Oravikosken taajaman laajenemisalueen maaperän pilaantuneisuuden arviointi lisäselvitys alueille C ja D

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M107K2011 Kuopio 10.8.2011 Oravikosken taajaman laajenemisalueen maaperän pilaantuneisuuden arviointi lisäselvitys alueille C ja D Anna Tornivaara, Maria Nikkarinen & Pekka Forsman

Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 Kuopio Leppävirran kunta Ympäristö- ja tekniset palvelut PL 4 79101 Leppävirta Tekijöiden yhteystiedot Anna Tornivaara Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 Kuopio Puh. 050 34701158 Fax 020 550 13 Sähköposti: anna.tornivaara@gtk.fi Maria Nikkarinen Geologian tutkimuskeskus PL 1237 70211 Kuopio Puh. 040 586 3020 Fax 020 550 13 Sähköposti: maria.nikkarinen@gtk.fi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 10.8.2011 / M107K2011 Tekijät Anna Tornivaara, Maria Nikkarinen ja Pekka Forsman Raportin laji Maksullinen raportti Toimeksiantaja Leppävirran kunta Raportin nimi Oravikosken taajaman laajenemisalueen maaperän pilaantuneisuuden arviointi lisäselvitys alueille C ja D Tiivistelmä GTK on Leppävirran kunnan toimeksiannosta suorittanut tutkimuksia maaperän pilaantuneisuudesta Oravikosken taajaman suunnitteilla olevalla laajennusalueilla vuonna 2007. Tuolloin vireillä olleen kaivosvaltauksen takia, jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle kaavoitusalueet C ja D. Nyt tehdyssä jatkotutkimuksessa keskitytään näiden aiemmin ulkopuolelle jääneiden alueiden pilaantuneisuuden selvittämiseen. Oravikosken alueella maaperän pilaantuneisuuden arvioinnin tekee tarpeelliseksi aiemmin harjoitettu kaivos- ja rikastustoiminta, alueen läheisyyteen rajoittuva rikastushiekan läjitysalue ja alueelta purkautuvat suoto-ojat. Lisäselvityksen alueista C ja D, valittiin analysoitavaksi kaksi näytepistettä. Taustapisteenä käytettiin aiemman tutkimuksen Särkiniemen pohjoisosan näytetulosta (Tornivaara et al. 2007). Valituista kohteista kerättiin pohjamaa- ja humusnäytteet, joista teetettiin monialkuainemääritykset ja maaperän laadun visuaalinen havainnointi. Lisäksi kahdesta purosta otettiin vesinäytteet pitoisuusmäärityksiä varten ja mitattiin kenttämittauslaitteella mm. veden ph, sähkönjohtokyky ja lämpötila. Alueen C purosta analysoitiin myös sakkanäyte. Näytteenoton suoritti sertifioitu näytteenottaja ja kaikki näytteet analysoitiin akkreditoidussa laboratoriossa. Valtioneuvoston asetuksen (214/2007, ns. PIMA-asetus), maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista, sisältämiä haitta-aineiden kynnys- ja ohjearvoja verrattiin tutkimuskohteen analyysituloksiin. Selvityksessä keskityttiin metalleihin, sillä maaperän pilaantuminen katsotaan johtuvan kaivos- ja rikastustoiminnan metallikuormituksesta. Kotalahden kaivoksen päätuotteet ovat olleet nikkeli- ja kuparirikaste. Tulosten perusteella arvioitiin kohteen pilaantuneisuutta. C-alueen humusnäytteiden nikkelipitoisuudet ylittivät PIMA-asetuksen kynnysarvon kummankin näytepisteen kohdalla. Saman alueen muuttumattoman pohjamaan arseenipitoisuudet olivat hieman kynnysarvoa suurempia. C-alueen humusnäytteiden kynnysarvon ylityksen vuoksi, aluetta ei voida pitää PI- MA-asetuksen perusteella pilaantumattomana. Alempi ohjearvo ei kuitenkaan ylittynyt, mikä olisi edellyttänyt tarkennettua riskinarviointia ennen kohteen kaavoitusta asuinkäyttöön. Pohjamaan arseenipitoisuus on puolestaan luontaisesti hieman kynnysarvoa korkeampi. D-alueella ei ilmennyt kynnysarvon ylittäviä pitoisuuksia ja alueen maaperää voidaan tämän tutkimuksen perusteella pitää pilaantumattomana. Tutkittavalta alueelta ei löydetty täytemaita. Kotalahden kaivoksen läheinen sijainti sekä Särkiniemen ja Valkeisenrannan mahdollinen hyödyntäminen tulevaisuudessa suositellaan huomioimaan alueen kehittämisessä ja uudisrakentamisen suunnittelussa. Kohteiden läpi kulkevien purovesien koboltti-, mangaani-, nikkeli-, sinkki- ja sulfaattipitoisuudet ovat otetuissa näytteissä Suomen purovesien luontaista tasoa korkeampia (Lahermo et al. 1996). Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Kotalahden kaivos, Oravikoski, maaperän pilaantuneisuuden arviointi, PIMA, näytteenotto, maaperä, purovesi Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Suomi, Itä-Suomen lääni, Pohjois-Savo, Leppävirta, Oravikoski Karttalehdet 3241 12 Arkistosarjan nimi Tilaustutkimus Arkistotunnus Kokonaissivumäärä 14 sivua + 20 liitesivua Kieli Suomi Hinta Julkisuus Luottamuksellinen Yksikkö ja vastuualue, Maankäyttö ja ympäristö Allekirjoitus/nimen selvennys Hanketunnus 1243005 Allekirjoitus/nimen selvennys

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO 1 1.1 Oravikosken taajaman lähialueiden kaivostoiminta 2 1.2 Alueen yleispiirteet 3 1.3 Maaperän pilaantuneisuuden arvioinnin tarve 4 2 TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT 5 2.1 Näytepisteet 5 2.2 Pohjamaanäytteenotto 6 2.3 Humusnäytteenotto 6 2.4 Purovesi- ja sakkanäytteenotto 6 3 NÄYTTEIDEN HAVAINNOINTI, ANALYSOINTI JA TULOKSET 7 3.1 Pohjamaanäytteiden ja sakkanäytteen analysointi ja tulokset 8 3.2 Humusnäytteiden analysointi ja tulokset 9 3.3 Vesinäytteiden analysointi ja tulokset 10 4 MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN ARVIOINTI 11 5 JOHTOPÄÄTÖKSET 12 KIRJALLISUUSLUETTELO

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 1 JOHDANTO Leppävirran kunnan Oravikosken taajama sijaitsee Outokumpu Oyj:n suljetun Kotalahden kaivoksen välittömässä läheisyydessä (karttalehti 3241 12). Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointia koskevan lainsäädännön puitteissa (ns. PIMA-asetus, Vna 214/2007), on perusteltua selvittää Kotalahden nikkelikaivoksen vaikutus alueen maaperän mahdolliseen pilaantuneisuuteen ja maakäyttösuunnitelmiin. Vuonna 2007 alueella tehtiin kunnan toimeksiantona maaperän pilaantuneisuutta selvittävä tutkimus. Tutkimuksen ulkopuolelle jätettiin kaivoksen itäpuolella sijaitseva ranta-alue voimassa olleen valtauksen vuoksi (kuva 1). Läheisellä Särkiniemen alueella aloitettiin myös kaivostoiminta, joka loppui vuonna 2008 Suomen Nikkeli Oy:n ajautuessa konkurssiin. Leppävirran kunta on tilannut Geologian tutkimuskeskukselta lisäselvityksen maaperän pilaantuneisuudesta Oravikosken taajaman laajenemisalueilla, siten että nyt tutkitaan alueet C ja D, jotka jäivät vuoden 2007 tutkimusten ulkopuolelle. Tutkimuksen toimeksiantaja on alun perin valinnut tutkittavat alueet aiemmassa tutkimuksessa olleiden suositusten perusteella (Aatos et al. 2007). Selvitys sisältää maaperänäytteenoton humuskerroksesta, pohjamaasta, kahdesta purosta ja puron sakasta sekä näytteiden analyysitulokset. Taustapitoisuusnäytteenä käytettiin samaa Särkiniemen tutkimustulosta kuin vuonna 2007. Maaperän pilaantuneisuuden arviointia edellyttää alueella pitkään harjoitettu kaivos- ja rikastustoiminta, alueen läheisyyteen rajoittuva rikastushiekan läjitysalue, aluetta halkovat purot sekä alueelta tehdyt aiemmat ympäristöselvitykset. Kuva 1. Oravikosken taajama, Kotalahden kaivos ja tutkimusalueet. Tulokset perustuvat GTK:n aiempiin tutkimuksiin (Aatos et al. 2004, Tornivaara et al. 2007). Tutkittavat alueet on merkitty sinisin reunuksin ja kirjaimin C ja D (kuva: T. Huttunen 2011).

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 2 Alueen muita ympäristötutkimuksia ovat Kotalahden suljetun kaivoksen rikastushiekka-alueen suoto- ja pintavesistä tehty kartoitus (Aatos et al. 2004), maaperän mahdollisen pilaantuneisuuden selvitys (Piipponen 2006) ja Oravikosken taajamasta tehty maaperäselvitys (Aatos et al. 2007). Leppävirran kunnan teettämässä maaperän mahdollisen pilaantuneisuuden tutkimuksessa vuonna 2006, Savon Tekmi Oy havaitsi osassa kaavamuutosalueiden pintamaata ohjearvot ylittäviä kupari- ja nikkelipitoisuuksia (Piipponen 2006). Ylityksiä havaittiin myös uusimmassa vuonna 2007 tehdyssä Oravikosken taajama-alueen ja Särkiniemen maaperä- ja humustutkimuksissa (Tornivaara et al. 2007), jolle tämä tutkimus on jatkoa. 1.1 Oravikosken taajaman lähialueiden kaivostoiminta Kotalahden nikkelikaivoksen toiminta alkoi vuonna 1959 ja päättyi vuonna 1987 (kuva 2). Kaivosalueella on toiminut rikastamo, joka on tuottanut nikkelirikasteen lisäksi kuparirikastetta (Virtanen 1982). Suljetun kaivoksen rikastushiekan 70 hehtaarin läjitysalue sijaitsee Oravikosken taajaman välittömässä läheisyydessä (liite 1). Rikastushiekka-altaita on kuusi, joista yksi on sade- ja sulamisvesiä patoava allas ja loput täynnä rikastushiekkaa. Kaivoksen sivukiviä on käytetty kaivosalueen maarakentamiseen ja kaivostäyttöön. Malmin rikastustoiminnan lisäksi ympäröivän alueen tilaan on vaikuttanut malmin ja rikasteen kuljetuksesta ja varastoinnista aiheutuva pölyäminen. Kaivosalueen sulfaattipitoisten suotovesien vähentämiseksi rikastushiekkakasoja on ryhdytty peittämään orgaanisella maa-aineksella, kaivosaluetta on muokattu otollisemmaksi kosteikkojen muodostumiselle, alueelle on rakennettu turve-kalkki-suotopatoja ja purkuojan suulle on rakennettu vedenpuhdistamo. Kuva 2. Kotalahden kaivos. Kuvassa näkyy vanha kaivostorni ja läjitysaltaita. Rikastushiekka- ja sivukivikasoja on ryhdytty peittämään orgaanisella maa-aineksella ja alueelle on rakennettu kosteikkoja. (Kuva J. Toivanen)

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 3 Suomen Nikkeli Oy louhi vuosina 2007-2008 Särkiniemen nikkeliesiintymää Pitkälahden eteläosassa, josta malmi kuljetettiin rikastettavaksi Hituran kaivokselle, Nivalaan. Tällä hetkellä alueella ei ole kaivostoimintaa ja avolouhos on täyttynyt vedellä. Suomen Nikkeli Oy:n konkurssin jälkeen Särkiniemen esiintymä on siirtynyt Altona Mining Oy:n haltuun. Särkiniemen kaivoksen elinkaari on arvioitu alun alkaen lyhytkestoiseksi, eikä louhinnan perusteella alueelle ole kaavailtu rikastamotoimintoja eikä rikastushiekka-alueita. Vajaat kaksi vuotta kestäneen kaivostoiminnan vaikutukset eivät ulotu kauas. Toiminta alueella saattaa alkaa uudelleen, ja vaikka Särkiniemen kaivospiirialueen katsotaan riittäväksi ympäristövaikutusten suoja-alueeksi, ei kaivospiirin välitöntä läheisyyttä suositella kaavoitettavan asuinkäyttöön (Aatos et al. 2007). Oravikosken yleiskaava-alueelle sijoittuivat osittain myös Valkeisenrannan ja Rytkyn tutkimusalueet, joiden malmivarat on arvioitu Särkiniemen esiintymää suuremmiksi, ja siten myös niiden louhinta olisi toteutuessaan pitkäaikaisempaa. Mikäli kaivostoimintaa jatketaan alueella, voi olla mahdollista, että Kotalahden suljetun kaivoksen jo olemassa olevia alueita, rakennuksia ja rakenteita otetaan uudestaan käyttöön. Tällaisessa tilanteessa kotalahden alueella harkitaan varmasti myös rikastustoiminnan uudelleen aloittamista (Saarikoski 2006). 1.2 Alueen yleispiirteet Oravikosken kallioperää hallitsevat kiillegneissi ja granodioriitti (liite 2). Alueella esiintyy lisäksi paljon amfiboliittia, karbonaattikiviä sekä vähemmässä määrin gabroa, dioriittia ja ultramafiitteja. Alueella on tavattu myös jonkin verran mustaliuskeita (Gaál 1980). Mustaliuskeita esiintyy Kotalahden kaivoksen ympäristössä, ja niitä on löydetty myös muun muassa Särkiniemen itäosasta. Mustaliuskealueilla voi ilmetä luontaisesti kohonneita maaperän raskasmetalli- ja haittaainepitoisuuksia. Aeromagneettisen matalalentomittausaineiston tulkinnan mukaan Kotalahden alueen kallioperä on voimakkaasti ruhjeinen (GTK 1992). Kotalahden alueen maaperän yleisin maalaji on moreeni, joka tasoittaa kallioperän pinnan epätasaisuuksia (liite 3). Moreenikerrostumat koostuvat pääasiassa noin 1-3 metrin paksuisesta pohjamoreenikerroksesta. Maapeite ei ole yhtenäinen, ja alueella esiintyy paikoin kalliopaljastumia ja louhikkoja. Louhikot ovat syntyneet muinaisten vesistövaiheiden rantavoimien tuloksena kun pinta- ja pohjamoreenikerrokset ovat huuhtoutuneet pois. Alueen notkelmiin on kerrostunut jääkauden jälkeen, Yoldianmeri- ja Ancylusjärvivaiheissa, savi- ja hiesukerroksia. Oravikosken maaperätutkimuksessa (Aatos et al. 2004) alueen moreenikerrostumat määritettiin raekoostumuksensa perusteella hiekkamoreeneiksi. Hienoaineksen määrä on noin 23-30 % ja saviaineksen osuus noin 1,7-3,7 %. Alueen lajittuneiden ainesten, hiesun ja saven, kerrospaksuudet ovat yleensä alle kahden metrin. Oravikosken taajaman maa-aineksia ja vanhan kaivoksen ylijäämämaita on ajettu taajama-alueelle täytemaaksi. Oravikosken taajaman läheisyydessä on kuusi- tai sekapuuvaltaista metsää ja rannantuntumassa männikköä (kuva 3). Alueen suot keskittyvät metsämaan alaviin hiesu- ja savipohjaisiin laaksoihin ja ne ovat pääasiassa ojitettu ja metsitetty (Aatos et al. 2004). Alueella on muutamia pieniä, lähinnä ojituksen seurauksena syntyneitä puroja sekä kaivokselta tulevien vesiuomia, joiden metallikuormitusta pyritään vedenpuhdistamon ja kalkkikiviportaiden avulla vähentämään. Kaivosalueelta vesiä virtaa suotovesien kautta lähinnä itäpuolella sijaitsevaan Oravilahteen.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 4 Kuva 3. Tutkimusalue rajoittuu idästä Oravilahteen. Alue on kivikkoista, ja kivet ovat paikoin peittyneet sammalen ja varpujen alle. Metsä oli rannantuntumassa havupuuvaltaista (kuva J. Toivanen). 1.3 Maaperän pilaantuneisuuden arvioinnin tarve Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista tuli voimaan valtioneuvoston asetus 1.6.2007 (Vna 214/2007). Tämä niin kutsuttu PIMA-asetus sisältää 52:n maaperälle haitallisen aineen tai aineryhmän riskiperusteiset kynnys- ja ohjearvot. Annettuja pitoisuusarvoja käytetään pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnin apuna (Reinikainen 2007). Maa-aineksista, joiden pitoisuudet alittavat PIMA-asetuksen kynnysarvot, ei pitäisi aiheutua maaperän, pohjaveden tai muun ympäristön pilaantumisen riskiä, huolimatta siitä, missä kyseinen maa-aines sijaitsee tai mihin sitä käytetään. Näin ollen myös terveysriskiä voidaan pitää merkityksettömän pienenä, kun maaperän pitoisuudet jäävät alle kynnysarvojen. Lisäksi kynnysarvoja laadittaessa on otettu huomioon haitta-aineiden pitkäaikaisvaikutus sekä luontaiset taustapitoisuudet. Kynnysarvot alittavien maamassojen sijoittamista ja hyötykäyttöä ei ole yleensä tarkoitus rajoittaa tai valvoa, siksi ne on pyritty pitämään riittävän alhaisina. Mikäli yhden tai useamman haitallisen aineen pitoisuus maaperässä ylittää kynnysarvon, on maaperän pilaantuneisuus ja puhdistustarve arvioitava (Vna 214/2007). PIMA-asetuksen alempi ja ylempi ohjearvo on asetettu joko terveysriskien tai ekologisten riskien perusteella. Ohjearvojen pitoisuustaso on asetettu siten, että niiden ylittyessä haitallisesta aineesta aiheutuvaa riskiä terveydelle tai ympäristölle ei voi ilman tarkennettua kohdekohtaista arviointia pitää hyväksyttävänä. Alempi ohjearvo kuvaa suurinta hyväksyttävää pitoisuutta tavanomaisessa maankäytössä. Tavanomaisella maankäytöllä tarkoitetaan esim. asuin-, puisto- ja virkistysalueita. Ylempi ohjearvo puolestaan kuvaa tavanomaista vähemmän herkässä maankäytössä hyväksyttävää pitoisuutta. Vähemmän herkäksi maankäytöksi voidaan laskea esimerkiksi teollisuus-, kaivos- ja varastoalueet (Reinikainen 2007).

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 5 Suomessa on myös alueita, joissa maaperän luontaiset pitoisuudet ylittävät asetuksen kynnysarvot, tällaisia ovat esimerkiksi mustaliuskealueet. Tästä syystä on tärkeää selvittää, maaperän pilaantuneisuutta arvioitaessa, myös tutkittavan alueen luontainen pitoisuus. Vaikka luontainen pitoisuus ylittää kynnysarvon, aluetta ei silti luokitella pilaantuneeksi. 2 TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT 2.1 Näytepisteet Tutkittavat alueet C ja D sijoittuvat Oravikosken taajama-alueen kaakkoisosaan. Tilaaja on valinnut kohteen tutkimusalueen aikaisempien tutkimusten (Aatos et al. 2007, Tornivaara et al. 2007) ja kaavoitussuunnitelmien perusteella. Alueet C ja D rajoittuvat etelä-pohjoissuunnassa toisiinsa, idässä Oravilahteen ja lännessä noin 200 metrin päässä sijaitsee Kotalahden kaivosalue. Tutkimuksen taustapitoisuutena käytetään vuoden 2007 tutkimusten taustakohdetta Särkiniemen pohjoisosassa (Tornivaara et al. 2007). Näytepisteet eivät sijaitse suoraan mustaliuskeen päällä (liite 2). Kummastakin alueesta (C ja D) valittiin kaksi näytepistettä maastossa tehtyjen tutkimusten pohjalta, niin että alueen maaperästä saatiin mahdollisimman edustavat näytteet. Alueella C valittiin toinen näytepiste moreenipeitteiseltä alueelta ja toinen rannan läheltä savisemmalta alueelta. Näytepisteestä otettiin pohjamaanäyte, ja samalla kirjattiin ylös kohteen maankäyttö sekä otettiin valokuvat näytepisteen ympäristöstä ja kaivetun kuopan profiilista (kuva 4). Humusnäytteet kerättiin pohjamaanäytepisteen läheisyydestä useasta eri kohdasta. Näytepisteen välittömästä läheisyydestä arvioitiin myös maaperäpeitteen paksuus, käyttäen apuna läpivirtausterällä varustettua iskuporakalustoa (kuva 4). Karttatarkastelussa alueen C ja D läpi havaittiin virtaavan Oravilahteen kaksi puroa. Kummankin alueen purovedestä otettiin näytteet, ja lisäksi C-alueen purosta otettiin myös saostumanäyte. Kenttätyöt ja näytteenotto suoritettiin tiistaina 21.6.2011. A. B. C. Kuva 4. Kenttätutkimuksia. A.) Pohjamaanäyte otettiin muuttumattomasta pohjamaasta (kuva A. Tornivaara). B.) Humusnäytteet kerättiin näytepisteen ympäristöstä humusnäytteenottimella (kuva J. Toivanen). C.) Maakerroksen paksuus selvitettiin iskuporakalustolla (kuva J. Toivanen).

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 6 2.2 Pohjamaanäytteenotto Tutkimuskohteissa kaivettiin lapiolla maaperään kuoppa, josta otettiin näyte muuttumattomasta pohjamaasta noin puolen metrin syvyydestä. Kerrosjärjestyksessä ei ilmennyt täytemaita, joten tarvetta lisänäytteille ei syntynyt. Kuopan profiili puhdistettiin veitsellä, jonka jälkeen kuopan syvyys mitattiin ja kuoppa valokuvattiin (kuva 4). Pohjamaasta ja täytemaista otettiin tämän jälkeen mineraalimaanäytteet (n. 1 kg) näytepusseihin muovikauhalla ja kirjattiin muistiin maalajit. Pohjaveden pinnankorkeus kirjattiin ylös, mikäli pohjavedenpinta tuli vastaan. Kuopan sijainnin koordinaattitiedot tallennettiin GPS-laitteen muistiin ja lopuksi kuoppa peitettiin. 2.3 Humusnäytteenotto Humusnäytteet kerättiin sylinterimäisellä näytteenottimella tutkimuskuopan ympäriltä (ala n. 50 m x 50 m). Jokainen näyte koostui yli viidestä osanäytteestä, ja osanäytteiden keskinäinen välimatka oli vähintään 5 metriä. Humusnäytteestä poistettiin maatumattomat ja elävät kasvinosat, sekä mahdollinen pohjaosan mineraalimaa-aines. Näyte laitettiin tämän jälkeen muoviseen näytepussiin ja kylmälaukkuun. Humuskerrosta oli jokaisessa kohteessa riittävästi näytteenottoon. 2.4 Purovesi- ja sakkanäytteenotto Tutkittavia alueita C ja D halkovista puroista otettiin yhteensä kaksi vesinäytettä purojen metallikuormituksen selvittämiseksi. Näytteet otettiin kahteen 500 ml muovipulloon, joista toisesta suodatettiin 0,45 μm kertakäyttösuodattimella 100 ml näytettä pienempään muovipulloon. Suodatettu näyte kestävöitiin lisäämällä näytepulloon 0,5 ml suprapurtyppihappoa laboratorion monialkuainemääritystä varten. Suodattamattomasta 500 ml näytteestä määritetään laboratoriossa sulfaattisen rikin määrä, ph, sähkönjohtokyky ja alkaliteetti. Näytteet pakattiin kylmälaukkuun ja toimitettiin seuraavana päivänä Labtium Oy.n akkreditoituun vesilaboratorioon Espooseen. A. B. Kuva 5. Puronäytteenottoa. A.) Purovedestä otettiin vesinäyte kahteen muovipulloon, alkuainemäärityksiä varten (kuva J. Toivanen). B.) Alueen C purosta otettiin myös sakkanäyte (kuva A. Tornivaara).

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 7 Purojen vedenlaatua mitattiin YSI PRO-sondin avulla, jolla pystytään tallentamaan samalla kertaa viisi eri muuttujaa: lämpötila (T), ph, hapetus-pelkistyspotentiaali (Redox), liuenneen hapen pitoisuus (DO) ja sähkönjohtokyky (EC). C-alueen purossa oli helposti havaittavissa oranssinväristä rautasakkaa. Alkuainemääritystä varten puropohjasta kerättiin muovipussiin sakkaa muovilusikan, siivilän ja haavin avulla (kuva 5) ja näyte lähetettiin analysoitavaksi laboratorioon. Alueen D purossa ei havaittu saostumia. 3 NÄYTTEIDEN HAVAINNOINTI, ANALYSOINTI JA TULOKSET Purosta löytyneen rautasakkakerrostumien lisäksi (alue C), tutkimusalueella ei ollut silmämääräisesti havaittavissa merkkejä kaivostoiminnan vaikutuksista. Tutkittujen kohteiden kivennäismaalaji oli pääasiassa hiekkamoreenia, mutta osassa kaivauksia tavattiin myös hienorakeisempaa silttimoreenia (taulukko 1). Etelämpänä rannanläheisyydessä oli myös suuria kivikoita, ja kivisyys jatkui paikoin alueen keskiosan kumpareiden yli (nro 11). Humusnäytteet saatiin kerättyä jokaisen näytekuopan läheisyydestä. Kaivuun yhteydessä ei tullut vastaan täytemaita eikä näytteenoton yhteydessä havaittu poikkeavia kerrospaksuuksia. Pohjavedenpintaa ei saavutettu yhdessäkään tutkimuskuopassa. Maaperäpeitteen paksuuden mittaustulokset on esitetty taulukossa 1. Paksuudet ovat vähimmäisarvoja, sillä suuret kivet ja lohkareet, voivat pysäyttää kairaterän etenemisen maaperässä. Etenkin näytepisteet 11 ja 12 sijaitsivat runsaskivisellä alueella, ja saavutettu syvyys ei todennäköisesti vastaa maaperäpeitteiden todellista paksuutta. Taulukko 1. Näytepisteitä ympäröivän alueen ja maaperäpeitteen kuvailu. Taulukosta käy ilmi maaperäpeitteen minimipaksuus, näytepisteiden määrä, pohjamaanäytteiden ottosyvyys ja maa-aineksen laatu. Korostetut näytepisteet (nro 9-12) ovat tämän tutkimuksen tuloksia, loput pisteet ovat edellisestä selvityksestä (Tornivaara et al. 2007). Näytepiste Maa-aines Näytteenotto- Kairaus- Nro Kohde Maankäyttö Humus Pintamaa Pohjamaa syvyys (m) syvyys (m) 1 A metsä X moreeni moreeni, (savi) 0,5 0,6 1,3 2 B metsä/niitty X moreeni moreeni 0,6 0,7 tekn. ong. 3A E metsä/niitty X savi silttimoreeni 0,7 0,75 1,5 3B E metsä/niitty - savi silttimoreeni 0,2 0,25-4 E metsä X kivikko silttimoreeni 0,5 0,55 1,1 5 31:1 metsä/niitty X org. maannos savi 0,7 0,9 2,5 6A 31:2 metsä X hiekkamoreeni silttimoreeni 0,45 0,55-6B 31:2 metsä - hiekkamoreeni silttimoreeni 0,7 0,8 1,9 7A 33:1 niitty liian ohut moreeni hiekkamoreeni 0,85 0,95 2,8 7B 33:1 niitty - moreeni hiekkamoreeni 0,5 0,6-8 Tausta aukea X kivikko moreeni 0,65 0,75 1,0 9 C metsä X hiekkamoreeni silttimoreeni 0,5 0,55 2,0 10 C metsä/niitty X hiekkamoreeni Silttinen savi 0,5 0,6 3,7 11 D metsä X kivikko hiekkamoreeni 0,5 0,55 0,7 kiviä 12 D metsä X hiekkamoreeni hiekkamoreeni 0,5 0,6 1,0 kiviä

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 8 3.1 Pohjamaanäytteiden ja sakkanäytteen analysointi ja tulokset Pohjamaa- ja sakkanäytteet säilytettiin yön yli jääkaapissa ja toimitettiin seuraavana päivänä laboratorioon analysoitavaksi. Laboratoriossa mineraalimaanäytteet kuivattiin 70 C:n lämpötilassa ja ositettiin rännijakokoneella. Puolitetulle näytteelle tehtiin kuuma kuningasvesiliuotus (90 C), jonka jälkeen suoritettiin monialkuainemääritys ICP-AES-tekniikalla (Labtium Oy:n menetelmät +512P). Taulukossa 2 on esitetty pohjamaanäytteiden valitut alkuainetulokset PIMAasetuksen kynnys- ja ohjearvojen kanssa. Terveysriskinarvioinnin sijasta PIMA-asetuksen kuparin, nikkelin ja sinkin ohjearvot perustuvat ekologiseen riskinarviointiin. Taulukossa ei ole esitetty metallien ja puolimetallien osalta elohopeaa, jota ei tutkimuksessa analysoitu, eikä antimonia, jonka tulokset jäivät alle määritysrajojen. Vuoden 2007 tutkimuksissa arseenin ja antimonin kohdalla käytetyt menetelmän määritysrajat olivat PIMA-asetuksen kynnysarvojen yläpuolella ja vuonna 2011 arseenin määritysraja on yhtä suuri kun kynnysarvo. Aiemmin tehdyt tutkimukset eivät ole antaneet aihetta epäillä kyseisten alkuaineiden korkeita pitoisuuksia alueella. Taulukko 2. Oravikosken pohjamaan näytetulokset. Analyysimenetelmänä on käytetty AR-uuttoa ja ICP- AES-tekniikkaa (Labtium Oy: +512P). Tuloksia on verrattu PIMA-asetuksen kynnys- ja ohjearvoihin (Vna 214/2007). Arseenin määritysraja oli vuonna 2007 10 mg/kg ja vuonna 2011 5 mg/kg. Lyhenne: tm = täytemaa. ORA 1sakka on C-alueen puron pohjalietettä. Korostetut rivit ovat tämän tutkimuksen tuloksia, ja loput pisteet ovat edellisestä selvityksestä (Tornivaara et al. 2007). POHJAMAA As Cd Co Cr Cu Ni Pb V Zn Näytetunnus Kohde mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg ORA 1P* A <10 <0,5 11,4 52,7 29,6 26,3 <5 59,9 63,8 ORA 2P B <10 <0,5 14,1 73,0 44,3 34,5 6 87,5 91,0 ORA 3AP E <10 <0,5 12,1 45,4 30,5 24,8 <5 65,9 71,6 ORA 3BP E, tm <10 <0,5 3,0 19,5 18,6 8,5 <5 24,3 27,2 ORA 4P E <10 <0,5 17,6 69,8 35,9 35,3 9 89,7 95,9 ORA 5P 31:1 <10 <0,5 13,2 61,7 29,5 30,1 8 112,0 80,7 ORA 6AP 31:2, tm <10 <0,5 15,7 47,0 79,6 139,0 8 88,9 53,0 ORA 6BP 31:2 <10 <0,5 14,2 72,6 39,5 35,0 9 85,2 89,2 ORA 7AP 33:1 <10 <0,5 2,4 14,8 11,2 6,7 <5 17,2 20,6 ORA 7BP 33:1, tm <10 <0,5 3,4 20,7 16,7 10,8 <5 22,2 26,5 ORA 8P Tausta <10 <0,5 12,3 37,9 44,6 19,2 <5 52,7 72,5 ORA 9P C 5,7 <0,5 17,1 68,0 34,9 37,4 8,5 89,5 83,6 ORA 10P C 7,3 <0,5 17,9 65,1 36,2 38,8 9,3 86,3 82,0 ORA 11P D <5 <0,5 19,2 70,0 36,0 38,2 9,1 87,4 86,1 ORA 12P D <5 <0,5 5,9 22,2 29,0 11,9 <5 29,6 35,0 ORA 1sakka* C 10,6 1 6,5 17,4 19,4 27,4 <5 20,1 22,8 Kynnysarvo 5 1 20 100 100 50 60 100 200 Alempi ohjearvo 50 10 100 200 150 100 200 150 250 Ylempi ohjearvo 100 20 250 300 200 150 750 250 400 * merkitty näytetulos on samasta näytteestä tehtyjen kahden eri analyysituloksen keskiarvo

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 9 Uusista pohjamaanäytteistä PIMA-asetuksen kynnysarvojen alapuolelle jäivät arseenia lukuun ottamatta kaikki muut metallit ja puolimetallit (taulukko 2). Alueella C, arseeni ylitti kummassakin tutkimuspisteessä kynnysarvon, mutta tulokset jäivät selvästi alle alemman ohjearvon. Ylitykset eivät ole suuria ja ne ovat tulkittavissa luontaisesta geokemiasta aiheutuviksi. Taustanäytevertailun estää vuoden 2007 suurempi määritysraja, jonka alapuolelle jäisivät myös uudet C- alueen tulokset. Nikkelipitoisuus oli kolmessa näytteessä (ORA 9P-11P) lähes kaksinkertainen tausta-aineistoon nähden, mutta kuitenkin selvästi alle PIMA-asetuksen kynnysarvon. Muut mitatut tulokset ovat lähellä taustanäytepisteen (ORA 8P) pitoisuuksia. Purovedestä kerätyllä saostumanäytteellä oli korkea rautapitoisuus (255 500 mg/kg), sen kadmiumpitoisuus oli sama, kuin PIMA-asetuksen kynnysarvo (1 mg/kg) ja arseenipitoisuus (10,6 mg/kg) ylitti kynnysarvon (taulukko 2). 3.2 Humusnäytteiden analysointi ja tulokset Humusnäytteet kuivatettiin laboratoriossa alle 40 C:n lämpötilassa, jonka jälkeen ne hienonnettiin leikkaavalla myllyllä ja seulottiin < 2 mm:n fraktioon. Humusnäytteille tehtiin typpihappoliuotus mikroaaltouunissa ja monialkuainemääritys ICP-AES-tekniikalla (Labtium Oy:n menetelmät 503, +503P ). Mittaustulos kuvastaa alkuaineen kokonaismäärää näytteessä. Taulukossa 3 on esitetty humusnäytteiden kokonaispitoisuudet kahdeksan alkuaineen osalta, lisäksi taulukossa ovat mukana valtioneuvoston PIMA-asetuksen kynnys- ja ohjearvot (Vna 214/2007). Kuten pohjamaanäytteidenkin kohdalla, taulukosta puuttuu elohopea, jota tutkimuksessa ei analysoitu. Lisäksi taulukosta on jätetty pois arseeni ja antimoni, joiden tulokset jäivät alle määritysrajojen. Taulukko 3. Oravikosken humusnäytteiden tulokset. Analyysimenetelmänä on käytetty typpihappoliuotusta ja ICP-AES-tekniikkaa (Labtium Oy: +503P). Tuloksia on vertailtu valtioneuvoston PIMAasetuksen kynnys- ja ohjearvoihin (Vna 214/2007). Korostetut näytepisteet (ORA 9H-12H) ovat tämän tutkimuksen tuloksia, loput pisteet ovat edellisestä selvityksestä (Tornivaara et al. 2007). Kynnys- ja ohjearvojen ylitykset on havainnollistettu taulukkoon eri värein. HUMUS Cd Co Cr Cu Ni Pb V Zn Näytetunnus Kohde mg/kg mg/kg Mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg mg/kg ORA 1H* A <0,5 5,5 11,4 243,0 262,5 35,4 15,3 55,8 ORA 2H B <0,5 15,3 35,0 119,0 132,0 15,6 39,8 74,6 ORA 3H E <0,5 5,6 24,6 21,1 17,3 15,1 32,7 37,0 ORA 4H E <0,5 3,4 7,5 27,3 19,0 48,1 13,6 63,5 ORA 5H 31:1 0,8 3,5 6,0 65,7 39,6 125,0 5,5 213,0 ORA 6H 31:2 <0,5 9,0 38,8 49,2 90,6 17,0 31,7 96,8 ORA 8H Tausta <0,5 3,7 11,2 26,8 18,8 35,8 20,1 67,5 ORA 9H* C <0,5 11,7 33,8 52,2 53,9 32,9 40,3 83,2 ORA 10H C 1,0 10,2 30,0 42,1 52,4 23,5 28,4 59,6 ORA 11H D 0,8 8,0 18,3 38,4 32,8 33,8 18,7 80,7 ORA 12H D 0,7 5,7 23,3 25,8 23,8 42,6 34,5 114,0 Kynnysarvo 1 20 100 100 50 60 100 200 Alempi ohjearvo 10 100 200 150 100 200 150 250 Ylempi ohjearvo 20 250 300 200 150 750 250 400

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 10 * merkitty näytetulos on samasta näytteestä tehtyjen kahden eri analyysituloksen keskiarvo C-alueen humusnäytteiden nikkelipitoisuudet ylittävät PIMA-asetuksen kynnysarvon (taulukko 3). Myös kadmiumpitoisuus oli näistä näytteistä toisessa sama kuin kynnysarvon raja (1 mg/kg). Muiden analysoitujen alkuaineiden kohdalla pitoisuudet olivat lähellä taustapisteen arvoja, jääden selvästi alle kynnysarvojen. Alueella D, PIMA-asetuksen kynnysarvo, ei ylittynyt yhdenkään tutkitun alkuaineen kohdalla. Humusnäytteiden nikkelipitoisuudet on esitetty kartalla liitteissä 4. 3.3 Vesinäytteiden analysointi ja tulokset Tutkimusalueen puroista otetut vesinäytteet säilytettiin viileässä ja lähetettiin seuraavana päivänä analysoitavaksi Labtium Oy:n FINAS-akkreditoituun laboratorioon Espooseen. Sulfaatin (SO 2-4 ) pitoisuudet määritettiin ionigromatografisesti ja liukoiset alkuainepitoisuudet mitattiin ICP-AESja MS-ICP-tekniikalla. Laboratoriotulokset ovat liitteessä 5. Taulukossa 4 on esitetty keskeisten alkuaineiden ja sulfaatin pitoisuudet. Vertailuarvoina on käytetty Suomen geokemian atlaksen purovesien mediaanipitoisuuksia (Lahermo et al. 1996). Teoksen tulokset perustuvat vuonna 1990 kerättyyn yli tuhanteen purovesinäytteeseen ja niitä voidaan pitää vertailutietona valtakunnallisista luontaisista taustapitoisuuksista. Taulukossa on myös esitetty vuonna 2004 tehdyn Kotalahden suljetun kaivoksen rikastushiekka-alueen suoto- ja pintavesikartoituksen tuloksien mediaanit (Aatos et al. 2004). Pintavesinäytepisteitä vuoden 2004 tutkimuksessa oli yhteensä 17. Viimeisenä vertailukohtana ovat raja-arvot, sosiaali- ja terveysministeriön asetuksesta, talousvesien laatuvaatimuksista ja -suosituksista (STM 401/2001). Kaikki kolme vertailukohtaa ovat viitteellisiä Oravikosken purovesien tilan arvioinnissa. Taulukko 4. Oravikosken purovesien analyysitulokset. Taulukkoon on valittu C- ja D-alueen purojen laboratorioanalyysin tuloksista 10 alkuainetta ja sulfaattipitoisuus. Vertailuaineistona on käytetty Suomen geokemian atlasta (Lahermo et al. 1996), Kotalahden suljetun kaivoksen rikastushiekkaalueen suoto- ja pintavesikartoitusta (Aatos et al. 2004) sekä sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemia talousvesien laatuvaatimuksia ja -suosituksia (STM 401/2001). POHJAMAA As Cd Co Cr Cu Mn Ni Zn SO 4 S Fe Näytetunnus Kohde µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l µg/l mg/l mg/l mg/l ORA V1* C 0,1 0,11 5,22 0,62 1,93 333 52,7 11,2 417 130 0,49 ORA V2 D 0,18 0,07 6,69 0,49 1,05 212 28,9 9,79 568 188 0,21 Lahermo et al. mediaani 0,36 <0,02 0,17 0,5 0,64 29 0,52 3,6 3,5-0,68 Aatos et al. mediaani - 0,07 5,36-4,22 360 242-241 80,3 0,32 Talousvesilaat. max. 10 5-50 2000 50 20-250 - 0,2 * merkitty näytetulos on keskiarvo kahdesta samasta näytteestä tehdystä analyysituloksesta Purovesien veden ph, sähkönjohtokyky, lämpötila, hapetus-pelkistyspotentiaali sekä liuenneen hapen pitoisuus selvitettiin YSI PRO-kenttämittalaitteella, lisäksi puroveden ph, sähkönjohtokyky ja alkaliteetti selvitettiin myös laboratorio-olosuhteissa. Tulokset ovat esitetty taulukossa 5 ja niitä on verrattu Kotalahden suljetun kaivosalueen rikastushiekka-alueen suoto- ja pintavesikartoituksen tuloksiin (Aatos et al. 2004). Mitatut muuttujat ovat samat Redox-potentiaalia ja alkaliteettiä lukuun ottamatta. Tulokset noudattavat pääosin aiempia suoto- ja pintavesituloksia. ph-

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 11 arvo on aiempaa tutkimusta hieman alhaisempi kenttäolosuhteissa mitattuna, mutta on kuitenkin Suomen puroille tyypillisellä tasolla (Lahermo et al. 1996). C-alueen purossa oli selvä virtaus kun taas D-alueen puroveden virtaus oli hidasta ja kasvillisuus rehevämpää. Taulukko 5. Oravikosken purovesien kenttämittaustulokset.. C ja D alueen puroista mitattiin YSI Prosondilla lämpötila (T), ph, sähkönjohtokyky (EC), hapetus-pelkistypotentiaali (Redox), liuenneen hapen pitoisuus (O 2 ) sekä hapen kyllästysaste prosentteina(o 2 -ka). Keskiarvo ja mediaani on otettu vertailtavaksi vuonna 2004 tehdystä Kotalahden rikastushiekka-alueen suoto- ja pintavesikartoituksesta (Aatos et al. 2004). Kohde T ph ph 1 EC EC 1 Redox Alkal. 1 O 2 O 2 -ka ºC µs/cm µs/cm mv mmol/l mg/l % C 13,3 5,99 6,2 610 767 2 172 0,12 8,9 85,2 D 13,9 5,79 6,2 867 1050 2 169 0,12 5,1 49,5 Keskiarvo 3 13,1 6,47 6,29-834 - - 7,1 1 67,6 Mediaani 3 13,7 6,61 6,40-453 - - 7,4 1 72,0 1 Mitattu laboratoriossa 2 Lämpötila 25 ºC 3 Tulokset pohjautuvat n. 17 pintavesinäytteeseen, jotka kerättiin Oravikoskelta v. 2004 tutkimuksen yhteydessä 4 MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN ARVIOINTI Alue C, sijaitsee Kotalahden kaivoksen itäpuolella ja rajoittuu Oravilahteen. Alueen humuksen nikkelipitoisuus ylittää PIMA-asetuksen kynnysarvon (Vna 214/2007) molempien näytepisteiden osalta (taulukko 3, liite 4). Humuksen pilaantuneisuuden syynä ovat Kotalahden kaivokselta kantautunut pöly. Alueen raja sijaitsee vain 200 metrin päässä Kotalahden suljetun kaivoksen läjitysalueesta ja 800 metrin päässä entisestä rikastamosta. Kynnysarvon ylitystä ei selitä pohjamaan pitoisuus, sillä sen nikkelipitoisuus ei ylittänyt kynnysarvoa. Pohjamaan analyysituloksissa ylittyy kynnysarvo molemmissa näytteissä arseenipitoisuuden kohdalla (taulukko 2). Humuskerroksen arseenin ylitykset jäävät kuitenkin reilusti alle alemman ohjearvon ja heijastavat alueen luontaista geokemiaa. Alueelta otettiin purovesi- ja sakkanäytteet alueen keskiosasta kolmen puron yhtymäkohdasta. Tutkimuspisteen jälkeen puro laskee suoraan Oravilahteen. Oranssinvärisessä rautasakassa oli kohonneita määriä arseenia ja kadmiumia (Cd; juuri kynnysarvon verran). Suomen purojen mediaanipitoisuuteen verrattuna, alueen vesinäytteissä oli korkeina pitoisuuksina kobolttia, mangaania, nikkeliä, sinkkiä, sulfaatteja sekä hieman pienempinä ylityksinä kadmiumia ja kuparia (Lahermo et al. 1996). Tulokset noudattivat hyvin alueella aiemmin tehtyä rikastushiekka-alueen suoto- ja pintavesikartoituksen tuloksia (taulukko 4) ja heijastavat läjitysalueen vaikutusta suotovesiin. Tutkittujen purovesien pitoisuudet jäävät selvästi alhaisemmiksi, kun mitä Kotalahden suljetun kaivoksen kunnostamis- ja päästöjen ehkäisemistoimenpiteitä koskevassa ympäristö- ja vesitalousluvassa on annettu (Itä-Suomen ympäristölupavirasto 2007). Siinä Oravilahteen johdettujen purovesien enimmäispitoisuudeksi on määritetty raudalle 2,0 mg/l ja nikkelille 1,0 mg/l. Lupapäätöksen ph-arvon raja on 6-9, joten purovedestä mitattu ph on lähellä annettua alarajaa (taulukko 5).

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 12 Alue D, rajoittuu sivuiltaan Oravilahden ja kaivosalueeseen, jääden alueen C eteläpuolelle. Alueen näytepisteiden humus- ja pohjamaapitoisuudet jäivät alle PIMA-asetuksen kynnysarvojen. Pitoisuuksien perusteella Kotalahden kaivostoiminnan vaikutukset ovat jääneet alueella vähäisiksi, syynä voi olla alueiden välisen metsän vaikutus ja/tai suotuisat tuulensuunnat. Aluetta halkovassa purossa ei myöskään tavattu kaivostoiminnasta johtuvaa sakkaa, tosin metallipitoisuudet ovat lähes yhtä korkeat, kun C-alueen purossa ja rikkipitoisuuden kohdalla tulos on jopa korkeampi (taulukko 4). Taustanäytepisteenä (8), käytettiin vuoden 2007 tutkimuksissa valittua Särkiniemen pohjoisosan näytepistettä (Tornivaara et al. 2007). Alueelta otetusta näytteestä ei kynnysarvojen ylityksiä esiintynyt. Näyte edustaa hyvin alueen luontaisia taustapitoisuuksia, sekä humuksen että pohjamaan osalta. 5 JOHTOPÄÄTÖKSET Kotalahden kaivoksen itäpuolella sijaitseva tutkimusalueen eteläosa (D), voidaan luokitella pilaantumattomaksi, PIMA-asetuksen vertailulukujen (Vna 214/2007) ja alueen luontaisen taustan perusteella (taustapiste 8). Sen sijaan Oravikosken taajaman läheisyydessä sijaitsevan C-alueen maaperän ylimmän osan, eli humuskerroksen, nikkelipitoisuudet ylittävät PIMA-asetuksen kynnysarvon molempien tutkimuspisteiden osalta (liite 4). C-alueelta analysoitujen humuksen nikkelipitoisuuksien kynnysarvojen ylityksen vuoksi, aluetta ei voida pitää PIMA-asetuksen perusteella pilaantumattomana. Alempi ohjearvo ei kuitenkaan ylittynyt, täten asetuksen perusteella ei voida suoraan tehdä päätelmiä alueen soveltumattomuudesta asuinkäyttöön. Nykyisessä maankäyttömuodossa humuspitoisuuksista ei katsota aiheutuvan ympäristö- tai terveysvaaraa. Pohjamaan luontainen arseenipitoisuus on kohteessa lievästi kynnysarvoa suurempi. Koska ylitys on tulkittavissa luontaisista syistä johtuvaksi, pohjamaata ei luokitella pilaantuneeksi. Tarvittaessa humuskerroksen poistaminen mineraalimaahan asti, mahdollistaisi alueen luokittelun pilaantumattomaksi. Molempien kohteiden haittana on entisen kaivosalueen vaikutus suotovesien laatuun. Kohteiden läpi kulkevien purojen vesien koboltti-, mangaani-, nikkeli-, sinkki- ja sulfaattipitoisuudet ovat tavanomaista luontaista tasoa suuremmat. Kaivosalueelta purkautuvien suotovesien laadun pitkäaikaisvaihtelun arviointi edellyttäisi nykyistä tarkempaa tietoa rikastushiekka-alueelle läjitetyn jätteen laadusta, kerrospaksuuksista, alueen hydrogeologiasta ja esimerkiksi hapetuspelkistysolosuhteista.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 13 LIITTEET LIITE 1. Oravikosken taajama ja Kotalahden kaivosalue sekä tutkimusalueet ja näytepisteet. LIITE 2. Kallioperäkartta. LIITE 3. Maaperäkartta. LIITE 4. Humusnäytepisteet ja humusnäytteiden nikkelipitoisuudet. LIITE 5. Laboratorioanalyysitulokset (Labtium Oy).

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 14 KIRJALLISUUSLUETTELO Aatos, S., Nikkarinen, M. & Parviainen, A. 2007. Oravikosken taajaman ja sen laajenemisalueiden maaperäselvitykset. Geologian tutkimuskeskus. Leppävirran kunta, tilaustutkimus. 15 s. (Luottamuksellinen raportti) Aatos, S., Saarelainen, J., Räisänen, M.L., Nikkarinen, M. & Kiiskinen, A. 2004. Kotalahden suljetun kaivoksen rikastushiekka-alueen suoto- ja pintavesikartoitus. Geologian tutkimuskesskus. Outokumpu Mining Oy, tilaustutkimus, 34 s. (Luottamuksellinen raportti) Gaál, G. 1980. Geological setting and intrusion tectonics of the Kotalahti nickel-copper deposit, Finland. Bulletin of the Geological society of Finland 52 (1), 101-128. Itä-Suomen ympäristölupavirasto, 2007. Toimintansa lopettaneen Kotalahden kaivoksen kunnostamis- ja päästöjen ehkäisemistoimenpiteitä koskeva ympäristölupa- ja vesitalouslupa. Ympäristölupapäätös ISY-2006-Y-19, 28.11.2007. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=77192&lan=fi Lahermo, P., Väänänen, P., Tarvainen, T. & Salminen, R. 1996. Suomen geokemian atlas. Osa 3: ympäristögeokemia purovedet ja sedimentit. Geochemical Atlas of Finland. Part 3: Environmental geochemistry stream water and sediments. Geologian tutkimuskeskus, Espoo, 147 s. Piipponen, J. 2006. Maaperän mahdollisen pilaantuneisuuden selvitys. Oravijoen asemakaavaluonnosalue, Leppävirran kunta. Tutkimusraportti 8685, Savon Tekmi Oy, 2 s. Reinikainen, J. 2007. Maaperän kynnys- ja ohjearvojen määritysperusteet. Suomen ympäristökeskus. Ympäristön suojelu. Suomen ympäristö 23, 164 s. Saarikoski, P. 2006. Oravikosken koulun ja Oravijärven ympäristöjen asemakaavamuutos. Keskustelu Kotalahden kaivosalueen nykyisestä ja tulevasta toiminnasta ja ympäristöstä kaavoittamisen kannalta. Muistio. 12.9.2006. Leppävirran kunta, 5 s. STM 401/2001. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus pienten yksiköiden talousvedeb laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista, 4 s. + liite 1. Tornivaara, A., Nikkarinen, M. & Eronen, A. 2007. Oravikosken taajaman ja sen laajenemisalueen maaperän pilaantuneisuuden arviointi. Geologian tutkimuskeskus. Leppävirran kunta, tilaustutkimus. 11 s. (Luottamuksellinen raportti) Virtanen, M. 1982. Kotalahden jätealue. Outokumpu Oy, kaivosteknillinen ryhmä, sisäinen raportti. Kotalahden kaivoksen tarkkailutiedot, Outokumpu Oyj, 4 s. Vna 214/2007. Valtioneuvoston asetus maaperänn pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista, 6 s. + liite 1.