Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä."

Transkriptio

1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa ja päivitetty voimistelu- ja tanssijaoston kesäkokouksessa Päivitetty Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä, muilta osin noudatetaan Suomen Voimisteluliiton voimassa olevia joukkuevoimistelun kilpailusääntöjä. 1. YLEISTÄ 1.1. Kilpailujen järjestäminen Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n voimistelu- ja tanssijaosto myöntää joukkuevoimistelun mestaruuskilpailujen järjestämisoikeuden sitä hakeneelle seuralle tai seurayhtymälle. Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä. Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa Kilpailukutsu Järjestävä seura julkaisee kilpailukutsun vähintään 10 viikkoa ennen kilpailuja TULnettilehdessä tai erillisessä tiedotteessa. Kilpailukutsussa tulee mainita: - järjestävän seuran tai seurayhtymän nimi - kilpailuaika ja paikka - kilpailusarjat - milloin ilmoittautumisaika päättyy - kenelle ilmoittautuminen lähetetään - osanottomaksu, mihin mennessä ja kenelle se suoritetaan - osallistujarajoitus sarjassa avoin kilpasarja yli 14 vuotiaat - sakko puuttuvasta tuomarista - kilpailualueen koko, lattiamateriaali ja väri - maininta mahdollisesta vakuutuksesta - puhelinnumerot, joista saa ennakkotietoja - kutsuun nettisivulinkki järjestävän seuran kisasivuille 1.3. Kilpailusarjat Voimassa olevien Suomen Voimisteluliiton sääntöjen mukaan. Sarja jossa alle 4 joukkuetta voidaan yhdistää lähimmän ikärajan kanssa samaan sarjaan.

2 1.4. Osanotto-oikeus TUL:n mestaruuskilpailuihin osallistuvien kilpailijoiden on oltava TUL:n seuran jäseniä. Mestaruussarjassa v ja kaikissa yli 12 v. sarjoissa järjestetään myös avoimet kilpailut. Järjestäjä voi rajoittaa kilpasarjojen yli 12 v avoimissa sarjoissa ulkopuolisten osallistujien määräksi enintään 15. Sopimalla asiasta voimistelu ja tanssijaoston kanssa 1.5. Ilmoittautuminen Joukkueen on ilmoittauduttava kilpailuun järjestäjien ilmoittamaan ajankohtaan mennessä. Ilmoittautuminen tehdään kirjallisena oheista lomaketta käyttäen tai nettiilmoittautumisena. Jälki-ilmoittautumisen takaraja on kaksi viikkoa ennen kisojen alkua. Jälki-ilmoittautuneiden suorituspaikka on sarjojensa ensimmäisenä. Jälki-ilmoittautuneilta peritään 50 % korotettu osallistumismaksu. Joukkue voi ilmoittautua joko kilpa- tai mestaruussarjaan. Joukkueen tekemä valinta Suomen Voimisteluliiton kilpailuissa ei rajoita sarjavalintaa TUL:n mestaruuskilpailuissa Ilmoittautumisen peruutus Mikäli joukkue peruuttaa osallistumisensa ennen ilmoittautumisajan päättymistä, palautetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Ilmoittautumisajan päätyttyä osallistumismaksua ei palauteta. Mikäli joukkue peruuttaa tehdyt majoitus- ja ruokailuvaraukset ennen viimeistä tilauspäivää, suoritetut maksut palautetaan kokonaisuudessaan. Sen jälkeen maksujen palautus on mahdollista vain lääkärintodistusta vastaan Osanoton varmistus Osanotto tulee varmistaa kilpailupaikalle saavuttaessa viimeistään yhtä (1) tuntia ennen sarjan alkukilpailun alkamista. Osallistuminen edellyttää joukkueen osanottomaksun suorittamista Kilpailujoukkue Noudatetaan voimassa olevia Suomen Voimisteluliiton kilpailusääntöjä. 2. ARVIOINTI 2.1. Tuomaristo TUL:n voimistelu- ja tanssijaosto valitsee tuomarit liiton mestaruuskilpailuihin. Tuomarivalinnoissa noudatetaan Suomen voimisteluliiton määrittelemiä tuomaripätevyyksiä Ennen kilpailuja TUL:n voimistelu- ja tanssijaosto järjestää valituille tuomareille tuomarikokouksen.

3 TUL:n voimistelu- ja tanssijaosto nimeää tuomarit sarjoihin ja nimeää ylituomarit. Tuomarit arvotaan tuomariryhmiin tuomarikokouksessa ennen alku- ja loppukilpailun alkua. Kilpailujoukkueen valmentaja ja ohjelman laatija eivät voi toimia tuomarina sarjassa, jossa hänen joukkueensa tai ohjelmansa kilpailee. Tuomaristo päättää, montako joukkuetta jatkaa loppukilpailuun Tuomarivelvoite Seurojen tulee ilmoittaa kilpailuihin tuomareita seuraavasti: 1-3 joukkuetta --> 1 tuomari, 4-6 joukkuetta --> 2 tuomaria, yli 6 joukkuetta --> 3 tuomaria Poikkeus: kilpailujen järjestävän seuran kohdalla voidaan velvoitteista tehdä poikkeus sopimalla asiasta voimistelu- ja tanssijaoston kanssa. Seuran ensimmäisenä osallistumisvuonna tuomarivelvoite ei ole voimassa Tuomariluokat : Ilmoitettavien tuomarien luokka on vähintään - alle 14 v sarjoihin luokka 2 - yli 14 v sarjoihin vaatimus on 1 luokka tuomaritaso Taitosarja ei ole kilpailusarja eikä velvoitetta ole Tuomarisakko Vuoden 2015 alusta -sakko 250,- / puuttuva tuomari Tuomarien nimet ilmoitetaan kilpailuihin ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoitus tuomareista tulee tehdä samaan päivään mennessä kuin joukkueidenkin ilmoittautuminen Tuomarisakon laskuttaa seuralta voimistelu- ja tanssijaosto 2.2. Jury TUL:n voimistelu- ja tanssijaosto voi tarvittaessa nimetä juryn valvomaan kilpailua Rajavalvojat Noudatetaan voimassa olevia Suomen Voimisteluliiton kilpailusääntöjä Arviointipisteet Noudatetaan voimassa olevia Suomen Voimisteluliiton kilpailusääntöjä.

4 3. KILPAILUJEN TEKNINEN TOTEUTUS 3.1. Alku- ja loppukilpailu sekä palkitseminen alle 12 v. Taitosarja Alle 12-vuotiaat esiintyvät piirin kilpailuissa sekä heillä on mahdollisuus esiintyä TUL:n joukkuevoimistelun vapaa- tai välinesarjojen mestaruuskilpailujen yhteydessä. Joukkueen suorituksesta annetaan kirjallinen palaute. Arvioinnissa käytetään TUL:n taitosarjan arviointilomakkeita Kaikki joukkueet palkitaan järjestäjän päättämällä mitalilla, joka ei kuitenkaan ole TUL:n mestaruusmitali. Sarjassa ei jaeta parhaan ohjelman palkintoa vuotiaat Sekä piirin että liiton kilpailuissa tässä sarjassa on yksi näyttö. Joukkueet sijoitetaan kategorioihin voimassa olevien Suomen Voimisteluliiton sääntöjen mukaan. Kaikki osallistujat palkitaan samanlaisin mitalein. Järjestävä seura vastaa mitalien hankkimisesta. Mitalit jaetaan kilpailevalle joukkueelle, valmentajalle ja koreografille (yhteensä enintään 15 mitalia) vuotiaat Keväällä kilpaillaan vapaaohjelmalla ja syksyllä välineellä Sekä piirin että liiton kilpailuissa tässä sarjassa on yksi näyttö. Joukkueet sijoitetaan kategorioihin voimassa olevien Suomen Voimisteluliiton sääntöjen mukaan. Pistetulokset tulevat julkisiksi aina joukkueen saavutettua 2.kategorian. Kategoriarajan 2 alle jäävät tulokset ilmoitetaan kategoriatuloksena Liiton kilpailuissa kolmelle parhaalle joukkueelle jaetaan kultainen TUL:n mestaruusmitali Piirin kilpailuissa kolmelle parhaalle jaetaan kultainen piirin mestaruusmitali vuotiaat Sarjassa kilpaillaan kilpa- ja mestaruussarjoissa. Arviointi ja palkitseminen Suomen Voimisteluliiton sääntöjen mukaan SM-ja kilpasarjoissa alku- ja loppukilpailut. SM-sarjassa joukkueet saavat pistetuloksen. Kilpasarjassa joukkueet sijoitetaan kategorioihin voimassa olevien Suomen Voimisteluliiton sääntöjen mukaan. Pistetulokset tulevat julkisiksi aina joukkueen saavutettua 2.kategorian. Kategorian 2 alle jäävät tulokset ilmoitetaan kategoriatuloksena Kummassakin sarjassa palkitaan kolme parasta loppukilpailun tulosten perusteella mestaruusmitaleilla (kulta, hopea, pronssi) Piirin kilpailuissa SM- ja kilpasarjoissa on yksi näyttö. SM-sarjassa jaetaan kolmelle parhaalle pistetuloksen perusteella mestaruusmitalit (kulta,hopea,pronssi) Kilpasarjoissa palkitaan kategoriatulosjärjestyksessä kolme parasta (kulta,hopea,pronssi)

5 Yli 14 v. sarjat Kilpailut järjestetään kilpa- ja SM-sarjoissa. Keväällä kilpaillaan vapaaohjelmalla ja syksyllä välineellä. Sm sarja yli 16 vuotiaat kilpailvat vapaaohjelmalla sekä keväällä että syksyllä. Liiton mestaruuskilpailujen yli 14 v sarjoissa järjestetään alku- ja loppukilpailu. Joukkueet arvioidaan voimassa olevien Suomen Voimisteluliiton sääntöjen mukaan ja kolmelle parhaalle jaetaan TUL:n mestaruusmitalit (kulta, hopea ja pronssi). Piirin kilpailuissa v. ja yli 16 vuotiaat. on yksi näyttö. Joukkueet arvioidaan voimassa olevien Suomen Voimisteluliiton sääntöjen mukaan ja kolmelle parhaalle jaetaan piirin mestaruusmitalit (kulta, hopea ja pronssi) Parhaan ohjelman palkinto Parhaan ohjelman palkinto luovutetaan kilpa- ja mestaruussarjoissa alkaen sarjasta 8-10 v (ei taitosarja alle 12 v) Sarjoissa yli 14 v. parhaanohjelman palkinto jaetaan kilpasarjoissa jokaisessa sarjassa, mutta mestaruussarjoissa jaetaan vain yksi parhaan ohjelman palkinto. Palkinnot hankkii järjestäjä. Tuomarit määrittelevät palkintojen saajat neuvottelemalla tai sijalukupisteet laskemalla Suora koreografian kopiointi voi aiheuttaa parhaan ohjelman palkinnon menettämisen myös jälkikäteen Suoritusjärjestys Järjestäjä arpoo alkukilpailun suoritusjärjestyksen ennen kilpailua. Loppukilpailun suoritusjärjestys arvotaan kilpailujen johtajan valvonnassa Mitalit Järjestäjä kustantaa mitalit. Sarjassa 8-10 v ja mestaruussarja, mitaleja jaetaan kilpailevalle kokoonpanolle enintään 15 mitalia / joukkue, joista 8 kaiverrettuina. Kilpasarjan mitalit ovat samat kuin mestaruusmitalit, mutta ne jaetaan kaivertamattomana. Sarjatiedot ilmoitetaan mitalin kääntöpuolella olevassa tarrassa. Järjestäjä hankkii avointen sarjojen mitalit (ei TUL:n mestaruusmitali) 3.4. Toimitsijat Järjestät varaavat kilpailuun riittävän määrän toimitsijoita eri tehtäviin. Näitä ovat mm. pistelasku, tulospalvelu, pöytäkirjojen kirjoitus, kuulutus, musiikinkäyttö, ajanotto, pistelähetit, tiedotus, joukkueiden ohjaaminen suorituspaikalle jne. (Katso TUL:n ohjeet kilpailujen järjestämisestä).

6 3.5. Tulokset ja pöytäkirjat Järjestäjän tulee hoitaa tulokset liiton tiedottajalle sekä omille nettisivuilleen mahdollisimman pian ja toimittaa pöytäkirjat TUL:n joukkuevoimistelusta vastaavalle henkilölle viimeistään kahden viikon kuluttua kilpailuista.

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2017 Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

Suomen Työväen Urheiluliitto ry

Suomen Työväen Urheiluliitto ry 1 Suomen Työväen Urheiluliitto ry TUL:n JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- ja VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT SARJAT YLI 25V ja YLI 35V Säännöt hyväksytty TUL:n voimistelu- ja tanssijaostossa 4.8.2016 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TUL 100 INTERNATIONAL SHOW COMPETITION ISC SÄÄNNÖT

TUL 100 INTERNATIONAL SHOW COMPETITION ISC SÄÄNNÖT TUL 100 INTERNATIONAL SHOW COMPETITION ISC SÄÄNNÖT 19.11.2018 1. YLEISTÄ Näillä säännöillä määritellään TUL:n 100-vuotisjuhlakilpailun International Show Competition (ISC) kilpailut. ISC on uudenlainen

Lisätiedot

JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE

JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 18.12.2018 1 / 10 JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE Alkuperäiset ohjeet Eila Uitto Päivitys Susanna Porola Voimassa 1.1.2019 alkaen 18.12.2018 2 / 10 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Kilpailujen

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE

OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE 22.2.2017 1 / 10 OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE Alkuperäiset ohjeet Eila Uitto Päivitys Sari Mustajärvi päivitetty 2017 22.2.2017 2 / 10 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Kilpailujen hakeminen...

Lisätiedot

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut.

Kilpailusuoritukset 70-99. Kilpailujen arvioitu päättymisaika klo 20.00. Lauantaina katselmussarja, 10-12v sekä muiden sarjojen alkukilpailut. TUL:n joukkuevoimistelun vapaasarjojen mestaruuskilpailut sekä avoimet kilpailut yli 12- vuotiaiden kilpa- ja mestaruussarjoissa 2.- 3.5.2015 Kiitos ilmoittautumisesta ja tervetuloa kilpailemaan Kotkaan!

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 27.5.2014 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 2 Uinnin mestaruuskilpailut 1 SUOMEN UIMALIITON MESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT 1 Mestaruuskilpailut uinnissa Mestaruuskilpailuja

Lisätiedot

OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE

OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE 1 / 10 OHJEITA JOUKKUEVOIMISTELUKILPAILUJEN JÄRJESTÄJILLE Alkuperäiset ohjeet Eila Uitto Päivitys Sari Mustajärvi 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kilpailujen hakeminen... 3 3. Järjestämismaksu...

Lisätiedot

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015)

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015) NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 (4.2.2015) Naisten ja tyttöjen SM-4-ottelu ja telinekohtainen SM-kilpailu Naisten ja tyttöjen JunnuGym ja joukkue-sm-kilpailut NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-4-OTTELU JA TELINEKOHTAINEN

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( )

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( ) NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 (24112011) Naisten ja tyttöjen SM-4-ottelu ja telinekohtainen SM-kilpailu Naisten ja tyttöjen junnu-gym ja joukkue-sm-kilpailut NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-4-OTTELU JA TELINEKOHTAINEN

Lisätiedot

JOUKKUEKILPAILUT. Kilpailujen säännöt

JOUKKUEKILPAILUT. Kilpailujen säännöt JOUKKUEKILPAILUT Kilpailujen säännöt International Taekwon-Do Federation All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Tekninen Valiokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti:

HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU Kaikissa luokissa henkilökohtaisia JunnuGym-pisteitä jaetaan 10 parhaalle seuraavasti: SÄÄNNÖT YLEISTÄ JunnuGym on luokkien 1-5 pojille tarkoitettu telinevoimistelun henkilökohtainen- ja seurakilpailu. JunnuGym muodostuu kevään ja syksyn luokkakilpailuista, joille Suomen Voimisteluliitto

Lisätiedot

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Maaliskuu/kesäkuu 2019 Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä. Kaikille

Lisätiedot

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v. 1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa. Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto Sivu 1(7) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2019 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Marjaana Risku 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

TANSSILLISEN VOIMISTELUN KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJE

TANSSILLISEN VOIMISTELUN KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJE TANSSILLISEN VOIMISTELUN KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJE Yleistä Hienoa, että järjestätte tanssillisen voimistelun kilpailun. Jotta kilpailu onnistuisi mahdollisimman hyvin, olemme tehneet tanssillisen voimistelun

Lisätiedot

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Maaliskuu 2019 Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä. Kaikille voimistelulajeille

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU

KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU KILPAILUN JÄRJESTÄMISOHJEET AKROBATIAVOIMISTELU Sanni Suominen 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. AKROBATIAVOIMISTELUSSA KILPAILEMINEN 3. KILPAILUN JÄRJESTÄMINEN 3.1 Kilpailun hakeminen 3.2 Kilpailukutsu

Lisätiedot

Voimistelu liikuttaa!

Voimistelu liikuttaa! Materiaalit löytyvät osoitteesta https://voimistelu.kuvat.fi/kuvat/ salasana: rv2018 Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Tarkennus aikataulutukseen 14.8.2019. Merkkien suoritukset (pronssi, hopea ja

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 3/2012 LAHTI 5.5.2012 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Taekwondo Lahti Ry järjestää liikesarjojen SM- liigan kolmannen

Lisätiedot

2014 Luokkajärjestelmäohje

2014 Luokkajärjestelmäohje 2014 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla http://www.voimistelu.fi/voimistelutoiminta/lajit/naisten_telinevoimistelu/kilpailujarjestelma/luokkakilpail

Lisätiedot

SUOMEN ILMAILULIITTO RY. Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt

SUOMEN ILMAILULIITTO RY. Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt SUOMEN ILMAILULIITTO RY Suomen mestaruuskilpailujen yleiset säännöt Hyväksytty Suomen Ilmailuliitto ry:n lajivaliokunnan kokouksessa 22.11.2006 1 SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN YLEISET SÄÄNNÖT Näitä sääntöjä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kotimaiset kilpailusäännöt https://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/maastohiihto/tdtoiminta/saannot/ 1.1.9.

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 00240 Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 Kilpailu Paikka KARATEN SUOMEN MESTARUUS KILPAILUT 1.4.2017 Tesoman palloiluhalli, Tesoman valtatie 46, 33310 Tampere Karttalinkki: Tesoman valtatie 46 Ajankohta Osallistumismaksut

Lisätiedot

KILPAILUHAKUKRITEERIT

KILPAILUHAKUKRITEERIT Anna Laukkanen 1 Johtokunta 15.4.2018 15.4.2018 1(7) 1. MIESTEN JA NAISTEN SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 1.1. Kilpailujen järjestäjä: 1.2. Paikkakunta: 1.3. Kilpailupaikka: - pistelaskukoneet (SNL) ja pistenäytöt

Lisätiedot

Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Ver 6.0. hyväksytty Ilmailuliiton lajivaliokunnan kokouksessa /km

Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Ver 6.0. hyväksytty Ilmailuliiton lajivaliokunnan kokouksessa /km Suomen Ilmailuliitto ry Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Ver 6.0. hyväksytty Ilmailuliiton lajivaliokunnan kokouksessa 29.11.2005/km SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN YLEISET SÄÄNNÖT Näitä sääntöjä

Lisätiedot

2013 Luokkajärjestelmäohje

2013 Luokkajärjestelmäohje Suomen Voimisteluliitto/ NTV TIEDOTE 10.4.2013 2013 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt

Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Päivitetty Suomen Ilmailuliitto ry:n lajivaliokunnan kokouksessa 21.8.2017. Voimaantulo 1.1.2018. Suomen Ilmailuliitto Finlands Flygförbund ry 1 SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPOOLO. Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.03.20029

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPOOLO. Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.03.20029 SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPOOLO Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.03.20029 SISÄLTÖ...2 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET...3 2 EDUSTUSMÄÄRÄYKSET...4 3 KILPAILUSARJAT...5 4 MESTARUUSKILPAILUT...6

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

Lohja Race

Lohja Race Lohja Race 2-3.9.2017 Järjestävä seura: Lohjan Purjehtijat Nuottatie 2 FIN-08100 Lohja (kilpailukeskus: Aurlahti, rantakenttä) E-jolla JunioriSM-kilpailu Zoom8-ranking Laser-ranking Lightning- ranking

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

HOI JEON MOO SOOL SM 2016

HOI JEON MOO SOOL SM 2016 HOI JEON MOO SOOL SM 2016 Kilpailukutsu Hoijeonmoosool SM 16 Tervetuloa Hoijeonmoosoolin suomenmestaruuskilpailuihin Lohjalle 10.12.2016! Toivotamme kaikki tervetulleiksi kisailemaan reippaalla mielellä!

Lisätiedot

Road Racing sarjasäännöt 1.3

Road Racing sarjasäännöt 1.3 Road Racing sarjasäännöt 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Kilpailun johto ja valvonta... 3 3. SM-sarjan kilpailut... 3 4. SM-sarjan ajettavat kilpailuluokat... 4 5. Sarjaan ilmoittautuminen...

Lisätiedot

Palokuntanuorten (2017)

Palokuntanuorten (2017) Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen järjestäminen (2017) Säännöt Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen säännöt löytyvät SPEKin palokuntanuorisotyön Materiaalia-sivulta Kilpailusääntöjä-otsikon

Lisätiedot

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT. Kanoottipujottelu ja koskisyöksy

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT. Kanoottipujottelu ja koskisyöksy SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT Kanoottipujottelu ja koskisyöksy Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.03.2009 2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ...2 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET...3 2 EDUSTUSMÄÄRÄYKSET...4 3 KILPAILUSARJAT...6

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Kilpailu IV / 2012 29.8.2012 HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT BOATERCROSS Vahvistettu hallituksen kokouksessa 20.3.2006 2 SISÄLTÖ 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 2 EDUSTUSMÄÄRÄYKSET... 4 3 KILPAILUSARJAT... 5 4 MESTARUUSKILPAILUT...

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT MARATONMELONTA

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT MARATONMELONTA SUOMEN KANOOTTILIITTO ry KILPAILUSÄÄNNÖT MARATONMELONTA Vahvistettu hallituksen kokouksessa 30.3.2009 2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ...2 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET...3 2 EDUSTUSMÄÄRÄYKSET...4 3 KILPAILUSARJAT...6 4 MESTARUUSKILPAILUT...6

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2017 POHJANTIEN KOULU, KUOPIO 8.4.2017 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO OPEN 2017 Kuopion Taekwondo ry järjestää

Lisätiedot

Lauantailenkki 07.06.2014

Lauantailenkki 07.06.2014 Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2/2013 KAMPPAILUAREENA 30.3.2013 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 Taekwondo Lahti ry järjestää liigakauden toisen

Lisätiedot

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus. 1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailujen säännöt

Taitaja9-kilpailujen säännöt Taitaja9-kilpailujen säännöt 1 Taitaja9-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT, hyväksytty 28.5.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 3 5.

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto ry. Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt

Suomen Ilmailuliitto ry. Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Suomen Ilmailuliitto ry Yleiset Suomen mestaruuskilpailujen säännöt Hyväksytty Suomen Ilmailuliitto ry:n lajivaliokunnan kokouksessa 29.11.2011 1(5) SUOMEN MESTARUUSKILPAILUJEN YLEISET SÄÄNNÖT Näitä sääntöjä

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

SM 2019 Suomen Oriental Moodo -liitto ry

SM 2019 Suomen Oriental Moodo -liitto ry HANMOODO SM 2019 Suomen Oriental Moodo -liitto ry Kilpailukutsu Han Moo Do SM 2019 Tervetuloa Han Moo Do suomenmestaruuskilpailuihin Karkkilaan 4.5.2019! Toivotamme kaikki tervetulleiksi kisailemaan reippaalla

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPURJEHDUS

SUOMEN KANOOTTILIITTO ry YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPURJEHDUS SUOMEN KANOOTTILIITTO ry YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT KANOOTTIPURJEHDUS Vahvistettu Suomen Kanoottiliiton hallituksessa 30.03.2009 SISÄLTÖ 1 YLEISETMÄÄRÄYKSET...2 2 EDUSTUSMÄÄRÄYKSET...3 3 KILPAILUSARJAT...4

Lisätiedot

TAEKWONDO LAHTI JUNIOR CHALLENGE

TAEKWONDO LAHTI JUNIOR CHALLENGE LA 20.9.2014 klo 11:00 KAMPPAILUAREENA, SUURMÄENKATU 4, LAHTI WWW.TAEKWONDOLAHTI.FI TAEKWONDO LAHTI 2014 KILPAILUKUTSU KYORUGI JUNIORIKILPAILUT Taekwondo Lahti ry järjestää Taekwondon ottelukilpailut kaikille

Lisätiedot

ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT Päivitetty idän / kaakon aluekokouksessa

ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT Päivitetty idän / kaakon aluekokouksessa ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT 2017-2018 Päivitetty 11.8.2017 idän / 18.8.2017 kaakon aluekokouksessa Aluesäännöt täydentävät STLL:n sääntökirjan sääntöjä. ISUSARJAT ISU-sarjojen kilpailut ovat itäisen

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON 1 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Vahvistettu Suomen melonta- ja soutuliiton hallituksessa 7.5.2012 SISÄLTÖ 2 1. Yleistä... 3 1.1. Sääntöjen pätemisjärjestys...

Lisätiedot

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014

Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Tapahtuma: Airisto Regatta 2014 Optimisti ranking Optimist Kadetti regatta Europe SM kilpailut Laser ranking 7 ja Finn ranking Järjestäjä: Date: 21 24.8.2014 KILPAILUKUTSU Turun Pursiseura (TPS), yhdessä

Lisätiedot

VÄLINEKILPAILUN SÄÄNNÖT RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty )

VÄLINEKILPAILUN SÄÄNNÖT RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty ) 1 1. YLEISTÄ: - Välinekilpailussa kilpaillaan välineohjelmilla. - Välinekilpailussa voi kilpailla Harrastelisenssillä. VÄLINEKILPAILUN SÄÄNNÖT RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty 31.1.2019) - Voimistelija

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä. KILPAILUKUTSU Europe -luokan karsintakilpailu 3/2018 ja Zoom8 ranking 2/2018 Tapahtuma: Europe Class Finlandin karsintakilpailu sekä Zoom8 rankingkilpailu. Tapahtuma on avoin kaikille Europe ja Zoom8 luokan

Lisätiedot

Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010

Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Yleistä Suomen Sotaveteraaniliiton kilpailutoimintaa johtaa liiton hallitus. Kilpailujen vastuullisina järjestäjinä toimivat sotaveteraanipiirit. Liiton

Lisätiedot

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita.

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita. KILPAILUOHJEET LAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia

Lisätiedot

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 2. Sisäsoudun kilpailuluokat ja sarjat 2.1. Suomen mestaruus eli SM- kilpailuluokan sarjat 2.2. Finnish Open-

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden

Lisätiedot

LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010

LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010 LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT RYTMINEN VOIMISTELU 2010 2 (13 ) LUOKKA- JA IKÄKAUSIKILPAILUT (LUOKAT I - M, YKSILÖT JA JOUK- KUEET, IKÄSARJAT 8-V. NAISTEN SARJA) Alla esitetään luokittain ja ikäkausittain

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

VÄLINEKILPAILUN OHJEET RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty )

VÄLINEKILPAILUN OHJEET RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty ) 1 VÄLINEKILPAILUN OHJEET RYTMINEN VOIMISTELU (Päivitetty 20.11.2016) 1. YLEISTÄ: - Välinekilpailussa kilpaillaan välineohjelmilla. - Voimistelija voi valita kilpaileeko yhdellä vai kahdella ohjelmalla

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT 1 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hyväksytty 1.4.2017 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Sääntöjen pätemisjärjestys... 3 1.2. Avoimet kilpailut... 3

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun tuomariohje

Joukkuevoimistelun tuomariohje Joukkuevoimistelun tuomariohje Tuomareille, valmentajille ja kilpailujärjestäjille Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tuomarien eettiset ohjeet... 2 3. Tuomarien esteettömyys... 3 4. Tuomarikoulutusjärjestelmä...

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Toimintakäsky II / 2011 18.2.2011 HELSINGIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI KEVÄTKILPAILUN

Lisätiedot

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015 Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Kilpailukutsu! 27.5.2018 sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Leiri on avoin kaikille, hinta 35 eur. Leirimainos ja ohjaajat ilmoitetaan myöhemmin. Aikataulu: Klo 10:00 16:00 Paikka: Korson Lumo, Urpiaisentie

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta

Lisätiedot

Rytmisen voimistelun lajikohtaiset kilpailuohjeet Voimassa 01/2019. Päivitetty

Rytmisen voimistelun lajikohtaiset kilpailuohjeet Voimassa 01/2019. Päivitetty Rytmisen voimistelun lajikohtaiset kilpailuohjeet Voimassa 01/2019. Päivitetty 27.8.2019 Luokkakilpailut Ikäkausikilpailut Välinekilpailut Duo/trio kilpailut Stara (RV kilpailujen yhteydessä järjestettävät,

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä)

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä) KILPAILUN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Kilpailupaikka 2. Kilpailusta tiedottaminen 3. Tuomareiden ja toimihenkilöiden varaaminen 4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua

Lisätiedot

LASKUVARJOURHEILUN TUNNELIKILPAILUJEN SM-SÄÄNNÖT 2015

LASKUVARJOURHEILUN TUNNELIKILPAILUJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 LASKUVARJOURHEILUN TUNNELIKILPAILUJEN SM-SÄÄNNÖT 2015 A. YLEISTÄ Nämä ovat ensimmäiset SM-säännöt tunnelikilpailuja varten. Nämä on tehty normaalien laskuvarjourheilun SMsääntöjen pohjalta, joten täällä

Lisätiedot