Metsä sijoituskohteena



Samankaltaiset tiedostot
Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Mhy Pohjois-Pirkka. Pauliina Salin, metsäasiantuntija

Metsänomistamisen tuoton ja sen osatekijöiden vaihtelu

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

Suometsien hoitohankkeet yksityismetsissä

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Puukauppa, toukokuu 2009

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Puukauppa, kesäkuu 2010

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

METSÄSEKTORI SUOMESSA JA KYMENLAAKSOSSA

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Kaakkois-Suomessa

Puukauppa, heinäkuu 2009

Puukauppa, toukokuu 2008

kannattava elinkeino?

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla

Bioenergian metsä-seminaari Jukka Aula, johtaja Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi

Puun energiakäyttö E-P+K-P ilman kanta Kokkolaa eli mk-alue, 1000 m3

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

Kannattavuus metsänomistuksen ydinkysymyksenä Päättäjien 29. Metsäakatemia Maastojakso, Nakkila,

Yksityismetsätalouden liiketulos 2013

Energiapuun markkinatilanne Energiapuulajit / kysyntä / tarjonta / kilpailutilanne

vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien

Puukauppa tammikuu Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa

Metsäorganisaatiot Suomessa. Mari Sarvaala Puh

Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä

Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus

Metsänhoitoyhdistyslaki käytännössä. Petri Pajunen Johtaja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio

MTI-opetuksen tulevaisuus - yhdessä tehden Työelämätaidot metsäalan muutoksessa

Metsäohjelman seuranta

ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU

Metsäsijoittaminen. Jyrki Ketola Tallinna

PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT. Urpo Hassinen 2011

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Suomen metsäenergiapotentiaalit

METSÄTILASTOTIEDOTE 31/2014

Metsäohjelman seuranta

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna Pekka Ollonqvist 18.2.

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

Yksityismetsänomistuksen rakenne

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

Puukaupan teko ja metsänomistajan tulot sekä menot

Etelä-Savon metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

METSÄNOMISTAJALLE. Metsänomistajat

Puukauppa toukokuu Puun hintojen lasku pysähtynyt

Metsäohjelman seuranta

Puukauppa toukokuu Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO

Osakesäästötilin verosäännökset

Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta

Suometsien puunkorjuu. MHY Lakeus, Antti Väisälä Jalasjärvi

Paljonko metsäsijoitus tuottaa?

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Metsänkäyttöilmoitukset 2013, yksityismetsät

Metsäohjelman seuranta

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden kustannukset 2013

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Sahaukseen ja energiantuotantoon: riittääkö raaka-aine kaikkeen?

Metsän merkitys omaisuuseränä Metsäpäivä

Metsätalouden kannattavuuden parantaminen

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Koneyrittäjät bioenergian kimpussa. Vaasa Asko Piirainen Puheenjohtaja, Koneyrittäjien liitto

Metsähakkeen käyttömäärät ja potentiaali sekä Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais- Suomessa hankkeen tuloksia

Metsäpolitiikkaa puun myyjän näkökulmasta. Päättäjien Metsäakatemia Jan Slotte

Mihin kasvatuslannoitus sopii ja mitä se tuottaa? Samuli Kallio

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna Nimellisesti kantohinnat

Metsäohjelman seuranta

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta

Puukauppa Syyskuu Tukkipuun hinnat loivassa laskussa

Suomen piensahojen lukumäärä ja puunkäyttö vähentyivät merkittävästi viime vuosikymmenellä

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Lieksan seurakunta metsänomistajana

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet

Yksityismetsätalouden merkitys puumarkkinoilla

Tukki- ja kuitupuun hakkuumahdollisuudet sekä sivutuotteena korjattavissa oleva energiapuu Tietolähde: Metla VMI10 / MELA-ryhmä / 16.6.

METSÄ SUUNNITELMÄ

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Metsäohjelman seuranta

Puukauppa, kesäkuu 2009

Metsäohjelman seuranta

Puukauppa, tammikuu 2009

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Metsäohjelman seuranta

Metsäohjelman seuranta

Valtakunnan metsien 10. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueella

Metsäohjelman seuranta

Transkriptio:

Metsä sijoituskohteena Polvelta toiselle metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Jarmo Lahdenmaa Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa

Esityksen sisältö Taustatietoa MHY Etelä-Pohjanmaasta Sijoittamisesta yleensä Metsän hankinta Metsän eri arvot Hoidettu metsä tuottaa parhaiten Metsänhoitoyhdistyksen rooli, palvelut metsänomistajille 2

Taustatietoa, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa Perustettu 1997 4 Yksityismetsien pinta-ala: 163 766 ha Metsänomistajien lukumäärä: 5 674 kpl Metsälön keskipinta-ala: 24,5 ha Puuston vuotuinen kasvu: 512 200 m3

Taustatietoa, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa 5 Keskimääräinen hakkuukertymä: 500 000 m3 Puulajijakauma: mänty 50 %, kuusi 36 %, lehtipuu 14 % Toimialue: Laihia, Vähäkyrö, Isokyrö, Seinäjoki, Lapua + Laihian seurakunnan omistamat tilat Kurikassa

Taustatietoa, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa 6 13 toimihenkilöä 13 vakinaista metsuria n. 30 kausiluontoista metsätyöntekijää 5 metsuriyrittäjää 30 koneyrittäjää (puunkorjuu, kaukokuljetus, maanmuokkaus, lannoitus, ym.)

Taustatietoa, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Pohjanmaa Tärkeimmät työlajit: taimikonhoito ja nuoren metsän hoito sekä energiapuun korjuu puukaupan palvelut + korjuupalvelu tila-arvioiden tekeminen metsänviljely 7 metsänomistajien neuvonta

Sijoittamisesta yleensä Pääomalle pyritään saamaan mahdollisimman hyvä tuotto eri sijoitusmuotojen osto, hallinta ja myyminen, tarkoituksena tehdä voittoa sisältää riskin pääoman menettämisestä (säästämisessä lähes aina varat saatavissa takaisin) mitä enemmän riskiä, sitä suurempi tuotto voi olla säännöllinen tulo vai pääoman arvon nousu 8

Sijoittamisesta yleensä sijoittamisen tavoitteet: taloudellisen tulevaisuuden turvaaminen, investointi esim. asuntoon, varojen siirto muodosta toiseen esim. arvopapereista kiinteään omaisuuteen, muiden esimerkki miten paljon voidaan sijoittaa sijoitusten hajauttaminen sijoitusaika, yleensä pitkällä tähtäimellä parempi tuotto 9

Kotitalouksien rahoitusvarat

Sijoitusten verotus 11 talletusten ja joukkovelkakirjalainojen korkotuloista lähdevero 30 % arvopapereiden ja sijoitusrahastojen tuotot ja myyntivoitot veronalaista tuloa, joista suoritetaan luovutusvoittovero 30 % (40 000 ylittävältä osalta 32 %) puun myynnistä saatavat tulot ovat veronalaista pääomatuloa, veroprosentit kuten edellä

Sijoitusten verotus 12 osinkojen verotus listatut yhtiöt: 85 % osingosta verotettavaa tuloa, josta vero pääomaverotuksen mukaan listaamattomat yhtiöt: 25 % osingosta, joka on enintään 8 % osakkeen matemaattisesta arvosta verosuunnittelu tärkeää, varsinkin siirrettäessä omaisuutta perillisille (esim. sukupolvenvaihdostilanteessa)

Metsän hankinta 13 osto vapailta markkinoilta hinta määräytyy pääosin puuston perusteella (kehitysluokkajakauma) hintaan vaikuttavat myös mm. sijainti, odotusarvot, kasvupaikka, metsänhoidollinen tila, tiestö, rantaalue, jne kaavoitus ja siitä seuranneet kaavamerkinnät ja rajoitteet otettava huomioon

Metsän hankinta Tietoa myynnissä olevista kohteista: oma metsänhoitoyhdistys kiinteistönvälittäjä (esim. Länsi-Suomen Metsätilat) myynti-ilmoitukset eri medioissa (sanomalehdet, nettipalvelut, ym.) 14

Metsäkiinteistöjen kaupat alkuvuosi 2014 lukumäärä kpl (kaikki yli 2 ha metsätilakaupat) Lappi Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Keski-Suomi Etelä- ja Keski-Pohjanmaa 114 Etelä-Savo Pirkanmaa Kaakkois-Suomi Häme-Uusimaa Lounais-Suomi Pohjanmaa 87 Etelärannikko Rannikko Ahvenanmaa 0 50 100 150 200 250 300 350

Metsäkiinteistöjen kauppahinnat alkuvuosi 2014 keskihinta euroa / ha (kaikki yli 2 ha metsätilakaupat) Lappi Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Keski-Suomi Etelä- ja Keski-Pohjanmaa 3 239 Etelä-Savo Pirkanmaa Kaakkois-Suomi Häme-Uusimaa Lounais-Suomi Pohjanmaa 5 058 Etelärannikko Rannikko Ahvenanmaa 0 1 000 2 000 3 000 4 000 5 000 6 000

Metsän hankinta Tavoitteet metsänomistamiselle: 17 jokainen asettaa itse metsänhoidollinen tila, ajallaan tehdyt hoitotoimenpiteet ja säännöllinen puunmyynti kannattavuuden perustana (kulloinkin vallitseva puumarkkinatilanne vaikuttaa olennaisesti puunmyyntituloihin) eri sijoitusmuotojen korkokanta ja tuotto (omien toimien vaikutus)

Metsän hankinta Tulevaisuuden näkymät: 18 yleisesti ottaen tulevaisuus näyttää hyvältä metsäsektorille tulossa suuria investointeja (puuta tarvitaan jatkossakin suuria määriä) biotalous kasvaa entisestään metsävaramme tärkeä resurssi, jolle on kysyntää kaiken edellytys on metsien hyvä hoito

Metsän hankinta Metsän omistaminen: 19 kaikkea ei tarvitse tehdä itse sijoittamiseen / metsätalousyrittäjyyteen kuuluu tuotteiden ja palveluiden osto ulkopuolelta kaikki palvelut ostettavissa esim. omalta metsänhoitoyhdistykseltä joissakin työlajeissa oma työ lisää kannattavuutta

Metsän eri arvot taloudellinen arvo (puusto, maapohja) virkistyskäyttö luonnonarvot maisema-arvo 20

Metsän eri arvot Metsästä saatavia tuloja: 21 tukki- ja kuitupuun myynti metsäenergia tullut puutavaralajiksi (karsittu ranka, hakkuutähteet, kannot) metsien suojelusta lisämahdollisuuksia (vapaaehtoinen suojelu, pysyvä tai määräaikainen) muita tulevaisuuden mahdollisuuksia metsästysvuokrat, maanvuokrat energiantuotantoon (tuulivoima) virkistysarvokaupat

Metsän eri arvot Metsän hankinnassa huomioitavaa: 22 maankäytön rajoitukset (kaavoitus) luonnonsuojelu maisematyöluvat metsätalouden käytännöt (ilmoitusmenettelyt) KeMeRa lain uudistus vakuutukset mahdollisten tuhojen varalle

Hoidettu metsä tuottaa parhaiten Metsän tuotto: reaalituotto pitkällä aikavälillä tutkimusten mukaan 3 4 % nuorissa metsissä parhaat tuottomahdollisuudet ajallaan tehtyjen harvennushakkuiden ja hoitotöiden ansiosta odotettavissa nopeaa metsän arvokasvua (siirtymä kuitupuusta tukkipuuksi) 23

Hoidettu metsä tuottaa parhaiten metsä mielletään vakaana ja turvallisena sijoituskohteena (konkreettisuus ja puun jatkuva kasvu) tuotto riskiin nähden hyvä inflaatiosuoja vakaa kassavirta metsänhoitokulut tuloista keskimäärin 15 % 24

Metsänhoitoyhdistys neuvoo ja palvelee metsäomaisuuden hoidossa 25 koulutus- ja neuvontatilaisuudet henkilökohtainen neuvonta tila-arviot ja avustaminen kiinteistökaupoissa metsäsuunnitelmat, erityissuunnitelmat esim. luontokohteille metsätuhoarviot veroneuvonta, valtion rahoituksen hakeminen

Hoidettu metsä on turvallinen ja vakaa sijoituskohde. 26 Kiitos!