1/19 TYÖELÄKKEIDEN RAHOITTAMINEN TEL-ELÄKETURVA Työnantajan on järjestettävä työntekijöilleen ja heidän edunsaajilleen työntekijäin eläkelain (jäljempänä TEL) mukainen vähimmäiseläketurva. Pakollista vähimmäiseläketurvaa voidaan täydentää vapaaehtoisilla lisäeläkkeillä ja muilla etuuksilla. TEL-ELÄKETURVAA HOITAVAT ELÄKELAITOKSET Työnantajalla on kolme eläkelaitosvaihtoehtoa lakisääteisen TEL-eläketurvan hoitamista varten: eläkesäätiö eläkekassa eläkevakuutusyhtiö Työnantaja voi hoitaa henkilökuntansa TEL-eläketurvan omassa eläkesäätiössä tai eläkekassassa, jos vakuutettuja on vähintään 300. Eläkesäätiö on työnantaja- tai konsernikohtainen eläkelaitos, jota johtaa yrityksen työnantajien ja työntekijöiden edustajista koostuva hallitus. Eläkekassan perustavat yleensä saman toimialan itsenäiset yritykset ja yrittäjät (esimerkiksi Apteekkien Eläkekassa ja Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek). Eläkevakuutusyhtiöillä ei ole vakuutettujen vähimmäismäärävaatimusta, joten työnantaja voi yrityksen koosta riippumatta järjestää lakisääteisen eläketurvan vakuuttamalla työntekijät työeläkevakuutusyhtiössä. Eläkekustannukset ovat työnantajalle palkkoihin rinnastettava kustannuserä. Eläkelaitoksen valinta on työnantajalle samalla pitkän aikavälin sijoitus- ja rahoituspäätös, jonka tavoitteena on eläketurvan hoitaminen kustannustehokkaasti eläke-etuja vaarantamatta.
2/19 TYÖELÄKETURVAN RAHOITUSVAIHTOEHDOT RAHOITUKSEN PERUSMENETELMÄT Työeläkkeet voidaan rahoittaa kolmella perusmenetelmällä, jotka ovat: jakojärjestelmä täysin rahastoiva järjestelmä osittain rahastoiva järjestelmä. Jakojärjestelmä Jakojärjestelmässä eläkemenoihin tarvittavat varat kerätään vakuutuksenottajilta ja vakuutetuilta sitä mukaa kuin eläkkeitä maksetaan. Eläketurva kustannetaan siis kunakin vuonna perittyjen maksujen avulla. Eläkejärjestelmän aloittaessa toimintansa työeläkemaksut ovat pieniä eikä eläkkeitä ole vielä maksussa. Hyvä esimerkki puhtaasta jakojärjestelmästä on perinteinen, vuosikymmeniä toiminut valtion eläkejärjestelmä, jossa eläkkeet maksetaan valtion vuotuiseen talousarvioon tarkoitusta varten myönnetyistä varoista. Pitkään toimineessa jakojärjestelmässä eläkemenot ovat kasvaneet palkkoihin verrattuna tasapainotasoon, joka määräytyy myönnettävien eläke-etuuksien perusteella. Etuuksien tasoon tehtävät muutokset eivät juuri vaikuta jakojärjestelmän menoihin lyhyellä aikavälillä, mutta pitkän aikavälin vaikutukset ovat suuremmat. Jakojärjestelmän toimivuus edellyttää, että kannatus- ja vakuutusmaksut voidaan periä myös tulevilta sukupolvilta. Jakojärjestelmät ovat yleensä lakisääteisiä ja pakollisia tai muuten sopimuksilla varmennettuja. Jos osallistuminen olisi vapaaehtoista, eläkkeiden rahoittajat voisivat jättää järjestelmän maksujen noustessa korkeiksi. Eläkemaksuprosentin kehitys jakojärjestelmässä alkuhetkestä tasapainotasoon Eläkemaksu 65 v. eläkeikä 60 % eläke Aika järjestelmän alkuhetkestä
3/19 Täysin rahastoiva järjestelmä Täysin rahastoivassa järjestelmässä kunakin vuonna ansaitun eläkkeen osan tulevaisuudessa tapahtuvaa maksua varten tarvittavat varat peritään ja rahastoidaan vuosittain. Rahastoitavien varojen pääoman ja tuoton on korko-, kuolevuus ym. tekijät huomioon ottaen riitettävä eläkeetuuksien maksamiseen tulevaisuudessa. Tulevina vuosina ei enää peritä maksuja aiemmin ansaittujen etuuksien kattamiseen. Täysin rahastoiva järjestelmä voi olla vapaaehtoinen, sillä ansaittujen etuuksien rahoittaminen ei vaarannu, vaikka järjestelmässä ei myöhemmin enää olisi maksajia. Tarvittavat varat on kerätty etukäteen eikä lisämaksuja tarvita. Rahastoitujen varojen sijoitustuotot vaikuttavat eläkemaksujen suuruuteen. Niillä rahoitetaan eläkkeitä ja pienennetään eläkkeiden rahoittamiseen tarvittavaa eläkemaksua. Eläkevastuun pitkäkestoisuus mahdollistaa sen, että suuri osa eläkevastuun katteena olevista varoista voidaan sijoittaa jopa vuosikymmenten ajaksi, ilman että sijoituksia joudutaan välillä realisoimaan. Jo muutaman prosenttiyksikön ero sijoitustuotoissa merkitsee huomattavaa eroa aktiiviaikana perittävissä maksuissa. Suomessa täysin rahastoivia järjestelmiä on käytetty ainoastaan vapaaehtoisten lisäeläkkeiden rahoittamiseen. aktiiviaikana perittävä maksu maksu 0 %:n tuotolla sijoitustuotto 0 % sijoitustuotto 2.5 % alkavan eläkkeen maksuun tarvittava rahamäärä maksu 2.5 %:n tuotolla sijoitustuotto 5 % maksu 5 %:n tuotolla rahastointiaika Vuotuisen sijoitustuoton vaikutus aktiiviaikana perittävän maksun suuruuteen rahastoivassa järjestelmässä
4/19 Osittain rahastoiva eläkejärjestelmä Osittain rahastoivassa eläkejärjestelmässä on piirteitä sekä jakojärjestelmästä että täysin rahastoivasta järjestelmästä. Vakuutuksenottajilta ja vakuutetuilta kerätään osittain rahastoivassa järjestelmässä vuosittain maksuja enemmän kuin tarvitaan kyseisen vuoden eläkkeiden ja hoitokulujen kustantamiseksi. Osittainen rahastointi yhdessä eläkejärjestelmän lakisääteisyyden kanssa turvaa tulevien eläkkeiden rahoittamista. Rahastot toimivat puskureina talouden suhdannevaihteluita vastaan ja osittainenkin rahastointi mahdollistaa sen, että osa eläkemenoista voidaan rahoittaa sijoitustuotoilla. Suomen TEL-järjestelmä on osittain rahastoiva. TEL:ssä ansaittujen etuuksien rahastointiaste on noin 25 prosenttia.
5/19 ELÄKE-ETUUKSIEN MÄÄRÄYTYMINEN Etuuksien määräytymistavan perusteella eläkejärjestelmät voidaan jakaa joko etuus- tai maksuperusteisiin järjestelmiin. Kansainvälisessä IFRS-tilinpäätöskäytännössä eläkejärjestelmiä ei jaeta etuus- ja maksuperusteisiin järjestelmiin etuuden määräytymistavan mukaan, vaan sillä perusteella, vastaako työnantaja eläke-etuuksiin liittyvistä sijoitus- ja vakuutusmatemaattisista riskeistä. Etuusperusteinen eläkejärjestelmä Suomalaiset eläkejärjestelmät ovat eläkkeiden määräytymistavan perusteella joitakin yksilöllisiä vakuutuslajeja lukuun ottamatta etuusperusteisia. Etuusperusteisessa eläkejärjestelmässä määritellään ensin myönnettävät eläke-etuudet. Etuuden suuruus määräytyy muun muassa palkan, palvelusajan sekä palkkojen ja eläkkeiden korottamisessa käytettävien eläkeindeksien perusteella. Eläkejärjestelmän sijoitustuotot eivät suoranaisesti vaikuta etuuksien tasoon. Kannatus- tai vakuutusmaksu määräytyy etukäteen määriteltyjen etuuksien rahoittamiseen tarvittavien varojen määrän mukaan. Etuusperusteiset järjestelmät ovat yleensä ainakin osittain jakojärjestelmiä. Etuuden saajalla ei ole riskiä eläkkeen suuruudesta, mutta etuuden rahoittaja ei tiedä etukäteen tulevien maksujen tarkkaa määrää. Maksuperusteinen eläkejärjestelmä Maksuperusteisessa eläkejärjestelmässä kerran maksettu kannatus- tai vakuutusmaksu sijoitustuottoineen määrää tulevan eläkkeen suuruuden. Maksajalla ei ole riskiä lisämaksuista, mutta edunsaajan tulevan eläkkeen tarkka määrä ei ole aktiiviaikana selvillä. Eläkkeen lopullisen tason ratkaisee sijoitustuottojen kehitys. Puhtaat maksuperusteiset järjestelmät ovat aina täysin rahastoivia.
6/19 TEL:N RAHOITUSPERIAATTEET TEL-maksut TEL on etuusperusteinen, osittain rahastoiva eläkejärjestelmä. Osa vakuutusmaksuista rahastoidaan, osalla rahoitetaan maksussa olevia eläkkeitä. Vakuutettua kohti määriteltävän TEL-maksun suuruus riippuu työnantajan koosta ja henkilöstörakenteesta. Keskimääräinen eläkemaksu koostuu seuraavista osista: TEL-maksujen keskimääräinen kehitys (% työntekijän palkasta) MAKSUN OSA 1996 2000 2003 2004 2005 Rahastoitava 4,3 2,8 2,9 2,9 3,0 vanhuuseläkeosa Rahastoitava 3,9 2,0 1,4 1,3 1,3 työkyvyttömyysosa Rahastoitava työttömyysosa 0,7 1,2 0,9 0,8 0,3 Tasausosa 10,6 14,6 15,3 15,5 16,3 Muut osat 1,8 1,0 1,1 1,1 1,0 - ETK hoitokustannusosa - ETK:n luottovakuutus - Eläke-Kansa osa -maksutappio-osa Hyvitykset -0,2-0,6-0.2-0,2-0,3 Yhteensä 21,1 21,5 21.4 21,4 21,6 Maksu jakaantuu seuraavasti -Työntekijät -Työnantajat 4,3 16,8 4,7 16,8 4.6 16.8 4,6 16,8 4,6 (18-52v) 5,8 (53-67v) 16,8
7/19 TEL-maksun osat käytetään osittain rahastoivan järjestelmän mukaisesti. TEL-maksusta rahastoidaan vajaa kolmannes. Loppuosa käytetään juokseviin eläke- ja hoitokuluihin. *vanhuus-, -työkyvyttömyys- ja työttömyysosat yhteensä 8,9 % vuonna 1996 yhteensä 6,0 % vuonna 2000 yhteensä 5,2 % vuonna 2003 yhteensä 5,0 % vuonna 2004 yhteensä 4,6 % vuonna 2005 RAHASTOIDAAN *tasausosa 10,6 % vuonna 1996 14,6 % vuonna 2000 15,3 % vuonna 2003 15,5 % vuonna 2004 16,3 % vuonna 2005 KÄYTETÄÄN ELÄKKEIDEN MAKSUUN *hoitokustannus-,etk- ja maksutappio-osat *Eläke-Kansa pyöristettynä 1,0 % vuonna 2005 KÄYTETÄÄN HOITOKULUIHIN JA MAKSUTAPPIOIHIN vuosina 2003-2004 hyvitykset 0,2 % vuonna 2005 hyvitykset 0,3 % TEL-maksun vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkeosat rahastoidaan. Työkyvyttömyysmaksu sisältää yksilöllisen varhaiseläkkeen ja kuntoutustuen osuudet. Rahastoitu eläke oli vuoden 1999 loppuun saakka vakuutetun ansaitsemaa työeläkettä selvästi pienempi, sillä rahastoitua eläkkeen osaa ei korotettu eläkkeiden indeksikorotusten mukaisesti. Vasta vuodesta 2000 alkaen alkaneiden ja vastaisten vanhuuseläkkeiden rahastoituja osia on korotettu määrällä, jolla laskuperustekorko ylittää eläkkeiden vastuunlaskennassa käytetyn rahastokoron (3%). Eläkemenot, joita ei rahoiteta rahastoista, ovat nk. tasausmenoja. Varat tasausmenoihin saadaan TEL-maksuun sisältyvästä tasausosasta. Noin neljännes maksussa olevista eläkkeistä rahoitetaan rahastoista, loppuosa on tasausmenoa. TEL-järjestelmän kokonaisvastuista on rahastoitu noin 25 %, joten se on suurimmalta osaltaan jakojärjestelmä. TEL-maksun korotuspaineet johtuvat yleensä tasausosan kasvusta. Perhe- ja osaaikaeläkkeitä ei rahastoida, vaan ne kustannetaan kokonaan yhteisesti tasausosasta. Maksun hoitokustannusosa käytetään eläkelaitosten hallintokuluihin. Eläketurvakeskuksen osuus maksusta käytetään sen hallinnon rahoittamiseen. Maksutappio-osalla rahoitetaan vakuutusmaksunsa maksamatta jättäneiden työnantajien osuus kustannuksista. Rahastoitava eläkkeen osa on aina yksittäisen eläkelaitoksen vastuulla.
8/19 SIJOITUSTUOTTOJEN VAIKUTUS ELÄKEMAKSUUN Etuusperusteisessa eläkejärjestelmässä sijoitustoiminnan tuotot eivät suoraan vaikuta myönnettävien etuuksien tasoon. Järjestelmätasolla eläkelaitosten sijoitustoiminnan tuotot kuitenkin vaikuttavat työeläkemaksujen kokonaistasoon ja jos työnantaja vastaa edes osittain eläke-etuuksiin liittyvistä sijoitus- ja vakuutusmatemaattisista riskeistä sijoitusomaisuuden arvojen ja tuottojen heilahtelu vaikuttavat joko positiivisesti tai negatiivisesti työnantajan vakuutus- tai kannatusmaksutasoon. Eläkelaitosten toimintaa ohjaavassa lainsäädännössä sijoitustoiminnalta edellytetään turvaavuuden lisäksi hyvää tuottoa. Etuuksien turvaaminen edellyttää, että eläkelaitos voi jatkaa toimintaansa silloinkin, kun sijoitustoiminnan tuotot eivät vastaa asetettuja tavoitteita. Lakisääteistä TEL-eläketurvaa hoitavan eläkelaitoksen sijoitustoiminnan vähimmäistuottovaatimuksena käytetään TEL-laskuperustekorkoa (1.1.2005-30.6.2005 välillä 4.75 % ja 1.7.2005 alkaen 5,50 %). Laskuperustekoron ylittävä osa sijoitustuotoista on ns. ylijäämää, joka siirretään vakuutusyhtiöissä nk. osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen kasvattamaan vakuutusyhtiön vakavaraisuutta. Osa sijoitustoiminnan ylijäämästä voidaan hyvittää asiakkaille maksunalennuksina. Eläkesäätiöissä ja -kassoissa laskuperustekoron ylittävä osa sijoitustoiminnan tuotoista voidaan vakavaraisuusasemasta riippuen käyttää joko eläkelaitoksen vakavaraisuuden kasvattamiseen tai työnantajien vakuutusmaksujen alennuksiin. TEL:ssä työnantajille takaisinlainatuista varoista ei yleensä kerry palautettavaa sijoitustuottoa. Mahdolliset hyvitykset syntyvät muista sijoituksista. Hyvitysprosentit vaihtelevat vuosittain paljon. Myös eri eläkevakuutusyhtiöiden myöntämien asiakashyvitysten määrissä on eroja.
9/19 TEL-ELÄKELAITOSTEN TOIMINTAPÄÄOMA Yleistä toimintapääomasta Toimintapääomalla tarkoitetaan kaikkia niitä eläkelaitoksen varoja, vakuuksia ja niihin rinnastettavia sitoumuksia, jotka ylittävät eläkelaitoksen eläkevastuun, velat ja muut niihin rinnastettavat sitoumukset. Toimintapääoman avulla on tarkoitus varmistaa eläkevastuun katteena olevien varojen ja omaisuuden riittävyys silloinkin, kun sijoitustoiminta ei tuota odotetulla tavalla tai kun sijoitusomaisuuden arvot laskevat. Samalla toimintapääoma mahdollistaa sijoitukset omaisuuslajeihin, joilla tavoitellaan parempia pitkän aikavälin tuottoja. Näihin sijoituksiin kohdistuu usein korkeampi tuotto-odotus ja samalla korkeampi riski. TEL-eläkelaitosten toimintapääoma kertyy useista eri osista. Keskeinen osa toimintapääomaa on ns. lisävakuutusvastuu (eläkevakuutusyhtiöllä osittamaton lisävakuutusvastuu), johon siirrettiin vuosina 1997-1999 osa sijoitustuotoista. Eläkelaitokset ovat voineet kasvattaa tätä vakavaraisuuden vahvistamiseksi muodostettua tase-erää myös vapaaehtoisesti. Eläkesäätiön toimintapääomaan voidaan lukea lisävakuutusvastuun lisäksi oma pääoma, tilinpäätöstekniset varaukset, positiiviset arvostuserot, kannatusmaksuvakuus sen vähimmäismäärän ylittävältä osalta, ulkopuoliset vakuudet sekä Vakuutusvalvontaviraston luvalla osa työnantajan palkkasummasta. Työnantajan maksukykyyn perustuvan palkkasummaerän lukeminen toimintapääomaan on perusteltua, koska eläkesäätiötyönantajalla on eläkesäätiön pääomitusta ja samalla turvaavuutta lisäävä velvollisuus kattaa eläkesäätiön mahdollinen vastuuvajaus. TEL-laitosten toimintapääoma Muu varallisuus Toimintapääoma Eläkevastuun katteena oleva sijoitusomaisuus Eläkevastuu Toimintapääoma = Varat - Velat Eläkevastuiden kasvaessa myös toimintapääoman tarve kasvaa. Sijoitustoiminnan vähimmäistuottovaatimuksen määrittävän laskuperustekoron nosto lisää vastaavasti laskennallisen toimintapääoman tarvetta.
10/19 Työeläkelaitosten sijoitustoiminnan rakenne on muuttunut takaisinlainauksesta markkinaehtoiseen sijoittamiseen. Aiemmin valtaosa eläkelaitosten varoista sijoitettiin lainaamalla ne takaisin vakuutuksenottajille. Sijoitustoiminta oli lähes riskitöntä, koska takaisinlainakorko oli sama kuin sijoitusten vähimmäistuottovaatimuksen määräävä laskuperustekorko. Erillisiä vakavaraisuussäännöksiä ei tarvittu. Takaisinlainauksen osuus eläkelaitosten sijoitustoiminnasta on jatkuvasti vähentynyt. Rahoitusmarkkinoiden vapautuminen on mahdollistanut yrityksille rahoituksen hankkimisen kohtuullisilla ehdoilla. Myös kansainvälistyminen on vähentänyt takaisinlainauksen osuutta eläkelaitosten sijoituksista. Suomalaisyrityksiltä edellytetään kilpailijamaihin nähden vertailukelpoista taserakennetta, mistä syystä ne suosivat oman pääoman ehtoista rahoitusta velkapääoman sijasta. Erityisesti siirtyminen takaisinlainauksesta osakesijoituksiin on lisännyt sijoitustoiminnan riskejä. Osakkeiden arvojen heilahdellessa on vaarana että sijoitusomaisuus ei riitä kattamaan eläkkeistä johtuvia vastuita. TEL-eläkelaitoksilta edellytetään riittävästi vastuiden määrän ylittäviä varoja eli toimintapääomaa, joka toimii sijoitustoiminnan puskurina tasoittaen sijoitusomaisuuden arvossa tapahtuvia muutoksia. Vakavaraisuusmekanismi TEL-eläkelaitosten vakavaraisuussäännökset uudistettiin 1990-luvun loppupuolella säätämällä niille eriasteisista rajoista muodostuva valvontamekanismi vakavaraisuuden seurantaa varten. Vakavaraisuussäännökset ovat melko samanlaiset eri eläkelaitoksilla. Vakavaraisuusmekanismissa kullekin eläkelaitokselle lasketaan sijoitusomaisuuden rakenteen perusteella toimintapääoman tarvetta kuvaava ns. vakavaraisuusraja, joka jää melko matalaksi, jos eläkelaitoksen sijoitusomaisuudesta suuri osa on sijoitettu velkakirjalainoihin ja muihin vähäriskisinä pidettäviin sijoituskohteisiin. Mitä riskipitoisempiin sijoituskohteisiin eläkelaitos sijoittaa, sitä korkeampi on vakavaraisuusraja. Esimerkiksi osakkeiden arvon suurten heilahtelujen vuoksi vakavaraisuusrajan laskemisessa oletetaan, että niitä varten tarvitaan yli 20 kertaa enemmän toimintapääomaa kuin velkakirjalainoja varten. Vakavaraisuusrajan (VVR) avulla TEL-eläkelaitokselle muodostetaan kolme vakavaraisuusvyöhykettä: tavoite-, rajoitus- ja kriisivyöhyke. Tavoitevyöhykkeen yläraja = 4 x VVR TAVOITEVYÖHYKE Tavoitevyöhykkeen alaraja = 2 x VVR RAJOITUSVYÖHYKE Vakavaraisuusraja = VVR KRIISIVYÖHYKE
11/19 Eläkelaitoksen vakavaraisuus on nk. tavoitevyöhykkeellä, kun sillä on toimintapääomaa 2-4 kertaa vakavaraisuusrajan määrä. Tavoitevyöhykkeellä eläkelaitosten toimintavapaudet ovat lähtökohtaisesti suurimmat sen suhteen, kuinka se voi käyttää sijoitustoiminnan ylijäämää tai toimintapääomaa kannatusmaksujen alentamiseen tai asiakkaille annettaviin hyvityksiin. Vakavaraisuusrajan ja tavoitevyöhykkeen alarajan välisellä rajoitusvyöhykkeellä eläkelaitoksen vakavaraisuus on kohtalaisella tasolla mutta eläkelaitoksen toimintapääoman käyttöä koskevia säännökset ovat rajoitetumpia kuin tavoitevyöhykkeellä. Työeläkevakuutusyhtiöillä toimintapääoman käyttämistä koskevat säännökset eroavat jonkin verran eläkesäätiöiden ja eläkekassojen säännöksistä. Vakavaraisuustilanteen heikentyessä eläkelaitosten edellytetään vahvistetavan vakavaraisuuttaan. Eläkevakuutusyhtiöillä tämä heijastuu pienentyneinä asiakashyvityksinä ja eläkesäätiöissä sekä eläkekassoissa siten, että vakavaraisuutta edellytetään vahvistettavan ensisijaisesti siirtämällä laskuperustekoron ylittäviä sijoitustoiminnan tuottoja lisävakuutusvastuuseen. Vakavaraisuuden alittaessa vakavaraisuusrajan (nk. kriisivyöhyke) eläkelaitokselta edellytetään nopeita korjaustoimenpiteitä vakavaraisuusaseman parantamiseksi. Eläkelaitoksen vakavaraisuuspääoma arvioidaan käypään arvoon ja otetaan huomioon työnantajan taseessa kansainvälisessä IFRS-tilinpäätöskäytännössä, jos eläkejärjestelmää pidetään etuusperusteisena (defined benefit plan). Vastaavasti vastuut diskontataan hyvätuottoisten pitkien joukkovelkakirjalainojen korkokantojen mukaan. Eläkesäätiöiden osalta IFRStilinpäätöskäytäntö on lähes poikkeuksetta merkinnyt positiivista vaikutusta työnantajien taseisiin.
12/19 ERI ELÄKELAITOSMUOTOJEN VERTAILU TEL:N RAHOITTAMISESSA TEL-maksun osat ovat eri eläkelaitosmuodoissa suurimmaksi osaksi samat. Eläkevakuutusyhtiön, eläkesäätiön ja eläkekassan välillä on joitakin eroja seuraavien osien suhteen. Työkyvyttömyys- ja työttömyysmaksut Työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkemaksut määräytyvät eläkesäätiössä täysin omavastuisesti. Eläkesäätiön on katettava 80% työkyvyttömyys- tai työttömyystapauksen laskennallisesta eläkevastuusta. Eläkevakuutusyhtiössä työkyvyttömyys- ja työttömyysmaksu määräytyy samalla tavalla kuin eläkesäätiössä, jos työnantajalla on vähintään 800 työntekijää. Jos työntekijöitä on 51-799, maksu on osittain omavastuinen. Yrityksessä jossa on 50 työntekijää tai yrityksen omat työkyvyttömyystapaukset eivät vaikuta eläkemaksuun, vaan maksu määräytyy ns. tariffimaksun mukaan. Vuoden 2006 alusta alkaen eläkevakuutusyhtiöt ovat ottamassa käyttöön mallin, jossa kunkin yrityksen työkyvyttömyyseläkkeitä koskeva vakuutusmaksun tariffiluokka saadaan vertaamalla vakuutuksen työkyvyttömyysmenoa keskimääräiseen työkyvyttömyysmenoon tietyllä jaksolla. Eläkekassoissa myös kooltaan pienet työnantajat kuuluvat kassakohtaiseen omavastuutekniikkaan, mutta työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkekustannuksia on tasaamassa tasoitusvastuu -niminen runsasvahinkoisten vuosien varalle varattu vastuuosa. Alle 800 vakuutetun eläkesäätiössä työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkkeistä työnantajalle aiheutuvat kustannukset ovat pienemmät kuin eläkevakuutusyhtiössä, jos yrityksen henkilökunnasta tulee työkyvyttömäksi tai joutuu työttömyyseläkkeelle pienempi osa kuin TEL:ssä keskimäärin. Päinvastaisessa tapauksessa eläkemeno on eläkesäätiössä suurempi. Eläkemaksuissa voi lisäksi olla pienehköjä eroja kuntoutuskulujen rahoituksessa ja uusien työsuhteiden työkyvyttömyyskustannuksissa. Maksutappio-osa Eläkevakuutusyhtiö perii vakuutuksenottajalta vakuutusmaksuun sisältyvän maksutappio-osan, jolla katetaan eläkemaksunsa maksamatta jättäneiden työnantajien osuus järjestelmän maksuista. Sen suuruus vaihtelee työnantajan koon mukaan ja on vuonna 2005 keskimäärin 0,30 % palkkasummasta. Suurtyönantajien maksutappio-osa on keskimääräistä maksua selvästi pienempi. Eläkesäätiö ei peri maksutappio-osaa. TEL-toimintaa harjoittavan eläkesäätiön työnantajan on kuitenkin asetettava ns. kannatusmaksuvakuus. Eläkesäätiön kannatusmaksut on maksettava vähintään kolme kertaa vuodessa. Tällöin kannatusmaksuvakuuden vähimmäismäärä on 4/12 eläkesäätiön vuoden vastuumenoista. Jos kannatusmaksu maksetaan useammin kuin kolme kertaa vuodessa, myös kannatusmaksuvakuuden vähimmäismäärää voidaan pienentää vastaamaan maksuväliä.
13/19 Kannatusmaksuvakuuden vähimmäismäärä on kannatusmaksujen maksuvälistä riippumatta aina vähintään 84.000 euroa ja enintään 15 prosenttia eläkesäätiön eläkevastuun määrästä. Kannatusmaksuvälin pienentäminen vaikuttaa kannatusmaksuvakuuden vähimmäismäärään seuraavasti: Maksuväli Vähintään vuotuisista vastuumenoista max eläkevastuusta 4 kk 4/12 15 % 3 kk 3/12 11,25 % 2 kk 2/12 7,5 % 1 kk 1/12 3,75 % Pidempään toimineessa eläkesäätiössä kannatusmaksuvakuuden suuruus on yleensä 4-8 % eläkevastuun määrästä. Jos eläkesäätiön kannatusmaksut maksetaan kerran kuukaudessa ja työnantaja järjestää kannatusmaksuvakuuden pankkitakauksena, josta peritään takausprovisiona 1 %, vakuuden kustannus on n. 0,02 % palkkasummasta. Hoitokulut Eläkesäätiövaihtoehdon valitseva työnantaja säästää hoitokuluissa, jotka ovat hyvin hoidetussa eläkesäätiössä selvästi työeläkevakuutusyhtiöiden hoitokuluja alhaisemmat. Vakuutuksenottajalta peritään työeläkevakuutusyhtiössä hoitokulujen kattamiseksi maksu, joka vuonna 2005 on 0,6 prosenttia työnantajan palkkasummasta. Hoitokulumaksu on palkkoihin verrattuna sitä pienempi, mitä suuremmasta työnantajasta on kyse. Eläkesäätiö ei peri erillistä hoitokulumaksua, vaan maksu perustuu toteutuneisiin kustannuksiin. Hoitokulut ovat yleensä eläkesäätiön koosta ym. seikoista riippuen 25-50 prosenttia eläkevakuutusyhtiöiden hoitokuluja alhaisemmat. Tilinpäätöskäytännöt ja sijoitustoiminta Lisävakuutusvastuulla tai osittamattomalla lisävakuutusvastuulla ja omaisuuden arvostuseroilla on suuri merkitys kaikkien eläkelaitostyyppien tilinpäätöksissä. Eläkelaitosten vakavaraisuuspuskureista valtaosa muodostuu näistä. Eläkevakuutusyhtiö tulouttaa sijoitusten tuoton rahastoihin tai asiakkaalle palautettaviin hyvityksiin. Eläkesäätiössä ja -kassassa ylijäämä pienentää kannatusmaksu- ja vakuutusmaksutarvetta. Eläkevakuutusyhtiö voi siirtää tilinpäätöksessään osan tuotoista pääomiinsa ja hyvittää asiakkaille itse päättämänsä osan ylijäämistä. Hyvitysten määrää rajoitetaan viranomaisten vahvistamissa laskuperusteissa. Eläkesäätiöllä ja eläkekassoilla merkittävin varausmahdollisuus on TEL:n lisävakuutusvastuu. Eläkelaitosten ei tarvitse näyttää tuloksessaan omaisuuden arvonnousuja, vaan ne voidaan siirtää vakavaraisuuden vahvistukseksi, joka ei vaikuta asiakashyvitysten määrään tai
14/19 kannatusmaksuihin. Arvonnousuja tuottavia omaisuuseriä ovat mm. osakkeet ja kiinteistöt. Eläkesäätiön hallitus päättää sijoitusylijäämien tulouttamisen ajankohdasta. Sijoitustoiminnan hyödyt tulevat kokonaan eläkesäätiön ja eläkesäätiötyönantajien hyväksi joko eläkesäätiön vakavaraisuuden kasvuna tai alentuneina kannatusmaksuina. Vakuutusyhtiössä asiakasyritys ei voi vaikuttaa sijoitustoiminnan tuottoja koskevaan päätöksentekoon. Työnantaja voi lainata varoja itselleen sekä eläkevakuutusyhtiöstä että eläkesäätiöstä. TELyhtiöiden takaisinlainauksessa korkona on ns. TEL-viitekorko, eläkesäätiöissä takaisinlainauskorkona käytetään TEL:n laskuperustekorkoa. Eläkevakuutusyhtiöt kilpailevat asiakkaista, joten ne joutuvat käyttämään huomattavasti resursseja markkinointiin. Myös niiden kiinteistö- ja osakesijoitukset saattavat liittyä yksittäisen asiakassuhteen hoitoon eikä niillä siten tavoitella mahdollisimman hyvää tuottoa koko asiakaskunnalle. Sijoitustoiminnan kokonaistuotto saattaa jäädä pienemmäksi, kuin mitä markkinoilta olisi saatavissa eläkelaitoksille sopivalla riskitasolla. Eläkesäätiö voi olla eläkevakuutusyhtiötä edullisempi sekä saavutettavissa olevan sijoitustuoton että siitä työnantajan hyväksi tulevan osuuden suhteen. Tämä edellyttää asiantuntevaa sijoituspolitiikkaa ja samanlaisia toimintamahdollisuuksia kuin muissakin eläkelaitoksissa. Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan eläkesäätiöt ja eläkekassat ovat vuosina 1994-2003 olleet keskimäärin eläkevakuutusyhtiöitä edullisempi tapa työntekijöiden lakisääteisen eläketurvan järjestämiseen kun toteutunutta vakuutusmaksutasoa verrataan työnantajan palkkasummaan. IFRS-tilinpäätöskäytäntö Julkisesti noteerattujen yhtiöiden on laadittava tilinpäätöksensä IFRS-standardien mukaisesti vuoden 2005 alusta alkaen. Kansainvälisessä IFRS-tilinpäätöskäytännössä eläkejärjestelmät jaetaan etuus- (defined benefit plan) ja maksuperusteisiin (defined contribution plan) järjestelmiin sillä perusteella, vastaako työnantaja eläke-etuuksiin liittyvistä sijoitus- ja vakuutusmatemaattisista riskeistä. Jos eläkejärjestelmää pidetään etuusperusteisena, työnantajan eläkevelvoitteet diskontataan hyvätuottoisten pitkien joukkovelkakirjalainojen korkokantojen mukaan ja varallisuus sekä vakavaraisuuspääoma arvostetaan käypään arvoon.
15/19 VAPAAEHTOINEN LISÄELÄKETURVA Vapaaehtoinen lisäeläketurva voidaan hoitaa henkivakuutusyhtiössä, eläkesäätiössä tai eläkekassassa. Yksinomaan vapaaehtoista lisäeläketurvaa hoitavasta eläkesäätiöstä käytetään nimitystä A- eläkesäätiö. AB-eläkesäätiö myöntää sekä vapaaehtoisia lisäetuuksia (A-osasto) että lakisääteisiä eläkkeitä ja muita etuuksia (B-osasto). Osastojen varat ja mahdolliset velat sekä tuotot ja kulut on pidettävä toisistaan erillään. Varoja voidaan siirtää käyvillä arvoilla osastosta toiseen eläkesäätiölaissa ja viranomaismääräyksissä säänneltyjen edellytysten täyttyessä. Esimerkiksi A-osastoon muodostunut ylikate on siirrettävissä B-osaston eläkevastuiden kattamiseen ilman, että varoja tarvitsee kierrättää työnantajan kautta. VAPAAEHTOISEN LISÄELÄKETURVAN RAHOITTAMINEN Vapaaehtoiset lisäeläkkeet rahoitetaan Suomessa täysin rahastoivalla tekniikalla. Eläkesäätiötyönantaja vastaa kokonaisuudessaan vapaaehtoisen lisäeläketurvan rahoittamisesta. Koska eläkkeet ovat etuusperusteisia, eläkkeiden indeksikorotusten kattamiseksi voidaan myöhemmin joutua perimään työnantajalta lisää kannatus- tai vakuutusmaksuja. Ennen vuotta 1996 perustetun lisäeläkesäätiön työnantaja on voinut rahastoinnista huolimatta jättää osan eläkevastuista kattamatta laissa säädetyn siirtymäajan. Tätä työnantajan vastuulla olevaa nk. vastuuvajausta ei pääsääntöisesti enää sallita uudemmissa eläkesäätiöissä. Eläkevastuun katteena olevan sijoitusomaisuuden tuotto määräytyy korkotason, osakekurssien ja muiden sijoitustoimintaa kuvaavien tekijöiden perusteella. Vapaaehtoista lisäeläketurvaa hoitavan eläkesäätiön eläkevastuu kasvaa eläkesäätiön sääntöjen mukaisten indeksien mukaisesti, jotka voivat esimerkiksi olla sidottuja joko palkankorotuksiin tai TELeläkeindekseihin. Eläkesäätiöön saattaa aika ajoin syntyä ylikatetta. Eläkesäätiöissä järjestettävä vapaaehtoinen lisäeläketurva perustuu työnantajan työntekijöille antaman eläkelupauksen täyttämiseen sijoitustoiminnan tuotoista riippumatta (=etuusperusteinen lisäeläketurva). Koska työnantaja maksaa vakuutusmaksut ja vastaa eläketurvan tasosta antamansa eläkelupauksen mukaisesti, on luonnollista että sijoitustoiminnan ylijäämä ja eläkesäätiön matala hoitokustannustaso alentavat lisäeläketurvasta työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Mahdollinen ylikate voidaan käyttää joko lakisääteistä eläketurvaa hoitavan osaston eläkevastuiden kattamiseen tai palauttaa takaisin työnantajalle. Ns. maksuperusteisessa lisäeläketurvassa, jossa sekä työnantajat että työntekijät suorittavat vakuutusmaksuja sijoitustoiminnan tuotot ja matala hoitokustannustaso nostavat suoraan työntekijöiden etuustason määrää. Tällä hetkellä lainsäädäntö ei mahdollista maksuperusteisen lisäeläketurvan hoitamista eläkesäätiöissä eikä eläkekassoissa. Euroopassa suurin osa uusista perustettavista lisäeläkejärjestelyistä on maksuperusteisia. Tavoitteena on, että maksuperusteinen lisäeläketurva mahdollistetaan eläkesäätiöille ja eläkekassoille myös Suomessa. Työnantajan lisäeläkevakuutusmaksun osat riippuvat myönnettävistä etuuksista. Tällaisia ovat esim. osat vanhuuseläkettä ja työkyvyttömyyseläkettä varten. Jos lisäeläkettä varten kerättyjen rahastojen sijoitustuotot eivät riitä kattamaan etuuksien indeksikorotuksia, puuttuva osa peritään työnantajalta lisämaksuna. Maksuun sisältyy myös osa lisäeläkkeen hoitokuluja varten.
16/19 ERI ELÄKELAITOSMUOTOJEN VERTAILU LISÄELÄKKEEN OSALTA Hoitokulut Lisäeläkkeitä hoitavan henkivakuutusyhtiön vakuutusmaksusta osa käytetään hoitokuluihin. Kun kyse on ns. kertamaksusta, jossa ostetaan kerralla useiden vuosien kertymää vastaava eläkeoikeus, hoitokulun osuus on yleisimmin ollut 5 % vakuutusmaksusta. Jatkuvassa vakuutuksessa hoitokulun osuus on yleensä ollut 9 % vuosittaisesta vakuutusmaksusta. Tämä osa maksusta kirjautuu vakuutusyhtiön maksuvuoden tuloksi käytettäväksi yhtiön tilinpäätöksessä erikseen määrättävällä tavalla. Eläkesäätiössä työnantajan kannatusmaksu sisältää eläkesäätiön toteutuneet vuotuiset hoitokulut, jotka yleensä ovat selvästi vakuutusyhtiön maksussa perittävää hoitokuluosaa pienempiä. Lisäeläkkeen turvaavuus Eläkesäätiölain toimintapääomasäännökset koskevat vain TEL-toimintaa harjoittavia eläkesäätiöitä. Lisäeläketurvaa hoitavan eläkesäätiön eläkevastuuseen sisältyy ns kuormitustekijä, joka on 5 prosenttia eläkesäätiön eläkevastuun määrästä. Esimerkiksi 20 miljoonan euron eläkevastuuseen sisältyy miljoonan euron erä, jota ei ole johdettu arvioiduista eläkemenoista vaan jota perustellaan eläkkeiden maksun turvaamistarpeella erityisesti yritysten lopettamistapauksessa. Vakuutusvalvontavirasto voi hakemuksesta hyväksyä pienemmänkin kuormituksen. Kuormitus merkitsee lisäeläkesäätiölle käytännössä 5 prosentin vakavaraisuutta, mikä vastaa henkivakuutusyhtiöiden toimintapääomalle säädettyä minimivaatimusta. Kuormitus kasvaa eläkevastuun kasvaessa. Eläkevastuun pienentyessä vastaava osa kuormituksesta vapautuu käytettäväksi eläkesäätiön kuluihin. Kuormitukseen ei aiemmin kiinnitetty riittävästi huomiota, koska eläkesäätiön vapaaehtoisia lisäeläkkeitä ei tarvinnut kattaa täyteen. Kun eläkevastuun kattamista koskevat velvollisuudet asteittain tiukkenevat, vapaaehtoista lisäeläketurvaa hoitavan eläkesäätiön taserakenne vahvistuu niin, että varallisuus kattaa sekä arvioidut eläkemenot että kuormituksen. Kuormitusta vastaavaa varallisuutta voidaankin nimittää A-osaston toimintapääomaksi. Lisäeläketurvaa hoitavalla eläkesäätiöllä voi olla lisäksi eläkevastuussaan indeksikorotusvastuuta, joka on tarkoitettu vakuutettujen etuuksiin annettavien tulevien indeksikorotusten jaksottamiseen ja laskuperusteiden muuttumisesta aiheutuvan eläkevastuun kattamiseen. Indeksikorotusvastuuta voidaan kartuttaa ainoastaan sijoitustoiminnan ylijäämästä. Laskentakorko Eläkesäätiön lisäeläkevastuu sisältää samat osat kuin vakuutusyhtiöllä (mm. vanhuus- ja työkyvyttömyysosa). Lisäeläkevastuun laskennassa käytettävä korko on vuonna 2005 enintään 3,90 %. Laskentakoron arvioidaan laskevan 0.05% porrastuksin 3.5 prosenttiin vuoden 2013 loppuun mennessä. Siirtymäaika ei ole pakottava. Useat eläkesäätiöt ovat jo siirtyneet käyttämään 3.5 % laskentakorkoa. Vakuutusyhtiöiden käyttämä laskentakorko voi tällä hetkellä
17/19 olla enintään 3.5 %, mutta käytössä on mm. 2,5 %:n laskentakorkoja. Eläkesäätiön ja vakuutusyhtiön käyttämien laskentakorkojen ero on otettava huomioon vertailtaessa eri vakuutusjärjestelyjä. Laskentakorolla on suuri vaikutus eläkevastuun määrään ja perittävään vakuutusmaksuun. Laskentakoron yhteys indeksikorotusten rahoittamiseen Eläkevastuun laskennassa käytettävä korko vaikuttaa myös eläkkeiden indeksikorotusten rahoittamiseen. Jos indeksikorotus on 2 %, tarvitaan sijoituksille indeksikorotusten rahoittamiseen 3.5% laskentakorolla 5.5% kokonaistuotto ja 4.00% laskentakorolla 6.00% kokonaistuotto. Laskentakoron vaikutus on otettava huomioon eläkekustannuksia arvioitaessa. Eläkesäätiön vapaaehtoiset eläke-etuudet suojataan yleensä inflaatiolta korottamalla etuuksia indeksejä vastaavasti. Vakuutusyhtiö ei sitoudu indeksikorotuksen kustantamiseen. Se voi käyttää oman päätöksensä mukaan osan sijoitustuotoistaan indeksikorotuksen rahoitukseen. Ellei tämä riitä etuuden turvaamiseen, työnantaja joutuu maksamaan jälkikäteen puuttuvan osan varoista. Jos työnantaja ei kykene maksamaan vakuutusmaksujaan, vakuutetuille ei jää eläkkeeseen kunnollista indeksisuojaa. Muita eläkevastuuseen vaikuttavia tekijöitä Lisäeläkejärjestelyjen rahoitukseen liittyviä vapausasteita on lisätty viime vuosina merkittävästi. Lisäeläketurvaa hoitavan eläkelaitoksen ei tarvitse hakea viranomaiselta ennakkolupaa laskuperusteilleen, vaan kukin eläkelaitos laatii itse omat, toimintapiirinsä erityistarpeet huomioon ottavat laskuperusteet, jotka se toimittaa tiedoksi Vakuutusvalvontavirastolle. Yksi merkittävimmistä eläkesäätiöiden eläkevastuuseen vaikuttavista tekijöistä on mahdollisuus valita itse laskuperustekorkonsa. Korkein mahdollinen laskuperustekorko on tällä hetkellä 3,90 prosenttia. Eläkesäätiö voi halutessaan käyttää eläkevastuunsa laskennassa myös alempaa laskentakorkoa eli 3.5 prosenttia. Lisäeläketurvaa hoitavat eläkelaitokset voivat vaikuttaa lisäeläkevastuun suuruuteen useilla muillakin tavoilla. Tällaisia mahdollisuuksia ovat mm. työkyvyttömyyseläkkeiden ja vanhuuseläkkeiden rahastoinnin päällekkäisyyksien poistaminen eräissä tilanteissa. Eläkevastuulaskelmissa on saatettu joskus kokonaan jättää pois ennakkorahastointi työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeissä, jolloin ne kustannetaan myöhemmin lisämaksuilla. Lisäeläketurva muodostaa yhdessä lakisääteisen eläketurvan kanssa työntekijän kokonaiseläketurvan. Tästä syystä lakisääteisen eläkkeen tason nouseminen voi eläkesäätiön säännöistä riippuen johtaa lisäeläkkeen määrän vähentymiseen, vaikka työntekijän kokonaiseläketurvan taso ei heikennykään. Edellä kuvattuja lisäeläkevastuun suuruuteen olennaisesti vaikuttavia tekijöitä otetaan yhä enemmän huomioon eläkevastuun laskennassa. Eläkekustannusten ja vakuutustarjousten vertailu vaatii yhä suurempaa asiantuntemusta.
18/19 Tilinpäätösjärjestelyt Lisäeläkkeitä hoitavalla henkivakuutusyhtiöllä on käytettävissään eräitä varausmahdollisuuksia, joihin se voi tilinpäätöksessään siirtää osan tuotoista. Eläkesäätiön varausmahdollisuudet ovat rajatummat. Näistä tärkein on tällä hetkellä ns. indeksikorotusvastuu, joka vastaa luonteeltaan vakuutusyhtiöiden ns. ositettua lisävakuutusvastuuta. Sen käyttömahdollisuudet ovat kuitenkin ositettua lisävakuutusvastuuta rajoitetumpia. Omaisuuden arvonnousuja ei tarvitse tulouttaa minkään eläkelaitostyypin tilinpäätöksessä, vaan ne voidaan jättää asianomaiseen vakuutuslaitokseen sen vakavaraisuuden kartuttamiseksi. Valtaosa henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuudesta on luotu juuri tällä tavalla. Osakesijoittamisen lisääntyessä arvostuserojen merkitys vakavaraisuuden eränä on kasvanut. Jos eläkesäätiön sijoitustoiminnan tuotot ovat suuremmat kuin rahastojen kattamiseen ja indeksikorotusten rahoittamiseen tarvitaan, kertynyt ylijäämä hyödynnetään yleensä pienentämällä työnantajan kannatusmaksuja. Vakuutusyhtiönkin ylijäämä tai sen osa voidaan hyvittää asiakkaalle, jos vakuutusyhtiö niin päättää. Muuten ylijäämä jää vakuutusyhtiön käyttöön. Jos sijoitustuotot jäävät tarvittavaa tasoa pienemmiksi, joutuu työnantaja molemmissa eläkelaitosmuodoissa kustantamaan puuttuvan osan lisämaksuilla. Vakuutusyhtiö joutuu kustantamaan laskuperustekoron alittavan erotuksen pääomistaan. Samanlaista sijoituspolitiikkaa noudattavien eläkelaitosten tuotot ovat samantasoiset eläkelaitosmuodosta riippumatta. Käytännössä vakuutusyhtiöt pidättävät käyttöönsä kuluina ja varauksina n. 1 prosentin sijoitustuottoa vastaavan osuuden. Eläkesäätiössä vastaavat erät jäävät yrityksen ja sen toimintapiirin päätösvaltaan ja hyödyksi. Muita eläketurvan järjestämiseen liittyviä näkökohtia Eläkesäätiössä yrityksen omien tarpeiden huomioon ottaminen on helppoa. Eläkesäätiön hallinnossa mukana olevat työnantajan ja työntekijöiden edustajat tekevät itse eläkesäätiön rahoitusta, sijoitustoimintaa ja eläkeratkaisuja koskevat päätökset. Asiantuntevasti hoidettu eläkesäätiö on yleensä henkivakuutusyhtiötä taloudellisempi tapa järjestää työntekijöiden vapaaehtoisen lisäeläketurva. Eläkesäätiön taloudellisuus ei kuitenkaan ole automaattista. Myös eläkesäätiö voi olla hoitokustannuksiltaan tehoton ja sen sijoitusten tuotto voi olla matala ja sijoitusriskit korkeat. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi eläkesäätiön toimintaympäristön tai sijoitusmarkkinoiden muutoksen johdosta.
19/19 Toimivan työeläkejärjestelmän edellytykset Suomen työeläkejärjestelmän vahvuutena on pidetty järjestelmän hajautettua rakennetta. Työeläkejärjestelmän hajautetulla toimeenpanolla ja eläkelaitosten välisellä kilpailulla on uskottu olevan myönteisiä vaikutuksia eläkelaitosten sijoitustuottoihin, toimintojen tehostamiseen ja asiakkaiden saaman palvelun laatuun. Kansantalouden näkökulmasta työeläkejärjestelmän hajauttamisella voidaan vähentää riskikeskittymien muodostumista. Kilpailun kautta saavutettavat sijoitustuotot, eläkkeelle jäännin lykkäytyminen ja myönteinen työllisyyskehitys alentavat työeläkemaksuja ja edistävät suomalaisten yritysten kilpailukykyä.. Toimivat sijoitusmarkkinat edellyttävät useita riippumattomia ja itsenäisiä markkinaosapuolia. Työeläkerahastot ovat maailmanlaajuisestikin keskeinen osa sijoitusmarkkinoita. Työeläkejärjestelmän säilyminen hajautettuna on siten entistäkin tärkeämpää. Viime kädessä lainsäädäntö ja viranomaisvalvonta varmistavat sen, että eri eläkelaitosmuotojen toimintaedellytykset mahdollistavat työeläkejärjestelmän terveen kehityksen. Työeläkejärjestelmän kehityksen ja järkevän rakenteen kannalta on tärkeää, että työnantajilla on mahdollisuus valita toisilleen vaihtoehtoisista ratkaisuista itselleen sopiva työeläketurvan järjestämistapa taloudellisin ja henkilöstöpoliittisin perustein.