Liitepartikkelit Sisältö

Liitepartikkelit Sisältö Alkusanat...2 1 Partikkelit yleinen katsaus...3 2 Liitepartikkelit...4 2.1 Liitepartikkelien ominaisuuksia...4 3 Liitepartikkelien lista ja niiden käyttö lauseissa...5 3.1 Ensimmäisen jäsenen liite...5 3.1.1 Kysymysliite -ko...6 3.1.2 Sävypartikkelit -han, pa, -s...6 3.1.3 Liitekonjunktio -ka...8 3.2 Vapaasti sijouttuva liite -kin/-kaan...9 3.2.1 -kin...9 3.2.2 -kaan...10 4 Liitepartikkelit puhekielessä...11 Päätössanat...12 Lähteet...13

Alkusanat Tämän seminaarityön tavoitteena ovat suomen kielen liitepartikkeleita, koska ne ovat kiinnostava aihe ja tärkeä osa suomen kieliopista. Niitä käytetään runsaasti kirjakielessä sekä puhekielessä. Ongelma on, etteivät kaikki suomen kielen opiskelijat 1 ymmärrä tätä aihetta hyvin, koska liitepartikkelit voivat saada erilaisia merkityksiä kontekstin mukaan. Työn tavoitteena on tehdä yhteenvedon, mitä kirjoittavat liitepartikkeleista kielioppikirjojen ja oppikirjojen kirjailijat. Luvussa 1 puhun yleisesti, mitä on partikkeli, mitä on liiteparkikkeli ja millainen on ero niiden välillä. Seminaarityö myös kuvastaa eri mielipiteitä, joiden mukaan kirjailijat jakavat liitepartikkeleita (luku 2). Luvussa 3 on liitepartikkelien lista, sen jälkeen kuvaillaan erityispiirteitä. Myös luvussa 3 kirjoitan esimerkkilauseita. Osoitetaan, miten liitepartikkeleita voidaan käyttää suomen kielessä. Liitepartikkeleita käytetään sekä kirjakielessä että puhekielessä. Työssä puhutaan ylipäätänsä kirjakielestä. Liitepartikkelien käytöstä puhekielessä kirjoitetaan vain lyhyesti luvussa neljä. 1 Opiskelijat, joilla on suomea vieraana kielenä.

1 Partikkelit yleinen katsaus Tässä luvussa kirjoitetaan yleisesti, mitä on partikkeli (ja kuinka voimme partikkeleita jakaa), mitä on liitepartikkeli ja millainen ero on niiden välissä. Vilkuna kirjoittaa, että partikkelit ovat taipumattomien sanojen alaryhmä 2. Sorjanen lisää, että se on ryhmä, joka sisältää adverbit, konjunktiot, pre- ja postpositiot, interjektiot ja liitepartikkelit 3. Partikkelit ovat apusanat, jotka tarkentavat, vahvistavat ja yhdistävät lauseessa muita sanoja. 4 Molemmat, partikkelit sekä liitepartikkelit voivat muodostaa vain osan sanasta. Se tarkoittaa, että sana voi sisältää partikkelin päätteen, esim.: pääte -sti (hyvästi, pahasti), pääte -tten (sitten). Partikkeleiksi joskus kutsutaan myös sanoja, joita emme voi eritellä (jotkut ovat lainasanoja; muutamat näkyvät olevan nominien nominatiiveja, toiset mahdollisesti muita sijoja) 5, tai sanoja, jotka eivät kuulu mihinkään paradigmaan 6 esim.: jo, ja, vielä, eli, taikka, auki, muka. Mutta tärkeä ero on, että partikkelit (kuin adverbit, post- ja prepositiot, konjunktiot ja interjektiot) voivat olla myös itsenäisiä sanoja. Joskus partikkelilla ja adverbilla (tai jollakulla muulla taipumatomalla sanalla) on kaksi funktioita partikkelina ja adverbina. Onko sana lauseessa partikkeli vai adverbi, voi päätellä asemalta lauseessa. Partikkeleita voi lähteä erottamaan adverbeista katsomalla, projisoiko sana lausekkeita eli voiko se saada omia määritteitä. Adverbit voivat ( ), mutta partikkelit esiintyvät vain yksin. 7 Liitepartikkelit toimivat vain liitettyinä toiseen sanaan. Kaikkia liitepartikkeleita esiintyy myös leksikaalistumien osina. Leksikaalistumilla tarkoitetaan tässä sanoja, joissa liitepartikkeli on pakollinen osa tai jotka ovat liitteellisenä vakiintuneet merkitykseen, joka on toinen kuin vastaavalla liitteettömällä sanalla. 8 Esim.: etenkin, kumminkaan, mukamas (sanat eten, kummin, mukama eivät ole olemassa), tai ainakin, jopa, vaikkakaan (sanat aina, jo, vaikka ovat olemassa, mutta heillä on erilainen merkitys). Sanat liitepartikkelien -kin ja -kaan 9 kanssa muodostavat yleisesti polaarisen parin, eli merkitys on sama, mutta -kin on positiivisessa lauseessa, -kaan negatiivisessa lauseessa. Esim.: kukin, mikin, ainakin = kukaan, mikään, ainakaan. 10 Mutta osalla -kin, -kaan liitepartikkelilla ei ole pari. Esim.: olenkaan, lainkaan (olenkin 11 eikä lainkin eivät ole olemassa). 12 Partikkeleiksi kutsutaankin sanoja, jotka sisältävät pronominia ja liitepartikkelia esim.: 2 VILKUNA, Maria. Suomen lauseopin perusteet. Helsinki: Edita, 1996, 348 s. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja, 90. s. 44. ISBN 95-137-2021-7. 3 SORJANEN, Timo. Nykysuomen peruskielioppi. Jyvaskyla: Gummerus, 1994, 203 s. s 32-38. ISBN 95-120-4477-3. 4 Samassa kohdassa. s 32. 5 SETÄLÄ, E.N. a Matti SADANIEMI. Suomen kielioppi: Äänne- ja sanaoppi. Yhdeksäntoista painos. Helsinki: Otava, 1972. s. 124. 6 Samassa kohdassa. s. 61. 7 VILKUNA. Suomen lauseopin perusteet. 1996, s. 44. 8 HAKULINEN, Auli. Iso suomen kielioppi [online]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. [cit. 2014-12-01]. Dostupné z: http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php 128. 9 Kun kirjoitetaan iso vokaali (esim.: -ko, -pa, -kaan), se tarkoittaa, että tuolla on kaksi mahdolisuutta etuvokaali tai takavokaali (esim,: -ko/-kö, -pa/-pä, -kaan/-kään). 10 Samassa kohdassa. 137. 11 Olenkin voi olla olemassa, mutta vain kuin verbi olla + kin. Sanalla olenkaan on eri merkitys. 12 TOIKKO, Milka. Liitepartikkeleiden -kin ja -kaan käyttö ja käytön kehittyminen suomenoppijoiden kirjoitelmissa. Tampere, 2009. Pro-gradu tutkielma. Tampereen yliopisto. s. 19.

pronomini se + liitepartikkeli kä = sekä, muut esimerkit: joka, kuka. 13 2 Liitepartikkelit Liitepartikkelit voimme jakaa kahteen isompaan ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat omistusliitteet (omistuspartikkelit, possessiivisuffiksit), toiseen ryhmään kuuluvat liitepartikkelit sinänsä. 14 Isoin ero omistusliitteen ja liitepartikkelien käytössä on, että omistusliite katsotaan taivutuspäätteeksi. Näin siksi että ne toisin kuin liitepartikkelit liittyvät nominatiivissa sanan taivutusvartaloon eivätkä itse sananmuotoon. Possessiivisuffiksit eivät myöskään liity vapaasti eri sanaluokkien sanoihin, vaan lähinnä substantiiveihin ja postpositioihin sekä joihinkin adjektiiveihin ja infiniittisiin rakenteisiin. Liitepartikkeleilla sen sijaan ei ole vastaavanlaisia sanaluokkarajoituksia. 15 Esim: omistuspartikkeli: kissa-ni, käte-ni liitepartikkeli: kissa-kin, käsi-kin Heikura jakaa edelleen liitepartikkelit kahteen ryhmään loppupartikkeleihin (-kin, -kaan, -han, -pa, -ka, -s) ja kysymyspartikkeliin (-ko). 16 Iso suomen kielioppi (edelleen vain ISK) jakaa liitepartikkeleita kahteen pääryhmään: ensimmäisen jäsenen liitteisiin 17, joita ovat -ko, -han, -pa, -s ja -ka, sekä vapaasti sijoittuviin liitteisiin, joita ovat -kin ja -kaan. Ensimmäisen jäsenen liitteet jakautuvat edelleen ryhmiin tehtäviensä mukaan: kysymysliite -ko, sävypartikkelit -han, -pa, -s ja liitekonjunktio -ka. 18 ISK:n käsityksen mukaan on kaksi isoa ryhmää ja neljä alaryhmää. Tämä jako on käytetty seuraavissa luvuissa. 2.1 Liitepartikkelien ominaisuuksia Kuten oli jo sanottu, liitepartikkelit ovat osa partikkeleista. Ero niiden välillä on, että partikkelit ovat olemassa itsenäisesti. Liitepartikkelit esiintyvät vain toisen sanan kanssa, koska liitepartikkelit eivät ole itsenäisiä sanoja, vaan sanan lopun liitteitä, jotka antavat sanalle oman merkitysvivahteensa 19. Sanaa, johon liitepartikkeli kiinnittyy, kutsutaan liitepartikkelin isäntäsanaksi. 20 Kun puhutaan ominaisuuksista, ISK esittelee liitepartikkelien fonologisten, morfologisten ja syntaktisten ominaisuuksien yleiskuvan taulukossa 1. Sanotaan, että liitepartikkeleilla on sekä sanojen että taivutuspäätteiden ominaisuuksia. 21 13 SETÄLÄ. Suomen kielioppi: Äänne- ja sanaoppi. 1972. s. 124. 14 SORJANEN. Nykysuomen peruskielioppi. 1994, s 38-39. 15 HAKULINEN, Iso suomen kielioppi [online]. 128. 16 HEIKURA, Vuokko. Lessons in finnish grammar: suomeksi. Helsinki: VEA, 2005, ISBN 95-299-1390-7. s. 39 17 Ensimmäinen jäsenen liite on, liite, joka on yhdistetty lauseessa ensimmäisen sanan kanssa. 18 HAKULINEN. Iso suomen kielioppi [online]. 126. 19 SORJANEN. Nykysuomen peruskielioppi. 1994, s 38. 20 HAKULINEN. Iso suomen kielioppi [online]. 126. 21 Samassa kohdassa. 127.

Taulukko 1: Liitepartikkelien ominaisuuksia (Lähde: ISK, 127) -kin -kaan -ko -han -pa -s -ka Vokaalisointu + + + + + Rajageminaatio + + + (+) + + Moni-isäntäinen + + + + + Lauseasema: 1. jäsen (+) + + + + Liitepartikkeli lisätään sanan loppuun mahdollisten muiden päätteiden jälkeen. Nominatiivissa liitepartikkeli lisätään suoraan nominin perusmuotoon, ei vartaloonkaan 22 (esim.: kissakin, kissanikin, kissaltanikin). Joskus sanan lopussa voi olla kaksikin (joskus jopa kolme) liitepartikkelia. 23 Kun lausutaan sana, joka sisältää liitepartikkelin, joskus tapahtuu kahdentuminen, eli yhdestä konsonantista tulee kaksi (geminaatta). 24 Se tarkoittaa, että k:sta tulee kk, p:sta tulee pp, jne, mutta kirjoitettussa tekstissä ei tapahtuu mitään. Esim.: ollako /ollakko/, tytöllekin /tytöllekkin/, tulisikin /tulisikkin/. 25 3 Liitepartikkelien lista ja niiden käyttö lauseissa Melkein kaikkilla liitepartikkeleilla on monta käyttötapaa lauseessa ja heillä on myös useita erilaisia merkityksiä, joita voidaan ilmaista monella eri tavalla, kun lauseita käännetään toiseen kieleen. Merkitys riippuu käytötavasta lauseessa. Seuraavissa luvuissa puhutaan eri liitepartikkeleista, selitetään niiden merkitys ja mahdollisuuksia, miten liitepartikkeleita voi käyttää lauseessa. Esimerkkilauseet otetaan Heikki Kangasniemen englanninkielisestä oppikirjasta 26, ja hänen suomenkielisestä oppikirjasta Tikapuut 27. Sen lisäksi on käytetty: Lauri Hakulisen Suomen kielen rakenne ja kehitys (pääosin liitepartikkeli -pa) 28, Hilkka Lindroosin Stručná mluvnice finštiny 29, Sara Suomisen artikkeli Kielikelossa 30. Liitepartikkeleiden jako otettu H. Kangasniemen Tikapuista. 31 3.1 Ensimmäisen jäsenen liite Tähän ryhmään kuuluu liitepartikkeli -ko, -han, -pa, -s, -ka. Ne ovat aina yhdistetty 22 KANGASNIEMI, Heikki. Suomen kielen tikapuut: kielioppi- ja harjoituskirja. Tampere: Tampere University Press, 2007. 200 s. ISBN 978-951-4468-650. s. 174 23 Samassa kohdassa. s. 174. 24 HEIKURA, Lessons in finnish grammar: suomeksi. 2005, s.26. 25 Samassa kohdassa. s.27. 26 KANGASNIEMI, Heikki. Finnish Language: Book 5. 27 KANGASNIEMI. Suomen kielen tikapuut.. 2007. s. 174-178. 28 HAKULINEN, Lauri. Suomen kielen rakenne ja kehitys. 5., muuttamaton painos. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000, 633 s. ISBN 95-145-9221-2. s. 235-236. 29 LINDROOS, Hilkka a František ČERMÁK. Stručná mluvnice finštiny. 1. vydání. Praha: Univerzita Karlova v Praze, 1982. s. 169-170 ja 206-207. 30 SUOMINEN, Sara. Niistäpä niistä, sävypartikkeleista. Kielikello [online]. 2013, č. 3 [cit. 2014-12-02]. Dostupné z: http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2636 31 KANGASNIEMI. Suomen kielen tikapuut. 2007. s. 174-178.

ensimmäiseen jäseneen lauseessa (esim.: Tuletko kouluun?, Hehän puhuvat hyvin suomea. Onpa sinulla paljon rahaa. Mitäs sinulle kuuluu? Mihinkä te menette?). 3.1.1 Kysymysliite -ko Liitepartikkeli -ko liittyy lauseessa ensimmäiseen sanaan (tai lausekkeeseen), muiden päätteiden jälkeen. Poikkeukset ovat liitepartikkelit -s ja -han, jotka sijaitsevat liitepartikkelin -ko takana. 32 Tuleeko hän? Sinäkö sinne menet? Onko se tämä? Oletteko jo syöneet? 3.1.2 Sävypartikkelit -han, pa, -s Liitepartikkelit -han, -pa ja -s sijoittuvat lauseen tai lausuman ensimmäisen jäsenen mahdollisen konjunktion tai muun partikkelin jälkeen. Tämä ensimmäinen jäsen voi olla finiittiverbi tai nominaalinen tai adverbilauseke. Ensimmäinen jäsen voi olla myös liittomuodon tai lausekkeen osa, joka on syntaktisesti erillään toisesta osasta 33 Yleisesti voimme sanoa, että niiden tehtävä on tuoda käyttöyhteyteen jokin lisämerkitys eli sävy, esimerkiksi lieventävä tai toteava vivahde. 34 1) -han Partikkelia -han käytetään: a) puhuttu asia on (tai pitäisi olla) lukijalle tai kuulijalle tuttu, Suomihan on tasavalta. Hänhän on suomalainen. Kaikkihan niin tekevät! b) puhuja tai kirjoittaja on eri mieltä jostain asiasta, 35 A: Sinä et ymmärrä minua! B: Ymmärränhän minä! A: Minä en osaa edes tanssia. B: Osaathan sinä! A: Minä en lähde minnekään. B: Sinähän lähdet, kun minä käsken! c) joku on yllättynyt jostakin, Hehän puhuvat hyvin suomea! 32 HAKULINEN. Iso suomen kielioppi [online]. 131. 33 Samassa kohdassa. 133. 34 SUOMINEN. Niistäpä niistä, sävypartikkeleista. 2013, č. 3. 35 KANGASNIEMI. Suomen kielen tikapuut. 2007. s. 176.

Sinähän valehtelit minulle! Tämähän on ennenkuulumatonta! d) kohtelias tai epämuodollinen käsky tai kielto, Älähän mene mihinkään! Otahan vielä lisää! Istukaahan alas! e) retorinen kysymys (puhuja ei odota vastausta). Otathan vielä? Missähän Jussi on? Milloinhan hän tulee? 2) -pa Partikkelia -pa käytetään: a) joku on yllättynyt tai hämmästynyt jostakin, Onpa siinä ruma talo! Onpa sinulla paljon rahaa! Onpa täällä kuuma! b) puhuja tai kirjoittaja on eri mieltä jostakin, A: Minä voitin! B: Etpä voittanut! A: Sinä et rakasta minua enää. B: Rakastanpa! A: Olin koulussa eilen. B: Etpä ollut! c) kohtelias tai epämuodollinen käsky tai kielto, Suljepa ovi! Olkaapa nyt hiljaa! Älkääpä häiritkö minua! d) retorinen kysymys, Kukapa minulle soittaisi? (Ei ole ketään, joka soittaisi minulle.) Mitäpä sanottavaa meillä olisi? (Meillä ei ole mitään sanottavaa.) Miksipä minä en tekisi sitä? (Ei ole mitään syytä, miksi minä en tekisi sitä.)

e) puhuja tai kirjoittaja esittää toivomuksen. 36 Tulisipa isä pian takaisin! Olisitpa sinä täällä! Eipä sataisi! Liitepartikkeli -pa myös käytetään vakiintuneissa sanontoissa, fraaseissa ja muissa kiteytymissä (olipa miten oli, olipa kerran, jopa, vieläpä, heipä hei, joopa joo, tervepä terve). 37 3) -s Liitepartikkelia -s käytetään tavallisesti kysymyssanojen (mitäs, missäs), kysymyspäätteen -ko (vieläkös), verbien imperatiivimuotojen (tules), sanojen älä (äläs) ja älkää (älkääs) sekä liitepartikkelien -pa (enpäs) ja -ka (miksikäs) jäljessä. Se ilmaisee yleensä tuttavallisuutta ja epämuodollisuutta. 38 Tämä liitepartikkeli käytetään useimmiten puhekielessä. Ehkä siksi jotkut kirjailijat eivät puhu tästä liitepartikkelista olenkaan (esim. Heikura 39, tai Sorjanen 40 ). Kukas sinä olet? Mitäs sinulle kuuluu? Tules nyt tänne! Kukas sinä luulet olevasi? Suominen sanoo, että -s-liitepartikkelia luonnehditaan ensinnäkin kehottavaksi tai käskeväksi 41 Sanos vielä kerran, Miguel, mistä sinun sukusi olikaan kotoisin. Antakaas kuulua, missä sitä on luuhattu koko yö! 3.1.3 Liitekonjunktio -ka Liitepartikkeli -ka esiintyy lauseessa samalla tavalla kuin liitepartikkelit -han, -pa, -s, eli osana ensimmäisestä jäseneestä tai muun partikkelin jälkeen. 42 Tämä liitepartikkeli lisätään kieltosanaan ei (kaikki mahdolliset muodot), älä ja älkää sanoihin ja muutamiin kysymyssanoihin. 43 Se esiintyy seuraavissa konteksteissa: kanssa, 44 a) kieltosanan ei ja sanojen älä ja älkää jäljessä samamerkityksinen konjunktion ja 36 KANGASNIEMI. Suomen kielen tikapuut. 2007. s. 177. 37 SUOMINEN. Niistäpä niistä, sävypartikkeleista. [online]. 2013, č. 3 38 KANGASNIEMI. Suomen kielen tikapuut. 2007. s. 178. 39 HEIKURA. Lessons in finnish grammar: suomeksi. 2005, s.39. 40 SORJANEN. Nykysuomen peruskielioppi. 1994, s 38. 41 SUOMINEN, Sara. Niistäpä niistä, sävypartikkeleista. [online]. 2013, č. 3 42 HAKULINEN. Iso suomen kielioppi [online]. 133. 43 KANGASNIEMI. Suomen kielen tikapuut. 2007. s. 178. 44 Samassa kohdassa. s. 178.

Minulla ei ole vaimoa eikä koiraa. He eivät osaa englantia eivätkä saksaa. Älä sano mitään äläkä katso häntä silmiin! Hän ei kuule eikä näe. b) kieltosanan jälkeen se voi ilmaista voimakasta vastaväitettä, A: Mene ulos! B: Enkä mene! A: Minä istun tähän. B: Etkä istu! Se on Mikon paikka. A: Minä olen vanhempi kuin sinä B: Etkä ole! c) kysymyssanojen jäljessä ilmaisee tuttavallisuutta ja epämuodollisuutta, Mihinkä te menette? Hups, mitenkä tässä nyt näin kävi? Mitenkä minä voin auttaa? 3.2 Vapaasti sijouttuva liite -kin/-kaan Liitepartikkelit -kin ja -kaan muodostavat polaariparin. Se tarkoittaa, että niiden merkitys on samanlainen, vain -kin käytetään positiivisissa lauseissa, -kaan negatiivisissa lauseissa. 45 Toisin kuin suomen muut liitepartikkelit, -kin ja -kaan ovat vapaasti sijoittuvia ja voivat siten sijaita muuallakin kuin lauseen ensimmäisessä lausekkeessa tai lausekkeen tietyssä sanassa. 46 Ne liittyvät myös finiittiverbiin. 3.2.1 -kin Liitepartikkeli -kin on yleisimmin käytetty liitepartikkeli. Ja sillä on muutama merkitys. Se esiintyy seuraavissa konteksteissa: a) samamerkityksinen adverbin myös kanssa, Jussikin oli siellä. Kaisa puhu ranskaakin. Minä soitin ja kirjoitinkin hänelle asiasta monta kertaa. b) kun asian tila on odotuksenmukainen, Me odotimme heitä, ja viimein he tulivatkin. Minä toivoin, että Liisa soittaisi minulle, ja niin hän sitten onneksi tekikin. 45 HAKULINEN. Iso suomen kielioppi [online]. 126. 46 TOIKKO. Liitepartikkeleiden -kin ja -kaan käyttö ja käytön kehittyminen suomenoppijoiden kirjoitelmissa. 2009. s 16.

Ville etsi kovasti töitä, ja lopulta hän pääsikin varastomieheksi. c) kun asian tila on odotuksenvastainen tai yllättävä, Tiina aikoi mennä teatteriin, mutta sitten hän menikin elokuviin. Minä en uskonut enää, että hän tulisi, mutta sitten hän tulikin. Eija luuli, että viesti olisi äidiltä, mutta se olikin isältä. Joskus on liitepartikkeli -kin korvattu sanalla jopa: Minäkin unohdin sateenvarjoni eilen. = Jopa minä unohdin sateenvarjoni eilen (vaikka yleensä en unohda se). 47 d) kun partikkeli vahvistaa käskyä tai huudahduksta, Menekin nyt heti kotiin! Eikö hän olekin kaunis. Sano vielä sanakin, niin minä suutun! Toikko lisää vielä yhden mahdollinen käytöstavan: -kin voi olla samamerkityksinen sanan esimerkiksi kanssa: Tässä eräänäkin päivänä = esimerkiksi eräänä päivänä. 48 3.2.2 -kaan Liitepartikkeli -kaan on liitepartikkelin -kin kieltohakuinen vastine. Se esiintyy seuraavissa konktekstissa: a) samamerkityksinen adverbin myöskään kanssa, 49 Villekään ei ollut siellä. Minä en ole lukenut tätäkään kirjaa. Minä en osa ajaa autoakaan. Aikuisetkaan eivät sitä käsittäneet. b) asian tila on odotuksenmukainen, Minä en uskonut, että hän tulisi, eikä hän tullutkaan. Me epäilimme, että he eivät uskoisi meitä, eivätkää he sitten uskoneetkaan. Ville ei etsinyt töitä eikä hän niitä saanutkaan. c) asian tila on odotuksenvastainen tai yllättävä, Minä odotin häntä, mutta hän ei tullutkaan. 47 TOIKKO, Liitepartikkeleiden -kin ja -kaan käyttö ja käytön kehittyminen suomenoppijoiden kirjoitelmissa. 2009. s. 17. 48 Samassa kohdassa. s. 18. 49 KANGASNIEMI. Suomen kielen tikapuut. 2007. s. 175.

Pojat eivät auttaneetkaan minua, vaikka he olivat luvanneet. Me kutsuimme heidät, mutta he eivät tulleetkaan. d) käskyn tai huudahduksen vahvistaminen, Älä ajattelekaan mitään sellaista! Älkää sanoko enää sanaakaan! Minä en tunne Teitä enkä haluakaan! 4 Liitepartikkelit puhekielessä Useimmilla liitepartikkeleilla on puhutussa kielessä yleiskielestä poikkeavia variantteja. 50 Liitepartikkeleiden -kin ja -kaan variantteja voivat olla pitkävokaaliset -kii ja -kaa tai lyhytvokaaliset -ki, -ka, -kan tai itämurteiset k:ttomat variantit -i(i), -hi(i), -A(n) 51 (esim.: Mä en oo lukenut tätäkää kirjaa.). Liitepartikkelilla -han on -haa ja -ha variantit (esim.: Ymmärränhaa mä!). Kysymyspartikkeli -ko esiintyy kuin -ks murteissa (esim.: Onks ta hyvä? Onks se muuttunut?). 52 Murteissa voi myös toteutua rajageminaatio. Tarkistuskysymyksissä kysymysliite -ko voi puheessa esiintyä myös muualla kuin ensimmäisessä lausekkeessa (esim.: etten nyt tiedä itkisinkö vaiko nauraisin). Tällöin se seuraa kysymyksen kohteena olevaa lausetta tai lausumaa, joka kokonaisuudessaan kuuluu sen vaikutusalaan 53 Liitepartikkeli -kin tarkoittaa puhekielessä myös (niin kuin kirjakielessä), mutta sen lisäksi kans(sa) sekä ja 54 (esim.: Menen Kaisakii. - Menen Kaisan kanssa.) Dialogissa liitepartikkelilla on omat käyttönsä, jotka liittyvät keskustelukumppaneiden erilaisiin tiedontiloihin. 55 50 HAKULINEN. Iso suomen kielioppi [online]. 130. 51 Samassa kohdassa. 130. 52 Samassa kohdassa. 130. 53 Samassa kohdassa. 133. 54 LEINONEN, Marja. Suomen liitepartikkeli -kin venäjän i-partikkelin vastineena. SKY Journal of Linguistics [online]. 2006, č. 19, 219-226. [cit. 2014-12-03]. Dostupné z: http://www.linguistics.fi/julkaisut/sky2006_1/1.3.5.leinonen.pdf s. 219 55 Samassa kohdassa. s. 220.

Päätössanat Seminaarityössä käsittellään liitepartikkeleita suomen kielessä. Ensimmäiseksi kerotaan, mitä on partikkeli ja liitepartikkeli yleisesti ja katsotaan, kuinka jaetaan littepartikkeleita. Sitten kirjoitetaan liitepartikkeleiden ominaisuuksista. Tärkein osa seminaarityöstä on liitepartikkeleiden lista. Listassa on sanottu, mitä liitepartikkeli tarkoittaa, milloin se käytetään ja jokaisessa tapauksessa on kolme tai neljä esimerkkilausetta. Liitepartikkelit käytetään sekä kirjakielessä että puhekielessä, mutta tässä työssä puhutaan ylipäätänsä liitepartikkeleistä kirjakielessä. Puhekielestä puhutaan vain lyhyessä luvussa, jotta lukija tietäisi, miten liitepartikkeleita käytetään puhekielessä. 56 Työssä jaetaan liitepartikkelit (samoin kuin ISK:ssa) kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ensimmäisen jäsenen liitteet, eli liitepartikkelit -ko, -han, -pa, -s, -ka. Toisessa ryhmässä sijaitsevat vapaasti sijoittuvat liitteet -kin ja -kaan, jotka muodostavat polaarisen parin. Ensimmäinen ryhmä on jakautunut edelleen kolmeen alaryhmään: kysymysliite, sävypartikkelit ja liitekonjunktio. Kysymysliitteihin kuuluu vain yksi liitepartikkeli -ko. Sävypartikkeleihin kuuluvat liitepartikkelit -han, pa, -s ja liitekonjunktioihin kuuluu liitepartikkeli -ka. Toivottavasti tämä seminaarityö voisi auttaa opiskelijoita heidän suomen kielen opiskelussaan. 56 Ehkä ne käytetään puhekielessä enemmän kuin kirjakielessä ja niillä on enemmän merkityksiä ja tilanteita, kun ne voivat olla käytetty, mutta tämä työ ei käsittele sitä.

Lähteet HAKULINEN, Auli. Iso suomen kielioppi [online]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. [cit. 2014-05-09]. Dostupné z: http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php HAKULINEN, Lauri. Suomen kielen rakenne ja kehitys. 5., muuttamaton painos. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000, 633 s. ISBN 95-145-9221-2. HEIKURA, Vuokko. Lessons in finnish grammar: suomeksi. lisäpainos. Helsinki: VEA, 2005, 189 s. ISBN 95-299-1390-7. KANGASNIEMI, Heikki. Finnish Language: Book 5. KANGASNIEMI, Heikki. Suomen kielen tikapuut: kielioppi- ja harjoituskirja. Tampere: Tampere University Press, 2007. 200 s. ISBN 978-951-4468-650. LINDROOS, Hilkka a František ČERMÁK. Stručná mluvnice finštiny. 1. vydání. Praha: Univerzita Karlova v Praze, 1982. LEINONEN, Marja. Suomen liitepartikkeli -kin venäjän i-partikkelin vastineena. SKY Journal of Linguistics [online]. 2006, č. 19, s. 219-226. [cit. 2014-12-03]. Dostupné z: http://www.linguistics.fi/julkaisut/sky2006_1/1.3.5.leinonen.pdf SETÄLÄ, E.N. a Matti SADANIEMI. Suomen kielioppi: Äänne- ja sanaoppi. Yhdeksäntoista painos. Helsinki: Otava, 1972. 141 s. SORJANEN, Timo. Nykysuomen peruskielioppi. Jyvaskyla: Gummerus, c1994, 203 p. ISBN 95-120-4477-3. SUOMINEN, Sara. Niistäpä niistä, sävypartikkeleista. Kielikello [online]. 2013, č. 3 [cit. 2014-12- 02]. Dostupné z: http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2636 TOIKKO, Milka. Liitepartikkeleiden -kin ja -kaan käyttö ja käytön kehittyminen suomenoppijoiden kirjoitelmissa. Tampere, 2009. Pro-gradu tutkielma. Tampereen yliopisto. VILKUNA, Maria. Suomen lauseopin perusteet. Helsinki: Edita, 1996, 348 s. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja, 90. ISBN 95-137-2021-7.