Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Tanssiurheiluliitto ry"

Transkriptio

1 Suomen Tanssiurheiluliitto ry VAKIO- JA LATINALAISTANSSIKILPAILUJEN HAKEMIS- JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

2 Sisällysluettelo 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet Kilpailun järjestämislupahakemus Myönnettyjen seura-, alue- ja valtakunnallisten kilpailujen ilmoittaminen ja hyväksyntä Arvokilpailuissa (SM /GP/ IKM) huomioitavia asioita... 5 Hakuohje 2018 (002) Sivu 2

3 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet 1. Vuoden 2019 arvokilpailut haetaan mennessä. 2. Vuoden 2018 valtakunnalliset, alueelliset ja seurakilpailut haetaan mennessä. Ne päätetään kesäkuussa 2017 ja luokat julkaistaan viimeistään syksyllä Kilpailukalenterin laadinnan lähtökohtana on huomioida ensin kansainvälisesti merkittävät tanssiurheilukilpailut, sitten SM- ja GP-kilpailut ja lopuksi valtakunnalliset, alueelliset ja seurakilpailut 4. Kilpailutoiminnan periaate on tarjota kaikenikäisille ja kaikille taitotasoille riittävästi kilpailumahdollisuuksia kalenterivuoden aikana. 5. Kaikille kilpailujärjestämislupaa hakeville seuroille pyritään takaamaan ainakin yhden kilpailun järjestämisoikeus vuodessa. Mikäli jollekin seuralle myönnetään toinen kilpailu vuoteen, siihen liittyvät toivomukset, kuten ajankohta, ikäsarjat ja taitoluokat, huomioidaan vasta sen jälkeen, kun kaikkien seurojen vuoden ensimmäiset kilpailut on saatu mahdollisimman hyvin toiveiden mukaisesti aseteltua. Vuoden toiset kilpailut asetellaan pääsääntöisesti sunnuntaipäiville tai muihin avoimiksi jääneisiin päiviin 6. Kevätkilpailukausi ajoittuu tammikuusta toukokuulle ja syyskilpailukausi elokuusta joulukuulle. Kesä- ja heinäkuussa kilpailuja ei järjestetä. 7. Maantieteellisesti kilpailut järjestetään siten, että ne kattavat mahdollisimman hyvin koko jäsenkentän ja aikataulullisesti koko kilpailukauden 8. Kilpailuluvat jaetaan mahdollisimman tasapuolisesti. Kilpailuja järjestävän seuran tai sen edeltäjän tulee olla ollut vähintään vuoden liiton jäsen, erääntyneet jäsen- ja kilpailulupamaksut tulee olla maksettuna ennen uuden kilpailuluvan myöntämistä ja seuralla tulee mieluiten olla omia kilpailevia pareja. Arvokilpailujen järjestämislupaa hakevalla seuralla on oltava riittäväksi katsottava kokemus alemman tason kisojen järjestämisestä. Myös valtakunnallisissa kilpailuissa järjestämisoikeutta kierrätetään. Mikäli uusia hakijoita ei kuitenkaan ole riittävästi, voidaan kilpailut myöntää samalle seuralle peräkkäisinä vuosina 9. Kilpailuihin myönnettävät taitoluokat eri kilpailuissa: a. Valtakunnalliset kilpailut i. D-A luokat ii. Lasten avoin luokka Syllabus kuvioin (avs) b. Aluekilpailut i. E-B luokat ii. Yksi yhdistetty A-B luokka iii. Lapsi E-luokkia ei lasketa kiintiöön c. Seurakilpailut i. kaikki E-luokat ii. lek-luokat Lasten erilliskilpailuja, lapsi avoin syllabus, Lapsi 1D, Lapsi 2C ja seniori 4 luokat eivät kuulu kiintiöluokkiin. Alue- ja valtakunnallisiin kilpailuihin voidaan hakea myös 10T luokkia C, B, A luokille hakulomakkeeseen merkityille ikäsarjoille. 10. Kilpailuun voidaan myöntää enimmillään kiintiötaitoluokkaa eri ikäsarjoista kunkin järjestämispaikkakunnan lähialueen parimäärästä johdetun suotuisuuden Hakuohje 2018 (002) Sivu 3

4 mukaan. Vakio- ja latinalaistanssijaostolla (VAL) on oikeus muuttaa haettuja luokkia, jotta kohdan 5 periaate toteutuisi. Lisäksi VAL:lla on harkinnanvaraa luokkamuutoksiin ja luokkamääriin, jossa huomioidaan aikaisemmat alueen parimäärä- ja kilpailuosallistumistilastot sekä muut erityiset perustelut. E- ja D-luokkia ei saa yhdistää muiden luokkien kanssa. C-luokan yhdistäminen on sallittu ainoastaan Cup luokissa (A- C). 11. Erityisen vaikeiden järjestämisolosuhteiden kilpailut (esim. Pohjois-Suomi) tulisi pyrkiä sijoittelemaan kalenteriin ajallisesti siten, että parien liikkuvuus on tällöin parhaimmillaan. 12. SM- ja GP-kilpailujen viikonloppuna ei yleensä ole muita kilpailuja, mutta alue- tai seurakilpailu eri päivänä tai riittävän etäällä on mahdollinen. 13. Valtakunnalliset kilpailut järjestetään määrättyinä viikonloppuina, mutta alue- tai seurakilpailu eri päivänä riittävän etäällä on mahdollinen. 14. Aluekilpailut järjestetään ensisijaisesti määrättyinä viikonloppuina riittävän etäällä toisistaan. 15. Seurakilpailuja myönnetään niin, että ne eivät häiritse muita kilpailuja 16. Rock n swing-kilpailut sijoitetaan kalenteriin ilman erillispainotuksia, huomioiden kuitenkin, ettei samalla paikkakunnalla olisi yhtä aikaa vakio- ja latinalaistanssikilpailuja poikkeuksena yhdistelmäkilpailut. 17. Muut erilliskilpailut käsitellään VAL:ssa aina tapauskohtaisesti. 2. Kilpailun järjestämislupahakemus 1. Arvokilpailut haetaan vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. 2. Muut kilpailut on haettava kirjallisesti käyttäen Excel-hakemuslomaketta tai mahdollisella nettilomakkeella. 3. Hakemus on toimitettava VAL:n puheenjohtajalle ja liiton toimistoon, ei koske nettilomakehakua. 4. Mahdolliset muutokset luvan myöntämisen jälkeen on myös tehtävä kirjallisesti. 5. Mikäli hakemus tehdään sähköisesti, on siitä saatava kuittaus vastaanotosta ennen kuin hakemus katsotaan saapuneeksi 6. Mikäli luokkia tai kilpailun ajankohtaa muutetaan seuralähtöisesti kalenterin hyväksymisen jälkeen, peritään niistä seuralta syyskokouksen hyväksymän listan mukainen muutosmaksu. Liiton vaatimasta jälkimuutoksesta seuroja ei laskuteta. 7. Mikäli seura anoo sille myönnetyn ja vahvistetun kilpailun peruuttamista, seuran tulee toimittaa perustelut sekä kustannuslaskelma VAL:lle. Jos kilpailu katsotaan tappiolliseksi tai jos perusteluissa on sellaisia seikkoja, ettei kilpailua voida viedä normaalisti läpi, peruutusmaksua ei laskuteta seuralta. Hakuohje 2018 (002) Sivu 4

5 3. Myönnettyjen seura-, alue- ja valtakunnallisten kilpailujen ilmoittaminen ja hyväksyntä 1. Kilpailukalenteri julkaistaan liiton sivulla 2. Kalenterin julkaisemisesta lähetetään sähköpostiviesti seuroille 3. Kalenterin julkaisemisen jälkeen seuroilla on 2 viikkoa aikaa vastata hyväksyvätkö he ilmoitetun kilpailuajankohdan ja luokat. Ilmoitus on lähetettävä sähköpostilla liiton toimistoon ja VAL:n puheenjohtajalle. 4. Mikäli ilmoitusta ei tule, katsotaan että seura on hyväksynyt heille myönnetyn kilpailun. 5. VAL käsittelee saadut ilmoitukset ja tekee mahdollisesti muutokset kalenteriin, mikäli ne ovat mahdollisia. Hyväksyttyjä kilpailuja ei käsitellä uudelleen. 4. Arvokilpailuissa (SM /GP/ IKM) huomioitavia asioita 1. Kilpailupaikka, missä kilpailut on tarkoitus järjestää, tulee olla tasoltaan kilpailun luonnetta vastaava 2. Kilpailupaikan järjestelyt: a. Valaistus b. Äänentoisto c. Somistelu d. Kahvilapalvelut e. Ensiapu f. Yleisön viihtyvyys g. Pukeutumistilat h. Lämmittelysali/tilat i. Opastus j. Pysäköinti 3. Toimihenkilöt a. Tuloslaskenta (hyväksytettävä) b. Tuomaripaneeli (STUL varaa SM- ja GP-kisoihin) c. Kilpailunjohtaja (hyväksytettävä) d. Juontaja (lajituntemus) e. Muut toimihenkilöt, mm järjestysmiehet ja EA-henkilöt 4. Yhteistyökumppanit 5. Näkyvyys mediassa 6. STUL:n näkyvyys kaikessa mainonnassa 7. Arvokisoissa seuran on mahdollista käyttää sääntöjen määräämää minimitasoa suurempaa ulkomaisten tuomareiden määrää. Hakuohje 2018 (002) Sivu 5

Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Suomen Tanssiurheiluliitto ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry VAKIO- JA LATINALAISTANSSIKILPAILUJEN HAKEMIS- JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Sisällysluettelo 1. Hakemis- ja myöntämisperusteet... 3 2. Kilpailun järjestämislupahakemus... 4 3. Myönnettyjen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSESITYKSET, voimaan alkaen

SÄÄNTÖMUUTOSESITYKSET, voimaan alkaen SÄÄNTÖMUUTOSESITYKSET, voimaan 1.8.2019 alkaen SÄÄNTÖMUUTOSESITYS 1 Esitykset: Muutosesitys 1. Muutetaan miehet viejiksi ja naiset seuraajiksi (poislukien nais- ja tyttöformaatiot) läpi koko sääntöjen.

Lisätiedot

KILPAILUNJÄRJESTÄJÄN OPAS

KILPAILUNJÄRJESTÄJÄN OPAS ---------------------------------------- KILPAILUNJÄRJESTÄJÄN OPAS Tämä opas täydentää Suomen Tanssiurheiluliiton (STUL) rock n swingkilpailusääntöjä, joiden mukaan kaikki Tanssiurheiluliiton viralliset

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Absolute Judging System -arviointimenetelmän käyttö 2019

Absolute Judging System -arviointimenetelmän käyttö 2019 Absolute Judging System -arviointimenetelmän käyttö 19 1. LÄHTÖKOHTA JA TAVOITTEET Tutkimuksen taustat ja tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena on kerätä kokemuksia uuden kilpailijoiden suoritusten arviointimenetelmän

Lisätiedot

www.tanssikisat2012.com

www.tanssikisat2012.com KILPAILUKUTSU Järjestävä seura Rock n Roll Dance Club Comets Kilpailun nimi Rock n Swing-tanssien Suomen mestaruuskilpailut 2012. Boogie Woogien, Rock n Rollin, Buggin ja Lindy Hopin Suomen mestaruuskilpailut.

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA 1. TYÖSKENTELYAPURAHAT vuodelle 2011 = APURAHAT TOHTORINTUTKINTOON TÄHTÄÄVIIN OPINTOIHIN 1. ERÄ 2. JATKO-OPISKELIJOIDEN MATKA-APURAHAT 3. TUTKIJOIDEN

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ... 3 1 Soveltaminen...3 2 L-SP:n piirinmestaruuskilpailut...3 3 Järjestämisoikeus...3 4 Sarjajako...4 5 Osanotto-oikeus...4

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Maajoukkue Tavoitteellinen kilpaurheilu Tähtikilpailut Aloittaville ratsastajille,

Lisätiedot

Teatterinäyttämö, musta tanssimatto. Koko sääntöjen mukainen (leveys n. 9 m x syvyys n. 10 m). Lattia kallistuu kohti yleisöä 1,7 cm/m.

Teatterinäyttämö, musta tanssimatto. Koko sääntöjen mukainen (leveys n. 9 m x syvyys n. 10 m). Lattia kallistuu kohti yleisöä 1,7 cm/m. 1 KILPAILUKUTSU Järjestävä seura Kilpailun nimi Aika Paikka Kilpailunjohtaja Observeri / BW Observeri / RR Tuomarit Tuloslaskenta Musiikintarkkailijat Lattia Musiikki Kilpailuluokat Rock n Roll Dance Club

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kotimaiset kilpailusäännöt https://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/maastohiihto/tdtoiminta/saannot/ 1.1.9.

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Edustuskelpoinen on STUL:n jäsenyhdistyksen tanssiurheilija, joka täyttää VALO:n ja STUL:n sekä WDSF:n kilpailusääntöjen ehdot.

Edustuskelpoinen on STUL:n jäsenyhdistyksen tanssiurheilija, joka täyttää VALO:n ja STUL:n sekä WDSF:n kilpailusääntöjen ehdot. Sääntömuutosehdotus LH 6 - heti 4.1 Edustuskelpoisuus Edustuskelpoinen on STUL:n jäsenyhdistyksen tanssiurheilija, joka täyttää VALO:n ja STUL:n sekä WDSF:n kilpailusääntöjen ehdot. Edustuskelpoinen on

Lisätiedot

(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ

(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ 1(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ SAGI myöntää kansalliset agilitykilpailut. SAGI päättää vuosittain SM-kilpailujen ja maajoukkueen karsintakilpailun järjestäjän ja Kennelliitto myöntää SAGIn

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT Kilpailujen haku Kutsun laatiminen Kustannusarvion laadinta Valmistelun aikataulutus Tapahtuman aikataulutus Seuran hallituksen hyväksyntä Vastuualueiden kartoitus Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

Koordinaatit: Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa

Koordinaatit: Etelä-Häme Etelä-Savo Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Oulu Pohjanmaa Hakijan nimi Yhteyshenkilö (jolle päätös lähetetään) Suomen riistakeskuksen merkinnät: 250, 251, 253 Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Rhy nro Pvm / 20 Päätös nro Henkilötunnus ja puhelin Sähköposti

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT 26.3.2015 ALKAEN 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.2 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA -KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Aloittaville ratsastajille, harrastekilpailijoille

Lisätiedot

PORI OPEN 2013 OTTELU 1 / 5. PORI OPEN 2013 Ottelun SM-liiga + harrastajat

PORI OPEN 2013 OTTELU 1 / 5. PORI OPEN 2013 Ottelun SM-liiga + harrastajat PORI OPEN 2013 OTTELU 1 / 5 PORI OPEN 2013 Ottelun SM-liiga + harrastajat PORI OPEN 2013 OTTELU 2 / 5 Kilpailupäivä Lauan 11.05.2013 Perjan 19.00 20.00 Punnitusmahdollisuus kaikille Lauan (alustava aikataulu)

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

Suomessa järjestettävät agilitykilpailut anotaan tämän ohjeen mukaisesti.

Suomessa järjestettävät agilitykilpailut anotaan tämän ohjeen mukaisesti. 1(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ SAGI myöntää kansalliset agilitykilpailut. Kennelliitto myöntää SAGIn esityksestä agilityn SMkilpailun, maajoukkueen karsintakilpailun sekä maaottelut. Käytännössä

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiuudistus

Toimitsijalisenssiuudistus Toimitsijalisenssiuudistus» Toimitsijalisensseissä siirryttiin kolmiportaiseen toimitsijapätevyys- ja lisenssirakenteeseen vuoden 2018 alusta alkaen. Siirtymävaihe ja voimassaolo» Siirtymävaiheessa voimassa

Lisätiedot

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE AJANKOHTA 28.12.2015 3.1.2016 1. Naisten finaalipeli perjantaina 2. Naisten finaalipeli lauantaina 3. Naisten finaalipeli (tarvittaessa)

Lisätiedot

REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT

REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT SM-Reikäpelikisat 2011 ovat Suomen Golfliitto ry:n alaiset kilpailut, joiden käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Golfkiertue Oy (Finnish Golf Tour) sekä Viipurin Golf

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA Aika , klo Sporttitalo, SUL:n toimitilat

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA Aika , klo Sporttitalo, SUL:n toimitilat Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kilpailu 21.11.2018 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 21.11.2018, klo 14.30 Paikka Sporttitalo, SUL:n toimitilat Läsnä Rami Urho puheenjohtaja Anne Fröberg Ari Honkanen Esa

Lisätiedot

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 www.porvoontkd.net Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana

Lisätiedot

KOKEIDEN ANOMINEN. Koulutuspäivät Lautsia

KOKEIDEN ANOMINEN. Koulutuspäivät Lautsia KOKEIDEN ANOMINEN Koulutuspäivät 8.11.2014 Lautsia KOKEIDEN ANOMISEN VAIHEET Käsittely Vinttikoiraliitossa Koeanomuksen tallennus OmaKoiraan Hyväksymisestä / hylkäämisestä ilmoitus vastuuhenkilölle Anomuksen

Lisätiedot

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT Suomen Tanssiurheiluliitto ry. Kilpailusäännöt 1.8.2007 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISET SÄÄNNÖT... 6 1.1 Tanssiurheilun määritelmä ja lajit... 6 1.2 Järjestöjen

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus

Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssiohjeet ja hakemus Toimitsijalisenssin ikärajat Nuorisolisenssiä voivat hakea 12 15 -vuotiaat, perustoimitsijalisenssin saamiseksi edellytetään vähintään 16 vuoden ikää ja päätoimitsijalisenssin

Lisätiedot

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä)

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä) KILPAILUN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Kilpailupaikka 2. Kilpailusta tiedottaminen 3. Tuomareiden ja toimihenkilöiden varaaminen 4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN

Lisätiedot

ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011

ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011 Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Kotka www.kotkanhyrrat.fi KILPAILUKUTSU ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011 Kilpailun järjestäjä Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Aika Lauantai 9.4.2011, alustavasti

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto ry. - Vakio- ja latinalaistanssit kilpailusäännöt

Suomen Tanssiurheiluliitto ry. - Vakio- ja latinalaistanssit kilpailusäännöt Suomen Tanssiurheiluliitto ry. - Vakio- ja latinalaistanssit kilpailusäännöt Liittohallituksen sääntömuutosehdotukset syyskokous 2017 VAL ja tuomarivalintatyöryhmä sekä 10-tanssin GP-kilpailu Sääntömuutosehdotus

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY. Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt

SUOMEN ILMAILULIITTO RY. Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt SUOMEN ILMAILULIITTO RY Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt Hyväksytty Suomen Ilmailuliitto ry:n lajivaliokunnan kokouksessa 22.11.2006 1 SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN YLEISET SÄÄNNÖT Näitä sääntöjä

Lisätiedot

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille 22.3.2018 Tarkoitus Tämä aineisto on tarkoitettu ELY-keskusten huomioitavaksi niiden valmistautuessa

Lisätiedot

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunta AVUSTUSSÄÄNTÖ Tekniset palvelut PL 39 91501 Muhos Hannu Leskelä, puh 044-4970313 14.1.2019 YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA Muhoksen kunnan yksityisteiden

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN TANSSIURHEILULIITTO RY KILPAILUSÄÄNNÖT 1 2 Suomen Tanssiurheiluliitto ry. Kilpailusäännöt Sääntömuutos päivitys 1.8.2013 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISET SÄÄNNÖT... 7 1.1 Tanssiurheilun määritelmä ja

Lisätiedot

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ]

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUTTA JA EDUSTUSKÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVA OHJE Kh

JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUTTA JA EDUSTUSKÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVA OHJE Kh JOENSUUN KAUPUNGIN VIERAANVARAISUUTTA JA EDUSTUSKÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVA OHJE Kh 2.9.2019 341 1. Johdanto Tämä ohje linjaa kaupungin vieraanvaraisuuden yleiset perusteet. Ohjeen linjauksia käytetään päättäessään

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015

Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min

Lisätiedot

Porvoon Open

Porvoon Open Porvoon Open 8.10.2016 www.porvoontkd.fi Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo www.kokonhalli.fi Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana ovat

Lisätiedot

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Kuva: Elina Glad yongtaekwondo.net Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi Yong Taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN SÄÄNNÖT JA HAKUKRITEERIT Sivistyslautakunta on hyväksynyt (Sivltk 26.5.2016, 49,

Lisätiedot

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014

Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Valtion vastinrahoitus Kansallinen Itämeri- ja INTERREG infopäivä Helsingissä 12.12.2014 Harry Ekestam harry.ekestam@tem.fi Hankkeiden kansallinen rahoitus Itämeren alueen ohjelmassa 25 % suomalaisten

Lisätiedot

Eläintautipatogeenien maahantuonnin lupamenettely Ruokavirastossa

Eläintautipatogeenien maahantuonnin lupamenettely Ruokavirastossa Eläintautipatogeenien maahantuonnin lupamenettely Ruokavirastossa Virva Valle Ylitarkastaja ELSI/ELTE/ELÄIN Ajankohtaista laboratoriorintamalla 2.10.2019 Sisämarkkinatuontia koskevat vaatimukset Eläintauteja

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 6-7.4.2013 TAMPERE KUTSU 6-7.4.2013 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija / sarja 75 / joukkue

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 13.1.2018 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus

LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus LIONS CLUBS INTERNATIONAL Piirijaon muuttamis- ja kehittämisapuraha Myöntämisperusteet ja hakemus Uudet piirit, jotka muodostetaan yhden tai useamman ylimenokauden piirin yhteenliittämisen seurauksena,

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

PROJEKTITUKIOHJE 2017

PROJEKTITUKIOHJE 2017 PROJEKTITUKIOHJE 2017 Reserviläisliitto myöntää jäsenyhdistyksilleen ja piireilleen erikseen haettaessa taloudellista tukea toimintaan tai hankintoihin, jotka edesauttavat tai kehittävät jäsenhankintaa,

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus

Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus Katu- ja yleisten alueiden käyttö Hämeenlinnassa infotilaisuus 27.3.2015 klo 9 15.30 Wetterin auditorio 1 Miia Metsäalho 26.3.2015 LUPA-ASIAT LUPATYYPIT SIJOITTAMISSOPIMUS KATULUPA TAPAHTUMALUPA 3 Sijoittaminen

Lisätiedot

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa Tuomarin urapolku Tervetuloa Tuomarin urapolku KTR:n ja tuomariklubin yhteisprojekti Tarkoituksena kuvata tuomarin polun eri mahdollisuuksia ja avata eri vaiheet sekä lisätä läpinäkyvyyttä Julkaistu netissä

Lisätiedot

Suomen Tanssiurheiluliitto TYÖJÄRJESTYS

Suomen Tanssiurheiluliitto TYÖJÄRJESTYS Suomen Tanssiurheiluliitto TYÖJÄRJESTYS Päivitetty 20.3.2015 SISÄLTÖ 1. LUKU ORGANISAATIO JA TOIMIELIMET 2 2. LUKU VALIOKUNNAT JA TYÖRYHMÄT SEKÄ LAJIASIANTUNTIJAT 3 3. LUKU ASIOIDEN KÄSITTELY JA RATKAISUVALTA

Lisätiedot

Kilpailusäännöt 2018

Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailukausi muuttuu Lex Laukkanen kymmenkunta muuta pienempää muutosta 1.1.8. Kilpailut Monikansallinen määritys jää kokonaan pois Kilpailukauden muutos - Laatinut

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

Pudasjärven kaupungin liikuntapalveluiden vuorojen jakoperiaatteet ja käyttöehdot alkaen

Pudasjärven kaupungin liikuntapalveluiden vuorojen jakoperiaatteet ja käyttöehdot alkaen Pudasjärven kaupungin liikuntapalveluiden vuorojen jakoperiaatteet ja käyttöehdot 1.5.2017 alkaen Liikuntafoorumin laatima Vuoronjakoperiaatteet Yleisperiaatteet ja hierarkia kausivuoroja jaettaessa 1.

Lisätiedot

Hakuaika on klo mennessä.

Hakuaika on klo mennessä. 1 2 Hakija täyttää hakemukseen seuraavat tiedot yhdistyksestä: yhdistyksen nimi, osoitetiedot, pankkitiedot, yhdistyksen rekisteröintipäivämäärä, kotipaikka sekä yhdistyksen toimivat alaosastot / -jaostot.

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup KILPAILUKUTSU Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup Ottelu Aika: Lauantaina 13.2.2016 Tampere Cup: E, D1, D2, B2, H, S30 SM-sarjat: kadetit C1 sekä junioreiden B1 ja senioreiden

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 00240 Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 Kilpailu Paikka KARATEN SUOMEN MESTARUUS KILPAILUT 1.4.2017 Tesoman palloiluhalli, Tesoman valtatie 46, 33310 Tampere Karttalinkki: Tesoman valtatie 46 Ajankohta Osallistumismaksut

Lisätiedot

Starttiraha aloittavalle yrittäjälle. Tilastoa starttirahapäätösten määristä seutukunnittain

Starttiraha aloittavalle yrittäjälle. Tilastoa starttirahapäätösten määristä seutukunnittain Starttiraha aloittavalle yrittäjälle Tilastoa starttirahapäätösten määristä seutukunnittain Jouni Korhonen, yrityspalvelut Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 Pohjois-pohjanmaan TE-toimisto Jouni Korhonen

Lisätiedot

Televisioitavien kisojen hakeminen vuodelle 2019

Televisioitavien kisojen hakeminen vuodelle 2019 Televisioitavien kisojen hakeminen vuodelle 2019 SUL julistaa haettavaksi vuodelle 2019 5 kpl GP-kilpailuja 2-3 kpl 1-2 lajin TV-kilpailua (karnevaalityyppinen) Tähtikisat striimattuna YLE-Areenassa GP-kisojen

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan.

Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan. Virallisten luokkien sääntötarkennukset Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan. Lindy Hop ja Rock n Roll tanssitaan järjestäjän valitsemaan

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot