A R S I S b u l l e t i n 4/08 Vuonna 2008 myönnetyt apurahat, avustukset ja palkinnot Valtion taidetoimikunnat ja alueelliset taidetoimikunnat
ARSIS 4 2008 1 PÄÄKIRJOITUS 2 AKATEEMIKKO Aki Kaurismäestä taiteen akateemikko 3 TAITEILIJAPROFESSORIT Uudet taiteilijaprofessorit: Kersti Juva, Olavi Koponen ja Kenneth Kvarnström 4 Taiteilijaprofessorien virkaanastujaispuheet 7 Taiteen akateemikot ja taiteilijaprofessorit vetosivat taidekasvatuksen puolesta 8 Olli Jalonen ja Ralf Långbacka: Taiteen merkitys yhteiskunnassa Elina Brotherus : Green Lake 12 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA Taiteen valtionpalkinnot Taiteilija-apurahat Residenssiavustukset Mediataiteen avustukset Sirkustaiteen avustukset Monitaiteellisten hankkeiden avustukset Kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahat 17 ELOKUVATAIDETOIMIKUNTA Elokuvataiteen valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Alueellisten elokuvakeskusten toiminta-avustukset Elokuvakulttuurin tuki Elokuvalehtien valtionavustukset Elokuvan laatutuki Elokuvafestivaalien valtionavustukset 20 KIRJALLISUUSTOIMIKUNTA Kirjallisuuden valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Valtionavustukset kirjallisuuden alan projekteihin Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahat ARSIS 2008 25. vuosikerta/årgång Julkaisija/Utgivare: Taiteen keskustoimikunta / Centralkommissionen för konst Osoite/Adress: PL/PB 293 (Maneesikatu7/Manegegatan 7), 00171 Helsinki/Helsingfors Fax: (09) 1607 7060 www.taiteenkeskustoimikunta.fi -> Julkaisut Tilaukset/Prenumerationer: tktinfo@minedu.fi Päätoimittaja/Chefredaktör: Hannu Saha Toimitussihteeri/Redaktionssekreterare: Paula Haikarainen; Anna-Leena Laurila, (09) 1607 7063, anna-leena.laurila@minedu.fi Ulkoasu/Layout: Leena Neuvonen Kansi/Pärm: Elina Brotherus Painatus/Tryck: Yliopistopaino, Helsinki/Helsingfors 2009 ISSN 0780-9859 Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen / Medlem av Kultur-, opinions- och vetenskapstidskrifternas förbund Kultti rf 29 KUVATAIDETOIMIKUNTA Kuvataiteen valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Avustukset kuvataiteen näyttelytoimintaan Avustukset kuvataiteen ateljee- ja työpajatoimintaan Avustukset kuvataiteilijoiden julkaisuihin Kuvataiteen näyttöapurahat 34 LASTENKULTTUURI Lastenkulttuurin valtionpalkinto Lastenkulttuurin kohdeapurahat Lastenkulttuurin erityisavustukset 38 MUOTOILUTOIMIKUNTA Muotoilun valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Muotoilun projektituet 41 NÄYTTÄMÖTAIDETOIMIKUNTA Näyttämötaiteen valtionpalkinto Taiteilija-apurahat
Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki Rahoituslain ulkopuolisten ammatillisten teattereiden avustukset Valtionavustukset lyhytaikaisiin ammattiteatterituotantoihin ja taiteilijavierailuihin 46 RAKENNUSTAIDETOIMIKUNTA Rakennustaiteen valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Valtionavustukset rakennustaiteen edistämiseen 49 SÄVELTAIDETOIMIKUNTA Säveltaiteen valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Avustukset sävellystilauksiin Avustukset konserttitoiminnan edistämiseen Avustukset oopperayhdistyksille Avustukset musiikkikilpailujen Avustukset musiikkileirien ja mestarikurssien Rahoituslain ulkopuolisten orkestereiden ja yhtyeiden toiminta-avustukset Säveltaiteen kirjastoapurahat ja -avustukset 54 TANSSITAIDETOIMIKUNTA Tanssitaiteen valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Avustukset tanssitaiteen produktioihin Rahoituslain ulkopuolisten tanssiteattereiden ja -ryhmien avustukset Avustukset tanssikulttuurin edistämiseen 57 VALOKUVATAIDETOIMIKUNTA Valokuvataiteen valtionpalkinto Taiteilija-apurahat Valokuvajulkaisujen laatutuki Valokuvaproduktioiden tuotantotuki Alueellisten valokuvakeskusten toiminta-avustukset 60 ETELÄ-SAVON TAIDETOIMIKUNTA 63 HÄMEEN TAIDETOIMIKUNTA 66 KAAKKOIS-SUOMEN TAIDETOIMIKUNTA 72 KESKI-SUOMEN TAIDETOIMIKUNTA 75 LAPIN TAIDETOIMIKUNTA 78 OULUN LÄÄNIN TAIDETOIMIKUNTA 81 PIRKANMAAN TAIDETOIMIKUNTA 84 POHJANMAAN TAIDETOIMIKUNTA 87 POHJOIS-KARJALAN TAIDETOIMIKUNTA 89 POHJOIS-SAVON TAIDETOIMIKUNTA 92 SATAKUNNAN TAIDETOIMIKUNTA 95 UUDENMAAN TAIDETOIMIKUNTA 99 VARSINAIS-SUOMEN TAIDETOIMIKUNTA 103 Julkaisut 2008 104 Svensk resumé Vuosi 2008 päätöksinä Arsiksen vuoden 2008 viimeinen numero kirjaa koko vuoden apuraha- ja avustuspäätökset. Nyt kolmatta kertaa julkaistavassa vuosipäätösnumerossa ovat ensimmäistä kertaa mukana myös alueellisten taidetoimikuntien päätökset. Vuoden tilinpäätös on siis ensi kerran todellinen kokonaiskuva menneen vuoden määrärahapäätöksistä. Osin alueellisten toimikuntien päätökset ovat edellisen vuoden ajalta, koska yhtenäiseen päätösaikatauluun ei vielä pyritty. Joka tapauksessa vuoden alusta toteutettu hallinnollinen yhteisyys ulottuu nyt tälläkin tavalla toimintaan. Numero on erityisesti historiankirjoitusta ja tulevaa tutkimusta varten, koska päätökset ovat olleet tiedossa jo muita ja nopeampia reittejä apurahojen ja avustusten saajilla, eri tiedotusvälineissä sekä Taiteen keskustoimikunnan internetsivuilla. Vuosi 2008 oli toimikuntiemme 40-vuotisen toiminnan juhlavuosi. Siitä on enemmän toisaalla: juhlakirjassa ja Arsiksemme teemanumerossa 3/2008. Myös erinomaisesti onnistuneet juhlaseminaari ja 40-vuotisjuhla jäivät pysyvästi mieliimme. Juhlavuoteen mahtui monia hienoja taiteenedistämisen saavutuksia: apurahojen eläke- ja sosiaaliturvauudistus oli niistä tärkeimpiä, samoin kuin työskentelyapurahojen määrän nouseminen 50:llä. Nämä antavat hyviä lupauksia taiteenedistämisen tulevaisuuteen, sillä onnistumisten kautta on helpompi päästä uusiin onnistumisiin. Juhlavuosi jää myös oman puheenjohtajakauteni viimeiseksi. Voin lopettaa viisivuotisen kauteni Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana tyytyväisenä ja tätä luettaessa olen jo siirtynyt Sibelius-Akatemiaan kansanmusiikin professoriksi. Viiden vuoden ajan olen saanut tehdä yhteistyötä kanssanne taiteenedistämisen ja kulttuuripolitiikan asioissa. Yhteistyö taiteen eri alueiden yksilöiden ja yhteisöjen kanssa on näinä vuosina sujunut innostuneessa ilmapiirissä, yhtäläisin kulttuuri- ja taidepoliittisin tavoittein. Kiitän teitä menneistä vuosista ja toivon yhteistyömme kulttuuripolitiikankin alueella jatkuvan. Oma näkökulmanikin on uusi, kun olen taas siirtynyt toimijapuolelle. Kiitoksin, Hannu Saha
A R S I S 4 / 0 8 2 akateemikko Taiteen akateemikko Aki Kaurismäki. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto Aki Kaurismäen elokuvasta Varjoja paratiisissa. Kuva: Malla Hukkanen Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäestä taiteen akateemikko Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt Taiteen keskustoimikunnan esityksestä taiteen akateemikon arvonimen elokuvaohjaaja Aki Kaurismäelle. Presidentti Halonen luovutti arvonimikirjan Kaurismäelle Helsingissä perjantaina 23. toukokuuta. Taiteen akateemikon arvonimi myönnetään tunnustuksena erittäin ansioituneelle taiteenharjoittajalle. Arvonimi voi samanaikaisesti olla enintään kahdeksalla taiteilijalla. Taiteen keskustoimikunta teki esityksen uuden akateemikon arvonimen myöntämisestä akateemikko Rauni Mollbergin kuoltua. Muut taiteen akateemikot ovat taidegraafikko Outi Heiskanen, arkkitehti Juha Leiviskä, teatteriohjaaja Ralf Långbacka, kirjailija Veijo Meri, kapellimestari Jorma Panula sekä tekstiili- ja muotitaiteilija Vuokko Nurmesniemi. Esitystään Taiteen keskustoimikunta perustelee seuraavasti: Taiteen akateemikon tulee olla erityisen ansioitunut taiteenharjoittaja. Aki Kaurismäkeen tämä kuvaus sopii harvinaisen hyvin. Hänen elokuvataiteilijauransa on ollut alusta lähtien johdonmukainen ja kunnianhimoinen. Hyvänä esimerkkinä on esikoisohjaus, joka perustuu Dostojevskin teokseen Rikos ja rangaistus. Ensimmäisestä ohjauksestaan lähtien Aki Kaurismäellä on ollut oma, tunnistettava elokuvallinen tyylinsä. Olennaista tässä minimalistiseksikin luonnehdittavassa tyylissä on sen sitominen Suomeen ja suomalaisuuteen. Aki Kaurismäen työläistrilogia ja Suomi-trilogia kertovat Suomesta aivan uudella, karhealla ja pelkistetyllä tavalla. Kun taiteilijan kädenjälki ei tarkkaan toista arkitodellisuutta, työt herättävät usein ihmetystä, vastarintaakin. Uutta luovalla taiteilijalla ei ole helppoa missään, ja vasta ulkomailla hankitun maineensa kautta Aki Kaurismäki on saavuttanut tunnustusta myös Suomessa. Viimeistään hänen elokuvansa Mies vailla menneisyyttä saama palkinto Cannesin elokuvajuhlilla ja parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarpalkintoehdokkuus vakiinnuttivat hänen asemansa yhtenä aikamme merkittävimmistä elokuvaohjaajista. Aki Kaurismäki on harvoja suomalaisia taiteilijoita, jonka erityinen tyyli tunnetaan maailmanlaajuisesti. Sukunimestä on muodostunut lähes adjektiivi kuvaamaan muidenkin kuin Aki Kaurismäen elokuvallista tyyliä. Ei ole epäilystäkään, että Aki Kaurismäki on kansainvälisesti tunnetuin elokuvantekijämme. Hänen merkityksensä tienavaajana suomalaiselle elokuvalle ja muullekin taiteelle on merkityksellistä ja pitkävaikutteista. Aki Kaurismäki ei ole vain elokuvaohjaaja, hän on vaikuttanut maamme elokuvakulttuurin kehitykseen laajemminkin. Hänen aloitteestaan Suomeen on tuotu lukuisasti merkittäviä elokuvia elokuvateatterilevitykseen ja viime vuosina hän on syystäkin kiinnittänyt huomiota elokuvan klassikoiden saatavuuteen ja esitysmahdollisuuksiin. Elokuvakulttuurin saralla Sodankylän elokuvajuhlat, jota Kaurismäki oli perustamassa, on merkittävä vuosittainen tapahtuma, joka sekin tunnetaan kansainvälisten elokuvajuhlien joukossa erityisenä, eksoottisena ja rentona festivaalina. Aki Kaurismäki on maailmalla tunnettu suomalaisena elokuvantekijänä, joka kansainvälisestä urastaan huolimatta on elokuviensa kautta ja muutoinkin vakaasti kiinnittynyt suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuurielämään.
taiteilijaprofessorit Taiteen keskustoimikunta nimitti kolmeen syyskuun alussa vapautuneeseen taiteilijaprofessorin virkaan suomentaja Kersti Juvan, arkkitehti Olavi Koposen ja koreografi Kenneth Kvarnströmin. Taiteilijaprofessoreiden viisivuotiset toimikaudet alkoivat 1.9.2008. Kersti Juva, Olavi Koponen ja Kenneth Kvarnström taiteilijaprofessoreiksi Taiteilijaprofessorin virkaan nimitettävältä edellytetään, että häntä voidaan aikaisemman toimintansa perusteella pitää erityisen etevänä taiteenharjoittajana. Taiteen keskustoimikunta tekee nimityksen valtion taidetoimikuntien esittämistä henkilöistä. Taiteilijaprofessorin virkoja on yhteensä yksitoista, joista vapautuivat kirjailija Risto Ahdin, arkkitehti Mikko Heikkisen sekä tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken professuurit. Taiteen keskustoimikunta perustelee nimityksiä muun muassa seuraavasti: Kersti Juva (s. 1948) on yli 35-vuotisen uransa aikana osoittanut monipuolisen lahjakkuutensa kaunokirjallisuuden klassikoiden suomentajana Milnen Nalle Puhista Tolkienin Sormusten herra -trilogian kautta Dickensiin ja Laurence Sternen Tristram Shandyyn, 1700-luvulla kirjoitettuun modernin romaanikirjallisuuden kulmakiveen. Klassikkojen lisäksi Juva on suomentanut lukuisia nykyromaaneja, kymmeniä jaksoja Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjaa ja useita näytelmiä. Juvan suomennostyölle on ominaista jatkuva uudistuminen. Tekstistä riippuen hän osaa olla riemastuttava ja kekseliäs, tarvittaessa myös lyyrinen ja herkkä. Käännöstyönsä ohella Kersti Juva on toiminut aktiivisesti suomentamisen opettajana ja on suosittu luennoitsija. Nuorempien suomentajapolvien keskuudessa Juvaa kunnioitetaan suurena innostajana ja esikuvana. Arkkitehti (SAFA) Olavi Koponen (s. 1951) on suomalaisessa ammattikunnassaan valtavirrasta poikkeava suunnittelija. Hän on opiskellut yhteiskuntatieteitä Moskovassa ja valmistunut Tampereen teknillisestä yliopistosta arkkitehdiksi vuonna 1993. Oma suunnittelutoimisto hänellä on ollut yli 20 vuoden ajan. Hänen töitään on julkaistu ainakin 24 maassa ja esitelty muun muassa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa ja Milanon Triennalessa. Koposen suunnittelemat rakennukset ovat etupäässä yksityistaloja tai kesähuviloita. Espoon asuntomessuille 2006 hän suunnitteli perheelleen ja toimistolleen omaperäisen Kotilon. Koponen on säilyttänyt kriittisen otteen rakentamisen prosesseihin, luonut ekologisen ja kierrätysmateriaaleja suosivan omintakeisen arkkitehtuurikielen ja on samalla kyennyt haastamaan sekä asukkaiden että oman ammattikuntansa arvomaailman. Kenneth Kvarnström (s. 1963) on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia koreografeja ja vaikuttanut merkittävästi suomalaisen nykytanssin kehitykseen 1990-luvulta alkaen. Hänen koreografioissaan yhdistyvät fyysisesti ja teknisesti vaativa liikeilmaisu tarkoin harkittuun visuaalisuuteen. Johdettuaan Pohjoismaiden merkittävintä tanssinäyttämöä Dansens Husia Tukholmassa 2004 2007 Kvarnström on palannut jälleen koreografin työhön. Hän toimii tällä hetkellä myös Helsingin Juhlaviikkojen taiteellisena neuvonantajana. Kvarnströmin koreografiasta teoksessa no-no on tullut yksi suomalaisen nykytanssin harvoista klassikoista. Keväällä 2008 Helsinki Dance Companyn esittämän, jo vuonna 1996 ensiesityksensä saaneen teoksen liikemateriaali puhuttelee yhä, ja musiikin viittaukset Pohjois-Afrikkaan sekä Lähi-itään tekevät teoksesta uudella tavalla ajankohtaisen. 3A R S I S 4 / 0 8 Kersti Juva, Olavi Koponen ja Kenneth Kvarnström. STT Info Kuva/Johanna Viljakainen
A R S I S 4 / 0 8 4 TAITEILIJAPROFESSOREIDEN VIRKAANASTUJAISET 22.10.2008 taiteilijaprofessorit KERSTI JUVA Totuuden talkoot Kaikki tietävät että kääntäminen on mahdotonta. Käännös ei voi vastata alkutekstiä. Käännös on aina väännös, suomennos jos ei sumennos niin ainakin somennus. Käännetty kirja on kuin väärä raha, se muistuttaa alkuperäistä mutta ei ole se. En kannata salaliittoteorioita. En usko että kääntäjän nimen kätkeminen pienellä präntillä jonnekin tittelilehden kääntöpuolelle, jonne se oli tapana painaa kun aloitin suomentamisen, tai kokonaan pois jättäminen, mikä oli tavallista sata vuotta sitten, perustuu haluun vainota kääntäjiä. Se perustuu siihen näkemykseen, että käännös on huonompi laitos alkuteoksesta, vajaa, vinksahtanut, pilallinen. Viisainta siis häivyttää kääntäjän osuus mahdollisimman näkymättömäksi ja luoda illuusio, että lukijalla on kädessään alkuteos. Tältä pohjalta ei taidetta tehdä. Sen ymmärsi yksi maamme tuotteliaimmista suomentajista, Lea Karvonen, joka syntyi samana vuonna kuin minä. Nimi näet kätkee taakseen parikymmentä kirjailijaa, toimittajaa ja kirjallisuuden moniottelijaa, jotka eivät halunneet tahria hyvää nimeään suomentajana. Liioittelin. Syy salanimeen ei useimmissa tapauksissa ollut suomentajan työn halveksunta vaan kirjojen laatu ja aihepiiri: 25 Netta Muskettin ja 24 Enid Blytonin kirjaa, kaksi sukupuolielämän opasta, pino teoksia, joiden päähenkilöillä on sellaisia nimiä kuin Angelika, Camilla, Catherine, Christina, Cilla, Kitty, Helena, Lorena tai Ursula, tai Rakettinorsu Dumbo, Bingo, sirkuskarhu tai meidän Mirri. Jotain kuitenkin kertooo se, että Lea Karvosen viimeinen suomennos ilmestyi vuonna 2000. Risto Varteva teki Lea Karvosesta Helsingin Sanomiin 50-vuotishaastattelun joulukuussa 1998, jossa haastateltava kertoo: On minulta usein kysytty, koska oikein kirjoitan oman kirjan. Tätä on minultakin kysytty useammin kuin kerran, mutta en muista kuulleeni sitä enää tällä vuosituhannella. Minulle suomentaminen on ainoa mahdollisuus ilmaista itseäni taiteilijana. Siinä ei ole mitään toissijaista, turhautunutta eikä vajaata. Kersti Juva. STT Info Kuva /Johanna Viljakainen Uskon että ihmisten välisessä kommunikaatiossa on perimmiltään kysymys totuuden hahmottamisesta. Tähän käsitykseen olen hakenut apua Hans Georg Gadamerilta. Puheaktissa on kaksi osapuolta, puhuja ja kuulija, ja vasta kun kuulija on ymmärtänyt (mieluiten oikein) mitä puhuja on sanonut, kommunikaatio toteutuu. Kaunokirjallinen teos hakee ihmistä sanoakseen hänelle jotakin ja se jokin aktualisoituu vasta kun kirja ja lukija kohtaavat toisensa. Erityisesti minua miellyttää Gadamerin näkemys että kommunikaatiolla on taipumus onnistua, hyvällä tahdolla kuulija ottaa selvän vaikeastakin viestistä. Joensuun kirjallisuuspäivillä kuukausi sitten professori Arto Haapala puhui otsikolla Jos taide onkin totta ja osui minusta asian ytimeen puhuessaan kirjallisuuden luonteesta. Hän sanoi jotenkin näin: hyvä kirjallisuus on aina jollakin tavalla totta, sillä se antaa meille uskottavan kuvan jostakin inhimillisen todellisuuden puolesta. Hyvä kirjallisuus käsittelee inhimillisesti relevantteja ja merkityksellisiä teemoja, joista osa liittyy ajankohtaisiin kysymyksiin, osa ylipäätään ihmisenä olemiseen (rakkaus, hyvä ja pahan problematiikka, valta ja vallankäyttö, kuolema). Kirjallinen teos pyrkii henkilökohtaiseen kosketukseen lukijan kanssa sanoakseen jotakin. Kirjallisuudessa on kysymys jonkinlaisista totuuden ymmärtämisen ja ilmaisemisen talkoista, jossa osallisena ovat sekä kirjoittaja että lukija. Sanottava on tietenkin kiinni sanoissa, se ei ole niiden takana eikä alla, eikä sitä voi irrottaa selitykseksi, mutta uskon että se voidaan siirtää toisiksi sanoiksi toiselle kielelle. Kirjailija voi kääntäjän avulla löytää lukijan, joka ei osaa hänen kieltään. Jos näin on, kääntäminen on paitsi mahdollista, myös välttämätöntä. Professori-isäni olisi tänään minusta ylpeä. Isän kunniaksi lyödyssä mitalissa on hänen mottonsa: magis amica veritas, suuri totuuden ystävä. Hän toteutti mottoaan pappina, poliitikkona ja tiedemiehenä, minä yritän samaa taiteen alalla. Lukemisen onneen tutustuin jo varhain, opittuani lukemaan sujuvasti ryhdyin ahmimaan kotoa löytyviä kirjoja ja vaatimaan kirjoja lahjaksi joka jouluksi ja syntymäpäiväksi. Olin ehkä 9-vuotias kun lastenhoitajamme vei minut kirjastoon. Tuijotin mykistyneenä hyllyrivejä: näin paljon kirjoja, näin paljon maailmoita joihin upota! Kirjoittaminen alkoi kiinnostaa lukiossa. Meillä oli Kallion Yhteiskoulussa karismaattinen suomenopettaja Viljo Tervonen. Olin yhtä hullaantunut kieliopista kuin kirjallisuudesta ja odotin kiihkeästi, mitä Ville sanoisi aineistani. Sitten törmäsin ongelmaan. Minulla oli kirjoittamisen pakko mutta ei sanottavaa. En osaa kuvitella, pää ei tuota minkäänlaisia tarinoita, kohtaloita, henkilöitä. Kaiken kukkuraksi olen huono havainnoitsija enkä hallitse pitkiä ajatusketjuja. Näen yhden asian kerrallaan, keskityn siihen ja kaikki muu katoaa sumuun. Aloin opiskella suomen kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.yliopiston kuppilassa tutustuin Kristiina Rikmaniin, joka vei minut Eila Pennasen suomentamiskurssille. Olin 22-vuotias. Kaikki loksahti
paikoilleen. On olemassa taiteenlaji joka vastaa minun lahjojani. On olemassa tapa lukea ja kirjoittaa yhtaikaa. Ei tarvitse olla omaa sanottavaa, pääsen mukaan näihin talkoisiin sekä lukijana että kirjoittajana sanomalla sen, mitä muut ovat jo sanoneet toisella kielellä. Olin lukenut koulussa pitkän englannin, koska latinaa ei Suomessa opetettu tytöille pitkänä kielenä. Näin perästäpäin katsoen se lienee ollut onni. Ryhdyin opiskelemaan yliopistossa englantia, huomasin että kieltä on erittäin vaikea ymmärtää ilman yhteisöään ja aloin viettää yhä pitempiä aikoja Britanniassa. Mielikuvituksen puute koituikin eduksi: koska en osaa kuvitella, en pane omiani, ja uppoan kirjan maailmaan. Havaintokyvyn heikkouskin kääntyy voitoksi: koska en näe puita, huomaan metsän. Ja liian analyyttinen ajattelu on suomentamisessa vain haitaksi, vaistonvaraisesti ja alitajuisesti on mahdollista hahmottaa laajemmin. Suomentamista voisi kuvata jotenkin näin: pukeudun alkutekstiin ja alan matkia kirjailijan liikkeitä suomeksi. Kun on sanottavaa, sanat löytyvät. Instrumenttini on suomen kieli ja kielessä minua kiinnostaa se, miten sillä ilmaistaan merkityksiä. Minulla on se vakaa käsitys, että myös sellaiset kielen piirteet, joita kutsutaan tyylillisiksi kuten sävyt, rytmi ja rekisteri, kantavat merkitystä. Huono käännös suoltaa sanoja merkityksen vierestä, enemmän tai vähemmän ohi, ja lukijalta vaaditaan huikea määrä hyvää tahtoa ja arvailua. Hyvä käännös on yksi linkki totuuden talkoissa. OLAVI KOPONEN: Kohtaamisen taidetta Maailma on toisaalta aina sama, mutta toisaalta aina eri. Siksi meidän tulee tarkastella tätä samaa aina uudessa, oman aikamme valossa. Uudet näkökulmat todellisuuteen tuottavat päivitettyä tietoa meistä, meitä ympäröivästä ja näiden suhteesta. Arkkitehtuuri on väistymisen taidetta. Arkkitehtuurin ei tulisi olla väline ihmisen vieraannuttamisessa. Se on taitoa palauttaa tai luoda ihmisen ja ympäristön, ihmisen sisäisen maailman ja ulkoisen todellisuuden yhteys. Se tekee tämän luomalla puitteet sosiaaliselle tapahtumalle. Arkkitehtuuri voi tehdä sen kahdella tavalla: joko olemalla itsessään aktiivinen osa tuota tapahtumaa, kuten Pekingin Linnunpesä, tai muodostamalla väistyvän kehyksen ihmisen ja luonnon kohtaamiselle. Se on kuin sormi, joka osoittaa muurahaista maassa. Tässä on kyse samasta, mistä taiteessa on aina kyse: ihmisten koskettamisesta tunteiden tasolla, mahdollisuudesta tarjota ihmisille kokemus. Luulen, ettei arkkitehdin tulisi olla tässä tapahtumassa tunkeilija. Hänen tulisi olla läsnä. Arkkitehtuurin luonne on riippumaton mittakaavasta tai ohjelmasta : lopulta kohdataan yksittäinen ihminen. Se miten yksittäinen ihminen kohdataan, millainen paikka on luotu, määrittää arkkitehtuurin laadun. Näin on mittakaavasta ja kaikesta muusta riippumatta. Onnistuminen edellyttää heittäytymistä tilanteeseen ihmisenä ja siten voi saavuttaa kontaktin käyttäjään. Tämä on arkkitehtuurin sisältö. Sen tehtävänä on tuoda rakentamiseen humaani taso ja näkökulma. Sillä ylitetään arkipäivän trivialiteetit. Jos arkkitehti ei huolehdi tästä perustehtävästään, tulos on vieraantunut, kylmä. Arkkitehtuurin muoto on hyvin aikaansa sidottu. Merkittävä vaikutus on myös arkkitehtuurin sisäisillä referensseillä. Minä näkisin arkkitehtuurin lopputuloksen enemmän kokonaisena mielentilana, atmosfäärinä, jossa detaljeilla ei ole itsenäistä asemaa. Rakenteen tai tekstuurin ratkaiseminen tavoiteltavasta atmosfääristä käsin luo mahdollisuuden hyvinkin monimutkaiseen koherenssiin. Sama asennoituminen antaa vapaat kädet tilallisen hahmon ja puhuttelevan muodon kehittelyyn. Koska maailman pysyvä olotila on muutos, kaikkien käytäntöjen elinkyvyn säilyttäminen edellyttää uudistavien, nykyiset konventiot kyseenalaistavien näkökulmien tunnistamista ja rohkaisemista. Kun paneudutaan asioiden sisältöön ohi arkipäivän rajoitetun näkökulman, löydetään uusia teitä. Tässä julkisilla yhteisöillä tulisi olla esimerkkiä antava rooli. Olavi Koponen. STT Info Kuva/Johanna Viljakainen Arkkitehti Olavi Koposen suunnittelema Kotilo-talo asuntomessuilla Espoon Kauklahdessa heinäkuussa 2006. Kuva: Lehtikuva / Raisa Kaarto 5A R S I S 4 / 0 8 Hyvät kuulijat. Tahdon kiittää siitä luottamuksesta suomentamiseen taiteellisena työnä, josta saamani nimitys on osoitus. Seuraavien viiden vuoden aikana toivon voivani suomentaa hyviä kirjoja hyvin. Lisäksi aion, sikäli kuin tilaisuuksia tarjoutuu, jatkaa opetustyötäni. Kolmas sarka, jonka kyntämisen olen jo aloittanut, on suomentamisesta kirjoittaminen. Jos vain maltan hellittää käännöstyöstä, tahtoisin lukea mitä muut ovat aiheesta kirjoittaneet, koota omia ajatuksiani ja katsoa, syntyisikö siitä jotakin hyödyllistä sanottavaa.
A R S I S 4 / 0 8 6 taiteilijaprofessorit Tanssija Unto Nuora esiintyy teoksessa nono Helsingin Kaupunginteatterissa huhtikuussa 2008. Kuva: Stefan Bremer KENNETH KVARNSTRÖM: Tanssin strategiatyö on alkanut Strategiatyössä tarkastellaan useita tanssin osa-alueita, kuten tanssin tuotantotoimintaa, aluekeskusten roolia, kansainvälisyyteen ja vientiin liittyviä kysymyksiä, tanssitaiteilijan työtä ja ammattikuvaa, alan tutkimusta sekä tanssin harrastustoimintaa, soveltavaa käyttöä ja tanssin asemaa kouluissa. Hyvä niin. Raportti valmistuu lokakuussa ensi vuonna. Pitää kuitenkin muistaa, että nykytanssi Suomessa on nuori taidelaji ilman suuria ja tärkeitä struktuureja esimerkiksi tuottamiseen ja kiertuetoimintaan. Kenneth Kvarnström. STT Info Kuva /Johanna Viljakainen Nyt olisi oiva tilaisuus kehittää työtapoja sekä etsiä uusia ja moderneja menetelmiä uuden infrastruktuurin kehittämiseen. En puhu ainoastaan rahasta, vaan myös ymmärryksestä ja kiinnostavuudesta. Ruotsalainen sana tillgänglighet on ollut minulle hyvin tärkeä. Tämä sana, joka suomeksi on saavuttavuus/ saavutettavuus/saatavissa, on avainsana tanssin kehittämiseen ja sen ymmärtämiseen. Minulla on ollut mahdollisuus neljän vuoden aikana kehittää tanssin eri struktuureja, muun muassa kiertuetoimintaa ja yleisökasvatusta. Olen voinut esittää erilaisia ja erimuotoisia tanssiesityksiä suurelle yleisölle. Periaatteena on ollut, että joka toinen viikko on yksi uusi esitys. Dansens Hus -teatterin yleisökapasiteetti on vähän yli 800. En siis enää hyväksy, että nykytanssin sanotaan suuntautuvan ainoastaan pienelle yleisölle ja että sen ilmapiiri on elitististä. Tosin onhan tämäkin totta, mutta se on totuus myös kaikissa muissa taidelajeissa. Tillgänglighet! Tekemällä pitkäjänteistä työtä pystytään kehittämään yleisön ymmärrystä. Sitä mukaa kun yleisöllä on mahdollisuus seurata monenlaisia ja useimmiten haastaviakin esityksiä säännöllisesti, yleisön kiinnostus kasvaa ja kehittyy samalla myös vaatimukset. Tanssiyleisö on ihan tavallinen joukko ihmisiä, joukossa on niin vanhempia rouvia kuin nuorempia miehiä, keski-ikä on useimmiten 25 30 vuotta. Kaikkea löytyy. Teatterinjohtajat ovat kateellisia Dansens Husin yleisöstruktuurista, sillä se on aika harvinainen, ikärakenne on rajaton. Pitää kuitenkin muistaa, että tätä työtä on tehty ainakin 15 vuotta. Yksi pääskynen ei kesää tee, vai kuinka se sanonta meni. Niin on tanssin puolellakin. Yksi tanssiesitys per vuosi ei kasvata yleisön ymmärrystä tai volyymia. Onko sitten hankittava Tanssintalo Suomeen? Se olisi yksi varteenotettava uusi alku, mutta eihän aina tarvitse tehdä niin kuin Ruotsissa. Tanssitaloja löytyy myös Norjasta, Tanskasta ja melkein joka maasta Euroopassa. Tans-
sitaloja on monensorttisia, ja se on uusi tapa kerätä tanssin eri struktuureja yhden katon alle. Vanhin tanssitalo on The Place Lontoossa, toiseksi vanhin ja suurin on Dansens Hus Tukholmassa, uusin on Tanssin talo Norjassa. Olen aina ollut sitä mieltä, että tärkein asia koko tanssintalon keskustelussa on, että samaikaisesti pitää kehittää tanssin määrärahoja. Se on ehdoton ykkönen, jos halutaan kehittää tanssia taidemuotona. Realitycheck. Minut on nyt nimitetty taiteilijaprofessoriksi, kiitän todellakin tästä hienosta mahdollisuudesta jatkaa freelance-koreografina. Kuitenkin Suomessa on vaikeata tuottaa yksittäisiä tanssiproduktioita. Tanssin määrärahat ovat pienet ja moni haluaa olla mukana jaossa Minä hoidan tätä kahdella tavalla. Ensimmäinen on tekemällä kansanvälisiä yhteistuotantoja. On pakko etsiä rahoitusta eri koloista ja maista. Aika suuri osa rahoituksesta on tullut Ruotsista, tanssijat ovat tulleet Suomesta. Niin kauan kun tämä systeemi toimii, aion käyttää sitä hyväksi. Tuleva ensi-ilta kuukauden päästä on oman tanssiryhmäni yhteistuotanto Norrlandsoperan kanssa. Taloudellinen tuki tulee Ruotsista ja Suomesta: Kulturrådet ja Svenska Kulturfonden. Tanssijat ovat enimmäkseen Suomesta ja yksi Ruotsista. Toinen ja vaativampi tapa on tehdä työtä laitosteattereiden kanssa. Toinen tuleva ensi-ilta on 28. helmikuuta 2009 Suomen kansallisbaletissa. Lyhyen harjoitusperiodin ja valmisteluajan vuoksi on pakko pelata varman päälle. Aikaa epäröimiseen ja kokeiluun ei ole. Herää kuitenkin kysymys, missä se taide sitten syntyy. Taide syntyy todellakin eri paikoissa. Pitää muistaa, että tärkeä osa tanssitaiteen kehittämisestä tapahtuu vapaalla kentällä, ja tätä kehitystä pitäisi tukea, sillä se toimii koko tanssistruktuurin selkärankana. Kiitos puheenvuorosta. Tack, tack. Taiteen akateemikot, taiteilijaprofessorit ja Taiteen keskustoimikunnan jäsenet kokoontuivat ensimmäiseen yhteiseen seminaariin 22. lokakuuta 2008 Helsingissä. Seminaarissa kuultiin alustukset taiteen akateemikko Ralf Långbackalta sekä taiteilijaprofessori Olli Jaloselta ja esitettiin julkilausuma taidekasvatuksen aseman vahvistamiseksi Suomessa. Taidekasvatus kuuluu kaikille Vetoamme opetusviranomaisiin ja poliittisiin päättäjiin taidekasvatuksen aseman vahvistamiseksi. Avainasemassa on yleissivistävä koulutus, varhaiskasvatus sekä koko ikäluokalle annettava kouluopetus. Taiteellinen luovuus on ihmisen kyvyistä vahvimpia ja arvokkaimpia. Taide on itseisarvoista, mutta samalla se rikastuttaa monin tavoin yksilöiden ja yhteisöjen henkistä hyvinvointia. Yksilölle taide avaa luovan itseilmaisun, tunne-elämän kehittämisen ja itseymmärryksen väylän, jonka kautta voi rakentaa identiteettiään ja jäsentää todellisuutta. Yhteisölle taide on luovaa, sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista pääomaa. Taide on yksilön perusoikeus, jonka tulee myös käytännössä laajentua kaikkien mahdollisuudeksi rikastuttaa omaa ja toisten elämää. Tämän perusoikeuden toteutumisen tärkeimmät valmiudet luodaan taidekasvatuksella. Jotta taide voisi olla kaikkien mahdollisuus, tulee kaikilla olla myös käytännön mahdollisuudet monipuoliseen taidekasvatukseen. Jokaiselle lapselle ja nuorelle on turvattava kaikille yhteisinä oppiaineina taideaineiden opetus kaikilla peruskoulun luokka-asteilla. Peruskoulun taideopetuksessa tulee hyödyntää aineenopettajien asiantuntemusta jo pienten lasten opetuksessa. Samalla opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa tulee huomioida taideaineet huomattavasti nykyistä paremmin. Lisäksi taide on tuotava koulujen opetusympäristöihin, -menetelmiin ja -sisältöihin. Koulun, kulttuurilaitosten ja ammattitaiteilijoiden välistä yhteistyötä tulee lisätä. Helsingissä 22.10.2008 Taiteen akateemikot, taiteilijaprofessorit ja Taiteen keskustoimikunta Outi Heiskanen, Aki Kaurismäki, Juha Leiviskä, Ralf Långbacka, Veijo Meri, Vuokko Nurmesniemi, Jorma Panula Matti Ijäs, Olli Jalonen, Ulla Jokisalo, Kersti Juva, Maria Kalaniemi, Juho Karjalainen, Olavi Koponen, Kaisa Korhonen, Kenneth Kvarnström, Hannu Kähönen, Kaija Saariaho Umayya Abu-Hanna, Antonio Altarriba, Anna Brunow, Hannu Castrén, Johanna Laakkonen, Jukka-Pekka Laakso, Vivan Lygdbäck, Jarmo Malkavaara, Hanna Nurminen, Pertti Paltila, Hannu Saha, Arto Seppälä, Riitta Seppälä, Juhani Tuominen, Pekka Vapaavuori, Anna Vilkuna 7A R S I S 4 / 0 8
A R S I S 4 / 0 8 8 taiteilijaprofessorit Taiteen merkitys yhteiskunnassa Olli Jalosen ja Ralf Långbackan alustukset Taiteen keskustoimikunnan järjestämässä akateemikkojen ja taiteilijaprofessorien tapaamisessa Smolnassa 22.10 2008 OLLI JALONEN: Muistot, muistikuvat synnyttävät taidetta. Jokaisessa taiteen ilmaisutavassa ollaan paljaimmillaan tekemisissä ihmisen omien sisäisten kerrosten kanssa. Niitten kerrosten pienten palasten äkillisessä yhdistymisessä on paitsi taiteen uuden luomisen hetki myös sen vastaanottamisen elämyksen hetki. Vaikka yhdistymisestä tärkein tapahtuu yksilön mielen ja ruumiin ja sielun sisällä, niin samalla iso osa niin taiteentekemisestä kuin vastaanottamisesta on yhteydenpitoa muihin, avoimia kirjeitä, nuotiopiiriä. Se on hyväksymisen hakemista joukossa mutta myös yleisesti hyväksytyn kyseenalaistamista, erilaisuutta. Näin pientä yhteiskuntaa kuin Suomi voi vielä kutsua suureksi nuotiopiiriksi. Se on meitä ympäröivä ja meidän sisäämme eri tavoin kasvanut, tihkunut tai tunkeutunut. Kaikesta hyvästä ja pahasta huolimatta se on meidän paikkamme. Ei muistinsa geopolitiikalle mitään voi. Yhteiskunnan ja julkisuuden nuotiopiirissä taidekin on, joskus valaistuna, joskus lieskoihin paiskattuna, mutta useimmiten valon katveessa sellaisissa kohdissa, joihin vain läheltä voi nähdä. Siinä ison nuotion ympärillä kyyhöttää porukoita, usein kukin omissaan. Taideporukoita on siellä täällä harvakseen, koska enemmän nuotiolla puhutaan kalansaaliista ja harmitellaan, että vastarannalla on kirkkaampi kokko. Polttavat jäteöljyä ja saastuttavat yhteisen järven, arvellaan. Olli Jalonen. STT Info Kuva/Johanna Viljakainen Kaikkiin, myös niihin jotka ovat valosta ja tulesta kauempana, siintyy sisään valtava vaihtuva koodisto, niin oman pienen porukan kuin koko nuotiopiirin koodisto. Ei ole taustatonta taidetta. Kaikkiin meihin yhteinen valuu. Vain ainesosien mittasuhteet vaihtelevat. Taiteentekijässä risteilevät erilaiset estetiikan, etiikan, politiikan, ekonomian, kauneudentajun, oikeudentajun, hyvän elämän ylläpidon ja muiden ihmisen ihanteiden ja pyrkimysten koodistot. Niistä aina vaihtuvia yhdistelmiä tulee niin kuviin kuin musiikkiin, niin tanssiin kuin teksteihin. Aineksien määriä arvioidaan ja sekoitussuhteita tuomaroidaan. Yhteiskunnassa tämä on merkityksien ja arvojen punnintaa ja valintaa. Välillä pidetään kauneutta korkeimpana arvona ja välillä taas kitkettävänä elitisminä. Välillä taiteen arvo on Jumalan suuruuden ylistämisessä ja papiston taloudellisten etuoikeuksien puolustamisessa. Välillä taas ihaillaan sitä, kun taide yritetään tuotteistaa yhdeksi tuottavaksi talousyksiköksi muiden sekaan. Kaija Saariaho on sanonut näin: Taide on todistus siitä, että ihminen on paljon enemmän kuin laskukone, ja luova ajattelu voi olla avuksi muuallakin kuin uusien kännykkämallien kehittelyssä. Taiteen isot koodit ovat estetiikan ja etiikan kysymyksissä. Kolmas e-kirjaimella alkava koodisto, ekonomia, tuntuu kuitenkin olevan mitattavin suhde taiteen merkityksestä yhteiskunnassa. Ekonomiaosastoon kuuluu niin itsestään selviä asioita kuin palkka työstä, sosiaaliturva ja elämän ennustettavuus. Nämä perusoikeuksien asiat eivät ole olleet taiteen puolella itsestään selviä. Eivät ne yhäkään ole. Työnteon jatkuvuuden turvaaminen on sellainen perusasia, jota 99 prosenttia taiteilijoista haluaa, mutta pelkkä haluaminen ei yhteiskunnassa riitä. Jos muu ympäröivä yhteiskunta rakentuu pysyvän perusturvan ja edessä lähestyvän turvatun loppuelämän varaan, ei elo marginaaliviivan toisella puolella tunnu välttämättä oikeudenmukaiselta.
Tätä on jopa taidelaitosten sisältä joskus lähes mahdoton ymmärtää. Turvallista ja taattua elämäänsä elävän, vakituista palkkaa saavan työntekijän voi olla vaikea tajuta freelance-taiteilijan todellisuutta. Kymmeniä vuosia hienolta kuulostavaa työtä, vapautta ja innoituksen hetkiä, maailmankaikkeuden kiikussa keinumista ja itsensä ja läheistensä laittamista likoon, kadehdittavaa elämää, eikä koko aikana mitään työhön liittyvää työttömyysturvaa, ei työterveyshuoltoa, ei kesälomarahoja, ei turvattua eläkeläisaikaa. Tällä tavalla, elämän käytännön todellisuuden kautta, kaukana marginaalien alakulttureistakin toimiva taiteilija elää elämänsä marginaalissa. Siltapalkki, jolla kuukausipalkkaisten kiinnitysten ulkopuoliset taiteilijat pysyvät yhteiskunnan sosiaalisen jaon järjestelmässä, on Suomen kokoisessa maassa lähes yksinomaan apurahoitus. Tämä realiteetti olisi yhteiskunnassa, ja myös yhteiskunnan taidelaitoksissa, pystyttävä ymmärtämään. Laitosten johdon ekonomisointi ja tavoitteiden määrällistäminen ei tätä ymmärrystä ole välttämättä kasvattanut. Kulttuurilaitosten johdon vastuisiin voisi kirjata, että päämäärä ei olekaan kustannusten minimointi, yleisömäärien nostaminen keinolla millä hyvänsä eikä kilpailuttaminen kohti halvinta, vaan aina lopputuloksen laadun maksimointi. Vaikka freelance-taiteilija on statukseltaan pienyrittäjä ja useimmiten yrityksensä toimitusjohtaja ja ainoa työntekijä, hän ei tule neuvotteluihin myymään mitä tahansa vaan parastaan, itsensä sisältä tulevaa. Eivätkä elämisen vähimmäisturvaan kuuluvat satunnaisesti tipahtelevat henkilökohtaiset apurahat ole tarkoitettu ensisijaisesti kulttuurilaitosten ja kulttuurin alalla toimivien liikeyritysten toiminnan subventoimiseen. Kun ihmisten yhteisöstä tulee organisaatio, kun organisaatiosta tulee instituutio, kun instituutiosta tulee laitostunut laitos, ollaan vaarallisesti kallistuvalla pinnalla. Usein kallistumista kiihdyttää paino, suuruus, kasvu. Suuruudella ja kasvu- Luin aikoja sitten ruotsalaisen kirjailijan Werner Aspenströmin novellin, jossa hän kuvasi ruotsalaisen pikkupojan ongelmaa, kun hän jonkin aikakauslehden kautta oli saanut kirjeystävän Japanista se oli siihen aikaan kun vielä kirjoitettiin kirjeitä, luultavasti 30-kymmenluvulla, koska kuvittelen Aspenströmin kirjoittaneen omasta lapsuudestaan. Joka tapauksessa, tämä poika oli hyvin otettu tehtävästään. Han katsoi koulussa maapalloa se oli siihen aikaan ainoa paikka missä tällainen kapine oli nuoren pojan ulottuvissa ja totesi kuinka kaukana tuo Japani olikin. Mitä voi noin kaukaiseen ja vieraaseen maahan kirjoittaa? Hän oli sitä mieltä ettei siihen riittänyt mitään pientä epämääräistä höpötystä, oli pakko ilmaista jotain suurta, arvokasta, merkityksellistä. Hän kokeili erilaisia aloituksia, totesi niiden kelvottomuuden, repi kirjoituksiaan kappaleiksi ja aloitti alusta. Askarreltuaan päiviä suuren ongelmansa kanssa, hän lopullisesti pääsi ratkaisuun. Ei mitään tyhjiä aloitusfraaseja, vaan suoraan ytimeen. Hän kirjoitti yksinkertaisesti näin: Mitä mieltä japanilainen kirjeystäväni on elämästä? Suostuttuani tämän alustuksen pitämiseen huomasin seisovani vähän samojen tuskien edessä. Millä tavalla lähteä tähän moninaiseen ja valtavaan kysymykseen koskien taiteen merkitystä yhteiskunnassa, missä otsikon jokaisen sanan takana ammottaa eri merkityksien valtameri. Tuntui kun teelusikalla yrittäisi tyhjentää valtamerta, ja vaikka onkin toiminut taiteen ammattilaisena pian kokonaisen elämän, korkeintaan ruokalusikalla. Taide on monenlaista, yhteiskuntia samoin, taiteen merkitys on eri aikakausien, eri kulttuurien mukana muuttunut ja muuttuu. Muuttuu joka päivä. Minun elinaikanani on valtavia mullistuksia sattunut, niin yhteiskunnassa kuin taiteessa. Mitä tarkoittaa merkitys? Yritän löytää joku toinen sana arvostus? Olisiko helpompaa jos puhuisin taiteen arvostuksesta. Mutta sekin on muuthalulla vielä suuremmaksi on kummallinen niin sisältä kuin ulkoa tarjottava varmistelun ja hyväksymisen maksimoinnin logiikka. Tutuin ja turvallisin ohjelmisto ja kloonit liikkuvat joka kerta näillä vesillä. Joskus vene pitää, usein se jo vuotaa. Mikään taidelaitos ei voi pitää tärkeimpänä tehtävänään oman instituutionsa vahvistamista. Laitos ei voi olla yhteiskunnan nuotiopiirin kirkkaimmissa valoissa, jos se yhtä aikaa hyväksyy taiteilijoidensa ja myös muiden taiteilijoiden marginalisoitumisen. Sosiaaliturvassa taiteentekijät ovat vielä kauan yhteiskunnan marginaalia. Apurahoihin kytkeytyvä sosiaaliturvauudistus on hieno asia, mutta niillä kengillä kävellään vasta, kun monen monta olympiadia on kulunut ja ilmasto lämmennyt Suomessa litisevän märäksi. Välivuosikymmenien silta on huonossa kunnossa niin pitkään, kunnes nyt ensimmäisiä apurahojaan saavat nuoret taiteilijat lähestyvät eläkeikää. Ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden leikkaus kävi 90-luvun laman aikana kätevästi. Nousukausi ei tuonut leikatuista eläkkeistä yhtään takaisin, mutta taiteilijoiden määrä kasvoi. Nyt kun suuret ikäluokat ovat eläkeviivoilla, taiteilijaeläkkeitä on jo neljä kertaa vaikeampi saada kuin 90-luvun alussa. Jos yhteiskunnan nuotiopiirillä ollaan sitä mieltä, että taiteella on sijansa täällä ja ihmisiä koulutetaan taiteilijoiksi, on nähtävä myös, että heidänkin sijansa yhteiskunnassa on turvattava. Turvaamisen paloja tulee olemaan monia kuin palapelissä. Ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden palauttaminen olisi yksi nopeimmin toteutettavissa oleva, koska se ei vaadi laajaa selvitystyötä eikä lakiteknistä rakentamista. Ylimääräiset taiteilijaeläkkeet ovat nykyisille taiteentekijöille välivuosikymmenien turvasilta tai pelastusrengas. RALF LÅNGBACKA: 9A R S I S 4 / 0 8
A R S I S 4 / 0 8 10 taiteilijaprofessorit tunut valtavasti. Ja muuttuu. Taiteen merkitys yhteiskunnassa. Tai yhteiskunnalle? Tuleeko siitä jotain muuta? Tarkoittaako se että taiteella on merkitys sellaisenaan tai että taide voi olla mukana yhteiskunnan muuttamisprosessissa. Olen itse elänyt aikaa jolloin me kuvittelimme että me taiteen, minun kohdallani teatterin, avulla suoraan pystyisimme vaikuttamaan maailman menoon, maailman muuttamiseen. Eikä se maailmanpahanen suostunut muuttumaan oletettuun suuntaan. Se maailma, mikä meillä on tänään, on kaukana siitä. Vaikutimmeko ehkä innostuksellamme päinvastaiseen suuntaan? Tulevaisuus vastaa, jos vastaa. Ja tulevaisuus on aina edessämme, muuttumassa, sanoo sitten Francis Fukuyama mitä tahansa lopullisesta yhteiskuntamuodosta ja lopullisesta taloudellisesta järjestelmästä. Sen lopullisuus on viime viikkojen aikana ollut vaakalaudalla. Mutta mikä on taiteen rooli tässä kehityksen prosessissa. Onko sillä rooli? Ja jos ei ole roolia voiko sillä olla merkitystä? Voin kuvitella että tämän tilaisuuden järjestäjät lähinnä ovat odottaneet kannanottoja tämän päivän suomalaiseen tilanteeseen, missä ollaan, minne mennään. Me olemme allekirjoittaneet tai allekirjoittamassa vetoomuksen taidekasvatuksen merkityksestä ja sen demokraattisesta tarjonnasta ja taiteen yleisestä merkityksestä. Me elämme maassa jossa tämä on mahdollista, mutta elämme myöskin maailmassa, jossa tilanne monessa maassa on aivan erilainen. Olemme itse kanskakuntana eläneet sellaisissa olosuhteissa. Voisin puhua siitä mitä minun mielestäni on tapahtunut niiden viidenkymmenen vuoden aikana jolloin minä olen toiminut ammatillisesti taiteen piirissä. Sattui nimittäin niin, että minä viime perjantaina sain juhlia ensimmäisen ammattiteatteriohjaukseni 50.vuotispäivää. Mutta ennen kuin edes yritän käydä tämän asian kimppuun olen ajatellut yrittää hahmotella taiteen merkitystä minulle henkilökohtaisesti. Taiteen merkitys yhteiskunnassa on kiinni siitä mitä sen merkitys on yksityiselle kansalaiselle. Voi luonnollisesti panna asiat päinvastoin ja sanoa että jos Ralf Långbacka. STT Info Kuva /Johanna Viljakainen taiteella on merkitys yhteiskunnassa se saa helpommin merkityksen myöskin yksityiselle kansalaiselle. Kumpi on kana, kumpi muna? Luulen joka tapauksessa että taide ja taiteellisuus, taiteen tekemisen tarve on vietti joka esiintyy ja on esiintynyt jokaisessa järjestetyssä yhteiskuntamuodossa, alkaen alkutekijöistä, yksilö, pariskunta, perhe, heimo, kylä jne. Se on perusviettien, syömisen, juomisen ja lisääntymisen jälken tullut. Sen tärkeys ja merkitys on muuttunut yhteiskuntamuutoksien mukana. Taiteen arvostus oli suuri Kreikassa ja pieni Roomassa. Teatteritaide muotona lähes kuoli sukupuutton Euroopassa Rooman valtakunnan kaatumisen mukaan. Kirjallisuus, kuvataide, teatteri, arkkitehtuuri, musiikki niiden arvostus ja merkitys ovat vaihtuneet valtavasti uusia taidealoja on syntynyt. Meidän elinaikanamme ovat elokuva, televisio, popmusiikki ja internetin kautta tulevat viestit mullistaneet näkemykset. Voivatko traditionaaliset taiteet elää jatkossa. Joutuvatko he uusiutumaan uusien välitysinstrumenttien mukaan. Kas siinä kysymys? Emme saa, emmekä pidä uskoa ettei suuria mullistuksia voi tapahtua. Näin on tapahtunut ennen. Poliittiisella päätöksellä lopetettiin Englannissa 1642 se teatterin kulta-aika, jonka keskushahmona toimi William Shakespeare, joka vielä tänään monien mielestä ei koskaan ollut olemassa. Mutta minä? Millä tavalla taide tuli minulle tärkeäksi, sen tekeminen jopa elämäntehtäväksi? Ja mitä sen merkitys on ollut eri aikoina. Ensimmäisenä tuli kirjallisuus lukemisen kanssa. Luin lapsena paljon, mutta olin sen lisäksi hyvin kiinostunut matematiikasta. Piirtäminen oli minulle tuskallista, sen takia kai kesti kauan ennen kuin kuvataide sai minulle merkityksen. Kirjallisuus sai minulle uuden sisällön kun koulussa jouduin pitämään esitelmän eräästä suomenruotsalaisesta runoilijasta, Jarl Hemmeristä. Siinä oiva esimerkki taidekasvatuksen vaarallisesta vaikutuksesta. Rupesin itse kirjottamaan runoja, unelmoin jopa kirjailijan urasta. Salaa. Mutta mitä oli kirjallisuuden merkitys minulle. Ennen kaikkea se avasi minulle maailman kahdella tavalla: opin tuntemaan muita maita, muita kulttuureja, muita ihmisiä, muita todellisuuksia mutta se avasi myöskin tien runon sisäiseen maailmaan, salaisuuksiin, johonkin päästiin vain sitä tietä. Taiteen alkuajoista lähtien, kun shamaanit lähtivät reissulle toiseen maailmaan ja toivat sieltä viestejä, tämä on ollut taiteen tärkeimpiä merkityksiä. Ja siitä on pidettävä kiinni. Taiteen salaperäisyydestä. Se että se edustaa jotain muuta. Taidepolitiikka voi olla parlamentaarista, taide ei koskaan saa olla. Tätä ristiriitaa opin kipeästi tuntemaan teatterinjohtajana 70-luvulla. Tämä ei tarkoita sitä ettei taide saa ottaa kantaa, sen täytyy vaan olla tietoinen erikoisluonteeltaan, ja yhteiskunnan pitää sitä ymmärtää. Kirjallisuuden tärkeyttä vaikuttajana voin valaista mutamalla esimerkillä. Suurin lukukokemukseni nuorena oli ehdottomasti Tolstoin Sota ja rauha se mullisti monella tavalla elämäni. Toinen lukukokemus joka mullisti ei ainoastaan minun vaan koko kansakuntamme elämää oli Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. Toinen suuri vaikuttaja minun lapsuuteni elämään oli mielenkiintoista kyllä elokuva. Ja ennen kaikkea sen valloittaminen omaan tarkoitukseen,
teria. En ole vieläkään toipunut saamastani vaikutteesta. Löysin mallin ja esimerkin. Se mikä ennen sitä oli ollut teatteria, ei ollut sitä enää. Olen muutamalla esimerkillä kertonut taiteen valtavasta vaikutuksesta minuun, ja sen vaikutuksen kautta saama merkitys. Olen sen jälkeen lähtenyt siitä että taiteen merkitys on siinä että se pystyy herättämään näin voimakkaita elämyksiä, tunteita ja impulsseja. Mitä ihmiset niillä tekevät on toinen asia. Yhteiskunta on nimittäin pystynyt käyttämään taidetta myöskin propagandistisesti. Siitä meillä on vaikka millä mitalla esimerkkejä. Mutta taide on myöskin samoissa valtioissa toiminut tärkeimpänä henkireikänä. Sen voima piilee eräänlaiseen epäluotettavuuteen, et voi olla varmaa mistään. Yhteiskunnalle, joka perustuu luotettavuuteen, silloinkin kun siihen ei pitäisi luottaa ollenkaan, tämä voi olla kova pala. Sensuurilla ja järjestyksellä voidaan jonkin aikaa pitää taidetta aisoissa, mutta ei ikuisesti. Hyvä yhteiskunta ymmärtää ja hyväksyy tämän piirteen taiteessa. Eräs taiteen perusominaisuuksista on myöskin sen tarjoama ajanviete, ihmisten huvittaminen. Sekin on vakava asia. Taide on ajanviete keveille sieluille, sanoi Elmer Diktonius, ja jatkoi: mutta ymmärrä minua oikein. Yhteenvetona taiteen merkityksestä minun elämässäni on samalla yhteenveto siitä mikä on sen merkitys yhteiskunnassa: se antaa elämyksiä se opettaa tuntemaan todellisuutta se auttaa löytämään itsestään ja maailmasta uutta se antaa yhteiskunnasta kuvan ja muutoksien mahdollisuudesta se huvittaa, hauskuttaa. Kun katson tämän päivän taidetta meillä ja muualla, ei vähintään oman taidelajini, teatterin, alalla on kaksi huolestuttavaa piirrettä. Toinen, jossa se toimii aikamme peilikuvana, on kaupallisuus, toinen on tuo valtava voima joka piilee tai ei oikastaan piilekään vaan esiintyy avoimesti - ajanvieteteollisuudessa. Taidepolitiikassa on näiden kahden tekijän hallitsemi- eli leikin kautta. Me leikimme paljon niitä elokuvia, joita olimme nähneet, olipa se sitten Tarzanin seikkailut tai He kuolivat saappaat jalassa. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt että minä innoittamassa ja järjestämässä näitä leikkejä otin ensimmäiset askeleet ohjaajan ammatin tiellä. Mutta tässä on myöskin toinen elementti joka on taiteen eräs peruslähtökohta leikki. Leikki että olen joku toinen, ja että sinä olet joku toinen. Leikki että tämä on todellisuus, vaikka on kyse muutamasta rivistä paperilla, muutamasta nuottimerkistä, muutamasta viivasta. Ja taiteen ymmärtämiseen ja sille merkityksen antamiseen kuuluu että ymmärtää tämän piirteen. Ej verklighet, men mer än verklighet, ej dröm, men vakna drömmar, sanoi August Strindberg. Kolmas taidelaji joka tuli minulle merkitykselliseksi oli musiikki, osittain kuulijana, osittain keskinkertaisena klarinetinsoittajana. Musiikkiharrastukseni oli alussa pääasiallisesti jazzia, mitä siihen aikaan sai radiosta kuulla muutamia vaivaisia minuutteja viikossa. Vertaus tämän päivän populaarimusiikin valtavaan tarjontaan on lähes uskomaton. Musiikki on sittemmin ollut minulle tärkeä sivuaine, kun pikkuhiljaa tutustuin myöskin klassiseen musiikkiin. Ilman keskinkertaista klarinetinsoittoa olisi oopperan ohjaus ollut paljon työläisempää. Että taide voi olla protesti ja pyrkiä maailman muuttamiseen ymmärsin täydellä voimalla vielä erään toisen taidelajin kautta. Lähtiessäni Saksaan vuonna 1956 opiskelemaan se ei siihen aikaan ollut kovin tavallista kohtasin Tukholmassa Moderna museetin näyttelyssä taideteoksen, joka sekin määrätyllä tavalla mullisti maailmani. Se oli Picasson Guernica, jossa sodan ja ihmisen julmuuden hirveys tuli vastaan vastaansanomattomalla tavalla. Se sai minut näkemään kolmannen tärkeän peruselementin taiteessa, sen yhteiskunnallisuus, sen puhuminen jonkin aatteen puolesta tai jotain ilmiötä vastaan. Opiskeluaikanani Saksassa keväällä 1957, ollessani Berliinissä, sain vastaavan kokemuksen kun kohtasin Brechtin ja Berliner Ensemblen teatnen eräs erittäin tärkeä tehtävä. Miten? Siihen en vastaa. Olen ruokalusikalla yrittänyt ammentaa valtamerta, jäikö mitään lusikalle? Puhuin jossain vaiheessa taiteen arvostuksesta vaihtoehtona merkitykseen. Siihen lopuksi pieni muistutus aikojen muuttumisesta. Se tulee Brechtin näytelmästä Galilein elämä. Siinä Padovan yliopiston kuraattori käy nuoren matemaatikon ja tiedemiehen Galilein luona, ja vastaa tämän vaatimuksiin saada parempaa tukea tieteelliseen työhönsä. Hänen vastauksensa kuuluu: Matematiikka on huono leipäpuu, niin sanoakseni. Tasavalta tosin pitää sitä erittäin suuressa arvossa. Se ei ole niin tarpeellinen kuin filosofia eikä niin hyödyllinen kuin teologia, mutta tuottaahan se toki harrastajalleen äärettömän suurta mielihyvää. Jätän sanomatta mitkä ovat tämän päivän filosofia ja teologia. Taiteen yhteiskunnalliseen merkitykseen kuuluu että se on kaikille ulottuvainen, eikä ainoastaan maksavana yleisönä. Jokaisessa ihmisessä piilee tuo taiteellisuuden vietti, ja pidän erittäin tärkeäna harrastajapohjaista taidetta. Sen voimasta sain kolmenatoista kesänä vahvan kokemuksen kun ohjasin omalla syntymäpaikallani, Närpiössä, kesäteatteria. Tehtiin Linnaa, tehtiin Brechtiä. Ihmiset tulivat pitkän työpäivän jälkeen neljänviiden tunnin harjoituksiin, viisi-kuusi päivää viikossa, näyttelivät jopa 15 esitystä ja palasivat tähän hommaan vuodesta toiseen. Filosofia oli: jokainen on näyttelijä. Mutta kaikki eivät olleet suurten roolien näyttelijöitä. Yksi repliikki on myöskin näyttelijän työ. Tämä kokemus oli omiaan vahvistamaan uskoni teatterin ja taiteen yhteiskunnalliseen merkitykseen. Kuuluisalta teatterinohjaajalta, Peter Brookilta, tiedusteltiin eräässä Belgradissa pidetyssä seminaarissa: Mikä on teatterissa harrastajan ja ammattilaisen välinen ero? Ei ole varsinaisesti eroa, vastasi Brook, mutta harrastaja voi lopettaa jos se häntä ei enää huvita. Näin se on. A R S I S 4 / 0 8 11
A R S I S 4 / 0 8 12 taiteen keskustoimikunta Jörn Donnerille myönnettiin taiteen valtionpalkinto. Kuva: Lehtikuva / IS / Ari-Veikko Peltonen Jörn Donner, Juha Hurme ja Kokkolan Oopperayhdistys palkittiin taiteen valtionpalkinnoilla Elokuvaohjaaja Jörn Donner, ohjaaja ja dramaturgi Juha Hurme sekä Kokkolan Ooppera yhdistys ry. on palkittu vuoden 2008 taiteen valtionpalkinnoilla. Taiteen keskustoimikunnan myöntämät palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa. Palkinnot luovutti opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja Taiteen keskustoimikunnan 40-vuotisjuhlassa 15. toukokuuta 2008. Taiteen valtionpalkinnot ovat taidetoimikuntalaitoksen jakamia tunnustuksia kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta. Taiteen keskustoimikunta perustelee jakamiaan palkintoja seuraavasti: Kirjailija, elokuvaohjaaja Jörn Donner (s. 1933) Kirjailija, elokuvaohjaaja ja -tuottaja, kriitikko ja kulttuurivaikuttaja Jörn Donner on yli viidenkymmenen vuoden aikana luonut tuotannon, joka on hengästyttävän laaja, monipuolinen ja koko ajan uudistuva. Kirjalliseen tuotantoon mahtuu paitsi fiktiota myös runsaasti reportaaseja ja muita dokumentaarisia töitä. Myös elokuvan puolella hän liikkuu koko elokuvataiteen kentällä. Jörn Donner on työssään ollut edelläkävijä, epämuodikas, radikaali, vanhanaikainen ja paljon muuta, ainakin jos kritiikkiä on uskominen. Ehkä kritiikin ajoittainen ristiriitaisuus osoittaa osaltaan Donnerin monipuolisuuden. Jörn Donner on taiteilija, joka on aina ollut myös kulttuurivaikuttaja. Hän on muun muassa yksi Suomen Elokuva-arkiston perustajista. Suomen kulttuuripolitiikkaan Donner on vaikuttanut keskustelijana, poliitikkona ja diplomaattina, joka on aina korostanut kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallista merkitystä. Kansainvälisesti Jörn Donnerin ansiot tunnustettiin jo hyvinkin aikaisin. Hänet palkittiin 30-vuotiaana Venetsian Elokuvajuhlilla ja uralle mahtuu myös tuottajana vastaanotettu Oscar-patsas Ingmar Bergmanin ohjaamasta elokuvasta Fanny ja Alexander. Ajoittain Donner on ollut tunnetumpi ja arvostetumpi Ruotsissa kuin kotimaassaan. Jörn Donner saa valtionpalkinnon eri kulttuurin osa-alueiden ja koko taiteen kentän hyväksi yli 50 vuoden ajan tehdystä työstä. Samalla se on kannustus jatkaa edelleen aktiivista taiteellista työtä, josta viimeisimpänä esimerkkinä elokuvan Raja 1918 tuottajana toimiminen. Ohjaaja, dramaturgi Juha Hurme (s. 1959) Ohjaaja, dramaturgi Juha Hurme on pelkäämättömällä tavalla tarttunut suomalaisiin klassikkoteksteihin ja saanut tinkimättömillä tulkinnoillaan teatterille uutta yleisöä ja kirjallisuudelle uusia lukijoita. Hän on muokannut ja vienyt esityksiä eri puolille Suomea ja työstänyt niitä toimintaympäristönsä ehdoilla. Kustavi, Hailuoto ja Savukoski ovat nousseet teatterikartalle perinteisten teatterikeskusten ohella. Elävän teatterikokemuksen ja sitä kautta elämänsisältöjen rikastuttaminen itsensä likoon panemalla on Hurmeelle leimallista. Hurmeella on taito kaivaa esityksiinsä teosten peruskysymyksiä tavalla, joka avaa klassikon aikalaisnäytelmäksi. Hän on työstänyt kotimaisia klassikkoja Aleksis Kivestä
A R S I S 4 / 0 8 13 Volter Kilpeen ja Pentti Haanpäähän. Juha Hurmeen työ on ammatillisesti ulottunut Telakkateatterista Rovaniemen teatteriin. Hän on Yövieraat-teatterin ja Nälkäteatterin perustajajäsen. Hurme tutkii moraalia ja sen suhdetta nykyajan markkina-arvoihin. Monesti esitetyt kysymyksenasettelut ovat ylittäneet virikkeellisyydellään yhteiskunnallisen keskustelun ärsykekynnyksen ja tuottaneet tervetullutta ja raikastavaa kulttuuridebattia. Hurme on kirjoittanut yli kymmenen näytelmää, joista yhdessä Ari Wahlstenin kanssa kirjoitettu Nelostie valittiin vuoden näytelmäksi 2007. Romaani Volvo Amazon ilmestyi 2007. Kokkolan Oopperayhdistys ry. Kokkolan Oopperayhdistyksen perustivat vuonna 2004 Anu Komsi, Sakari Oramo, Annika Mylläri-McLoud ja Robert McLoud. Kaikki ovat kansainvälisesti etabloituneita taiteilijoita. Yhdistyksen taiteellinen johtaja Anu Komsi on yksi klassisen musiikin vientitykeistämme ulkomailla, samoin ylikapellimestari Sakari Oramo. Toiminnanjohtaja Annika Mylläri on Amerikassa debytoinut, Carnegie Hallissakin esiintynyt laulutaiteilija, ja Robert McLoud avioliiton kautta Suomeen adoptoitunut oopperalaulaja. Oopperayhdistys tuottaa kesäisin Kokkolan Oopperakesä -festivaalia, jonka ensimmäinen produktio Mozartin Figaron Häät 2006 ja 2007 sai kriitikot ja yleisön ihastumaan. Leea Klemolan ohjaus yhdessä Fritz-Olle Slotten uuden libreton kanssa oli monen kokijan mielestä Vuoden innovaatio tai Kesän paras festivaalikokemus. Johann Strauss nuoremman Lepakko oli yhdistyksen toinen suuri oopperatuotanto ja samalla ensimmäinen Kokkolan Oopperatalviproduktio sekä ensimmäinen vierailu Helsingissä tammikuussa 2008. Arvostelut olivat ylistäviä, Uusi Suomi tituleerasi Kokkolan Oopperayhdistyksen Suomen mielenkiintoisimmaksi ooppera-ensembleksi. Kokkolan oopperan toiminnan mottoja ovat vahva osaaminen ja huipputaiteilijoiden yhteen saattaminen unohtamatta taiteellisesti luovaa riskinottoa ja kotiseuturakkautta, joka muun muassa ilmenee Kokkolan Oopperayhdistyksen Lepakko-operetti sai ensi-iltansa marraskuussa 2007. Kuva: Esa Melametsä Vasemmalla: Juha Hurme ohjaamassa näytelmää Ahti Karjalainen - elämä ja teot Tampereen Teatteri Telakalle. Kuva: Lehtikuva / Veli- Matti Parkkinen produktioissa kokkolalaisen kaksikielisyyden, jopa paikallismurteiden, esiintuomisena. Lepakon jälkeen vuorossa on kolmantena oopperakesänä 2008 italialaissäveltäjien G. Carissimin ja G. Puccinin teoksista yhdistetty Diptyykki Offerere, keväällä 2009 tuotetaan Alban Bergin Lulu. Oopperakesässä 2009 kuullaan kantaesityksenä ooppera, jonka säveltää Sebastian Fagerlund ja libretistinä toimii Jusa Peltoniemi. Kokkolan oopperan nousu muutamassa vuodessa oopperataiteemme huipulle on ollut ilmiömäinen ja ainutlaatuinen. Huikeat, mutta realistiset jatkosuunnitelmat kertovat, että kyseessä ei ole tähdenlento vaan pidempiaikainen ilmiö, joka on kirkkaasti valtion taidepalkinnon arvoinen.
A R S I S 4 / 0 8 14 taiteen keskustoimikunta TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA 2007 2009 Puheenjohtaja Hannu Saha, Kaustinen Varapuheenjohtaja Riitta Seppälä, johtaja, Helsinki Jäsenet Umayya Abu-Hanna, kirjailija, toimittaja, Helsinki Antonio Altarriba, keraamikko, Lappeenranta Anna Brunow, arkkitehti, Helsinki Hannu Castrén, kuvataiteilija, kriitikko, Jyväskylä Johanna Laakkonen, filosofian tohtori, Nurmijärvi Jukka-Pekka Laakso, festivaalijohtaja, Tampere Vivan Lygdbäck, kulttuuripäällikkö, Vaasa Hanna Nurminen, toiminnanjohtaja, Merimasku Pertti Paltila, asiamies, Tampere Arto Seppälä, kirjailija, Tampere Juhani Tuominen, taidemaalari, professori, Rovaniemi Pekka Vapaavuori, lehtori, musiikin tohtori, Kuopio Anna Vilkuna, filosofian maisteri, Jyväskylä Sihteeri Jarmo Malkavaara, pääsihteeri jarmo.malkavaara@minedu.fi puh. (09) 1607 7338 Taiteen keskus- toimikunnan myöntämät taiteilija-apurahat 2009 Taiteen keskustoimikunta on jakanut vuonna 2009 alkavat mediataiteen, sirkustaiteen ja monitaiteen taiteilija-apurahat. Valtion taiteilija-apurahoja myönnetään taiteilijoiden työskentelyedellytysten turvaamiseen. 5-VUOTINEN konstnär Jan-Erik Andersson, Åbo kuvataiteilija Niran Baibulat, Helsinki koreografi, tanssija Riku Immonen, Helsinki sirkustaiteilija Maksim Komaro, Helsinki suomentaja, dramaturgi Jukka-Pekka Pajunen, Helsinki filmregissör, grafiker Antonia Ringbom, Korpo sirkustaiteilija Pauliina Räsänen, Tampere elokuvaohjaaja Mika Taanila, Helsinki ½-VUOTINEN kuvataiteilija Tanja Koponen, Helsinki arkkitehti Mauri Korkka, Helsinki sirkustaiteilija Antti Tuomento, Köyliö sirkustaiteilija Sanna Warsell, Helsinki kuvataiteilija Kari Yli-Annala, Helsinki 1-VUOTINEN mediataiteilija Jari Haanperä, Helsinki sirkustaiteilija Jenni Kallo, Rovaniemi kuvataiteilija Johanna Lecklin, Helsinki valosuunnittelija Johanna Naalisvaara, Helsinki sirkustaiteilija Sakari Männistö, Helsinki taiteilija Hannele Romppanen, Turku teatteri- ja elokuvaohjaaja Kamran Shahmardan, Imatra mediataiteilija Heidi Tikka, Helsinki Residenssiavustukset YKSITYISHENKILÖILLE Bruno Diego, Helsinki, 2000, 4 kk:n residenssityöskentelyyn Rotterdamissa Haka Kaarina, Helsinki, 2000, 2 kk:n residenssityöskentelyyn Rotterdamissa Henriksson Minna, Helsinki, 2000, 2 kk:n residenssityöskentelyyn Ljubljanassa Korhonen Hanna Karoliina, Helsinki, 600, 2 kk:n residenssityöskentelyn Lounila Liisa, Helsinki, 12000, 10 kk:n residenssityöskentelyyn New Yorkissa Moisander Juhana, Helsinki, 2000, 2 kk:n residenssityöskentelyyn Norjassa Mäkikoskela Ville, Helsinki, 6000, 4 kk:n residenssityöskentelyyn Quebecissä Norrgård Kaija, Tampere, 1200, residenssityöskentelyyn Taf taf -residenssissä Dakarissa Puustinen Merja ja Best Andy, Espoo, 4000, 5 kk:n residenssityöskentelyyn Isossa-Britanniassa Rapinoja Anni, 8800, 6 kk:n residenssityöskentelyyn Baselissa Schevin Nicolas, Helsinki, 1500, 2 kk:n residenssityöskentelyyn Pariisissa Viita Milja, Karkkila, 2000, 2 kk:n residenssityöskentelyyn Tallinnassa YHTEISÖILLE Alajärven kaupunki/nelimarkka- Museo, Alajärvi, 1500, residenssin varuste Arte ry, Turku, 2500, residenssitoiminnan Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta, Pohja, 1500, taiteilijaresidenssin toiminta Helsingin kansainvälisen taiteilijaohjelman tuki - HIAP ry, Helsinki, 30000, residenssitoiminnan v. 2008 Kansanvalistusseura / KSV-instituutti (Oriveden Opisto), Orivesi, 2500, residenssitoiminnan Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiö, Kemijärvi, 5000, residenssitoiminnan Kolin kulttuuriseura ry, Joensuu, 2500, Kolin Ryynäsen resi-
denssitoiminnan Kotimajoitus Miekkaniemi Ay, Viitasaari, 2500, residenssitoiminnan Kotkan kaupunki/kulttuuriasiainkeskus, Kotka, 1500, residenssitoiminnan KulttuuriKauppila Ii ry, Ii, 2500, residenssitoiminnan Kökarkultur rf, Kökar, 2500, residenssitoiminnan Loviisan kaupunki/vierasateljee, Loviisa, 14000, residenssitoiminnan Platform rf, Vasa, 2500, för residensverksamhet i Vasa Pohjoinen valokuvakeskus ry - Nordliga fotocentret ry, Oulu, 2000, Suomi-Englantivalokuvataiteilijoiden vaihto-ohjelman Porin Taiteilijaseura ry, Pori, 2000, Portait-residenssin Porin kaupunki/samk/liiketalouden ja kuvataiteen Kankaanpään yksikkö, Kankaanpää, 2500, taiteilijaresidenssitoiminnan Raumars ry, Rauma, 13000, yhteisötaiteen residenssitoiminnan Saksala ArtRadius Oy, Haukivuori, 5000, residenssitoiminnan Stiftelsen Pro Artibus, Ekenäs, 2500, för kostnader av AiRverksamhet Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Helsinki, 4800, Tapiolan vierasateljeen Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Helsinki, 34000, Artists-in- Residence -toiminnan Suomen ja Meksikon kulttuurivaihdon tuki ry, Helsinki, 10500, Oaxacan taiteilijahuoneiston ylläpitoon Suomen taideakatemian säätiö/näyttelyvaihtokeskus FRA- ME, Helsinki, 18000, taiteilijavaihtoon Ison-Britannian ja Ranskan kanssa sekä kuraattoriresidenssivaihtoon Kanadan kanssa Svenska Konstskolans i Nykarleby Vänner rf, Nykarleby, 2000, för understöd av internationella projekt och utbyten Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur, Vasa, 4000, för kostnader av residensverksamhet på Atelje Stundars Taidekeskus Salmela Oy, Jaala, 2500, residenssitoiminnan Taiteilijaresidenssiyhdistys Porvoo A-i-R ry, Porvoo, 2500, residenssitoiminnan ja seminaarin Tampereen Taiteilijaseura ry, Tampere, 2500, residenssitoiminnan käynnistämiseen Turun Taiteilijaseura ry, Turku, 2500, residenssitoimintaan Senegalissa Tuulensuun taidesäätiö, Viitasaari, 2500, residenssitoiminnan Valokuvakeskus Peri ry, Turku, 2500, residenssitoiminnan Vantaan taiteilijaseura ry, Vantaa, 2500, residenssitoiminnan Mediataiteen avustukset 1. JAKO, maaliskuu AV-arkki ry, Helsinki, 34000, mediataiteen levityksen, promotoinnin, arkistointiyhteistyön ja julkaisutoiminnan sekä VIEW08-festivaalin Aho Heini, Turku, 2000, näyttely Coelho Jacques, Savonlinna, 5000, KUD-projektin de la Cruz Gabriel, Helsinki, 4000, materiaali- ja näyttely Fredriksson Johanna ja työryhmä, Helsinki, 3000, elokuvan valmistus Kallinen Mikko ja työryhmä, Helsinki, 4000, mediatanssiteoksen Kangas Mirette ja työryhmä, Helsinki, 5000, mobiilioopperan ennakkosuunnittelun Keski-Korsu Mari, Helsinki, 2000, näyttely Ketola Johanna, Helsinki, 1000, installaation Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry, Turku, 4000, PIMIÖ-näyttelysarjan Kristallisilmä Oy, Helsinki, 7000, Eija-Liisa Ahtilan installaation Kuchka Heta, Helsinki, 3000, näyttely Kuisma Kalle ja työryhmä, Helsinki, 3000, Saurofoniaa-ohjelmien Kuoppala Riikka, Helsinki, 3000, kokeellisen lyhytelokuvan tuotanto Lampisuo Marko, Pori, 2000, videon valmistus Lounila Liisa, Helsinki, 2000, teosten valmistus Mäkelä Mia, Kankaanpää, 2000, audiovisuaalisen performanssin tuotanto Oja Marjatta, Helsinki, 3000, laite Ollikainen Soile ja työryhmä, Jyväskylä, 3000, Live Herring -näyttelyn ja muun toiminnan Piknik Frequency ry, Helsinki, 4000, Pikseliahky 2008 -festivaalin Renvall Markus, Kirkkonummi, 2000, Mediaraati-ohjelman tuotantoon Sointu Virva ja työryhmä, Helsinki, 5000, Digital Media -festivaalille osallistumiseen Valenciassa Taideyhdistys 00130Gallery ry, Helsinki, 1000, laitehankintaan Ulfarsson Halldor, Helsinki, 4000, 3d-teoksen Vehviläinen Vesa ja Vehviläinen Juha, Helsinki, 2000, näyttely 2. JAKO, toukokuu Björk Veikko, Helsinki, 2500, näyttely Brander Pirjetta, Helsinki, 4000, animaation valmistus Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö, Espoo, 3500, Cartes Flux3 -festivaalin Haapalinna Sini ja työryhmä, Helsinki, 3000, näyttämöteoksen valmistus Hakola Marikki, Porvoo, 3500, mediateoksen Hautamäki Jukka, Turku, 1000, videoteoksen tuotanto- ja näyttely Kalleinen Tellervo ja työryhmä, Helsinki, 2000, videoinstallaation tuotanto- ja esitys Koponen Tanja ja Euro Pia, Helsinki, 2500, installaation esitysja suunnittelu Kroma Productions Oy, Porvoo, 6000, v. 1987 toteutetun mediaperformancen aineiston remasterointiin ja dvd-autorisointiin Leppiniemi Rita, Helsingfors, 3000, för projektet Temporary Sunset Miettinen Anu, Helsinki, 2500, videoinstallaation Niskanen Pekka, Helsinki, 3000, yhteisötaideprojektin Nordic Glory Festival ry, Jyväskylä, 2000, mediataidetyöpajan ja luentojen Näsänen Elena, Helsinki, 2000, videoinstallaation tuotanto Piknik Frequency ry, Helsinki, 4000, Pikseliähky-festivaalin syksyllä Puhto Piritta ja työryhmä, Helsinki, 2000, näyttely Rainio Minna ja Roberts Mark, Rovaniemi, 6000, videoinstallaation Renvall Markus, Kirkkonummi, 3000, työskentelyyn mediakriittisessä laboratoriossa Ruscica Jani, Helsinki, 2000, videoteoksen installaatio Ryynänen Heikki ja työryhmä, Helsinki, 2000, mediataideesityksen tuotanto Suomi-Väänänen Maarit ja työryhmä, Helsinki, 3000, elokuvaprojektin Timonen Maija, Kauniainen, 2500, kokeellisen elokuvateoksen kuvaus van Ingen Juha, Helsinki, 2000, teossarjan ja installaation Yli-Annala Kari, Helsinki, 3000, videoteoksen valmistus A R S I S 4 / 0 8 15
A R S I S 4 / 0 8 16 Sirkustaiteen avustukset 1. JAKO, maaliskuu Harju Matti, Pudasjärvi, 4000, opetus- ja ohjaustyön Pohjois-Suomessa Hietanen Kimmo, Tampere, 4000, laitehankintaan ja ohjelmiston valmistelu Korhonen Karoliina ja työryhmä, Helsinki, 4000, sirkusklubien Kulmala Antti ja työryhmä, Kaarina, 3000, kiertue-esityksen Männistö Samuli ja työryhmä, Helsinki, 3000, sirkusesityksen Nousiainen Jyrki ja työryhmä, Helsinki, 5000, klovneriaesityksen valmistus Silvennoinen Sanna ja työryhmä, Helsinki, 4000, nykysirkusesityksen Sirkus Taika-Aika ry, Rovaniemi, 3000, sirkusviikon ammattilaisten palkkio Rovaniemellä Suomen NuorisoSirkusliitto ry, Tampere, 4000, sirkusleirin Turun Taideakatemian sirkusopiskelijat ry, Turku, 2000, nykysirkusfestivaalin ammattilaisten palkkio 2. JAKO, kesäkuu Flow ry, Oulu, 6000, sirkusesityksen tuotanto Jakobsson Petteri ja työryhmä, Tampere, 3000, sirkusesityksen tuotantoon ja kiertueen Nuutinen Miika ja työryhmä, Joensuu, 4000, esityksen Tulikansa ry, Helsinki, 6000, tuliteatterifestivaalin Monitaiteellisten hankkeiden avustukset 1. JAKO, maaliskuu Iholla ry, Turku, 3000, Fluxee-klubien toteuttamiseen Joenniemi Jani ja työryhmä, Helsinki, 3000, festivaalisarjan Berliinissä, Shanghaissa ja Helsingissä Maaseudun Sivistysliitto ry, Helsinki, 5000, 7 veljestä -produktion Mäkivuoti Eija, Helsinki, 2000, näyttely Quo Vadiksen tuki ry, Salo, 9000, jurttaesityksen Rämsöön kyläkerho ry, Vesilahti, 4000, moottorimusiikin festivaalin Strandman-Suontausta Pia, Helsinki, 3000, taidepalvelukonseptin tuottamiseen hoitolaitoksiin Vepsä Johanna ja työryhmä, Helsinki, 4000, produktion tuotannon 2. JAKO, toukokuu Kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahat Taiteen keskustoimikunnan kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahajaosto on jakanut kirjastoapurahat vuodelle 2008. Hakemuksia saapui 91 ja apurahoja myönnettiin 21 hakijalle, yhteensä 50 000 euroa. Ahokoivu Mari, Oulu, 2000 Ahonen Jussi-Pekka, Tampere, 3000 Ekebom Terhi, Helsinki, 3000 Hagelberg Matti, Helsinki, 3000 Haglund Bo, Sipoo, 2000 Haiko Nina, Kouvola, 2000 Harju Juha, Jyväskylä, 2000 Huitula Kristian, Tampere, 2000 Kaakinen Jussi, Helsinki, 2000 Kärkkäinen Sirpa, Helsinki, 2000 Latva-Nikkola Jarno, Helsinki, 2000 Lietzén Mika, Turku, 3000 Lukkarinen Hannu, Helsinki, 3000 Lumme Leena, Helsinki, 2000 Nevakivi Laila, Helsinki, 2500 Nygård-Niemistö Marjo, Helsinki, 2000 Rauhala Anssi, Helsinki, 3000 Salminen Aiju, Helsinki, 2000 Takalo Tiitu, Tampere, 3000 Tikkanen Petteri, Iisalmi, 2500 Vähämäki Amanda, Helsinki, 2000 Isotalo Merja ja työryhmä, Forssa, 8000, Terveyttä kulttuurista -verkoston Kallinen Aune, Pohja, 2000, esitystaidehallin Maaseudun Sivistysliitto ry, Helsinki, 2000, Reijo Kelan taidetta käsittelevän kirjan valmistus Mutel Eric ja työryhmä, Helsinki, 2000, Border Line -projektin Riipinen Kari, Espoo, 2000, näyttelyteosten valmistus Taidekeskus Ahjon kannatusyhdistys ry, Joensuu, 2000, GAhjotapahtuman Ympäristötaiteen yhdistys YTY ry, Helsinki, 2000, ympäristötaidenäyttelyn Euro Pia, Helsinki, 2000, teoksen valmistus
elokuvataide VALTION ELOKUVATAIDE- TOIMIKUNTA 2007 2009 Puheenjohtaja Jukka-Pekka Laakso, festivaalijohtaja, Tampere Elokuvataiteen valtionpalkinto Matti Kassilalle Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt elokuvataiteen valtionpalkinnon 2008 elokuvaohjaaja Matti Kassilalle. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa. Palkinnon luovutti opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja 29. syyskuuta 2008 Helsingissä. Valtion elokuvataidetoimikunnan palkintoperustelut: Matti Kassilan (s. 1924) pitkä ja monipuolinen ura elokuvataiteen parissa alkoi jo 40-luvulla legendaarisen T.J. Särkän johtamassa Suomen Filmiteollisuus -yhtiössä. Kassilan yhteydessä ensimmäisenä yleensä mainitaan Komisario Palmu -filmatisoinnit, joiden arvo suomalaisten eloku- vien joukossa tunnustetaan varauksetta. Fiktiivisten ohjaustöidensä lisäksi Matti Kassila on kuitenkin tehnyt myös lukuisia dokumentteja sekä näytelmäohjauksia ja kirjoja. Erilaisten töidensä kautta Kassila on ollut ja on yhä merkittävä suomalainen elokuvavaikuttaja, jonka näkemys elokuvataiteen kehittämisestä on osoittautunut tarkaksi ja johdonmukaiseksi. Elokuvaohjaajana ja kulttuurivaikuttajana Matti Kassila on nähnyt elokuvamaailman muuttuvan moneen kertaan, mutta hän on onnistuneesti kyennyt muuttumaan ajan mukana. Esimerkiksi Kassilan 60-luvun alun jälkeiset hyvinkin erilaiset työt ovat paitsi antoisia ajankuvia, myös varmaa ammattitaitoa osoittavia, todellisia elokuvia. Komisario Palmu -hahmon filmatisointikaarti Matti Ranin (vas.), Joel Rinne, ohjaaja Matti Kassila ja Leo Jokela filmaamassa Vodkaa, Komisario Palmu -elokuvaa huhtikuussa 1969. Kuva: Lehtikuva / Pertti Jenytin / AK Matti Kassila. Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander A R S I S 4 / 0 8 17 Varapuheenjohtaja Noora Männistö, elokuvaohjaaja, Pori Jäsenet Markku Flink, tuottaja, käsikirjoittaja, Oulu Katariina Lillqvist, elokuvaohjaaja, Tampere Christian Lindblad, elokuvaohjaaja, Östersundom Kristiina Luostarinen, elokuvaohjaaja, Luhanka Juha Mäkelä, toimitusjohtaja, Helsinki Merja Turunen, dramaturgi, Helsinki Marjo Valve, elokuvaohjaaja, Järvenpää Esa Vuorinen, elokuvaaja, Espoo Sihteeri Mari Karikoski, taidesihteeri mari.karikoski@minedu.fi puh. (09) 1607 7064
A R S I S 4 / 0 8 18 elokuvataide Elokuvataiteen taiteilija-apurahat 2009 Valtion elokuvataidetoimikunta on jakanut vuoden 2009 alusta alkavat taiteilija-apurahat. Hakemuksia saapui 77 ja apurahoja myönnettiin 13 taiteilijalle. 5-VUOTINEN elokuvaohjaaja, Klaus Härö, Porvoo elokuvaohjaaja Taru Mäkelä, Helsinki 3-VUOTINEN dokumenttielokuvaohjaaja Jouni Hiltunen, Helsinki käsikirjoittaja Antti Karumo, Helsinki elokuvaaja, elokuvaohjaaja Pekka Uotila, Helsinki 1-VUOTINEN elokuvaaja Tuomo Hutri, Helsinki elokuvalavastaja Risto Karhula, Helsinki elokuvaohjaaja Mikko Keinonen, Heinävesi elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Petri Kotwica, Helsinki lavastaja Anna-Katriina Pajunen, Espoo animaatio-ohjaaja Marjut Rimminen, Lontoo elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa, Tampere äänisuunnittelija Kyösti Väntänen, Helsinki Alueellisten elokuvakeskusten toimintaavustukset Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt alueellisten elokuvakeskusten toiminta-avustukset vuodelle 2008. Tukea myönnettiin 12 alueelliselle elokuvakeskukselle yhteensä 410 000 euroa. Elokuvakeskus Botnia - Filmcentrum Botnia, Vaasa, 6700 Finlandssvenskt filmcentrum rf, Turku, 39 000 Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja kehittämisyhdistys ISAK ry, Kuopio, 40 000 Keski-Suomen elokuvakeskus ry, Jyväskylä, 25 000 Lapin Elämystuotanto Oy / Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus, Rovaniemi, 15 000 Oulun Elokuvakeskus ry, Oulu, 63 300 Pirkanmaan elokuvakeskus ry, Tampere, 67 000 Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry, Joensuu, 37 000 Päijät-Hämeen Elokuvakeskus ry, Lahti, 42 000 Saamelaiskäräjät / Alkuperäiskansojen elokuvakeskus SKÀB- MA, Inari, 10 000 Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry, Pori, 28 000 Varsinais-Suomen Elokuvakeskus ry, Turku, 37 000 Elokuvakulttuurin tuki 1. JAKO, helmikuu (11 500 ) Kiertävä elokuvakerho Filmipyörä ry, Kangasala, 3000, Filmipyörän kesän ulkoilmakiertueeseen ja Saarikylien kesäkinoon Oulun Elokuvakeskus ry (OEK ry), Oulu, 1500, Siiri Angerkoski -tapahtuman Pirkanmaan elokuvakeskus ry (PEK ry), Tampere, 3000, eri maiden elokuvia esittelevien kiertueiden Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry, Joensuu, 4000, ranskalaisen elokuvakiertueen 2. JAKO, toukokuu (14 250 ) Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja kehittämisyhdistys ISAK ry, Kuopio, 2500, Sillat-elokuvafestivaalin järjestely Keski-Suomen elokuvakeskus ry (KSEK), Jyväskylä, 2250, esitysja kiertueteatteritoimintaan Lens Politica -yhdistys, Helsinki, 2000, Lens Politica -elokuvaja mediataidefestivaalin toteuttamiseen M.A.D. Tanssimaisterit ry, Helsinki, 2000, tanssielokuvafestivaalin LOIKKA toteuttamiseen Pohjois-Karjalan alueellinen elokuvayhdistys ry, Joensuu, 1000, Manhattan Short Film Festivalin Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, SEKK ry, Pori, 2500, kevään elokuvakierrokseen sekä kesän media- ja animaatiopajoihin Yli-Viikari Outi Elina ja työryhmä, Tampere, 2000, kuubalaisen elokuvan festivaalin Elokuvalehtien valtionavustukset Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt elokuvakulttuurimäärärahaa elokuvalehtien tukemiseen yhteensä 87 000 euroa. Filmihullu ry, Helsinki, 30 000, Filmihullu-lehden toimittamiseen ja julkaisemiseen Filmiverkko ry, Turku, 8000, verkkojulkaisutoiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen Finlandssvenskt filmcentrum rf, Åbo, 14 000, för utgivningen av Filmjournalen Lähikuva-yhdistys ry, Turku, 12 000, Lähikuva-lehden julkaisemiseen Mediakasvatuskeskus Metka ry, Helsinki, 12 000, Peili-lehden julkaisemiseen Suomen elokuva- ja videotyöntekijäin liitto ry, Helsinki, 11 000, Lehtiset-lehden julkaisemiseen Elokuvan laatutuki Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt elokuvan laatutukea vuodelle 2008 yhteensä 360 000 euroa. Laatutukea voidaan myöntää taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman tuottajalle uuden tuotannon kehittämiseksi. Angry-La Visual Design Ky, Vantaa, 15000, 1-7 = 72 = 0 Art Films Production AFP Oy, Helsinki, 15 000, Pyhän kirjan varjo Bitar Films Oy, Vantaa, 15 000, Katri ja Kaitsu Filmill Ky, Porvoo, 10 000, Pre/post Giron Filmi Oy, Helsinki, 15 000, Nedarma - matka Illume Oy, Helsinki, 15 000, Unelmana Karjala Jaakko Ilkka productions Oy, Helsinki, 15 000, Mielen tila Juonifilmi Oy, Helsinki, 25 000, Raja 1918 Juonifilmi Oy, Helsinki, 20 000, 8 päivää ensi-iltaan Kiti Luostarinen Production Ky, Hel-