Ideat tuotteiksi ja liiketoiminnaksi EAKR-työpaja Aulangolla 30.8.2012 Erkki Kivelä Miika Lundin
Mikä Innokone on? - eli hissipuhe tavikselle Innokone on Aalto-yliopiston, Teknologiakeskus TechVillan ja Teknologiakeskus Innoparkin asiantuntijapooli, joka haastaa pk-yrityksen ajattelemaan ja toimimaan aidosti erilailla, kuin ennen. Innokoneessa kannustetaan yrityksiä kehittämään uusia tuotteita ja palveluita ja tavoitellaan yrityksille pitkällä juoksulla konkreettista kilpailuetua. Kaikki kehittäminen Innokoneessa lähtee yrityksen omasta motivaatiosta. Tämän motivaation tueksi Innokone tarjoaa monipuolista asiantuntija-apua kilpailuedun ja -kyvyn tavoitteluun sekä uusien tuoteja palvelukonseptien synnyttämiseen.
Päätavoitteet ja tavoiteltavat tulokset Päätavoitteet: Yhdessä tekemisen malli (kuinka yliopisto - teknologiakeskus - pk-yritys -akseli voi tehdä yhdessä töitä) eli yhteinen Innokone -prosessi Pk-yrityksiin uusia liiketoiminta-, palvelu- ja tuoteinnovaatioita -> kasvua ja kansainvälistä potentiaalia yrityskenttään erityyppisillä, tarvelähtöisillä kehittämistoimilla Tulokset: Uudet liiketoimintamallit uudet, synnytetyt yhteistyömallit ja liiketoimintakonseptit Uudet kansainväliset vientituotteet vientipotentiaalia omaavat tuotteet
Ylimaakunnallinen yhteistyö - keitä mukana ja millä panoksilla? Osatoteuttajia ainoastaan kahden maakunnan alueelta (ylimaakunnallisuus -, toiminnallisuus +) Ylimaakunnallisuutta haettu kumppanuuksista alueellisten yrityspalveluyhtiöiden kanssa LAKES, LYKES/Novago, FSKK, Cursor Alueellinen taho panostanut aikaa ja omia yhteyksiä (kutsunut alueen yrityksiä nk. InnoStep -päiviin tutustumaan Innokoneen tarjoamaan) Innokone tarjonnut alueen yrityksille kehitysalustan ja asiantuntijaverkoston hyödynnettäväksi yritysten omissa kehitystoimissa (tämä siis esitelty alueen InnoStep -päivässä)
Missä ollaan onnistuttu ja mitä siihen tarvittiin? Kansantajuista viestintää hankkeesta Yrittäjien on helppo ymmärtää, mistä Innokoneessa on kyse Hankebyrokratialla ei vaivata yrityksiä Kilpailutukset, tarjoukset, sopimukset ym. paperisota hoidetaan osatoteuttajien sisällä Luottamus on saavutettu ajan myötä yrittäjien kanssa Aitoon, pitkäjänteiseen kehittämiskumppanuuteen päästy jo muutaman yrityksen kanssa Päärahoittajan kanssa avoin kommunikointi (tiedetään aina, missä mennään ) Konkreettisia kehittämistoimenpiteitä on tehty jo n. 30 yritykseen
Mitä evidenssiä onnistumisesta on? Amipac Oy Arla Foods 16 m kokonaistoimitus Bauer Watertechnology Oy Bauer Cobolt tuoteperheen lanseeraus Alihankinta 2012 messuilla 18.9.-20.9. Marwe Oy mm. Tekesiltä Yli 100 k tuotekehitystukea kasvuliiketoimintaan Saunasampo Oy uuden tuoteperheen lanseeraus, mm. 40 % energian säästö lämmityksessä, modulaarinen tuoterakenne, valmistettavuus + Keskeistä on, että asiakkaat kysyvät: Koska jatketaan?
Mitä olisi voitu tehdä toisin tai paremmin? Rahoitukseen/maksatukseen löydettävä uusia keinoja Maksatuksen viiveet ym. hankaloittavat käytännön toimia Mallia puiteohjelmahankkeista? Yliopiston ajatusmallin/toimintatapojen yhteensovittaminen hyvin haastavaa pk- ja etenkin p- yrityksen kanssa Keskitytäänkö yritysprojektien määrään vai laatuun? Resurssien puitteissa keskitytty tekemään pienen joukon kanssa syvällistä ja konkreettista kehitystyötä. Jatkuva pelko tukikelvottomien kulujen kanssa Viestintä ja avoin tiedonvaihto kaiken A ja O!!
Kiitos mielenkiinnosta! Infopaketti hankkeesta: www.techvilla.fi/innokone Käy tykkäämässä, niin pääset seuramaan etenemistä: www.facebook.com/innokone