Coloplastin paikallistoimistot

Samankaltaiset tiedostot
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Maailman valutuotanto

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti

Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä.

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Suosituimmat kohdemaat

Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011

Webinaari Kulttuuritietoinen ohjaus Sanna Matikainen, OAKK

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Tj Leif Fagernäs: Työehdot Suomessa ja kilpailijamaissa. EK-elinkeinopäivä Jyväskylä

METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014

Tasavallan presidentin asetus

vuoden aikana entinen puun tuontiennätys

RPM International Inc. Tukilinjan käyttöohjeet

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit vuosina 2018 ja 2017 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa)

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

N:o Liite 1. Seuraavien kolmansien maiden osalta komissio. ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita,

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Kuvio 1 Matematiikan kansalliset suorituspistemäärät

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Verkkolaskun hyödyntäminen myyntilaskuissa. Basware Experience - Käyttäjäpäivät

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky Paikallinen sopiminen, Joensuu

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Työvoimakustannustaso eri maissa 2003 "10 kärjessä", teollisuuden työntekijät, euroa/tunti

muutos *) %-yks. % 2017*)

Säädöskokoelman sopimussarjan numero. Alankomaat /1997 Ks. myös Alankomaiden Antillit ja Aruba Alankomaiden Antillit 63/2011

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

ALD Automotive PALAUTUSTARKASTUSOPAS

*) %-yks. % 2018*)

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit)

Käyttötilastot - maaliskuussa 2007

muutos *) %-yks. % 2016

Käyttötilastot - lokakuussa 2008

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2017 ja 2016 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa)

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2016 ja 2015 (sisältää räätälöidyt matkapaketit sekä pitkät risteilyt ilman lentoa).

ALD Automotive PALAUTUSTARKASTUSOPAS Hyötyajoneuvoille

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

koulutuksesta kuvaajia

Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja

Käyttötilastot - toukokuussa 2007

KANSAINVÄLISYYS TOIMINTATAPANA

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista Tilasto- ja tietovarastoryhmä

YLEISTIETOJA KOTKAN KAUPUNGIN ALUE

järjestys järjestys matkustajia osuus matkustajia osuus

Tervetuloa. Pikaopas. Kytke. Asenna. Nauti

Työmarkkinoiden kehitystrendejä Sähköurakoitsijapäivät

N:o PUNAINEN LIHA JA SIITÄ VALMISTETUT RAAKALIHAVALMISTEET SEKÄ JAUHELIHA

Suomen tulevaisuus 100 vuotta sitten

Käyttötilastot - toukokuussa 2008

Vähenevät toimeksiannot ja tuntuvat sähköistyksen lisäkustannukset. Rauli Werdermann, Schenker Oy

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti

x = ATA carnet hyväksytään / - = ATA carnet'ta ei väksytä / 1 =Kansallisten määräyten mukaan (lisätietoja Kauppakamarista)

menestykseen Sakari Tamminen

Analyysi korkeakoulutuksen opiskelijarahoituksesta Isossa-Britanniassa

N:o Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita

Kuopiossa asuvat ulkomaan kansalaiset 2018

Tilastokuvioita opintoetuuksien saajamääristä ja kustannuksista Tilastoryhmä

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Karttahuoneen karttavalikoima 2009

Case: Vahterus Oy Agentti- / Jälleenmyyjäverkosto

Transkriptio:

Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com Kongo, Egypti, Kenia, Marokko, Nigeria, Sudan, Tunisia (ranska, arabia, englanti) egdag@coloplast.com Libya (ranska, arabia, englanti) dzakch@coloplast.com Etelä-Afrikka (englanti) +27 0861 265 675 maanantai perjantai 8.30 16.30 customercaresa@coloplast.com Aasia Kiina (mandariinikiina, englanti) +86 400 700 7668 maanantai perjantai 8.00 20.00, lauantai sunnuntai 8.00 17.00 cn_care@coloplast.com Hong Kong (kantoninkiina, mandariinikiina, englanti) (maksuton*) +852 3628 7488 maanantai perjantai 9.00 12.30 ja 13.30 18.00 hkcare@coloplast.com Intia (hindi, englanti, kannada, malayalam, tamili, bengali ja telugu) (maksuton*) +91 1800 102 0550 maanantai perjantai 9.00 17.30 cin@coloplast.com Irak (ranska, arabia, englanti) egdag@coloplast.com

Israel (heprea, englanti, venäjä) (maksuton*) +972 1800 69 69 68 sunnuntai torstai 08:30 17:00 il.info@coloplast.com Japani (japani) (maksuton*) +81 0120 66 4469 maanantai perjantai 9.00 17.00 jpssi@coloplast.com Malesia, Filippiinit, Sri Lanka, Thaimaa (mandariinikiina, englanti, malaiji) +65 6235 5933 sgcare@coloplast.com Venäjä (venäjä, englanti) (maksuton*) +7 8 800 700 11 26 maanantai perjantai 8.00 20.00 info@coloplast.ru Singapore (mandariinikiina, englanti, malaiji) (maksuton*) +65 6235 5933 sgcare@coloplast.com Etelä-Korea (korea, englanti) +82 1588 7866 krhs@coloplast.com Taiwan (mandariinikiina, taiwan, englanti) (maksuton*) +886 0800 322 988 cntarc@coloplast.com Australia Australia ja Uusi-Seelanti (englanti) (maksuton*) +61 1800 653 317 (Australia), +64 0800 600 018 (Uusi-Seelanti) maanantai torstai 8.30 17.00, perjantai 8.30 16.00 aucare@coloplast.com Eurooppa Itävalta (saksa, englanti) +43 1 707 57 51-54 maanantai torstai 9.00 16.00, perjantai 9.00 12:00 beratungsservice.at@coloplast.com Belgia (ranska, hollanti, englanti, espanja, saksa, italia) (maksuton*) +32 0800 12888 maanantai perjantai 9.00 12.00 ja 13.00 16.00 cs.be@coloplast.com

Kroatia (kroaatti, englanti) (maksuton*) +385 0800 200 086 maanantai perjantai 8:00 16:00 informacije@coloplast.com Tšekin tasavalta (tšekki, englanti, saksa) (maksuton*) +420 800 100 416 info@coloplast.cz Tanska (tanska, englanti) +45 4911 1213 maanantai perjantai 8.30 15.00 dkmail@coloplast.com Suomi (suomi, ruotsi, englanti) +358 (09) 894 6750 maanantai perjantai 8.00 17.00 asiakaspalvelu@coloplast.com Ranska (ranska, englanti) (maksuton*) +33 1 56 63 18 21 maanantai perjantai 9.00 12.30 ja 13.30 18.00 contact.france@coloplast.com Saksa (saksa, englanti) (maksuton*) +49 0 800-780 90 00 maanantai torstai 9.00 17.00, perjantai 9.00 16.00 beratungsservice@coloplast.com Unkari (unkari, englanti) +36 1 226 6163, +36 1 226 1455 maanantai perjantai 9.00 17.00 betegtejekoztatas@coloplast.com Irlanti (englanti) (maksuton*) +44 1800 409 502 maanantai perjantai, 9.00 17.00 ja lauantai 9.00 12.30 Italia (italia, englanti) +39 800 064 064 chiam@coloplast.it Alankomaat (hollanti, englanti, saksa, arabia, ranska) (maksuton*)+31 0800 022 98 98 maanantai perjantai 8.30 17.00 nlcare@coloplast.com Norja (norja, englanti) +47 22 57 50 00 kundeservice@coloplast.com

Puola (puola, englanti) +48 800 269 579 centrum.pacjenta@coloplast.com Portugali (portugali, englanti) (maksuton*) +351 800 203 826 maanantai perjantai 8.30 18.00 global@spcare.pt Slovakia (slovakki, englanti) (maksuton*) +421 0800 159 159 skpla@coloplast.com Slovenia (Slovenian, English) (toll free*) +386 080 1007 Monday, Tuesday and Thursday, 9.00-13.00 slovenia@coloplast.com Espanja (espanja) (maksuton*) +34 900 21 04 70 maanantai torstai 8.30 13.30 ja 14.30 17.30, perjantai 8.30 14.00 escoloplastdirecto@coloplast.com Ruotsi (ruotsi, englanti) +46 300 33256 maanantai torstai 8.00 16.30, perjantai 8.00 12.00 ja 13.00 15.00 se@coloplast.com Sveitsi (saksa, ranska) (maksuton*) +41 0800 777 070 maanantai torstai 8.00 17.00, perjantai 8.00 16.00 consumercare@coloplast.com Iso-Britannia (englanti) (maksuton*) +44 0800 7831434 maanantai perjantai 9.00 17.00 ja lauantai 9.00 12.30 Iso-Britannia (Irlanti) (englanti) (maksuton*) +44 1800 409 502 maanantai perjantai 9.00 17.00 ja lauantai 9.00 12.30 Ukraina (venäjä, englanti) (maksuton*) +380 (44) 507 25 12 (toimisto), +380 (50) 469 22 90 (UANP) maanantai perjantai 8.00 17.00 uanp@coloplast.com Pohjois-Amerikka Kanada (ranska, englanti) (maksuton*) +1 1-866-293-6349 ca_conspec@coloplast.com

Yhdysvallat (englanti, espanja) (maksuton*) +1 888 726 7872 maanantai perjantai 7.00 19.00 (CST) samples@coloplast.com Meksiko (espanja, englanti) +55 11 05 05 69 maanantai perjantai 8.00 17.00 infomexico@coloplast.com Etelä-Amerikka Argentiina (espanja) (maksuton*) +54 0800 777 7008 maanantai perjantai 8.30 17.30 aras@coloplast.com Brasilia (portugali, englanti) +55 0800 2 858687 maanantai perjantai 8.00 20.00 br_coloplast@coloplast.com