SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014 Esitetään hyväksyttäväksi syyskokouksessa 14.11.2013
Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry 14.11.2013 2 (5) Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 Taantuman puristuksessa futista eteenpäin Suomea ja koko Eurooppaa kurittava talouslama jatkuu ja merkkejä toipumisesta on hyvin vähän näkyvissä. On selvää, että työttömyys, kuntien heikko taloustilanne ja kansalaisten ostovoiman heikkeneminen vaikuttaa myös jalkapalloon seuratasolla. Pientä helpotusta tuo ministeri Arhinmäen aloitteesta aloitettu seuratuen jakaminen lasten ja nuorten harrastamiskynnyksen alentamiseksi. Toivottavasti vuonna 2014 tästä 5 miljoonasta jalkapalloseurat saavat oikeudenmukaisen osuuden. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Pääsarjojen yleisömäärät kasvoivat tällä kaudella ja miesten maajoukkue hankki kolmannen sija kovassa mm karsintalohkossaan. Nyt vain jännittämään 2016 kisojen lohkoarvontaa. Piirissämme ensi vuosi voi olla suurtenkin muutosten vuosi. Viestintäratkaisu ja 90 min lehden jatko ratkaistaan. Edessä on myös piirin toimiston muutto, kun nykyinen sijaintipaikka muuttuu rakennusalueeksi. Muutokset voidaan kuitenkin viedä hallitusti läpi, sillä piirin talous on edelleen vahva. Vahvana sitä halutaan pitää ja siksi käynnissä on myös organisaatiomuutoksia, joilla haetaan toiminnan tehostamista. Hyvää jalkapallovuotta 2014. Kari Uotila 1. TAUSTAA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on Uudenmaan piirin 43. toimintavuosi. Huolimatta pitkittyneestä talouden alakulosta, ovat piirin toimintaedellytykset säilyneet hyvinä. Vuodelle 2014 ei ole odotettavissa suuria muutoksia toimintaympäristössä. Taloudellinen tilanne jatkuu vakaana ja maksuvalmius pysyy hyvänä koko vuoden. Toiminnallisesti suurimmat muutokset ovat suomalaisen jalkapallon seuraohjelman käynnistyminen ja jalkauttaminen sekä piirin pelaajakehitystoiminnan uudistus kohti vielä enemmän yksilöllistä lähestymistapaa. Yhteiskunnan muutos vaikuttaa jalkapallon kaikkien eri toimijoiden toimintaolosuhteisiin, joten niiden seuraaminen ja proaktiivisuus on yhä tärkeämpää. Harrastajamäärän odotetaan kasvavan kauden 2013 aikana ja sama trendin jatkunee vuonna 2014. Palloliiton liittokokouksessa hyväksymä suomalaisen jalkapallon strategia vuosille 2013 16 ohjaa myös piirien strategiaa vahvasti. Uudenmaan piiri on omassa strategiatyössään
Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry 14.11.2013 3 (5) Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 noudattanut samoja linjauksia kuin Palloliitto ja suomalaisen jalkapallon yhteinen strategia vahvistaa seurojen, piirien ja liiton yhteistyötä. Palloliitto ja piirit ovat yhdessä sopineet piiritoiminnan mittareista, joita aletaan seurata vuodesta 2013 lähtien. Vuonna 2014 mittarit ovat viimeistellyt ja käytössä. 2. TOIMINTAMALLI 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT Piirin toiminta-alueella on vuoden 2014 alussa 31 kuntaa: Asikkala, Askola, Espoo, Hanko, Hausjärvi, Hollola, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Kärkölä, Lahti, Lohja, Myrskylä, Mäntsälä, Nastola, Nurmijärvi, Orimattila, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Riihimäki, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa, Vihti. Uudenmaan piiri jatkaa yhteistyötä Helsingin piirin ja Palloliiton kanssa osapuolia hyödyntävällä tavalla. 2.2. PIIRIKOKOUKSET JA HALLITUS Piirikokoukset ja hallituksen kokoukset pidetään sääntöjen määräämässä järjestyksessä. 2.3. VALIOKUNNAT 2013 on piirin valiokuntien ja työryhmien kaksivuotisen toimintakauden ensimmäinen vuosi. Valiokunta- ja työryhmärakennetta selkiytettiin 2013 lopulla. 90minuuttia -lehden toimitusneuvostossa on Uudenmaan piirillä edelleen 3/6 paikkaa. Uudenmaan piirin osuus 90minuuttia-lehdestä on kaksi lehteä vuonna 2014. 3. PIIRIN TALOUS, HENKILÖSTÖ JA ORGANISAATIO Uudenmaan piirin talous on vakaalla pohjalla. Maksuvalmius säilyy hyvänä ja 2013 tilinpäätösennuste on parempi kuin budjetoitu. Vuoden 2013 tulosennuste on 764,08. Piirihallitus esittää vuoden 2014 budjetoiduksi tulokseksi 35,84. Kokonaistuotot vuodelle 2014 ovat 2 053 797 (e2013: n. 1 955 393 ). Piirihallitus esittää, että piirin jäsenmaksu pysyy ennallaan (200 ). Kilpailu- ja erotuomarimaksuja korotetaan 2013 kuluttajahintaindeksin muutoksen verran. Piirin henkilöstön määrä on vuoden 2014 alussa 12 päätoimista. Vuoden 2014 toimintasuunnitelmassa on varaus loppuvuodelle yhden henkilön rekrytointiin kilpailutoimintaan, mikäli tilanne vaatii. Asiasta tehdään päätökset viimeistään kevätkauden 2014 lopulla. Uudenmaan piirin organisaatio 1.1.2014 noudattaa toiminnallista linjaa. Kilpailutoimintoon on vuoden 2013 syksyllä yhdistetty erotuomari- ja harrastetoiminta, mikä näkyy niin toimisto- kuin luottamushenkilöorganisaatiossa.
Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry 14.11.2013 4 (5) Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 Luottamushenkilö- ja toimisto-organisaatiot 1.1.2014 PIIRIKOKOUS PIIRIHALLITUS Työvaliokunta Kurinpitovaliokunta Tasa-arvotyöryhmä 90minuuttia lehden toimitusneuvosto KILPAILUVALIO- KUNTA ---------------- Erotuomari- ja pelinohjaajatyöryhmä ---------------- Harrastetyöryhmä SEURAKEHITYS- VALIOKUNTA PELAAJAKEHITYS- VALIOKUNTA ---------------------- Valmennuskoulutustyöryhmä Johto Piirijohtaja Matti Räisänen Jäsenpalvelu: Jäsenpalvelupäällikkö Eija Kakko, Jäsenpalvelusihteeri Niina Oksman KILPAILUOSASTO Kilpailutoiminta Kilpailupäällikkö Kari Hakkarainen Sarjatiimi Sarjavastaava Tommi Lingman Erotuomariasiat Erotuomariasiantuntija Mika Peltola Harrastetoiminta Harrastemanageri Ulla Kaasinen SEURAKEHITYS Kehityspäällikkö Taneli Haara Nuorisosihteerit Toni Räisänen Teemu Laitila VALMENNUS- JA PELAAJAKEHITYS Valmennuspäällikkö Kouluttaja Mikko Eskelinen
Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry 14.11.2013 5 (5) Toiminta- ja taloussuunnitelma 2014 4. VARSINAINEN TOIMINTA 2014 Strategian mukaiset päätavoitteet ovat: Lisenssipelaajien määrän kasvu 5 % vuodessa Uudenmaan piiri on kaikilla mittareilla TOP1 Päätulosalueiden tuloskortit ovat vuositason suunnittelun työkalu, päätavoitteiden toteutumista mitataan pidemmällä aikavälillä. Päätulosalueiden tuloskortit ovat liitteet 1-2. Jäsenpalvelun, viestinnän sekä olosuhdetoiminnan ja edunvalvonnan tuloskortit ovat liite 3 14.11.2013 Suomen Palloliiton Uudenmaan piiri ry Piirihallitus 5. LIITTEET Liite 1: Tuloskortti: Pelaajakehitys ja valmennus Liite 2: Tuloskortti: Seurakehitys ja nuorisotoiminta Liite 3: Tuloskortti: Kilpailu- ja erotuomaritoiminta Liite 4: Tuloskortti: Jäsenpalvelu ja viestintä Liite 5: Talousarvio 2014
Liite 1: SPL Uusimaa tuloskortti 2014 Vastuuhenkilö: Mikko Eskelinen Kohderyhmä: Pelaajakehitys (yksilöllinen valmennusfilosofia) Yksilöllinen valmennusfilosofia: Piirijoukkueet Toimintakokonaisuudet on jaettu kahteen osaan; pelaajien kartoitusvaiheeseen ja yksilöllisen kehittämisen vaiheeseen. Kartoitusvaiheessa katsastuksissa ja alueellisissa harjoitustapahtumissa tunnistetaan potentiaaliset pelaajat ja valitaan noin kaksi joukkueellista pelaajia yksilöllisen kehittämisen vaiheeseen. Tyttöjen ja poikien piirijoukkue toimintamallien yhtenäistäminen jatkuu Poikien pelaajakartoitus vaiheeseen osallistuu yhteensä n.500 pelaajaa. Poikien yksilöllisen kehittämisen vaiheeseen osallistuu n. 72 pelaajaa. Tyttöjen pelaajakartoitus vaiheeseen osallistuu yhteensä n. 140 pelaajaa. Tyttöjen yksilöllisen kehittämisen vaiheeseen osallistuu n. 72 pelaajaa. Toiminta-alueet pelaajakartoitus vaiheessa 1.) Lahti/Keski-Uusimaa Itä, 2.) Espoo/Länsi-Uusimaa ja 3.) Vantaa/ Keski-Uusimaa Länsi Laadun nostaminen Jokaisessa tapahtumassa on vähintään neljä valmentajaa kentällä. Vähintään Uefa B-valmentajat johtaa harjoituksia. Pyritään yhteistyössä seuran kanssa parantamaan arkitekemisen laatua. Pilottiprojekti piirijoukkue toiminnan ja SHA:n yhteistyöstä Instat football pelianalyysit 3 kpl joukkue Polar Team järjestelmä käytössä Player Pulse palaute- ja itsearviointi järjestelmä käytössä Sivu: 1 (2)
Liite 1: SPL Uusimaa tuloskortti 2014 Vastuuhenkilö: Mikko Eskelinen Kohderyhmä: Pelaajakehitys (yksilöllinen valmennusfilosofia) Valmennuskoulutuksen integroiminen piirijoukkuetoimintaan Tavoitteena on auttaa seuraa ja piirijoukkuepelaajien valmentajia kehittämään oman toimintansa laatua. Asiantuntijana ja tukena seurojen taito- ja kykykouluissa Kyky- ja taitokoulujen käynnistämisessä apuna ja tukena seuroissa Kykykoulujen pelitapahtumia 5 kpl (01-pojille ja 00-01 tytöille), noin 22 seuraa mukana Kykyleiritoimintaa ko. ikäluokille eli piirijoukkuetoimintaan valmistavaa pelaajakoulutusta, 100 120 pelaajaa (tytöt/pojat). Seurojen pelaajakehitysvastaavien tapaaminen ja koulutus kykyleirin yhteydessä. Taitokoulujen pelitapahtumia 4 kpl (02-03 tytöille ja pojille), noin 22 seuraa mukana Taitokilpailukulttuurin tukeminen, 10 11 leirit 2 kpl vuodessa Yhteistyö Suomen Palloliiton, Sami Hyypiä Akatemian (SHA) sekä Helsingin piirin (nuorten sarjojen kehittäminen) kanssa. Etelä - Länsi-liigat: pojille C15-D12 ja C- sekä D13 tytöille. Sivu: 2 (2)
Liite 1: SPL Uusimaa tuloskortti 2014 Vastuuhenkilö: Mikko Eskelinen Kohderyhmä: Osaamisen kehittäminen (valmennus) Osaamisen kehittäminen (Valmennuskoulutus) Uefa/SPL koulutus: Piiri järjestää SPL:n koulutusohjelman mukaista valmentajakoulutusta (C-E-taso) seurojen tarpeita vastaavasti, painopisteenä seurakurssit. Yhteistyötä tehdään Helsingin piirin kanssa seminaareiden ja valmennuspäälliköiden opintomatkojen muodossa. E-taso: Kursseja järjestetään pääsääntöisesti seuroissa. Tavoite on 25 kurssia. Kolme kurssia järjestetään piirin organisoimana. D-taso: Kursseja järjestetään pääsääntöisesti seuroissa. Tavoite on 12 D-kurssi kokonaisuutta (48 kurssia). Lännen alueen kurssit (2 kokonaisuutta) järjestetään piirin organisoimana Kisakallion urheiluopistolla C-taso: Piirin organisoimia opistokursseja järjestetään neljä. C-prosessi kursseja järjestetään neljä. MV 1 kurssi (1) Tietoiskut: Tietoiskuja järjestetään piirijoukkue tapahtumissa maksutta. Seuroilla mahdollisuus ostaa piirin tietoiskuja seuransa tilaisuuksiin. Valmentajien jatko - ja täydennyskoulutus: Koulutuskiertue järjestetään yhdessä palloliiton kanssa (1) Henkisen valmennuksen seminaari (1) Valmennus- ja ohjaajakoulutus: Valmennuskoulutusta piirijoukkuetapahtumissa Sivu: 1 (2)
Liite 1: SPL Uusimaa tuloskortti 2014 Vastuuhenkilö: Mikko Eskelinen Kohderyhmä: Osaamisen kehittäminen (valmennus) Uefan B-lisenssin täydennyskoulutukset Koulutusmatkat (1) Seuravierailut/junioriturnaus matkat, ulkomaille (2) Seuravierailut, kotimaa (1) Päätoimisten tukeminen Päätoimisten prosessikoulutukset: Seuran valmennuslinjan päivittäminen (1) Kouluttajakoulutukset: Piirinvalmentajien täydennyskoulutus (2) Piiri- ja liittovalmentajien täydennyskoulutus (1) Fortum-tutorien tukeminen. (2) Kouluttajakoulutukset: Piirinvalmentajien täydennyskoulutus (2) Piiri- ja liittovalmentajien täydennyskoulutus (1) Fortum-tutorien tukeminen. (2) Sivu: 2 (2)
Liite 2: SPL Uusimaa tuloskortti Vastuuhenkilö: Taneli Haara Kohderyhmä: Seurakehitys Seurakehitys Vastuuhenkilö: Taneli Haara Seuraohjelma toiminnot ja tarjonnan kokoava ohjelma tukee seurojen toimintaa Seuraohjelman käynnistäminen yhdessä Palloliiton ja alueellisen valiokunnan kanssa Seuraohjelma-portaalin versio 1,0 jalkautetaan seuroihin Laatujärjestelmän pilotointi osana seuraohjelmaa (Uusimaa 4 seuraa) Sinettiseuratoiminta yhdistetään osaksi laatuseurajärjestelmää Jatketaan ja kehitetään seurakoulutusohjelmia osana seuraohjelmaa (kts. Osaamisen kehittäminen) Osaamisen kehittäminen kohderyhmäkohtaiset kehitys- ja koulutusprosessit tukevat eri rooleissa toimivia seuratoimijoita Seurakoulutusohjelmat: - Seuravierailujärjestelmän käynnistäminen (5 seuraa) - Seuravalmennusohjelma (6 seuraa) - Seuratutorointi (2 seuraa) - Vapaaehtoisten johtaminen koulutus (8 seuraa) Päätoimisten tukeminen - Tuetaan seuroja päätoimisuuden ja toiminallisten tukien hakuprosesseissa (5 uutta päätoimista) - Coaching-ohjelma päätoimisille (10 osallistujaa) - Oppisopimuskoulutus uusille ammattilaisille yhdessä Pajulahden kanssa (8 osallistujaa) - Päätoimisten tapaamiset seurakohtaisesti ja kaksi kaikille yhteistä tapaamista - SPL1 ja SPL2 koulutukset seurojen päätoimisille (10 osallistujaa) Vapaaehtoisten tukeminen - 35 seurassa piirin kouluttama joukkueenjohtajakouluttaja, täydennyskoulutus kerran vuodessa - Puheenjohtaja-forum seurojen puheenjohtajille kaksi kertaa vuodessa - Huoltajakoulutus seurakursseina sekä kaksi piirin koulutusta - Palkitaan kuukausittain ansioitunut seuratoimija - Järjestetään Result Code koulutusta seuroille Seminaarit - Isännän Ääni kutsuseminaari Palloliiton kanssa (25 seuraa) - Olosuhdepäivät seurojen ja kuntien edustajille (120 osallistujaa) - Hallinnon ja talouden seminaari (50 osallistujaa) - Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa (opistot, aluejärjestöt) Sivu: 1 (2)
Liite 2: SPL Uusimaa tuloskortti Vastuuhenkilö: Taneli Haara Kohderyhmä: Seurakehitys Seurakehitys Vastuuhenkilö: Taneli Haara Harrastaja- ja jäsenmäärän kasvu harrastajamäärän kasvu 5% vuodessa Pelipassimäärien systemaattinen seuranta ja seurakohtaiset vertailut Osoitteena futis -seurakehityshankkeita jatketaan pienten lasten toiminnan kehittämiseksi (4 seuraa) Koulu- ja päiväkotijalkapallo - Seurojen tukeminen koulu- ja päiväkotimaailmassa, hyvien mallien levittäminen, Kaikki Pelissä ilta seuroille keväällä - Futis- ja liikuntakerhotoiminnan laajentaminen, kahden kunnan ja kunnan seurojen kanssa yhteistyössä Liikkuva koulu -hankkkeet - Järjetetään Päiväkoti Futsal -tapahtumat - Kaikki Pelissä koulu- ja päiväkotitapahtumat (20 seuraa, 18 000 lasta), - Materiaalituki seuroille (Pusta ja Pampa, koulumateriaali, futiskerho-oppaat). - Jaetaan 400 jalkapalloa seurojen kautta kouluihin ja päiväkoteihin. Harrastejalkapallon kehitystyö - Harrastetyöryhmä tukee kehitystyötä, painopisteenä polku nuorista aikuisiin - Seurojen tukeminen harrastetoiminnan tukemisessa, tapaamiset, toimintamallien jakaminen (nuoret ja aikuiset) - Seuraverkoston kasvattaminen, vähintään 12 seurassa nimetty harrastevastaava - Futsal- harraste SM-turnauksen järjestäminen huhtikuussa (100 joukkuetta) - Unelma Cuppi-turnaus naisille (90 joukkuetta) - Itsenäisyyspäiväturnauksen järjestäminen (160 joukkuetta, F10-aikuiset) - Aikuisten karusellitapahtuma osana karuselleja (30) - Aikuisten ja nuorten korttelipassien määrä kasvaa (+10 %) Lasten ja nuorten tapahtumat - Lasten ja nuorten sääntömaailman kehitystyö yhdessä Palloliiton kanssa - Karuselli-turnausten järjestäminen yhdessä seurojen kanssa (1100 joukkuetta) - Leirit, (5/375 osallistujaa), jalkapallokoulut (3 /200 osallistujaa), maalivahtipäivät (4/200 osallistujaa) - Taitokilpailutoiminnan kehittäminen, taitokisat (800), taitokisaleiri (80) ja taitokisakoulut (6 tapahtumaa, 400 osallistujaa) - Erityisryhmien jalkapallon tukeminen (2 tapahtumaa) Jalkapallo elämänkouluna jalkapallo on tunnustetusti vahvin yhteiskunnallinen liikunta-alan toimija Suomessa Kaikki Pelaa ohjelman ja nuorisotoimintalinjan arvot turvallisen seuratoiminnan perustana - Urheilun Pelisäännöt kerätään kaikilta joukkueilta (C15 ja nuoremmat) - Vihreän kortin käyttöä jatketaan kasvatuksen ja Respect-ajattelun välineenä - Nuoria koulutetaan E-tason ja pelinohjaajakoulutusten avulla seuratoimintaan - Matalan kynnyksen seuratoiminta ja kerhotoiminta ehkäisee osaltaan syrjäytymista Seuratyö palkitsee hanke alkaa osana vapaaehtoistyön tukemista Vapaaehtoistyön arvostuksen nostaminen (koulutukset ja palkitseminen) Sivu: 2 (2)
Liite 3: SPL Uusimaa tuloskortti Vastuuhenkilö: Kari Hakkarainen Kohderyhmä: Kilpailutoiminta 1. Tarkennetaan pelisääntöjä ja yhdenmukaistetaan toimintaohjeita Helsingin piirin kanssa yhteisissä sarjoissa. 2. Yhdistetään Helsingin piirin kanssa yhteisten sarjojen toiminnassa käytettäviä ohjelmistoja. 3. Laajennetaan Etelä-Länsi-liiga sarjoja TC14 tyttöjen kohdalta. 4. Järjestetään ja kehitetään EL-Liigan olosuhteita ja ottelutapahtumia. Varmistetaan vaatimusten yhdenmukaisuus kaikkien piirien alueella 5. Tehdään kaikkien sarjojen olosuhdesuositukset. 6. Harrastetoimintojen kehittämissuunnitelma kevään aikana. 7. Futsalstrategian valmistuminen kevään aikana. 8. Leikkimaailman sarjojen kehittäminen, osallistuvien joukkueiden määrä kasvaa JLM sarjoissa 5% 9. Kaveri- ja tulevaisuusmaailman sekä aikuisten harrastesarjojen kehittäminen, osallistuvien joukkueiden määrä kasvaa harrastesarjoissa 5% 10. Valmistellaan kilpailutoiminnan viestintäsuunnitelma 2014-2016 11. Jokaisen joukkueen lisenssit ja edustusoikeudet tarkistetaan, lisenssi- ja edustusoikeusrikkomusten määrän vähentäminen tiedottamalla ja kouluttamalla Sivu: 1 (1)
Liite 3: SPL Uusimaa tuloskortti Vastuuhenkilö: Mika Peltola Kohderyhmä: Erotuomaritoiminta Pelaajakehitys 1. Piirin Eliitti-/Talenttikurssille helmikuussa kutsutaan Kakkosen AET:T ja Kolmosen mahdolliset erotuomarit sekä lupaavia nuoria erotuomareita 2. Nuorille tuomareille järjestetään koko piirin kattava koulutus tapahtuma 3. SHA tapahtumiin kutsutaan lupaavia erotuomareita 4. Osallistutaan yhteisiin koulutus tapahtumiin Helsingin piirin kanssa 5. Erotuomarikerhojen tapaamiset 1-2 vuodessa 6. Erotuomarikoulutuksen tehostaminen uudella koulutusryhmällä 7. Otteluasettelun siirtäminen RC- järjestelmään. 8. Erotuomariasettelua tehostetaan poistamalla erotuomarikerhojen asettelurajat 9. Erotuomaripalkkiot maksetaan piirin kautta 10. Erotuomarityöryhmän ja Helsingin ETV:n yhteistoiminnan kehittäminen 11. Kehitetään erotuomaritoimintaa ja resursseja Helsingin piirin kanssa Nuorisotoiminta 1. Pelinohjaajakouluttajia koulutetaan 2-3/kerho 2. Koulutetaan pelinohjaajia 300 3. Ohjataan pelinohjaajia erotuomarikursseille oman erotuomarikerhon alueelle. 4. Peruskursseilla koulutetaan 150 uutta erotuomaria. 5. Uusien erotuomareiden perehdytys oman alueen turnauksissa valvojan opastuksella 6. Pyritään tukemaan paremmin 1-3 vuotta mukana olleita erotuomareita 7. Futsal-peruskurssilla koulutetaan 20 uutta futsal-erotuomaria 8. Erotuomaripalkkiot maksetaan piirin kautta Sivu: 1 (1)
Liite 4: SPL Uusimaa tuloskortti Vastuuhenkilö: Matti Räisänen Kohderyhmä: Jäsenpalvelu, viestintä, edunvalvonta Viestintä Valmistellaan 2014 aikana Uudenmaan piirin viestintästrategia ja suunnitelma osana Palloliiton viestintästrategiaa 90min.fi -jalkapalloyhteisön integrointi Kymppipaikka.fi:n kanssa Muun sähköisen viestinnän kehittäminen (some, e-lehdet, muut) Kaupunkilehtiyhteistyön jatkaminen Lehtiyhtymä Oy:n kanssa 90minuuttia lehti ilmestyy kaksi kertaa vuoden aikana Viestintäresurssit suunnataan piirin ja seurojen muun kuin lehteen perustuvan viestinnän kehittämiseen, kokonaisresurssien määrä ei muutu Valiokuntien ja työryhmien pöytäkirjat julkaistaan piirin www-sivuilla Tasa-arvokysely joukkueille vähintään kaksi kertaa vuoden aikana Osallistuminen Palloliiton viestintäprojektiin Jäsenpalvelu Isännän Ääni seminaari. Hallintoseminaari jäsenseuroille Palloverkon HelpDesk-palvelun jatkaminen yhdessä Palloliiton ja muiden piirien kanssa Hallinnon tietojärjestelmien kehittäminen (taloushallinto, ylläpito, varmistukset) Toimiston muutto vuoden 2014 aikana Internet-sivujen käytettävyyttä ja sisältöä kehitetään suunnitelmallisesti Olosuhdetoiminta ja edunvalvonta Harjoituskeskussuunnittelua jatketaan strategian mukaisesti Olosuhdeseminaari yhteistyössä Palloliiton kanssa Jalkapallonurmien määrä kasvaa Palloliiton tavoitteiden mukaisesti Edunvalvontastrategia ja suhteet muihin toimijoihin kartoitetaan Sivu: 1 (1)