RAPORTTI VUOSIEN 2009-2010 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA

RAPORTTI VUOSIEN 2009-2010 YMPÄRISTÖRIKOKSISTA SUOMESSA Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä (30.6.2011)

1 Sisällysluettelo 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän perustaminen... 2 2 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia... 2 2.1 Ympäristöön liittyviä uhkakuvia 2 2.2 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 3 3 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö... 7 3.1 Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset 7 3.2 Euroopan yhteisön ympäristörikoslainsäädäntö 8 3.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö 8 3.4 Lainsäädännön muutoksia 9 3.5 Ympäristörikosten erityinen vanhentumisaika 10 4 Valvonta... 11 4.1 Ympäristölainsäädännön valvonta 11 4.2 Rajavartiolaitos 12 4.3 Tullilaitos 13 4.4 Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin valvonta 14 4.5 Valvontaviranomaisten yhteistyö ja havaintoja valvonnan toimivuudesta 15 5 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset... 15 5.1 Ympäristörikosten käsittelyketjusta... 15 5.2 Rajavartiolaitoksen havaitsemat öljypäästöt... 16 5.3 Poliisin tietoon tulleet ympäristörikokset... 19 5.4 Poliisin kansainvälinen virka- ja oikeusapu ympäristörikosasioissa... 25 5.5 Tullin tietoon tulleet ympäristörikokset... 26 5.6 Ympäristörikosten määristä syyttäjillä ja tuomioistuimissa... 29 6 Vakavan ympäristörikoksen tutkinta kehittää yhteistoiminnan kulttuuria Tapaus A. Lokapojat Oy:n esitutkinta... 32 7 Havaintoja ja esimerkkejä ympäristörikoksista... 36 8 Viranomaisten toimialakatsaus... 40 8.1 Rajavartiolaitos 40 8.2 Poliisi 40 8.3 Tulli 41 8.4 Syyttäjät 41 9 Suositukset ja kehitysnäkymät... 42 10 Yhteenveto... 46 Kansikuva:

2 1 Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän perustaminen Interpolin 23. 29.10.1996 pidetyn yleiskokouksen antaman päätöslauselman AGN/65/RES/25 johdosta Keskusrikospoliisin yhteyteen perustettiin 1.10.1997 kansallinen työryhmä, jonka tehtäviksi sovittiin mm. ympäristörikosten seuranta ja yhteistyön kehittäminen eri valvontaviranomaisten välillä. Työryhmä antaa myös vuosittain kertomuksen tilanteesta ympäristörikosten osalta Suomessa. Ryhmän puheenjohtajana toimii poliisiylitarkastaja Arto Hankilanoja Poliisihallituksesta ja sihteerinä rikoskemisti Niina Viitala Keskusrikospoliisista. Ryhmän jäseniä ovat poliisitarkastaja Matti Rinne Poliisihallituksesta, rikostarkastaja Janne Järvinen, Keskusrikospoliisista, hallitussihteeri Elise Sahivirta Ympäristöministeriöstä, tulliylitarkastaja Jenni Lehtilä tullihallituksesta, valtionsyyttäjä Christian Lundqvist Valtakunnansyyttäjänvirastosta ja rajavartioylitarkastaja Silja Hallenberg sisäasiainministeriön rajavartio-osastolta. Ryhmä myös avustaa ja neuvoo Suomeen suuntautuvien oikeusapupyyntöjen osalta. Ryhmän jäsenet ovat tavoitettavissa parhaiten organisaatioidensa puhelinkeskusten kautta. Työryhmä antoi ensimmäisen raporttinsa 1.7.1998. 2 Ympäristöön ja ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia 2.1 Ympäristöön liittyviä uhkakuvia Ympäristöön liittyviä uhkakuvia on esitetty mm. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiassa (Valtioneuvoston periaatepäätös 23.11.2006): Vakava ydinonnettomuus ja muut vaarallisten aiheiden onnettomuuksien aiheuttamat terveysuhat Vesihuollon vakava toimintahäiriö Talousveden käyttökelvottomuus laajalla alueella Evakuointeja tai vakavia tuhoja aiheuttavat myrskyt, tulvat tai pato-onnettomuudet Alueen raskasmetalli- tai kemikaalipitoisuuden nousu yli terveydelle sallittujen rajojen Maa- ja vesialueiden saastuminen käyttökelvottomaksi Öljy- ja kemikaalikuljetuksen onnettomuus meri- ja sisävesialueilla Metsää tuhoava ilmansaasteiden kaukokulkeutuminen Radioaktiivinen laskeuma Eliölajien joukkokuolema Inhimillisinä toimintoina tai luonnontapahtumina, joista ympäristöuhkia voi aiheutua, mainitaan mm.: Teollisuuden suunnittelematon raaka-aineiden käyttö Maa-ainesten ja mineraalien hyödyntäminen Makeavesivarojen käyttö Metsävarojen hyödyntäminen Teollisuus- ja yhdyskuntajätteet Voimakeinojen käyttö valtioiden välillä Mahdollisina maailmanlaajuisina seurauksina mainitaan ilmaston lämpeneminen (sademäärät, tulvat), otsonikato, merten saastuminen, eliölajien kuolemat, makeavesivarojen niukkeneminen sekä maaperän eroosio. Mahdollisina alueellisina ja

3 paikallisina seurauksina mainitaan vaikutukset Itämeren tilaan, teollisuuden raskasmetallija kemikaalipäästöt sekä puutteellinen jätehuolto ja maaperän saastuminen. 2.2 Ympäristörikoksiin liittyviä uhkakuvia Tilanne Suomessa Kansallisesta näkökulmasta katsottuna ympäristörikollisuuteen liittyvät uhkakuvat ovat selkeästi lainvalvontaviranomaisten tiedossa. Erityisesti KRP:n pääosastossa Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän toimeksiannosta vuonna 2007 toimitetun Lokki-projektin kautta saatiin maanlaajuista tietoa ympäristörikollisuuden laadusta ja yleisyydestä. Lokki-projektin yhteydessä lähetettiin yksityiskohtainen kysely kaikkiin Suomen kuntiin sekä ympäristökeskuksiin ympäristörikollisuuteen liittyen. Noin 200 palautettua vastausta osoittivat samojen ympäristöriskien ja uhkakuvien toistuvan pääsääntöisesti läpi koko valtakunnan: Roskaaminen ja jätehuoltoon liittyvät yksittäiset laiminlyönnit Rakennus- ja purkujätteen laiton hävittäminen Laittomat autopurkamot ja romunkerääjät Maatalouden lietteet ja niiden käsittely Maa-ainesten luvaton otto ja läjitys Ongelmajätteiden epäasiallinen varastointi ja käsittely Pohja- ja pintavesialueilla tapahtuva epäasiallinen toiminta Suomessa arvioidaan jäävän teille tietämättömille noin 50 000 romuautoa vuodessa, mikä on noin puolet kaikkien romutettavien autojen määrästä. Autojen mukana häviää myös noin 300 000 litraa jäteöljyä sekä muita auton nesteitä. Lisäksi julkisuudessa on ollut myös tapauksia, joissa esimerkiksi laivaromujen omistajuutta saatetaan valeoikeustoimin järjestellä uudelleen ilmeisenä tarkoituksena häivyttää aluksen viimeisen todellisen omistajan vastuuta laivaromun asianmukaisesta käsittelystä. Laivojen sisältämät ongelmajätteet, kuten erityisesti asbesti, tekevät romulaivan asianmukaisen käsittelyn hyvinkin kalliiksi. Edellä mainitussa Lokki-projektissa selvitettiin myös SER-jätteiden (sähkö- ja elektroniikkaromu) käsittelyyn liittyviä uhkakuvia. Suomessa kertyy vuosittain noin 70 100 tonnia SERjätettä (n. 7000 täysperävaunullista). Lisäksi kyseisen Lokki-projektin suorittamisen (2007) jälkeen on tullut esiin suurta julkisuutta saanut pääkaupunkiseudulla tapahtunut törkeä ympäristön turmeleminen, joka liittyy ns. loka-/viemärilietteiden epäiltyyn dumppaukseen maaston, ojiin ja sadevesiviemäreihin. Kyseinen epäilty törkeä ympäristörikos on tapahtunut suuren ja alalla pitkään toimineen toimialaharjoittajan liiketoiminnan yhteydessä. Tapaus on ollut laajuudeltaan, kestoltaan ja merkitykseltään ainakin toistaiseksi poikkeuksellinen Suomen oloissa. Erityisenä vaarana (myös) Suomessa on se, että ympäristörikollisuuskin leviää yhdeksi järjestäytyneen rikollisuuden toimintamuodoksi. Jalansija tälle uhkakuvalle on nähtävissä esimerkiksi rakennusurakoinnin suhteen. Jo nyt etenkin suurten kaupunkien rakennustoiminnassa (mm. saneeraus- ja korjaustoiminta) on aktiivisia järjestäytyneitä rikollisryhmiä ja näiden tosiasiallisessa määräysvallassa toimivia yrityksiä. On varsin epätodennäköistä, että osana järjestäytynyttä rikollisuutta toimivat harmaan talouden

4 yritykset myöskään hankkiutuisivat rakennuspurkujätteestä eroon muutoin kuin laittomin tavoin. Erityisesti rakennustoiminnan (myös maanrakennus) piirissä suoritettava paljastavan toiminnan suorittaminen toisi ympäristörikosten lisäksi esiin myös muuta harmaan talouden rikollisuutta. Epäillyssä törkeässä ympäristön turmelemisessa paljastavan toiminnan harjoittaminen ns. epäkonventionaalisin keinoin olisi myös lainsäädännön puolesta hyvin mahdollista. Törkeä ympäristön turmeleminen on ns. ylitörkeä rikos, jonka rangaistusmaksimi on kuusi vuotta, millä on vaikutusta esimerkiksi telekuuntelun suorittamisen edellytyksiin. "Jäte on kultaa" ("Waste is Gold") on sanonta, joka erityisesti Italiassa on käynyt todeksi järjestäytyneen rikollisuuden suhteesta erityisen laajamittaiseen haitalliseen ongelmajätteiden dumppausrikollisuuteen. Vaikka Suomessa ei ole näköpiirissä vastaavanlaisia "suuremman maailman uhkakuvia", ainekset ympäristörikollisuuden vakavoitumiselle ovat etenkin suurissa taajamissa ja kaupungeissa jo olemassa. Kansallisesta näkökulmasta voidaan ympäristörikollisuuteen liittyvänä uhkakuvana pitää myös harvinaisten eliö- tai eläinlajien laitonta keräilyä ja maastavientiä. Tällaisissa tapauksissa Suomi myös toimii kauttakuljetusmaana erityisesti Jäämeren alueelta laittomasti keräiltyjen lintujen ja niiden munien kuljetuksessa. Suomalaisten Aasian lomamatkailun lisääntymisen myötä tullee myös harvinaisten eliö- ja eläinlajien laiton maahantuonti lisääntymään. Myös erityisesti ns. suurriistaan liittyvään laittomaan metsästykseen ja saaliin kätkemiseen on syytä epäillä liittyvän ammattimaisen ja järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä. Tähän liittyen rikoslakiin on lisätty metsästysrikoksen ja laittoman saaliin kätkemisen törkeä tekomuoto 1.4.2011 alkaen. Ympäristön pilaantumista aiheuttavaan toimintaan liittyy useimmiten taloudellisen hyödyn tavoittelu. Laittoman toiminnan harjoittaja haluaa säästää esimerkiksi jätehuoltokustannuksissa tai ympäristönsuojeluinvestoinneissa, jolloin ympäristön pilaantuminen on vain yksi toiminnan vaikutus. Laittomalla toiminnalla voi olla vaikutuksia myös esimerkiksi elinkeinoelämään siten, että laittomasti toimivilla on paremmat mahdollisuudet saada voittoa liiketoiminnastaan kuin niillä, jotka noudattavat lainsäädäntöä. Kilpailu vääristyy. Taloudellinen laskukausi saattaa lisätä ongelmia myös tällä alueella. Suomen tilastoitujen ympäristörikosten ja erityisesti törkeiden ympäristörikosten lukumäärä ei ole ns. Pohjoismaisella tasolla. Suomessa tilastoidaan määrällisesti murto-osa ympäristörikoksia esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Vähäisemmän ilmitulleen ympäristörikollisuuden ei kuitenkaan voida ymmärtää tarkoittavan sitä, ettei Suomessa tehtäisi tai toteutettaisi suhteessa vastaavassa määrin ympäristörikoksia. Eräänä ympäristörikollisuuteen liittyvänä uhkakuvana voitaneen pitää myös sitä, ettei ympäristörikostorjuntaviranomaisilla olisi riittävää kykyä valvoa, paljastaa ja tutkia ympäristörikoksia. Koska Suomessa ei ole juurikaan paljastavaa ympäristörikostorjuntaa, voidaan poliisin toimintaa pitää jälkipainotteisena, kun rikostorjunnan tehokkaimmillaan tulisi kohdistua erityisesti reaaliajassa tapahtuvien rikosten paljastamiseen ja tutkintaan. Myöskään kunnallisilla viranomaisilla ei näyttäisi olevan riittävästi resursseja tehokkaalle ympäristötarkastus- ja lupavalvontatoiminnalle. Se, että poliisilta puuttuu voimavaroja reaaliaikaisen tutkinnan toimeenpanemiseen, vaikeuttaa merkittävissä määrin myös rikoshyödyn takaisinsaantia ympäristörikoksiin syyllistyneiltä toimijoilta. Mikäli tutkintatoimet laahaavat vuosia perässä esimerkiksi läjitystai dumppaustyyppisissä ympäristörikoksissa, ovat rikoksesta epäillyt mitä

5 todennäköisimmin jo onnistuneet kätkemään/käyttämään saamansa rikoshyödyn. Mainitulla seikalla on myös erityistä merkitystä varsinaisen ympäristörikostapahtumapaikkojen (esim. läjitetyt maa-alueet) ennallistamisessa, joiden ennallistamiskuluriski on vaarassa jäädä yhteiskunnan vastuulle. Se, että ympäristörikosten tekijät onnistuvat kätkemään ja käyttämään saamansa merkittävänkin rikoshyödyn, on yhdessä ympäristörikosten lievähköksi ymmärrettävän rangaistuskäytännön kanssa nähtävissä mahdolliseksi uhkakuvaksi ympäristörikollisuuden yleistymisen ja niiden erityisen haitallisuuden ja vakavuuden suhteen. Tilanne Itämeren alueella Erityisesti Itämeren alueen yhteistyön (Baltic Sea Task Force'n ympäristörikostyöryhmä) kautta on aiemmin saatu merkittävää tietoa siitä, minkä tyyppisiä uhkakuvia ympäristörikollisuuteen lähialueillamme liittyy. Kyseinen yhteistyön muoto on valitettavasti käytännössä lähes kokonaan kuihtunut aiemmin aktiivisen Norja luovuttua muutama vuosi sitten ympäristörikosseurantatyöryhmän toiminnan järjestämisestä. Nykyisin lähialuerikollisuutemme tilannekuva syntyy suorien yhteyksien sekä tiedotusvälineiden kautta saatujen tietojen perusteella. Naapurimaidemme tilanteesta vähiten tietoa on saatu Venäjän ympäristörikollisuustilanteesta. Suomen kansallisen ympäristörikosseurantyöryhmän tiedossa ei myöskään ole, että Venäjälle olisi luotu ympäristörikoksiin erikoistunut ympäristörikospoliisi tai ympäristörikossyyttäjäjärjestelmä. Ruotsissa vuosittain tilastoitujen ympäristörikosten määrä on noin 4000-5000 tapausta. Vuonna 2010 Ruotsissa tilastoituja ympäristörikoksia oli 4198 tapausta, joista Suomen lainsäädäntöä vastaavia ympäristön turmelemisia ja törkeitä ympäristörikoksia oli yhteensä 1134 kappaletta. Jäterikkomusta vastaavia tapauksia oli kaikkiaan 1476 (Lähde: Vuoden 2010 rikoslakitilasto rikoslain 29 luvun osalta, Brottsförebyggande rådet, www.bra.se) Vastaavasti Norjassa tilastoitiin vuonna 2009 kaikkiaan 3080 ympäristörikosta. (Lähde Norjan valtiollinen tilastokeskus www.ssb.no). Norjassa ympäristörikostorjunnan valtakunnallinen asiantuntijayksikkö toimii valtakunnallisen talous- ja ympäristörikostorjuntayksikön (Okokrim) alaisuudessa (www.okokrim.no). Tämän lisäksi erillisen ympäristörikoskoulutuksen saaneet rikostutkijat suorittavat ympäristörikosten tutkintaa myös paikallisissa poliisipiireissä. Lähimaistamme Ruotsin resursointi ympäristörikollisuuden torjuntaan on kaikkein korkeimmalla tasolla.,ruotsissa koulutettuja ympäristörikostutkijoita on noin 70 ja ympäristörikoksiin erikoistuneita tutkinnanjohtaja(-syyttäjiä) noin 20. Lisäksi Rikspolisenin rahanpesuyksikön alaisuudessa toimii erillinen asiantuntijaryhmä vastuualueenaan ympäristörikokset. Lokki-projektin kautta saadun tiedon mukaan tyypillisin ympäristörikosten uhkakuva Ruotsissa liittyy roskaamiseen ylipäänsä, romuautojen sekä sähkö- ja elektroniikkaromun luvattomaan vientiin ulkomaille sekä metsästysrikoksiin. Virossa ympäristörikosten rekisteröity määrä on varsin vähäinen, kuten alla olevasta taulukosta voidaan todeta:

Ympäristörikokset Virossa vuosina 2008-2010 (Lähde: www.just.ee): 6 2008 2009 2010 354 Puiden tai pensaiden vahingoittaminen ja tuhoaminen 3 1 0 356 Puiden tai pensaiden laiton hakkuu 14 9 12 357 Suojeltavan luontokohteen suojeluvaatimusten rikkominen 2 0 0 361 Luonnon eläinkannan vahingoittaminen 4 2 2 363 Toimiminen ilman luonnon käyttö- tai saastelupaa 4 3 10 364 Ympäristön saastuttaminen 2 0 0 367 Vaarallisten kemikaalien ja jätteiden käsittelymääräysten rikkominen 6 5 3 Ympäristörikollisuuden erityisenä uhkakuvana voidaan pitää sen muuttumista järjestäytyneeksi ja entistä ammattimaisemmaksi. Yleensä ammattimaisesti toteutettu ympäristörikos liittyy jätteiden ja vahingollisimmassa ilmenemismuodossaan erityisesti ongelmajätteiden "dumppaukseen". Rakennustoiminta ja erityisesti useaan portaaseen ketjutetut rakennus- ja purkuhankkeet ovat ilmeisemmin tuoneet toimintaan mukaan myös laittomasti rakennuspurkujätteitä ja ylijäämämassoja dumppaavia toimijoita. Myös pohjoismaissa on tullut ilmi viitteitä kansainvälisesti toteutetusta laittomista jätteenkuljetuksista, joiden kautta esimerkiksi elektroniikkajätettä ja muuta kodinkonejätettä (freonia sisältävää) olisi kuljetettu mm. kehitysmaihin. Eräänä syynä kansainväliseen jätteiden (kuten juuri SER-jätteiden) laivaukseen mm. Aasiaan ovat halvat merikonttikuljetukset Euroopasta Aasian maiden suuntaan. Koska maailman merikonttiliikenne suuntautuu juuri Aasian halvoista tuotantomaista mm. Eurooppaan, ovat ( samojen ) merikonttien kuljetukset merkittävästi halvempia (takaisin) Aasiaan. Myös järjestäytyneestä autonromujen laivaamisesta (esimerkiksi Lähi-itään ja Afrikkaan) on saatu tosiasiallista näyttöä esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa. Viimeksi mainittuihin tapauksiin on tosin liittynyt myös taloudellisia petoksia, joissa autoromuttamot ovat saaneet julkiskorvauksen romuautojen asianmukaisesta käsittelystä, vaikka romuautot on tosiasiallisesti laivattu pois EU-alueelta. Ympäristörikosuhat muualla ulkomailla Kansainvälisesti tietoa ympäristörikollisuuden uhkakuvista on kerännyt Interpol, jonka alaisuuteen perustettiin Ympäristörikosten vastainen komitea vuonna 1992 (Environmental Crime Committee). Kyseinen komitea on perustanut kaksi työryhmää, joista toinen keskittyy ns. villieläinrikoksiin (Wildlife Working Group) ja joista toinen on varsinainen ympäristörikostyöryhmä (Pollution Crime Working Group). Ympäristörikostyöryhmä on jakautunut mm. seuraaviin alatyöryhmiin, joiden kautta harjoitetaan yhteistyötä ja tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä: Climate Change Crime and Corruption Operational Task Force Project Clean Seas Project on Exportation of Electronic Waste Kyseisen työryhmän johtopäätös oli, että ympäristörikoksiin puuttumiseksi tarvitaan lisää yhteistyötä, tietojen vaihtoa, yhteisiä operaatioita, yhteistä koulutusta sekä asennemuutosta, jotta kansalliset lainkäyttöelimet suhtautuisivat ympäristörikoksiin niiden edellyttämällä vakavuudella.

7 Interpolin pysyvän ympäristörikostoiminnon yhteydessä on erillinen tietopankki, jonne kerätään tiedot erilaisten jätteiden maastavientirikoksista, joita tehdään organisoidusti ja ammattimaisesti. Syyskuussa 2010 järjestettiin Interpolin 7:s ympäristörikoskomitean yleiskokous. Kokoukseen osallistui noin 200 delegaattia noin 50 Interpolin jäsenmaasta. Lyhyt artikkeli kokouksesta on myös luettavissa jo nyt Interpolin kotisivuilla osoitteessa http://www.interpol.int. Suomesta kokoukseen osallistui KRP:n edustaja ja edellisen kerran Suomesta oli ympäristörikoskomitean tai ylipäätään Interpolin ympäristörikostyöryhmissä kokouksissa edustus vuonna 2005. Kokouksessa käsiteltiin runsaasti ajankohtaisia ympäristö- ja luonnonvararikollisuuden uhkakuvia niin jälkiteollistuneiden länsimaiden kuin myös etenkin Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan maiden näkökulmista. Salametsästyksen ja laittoman metsänhakkuun ohella esille voidaan nostaa luonnonvararikollisuuden näkökulmasta erityisesti ryöstökalastus valtamerillä. Erityisenä ympäristökysymyksiin liittyvänä tapauksena oli esillä myös päästökauppaan liittyvät ns. karusellikierrätystyyppiset petokset, jotka sinänsä eivät ole varsinaisia ympäristörikoksia. Lisätietoja kansainväliseen ympäristörikollisuuteen liittyvistä uhkakuvista ja lainvalvontaviranomaisten yhteistyöstä on löydettävissä esimerkiksi juuri Interpolin kotisivuilta ja ympäristörikoskomitean alasivuilta http://www.interpol.int/public/environmentalcrime. 3 Ympäristörikoksiin liittyvät kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö 3.1 Ympäristörikoksia koskevat kansainväliset sopimukset Suomi on sitoutunut useisiin ympäristöä ja energiaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin. Sopimukset käsittelevät muun muassa ilman- ja vesiensuojelua, luonnonvarojen hyödyntämistä ja suojelua, jätteitä, kasvistoa ja eläimistöä, energiaa sekä avaruutta. Esimerkkeinä monenvälisistä sopimuksista mainittakoon kansainvälinen yleissopimus vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus (Basel 22.3.1989), villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES), (Washington 3.3.1973), vuoden 1973 kansainvälinen yleissopimus aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä (MARPOL) (Lontoo 2.11.1973) sekä, ilman- ja vesiensuojeluun sekä kasvistoon ja eläimistöön liittyvä Etelämannerta koskeva sopimus (Washington 1.12.1959). Uhanalaisten luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa sääntelevässä CITESyleissopimuksessa on mukana 166 jäsenmaata, ja sääntelyn piirissä on noin 22 000 kasvilajia ja runsaat 6 000 eläinlajia, joista noin tuhannen lajin kauppa on täysin kiellettyä ja muiden lajien kauppa on luvanvaraista. EU:n yhteistä CITES -lainsäädäntöä on noudatettu vuodesta 1984 lähtien ja uudistettuna vuodesta 1997 lähtien. Neuvoston ja komission CITES-asetukset säätelevät jäsenmaiden välisen kaupan lisäksi jäsenmaiden sisäistä kauppaa. Tuontisäännökset ovat yleissopimusta tiukempia ja sääntelyn piirissä on enemmän lajeja kuin sopimuksen lajiliitteessä. Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) meriympäristönsuojelukomitea hyväksyi lokakuussa 2008 MARPOL-sopimuksen ilmansuojeluliitteen uudistamisen. Uusilla säännöillä rajoitetaan alusliikenteen tavanomaisia typenoksidi ja rikkidioksidipäästöjä

8 ilmakehään ja niiden laskeumia mereen. Laivapolttoaineen rikkipitoisuus laskee muun muassa Itämerellä 1.5 prosentista 1,0 prosenttiin 1.7.2010 alkaen sekä 0,1 prosenttiin 1.1.2015 alkaen. Ahvenanmaan osalta on huomattava, että kansainväliset sopimukset, joihin Suomi sitoutuu, eivät ilman Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntää tule automaattisesti voimaan maakunnassa niiltä osin, kun sopimus koskee maakunnan toimivaltaan kuuluvia asioita. 3.2 Euroopan yhteisön ympäristörikoslainsäädäntö Merkittävä osa Suomen ympäristölainsäädännöstä on nykyisin peräisin Euroopan yhteisöstä. Koska suurin osa yhteisön säädöksistä annetaan direktiiveinä, ne on saatettava kansallisesti voimaan joko lailla tai valtioneuvoston asetuksella. Direktiivit ovat yleensä luonteeltaan niin sanottuja minimidirektiivejä, jolloin kansallisesti voidaan säätää myös direktiiviä tiukemmasta suojelun tasosta. Yhteisölainsäädännön ja erityisesti ympäristölainsäädännön tehokkuutta vesittävänä on nähty muun muassa rangaistusten ja rangaistusasteikkojen suuri vaihtelu maasta toiseen. Rangaistuksia ei voida yleisesti pitää riittävinä, kun ne suhteutetaan rikosten vakavuuteen ja aiheutettujen vahinkojen suuruuteen. Koska jäsenvaltiot eivät ole rikossanktioiden osalta samalla viivalla, on Eurooppaan muodostunut eritasoisia järjestelmiä, jotka eivät ole yhdenmukaisia kaikille eurooppalaisille ja jotka ovat omiaan siirtämään rikollisuutta niihin osiin Eurooppaa, jossa sääntely ja valvonta eivät ole tehokkainta mahdollista. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 19.11.2008 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/99/EY ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin eli ns. ympäristörikosdirektiivin. Direktiivin tavoitteena on taata jäsenvaltioissa ympäristönsuojelun korkea taso säätämällä vähimmäisvaatimukset vakavien ympäristöä vahingoittavien tekojen rangaistavuudesta. Ympäristörikosdirektiivi julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 6.12.2008 ja jäsenvaltioiden tuli saattaa sen asettamat velvoitteet voimaan 12 kuukaudessa direktiivin voimaantulosta (26.12.2009) eli viimeistään joulukuussa 2010. Direktiivin säätämisen taustalla on ollut direktiivin (2) kohdan mukaisesti huoli ympäristörikosten lisääntymisestä ja niiden vaikutuksista, jotka ulottuvat yhä useammin niiden valtion rajojen ulkopuolelle, joissa rikokset tehdään. Kotimainen lainsäädäntö vastasi jo aikaisemminkin melko hyvin direktiivin vaatimuksiin. Joitain muutoksia tehtiin liittyen mm. oikeushenkilön rangaistusvastuun alan laajentamiseen, rikoslain 48 luvun 1 :n ympäristön turmelemiseen ja rikoslain 48 a luvun 5 :n luonnonsuojelurikokseen. Oikeusministeriö selvitti ja valmisteli esitetyt muutokset. 3.3 Suomen ympäristörikoslainsäädäntö Ympäristörikoksista säädetään sekä rikoslaissa että monessa ympäristöä koskevassa erityislaissa. Rangaistusarvoltaan vakavimmat, vankeusuhkaiset tekomuodot on koottu rikoslain (RL) 48 lukuun. Rangaistusasteikot vaihtelevat teon vakavuuden mukaan sakosta enintään kuuteen vuoteen vankeutta. Sijainti rikoslaissa korostaa tekojen moitittavuutta. Rikoslain ulkopuolissa, varsinaisessa ympäristölainsäädännössä esimerkiksi jätelaissa, vesilaissa, luonnonsuojelulaissa ja ympäristönsuojelulaissa on lukuisia erilaisia ympäristöä koskevia rikkomuksia, joista voidaan tuomita vain sakkoa. RL 48 luvun ympäristörikoksiin sovelletaan myös oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevia RL 9 luvun säännöksiä yhteisösakosta. RL 48a luvun luonnonvararikokset ovat läheistä sukua ympäristörikoksille. Ne ovat sellaisia metsästykseen, kalastukseen ja metsään käsittelyyn liittyviä tekoja, joista voidaan tuomita

9 myös vankeuteen. Yhteisösakko ei näissä asioissa ole mahdollinen. Vähäisemmistä rikkomuksista säädetään metsästyslaissa, kalastuslaissa ja metsälaissa. Todettakoon myös, että menettämisseuraamuksia koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi ympäristö- ja luonnonvararikoksiin. Samoin laiton hyöty tulee niissäkin tuomita valtiolle menetetyksi. Kyse voi silloin olla esim. laittomalla menettelyllä säästettyjen jätteenkäsittelykustannusten korvaamisesta. 3.4 Lainsäädännön muutoksia Ympäristön suojelemiseksi, ympäristövahinkojen ennalta estämiseksi ja viranomaisten toimintaedellytysten parantamiseksi aluksista aiheutuvan ympäristön pilaamisen ehkäisemisestä annettuun lakiin (300/1979) lisättiin 1.4.2006 lukien säännökset hallinnollisesta öljypäästömaksusta. Alusjätelainsäädännön kokonaisuudistus on ollut käynnissä useita vuosia ja sen valmistuttua vuonna 2009 hallinnollista öljypäästömaksua koskevat säännökset siirrettiin lähes muuttumattomina 1.1.2010 voimaan tulleeseen uuteen merenkulun ympäristönsuojelulakiin (1672/2009). Hallinnollisen öljypäästömaksujärjestelmän kannalta merkittävänä uudistuksena voidaan pitää Ahvenanmaan maakuntahallituksen loppuvuodesta 2009 hyväksymää maakuntalain muutosta, jolla hallinnollista öljypäästömaksua koskeva sääntely ulotettiin koskemaan myös Ahvenanmaan aluetta. Maakuntalain muutos tuli voimaan 1.1.2010 lukien. Öljypäästömaksun määräämiseen liittyvät tehtävät Ahvenanmaalla siirrettiin Rajavartiolaitokselle muuttamalla Rajavartiolaitoksen tehtävistä Ahvenanmaan maakunnassa annettua tasavallan presidentin asetusta. Kappaleessa 3.2 mainittu ympäristörikosdirektiivi aiheutti muutoksia terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia koskevaan rikoslain 44 lukuun siten, että lukuun lisättiin uusi 17, joka koski oikeushenkilön rangaistusvastuuta. Ympäristörikosdirektiivin täytäntöönpanon katsottiin edellyttävän oikeushenkilön rangaistusvastuun ulottamisen ydinenergian käyttörikokseen (10 ), räjähderikokseen (11 ) ja varomattomaan käsittelyyn (12 ), joiden perusteella ei yhteisösakkovaatimusta voinut aikaisemmin esittää. Ympäristön turmelemista koskeva rikoslain 48 luvun 1 :ää muutettiin siten, että kumotun otsonikerrosta heikentävistä aineista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2037/2000 tilalle vaihdettiin uusi korvaava asetus (EY) N:o 1005/2009. Pykälään lisättiin myös uusi ns. pesuaineasetus (Pesuaineista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 608/2004), ja ainoastaan sen 3 ja 4 artiklat uusiksi säännöksiksi, joiden vastainen menettely kriminalisoitiin rikoslain 48 luvun 1 :n mukaisesti. CITES-asetuksen vastaiset teot säädettiin rangaistaviksi rikoslain 48 luvun 5 :ssä luonnonsuojelurikoksina, koska aikaisemmin vain luonnonsuojelurikkomuksina rangaistavat CITES-asetuksen vastaiset teot eivät voineet tulla kysymykseen oikeushenkilön rangaistusvastuuta määrättäessä. Lisäksi tehtiin muita joitain pieniä muutoksia. Muutokset tulivat voimaan 25.12.2010. Rikoslain 48 a luvun luonnonvararikoksiin lisättiin uusi 1 a törkeästä metsästysrikoksesta, joka tuli voimaan 1.4.2011. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomitaan, jos rikos on tehty erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tai rikoksen kohteena on ollut suuri määrä riistaeläimiä. Lisäksi törkeänä pidetään rikosta, jolla tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai joka on tehty erityisen suunnitelmallisesti. Metsästysrikos arvioidaan törkeäksi myös siinä tapauksessa, että laittomasti on tapettu ahma, ilves, karhu, metsäpeura, saukko tai susi taikka vahingoitettu sellaista. Edellytyksenä törkeästä metsästysrikoksesta tuomitsemiselle

10 on lisäksi aina, että teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistus on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Lakiin otettiin myös uusi 4 a törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä. Seuraamus törkeästä teosta on sakkoa tai enintään kolme vuotta vankeutta. Perusmuotoisen laittoman saaliin kätkemisen enimmäisrangaistus nousi nykyisestä kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen vankeutta. Laittoman saaliin kätkeminen käsittää muun muassa saaliin kuljettamisen, välittämisen tai myymisen. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomittava määrätään aina metsästyskieltoon, ellei erityisen painavia syitä jättää kieltoa määräämättä ole. Metsästyskielto törkeästä teosta on kestoltaan vähintään kolmen ja enintään kymmenen vuoden pituinen. Ympäristörikoksiksi (ainakin ympäristöavainsyyttäjien tehtäväalueeseen kuuluviksi) katsotaan myös rikoslain 17 luvun eläinsuojelurikospykälien vastaiset menettelyt. Eläinsuojelurikoksia koskevia säännöksiä uudistettiin 1.3.2011 voimaantulleella lailla, jonka merkittävin uudistus oli törkeää eläinsuojelurikosta koskevan 14 a :n säätäminen. Törkeä eläinsuojelurikos on kyseessä, jos rikos on tehty erityisen raa'alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohteena on huomattavan suuri määrä eläimiä tai sillä tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä. Teon tulee lisäksi olla kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistus on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomittu määrätään samalla eläintenpitokieltoon. Tuomioistuin voisi kuitenkin jättää kiellon määräämättä, jos siihen on erityisiä perusteita. Eläintenpitokiellon sisältöön tuli myös joitain muutoksia. Lisäksi säädettiin eläintenpitokieltorekisteristä. Uusi jäteverolaki tuli voimaan 1.1.2011. Uuden jäteverolain keskeisenä tavoitteena on veropohjan laajentaminen: jäteveron tasoa korotettiin aikaisemmasta 30 eurosta 40 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle vuoden 2011 alun jälkeen ja 50 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle vuodesta 2013 lähtien. Jätevero muuttui koskemaan niitä kaatopaikalle toimitettavia jätteitä, joiden hyötykäyttö on teknisesti ja ympäristöperusteisesti mahdollista. Veron piiriin kuuluvat sekä yleiset että yksityiset kaatopaikat. Jäteveron verovelvollisuutta koskevia säännöksiä on selkeytetty. Verovelvollinen on edelleen kaatopaikan pitäjä ja vero kohdistuu edelleen vain jätteen kaatopaikkakäsittelyyn muu jätteiden käsittely, kuten jätteenpoltto tai käsittely ongelmajätelaitoksissa, jää edelleen lain soveltamisalan ulkopuolelle. Kaatopaikkana ei pidetä myöskään alle kolme vuotta kestävää jätteen väliaikaista varastointipaikkaa, maankaatopaikkaa eikä jätteiden kompostointi- tai hyödyntämisaluetta, edellyttäen, että tällainen alue on eroteltu selvästi kaatopaikasta. Verovelvollisuuden syntymisen kannalta on oleellista, milloin jätteiden sijoittamisessa katsotaan olevan kyse kaatopaikan pitämisestä. Kaatopaikan pitäjällä tarkoitetaan sitä, joka kulloinkin vastaa kaatopaikasta. Kaatopaikan pitäjä on kaatopaikkaa koskevan ympäristöluvan haltija tai jos luvan hakeminen on laiminlyöty, sen hakemiseen velvollinen. Sellainen jätteen sijoittaminen luontoon, joka ei ole ympäristöluvanvaraista kaatopaikkatoimintaa, ei synnyttä myöskään velvollisuutta maksaa jäteveroa. Jäteverotuksen toimittamisesta ja sen valvonnasta huolehtii edelleen Tullilaitos. Kaatopaikan pitäjän on tehtävä ennen kaatopaikkatoiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus tulliviranomaiselle verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten. 3.5 Ympäristörikosten erityinen vanhentumisaika Suomen rikoslain 8 luvun mukaan rikos vanhenee kymmenessä vuodessa, jos rikoksen ankarin rangaistus on yli kaksi vuotta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta. Rikos

11 vanhenee viidessä vuodessa, jos sen ankarin rangaistus on yli vuosi ja enintään kaksi vuotta vankeutta. Ympäristön turmelemisen maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta, mutta rikoslain 8 lukuun on ympäristön turmelemisen osalta säädetty erityinen 10 vuoden vanhentumisaika. Esimerkiksi Keskusrikospoliisissa otettiin esitutkintaan vuonna 2008 Uudellamaalla tapahtunut rakennuspurkujätteen ns. läjitystapatus, jonka viimeisimmänkin osateon tapahtuma-ajaksi esitutkinnassa tarkentui vuosi 2002. Koska kyseessä ei katsottu olevan ympäristön turmelemisrikoksen törkeän tekomuodon, olisi kyseinen epäilty rikos ollut rikoslain normaalin vanhentumisajan puitteissa rikosoikeudellisesti vanhentunut jo sen esitutkinaan kirjaamishetkellä. Mikäli rikos on vanhentunut, esitutkintaa ei voida toimittaa eikä rikoksesta enää tuomita rangaistusta. Ympäristön turmelemisen erityisen kymmenen vuoden vanhentumisajan johdosta tämän asian esitutkinta voitiin suorittaa ja asia saattaa syyteharkintaan. Kyseisen rikosasian pääkäsittely pidetään keväällä 2011. Lisäksi asian esitutkinnassa käytettiin turvaamistoimia, joiden perusteella rikoksesta epäillyltä on ollut vakuustakavarikossa kaikkiaan lähes 200 000 euron omaisuus. Kyseinen vakuustakavarikko on määrätty ympäristörikostapahtumapaikan ennallistamiskulujen kattamiseksi ja muun asiassa aiheutetun vahingon korvaamiseksi. 4 Valvonta 4.1 Ympäristölainsäädännön valvonta Ympäristölakien valvonta Suomessa kuuluu pääsääntöisesti alueelliselle Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) sekä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille. ELY-keskuksen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivalta valvonta-asioissa on osittain päällekkäistä. Myös Suomen ympäristökeskuksella on tiettyjä valvontatehtäviä. Valvontaviranomaisella on havaitessaan lainvastaisen tilan velvollisuus ryhtyä toimiin tilanteen saattamiseksi lailliseksi. Valvontaviranomainen toimii valvonta-asioissa ko. valvottavan lain ja hallintolain säännösten mukaisesti. Mahdollisia tapoja edetä valvontaasiassa ovat mm. selvityspyyntö, tarkastus (tarkastuspöytäkirja mahdollisine kehotuksineen), kehotus ja hallintopakkomääräys. ELY-keskukselle kuuluu ympäristönsuojelulain, luonnonsuojelulain, vesilain ja jätelain lupaja valvontatehtäviä. ELY-keskuksen yleisenä tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua, valvoa yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa sekä kantaa ja vastata tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa. Tehtävistä on säädetty ympäristöhallinnosta annetussa laissa. Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaan ELY-keskus voi olla asianomistaja ympäristörikosasioissa, jos yleistä etua on loukattu. Ympäristönsuojelulaissa sekä ympäristönsuojelun erityislainsäädännössä on kunnille määrätty keskeisiä lupa- ja valvontatehtäviä. Kunnissa ympäristölainsäädännön mukaisista lupa- ja valvontatehtävistä vastaa kunnanvaltuuston asettama ympäristösuojeluviranomainen, joka usein on kunnan ympäristölautakunta. Suomen ympäristökeskus toimii lupa- ja valvontaviranomaisena kansainvälisissä jätteenkuljetusasioissa sekä eräissä kemikaalilain mukaisissa ympäristönsuojeluun

12 liittyvissä tehtävissä. Suomen ympäristökeskus hoitaa myös uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES), sekä valaiden ja hylkeiden suojelua koskevan lain mukaisista lupa-asioista ja vastaa alusten laittomien öljypäästöjen valvonnasta sekä ympäristövahinkojen torjuntatehtävästä. Eri lakien mukaisten tehtävien hoitamisen kehittämisen ja ohjaamisen ohella Ympäristöministeriö voi antaa valvontaviranomaisille tarkempia valvontaohjeita ympäristönsuojelulain nojalla. Ympäristöministeriö on antanut ensisijaisesti alueellisille ympäristökeskuksille suunnatun ympäristölupien valvontaa koskevan ohjeen. Ohje tuli voimaan 25.11.2005. 4.2 Rajavartiolaitos Rajavartiolaitos on muiden lakisääteisten tehtäviensä ohella toimivaltainen ympäristörikosten ja luonnonvararikosten esitutkinnassa. Rajavartiolaitos valvoo muun muassa metsästyslain (615/1993), kalastuslain (286/1982) luonnonsuojelulain (1096/1996), ympäristönsuojelulain (86/2000), muinaismuistolain (295/1963) ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) noudattamista. Käytännössä Rajavartiolaitos on suorittanut pääosin luonnonvararikosten esitutkintaa ja niiden osalta lähinnä metsästys- ja kalastusrikosten sekä edellä mainittujen aineellisten Rajavartiolaitoksen valvontavastuulla olevien lakien mukaisten rikkomusluontoisten tekojen tutkintaa. Rajavartiolaitoksen esitutkintaan saapuneiden ympäristö- ja luonnonvararikosten määrä on ollut viime vuosina edelleen kasvussa aiempiin vuosiin verrattuna. Vuonna 2009 Rajavartiolaitoksen esitutkintaan saapui yhteensä 219 ja vuonna 2010 yhteensä 243 ympäristö- ja luonnonvararikosta tai rikkomusta. Rajavartiolaitoksessa tutkintaan tulleet rikokset ovat olleet tyypillisesti niitä, jotka paljastuvat Rajavartiolaitoksen rajanylityspaikkojen ulkopuolella suorittaman rajojen valvonnan yhteydessä. Rajavartiolaitoksella on erittäin hyvät edellytykset ympäristöön liittyvän valvonnan suorittamiseen, koska valvontatoimintaa tehdään niin maalla, merellä kuin ilmassakin ja käytössä on asianmukainen kalusto tehtävien suorittamista varten. Ympäristörikoksia tulee Rajavartiolaitoksen tietoon myös sivullisten ilmoitusten perusteella. Rajavartiolaitoksen puuttumiskynnys ympäristörikoksiin on matala. Kaikkiin Rajavartiolaitoksen tietoon tulleisiin ympäristörikoksiin puututaan ja oman toimivallan piiriin kuuluvat tapaukset pyritään tutkimaan itse. Rajavartiolaitoksen tietoon tulleiden oman toimivallan ulkopuolelle jäävien rikosten osalta tehdään ilmoitus toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Rajavartiolaitos voi myös poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain (687/2009) 2 2 momentin nojalla suorittaa poliisin tai tullin tehtäväalueeseen kuuluvaan kiireellisen rikostorjuntaan liittyvän toimenpiteen näiden puolesta käyttäen omia säädettyjä toimivaltuuksiaan, jos toimenpidettä ei voida viivyttää. Toimenpiteestä ilmoitetaan ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle. Edellä mainittujen esitutkintaviranomaisten yhteistoimintaa koskevalla lailla turvataan viranomaisten toiminnan joutuisuus sekä niille säädettyjen tehtävien tehokas suorittaminen. Rajavartiolaitos ja poliisi ovat myös muodostaneet yhteisiä tutkintaryhmiä erityisesti metsästysrikosten tutkinnan tehostamiseksi. Rajavartiolaitos vastaa öljypäästöjen valvonnasta toimialueellaan merialueilla sekä osallistuu onnettomuustilanteissa öljyntorjuntaan. Öljypäästövalvonnan tavoitteena on Suomen merialueilla havaittujen päästöjen osalta laittoman toiminnan keskeyttäminen, torjuntatoimenpiteiden aloittaminen, hallinnollisen öljypäästömaksututkinnan turvaaminen sekä asiassa suoritettavan esitutkinnan turvaaminen. Valvontaa suoritetaan Rajavartiolaitoksen ilma-aluksilla, Dornier-lentokoneilla ja helikoptereilla, merialueilla

13 päivittäin. Partiot lennetään kattavasti Suomen merialueilla ja talousvyöhykkeellä. Lisäksi lentovalvontaa on sovitettu yhteen sekä Ruotsin että Viron viranomaisten kanssa ja valvontaa suoritetaan osin myös edellä mainittujen maiden merialueilla. Dornier-lentokoneet on varustettu erityisesti öljypäästöjen valvontaan soveltuvalla laitteistolla. Rajavartiolaitoksen valvontalentokoneiden ympäristövalvontalaitteet uusittiin vuonna 2009. Uudistuksen myötä valvontalaitteiston tekninen suorituskyky parani entisestään. Laitteistoon hankittiin myös uusia ominaisuuksia kuten alusten AIStunnistetiedon vastaanottomahdollisuus sekä satelliittitiedonsiirtolinkki. Helikopteripartioissa ympäristövahinkojen havainnointi perustuu edelleen aistitähystykseen. Valvontaa tuetaan satelliittivalvontajärjestelmällä, jonka käyttö on vaikuttanut osaltaan valvonnan tehostumiseen. Kuva 1 Rajavartiolaitoksen alus (Rajavartiolaitos). 4.3 Tullilaitos Suomen tullin rooli ympäristönsuojelussa kytkeytyy pääasiassa erilaisten tuonti- ja vientirajoitusten valvonnan kautta toteutettavaan ympäristönsuojeluun. Tuonti- ja vientirajoituksia on säädetty joko EU-asetuksilla tai kansallisilla laeilla ja asetuksilla. Rajoitusten taustalla ovat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä ihmisten terveyden turvaamisen ohella ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Ympäristönsuojelu ilmenee eri tavoin tuonti- ja vientirajoituksissa. Esimerkiksi jätteiden kuljetuksia sekä ydinaineita ja radioaktiivisia aineita koskevat rajoitukset on säädetty suojelemaan koko maailman ympäristöä. Myös otsonikerrosta tuhoavia aineita koskevien tuonti- ja vientirajoitusten valvonnan tarkoituksena on suojella otsonikerrosta kaikkialla maailmassa.

14 Uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien tuonnin, viennin ja kauttakuljetuksen valvonta Uhanalaisten kasvilajien ja niistä saatavien tuotteiden, jotka on tarkemmin määritelty CITES -sopimuksen (villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES), Washington 3.3.1973) liiteosissa, tuonti vienti ja kauttakuljetus ovat luvanvaraista. Valtaosa ns. CITES -tuotteista tuodaan Euroopan unioniin kolmansista maista, joten tuontirajoituksella suojellaan näiden maiden ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta. CITES -vientirajoituksella taas suojellaan ympäristöä EU:n sisällä, vaikka suurin osa uhanalaisten kasvien ja eläinten kaupasta suuntautuukin kehitysmaista teollisuusmaihin. Suomessa Tullilaitoksen tehtävänä on valvoa edellä mainitun CITES -sopimuksen mukaisten uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien kansainvälistä kauppaa koskevien määräysten noudattamista. CITES -tavaroiden vähäistä takavarikkomäärää Suomessa voidaan selittää Suomen maantieteellisellä sijainnilla sekä sillä tosiasialla, ettei eksoottisten eläinten pito lemmikkieläimenä ole täällä muodikasta. Vaarallisten aineiden, säteilevien kuljetusten ja jätteiden kuljetusten valvonta Tullilaitoksen tehtäviin kuuluu myös vaarallisten aineiden sekä kansainvälisten jätteiden kuljetuksien valvonta. Tullilaitos on järjestänyt vaarallisten aineiden tiekuljetuksiin ja ADRkuljetuksiin kohdistettavia tehotarkastuksia, joiden lisäksi se on osallistunut Suomen ympäristökeskuksen EU/ETA-laajuisiin jätteensiirtojen valvontaoperaatioihin. Lisäksi on syytä mainita, että Suomen rajavalvonta on Euroopan huippuluokkaa, ja erilaisia valvontajärjestelmiä on kehitetty viime vuosina merkittävästi. Jäteveron kantaminen Tullilla on myös merkittävä verotuksellinen rooli ympäristönsuojelun alueella, sillä tulli kantaa jäteverolain mukaisesti jäteveroa kaatopaikalle toimitetusta jätteestä. Viime vuosina on paljastunut useita tapauksia, joissa jätteitä on läjitetty joko käytöstä poistetuille tai täysin laittomille kaatopaikoille antamatta tästä toiminnasta minkäänlaisia veroilmoituksia Tullille. Jäteverokysymykset ovat kuitenkin tällaisissa tapauksissa muodostuneet hyvin haasteellisiksi: laitonta kaatopaikkaa ei jäteverolain tulkintojen mukaan ole pidetty laissa tarkoitettuna kaatopaikkana, josta voitaisiin kantaa jätevero eli veropetostutkintakin tulee tällöin poissuljetuksi. Laittomasta toiminnasta koitunut kustannussäästö on kuitenkin mahdollista takavarikoida rikoshyötynä (poliisin suorittaman ympäristörikostutkinnan yhteydessä). Uusi jäteverolaki (1126/2010) tuli voimaan 1.1.2011, mutta tilanne laittomien kaatopaikkojen jäteverottamisen osalta lienee edelleen ongelmallinen. 4.4 Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin valvonta Turvatekniikan keskuksen (TUKES) tehtävänä on teknisen turvallisuuden ylläpitämiseksi mm. valvoa, tarkastaa ja myöntää luvat laajamittaista vaarallisten kemikaalien teollista käsittelyä varten. Tukes suorittaa onnettomustutkintaa ja kerää tiedot toimialalla tapahtuneista onnettomuus- ja vahinkotapauksista sekä vaaratilanteista vaurio- ja onnettomuusekisteriin (VARO). Vaarallisten kemikaalien vähäisen teollisen käsittelyn ja varastoinnin tehtävät keskittyvät kemikaalilain mukaisiin valvontatehtäviin.

4.5 Valvontaviranomaisten yhteistyö ja havaintoja valvonnan toimivuudesta 15 ELY-keskukset ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset tekevät säännöllistä valvontayhteistyötä, koska ko. viranomaisten tehtävät ovat samankaltaisia ja osin päällekkäisiä. Myös ympäristönsuojeluasetuksen 29 edellyttää, että valvontaviranomaisten on oltava keskenään riittävässä yhteistyössä. Yhteistyötä on kuitenkin syytä edelleen kehittää ja työnjakoa selkiyttää. Tämä on tärkeää erityisesti resurssien oikean kohdentamisenkin vuoksi. Ympäristöviranomaiset, poliisi, Rajavartiolaitos, tullilaitos ja pelastusviranomaiset tekevät yhteistyötä ympäristöasioissa tapauskohtaisesti. ELY-keskuksilta saatujen tietojen mukaan yhteistyö poliisin kanssa on tullut avoimemmaksi ja tiivistynyt. Suunnitelmallista yhteistyötä ei harjoiteta. Yhteistyötä on syytä kehittää mm. molemminpuolisia virka-aputilanteita ajatellen. 5 Viranomaisten tietoon tulleet ympäristörikokset 5.1 Ympäristörikosten käsittelyketjusta Kaikki ympäristörikokset eivät tule viranomaisten tietoon tai lainkäytön piiriin. Vain osa ympäristörikoksista ilmoitetaan poliisille. Mitä haitallisemman ja näkyvämmän ympäristöllisen seurauksen aiheutumisesta on kysymys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä asia saatetaan myös poliisin tietoon ja esitutkintaan. Huomaamatta jäävät usein sellaiset rikokset, joista ei näy ulkoista päästöä tai joista ei saada muuta konkreettista havaintoa. Laitos voi kuitenkin toimia ympäristölainsäädännön vastaisesti esim. kiertämällä luvanvaraisuussäännöksiä tai "ajamalla" laitosta luvanvastaisesti ja saamalla täten taloudellista hyötyä. Juuri pelkän taloudellisen hyödyn liittyessä ympäristörikokseen ne jäävät useimmiten piilorikollisuudeksi. Tieto poliisille voi tulla kolmea eri kautta, useimmiten yksityiseltä kansalaiselta, melko usein valvontaviranomaisen, kunnallisen tai valtiollisen, ilmoituksena sekä toisinaan myös poliisin omana havaintona esimerkiksi tavanomaisen valvonnan yhteydessä. Valvontaviranomaisen tulee pääsääntöisesti tehdä ilmoitus toimialallaan havaitsemastaan rikollisesta menettelystä. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä silloin, jos rikos on vähäinen ja jos sillä ole loukattu yleistä etua. Poliisin on toimitettava ilmoitetussa asiassa esitutkinta, jos on syytä epäillä, että rikos on tehty. Esitutkinnan toimittaa yleensä tapahtumapaikan poliisilaitos, mutta asian laadun niin vaatiessa tutkintatoimet voidaan siirtää Keskusrikospoliisin suoritettavaksi. Ympäristörikokset edellyttävät lähes aina esitutkintaviranomaisen ennakkoilmoitusta syyttäjälle ja tämän osallistumista asian esitutkintaan. Myös tulli- ja Rajavartiolaitos suorittavat ympäristörikosasioissa esitutkintaa. Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista noin kolmannes selvitetään. Aina esimerkiksi jätteitä maastoon jättänyttä henkilöä ei pystytä saamaan selville. Rikoksen selvittyä asia toimitetaan syyttäjän syyteharkintaan. Syyttäjä päättää ensin siitä, onko joku syyllistynyt asiassa rikokseen, eli löytyvätkö todennäköiset syyt syytteen nostamiseen esimerkiksi näytön riittävyyden kannalta. Syyttäjä ratkaisee myös sen, mistä rikoksesta asiassa on kysymys, jolloin poliisin tätä koskeva arvio saattaa syyteharkintavaiheessa muuttua. Mikäli syyttäjä toteaa jonkun henkilön syyllistyneen rikokseen, hän päättää seuraavaksi onko syyte

16 nostettava vai onko asiassa tehtävä jollakin laissa erikseen mainitulla perusteella syyttämättäjättämispäätös. Jos syyte nostetaan, asia käsitellään paikallisessa käräjäoikeudessa (KO) ja mahdollisen muutoksenhaun johdosta edelleen hovioikeudessa (HO) sekä joskus harvoin myös korkeimmassa oikeudessa (KKO). 5.2 Rajavartiolaitoksen havaitsemat öljypäästöt Hallinnollinen öljypäästömaksu Yksi keskeisistä Rajavartiolaitoksen ympäristönsuojelullisista tehtävistä on osallistuminen alusöljypäästöjen ja muiden ympäristövahinkojen havainnointiin sekä onnettomuustilanteissa öljyntorjuntaan merialueilla ja talousvyöhykkeellä. Rajavartiolaitos on merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan ainoa viranomainen, joka määrää laittomasta alusöljypäästöstä hallinnollisen öljypäästömaksun. Ahvenanmaan maakuntalain viimeaikaisen muutoksen myötä öljypäästömaksusääntely on ulotettu koskemaan myös Ahvenanmaan maakunnan aluetta. Rajavartiolaitos huolehtii öljypäästömaksun määräämiseen liittyvistä tehtävistä myös Ahvenanmaan maakunnan alueella. Merenkulun ympäristönsuojelulain mukaan Rajavartiolaitoksen tulee määrätä öljypäästömaksu alukselle, joka päästää öljyä tai öljypitoista seosta aluevesillä tai Suomen talousvyöhykkeellä. Vain pienistä sekä määrältään että muilta ympäristöön kohdistuvilta vaikutuksiltaan vähäisistä päästöistä maksu voidaan jättää määräämättä. Talousvyöhykkeellä kauttakulussa olevan ulkomaisen aluksen osalta edellytetään lisäksi, että siitä aiheutuu Suomen luonnolle huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa. Lisäksi poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa öljyn päästäminen mereen on tapahtunut esimerkiksi hätävarjelu- tai pakkotilanteessa ihmishengen pelastamiseksi tai muussa senkaltaisessa hätä- tai onnettomuustilanteessa, voidaan maksu jättää määräämättä tai sitä alentaa. Öljynpäästömaksun suuruus määräytyy päästön määrän ja aluksen bruttovetoisuuden perusteella merenkulun ympäristönsuojelulain yhteydessä olevan maksutaulukon mukaisesti. Maksun määrääminen ei edellytä sen selvittämistä, kuka päästön aluksella aiheutti, ja toimiko hän tahallaan tai huolimattomasti. Rajavartiolaitoksen on kuitenkin hankittava objektiivista näyttöä siitä, että päästö on peräisin tietyltä alukselta eikä kyse ole edellä kerrotuista aivan poikkeuksellisista tilanteista. Rajavartiolaitos suorittaa hallinnollista öljypäästömaksumenettelyä varten tarvittavan tutkinnan ja lausuntoja päästöjen ympäristövaikutuksista sekä öljynäytteistä pyydetään tarvittaessa ympäristöviranomaisilta ja keskusrikospoliisilta. Rajavartiolaitoksessa hallinnollisen öljypäästömaksun määräämistoimenpiteet on keskitetty Turkuun Länsi-Suomen merivartiostoon, jonka johdolla tutkintatoimenpiteet maksun määräämiseksi suoritetaan. Edellä mainituissa tutkintatoimenpiteissä Länsi-Suomen merivartiostoa avustavat kaikki vartiolentolaivueen ja Suomenlahden merivartioston yksiköt.

17 Kuva 2 Rajavartiolaitoksen helikopteri (Rajavartiolaitos). Rikosoikeudelliset seuraamukset ja hallinnollinen öljypäästömaksu Merenkulun ympäristönsuojelulaissa alusöljypäästöjen valvonta ja mahdollinen esitutkinta on säädetty sekä Rajavartiolaitoksen että poliisin tehtäväksi. Merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvun 6 :n mukaan Rajavartiolaitoksella on valvontatoimivalta Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvun 8 :n mukaan poliisilla on valvontatoimivalta sisävesialueella sekä Suomen aluevesillä. Poliisi on vuoden 2010 loppuun saakka suorittanut laittomien öljypäästöjen varsinaisen esitutkinnan ja Rajavartiolaitos avustanut poliisia tutkinnoissa tarpeen mukaan. Rajavartiolaitos on kuitenkin viime vuosien aikana valmistellut yhdessä poliisin kanssa alusöljypäästöjen esitutkintavastuiden siirtämistä Rajavartiolaitokselle. Rajavartiolaitoksen ja Poliisihallituksen välinen yhteisymmärrysmuistio esitutkintavastuiden siirtymisestä allekirjoitettiin loppuvuodesta 2010 ja alusöljypäästöjen esitutkintavastuu aluevesillä ja Suomen talousvyöhykkeellä siirrettiin poliisilta Rajavartiolaitokselle yhteisymmärrysmuistiossa sovitun mukaisesti vuoden 2011 alusta lukien. Yhteisymmärrysmuistion mukaisesti poliisi suorittaa kuitenkin edelleen alusöljypäästöjen esitutkinnan sisävesialueilla sekä myös niissä tapauksissa, joissa esitutkintatoimenpiteiden laatu tai laajuus sitä edellyttää tai poliisi vaatii esitutkintaa siirrettäväksi itselleen esimerkiksi muuhun vakavaan rikokseen olevan liitynnän johdosta.

Rikosoikeudellinen järjestelmä on ensisijainen suhteessa hallinnolliseen öljypäästömaksuun. Mikäli oikeus on rikosprosessissa tuominnut jonkun rangaistukseen luvattomasta öljyn päästämisestä mereen, esimerkiksi ympäristön turmelemisesta, ei hallinollista öljypäästömaksua tule määrätä samalle taholle. Samalle taholle jo ennen langettavaa tuomiota määrätty hallinnollinen öljypäästömaksu tulee hakemuksesta poistaa. Ainuttakaan Rajavartiolaitoksen määräämää hallinnollisia öljypäästömaksua ei ole vielä toistaiseksi jouduttu poistamaan. 18 Havaitut öljypäästöt ja määrätyt öljypäästömaksut Rajavartiolaitoksen suorittama alusöljypäästöjen valvonta ulottuu Suomen merialueiden ja talousvyöhykkeen lisäksi Suomenlahdella Viron ja Pohjanlahdella Ruotsin merialueille. Alusöljypäästövalvonnan yhteydessä aluemerellä ja talousvyöhykkeellä verekseltään havaitut öljypäästöt saadaan tehokkaasti todennettua sekä saatettua päästön aiheuttaja hallinnollisen öljypäästömaksusääntelyn piiriin. Vuoden 2009 aikana Rajavartiolaitoksen tietoon tuli 100 mahdollista öljypäästöä merialueella, joista 61 kappaletta varmennettiin öljypitoisiksi päästöiksi. Merkittävän osan edellä mainituista öljypäästöhavainnoista Rajavartiolaitos sai muilta viranomaisilta ja yksityishenkilöiltä. Valtaosa muista kuin Rajavartiolaitoksen ilma-alusten havaitsemista öljypäästöistä sijaitsi rannikon läheisyydessä ja useimmiten näiden havaintojen syynä oli pieni, vahingon seurauksena mereen joutunut öljymäärä. Vuonna 2009 havaittiin Saaristomerellä yksi tähän asti suurimmista alusöljypäästöistä, kooltaan 4,5-5m 3. Kyseinen öljypäästö johti hallinnollisen öljypäästömaksun määräämiseen. Rajavartiolaitos aloitti vuonna 2009 neljä uutta hallinnollista öljypäästömaksututkintaa. Tutkintoja Rajavartiolaitos sai päätökseen 9 kappaletta, joista viidessä määrättiin euromääräinen hallinnollinen öljypäästömaksu. Helsingin käräjäoikeuden merioikeudessa oli vuonna 2009 vireillä kaksi valitusta koskien Rajavartiolaitoksen vuonna 2007 ja 2009 määräämiä öljypäästömaksuja. Toinen valituksista peruutettiin ja toisen osalta asian käsittely merioikeudessa on vielä kesken. Vireillä oleva valitus koskee edellä mainittua Saaristomerellä tapahtunutta öljypäästöä, josta määrättiin tähän mennessä suurin yksittäinen 22 588 euron suuruinen hallinnoinen öljypäästömaksu. Helsingin hovioikeus antoi huhtikuussa 2009 ensimmäisen ylemmän oikeusasteen ratkaisun hallinnollista öljypäästömaksua koskevassa valitusasiassa. Hovioikeus ei muuttanut merioikeuden vuonna 2008 tekemää ratkaisua, vaan pysytti Rajavartiolaitoksen tekemän maksupäätöksen kaikilta osin. Edellä mainittu hovioikeuden ratkaisu jäi lainvoimaiseksi. Vuoden 2010 aikana Rajavartiolaitoksen tietoon tuli 95 mahdollista öljypäästöä merialueella, joista 65 kappaletta varmennettiin öljypitoisiksi päästöiksi. Valtaosa päästöistä oli öljymäärältään pieniä, ja ne sijaitsivat saaristossa tai satama-alueilla. Aluemerellä ja talousvyöhykkeellä havaittiin yhteensä 8 öljypäästöä. Myös merialueilla yksittäisten päästöjen koko on vuonna 2010 pysynyt edelleen pienenä. Vuonna 2010 aloitettiin kuusi hallinnollista öljypäästötutkintaa hallinnollisen öljypäästömaksun edellytysten selvittämiseksi. Edellä mainituista tutkinnoista viisi saatiin päätökseen ja yhden tapauksen osalta tutkinta jatkuu edelleen vuonna 2011. Helsingin käräjäoikeuden merioikeudessa oli kuluvana vuonna 2010 vireillä kaksi valitusta koskien Rajavartiolaitoksen vuonna 2009 ja 2010 määräämiä öljypäästömaksuja. Edellä mainittujen asioiden käsittely jatkuu vuonna 2011.

Öljypäästömaksujärjestelmän toimivuus 19 Hallinnollista öljypäästömaksua koskeva lainsäädäntö on tullut voimaan 1.4.2006 lukien. Alusjätelainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä säädetyssä ja vuoden 2010 alusta voimaan tulleessa merenkulun ympäristönsuojelulaissa öljypäästömaksua koskevat säännökset säilytettiin lähtökohtaisesti ennallaan. Tärkeänä uudistuksena voidaan kuitenkin pitää Rajavartiolaitokselle oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi säädettyä jatkovalitusoikeutta merioikeuden ja hovioikeuden öljypäästömaksuvalituksiin antamista ratkaisuista. Lisäksi öljypäästömaksujärjestelmän kannalta merkittävänä uudistuksena voidaan pitää Ahvenanmaan maakuntalain muutosta, jolla hallinnollista öljypäästömaksua koskeva sääntely ulotettiin koskemaan myös Ahvenanmaan aluetta vuoden 2010 alusta lukien. Kokemukset hallinnollista öljypäästömaksua koskevasta ympäristönsuojelullisesta järjestelmästä ovat olleet erittäin positiivisia. Sääntelyn tavoitteena on ollut tehostaa öljyn tai öljypitoisen seoksen päästökiellon noudattamista ja kiellon yleistä vaikuttavuutta. Hallinnollisen öljypäästömaksun taloudellisen tuntuvuuden on arvioitu olevan sääntelyn ennalta ehkäisevän vaikutuksen kannalta keskeisin seikka. Vaikka viime vuosina Rajavartiolaitoksen havaitsemien öljypäästöjen määrä on pysynyt korkealla tasolla, on Suomen merialueilla ja talousvyöhykkeellä havaittujen päästöjen yhteenlaskettu öljymäärä kääntynyt laskuun. Muutos on osaltaan seurausta alusöljypäästöjen valvonnan tehostumisesta ja hallinnollisen öljypäästömaksujärjestelmän käyttöön otosta. Ennakoitua haasteellisemmaksi on kuitenkin osoittautunut vilkasliikenteisen aluemeren ja talousvyöhykkeen öljypäästöjen aiheuttajien osoittaminen ja riittävän näytön saaminen hallinnollisen öljypäästömaksun määräämiseksi. Parhaimmassa tapauksessa öljypäästön aiheuttaja jää kuitenkin verekseltään kiinni, jolloin öljypäästöt saadaan tehokkaasti todennettua sekä saatettua päästön aiheuttaja hallinnollisen öljypäästömaksusääntelyn piiriin. Silti näissäkin tapauksissa Rajavartiolaitoksen määräämä hallinnollinen öljypäästömaksu on saatettu riitauttaa ja saattaa asia oikeuskäsittelyyn Helsingin käräjäoikeudessa toimivaan merioikeuteen. Hallinnollinen öljypäästömaksu on rikosoikeudellista sakkorangaistusta huomattavasti tuntuvampi taloudellinen seuraamus. Yksittäiset Rajavartiolaitoksen määräämät öljypäästömaksut ovat vaihdelleet 4 278 euron ja 22 588 euron välillä. Uudessa merenkulun ympäristönsuojelulaissa on öljypäästömaksutaulukon mukaiset maksut säilytetty ennallaan. Rajavartiolaitoksen näkemyksen mukaan hallinnollisen öljypäästömaksujärjestelmän voimaan tulosta lukien muuttumattomana säilyneiden hallinnollisten öljypäästömaksujen maksutaulukon mukaisia euromääräisiä maksuja tulisi korottaa erityisesti öljypäästömaksujärjestelmän ennalta ehkäisevän vaikutuksen tehostamiseksi. 5.3 Poliisin tietoon tulleet ympäristörikokset Ympäristörikoksia koskevat rangaistussäännökset on koottu rikoslakiin siltä osin kun teosta voi seurata vankeusrangaistus. Lievempiä rangaistussäännöksiä on kuitenkin useissa muissa laeissa. Tämä vaikuttaa ympäristörikosten seurantaan kuin myös se mitkä rikokset on katsottava ympäristörikoksiksi. Lainsäädäntö sisältää rangaistaviksi useita tekoja, jotka tavalla tai toisella sivuavat myös ympäristöasioita. Kaikkia ympäristöön tavalla tai toisella liittyviä rikoksia on siksi vaikea kattavasti ottaa seurannassa huomioon. Poliisin tietoon tulleet ympäristörikokset esitellään tässä raportissa lakikohtaisesti kuten aikaisemmassa raportissa. Tiedot on koottu poliisin PolStat-järjestelmän avulla ja kaikki luvut kuvaavat epäiltyjen rikosten lukumäärää tammikuussa 2011 olleen tilanteen mukaan. Lakitekstit on löydettävissä esimerkiksi internetin kautta sivulta www.finlex.fi.