Tampereen ammattikorkeakoulu 50 (65) 4 Merkintätavat 4.1 Lainaukset ja niihin viittaaminen Korkeakouluissa opinnäytetyön kirjoittamisessa yleinen periaate on se, että opiskelija aiempia töitä selostamalla ja arvioimalla valmistaa tietä omalle opinnäytetyölleen sekä antaa tunnustuksen aiemmin samasta asiasta kirjoittaneille (Hirsjärvi ym. 2000: 327). Opinnäytetöissä käytetyt lähteet tulee sen vuoksi tuoda ilmi tekstissä lähdeviitteillä, ja lähdeluettelossa nämä lähdeviitteet on avattava. Lähdeviitteiden avaaminen tarkoittaa sitä, että lähdeluettelossa ilmoitetaan kaikista työssä käytetyistä lähteistä tarkat tiedot. Näiden tietojen avulla kuka tahansa lukija, esimerkiksi myöhemmin opinnäytetyötä aloittava opiskelija, voi löytää omaa aihettaan käsittelevää kirjallisuutta. Liitteessä 2 on esimerkkejä erilaisista lähteistä ja niiden merkintätavoista tekstissä ja lähdeluettelossa. Seuraavassa käydään läpi viittaustekniikan ohjeita yksityiskohtaisemmin. Viittaustekniikassa on jonkin verran alakohtaisia eroja, eikä mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa ole olemassa. Näistä yksityiskohdista opiskelija voi keskustella tarkemmin ohjaajansa kanssa. Seuraavat ohjeet ovat yleisluontoisia ja niitä voi ohjaajan ohjeiden mukaan tarvittaessa soveltaa. Tekstissä lähdeviite täytyy merkitä sekä suoraan lainaukseen (sitaattiin) että referoituun, omin sanoin kerrottuun, lainaukseen. Toiselta lainattua ajatusta ei saa esittää omana ajatuksenaan. Tekstiin laitetun lähdeviitteen täytyy olla niin tarkka, että lukija sen perusteella löytää lähdeluettelosta julkaisun, josta lainaus on otettu. Lähdeluettelosta lukijan on tarkoitus löytää riittävät bibliografiset tiedot kaikista lähteistä, joihin opinnäytetyössä viitataan. Tämä tarkoittaa Hirsjärven ym. mukaan (2000: 327) käytännössä sitä, että lähdeviitteen ja lähdeluettelon välillä on tiukka vastaavuus: viitteen pitää ohjata lukija vaivattomasti lähdeluettelon oikeaan kohtaan. Lähdeluetteloon merkitään vain se kirjallisuus, jota kirjoittaja on todella käyttänyt työssään ja johon hän on kirjoituksessaan viitannut. Lukijan täytyy voida myös lähdeviitteiden perusteella päätellä, mikä on muilta lainattua tietoa, mikä taas kirjoittajan omaa ajattelua. Tämän vuoksi ajatusten esittäjä on suositeltavaa laittaa esiin virkkeiden tarkkuudella. Viitteen ja pisteen paikka Lähdeviite sijoitetaan otsikon loppuun, jos koko otsikon jakso perustuu samaan lähteeseen. Näin laajojen lainausten tarpeellisuutta tulee kuitenkin tarkkaan harkita. Viitteen paikka on kappaleen viimeisen pisteen jäljessä, kun koko kappale perustuu samaan lähteeseen. Kun kappaleen useammassa virkkeessä käytetään lähteestä saatua tietoa, lähdeviite merkitään viimeisen lähdettä referoivan virkkeen jälkeen virkkeen pisteen perään, ja sulkeisiin ennen loppusulkumerkkiä laitetaan vielä piste. Kun
Tampereen ammattikorkeakoulu 51 (65) vain yhdessä virkkeessä viitataan lähteestä poimittuun ajatukseen, lähdeviite sijoitetaan virkkeen pisteen edelle, eikä lähdeviitteen sisällä ole pistettä. Jos juoksevassa tekstissä käytetään lähteen kirjoittajan nimeä, voidaan lähdeviite merkitä kuten edellä kerrottiin. Toinen mahdollisuus on merkitä lähdeviite heti kirjoittajan nimen perään, mutta tällöin on sopivilla lauserakenteilla, pronomineilla yms. pidettävä huolta siitä, että viittaus kohdistuu oikeaan tekstin kohtaan (ks. kohta Tekstiviitteet). Lähdeviitteet tehdään joko tekstiviitteinä niin kuin edellä on selostettu tai alaviitteinä. Tekstiviitteitä käytettäessä lähdeviite kirjoitetaan tekstiin joko kokonaan sulkeissa tai osittain lauseyhteyteen liittäen. Lähdeviitteessä mainitaan tekijän nimi tai sen puuttuessa teoksen tai kirjoituksen nimi, lähteen julkaisuvuosi ja sivu tai sivut. Lähdeviitteet voidaan tehdä vaihtoehtoisesti alaviitteinä. Alaviite merkitään sivuittain juoksevalla numeroinnilla: numero viitesanan jälkeen (yläindeksi/superscript) ja sama numero ja lähdeviite sivun alareunaan. Nämä viittaukset erotetaan viivalla muusta tekstistä. Lähdeviitteiden käyttämisessä tulee olla johdonmukainen, toisin sanoen pitää käyttää jompaakumpaa tapaa kautta linjan, esimerkiksi siten, että merkitsee viittaukset lainauksiin tekstiviitteiksi ja selittää termejä tai antaa niihin liittyvää - mutta varsinaisen työn ulkopuolista - tietoa alaviitteissä. Hirsjärven ym. (2000: 329) antaman ohjeen mukaan perussääntönä pidetään sitä, että lukijan tulisi voida helposti löytää ne sivut, joilta tieto on peräisin. Sivujen tarkkuudella täytyy merkitä suorat lainaukset, viittaukset toiselta saatuihin taulukoihin, kuvioihin ja kaavoihin sekä erilaisiin väitteisiin, ehdotuksiin tai lausumiin, toisin sanoen sellainen tietoaines, joka selvästi kytkeytyy jonkun toisen tekemisiin tai sanomisiin. Sivunumeroiden merkitseminen lähdeviitteeseen tuottaa vaikeuksia silloin, kun viitataan koko julkaisuun, ei jollekin yksittäiselle sivulle. Tällöin luonnollisesti riittää tekijän nimi (tai tekijättömistä lähteistä julkaisun nimi) ja kirjoituksen julkaisuvuosi. Kuvioihin, taulukoihin ja liitteisiin viitataan tekstin seassa sulkeissa olevalla tiedolla (Kuvio 1, Liite 2) tai mainitsemalla varsinaisessa tekstissä viittauskohta, esimerkiksi: Kuviossa 22 pisteiden määrä kertoo - -. Tekstiviitteet Kun lainaus ei ole sanatarkka, ei lainausmerkkejä käytetä. Tällöin lainaus voidaan aloittaa mainitsemalla kirjoittajan tai haastatellun nimi. Jos referoitu osuus on muutaman virkkeen mittainen, virkkeet sidotaan viittauksilla toisiinsa. Referoinnin jatkuminen osoitetaan toistamalla siteeratun nimeä tai käyttämällä sopivaa pronominia: Tähän seikkaan kiinnittää huomiota myös Hakala (1998: 29-37), joka on pannut merkille, että. Hän mainitsee myös. Kun kirjoittajia on kaksi, juoksevassa tekstissä mainitaan aina molempien tekijöiden nimet, väliin tulee ja-sana, mutta lähdeviitteessä, samoin kuin lähdeluettelossa, nimien välissä käytetään &-merkkiä, esimerkiksi: Luostarinen ja Väliverronen valottavat teoksessaan mm. akateemisia puhetapoja (Luostarinen & Väliverronen 1991: 49-75).
Tampereen ammattikorkeakoulu 52 (65) Alkuperäinen lähde toissijaisessa lähteessä Jos kirjoittajia on kolme tai useampia, ensimmäisellä kerralla juoksevassa tekstissä mainitaan kaikkien nimet, seuraavilla kerroilla vain ensimmäisen nimi ja lyhenne ym. Kun tekijöitä on kuusi tai useampia, käytetään myös ensimmäistä kertaa mainittaessa juoksevassa tekstissä vain ensimmäisen kirjoittajan nimeä ja lyhennettä ym: Alkula, Pöntinen ja Ylöstalo (1994: 56) ovat tulkinneet.alkula ym. (1994: 75) ovat myös esittäneet. Mikäli kirjoittajaa ei ole mainittu (esimerkiksi aikakauslehden artikkelissa), viitataan tekstin otsikkoon (ks. sanomalehtiartikkelit, tarkemmin 4.2.2 ). Kanta-asiakaskorttien merkitys ja tavoitteet pitäisi tehdä selviksi myös henkilökunnalle (Katse tuttuun 1996: 22). Joskus käytetyssä lähteessä viitataan johonkin toiseen, alkuperäiseen lähteeseen. Tällöin paras tapa on hankkia kyseinen alkuperäinen lähde käsiinsä ja viitata suoraan siihen. Näin ei ole toissijaisen lähteen kirjoittajan tulkinnan varassa siitä, mitä alkuperäisessä tekstissä on sanottu. Lisäksi alkuperäinen asiayhteys tulee varmistettua. Jos alkuperäistä lähdettä ei kuitenkaan käytetä, se voidaan sijoittaa alaviitteeksi täydellisine viitetietoineen. Koska alkuperäistä lähdettä ei tässä tapauksessa ole itse luettu, ei sitä myöskään laiteta työn varsinaiseen lähdeluetteloon. Mielikuvat muodostuvat kolmella eri tasolla: puhdas mielikuva, pysyvä mielikuva ja sisäinen totuus (Lahtinen, Isoviita & Hytönen 1995: 102) 1. Suorat lainaukset Suorat lainaukset eli sanasta sanaan lainatut osat liitetään tekstiyhteyteen lainausmerkeissä. Pitemmät sitaatit voidaan sisentää. Sitaatin lähdeviitetiedot pannaan kaarisulkeisiin (kirjoittaja, julkaisuvuosi, kaksoispiste ja sivu/sivut) niin kuin esimerkeissä a, b ja c. Pisteen paikka sulkumerkkejä ennen tai niiden jälkeen kannattaa panna merkille: Kun sitaatti käsittää useampia virkkeitä, viimeinen lainattu virke päättyy isoon välimerkkiin, jonka jälkeen kirjoitetaan lainausmerkit (ks. esimerkki a). Tällaisen itsenäisen lähdeviitelausekkeen loppuun ennen oikeanpuoleista kaarisulkua merkitään piste. Kun sitaatti on yhden virkkeen pituinen, virkkeen piste laitetaan lainausmerkkien jälkeen (ks. esimerkki b). Kun lähdeviite liittyy sanaan tai sanontaan, lähdeviite liitetään tekstiin heti lainauksen jälkeen (ks. esimerkki c). a Viittaus edellisiin virkkeisiin: Palkkiot huomataan helpommin oikeudenmukaisiksi, jos ne on sidottu työsuoritukseen. Suoritukseen sidottu palkkiojärjestelmä ei kuitenkaan itsestään takaa oikeudenmukaisuutta. (Ruohotie 1990: 24.)
Tampereen ammattikorkeakoulu 53 (65) b Viittaus yhteen virkkeeseen: Mikään organisaatio ei ole turvassa jäykistävien ja kaavamaisten toimintatapojen syntymiseltä (Järvinen 1998: 51). c Viittaus vain edeltävään sanaan tai sanontaan: Järvisen mielestä jokainen ihminen pyrkii toimimaan niin, että voi kokea itse määräävänsä omasta toiminnastaan (Järvinen 1998: 22). Suoran lainauksen sisällä oleva lainaus pannaan puolilainausmerkkeihin. Milloin suora lainaus on asiaan kuuluva ja sitä kannattaa käyttää? Perusteltua suoran lainauksen käyttäminen on Hirsjärven ym. (2000: 336) mukaan silloin, kun tiedon referoiminen omin sanoin ei ole mahdollista tai mielekästä, ts. jos 1. alkuperäisessä tekstissä asia on ilmaistu niin ytimekkäästi ja vakuuttavasti, että se toisin sanottaessa menettäisi tarkkuutensa tai ehkä jopa vääristyisi 2. kirjoittaja haluaa kommentoida, kiistää tai eritellä toisen ajatuksia. Lyhyt (alle neljä täyttä riviä) suora lainaus merkitään aina lainausmerkkien sisään, ja se kirjoitetaan täsmälleen siinä muodossa kuin alkuperäinen teksti, ts. sana sanalta ja välimerkki välimerkiltä samanlaiseksi. Suoran lainauksen sisällä oleva lainaus merkitään niin, että alkuperäiset lainausmerkit korvataan puolilainausmerkeillä. Sanojen pois jättämiset merkitään kahdella peräkkäisellä ajatusviivalla. Virkkeen sisään sijoitettavan suoran lainauksen alussa ei sanojen pois jättämistä osoiteta, vaan lainaus liitetään kerronnallisin keinoin muuhun tekstiin. (Hirsjärvi ym. 2000: 337.) Pitkä suora lainaus (neljä täyttä riviä tai pitempi) on tapana sisentää sarkaimen verran vasemmasta reunasta. Sisentäminen osoittaa, että kysymyksessä on suora lainaus, joten lainausmerkkejä ei tarvita. Jos sisennettyyn suoraan lainaukseen sisältyy lainaus, sen ympärillä olevia lainauksia ei tarvitse muuttaa puolilainausmerkeiksi. Myös sisennetyn suoran lainauksen yhteyteen merkitään aina lähdeviite joko edellä olevaan tekstiin tai lainauksen perään. Viitemerkinnässä tulee tällöin olla aina sivunumero(t). Lainauksen tulee tietenkin olla luonteva osa kerrontaa. (Hirsjärvi ym. 2000: 337.) Jos on aiheellista lisätä sana tai sanoja tai selventää vaikka pronominiviittausta suorassa lainauksessa, nämä selventävät osat merkitään hakasulkeisiin [ ] (Hirsjärvi ym. 2000: 336-337). Esimerkkinä tällaisesta tarpeellisesta selvennyksestä on Keson (1999: 197) tekstistä suora lainaus, joka on alkuperäisessä muodossaan, niin kuin se on kirjoitettu väitöskirjan sivulle: Se oli vuonna 1994. Kunnes huomattiin, että se [Redigo] ei ole mikään myyntimenestys: se lentoartikkeli, jonka ympärille voidaan suuri tulevaisuus saada siinä lentotoiminnassa koulukoneet. Siinä yhteydessä ruvettiin miettimään, mitä sitten tehdään.
Tampereen ammattikorkeakoulu 54 (65) Vieraskielinen suora lainaus 4.2 Lähteet luetteloon Hakasulkeiden sisään merkitään myös lainauksessa oleva selvä virhe heti virheen jälkeen huutomerkillä tai merkinnällä sic, siis [!] tai [sic]. Latinan sana sic tarkoittaa tosiaan näin, todella tällä tavalla. (Hirsjärvi ym. 2000: 337.) Vieraskielisen suoran lainauksen voi sijoittaa alaviitteeksi lainausmerkkeihin, jos alkuperäisen vieraskielisen tekstin esittäminen on jostakin syystä olennaista. Tarkkaan ottaen käännös ei enää ole suora lainaus ja sen voi laittaa varsinaiseen tekstiin ilman lainausmerkkejä. Jos kyseessä on esimerkiksi haastattelusitaatti, se voidaan sijoittaa alkuperäiskielisenä myös varsinaiseen tekstiin. Myös esimerkiksi termien tai käsitteiden alkuperäiskieliset määrittelyt voi tarvittaessa sijoittaa varsinaiseen tekstiin. Kaikki vieraskieliset sitaatit tai niiden merkitys tulee kuitenkin ilmaista myös varsinaisen tekstin kielellä. Ylipäätään eri kielien sekoittamista varsinaisessa tekstissä tulisi välttää. Opiskelijoilla on usein vaikeuksia ymmärtää teorian ja metodologian tärkeys hyvien liiketaloudellisten opinnäytteiden laatimisessa (Ghauri, Grønhaug & Kristianslund 1995: 1). 2 Kaiken kaikkiaan suorien lainausten käyttöä on tarkkaan harkittava, sillä opinnäytetyössä ei niinkään ole tarkoitus suoraan lainata jo olemassa olevaa tietoa sellaisenaan, vaan referoida, analysoida ja soveltaa tätä tietoa kulloinkin käsillä olevassa tehtävään. Tämän tulisi näkyä myös kirjoitetussa tekstissä. 4.2.1 Yleisohjeita Lähdeluettelo laitetaan opinnäytetyön loppuun ennen liitteitä. Siinä ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä työssä käytetyt lähteet. Lähdeluetteloon merkitään vain se kirjallisuus, jota kirjoittaja on todella käyttänyt työssään ja johon hän on kirjoituksessaan viitannut (Hirsjärvi ym. 2000: 327). Teoksista ilmoitetaan bibliografiset tiedot siinä muodossa kuin ne esiintyvät nimiölehdellä. Myös alaotsikot on tapana merkitä lähdeluetteloon. Jos alaotsikkoa ei ole nimiölehdellä erotettu pääotsikosta millään välimerkillä, laitetaan pääotsikon perään kaksoispiste ja alaotsikko aloitetaan tavallisesti pienellä alkukirjaimella. Jos taas pääotsikko loppuu nimiölehdellä johonkin välimerkkiin, lähdeluettelossa käytetään samaa välimerkkiä. (Hurtta & Peltola 1997: 63.) Lähdeluettelon otsikoksi kirjoitetaan Lähteet. Jos teoksen tiedot lähdeluettelossa eivät mahdu yhdelle riville, seuraavat samaan lähteeseen kuuluvat tiedot sisennetään. Samaan lähteeseen kuuluvien rivien riviväliä
Tampereen ammattikorkeakoulu 55 (65) voidaan myös tihentää. (Hurtta & Peltola 1997: 63.) Sukunimeä ei tarvitse kirjoittaa suuraakkosin. Lähdeluettelosta voidaan nähdä, kuinka ajantasaista alan tuntemusta kirjoittaja on käyttänyt. Hyvin laaditusta lähdeluettelosta lukija löytää itseään kiinnostavat tai itselleen tarpeelliset lähteet. Lähteiden ja tekstissä ilmoitetun viittauksen vastaavuus edellyttää täsmällisiä ja ymmärrettäviä tietoja lähteistä. (Hirsjärvi ym. 2000: 246-247.) Erilaisista lähteistä tarvitaan lähdeluetteloa varten mm. seuraavia tietoja kunkin lähdetyypin mukaisesti: tekijä(t), toimittaja(t) julkaisuvuosi (copyright-vuosi) kirjoituksen nimi suomentaja (jos saatavilla käännetyissä teoksissa) käytetty painos (jos saatavilla useita) julkaisija (kustantaja) tai konferenssin järjestäjä julkaisupaikka (kustantajan kotipaikka) koko teoksen toimittaja teoksen nimi sivut, joilla artikkeli on toimitetussa teoksessa tai aikakausjulkaisussa sarjanimeke ja numero sarjassa lehden nimi vuosikerran (volyymin) numero lehden numero (merkitään usein vuosikerran jälkeen) konferenssin nimi, paikka ja aika (jos konferenssijulkaisu) WWW-sivun tms. osoite. Suomalainen lähdemerkintä edustaa vakiintunutta käytäntöä. Kansainvälisten ohjeiden lähde on Publication Manual of the American Psychological Association, joka lyhennetään APA. (Hirsjärvi ym. 2000: 347.) Kirjojen ja lehtien kansista ja alkulehdiltä sekä levyjen, kasettien ja videonauhojen suojapakkauksista selviää useimmiten, mistä lähdetyypistä on kysymys. Yleisimpiä lähdeaineistotyyppejä ovat artikkelit, kirjat, raportit, komiteanmietinnöt, kokous- ja konferenssiesitelmät, väitöskirjat ja pro gradu -tutkielmat sekä muut opinnäytetyöt, audiovisuaalinen aineisto ja elektronisessa mediassa levitettävä lähdemateriaali. Lähdemerkinnässä on neljä osaa. Se antaa vastauksen kysymyksiin Kuka, Milloin, Mitä ja Missä. Siitä selviää kirjoittaja, aika, lähteen otsikko ja julkaisukanava tai julkaisija. (Hirsjärvi ym. 2000: 347-348.) Kirjoittaja Kirjoittajasta ilmoitetaan ensin sukunimi. Sukunimen jälkeen kirjoitetaan pilkku, jonka perään laitetaan kirjoittajan etunimi tai etunimet, sen mukaan kuin henkilö itse niitä käyttää. (Vrt. Hirsjärvi ym. 2000: 348.) Opinnäytetyön tekijän kannattaa toisin sanoen kirjoittaa lähdemerkintätietoihin myös kirjoittajan etunimi tai etunimet. Lähdeluettelossa kirjoittajan sukunimi alkaa vasemmasta marginaalista ja seuraavat samaan lähteeseen kuuluvat rivit sisennetään. Lähdeluettelo
Tampereen ammattikorkeakoulu 56 (65) aakkostetaan kirjoitusmuodon mukaan yleensä ensimmäisen kirjoittajan sukunimen mukaan. Jos kirjoittajilla on sama sukunimi, ehkä etunimikin, järjestetään lähteet ensimmäisen poikkeavan kirjaimen mukaan. (Hirsjärvi ym. 2000: 349.) Saman kirjoittajan julkaisut järjestetään julkaisuajankohdan mukaisesti vanhimmasta nuorimpaan. Jos lähteenä on käytetty samalta kirjoittajalta useampia saman vuonna ilmestyneitä julkaisuja, otsikko määrää sijoituksen. Jos kirjoittajalla on yksi tai useampia kanssakirjoittajia, yksin kirjoitetut sijoitetaan lähdeluetteloon ennen toisten kanssa kirjoitettuja julkaisuja. Samana vuonna ilmestyneet erotetaan toisistaan pienaakkosilla ja sijoitetaan otsikoiden aakkostuksen mukaiseen järjestykseen (a, b, c ). Jos lähteenä käytetyllä julkaisulla on tekijöitä kuusi tai enemmän, hakuasuna on lähdeviitteen muoto: ensimmäisen tekijän nimi ja lyhenne ym. Lähdeluettelossa tulee luonnollisesti mainita kaikkien tekijöiden nimet. Tällöin lähde tulee muodossa: lähdeviitteessä käytetty ilmaus ja yhtäläisyysmerkki ja yhtäläisyysmerkin jäljessä kaikkien tekijöiden nimet sekä julkaisun muut bibliografiset tiedot. Monitekijäiset lähteet ovat harvinaisia ja useimmiten artikkelikokoelmia, ja onkin järkevämpää työssä viitata yksittäisiin artikkeleihin, jotka ovat ilmestyneet artikkelikokoelmassa. (Hurtta & Peltola 1997: 65.) Jos lähteessä (sen kannessa tai nimiösivulla) ei ole mainintaa henkilötekijästä, lähde sijoitetaan luettelossa nimensä mukaiseen kohtaan. Tavallisia henkilötekijättömiä julkaisuja ovat esimerkiksi standardit, lakikokoelmat ja yhteisöjen WWW-sivut. Myös ilman tekijää ilmestyneiden artikkelien yms. kohdalla menetellään samoin (ks. sanomalehtiartikkelit, tarkemmin 4.2.2). Julkaisuksi koostamista sanotaan usein toimittamiseksi, vaikka se on lähempänä latojan ja asemoijan kuin kirjoittavan toimittajan työtä. Aika Julkaisuajankohdaksi merkitään julkaisun copyright-vuosi. Julkaisemattomista töistä ilmoitetaan vuosi, jolloin ne on tuotettu. Jos vuotta ei voida selvittää, merkitään n.d. (= no date). Suomessa vakiintuneen käytännön mukaan opinnäytteiden ja julkaisujen vuosiluvun ympärillä ei käytetä sulkeita, koska tavoitteena on taloudellinen merkintätapa. Vuosiluvun jälkeen kirjoitetaan piste. (Hirsjärvi ym. 2000: 351.) Kokousaineistosta, kuukausittain ilmestyvistä aikakauslehdistä, tiedotuslehdistä ja sanomalehdistä ilmoitetaan tarkka päivämäärä kyseisen luetteloviitteen loppuun, esimerkiksi: Aamulehti 29.12.2000. Painossa olevista ei merkitä vuotta, ne merkitään: (painossa). Uudelleen julkaistuista töistä merkitään sekä ensipainoksen että uusintapainoksen vuosi, ensipainoksen vuosi ennen kauttaviivaa ja kauttaviivan jälkeen uusintapainoksen vuosi, esimerkiksi 1958/1999. (Hirsjärvi ym. 2000: 351.) Otsikko Otsikko kirjoitetaan niin kuin se on nimiölehdelle kirjoitettu. Otsikkoa ei suomalaisessa käytännössä ole tapana alleviivata tai kursivoida. (Hirsjärvi ym. 2000: 352.)
Tampereen ammattikorkeakoulu 57 (65) Julkaisukanava Julkaisija löytyy yleensä samalta sivulta, missä on copyright-merkintä. Lähdeluettelossa mainitaan teoksen nimen jälkeen ensin julkaisijan (kustantajan) kotipaikka, jonka jälkeen on kaksoispiste ja julkaisijan nimi. 4.2.2 Erityyppisten lähteiden merkintä Artikkelit Artikkeleista lähdeluetteloon merkitään (Vrt. Hurtta & Peltola 1997: 67): tekijän nimi artikkelin ilmestymisvuosi artikkelin nimi tiedot julkaisusta, johon artikkeli sisältyy sivut, joilla artikkeli on tiedot mahdollisesta kustantajasta. Säännöllisesti ilmestyvässä aikakauslehdessä julkaistusta artikkelista ilmoitetaan vuosikerta, ja jos lehden joka numeron sivunumerointi alkaa 1:stä, lehden numero merkitään vuosikerran jälkeen sulkeisiin (Hirsjärvi ym. 2000: 353). Kavanagh, Doncha 1994. Hunt versus Anderson: Round 16. European Journal of Marketing 8 (3), 26-41. Luotettavina artikkeleiden julkaisukanavina pidetään säännöllisesti ilmestyviä tieteellisiä ja tieteellis-ammatillisia julkaisuja, joita ovat aikakauslehdet, kokoomateokset, aikakauskirjat ja katsaukset (englanniksi mm. journal, magazine, newsletter, review) (Hirsjärvi ym. 2000: 353), esimerkiksi Liiketaloudellinen aikakauskirja, Journal of Marketing ja Harvard Business Review. Jos kirjoittajaa ei ole mainittu, artikkeli merkitään lähdeluetteloon otsikon mukaan. Katse tuttuun asiakkaaseen päin! 1996. Talouselämä 13, 22-23. Artikkeli voi olla myös toimitetussa teoksessa, jolloin lähdeluetteloon merkitään sekä kyseisen artikkelin että teoksen tiedot seuraavalla tavalla: Eteläpelto, Anneli 1992. Tulevaisuuden asiantuntijuuden kehittämiseen. Teoksessa Jorma Ekola (toim.) Johdatusta ammattikorkeakoulupedagogiikkaan. Juva: WSOY, 19-42. Kun sanomalehdessä julkaistun artikkelin kirjoittaja on tiedossa, artikkeliin viitataan samoin kuin muuhunkin kirjallisuuteen, eli artikkelista ilmoitetaan ilmestymispäivä ja -vuosi sekä sivunumero (Hirsjärvi ym. 2000: 354). Siukonen, Timo 2001. Uupumus kasvatti kaupunginjohtajaa. Helsingin Sanomat 4.1.2001, A 14. Kun sanomalehden artikkelin kirjoittajaa ei ole ilmoitettu, lähdeluettelossa samoin kuin tekstinsisäisissä viitteissä on käytännöllisempää lähteä
Tampereen ammattikorkeakoulu 58 (65) liikkeelle lehden nimestä (Hurtta & Peltola 1997: 69). Viitteenä seuraavan esimerkin muoto olisi: (HS, 4.1.2000). Lähdeluettelossa ilmoitetaan ensin lehden nimi, sitten ilmestymispäivämäärä ja sen jälkeen artikkelin/uutisen nimi ja lopuksi sivu. HS = Helsingin Sanomat 4.1.2001. Helsingin ammattikorkeakoulun uusi tunnus on Stadia, B 3. Verkkoartikkelit Uutena artikkeliryhmänä ovat yleistyneet verkkoartikkelit. Verkosta voi saada yksittäisiä artikkeleita mutta myös kokonaisia teoksia (monografioita) sekä myös aikakauslehden tapaan toistuvasti ilmestyvissä verkkojulkaisuissa julkaistuja artikkeleita. Hurtta ja Peltola (1997: 70) suosittelevat, että yksittäisestä verkkoartikkelista ilmoitetaan lähdeluettelossa vain niiden verkko-osoite ilman alussa olevaa http://- tai ftp://- osaa. Lähdeluettelossa toisin sanoen ilmoitetaan artikkelin tekijän nimi, julkaisuvuosi ja artikkelin nimi sekä milloin viittaus on tehty ja lopuksi WWW-osoite. Verkkojulkaisussa ilmestyneen artikkelin yhteyteen merkitään sekä artikkelin että verkkojulkaisun tiedot niin kuin seuraavassa esimerkissä. Pasamanick, Judy 2000. Watched Pots Do Boil: Proverb Interpretation through contextual illustration. [online] [viitattu 26.2.2001]. www.deproverbio.com/dpjournal/dp,6,1,00/pasamanick/wat CHEDPOT.html - De Proverbio: An Electronic Journal of International Proverb Studies, Vol. 6, No.1. www.deproverbio.com Jos tiedetään, että verkkoartikkeli on julkaistu myös painettuna, merkitään painetun julkaisun tiedot lähdeluetteloon verkkoartikkelin tietojen perään hakasulkeissa (Hurtta & Peltola 1997: 70). Karlsson, Fred 1997. Yleinen kielitiede Suomessa kautta aikojen. [online] [viitattu 26.2.2001]. www.ling.helsinki.fi/~fkarlsson/ykt8.html [Julkaistu painettuna: Yleisen kielitieteen laitos, Helsingin yliopisto, Julkaisuja No. 28, 1997.] On muistettava, että verkossa kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa. Niinpä onkin oltava hyvin kriittinen verkossa esitettyjen tietojen paikkansapitävyyden suhteen. Yksittäisistä verkkoartikkeleista kannattaa kelpuuttaa lähteiksi vain muutenkin tunnettujen ja alallaan arvostettujen kirjoittajien kirjoituksia tai sellaiset artikkelit, jotka on julkaistu myös jossakin tieteenalan tunnetussa verkko- tai perinteisessä julkaisussa. (Hurtta & Peltola 1997: 70.) Muu audiovisuaalinen aineisto ja elektroninen media merkitään periaatteessa samalla tavalla kuin kirjat tai verkkoartikkelit: kirjoittaja(t) tai tekijä(t), aika/tietokannan tallennusvuosi, otsikko, viittausajankohta, julkaisukanava eli sivujen osoite (internet-osoite, hakemisto ja tiedoston nimi) ja mahdollinen salasanan käyttö. Hakasulkuihin merkitään mitä muotoa elektroninen aineisto on (WWW-sivu, cd-rom jne.). (Heinisuo & Ekholm 1997: 41.)
Tampereen ammattikorkeakoulu 59 (65) Kirjat ja vastaavat julkaisut Atjonen, Päivi 2000. Yksilöllinen tai itsenäinen työ sekä tutkiva oppiminen. [online] [viitattu 26.5.2000]. www.kainuunkymppi.net/pankki/paivi/tutkiva/tutkiva.htm Hoitotyön didaktiikka - oppimisnäkemyksiä 1998. [online] [viitattu 15.6.2000]. www.uku.fi/~tikanoja/hod/oppinake.html Kylänpää, Esa 2001. Netti-Neuwonen - kirjoittajan Neuwonen. [online] [viitattu 17.5.2001]. www.docutech.fi/neuwonen [Salasana] Koska kaiken materiaalin pitäisi olla työn ohjaajan saatavilla, olisi haastattelut nauhoitettava tai ainakin niistä tai niiden osista pitäisi olla haastatellun hyväksymä muistio, samoin radio-ohjelmista nauhoite ja sähköpostista tuloste. WWW-sivuista käytetään vain sellaisten palvelimien materiaalia, joiden toiminta on tutkielman tarkastamisen kannalta riittävän pitkäaikaista (ks. verkkoartikkeleita käsittelevä kappale). Verkkoartikkeleiden yms. ongelmana on se, että verkko-osoitteet jatkuvasti muuttuvat, joten niiden saatavuus myöhemmin voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Kirjan nimiösivulta tai muualta kirjan alusta löytyvät lähdeluettelossa tarvittavat tiedot. Ulkomaisista lähteistä ei aina selviä kustantajan kotipaikka, jolloin lähdeluetteloon merkitään vain kustantajan nimi (Hurtta & Peltola 1997: 66). Kirjoista merkitään lähdeluetteloon seuraavat tiedot: kirjoittaja/t tai toimittaja/t julkaisuvuosi kirjan nimi (osa ja painos, jos muu kuin ensipainos) mahdollinen julkaisusarjan nimi ja numero jos kysymyksessä on suomennos, suomentajan nimi julkaisijan (kustantajan) kotipaikka julkaisija (kustantaja). Opinnäytetyön tekijän tulee tarkistaa kirjan alusta myös se, kuinka mones painos on kysymyksessä (ensipainos vai jokin muu painos). Teos voi olla myös korjattu painos, suomennettu tai käännetty versio, se voi olla vailla kirjoittajaa tai toimittajaa. Se voi olla myös yhteisökirjoittajan kirjoittama ilman henkilötekijää. Jos painos on jollakin tapaa muuttunut edellisistä versioista, siitä olisi myös lähdeluettelossa oltava merkintä, esimerkiksi: 5. korjattu painos. (Hirsjärvi ym. 2000: 355-357.) Hakala, Juha T. 1998. Opinnäyte luovasti: kehittämis- ja tutkimustyön opas. Helsinki: Gaudeamus. Ikola, Osmo (toim.) 1977. Nykysuomen käsikirja. Uudistettu laitos. Helsinki: Weilin + Göös. Jätelaki 3.12. 1993/1072. Kuluttajansuoja 1994. Lakikokoelma 1994. Helsinki: Painatuskeskus Oy.
Tampereen ammattikorkeakoulu 60 (65) Muut lähteet Julkaisemattomat lähteet ja muu kuin kirjallinen materiaali eritellään omiksi alueikseen lähdeluettelossa. Näihin ryhmiin kuuluvat esimerkiksi yrityksen sisäiseen käyttöön tarkoitettu materiaali, opinnäytteet, esitelmät, haastattelut, videot, äänitteet sekä tietokoneohjelmat. Esitelmät julkaistaan usein lehdessä tai jaetaan tiivistelmänä. Näistä merkitään lähteeksi esittäjä, esitelmän aihe, esitysaika sekä esityspaikka. Boedeker, Mika 2001. Vastaako koulutus muutoksiin nuorten ajatuksia tulevaisuudesta. Esitelmä. Talouselämä puhuu 2001 -seminaari, Tampereen kauppakamari 5.2.2001. Tampere Ljungkvist, Mervi. Huhtamäki-Yhtymä Oy, vientipäällikkö. Haastattelu 24.6.1998. Turku. Salonen, Virpi 1999. Kanta-asiakas asiantuntijana. Palvelun laatu osana asiakastyytyväisyyttä tamperelaisissa hotelleissa. Opinnäytetyö. Tampereen ammattikorkeakoulu,. Tampere.