Suomen Navigaatioliitto jäsenseuroineen kouluttaa veneilijöitä: Saaristomerenkulun koulutus, veneilijän peruskurssi keskittyy navigoinnin perusteisiin ja vesiliikennesäädöksiin. Näiden merenkulkijan perustietojen hallitseminen tuo varmuutta pienveneilijän toimintaan vesillä. Rannikkomerenkulun koulutus täydentää aiemmin opittuja tietoja ja siihen sisältyvät paikanmääritysmenetelmät, sääoppi, vuorovesioppi ja elektroninen paikanmääritys. Hyväksytty tutkinto mahdollistaa Kansainvälisen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjan saamisen. Tähtitieteellisenmerenkulun koulutus on koulutusportaan ylin aste ja antaa valmiudet avomerellä taivaankappaleiden tunnistamiseen ja paikanmääritykseen niiden perusteella. 1
v Näiden kurssien lisäksi koulutusohjelmaan kuuluvat käytännön veneilytaito ja useita erikoistaitoja: Cevni-koulutus tutkintoineen, tutka-, VHF- ja elektroniset apuvälineet koulutus v Koulutusjärjestelmä tentteineen on Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä kansainvälisen huviveneen kuljettajan lupakirjan saamiseksi. v Koulutuksen tenttien läpäisseet saavat laivurin nimen ja arvon: saaristolaivuri, rannikkolaivuri ja avomerilaivuri. v Liiton 52 vuoden toiminnan aikana on suoritettu 150 000 laivuritutkintoa. v Liiton noin 150 jäsenseurassa on noin 15 000. 2
v Koska hyvään veneilytaitoon liittyy kiinteästi toimiminen luontoa säästäen ja vahingoittamatta, yhtälö saa ratkaisun: v Liiton hallitus päätti kokouksessaan 19.11.2007 ottaa vastaan Haasteen ja keskittyä haasteen osaan: Tietouden lisääminen Itämeren tilasta. v Päätettiin laatia opaskirjanen merenkulun kursseille ja jäsenseurojen kerhoilloissa käytettäväksi. v Opas laadittiin sitten yhteistyössä Suomen Purjehtijaliiton ja Suomen Veneilyliiton kanssa. v Asiantuntijoina käytettiin lukuisia tahoja tärkeimpinä useat alueelliset Ympäristökeskukset v Opas: Luonnon mukainen veneily valmistui keväällä 2009 3
q Luonnonmukainen veneily, sisältö: v Kuvaus Itämeren tilasta v Veneilijän oikeat toimenpiteet Septitankit tyhjennetään oikeaan paikkaan Harmaat vedet ja ravinteet Kemikaalien käsittely Pohjan maalaus tarpeen mukaan Pesuaineet ja kemikaalit Polttoaineen ja öljyn käsittely Jätehuolto veneessä Ongelmajätteet v Liikkuminen luonnossa Vesillä liikutaan luontoa säästäen Satamissa korostuu huolellisuus Jokamiehen oikeus ja velvollisuus 4
v Ensimmäinen painos oli 10 000 kpl v Viime lukuvuonna opasta jaettiin kurssimateriaalin mukana noin 3000 kansalaiselle ympäri maata. v Oppaan tueksi on laadittu opettajien kalvosarja v Aineisto löytyy Liiton kotisivuilta ja opettajien aineisto heidän infosivuiltaan http://www.suomennavigaatioliitto.com/ v Tänä vuonna päätettiin sisällyttää ympäristöasiat saaristomerenkulun kurssin tutkintovaatimuksiin. 5
v Itämeritietouden ja vesiensuojelukoulutuksen implementointi jatkuu: Opettajien auktorisointi- ja valmennustilaisuuksissa heitä perehdytetään opetusaineistoon ja aiheeseen. Opettajia on maassamme noin 150. Opettajien koulutustilaisuuksia on vuosittain neljä. Jäsenseurojen kerhoiltoihin valmennetaan asiantuntijoita, valmennus on vasta alussa. Koulutusaineistoa tullaan päivittämään jatkuvasti. 6
v Haasteen toteutus: v Toteutettiin tehdyn suunnitelman mukaisesti v Liiton hallitus on seurannut toteutusta ja implementointia säännöllisesti kokouksissaan v Koko organisaation perehdyttäminen tulee ottamaan aikaa v Toisaalta opetuksen sisältö tulee muuttumaan jatkuvin päivityksin ja asiatarkennuksin v Täten Haasteeseen annetun toimintasuunnitelman mukainen toteutus voidaan katsoa valmistuvan keväällä 2011. Jatkuva parantaminen on suunniteltava erikseen 7
Kiitämme Haasteen omaa väkeä ja kumppaneita yhteistyöstä Ja toivomme ahkeruutta Haasteen toimissa kaikille osapuolille. v Uskomme veneilijöiden tietoisuuden Itämeren tilasta ja vesien suojelusta lisääntyvän ja asenteiden muuttuvan v Merenkulun koulutuksen teoreettisen tiedon ohella v Laivureiden keskinäisessä toiminnassa seuroissamme v Tietojen jatkuvalla päivityksellä ja teemojen nostamisella vuosiohjelmiin Suomen Navigaatioliitto 8