Uudistumiskykyisen elinkeinoelämän ja korkean työllisyyden Suomi. virkamiesnäkemyksiä hallituskauden kestävän kasvun tavoitteista ja keinoista

Samankaltaiset tiedostot
Älykkäitä tekoja Suomelle

SUOMEN YRITTÄJIEN EUROVAALIOHJELMA KITEYTETTYNÄ

Suomalaisen työpolitiikan linja

Työvoimakoulutus osana ammatillista koulutusta-työkokous. Teija Felt, TEM

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

Elinkeino-ohjelman painoalat

Työmarkkinanäkemys. työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemys Suomen työmarkkinoista. Ylijohtaja Antti Neimala

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Kestävän talouden Suomi. Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

Infra-alan kehityskohteita 2011

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala

Hallituksen yrittäjyyshanke

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Ministeriö 2019:29 Uudistumiskykyisen elinkeinoelämän ja korkean työllisyyden Suomi

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Huomisen pöytää kattamassa. Elintarviketeollisuusliiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Satakunta Koordinaattori Sari Uoti

Etelä-Pohjanmaan liitto

Vipuvoimaa EU:lta hanketietoisku

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö

Tampere Grow. Smart. Together.

Talouskasvu tarvitsee osaavat tekijänsä. Riikka Heikinheimo Johtaja Osaaminen ja koulutus

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen

Keski-Suomen kasvuohjelma

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa

Maahanmuuttajien työllistäminen

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström

Kohti seuraavaa sataa

ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme

RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ

Leif Fagernäs EK:n toimintasuunnitelma PK-yritysvaltuuskunta

Työ- ja elinkeinopolitiikan keinot kestävään kasvuun. Missä mennään kasvupalvelu-uudistus

Työmarkkinoiden toiminta, hallituksen työllisyystoimet ja saavutetut tulokset. Hallituksen strategiaistunto

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille

TRAFI sidosryhmätapaaminen

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Miten Kanta-Hämeen työllisyys entistäkin paremmaksi?

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Investointeja Suomeen! Yritysten investointien merkitys Suomelle

Miltä suomalaisen työelämän tilanne näyttää tänään?

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!

Miten alueelliset innovaatiot ja kokeilut sekä muut hallituksen kärkihankkeet tukevat kasvua?

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Matkailun työvoiman kohtaanto haasteet ja mahdollisuudet. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto

Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat

Kasvun agenda ja älykäs erikoistuminen. Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Millä toimenpiteillä kestävää kansainvälistä kilpailukykyä ja vientiä? Pekka Lindroos TEM

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

SATAKUNNAN ALUE-ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN UUDISTAMINEN SATAKURSSI -HANKE

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Valtion rooli yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn tukemisessa

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

Maahanmuuttajien kotoutuminen. Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Strategiset kasvuvalinnat - Miten tunnistamme tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia? Säätytalo, Sali 3, Helsinki

Manner-Suomen ESR ohjelma

Ammatillisen koulutuksen merkitys ja rooli elinkeinopolitiikassa. Tallamaria Maunu

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Science with Arctic attitude

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Etelä-Savo

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

Toimialakohtaisten vähähiilitiekarttojen valmistelu - katsaus budjettiriiheen Teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen

EU:n tuleva ohjelmakausi Eira Varis Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Transkriptio:

Uudistumiskykyisen elinkeinoelämän ja korkean työllisyyden Suomi virkamiesnäkemyksiä hallituskauden kestävän kasvun tavoitteista ja keinoista

UUDISTUMISKYKYISEN ELINKEINOELÄMÄN JA KORKEAN TYÖLLISYYDEN SUOMI Kestävä talouskasvu Työperäinen maahanmuutto Toimivat työmarkkinat Uudistumiskykyinen elinkeinoelämä Markkinalähtöisyys ja kilpailullisuus Kannustava sosiaaliturva Houkutteleva investointiympäristö Osaamisturva Moderni kolmikanta Kaupungit kasvun moottorina Vähähiilinen ja kilpailukykyinen energia Suomi vahva ja aktiivinen vaikuttaja EU:n kasvupolitiikassa. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 2

Uudistumiskykyinen elinkeinoelämä (1/3) Tilannekuva Suomen elinkeinoelämän rakenne on liian suppea Yrittäjiä on paljon mutta kasvuhalukkuus on liian pientä Kotimarkkinoiden kilpailullisuus on heikolla tasolla Investoinnit alittavat pääomien kulumisen Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 3

Kasvuportfolio Lupaavat kasvumahdollisuudet Alustatalous Tekoäly ja analytiikka 5G, esineiden internet, konnektiviteetti Lohkoketjut DIGIMURROS, UUSI ARVONLUONTI JA TEKNOLOGIAT MAHDOLLISTAJANA LIIKKUMISEN JA LOGISTIIKAN MURROS RESURSSITEHOKAS KASVU TEOLLISUUDEN UUSI AIKA Saumaton liikkuminen ja logistiikka Turvallisuus Meriteknologia Hiilineutraali liikenne Tietoturva ja yksityisyys Synteettinen biologia Fotoniikka ja mikroelektroniikka Biotalous Kiertotalous Älykkäät energiaratkaisut ja sähköverkot Disruptiiviset arvoketjut Virtuaaliratkaisut ja pelillisyys Arktinen osaaminen Avaruusteknologian uudet sovellusalueet Älykkäät tehtaat Kestävä, terveellinen ruoka Uudet funktionaaliset materiaalit TERVEYS JA HYVINVOINTI Kehittyvät hoitokeinot ja diagnostiikka Yksilöllistetty terveys ja osallistava terveydenhoito UUDISTUVA KULUTTAJA Matkailu ja elämystalous Jatkuva oppiminen Kaupan uudet ratkaisut Merkityksellisyys MONIMUOTOISET YHTEISÖT Muuttuva työ Kestävä asuminen ja sujuva arki Vuorovaikutteiset palveluverkostot Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 4

Uudistumiskykyinen elinkeinoelämä (2/3) Kasvua tukeva innovaatiopolitiikka Tavoitetila: Suomi on uuden teknologian nopea omaksuja. Suomalaiset yritykset pärjäävät globaalissa kilpailussa ja Suomen T&K panostukset nousevat keskeisten kilpailijamaiden tasolle. Luodaan yrittäjyyttä kannustava toimintaympäristö Tavoitetila: Suomalaisten työnantajayritysten määrä on jatkuvan kasvun uralla. Yritysten hallinnollinen taakka on kevyttä ja erityisesti pienten kasvuhalukkaiden työnantajayritysten määrä kasvaa. Suomesta on tehtävä houkutteleva investointiympäristö Tavoitetila: Suomalainen toimintaympäristö koetaan sekä kotimaisten että ulkomaisten toimijoiden taholta vakaana ja ennustettavana. Ulkomaiset toimijat ovat enenevässä määrin halukkaita sijoittamaan suoraan suomalaisiin yrityksiin. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 5

Uudistumiskykyinen elinkeinoelämä (3/3) Kasvua markkinalähtöisyydellä, kilpailullisuudella ja kuluttajansuojalla Tavoitetila: Suomen kotimarkkinat synnyttävät hyvän kilpailun tuloksena tuottavia yrityksiä, jotka pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa. Avoimen kilpailun lisääntyminen tuo kuluttajille tarjolle parempia palveluita ja tuotteita kohtuulliseen hintaan. Energian on oltava vähähiilistä ja kilpailukykyistä Tavoitetila: Suomen talous siirtyy hallitusti kohti hiilineutraaliutta samalla varmistaen suomalaisten yritysten kohtuuhintaisen energian. Suomalaiset yritykset ovat edelläkävijöitä ympäristöystävällisissä ratkaisuissa ja Suomen vaikuttavuus energia- ja ympäristöasioissa on globaalissa mittakaavassa kokoaan isompi. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 6

Toimivat työmarkkinat (1/3) Tilannekuva Talouskasvu ei lisää riittävästi työllisyyttä Työn murros haastaa työmarkkinoiden dynamiikkaa Palvelujärjestelmä kaipaa uudistamista joka tapauksessa Tarvitsemme lisää työntekijöitä ja työvoimaa Sosiaaliturva ei vastaa yhteiskunnan tarpeisiin 11 Keskimääräinen työsuhteen kesto, kaikki, vuotta (Lähde: OECD) 10,5 10 9,5 9 8,5 8 7,5 7 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tanska 7,6 7,4 7,6 7,8 8 8,2 8,2 8,1 7,9 7,6 7,6 Suomi 9,8 10,1 10,3 10,4 10,3 10,3 10,1 10,1 10,2 10,1 9,9 Islanti 7,6 7,5 8,2 8,2 8,2 8,1 8,2 8,3 8,6 8,5 8,2 Norja 8,8 9 9,1 9,2 9,1 9,1 9,2 9,4 9,2 9,2 9,1 Ruotsi 10 9,9 10,1 10 9,7 9,7 9,6 9,5 9,3 9 8,8 Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 7

Toimivat työmarkkinat (2/3) Osaamisen kehittämiseen ja ylläpitoon otettava käyttöön osaamisturva Tavoitetila: Osaamisen ylläpitoa ja kehittämistä tukevalla osaamisturvalla varmistetaan osaavan työvoiman saatavuus ja työntekijöiden mahdollisimman sujuva työstä työhön siirtyminen. Osaamisturvan keskeisiä elementtejä ovat digitaaliset ratkaisut, jotka tukevat työssä ja vapaaajalla hankitun osaamisen sekä osaamisen kehittämistarpeiden tunnistamista, osaamisen kehittämiseen liittyvät palvelut sekä sitä tukeva etuusjärjestelmä. Moderni kolmikanta tukee uudistuvaa työelämää Tavoitetila: Suomalaista työelämää kehitetään tavoitteellisesti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Työ- ja elinkeinopolitiikan toimenpiteillä vastataan työn murroksen haasteisiin, lisätään työllistyvyyden kannustimia ja työntekijöiden liikkuvuutta sekä vähennetään työttömyyttä. Työvoima- ja yrityspalvelut uudistetaan työvoiman liikkuvuuden ja työllisyysasteen nostamisen tavoitteita Tavoitetila: Työntekijän on pystyttävä siirtymään nopeasti työstä työhön poistuvasta työpaikasta uuteen entistä tuottavampaan ja parempaan työpaikkaan. Työmarkkinoilta syrjäytyneiden on päästävä takaisin työelämään. Yritys tarvitsee osaavaa työvoimaa. Työntekijän ja työpaikan kohtaannon parantamiseksi ja yrittäjyyden edistämiseksi tarvitaan tehokas ja vaikuttava palvelujärjestelmä, jossa integroituvat työvoima- ja yrityspalvelut toisiinsa. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 8

Toimivat työmarkkinat (3/3) Työperäistä maahanmuuttoa lisätään Tavoitetila: Suomalainen yhteiskunta on houkutteleva vaihtoehto kansainvälisille huippuosaajille. Suomeen virtaa enemmän osaajia kuin täältä lähtee. Suomalaiset yritykset hyötyvät kansainvälisestä osaamisesta. Sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisen lähtökohdaksi työllistymisen edistäminen Tavoitetila: Sosiaaliturva on nykyistä kannustavampi: työtulosta hyötyy aina. Sosiaaliturva kohtelee eri työnteon muotoja mahdollisimman neutraalisti ja on nykyistä yksinkertaisempi sekä läpinäkyvämpi. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 9

Kaupungit kasvun moottoreina Tavoitetila: Kasvavat kaupungit vaikuttavat laajasti ympäristöönsä ja luovat kasvua. Suurimpien kaupunkien vaikutusta kasvua luovina ja kansainvälistyvinä keskuksina hyödynnetään. Eri alueiden vahvuuksia hyödynnetään korkean työllisyyden saavuttamiseksi Suomi osana Euroopan unionia Tavoitetila: Suomi on vahva ja aktiivinen vaikuttaja EU:ssa kasvupolitiikan alueella. Kasvupolitiikkaa saadaan eteenpäin EU-tasolla Suomen puheenjohtajuuskaudella. Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 10

15-24 25-34 35-44 45-54 55-64 Tavoite 75 % Työttömät 54 000 (9 %) 46 000 (7 %) 32 000 (5 %) 33 000 (5 %) 35 000 (5 %) - 60 000 70 000 Osaamisturva Sosiaaliturvauudistus Työmarkkinoiden toimivuus Työvoiman liikkuvuus Heikkojen tukityöllistäminen Työnantajayritysten kasvu Palvelutuotannon kehittyminen Työlliset 72 % 265 000 (43 %) 543 000 (77 %) 588 000 (85 %) 590 000 (86 %) 479 000 (66 %) + 100 000 yht. Työvoiman ulkopuolella 300 000 (48 %) 118 000 (17 %) 71 000 (10 %) 67 000 (10 %) 217 000 (30 %) - 50 000 Osaamisturva Työmarkkinoiden toimivuus Sosiaaliturvauudistus Työperäinen maahanmuutto +20 000 35 000 Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi 8.5.2019 11