JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALO

1 Leena Lindell JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTALO Rakennushistoriallinen selvitys

2 3 Sisällysluettelo 6. KAUPUNGINTALON RAKENNUSHISTORIA JA MUUTOKSET 49 Jyväskylän Kunnallistalo, arkkitehti Karl Viktor Reinius 1896 49 Julkisivut 50 1. JOHDANTO 4 Rakennushistoriaselvitys 5 Aikaisempi tutkimus 5 Lähteet ja aineisto 6 Arkistolähteet 6 Kirjallisuus 7 Työmenetelmät 7 Termistöstä: Kaupungintalo vai Kunnallistalo? 8 2. KAUPUNGINTALON SUUNNITTELIJAT JA RAKENTAJAT 10 Arkkitehti Karl Viktor Reinius (1862 1936) 10 Koulutus ja ura 10 Lääninarkkitehtijärjestelmä 1800-luvulla 11 Opintomatkat ja vaikutteet 11 Uran loppuvaiheet 12 Arkkitehtuuri 13 Suunnittelukohteita 14 Rakennusmestari Anders Viktor Grönhag (1861 1921) 16 Koristemaalari Emil Edvard Sanmark (1870 1900) 16 3. SUOMEN KAUPUNGINTALOT 1800-LUVULLA 18 4. KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 20 Kunnallistalon varhaisvaiheet 20 Kunnallistalon rakentaminen 22 Yrjö Blomstedtin kritiikki 24 Ensimmäiset vuosikymmenet 1900 1930 25 Kaupungintalon sota-aika 31 1950-luvun muutokset 34 1960 1980-luvut 34 Kaupungintalon entistävä peruskorjaus 1979 1981 36 1990 2000-luvut 38 5. YMPÄRISTÖN MUUTOKSET 40 Kirkkopuisto ja Hallintokortteli 1837 2009 40 Kaupungintalon tontti 43 Kaupungintalon tontin muiden rakennusten vaiheita 45 Graafinen suunnittelu Jussi Jäppinen Tulostus Kopijyvä 2010 Sisätilat 55 Kustannuslaskelmat 1897 60 Työselitys 18.11.1897 64 Rakennustöiden välitarkastus 1898 67 Kunnallistalon lopputarkastus 27.10.1899 68 Laskut ja kirjanpito 1897 1899 69 Ensimmäiset korjaukset, 1900-luvun alku 74 Kaupungintalon muutokset 1920-luvulla 77 Kaupungintalon muutokset 1930-luvulla 78 Kaupungintalon muutokset 1940-luvulla 84 Kaupungintalon muutokset 1950-luvulla 92 Kaupungintalon muutokset 1960-1970-luvuilla 97 Kaupungintalon peruskorjaus 1979 1980 102 Valtuustosali 106 Sisätilojen koristemaalaukset 108 Maalarimestari Voitto Nurmelan haastattelu 1998 111 Kalusteet 113 Muut työt ja materiaalit 115 Julkisivut ja ulkopuoliset työt 117 1990 2000-lukujen muutostyöt 118 7. SÄILYNEISYYSANALYYSI 120 Julkisivut 120 Sisätilat 122 1890-luvun säilyneet rakenneosat 123 Koristemaalaukset 126 Muita huomioon otettavia seikkoja 133 1940 1950-lukujen rakennusosat 133 Kalusteet ja irtaimisto tulevan remontin aikana 133 8. LÄHTEET 134 Haastattelut ja tiedonannot 134 Arkistolähteet 134 Lehdet 134 Painamattomat lähteet 135 Painetut lähteet ja kirjallisuus 135 www-sivustot ja tietokannat 136 9. PIIRUSTUKSET 136

4 JOHDANTO 5 1. JOHDANTO Rakennushistoriaselvitys Jyväskylän Kaupungintalo (entinen Kunnallistalo) valmistui vuonna 1899 Vaasan lääninarkkitehti Karl Wilhelm Reiniuksen suunnitelmien mukaan Kirkkopuiston etelälaidalle. Aikakaudelleen yleistä uusrenesenssityyliä edustava kivitalo on toiminut historiansa aikana kaupungin hallinnollisena keskuksena, yhdistysten ja seurojen tilana, sekä erilaisten kulttuuritapahtumien näyttämönä. Kaupungintalon vaiheet liittyvät kiinteästi Jyväskylän kaupungin historiaan: alueiden ja väestömäärän kasvuun, sotavuosiin ja kunnallishallinnon muutoksiin. Kaupungintalo on osa valtakunnallisesti merkittävää Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen aluetta. (Museovirasto, Rakennettu kulttuuriympäristö 1993 ja VAT 2000/ Rakennettu kulttuuriympäristö). Alueen nykyinen asemakaava on vahvistettu 5.10.1998 ja Kaupungintalo on suojeltu kaavassa sr-merkinnällä. Rakennuksessa ei saa suorittaa muutostöitä, jotka turmelevat julkisivujen ja sisätilojen kulttuurihistoriallista tai rakennustaiteellista arvoa tai tyyliä. (Ajantasa-asemakaava) Jyväskylän Kaupungintalo ja kauppatori 1920-luvulla. Valokuvaamo Päijänne, Keski-Suomen museon kuva-arkisto. Rakennushistoriaselvitys on perusselvitys, joka tulee tehdä ennen suojelurakennuksessa tehtävien muutos- ja korjaustöiden suunnitteluvaihetta. Se tarjoaa perustietoa rakennuksen historiasta muutosten, käytön ja säilymisen suhteen. Rakennushistoriaselvityksen tarkoituksena on tuoda rakennuksen omistaja-, käyttäjä- ja suunnittelijatahoille tietoa rakennuksen ylläpitoa, korjausta ja varjelua varten. Jyväskylän Tilapalvelu tilasi Kaupungintalon rakennushistoriaselvityksen Keski-Suomen museolta keväällä 2009. Tarkoituksena oli tehdä perusselvitys Kaupungintalon tulevaa peruskorjausta varten. Työn tilasi Jyväskylän kaupungin Tilapalvelut. Rakennushistoriaselvityksen tekoa varten varattiin 2,5 kuukautta ja selvityksen teki Keski-Suomen museon projektitutkija HuK Leena Lindell. Ohjausryhmään kuuluivat Keski-Suomen museolta museonjohtaja Heli-Maija Voutilainen ja amanuenssi Päivi Andersson. Arkkitehti Tuija Ilves arkkitehtitoimisto ARK-Kantosesta oli mukana rakennushistoriaselvitystyön eri vaiheissa. Rakennushistoriaselvityksen teko aloitettiin 4.5.2009. Selvityksen valmistuminen viivästyi alkuperäisestä aikataulusta aineiston ja tehtävän ennakoimattoman laajuuden ja lomakauden takia. Valmis työ luovutettiin Jyväskylän Tilapalveluille lokakuussa 2009. Aikaisempi tutkimus Kaupungintalo on yksi Jyväskylän kaupungin merkittävimmistä julkisista rakennuksista. Se on esiintynyt useissa kaupungin historiaa ja rakennettua ympäristöä kartoittavissa tutkimuksissa ja julkaisuissa. Keski-Suomen museo on inventoinut Kaupungintalon osana keskusta-alueen rakennusinventointeja vuosina 1983 ja 1996 (Päivi Andersson). Vuosina 1998-1999 Keski-Suomen museon amanuenssi Päivi Andersson kokosi Kunnallistalon 100-vuotisjuhlien esitettä varten laajan tausta-aineiston henkilöhaastatteluin ja arkisto-, kirjallisuus- ja kuvalähteitä käyttäen. Nyt tehtävä rakennushistoriaselvitys pohjaa suurelta osin tähän aineistoon. Arkkitehti Tuija Ilves on selvittänyt rakennuksen vaiheita vuosina 2007 2008 Kaupungintalon sisustuksen uusimista ja peruskorjaushanketta varten. Insinööritoimisto Mittatyö on tehnyt

6 JOHDANTO 7 rakennuksessa rakennetutkimuksia, kosteus- ja sisäilmamittauksia vuosien 1996-2008 aikana ja Jouni Juuri-Oja on tehnyt asbestikartoituksen vuonna 1995. Vuonna 1979 1980 toteutettua peruskorjausta ja osittaista entisöintiä varten tehtiin joitain tutkimuksia koskien rakennuksen sisätiloja. Peruskorjausta tai tutkimuksia ei tuolloin kuitenkaan dokumentoitu kovin tarkasti. Kaupungintalon entisöimis- ja perusparannustyöryhmän kokouspöytäkirjoista vuosilta 1978 1981 löytyy kuitenkin mainintoja tehdyistä selvitystöistä. Muun muassa Keski-Suomen museon silloinen johtaja Sirkka Valjakka teki tällöin todennäköisesti selvitystyötä rakennuksen historiallisista vaiheista ja sisätilojen alkuperäisestä asusta, mutta tutkimustyön tuloksia ei ole todennäköisesti säilynyt. Museoviraston asiantuntijana hankkeessa toiminut konservaattori Pentti Pietarila teki myös tutkimussuunnitelman entisöintityötä varten sekä katselmuksen valmiissa rakennuksessa vuosina 1978 ja 1980, mutta näistä käynneistä on jäänyt kaupunginarkistoon vain lyhyet muistiot. Museoviraston arkistosta ei löytynyt näiden lisäksi muita dokumentteja. Kaupungintalosta ei ole aiemmin tehty varsinaista rakennus- tai arkkitehtuurihistoriallista tutkimusta. Lähteet ja aineisto Arkistolähteet Rakennushistoriaselvityksen arkistolähteitä ovat Jyväskylän kaupunginarkiston rakennuspiirustukset 1890-1940-luvuilta, kaupunginvaltuuston kokouspöytäkirjat ja muu rakennusvaiheeseen liittyvä asiakirja-aineisto 1800-luvun loppupuolelta sekä Kaupungintalon peruskorjaukseen liittyvät kokouspöytäkirjat 1970 1980-lukujen taitteesta. Rakennusvalvontaosaston arkistosta on käytetty rakennuslupa-asiakirjoja ja piirustuksia 1950 2000-luvuilta. Näiden pohjalta on kartoitettu rakennuksen alkuperäistä, rakennusaikaista asua sekä tapahtuneita muutoksia. Keski-Suomen museon kuva-arkiston kuvia on käytetty julkisivujen ja sisätilojen eri aikaisten ulkoasujen hahmottamiseen ja rakennustutkimusarkistoon kerättyjä inventointi- ja haastatteluaineistoja rakennuksen muutosten kartoittamiseen. Kirjallisuus Jyväskylän kaupungin kunnalliskertomuksissa on käsitelty Kunnallistalon, sittemmin Kaupungintalon rakennus- ja muutoshankkeita. Painettuja kunnalliskertomuksia on 1910-luvulta eteenpäin. Tätä aikaisemmat tiedot Kunnallistalon rakentamisesta ja sen ensimmäisistä muutoksista 1900-luvun alkuvuosilta ovat Jyväskylän kaupungin valtuuston asiakirjoista. Vuonna 2000 ilmestyi julkaisu Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitoksella tehdystä tutkimuksesta Kirkkopuiston ja sitä ympäröivien kortteleiden muutoksista, joka sivuaa osuvasti myös Kaupungintalon ympäristön kokemia muutoksia. Jussi Jäppinen ja Heli-Maija Voutilainen ovat sivunneet Kaupungintaloa useissa julkaisuissaan. Jyväskylän kaupungin historiaa valottavissa teoksissa mainitaan myös Kaupungintalo useaan otteeseen. Työmenetelmät Rakennushistoriaselvityksen teko alkoi tutustumisella lähdeaineistoon. Selvityksen historiatiedot koottiin rakennustutkimusarkiston tiedoista ja kirjallisuudesta. Historiarungon avulla määritettiin arkistojen piirustus- ja rakennuslupa-aineistot sekä muut lähteet, joiden perusteella kartoitettiin rakennuksen kokemat myöhemmät muutokset. Kaupungintalon julkisivut ja sisätilat inventoitiin ja dokumentoitiin valokuvaamalla. Sisätiloista oli tarkoitus täyttää huonekohtaiset kortit, joihin merkittiin muun muassa pintamateriaalit, ovien, ikkunoiden, listojen, karmien jne. säilyneisyys ja silmämääräisesti merkintä huonejaon mahdollisesta alkuperäisyydestä. Rakennuksen neljässä kerroksessa sijaitsee noin 151 erilaista inventoinnin piiriin kuuluvaa huonetilaa, joihin kuuluvat toimisto- ja kokoushuoneet, käytävät, eteisaulat ja portaikot, holvit, WC-tilat ja siivouskomerot sekä asunto- ja konehuonetilat. Kaikki tilat ehdittiin rakennushistoriaselvityksen puitteissa kuvata ja järjestää nykyisen huonenumeroinnin mukaisesti. Huonekorttimalli tehtiin Kaupungintalon rakennushistoriaselvitystä varten. Niiden pohjana oli arkkitehti Tuija Ilveksen ja tutkija Riikka Mäkipelkolan Jyväskylän yliopiston Seminarium-rakennuksen korjaustöiden yhteydessä kehittämä huonekorttipohja (Seminariumin rakennushistoriaselvitys 2007). Vaikka selvityksessä kartoitettiin kortteihin kirjattavat taustatiedot, korttien

8 JOHDANTO 9 täyttäminen jouduttiin jättämään aikataulun tiukkuuden vuoksi. Sisätilainventoinnin aineistona ovat inventointikuvat ja inventoinnin tuloksia on käyty läpi analyysiosiossa. Rakennuksen vanhoja kuvia eri aikakausilta verrattiin nykytilanteeseen julkisivujen ja sisätilojen muutosten kartoittamiseksi. Rakennuksen huonetilojen muutokset havainnollistettiin pohjakaavoin, joihin merkittiin arkistolähteistä saadut myöhemmät muutokset sisätiloissa ja huonejaoissa eri värein ja symbolein. Näin rakennuksen muutoksia oli helpompi havainnoida. Aineisto työstettiin tekstimuotoon rakennushistoriaselvitykseksi. Selvityksen kuvituksena käytettiin kuva-arkiston materiaalia, inventointikuvia ja vanhoja rakennuspiirustuksia, säilyneisyysanalyysin pohjakaavat ovat selvityksen liitteinä. Termistöstä: Kaupungintalo vai Kunnallistalo? Rakennushistoriaselvityksen kohteena olevaa rakennusta on kutsuttu eri aikoina Kaupungintaloksi tai Kunnallistaloksi. Rakennuspiirustukset laatinut Vaasan lääninarkkitehti Karl Viktor Reinius kutsui luomustaan sujuvasti vuoroin molemmilla nimillä. (kts. Jyväskylän kaupungin Kunnallistalon piirustukset 1896, Jyväskylän Kaupungintalon katselmuspöytäkirja 4.11.1898) Vuonna 1899 valmistunutta rakennusta kutsuttiin ensimmäiset 28 vuotta Kunnallistalon nimellä, kunnes vuoden 1927 kunnallislain myötä Jyväskylän kaupungille tuli valita kaupunginjohtaja ja Kunnallistaloakin alettiin nimittää Kaupungintaloksi. (Varatuomari Veikko Hyytiäisen haastattelu 9.10.1998) Myöhemmin rakennuksen julkisivusta peitettiin vanha Kunnallistalo-teksti. Toisen maailmansodan jälkeen rakennuksen luonne muuttui selkeämmin yhdistysten ja kulttuuritilaisuuksien pitopaikasta hallintorakennukseksi, vaikka juhlasalia edelleen käytettiin erilaisten juhlien ja esitysten näyttämönä. Vuosina 1979 1980 toteutetun peruskorjauksen aikaan haluttiin vanha Kunnallistalo-nimitys ottaa uudestaan käyttöön ja teksti maalattiin takaisin rakennuksen julkisivuun korjaustöiden yhteydessä. Katsottiin, että rakennuksen varhaishistoria kunnallishallinnon, seurojen, tapahtumien ja liiketoiminnan tyyssijana vaati vanhan, rakennuksen alkuperäisiä toimintoja kuvaavan nimen ottamista takaisin käyttöön. Kaupungintalo-nimi viittaisi pelkästään rakennuksen virastolaitoksen rooliin. Päätös nimestä ei ollut tällöinkään yksimielinen: kaupunginhallitus puolsi Kaupungintalo-tekstiä, kun taas kaupunginarkkitehti Erkki Kantonen oli Kunnallistalo-nimityksen kannalla. Asiaa kartoitettiin myös Suur-Jyväskylän lehdessä ilmestyneellä kyselyllä (rakennustoimikunnan kokouspöytäkirja 27.2.1980). Erilaiset näkemykset rakennuksen nimestä ovat aiheuttaneet sekavuutta rakennuksen nimityskäytännössä. Kaupunkilaiset ja rakennuksessa työskentelevät kaupungin työntekijät käyttävät rakennuksesta yhä Kaupungintalon nimeä ja sillä se tunnetaan myös virallisissa yhteyksissä. Kunnallistalo esiintyy rakennuksen historiaan viittaavissa teksteissä ja sitä käytetään lähinnä museaalisissa yhteyksissä. Tämän rakennushistoriaselvityksen osalta katson, että rakennuksen käyttöhistorian takia on mielekkäämpää käyttää rakennuksesta Kaupungintalo-nimeä, sillä se kuvaa paremmin sen yli 80-vuotista käyttöhistoriaa kaupungin hallinnon ja kaupunkilaisten toimintojen keskuksena.

10 KAUPUNGINTALON SUUNNITTELIJAT JA RAKENTAJAT 11 2. KAUPUNGINTALON SUUNNITTELIJAT JA RAKENTAJAT nustöitä Helsingissä ja Uudenmaan läänin alueella. Vuonna 1887 Karl Viktor Reinius siirtyi Turkuun ja toimi Rakennushallituksen Turun lääninkonttorissa vuosina 1887 1891. Vuonna 1890 hänet nimettiin Rakennushallituksen ylimääräiseksi arkkitehdiksi ja vuonna 1893 kolmanneksi arkkitehdiksi ja sa- Arkkitehti Karl Viktor Reinius (1862 1936) malla Vaasan lääninkonttorin esimieheksi. (Soiri-Snellman 1992, s. 22 29) Vaasan lääninarkkitehtina toimineesta Karl Viktor Reiniuksesta ei ole kirjoitettu paljoakaan alan julkaisuissa, usein hänet vain mainitaan jonkin raken- työskennellessään lähinnä suunnittelemaan varastorakennuksia, valvomaan Arkkitehti Karl Viktor Reinius joutui Turun lääninkonttorin arkkitehtina nuksen arkkitehtina. Karl Viktor Reinius signeerasi valtaosan suunnitelmistaan muodossa K. V. Reinius, mikä on osaltaan ehkä aiheuttanut sekaannukmerkiksi Turun linnan korjaussuunnitelmat vuonna 1887. Merkittävimmät ja toisten arkkitehtien suunnitelmia tai tekemään korjausehdotuksia, kuten esisia hänen etunimiensä kirjoitusmuodoissa. Eri lähteissä arkkitehti mainitaan itsenäisimmät työnsä arkkitehti Karl Viktor Reinius teki yksityisarkkitehtina. nimillä A. Reinius, K. W. Reinius tai Karl Wilhelm Reinius. 1900-luvun Hän oli perustanut arkkitehtitoimiston Turkuun yhdessä arkkitehti, rakennusurakoitsija Carl Gustaf Hjort af Ornäsin (1845 1900) kanssa. Karl Vik- alkupuolella on vaikuttanut myös arkkitehti I. Reinius, jonka yhteyttä Karl Viktor Reiniukseen ei ole tiedossa. Karl Viktor Reinius itse toimi arkkitehdin tor Reinius vaikutti Turussa vain muutaman vuoden, sillä marraskuussa 1891 toimessa vielä 1900-luvun alussa, todennäköisesti vuoteen 1910 asti. (Wasabladet 5.5.1936, nro 102: K.V. Reinius erosi virastaan vuonna 1910. ) tuaan hän siirtyi Vaasan lääninkonttoriin vuonna 1892. (Soiri-Snellman 1992, hän matkusti vuodeksi ulkomaille harjoittamaan arkkitehtuuriopintoja. Palat- Arkkitehti Karl Viktor Reiniuksen elämästä ja tuotannosta ovat kirjoittaneet s. 22 29; Carl Gustaf Hjort af Ornäsistä SKS:n Kansallisbiografiakeskuksen ainakin tutkijat Helena Soiri-Snellman, sekä Åsa von Weissenberg, joka on verkkopalvelussa.) tehnyt aiheesta sivulaudaturin Åbo Akademin taidehistorian oppiaineeseen (Arkitekt Karl Viktor Reinius 1862 1936, 1994). Teosten huonon saatavuuden vuoksi katson, että arkkitehdin vaiheita ja elämää on syytä käsitellä laa- Yleisten rakennusten ylihallituksen (myöhemmin Rakennushallituksen) alai- Lääninarkkitehtijärjestelmä 1800-luvulla jemmin myös tämän selvityksen puitteissa. Tiedot perustuvat suurilta osin nen lääninarkkitehtijärjestelmä luotiin Suomeen vuonna 1848, tällöin Jyväskylän kaupunki kuului vielä Vaasan läänin piiriin. Lääninarkkitehtijärjestel- vuonna 1992 ilmestyneeseen Helena Soiri-Snellmanin teokseen Brankku 100 vuotta. Turun vapaaehtoisen palokunnan talon rakennusvaiheet. män tarkoituksena oli hajauttaa alan asiantuntemusta Helsingin ja Turun ulkopuolelle, sillä arkkitehdin koulutuksen saaneet ammattilaiset olivat maassa Koulutus ja ura vielä harvinaisia ja he keskittyivät pääasiassa julkisten rakennusten ja asemakaavojen suunnitteluun. Lääninarkkitehtien tehtäviin kuului johtaa julkista Arkkitehti Karl Viktor Reinius syntyi vuonna 1862 vaasalaisen nimismiehen perheeseen. Hän valmistui vuonna 1883 Helsingin polyteknillisestä instituutista arkkitehdiksi. Koulussa opetettiin klassista renessanssiarkkitehtuuria, maaherralle, joka vahvisti kaupungin kunnallisten ja yksityisten rakennusten rakentamista, avustaa lääniin piiriin kuuluvia kaupunkeja ja antaa lausuntoja minkä vaikutukset näkyivät voimakkaasti myös nuoren arkkitehdin omassa piirustukset. (Jäppinen 2005, s. 67) suunnittelutyössä. Arkkitehtuurihistorian opettajana toimi tuolloin tunnettu helsinkiläisarkkitehti Frans Anatolius Sjöström (1840 1885), jonka arkkitehtuuria silloisen Rakennushallituksen virkamiehet vastustivat. Tästä huolimat- Arkkitehti Karl Viktor Reinius vietti vuoden 1891 1892 opintomatkalla, jon- Opintomatkat ja vaikutteet ta Karl Viktor Reinius työskenteli jo ennen loppututkintoaan Rakennushallituksessa ja valmistuttuaan valvoi melkein koko 1880-luvun erilaisia raken- sydän ja sen arkkitehtuuri oli vaikuttanut moniin kaupunkiin ka tiedetään suuntautuneen ainakin Wieniin. Wien oli 1800-luvulla Euroopan matkanneiden

12 KAUPUNGINTALON SUUNNITTELIJAT JA RAKENTAJAT 13 suomalaisarkkitehtien töihin. Karl Viktor Reinius lienee nähnyt ainakin wieniläisten arkkitehtien Heinrich von Ferstel, Theophilus von Hansen ja Gottfried Semper suunnittelemia, palatsimaisia kaupunkirakennuksia. Opintomatkan jälkeen Karl Viktor Reiniuksen rakennukset alkoivat ainakin yhä enemmän muistuttaa wieniläistyyppisiä palatseja. Esimerkkinä vuonna 1896 signeeratut Vaasan Finnilän talon ja Jyväskylän kaupungintalon suunnitelmat, jotka muistuttivat julkisivuiltaan koristeellista wieniläistä palatsiarkkitehtuuria. Huhtikuussa 1892 arkkitehti Karl Viktor Reinius sai Turun lääninkansliasta viiden vuoden ulkomaanpassin. Hän tutustui eurooppalaiseen arkkitehtuuriin laajoillaan opintomatkoillaan, jotka suuntautuivat Itävaltaan, Tanskaan, Englantiin, Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Kreikkaan. Matkoiltaan hän sai vaikutteita kauan vallalla olleesta uusrenessanssityylistä, vaikka Euroopan pääkaupungeissa puhalsivat jo tuolloin uudet tuulet. Jugend- tai art nouveautyyliksi kutsutun uuden arkkitehtuurin vaikutteet alkoivat näkyä Karl Viktor Reiniuksen tuotannossa vasta 1900-luvun alkupuolella. Rakennushallituksen traditioita kannattavana arkkitehtina hän suhtautui todennäköisesti varovasti uusiin vaikutteisiin. Esimerkkeinä Karl Viktor Reiniuksen jugend-vaikutteista ovat Kokkolan seminaarin normaalikoulun suunnitelmat ja arkkitehdin oma talo Vaasan Rantakadulla, joka on vuonna 1903 suunniteltu kolmikerroksinen esikaupunkimainen jugendhuvila. Samantyylisiä rakennuksia näkee ajan berliiniläisissä ja wieniläisissä mallikirjoissa. Vuonna 1905 suunniteltu Vaasan maaherrantalon ja teollisuuskompleksin rakennukset edustavat jo erilaista tyyliä: piirustuksissa on suuri, romanttisen goottilaisen ritarilinnan näköinen kaksikerroksinen kreneloitu tiilirakennus torneineen ja ulokkeineen. (Soiri- Snellman 1992, s. 22 29.) Uran loppuvaiheet Vaasan lääninarkkitehtina Karl Viktor Reinius oli hyvin tuottelias. Valtion tarkastuskohteita riitti ja tarkastusmatkat olivat pitkiä. Tästä huolimatta useilla Rakennushallituksen johtavilla virkamiehillä oli sivuvirkoja. Yksityisen arkkitehtitoimiston ja rakennustarvikeliikkeen lisäksi Karl Viktor Reinius toimi Vaasan Puunjalostus Oy:n (Wasa Trädförädlings Aktiebolag) toimitusjohtajana sen perustamisesta lähtien, vuodet 1896 1906. Liikkeen konkurssin myötä hän joutui oikeuteen ja sai tuomion konkurssirikoksesta. Liikkeen kirjanpitäjä, joka oli ilmeisesti Karl Viktor Reiniuksen tietämättä pitänyt väärennösten avulla konkurssikypsää yritystä pystyssä, oli sillä välin kadonnut tietymättömiin. Karl Viktor Reinius tuomittiin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, joista hän kärsi kolme vuotta Turussa. Lisäksi hän menetti lääninarkkitehdin virkansa, sekä kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi. (Soiri-Snellman 1992, s. 22 29.) Vankeusaikansa arkkitehti Karl Viktor Reinius kesti oletettavasti taideharrastuksensa avulla, sillä hän oli taitava piirtäjä ja harrasti maalausta. Arkkitehtimaailma hylkäsi tuomitun jäsenensä, eikä nekrologeissa mainittu hänen ammatillisia ansioitaan. Ainoastaan vaasalainen paikallislehti Wasabladet kirjoitti 5.5.1936, että 74-vuotias entinen lääninarkkitehti oli kuollut Otto Finnilän vanhainkodissa edellisenä lauantai-iltana. Hänen mainittiin eronneen virastaan vuonna 1910 ja omistautuneen sen jälkeen yksityiseen toimintaan. Arkkitehti Karl Viktor Reiniuksella oli myös perhe, sillä lehden mukaan häntä jäivät suremaan vaimo ja tytärpuoli. (Wasabladet 5.5.1936, nro 102; Soiri- Snellman 1992, s. 22 29.) Arkkitehtuuri Arkkitehti Karl Viktor Reinius oli elämänkohtalostaan huolimatta yksi 1800-luvun loppupuolen merkittävistä arkkitehdeista Suomessa. Suuri osa Karl Viktor Reiniuksen jäljelle jääneistä rakennuksista on tällä hetkellä asemakaavalla tai rakennussuojelulailla suojeltuja, sekä osana valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen kokonaisuuksia. (kts. Museoviraston rakennusperintöportaali, Rakennettu kulttuuriympäristö 1993, VAT Rakennettu Kulttuuriympäristö, Rakennusperintörekisteri.) Arkkitehti Karl Viktor Reiniuksen tuotannon pääosa osuu 1880 1890-luvuille, jolloin hän lääninarkkitehdin virkansa ja yksityisen arkkitehtitoimistonsa puitteissa suunnitteli julkisia rakennuksia, kouluja, liike- ja tehdasrakennuksia, hallinnon- ja sairaanhoidon rakennuksia sekä komeita yksityis- ja asuinkerrostaloja. Hän suunnitteli myös vanhojen kirkkojen peruskorjauksia ja pappiloita. Rakennuksia kohosi Keski-Suomen lisäksi muun muassa Helsingin, Vaasan ja Turun seuduille. Arkkitehtuuriltaan rakennukset edustivat pääosin 1880 1890-luvuilla muodissa olleita kertaustyylejä: kirkollisissa rakennuksissa käytettiin uusgoottilaisia tyylipiirteitä ja varsinkin julkisiksi tiloiksi suunnitelluissa liike- ja hallintorakennuksissa uusrenessanssityyliä.

14 KAUPUNGINTALON SUUNNITTELIJAT JA RAKENTAJAT 15 1900-luvun alussa mukaan tulivat jugend-vaikutteet. Rakennusmateriaalina käytettiin pääasiassa rappaamatonta punatiiltä, pienemmät puurakennukset lautavuorattiin uusrenessanssityyliin erisuuntaista laudoitusta ja koristeellisia listoja käyttäen. Yksi harvinaisimpia rakenteita oli Vaasan Sokeritehtaan asuinrakennukseksi valmistunut rakennus, jossa oli tiilivuorattu hirsirunko. (Museoviraston lausuntoja-tiedote 4/2006.) Varsinkin Turun seudulla kaupunkikeskustaan suunniteltuja liikerakennuksia myös rapattiin ja maalattiin. Suunnittelukohteita Joidenkin tietojen mukaan arkkitehti Karl Viktor Reinius olisi suunnitellut Jyväskylään Kunnallistalon lisäksi myös aiemmin tullikamarin ja joitakin Seminaarin lisärakennuksista 1900-luvun alussa. (muun muassa Täydennysinventointikortti, Päivi Andersson 1996; Soiri-Snellman 1992, s. 25.) Teollisuusrakennussuunnitelmiin kuuluvat muun muassa Vaasan Höyrymyllyn elevaattoritornit vuodelta 1908, Vaasan Sokeritehtaalle laaditut tehdas-, toimisto- ja varastorakennusten piirustukset, toteutunut tehtaan asuinrakennus vuodelta 1898, aikakautensa komeimpana ruukinkartanonrakennuksena pidetty Ähtärin Inhan ruukin patruunan asuinrakennus vuodelta 1899, sekä Turun Rettigin Tupakkatehtaan laajennusrakennukset vuosilta 1886 1889. Ansioluettelossa on mainittu myös Vaasan puunjalostustehdas, Ylistaron tiilitehdas ja osa Pietarsaaren tupakkatehtaasta. (muun muassa Soiri-Snellman 1992, s. 22 29; Majaneva-Virkkolan tiedonanto.) Sairaaloita arkkitehti Karl Viktor Reinius suunnitteli ainakin Turkuun, jonne valmistuivat Heidekenin synnytyslaitoksen uusrenessanssityyliä edustaneet puurakennukset 1890-luvun alkupuolella. Vaasan kunnallinen sairaala tai jokin sen lisärakennuksista on mainittu myös Karl Viktor Reiniuksen suunnittelemaksi. (muun muassa Soiri-Snellman 1992, s. 22 29.) Koulurakennuksista arkkitehti Karl Viktor Reiniuksen käsialaa ovat ainakin Ilmajoen entinen, vuonna 1887 valmistunut puukoulu. Vuosina 1903 1905 hän laati Kokkolan seminaarin normaalikoulun kivirakennuksen ja Jyväskylän seminaarin lisärakennusten piirustukset. Kristiinankaupunkiin ja Pietarsaareen suunnittelemansa koulut Karl Viktor Reinius mainitsee ansioluettelossaan. (muun muassa Soiri-Snellman 1992, s. 22 29.) Liikerakennussuunnitelmiin kuuluivat ainakin Turun Eerikinkadulle vuonna 1891 valmistunut Antintalo (julkisivu säilynyt), joka oli ruukinpatruuna Ulrik Palmun toimesta suunniteltu Turun ensimmäinen niin sanottu kauppabasaari, Vaasan Kauppatorin varrelle vuonna 1896 valmistunut kaksikerroksinen pieni liikepalatsi ja Wasa Aktie Bankin rikkaasti koristeltu, isokokoinen puurakennus Kaskisissa vuodelta 1899. (muun muassa Soiri-Snellman 1992, s. 22 29; Majaneva-Virkkolan tiedonanto.) Kirkollisiin rakennuksiin lukeutuvat muun muassa vuosien 1898-1904 aikana valmistunut Saarijärven Kolkanniemen uusgoottilainen pappilarakennus, Saarijärven Tarvaalan pappila 1800-luvun loppupuolelta, Siikaisten kirkko vuodelta 1889 ja Turun vapaakirkollinen Immanuel-kappeli vuodelta 1891 (purettiin vuonna 1981). Vanhojen kirkkorakennusten muutos- ja korjaussuunnitelmiin kuuluvat Konginkankaan kirkon muutostyöt vuodelta 1899 ja alun perin 1700-luvulla rakennetun Multian kirkon muutostyöt vuodelta 1900. Arkkitehti Karl Viktor Reinius laati myös Kurikan ja Laukaan kirkkojen muutostyösuunnitelmia 1800-luvulla ja 1900-luvun puolella tulivat muun muassa Isonkyrön, Alahärmän, Ilmajoen, Kauhajoen ja Jalasjärven kirkkojen, sekä todennäköisesti Ähtärin kirkon muutostyöt. (muun muassa Soiri-Snellman 1992, s. 22 29.) Arkkitehti Karl Viktor Reinius suunnitteli myös erilaisia yhdistysten ja seurojen taloja, kuten vuonna 1892 käyttöön otetun Turun VPK-talon, joka on kaksikerroksinen uusrenessanssipalatsi Turun keskustassa. (Soiri-Snellman 1992, s. 22 29.) Yksityisiä asuinrakennuksia ja asuinkerrostaloja arkkitehti Karl Viktor Reinius suunnitteli Turkuun ja Vaasaan. Näistä tiedetään ainakin vuonna 1890 suunnitellut Turun Juseliuksen talo ja Lindblomin talo, sekä arkkitehdin ansioluettelossaan mainitsema Kaleniuksen talo. Lindblomin talo purettiin torin varrelta vuonna 1956, mutta Juseliuksen kolmikerroksinen uusrenessanssipalatsi säilyi Uudenmaankadulla. Vaasan hän suunnitteli vuonna 1896 Finnilän kauppiastalon ja oman kotitalonsa Rantakadulle vuonna 1903. Arkkitehti Karl Viktor Reinius suunnitteli Ruissaloon tiettävästi ainakin kaksi huvilaa, joista kahden muun arkkitehdin kanssa suunniteltu arkkitehtihuvila Auringonsuomus, eli Pirunkirkko on 1890-luvun alusta. Toinen oli pormestari August Juseliuksen huvila Villa Sätern (Soiri-Snellman 1992, s. 22 29; Majaneva-Virkolan tiedonanto).

16 KAUPUNGINTALON SUUNNITTELIJAT JA RAKENTAJAT 17 Rakennusmestari Anders Viktor Grönhag (1861 1921) Jyväskylän Kunnallistalon rakennusurakoitsijaksi valittu Anders Viktor Grönhag oli vaimonsa Amanda Grönhagin (1865 1939, omaa sukua Poussa) kanssa kotoisin alun perin Satakunnasta. Anders Viktor Grönhagin köyhään maalaisväestöön kuulunut isä oli aiemmin isännöinyt sotilasvirkataloa, mutta menetettyään talon hän joutui perheineen mäkitupalaiseksi Kaakkuun. Anders Viktor Grönhag valmistui Tampereen Teollisuuskoulusta rakennusmestariksi ja muutti vaimoineen Helsinkiin 1890-luvun alussa. (SKS Kansallisbiografiapalvelu.) Työnjohtajina, suunnittelijoina ja urakoitsijoina toimineet rakennusmestarit olivat tuolloin vielä melko uusi ammattikunta, sillä muodollinen rakennusmestarikoulutus oli aloitettu Suomessa vasta 1880-luvulla (Viljo 1989, s. 78). Vuosikymmenen loppupuolella Helsingissä alkoi vireä rakennuskausi ja töitä riitti hyvin. Vuonna 1906 Grönhagenin perheen nimi vaihdettiin Wiherheimoksi suomalaisuusaatteen mukaisesti. Perheeseen syntyi kuusi lasta, joista kaksi kuoli pieninä. Suhdannevaihtelut epävarmalla rakennusalalla johtivat rakennusmestari Anders Viktor Wiherheimon rakennusliikkeen konkurssiin vuonna 1917. Hän kuoli itse neljä vuotta myöhemmin vuonna 1921. Tunnetuimmat Grönhagin lapsista ovat ehkä Kotilieden ensimmäinen päätoimittaja Alli Wiherheimo ja kansanedustajana ja ministerinä toiminut Toivo Wiherheimo. (Metso 2005, s. 44; SKS Kansallisbiografiapalvelu) myös osallistunut Jyväskylän Nikolainkulman ullakkokabinetin maalausten tekoon, joka oli 1800-luvun loppupuolella mieskuoro Sirkoille omistettu kokoontumistila. (Jäppinen ja Voutilainen 2006, s. 18, 34 35.) E. Sanmarkin maalariliike ilmoitteli toiminnastaan ainakin sanomalehti Keski-Suomessa vuonna 1899 ja vielä vuoden 1900 alussa. Lehdessä julkaistiin 8.3.1900 kuolinilmoitus, jonka mukaan koristemaalari Emil Edvard Sanmark kuoli tulipaloon tukehtuneena 4.3.1900. Hän oli tuolloin vielä 29 vuoden ikäinen. Ilmoituksen julkaisi surkutteleva, kaipaava ystäväpiiri, maalarilla ei siis ollut kaupungissa perhettä. Emil Edvard Sanmark asui tuolloin Kirkkopuiston varrella sijainneen Blombergin perillisten talon piharakennuksessa, siis melko lähellä vasta valmistunutta Kaupungintaloa. Ohikulkija oli huomannut kello puoli viiden aikaan aamulla rakennuksen olevan ilmiliekeissä, mutta asukasta ei saatu pelastettua. Palo oli ilmeisesti alkanut asunnon lautarakenteisesta ulkokuistista ja 6.3.1900 julkaistussa uutisessa kuvailtiin dramaattisesti, kuinka kaupunkilaisten kaipaaman maalarin hiiltynyt ruumis löydettiin sammutustöiden jälkeen asunnon uloskäynnin edestä, josta hän oli pyrkinyt ulos ja kohdannut siten liekkimeren. (Keski-Suomi 6.3.1900, 8.3.1900.) Koristemaalari Emil Edvard Sanmark (1870 1900) Tiedot Kunnallistaloon vuosien 1898 1899 aikana koristemaalauksia tehneen maalari Emil Edavrd Sanmarkin elämästä ovat varsin niukkoja. Hän syntyi 27.8.1870 Tammelassa, isä oli nimeltään Karl Sanmark. Emil Edvard Sanmark osallistui Jyväskylässä muun muassa nuorisoseuratoimintaan ja lauloi perustajajäsenenä mieskuoro Sirkkojen riveissä vuosina 1899-1900. Hänellä oli maalarinliike Jyväskylässä ja näkyvimmäksi työksi jäi intendentti Erkki Fredriksonin mukaan Kunnallistalon juhlasalin ja porrastilojen kattomaalaukset ja friisit. Maalarinliike toteutti myös muutamien yksityistalojen koristemaalauksia. (Mieskuoro Sirkat 1949, s. 160; Fredrikson Erkki 1984.) Kirjassa Loisto & Lyhty Heli-Maija Voutilainen mainitsee, että Sanmark olisi

18 SUOMEN KAUPUNGINTALOT 1800-LUVULLA 19 3. SUOMEN KAUPUNGINTALOT 1800-LUVULLA Suomen kunnan- ja kaupungintaloilla on keskiaikaan ulottuva historia. Näiden edeltäjiä, raatihuoneita rakennettiin porvaristosta koostuvien raatien käyttöön, jotka vastasivat kaupunkien hallinnosta. Vuoden 1875 kunnallislain myötä raatien sijaan tulivat kaupunginvaltuustot, joilla oli enemmän hallinnollisia tehtäviä ja virkamiesten määrä lisääntyi. Raatihuoneet eivät enää vastanneet kasvaneen hallinnon tilantarpeita ja syntyi uusi rakennustyyppi, kaupungintalo (muun muassa Virtala 2009, s. 4; Viljo 1989 s. 90 91). Saman rakennuksen suojiin koottiin monia kaupungin kannalta tärkeiksi koettuja toimintoja. Raatihuone, rahatoimikamari, valtuusto ja maistraatti palvelivat kaupungin hallintoa ja oikeuslaitosta, erilaiset juhla-, ravintola- ja kokoustilat seurojen ja kaupunkilaisten tarpeita. Rakennuksiin varattiin usein tiloja myös kaupunkiporvariston vanhastaan ylläpitämille palveluille, kuten palolaitos, huutokauppakamari, poliisi ja opetustoimi. Usein kaupungintaloihin varattiin liiketiloja, jotka palvelivat kaupunkiporvariston osin henkilökohtaisiakin tarpeita. Liikeja juhlatilojen tuotolla saatettiin varsinkin pienemmillä paikkakunnilla kattaa kalliiden monumentaalirakennusten kustannuksia. Aikakauden hallintokulttuuriin kuului, että kaupungin asioiden hoidosta vastanneet porvarit liittivät yhteisiin hankkeisiin usein omia intressejään, jotka nykyään katsottaisiin yksityisiksi. Näin saatettiin myös turvata palveluita kaupungeissa, joissa ei ollut yksityisyrittäjiä niitä hoitamaan. Varsinkin seuraelämä ja majoitustoimi olivat usein kytköksissä kaupungintalojen rakentamiseen. (Viljo 1989 s. 90 91.) Rakentamisen huippukautta olivat varsinkin 1880 1890-luvut, jolloin uusia kaupungintaloja rakennettiin Jyväskylän lisäksi Vaasaan, Kuopioon, Sortavalaan, Naantaliin, Hämeenlinnaan, Tampereelle ja Porvooseen. Keskeiselle paikalle, usein torin varrelle pystytetty kivitalo oli toimintojensa lisäksi myös kaupunkilaisten identiteetin symboli, arvorakennus. Rakennukset noudattivat julkisen rakennuksen perustyyppiä: kaksikerroksisen rakennuksen keskiosa korostui ja sinne sijoitettiin usein näyttävimmät, tärkeimmät tilat: pääsisäänkäynti aulahalleineen, paraatiportaikko ja juhlasali. Muut toiminnot sijoitettiin rakennuksen sivuosiin. Pääjulkisivu eli fasadi oli torin suuntaan, jonne avautui myös näköala toisen kerroksen juhlasalin ikkunoista. Vanhoja julkisia rakennuksia myös muutettiin kaupungintaloiksi, esimerkiksi Turussa ja Torniossa. (Viljo 1989 s. 90 91; muun muassa Virtala 2009, s. 4; Lilius 1989, s. 30 33.) Komeat kaupungintalot osoittivat vahvojen maakuntakaupunkien merkityksen kasvua Suomessa 1800-luvun lopulla. Monumentaaliset rakennukset olivat osoitus porvariston vahvasta omakuvasta ja mallia haettiin Euroopan pääkaupunkien komeista kaupungintaloista. (Kolbe 2009 s. 16 17.) Suomen 1800-luvun kaupungintalot liittyvät eurooppalaiseen arkkitehtuuriperinteeseen, jolla on monisatavuotisen juuret kaupunkien kehityshistoriassa. Kaupungintalot ja raatihuoneet ovat aina olleet paikallisvallan, politiikan ja hallinnon keskuksia. Komeimmat esimerkit löytyvät Alankomaista, Saksasta, Välimeren maista ja Englannista. Kaupungintalo rakennustyyppinä on kehittynyt eri tavoin eri alueilla, mutta yhteistä on kaupunkiyhteisön eri toimintojen tuominen saman katon alle. Näitä ovat hallinto, oikeuslaitos, juhla-, edustus- ja kokoustilat, sekä kaupalliset tilat. Uudella ajalla kaupungintalot saivat käytännöllisen merkityksensä lisäksi myös symbolisia arvoja: niiden tuli ilmentää porvariston vaurautta ja jatkuvuutta. Mallia haettiin historiasta ja paikallisuudesta ja koristeluun sekä sisustamiseen kiinnitettiin erityisesti huomiota. 1800-luvulla kaupunkitoimintojen ja hallintoelimien kehittyminen vaati suurempia tilaohjelmia ja mahtipontisiin rakennussuunnitelmiin haettiin esikuvia historiasta. Euroopan suurkaupunkeihin nousi 1860-luvulta lähtien uudenaikaisia kaupungintaloja muun muassa Berliiniin Wieniin, Ateenaan, Hampuriin Müncheniin, Prahaan ja Moskovaan. 1800-1900-lukujen taitteessa pohjoismaiden suuret kaupungintalohankkeet lähtivät käyntiin Kööpenhaminassa, Oslossa ja Tukholmassa. Eurooppalaiset kaupungintalot toimivat esikuvina, kun suomalaisiin kaupunkeihin alettiin suunnitella kaupungintaloja 1870-luvulta lähtien. (Kolbe 2009 s. 14 20.)

20 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 21 4. KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 Kunnallistalon varhaisvaiheet Vuonna 1837 perustetun Jyväskylän kaupungin asemakaavan laati arkkitehti Carl Ludvig Engel. Siinä kaupungin keskustaan, torin laidalle oli varattu tontti kaupungin raatihuonetta varten, mutta rakennus valmistui vasta vuonna 1899 pitkällisten vaiheiden jälkeen. Nuoren kaupungin toiminnalliseen keskustaan noussut rakennus oli pienen kaupungin voimavaroihin nähden valtava rakennushanke. Vuonna 1837 laaditun Jyväskylän kaupungin asemakaavan mukaan raatihuoneelle oli varattu paikka keskeltä korttelia, vastapäätä torin keskelle kaavailtua kirkkorakennusta. Nykyiselle paikalleen, Vapauden- ja Torikatujen kulmaan Kunnallistalo merkittiin vasta vuonna 1899 vahvistetussa uudessa asemakaavassa, hieman rakennuksen valmistumisen jälkeen. Vuonna 1839 kaupunki osti kauppias Daniel Tornbergiltä raatihuonetontin vierestä kadun kulmassa sijaitsevan tontin, jolle oli tarkoitus rakentaa markkinapuotirakennuksia. Toimeen päästiin vasta vuonna 1849, jolloin kaupunki antoi 10 markkinapuodin rakentamisurakan nyt tehtailijana toimineelle Daniel Tornbergil- Markkinapuodit Vapaudenkadun varrella ennen vuotta 1898. Keski-Suomen museon kuvaarkisto. le. Alkuperäissuunnitelmista poiketen ilmeisesti vain kaksi yksikerroksista puotia valmistui torin alalaitaan saman vuoden aikana. Viereiselle, korttelin keskellä sijainneelle raatihuoneen tontille oli valmistunut jo vuonna 1846 puurakenteinen vankilarakennus tontin takaosaan ja markkinapuotien taakse kaupungin ruiskuhuone (paloasema). (Jäppinen 2005, s. 26 64) Kaupunginvaltuusto suunnitteli kaupungintalon rakentamista jo 1880-luvun alussa. Hanke eteni niin pitkälle, että insinööri Oskar Ferdinand Lindberg (1841 1912) laati vuonna 1883 ensimmäiset piirustukset, mutta suunnitelma jäi kuitenkin toteutumatta. (Brummer 1916, s. 402 408; Tommila 1970 s. 45.) Alkuun kaupungin toimintoja varten vuokrattiin tiloja muualta. Kaupunki joutui ostamaan Jyväskylän seminaaria varten kauppias Theodor Häggmanin talon Kauppakadun varrelta. Raatihuoneen toiminnot siirtyivät rakennukseen vuonna 1883 seminaarin muutettua omiin, vasta valmistuneisiin rakennuksiinsa. Kunnallistalon valmistumisen jälkeen niin kutsuttuun vanhaan raatihuoneen taloon muutti tyttölukio. (Tommila 1972, s. 175 176; Täydennysinventointikortti, Päivi Andersson 1996) 1890-luvun taitteessa Anniskeluyhtiön johtokunta teki Työväenyhdistyksen innoittamana aloitteen kaupungille, että seuroille ja yhdistyksille tulisi rakentaa oma toimitalo. Vasta perustettu Työväenyhdistys halusi pitää kokouksensa muualla kuin ravintoloissa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Anniskeluyhtiön ehdotuksen rahaston perustamisesta seuraintaloa varten. Vuonna 1892 myös anniskeluvoittovaroista syntynyt, niin sanottu lukusalirahasto yhdistettiin seuraintalorahastoon. Ehtona oli, että Jyväskylän kaupungin kirjasto ja lukusali saisivat rakennettavasta talosta toimitilat, sillä vuonna 1880 perustettu Jyväskylän kaupungin kirjasto toimi tällöin vuokratuissa tiloissa. Myöhemmin kaupunginvaltuuston asettama valiokunta esitti edullisempana vaihtoehtona varsinaisen kaupungintalon rakentamista, johon tulisi tilat seuroille. Myös Suomen Pankki toivoi konttoritiloja uudesta rakennuksesta ja tarjosi sitä vastaan lainaa. Suunnitelmat laajenivat käsittämään nyt seurojen, raatihuoneen ja pankin toiminnot yhdistävään Kunnallistaloon. Rakennukseen tulisi myös juhlahuoneisto kaupunkilaisten ja hallinnon käyttöön. Tätä ennen kaupungissa oli vain yksi suurempi juhlasali Seminaarin rakennuksissa. (Tommila 1972, s. 175 176; Lahtinen 1963, 23 30; JKK 1908, 56; Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.)

22 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 23 Vaasan lääninarkkitehti Karl Viktor Reinius laati ensimmäiset piirustukset Yhdistysten taloa eli seurahuonetta varten jo vuonna 1894. Sen mukaan kaksikerroksisen tiilirakennukseen olisi tullut 50 lämmitettyä huonetta ja varastotiloja. Rakennukseen varattiin omat tilat raastuvalle, valtuusmiehille, rahatoimi-, poliisi- ja huutokauppakamarille. Suomen Pankin lisäksi rakennukseen kaavailtiin myös toista pankin huoneistoa, ravintolaa, sekä vahtimestarien ja ravintolan pitäjän asuntoja. Juhlasalin ja pankki- ja ravintolatilojen laskettiin tuottavan vuokratuloja ja kuolettavan rakennuskustannuksia. Kaupungintalosta piti siten tulla kaupungintalo, seurojentalo ja pankkitalo. Arvioidut kokonaiskustannukset nousivat 240 000 silloiseen markkaan. Asia jäi pöydälle monissa valtuuston kokouksissa ja se päätettiin lopulta antaa yleisön nähtäväksi. Asia nostatti voimakasta keskustelua ja riitoja, myös lehdet kirjoittivat kunnallistaloasiasta kärkkäästi puolesta ja vastaan. (Brummer 1916, s. 402 408; Täydennysinventointikortti, Päivi Andersson 1996.) Kauppiaskäsityöläiset puolsivat vaatimattomamman seurojentalon rakentamista, kun taas lehtoreista ja suuryrittäjistä koostuva, valtuustossakin enemmistöä pitänyt ryhmä puolsi tilaohjelmaltaan laajaa kunnantaloa. (Brummer 1916, s. 402-408; Tommila 1972, s. 175 176) Ratkaisuun päästiin lopulta valtuuston kokouksessa 8.4.1896, jossa päädyttiin äänin 12-7 kaupungintalon rakentamiseen. Vaasan lääninarkkitehti Karl Viktor Reinius oli laatinut samana vuonna uudet suunnitelmat, joissa kustannuksia ja tilaohjelmaa oli karsittu, muun muassa pankkihuoneistoja oli vain yksi. Kokonaiskustannukset olivat 200 000 markkaa. Liian kalliina pidetystä hankkeesta valitettiin tuloksetta senaattiin ja rakentaminen alkoi vihdoin vuonna 1897. (Brummer 1916, s. 402-408; Tommila 1972, s. 175 176) Kunnallistalon rakentaminen Kunnallistalon tammikuussa vuonna 1897 perustettuun rakennustoimikuntaan kuuluivat pormestari Frans Alfrid Aejmelaeus, insinööri Uno Gylling, kauppaneuvos Julius Johnson, ylimetsänhoitaja ja hovineuvos Adolf Wilhelm von Zweygberg ja tehtailija, seppä Herman Toivola. Vastaavaksi rakennusmestariksi tuli Anders Viktor Grönhag ja loppuvaiheessa, ilmeisesti edellisen mentyä konkurssiin rakennusmestari August Tikka. Maalaustyöt teki maalari Kaupungintalon rakentamispäätöksen tehnyt Jyväskylän kaupunginvaltuusto vuodelta 1896. Vasemmalta apteekkari Frans Kiljander, Kuokkalan sahan omistaja kauppaneuvos Julius Johnson, lyseonlehtori Juuso Hedberg, ylimetsänhoitaja Adolf Wilhelm von Zweygberg, asioitsija ja kaupungin tilintarkastaja Tollef Johnsen Wiik, insinööri Uno Alexander Gylling, pormestari Frans Alfrid Aejmelaeus, oikeusneuvosmies Johan Castrén, kauppias Fredrik Thure Wessman, Anniskeluyhtiön ja Suomen Yhdyspankin johtaja kauppias Anton Henrik Fredrikson, Suomen Pankin kasööri Olli (Arthur Olof) Pesonius, kauppias Jussi (Karl Johan) Sorsa, kauppias Robert Ruth, asioitsija Anton Fagerholm, seppä ja tehtailija Herman Toivola. Keski-Suomen museon kuva-arkisto. Eemil Edvard Sanmark. (Ote Jyväskylän kaupungin valtuusmiesten pöytäkirjasta 1.9.1897. Rakennusvaliokunnan perustaminen; Ote A.V. Grönhagin konkurssipesälle tulleesta laskusta 5.12.1899; Brummer 1916, s. 402 408; Täydennysinventointikortti, Päivi Andersson 1996.) Suomen Pankki esitti toivomuksen sille osoitettavista tiloista uusien suunnitelmien laatimisen aikana helmikuussa vuonna 1896. Pankki tarvitsi 2 3 konttorihuonetta, eteisen, 1 2 tilavaa kassaholvia, vahtimestarin asunnon, jossa olisi yksi huone ja kyökki seinittäin konttorihuoneiden kanssa tai sijoi-

24 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 25 tettuna niiden alle. Huoneisto olisi pitänyt luovuttaa pankin käyttöön vuoden 1897 aikana. Johtokunta toivoi saavansa nähtäville piirustuksen huoneistosta ennen rakentamista. Huhtikuussa lähetetyn kirjeen mukaan pankki antoi luvan rakennustöiden alkamiseen omasta puolestaan ja suostui antamaan 100 000 markan lainan rakennuskustannusten ollessa 200 000 markkaa. (Suomen Pankin johtokunnan kirjeet 20.2.1896, 14.4.1896.) Vaasan lääninarkkitehti Karl Viktor Reinius päiväsi laatimansa Jyväskylän Kunnallistalon suunnitelmat 25.11.1896 ja piirustukset vahvistettiin Vaasan lääninkansliassa 7.7.1897. (Jyväskylän kaupungin Kunnallistalon piirustukset 1896.) Kunnallistalon rakentaminen annettiin urakalle ja tarjouksia suoritettavasta työstä tuli kuudelta rakennusmestarilta ja muulta rakennusalan toimijalta ympäri Suomea. Käsin kirjoitettujen tarjouslappujen allekirjoituksina olivat A.V. Grönhag Helsingistä, Pekka Paananen Helsingistä, H. Wepsäläinen Kuopiosta, E.S. Holopainen Lappeenrannasta, rakennustoimikuntaankin kuulunut tehtailija Herman Toivola Jyväskylästä ja muuan herra Birgström Turusta. Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä rakennusmestari August Viktor Grönhagin tarjouksen, joka oli huokein, 200 000 markkaa. Valtuuston luvalla rakennustoimikunta solmi sopimuksen rakennusmestarin kanssa 18.11.1897 ja valtuutti edusmiehen ottamaan pankkilainan. (Ote Jyväskylän kaupungin Valtuusmiesten pöytäkirjasta 10.11.1897; Valtuusmiesten kirje Kaupungintalon rakennusvaliokunnalle 12.11.1897; ote kaupungintalotoimikunnan kokouspöytäkirjasta 20.11.1897.) Monissa lähteissä (muun muassa Brummer, Tommila, Andersson) todetaan Kunnallistalon rakennustöiden alkaneen jo vuoden 1897 puolella. Koska marraskuuhun 1897 mennessä oli vasta päätetty työn suorittavan rakennusmestarin palkkauksesta ja pankkilainasta, on oletettavaa, että itse rakennustöihin päästiin vasta keväällä 1898 maan sulamisen jälkeen. Rakennuksen pohja- ja sokkelityö oli valmis 24.8.1898, katto 21.12.1898, tulisijat tehty 1.9.1899. 21.10.1899 tehtiin tarkistukset ja kaupunki otti työn vastaan lopputarkastuksen yhteydessä 27.10.1899. Yrjö Blomstedtin kritiikki Kunnallistalon rakentamisvaiheessa käytiin arkkitehti Yrjö Blomstedtin toimesta lehtikeskustelua rakennuspaikan sopivuudesta tiilimuuratun talon rakentamiseen ja toisaalta rakennustiilistä. Täytetarpeina tavallisesti käytettyjä polttamattomia keltaisia savitiiliä nähtiin käytettävän myös varsinaisessa muurauksessa ja tiiliseinän nostaminen tapahtui Blomstedtin mukaan epätasaisesti, siis muurattiin epätahtisesti, ja esimerkiksi nykyisen Gummeruksenkadun puolen päädyssä ulkoseinien saumat olivat kallistuneet muuraustavan virheellisyyksien ja perustuksissa olevien virheiden takia. Myös työmaan työnjohdossa ja lääninarkkitehti Karl Viktor Reiniuksen työmaatoiminnassa oli toivomisen varaa Blomstedtin mielestä (vrt. Yrjö Blomstedtin kirjoitukset Suomalaisessa 14.11.ja 12.10.1898). Työssä tehdyt virheet aiheuttivat Blomstedtin mukaan rakenteellista heikkoutta sekä huonetilojen kosteutta valmiiseen rakennukseen. Lopullinen syy repeilemisiin ym. vikoihin tuossa talossa on siis se, josta jo työn aikana sanomalehdissä huomautin huono työ ja huonot aineet perustukset lienevät varmat. Syy on siis urakoitsijassa. (Yrjö Blomstedtin kirje rakennustoimikunnalle 13.8.1900) Blomstedtin epäilyt osoittautuivat jossain määrin paikkansapitäviksi, sillä jo vuosina 1900 ja 1903 jouduttiin paikkaamaan halkeamia, maalaamaan rapistuneita seiniä ja poistamaan lattioiden alta mätäneviä, märkiä täytteitä. (vrt. Keskisuomalainen 2. XI.1949 ja Valjakka 14.1.1981, 2 3; Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Ensimmäiset vuosikymmenet 1900 1930 Kunnallistalo, sen vastapäätä vuonna 1880 valmistunut kirkko, sekä vuonna 1902 rakennettu lyseorakennus hallitsivat korkeina tiilirakennuksina Jyväskylän keskustan puutalovaltaista kaupunkikuvaa ensimmäiset vuosikymmenet. (mm. Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Rakennus oli heti valmistuttuaan ahkerassa käytössä. Kunnallistalolla kokoontuivat viikoittain mm. työväenyhdistys, nuorisoseura, kauppalaisseura, raittiusseura ja naisyhdistys. Kunnallistalolla pidettiin myös iltamia, näyttämöllä esitettiin näytelmiä, salissa tanssittiin, pidettiin taidenäyttelyitä ja muita juhlia. Näyttämön lisäksi juhlasalissa oli flyygeli, joka mahdollisti konserttien pidon. (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Uusi Kunnallistalo ja sen avarat, kauniit suojat ja upea juhlasali avattiin ensimmäisen kerran suurelle yleisölle 12.10.1899, jolloin rakennuksessa jär-

26 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 27 Toisessa kerroksessa oli näyttävä käytävä, juhlasali, ravintola ja käytävän molemmin puolin kokoushuoneita seuroille. Järvenpuoleisessa kulmahuoneessa avattiin Taidepirtti, Keski-Suomen Taideseuran kokous- ja näyttelytila. (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Ullakkokerroksessa oli juhlasalin yleisöparvi, muuten kerros oli kylmää tilaa. Kellarissa sijaitsi alkujaan kauppias Wilhelm Wessmanin huutokauppakamari yhdessä huoneistossa, kunnes kirjasto lukusaleineen siirrettiin tiloihin vuonna 1908. Tiloihin siirtyi myöhemmin poliisikamari. Kellarissa sijaitsi myös niin kutsuttu mankelihuone, joka oli muun muassa torvisoittokunnan harjoitushuoneena. (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Lisäksi rakennuksessa sijaitsivat ravintolanpitäjän ja vahtimestarin asunnot, joista ainakin toinen on sijainnut kellarin Gummeruksenkadun puoleisessa päädyssä. Jyväskylän kaupungin kirjasto muutti juuri valmistuneeseen Kunnallistaloon vuonna 1899 ensimmäiseen kerrokseen kalustettuihin huoneisiin. Vuonna 1908 kirjasto ja lukusali siirrettiin Kunnallistalon alakertaan entiseen huutokauppakamarin huoneistoon ja vuonna 1912 lopulta vanhaan raatihuoneeseen Kauppakadulle. Lukusalista kehittyi kaupungin yleinen kokoontumispaikka. Kirjastoa ja lukusalia pidettiin yllä Anniskeluyhtiön voittovaroilla. (Lahtinen jestettiin Sanomalehdistön päivät juhlineen, arpajaisineen ja ravintoloineen. (Keski-Suomi, lokakuu 1899.) Rakennuksen matalampiin sivuosiin tuli varsinaiset toimisto- ja kokoushuoneet kahteen kerrokseen, kun taas korostetussa, korkeammassa keskiosassa olivat tärkeimmät, juhlavimmat toiminnot: pääsisäänkäynti eteishalleineen, paraatiportaikko ja toisessa kerroksessa suuri juhlasali. Ensimmäisen kerroksen koillispäätyyn tuli kaupungin hallinnosta vastaavat maistraatti ja raastupa kadun puolelle, sekä pihan puolelle rahatoimikamari, kaupungin kirjasto ja alkuvaiheessa myös lukusali. Lounaispäädyssä, silloisen Torikadun puolella (Gummeruksenkatu) oli Suomen Pankin konttori. Suomen Pankki sai lehtitietojen mukaan enemmän huoneita valmiista rakennuksesta kuin pankki oli alun perin pyytänyt. Pankille oli varattu 2 3 pankkihuonetta, kaksi holvia ja vahtimestarin asuinhuoneet. (Kohdeinventointilomake 17/2, Päivi Andersson 1983; Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996; P.J. Hannikainen johtamassa sekakuoroa ja orkesteria Kunnallistalon juhlasalissa Jyväskylän Kesäyliopiston hyväksi järjestetyssä konsertissa vuonna 1912. (Jäppinen ja Voutilainen 2006, s. 16.) Salin lounaispäädystä otetussa kuvassa näkyvät seinien pilasterijäsentelyt ja vaalea väritys. Seinien yläosia kiertävässä konsolinauhassa tai pilasterien kapiteeleissa ei ole alun perin ollut kultauksia. Nurkassa näkyy salin alkuperäinen uusrenessanssikaakeliuuni ja kattokruunuissa ovat alkuperäiset, koristeelliset lasilamput. Aukinaisten pariovien kautta näkyvät Vapaudenkadun puoleisten takahuoneiden voimakaskuvioiset paperitapetit. Suljetut pariovet vasemmalla johtavat ravintolasaliin. Keski- Suomen museon kuva-arkisto. Suojeluskunnan kuoro Juhlasalin näyttämöllä 1920-luvulla. Alun perin näyttämö oli korkeampi ja sen reuna pyöristetty. Valokuvaamo Päijänne, Keski- Suomen museon kuva-arkisto. 1963, 23 30; JKK 1908, 56). Kunnallistalossa oli myös vuosina 1907 1911 Lahtinen 1963, s. 25 28.)

28 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 29 Jyväskylän Käsityöläisyhdistyksen kirjasto, jonka toiminta loppui vuonna 1911. (Lahtinen 1963, 16). (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Jyväskylässä näyttää ensimmäinen filmiesitys kinematografinäytäntö tapahtuneen Kunnallistalolla huhtikuussa 1904. Väkeä oli salin täydeltä, mutta uteliaan kansan liikaa tungeksiessa projektori meni epäkuntoon ja ensi kokei- Noin vuonna 1914 otetussa kuvassa juhlasali oli venäläisten sotilassairaalan käytössä. Keskellä valkoisessa takissa kaupunginlääkäri William Wartiovaara. Nurkissa oli jo uudet, kulmikkaat kaakeliuunit. Keski- Suomen museon kuva-arkisto. Kunnallistalo oli kaupunkilaisille tärkeä yhteisöllisten tilaisuuksien tapahtumapaikka ja näyttämö. Valkoisten puolella taistelleiden siunaustilaisuus vuonna 1918. Taustalla näky vuosisadan alun Jyväskylää. Valokuvaamo Päijänne, Keski- Suomen museon kuva-arkisto. Kunnallistalon itäisessä kulmassa olleessa huoneistossa toimi Jyväskylän kauppakoulu vuokralaisena vuosina 1910 1911 ennen oman koulutalon valmistumista Väinönkadulle. (Kokki 1990) (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Vuonna 1915 Kaupungintalossa oli juhlasali, poliisikamari, Suomen Pankin huoneisto ja sotilassairaala (palovakuutusasiakirja 9.12.1915). Rakennuksen lu päättyi tulipaloon. (Tommila I, 554). (Täydennysinventointilomake, Päivi toinen kerros oli vielä vuoden 1917 alkupuolella luovutettu kokonaan sotilas- Andersson 1996.) sairaalan käyttöön. Myös vahtimestarin asunto oli sotilassairaalan käytössä, Kunnallistaloa valaistiin alkuun öljylampuin ja sähköt taloon vedettiin vas- jolloin Kaupungintalon vahtimestari K. Männylle vuokrattiin neiti Sandeli- ta 1900-luvun alussa. Jyväskylän kaupungin sähkölaitos perustettiin vuonna nin talosta väliaikainen asunto. Sotilassairaala lopetettiin syksyllä 1917 ja 1902. Uunilämmitys toimi talossa tehokkaasti aina 1940-luvulle asti. Salin Kaupungintaloa voitiin alkaa käyttämään taas tavalliseen tapaan. (JKK 1917, nurkissa oli korkeat valkeista kaakelilaatoista valmistetut kaakeliuunit, joita 114). kuitenkin edelsivät runsaasti kasviornamentein koristellut uusrokokookaa- Vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat koskivat osin myös Jyväskylän Kun- keliuunit. (Tommila 1972, s. 333 334; Täydennysinventointilomake, Päivi nallistaloa. Lauantaina 26.1.1918 suojeluskunta asetti Kunnallistalolle salai- Andersson 1996.) sen vartion. Sunnuntaina kansalaissodan tapahtumat lähtivät vyörymään kau-

30 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 31 pungissa. Jyväskylään hälytettiin Keski-Suomen suojeluskunnat punaisten vallankaappauksen pelossa. Valkoiset miehittivät Kunnallistalon illalla päällisin puolin rauhallisissa merkeissä; juhlasalissa oli samaan aikaan menossa teollisuusvirkamiesten naamiaiset. Jyväskylän osalta tapahtumat etenivät kuitenkin rauhallisesti, suuremmilta välikohtauksilta säästyttiin. (Tommila 1972, s. 515.) Kunnallistalon edusta toimi kuitenkin symbolisena näyttämönä, kun koko maata koetellut sisällissota kosketti jyväskyläläisiä. Valokuvassa, joka on otettu Kunnallistalon edestä ilmeisesti vuonna 1918, väkijoukko on kokoontunut Kunnallistalon eteen seuraamaan käsivarsinauhoista päätelleen valkoisten puolella taistelleiden siunausta haudan lepoon. Vuoden 1918 syksyllä Suomen Pankki muutti Kunnallistalon ensimmäisen kerroksen lounaissiiven tiloista omaan liiketaloonsa Kauppakadun varrelle. Tilalle muutti maistraatti ja raastuvanoikeus. (JKK 1918, 140). (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Oy Yleisradio Ab:n Jyväskylän studio sijoittui 1920-luvulla talon silloiseen ylimpään kerrokseen (nyt 2. kerros), järvenpuoleiseen kulmahuoneeseen. Paikallista ohjelmaa lähetettiin Kunnallistalolta 1950-luvun alkuun saakka, jolloin studio siirrettiin korkeakoululle. (Täydennysinventointilomake, Kunnallistalo, Jyväskylän kaupungintalo. Keski-Suomen museo, Päivi Andersson 1996.) Maistraatin, kaupunginvaltuuston ja rahatoimikonttorin tehtäviä hoitamaan perustettiin uuden 1927 kunnallislain mukaisesti vuosina 1929 1930 kaupunginhallitus. Käytännössä tehtäviä hoitivat kaupunginkanslia ja rahatoimisto, joka tuli rahatoimikamarin tilalle. Tällöin valittiin myös ensimmäinen kaupunginjohtaja, Varma Suosalmi. (Tommila 1972, s. 382 383.) Kunnallistalosta tuli Kaupungintalo uuden kaupunginjohtajan valitsemisen jälkeen. (Varatuomari Veikko Hyytiäisen haastattelu 9.10.1998) Jyväskylän kaupungin uutta vaakunaa varten järjestettiin useita kilpailuita 1920-luvulla. Viimein toteutettiin Kansallismuseon historiallisen osaston muinaistieteellisen toimikunnan ehdotus. Toteutus oli tosin heraldiikan sääntöjen vastainen, muun muassa vaakunan vene oli kuvattu suoraan edestä, eikä sivulta. Uusi vaakuna vaihdettiin vanhan tilalle Kaupungintalon julkisivuun vuonna 1931. (muun muassa Aikamasiina-verkkopalvelu, Varatuomari Veikko Hyytiäisen haastattelu 9.10.1998, Päivi Andersson.) Jyväskylän kaupunginhallituksen kokous ensimmäisen kerroksen tiloissa vuonna 1929 tai 1930. Tällöin kaupunginjohtajan työhuoneena toiminut pylväshuone oli vielä maalattuna valkoiseksi. Pöydän päädyssä kaupunginjohtaja Varma Suosalmi ja kaupunginsihteeri Einari Ritva. Kyseessä saattaisi olla jopa kaupunginhallituksen perustamiskokous 21.3.1929, jolloin Suosalmi valittiin puheenjohtajaksi. Pöydän ympärillä seminaarinlehtori Sigurd Wilhelm Forss, kauppias Anshelm Kuvaja, K.W. Lampen, seminaarin lehtori Sakari Kuusi, tehtailija Viki Virtamo ja opettaja Onni Artturi Repo. Valokuvaamo Päijänne, Keski- Suomen museon kuva-arkisto. Vuoden 1932 kevään Lapuanliike ja kapinaliikehdintä näkyivät Jyväskylässäkin levottomuuksina. Kaupungintalon lähellä sijaitsevan Suojatalon yläkerran valtasi maaseudun suojeluskuntalaisista koostuva, lapualaismielinen kapinallisjoukko 2.3.1932. Seuraavan päivän iltana Kaupungintalolla pidettiin laillisen yhteiskuntajärjestyksen kannattajien toimesta kansalaiskokous, joka päätti lähettää lojaalisuussähkeen tasavallan presidentille. Suuri sali oli täynnä väkeä ja kokousta johti kaupunginvaltuuston puhemies lehtori S.W. Forss. Kesken kaiken kapinallisten iskuryhmä pyrki hajottamaan kokouksen, mutta poliisin ja suojeluskunnan piirin päälliköt onnistuivat poistamaan miehet salista. Dramaattinen välikohtaus aiheutti oravisaarelaisen maanviljelijä Matti Jääskeläisen kuoleman sydänhalvaukseen. (Tommila 1972, s. 529 530.) Kaupungintalon sota-aika Jyväskylän kaupunkia pommitettiin talvisodassa kahteen otteeseen, mutta Kaupungintalo säilyi vaurioitta. Kaupungintalon vastapäätä Kirkkopuistoon kaivettiin vuosina 1939 ja 1944 väestönsuojia. Jatkosodan aikana sinne raivattiin myös perunapelto. Vuonna 1939 perustettu kansanhuoltolautakunta ja sen alainen kansahuoltotoimisto valvoivat sota-ajan Jyväskylässä elintarvikkeiden tuotantoa ja jakelua ja ne olivat tärkeä elin sen ajan yhteiskunnassa. Sodan aikana toimisto kasvoi 14 15 henkiseksi virastoksi. Kansanhuoltotoi-

32 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 33 Taipaleen taistelujen muistomerkki paljastettiin Kaupungintalon edessä paraatiaukiolla itsenäisyyspäivänä vuonna 1940. Antti Pänkäläinen, Keski-Suomen museon kuva-arkisto. yleisölehterin ottaminen toimisto-, virkistyshuone- ja varastokäyttöön, maistraatin sisäänkäynnin rakentaminen nykyisen Gummeruksenkadun puolelle, sekä vinttikerrokseen rakennetut toimistotilat rakennuksen itäpäätyyn, Jyväsjärven puolelle. Varsinkin rahatoimisto, rakennustoimisto ja poliisi tarvitsivat lisätiloja. 1940-luvun uudistuksia oli myös Kaupungintalolle rakennettu puhelinkeskus. (JKK 1940, 410 411; JKK 1942, 444; JKK 1943, 486; JKK 1945, 492 493; JKK 1947, 566 567; Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996. Vuoden 1941 alueliitoksissa Jyväskylän väkiluku kaksinkertaistui ja kunnallislain mukaan valtuuston väkimäärä lisääntyi. Tämä aiheutti sen, etteivät kaikki mahtuneet enää entisiin tiloihin. Juhlasali muutettiin valtuustosaliksi ja se toimi enää harvoin juhlakäytössä. Siellä pidettiin muun muassa varsinkin kaupungin toimintaan liittyneitä vastaanottoja ja juhlia, ystävyyskaupunkivierailuja, sekä Jyväskylän Kesän avajaisiin liittyviä juhlallisuuksia vuodesta 1956 lähtien. (Varatuomari Veikko Hyytiäisen haastattelu 9.10.1998, Päivi Andersson; Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) misto toimi talolla säännöstelyn ajan vuosina 1939 1954. Kaikkiin liikeneviin tiloihin, myös Kaupungintaloon majoitettiin väliaikaisesti kotinsa menettäneitä siirtolaisia. (Tommila 1972, s. 567 577.) Vuonna 1939 Kaupungintalossa siirryttiin keskuslämmitykseen. Sodan syttyminen aiheutti sen, että sopimukseen kuuluvat kattilat saatiin vasta vuonna 1940 ja osa putkitöistä seisoi sen aikaa. Samoin eristystyöt jäivät kesken. Keskuslämmityslaitos saatiin kuitenkin väliaikaisin kattiloin toimimaan vuoden 1939 talvella, mikä olikin välttämätöntä, koska talon yläkerros oli lähes kokonaan sotaväen majoitustilana. Kaupungintaloa lämmittäneet uunit purettiin keskuslämmityksen tulon jälkeen 1940-luvun aikana. Myös tilajärjestelyissä tapahtui muutoksia, jotka korostivat rakennuksen hallintoluonnetta. Juhlasali järjestettiin kalustukseltaan kaupunginvaltuuston istuntosaliksi, vaikka sitä vuokrattiin kuitenkin vielä myös ulkopuolisia tilaisuuksia varten. (JKK 1939, 427 428 ja 191 192; Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) 1940-luvulla kaupungin hallinnon laajenemisen myötä rakennuksen huonetiloihin tehtiin muutoksia, joista suurimmat olivat juhlasalin näyttämön ja Kaupungintalon juhlasali elokuussa vuonna 1942. Valokuvaaja V. P. / Aarne Pietinen, Helsinki. Keski-Suomen museon kuva-arkisto.

34 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 35 1950-luvun muutokset Jyväskylän kaupungin 130-vuotisjuhlabanketti valtuustosalissa vuonna 1967. Esko Forsberg, Keski-Suomen museon kuvaarkisto. Kaupungin virastojen tilanahtaus kasvoi 1950-luvulla. Kansanhuoltotoimiston toiminnat supistuivat sodan päätyttyä, mutta kunnallishallinto jatkoi kasvuaan. Juhlasalia ei enää vuokrattu niin usein juhlatilaisuuksiin, koska valtuusto tarvitsi sitä yhä enemmän kokouskäyttöön. Suurimpia muutoksia rakennuksen huonetiloissa olivat uuden arkistohuoneen rakentaminen vinttikerrokseen, rakennuksen pohjoisnurkkaan betonista. Toisen kerroksen rakennustoimiston piirustussaliin tehtiin kirjastoparveke. Juhlasalissa perällä ollut entinen näyttämöaukko peitettiin jalavapäällysteisillä levyillä, jotka lakattiin puun luonnolliseen väriin. Rakennuksen julkisivuissa räystäslistoista korjattiin vuotoveden ja pakkasen rapauttamat rikkoutumat. Galvanoiduista levyistä tehty katto puhdistettiin ja maalattiin harmaalla peittovärillä. Vuonna 1958 rakennustoimistossa kolmannessa kerroksessa sijoitettiin entisen neljän huoneen ja puretun portaan paikalle kuusi huonetta. Toiseen kerrokseen tuli puretun portaan tilalle huone kiinteistöjen isännöitsijälle. Piirustussalista järjestettiin suora yhteys ylimpään kerrokseen avaamalla parvekkeen takaseinään aukko. Kaupunginhallituksen salissa, kaupunginjohtajan ja -sihteerin virkahuoneissa, kaupunginkansliassa ja eteisissä tehtiin perusteelliset maalaustyöt. Kaupungintalon ullakkotiloihin rakennettua kolmatta kerrosta laajennettiin, kun etelänurkkaan rakennettiin vahtimestarin asunto ja toimistohuone. (JKK 1950 1959; RVT lupa 187/50; RVT lupa 3/58:) (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) 1960 1980-luvut Ajanjakson suurimmat muutokset liittyvät arkkitehti Alvar Aallon hallituskorttelisuunnitelmaan vuodelta 1964. Tällöin Kaupungintalon ympäristö muuttui huomattavasti, kun sitä ympäröivään kortteliin kaavoitettiin rakennusalat kolmelle suurelle hallinto- ja kulttuurirakennukselle, sekä valtuustotornille. Ainoana korttelin vanhana rakennuksena säilytettävän Kaupungintalon luonne oli suunnitelmassa pelkästään symbolinen. Hallinnon toiminnat tuli siirtää muihin rakennuksiin ja valtuuston kokoukset sen viereen suunniteltuun tornimaiseen toimistorakennukseen, näin vanha Kaupungintalo olisi jäänyt pelkästään edustuskäyttöön. Suunnitelman mukaisesti kortteliin 3 rakennettiin arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset: Hannikaisenkadun puolelle kaupungin virastotalo, (nykyinen Rakentajantalo) valmistui vuonna 1978, Kilpisenkadun suuntaisesti Poliisitalo (nykyinen Tietotalo) vuonna 1970 ja Vapaudenkadun varrelle Kaupunginteatteri vuonna 1982. Aallon kaavailemat valtuustotorni ja sitä ympäröivä kansalaistori jäivät kuitenkin toteutumatta. (Jäppinen 2005, s. 224 230.) Vanhojen rakennusten suojelun tarve oli ymmärretty 1970-luvun aikana Jyväskylässäkin, jossa kaupunkirakenteen nopeat muutokset raivasivat tieltään vanhaa rakennuskantaa. Hallituskorttelin suunnittelukilpailussa yksi lähtökohdista oli vanhan Kaupungintalon säilyttäminen. Lopulta vuonna 1976 rakennuksen julkisivut suojeltiin 21.12.1976 vahvistetulla asemakaavalla. Sen mukaan rakennus oli historiallisesti tai kaupunkikuvan kannalta tärkeä rakennukseksi yleisten rakennusten korttelialueella. (Rakennusinventointilomake 17/2, Päivi Andersson 1983.)

36 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 37 Kaupungintalon muutokset kyseisellä ajanjaksolla liittyivät edelleen kunnallishallinnon muutoksiin ja kasvavaan tilantarpeeseen. Poliisilaitos muutti kellarikerroksesta vasta valmistuneeseen rakennukseensa ja tilalle kaavailtiin jopa kellariravintolaa. Huoneisiin muutti kuitenkin Rakennusviraston kansliaosasto. Sisätiloja maalattiin valkoiseksi ja Vapaudenkadun alle rakennettiin maanalainen muuntamo. (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996.) Keski-Suomen museon Jyväskylän rakennusinventoinneissa Kaupungintalo inventoitiin vuosien 1983 1984 aikana ensimmäisen kerran rakennuskohtaisesti, sekä osana Jyväskylän kaupungin hallintokorttelin aluetta. Kaupungintalo katsottiin merkittäväksi kohteeksi Jyväskylän kaupungin historian kannalta sekä uusrenessanssirakennuksena rakennustaiteellisesti arvokkaaksi. Rakennuksen katsottiin olevan Jyväskylän kaupunkikuvan olennainen tekijä. Kaupungintalolla katsottiin olevan rakennushistoriallista, historiallista ja maisemallista arvoa. (Kohdeinventointilomake 17/2, Kaupungintalo. Keski- Suomen museo, Päivi Andersson 1983. Alueinventointilomake 17, Jyväskylän kaupungin hallintokortteli. Keski-Suomen museo, Päivi Andersson 1984.) Kaupungintalon entistävä peruskorjaus 1979 1981 Vuosina 1978 1981 kunnallistalo peruskorjattiin osittain entisöiden ja kahdessa vaiheessa. Kaupungintalon entisöimis- ja perusparannustyötä valmisteleva työryhmä päätti 1978 aloittaa ensiksi juhlasalikerroksen, portaikon ja ala-aulan kunnostamisen. Toisessa vaiheessa kunnostettiin rakennuksen muut tilat. Kaupungintalon entisöivä peruskorjaus liittyy vaiheeseen, jolloin asenne vanhoja rakennuksia ja niiden korjaustapoja kohtaan alkoi muuttua kaupungin hallinnonkin tasolla. Jyväskylän Lyseon peruskorjauksen myötä 1970-luun puolivälissä syntyi hallinnossa kulttuuripitoinen ajatus Kaupungintalonkin entistämisestä. Tähän vaikuttivat myös kaksi juhlapäivää: vuonna 1975 oli kulunut 100 vuotta kunnallishallintolain voimaantulosta ja vuonna 1978 taas 100 vuotta Jyväskylän kaupunginvaltuuston perustamisesta. Kaupunginsihteeri Hannu Kiiski, apulaiskaupunginsihteeri Heikki Hölttä ja kaupunginjohtaja Jaakko Lovén valmistelivat juhlapäätöksen valtuustosalin (vanhan juhlasalin) peruskorjauksesta juhlan kunniaksi, joka menikin läpi valtuustossa. Lopulta peruskorjaus laajeni koko toisen kerroksen entistämis- Kaupunginvaltuuston istunto entisöidyssä juhlasalissa peruskorjauksen jälkeen 1980-luvulla. Keski-Suomen museon kuvaarkisto. ja peruskorjaukseksi. Samalla korjattiin koko kaupungintalo, tosin kellarissa ja ensimmäisessä kerroksessa pitäydyttiin teknisessä peruskorjauksessa. Rakennuksen keskiosaan tehtiin peruskorjauksen aikana myös hissi. (RVT lupa L275/79 ja lupa 56/81; Kaupunginjohtaja Jaakko Lovénin haastattelu 21.9.1998, Päivi Andersson.) Peruskorjaustyön suunnittelua varten perustettiin vuonna 1978 Kaupungintalon entisöimis- ja perusparannustyötä valmisteleva työryhmä, johon kuului kahdeksan jäsentä: ryhmän puheenjohtajana toimi kaupunginarkkitehti Erkki Kantonen ja muita jäseniä olivat rakennusinsinööri Risto Aspinen, arkkitehti Jukka Kolehmainen, teknikko Jouko Lehto, järjestelypäällikkö Anssi Solala (jonka tilalle tuli Erkki Pänkäläinen), Keski-Suomen museon silloinen johtaja Sirkka Valjakka, tarkastaja Matti Koivunen ja taidemaalari Veikko Mäkeläinen. Asiantuntijoina toimivat ainakin Museoviraston konservaattori

38 KUNNALLISTALOSTA KAUPUNGINTALOKSI 1895 2000 39 Pentti Pietarila, Heikki Viljanen, Pentti Varvikko (Talotoimisto), Risto Lahti (Insinööritoimisto Mittatyö), erikoissuunnittelija Tuomas Kerttunen ja Pentti Koskinen (Jyväskylän Lämpösuunnittelu). (Kaupungintalon entisöimis- ja perusparannustyöryhmän jäsenluettelo. Nimitetty Kh 9.1.1978, 136.) Kaupungintalon korjaustyöt tehtiin pääasiassa kaupungin omana työnä. Tärkeä osa peruskorjausta oli ensimmäisen kerroksen aulatilojen, paraatiportaan ja toisen kerroksen juhlasalin sekä siihen liittyvien huonetilojen entisöinti 1800-luvun asuun. Entisöivä peruskorjaus oli vielä uusi käsite 1970-1980-lukujen korjausrakentamisessa. Keski-Suomen museon johtaja Sirkka Valjakka, Museoviraston konservaattori Pentti Pietarila, helsinkiläinen maalausliike Ancelo Oy ja Jyväskylän kaupungilla työskennellyt maalarimestari Voitto Nurmela olivat tärkeässä osassa, kun vahoja maalauspintoja otettiin esille, tutkittiin ja entisöitiin. Muu osa rakennuksesta korjattiin pääasiassa toimistokäyttöön. Työt alkoivat marraskuussa 1979 valtuustosalin katon maalausten esiinotolla. I-vaiheessa korjattuihin tiloihin päästiin muuttamaan lokakuussa vuonna 1980 ja II-vaiheen korjaustyöt alkoivat marraskuun aikana. Peruskorjauksen lopputarkastus pidettiin 29. 30.4.1981 ja II-vaiheen tiloihin päästiin muuttamaan kuukautta myöhemmin. Vuosien 1979 1981 aikana toteutetun peruskorjauksen jälkeen Kaupungintalolla ei tehty suurempia rakenteellisia korjauksia. 1990-luvulla tehtiin pieniä ylläpitoremontteja, kuten ikkunoiden korjausmaalausta ja pieniä katon korjaustöitä. Kaupungintalon pihaa kunnostettiin ja kellarikerroksen tiloja korjattiin. Kaupungintalon 100-vuotisjuhlan kunniaksi laadittiin juhlaesite, jonka sisällön kokosi Keski-Suomen museon amanuenssi Päivi Andersson vuonna 1998. (Täydennysinventointilomake, Päivi Andersson 1996; Insinööritoimisto Mittatyö, raportit 1995 2008.) Vuosien 2007 2008 sisätilojen korjaus- ja sisustustyöt liittyivät vuonna 2009 tapahtuneeseen Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden kunnan yhdistymiseen. Tällöin muun muassa valtuustosaliin teetettiin lisää huonekaluja uusia valtuutettuja varten ja valaistusta sekä sisusta muutenkin selkeytettiin ja uusittiin. 2000-luvun puolella Kaupungintalossa tehtiin sisäilman laatuun liittyviä kokeita ja korjaustöitä. Myös ilmastointia pyrittiin parantamaan. Sisäilmaongelmat kiteytyvät varsinkin kellarikerrokseen, joka laitettiin lopulta käyttökieltoon vuonna 2008. (Insinööritoimisto Mittatyö, raportit 1995 2008; Jyväskylän Kaupungintalon sisustussuunnitelma 2007 ja kesäremontti 2008, Tuija Ilves) Kaupungintalo sai valtakunnallista merkitystä kun Museovirasto nosti Kirkkopuiston ympäristöineen Rakennettu kulttuuriympäristö 1993 -listalle. Vuonna 1995 Kaupungintalo luokiteltiin osaksi Jyväskylän Kirkkopuiston ja Hallintokorttelin valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä. Uudessa, vielä vahvistamattomassa VAT-luokituksessa Kaupungintalon status on pysynyt samana. (Museoviraston rekisteriportaali) 1990 2000-luvut