2018 Oy Hedengren Ab Vuosikatsaus 1
Vuosi pähkinänkuoressa Oy Hedengren Security Ab osti Oy Viresec Ab:n palveluliiketoiminnot. Kauklahden kiinteistö siirtyy AB Sagaxin omistukseen ja Hedengren jää tiloihin vuokralaiseksi. Yhtiökokous valitsi hallituksen uusiksi jäseniksi Anne Westersundin ja Marcus Karstenin. Hedtec ja Security osallistuivat Jyväskylän sähkömessuille yhteisellä osastolla. Security lanseeraa Hedsam X:n, uuden version kulunhallintajärjestelmästä. Hedengren täyttää 100 vuotta. Omistajat, henkilöstö ja eläkkeelle siirtyneet työntekijät juhlivat yhdessä ravintola Koskenrannassa. Security julkistaa kolmannen sukupolven turvavalokeskuksen Nepto 3K:n. Vietimme asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa 100-vuotisjuhlia Kaivohuoneella. Hedengrenin emoyhtiölle ja kotimaan tytäryhtiöille on myönnetty laatu- ja ympäristösertifikaatit ISO9001:2015 ja ISO14001:2015 Hedengren Directin kuluttajapuolen konsepti uudistettiin. Asiakashankinta tapahtuu infoständeillä ja asiakkaan kotona tehdyn sisäilmamittauksen perusteella tarjotaan sopivat laitteet. Asiakastutkimuksen tulokset valmistuvat. Norjalta konsernin parhaat tulokset ja Hedtec paransi hienosti edellisvuodesta. Hedtec ja italialainen Gewiss S.p.A. solmivat yhteistyösopimuksen, jonka myötä Hedtecistä tuli Gewiss-tuotteiden maahantuoja. 2
Toimitusjohtajan katsaus "Asiakaskokemuksen osalta tulemme myös lanseeraamaan uuden digitaalisen palvelukanavamme. Palvelukanava on nimensä mukaisesti suunniteltu antamaan asiakkaillemme parempaa palvelua ajasta ja paikasta riippumatta." Vuosi 2018 oli varsin tapahtumarikas juhlavuosi. Juhlallisuuksien lisäksi toteutimme lukuisia kehityshankkeita. Sekä edellisvuosien että kuluneen vuoden kehityshankkeet vaikuttivat varmasti siihen, että onnistuimme kasvattamaan liikevaihtoamme, vaikkakaan se ei kehittynyt aivan odotustemme mukaisesti. Kaupallisesti panostimme mittavasti asiakas- ja koulutustapahtumiin ja olimme mukana muun muassa Jyväskylän messuilla keväällä 2018. Viresec-kaupan tuoma osaaminen palveluliiketoiminnassa antoi meille selvän piristysruiskeen Suomen turvaliiketoimintaan. Hedtecin määrätietoinen työ asiakaskokemuksen kehittämiseksi ja onnistuneet uudet päämiessopimukset siivittivät myös Hedtecin kehitystä. Ennen kaikkea minua ilahduttaa viimeisimmän asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset. Hedtecin asiakaskokemus on kehittynyt myönteisesti kaikilla osa-alueilla. Asiakaskokemuksen kehittäminen on tulevaisuudessakin strategiamme keskiössä ja uskon, että tämä myös auttaa meitä saavuttamaan kasvustrategiset tavoitteemme. Ruotsin liiketoiminnat yhdistettiin loppuvuodesta yhteen yhtiöön, toimimme nykyjään Ruotsissa nimellä Hedengren Sverige AB. Avasimme Ruotsissa toimiston Göteborgiin ja ostimme Norjassa Prosec Bergenin liiketoiminnan. Nämä panostukset vaikuttivat siihen, että onnistuimme saamaan aikaiseksi merkittävää kasvua näillä markkinoilla loppuvuodesta. Uskomme vahvasti, että panostuksemme pohjoismaihin ja vientiin pohjoismaiden ulkopuolelle on investointi, joka mahdollistaa liiketoiminnan nopeamman kasvun tulevaisuudessa. Laadun ja toiminallisen tehokkuuden osa-alueella toteutimme Kauklahden kiinteistön myynnin ja nostimme Lauttasaaren kiinteistön käyttöastetta. Meille myönnettiin sekä ympäristö- että laatusertifikaatti Suomen toimintojen osalta (ISO 14001:2015/ ISO 9001:2015). Vuonna 2018 täysmääräisesti käyttöön otettu toiminnanohjausjärjestelmä mahdollisti myös uudistetun tilausja toimitusprosessien käyttöönoton. Samassa yhteydessä päätimme uudistaa tukitoimintojen toimintamalleja. Yhteistoimintaneuvottelujen lopputulemana ulkoistamme, yhdistämme sekä lopetamme osan nykyisistä toiminteista. Uskomme muutosten tuovan parempaa asiakaskokemusta, tehokkaampia ja miellyttävämpiä työvaiheita sekä noin viidensadantuhannen euron vuotuiset kulusäästöt tulevina vuosina. Kotimyynti ja ennen kaikkea Ruotsin kotimyyntitoiminta oli myynnillisesti ja taloudellisesti iso pettymys. Jouduimmekin loppuvuodesta uudistamaan Ruotsin kotimyyntitoimintaa ja uskomme, että olemme saaneet Kotimyynnin taas käännettyä kannattavaksi. Yhdistimme ja muutimme myös vaihto-omaisuuden arvostuspolitiikkaa konsernitasoisesti. Teimme muutoksesta johtuvan isohkon kertaluontoisen alaskirjauksen vaihto-omaisuuteen. Politiikkamuutoksen myötä uskon, että olemme myös käyttöomaisuusmielessä valmiimpia kohtaamaan mahdollisia markkinamuutoksia tulevaisuudessa. Kertaluontoisista eristä puhdistettua tulosta voidaan mielestäni pitää ainoastaan tyydyttävänä, joten tuleville vuosille jää vielä työsarkaa. Olemme panostaneet mittavasti tuote- ja palvelukehitykseen vuoden 2018 aikana. Näiden panostuksen antimista pääsemme nauttimaan vuoden 2019 aikana. Securityn puolella meillä on paljon tuoteuudistuksia ja Hedtecin puolella saamme rakennusautomaatiohankkeen ja Gewiss-tuoteryhmän kautta markkinoille uusia ratkaisuja, joita meillä ei aikaisemmin ole ollut. Asiakaskokemuksen osalta tulemme myös lanseeraamaan uuden digitaalisen palvelukanavamme. Palvelukanava on nimensä mukaisesti suunniteltu antamaan asiakkaillemme parempaa palvelua ajasta ja paikasta riippumatta. Vaikkakin tulevien vuosien yleismaailmallinen taloustilanne näyttääkin huolestuttavalta, uskon että tehdyillä uudistuksilla ja panostuksille meillä on aikaisempaa paremmat edellytykset kohdata mahdolliset haasteet ja luoda parempaa asiakaskokemusta ja kannattavaa kasvua. Marek Hintze 3
Konsernin avainluvut Kotimyynti Tuloslaskelma (1000 Eur) 2018 2017 Liikevaihto 58 017 56 871 Muut tulot 6 933 1 376 Materiaalit ja palvelut -34 332-33 231 Henkilöstökulut -16 254-14 978 Poistot ja arvonalennukset -1 715-1 489 Liiketoiminnan muut kulut -8 375-6 932 Liikevoitto 4 274 1 617 Rahoitus -150-249 Tulos ennen veroja 4 124 1 368 Liikevaihto 58 Miljoonaa euroa (1,1) Liikevaihdon jakauma 2018 2017 2016 17/18 Talotekniikka 29,1 28,3 31,1 2,7 % Kotimyynti 3,7 4,2 6,4-12,5 % Turvatekniikka 25,2 24,3 25,7 3,7 % Turvatekniikka 44% 58 Meur 6% Talotekniikka 50% Verot -860-101 Vähemmistöosuus -29-7 Tilikauden tulos 3 235 1 260 Henkilöstö lkm 258 259 Tase (1000 Eur) 2018 2017 Käyttöomaisuus 19 741 23 606 Vaihto-omaisuus 9 586 9 624 Rahoitusomaisuus 9 743 9 294 Rahat ja pankkisaamiset 901 387 Omaisuus yhteensä 39 971 42 911 Oma pääoma - osakepääoma 1 036 1 036 - muu oma pääoma 18 085 16 366 Vähemmistöosuus 135 138 Varaukset 1 722 1 852 Vieras pääoma - pitkäaikainen 8 334 9 869 - lyhytaikainen 10 659 13 650 Rahoitus yhteensä 39 971 42 911 Ulkomaan liiketoimintojen liikevaihto 13,3 Miljoonaa euroa (1,6) Ulkomaan liiketoimintojen liikevaihdon jakauma 2018 2017 2016 17/18 Suomi vienti 2,5 2,0 3,0 25,8 % Ruotsin liikevaihto 4,0 3,4 3,0 16,2 % Norjan liikevaihto 4,3 3,8 4,2 13,9 % Viron liikevaihto 2,5 2,5 3,0 2,4 % 13,3 11,7 13,2 14,1 % Henkilöstöä 258 Suomessa 220 Ruotsissa 8 Norjassa 18 Virossa 12 Suomi vienti 19% Viro 19% 13,3 Meur 5566 Asiakaskäyntiä Norja 32% Ruotsi 30% Hedtec 4461 Security 1105 4
Ruotsi 32% Hedtec liiketoimintakatsaus "Siirrymme vuoteen 2019 entistä vahvempana toimijana." Rakentamisen kasvu jatkui vuoden 2018 aikana asuntorakentamisessa, erityisesti kerrostalojen osalta kasvukeskuksissa. Kehitys rakentamisen muilla sektoreilla ei ollut vastaavalla tavalla kasvussa. Julkinen rakentaminen toki jatkoi tasaista tahtiaan. Markkina ei siis erityisesti suosinut Hedtecin liiketoiminnan ydinalueita eli liike- ja toimistorakentamista tai teollisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hankkeita olisi ollut. Vuodesta 2018 tuli Hedtecille kasvun vuosi, vaikkei alkuvuosi siltä oikein näyttänytkään. Liikevaihtoon vaikuttivat positiivisesti uusien päämiesten tuotteet ja Teollisuus-yksikön vahva menestys projekteissa. Loppuvuoden kasvumme oli selvästi markkinoiden kasvua nopeampaa. Ilahduttavasti juuri Valaistus-yksikkömme kasvoi loppuvuonna vahvasti. Teollisuuteen suuntautunut Kaapelit ja Asennustarvikkeet -yksikkömme kärsi koko vuoden projektien puutteesta ja kovenevasta hintakilpailusta. Tuloksellisesti olimme yli edellisen vuoden ennen varastoomme tehtyä merkittävää vaihto-omaisuuden arvostuspolitiikan muutoksesta johtuvaa alaskirjausta. Henkilöstön puolella tärkeinä hankkeina jatkoimme esimiesten ja myyntijohdon koulutusta. Siirrymme vuoteen 2019 entistä vahvempana toimijana. Uutena päämiehenä odotamme Gewissin tuotteilla merkittävää liikevaihdon kasvua vuodelle 2019. Myös kiinteistöautomaatiossa voidaan odottaa ensimmäisiä projekteja. Tuotevalikoimamme on valmiina ja rakennamme tulevien vuosien aikana asemaamme markkinoilla. Myös sairaalarakentamisessa tuotevalikoimamme on täydentynyt. Odotamme 2019 markkinoiden olevan kutakuinkin 2018 tasolla, mutta varsinkin vuoden viimeinen kvartaali on indikaattorienkin valossa vielä täysin kysymysmerkki. Isto Lehmusvuori 28% Liikevaihto alueittain Valaistus 24% Teollisuus 43% Asennustarvike 5% Viro 34 000 33 000 32 000 31 000 30 000 29 000 28 000 27 000 Liikevaihto 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0-200 Liikevoitto *2018 negatiivinen tulosvaikutus vaihto-omaisuuspolitiikan muutoksesta 5
Hedengren Security liiketoimintakatsaus "Panostus vuosisopimusasiakkaisiin on tuottanut tulosta ja tällä hetkellä liikevaihdosta jo huomattava osa tulee huolto- ja ylläpitosopimuksista." Hedengren Securityn vuosi 2018 tuotti sekä onnistumisia että lieviä pettymyksiä. Panostuksemme kansainväliseen kasvuun tuotti tulosta, ja liikevaihto kasvoi Ruotsissa, Norjassa, Eestissä ja UK:ssa (Hochiki). Valitettavasti emme saavuttaneet asetettua budjettia, mutta tuloskehityksemme oli hyvä. Kotimaassa vuosi 2018 oli ensimmäinen vuosi uudella organisaatiomallilla, jossa Neptoluxin myynnin resurssit oli yhdistetty kahteen kotimaan myyntitiimiin. Vuosi oli haasteellinen; kilpailijat olivat erittäin hinta-aggressiivisia emmekä saavuttaneet tavoiteltua liikevaihdon kasvua, mutta myyntikate ja tulos kasvoivat hyvin. Vuoden aikana toteutimme useita isoja Postin kiinteistökohteita ja tukkukauppa sekä verkkokaupan kasvu oli merkittävää. Palveluyksikössä tehtiin Viresec-liiketoimintakauppaan liittyviä organisaatio- ja toimintatapamuutoksia. Vuodesta 2019 tulee palveluyksikössä kiireinen, sillä sen työkanta lisääntyi merkittävästi loppuvuodesta. Onnistuimme mm. kotiuttamaan Finavian lentokentän uusien terminaalilaajennuksien valvontakamerakaupat, joiden asennustyöt jatkuvat vielä vuonna 2019. 6 17% Asennus ja palvelut Liikevaihto alueittain 17% Norja 11% Ruotsi 5% Viro 50% Security Myös Keskon kanssa allekirjoitettiin merkittävä huolto- ja ylläpitosopimus koskien K-Rauta ketjua. LL-Telen vuosi oli hyvä. Liikevaihto ja tulos kasvoivat ylittäen budjetin. Saavutimme hyviä asiakasonnistumisia mm. OK Hämeenmaan kanssa. Ruotsin Securityn toimintaa laajennettiin avaamalla uusi myyntikonttorin Göteborgiin. Göteborgissa keskitytään pääasiassa Neptolux-turvavalojärjestelmien myynnin edistämiseen länsirannikolla ja Etelä-Ruotsissa. Myös Tukholman konttorin myynnin vahvuutta lisättiin. Nämä panostukset näkyivät myynnissä, sillä heinäkuusta joulukuuhun kasvu oli huikeat 38 %. Norjassa tehdyt prosessimuutokset sekä henkilökuntapanostukset tuottivat hyvän tuloksen ja myynti kääntyi hyvään kasvuun vuoden aikana. Panostus vuosisopimusasiakkaisiin on tuottanut tulosta ja tällä hetkellä liikevaihdosta jo huomattava osa tulee huolto- ja ylläpitosopimuksista. Vuoden lopulla teimme liiketoimintakaupan ja ostimme Prosec Bergenin liiketoiminnan. Vuoden 2019 alussa muutimme tarkoituksenmukaisimpiin tiloihin Drammenin alueelle. UK:ssa Hochikin markkinointipanostukset alkavat tuottaa tulosta, jonka seurauksena Hochikin turvavalomyynti kaksinkertaistui. Olimme mukana tukemassa Hochikia kansainvälisillä messuilla mm. Intersec-messuilla Dubaissa sekä Firex-messuilla Lontoossa. 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Liikevaihto Tuotepuolella lanseerattiin uusi Hedsam X -kulunvalvontajärjestelmä, jota on toimitettu jo yli sataan pisteeseen. Myös uusi Nepto 3K -turvavalokeskus valmistui joulukuussa ja uusia turvavaloja viimeisteltiin alkuvuoden 2019 lanseerausta varten. Lisäksi uuden HHL-keskuksen kehitys jatkui. Willy Grönqvist 2 000 1 500 1 000 500 0-500 Liikevoitto *2018 negatiivinen tulosvaikutus vaihto-omaisuuspolitiikan muutoksesta
Hedengren Direct liiketoimintakatsaus "Tehostimme vuoden lopussa kotimyyntiorganisaatiotamme ja siirryimme johtoa myöten lähemmäksi asiakkaitamme, joka näkyykin varmasti vuoden 2019 aikana myynnin kasvuna." Hedengren Directin toimintavuosi 2018 oli haastava. Emme onnistuneet rekrytoinneissa odotusten mukaisesti, ja liikevaihtomme jäi odotettua pienemmäksi ja tulos heikoksi. Perinteinen kotimyynti ei saavuttanut tavoitteitaan, kun taas uusi b2b sisäilman parannuskonseptimme ylitti tavoitteensa, vaikka ei paikannutkaan kokonaistulosta. Yhtenä suurimmista asiakkaistamme mm. Kotkan kaupunki päätti huolehtia sisäilmasta kahden sairaalan tiloissa meidän tuotteillamme. Lisäksi teimme vuoden lopussa kotimyynnissä muutoksia asiakashankintaan, myyntikonseptiin ja tuotepainoituksiin sekä myyjien palkkaperusteisiin, ja uskomme vuoden 2019 olevan jälleen kerran kasvun vuosi. Uudet ilmanpuhdistimet ja kostuttimet antavatkin varmasti vauhtia missioomme Terveellinen koti ja työpaikka. Mika Nylund Henkilöstön puolella koulutimme ihmisiämme Lux Business School -ohjelman mukaan, sekä esimiehemme saivat koulutusta esimiestyöskentelyyn. Tehostimme vuoden lopussa kotimyyntiorganisaatiotamme ja siirryimme johtoa myöten lähemmäksi asiakkaitamme, joka näkyykin varmasti vuoden 2019 aikana myynnin kasvuna. 49% Liikevaihto alueittain B2C Suomi 17% B2B Suomi 10% B2C Ruotsi 20% Tilaustuotteet 4% Rahoitustuotot 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Liikevaihto 1 000 800 600 400 200-200 0-400 -600-800 -1 000-1 200 Liikevoitto 7
Lauttasaarentie 50, 00200 Helsinki, puh. 0207 638 000, hedengren@hedengren.fi, hedengren.fi