tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio Paavo Tiitta

Samankaltaiset tiedostot
Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

LUP toiminnasta 2013

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO.

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

Lisää vaikuttavuutta yhteisillä ydinviesteillä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio )

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa

Pelastusosaston ajankohtaiskatsaus

Yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa. Henkilöstö, talous ja tietojärjestelmät

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTAOHJE

PALONTUTKINNAN KOULUTUKSEN TILANNEKATSAUS

Pelastustoimen mittarit

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus-

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1

Palontutkinta2014 työryhmä

UUTISKIRJE Nº04 - JOULUKUU

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

PALVELUSOPIMUS SOPIMUKSEN KOHDE

PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO YLEISÖTAPAHTUMIEN JA ERIKOISTEHOSTEIDEN TURVALLISUUSTYÖRYHMÄ

Työryhmä: Asiantuntijat: Ismo Kärkkäinen (Jani Jämsä varalla), Pelastusopisto Jari Laine, AVI

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Järjestöjen roolin ja toimintaverkostojen tukeminen maakunnissa. Kuntoutusverkoston kokous Kuntatalo Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistushanke Onnettomuuksien ehkäisyn yhdenmukaistaminen-työryhmä (OnEhkä-työryhmä)

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Turvallisuuskulttuuria kehittävä valvonta TuKeVa II -tutkimushanke väliseminaari Keskuspelastusasema Helsinki Anne Koivisto

Pelastustoimen uudistamishanke

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

UUTISKIRJE Nº03 - SYYSKUU

Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin?

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Pelastustoimen uudistushanke

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

Hallintovaliokunta

ELY-keskusten raportointi vuoden 2016 toiminnasta - yhteenvetoa

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä

Maakuntauudistuksen toimeenpano ja koordinaatio

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTAOHJE


Organisoinnin rakenne ja työryhmät Maakuntahallitus

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto

Suomen Bridgeliitto uusi rakenne

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen varautuminen ja turvallisuus alatyöryhmän kokous

Digituki-pilotti Oulussa Alakko nää digiä keskustelu digitalisoituvasta Oulusta,


Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne

Arjen turvaa kunnissa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

MAAKUNTAVALTUUSTO Aija Tuimala Etunimi Sukunimi Puh

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTAOHJE

Muutosagenttitoiminnan tulokset

Aika Keskiviikko , klo , kokous 12. Sisäministeriö, Kirkkokatu 12, neuvotteluhuone Ritari.

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016

PERA. Pelastustoimen ja Ensihoidon RiskinArvio (PERA) hankkeen nykytila. Työturvallisuusseminaari, Espoo

Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi

Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus

Tahe Pohjois-Savo projekti 3/ /2020

Pyhäranta meni hyvin onko kaikki silti hyvin? Metsäpaloseminaari

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Pelastuslaitosten varautumis ja väestönsuojelutoiminta. Varautumisseminaari

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Nykytilakatsaus Pirkanmaan pelastuslaitos

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola

Sote tiedolla johtamisen - työryhmä. Asialista klo Päijät-Hämeen liitto, Diapaasi

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

Pelastuslaitos

Simuloinnin purkuseminaari

yfo,fj" IRTISANOMINEN Etelä-Karjalan pelastuslaitos Parikkalan paloasema Timo Uosukainen Parikkalantie PARIKKALA

Viestintä ja markkinointi - avoimuutta ja avaruutta

Avaus ja sote-uudistuksen tilanne Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta

PERA HANKE. PERA turvallisuusjohtamisen tietojärjestelmä osaksi pelastuslaitosten päivittäistä turvallisuustoimintaa

Transkriptio:

Kumppanuusverkoston rakennemuutos ja kehittäminen lähdeaineisto: Palvelualueiden kokous 19.11.2018 Terhi Virtanen ja turvallisuuspalvelut palvelualueen kehittämistyöryhmä tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio 10.4.2019 Paavo Tiitta

Verkoston rakenneuudistus ja kehittäminen - www.pelastuslaitokset.fi = pelastuslaitosten kumppanuusverkosto - www.pelastustoimi.fi = SM pelastusosasto Kumppanuusverkostossa 4 palvelualuetta: turvallisuuspalvelut, pelastuspalvelut, tukipalvelut ja ensihoito SM pelastusosasto osallistuu palvelualueiden työskentelyyn Pelastusjohtajat hyväksyneet rakenneuudistuksen valmistelun perusteet 21.8.2018 kokouksessaan siten, että: Kumppanuusverkostoon perustetaan uutena rakenteena neljä kaikille palvelualueille yhteistä työryhmää matriisiin PVT, PelaTKI, ICT ja viestintä Uudeksi yhteiseksi työryhmäksi perustetaan viestinnän verkosto muut kolme jo olemassa olevaa yhteistä työryhmää siirtyvät palvelualueiden alta omaksi itsenäiseksi työryhmäkseen. Palvelualueille ja yhteisiin työryhmiin nimetään valmisteleva sihteeristö puheenjohtajan ja sihteerin tueksi

Palautetieto Uudistuvan kumppanuusverkoston rakenne ja johtaminen Kumppanuusverkoston strategia määrittää yhteiset toiminnan tavoitteet Pelastusjohtajat Hallitus Palvelualueet Pelastuslaitokset Palvelualueiden yhteiset työryhmät PVT PelaTKI ICT Viestintä Johtaminen ja ohjaus Strategia Tavoitteet Toimintasuunnitelma Toimenpiteet Toteutus Seuranta Tuotokset Palaute Asiakkaat & Sidosryhmät (Pelastusjohtajat hyväksyneet valmistelun pohjaksi 21.8.2018 kokouksessaan)

Uudistuvan verkoston toimijoiden roolit Rooli / tehtävä verkostossa Kehittämispäällikkö tukee johtoa Pelastusjohtajat Hallitus Päätöksenteko Strategia ja seuranta Yhteiset tavoitteet Kehittämislinjaukset Palvelualueiden yhteiset työryhmät: Päätöksenteon tuki Asiantuntijuus Koordinaattori tukee palvelualueita ja työryhmiä Palvelualueet Valmisteleva sihteeristö Palvelualueen päätöksenteko Toimintasuunnitelma Hankkeet / projektit PJ:n ja sihteerin tuki Valmistelun tuki Pysyvä yhteistyöalusta Tiedonvaihto Valmisteleva sihteeristö Yhteiset työryhmät toimivat verkoston kaikilla tasoilla Pelastuslaitokset Tuotosten / päätösten jalkauttaminen Toteuttaminen Palautetieto Asiantuntijaverkostot Arjen yhteistyö

Turvallisuuspalvelut-palvelualue 2019 pj Erkki Hokkanen, Etelä-Karjalan pelastuslaitos siht. Jani Kanerva, Etelä-Karjalan pelastuslaitos valmisteleva sihteeristö Paavo Tiitta, Pohjois-Savo, Tuomas Pälviä Länsi-Uusimaa, Teemu Toivonen, Pirkanmaa Asiantuntijaverkostot 1 hlö/pelastuslaitos + varahenkilö - Valvonta - Rakenteellinen - Yleisötapahtumat-erikoistehosteet - Turvallisuusviestintä - Kemikaali - Palontutkinta Ennakointiryhmä: toimintasuunnitelma, projektiesitykset palvelualueelle

Verkostotoiminnan yhtenäinen ohjaus lähtee yhteisistä tavoitteista Yhteisesti sovitut tavoitteet: 1. Pelastusjohtajat määrittävät verkoston tavoitteet 2. Palvelualueiden tavoitteet 3. Yhteiset työryhmät 4. Alatyöryhmät, projektit, hankkeet jne. Toimintasuunnitelma - Tehdään kaikilla verkoston tasoilla - Määritellään selkeät toimenpiteet - Määritellään seurattavat tulostavoitteet - Yhteinen TS-pohja Verkoston toiminta on suunnitelmallista ja koordinoitua Toiminnan seuranta ja arviointi Palvelualueiden toiminnan, työtapojen ja yhteistyön kehittäminen Toimintaan sitoudutaan ja toiminta tuottaa aidosti yhteisiä toimintamalleja

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto www.pelastuslaitokset.fi