SUOMEN DREEVERIJÄRJESTÖ- PÖYTÄKIRJA FINSKA DREVERKLUBBEN RY Helsinki 18.3.2018 SUOMEN DREEVERIJÄRJESTÖ - FINSKA DREVERKLUBBEN ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS PAIKKA Lomakeskus Mäntyniemi, Mikkeli AIKA lauantai 17.3.2018 klo 13.00 15.49 LÄSNÄ 71 järjestömme jäsentä. Valtakirjoja oli 165 kpl, siten käytettävissä olevia ääniä oli yhteensä 236 kpl. 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Ari Taskinen avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleiksi kokoukseen. 2. VUOSI- JA KIERTOPALKINTOJEN JA ANSIOMERKKIEN JAKO Ari Taskinen jakoi vuoden 2017 palkinnot ja ansiomerkin sihteeri Eeva Hyytiäisen avustuksella. 3. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Petteri Lampinen ja sihteeriksi valittiin Eeva Hyytiäinen. 4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todettiin sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi, täten lailliseksi ja myös päätösvaltaiseksi. 5. LÄSNÄOLIJAT, HYVÄKSYTYT VALTAKIRJA: KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA ÄÄNIMÄÄRÄ Läsnä 71 jäsentä, joilla on hyväksyttyjä valtakirjoja 165 kpl, joten käytettävissä oleva äänimäärä yhteensä on 236. 6. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Puheenjohtaja esitti, että kohdassa 18 b käsitellään samalla kohdan 19 a ja b-kohdat, koska ne koskevat samaa asiaa. Tämä muutos ja muilta osin työjärjestys hyväksyttiin. 7. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tom Vehkoja ja Kari Hyytiäinen. 8. ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Ääntenlaskijoiksi valittiin Niina Rouhiainen, Outi Haapalainen, Sami Pöllänen ja Pirita Hahtonen. 9. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Toimintakertomus vuodelta 2017 hyväksyttiin muutoksitta. 10. TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2017 a) Rahastonhoitaja Eeva Hyytiäinen esitteli vuoden 2017 tilit. b) Ari Taskinen luki toiminnantarkastajien lausunnon. c) Tilinpäätös vuodelta 2017 vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin tilivelvollisille. 11. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 hyväksyttiin muutoksitta.
12. TALOUSARVIO VUODELLE 2018 Talousarvio vuodelle 2018 hyväksyttiin muutoksitta. Jarmo Räty esitti, että lehden painamisesta pitäisi järjestää tarjouskilpailu. 13. JÄSENMAKSUT VUODELLE 2019 Jäsenmaksut hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti: Henkilövuosijäsen 30 eur, henkilöainaisjäsen 300 eur, perhejäsen 10 eur, yhdistysjäsen 50 eur, yhdistysainaisjäsen 500 eur. 14. VALITAAN JÄRJESTÖN HALLITUKSELLE PUHEENJOHTAJA ALKANEELLE TOIMIKAUDELLE Järjestön puheenjohtajaksi esitettiin Marko Mustosta ja Timo Nurmiluotoa. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Timo Nurmiluoto sai 145 ääntä ja Marko Mustonen 91 ääntä. Näin ollen puheenjohtajaksi valittiin Timo Nurmiluoto. 15. VALITAAN HALLITUKSEEN 4 JÄSENTÄ EROVUOROISTEN TILALLE SEURAAVAKSI 3 VUODEKSI Koska Timo Nurmiluoto valittiin puheenjohtajaksi, hänen tilalleen hallituksen jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi esitettiin Jouko Mustosta ja Harri Piiroista. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Jouko Mustonen sai 145 ääntä ja Harri Piiroinen 91 ääntä. Näin ollen Jouko Mustonen valittiin kahdeksi jäljellä olevaksi vuodeksi hallitukseen. Hänen varamiehenään jatkaa Matti Kare. Hallitukseen esitettiin seuraavia jäseniä: Niko Myllyniemi Jarmo Saarela Teemu Virta Jaakko Ruponen Jaakko Hilliaho Asko Vähäsarja Timo Poutinen Osmo Viitanen ja Jarmo Räty Koska Timo Poutisen varalle ehdotettiin kahta jäsentä, suoritettiin suljettu lippuäänestys. Osmo Viitanen sai 117 ääntä ja Jarmo Räty 84 ääntä. Näin ollen Osmo Viitanen valittiin Timo Poutisen varajäseneksi. Hallitukseen tulivat valituiksi: Niko Myllyniemi Jarmo Saarela Teemu Virta Jaakko Ruponen Jaakko Hilliaho Asko Vähäsarja Timo Poutinen Osmo Viitanen Koska Teuvo Korkalaisen varajäsen Jouko Mustonen valittiin varsinaiseksi jäseneksi, hänen tilalleen varajäseneksi esitettiin Harri Piiroista, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Heidän jäljellä oleva toimikautensa on kaksi vuotta. Koska Mika Määttä oli etukäteen ilmoittanut jättävänsä Kari Hyytiäisen yhden vuoden mittaisen varajäsenen paikan, Kari Hyytiäinen esitti pohjoisen edustajaksi Virpi Saarta. Tämä esitys hyväksyttiin yksimielisesti. 16. VALITAAN 2 TOIMINNANTARKASTAJAA JA HEIDÄN VARAMIEHENSÄ Valittiin Jaakko Knaapila ja Matti Pankka varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi ja Matti Pursiainen ja Paavo Peltola varatoiminnantarkastajiksi. 17. VALITAAN JÄRJESTÖN EDUSTAJA(T) ERI JÄRJESTÖIHIN Hallitukselle annettiin valtuudet valita edustajat tarvittaviin toimielimiin. 18. HALLITUKSEN VUOSIKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT ASIAT
a) Suomen Dreeverijärjestön sääntömuutoksen hyväksyminen Hallitus esittää järjestön sääntöihin muutamia muutoksia. Sihteeri Eeva Hyytiäinen esitteli asiaa. Käytiin läpi muutospykälät. Muutamiin kohtiin esitettiin vastaehdotuksia. Suoritettiin pari neuvoa antavaa käsiäänestystä, jonka jälkeen Kari Hyytiäinen esitti, että sääntöasia viedään hallituksen uudelleenvalmisteluun. Tämä hyväksyttiin yksimielisesti. b) Käyttövalionarvosäännön muutoksen hyväksyminen Hallitus esittää ajokoesääntöjen muuttuessa käyttövalionarvosääntöön seuraavaa muutosta: FI KVA 3 x DRAJ-VOI 1 Suomessa. Näistä korkeintaan kaksi DRAJ-VOI 1 tulosta voidaan korvata AJOK-1 tuloksilla. Yksi AJOK-1 tulos saa olla pitkästä kokeesta. Vähintään yksi tulos tulee olla paljaalta maalta. (Valt. 29.11.15) Muutetaan: 4x DRAJ-1 Suomessa, näistä korkeintaan kaksi tulosta voidaan korvata AJOK-1 tuloksilla. Kaksi tulosta saa olla kokokauden kokeesta. Vähintään yksi tulos tulee olla paljaalta maalta. (Siirtymäaikana ennen 1.8.2018 saavutetut DRAJ AVO-1 ja DRAJ-VOI 1 vastaavat DRAJ-1 tulosta). Koska käyttövalionarvosääntöön oli tehty kaksi vastaesitystä, ne otettiin ensin käsittelyyn. 19 a) Mika Määtän, Heidi Lukinin ja Jaakko Hilliahon vastaesitys FI KVA-sääntöön: 4 x DRAJ 1 tai 3 x DRAJ 1 + AJOK 1, joista yksi tulos saa olla kokokauden kokeesta ja vähintään yksi tulee olla paljaalta maalta. (Siirtymäaikana ennen 1.8.2018 saavutetut DRAJ AVO-1 ja DRAJ-VOI 1 vastaavat DRAJ-1 tulosta). 19 b) Kari Hyytiäisen vastaesitys FI KVA-sääntöön: 3 x DRAJ-1 Suomessa, näistä korkeintaan yksi tulos voidaan korvata AJOK-1 tuloksella. Yksi tulos saa olla kokokauden kokeesta. Vähintään yksi tulos tulee olla paljaalta maalta. (Siirtymäaikana ennen 1.8.2018 saavutetut DRAJ AVO-1 ja DRAJ-VOI 1 vastaavat DRAJ-1 tulosta). Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Määtän, Lukinin ja Hilliahon esitys sai 67 ääntä ja Hyytiäisen esitys 168 ääntä. Sen jälkeen suoritettiin suljettu lippuäänestys, jossa olivat vastakkain hallituksen esitys ja Hyytiäisen esitys. Hallituksen esitys sai 84 ääntä ja Hyytiäisen esitys sai 138 ääntä. Kennelliitosta saadun ohjeistuksen mukaan siirtymäaika-sana jätetään pois. Näin ollen FI KVA-sääntö esitetään Kennelliiton hyväksyttäväksi näin: 3 x DRAJ-1 Suomessa, näistä korkeintaan yksi tulos voidaan korvata AJOK-1 tuloksella. Yksi tulos saa olla kokokauden kokeesta. Vähintään yksi tulos tulee olla paljaalta maalta. Ennen 1.8.2018 saavutetut DRAJ AVO-1 ja DRAJ-VOI 1 vastaavat DRAJ-1 tulosta. c) Muotovalionarvosäännön muutoksen hyväksyminen FI MVA 1 x DRAJ-VOI 2 tai 1 x DKAJ- AVO 1 ja DKAJ-AVO 2 (Valt. 25.11.12) Muutetaan: 1x DRAJ-1 (siirtymäaikana hyväksytään ennen 1.8.2018 saavutettu DRAJ-VOI 2 tulos) tai 1xDKAJ-1 ja DKAJ-2 Muotovalionarvosääntö hyväksyttiin pienellä Kennelliiton esittämällä korjauksella. Se esitetään hyväksyttäväksi Kennelliitossa näin:
1x DRAJ-1 tai ennen 1.8.2018 saavutettu DRAJ-VOI 2 tulos tai 1xDKAJ-1 ja DKAJ-2 19. JÄSENTEN VUOSIKOKOUKSELLE ESITTÄMÄT ASIAT c) Annika Naukkarisen esitykset: 1) Pentuvälitys säännöissä voisi olla, että listalle pääsevät kaikki pentueet, joiden vanhemmat täyttävät jalostuksen ohjesäännön vaatimukset (10.1) jos ei SDJ jäsen niin ilmoitus maksaa esim. 20 ja jäsenille ilmainen. Listalle eivät pääse ne pentueet, joiden vanhempia ei jalostusohjeen mukaan saa käyttää jalostukseen. Jos halutaan pitää listalla myös ei ehtoja täyttävät niin niille pitäisi olla oma lista Ei ehtoja täyttävät 2) Järjestö voisi tukee/kannustaa (Jto 6.3) koirien terveystutkimuksia esim 50 (SKL lausunnon maksun verran) 3) Uusien hallituksen jäsenien valinta: Jokainen kerho esittää oman ehdokkaan ennen vuosikokousta ja hän esittäytyy ne julkaistaan netissä että kaikki saisivat tutustua ihmisiin ennen kokousta (samoin kuin vaaleissa) Esityksistä käytiin vilkasta keskustelua, jonka jälkeen päätettiin yksimielisesti, että asiat menevät hallituksen käsiteltäviksi. 20. MUUT ASIAT, JOISTA EI KUITENKAAN VOIDA TEHDÄ PÄÄTÖKSIÄ a) Kari Hyytiäinen kertoi ajokoesääntöjen aiheuttamasta koulutustarpeesta. Ylituomarin on käytävä jatkokoulutus, jotta voi toimia syksyn ajokokeissa ylituomarina. Mikäli on keväällä lupautunut kokeeseen ylituomariksi, eikä käy jatkokoulutusta, on hankittava itselleen sijainen. Koulutusajankohdat löytyvät Dreeveri-lehdestä. Ryhmätuomarikelpoisuuden saa, kun käy tuomareiden jatkokoulutuksen tai on yhden kerran kakkostuomarina ja muut ehdot täyttyvät esim. jäsenyydet. Myös jääviysasioihin tulee kiinnittää huomiota, liian monta tulosta on lähiaikoina jouduttu Kennelliitossa mitätöimään. Kerhoja Kari kehotti anomaan ns. nonstop-koulutuksia, jotta tuomarikoulutukset saadaan toteutettua mahdollisimman joustavasti. b) Matti Kare pyysi halukkaita ilmoittautumaan Riihimäen Erämessuille talkoisiin. Tarvitaan 2 henkilöä ja 1 koira/päivä. c) Tom Vehkoja kiitteli maaottelujoukkuetta ja onnitteli uusia Ruotsin käyttövalioita. Lisäksi hän kehotti hallitusta miettimään maaottelun osallistumismaksun siirtämistä koiranomistajien maksettavaksi, koska monet kennelpiirit ja paikalliskerhotkin tukevat maaottelukävijöitä. Kolmantena asiana Tom Vehkoja oli erittäin huolestunut keuhkoödeema-asiasta ja siitä, että riskikoiria käytetään jalostukseen. d) Eeva Hyytiäinen kiitti Ari Taskista puheenjohtajakaudesta ja pahoitteli loanheittoa, jota Ari on joutunut kokemaan. Lisäksi hän onnitteli uutta puheenjohtaja Timo Nurmiluotoa ja toivotti tälle paksua nahkaa. 21. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.49. PÖYTÄKIRJAN VAKUUDEKSI PETTERI LAMPINEN Petteri Lampinen EEVA HYYTIÄINEN Eeva Hyytiäinen
kokouksen puheenjohtaja kokouksen sihteeri Vakuutamme, että kokouksen pöytäkirja on vuosikokouksen kulun mukainen. TOM VEHKOJA Tom Vehkoja pöytäkirjan tarkastaja KARI HYYTIÄINEN Kari Hyytiäinen pöytäkirjan tarkastaja