Tilinpäätös 1.1. 31.12.2017 Kojamo Oyj
Sisältö 1. Toteutamme strategian mukaista kasvua ja uudistamme rohkeasti asumista 2. Avainluvut katsauskaudelta 3. Toimintaympäristö 4. Liiketoiminta ja strategian eteneminen 5. Tulevaisuuden näkymät Retkeilijänkatu 1, Helsinki Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 2
Uudisrakentamisen huippuvuonna myös asumisen palvelukehitys vauhdittui Jatkoimme kiinteistöliiketoimintamme voimakasta uudistamista Kasvatimme Lumo-asuntojen määrää erityisesti uusia kohteita rakennuttamalla ja ryhdyimme kehittämään Lumo-brändistä paremman kaupunkiasumisen edelläkävijää. Aloitimme merkittäviä uudisrakennus- ja konversiohankkeita kasvukeskuksissa ja luovuimme strategiaamme sopimattomista asuntosijoituksista. Lisätäksemme kaupunkiasumisen tarjontaa hankimme Helsingin kaupungilta Metropolia-ammattikorkeakoulun käytössä olleita arvokiinteistöjä. Päämäärämme on jalostaa niistä moderneja kaupunkiasuntoja parhaille paikoille. Kiinteistökantamme käsitti vuoden lopussa 34 383 asuntoa, joista 95 % sijaitsee Suomen seitsemässä suurimmassa kaupunkikeskuksessa. Rakenteilla oli 1 525 asuntoa, valtaosa pääkaupunkiseudulla. Kasvutavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi jatkoimme rahoituspohjamme monipuolistamista ja vahvistamista. Julkinen luottoluokitus (Moody s Baa2 vakain näkymin) ja Irlannin pörssiin listattu 500 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina tukevat tavoitettamme investoida Lumo-koteihin kaupungistuvassa Suomessa. Paras asiakaskokemus ja asumisen palvelukehitys paremman kaupunkiasumisen keskiössä Kehitimme uusia ja kehitimme nykyisiä asumisen palveluita, muun muassa Lumotalkkarit, Pihakoutsi-liikuntapalvelut, Lumoyhteiskäyttöautot. Vahvistimme isännöitsijöiden roolia asumiskokemuksen rakentamisessa. Lumo-verkkokauppa kasvoi voimakkaasti ja sen kautta on tehty jo 4 000 vuokrasopimusta. Kaikki uudet ja vapautuvat Lumo-vuokraasunnot ovat vuokrattavissa Lumo-verkkokaupasta vuorokauden ympäri Avasimme Lumo-brändin avoimeksi palvelukehitysalustaksi ja kutsuimme eri kasvuvaiheessa olevia yrityksiä kehittämään asumisen palveluita yhdessä kanssamme. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 3
Olemme keskittyneet vahvasti markkinaehtoiseen toimintaan Viimeisen viiden vuoden aikana Kojamo on investoinut Lumo-liiketoimintaan Suomessa lähes 1,7 miljardia euroa. Asunnot, kpl 28,716 31,108 31,018 20,668 19,526 20,044 20,749 12,437 3,866 3,365 31.12.2013 31.12.2014 31.12.2015 31.12.2016 31.12.2017 Lumo-liiketoiminta VVO-liiketoiminta Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 4
Avainluvut tilikaudelta 2017 Bruttoinvestoinnit olivat 367,3 (696,0) milj. euroa. Liikevaihto oli 337,0 (351,5) miljoonaa euroa. Liikevaihto muodostuu kokonaisuudessaan vuokraustoiminnan tuotosta. Liikevaihdon lasku johtui 1 603 (9 011) vuokra-asunnon myynnistä vuosina 2016 ja 2017. Nettovuokratuotto oli 216,0 (222,0) milj. euroa. Taloudellinen vuokrausaste oli 96,7 (97,4) %. Asiakastyytyväisyys (nettosuositteluindeksi) oli 33 (29). Vuokra-asuntoja oli 34 383 (34 974) ja markkinaosuus noin 4 (4) %. Tilikauden päättyessä rakenteilla oli 1 525 (1 536) asuntoa. Myimme 1 603 (9 011) asuntoa tukeaksemme strategianmukaisen kiinteistökannan kehittämistä. Lumo-verkkokaupassa on vuokrattu jo yli 4 000 asuntoa. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 5
Liiketoiminta ja strategian eteneminen Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 6
Strategiaan kuulumattomien kiinteistöjen myynti laski liikevaihtoa Liikevaihto, M Tulos ennen veroja, M 400 350 300 346.6 356.5 370.9 351.5 337.0 350 300 250 Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutos Muut erät 224,7 289,7 126.4 266,7 140.5 250 200 154.4 200 150 150 146,5 120.3 163.3 100 50 100 50 75,9 75.9 70.3 126.2 0 2013 2014 2015 2016 2017 0 26.2 2013 0 2014 2015 2016 2017 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 7
Lumo-liiketoiminnan liikevaihto ja nettovuokratuotto kasvoivat edellisvuodesta Lumo-liiketoiminnan liikevaihto, M Lumo-liiketoiminnan nettovuokratuotto, M 350 250 300 291.1 307.2 200 190.3 201.2 250 200 150 174.3 176.4 208.8 150 100 101.6 111.8 134.6 100 50 50 0 2013 2014 2015 2016 2017 FAS 0 2013 2014 2015 2016 2017 FAS Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 8
Investoinnit Lumo-liiketoimintaan jatkuivat Bruttoinvestoinnit ja myydyt sijoituskiinteistöt, M Korjaustoiminta, M Bruttoinvestoinnit Myydyt sijoituskiinteistöt Ajanmukaistamisinvestoinnit Korjaukset 800 600 400 200 0-200 -400-600 -800 696.0 367.3 223.2 200.5 235.0-16.0-28.8-14.9-82.2-559.0 2013 2014* 2015** 2016 2017 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 92,3 83,8 78,6 68,4 46.5 61,0 48.4 49.5 39.1 35.6 45.8 35.4 29.1 29.3 25.4 2013 2014* 2015 2016 2017 *Konserni raportoi v. 2014 alkaen IFRS-lukuja. **Bruttoinvestointien laskentatapaa muutettu. Aikaisemmin esitetty rahavirran bruttoinvestoinnit, 31.12.2015 alkaen suoriteperusteiset investoinnit. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 9
Sijoituskiinteistöjen arvo kehittyy strategian mukaan Sijoituskiinteistöjen käypä arvo, M 5,000 4 710.2 4,500 4 298.9 4,000 3,500 3 351.1 3 708.8 3 999.2 M 31.12. 2017 31.12. 2016 Muutos Sijoituskiinteistöt 4 706,5 4 228,3 478,2 3,000 Myytävänä olevat sijoituskiinteistöt 3,7 70,6-66,8 2,500 Käypä arvo yhteensä 4 710,2 4 298,9 411,3 2,000 1,500 Käypään arvoon arvostaminen 126,2 163,3-37,1 1,000 500 0 2013 2014 2015 2016 2017 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 10
Toimintamme painopiste on seitsemällä suurimmalla kaupunkiseudulla Asuntojen määrä, %- osuudet Käypäarvo, %- osuudet Helsingin seutu 55,6 % Helsingin seutu 66,5 % Tampereen seutu 13,7 % Tampereen seutu 11,5 % Turun seutu 5,3 % Turun seutu 4,4 % Oulu 6,4 % Oulu 4,2 % Kuopion seutu 4,8 % Kuopion seutu 3,7 % Lahden seutu 4,4 % Lahden seutu 3,3 % Jyväskylä 4,6 % Muut 5,3 % Asuntoja yhteensä 34 383 Sijoituskiinteistöjen käypäarvo 4,7 Mrd. Jyväskylä 3,9 % Muut 2,5 % Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 11
Vuokrausaste Taloudellinen vuokrausaste, % Vaihtuvuus, % Ilman sisäisiä vaihtoja 100 98.5 98.1 97.6 97.4 96.7 40 90 80 70 35 30 27.6 28.6 60 50 25 20 21.2 21.6 23.7 40 30 20 15 10 10 5 0 2013 2014 2015 2016 2017 0 2013 2014 2015 2016 2017 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 12
Omavaraisuusaste säilyi vahvana Oma pääoma/osake, Omavaraisuusaste, % 300 250 209.16 213.30 234.85 251.20 275.39 45 40 35 41.3 40.0 41.1 40.7 41.3 200 30 150 25 20 100 15 50 10 5 0 2013 2014* 2015 2016 2016 *Konserni raportoi v. 2014 alkaen IFRS-lukuja. 0 2013 2014* 2015 2016 2017 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 13
Monipuolistimme rahoituslähteitä, säilytimme tasapainoisen maturiteettijakauman Konsernin lainajakauma 31.12.2017 Konsernin lainojen maturiteettijakauma, M 31.12.2017 35 % 0 % 2 % 11 % 0 % Korkotukilainat 253 M Vuosimaksulainat 0 M 700 600 500 612 51 % Lainat rahoituslaitoksilta 1174 M Joukkovelkakirjalainat 800 M Muut 3 M Yritystodistukset 53 M 400 300 200 100 166 213 228 181 120 303 144 93 62 161 Lainat yhteensä 2 283 M 0 Lainoissa nimellismäärät, Muut-erään sisältyy lainojen aktivoidut transaktiokulut. Sisältää VVO -segmentin lainat yhteensä 45 M, josta korkotukilainoja 32 M ja rahoituslaitoslainoja 13 M. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 14
Maltillinen LTV ja vahvat rahoituksen tunnusluvut LTV (Loan to Value), % Konsernin lainojen keskikorko, maturiteetti ja korkosidonnaisuusaika Konserni 60 50 40 48.6 46.8 39.8 47.1 46.0 % 2.8 2.6 Keskikorko, % Keskimääräinen laina-aika Keskimääräinen korkosidonnaisuusaika Vuotta 7.0 6.0 30 2.4 5.0 2.2 4.0 20 2.0 3.0 10 1.8 1.6 2.0 1.0 0 2013 2014 2015 2016 2017 1.4 31.12.2016 31.3.2017 30.6.2017 30.9.2017 31.12.2017 0.0 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 15
Strategiset avainluvut Avainluku Toteuma 2017 Tavoite 2021 Sijoituskiinteistöjen käypä arvo, miljardia euroa Asuntojen lukumäärä 4,7 34 383 6,0 38 000 Lumo-liiketoiminnan operatiivinen tulos/liikevaihto, % 32,5 32,0 Lumo-liiketoiminnan omavaraisuusaste, % 41,2 40,0 Nettosuositteluindeksi 33 40 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 16
Toimintaympäristö ja tulevaisuuden näkymät Toimialan toimintaympäristö Vuokra-asuntojen kysynnän odotetaan muuttoliikkeen vetämänä jatkuvan vahvana suurimmissa kasvukeskuksissa, vaikka tarjonta on lisääntynyt merkittävästi. Tarjonnan kasvu näkyy erityisesti vaihtuvuuden lisääntymisenä. Pellervon taloustutkimuksen ennusteen mukaan kasvukeskuksissa vuokrien nousu jatkuu, mutta viimeaikaista kehitystä maltillisempana. Tilastokeskuksen mukaan asuntojen hinnat nousivat tilikaudella verrattuna viime vuoteen. Erityisen voimakasta hintojen nousu oli pääkaupunkiseudulla. Kasvukeskusten ulkopuolella hinnat ovat viime vuosina jopa laskeneet. Hintojen nousu pääkaupunkiseudulla johtuu asuntojen vilkkaasta kysynnästä ja tonttien niukasta tarjonnasta. Kojamon näkymät vuodelle 2018 Kojamo arvioi nettovuokratuottojen vuonna 2018 olevan 219-232 miljoonaa euroa. Investoinnit uudistuotantoon ja asuntokannan ostojen ennakoidaan ylittävän 300 miljoonaa euroa. Kojamo arvioi operatiivisen tuloksen vuonna 2018 olevan 101-113 miljoonaa euroa. Näkymissä on otettu huomioon vuodelle 2018 suunniteltujen asuntojen myyntien ja ostojen vaikutukset, arvio vuokrausasteesta sekä rakenteilla olevien asuntojen määrä. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 17
Liitteet Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 18
Kojamo luo parempaa kaupunkiasumista kaikille Kojamo haluaa olla asumisen edelläkävijä ja parempaa kaupunkiasumista arvostavan asiakkaan ykkösvalinta. Uudistamme Lumo-brändimme kautta suomalaista vuokra-asumista ja teemme siitä entistä haluttavampaa. Toimimme seitsemällä suurimmalla kaupunkiseudulla ja vastaamme kaupungistuvan Suomen asumistarpeisiin. Kojamo-konserni omisti vuoden 2017 lopussa 34 383 (34 974) vuokra-asuntoa. Sijoituskiinteistöjen käypä arvo katsauskauden lopussa oli 4,7 (4,3) miljardia euroa. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 19
Strategiamme Megatrendit Missio Luomme parempaa kaupunkiasumista. Arvot Kaupungistuminen & kansainvälistyminen Väestön ikääntyminen & perhekokojen pienentyminen Visio 2021 Olemme asumisen edelläkävijä ja asiakkaan ykkösvalinta Ilo palvella Uudet teknologiat & digitalisoituminen Yksilöllisyys & yhteisöllisyys Ympäristö & kestävä kehitys Strategiset painopisteet Paras asiakaskokemus Omistaja-arvon pitkäjänteinen kehittäminen Johtava kestävässä kehityksessä Osaavin ja energinen työpaikka Hinku onnistua Rohkeus uudistaa Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 20
Toimintamme painopiste on seitsemällä suurimmalla kaupunkiseudulla Asuntojen jakauma Helsingin seutu 19 116 Tampereen seutu 4 697 Turun seutu 1 827 Oulu 2 187 Asuntoja 34 383 Asuntojen keskipinta-ala 55,6 m 2 Kuopion seutu 1 644 Lahden seutu 1 505 Kiinteistöjä 1 360 Asukkaita lähes 55 000 Jyväskylä 1 587 Muut 1 820 Talojen keski-ikä 31,2 v. Asuntoja 1,9 milj. asm 2 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 21
Yli 100 miljoonaa euroa verotuloja ja lähes 7 000 henkilövuotta Suomeen Konsernin verojalanjälki v. 2017 Tuloverot Kiinteistöverot Varainsiirtoverot Työnantajamaksut 21 % 4 % 5 % 27 % Investointeihin sisältyvä vähennyskelvoton alv Muihin hankintoihin sisältyvä vähennyskelvoton alv Maksettu alv 104,4 M 9 % Ennakkopidätykset palkoista 29 % 4 % 1 % Työllistävä vaikutus 6 971 henkilötyövuotta. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 22
Vastuullisuus on osa toimintaamme Henkilöstötyytyväisyystutkimuksen mukaan kojamolaisten tyytyväisyys on merkittävästi toimialan perustasoa paremmalla tasolla, AAA-luokkaa. Saimme Suomen innostavimmat työpaikat 2017 tunnustuksen ja sijoituimme Vastuullinen Kesäduuni 2017 kilpailussa ensimmäiseksi suurten yritysten sarjassa. Harmaan talouden torjuntamallit ylittävät lain vaatimukset. Arvio Kojamo-konsernin maksamista veroista ja veronluonteisista maksuista on yli 104 miljoonaa euroa. Ilmasto- ja ympäristöjohtaminen on tavoitteellista. Olemme Helsingin kaupungin ilmastokumppani ja ainoa suomalainen kiinteistöalan toimija Climate Leadership Coalitionissa. Suurimmat toimitilamme ovat WWF:n Green Office -sertifioituja. Kojamo liittyi valtakunnalliseen Vuokratalojen energiatehokkuussopimukseen (VAETS II) saavutettuaan vuonna 2016 päättyneen edellisen sopimuksen tavoitteet. Uuden kauden tavoitteena on 7,5 % energiansäästö vuoteen 2025 mennessä. Huomioimme kestävää kehityksen periaatteet kiinteistökannassamme. Energiankäytön seuranta ja ohjaus kattaa kaikki kiinteistöt. Edistynyt Leanheat-järjestelmä on käytössä 64 Lumo-talossa ja kehitämme Helsingin Kalasatamaan SunZebhankkeessa uuden ajan energiatehokasta asuintaloa. Tarjoamme asukkaillemme jakamistalouteen perustuvia palveluita, esimerkiksi yhteiskäyttöautoja valtakunnallisesti. Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 23
Konsernituloslaskelma M Liikevaihto Kiinteistöjen ylläpitokulut Korjaukset Nettovuokratuotto Hallinnon kulut Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut Sijoituskiinteistöjen luovutusvoitot ja -tappiot Vaihto-omaisuuden luovutusvoitot ja -tappiot Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutos Poistot ja arvonalentumiset Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Osuus osakkuusyritysten tuloksista Voitto ennen veroja Tilikauden verotettavaan tuloon perustuva vero Laskennallisten verojen muutos Tilikauden voitto 1-12/2017 1-12/2016 337,0 351,5-85,4-90,3-35,6-39,1 216,0 222,0-37,2-37,4 0,7-0,8 2,5-10,4 0,0 0,1 126,2 163,3-1,1-1,2 307,0 335,6-40,5-46,0 0,1 0,1 266,7 289,7-28,6-35,4-25,1-22,1 212,9 232,3 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 24
Tase M VARAT Pitkäaikaiset varat Konserni 31.12.2017 Konserni 31.12.2016 Aineettomat hyödykkeet 0,4 0,8 Sijoituskiinteistöt 4 706,5 4 228,3 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 31,0 31,0 Osuudet osakkuusyrityksistä 1,7 1,2 Rahoitusvarat 0,5 0,6 Pitkäaikaiset saamiset 5,3 5,6 Johdannaissopimukset 6,5 2,0 Laskennalliset verosaamiset 10,9 15,4 Pitkäaikaiset varat yhteensä 4 762,7 4 284,8 Myytävänä olevat pitkäaikaiset varat 3,7 70,7 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 0,6 0,9 Johdannaissopimukset 0,0 0,3 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 0,5 7,7 Myyntisaamiset ja muut saamiset 8,8 6,8 Rahoitusvarat 49,3 69,0 Rahavarat 117,8 132,0 Lyhytaikaiset varat 177,0 216,7 VARAT 4 943,5 4 572,2 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 25
Tase M Konserni 31.12.2017 Konserni 31.12.2016 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 58,0 58,0 Ylikurssirahasto 35,8 35,8 Käyvän arvon rahasto -23,7-40,2 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 17,9 17,9 Kertyneet voittovarat 1 950,6 1 788,0 Emoyhtiön omistajien osuus 2 038,6 1 859,5 Oma pääoma yhteensä 2 038,6 1 859,5 Pitkäaikaiset velat Lainat 2 109,8 1 796,1 Laskennallinen verovelka 478,3 453,4 Johdannaissopimukset 48,3 68,3 Varaukset 0,8 1,0 Muut pitkäaikaiset velat 14,8 7,1 Pitkäaikaiset velat yhteensä 2 652,0 2 325,9 Myytävänä olevat pitkäaikaiset velat 1,0 Lyhytaikaiset velat Lainat lyhytaikaiset 173,2 326,8 Johdannaissopimukset 0,2 0,9 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 9,1 9,9 Ostovelat ja muut velat 70,4 48,3 Lyhytaikaiset velat yhteensä 252,9 385,8 Velat yhteensä 2 904,9 2 712,6 OMA PÄÄOMA JA VELAT 4 943,5 4 572,2 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 26
Segmentti-informaatio Lumo 1-12/2017 Lumo 1-12/2016 VVO 1-12/2017 VVO 1-12/2016 Konserni 1-12/2017 Konserni 1-12/2016 Liikevaihto, M 307,2 291,1 30,4 61,5 337,0 351,5 Liikevoitto, M 295,2 316,8 11,8 18,1 307,0 335,6 Tulos ennen veroja, M 256,9 278,2 9,7 10,9 266,7 289,7 Tase, M 4 835,5 4 338,4 211,6 319,7 4 943,5 4 572,2 Oma pääoma, M 1 990,3 1 735,0 48,3 124,7 2 038,6 1 859,5 Omavaraisuusaste, % 41,2 40,0 22,9 39,1 41,3 40,7 Asunnot, lkm 31 018 31 108 3 365 3 866 34 383 34 974 Taloudellinen käyttöaste, % 95,6 96,2 98,0 98,2 95,8 96,4 Taloudellinen vuokrausaste, % 96,6 97,3 98,2 98,5 96,7 97,4 Vaihtuvuus, ilman sisäisiä vaihtoja, % 29,5 29,8 20,0 19,7 28,6 28,6 Henkilöstö keskimäärin 285 248 25 50 310 298 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 27
Rahoituksen avainluvut Konserni 31.12.2017 30.9.2017 30.6.2017 31.3.2017 31.12.2016 Omavaraisuusaste, % 41,3 40,2 38,8 40,6 40,7 Korkokate (interest cover) 4,2 4,1 4,2 4,5 4,8 LTV, % 46,0 45,9 46,6 45,6 47,1 Suojausaste, % 111 88 83 79 77 Keskikorko, % 2,0 2,0 1,9 2,1 2,0 Keskimääräinen laina-aika, vuotta 5,6 5,7 5,7 5,8 5,7 Keskimääräinen korkosidonnaisuusaika, vuotta 5,6 5,8 5,7 5,2 5,2 Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 28
Kiitos! Yhteystiedot: Toimitusjohtaja Jani Nieminen, puh. 020 508 3201 Talousjohtaja Erik Hjelt, puh. 020 508 3225 www.kojamo.fi Kojamo Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2017 29