23. Toimisto- ja tilipalvelu Y Reinikainen Ky:n oikaisuvaatimus etenee Hallinto-oikeuteen



Samankaltaiset tiedostot
19. NTC:n Uusi tarkastuskertomus, synteesi laajenee. Y.R:n henkilökohtaiset veroseuraamukset, vastineita.

29. Pos. 3. Sisä-Suomen lääninverovirasto asianvalvoja Erja Ristola valittaa päätöksestä Turun Hovioikeuteen

7. Ajojahti, vai salaliitto. Verotarkastus 87

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

29. Pos. 9. Maksettavaksi määrätyt verot ja perusteiden kirjo

22-3 Toimisto- ja tilipalvelu Y. Reinikainen KY:n vuotta 1997 koskeva liikevaihtoverotarkastuskertomuksen sisältö

10. Otteita Y.R:n ja KY:n veroarkistosta. Pos.10.

Toimitettaessa verotusta vuodelta 2004 voidaan todeta, että yhtiön kirjanpidon mukainen voitto on i. Lisäksi todetaan seuraavaa:

VEROVELVOLLISTEN OIKEUSTURVASSA ON PALJON PARANNETTAVAA LIIKE NYT EDUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTTI


KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, Polvijärvi. Puh , fax

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )

1.1 Ehdotettua pakkokeinolain 4 luvun 4 a :n 3 momenttia ei tule hyväksyä

Uudistettu kuulemismenettely ja verotarkastushavainnot TOP-10. Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

3154 TaINPMTOSSUUNNITfELU Tent ti klo

Lastensuojeluasiat hallinto-oikeudessa Tuleeko asiakkaasta vastapuoli? Todistelu?

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 15/0087/1

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Helsingin käräjäoikeus nro 6767

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö Mariia Suominen Verohallinto

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa?

Päätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

Viite: Raimo Parkkisen valitus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

VEROVALITUSLUPA-ASIOIDEN KÄSITTELYN LAINVASTAINEN VIIVÄSTYMINEN KOR- KEIMMASSA HALLINTO-OIKEUDESSA

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Demoyritys Oy TASEKIRJA

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

21. Suomalaista hallintomenettelyä. - Hoviväkeä, Hallinto-oikeus (menettely ) hallinto-oikeuden kokoonpano

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Apteekkilupavalitukset Keskustelutilaisuus apteekkiluvista Paavo Autere Lakimies Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.

Verotukseen liittyviä näkökohtia. Alustus ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaarissa Opetusneuvos Eija Somervuori

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS DIGITAALISTA MAANPÄÄLLISTÄ JOUKKOVIESTIN- TÄVERKKOA KOSKEVIEN VERKKOTOIMILUPIEN MUUTTAMISESTA AHVENAN- MAAN MAAKUNNASSA

PÖYTÄKIRJA. Perjantai klo Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie TERVO. Perjantai

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

9. Yrjö Reinikainen/Yrjö Reinikainen KY:n verotus v.1987, valitusprosessi ja lopullinen päätös v.1996

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että:

Tietoimitusjaosto nro 2/ SISÄLLYSLUETTELO

HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA

MALMIN TERVEYDENHUOLTOALUE PÖYTÄKIRJA 7/06 KUNTAYHTYMÄ

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Sulautumissuunnitelma käsitellään ja allekirjoitetaan jokaisen kiinteistö-osakeyhtiön hallituksessa

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 2010

Kunnan päätöksistä voi valittaa

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 11 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

Markkinavalvonta Katarina Pesola. Panttilainauslaitoksista annetun lain 5 :ssä tarkoitetun toimiluvan peruuttaminen

Ajankohtaista verotarkastuksesta. Veroinfot taloushallintoalan ammattilaisille Joulukuu 2013

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 11

SÄÄDÖSKOKOELMA. 986/2012 Laki. väliaikaisesta pankkiverosta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Tiedot asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten 2013, lomake 102. Veroinfo isännöitsijöille Kaisa Salonen, Verohallinto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no SÄÄNNÖT

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon

SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Amway Partner Stores. Din online-mulighed fra Amway

HALLINTO-OIKEUKSIEN TYÖMENETELMÄSELVITYS tähän on tultu kymmenessä vuodessa

Kantelu Turun hovioikeuden päätöksestä Nro 588, diaarinumero R 04/152 Virka-aseman väärinkäyttö ym. annettu

Verouutiset Veronkorotuksia törkeästä huolimattomuudesta mutta mikä on törkeää huolimattomuutta?

PÖYTÄKIRJA 2/

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

HTT- TAVARANTARKASTUS. - puolueetonta ja valvottua asiantuntijatoimintaa

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

Transkriptio:

23. Toimisto- ja tilipalvelu Y Reinikainen Ky:n oikaisuvaatimus etenee Hallinto-oikeuteen Toimisto- ja tilipalvelu Yrjö Reinikainen KY on saanut maksettavaksi jälkiveroja summan joka määrältään edusti maksuunpanovuoden 2000 liikevaihtoa. Liikevaihtoveroja jälkiverotettiin vuodelta 1997 yht 130371:- mk sen seurauksena, että lähes kaikki yhtiön kulut/laskut ja niiden vähennysoikeus oli mielivaltaisesti poistettu ja tulot kokonaisuudessaan asetettu liikevaihtoverolliseksi myynniksi. Edellisen lisäksi verottaja lisäsi konkurssihakemukseensa korot sekä juuri erääntyneet liikevaihtoverot. Lääninverovirasto ja oikaisulautakunta ei halunnut selvittää verotuksen aineellista ja matemaattista perustetta, mielikuva riitti verotuksen perusteiksi. Hallintomenettelyssä oli asiassa valitusprosessi käynnistetty. Hallintomenettelyssä etenevän valituksen ja hallintomenettelyn keskeneräisyydestä huolimatta, verottajalla on kiire, se hakee yhtiötä konkurssiin kyseisten jälkiverojen maksamattomuudesta.

Soitin asiasta Pekka Harjulle ja toimitin hänelle aineiston. Hän lupautui ajamaan asiaa. Luotin tähän. Asia on esillä 15.03.2002 klo 9.00. Soitan Pekka Harjulle seuraavana päivänä ja kysyn kuinka asian laita on. Hän yksinkantaan kertoo, että ei ole ollut paikalla? Olen ymmälläni, asiassa ei tunnu mikään menevän kohdalleen. Pekka Harju on ilmeisesti unohtanut koko asian. Minulle hän kertoo, että ei ole ymmärtänyt, että olen antanut hänelle asiassa toimeksiannon. Selitys viittaa hätävarjeluun, asiasta olin keskustellut useaan otteeseen hänen kanssaan. Ky oli asetettu selvitystilaan, verovalitus etenee hallintomenettelyssä. Verotarkastuskertomuksen vastine päivätty 16.01.2002: Pyysin apua ammattilaiselta ja annoin tehtävän Hämeenlinnassa toimineelle Ari Niemensivulle jolla oli kokemus verotuksesta. Hän oli aiemmin ollut virkasuhteessa Hämeen lääninverovirastossa, katsoin hänen asiantuntemuksensa verottajan palveluksessa toimineena meriitiksi. Seuraavassa Ari Niemensivun laatima oikaisuvaatimus:

NTC on vuoteen 1996 saakka pyrkinyt myymään omistamaansa tuotantokalustoa. Tuotantokaluston myynnistä informoitiin kaikkialle ympäri maailmaa ilmestyvissä alan lehdissä. Joitakin koneita saatiin myytyä ja niitä toimitettiin Euroopan eri kolkille. Vuonna 1996 pidettiin NTC:n tiloissa huutokauppa. Meklarina toimivat alan ammattilaiset mm. Krisse Limnell. Vuonna 2006 käytiin

jälleen oikeutta ja esillä oli tässä verotarkastuskertomuksessa mainitun kaluston arvo. Krisse Limnell todisti (Hoviväkeä II Todistaja Krisse Limnell), että kalustolla ei ollut arvoa koska kyseessä oli laitteita ja koneita joita käytettiin VHS kasettien valmistukseen, ei ainakaan Suomessa ollut asiakasta ky. koneille. Ky:n maksama hinta NTC:lle, muutamia kuukausia huutokaupan jälkeen, lienee ollut korkea. Suomalaisessa yritysilmastossa, jossa viranomaistoimintaa ei voi ennustaa, on kaikessa toiminnassa otettava huomioon se mahdollisuus, että ostettaessa mahdollisesti vararikkoon ajautuvalta yritykseltä vaihto-omaisuutta, saatetaan kauppa jälkeenpäin purkaa - syynä alihinta. Tällaista mahdollisuutta ei NTC:n suorittamien kauppojen kohdalla ollut. Myydyn kaluston hinnoittelu oli suoritettu riittävän korkeana. Se seikka, että Ky myi kaluston pois Mecrentille johtui Mecrent Oy:n liiketoimintaideasta/harjoittamasta liiketoiminnasta. Mecrent Oy kykenikin myymään joitain laitteita edelleen. Mecrentin maksama hinta laitteista oli yläkanttiin, se ei millään premissillä ollut edullinen. Veroviranomaisen tarkoitushakuisuus on oma lukunsa, asiassa tulee esille veroviranomaistahon tavoite. Kun koneet olivat suomalaisen yrityksen hallussa ja ovat edelleen voi verottaja tarkastella asiaa myös historiallisesti. Mecrent Oy ei ole vararikossa vaan vastaa sitoutumisistaan. Hyvä hallintomme poisti Mecrent Oy:n kaupparekisteristä - huolimatta siitä, että yhtiö yhä omistaa osakkeita ym. omaisuutta. Mielenkiintoisia nämä hyvän hallinnon toimintatavat joihin ei kuulu ennustettavuus. Oikaisuvaatimuksen jättämisestä kului kaksi viikkoa kun sain seuraavan kirjeen, jonka lähettää veroasiamies Tarja Pulli. Kirjeessä ei mainita osoitetta mistä- ja mihin osoitteeseen kirje on toimitettu, lienee arka asia, kirjeen lähettää Uudenmaan verovirasto. Kirje on ilmeisesti saman talon sisällä siirretty seuraavaan huoneeseen. Kuten on tiedossa, ovat verovirasto sekä lääninoikeus samassa rakennuksessa - Pasilassa. Saman toimiston kokkien on näin helppo marinoida ainekset sopivaan muotoon tarjottavaksi asiakkailleen. Kirjeestä ilmenee, että asia on laatimani valituksen perusteella käsitelty oikaisulautakunnassa 20.06.01. Tarja Pulli ottaa kantaa toimivaltaisuuteen? perustelut asiassa puuttuvat. Maininta intressisuhteesta vaatii myös viittauksen - ketä tarkoitetaan? (ketään ei ole?) hallintomenettely ei ole kiinnostunut perusteista, niistä on ainoastaan harmia hallintomenettelylle. Kirjeen kopio:

Olimme laatineet valituksen/oikaisuvaatimuksen. Verohallinto käsitteli asiaa noin 5 kuukautta jonka jälkeen saamme seuraavat vastaukset. Miten tämä sopii yhdenvertaisuuteen? verovelvolliselle annetaan vastausaikaa säännönmukaisesti 2 viikkoa ja valituksen tekemiseen 60 päivää. Kesäkuun 28 päivä 2002 on allekirjoitettu 3 kirjettä. Kaikki kolme kirjettä saapuvat yhdestä ja samasta kohteesta postitettuna. Allekirjoitukset ovat eri henkilöiden tekemiä kuin myös kirjeet ovat eri verotusviranomaistahoilta. Menettely antaa ymmärtää, että kaikki kirjeet ovat syntyneet viranomaisyhteistyön tuloksena, seuraavassa kirjeiden kopiot:

Seuraavaksi Uudenmaan veroviraston lausunto. Lausunnosta tulisi löytyä joku aineellinen verbi, joka antaisi verovelvolliselle vastauksen valituksen aineellisen sisällön merkityksestä ja verotarkastuskertomuksen sisällön asianmukaisuudesta. Ei todellakaan, siihen ei veroviraston

virkamiehen ryhdy. Asiaan liittyvästä aineellisuudesta lausuminen voisi johtaa vaatimukseen näytön esittämisestä ja sellainen ei voi tulla kysymykseen - siitä verovelvollinen voisi intoutua esittämään lisää näyttöä, lisäksi vastaväite voisi tuoda esille ristiriitaisuuksia. Kaiken kaikkiaan veroviranomaiset eivät haluta esittää mitään vastaväittämiin viittaavaa, sellaisen esittämien saattaisi johtaa näytön esittämiseen ja verotus saattaisi tulla kyseenalaiseen valoon. Siksi lausunto kiistää kaikki ja vaatia verotuksen hyväksyminen sellaisenaan, kun enemmän lausunnon antamiseen ei ole aihetta? Tämä perustuu johtavan veroasiantuntijan Jari Gynther toimenkuvaan ja peräänkuuluttamaan asiantuntemukseen.

Kolmas kirje on samana päivänä päivätty veroasiamies uudenmaan veroviraston veronkantoyksikkö Heli Telsavaara vastine, kopio:

Yksityiskohtana vedenjäähdytyslaitteen aineellinen käsittely oli mielenkiintoista? Laite ei toiminut asianmukaisesti ja se vastaviennillä poistettiin verollisista ostoista vuonna 1998 - siten veroa ei loppujen lopuksi vähennetty. Tämä tulisi ottaa huomioon jälkiverotusta pohdittaessa. Olimme vaatineet asian käsittelyä suullisena Hallinto-oikeudessa voidaksemme myös kuulla asiantuntija todistajia asiassa. Saimme kirjeen vuoden kuluttua Helsingin hallinto-oikeudesta. Allekirjoittajina olivat Toimistosihteeri Tuija Sainio sekä vanha tuttu, NTC:n sekä Citylink Oy erillisissä oikeudenkäynneissä Hallinto-oikeus tuomarina toiminut Matti Anttila. Minulle kuin myös asianajajalleni Pekka Harjulle tuli tästä mieleen kysymys missä vaiheessa hallinto-oikeuden tuomarin tulee katsoa itsensä esteelliseksi asian käsittelyssä. Matti Anttila oli istunut aiemmin kokoonpanossa joka ansaitsi tuntuvaa kritiikkiä itse kokoonpanoon osallistuneiden jäsenten asemasta ja esteellisyydestä. Viittaan tapaukseen Marja Hokkanen, hänestä kerron Pos.21.10 Seuraavassa Hallinto-Oikeudesta Matti Anttilan kirjeiden kopiot:

Pekka Harju antaa vastauksen Hallinto-oikeustuomari Matti Anttilalle, sain Harjulta tiedoksi kopion vastauksesta:

Varsin pian saatuamme Matti Anttilan allekirjoittaman kirjeen, laati Hallintonotaari Ari Niemensivu seuraavan vastauksen Hallinto-oikeudelle ja Pekka Harju liittää ky. muistion kirjeensä liitteeksi hallinto-oikeustuomari Matti Anttilalle. Ari Niemensivu vielä kertaalleen tuo esille kirjanpitoaineiston syy ja seuraustekijöitä. Tekijöitä aineellisuudesta joidenka tulisi olla asian käsittelyn varsinaisen tutkinnan aiheena. Tähän aineistoon ei verotuksen hallinnollisessa käsittelyssä ole puututtu, siihen ei ole viitattu sen koomin mitä tarkastuskertomus on laadittu.

Kopio Ari Niemensivun vastauksesta:

Valitus sisälsi sekä välittömän että välillistä verotusta koskevan valituksen. Valituksen oleellisin osio koski tuloverotusta. Alv verotuksen osalta aineistossa on selkeä osoitus verotuksen perustevirheistä, hallintomenettelyssä olisi asia tullut ottaa käsiteltäväksi perustevalituksena.

Veroasiamiehen vastine, kuten edellinen johtavan veroasiantuntijan Jari Gyntherin vastine, ei sisällä sanaakaan aineiston kausaalisuuden aitoudesta, ei kirjanpidon sisällön asianmukaisuudesta, tai verbiä aineellisen aineiston laadinnan tasosta, verotuksen perusteista? Ei perusteluja jotka antaisivat verovelvolliselle mahdollisuuden tehdä aineistosta kausaalisuuteen ja matemaattisiin perusteisiin liittyvien väittämien/vastineiden esittämisen. Kuten olen asiasta lausunut, verottajalla ei todellakaan ole halua esittää näyttöä. Näyttöä ei ole ja viranomaistahon aineellinen esilletulo toi ainoastaan karulla tavalla esille veroviranomaistoiminnan subjektiivisen retoriikan. Mielenkiintoista asiassa on, että päätös jälkiverotuksesta on tehty 6.6.2000 ja se on postitettu veronmaksajalle 07.06.2000. Verottajan aiemmin todisteeseen kirjoittama maininta siitä, että verotuspäätös postitetaan verovelvolliselle eräpäivää edeltävän kuukauden 15 pv ei täten pidä paikkaansa, Ks.19.6 Saamme seuraavaksi päätöksen ulosottokieltohakemukseemme (yhtiö oli maaliskuussa 2002 asetettu selvitystilaan, hallintomenettely on ikään kuin selkä seinää vasten ja myöhässä) kopio:

Päätös kuvaa hallintomenettelyn henkeä, oikaisuvaatimukset ja valitukset eivät merkitse hallintomenettelyssä muuta kuin rutiinityötä. Ratkaisut ovat kaavamaisia ja ennalta päätettyjä. Perustelut ovat formaalisia, harkintaa tai perusteluja ne eivät kuvaa. Oliko tässä tapauksessa laaditun tarkastuskertomuksen sisältö kaikkinensa niin selvää, että hallintomenettelyssä objektiivinen harkinta ollut tarpeen. Päätös kertoo karulla tavallaan Suomalaisen hallintomenettelyn autoritaarisuutta, sen ei tarvitse perustella pinnallisuutta syvemmälle se ei mahdollista kausaalista testausta empiiriseen aineistoon?. Hallinto-menettely on tehty valtaa varten - siihen ei kuulu objektiivisuus tai oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Päätös kertoo, että hallinto-oikeus antaa päätöksen verovalitukseen myöhemmin. Muut toimet kuten perintä on toiminut hallintomenettelyssä ripeästi, itse verotuksen käsittely etenee verkkaisesti. Seuraavaksi odotimme suullisen käsittelyn alkamista. Varustauduimme käymään yhtiön kirjanpidon läpi yhtiön tilintarkastajan HTM Antti Tusan toimiessa todistajana. Menettely toisi transakstiot kuin myös liiketoiminnan tapahtumat oikeaan valoon ilman mielikuvia aikaansaaneen tarkastuskertomuksen painoarvoa. Asiantuntijatodistaja Ari Niemensivu oli suorittanut erityistilintarkastuksen ja Tavastia-tilitoimistosta Pilvi Salokannel oli tulossa todistamaan kirjanpidon laadinnasta ja sen kausaalisuuden aitoudesta. HUPS: Odottamatta saammekin päätökset Helsingin Hallinto-oikeudesta. Esittelijänä jälleen (kuten NTC int. tapauksessa) toiminut hallinto-oikeustuomari Matti Anttila on esittänyt, että suullinen käsittely ei ole tarpeen. Liikevaihtoverotusta koskeva päätös on seuraava:

Olin vaatinut asian käsittelyä perustevalituksena ja uusinut vaatimukseni 31.1.2002 laatimallani kirjeellä. Syystä, että asiaa ei otettu käsiteltäväksi perustevalituksena ei päätöksessä mainita? Tässä kuten tuhansissa rinnastettavissa tapauksissa hallintomenettely kestää niin pitkään, että verovelvolliselle ei jää riittävää aikaa hankkia asiantuntijalausuntoja valituksensa tueksi ennen valitusajan umpeutumista. Talarmo joka suoritti tarkastuskertomuksen kirjoittaa, että luonanne suoritetussa verotarkastuksessa? Seija Talarmo ei koskaan käynyt luonamme eikä koskaan tavannut minua. Ei ollut alkukeskustelua ei loppukeskustelua. Hän toimi Hämeenlinnassa, minä sekä yhtiö Helsingissä. Kun tarkastuskertomus huhtikuussa 2000 toimitettiin minulle, annoin vastineen, sillä ei ollut mitään vaikutusta verotukseen joka suoritettiin 6.6.2000. Oli kulunut 2,5 vuotta kyseisestä verovuodesta ja oli vajaa kuusi kuukautta aikaa saada oikaistua verotus asianmukaiseksi hallintomenettelyssä. Valitan oikaisulautakuntaan. He käyttävät formaalista leimasinta - hylkäävät valituksen ks, Pullin maininta asiasta. Heinäkuussa oli vaikea saada ketään työskentelemään. Sain yhteyden Ari Niemensivuun Syyskuussa, hän lupasi ottaa asian tutkittavakseen. Hänen laatimansa oikaisuvaatimus valmistui Tammikuussa 2001. Tein valituksen joka sisälsi sekä välittömän, että välillisen veron valituksen, peräänkuulutin hallinto-oikeutta huomioimaan asiassa perustevalitukseen oikeuttavan sisällön.

Jälkiverotusta koskeva päätös saapui, edellisen kanssa, samassa yhteydessä: Seuraavaksi, Käsittelen päätöstä sen sisäisten ristiriitojen osalta: Käsittelen päätöksen hypoteettiset väitteet ja näihin liittyvän näytön: Tuon esille päätöksen kausaalisuuden (syy/seuraus suhteen) sekä matemaattisen sisällön: Päätöksen retoriikkaan/ tekstin tarkoitusperään puutun huomautuksin: Päätöksen laittomuuksiin evästävät vaatimukset: Mielessäni on analyyttisen tutkimuksen johtoajatus jonka Peirce v.1905 kirjoitti; "Selittääksemme jonkin olion käsitteen merkityksen meidän tulee tutkia, mitä käytännöllisiä seurauksia voisi välttämättä seurata tämän käsitteen totuudesta ja näiden seurausten summa sisältää kokonaan kyseisen käsitteen merkityksen". Sekä, totuuden yhteensopivuusteorioiden (koherenssiteoriat) mukaan jokin väite on tosi, jos se on yhteensopiva muiden totuuksien kanssa. Voiko totuus olla

ristiriitainen, voiko se olla irrallaan historiallisesta lähtökohdastaan, voiko totuutta objektiivisesti perustella/valmistella lopputuloksesta käsin, vastaus on ei. Hallinto-oikeus tuomari Matti Anttilan päätös oikeuttaa duupioihin:

TULOSSA, Päivätty 23.08.08> Jatkuu: Tulossa Next linkki siirtyy tästä Inkvisitioiden aikaan Pos.24. 1300 luvun tapahtumat eivät suurestikaan eroa nykypäivän virkamiestoimien harjoittamista viitekehyksistä, puhumattakaan yksittäisten kansanedustajien ja valtioneuvoston jäsenten päivittäistä elämäntavoista. Kerron lisää viranomaistoiminnan toimintatavoista seuraavassa nettikirjassani Hoviväkeä II "Rikostehdas