EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2019 C(2019) 1815 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1369 täydentämisestä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden energiamerkinnän osalta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) FI FI
PERUSTELUT 1. DELEGOIDUN SÄÄDÖKSEN TAUSTA Ehdotuksen oikeudellinen ja poliittinen tausta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 2017/1369 1 (energiamerkintäpuiteasetus) muodostaa puitteet energiaan liittyvien tuotteiden energiamerkinnöille EU:n tasolla. Energiamerkinnät ovat keskeinen EU:n politiikan väline, jolla kuluttajille tiedotetaan sisämarkkinoilla olevien energiaan liittyvien tuotteiden energiatehokkuudesta ja muista ympäristönäkökohdista. Energiamerkin tunnistaa ja sitä käyttää 85 prosenttia eurooppalaisista 2. Komission tiedonannossa COM(2016) 773 final 3 (vuosien 2016 2019 ekosuunnittelua koskeva työsuunnitelma) esitetään luettelo tuotteista, jotka ovat ensisijaisia täytäntöönpanotoimenpiteiden kannalta ja jotka on valittu sen perusteella, miten voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti täysin avoimen prosessin tuloksena. Prosessin pohjalta laaditaan työsuunnitelmat, joissa esitetään täytäntöönpanotoimien kehittämisen ensisijaiset tavoitteet. Ekosuunnittelua koskeva työsuunnitelma vuosiksi 2016 2019 käsittää kylmäsäilytyslaitteet, joihin liittyy suora myyntitoiminto, ensisijaisena ryhmänä, jonka osalta työ on käynnissä. Useat uudet poliittiset aloitteet osoittavat ekosuunnittelu- ja energiamerkintäpolitiikan merkityksen laajemmassa poliittisessa kontekstissa. Tärkeimmät näistä ovat seuraavat: komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle ja Euroopan investointipankille COM(2015) 80 final 4 (energiaunionia koskeva puitestrategia), jossa peräänkuulutetaan kestävää, vähähiilistä ja ilmastoystävällistä taloutta; Pariisin sopimus 5, jossa vaaditaan uusia toimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi; Göteborgin pöytäkirja 6, jonka tavoitteena on hillitä ilman pilaantumista; komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle COM(2015) 614 final 7 (kiertotalouden toimintasuunnitelma), jossa korostetaan tarvetta sisällyttää korjattavuus, kierrätettävyys ja kestävyys ekologiseen suunnitteluun; 1 2 3 4 5 6 7 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1369, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2017, energiamerkintää koskevien puitteiden vahvistamisesta ja direktiivin 2010/30/EU kumoamisesta (EUVL L 198, 28.7.2017, s. 1). Study on the impact of the energy label and potential changes to it on consumer understanding and on purchase decisions LE London Economics ja IPSOS, lokakuu 2014. Komission tiedonanto: Ekologista suunnittelua koskeva työsuunnitelma (COM(2016) 773 final, Bryssel, 30.11.2016). Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, alueiden komitealle ja Euroopan investointipankille Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia (COM(2015) 80 final, Bryssel, 25.2.2015). https://unfccc.int/process/the-paris-agreement/what-is-the-paris-agreement. http://www.unece.org/env/lrtap/multi_h1.html. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle Kierto kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma (COM(2015) 614 final, Bryssel, 2.12.2015). FI 1 FI
päästökauppajärjestelmä (ETS) 8, jonka tarkoituksena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaasti. Ekosuunnittelu- ja energiamerkintäpolitiikan piiriin kuuluvien sähköä käyttävien tuotteiden energiankulutus vaikuttaa välillisesti kasvihuonekaasupäästöihin; komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle COM(2014) 330 final 9 (energiavarmuusstrategia), jonka tavoitteena on varmistaa vakaa ja runsas energiansaanti. Yleinen tausta Ekosuunnittelu- ja energiamerkintöjä koskevat lainsäädäntökehykset edustavat keppiin ja porkkanaan perustuvaa markkinamekanismia, jolla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä siten, että niillä on merkittävä vaikutus valintoihin, joita kuluttajat tekevät ostaessaan energiaa kuluttavia tuotteita. Näiden kahden poliittisen kehyksen ansiosta EU:n markkinoille voidaan saattaa tuotteita, jotka tekevät saman työn käyttäen noin viidenneksen vähemmän energiaa. Vuoteen 2020 mennessä energiatehokkuusmerkkien ja ekosuunnitteluvaatimusten odotetaan johtavan siihen, että EU:n energiasäästöt ovat noin 165 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (Mtoe), mikä vastaa suurin piirtein Italian vuotuista primäärienergian kulutusta. Suhteellisesti tarkasteltuna tämä vastaa mahdollista energiansäästöä, joka on noin yhdeksän prosenttia EU:n kokonaisenergiankulutuksesta, ja hiilidioksidipäästöjen mahdollista vähenemistä seitsemän prosenttia. Vuonna 2030 säästöt kasvavat 15 prosenttiin EU:n kokonaisenergiankulutuksesta ja 11 prosenttiin sen hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärästä. Suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteet (kuten supermarkettien kylmäkalusteet, juomakylmiöt, pienet jäätelöpakastimet, irtojäätelövitriinit ja myyntiautomaatit) ovat keskeisessä asemassa, kun halutaan varmistaa elintarvikkeiden laadun säilyminen elintarvikeketjussa unionin alueella ja tarjota kuluttajille sellaisia pilaantumattomia elintarvikkeita (kuten juomia), jotka tavanomaisesti nautitaan jäähdytettyinä. Nämä laitteet ovat kuitenkin merkittäviä energiankäyttäjiä ja kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajia. Niiden vuotuinen kulutus EU-28:ssa on noin 65 TWh, mikä on noin 0,46 % EU:n loppuenergian kokonaiskulutuksesta. Tätä tuoteryhmää koskeva työ alkoi vuosina 2004 2005. Kaupallisten kylmälaitteiden ekologista suunnittelua koskevassa ensimmäisessä taustaselvityksessä, joka tehtiin vuonna 2007, yksilöitiin suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden merkitykselliset ympäristönäkökohdat ja analysoitiin kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen kylmälaitteiden lainsäädännöllisiä, teknisiä, ympäristöön liittyviä, taloudellisia ja kuluttajakäyttäytymiseen liittyviä näkökohtia. Se osoitti, että energiansäästöpotentiaali on huomattava. JRC päivitti taustaselvitystä vuosina 2013 2014. Taustaselvitys ja sen ajantasaistus vahvistivat olemassa olevat ja kustannustehokkaat mahdollisuudet vähentää energiankulutusta. Nyt käsillä olevan ehdotuksen tavoitteena on ottaa käyttöön kaupallisten kylmälaitteiden energiamerkintä, jotta suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteita hankkivat kuluttajat voivat tehokkaasti ja riittävällä tavalla erottaa markkinoilla olevat laitteet toisistaan; luoda kannustimia valmistajille, jotta ne kehittäisivät edelleen ja saattaisivat markkinoille energiatehokkaita tuotteita ja teknologiaa; 8 9 https://ec.europa.eu/clima/policies/ets_en. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Euroopan energiavarmuusstrategia (COM(2014) 330 final, Bryssel, 25.8.2014). FI 2 FI
tuottaa kustannussäästöjä loppukäyttäjille; vähentää kaupallisten kylmälaitteiden keskimääräistä energiankulutusta ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, jotka kaupallisissa kylmälaitteissa liittyvät pääasiassa energiankulutukseen, mutta myös kylmäainevuotoihin; edistää EU:n teollisuuden kilpailukykyä ja tukea sen johtavaa asemaa laadukkaana valmistajana; edistää energiatehokkuutta energian toimitusvarmuuden parantajana osana unionin tavoitetta säästää 32,5 % EU:n energiankulutuksesta vuoteen 2030 mennessä lisäämällä energiatehokkaiden suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden tuloa markkinoille energiamerkin avulla (yhdessä ehdotettujen ekosuunnitteluvaatimusten kanssa); ottaa käyttöön erityiset käyttöiän loppua koskevat vaatimukset, joilla helpotetaan laitteiden käytöstäpoistoa ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/19/EU 10 (sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiivin) tavoitteiden saavuttamista. Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa Komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1060/2010 11 soveltamisalaan kuuluvat kotitalouksien kylmäsäilytyslaitteet. Näitä kylmäsäilytyslaitteita käytetään pääasiassa kotitalousympäristössä. Kyseistä asetusta tarkistetaan parhaillaan. Tarkistusehdotus jättää soveltamisalan ulkopuolelle kylmäsäilytyslaitteet, joihin liittyy suora myyntitoiminto, joten päällekkäisiä vaatimuksia ei ole. Komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 2015/1094 12 soveltamisalaan kuuluvat ammattikäyttöön tarkoitetut kylmä- ja pakastesäilytyskaapit ja pikajäähdytyskaapit. Nämä laitteet ovat ammattikäyttöön (esim. ravintolakäyttöön) tarkoitettuja kylmäsäilytyslaitteita, joita ei ole tarkoitettu tuotteiden esillepanoon ja myyntiin asiakkaille. Tämän ehdotuksen ulkopuolelle jätetään tuotteet, jotka kuuluvat ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmälaitteiden ekosuunnitteluasetuksen soveltamisalaan, joten päällekkäisiä vaatimuksia ei ole. Komponentteja koskevat energiamerkintäasetukset Lopputuotteisiin sovellettavien energiamerkintäasetusten lisäksi energiamerkintävaatimuksia saatetaan soveltaa suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden komponentteihin. Tällä hetkellä energiamerkintöjen alaisia komponentteja on yksi, nimittäin lamput (komission delegoitu asetus (EU) N:o 874/2012 13 ). Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa Kaupallisten kylmäkalusteiden energiankulutuksen alalla ei ole yksilöity EU:n lainsäädäntöä. Kaupallisten kylmäkalusteiden osalta relevantti unionin lainsäädäntö koskee (mekaanista ja 10 11 12 13 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/19/EU, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, sähköja elektroniikkalaiteromusta (EUVL L 197, 24.7.2012, s. 38). Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1060/2010, annettu 28 päivänä syyskuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä kotitalouksien kylmäsäilytyslaitteiden energiamerkinnän osalta (EUVL L 314, 30.11.2010, s. 17). Komission delegoitu asetus (EU) 2015/1094, annettu 5 päivänä toukokuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien energiamerkinnän osalta (EUVL L 177, 8.7.2015, p. 2). Komission delegoitu asetus (EU) N:o 874/2012, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä sähkölamppujen ja valaisimien energiamerkinnän osalta (EUVL L 258, 26.9.2012, s. 1). FI 3 FI
sähköteknistä) turvallisuutta sekä standardeja. Muuhun lainsäädäntöön, jolla on merkitystä kaupallisten kylmäkalusteiden ympäristöominaisuuksien kannalta, kuuluvat seuraavat: Sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiivissä asetetaan vaatimuksia esimerkiksi talteenotosta ja kierrätyksestä, jotta voidaan vähentää sähkö- ja elektroniikkalaiteromun syntymisestä ja käsittelystä sekä resurssien käytöstä aiheutuvia kielteisiä ympäristövaikutuksia. Kyseistä direktiiviä sovelletaan suoraan kylmäsäilytyslaitteisiin, joihin liittyy suora myyntitoiminto. Ekologista suunnittelua koskevilla täytäntöönpanotoimenpiteillä voidaan täydentää sähkö- ja elektroniikkalaiteromudirektiivin täytäntöönpanoa. Esimerkkinä tästä ovat materiaalitehokkuutta koskevat toimenpiteet, joilla edistetään jätteen vähentämistä, sekä ohjeet asianmukaista kokoonpanoa ja purkamista varten, mikä tukee jätteen vähentämistä samoin kuin muita tavoitteita. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/65/EU 14 (vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta annettu direktiivi) rajoitetaan kuuden vaarallisen aineen ja neljän eri ftalaatin käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. Vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta annettua direktiiviä ei sovelleta nimenomaisesti kylmälaitteisiin, joihin liittyy suora myyntitoiminto, mutta koska direktiivi pannaan täytäntöön tavarantoimittajien yleisessä tuotevalikoimassa, kyseisten laitteiden elektroniikan odotetaan olevan sopusoinnussa kyseisen direktiivin kanssa. Ehdotuksessa ei ole sen kanssa päällekkäisiä vaatimuksia. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 517/2014 15 (fluorattuja kaasuja koskeva asetus) säännellään fluorattujen kasvihuonekaasujen (F-kaasujen) päästöjä, mukaan lukien fluorihiilivedyt (HFC-yhdisteet). F-kaasuja koskevaa asetusta sovelletaan kylmälaitteisiin, joilla on suora myyntitoiminto. Tähän ehdotukseen päätettiin olla sisällyttämättä vaatimuksia kylmäainekaasuista, joten päällekkäisiä vaatimuksia ei ole. Päästökauppajärjestelmä (ETS) 16 asettaa ylärajan laitosten päästämien tiettyjen kasvihuonekaasujen kokonaismäärälle. Päästökattoa alennetaan ajan mittaan niin, että kokonaispäästöt vähenevät. Tämän ylärajan puitteissa yritykset voivat saada tai ostaa päästöoikeuksia, joilla ne voivat käydä keskenään kauppaa tarpeen mukaan. Ne voivat myös ostaa rajallisen määrän kansainvälisiä hyvityksiä. ETS ei suoraan koske suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteita, mutta sitä sovelletaan sähköntuotantoon. Tämä johtaa joko päästökauppajärjestelmän alhaisempiin hintoihin (mikä voi puolestaan alentaa sähkön hintoja) tai vähäisempään päästövähennysten tarpeeseen päästökauppajärjestelmään kuuluvilla aloilla (alempiin uusiutuvan energian tavoitteisiin tai teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähennystarpeen alenemiseen). 2. OIKEUSPERUSTA SEKÄ TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATE Oikeusperusta 14 15 16 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/65/EU, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2011, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa (EUVL L 174, 1.7.2011, s. 88). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 517/2014, annettu 16 päivänä huhtikuuta 2014, fluoratuista kasvihuonekaasuista ja asetuksen (EY) N:o 842/2006 kumoamisesta (EUVL L 150, 20.5.2014, s. 195). https://ec.europa.eu/clima/policies/ets_en FI 4 FI
Ehdotettu asetus on asetuksen (EU) 2017/1369 ja erityisesti sen 11 ja 16 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös. EU:n tason toimien oikeusperusta on ekosuunnittelupuitedirektiivin ja energiamerkintäpuiteasetuksen kautta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 114 ja 194 artikla 17. Sopimuksen 114 artikla liittyy sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja toimintaan, ja 194 artiklassa EU:lle asetetaan tavoitteeksi muun muassa sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan yhteydessä sekä ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevan vaatimuksen huomioon ottaen varmistaa energian toimitusvarmuus unionissa ja edistää energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä. Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta) Energiamerkintää koskevien toimenpiteiden käyttöönotto suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteille yksittäisten jäsenvaltioiden lainsäädännössä aiheuttaisi esteitä tavaroiden vapaalle liikkuvuudelle unionissa. Tällaisten toimenpiteiden sisällön on siis oltava sama kaikkialla unionissa. Näin ollen on toissijaisuusperiaatteen 18 mukaisesti asianmukaista, että kyseinen toimenpide hyväksytään unionin tasolla. Kuulemisfoorumin 2. heinäkuuta 2014 pidetyssä kokouksessa jäsenvaltiot antoivat laajan tukensa EU:n laajuisille täytäntöönpanotoimenpiteille, jotka kohdistuvat suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin. EU rajoittuu vain lainsäädäntöpuitteiden laatimiseen. Mitä tulee tiettyihin täytäntöönpanon näkökohtiin, kuten markkinoiden valvontaan ja seurantaan, EU:n toimet eivät ole tarpeen tavoitteiden saavuttamiseksi, koska jäsenvaltiot ottavat nämä velvoitteet huomioon energiamerkintäpuitedirektiivin puitteissa. Suhteellisuusperiaate Energiamerkintäpuiteasetukseen kuuluu sisäänrakennettu suhteellisuus- ja merkittävyystesti sen 16 artiklan 2 kohdassa, jonka mukaan delegoiduilla säädöksillä on vahvistettava tuoteryhmät, jotka täyttävät seuraavat kriteerit: a) tuoteryhmään liittyy merkittäviä mahdollisuuksia säästää energiaa ja tapauksen mukaan muita voimavaroja; b) tuoteryhmän sisällä mallit, joilla on samankaltaiset toiminnot, eroavat merkittävästi toisistaan suoritustasoiltaan; c) tuoteryhmän kohtuuhintaisuuteen ja elinkaarikustannuksiin ei kohdistu merkittäviä kielteisiä vaikutuksia; d) tuoteryhmää koskevien energiamerkintävaatimusten käyttöönotolla ei ole merkittäviä kielteisiä vaikutuksia tuotteen käyttöominaisuuksiin. Ehdotus arvioitiin vaikutusten arvioinnissa näihin vaatimuksiin nähden. Siinä todettiin, että ehdotus täyttää nämä kriteerit samalla, kun tämän perusteluosan 1 jaksossa kuvatut tavoitteet saavutetaan. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä toimenpiteessä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitteen saavuttamiseksi eli yhdenmukaistettujen energiamerkintävaatimusten asettamiseksi kylmäsäilytyslaitteille, joihin liittyy suora myyntitoiminto. Ehdotetun toimen lyhyt kuvaus 17 18 Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus (konsolidoitu toisinto) (EUVL C 326, 26.10.2012, s. 47). Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa määritellyn toissijaisuusperiaatteen tarkoituksena on varmistaa, että päätökset tehdään mahdollisimman lähellä kansalaisia; unionin olisi ryhdyttävä toimiin vain aloilla, jotka kuuluvat sen yksinomaiseen toimivaltaan ja joilla toimet eivät ole tehokkaampia, jos ne toteutetaan kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla. FI 5 FI
Vuosina 2008 2009 ja vuosina 2014 2015 tehtiin kaksi vaikutustenarviointia. Sääntelyntarkastelulautakunta antoi myönteisen lausunnon tietyin varauksin 7. heinäkuuta 2015. Arvioinnin kohteena oli energiatehokkuustasoltaan erilaisia skenaarioita. Toisessa tutkimuksessa nämä skenaariot olivat a) nykykehitysskenaario, jossa kaikkien muiden asiaan liittyvien EU:n strategioiden ja toimenpiteiden oletetaan jatkuvan; b) vapaaehtoinen sopimus; c) pelkästään pakolliset ekosuunnitteluvaatimukset; d) pelkästään pakolliset energiamerkintävaatimukset; e) pakolliset ekosuunnittelu- ja energiamerkintävaatimukset, jotka tulevat voimaan kolmessa vaiheessa edeten kohti tiukempia vaatimuksia; f) pakolliset ekosuunnittelu- ja energiamerkintävaatimukset, jotka tulevat voimaan kahdessa vaiheessa edeten kohti tiukempia vaatimuksia. Vaikutusarvioinnin valmistumisen ja sisäisen lausuntokierroksen väliin jääneen pitkän ajanjakson aikana vaikutusarvioinnissa ehdotettuja vaatimuksia tarkistettiin ja saatettiin tarvittaessa ajan tasalle vuoden 2017 tiedoilla teollisuuden palautteen pohjalta ja yhteistyössä JRC:n kanssa. Skenaariota, jossa energiatehokkuusvaatimukset ovat kaksitasoisia, ja energiamerkintää pidettiin parhaana skenaariona. Vuoteen 2030 mennessä tämän skenaarion arvioidaan johtavan seuraaviin tuloksiin: sähkönkulutuksen säästö 19 TWh/v (48 TWh/v primaarienergian termein) ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentyminen 7,4 MtCO 2 eq./v; säästöt vuotuisissa loppukulutusmenoissa 2,9 miljardia euroa ja liiketoiminnan lisätulot 0,4 miljardia euroa vuodessa; vaatimusten mukauttaminen tekniseen kehitykseen ja linjaaminen muissa talouksissa sovellettavien energiatehokkuuden maailmanlaajuisten vähimmäisvaatimusten kanssa; EU:n teollisuuden kilpailukyvyn edistäminen ja sen johtavan aseman tukeminen laadukkaana valmistajana; pienten ja keskisuurten yritysten turvaaminen. Energiamerkki Kotitalouksien kylmäsäilytyslaitteisiin ja ammattikäyttöön tarkoitettuihin kylmä- ja pakastesäilytyskaappeihin sovelletaan energiamerkintäasetuksia, mutta ne eivät kata kylmäsäilytyslaitteita, joilla on suora myyntitoiminto. Vaikka kyseessä onkin business-tobusiness -tuote, energiamerkintä olisi hyödyllinen viestintäväline hankintayksiköille ja auttaisi tuomaan energiankulutuksen keskeiseen asemaan hankintapäätöksissä. Lisäksi vähimmäisvaatimukset eivät yksinään ohjaisi markkinoita ostamaan ovilla varustettuja laitteita, mikä on yksi kustannustehokkaimmista toimenpiteistä energiatehokkuuden parantamiseksi. Siksi ehdotetaan energiamerkintää, jolla täydennetään ekologista suunnittelua koskevia vaatimuksia. Energiamerkintää koskevaa ehdotusta sovellettaisiin 1. syyskuuta 2020 alkaen. Energiatehokkuusluokat esitetään jäljempänä olevassa taulukossa. Energiamerkintäluokat suunniteltiin siten, että datapisteiden jakauma vastaisi normaalijakaumaa eri FI 6 FI
energiatehokkuusluokissa. A-luokan odotetaan olevan tyhjä vuonna 2020. Tämä on sopusoinnussa energiamerkintäpuiteasetuksen kanssa. Ehdotuksessa luetellaan parametrit ja muut tiedot, jotka on syötettävä asetuksen (EU) 2017/1369 nojalla perustetun tuotetietokannan julkiseen osaan (tämä osa voidaan tulostaa tuoteselosteena); asetuksen (EU) 2017/1369 nojalla perustetun tuotetietokannan sisältämään vaatimusten noudattamista koskevaan osaan (tämä on osa teknistä dokumentaatiota). Tuotetietokantaan syötettävien parametrien luettelo sisältää paitsi tiedot, jotka tiukasti ottaen liittyvät energiamerkintään ja sen todentamiseen, myös kaikki loppukäyttäjien tarvitsemat tiedot ja markkinavalvontaviranomaisten kannalta hyödylliset tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa parhaillaan valmisteilla olevan, valonlähteitä koskevan ekosuunnitteluasetuksen noudattaminen. Komission tarkoituksena on, että tätä säädöstä sovellettaisiin samasta päivästä kuin valmisteilla olevaa ekosuunnittelusäädöstä. Energiatehokkuusluokat kylmäsäilytyslaitteille, joihin liittyy suora myyntitoiminto Energiatehokkuusluokka Energiatehokkuusindeksi (EEI) A EEI < 10 B 10 EEI < 20 C 20 EEI < 35 D 35 EEI < 50 E 50 EEI < 65 F 65 EEI < 80 G EEI 80 3. JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TULOKSET Sidosryhmien kuuleminen Sidosryhmiä on kuultu laajasti valmistelevien tutkimusten aikana ja ennen kahta kuulemisfoorumin kokousta ja niiden jälkeen. Myös ulkopuolista asiantuntemusta kerättiin ja analysoitiin sidosryhmäkuulemisen aikana. Valmistelevassa tutkimuksessa noudatettiin energiaan liittyvien tuotteiden ekosuunnittelun MEErP-metodologiaa (Methodology for Ecodesign of Energy related Products) 19. Tutkimus kattoi kylmäkalusteet, joilla on suora myyntitoiminto, (kaupalliset kylmäkalusteet), ja siihen sisältyi tekninen analyysi, ympäristöanalyysi ja taloudellinen analyysi, joissa määritettiin tarve asettaa vaatimuksia ja laatia toimintavaihtoehtoja. Valmisteleva tutkimus toteutettiin avoimena prosessina, jossa otettiin huomioon lausunnot asianomaisilta sidosryhmiltä, kuten laitevalmistajilta ja niiden järjestöiltä, ympäristöalan kansalaisjärjestöiltä, kuluttajajärjestöiltä ja jäsenvaltioiden edustajilta. 19 Kemna, R.B.J., Methodology for the Ecodesign of Energy-related Products (MEErP) Part 2, VHK for the European Commission, 2011 (MEErP). FI 7 FI
Sidosryhmien kanssa käytävän viestinnän helpottamiseksi otettiin ensimmäistä tutkimusta varten käyttöön erityinen verkkosivusto, jolla julkaistiin välitulokset ja muu asiaan liittyvä materiaali. Tutkimusjakson aikana järjestettiin kaksi avointa kuulemistapaamista, joissa keskusteltiin tutkimuksesta. Näihin avoimiin tapaamisiin osallistui laaja joukko sidosryhmiä, kuten teollisuuden intressitahoja, kansalaisjärjestöjä ja jäsenvaltioiden edustajia. Jäsenvaltioiden edustajia ja sidosryhmiä kuultiin virallisesti direktiivin 2009/125/EY 20 18 artiklan mukaisesti ekologisen suunnittelun kuulemisfoorumin kautta. Ensimmäinen kaupalliseen käyttöön tarkoitettuja jääkaappi- ja pakastinkalusteita käsittelevä kuulemisfoorumi järjestettiin 23. huhtikuuta 2010. Työ ei kuitenkaan johtanut toimenpideehdotuksiin, koska sidosryhmien näkemykset poikkesivat liiaksi toisistaan. Aiheesta pyydettiin uusi analyysi. Prosessi käynnistettiin uudelleen vuonna 2012. JRC työskenteli tiiviisti sidosryhmien kanssa erityisessä teknisessä työryhmässä (Technical Working Group, TWG). Tavoitteena oli saattaa valmistelutyö ajan tasalle ja laatia tekniset vaihtoehdot täytäntöönpanotoimenpiteitä varten. Kaupalliseen käyttöön tarkoitettuja kylmäkalusteita käsittelevä tekninen työryhmä koostui jäsenvaltioiden hallinnon, teollisuuden, kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen asiantuntijoista. Asiantuntijat tekivät yhteistyötä hankkeen verkkosivuston 21 kautta ja osallistuivat taustaselvityksen väliluonnosten laadintaan antamalla käyttöön dataa, tietoja ja/tai kirjallisia kommentteja. Tässä yhteydessä järjestettiin kaksi työryhmätapaamista 23. huhtikuuta 2013 Sevillassa ja 10. joulukuuta 2013 Brysselissä. Tekniselle työryhmälle jaettiin kolme kyselylomaketta, joissa pyydettiin tietoja ja tietojen päivityksiä ja kerättiin lausuntoja liittyen soveltamisalaan, määritelmiin ja energiankulutukseen. Sidosryhmien kanssa käytiin monia kahdenvälisiä kokouksia ja tehtiin vierailuja tuotanto- ja testauslaitoksiin ja romuttamoihin. Kuulemisfoorumin toinen kokous pidettiin 2. heinäkuuta 2014, mitä ennen osallistujille jaettiin ajan tasalle saatetut työasiakirjat (selittävät huomautukset, ekosuunnitteluasetuksen luonnos, energiamerkintäasetuksen luonnos sekä esitys väliaikaisesti sovellettaviksi menetelmiksi). Euroopan parlamentin, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan komission välisen parempaa lainsäädäntöä koskevan toimielinten sopimuksen 22 tullessa voimaan asetusluonnoksen käsittely oli jo edennyt avoimen julkisen kuulemisen jälkeiseen vaiheeseen, minkä vuoksi avointa julkista kuulemista ei järjestetty. Vuosina 2017 2018 järjestettiin joitakin kahdenvälisiä kokouksia teollisuuden ja JRC:n kanssa tietojen ja vaatimusten päivittämiseksi siitä, mikä tilanne oli vaikutustenarvioinnin aikana. Ajantasaistetut vaatimukset sisältävästä ehdotusluonnoksesta järjestettiin sisäinen lausuntokierros syys lokakuussa 2018. Palaute Osana paremman sääntelyn agendaa kansalaisilta ja sidosryhmiltä kerättiin palautetta ja lisänäkemyksiä. Kannanottoja saatiin yhdeksän, joista kaksi ympäristöalan kansalaisjärjestöiltä (67 % palautteesta), kuusi yrityksiltä ja liike-elämän järjestöiltä (22 %) ja yksi viranomaisilta (11 20 21 22 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10). http://susproc.jrc.ec.europa.eu/comrefrig/index.html. Euroopan parlamentin, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan komission välinen toimielinten sopimus, tehty 13 päivänä huhtikuuta 2016, paremmasta lainsäädännöstä (EUVL L 123, 12.5.2016, s. 1). FI 8 FI
%). Vastaajat olivat Belgiasta (4), Saksasta (2), Sveitsistä (2), Alankomaista (1) ja Ruotsista (1). Vastaajista 7 oli pk-yrityksiä (toimiala- ja kansalaisjärjestöt laskettiin niin ikään pkyrityksiksi, vaikka ne edustavat laajaa osaa teollisuudesta ja kuluttajista). Loput kaksi vastaajaa olivat suuryrityksiä. Kansalaisjärjestöt olivat pääasiassa huolissaan energiatehokkuuden laskentakaavan läpinäkyvyydestä, jota parantaisi kaavan yksinkertaistaminen poistamalla korjauskertoimet, jäätelöpakastinten EEI:n tavoitetasosta, joka tulisi olla 80 (T1) ja 50 (T2), sekä resurssitehokkuusvaatimuksista, joita olisi edelleen vahvistettava. Teollisuus oli pääasiassa huolissaan tuoteryhmien välisestä erottelusta, jota olisi edelleen tarkennettava, keskuskoneellisiin ja liitäntää tarvitseviin kylmäkalusteisiin sovellettavista vaatimuksista, joita olisi väljennettävä, tarpeesta määritellä viitemalli testausta varten, yhdenmukaisuudesta standardien kanssa, rumputyyppisistä kylmämyyntiautomaateista ja jäähileellä kylmänä pidettävistä kalatiskeistä, jotka olisi jätettävä soveltamisalan ulkopuolelle. Vaikutustenarviointi Vaikutustenarviointi vaaditaan, jos EU:n toimien odotetut taloudelliset, ympäristöön liittyvät ja sosiaaliset vaikutukset ovat todennäköisesti huomattavia. Suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden ekosuunnittelu- ja energiamerkintäasetuksia koskeva vaikutustenarviointi toteutettiin vuosina 2014 2015. Se perustui valmistelevassa tutkimuksessa kerättyyn tietoon. Lisätietoja kerättiin ja niistä keskusteltiin vaikutustenarviointitiimissä teollisuuden ja asiantuntijoiden sekä muiden sidosryhmien ja jäsenvaltioiden edustajien kanssa. Yleisesti ottaen kaikki sidosryhmät kannattavat ekosuunnittelu- ja energiamerkintävaatimuksia suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteille. Suurin osa alan teollisuudesta Euroopassa kannattaa lainsäädännön käyttöönottoa mahdollisimman pian: katsotaan, että uudet vaatimukset edistäisivät innovointia ja antaisivat teollisuudelle mahdollisuuden suunnitella paremmin uusiin tuotteisiin tehtävät investoinnit. Sääntelytavan valinta Ehdotettu sääntelytapa on sellaisenaan sovellettava komission delegoitu asetus, jolla täydennetään asetusta (EU) 2017/1369. FI 9 FI
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1369 täydentämisestä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden energiamerkinnän osalta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon energiamerkintää koskevien puitteiden vahvistamisesta ja direktiivin 2010/30/EU kumoamisesta 4 päivänä heinäkuuta 2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1369 23 ja erityisesti sen 11 ja 16 artiklan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Asetuksessa (EU) 2017/1369 komissio valtuutetaan antamaan delegoituja säädöksiä, jotka koskevat merkintää tai merkinnän uudelleenskaalaamista tuoteryhmissä, joihin liittyy merkittäviä mahdollisuuksia säästää energiaa ja tapauksen mukaan muita voimavaroja. (2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY 24 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti laaditussa komission tiedonannossa COM(2016) 773 25 (ekologista suunnittelua koskeva työsuunnitelma) vahvistetaan ekologista suunnittelua ja energiamerkintöjä koskevien puitteiden mukaiset työskentelypainopisteet vuosiksi 2016 2019. Kylmäsäilytyslaitteet, joihin liittyy suora myyntitoiminto, ovat yksi energiaan liittyvien tuotteiden ryhmistä, jotka olisi otettava painopisteiksi valmistelevien tutkimusten tekemistä ja mahdollista toimenpiteiden hyväksymistä varten. (3) Työsuunnitelmaan sisältyvillä toimenpiteillä on mahdollista saavuttaa vuonna 2030 arviolta yhteensä yli 260 TWh:n vuotuinen loppuenergian säästö, joka vastaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä noin 100 miljoonalla tonnilla vuodessa vuonna 2030. Kylmäsäilytyslaitteet, joihin liittyy suora myyntitoiminto, ovat yksi työsuunnitelmassa luetelluista tuoteryhmistä, jonka osalta vuotuisiksi loppuenergian säästöiksi arvioidaan 48 TWh vuonna 2030. (4) Komissio on tehnyt kaksi valmistelevaa tutkimusta, joissa tarkastellaan unionissa tyypillisesti käytettävien suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden teknisiä, taloudellisia ja ympäristönäkökohtia. Tutkimukset toteutettiin tiiviissä yhteistyössä unionin ja kolmansien maiden sidosryhmien ja asianomaisten osapuolten kanssa. 23 24 25 EUVL L 198, 28.7.2017, s. 1. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10). Komission tiedonanto Ekologista suunnittelua koskeva työsuunnitelma vuosiksi 2016 2019, COM(2016)773 final, 30.11.2016. FI 10 FI
Tutkimusten tulokset julkistettiin ja esitettiin asetuksen (EU) 2017/1369 14 artiklalla perustetulle kuulemisfoorumille. (5) Valmistelevissa tutkimuksissa pääteltiin, että on tarpeen ottaa käyttöön energiamerkintävaatimuksia kylmäsäilytyslaitteille, joihin liittyy suora myyntitoiminto. (6) Valmistelevissa tutkimuksissa todettiin, että suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden kannalta merkittävin ympäristönäkökohta on käytönaikainen energiankulutus. (7) Valmistelevat tutkimukset ovat osoittaneet, että tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden sähkönkulutusta voidaan edelleen vähentää merkittävästi suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin kohdistuvalla energiamerkintätoimenpiteellä. (8) Tätä asetusta olisi sovellettava seuraaviin suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin: supermarkettien kylmäkalusteet (pakastin- tai jääkaappikalusteet), juomakylmiöt, pienet jäätelöpakastimet, irtojäätelövitriinit ja kylmämyyntiautomaatit. (9) Minibaareja ja viinikaappeja, joihin liittyy myyntitoimintoja, ei pitäisi katsoa suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiksi, minkä vuoksi ne olisi jätettävä tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Ne kuuluvat komission delegoidun asetuksen (EU) 2019/XXX [julkaisutoimisto lisää viittauksen asetukseen C(2019)1806] 26 soveltamisalaan. (10) Pystysuuntaiset staattisen ilmankierron kaapit ovat komission asetuksessa (EU) 2015/1095 27 määriteltyjä ammattikäyttöön tarkoitettuja kylmäsäilytyslaitteita, jotka olisi sen vuoksi jätettävä tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. (11) Messuilla esiteltävillä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteilla olisi oltava energiamerkintä, jos ensimmäinen mallia edustava laite on jo saatettu markkinoille tai se saatetaan markkinoille messuilla. (12) Merkitykselliset tuoteparametrit olisi mitattava käyttäen luotettavia, tarkkoja ja toistettavissa olevia menetelmiä. Näissä menetelmissä olisi otettava huomioon yleisesti parhaana pidetyt mittausmenetelmät, mukaan luettuina Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1025/2012 28 liitteessä I lueteltujen eurooppalaisten standardointielinten hyväksymät yhdenmukaistetut standardit, jos ne ovat saatavilla. (13) Tämän asetuksen terminologia ja testausmenetelmät ovat standardeissa EN 16901, EN 16902, EN 50597 ja EN ISO 23953-2 vahvistetun terminologian ja testausmenetelmien mukaisia. 26 27 28 Komission delegoitu asetus (EU) 2019/XXX [julkaisutoimisto lisää asetuksen C(2019)1806 EUVLjulkaisuviitteen]). Komission asetus (EU) 2015/1095, annettu 5 päivänä toukokuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY täytäntöönpanosta ammattikäyttöön tarkoitettujen kylmä- ja pakastesäilytyskaappien, pikajäähdytyskaappien, lauhdutinyksiköiden ja prosessijäähdytyslaitteiden ekologista suunnittelua koskevien vaatimusten osalta (EUVL L 177, 8.7.2015, s. 19). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1025/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, eurooppalaisesta standardoinnista, neuvoston direktiivien 89/686/ETY ja 93/15/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/9/EY, 94/25/EY, 95/16/EY, 97/23/EY, 98/34/EY, 2004/22/EY, 2007/23/EY, 2009/23/EY ja 2009/105/EY muuttamisesta ja neuvoston päätöksen 87/95/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1673/2006/EY kumoamisesta (EUVL L 316, 14.11.2012, s. 12). FI 11 FI
(14) Kun otetaan huomioon energiaan liittyvien tuotteiden myynnin kasvu säilytyspalveluja tarjoavien internetalustojen välityksellä sen sijaan, että ne ostettaisiin suoraan tavarantoimittajien verkkosivustoilta, olisi selvennettävä, että internetmyyntialustojen olisi vastattava tavarantoimittajan käyttöön antaman merkin esittämisestä hinnan läheisyydessä. Niiden olisi ilmoitettava jälleenmyyjälle kyseisestä velvollisuudesta olematta kuitenkaan vastuussa käyttöön annetun merkin ja tuoteselosteen paikkansapitävyydestä tai sisällöstä. Säilytyspalveluja tarjoavien internetalustojen olisi kuitenkin sähköisestä kaupankäynnistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY 29 14 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti toimittava viipymättä asianomaista tuotetta koskevien tietojen poistamiseksi tai niihin pääsyn estämiseksi, jos ne saavat esimerkiksi markkinavalvontaviranomaisen kautta tiedon vaatimusten laiminlyönnistä (esimerkiksi siitä, että merkki tai tuoteseloste puuttuu tai on puutteellinen tai väärä). Tavarantoimittajaan, joka harjoittaa myyntiä suoraan loppukäyttäjille oman verkkosivustonsa kautta, sovelletaan asetuksen (EU) 2017/1369 5 artiklassa tarkoitettuja etämyyntiä koskevia jälleenmyyjien velvoitteita. (15) Kuulemisfoorumi ja jäsenvaltioiden asiantuntijat ovat keskustelleet tässä asetuksessa säädetyistä toimenpiteistä asetuksen (EU) 2017/1369 14 ja 18 artiklan mukaisesti, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Kohde ja soveltamisala 1. Tässä asetuksessa vahvistetaan merkintöjä ja täydentävien tuotetietojen antamista koskevat vaatimukset sellaisille verkkosähköä käyttäville kylmäsäilytyslaitteille, joihin liittyy suora myyntitoiminto, mukaan lukien laitteet, jotka myydään muiden kuin elintarvikkeiden kylmäsäilytystä varten. 2. Tätä asetusta ei sovelleta (a) suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyskalusteisiin, joiden voimanlähteenä on pelkästään jokin muu energianlähde kuin sähkö; (b) suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin, joissa ei käytetä kompressoritoimista kylmäkoneistoa; (c) erillisiin komponentteihin, kuten lauhdutinyksikköön, kompressoreihin tai vesilauhdutteiseen yksikköön, joihin keskuskoneellinen kylmäkaluste on kytkettävä, jotta se voi toimia; (d) elintarvikkeiden jalostamisessa käytettäviin suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin; (e) (f) (g) suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin, jotka on erikseen testattu ja hyväksytty lääkkeiden ja tieteellisten näytteiden säilytystä varten; suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin, jotka on tarkoitettu elävien elintarvikkeiden, kuten elävien kalojen ja äyriäisten, myyntiä ja esillepanoa varten, eikä kylmävesiakvaarioihin ja kylmävesisäiliöihin; pitsatyöpöytiin ja kylmäkön työpöytiin; 29 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY, annettu 8 päivänä kesäkuuta 2000, tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) (EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1). FI 12 FI
(h) vaakasuuntaisiin tarjoilu- ja myyntikalusteisiin, joissa on oma kylmäsäilytyslämpötiloissa toimimaan suunniteltu säilytys; (i) suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteisiin, joissa ei ole omaa jäähdytysjärjestelmää ja jotka toimivat johtamalla jäähdytettyä ilmaa ulkoisesta ilmanjäähdytysyksiköstä; tähän eivät sisälly keskuskoneelliset kylmäkalusteet eivätkä liitteen IV taulukossa 4 määritellyt luokkaan 6 kuuluvat kylmämyyntiautomaatit. (j) kulmakaappeihin; (k) myyntiautomaatteihin, jotka on suunniteltu toimimaan pakastesäilytyslämpötiloissa; (l) jäähileellä kylmänä pidettäviin kalatiskeihin; (m) asetuksessa (EU) 2015/1095 määriteltyihin ammattikäyttöön tarkoitettuihin kylmä- ja pakastesäilytyskaappeihin, pikajäähdytyskaappeihin, lauhdutinyksiköihin ja prosessijäähdytyslaitteisiin; (n) viinikaappeihin ja minibaareihin. Tässä asetuksessa tarkoitetaan 2 artikla Määritelmät 1. kylmäsäilytyslaitteella, johon liittyy suora myyntitoiminto, eristettyä kaappia, jossa on yksi tai useampi osasto tietyissä säädellyissä lämpötiloissa ja joka jäähdytetään luonnollisella tai pakotetulla konvektiolla yhdellä tai useammalla energiaa kuluttavalla tavalla ja jota käytetään elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden pitämiseksi esillä tietyissä lämpötiloissa alle ympäristön lämpötilan ja niiden myymiseksi asiakkaille, myös käyttäen henkilöavusteista tarjoilua, ja johon on pääsy suoraan avointen sivujen tai yhden tai useamman oven tai vetolaatikon taikka molempien kautta, mukaan lukien suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteet, joissa on sellaisten elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden säilytykseen käytettäviä tiloja, jotka eivät ole asiakkaiden ulottuvilla, ja pois lukien minibaarit ja viinikaapit; 2. elintarvikkeilla ruoka-aineita ja -aineksia ja juomia, viini mukaan luettuna, sekä muita tuotteita, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti kulutettaviksi ja jotka edellyttävät kylmäsäilyttämistä tietyissä lämpötiloissa; 3. lauhdutinyksiköllä asetuksessa (EU) 2015/1095 määriteltyä laitetta, johon kuuluu vähintään yksi sähkökäyttöinen kompressori ja yksi lauhdutin, joka pystyy jäähdyttämään ja säilyttämään alhaisen tai keskilämpötilan kylmälaitteen tai - järjestelmän sisällä käyttämällä kompressoritoimista kylmäkoneistoa, kun se on kytkettynä höyrystimeen ja paisuntalaitteeseen; 4. keskuskoneellisella kylmäkalusteella suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitetta, joka on kokoonpantu tehdasvalmisteisista osista ja joka toimiakseen suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteena tarvitsee lisäksi liitännän erillisiin komponentteihin (lauhdutinyksikköön ja/tai kompressoriin ja/tai vesilauhdutteiseen yksikköön), jotka eivät ole kiinteä osa kylmäkalustetta; 5. elintarvikkeiden jalostamisessa käytettävällä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteella suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteita, jotka on erikseen testattu ja hyväksytty elintarvikkeiden jalostamisessa käytettäväksi, kuten FI 13 FI
jäätelökoneita, mikroaaltotoiminnolla varustettuja kylmämyyntiautomaatteja tai jääpalakoneita; tähän eivät sisälly suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteet, joissa on yksi erityisesti elintarvikkeiden jalostuksessa käytettäväksi suunniteltu osasto, jonka osuus laitteen koko nettotilavuudesta on alle 20 prosenttia; 6. nettotilavuudella sitä kuutiodesimetreinä (dm³) tai litroina (l) ilmaistua osaa yksittäisen osaston bruttotilavuudesta, joka jää jäljelle, kun bruttotilavuudesta vähennetään elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden säilyttämiseen tai esillepanoon soveltumattomien komponenttien ja tilojen tilavuus; 7. bruttotilavuudella kuutiodesimetreinä (dm³) tai litroina (l) ilmaistua osaston sisävuorauksen sisäpuolelle jäävän tilan tilavuutta ilman sisävarusteita ja ovi tai kansi suljettuna; 8. erikseen testatulla ja hyväksytyllä sitä, että tuote täyttää kaikki seuraavat vaatimukset: (a) (b) (c) se on erikseen suunniteltu ja testattu mainittuja käyttöolosuhteita tai mainittua käyttötarkoitusta varten mainitun unionin lainsäädännön tai siihen liittyvien säädösten, asiaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön ja/tai asiaa koskevien eurooppalaisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti; sen mukana on tekniseen dokumentaatioon sisällytettävän todistuksen, tyyppihyväksyntämerkin tai testiraportin muodossa todiste siitä, että tuote on erityisesti hyväksytty mainittuja käyttöolosuhteita tai mainittua käyttötarkoitusta varten; se on saatettu markkinoille erityisesti mainittuja käyttöolosuhteita tai mainittua käyttötarkoitusta varten, mikä käy ilmi vähintään teknisestä dokumentaatiosta, tuotetiedoista ja mahdollisesta mainos- tai markkinointiaineistosta; 9. pitsatyöpöydällä ja kylmäkön työpöydällä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitetta, jossa on yksi tai useampi ovi tai vetolaatikko pystytasossa ja jonka työtasossa on jäähdytettyjä aukkoja, joihin voi sijoittaa helposti saataville säilytysastioita pitsan täytteiden tai salaattiainesten kaltaisten elintarvikkeiden väliaikaista säilyttämistä varten; 10. vaakasuuntaisella tarjoilu- ja myyntikalusteella, jossa on oma säilytys henkilöavusteiseen tarjoiluun käytettävää vaakasuuntaista kaappia, jossa on vähintään 100 litran (l) kylmäsäilytys per metri (m) pituutta tavallisesti sijoitettuna tarjoilu- ja myyntikalusteen alaosaan; 11. vaakasuuntaisella kaapilla suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitetta, jossa on päältä avautuva vaakasuuntainen esillepano ja johon on pääsy päältä; 12. kylmäsäilytyslämpötilalla lämpötilaa, joka on välillä -3,5 15 C sellaisten laitteiden osalta, jotka on varustettu energiaa säästävällä energianhallintajärjestelmällä, ja välillä -3,5 10 C sellaisten laitteiden osalta, joita ei ole varustettu energiaa säästävällä energianhallintajärjestelmällä; 13. säilytyslämpötilalla viitelämpötilaa osaston sisällä testauksen aikana; 14. kylmämyyntiautomaatilla suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitetta, joka on suunniteltu ottamaan kuluttajilta vastaan maksuja tai rahakkeita vastineeksi jäähdytetyistä elintarvikkeista ja muista tuotteista ilman ihmisen työpanosta paikan päällä; FI 14 FI
15. kulmakaapilla suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitetta, jota käytetään geometrisen jatkuvuuden aikaansaamiseksi kahden lineaarisen kaapin välillä, jotka ovat kulmassa toisiinsa nähden ja/tai muodostavat kaaren. Kulmakaapille ei ole määriteltävissä pituusakselia tai pituutta, koska se on pelkästään täytteenä toimiva kiilamuoto (tai vastaava) eikä sitä ole suunniteltu toimimaan itsenäisenä kylmäsäilytysyksikkönä. Kulmakaapin kaksi päätyä ovat 30 90 asteen kaltevuuskulmassa; 16. pakastesäilytyslämpötilalla lämpötilaa, joka on alle -12 C; 17. jäähileellä kylmänä pidettävällä kalatiskillä henkilöavusteiseen tarjoiluun käytettävää vaakasuuntaista kaappia, joka on suunniteltu ja jota pidetään kaupan erityisesti tuoreen kalan esillepanoa varten. Sen tyypillisenä piirteenä on sen päällä oleva jäähilekerros, joka pitää esillepannun tuoreen kalan lämpötilan vakiona, ja siinä on myös oma vedenpoistoaukko; 18. viinikaapilla asetuksessa (EU) 2019/XXX [julkaisutoimisto lisää viittauksen asetukseen C(2019)1806] määriteltyä kylmäsäilytyslaitetta, jossa on vain yhdentyyppisiä, viinin säilytykseen tarkoitettuja osastoja ja tarkka lämpötilan säätö säilytysedellytyksille ja kohdelämpötilalle sekä tärinänvaimennus; 19. osastolla suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteessa olevaa suljettua tilaa, joka on erotettu muista osastoista väliseinällä, säiliöllä tai vastaavalla rakenteella ja johon on suoraan pääsy yhden tai useamman ulko-oven kautta ja joka voidaan jakaa alaosastoihin. Jollei toisin mainita, tässä asetuksessa osastolla tarkoitetaan sekä osastoa että alaosastoa; 20. ulko-ovella sitä osaa suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteesta, jota voidaan liikuttaa tai joka voidaan irrottaa vähintään kuormituksen siirtämiseksi suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteen ulkopuolelta sen sisäpuolelle tai sen sisäpuolelta sen ulkopuolelle; 21. alaosastolla osastossa olevaa suljettua tilaa, jonka käyttölämpötila-alue ei ole sama kuin osastossa, jossa se sijaitsee; 22. minibaarilla asetuksessa (EU) 2019/XXX [julkaisutoimisto lisää viittauksen asetukseen C(2019)1806] määriteltyä kylmäsäilytyslaitetta, jonka kokonaistilavuus on enintään 60 litraa ja joka on ensisijaisesti tarkoitettu elintarvikkeiden säilyttämiseen ja myyntiin hotellihuoneissa ja vastaavissa tiloissa; 23. myyntipisteellä paikkaa, jossa suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteita on näytteillä tai tarjolla ostettaviksi, vuokrattaviksi tai osamaksulla hankittaviksi; 24. energiatehokkuusindeksillä (EEI) suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteen suhteellista energiatehokkuutta osoittavaa indeksilukua ilmaistuna prosentteina (%) ja laskettuna liitteessä IV olevan 2 kohdan mukaisesti. 3 artikla Tavarantoimittajien velvollisuudet 1. Tavarantoimittajien on varmistettava, että (a) (b) (c) kukin suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaite on varustettu painetulla merkillä, joka on ulkoasultaan liitteessä III vahvistetun mukainen; liitteessä V esitetyt tuoteselosteen tiedot syötetään tuotetietokantaan; tuoteseloste asetetaan jälleenmyyjän pyynnöstä saataville painetussa muodossa; FI 15 FI
(d) liitteessä VI esitetty teknisen dokumentaation sisältö syötetään tuotetietokantaan; (e) (f) (g) (h) tiettyä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteen mallia koskevassa visuaalisessa mainonnassa ilmoitetaan energiatehokkuusluokka ja merkissä käytössä oleva energiatehokkuusluokkien asteikko liitteen VII mukaisesti; tiettyä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteen mallia koskevassa teknisessä ja muussa myynninedistämismateriaalissa, myös internetissä, ilmoitetaan mallin energiatehokkuusluokka ja merkissä käytössä oleva energiatehokkuusluokkien asteikko liitteiden VII ja VIII mukaisesti; sähköinen merkki, joka on ulkoasultaan ja sisällöltään liitteessä III vahvistetun mukainen, asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden mallista; liitteen V mukainen sähköinen tuoteseloste asetetaan jälleenmyyjien saataville jokaisesta suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden mallista. 2. Energiatehokkuusluokka perustuu energiatehokkuusindeksiin, joka lasketaan liitteen II mukaisesti. Jälleenmyyjien on varmistettava, että (a) (a) 4 artikla Jälleenmyyjien velvollisuudet kaikissa myyntipisteessä, myös messuilla, olevissa suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteissa on 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti tavarantoimittajan käyttöön antama merkki, joka on selvästi näkyvillä sisäänrakennetuissa laitteissa ja selvästi näkyvillä laitteen ulkopinnalla sen etuosassa tai päällä muissa suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteissa; etämyynnissä merkki ja tuoteseloste annetaan käyttöön liitteiden VII ja VIII mukaisesti; (b) tiettyä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteen mallia koskevassa visuaalisessa mainonnassa, myös internetissä, ilmoitetaan energiatehokkuusluokka ja merkissä käytössä oleva energiatehokkuusluokkien asteikko liitteiden VII ja VIII mukaisesti; (c) tiettyä suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteen mallia koskevassa ja sen erityisiä teknisiä ominaisuuksia kuvaavassa teknisessä ja muussa myynninedistämismateriaalissa, myös internetissä, ilmoitetaan mallin energiatehokkuusluokka ja merkissä käytössä oleva energiatehokkuusluokkien asteikko liitteiden VII ja VIII mukaisesti. 5 artikla Säilytyspalveluja tarjoavien internetalustojen velvollisuudet Jos direktiivin 2000/31/EY 14 artiklassa tarkoitettu säilytyspalvelun tarjoaja sallii suoran myyntitoiminnon kylmäsäilytyslaitteiden suoran myynnin internetsivustonsa kautta, palveluntarjoajan on huolehdittava siitä, että jälleenmyyjän antama sähköinen merkki ja sähköinen tuoteseloste näkyvät näyttömekanismilla liitteen VIII säännösten mukaisesti, ja ilmoitettava jälleenmyyjälle velvollisuudesta panna ne esille. FI 16 FI
6 artikla Mittausmenetelmät Tämän asetuksen 3 ja 4 artiklan mukaisesti annettavat tiedot on hankittava luotettavilla, tarkoilla ja toistettavissa olevilla mittaus- ja laskentamenetelmillä, joissa otetaan huomioon liitteessä IV esitetyt yleisesti parhaana pidetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. 7 artikla Tarkastusmenettely markkinavalvontaa varten Jäsenvaltioiden on noudatettava liitteessä IX kuvattua tarkastusmenettelyä suorittaessaan asetuksen (EU) 2017/1369 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja markkinavalvontatarkastuksia. 8 artikla Uudelleentarkastelu Komissio tarkastelee tätä asetusta uudelleen teknologian kehityksen valossa ja esittää uudelleentarkastelun tulokset ja tapauksen mukaan luonnoksen tarkistusehdotukseksi kuulemisfoorumille viimeistään [julkaisutoimisto lisää päivämäärän, joka on neljä vuotta tämän asetuksen voimaantulon jälkeen]. Uudelleentarkastelussa on muun muassa arvioitava (a) (b) (c) energiatehokkuusluokkia; mahdollisuutta käsitellä kiertotalouden näkökohtia; sitä, onko tarkoituksenmukaista tarkentaa tuotteiden luokittelua muun muassa ottamalla huomioon ero omakoneellisten ja keskuskoneellisten kylmäkalusteiden välillä. 9 artikla Voimaantulo ja soveltaminen Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä maaliskuuta 2021. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 11.3.2019 Komission puolesta Puheenjohtaja Jean-Claude JUNCKER FI 17 FI