Räjähdysvaarallisissa tiloissa on käytettävä ainoastaan johtavia tai puolijohtavia kumiletkuja. Edellä mainitun lisäksi esimerkiksi kemikaaliletkujen sähköisille ominaisuuksille on omat vaatimuksensa. EN 12115 -standardi jakaa kemikaaliletkut kahteen ryhmään: M-tyypin letkuissa sähköiset varaukset poistetaan maadoitusjohdon avulla, jolloin sähkövastus liittimien välillä ei saa ylittää 10 2 Ω. Ω-tyypin letku koostuu sähköä johtavista kumimateriaaleista, ja sähkövastuksen liittimien välillä pitää olla alle 10 6 Ω. Materiaalinsiirtoletkun kokoonpanon sähkövastuksen mittaaminen: TITAN-letku varustettuna TITAN Select -liitinjärjestelmällä. Letkujen ja liittimien sähköiset ominaisuudet mitataan aina tyyppihyväksynnän yhteydessä. Tarvittaessa testaamme myös yksittäisen letkun tai letkukokoonpanon ja toimitamme letkun mukana testaustodistuksen. Letkun taivuttaminen mutkalle Muodostettaessa kiinteitä käyriä tai mutkaosia materiaalinsiirtoputkistoon on tärkeää valita tarkoitukseen riittävä letkun pituus. Vaadittava mitta on laskettavissa seuraavan laskentakaavan mukaan: α 360 * 2 * (r+ø/2)=l käyrä jossa α = haluttu kulma, r = annettu minimi taivutussäde, ø = letkun ulkohalkaisija ja L = pituus. Yllä oleva kaava antaa letkun käyräosan pituuden ja käytettävän letkun pituuteen onkin lisättävä käytettävien liittimien viemä pituus. Taivutettavan letkun pituudeksi tulee tällöin: L letku = 1,1 * (L käyrä + 2 * L liitin ), jossa 1,1 on varmuuskerroin. Taulukossa on esitetty vaadittavat letkupituudet GRANIT- ja TITAN-letkuille 45 ja 90 mutkan muodostamista varten käytettäessä GRANIT tai TITAN Select-liitintä. ID 45 L TITAN 45 L GRANIT 90 L TITAN 90 L GRANIT 50-360 - 570 65-370 - 590 80-400 - 620 102 560 580 830 990 127 720 750 1100 1250 152 1080 990 1720 1720 203 1700 1950 2840 3600 253 2100 2230 3500 4100 Teknikum 7
Download Teknikum-konserni on merkittävä polymeeriteknologian osaaja Euroopassa. Vuonna 1989 perustettuun Teknikum konserniin kuuluvat Sastamalassa sijaitsevat Teknikum Oy Vammalan tehdas, Teknikum Oy Kiikan tehdas ja Teknikum Sekoitukset Oy Keravalla. Teknikumilla on myös myyntiyhtiöt Saksassa ja Venäjällä ja tuotantoyhtiö Kiinassa. Konsernin henkilöstömäärä on noin 400 henkilöä ja liikevaihto n. 50 milj. euroa. Teknikumin palvelusegmentit ovat kulutuksen ja korroosion suojaukseen liittyvät tuote- ja palveluratkaisut, nesteiden ja muiden materiaalien siirtoon suunnitellut teollisuusletkut ja letkuasennelmat sekä asiakaskohtaisesti suunnitellut ja valmistetut polymeerituotteet. Teknikumin menestys perustuu hyvään tuotteeseen, tehokkaaseen tuotantoon sekä laadukkaaseen asiakaspalveluun. Tavoitteemme jokaisen asiakasprojektin kohdalla on löytää kustannustehokas, kestävä ja toimiva ratkaisu, oli sitten kyse räätälöidystä tai vakiotuotteesta. Pääsemme tavoitteisiimme motivoituneella ja osaavalla henkilökunnalla, innovatiivisilla materiaaliratkaisuilla ja lujalla kokemuspohjalla eri teollisuussegmenttien haasteista. Yrityskulttuuri Teknikumilla ei ole vain tuloshakuista vaan meille merkitsee paljon toiminnan vastuullisuus. Olemme määritelleet hyvän hallinnoinnin periaatteet, luoneet ostoja turvallisuuspolitiikan ja päivittäneet yhdenmukaisen tasaarvosuunnitelman läpi konsernin. Meillä on tiukat periaatteet niin työturvallisuudessa kuin viihtyvyydessä, ympäristöasioissa että taloudellisessa vastuussa. Nämä periaatteet takaavat hyvinvoivan ja menestyvän yhtiön. Muotti- ja muovituotteet Teollisuusletkut Polyuretaanituotteet Tärinäneristysmatot Kulutuselementit Kumipinnoitteet Telat Myllynvuoraus Vammalan tehdas Kiikan tehdas Teknikum Oy PL 13 38301 Sastamala Puh. 03 519 11 www.teknikum.com