Työvoimaviranomaisen järjestämiä palveluita päivitetty 17.5.2019 Aktiivisuus kertyy, kun osallistut työvoimaviranomaisen järjestämään työllistymisedellytyksiä parantavaan toimintaan. Työvoimaviranomaisella tarkoitetaan TE-toimistoa ja niitä kuntia, jotka osallistuvat vuoden 2018 loppuun kestävään työllisyyspalvelukokeiluun. Oheiseen listaan on koottu TE-toimistojen ja kokeilussa mukana olevien kuntien Kelalle ilmoittamat aktiivisuutta kerryttävät palvelut. Listaus ei ole tyhjentävä, ja muutokset ilmoitetuissa palveluissa ovat mahdollisia. Kela ei järjestä listalla olevia palveluita. Sovi niihin osallistumisesta TE-toimiston tai kokeilukunnan kanssa. Jos osallistut johonkin listalla olevista palveluista, ilmoita siitä Kelalle työttömyysajan ilmoituksessa. Kirjoita palvelun nimi samassa muodossa kuin se lukee listassa. Siirry tästä alueesi palvelulistaukseen: Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Etelä-Savon TE-toimisto Hämeen TE-toimisto Kaakkois-Suomen TE-toimisto Kainuun TE-toimisto Keski-Suomen TE-toimisto Lapin TE-toimisto Pirkanmaan TE-toimisto Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Karjalan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Savon TE-toimisto Satakunnan TE-toimisto Varsinais-Suomen TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Siirry tästä alueellisten työllisyyskokeilujen listaukseen: Kemin alueellinen työllisyyskokeilu Kemijärven alueellinen työllisyyskokeilu Kuopion alueen (Kuopio, Siilinjärvi ja Tuusniemi) alueellinen työllisyyskokeilu Pirkanmaan työllisyyspalvelukokeilu o Nokialla toteutettavia palveluita o Sastamalassa ja Punkalaitumella toteutettavia palveluita o :n toteuttamat ostopalveluvalmennukset Porin alueellinen työllisyyskokeilu Rovaniemen alueellinen työllisyyskokeilu Sodankylän alueellinen työllisyyskokeilu Tornion alueellinen työllisyyspalvelukokeilu Turun alueen työllisyyspalvelukokeilu
TE-toimistojen järjestämiä palveluita Palvelun nimi Palveluntuottaja Järjestämisajankohta Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Takaisin työelämään valmennus palkkatukityön päättäville pitkäaikaistyöttömille Työnhaun ja verkkoasioinnin valmennus (Webinaarit) Koulutuskokeilut Yritystoiminnan edellytysten arviointi Maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon arviointi sekä kielitason kartoitus Cimson Koulutuspalvelut Oy, 11/2017 12/2019 Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Valmennuskeskus Public 5/2018 12/2019 Arffman Consulting Oy 11/2017 6/2019 OSAO Edu Oy, Koillis-Suomen Aikuiskoulutus, OAMK Oulu Business Networks 2/2017 12/2019 OSAO Edu Oy 6/2016 12/2019 Valtti, EGR-rahoitteinen Opteam, Katja Noponen Oy Askel, EGR-rahoitteinen 31.5.2019 saakka Monialainen alkukartoitus KK-Verve Oy Sauma-palvelu Coronaria Terameri Oy 31.5.2019 saakka Pohjois-Savon TE-toimisto Sampo Arffman Consulting Oy, Spring House Oy, Valmennuskeskus Public Työn uudet muodot Askel (kaupan alan EGR) Arffman Consulting Oy 12.6.2019 saakka Arffman Consulting Oy, Valmennuskeskus Public, Tukeva-työvalmennussäätiö, EduSavo / Ylä-Savon ammattioppilaitos Uudenmaan TE-toimisto Sampo Arffman Consulting Oy, Spring House Oy, VMP Group / Hazana Oy, Valmennuskeskus Public Arffman Consulting Oy, Spring House Oy, Valmennuskeskus Public Oy, VMP Group, Helsingin URA-instituutti Kahdessa kuukaudessa tuloksiin Cimson Koulutuspalvelut Oy Proaktiivisen työllistymisen Valmennuskeskus Public Oy palvelu
Äkkilähtö Työhön! ICT-, digi- ja markkinointiala Taidot käyttöön Valtti - moniammatilliseen ohjaukseen perustuva tulosperusteinen työllistämispalvelu Työpolku-valmennuspalvelu Urapolku-valmennuspalvelu ammattitaitokartoitus hoito- ja hoiva-aloille (kesto 5-8 pv) ammattitaitokartoitus kiinteistöja puhdistuspalvelualoille (kesto 5-8 pv) ammattitaitokartoitus rakennusja talotekniikka-aloille (kesto enintään 10 pv) ammattitaitokartoitus ravitsemisalalle (kesto 5-8 päivää) ManpowerGroup Oy, Opteam, Saranen Consulting Oy, Spring House Oy, TalentGate Oy Saranen Consulting Oy, Spring House Oy Katja Noponen Oy, Opteam Yhtiöt Oy Edupoli Oy, KK Valmennuskeskus Oy, Hyvinvointipalvelut Arjessa Oy, Autismisäätiö Ami-säätiö Amiedu, Arffman Finland Oy, Edupoli Oy, Helsingin Ura-instituutti Oy, Hyria Business Institute Oy, Luksia Koulutus Oy, VMP Varamiespalvelu Bework Oy Ami-säätiö Amiedu, Arffman Finland Oy, Edupoli Oy, Helsingin Ura-instituutti Oy, Hyria Business Institute Oy, Luksia Koulutus Oy, Amiedu Amiedu Amiedu Edupoli Oy EGR-työhönvalmennus Rework Partners Oy 30.11.2018 saakka Kone- ja tuotantotekniikan alojen 31.12.2020 saakka kartoitukset Lapin TE-toimisto Ammattitaito- ja osaamiskartoitus Amiedu Helsinki, Axxell/AEL Helsinki, Edupoli Careeria Helsinki ja Vantaa Arffman Consulting Oy Maahanmuuttajien alkukartoitus Kielimaa Oy Startti Plus -palvelu starttirahalla päätoimisen yritystoiminnan aloittaville VMP Group Oyj, OBN Oulu Business Network, Pro Manager Oy Oman suunnan löytäminen Valmennuskeskus Public
Työnhakuvalmennus Aamos Group Oy Pro Manager kieli- ja Kieku (Aamos Group) kulttuurivalmennus maahanmuuttajille Työnhaun ohjaus Aamos Group Oy 31.10.2018 saakka Yrittäjyysvalmennus Rovaniemen kuntayhtymä / Lapin Matkailuopisto Yrittäjyysvalmennus Itsensä Pro Manager työllistämisen mahdollisuudet ja keinot ansaita yrittäjämäisesti Ovi työhön Arffman Consulting Oy, Valmennuskeskus Public, VMP Group Keski-Suomen TE-toimisto Osaajat töihin! Arffman Consulting Oy, Valmennuskeskus Public, VMP Pohjoisen Keski-Suomen tulosperusteinen työnvälityksen ostopalvelupilotti Group / Nominent Oy Nordic Henkilöstöpalvelut Oy Koto-SIB Arffman Consulting Oy Askel (kaupan alan EGR) Arffman Consulting Oy 12.2.2019 saakka Keski-Suomen työttömien työnhakijoiden osaamisen uudelleenmuotoilu ostopalvelupilotti Hämeen TE-toimisto Ammattitaito- ja osaamiskartoitus / Osaamisen kartoittaminen yrityksessä Koto-SIB ja Työllisyys-SIB Askel (kaupan alan EGR) Kasvupalvelupilotti Sujuvat palvelupolut Arffman Consulting Oy Grandia, Nuorten Ystävät ry, Otva Oy Anakom Koulutuspalvelut, Spring House Oy Faktia Oy, Hyria, ProManager,, ValmennusLehto ja Cimson Koulutuspalvelut Oy Hyria, Cimson Koulutuspalvelut Oy, Valmennuskeskus Public, VMP / Henkilöstöpalvelu Syrjälä Oy Arffman Consulting Oy, Epiqus Valmennuskeskus Public Cimson, Sun Ura, Avainsäätiö Cimson Koulutuspalvelut Oy, Arffman Consulting Oy, Aamos, Hyria, Valmennuskeskus Public,
Ammatinvalinta- ja uraohjauspalvelu nuorille Kortit kuntoon Etelä-Savon TE-toimisto Sampo Kouvolan aikuiskoulutuskeskus, Spring House Valmennuskeskus Public, Cimson Koulutuspalvelut Oy Cimson Koulutuspalvelut Oy, Faktia Oy, Hyria, Spring House, ValmennusLehto, Promanager VMP-group/Work Point Mikkeli Oy, KK-Valmennuskeskus Oy, Valmennuskeskus Public, Arffman Consulting Oy Työnhaun Webinaarit Spring House Maahanmuuttajien alkukartoitus Kielimaa Oy Bovalius-palvelut, KasvuEsedu Oy ja Tamora Oy ammattitaitokartoitus Kasvu Esedu Oy. Spring House Oy, Sami Palvelut Oy Pirkanmaan TE-toimisto Loistouralle 30.11.2018 saakka Taidot käyttöön Yrittäjyysbuusti Arffman Consulting Oy, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus ja Valmennuskeskus Public Anakom, Avartum Instituutti Oy, Cimson Koulutuspalvelut, Ensimetri, ID Mahlakaarto Oy, INNO / Pro Manager Oy, isearch Group Oy, OBN Oulu Business, SAMPO / Omapaja Oy, Suomen yrittäjäopisto, Tamora Oy, TAKK HiOMO, Valmennuskeskus Public, ValmennusMajakka, ZestMark Spring Housen työnhakuvalmennukset Yhdessä kohti työtä Cimson Koulutuspalvelut Oy Kohti työtä Hyvinvointipalvelut Arjessa Oy Askel (kaupan alan EGR) Arffman Consulting Oy 12.6.2019 saakka Uranavigaattori Valmennuskeskus Public ja Pro Manager Oy Menesty työnhaussa Suomesssa! AAC Global 12.6.2019 saakka Valtti Opteam, Katja Noponen Oy Asiakasohjaus päättynyt 3/18, mutta palvelu voi kestää 6 kk Kainuun TE-toimisto ammattitaitokartoitus Koulutusavain Oy
Työnhakuvalmennus Uravalmennus, esim. Uravalmennus uudelle uralle ja Oma urapolkuni -valmennus Yksilöllinen Startti työhön - työhönvalmennus Koulutuskokeilu Työnhakuvalmennus verkossa Työuralle-valmennus TE-toimiston järjestämä ammatinvalinta- ja uraohjauspalvelu, kesto vähintään 5 päivää Satakunnan TE-toimisto Tavoitteena työ Aamos Group Oy ja KK Valmennuskeskus Public Oy Koulutusavain Oy Koulutusavain Oy Anakom Oy Cimson Koulutuspalvelut Oy, Varamiespalvelu, Arffman Consulting Oy Arffman Group Oy, KK Valmennuskeskus Public Oy, Motive Group Oy Satakoulutus, optio 31.12.2020 saakka, optio 31.12.2020 saakka, optio 31.12.2020 saakka Polku nuorelle Katja Noponen Oy 15.7.2018 saakka Aamos Group Oy, Kankaanpään aikuiskoulutussäätiö, KK Valmennuskeskus Public Oy, Länsivalmennus Oy, Motive Group Oy Satakoulutus, Opteam Yhtiöt Oy, Rauman seudun katulähetys, Pohjanmaan TE-toimisto Pietarsaaren Työklinikka / Härmän Kuntoutus Oy, Spring House Oy, Jobmatching / Yrkesakademin i Österbotten Askel (kaupan alan EGR) Privaatti-valmennuspalvelut. Henkilökohtainen rekrytointiasiantuntijan / valmentajan palvelu. VMP Group, Vimida, Kokkotyösäätiö, Valmennuskeskus Public 15.12.2018 saakka, Varsinais-Suomen TE-toimisto Auto- ja meriteollisuuden pilotti Liikkeessä! Vimida, Mediatalo Opiskelupaikka, Edu YA, Osuvakoulutus Arffman Consulting Oy, Spring House Oy, Valmennuskeskus Public
Omatoimi tehokas työnhakupalvelu netissä VALTTI uusi kortti työnhakuun (EGR) Työelämän valttikortit (EGR) Askel (Kaupan alan EGR) Up Partnersin verkkokurssi EGRasiakkaille Osaamiskartoitukset Kaakkois-Suomen TE-toimisto Hyvinvointipalvelut Arjessa, Cimson Koulutuspalvelut, Työelämän Infopiste, Arffman Consulting Oy, Salon seudun koulutus Oy, Vakka-Suomen Henkilöstöpalvelu / Opteam Katja Noponen Oy, Opteam Yhtiöt Oy Katja Noponen Oy palvelu Aamos Oy Tavoitteena työ VMP Group, Valmennuskeskus Public, Arffman Consulting Oy Taidot käyttöön Parik-säätiö, Sotek-säätiö, TyönVuoksi ry, SPR-Kontti Kasvua Kaakkoon Kouvolan aikuiskoulutuskeskus ja Edusampo Pohjois-Karjalan TE-toimisto Miun työnhakupalvelu, max. 3 kk! max. 6 kk Koto-SIB, max. 6 kk Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Työnhakuvalmennus Uravalmennus autismin kirjon asiakkaille Uusi työ -palvelu, määräaikaishaastatteluja tukeva ostopalvelu Kokeilualueiden järjestämiä palveluita Buusti ry, Spring House, Jami Palvelut UNIC-palvelut Oy, Arffman Consulting Oy Valmennuskeskus Public Oy, Amiedu, Voimavarasto Buusti ry, Valmennuskeskus Public, VMP Group Oy Buusti ry, Sedu Education Oy, UNIC-palvelut Oy 31.10.2019 saakka
Palvelun nimi Palveluntuottaja Järjestämisajankohta Kemin alueellinen työllisyyskokeilu Ammatinvalinnan ohjaus Työnhakuvalmennus Jaksotettu työnhakuvalmennus ja työnhakuvalmennus kokeilun asiakkaille, molempien kesto 10 pv Työnhakuvalmennus senioreille Uravalmennus Koulutuskokeilu Työkokeilu Kuntouttava työtoiminta ammattitaitokartoitus Uraohjaus-, osaamisenkehittämisen- ja työllistymisvaiheen asiakkaille; kesto 1 kk, tapaamisia yksilöllisen tarpeen mukaan, tavoitteena yksityiskohtaisempi palvelutarpeen arvio ja täsmennetyt jatkosuunnitelmat Yksilöohjaus; asiakkaan tarpeenmukaisesti sovittavissa oleva henkilökohtainen valmennus ja käytännön tuki jatkosuunnitelmien toteuttamisessa, kesto pääsääntöisesti väh. 3 kk, tapaamistiheys sovitaan yksilöisesti ja alussa aina viikoittain Porin alueellinen työllisyyskokeilu Tavoitteena työ TE-toimiston ammatinvalintapsykologit Pro Manager, Spring House, Arffman Consulting Oy Arffman Consulting Oy, Koillis- Suomen Aikuiskoulutus tai Pro Manager Oy Meriva rs Meriva rs Polku nuorelle Katja Noponen Oy 30.6.2018 saakka Aamos Group Oy, Kankaanpään aikuiskoulutussäätiö, KK Valmennuskeskus Public Oy, Länsivalmennus Oy, Motive Group Oy Satakoulutus, Opteam Yhtiöt Oy, Rauman seudun katulähetys ry, Rovaniemen alueellinen työllisyyskokeilu Ammatinvalinnan ohjaus Työnhakuvalmennukset TE-toimiston ammatinvalintapsykologit
Työnhakuvalmennus senioreille Uravalmennus Koulutuskokeilu Työkokeilu Kuntouttava työtoiminta ammattitaitokartoitukset Työvoimakoulutukset Alkuhaastattelu, jossa tehdään asiakkaan tilanteen kartoitus ja työllistymissuunnitelman päivitys / SOHVI-kirjaukset. Palvelun kesto 1-2 käyntikertaa + muu verkostotyö. Palvelutarpeen arviointi, toteutetaan joko työkokeiluna tai kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella. Palvelun kesto 2 kk Työhönkuntoutus koulutukseen tai työhön siirtymistä varten. Toteutetaan kuntouttavan työtoiminnan sopimuksella. Palvelun kesto 3 kk Osaamisen kehittämisen palvelut, jossa toteutetaan uraja koulutusvalmennus työkokeilusopimuksella tai oppisopimus osatutkintoina koulutussopimuksella. Tähän sisältyy myös korttikoulutuksia asiakkaiden tarpeiden mukaisesti Työllistymisen palvelut: työkokeilu seinättömissä ympäristöissä eri työnantajilla tai Eduron työ- ja oppimisympäristöissä. Palveluun sisältyy työhönvalmennusta sekä työnetsintää Sodankylän alueellinen työllisyyskokeilu Ammatinvalinnan ohjaus Työnhakuvalmennus Työnhakuvalmennus 5 pv Uravalmennus 20 40 pv Pro Manager,, Arffman Consulting Oy Rovaniemen koulutuskuntayhtymä; Lapin ammattiopisto ja Lapin matkailuopisto sekä Lapin ammattikorkeakoulu Arffman Consulting Oy, Koillis- Suomen Aikuiskoulutus, Pro Manager Oy Eduro-säätiö Eduro-säätiö Eduro-säätiö Eduro-säätiö Eduro-säätiö
Koulutuskokeilu Kuntouttava työtoiminta ammattitaitokartoitus Palvelutarpeen arviointi Työ- ja toimintakyvyn arviointi Ryhmämuotoiset työnhakuvalmennukset Palkkatukityöllistäminen Kuntouttava työtoiminta Ohjattu kuntouttava työtoiminta Työkokeilu Edelleensijoittaminen Työnhakuvalmennus Kemijärven alueellinen työllisyyskokeilu Kuntouttava työtoiminta Saura-säätiö toistaiseksi Työkokeilu Saura-säätiö toistaiseksi Uravalmennus Saura-säätiö 8/2019 saakka Työnhakuvalmennus Saura-säätiö toistaiseksi Työvoimapoliittinen koulutus Kuopion alueen (Kuopio, Siilinjärvi ja Tuusniemi) alueellinen työllisyyskokeilu Työnhaun valmiudet Anakom Oman suunnan löytäminen Valmennuskeskus Public Sampo Työpaikalla toteutettava valmennus. Valmennus on suunnattu Pohjois-Savon TEtoimiston työnhakija-asiakkaille, jotka tarvitsevat tukea ja vinkkejä uravaihtoehtojen selkiyttämisessä, työ- ja opiskelupaikan haussa sekä osaamisen ja ammattitaidon tunnistamisessa Arffman Consulting Oy, Valmennuskeskus Public Oy / KKvalmennus, Ammatinvalinta- ja uraohjaus Kuopion alueen työllisyyskokeilu Osaaminen ja urapolun rakentaminen -valmennus Kuopion alueen työllisyyskokeilu Työnhakuvalmennus: Välineitä Kuopion alueen työllisyyskokeilu työnhakuun Työhönvalmentajapalvelu Kuopion alueen työllisyyskokeilu Kohdennettu työnetsintä ja SUUNTApalvelut, KKvalmennuskeskus, työhönvalmennus Suomen Aluetieto Oy, Osuma Henkilöstöpalvelut Oy, Verve Oy, Työterapinen yhdistys ry, Tienpolvi ky, Kairest Oy, Arctic Team Oy, HR-Mentor Oy, Merelakehittämisluotsi Koulutuskokeilu eri oppilaitokset
Rekrytointikokeilu eri työnantajat RATKE-muutosvalmennus Turun alueen työllisyyspalvelukokeilu Turun kaupungin Turun kaupunki toistaiseksi työllisyyspalvelukeskuksen tuottamat luennot SIB-hankkeet Epiqus Oy Raision kaupungin Raision kaupunki toistaiseksi työllisyyspalvelujen tuottamat työnhakuvalmennukset ja ryhmätoiminnat Naantalin kaupungin tuottamat Naantalin kaupunki toistaiseksi työnhakumoduulit ja työllistymisvalmiuksia vahvistava ryhmätoiminta Paimion kaupungin Paimion kaupunki toistaiseksi työllisyyspalvelujen tuottamat työnhakuvalmennus ja ryhmävalmennus Turun ja Raision kaupunkien hankkima työnetsijäpalvelu Aurakoulutus Oy Pirkanmaan työllisyyspalvelukokeilu Koko Pirkanmaan alueella toteutettavia palveluita Nuorten työhönetsijäpalvelu Valmennuskeskus Public Kohti työtä -valmennus Hyvinvointipalvelut Arjessa Yhdessä kohti työtä -valmennus Cimson Oy Teknisen alan uravalmennus Palvelualat tutuksi - Valmennuskeskus Public uravalmennus Spring House, Cimson, Valmennuskeskus Public Spring House, Cimson, Valmennuskeskus Public, Mielen ry Tampereella toteutettavia palveluita Ammatinvalintapsykologin Työllisyyspalvelukokeilu ohjauskäynnit Kasvun Etsivät -valmennus Työllisyyspalvelukokeilu Haastepaja yrityksen kanssa Työllisyyspalvelukokeilu Haastepajan jatkoryhmä Työllisyyspalvelukokeilu Yrittäjyyden- ja Työllisyyspalvelukokeilu osuuskuntavalmennus Duunitreffit Työllisyyspalvelukokeilu BisnesDeitti Työllisyyspalvelukokeilu Vainua uutta työtä -paja Työllisyyspalvelukokeilu (työn)hakijasta (oman Työllisyyspalvelukokeilu osaamisen) Tarjoajaksi - valmennus Tapahtumatuotannon valmennusohjelma Työllisyyspalvelukokeilu
Word Dive suomen kielen opiskelu kotoutumiskoulutuksen alkamista odottaessa Sovellus, jota käytetään Tampereen kaupungin työllisyyspalvelun omavalmentajan ohjauksessa Yrittäjyysinfo Työllisyyspalvelukokeilu Osuuskuntainfo Työllisyyspalvelukokeilu Talent Café Työllisyyspalvelukokeilu Talent Sohva Työllisyyspalvelukokeilu Talent Meet Työllisyyspalvelukokeilu Talent Share Työllisyyspalvelukokeilu Bongo House Työllisyyspalvelukokeilu Bongo House jatkopaja Työllisyyspalvelukokeilu Miten ylläpidän motivaatiotani Työllisyyspalvelukokeilu työnhaussa -työpaja Opi etsimään piilotyötä -työpaja Työllisyyspalvelukokeilu Osaamisen tunnistaminen ja Työllisyyspalvelukokeilu sanoittaminen -työpaja Yrittelijäisyys-info Työllisyyspalvelukokeilu Työtarjouspaja Työllisyyspalvelukokeilu :n toteuttamat ostopalveluvalmennukset Tunnista ja myy osaamisesi Tietotekniikkataidot perusteet 1 Tietotekniikkataidot 2 CV& Cover Letter workshop Työnhakijan elämää LinkedIn työnhakijan työkaluna Sosiaalinen media työnhakijan markkinointikanavana Harjoittele videohaastattelua Työnantajan kontaktointi Markkinoi osaamisesi Reittejä piilotyöpaikkoihin Menesty haastattelussa - verkkovalmennus Tietotekniikkataidot 3 Piilotyöpaikat Kesä tulossa -kesätyöpaikkahaku Piilotyöpaikat toiminnallinen ryhmä Työhaastattelu kuinka onnistut? Vinkit erottuvaan CV:hen ja CVnettiesittelyyn Ota työnhaku haltuun! CV-työpaja Työpaikkana Suomi Sosiaalinen media työnhakijan markkinointikanavana Reittejä piilotyöpaikkoihin
Työnhaku haltuun LinkedIn How to Create Your Network? CV ja hakemus Miten erotun työnhaussa? Löydä ja kerro osaamisestasi Vinkit erottuvaan CV:hen ja CVnettiesittelyyn Työnantajan kontaktointi Tie sähköisten palvelujen pariin Hakemus-työpaja (selkosuomeksi) CV-vinkit työnhakuun Motivaatio työnhaussa Hakemus-työpaja Vastavalmistunut näin haet töitä tuloksekkaasti Työnhaku haltuun Osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen Tietotekniikkataidot 4 Miten motivoin itseni työnhaussa Tietotekniikkataidot 5 Sastamalassa ja Punkalaitumella toteutettavia palveluita Työnhaun ryhmät; työnhaun asiakirjat ja työnhakuklubi (tepalvelu) yksi käyntikerta kesto 2h Asiakasinfot; työnhakijan info ja Työllisyyspalvelukokeilu koulutusinfo (te-palvelu ja kunta) yksi käyntikerta kesto 1 2 h Osaamiskartoitus (kunta Työllisyyspalvelukokeilu foreammatti-palvelu) yksi käyntikerta kesto 2 h Digivalmennus (kunta) yksi Työllisyyspalvelukokeilu käyntikerta kesto 3 4 h Työelämään valmentava suomen Työllisyyspalvelukokeilu kielen opetus maahanmuuttajille (kunta) yksi käyntikerta 2,5 h Työnhakijan Työllisyyspalvelukokeilu terveydenedistämisen ryhmät (kunta sotesi) yksikäyntikerta 1 2 h Nuorten työnhakijoiden ryhmät; Työllisyyspalvelukokeilu lentoon- ja uutispuuro-ryhmät (kunta) yksi käyntikerta kesto 4h Toiminta- ja työkyky -ryhmä, yhden käyntikerran kesto 4 h, käytetään THL:n työkykyviisaria digisovelluksena osana tätä palvelua Työllisyyspalvelukokeilu
Työnhakukahvila, yhden käyntikerran kesto 1,5h (Punkalaitumella, saa ohjausta työnhakuun ja työnhakuasiakirjojen laatimiseen) Nokialla toteutettavia palveluita Työnhakuklubi: palvelua järjestetään joka viikon perjantaina non-stoppina. Työnhakija voi aloittaa palvelun koska tahansa. Hänellä olisi mahdollisuus osallistua yhteensä viidelle kerralle. Kestoltaan yksi käynti on kaksi tuntia. NON-STOP työnhaunohjaus: Ilman ajanvarausta tapahtuva asiointi työnhaunohjaajalla. Voidaan käydä läpi esim. hakemusten ja CV:n tekoa, haastatteluun valmistautumista, asiointikäytäntöjä ja sähköistä asiointia. Pidetään joka toinen perjantai klo 12.30 15. Tornion alueellinen työllisyyspalvelukokeilu Tornion malli: Malliin kuuluu säännöllisesti vaihtuva viikkopalvelupaletti, joka koostuu esimerkiksi 1 2 tunnin, puolen päivän tai koko päivän mittaisista työllistymistä edistävistä luennoista, tietoiskuista, keskusteluista, vertaistiedon jakamisesta, verkkoseminaareista ja webinaareista sekä verkosta oppimisesta. Viikko-ohjelman aikataulu, toteutettavien kokonaisuuksien määrä/päivä/viikko sekä käsiteltävät aiheet ja teemapäivät vaihtelevat viikoittain. Työllisyyspalvelukokeilu, Spring House Oy