YLEISET LAJIEN VOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET



Samankaltaiset tiedostot
KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

Aika Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, Oulu. Lauantai Halli ja info aukeaa

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TANSSILLISEN VOIMISTELUN KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJE

2014 Luokkajärjestelmäohje

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 ( )

Voimistelu liikuttaa!

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( )

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä)

2013 Luokkajärjestelmäohje

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa ja päivitetty

LAJIKOHTAISET KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET

JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE

KILPAILUINFO. Aerobic Cup 1 Kerava

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

Head of delegation -opas


Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE

Suomen Ilmailuliitto ry. Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET TRAMPOLIINIVOIMISTELU. Lisäosa 1 SYNKROTRAMPOLIINI Lisäosa 2 DMT

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

Palokuntanuorten (2017)

1.1 Kirjaudu omalla tunnuksellasi Kipaan kilpailulisenssin numerolla ja salasanallasi.

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

YLEISET KILPAILU- JA KURINPITOSÄÄNNÖT

KILPAILUN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU

SUOMEN ILMAILULIITTO RY. Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt

KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE DMT LUOKKAJÄRJESTELMÄ/ DMT

Televisioitavien kisojen hakeminen vuodelle 2020

Yleiset kilpailu- ja kurinpitosäännöt

1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1.

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA

Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä.

Kilpailuinfo Aerobic Cup 5

Televisioitavien kisojen hakeminen vuodelle 2019

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Hallituksen päätös SUOMEN VOIMISTELULIITTO TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 2015

Kilpailuinfo Aerobic Cup 4

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

päivitetty KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET TRAMPOLIINIVOIMISTELU Lisäosa 1 SYNKROTRAMPOLIINI Lisäosa 2 DMT

RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018

Pelipassi- ja vakuutusohje

KILPA-AEROBIC SÄÄNTÖKIRJA

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue).

JYVÄSKYLÄ INFOKIRJE #2

Pole Dance & Show 24.5.

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Ver 6.0. hyväksytty Ilmailuliiton lajivaliokunnan kokouksessa /km

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU

Taitaja9 SÄÄNNÖT

6. Arviointi Joukkueen kokoonpanon muuttaminen Vakuutukset... 5

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Kilpailusuoritukset Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Kilpailusäännöt 2018

Uppopallon sarjakutsu

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti

KILPAILUKUTSU

HOI JEON MOO SOOL SM 2016

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Kokkolan Taitoluistelijat ry KK Kilpailuvastaava(t): Petri Salo Puh

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018

SM AEROBIC 2008 FINNISH OPEN Infokirje

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto KILPAILUKUTSU

Transkriptio:

YLEISET LAJIEN VOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET 21.1.2013 1

YLEISET LAJIEN VOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJEET Voimistelulajien kansallisten kilpailujärjestelmien yhteinen päivitys aloitettiin syksyllä 2009. Päivityksen tavoitteena on yhdenmukaistaa Voimisteluliiton lajien kilpailutapahtumia, hyödyntäen kunkin lajin vahvuudet. Ensisijaisesti ohjeet auttavat järjestäjää ja takaavat osallistujille laadukkaan kisatapahtuman. Myös yleisöystävällisyys ja median kiinnostavuus ovat tärkeitä. Ohjeita tulee noudattaa tason 1 kilpailuissa, mutta niiden huomioon ottaminen on suositeltavaa myös alempien tasojen kilpailuissa. Ohjeet on koottu kolmeen osaan: tehtäviin ennen kilpailua, kilpailun aikana ja kilpailun jälkeen. Jokaisen lajin erityspiirteet ja järjestelyt ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. Lisäksi mm. Voimistelupäiville laaditaan omat ohjeistuksensa. Kilpailun mahdollisen järjestäjän suositellaan tutustuvan ohjeisiin jo ennen kilpailun hakemista. Mukavia hetkiä kilpailujen järjestämisen parissa! 2

1 YLEISET SÄÄNNÖT... 5 2 KILPAILUJEN JAOTTELU... 5 3 ENNEN KILPAILUJA... 5 3.1 TILAT... 5 3.1.1 Tuomariston tilat... 6 3.2 KILPAILUJEN HAKEMINEN... 6 3.2.1 Kansainvälisten liittojen kilpailujen ja tapahtumien hakeminen... 6 3.3 KILPAILUTAPAHTUMIEN MYÖNTÄMINEN... 7 3.4 KILPAILUTAPAHTUMAN ORGANISAATIO JA SUUNNITTELU... 7 3.5 TIEDOTTAMINEN... 8 3.5.1 Kilpailukutsu... 8 3.5.2 Kilpailutiedote... 8 3.5.3 Ennakkotiedottaminen tiedotusvälineille... 9 3.6 TUOMARIT... 9 3.6.1 Tuomarineuvottelu... 9 3.7 ILMOITTAUTUMINEN... 10 3.8 OSALLISTUMISOIKEUS... 10 3.8.1 Edustusoikeus... 11 3.8.2 Kilpailulisenssi... 11 3.8.3 Vakuutus... 11 3.9 VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI... 12 3.9.1 Somisteet... 12 3.9.2 Käsiohjelma, ohjelmalehtinen... 12 3.9.3 Oheistuotteet... 13 3.9.4 Kutsut... 13 3.9.5 Yhteistyökumppanit... 13 3.10 KILPAILUPASSIT, PÄÄSYMAKSUT JA KULKULUVAT... 14 3.11 KULJETUKSET... 14 3.12 MAJOITUS... 14 3.13 RUOKAILUT JA KANTTIINI... 15 3.14 TURVALLISUUS... 15 3.14.1 Ensiapu... 15 3.14.2 Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma... 15 3.14.3 Viranomaisluvat... 15 3.14.4 Vakuutukset... 16 3.14.5 Liikennejärjestelyt... 16 3

3.15 TEKNIIKKA... 16 3.15.1 Lajien tarvitsemat alustat ja telineet... 16 3.15.2 Televisioitavat kilpailut... 16 3.15.3 Äänentoisto, videointi ja musiikin tekijänoikeusmaksut... 17 3.15.4 Valokuvaus... 17 3.15.5 Valaistus... 18 3.15.6 Tulospalvelu... 18 3.16 PALKINNOT... 18 3.17 AIKATAULUT... 18 3.17.1 Harjoittelun aikataulut... 18 3.17.2 Lämmittelyn ja kilpailusuorituksen kokeiluaikataulu... 19 3.17.3 Kilpailun aikataulu... 19 4 KILPAILUN AIKANA... 19 4.1 AVAJAISET, ALKUMARSSI JA KUULUTUKSET... 19 4.2 KILPAILUN KULKU... 19 4.3 TULOSPALVELU... 20 4.3.1 Protestit ja tuloksen hylkääminen... 20 4.4 PALKINTOJENJAKO... 20 4.4.2 Kiertopalkinnot... 21 4.5 OHEISTAPAHTUMAT... 21 4.6 YHTEISTYÖ MEDIAN EDUSTAJIEN KANSSA... 21 5 KILPAILUN JÄLKEEN... 21 5.1 DOPINGTESTAUS... 21 5.2 TULOKSET... 21 5.3 MUSIIKKI... 22 5.4 BANKETTI... 22 5.5 PALKKIOT JA MAKSUT... 22 5.5.1 Tuomarisakko... 23 5.5.2 Tuomarikorvaukset... 23 5.5.3 Kilpailun järjestämismaksu... 24 5.6 PALAUTTEET... 24 5.7 KIITTÄMINEN... 24 4

1 Yleiset säännöt Lajien kilpailuja ohjaavat myös muut Voimisteluliiton säännöt - Kilpailu- ja kurinpitosäännöt - Antidoping ohjelma Ajan tasalla olevat liitteet L01 ja L02 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ 2 Kilpailujen jaottelu Kilpailut jaetaan kolmeen tasoon riippuen niiden merkityksellisyydestä ja järjestelyjen vaativuudesta. Tason 1 kilpailuja ovat kansainväliset kilpailut ja Suomen mestaruuskilpailut (SM-kilpailut). Tason 2 kilpailut ovat pääasiassa Voimisteluliiton lajien luokka- ja ikäkausikilpailuja ja tason 3 kilpailut järjestelyiltään vapaamuotoisempia. Ajan tasalla olevat liitteet L03 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ 3 Ennen kilpailuja 3.1 Tilat Ennen kilpailun hakemista tulee varmistaa, että käytettävissä on sopivat tilat. Tilojen pitää olla riittävän suuret, jotta kilpailuun tarvittavat telineet ja alueet voidaan sijoittaa turvallisesti ja toimivasti. Tiloista tehdään pohjapiirros, johon merkitään kaikkien toimintojen sijainnit ja tarvitsemat tilat, ellei lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa toisin mainita. Telineiden/välineiden tekniset tiedot ovat lajien kilpailujen järjestämisohjeista. Tilan suunnittelussa tulee ottaa huomioon: - Tilaan pitää mahtua sekä kilpailualue että tarvittavat lämmittelyalueet. - Telineiden tulee mahtua tilaan turvallisesti ja katsojaystävällisesti. Tarkemmat säännöt ja ohjeet ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. - Tulospalvelu sijaitsee kilpailualueen välittömässä läheisyydessä. - Riittävät kokous- ja muut tarvittavat tilat kilpailualueen läheisyydessä - Kilpailukanslia sijoitetaan niin, että se on helppo löytää kilpailupaikalle saavuttaessa. - Tuomareiden kokoustilat - Riittävästi pukuhuoneita - ADT:n tilat - Ruokailu- ja majoitusmahdollisuudet - Katsomoiden pitää olla riittävän suuret oletetulle katsojamäärälle - Tason 1 kilpailujen katsomoon tulee varata kutsuvierasalue keskeiseltä paikalta. 5

- Kilpailuun osallistuville urheilijoille varataan mahdollisuuksien mukaan katsomosta oma alue. - Lipunmyynti - Oheistapahtumien tilat - VIP-tilat (suurtapahtumat, SM-kilpailut) - Kulkuyhteydet 3.1.1 Tuomariston tilat Tuomaristolle varataan riittävän tilavat pöytätilat, joista näkee esteettömästi arvioitavat suoritukset. Tarkemmat ohjeet tuomareiden määrästä ja sijoittumisesta ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. Tuomaristolle varataan tila myös tuomarineuvottelua varten. Varusteluna ainakin tuoli ja pöydät, saattaa tarvita dataprojektorin jne. 3.2 Kilpailujen hakeminen Voimisteluliiton alaisia kilpailuja voivat järjestää Voimisteluliiton jäsenseurat, jotka ovat suorittaneet Voimisteluliiton säännöissä mainitut velvoitteet. Kilpailun järjestäjän pitää perehtyä järjestämisohjeisiin ja varmistaa riittävät toiminnalliset ja taloudelliset resurssit kilpailun järjestämiselle ennen kilpailujen hakemista. Voimisteluliitto määrittelee Voimisteluliiton kilpailujen ajankohdat ja myöntää kilpailut seurojen, seurayhtymien, alueiden tai näiden toimijoiden yhteistyössä järjestettäväksi. Kansainväliset arvokilpailut ja tason 1 kilpailut järjestetään yhteistyössä Voimisteluliiton kanssa. Tason 1 ja 2 kevään kilpailuja haetaan pääsääntöisesti kilpailuja edeltävänä vuonna 1.4. mennessä ja syksyn kilpailuja 30.10. mennessä, ellei lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa toisin mainita. Lajien yhteisiä SM-kilpailuja haetaan vähintään kaksi vuotta ennen kilpailutapahtumaa. Haettavat kilpailut ilmoitetaan seuroille Voimisteluliiton tiedotteissa ja/tai Internetsivuilla. Kirjallinen hakemus tulee toimittaa ohjeen mukaisesti Voimisteluliittoon määräaikaan mennessä. Ajan tasalla olevat liitteet L04 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ 3.2.1 Kansainvälisten liittojen kilpailujen ja tapahtumien hakeminen Kansainvälisistä kilpailuista ja tapahtumista sekä niiden hakumenettelystä vastaa Voimisteluliitto. Kansainvälisten kilpailujen jaottelu suuriin ja pieniin perustuu tapahtuman laajuuteen, näkyvyyteen ja kansainväliseen merkitykseen. Suuret tapahtumat: Kansainvälisiä suuria (kilpailu)tapahtumia ovat mm. MM- ja EM-kilpailut, Gymnaestrada, EuroGym, Golden Age, maailmancupit. Aloitteen suuren tapahtuman järjestämisestä voi tehdä Voimisteluliiton toimielin, jonka alaan tapahtuma kuuluu. Jos aloitteen tekee jokin muu taho, Voimisteluliiton virkailija 6

pyytää tarvittaessa lausunnon toimielimeltä, jonka toimintaan tapahtuma kuuluu. Voimisteluliitto voi myös asettaa työryhmän selvittämään tapahtuman hakemista. Aloite toimitetaan Voimisteluliiton pääsihteerille. Aloitteessa tulee olla alustava toimintaja taloussuunnitelma. Päätöksen suuren tapahtuman hakemisesta tekee hallitus. Pienet tapahtumat: Muut kansainväliset tapahtumat esitetään vuosittain lajien toimintasuunnitelmassa ja asianomainen toimielin vastaa niistä talousarvionsa puitteissa. Epäselvissä tapauksissa hanke tuodaan Voimisteluliiton pääsihteerin tietoon hyvissä ajoin. 3.3 Kilpailutapahtumien myöntäminen Voimisteluliiton hallitus myöntää kansainvälisten arvokilpailujen ja suurtapahtumien järjestelyoikeudet. Voimisteluliiton valmennuksen asiantuntijaryhmä VAR myöntää järjestettäviksi lajien yhteiset SM-kilpailut. Muiden kilpailujen ja tapahtumien järjestelyoikeudet myöntää kunkin lajin lajiasiantuntijaryhmä. Järjestämisoikeutta myönnettäessä valinta tehdään voimistelijoiden etua ajatellen ja voimistelua sekä voimistelutapahtumien kehittymistä edistäen. Kilpailujen myöntämisen jälkeen Voimisteluliitto ja kilpailujen järjestäjä allekirjoittavat seuraavista kilpailuista kilpailujen järjestämissopimuksen: - lajien yhteiset SM-kilpailut - Voimistelupäivät (erilliset ohjeet) - kansainväliset arvokilpailut - suurtapahtumat 3.4 Kilpailutapahtuman organisaatio ja suunnittelu Kilpailujen myöntämisen jälkeen valitaan kilpailun johtaja ja hänen tuekseen tarvittava määrä vastuuhenkilöitä, joista jokaisella on oma vastuualueensa. Tärkeitä toimijoita: - kilpailun johtaja - tuomarivastaava - markkinointi- /viestintävastaava - tulospalveluvastaava - teline-/väline-/tila ja tekniikkavastaavat - ruokailu- ja majoitusvastaavat - ensiapu-/turvallisuusvastaavat - VIP-vastaava Vastuualueita voi olla yhdellä henkilöllä useampi kuin yksi riippuen tapahtuman tai kilpailun laajuudesta. Tason 1 kilpailun järjestelyjen avainasemassa olevien henkilöiden tulisi osallistua edelliseen vastaavaan kilpailutapahtumaan seuraamaan järjestelyjä kokonaiskäsityksen saamiseksi. 7

Kilpailujärjestelyistä laaditaan aikataulu, jota toteutetaan systemaattisesti. Ajan tasalla olevat liitteet L05 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ Kilpailuun liittyvät sopimukset kannattaa tehdä kirjallisena. 3.5 Tiedottaminen Kilpailusta kannattaa tehdä tiedotussuunnitelma. Tiedotuksessa on otettava huomioon eri kohderyhmät: kilpailijat, valmentajat, tuomarit, vapaaehtoiset, yleisö ja media. Ensimmäiset tiedotteet seuroille ovat kilpailukutsu ja -tiedote. Kilpailusta tulee tiedottaa seuran tai tapahtuman internetsivuilla ja sähköpostitse. Näkyminen paikallisessa mediassa ja sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja YouTubessa on suositeltavaa. Suurtapahtumien yhteydessä on hyvä perustaa tapahtumalle omat Internetsivut. Lajien yhteisissä SM-kilpailuissa käytetään Voimisteluliitolta tulevaa logoa. Muille kilpailuille voidaan suunnitella oma logo. 3.5.1 Kilpailukutsu Kilpailukutsussa tulee mainita kilpailupaikka, kilpailuvälineet/-telineet, sarjat/luokat, alustava aikataulu, tuomarivelvoitteet, ohjeet tuomareiden ilmoittamiseen sekä ilmoittautumisaika ja ilmoittautumismaksu. Ajan tasalla olevat liitteet L06 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ Kilpailukutsu tulee toimittaa järjestävän tahon internetsivuille sekä lajipäällikölle viimeistään - Taso 1 & 2: Kaksi kuukautta ennen ensimmäistä kilpailupäivää - Taso 3: Kaksi viikkoa ennen ensimmäistä kilpailupäivää Viimeinen ilmoittautumispäivämäärä (kilpailun järjestäjä voi halutessaan määrittää päivämäärään myöhemmäksi) - Taso 1 & 2: Kuukausi ennen ensimmäistä kilpailupäivää - Taso 3: Kilpailun järjestäjä päättää 3.5.2 Kilpailutiedote Kutsua täydentävä kilpailutiedote lähetetään ilmoittautuneille seuroille ja tuomareille. Kilpailutiedote tarkentaa kilpailukutsun tietoja. Kilpailutiedote sisältää tarkat aikataulut sekä tiedot mm. ruokailuista ja oheistapahtumista. Kilpailutiedotteen tarkoituksena on auttaa ja opastaa osallistujia, valmentajia ja tuomareita toimimaan kilpailuissa ja kilpailupaikalla. Ajan tasalla olevat liitteet L07 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ Kilpailutiedote tulee toimittaa lajipäällikölle ja kilpailuun osallistuvien seurojen yhteyshenkilöille viimeistään - Taso 1 & 2: Kaksi viikkoa ennen ensimmäistä kilpailupäivää - Taso 3: Kilpailun järjestäjä päättää 8

3.5.3 Ennakkotiedottaminen tiedotusvälineille Tiedotusvälineitä kannattaa tiedottaa hyvissä ajoin, esim. noin 1-2 kk ennen tapahtumaa. Sopiva ennakkotiedottamisen ajankohta riippuu tapahtuman luonteesta. Tiedon kilpailusta voi lähettää alueen tärkeimmille toimittajille ja toimituksille sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Alueellisesti isoista tapahtumista kannattaa yrittää saada ennakkojuttu paikallismediaan. Varsinainen kutsu kilpailuun on hyvä lähettää toimituksille 2-3 viikkoa ennen tapahtumaa. Noin viikkoa ennen tapahtumaa toimituksiin voi vielä lähettää tiiviin tiedotteen yhteystietoineen ja tervetulotoivotuksineen (yhteensä enintään A4). Ajan tasalla olevat liitteet L08 ja L09 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ 3.6 Tuomarit Tuomaritoiminnassa noudatetaan Voimisteluliiton kilpailu- ja kurinpitosääntöjä: Tuomaritoiminnan tulee olla eettistä. Tuomareina voivat toimia lajiasiantuntijaryhmien määrittelemien vaatimusten täyttämät henkilöt. Ylituomarin/ tuomaritoiminnasta vastaavan henkilön tehtävänä on tarkistaa kilpailutulosten oikeellisuus ja vastata oikeudenmukaisesta tuomaritoiminnasta kilpailuissa. Lajiasiantuntijaryhmä valvoo tuomaritoimintaa sääntöjen edellyttämällä tavalla. Tuomariin, joka ei noudata lajiasiantuntijaryhmien sääntöjä ja eettisiä periaatteita voidaan soveltaa kurinpitosääntöjä. Ylituomarin/ tuomaritoiminnasta vastaavan henkilön valinta Taso 1: Lajiasiantuntijaryhmä, Voimisteluliiton työryhmä tai toimihenkilö nimeää tuomarit. Taso 2: Lajiasiantuntijaryhmä, Voimisteluliiton työryhmä tai toimihenkilö nimeää tuomaritoiminnasta vastaavan tahon Taso 3: Kilpailun järjestäjä nimeää tuomaritoiminnasta vastaavan tahon lajin sääntöjen mukaisesti. Tarkemmat ohjeet ylituomarin/ tuomaritoiminnasta vastaavan henkilön tehtävistä ja tuomaripaneelien koostumuksista ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. Kilpailujen järjestelyissä ja aikatauluissa tulee ottaa huomioon mahdollinen tuomariarvontatilaisuus sekä tuomaripalaverit ja mahdolliset tekniset kokoukset katsastusja arvokilpailuiden yhteydessä. 3.6.1 Tuomarineuvottelu Tuomarit kokoontuvat tuomarineuvotteluun ennen kilpailuja. Kilpailun järjestäjän tehtävänä on varata rauhallinen tila kokoontumista varten. Tilassa pitää olla pöytä, jonka ääressä istuin jokaiselle tuomarille. Tuomarineuvottelussa tarjotaan virvokkeita ja kevyttä syötävää. SM-kilpailuissa järjestävä taho tarjoaa tuomareille vähintään yhden ruokailun päivässä ja virvokkeita yms. kilpailun aikana. Tuomareille jaetaan neuvottelussa tarvittava materiaali, kuten suoritusjärjestykset ja arvostelulipukkeet. 9

3.7 Ilmoittautuminen Ilmoittautumisohjeet kirjataan kilpailukutsuun. Kilpailuihin ilmoittaudutaan järjestäjän ilmoittamaan päivämäärään mennessä. Kilpailun järjestäjä varmistaa osallistujille perille tulleen ilmoittautumisen. Jälki-ilmoittautumisen käytännöstä ilmoitetaan kilpailukutsussa. Jälki-ilmoittautumismahdollisuus voi olla ehdollinen riippuen esimerkiksi ilmoittautuneiden määrästä. Kilpailun järjestäjällä on oikeus periä jälki-ilmoittautumisesta kaksinkertaiseksi korotettu ilmoittautumismaksu. Ilmoittautumisen voi perua ilman maksua ilmoittautumisajan puitteissa. Myöhemmistä peruutuksista vaaditaan lääkärintodistus. Tällöin voidaan periä myös majoitus-, ruokailutilauksista tms. aiheutuneiden kulujen lisäksi 15 peruutusmaksu. Jos urheilija jättää osallistumatta kilpailuihin perumatta ilmoittautumistaan tai ilman lääkärintodistusta, voidaan periä koko ilmoittautumismaksu. Kilpailun järjestäjä määrittää ilmoittautumismaksun eräpäivän kilpailukutsussa. Yhteisten SM-kilpailujen maksut määritetään kilpailukohtaisesti. Voimisteluliiton hallitus vahvistaa ilmoittautumismaksut vuosittain. Eri tason kilpailuiden (katso myös L03) ilmoittautumismaksujen ylärajat vuonna 2013: Taso 1 yksilö/pari joukkue Lajikohtaiset SM-kilpailut yksilö 60 180 pari 120-3 voimistelijaa 150 Cup-kilpailut, lajien omat kv. kilpailut ja Voimisteluliiton mestaruuskilpailut Taso 2 yksilö 40 pari 80 Katsastukset, JV aluekilpailut, NTV Junnu-Gym ja joukkue-sm yksilö 40 pari 80 Luokkakilpailut yksilö 30 - teline-/välinekohtaiset - a 10, luokat enintään 30 Taso 3 Muut yksilö 30 pari 60 3.8 Osallistumisoikeus - > 4 voimistelijaa 180 120-3 voimistelijaa 100 - > 4 voimistelijaa 120 120-3 voimistelijaa 100 - > 4 voimistelijaa 120 90-3 voimistelijaa 75 - > 4 voimistelijaa 90 90-3 voimistelijaa 75 - > 4 voimistelijaa 90 Jokaisella kilpailuihin osallistuvalla kilpailijalla tulee olla Voimisteluliiton lisenssi. Asemakilpailuun saa osallistua asemalisenssillä. Lisensseistä kerrotaan tarkemmin kohdassa 3.8.2. Järjestävä taho sitoutuu tarkistamaan kilpailuihin ilmoittautuneiden urheilijoiden voimassa olevat lisenssit, kunnes ilmoittautumisohjelmaan saadaan toiminto lisenssien tarkistamiselle. Järjestäjä evää osallistumisoikeuden lisenssittömiltä urheilijoilta. Mikäli 10

järjestäjä ei noudata tarkistamisvelvollisuutta, evätään järjestäjältä seuraavan vuoden kilpailun järjestämisoikeus tai langetetaan sopimuksessa erikseen sovittu sanktio. Kilpailuihin osallistuvat urheilijat noudattavat Suomen Antidopingtoimikunnan sääntöjä ja määräyksiä. Jokaisella Voimisteluliiton alaisiin kilpailuihin osallistuvalla urheilijalla pitää olla voimassa oleva tapaturmavakuutus. Vakuutuksista kerrotaan tarkemmin kohdassa 3.8.3. Kilpailuissa voi olla ikäsarjoja, jotka rajoittavat osallistumista. Seura, jota urheilija edustaa, on vastuussa urheilijan kilpailemisesta oikeassa sarjassa. Sääntöjen vastaisesta osallistumisesta seuraa kilpailutuloksen mitätöiminen. Kunkin lajin ikä- ja tasovaatimukset ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. 3.8.1 Edustusoikeus Urheilijan edustusoikeus määritellään Yleisissä kilpailu- ja kurinpitosäännöissä (liitteenä kohdassa 1). Urheilija voi vaihtaa edustamaansa seuraa kilpailu-/lisenssikauden päätyttyä tai kesken kauden seurojen sopimuksesta. Seuran vaihtamisesta ilmoitetaan lajin lajipäällikölle seuraedustuksen muutoslomakkeella. Ajan tasalla olevat liitteet L10 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ 3.8.2 Kilpailulisenssi Voimisteluliiton alaisiin kilpailuihin osallistuessaan urheilijalla pitää olla voimassa oleva asianomaisen lajin tai muun voimistelulajin vähintään samanhintainen lisenssi. Lisenssit jaotellaan kilpailulisensseihin, harrastelisenssiin ja asemalisenssiin. Asemakilpailuun osallistuvilla voimistelijoilla on oltava kilpailulisenssi, harrastelisenssi tai asemalisenssi. Kilpailulisenssit hankitaan Voimisteluliiton internetsivuilta. Voimisteluliiton hallitus vahvistaa lisenssien hinnan vuosittain. Lisenssi- ja vakuutuskausi alkavat 1.9. ja päättyvät 31.8. Kilpailun järjestäjä tilaa lisenssilistat Voimisteluliiton lisensseistä vastaavalta toimihenkilöltä tarkistusta varten. Järjestäjä tarkistaa ilmoittautumisten saavuttua jokaisen tapahtumaan osallistuvan voimistelijan lisenssin voimassaolon ja osallistumisoikeuden ja tiedottaa seuroja/urheilijoita puuttuvasta lisenssistä. Lisätietoja lisensseistä Voimisteluliiton internetsivuilta http://www.voimistelu.fi/voimistelutoiminta/lajit/kilpailulisenssit-ja-asema-lisen/ 3.8.3 Vakuutus Jokaisella Voimisteluliiton kilpailuihin osallistuvalla urheilijalla pitää olla voimassa oleva tapaturmavakuutus. Vakuutuksen voi ottaa Voimisteluliiton lisenssin yhteydessä tai 11

hankkimalla oman vakuutuksen. Mikäli urheilijalla on muu kuin lisenssin yhteydessä hankittu vakuutus, tulee siinä olla urheilutapaturmakorvaavuusehto. Vakuutuksen kattavuus pitää selvittää omasta vakuutusyhtiöstä ennen lisenssin hankkimista. Maksaessaan vakuutuksettoman lisenssin lisenssinhaltija vakuuttaa, että hänellä on voimassa oleva vakuutus, joka kattaa lajin kilpailu- ja harjoittelutoiminnan sekä niihin liittyvien matkojen yhteydessä sattuneet tapaturmat kotimaassa ja ulkomailla. 3.9 Viestintä ja markkinointi Tason 1 kilpailusta tulee tehdä viestintä ja markkinointisuunnitelma. Osassa kilpailuista (mm. lajien SM-kilpailut) käytetään liiton ko. tapahtumille teettämää logoa ja ulkoasua. Voimisteluliitto auttaa järjestävää seuraa näiden tapahtumien markkinoinnissa. 3.9.1 Somisteet Somisteiden tehtävänä on kohottaa kilpailupaikan yleisilmettä. Somisteet eivät saa peittää tuomarin, kilpailijan tai yleisön näkyvyyttä. Kansainvälisiin kilpailuihin varataan osallistuvien maiden liput ja kansallislaulut, mikäli kilpailun säännöissä ei mainita toisin. Suomen lippu asetetaan lippurivistöön oikealle (pääkatsomosta katsottuna vasemmalle) ja muiden maiden liput vasemmalle suomenkielisten nimiensä mukaiseen aakkosjärjestykseen. Voimisteluliiton näkyvyys tapahtumissa sovitaan tapauskohtaisesti kilpailun järjestäjän kanssa (esim. laitamainokset, quickscreen, banderollit, julisteet, äänimainokset). Kilpailijat odottavat tuloksiaan ja mahdolliset haastattelut suoritetaan Kiss & Cry - nurkkauksessa. Kiss & Cry -nurkkaus pitää olla ainakin televisioitavissa kilpailuissa. Nurkkaukseen varataan istumapaikat sekä pienelle pöydälle vettä ja kukka-asetelma, jos tilaa on riittävästi. Toteutuksesta sovitaan yhdessä Voimisteluliiton markkinoinnista vastaavan henkilön kanssa. 3.9.2 Käsiohjelma, ohjelmalehtinen Tason 1 kilpailuun on suotavaa teettää käsiohjelma/ohjelmalehtinen. Käsiohjelmasta/ohjelmalehtisestä tulee varata vähintään yksi aukeama liiton tervehdyksille ja viesteille (liiton logo sekä Voimisteluliitto pähkinänkuoressa teksti). Tarvittava sivumäärä kysytään liiton markkinointipäälliköltä. Liitolla on mahdollisuus tuoda esiin näillä sivuilla pääyhteistyökumppaneiden ja lajin/tapahtumien yhteistyökumppaneiden viestejä. Kaikki em. aineisto toimitetaan kilpailun järjestäjälle viimeistään sovittuna aineistopäivänä, joka ilmoitetaan Voimisteluliiton markkinointipäällikölle. Urheilijaesittelyt (maajoukkueurheilijoista Voimisteluliiton lajien internetsivuilla) voidaan laittaa käsiohjelmaan ja/tai kuuluttaa kisan kuluessa. 12

3.9.3 Oheistuotteet Kilpailujen, joissa tapahtuman logo ja ilme toimitetaan Voimisteluliiton kautta (SMkilpailut), oheistuotteista sovitaan järjestävän seuran kanssa. 3.9.4 Kutsut Kilpailujen järjestäjä lähettää kutsut kutsuvieraille joko postitse tai sähköisesti. Kutsu voi toimia pääsylippuna tai sillä voi lunastaa pääsyliput joko lipunmyynnistä tai kilpailukansliasta. Kutsuvieraiden osallistumisen tapahtumaan tulee olla mahdollisimman vaivatonta. Lisäksi SM-kilpailuissa ja tätä korkeammissa tapahtumissa on suositeltavaa järjestää kutsuvieraille VIP-emäntä/isäntä, joka osaa kertoa kilpailun kulusta. Kutsuvieraille tulee varata istumapaikat katsomon keskeiseltä alueelta. Tasavallan presidentin turvamiehille tulee lisäksi varata muutama paikka. Lajien yhteisten kutsuvieraiden lisäksi kutsutaan lajin omia kutsuvieraita, joista on lisätietoa lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. SM-kilpailujen ja tätä korkeampien kilpailujen ajan tasalla olevan Voimisteluliiton kutsuvieraslistan saa Voimisteluliiton markkinointipäälliköltä. 3.9.5 Yhteistyökumppanit Voimisteluliiton kilpailuissa noudatetaan yhteistyökumppaneiden ja mainosyhteistyön osalta SLU:n hyväksymää sponsorisopimustyöryhmän mietintöä. Ajan tasalla olevat liitteet L11 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ Järjestävän tahon yhteistyökumppanit eivät saa olla ristiriidassa Voimisteluliiton pääyhteistyökumppaneiden eivätkä Voimisteluliiton ko. toimintojen/lajien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kilpailun järjestäjän tulee tarkistaa Voimisteluliiton yhteistyökumppanit Voimisteluliiton markkinointipäälliköltä. Voimisteluliitolla on oikeus tuoda omat yhteistyökumppaninsa seuran järjestettäväksi myönnettyihin tapahtumiin seuraavasti: - käsiohjelma - laitamainokset - taustaseinä/lakana - roll-up -telineet - Kiss & cry -nurkkaus - esittelypisteet - ääni- ja kuvamainonta - esitteiden tai muun markkinointimateriaalien jako Voimisteluliitto vastaa yhteistyökumppaniensa pisteiden/materiaalien rakentamisesta. Voimisteluliiton ja yhteistyökumppaneiden kuulutusteksteistä on lyhyt ja pitkä versio, jota luetaan tilanteen mukaan tauoilla. Tavoitteena on kehittää kilpailuja yleisö- ja mediaystävällisiksi, näyttäviksi voimistelutapahtumiksi. Ajan tasalla olevat liitteet L12 ja L13 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ 13

Voimisteluliiton yhteistyökumppaneilla on oikeus pääsylippuihin. Voimisteluliitto informoi järjestävää seuraa pääsylippujen määrästä tapahtumakohtaisesti. Voimisteluliiton yhteistyökumppanit Voimisteluliiton internetsivuilta http://www.voimistelu.fi/liitto/yhteistyokumppaneiden-tarjoamat-/ Järjestävän seuran omat yhteistyökumppanit voivat olla esillä tapahtumassa seuran ja yhteistyökumppanin sopimuksen mukaisesti huomioiden edellä mainitut rajoitteet. Seuran yhteistyötahot voivat lahjoittaa taloudellista tukea esimerkiksi mainosta vastaan tai tuotepalkintoja osallistujille. Yhteistyökumppanit voivat osallistua myös tapahtuman muuhun toimintoihin kuten majoitukseen, ruokailuun tai kuulutuksiin. 3.10 Kilpailupassit, pääsymaksut ja kulkuluvat Kilpailupassia käytetään suurissa kilpailuissa, joihin liittyy varsinaisen tapahtuman lisäksi muita oheispalveluja, kuten ruokailuja tai majoitus. Kilpailupassia tai kulkulupaa voidaan käyttää myös, jos tapahtumassa on pääsymaksu tai tapahtuma-alue halutaan rauhoittaa ulkopuolisilta. Passi tai kulkulupa helpottaa tapahtuma-alueen henkilövirran valvontaa. Kilpailun yleisölle voidaan myydä pääsylippuja. Suositukset kansallisten kilpailujen pääsymaksuista: Taso 1: Aikuinen, finaali 6-20 Lapsi, finaali 3-15 Aikuinen, karsinta 3-15 Lapsi, karsinta 2-10 Tasot 2 ja 3: Kilpailunjärjestäjän harkinnan mukaan Voimisteluliiton toimihenkilöillä, hallituksen jäsenillä ja ko. lajin asiantuntijaryhmän jäsenillä on vapaa pääsy Voimisteluliiton alaisiin kilpailuihin. Voimisteluliitto tiedottaa kilpailunjärjestäjää osallistujista. 3.11 Kuljetukset Jos majoitus sijaitsee kaukana kilpailupaikasta, kannattaa kilpailun järjestäjän selvittää yhteiskuljetusmahdollisuuksia kilpailu- ja majoituspaikan välillä. Vaihtoehtoisesti kilpailupassiin voi sisällyttää paikallisliikenteen matkalipun tapahtuman ajaksi. Kansainvälisissä kilpailuissa on suositeltavaa järjestää kuljetukset linja-auto- tai rautatieasemalle ja lentokentälle. 3.12 Majoitus Kilpailuun tai tapahtumaan osallistuvat seurat huolehtivat itse majoituksestaan. On suositeltavaa, että järjestäjä hankkii yhteistyökumppanin paikallisesta majoitusalan yrityksestä. Osallistujille kannattaa tarjota eri hintatasoisia majoitusvaihtoehtoja. 14

3.13 Ruokailut ja kanttiini Kilpailun järjestäjän toivotaan järjestävän osallistujille ruokailumahdollisuus kilpailupaikalla tai sen läheisyydessä. Kilpailun järjestäjä vastaa tuomareiden ruokailuista ja tuomarikahvituksista. VIP-vieraille on suotavaa varata tila, jossa on tarjolla virvokkeita ja syötävää. Ruokailussa tulee ottaa huomioon elintarvikemääräykset ja yleisimmät erityisruokavaliot. 3.14 Turvallisuus Tapahtumalle valitaan turvallisuusvastaava, joka perehdyttää tapahtuman toimijat ja ohjaa heitä ongelmatapauksissa. Tarvittavasta järjestyksenvalvojien määrästä suhteutettuna osallistujamäärään kerrotaan poliisin ohjeistuksissa www.poliisi.fi. Järjestävän seuran kannattaa harkita omien järjestyksenvalvojien kouluttamista. 3.14.1 Ensiapu Kilpailun järjestäjä vastaa ensiavun järjestämisestä. Ensiapupisteen tulee sijaita hallissa lähellä kilpailu- ja harjoitusaluetta ja olla selvästi merkitty. Ensiapupisteessä pitää olla ensiaputaitoinen henkilö, joka osaa tarvittaessa ohjata loukkaantuneet jatkohoitoon. Ensiapupisteessä pitää olla riittävästi tapaturman ensihoitoon tarvittavaa välineistöä (mm. kylmäpussit). SM-kilpailuissa ja kansainvälisissä kilpailuissa paikalla täytyy aina olla lääkäri. 3.14.2 Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma Jokaisessa tapahtumassa tulee olla turvallisuussuunnitelma. Pelastusviranomaisille pitää aina tehdä pelastussuunnitelma ennen yleisötapahtumaa, mikäli tapahtumapaikalla ei jo ole omaa turvallisuus- ja pelastussuunnitelmaa. Pelastussuunnitelmassa arvioidaan kohteeseen ja tapahtumaan liittyviä riskejä ottaen huomioon tila, yleisömäärä ja tapahtuman luonne sekä keinoja vaaratilanteiden ehkäisemiseksi. Lisäksi suunnitelmassa kuvaillaan toiminta vaara- tai kriisitilanteessa. Lisätietoja pelastuslaitosten internetsivuilta http://www.hel.fi/hki/pela/fi/onnettomuuksien+ehk_isy/yleisotapahtumat/pelastussuunn itelma 3.14.3 Viranomaisluvat Yleisötilaisuuden järjestämisestä on tehtävä kirjallinen ilmoitus tapahtumapaikkakunnan poliisille. Poikkeuksen muodostavat yleisötilaisuudet, joissa ei tarvita toimia järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi osanottajien vähäisen määrän, tilaisuuden luonteen tai järjestämispaikan vuoksi. Ilmoitus yleisötilaisuudesta tulee tehdä ainakin seuraavissa tapauksissa (Lähde: Varsinais- Suomen pelastuslaitos): - Tapahtumat, joissa on yli 500 henkeä pienellä alueella 15

- Tapahtuma sisätilassa, jota ei ole suunniteltu yleisötapahtumiin ja osallistujia on yli 100 henkeä - Tilapäismajoitus (koulumajoitus) - Kouludiskot/nuorisodiskot - Yleisötapahtumat, jotka järjestetään ensimmäisen kerran - Ilmoituslomake on poliisin internetsivuilla www.poliisi.fi. 3.14.4 Vakuutukset Voimisteluliiton jäsenseuroilla (seura hoitanut liiton jäsenmaksun) on voimassa Tuplaturva, joka sisältää vapaaehtoisten toimijoiden tapaturmavakuutuksen ja toiminnan vastuuvakuutuksen http://www.slu.fi/jasenjarjestoille/vakuutukset/tuplaturva/ Järjestäjän kannattaa ottaa tapahtuman ajaksi vakuutus, joka korvaa erityisesti aineelliset vahingot, kuten telinekuljetuksissa sattuneet vauriot. 3.14.5 Liikennejärjestelyt Järjestäjän tulee tarvittaessa huolehtia liikennejärjestelyistä ja autojen ohjauksesta pysäköintipaikoille. 3.15 Tekniikka Kilpailuissa tarvittavaa tekniikkaa ovat muun muassa telineistö, välineistö, äänentoistolaitteet ja valaistus. Järjestäjä voi ostaa tai vuokrata teknisiä laitteita oman välineistönsä lisäksi. Tekniikka kannattaa vakuuttaa mahdollisten vaurioiden varalta. SLU:n tarjoama omaisuusturvavakuutus http://www.slu.fi/jasenjarjestoille/vakuutukset/omaisuusturva/ 3.15.1 Lajien tarvitsemat alustat ja telineet Tiedot ja mitat kunkin lajin telineistä ja alustoista sekä niiden sijoittelusta ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. Järjestäjän tulee kartoittaa käytettävissä olevat telineet ja tehdä suunnitelma puuttuvien telineiden hankkimiseksi. Telineet sijoitetaan tilaan käyttäen apuna telinekarttaa, joka on suunniteltu yhteistyössä lajin asiantuntijan kanssa. Telineet pystytetään kilpailupaikkaan hyvissä ajoin ennen harjoitusten/kilpailun alkua. Kokoamisen jälkeen telineiden turvallisuus ja sääntöjen mukaisuus tulee tarkistaa. Telineitä pitää varautua huoltamaan myös kilpailun aikana. Tähän tehtävään nimetään harjoittelun ja kilpailujen ajaksi riittävä määrä henkilöitä. 3.15.2 Televisioitavat kilpailut Liitto saattaa tehdä tason 1 kilpailuista televisiointisopimuksen. Televisioitavassa kilpailussa pitää olla yhteyshenkilö sekä Voimisteluliitosta että järjestävästä seurasta. 16

Voimisteluliitto ja televisioyhtiö sopivat järjestelyistä ennen tapahtumaa järjestettävässä kokouksessa. Televisiointiryhmä tutustuu etukäteen kilpailutiloihin ja tapahtumien kulkuun. Kaikki aikataulut, kuten alkamisaika ja minuuttiaikataulu, jossa näkyy tarkka suoritusjärjestys, tulee sopia televisioyhtiön kanssa. Suorituspaikkojen sijainti toimitetaan televisiointiyhtiön yhteyshenkilölle. Televisioyhtiö antaa ohjeet teknisten laitteiden ja mahdollisen selostuskopin sijoittamiseen. Televisioyhtiö tarvitsee avukseen 1-2 voimistelun asiantuntijaa erikseen määritettäviin tehtäviin (mm. suorituspisteiden toimittaminen). Maajoukkuetason urheilijoiden taustatiedot ovat Voimisteluliiton lajien internetsivuilla. Kilpailun järjestäjä selvittää muiden osallistujien taustatiedot ja toimittaa ne Voimisteluliittoon ko. lajin lajipäällikölle, josta ne lähetetään edelleen televisioyhtiölle. 3.15.3 Äänentoisto, videointi ja musiikin tekijänoikeusmaksut Kilpailussa tulee olla tapahtuman tarpeita vastaava monipuolinen ja laaja äänentoistolaitteisto. Äänentoiston tulee kattaa yleisimmät äänitallennusmuodot (mp3, wave/wav, ym. vastaavat), kaikki tapahtuma-alueet ja siinä pitää olla kuulutusmahdollisuus. Urheilijoita ohjeistetaan toimittamaan musiikit Audio Cd-rom levyllä. Levykotelon kanteen laitetaan merkintä, jossa mainitaan sarja, nimi ja seura/joukkue/maa, musiikin säveltäjä, esittäjä ja kesto. Musiikit luovutetaan musiikinsoittopisteeseen viimeistään tuntia ennen oman harjoituksen/kilpailun alkua tai kilpailutiedotteen ohjeen mukaisesti. Musiikit on hyvä testata ennen voimistelijoiden suoritusta, jotta mahdolliset levyjen toimimattomuudet voidaan ratkaista hyvissä ajoin ennen kilpailusuoritusta. Musiikin varmennetallenne on voimistelijan vastuulla. Tason 1 kilpailujen videotaltiointia suositellaan. Tallennetta voidaan myydä osallistujille jälkikäteen tilauksesta tai tapahtumapaikalla raakaversiona, jos tähän on mahdollisuus. Jos tapahtuma taltioidaan, tulee siitä toimittaa yksi kopio Voimisteluliittoon. Kilpailun järjestäjä vastaa taltioinnista aiheutuneista kuluista. Musiikin esittäminen kilpailuissa sisältyy SLU:n ja lajiliittojen tekijänoikeussopimukseen. Voimisteluliiton seurat ovat velvollisia maksamaan vuosittain liitolle Teosto- ja Gramexmaksun, jonka suuruus päätetään vuosikokouksessa. Sopimukseen ei kuulu musiikin tallentaminen tai taltiointi. Lisätietoja musiikin tallentamisen hinnoista saa Voimisteluliiton seurasivuilta sekä Teoston että Gramexin sivuilta www.teosto.fi ja www.gramex.fi. 3.15.4 Valokuvaus Valokuvausta kilpailuissa suositellaan. Kuvien myymisestä ja toimittamisesta sovitaan kuvaajan ja kilpailun järjestäjän välillä ottaen huomioon mahdolliset Voimisteluliiton toiveet. Voimisteluliitolla on oikeus tuoda oma valokuvaajansa kaikkiin Voimisteluliiton alaisiin kilpailuihin. 17

Valokuvaaja omistaa oikeudet valokuviinsa. Tekijänoikeus ja oikeus valokuvaan voidaan luovuttaa sopimuksella. Sopimuksessa määritetään ostetaanko kuvat kaikilla oikeuksilla, rajatuilla oikeuksilla vai kertajulkaisuoikeudella. Kuvaajan kanssa kannattaa sopia, onko kuviin elelleenlevitysoikeus (kuvan antaminen eteenpäin esim. toiselle seuralle, medialle jne.). Oikeudet ovat valokuvaajalla siltä osin, kun oikeutta ei ole siirretty sopimuksella. Valokuvaajan nimi on aina mainittava, vaikka oikeudet kuviin on luovutettu. Jos kuvaa halutaan käyttää ilman kuvaajan nimeä, siitä on sovittava erikseen. Sivustolta www.kuvasto.fi saa lisätietoa kuvien oikeuksista ja esimerkiksi sopimuspohjan valokuvien oikeuksien hankkimiseksi. Henkilön kuvaaminen julkisessa tilaisuudessa ja kuvan julkaiseminen on yleensä sallittua (sananvapaus, ilmaisuvapaus). Kuvattavilta on hyvä pyytää lupa kuvien käyttämiseen markkinointitarkoituksiin. 3.15.5 Valaistus Kilpailutiloihin saatetaan tarvita lisä- tai erityisvalaistusta. Tarkemmat ohjeet löytyvät lajikohtaisista kilpailujen järjestämisohjeista. 3.15.6 Tulospalvelu Kilpailukansliaan ja tulospalveluun tulee varata riittävästi tietokoneita, tulostimia ja kopiokoneita. Skanneri saattaa olla tarpeen muun muassa käsinkirjoitettujen tulospöytäkirjojen siirtämiseksi sähköiseen muotoon. Tulokset toimitetaan mahdollisimman pian kilpailun päättymisen jälkeen kilpailukansliaan, josta ne ovat kaikkien nähtävillä. 3.16 Palkinnot Palkinnot on lueteltu liitteenä olevassa taulukossa. Lajipäällikkö/aluepäällikkö tilaa Voimisteluliiton mitalit SM-kilpailuihin, aluemestaruuskilpailuihin ja alueiden asemakilpailuihin. Kilpailun järjestäjä vastaa muiden kilpailujen palkintojen tilaamisesta itse valitsemaltaan toimittajalta. Voimisteluliitto informoi järjestävää seuraa kilpailuista, joihin liiton yhteistyökumppanit toimittavat palkintoja. Järjestäjä voi lisäksi muistaa osallistujia esimerkiksi tuotepalkinnoilla tai kukilla. Tarkempia ohjeita on lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. Ajan tasalla olevat liitteet L14 http://www.voimistelu.fi/extra/seurat/tapahtumat/tapahtuman-jarjestaminen/ 3.17 Aikataulut 3.17.1 Harjoittelun aikataulut Harjoittelulla tarkoitetaan harjoitusta kilpailupaikalla. Harjoitteluaikataulu tehdään ilmoittautumisen jälkeen ja lähetetään osallistuville seuroille kilpailutiedotteen liitteenä. 18

Harjoitteluajat ovat lajikohtaisia, joten tarkemmat tiedot niistä ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. 3.17.2 Lämmittelyn ja kilpailusuorituksen kokeiluaikataulu Kilpailusuoritusten lämmittely-/kokeiluaikojen tiedot ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. 3.17.3 Kilpailun aikataulu Suoritusjärjestys arvotaan hyvissä ajoin ennen kilpailua. Aikataulu suunnitellaan siten, että tuomaristolla on riittävästi aikaa arvioida suoritus ja ilmoittaa pisteensä. Lajikohtaiset yhden kilpailusuorituksen keskimääräisajat ovat lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa. Valmis kilpailuaikataulu toimitetaan vahvistettavaksi kilpailun tuomaritoiminnasta vastaavalle. Mikäli kilpailua seuraa finaali seuraavana päivänä, järjestetään suoritusjärjestyksen arvonta palkintojen jaon jälkeen, ellei lajikohtaisissa kilpailujen järjestämisohjeissa toisin mainita. Lopullisen finaalien aikataulun tulee olla kilpailukansliassa finaalipäivän aamuna ja viimeistään kolme tuntia ennen kilpailun alkua. 4 Kilpailun aikana 4.1 Avajaiset, alkumarssi ja kuulutukset Kilpailuissa suositellaan järjestettäväksi pienimuotoiset avajaiset. Kilpailun järjestäjä voi vapaasti suunnitella avajaisten toteutuksen. Kilpailun johtaja tai järjestäjän kutsuma henkilö avaa kilpailun. Tämän jälkeen kilpailijat esitellään yksilökilpailussa henkilöittäin tai seuroittain ja joukkuekilpailussa joukkueittain. Hyvä kuuluttaja on avainasemassa kilpailun sujuvuuden ja katsojan voimisteluelämyksen onnistumisen kannalta. Kuuluttaja tekee tiivistä yhteistyötä kilpailun johtajan ja musiikinsoittajan kanssa. Hänen tulee tietää lajin kilpailun kulun perusteet, esitellä urheilijoita, kuuluttaa suoritusjärjestystä ja ohjata yleisesti kilpailun kulkua aina lämmittelystä palkitsemiseen asti. 4.2 Kilpailun kulku Kukin kilpailija tekee vuorollaan oman suorituksensa, jonka jälkeen tason 1 kilpailuissa hän siirtyy Kiss & Cry -nurkkaukseen odottamaan pisteitään ja mahdollisesti haastatteluun. Jos kilpailussa ei ole Kiss & Cry -nurkkausta, siirtyvät urheilijat suorituksensa jälkeen takaisin urheilijatilaan tai lämmittelyalueelle. Tuomaristo arvostelee suorituksen, pisteet toimitetaan sihteeristölle ja pisteidennäyttäjille sekä tulospalveluun ja edelleen valkokankaalle. 19

4.3 Tulospalvelu Tulospalvelu kirjaa tulokset nopeasti ja reaaliaikaisesti käyttäen lajin tulosohjelmaan. Suositeltavaa on hyödyntää internetin mahdollisuuksia reaaliaikaisen tulospalvelun tarjoamiseen. Pisteet näytetään joko manuaalisesti tai sähköisesti tai kuuluttamalla. Jokaisesta tason 1 kilpailusta tulee täyttää sihteerilomakkeet/arvostelupöytäkirjat. Tuomareidensihteerit täyttävät sihteerilomakkeisiin tuomareiden antamat pisteet ylituomarin ohjeiden mukaan, ellei lajikohtaisista kilpailujen järjestämisohjeissa toisin mainita. Tarkemmat ohjeet sihteereiden tehtävistä ovat lajikohtaisissa kilpailun järjestämisohjeissa. Ylituomarit/tuomarit allekirjoittavat sihteerilomakkeet saatuaan työnsä päätökseen. Sihteerilomakkeet toimitetaan tulospalveluun ja muutetaan tarvittaessa sähköiseen muotoon. Alempien luokkien ja sarjojen kilpailuissa lajeilla on omat sääntönsä koskien pisteiden ilmoittamista (katso lajikohtaiset kilpailujen järjestämisohjeet). Nämä säännöt tulee ottaa huomioon tulospalvelua suunniteltaessa. 4.3.1 Protestit ja tuloksen hylkääminen Protestitapauksissa toimitaan lajin sääntöjen ja ohjeistusten mukaisesti. Mikäli urheilijalle tuomitaan kilpailussa tapahtuneesta rikkomuksesta seuraamukseksi muu kuin huomautus, mitätöityy urheilijan ko. kilpailun tulos. 4.4 Palkintojenjako Kilpailu päätetään hyvin järjestettyyn ja etukäteen suunniteltuun palkintojenjakotilaisuuteen. Ryhmittäytymisen jälkeen kilpailijat siirtyvät kilpailuasussa, musiikin tahdissa palkintojenjakoon, ellei lajikohtaisista kilpailujen järjestämisohjeissa toisin mainita. 4.4.1 Palkintojenjaon ohjeet tason 1 kilpailuihin: Etukäteisvalmistelut - Palkintopöytä järjestetään ennen kilpailujen alkua - Kuuluttajalle ja palkintojen jakajille selitetään seremonian kulku - Tulospalvelu huolehtii oikeat tulokset kuuluttajalle Palkintojenjako - Palkinnot jaetaan seuraavassa järjestyksessä: pronssi, hopea, kulta - Mitalistit sijoitetaan palkintojen jakajasta katsottuna, järjestys vasemmalta oikealle, seuraavaan järjestykseen: hopea kulta - pronssi - Palkintojen jakajia voi olla yksi tai useampia. Jos kilpailuissa jaetaan myös pokaaleja, annetaan ne mitalisteille tässä yhteydessä. Jos pokaali on palkinto useamman kilpailun sarjasta, jaetaan se kilpailun palkintojenjaon päätteeksi. - Suositellaan fanfaarin soittamista palkintojenjaon päätteeksi 20