Sikaloita tonkimassa Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti yläkouluille ja lukioille

Sikaloita tonkimassa Eläinten viikon tieto- ja tehtäväpaketti yläkouluille ja lukioille

Opettajalle Tämä vihkonen on yläkoulu- ja lukioikäisille suunniteltu tieto- ja tehtäväpaketti vuoden 2010 Eläinten viikon teemasta, sioista ja sikaloista. Aineistoa voi käyttää usean eri oppiaineen tunneilla, kuten biologian sekä maa- ja metsätalouden opetuksessa: sikatiedon syventämisen lisäksi aihe toimii esimerkkitapauksena laajemmista biologisista ilmiöistä, etenkin kotieläimen ja villin kantamuodon yhtäläisyyksistä ja eroista sekä luontaisen käyttäytymisen periytymisestä yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon tunneilla: oppilaita voi sen avulla esimerkiksi ohjata etsimään lisätietoa lainsäädäntötyön vaiheista tai harjoittelemaan tunnilla keskustelua erilaisista eettisistä näkemyksistä filosofian tunneilla: aihe antaa konkreettisen lähtökohdan utilitaristisen filosofian sekä ihmisen ja eläinten välisten suhteiden käsittelemiseen äidinkielen tunnilla ainekirjoituksen tai esitelmän aineistona. Kouluopetuksen lisäksi vihkonen soveltuu käytettäväksi muun muassa luonto- ja eläinkerhoissa, partiossa ja 4H-toiminnassa. Tiedotusvälineiden kautta osa oppilaista tietää jo entuudestaan, että tuotantoeläinten oloissa on ongelmia. Usein nämä tiedot koetaan ahdistavina. Ratkaisumahdollisuuksien ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinojen käsitteleminen luokassa tarjoaa näille oppilaille rakentavan näkökulman aiheeseen. Samalla se syventää oppilaiden käsitystä yhteiskunnan toiminnasta. Sikaloiden ongelmat ja niiden parantamisen keinot ovat hyvä esimerkkitapaus ongelmatilanteesta, jossa eri intressiryhmillä on erilaisia näkökulmia. Tämä antaa mahdollisuuden ohjata oppilaita ymmärtämään eri näkökulmia samanaikaisesti ja etsimään rakentavia ratkaisuvaihtoehtoja vastakkainasettelujen sijasta. Lisää syventävää tietoa on netissä: www.sikatieto.fi. Teksti: Helena Telkänranta Kuvat: Seppo Parkkinen (kansi, s. 1, 4, 7, 9, takakansi), Animalian arkisto/laura Uotila (s. 2, 5, 6, 10, 11, 12), Atrian arkisto (s. 8, 13), Wilhelmiina Keränen (s. 3) Ulkoasu: Purple Workshop Oy Julkaisija: Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry., yhteistyössä Eläinsuojeluliitto Animalia ry.:n kanssa

Sisällys Sika mainettaan älykkäämpi 2 ja siistimpi 2 Villisika kesysian vaatteissa 3 Miksi sika tonkii? 4 Keskustelutehtävä: Miksi käyttäytymistarpeet periytyvät niin voimakkaasti? 4 Voiko eläin tottua ahtauteen? 5 Suomen siat 6 Laskutehtäviä: Montako sikaa meidän luokallamme on? 6 Lainsäädäntö määrittelee sikaloiden olot 7 Keskustelutehtävä: Hyvä tarkoitus ja yllättävä sivutuote 8 Lihan hinta sikojen olojen reunaehto 9 Ongelmia ja ratkaisuja, osa 1: Virikkeet vähentävät hännänpurentaa 10 Ongelmia ja ratkaisuja, osa 2: Tilan lisääminen avaa mahdollisuuksia 11 Keskustelutehtävä: Parannuksia karsinaan 11 Ongelmia ja ratkaisuja, osa 3: Emakkohäkistä vapaaseen porsimiseen 12 Onko kuluttaja kuningas? 13 Keskustelutehtävä: Lihan kulutus ja eläinten olot 13 1

Emakko ja porsaita, joilla on vielä mutanaamio helteisen päivän jäljiltä. Sika mainettaan älykkäämpi Sika on yksi älykkäimmistä kotieläimistä, joka muun muassa oppii nopeasti temppuja kuten koirat. Minisikoja eli melko kookkaan koiran kokoisia sikoja pidetään joskus lemmikkeinä, mutta niiden suuren toiminnantarmon ja tavaroiden hajottamiskyvyn takia ne eivät ole helppoja hoidokkeja. Sian älykkyyttä on perinteisesti ollut tapana pitää suunnilleen koiran tasoisena, mutta uusimpien tutkimusten mukaan sika lienee itse asiassa selvästi älykkäämpi kuin koira. Älykkyyden määritteleminen on kuitenkin vaativaa, koska älykkyyttä on monenlaista ja koska samankin eläinlajin sisällä on yksilöiden välisiä eroja. Yksi osoitus sikojen älykkyydestä on, että tutkimusten mukaan sika oppii ymmärtämään peilikuvan merkityksen ja pystyy peilin avulla huomaamaan nurkan taakse kätketyn ruoan. Useimmat eläimet, esimerkiksi kissa tai koira, eivät tiettävästi pysty tähän. ja siistimpi Sika on siitä epätavallinen eläin, että se hakeutuu joskus aivan tarkoituksella kuralammikkoon makaamaan. Miksi? Vastaus löytyy ihosta. Sian nahka on monelta osin samantapainen kuin ihmisen iho, mutta siinä on yksi suuri ero: sialla ei ole juuri lainkaan hikirauhasia. Kun ympäristön lämpötila nousee, kuten kesähelteillä, sialle tulee tukala olo. Viilentyäkseen sen on saatava iholleen jotain kosteaa, kuten vettä tai mutaa. Sika kuitenkin suosii vain tällaista puhdasta likaa. Omia ulosteitaan ja virtsaansa sika välttää tarkasti. Käymälöikseen se valitsee tietyt paikat, jotka ovat erillään sen ruokailu- ja nukkumapaikoista. Jos sikalassa ei ole muuta vilvoittelumahdollisuutta, sika joutuu kuitenkin kesähelteillä voittamaan vastenmielisyytensä jätöksiään kohtaan ja helpottamaan tukalaa oloaan kieriskelemällä niissä. Toinen tilanne, jossa siat tahriutuvat omiin ulosteisiinsa, syntyy silloin, jos karsinassa ei ole tarpeeksi tilaa, jotta eläimet pystyisivät pitämään käymäläalueen erillään muusta liikkumaalueesta. Yksi esimerkki näkyy tämän vihkosen takakannessa. Jos sika saisi itse valita, se pyrkisi olemaan mieluummin sikasiisti. 2

Villisika kesysian vaatteissa Kaikkien kesyjen sikojen luonnonvarainen esi-isä on villisika. Villisikoja elää yhä edelleen runsaslukuisina laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa. Suomen luonnossa villisikoja on vain vähän, arviolta parisataa yksilöä. Villisikoja kasvatetaan Suomessa myös tarhoissa villisianlihan tuottamiseksi. Kesysikaan verrattuna villisika on pienempi, hoikempi, pitkäkarvaisempi ja tummempi. Ulkonäkö onkin oleellisin ero näiden kahden alalajin välillä: niiden käyttäytyminen ja synnynnäiset kyvyt ovat jokseenkin täysin samanlaiset. Paikoitellen, muun muassa Uudessa-Seelannissa, kesysioista on syntynyt uudelleen villiintyneitä kantoja, jotka elävät itsenäisesti luonnonvaraisina samalla tavalla kuin villisiat. Myös niillä harvoilla suomalaisilla sikatiloilla, joilla siat saavat jaloitella ulkoaitauksissa, niiden voi nähdä kaivavan maata ja rakentavan pesiä samalla tavalla kuin villisiat. Villisika Ähtärin eläinpuistossa. Villi- ja kesysika pystyvät risteytymään keskenään ja saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Osa villisikatiloilla kasvatettavista sioista on näiden kahden risteytyksiä. Villi- ja kesysikaa pidetäänkin nykyään saman eläinlajin kahtena alalajina: villisian tieteellinen nimi on Sus scrofa scrofa ja kesysian Sus scrofa domestica. Villi- ja kesysika kuuluvat sorkkaeläimiin samoin kuin esimerkiksi hirvet ja kauriit. Sika on kuitenkin sikäli poikkeuksellinen sorkkaeläin, että se on kaikkiruokainen. Ruokalistalla on muun muassa juuria, marjoja, sieniä, matoja, toukkia ja raatoja. Suurimman osan ruoastaan villisika löytää tonkimalla maata kärsällään. Kärsän päässä on herkkätuntoinen, kostea ja näppärästi liikkuva levymäinen osa. Kärsä onkin sialle hiukan samantapainen ruumiinosa kuin sormet meille. Kun sika löytää uuden kiinnostavan esineen, se tunnustelee ja kääntelee sitä kärsänpäällään. Jos kesyä sikaa pitää asunnossa, se voi oppia muun muassa avaamaan ovia kärsällään. 3

Miksi sika tonkii? Kärsällä tonkiminen on yksi keskeisimpiä asioita sikana elämisessä. Sialla on paitsi kyky, myös voimakas sisäsyntyinen halu tonkia maata tai muuta pehmeää alustaa. Sika ei tongi vain siksi, että se olisi nälkäinen, vaan ennen kaikkea siksi, että tonkiminen tuntuu itsessään hyvältä. Jos sika ei pääse tonkimaan kuten silloin kun se on sikalan betonilattialla ilman riittäviä kuivikkeita se muuttuu hermostuneeksi, ja stressihormonien määrä sen veressä kasvaa. Sioilla on muitakin villeiltä esi-isiltä perittyjä käyttäytymistarpeita. Yksi niistä on ympäristön tutkiminen pureskelemalla ja maistelemalla sekä juurten, kasvien tai muiden sopivien kohteiden repiminen. Toinen on elinalueen jakaminen toisistaan tarpeeksi etäällä oleviin nukkuma-, ruokailu- ja käymäläpaikkoihin. Voimakkaimmat käyttäytymistarpeet liittyvät yleensä ruoan hankkimiseen ja poikasten hoitoon. Kun emakko on tiineenä ja porsaiden syntymiseen on enää vuorokausi, siihen iskee vastustamaton halu etsiä oksia ja pehmeitä kasvinosia sekä rakentaa niistä iglumainen pesäkeko porsaiden suojaksi. Luonnossa jokainen emakko tekee näin porsaiden syntymää edeltävänä päivänä. Myös sikaloissa kaikki emakot tuntevat voimakasta tarvetta siihen päivää ennen porsaiden syntymää, vaikka niillä ei ole sikaloissa ulottuvillaan aineksia, joista tällaisen oksa- ja heinälinnan voisi rakentaa. Tonkimisen tarve on hyvä esimerkki eläinten sisäsyntyisistä käyttäytymistarpeista. Sika tuntee voimakasta halua päästä päivittäin kaivelemaan kärsällään maata tai muuta pehmeää ä alustaa riippumatta siitä, saisiko se ruokaa muutenkin. Keskustelutehtävä: Miksi käyttäytymistarpeet periytyvät niin voimakkaasti? Tutkimuksissa on osoittautunut, että sikojen lisäksi kaikilla muillakin kotieläimillä, esimerkiksi lehmillä tai koirilla, on edelleen jäljellä voimakas synnynnäinen tarve päästä toteuttamaan samantapaista käyttäytymistä kuin niiden luonnolliset esi-isät. Monet käyttäytymistarpeet liittyvät ravinnon hankintaan. Miettikää yhdessä, a) miksi tällaiset käyttäytymistarpeet periytyvät niin voimakkaina? Ajatellaan kahta villisikaemoa, joista toisella oli intohimoinen tarve tonkia maata kaikissa olosuhteissa, ja toinen taas luovutti, jos ei heti löytänyt syötävää. Kumpi emoista sai enemmän ruokaa ja siten pystyi tuottamaan enemmän maitoa porsailleen? Kumpaan tyyppiin kuuluvat villisiat ovat todennäköisemmin nykyisten sikojemme esiäitejä ja miksi? b) miten maataloustuotannossa voisi järjestää eläimille mahdollisuuksia toteuttaa synnynnäisiä käyttäytymistarpeitaan? 4

Tyypillinen lihasikalan karsina. Automaatilla kaukaloon annosteltu rakeinen tai liemimäinen rehu on helppoa syödä, mutta jättää jälkeensä tyydyttymättömän pureskelun tarpeen. Joissain tapauksissa pureskelun tarve kohdistuu paremman puutteessa toisten sikojen häntiin. Voiko eläin tottua ahtauteen? Jos porsas syntyy karsinassa eikä koskaan näe multaa tai kastematoa, tunteeko se silti halua maan tonkimiseen? Eikö se totu niihin oloihin, joissa se on kasvanut? Tutkimuksissa on osoittautunut, että eläinten sisäsyntyiset käyttäytymistarpeet ovat hyvin voimakkaasti periytyviä. Ne ovat myös erittäin pysyviä: vaikka sikaa olisi pidetty syntymästään saakka aina pelkällä betonilattialla, se alkaa heti innokkaasti tonkia turvetta tai olkia, jos se joskus saakin niitä yllättäen eteensä. Lisäksi käyttäytymistarpeet säilyvät muuttumattomina hyvin monen sukupolven yli. Vaikka jonkin sian emo, emon emo ja emon emon emo eivät olisi koskaan saaneet rakentaa pesää tai repiä kasveja, se itse ryhtyy suurella tarmolla puuhaan heti, kun saa tilaisuuden. Kolikon kääntöpuoli on se, että tyydyttämättä jääneet käyttäytymistarpeet kaihertavat eläimen päässä silloinkin, kun se ei pääse toteuttamaan niitä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kesytkin eläimet kokevat sisäsyntyiset käyttäytymistarpeensa joka päivä. Jos eläin ei pääse toteuttamaan niitä, se turhautuu. Tämä näkyy muun muassa stressihormonien määrän lisääntymisenä ja usein myös häiriintyneenä käyttäytymisenä. Yleinen esimerkki on toisten sikojen häntien pureminen. Sika ei tee sitä ilkeyttään, vaan siksi, että sen sisäinen pureskelun tarve on voimakas, ja useimmissa sikaloissa ei ole tarpeeksi muuta pureskeltavaa. Siat tai muutkaan eläimet eivät siis valitettavasti kykene tottumaan ahtaisiin tiloihin ja tekemisen puutteeseen, vaan kokevat tällaisissa kroonista stressiä. Osalla sioista, etenkin liikkumisen estävässä häkissä pidetyistä emakoilla, aivokemiallinen tila muistuttaa ihmisen masennusta. 5

Suomen siat Noin puolet kaikesta Suomessa tuotetusta lihasta on sianlihaa. Suurin osa sikaloista on Varsinais- Suomessa ja Pohjanmaalla, mutta sikataloutta harjoitetaan myös Satakunnassa, Hämeessä ja Pirkanmaalla. Yksittäisiä sikaloita on muuallakin maassa. Sikoja pidetään Suomessa vähän yli kahdella tuhannella maatilalla. Sikaloita on kahdenlaisia. Emakkosikaloissa eli porsitussikaloissa pidetään emakoita, jotka synnyttävät ja imettävät porsaita. Kun porsaat ovat parin kuukauden ikäisiä eli parinkymmenen kilon painoisia, ne myydään lihasikaloihin. Lihasikaloissa ne kasvatetaan noin viiden kuukauden ikäisiksi eli noin sadan kilon painoisiksi. Sen jälkeen ne lähetetään teurastamoille. Emakkosikalassa on melko tyypillisesti yli 300 emakkoa porsaineen, ja lihasioista vajaa puolet on yli tuhannen sian sikaloissa. Lisäksi on olemassa yhdistelmäsikaloita, joissa samalla maatilalla on sekä emakkosikala että lihasikala. Tärkeä linkki lihan matkalla sikalasta ruokapöytään ovat lihatalot eli lihanjalostusalan yritykset. Sikalat ovat normaalisti jonkin tietyn lihatalon sopimustuottajia eli lähettävät sikansa tämän lihatalon omistamalle teurastamolle. Lihatalo maksaa teurastetuista sioista sikalan omistajalle, paloittelee ja jalostaa lihat valmiiksi tuotteiksi, kuten kyljyksiksi ja makkaroiksi, ja jakelee ne kauppoihin. Suomessa teurastetaan noin 2,4 miljoonaa sikaa vuodessa. Suurin osa niistä on noin viiden kuukauden ikäisinä teurastettavia lihasikoja. Kerrallaan Suomessa elää noin 1,4 miljoonaa sikaa, jotka jakautuvat seuraavasti karjuja noin 3.000 emakoita noin 150.000 alle 20-kiloisia eli alle parin kuukauden ikäisiä porsaita noin 400.000 lihaksi kasvatettavia sikoja (20-kiloisesta ylöspäin) noin 800.000 Sikaloiden lukumäärä on Suomessa vuosien mittaan vähentynyt, ja väheneminen jatkuu yhä. Toisaalta jäljellä olevat sikalat pitävät keskimäärin suurempia sikamääriä kuin ennen. Suomen sikojen kokonaismäärä onkin pysynyt viime vuosina suunnilleen samana. Laskutehtäviä: Montako sikaa meidän luokallamme on? 1. Suomen asukasluku on noin 5,4 miljoonaa. Sikoja on noin 1,4 miljoonaa. Laske a) kuinka monta ihmistä Suomessa on sikaa kohti, eli kuinka monen ihmisen ryhmällä on yksi yhteinen sika, b) kuinka monta sikaa teidän luokkanne oppilailla yhteensä on. 2. Maa- ja metsätalousministeriö on määritellyt sikojen karsinoille minimitilavaatimukset, jotka on sidottu sian kokoon. Esimerkiksi sadan kilon painoisille lihasioille edellytetään yksi neliömetri lattiatilaa sikaa kohti. Valitkaa keskuudestanne yksi työpari, joka mittaa luokkahuoneenne pinta-alan, ja toinen työpari, joka laskee, kuinka monta satakiloista sikaa siinä olisi, jos se olisi sikalan karsina. 6

Lainsäädäntö määrittelee sikaloiden olot Sikojen, samoin kuin muidenkin kotieläinten, oloille ja hoidolle on säädetty tietyt minimivaatimukset eläinsuojelulaissa ja sitä tarkentavissa säädöksissä. Viimemainittuja ovat muun muassa eläinsuojeluasetus sekä maa- ja metsätalousministeriön päätös sikojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista. Lisäksi EU:lla on asetuksia ja direktiivejä, jotka koskevat kaikkia EU-maita. Suomessa nykyisin voimassa oleva, sikoja koskeva lainsäädäntö määrittelee muun muassa, minkä verran sikaloissa on oltava tilaa ja millaisia sikojen liikkumista rajoittavia laitteita on laillista käyttää. Lattiapinta-ala on porrastettu sikojen koon mukaan: esimerkiksi 25 40 kilon painoisille sioille edellytetään vähintään puoli neliömetriä karsinatilaa eläintä kohden, 100-kiloisille yksi neliömetri eläintä kohden. Liikkumisen rajoittaminen on laissa sallittu emakoiden osalta. Emakkoa, jolla on porsaat, saa pitää kääntymisen estävässä häkissä, jonka leveys on 85 senttiä ja pituus 2,4 metriä. Emakkoa, joka on vasta tiineenä tai jolla ei muuten ole porsaita, saa pitää 60 cm levyisessä ja 2,3 metrin pituisessa kääntymisen estävässä häkissä vuoteen 2013 asti, jos sikala on rakennettu ennen vuotta 2003. Nämä mitat ovat pienimpiä sallittuja mittoja, ja ne ovat myös yleisin käytäntö sikaloissa. Lait, asetukset ja muut säädökset, sekä Suomessa että EU-tasolla, syntyvät poliittisen päätöksentekoprosessin kautta. Ajoittain niitä myös muutetaan. Lopputulokseen vaikuttavat muun muassa maataloustuottajien järjestöt, maa- ja metsätalousministeriön valmistelevat virkamiehet sekä kansanedustajat. Jonkin verran kuullaan myös alan tutkijoita ja eläinsuojelujärjestöjä. Lainsäädännön muutokset ovat yksi tärkeimpiä keinoja, joilla sikaloiden olosuhteita on mahdollista muuttaa sioille paremmiksi. Muutaman viikon ikäisiä porsaita päiväunilla. Paksu kerros olkia tai muuta kuiviketta porsaiden alla on niiden kehitykselle eduksi useallakin tavalla, mutta lainsäädäntö edellyttää niitä vain luomusikaloissa. Siksi tällaista paksua olkikerrosta ei juuri näe tavanomaisessa porsastuotannossa. 7

Emakko ja porsaita. Useimmissa suomalaisissa porsitussikaloissa emakot pidetään kuvan kaltaisissa porsitushäkeissä noin kuukauden ajan, jonka ne ovat yhdessä porsaidensa kanssa. Porsitushäkissä emakko pystyy makaamaan ja seisomaan, mutta ei kävelemään eikä kääntymään. Aikaisemmin Suomessa oli laissa sallittua pitää emakot jatkuvasti tällaisissa kääntymisen estävissä häkeissä, mutta vuodesta 2013 alkaen se tulee olemaan sallittua vain sinä aikana, kun emakolla on porsaat. Paras ratkaisu olisi kuitenkin siirtyä myös vapaana porsimiseen. Ruotsissa laki on jo muutettu sellaiseksi, että porsaiden aikanakin emakolla on oltava mahdollisuus liikkua. Keskustelutehtävä: Hyvä tarkoitus ja yllättävä sivutuote Maataloustuottajien etujärjestöt pyrkivät huolehtimaan, että maanviljelijöiden tulotaso pysyy riittävänä. Tällä perusteella ne puolustavat lainsäädäntöprosessissa yleensä niitä vaihtoehtoja, joissa eläimille vaadittu tilojen ja virikkeiden määrä ei kasvaisi kovin paljon, jotta tuottajien työmäärä ja tuotantokustannukset eivät juuri lisääntyisi. Sivutuotteena on sekä Suomessa että useissa muissa maissa käynyt niin, että säädösten edellyttämät tilat ovat siinä määrin pienet, että esimerkiksi monissa lihasikaloissa kaikki siat eivät mahdu samanaikaisesti sovussa syömään. Tämä lisää muun muassa hännänpurentaa eli käyttäytymishäiriötä, jossa siat purevat toistensa häntiä poikki. Hännänpurennan lisääntyminen on ongelma myös sikalan omistajalle. Pahasti purtu häntä voi aiheuttaa sian elimistössä yleistulehduksen, jolloin tällaisen sairaan eläimen ruhosta ei makseta teurastamolla, minkä lisäksi on kurjaa nähdä omien eläintensä kärsivän. Keskustelkaa yhdessä siitä, a) miten tällaiseen tilanteeseen on sianlihantuotannossa päädytty, vaikka jokainen toimija on kuitenkin tarkoittanut hyvää? Mitä vaiheita päätöksenteossa on todennäköisesti ollut? b) millaisin keinoin yhteiskunnassa olisi mahdollista korjata tällainen tilanne? 8

Lihan hinta sikojen olojen reunaehto Lainsäädännön lisäksi toinen sikaloiden olosuhteita määrittelevä tekijä on lihan hinta. Suomalaisten tuloista ruokaan kuluva osuus on nykyään pienempi kuin koskaan maamme historian aikana, mutta ennallaan on yhä se, että suurin osa kuluttajista pitää hintaa yhtenä tärkeimmistä kriteereistä ruokakaupassa. Lihatalot pyrkivät siksi kilpailemaan keskenään edullisilla hinnoilla, mikä puolestaan heijastuu siihen hintaan, jota lihatalot pystyvät maksamaan sikaloiden omistajille. Viime vuodet sianlihan tuottajahinta eli sikalan omistajan saama hinta on Suomessa ollut noin 1,50 euroa kilolta. Sikaloiden pelkistetyt olot ja karsinoiden pienet minimitilavaatimukset johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, että poliittisin päätöksin on pyritty tekemään maataloustuottajille mahdolliseksi tuottaa lihaa näin halvalla. Sama tavoite on keskeisellä sijalla siinä neuvonnassa ja ohjeistuksessa, jota lihatalot antavat omille sopimustuotantosikaloilleen. Karsinat suunnitellaan siten, että samassa rakennuksessa voisi pitää suuren määrän sikoja ja sikalan omistajalta tai hoitajalta kuluisi mahdollisimman vähän työaikaa. Lihasikoja karsinassa. Jos tällaiseen tavanomaiseen karsinaan lisättäisiin olkikerros betonilattian päälle ja annettaisiin ajankuluksi esimerkiksi köysiä kiskottavaksi tai tehdasvalmisteisia sikojen purutikkuja, työmenekki ja lihan tuotantokustannukset nousisivat jonkin verran. Varsinainen hyvinvointi edellyttäisi kuitenkin selvästi suurempaa liikkumatilaa, jotta siat voisivat esimerkiksi kuumalla ilmalla siirtyä kosteaan vilvoittelupaikkaan. Tällainen tilan lisääminen nostaa tuotantokustannuksia enemmän kuin virikkeiden lisääminen. Merkittävät parannukset sikaloiden oloissa tarkoittaisivat sitä, että liha olisi kalliimpaa kuin nykyään. Jos sioille halutaan enemmän tilaa, samassa rakennuksessa voi pitää aiempaa vähemmän sikoja, mutta omistajan on silti saatava maksettua sikalan rakentamiseen ottamansa pankkilaina näiden sikojen myynnistä saamillaan rahoilla. Myös kuivikkeiden ja virikkeiden hankkimisesta ja vaihtamisesta aiheutuu kustannuksia ja siihen kuluu työaikaa. Lihan hinta on siksi oleellinen osa yhtälöä, joka määrää sikojen elämän laadun. Toinen mahdollisuus olisi, että yhteiskunnassa päätettäisiin muuttaa ruoan verotusta siten, että eläimille haitallisia tuotantotapoja verotettaisiin enemmän kuin eläinten kannalta hyviä tuotantomuotoja. Tällä tavalla olisi mahdollista kutistaa näiden tuotteiden hintaero kaupassa olemattomiin tai jopa tehdä eläimille haitallisimmin tuotetuista ruoista muita kalliimpia. 9

Ongelmia ja ratkaisuja, osa 1: Virikkeet vähentävät hännänpurentaa Yleisin sikaloissa esiintyvä käyttäytymishäiriö on hännänpurenta. Hännänpurennassa on kysymys siitä, että jotkin siat alkavat toistuvasti pureskella toisten sikojen häntiä, pahimmassa tapauksessa niin, että nikamat katkeavat ja jäljelle jää vain tynkä. Pureminen on kohteena olevalle sialle hyvin kivuliasta. Pureva sika ei kuitenkaan osaa asettua mielessään toisen asemaan eikä ymmärrä miltä siitä tuntuu. Hännänpurentaa ei esiinny luonnossa, vaan se on reaktio puutteellisiin olosuhteisiin. Hännänpurentaan myötävaikuttavat useat syyt, kuten stressi, huono ilmanlaatu ja puutteet rehun koostumuksessa. Yksi voimakkaimmin vaikuttavista syistä on se, että karsinassa ei ole muuta pureskeltavaa eikä tekemistä. Suomen lainsäädäntö vaatii nykyään antamaan sioille virikemateriaalia, mutta käytettävät määrät ovat pieniä verrattuna sikojen todelliseen tarpeeseen. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, jolle kuuluu myös eläinten olojen valvonta, on antanut säädösten tulkintaohjeeksi sen, että jos karsinan lattialla ei käytetä kuivikkeita, karsinassa on oltava leluja ja sen lisäksi sioille on annettava kahdesti päivässä olkea, sanomalehteä tai muuta vastaavaa. Käytännössä ongelmaksi on muodostunut, että niiden määrää ei ole määritelty, joten tavalliseksi käytännöksi on muodostunut antaa muutama kourallinen olkea ryhmälle satakiloisia sikoja ja pitää karsinassa yksi metalliketju tai muovikanisteri. Tällöin suurin osa karsinan sioista on ilman virikkeitä. Säädöksistä ei myöskään ole tiedotettu sikaloille kovin tehokkaasti ja niiden noudattamisen valvonnassa on ollut puutteita, mistä syystä täysin virikkeettömiäkin sikaloita on edelleen. Toisten sikojen häntien lisäksi i karsinan seinärakenteet ovat yleinen kohde, johon siat koettavat purkaa pureskelun tarvettaan, kun muuta pureskeltavaa ei ole saatavilla. Hännänpurentaa voisi kuitenkin melko hyvin ehkäistä antamalla sioille runsaasti sellaisia virikkeitä, joita ne voivat tonkia, repiä tai pureskella. Tähän tarkoitukseen sopivat esimerkiksi oljet, kutterinpuru, sanomalehdet tai pahvilaatikot, hamppuköydet tai tehdasvalmisteiset sikojen purutikut. 10

Ongelmia ja ratkaisuja, osa 2: Tilan lisääminen avaa mahdollisuuksia Suomen oloissa yksi hintavimmista sikaloiden investoinneista ovat rakennukset. Siksi tilan lisääminen on yksi kalleimmista parannuksista sikaloiden oloihin, vaikka se samaan aikaan tarjoaa myös suurimmat mahdollisuudet lisätä sikojen viihtyvyyttä. Jo melko pienellä tilan lisäämisellä sikaa kohti voitaisiin saavuttaa se etu, että ruokinta- ja juomatilaa riittäisi paremmin karsinan kaikille sioille. Sioilla nimittäin on taipumus syödä samanaikaisesti, ja jos kaukalolle tai rehuautomaatille ei mahdu yhtä aikaa, jonoon jääneet turhautuvat ja voivat alkaa pureskella edessä olevien häntiä. Sama vaikutus on sillä, jos karsinassa on liian vähän juomavesipisteitä sikojen määrään nähden. Karsinatilan lisääminen helpottaisi myös karsinoiden virikkeellistämistä, koska silloin virikkeet olisi helpompi jakaa niin, että useampi kuin vain muutama karsinan sioista mahtuisi käyttämään niitä samanaikaisesti. Suuri liikkumatila on sikaloissa harvinainen, mutta sillä saavutetaan tärkeä lisäetu: se mahdollistaa siirtymisen erilaisten ympäristöjen välillä. Olinpaikan vaihtamisen mahdollisuus on oleellinen viihtyvyystekijä kaikille eläimille. Sioille se on erityisen tärkeä siksi, että sika ei pysty tasaamaan elimistönsä lämpötilaa hikoilemalla kuumalla säällä, eikä kesysialla ole myöskään turkkia, joka lämmittäisi talvella. Riittävä liikkumatila mahdollistaisi sen, että sika voi siirtyä tarpeen mukaan viilentävään kosteaan paikkaan tai lämpimälle kuivalle olkialustalle. Suomessa on jo käytössä joitakin niin kutsuttuja kaksi-ilmastokarsinoita, joissa tämä on mahdollista. Suurin parannus sikojen hyvinvoinnille syntyy, jos niillä on mahdollisuus päästä ulos jaloittelemaan. Tämä on Suomessa hyvin harvinaista, ja sitä esiintyy lähinnä luomusikaloissa. Keskustelutehtävä: Parannuksia karsinaan Pohtikaa yhdessä, millä keinoin allaolevan kuvan karsinan olosuhteita voisi parantaa, kun karsina on nykyisen kokoinen. Mitä uusia mahdollisuuksia olojen parantamiseksi syntyisi, jos karsina olisi kooltaan viisinkertainen? 11

12 Ongelmia ja ratkaisuja, osa 3: Emakkohäkistä vapaaseen porsimiseen Suurin osa emakoista pidetään kääntymisen ja liikkumisen estävässä häkissä sen ajan, kun niillä on porsaat imetettävänään. Syynä on se, että näin halutaan estää emoa vahingossa litistämästä porsaita hengiltä, kun se laskeutuu makuulle. Luonnonoloissa porsaiden litistäminen on harvinaista: kun emo on saanut tarpeeksi liikuntaa, eli sillä on normaali lihasten hallinta ja terveet jalat, se pystyy asettumaan makuulle tarpeeksi varovasti ollakseen litistämättä yhtään porsasta. Sikaloissa ongelmia aiheuttaa se, että osalla emoista on kuivikkeettomien, joskus liukkaiden lattioiden seurauksena jalkavammoja, jotka heikentävät niiden ketteryyttä, pesänrakennusaineksia ei ole riittävästi varsinaisen pesän rakentamiseen ja koneiden melu voi häiritä emon ja porsaiden välistä ääniviestintää. Emakko porsii noin viiden kuukauden välein, ja kunkin porsimisen yhteydessä se pidetään kuukauden tai puolentoista ajan häkissä, joka estää kääntymisen ja muun liikkumisen kuin makuulle menon ja seisomaan nousemisen. Liikkumisen estämisen on tutkimuksissa havaittu aiheuttavan emakolle stressiä, ja on viitteitä siitä, että häkissäoloaikana sen aivokemiallinen tila muistuttaa ihmisen masennusta. Porsimista ennen stressiä lisää se, että emakko tuntee voimakasta pesänrakentamisen tarvetta, jota se ei voi toteuttaa. Porsaiden synnyttyä häkki estää emakkoa väistämästä porsaitaan siinä vaiheessa, kun ne alkavat pureskella kaikkea, myös nisiä, jolloin emo luonnonoloissa aloittaisi vähittäisen vieroituksen. Luonnossa porsaat kokeilisivat hampaitaan monenlaisiin ympäristön esineisiin, kuten oksiin ja kasveihin, mutta karsinassa porsailla ei yleensä ole mitään millä leikkiä, jolloin ne purkavat pureskelun tarpeen emonsa nisiin. Vapaa porsiminen, joka on esimerkiksi Ruotsissa normaali käytäntö, on Suomessa vielä harvinaista. Vapaassa porsimisessa emakkoa ei pidetä kääntymisen estävässä häkissä, vaan se saa liikkua karsinassa. Porsaiden suojaksi rakennetaan metallitangoista kaiteita, jotka jäljittelevät emakon luonnossa rakentaman pesän oksista muodostuvaa, suojaavaa reunaosaa. Kun porsaat ovat noin viikon ikäisiä, karjuporsaat eli urokset kastroidaan, eli niiden kivekset leikataan pois, jotta vältyttäisiin joidenkin karjujen lihaan myöhemmin kehittyvältä sivumaulta. Vaikka toimenpide on kivulias, se tehdään ilman puudutusta ja kipulääkkeitä. Eräissä maissa, kuten Australiassa, osa sikaloista on korvannut leikkauksen immunokastraatiolla eli lääkeruiskeella, joka ajaa saman asian. Norjassa ja Sveitsissä leikkauksen saa tehdä vain nukutuksessa.

Onko kuluttaja kuningas? Paksu olkikerros lattialla lisää sikojen viihtyvyyttä. Suomessa tällainen järjestely on jo käytössä joissakin emakkosikaloissa. Kuluttajien aktiivisuus on yksi niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat siihen, yleistyvätkö tällaiset olot tulevaisuudessa. Sikaloiden olot määräytyvät viime kädessä kahden tekijän kautta: lainsäädännön ja kuluttajien valintojen. Helpoin kuluttajan keino vaikuttaa sikojen oloihin on suosia niitä lihalaatuja, joiden tuotannossa siat on pidetty keskimääräistä paremmissa oloissa. Suomessa ainoa tällainen kaupoissa tarjolla oleva vaihtoehto on luomuliha eli luonnonmukaisesti tuotettu liha, ja sitäkin saa melko harvoista kaupoista. Luomusikaloissa on jonkin verran tavanomaista enemmän tilaa ja virikkeitä, ja osa sioista pääsee kesäaikaan ulkoilemaan. Toinen, lähinnä ravintoloissa tarjolla oleva vaihtoehto on villisian liha. Sitä tuotetaan villisikatiloilla, joilla ulkoiluaitaukset ovat yleensä vielä luomutilojakin tilavampia. Eräissä Keski-Euroopan maissa on kaupoissa tarjolla myös sellaista lihaa, joka ei ole luomua, mutta jonka tuotannossa sikojen olot on kuitenkin järjestetty tavanomaista paremmiksi. Tällaisen lihan myyntihinta saadaan jonkin verran alhaisemmaksi kuin luomun, koska eläimille ei tarvitse syöttää luomurehua, joka on tavanomaista kalliimpaa. Suomessa tällaista järjestelmää ei vielä ole. Se, syntyykö meillekin sellainen joskus, riippuu sekä kuluttajien osoittamasta mielenkiinnosta että lihatalojen valmiudesta kokeilla, olisiko tällainen järjestelmä meilläkin taloudellisesti kannattava. Osa eläinten olojen ongelmista huolestuneista kuluttajista on valinnut vaikuttamisen keinokseen lihansyönnin vähentämisen tai kasvissyöjäksi ryhtymisen. Näillä valinnoilla on myös myönteisiä ympäristövaikutuksia, muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, koska lihantuotannon ympäristövaikutukset ovat useimmiten suuremmat kuin ravintosisällöltään vastaavan kasvisruoan tuotannon. Yksi esimerkki on soijan käyttö. Soija on yleinen ainesosa sikojen rehussa, ja tuottaakseen yhden kilon proteiinia lihan muodossa sian on elinaikanaan syötävä noin kahdeksan kiloa proteiinia muun muassa soijan muodossa. Sianlihan syöminen kuluttaa siis moninkertaisen määrän lihan sisältämää soijaa verrattuna siihen, että soija käytettäisiin suoraan ihmisravinnoksi. Keskustelutehtävä: Lihan kulutus ja eläinten olot Mitkä perustelut puoltavat sitä, että suomalaisten yhteenlaskettua lihansyöntiä olisi hyvä vähentää? Entä mitkä perustelut puoltavat sitä, että lihaa syötäisiin edelleen? Miettikää yhdessä, mitä kaikkia muutoksia yhteiskunnassa tarvittaisiin, jotta saataisiin aikaan tilanne, jossa lihantuotanto jatkuu jossain mittakaavassa ja samaan aikaan eläinten olot olisivat hyvät? Millaisia valintoja jokainen voisi tehdä omassa arjessaan? 13

Tämä vihkonen on yläkoulu- ja lukioikäisille suunniteltu tieto- ja tehtäväpaketti vuoden 2010 Eläinten viikon teemasta, sioista ja sikaloista. Se on suunniteltu ennen kaikkea biologian, maa- ja metsätalouden, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon opetukseen, mutta sitä voi käyttää myös muun muassa filosofian opetuksessa tai äidinkielen ainekirjoitusaineistona. Kouluopetuksen lisäksi se soveltuu käytettäväksi muun muassa luonto- ja eläinkerhoissa, partiossa ja 4H-toiminnassa. Alakouluikäisille on olemassa oma erillinen tieto- ja tehtävävihkonen. Vihkosia voi tilata maksutta osoitteesta sey@sey.fi. Lisää sikatietoa ja tehtäviä löytyy netistä: www.sikatieto.fi Eläinten viikko on vuosittain 4. 10. lokakuuta vietettävä teemaviikko, jonka ensimmäinen päivä on samalla kansainvälinen eläinten päivä ja eläinten suojeluspyhimyksen Fransiscus Assisilaisen muistopäivä. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty vuodesta 1959 alkaen. SEY on tuottanut Eläinten viikolle vuodesta 1990 ilmaisen aineistopaketin, jota voi tilata opetustarkoituksiin. Yhteistyössä: SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläinlajit ja liiton toiminta kattaa koko maan. www.sey.fi Eläinsuojeluliitto Animalia perustettiin vuonna 1961. Järjestön tavoitteena on yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta parantaa eläinten oikeuksia ja hyvinvointia. www.animalia.fi