PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE

PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Asiantuntijalausunto asiassa U 33/2018 vp: Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ja direktiiviksi (lainvalvontaviranomaisen rajat ylittävä pääsy sähköiseen todistusaineistoon). Tarkastelen lausunnossa pääasiallisesti ehdotettua asetusta yksityiselämän, henkilötietojen ja luottamuksellisen viestin suojan kannalta. Esitän lausuntonani kunnioittaen seuraavaa. Ehdotusten oikeusperusta Asetusehdotus perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 82 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan oikeudellinen yhteistyö unionissa rikosoikeuden alalla perustuu tuomioistuinten tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Ehdotetussa asetuksessa on erityistä se, ettei sen kohde ole jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten välisen yhteistyön helpottaminen, vaan pääasiassa viranomaisen ja yksityisen välinen yhteistyö. Asetuksen tarkoitus on mahdollistaa jäsenvaltion viranomaisen pääsy toisessa jäsenvaltiossa toimivan palveluntarjoajan hallussa oleviin tietoihin. Vastavuoroisen tunnustamisen periaate on siis tarkoitus ulottaa yksityisiin toimijoihin, joiden edellytettäisiin noudattaa toisen jäsenvaltion lainvalvontaviranomaisen määräyksiä. Suhteellisuusperiaatteen mukaan EU:n toiminnan sisältö ja muoto eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimusten tavoitteiden saavuttamiseksi. SEUT 82 (1) mahdollistaa sinänsä direktiivien ja asetusten säätämisen. Ehdotettuun pakettiin sisältyy sekä asetus että direktiivi. Komissio perustelee asetusehdotusta sillä, että ehdotus sääntelee rajanylittäviä tilanteita, mikä edellyttää yhtenäistä säännöstöä, eikä näin ollen ole tarpeen jättää jäsenvaltioille harkintamarginaalia. Edelleen komissio toteaa, että asetus on instrumentti, joka tuo selkeyttä ja ennakoitavuutta oikeustilaan. On kuitenkin todettava, että ehdotettu asetus on sisällöltään merkittävä perusoikeuksien suojan kannalta, jolloin olisi perusteltua jättää jäsenvaltioille harkintamarginaalia siten, että perusoikeuksien suoja voidaan varmistaa jokaisen valtion perustuslain edellyttämällä tavalla. Valtioneuvoston alustavan näkemyksen mukaan ehdotetun oikeusperustan sanamuoto ei sulje pois mahdollisuutta toteuttaa asetusehdotuksen mukaista mekanismia rajat ylittävästä pääsystä sähköiseen todistusaineistoon, mutta oikeusperustan asianmukaisuuteen on kiinnitettävä huomiota asian jatkokäsittelyn kuluessa. Ehdotusten tarpeellisuutta on syytä tarkastella myös toissijaisuusperiaatteen kannalta. Unioni on oikeutettu toimimaan vain silloin, kun jäsenvaltiot eivät voi kansallisesti 1

saavuttaa asetettuja tavoitteita riittävällä tavalla. Ehdotusten tarpeellisuutta komissio perustelee erityisesti sillä, että niillä on tarkoitus tehostaa ja nopeuttaa lainvalvontaviranomaisten rajat ylittävää pääsyä sähköiseen todistusaineistoon. Ehdotuksen mukaiset määräajat tiedon esittämismääräysten noudattamiselle ovat lyhyempiä kuin esimerkiksi eurooppalaista tutkintamääräystä koskevassa direktiivissä (EU 2014/41). Lisäksi ehdotukset mahdollistaisivat sen, että jäsenvaltiot voivat pyytää tietoja suoraan toisessa jäsenvaltiossa toimivalta palveluntarjoajalta ilman, että pyyntöä ensin käsittelisi palveluntarjoajan jäsenvaltion viranomainen. Tämäkin nopeuttaisi ja tehostaisi tiedon liikkumista. On kuitenkin huomattava, että ehdotukset muuttaisivat merkittävästi oikeustilaa sikäli, ettei jäsenvaltio, jossa palveluntarjoaja toimii, välttämättä käsittelisi tietojen luovuttamista koskevaa määräystä lainkaan. Määräys tulisi suoraan toisen jäsenvaltion viranomaiselta yksityiselle elinkeinonharjoittajalle ja tapauskohtainen perusoikeuspunninta jäisi ensisijaisesti yksityisen palveluntarjoajan tehtäväksi. Näin ehdotukset tarkoittavat sitä, että jäsenvaltion julkisen vallan edustaja velvoittaisi toisen jäsenvaltion palveluntarjoajan toimenpiteisiin. Toissijaisuusperiaatteen valossa voisi olla perusteltua hakea sääntelyratkaisua, jossa lainvalvonnan tehokkuustavoitteet saavutettaisiin jäsenvaltioiden tasolla sekä jäsenvaltioiden viranomaisten väliseen yhteistyöhön panostaen. Toisaalta komissio on arvioinut, että palveluntarjoajat jo nyt vastaanottavat merkittäviä määriä niiden hallussa olevan tiedon esittämistä koskevia pyyntöjä toisista valtioista. Ongelmallista nykytilassa on komission mukaan se, ettei palveluntarjoajilla ole selkeitä sääntöjä sille, miten niiden tulisi näissä tilanteissa menetellä. Näin ollen ehdotuksille voi olla tarve juuri oikeusvarmuuden lisäämisen vuoksi, mutta se edellyttää, että asetus ja direktiivi säädetään tarpeeksi selkeinä ja ymmärrettävinä. Suhteellisuusperiaatteen kannalta voidaan kysyä ovatko ehdotukset välttämättömiä, vai riittäisikö eurooppalainen tutkintamääräys ja muu yhteistyötä tukeva sääntely palvelemaan ehdotuksissa asetettuja tavoitteita. Asetusehdotuksen 23 artiklan mukaan eurooppalainen tutkintamääräys ja nyt ehdotetut esittämis- ja säilyttämismääräykset toimisivat rinnakkaisina järjestelminä. Jäsenvaltion lainvalvontaviranomaiset voisivat siis jatkossa saada tietoja sekä toisen jäsenvaltion viranomaisilta että suoraan toisissa jäsenvaltioissa toimivilta palveluntarjoajilta. Komission mukaan sääntelyvaihtoehtona olisi muokata eurooppalaista tutkintamääräystä koskevaa direktiiviä, mutta kokonaan uusi instrumentti on parempi ratkaisu siksi, että sähköinen aineisto edellyttää omaa sääntelyään. Unionin tuottaman normimäärän kannalta ratkaisu voidaan kyseenalaistaa. 2

Ehdotusten suhde perus- ja ihmisoikeusvelvoitteisiin ja perustuslakiin tarkasteltuna yksityiselämän, henkilötietojen ja luottamuksellisen viestin suojan kannalta Ehdotuksissa on kyse sähköisen aineiston käsittelystä. Ehdotukset ovat merkityksellisiä erityisesti perustuslain 10 :ssä turvatun yksityiselämän, henkilötietojen ja luottamuksellisen viestin suojan näkökulmasta. Ehdotukset tarkoittaisivat toteutuessaan rajoituksia yksityiselämän, henkilötietojen ja luottamuksellisten viestien suojaan. Erityisesti henkilötietojen suojaa on syytä tarkastella sekä kotimaisen että eurooppalaisten perusoikeusjärjestelmien kontekstissa. Unionin tasolla henkilötietojen suojasääntely on yleisestä tietosuoja-asetuksesta (EU 2016/679) huolimatta pirstaleista. Ehdotusten toteutuessa tämä normisto muuttuisi entistä monimutkaisemmaksi, sillä ehdotukset eivät noudata yleisessä tietosuoja-asetuksessa tai rikosasioita koskevassa tietosuojadirektiivissä (EU 2016/680) omaksuttua logiikkaa. Oikeusvarmuuden kannalta voidaan kysyä, onko yksityisillä palveluntarjoajilla tosiasiallisia edellytyksiä noudattaa näin monimutkaista normimateriaalia. Ehdotettu asetus täydentäisi osin rikosasioita koskevaa tietosuojadirektiiviä. Direktiivi on kuitenkin luonteeltaan sikäli erilainen, ettei siinä erotella tietoluokkia nyt ehdotetun asetuksen tapaan. Direktiivin lähtökohta on sama kuin tietosuoja-asetuksessa, jossa sääntely on sidottu henkilötiedon määritelmään. Tietosuojasääntelyssä tiedot erotellaan karkeasti ottaen sen perustella, miten henkilökohtaisia ne ovat. Pääryhmiä on vain kaksi: henkilötiedot ja erityiset henkilötiedot, kuten etninen alkuperä, poliittinen mielipide, geneettiset tiedot tai seksuaalinen suuntautuminen. Tämän kaltaista sääntelylogiikkaa voidaan pitää ainakin abstraktilla tasolla perusoikeusmyönteisempänä kuin ehdotetun asetuksen tietoluokittelutapaa sikäli, ettei jälkimmäinen ota lähtökohdakseen rekisteröidyn suojatarpeita eri tietotyypistä riippuen. Nyt ehdotetussa asetuksessa luokittelu on tehty teknisemmin perustein. Ratkaisua voidaan perustella sikäli, että se voi olla palveluntarjoajan kannalta selkeämpi, mikä saattaa helpottaa määräysten noudattamista. Kansallisessa oikeudessa perustuslakivaliokunta on arvioidessaan henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä katsonut, että lainsäätäjän liikkumavaraa rajoittaa se, että henkilötietojen suoja ja samassa momentissa turvattu yksityiselämän suoja ovat osittain päällekkäisiä oikeuksia. Kaikissa tilanteissa perustuslain 10 :n oikeuksien erottelu ei ole mahdollista, eikä tarkoituksenmukaistakaan. Perustuslakivaliokunta onkin katsonut, että lainsäätäjän tulee turvata oikeus henkilötietojen suojaan tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa. Valiokunta on käytännössään pitänyt henkilötietojen suojan kannalta tärkeinä sääntelykohteina ainakin rekisteröinnin tavoitetta, rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden 3

sallittuja käyttötarkoituksia mukaan luettuna tietojen luovutettavuus, tietojen säilytysaikaa sekä rekisteröidyn oikeusturvaa. Näiden seikkojen sääntelyn lain tasolla tulee valiokunnan mukaan olla kattavaa ja yksityiskohtaista (PeVL 14/2018 vp). Perustuslakivaliokunta on myös uudemmassa käytännössään katsonut, ettei estettä ole sille, että henkilötietojen suojaan liittyvät sääntelyn kattavuuden, täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset voidaan joiltain osin täyttää myös Euroopan unionin asetuksella (ks. myös PeVL 2/2018 vp, s. 4 8, PeVL 31/2017 vp, s. 3 4, PeVL 5/2017 vp, s. 9 ja PeVL 38/2016 vp, s. 4). Siten estettä asetuksen säätämiselle ei kansallisen perusoikeusjärjestelmämme valossa sinänsä ole, mutta kattavuuden, täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset tulee ottaa huomioon sääntelyn muotoilussa. Puuttuminen perusoikeuksiin asetuksen nojalla tulee rajoittaa vain välttämättömään siinä tavoiteltavan hyväksyttävän päämäärän saavuttamiseksi. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on perustuslain 10 :n 2 momentin mukaan loukkaamaton. Perustuslakivaliokunnan aiemmassa käytännössä viestin tunnistamistietojen on katsottu jäävän luottamuksellisen viestin salaisuutta suojaavan perusoikeuden ydinalueen ulkopuolelle. Valiokunta on kuitenkin uudemmassa käytännössään katsonut, että sähköisen viestinnän käyttöön liittyvät tunnistamistiedot, sekä mahdollisuus niiden kokoamiseen ja yhdistämiseen, voivat olla yksityiselämän suojan näkökulmasta niin ongelmallisia, että kategorinen erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ei aina ole perusteltua, vaan huomiota on yleisemmin kiinnitettävä myös rajoitusten merkittävyyteen (PeVL 18/2014 vp). Rajoituksista viestin salaisuuteen voidaan perustuslain 10 :n 3 momentin mukaan säätää yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. Ehdotuksessa asetukseksi säädeltäisiin sekä tilaaja-, kirjautumis-, liikenne että sisältötietojen luovuttamista ja säilyttämistä. Näin ollen on ilmeistä, että ehdotuksilla rajoitettaisiin myös luottamuksellisen viestin suojaa. Asetusehdotuksen mahdollistamaa sisältötietojen luovuttamista voidaan pitää kaikkein ongelmallisimpina yksityisyysoikeuksien kannalta yleisesti ja luottamuksellisen viestin suojan kannalta erityisesti. Näissä tiedoissa on kyse esimerkiksi nauhoitetuista puhelinkeskusteluista, jotka kansallisessa lainsäädännössämme sijoittuvat luottamuksellisen viestin suojan ydinalueelle. Asetuksen muotoilussa tulee ottaa huomioon tietoluokkien erilainen asema luottamuksellisen viestinnän suojan kannalta, kuten valtioneuvosto muistiossaan toteaa. Asetuksessa ehdotetaan yleiseksi edellytykseksi esittämismääräykselle, että määräyksen tulisi olla tarpeellinen ja suhteellisuusperiaatteen mukainen kyseessä olevan rikosoikeudellisen menettelyn kannalta. Lisäksi määräys voitaisiin esittää vain, jos sama tutkintatoimi olisi mahdollinen vastaavassa tilanteessa määräyksen antavan 4

viranomaisen jäsenvaltion kansallisen oikeuden mukaan. Edellytyksiin ei sisälly viittausta palveluntarjoajan jäsenvaltion lainsäädäntöön. Esittämismääräyksen antavan viranomaisen ei siis tarvitsisi ottaa huomioon esimerkiksi suomalaista luottamuksellisen viestin suojaa koskevaa sääntelyä antaessaan esittämismääräyksen Suomessa toimivalle palveluntarjoajalle. Perustuslain 10 :n 2 momentin valossa tämä voi olla ongelmallista. Ehdotuksen 5 artiklassa määritellään erilaisia edellytyksiä esittämismääräyksen antamiselle riippuen siitä, minkälaisista tiedoista on kyse. Tältä osin on kuitenkin otettava huomioon unionin tuomioistuimen viimeaikainen käytäntö. Digital Rights Ireland -ratkaisussa esittämänsä tulkinnan mukaan perusoikeuspunninnassa ei voida tarkastella vain tietotyyppejä sellaisenaan. Tuomioistuin toteaa, että erilaisia tietoja yhdistelemällä voidaan saada hyvinkin yksityiskohtainen kuva henkilöistä ja heidän elämästään. Siten esimerkiksi sisältötietojen ja muiden tietojen erottelu henkilötietojen suojaan kajoamisen vakavuuden kannalta voi joissain olosuhteissa olla hyvinkin keinotekoista (Digital Rights Ireland C-293/12 ja C-594/12). Tietotyyppien erottelu sääntelyteknisesti ei siis sellaisenaan takaa, että puuttuminen yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan rajoittuu vain välttämättömään. Ehdotuksen mukaan tilaaja- ja kirjautumistietoja koskeva esittämismääräys voitaisiin esittää kaikkia rikoksia koskevissa menettelyissä. Liikenne- ja sisältötietoja koskeva määräys voitaisiin esittää vain, jos kyseessä olevasta rikoksesta voitaisiin määräyksen antavan viranomaisen valtiossa tuomita vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistukseen, jos kysymyksessä olisi ns. terrorismirikosdirektiivin (EU/2017/541) 3 12 tai 14 artiklassa tarkoitettu rikos tai jos kysymyksessä olisi jossakin muussa asetuksessa viitatussa EU-instrumentissa tarkoitettu rikos, joka olisi tehty käyttäen kokonaan tai osittain tietotekniikkajärjestelmiä. Siten tilaaja- ja kirjautumistietojen hakeminen nähdään ehdotuksessa lähtökohtaisesti vähemmän merkittävänä uhkana yksityisyysoikeuksille kuin liikenne- ja sisältötietojen hakeminen. Jäsenvaltion lainvalvontaviranomainen voisi määrätä toisessa jäsenvaltiossa toimivan palveluntarjoajan luovuttamaan tilaaja- ja kirjautumistietoja missä tahansa asiassa, jossa on kyse rikoksesta. Tämä ratkaisu voidaan nähdä ristiriitaisena unionin tietosuojaoikeudellisten periaatteiden kanssa sikäli, että tilaajatietoihin luetaan ehdotuksen määritelmän mukaan muun muassa tilaajan tai asiakkaan nimi, syntymäaika ja osoite. Tämän kaltaiset tiedot ovat varsin selkeästi henkilötietojen suojan ytimessä. Lisäksi niitä ja kirjautumistietoja, kuten IP-osoitteita, yhdistelemällä voidaan saada monipuolista tietoa ihmisten yksityisyysoikeuksien suojan piiriin kuuluvista asioista. Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut Breyer-ratkaisussaan (C-582/14), että myös dynaamisia IP-osoitteita on tietyissä olosuhteissa pidettävä henkilötietoina, joihin pätevät henkilötietojen suojaa 5

koskevat säännöt ja periaatteet. Siten näidenkin tietojen käsittely, luovuttaminen ja säilyttäminen tulee olla mahdollista vain tietuojasääntelyn asettamin edellytyksin. Ehdotuksen 4 artiklassa todetaan, että esittämismääräyksen voisi liikenne- ja sisältötietojen osalta esittää vain kyseisessä asiassa toimivaltainen tuomari, tuomioistuin tai tutkintatuomari. Muu kansallisesti toimivaltainen viranomainen voi myös esittää määräyksen sillä ehdolla, että yksi edellä mainituista tuomiovaltaa käyttävistä viranomaisista vahvistaa sen. Tilaaja- ja kirjautumistietoja koskevan esittämismääräyksen voisi antaa myös syyttäjä. Voidaan kysyä, olisiko tämänkin tietotyypin kohdalla syytä säädellä tuomarin tai tuomioistuimen hyväksynnästä, jotta perusoikeussuoja voitaisiin taata kattavasti. Suomalainen palveluntarjoaja voisi ehdotuksen nykymuodon mukaan saada esittämismääräyksen toisen jäsenvaltion syyttäjältä minkä tahansa rikoksen selvittämiseksi. Ehdotukseen sisältyy 17 artikla, jossa määrättäisiin oikeussuojakeinoista. Muutoksenhaku tulisi kysymykseen määräyksen antaneen viranomaisen valtion tuomioistuimessa sen kansallisen lain mukaisesti. Koska unionin oikeuteen sisältyy tehokkaan oikeussuojan periaate (perusoikeuskirjan 47 artikla ja SEU 19 artikla), on yksilön asema toisen jäsenvaltion lain edessä jossain määrin turvattu. Koska ehdotuksessa on kuitenkin kyse merkittävistä vaikutuksista perusoikeuksiin, olisi perusteltua, että muutoksenhakukeinojen konkreettiseen saatavuuteen kiinnitetään lopullisessa muotoilussa vielä huomiota. Erityisesti ehdotuksessa tulisi taata sellaisten henkilöiden tosiasiallinen oikeusturva, joita rikosmenettely ei koske, mutta joiden tietoja on silti haettu tai muiden tietojen lomassa saatu. Yksityisten palveluntarjoajien asema ehdotuksissa Varsin ongelmallisena kohtana asetusehdotuksessa voidaan pitää yksityisten palveluntarjoajien asemaa perusoikeuspunnintaa tekevänä tahona. Tämä ei henkilötietojen suojelua koskevassa unionin sääntelyssä ole uutta, mutta siihen voi silti olla syytä suhtautua varauksellisesti. Ehdotusten mukaan palveluntarjoajan tulee lähtökohtaisesti noudattaa esittämis- tai säilyttämismääräystä, mutta sille on jätetty myös harkintamarginaalia. Ehdotukseen sisältyy palveluntarjoajien mahdollisuus saada lisätietoja esittämismääräyksen antavalta viranomaiselta, sekä oikeus vastustaa esittämismääräystä oman jäsenvaltionsa viranomaisen avulla. Valtioneuvoston muistiossa kiinnitetään syystäkin huomiota siihen, että palveluntarjoajille annettaisiin ehdotuksissa varsin laajaa vastuuta oikeudellisesta harkinnasta. Voidaan pitää perusteltuna, että myös sen jäsenvaltion viranomaiselle, 6

jossa palveluntarjoajan tietoja pyydetään, säädeltäisiin mahdollisuuksia valvoa perusoikeusien suojan toteutumista menettelyssä. Ehdotusten tavoitteena on saavuttaa nopea rajat ylittävä tiedonsaanti rikosten selvittämiseksi. Nopeus herättää kuitenkin useita kysymyksiä sekä perusoikeussuojan toteutumisen että palveluntarjoajien toimintavelvoitteiden kannalta. Ehdotuksen 8 artiklan mukaan palveluntarjoajan tulisi toimittaa määräyksessä tarkoitettu tieto viimeistään 10 päivän kuluessa määräyksen vastaanottamisesta tai kiireellisessä tilanteessa 6 tunnin sisällä tästä ajankohdasta. Määräajat ovat varsin lyhyet. Artiklassa säänneltäisiin myös tilanteita, joissa määräyksen vastaanottaja ei voisi toimia määräyksessä edellytetyllä tavalla. Pääsääntönä näissä tilanteissa olisi, että vastaanottajan tulisi olla yhteydessä määräyksen toimittaneeseen viranomaiseen ongelman ratkaisemiseksi. Lisäksi vastaanottajan tulisi toimittaa tieto toimivaltaiselle vastaanottajan sijaintivaltion viranomaiselle siitä, jos vastaanottaja katsoo määräyksen selvästi rikkovan Euroopan unionin perusoikeuskirjaa tai sen olevan selvästi loukkaava (manifestly abusive). Artiklaan ei ehdotuksen mukaan sisältyisi viittausta kansalliseen lainsäädäntöön loukkaavuuden arvioinnin mittapuuna. Kansallisen perusoikeussuojan toteutumisen kannalta voisi olla perusteltua muotoilla artiklaan maininta kansallisten perusoikeuksen kunnioittamisesta. Ongelmallista on myös ehdotettu lyhyt aika, jossa palveluntarjoajan tulee suorittaa punninta siitä, onko määräys unionin perusoikeuskirjan mukainen, tai kenties selvästi loukkaava. Täytäntöönpanovaltion kansallisen oikeuden huomioon ottamista edistää ehdotuksen 18 artikla. Siinä on kuitenkin kyse jo täytäntöönpannusta esittämismääräyksestä. Kyseessä olisi vain määräys, joka on koskenut sellaista liikenne- tai sisältötietoa, jota on suojeltu täytäntöönpanovaltion kansallisen lain säännöksissä erioikeuksien tai vapauksien turvaamisesta, tai sellainen määräys, joka on vaikuttanut kyseisen valtion perustavanlaatuisiin intresseihin kuten kansalliseen turvallisuuteen tai puolustukseen. Näissä tilanteissa määräyksen antaneen viranomaisen valtion tuomioistuimen tulisi varmistaa sen käsiteltävänä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä johon liittyen määräys on esitetty, että mainitut seikat otetaan huomioon vastaavasti kuin ne otettaisiin kansallisissa tilanteissa näin saatujen todisteiden hyödynnettävyyttä ja merkitystä arvioidessa. Yhteenveto Kansallisen perusoikeussuojan toteutuminen palveluntarjoajan jäsenvaltiossa on ehdotusten keskeinen pulma. Valtioneuvosto esittää kantanaan, että täytäntöönpanovaltion viranomaisilla tulisi olla mahdollisuus riitauttaa siellä toimivan palveluntarjoajan saama määräys ja mahdollisuus lainsäädäntönsä huomioon ottaen vaikuttaa siihen, voiko tietoa hankkiva valtio käyttää tietoa rikosprosessissa. 7

Valtioneuvosto kiinnittää syystäkin huomiota siihen, että ehdotettu sääntely ei saisi johtaa tilanteisiin, joissa toisen jäsenvaltion lainvalvontaviranomaisilla olisi mahdollisuus saada suomalaisten yksityiselämän ja viestinnän luottamuksellisuuden piiriin kuuluvia tietoja silloin, kun se ei ole Suomen perustuslain mukaan sallittua. Ehdotetun sääntelyn keskeinen tavoite on nopeutta tietojen saantia. Komission mukaan poliisi- ja oikeusviranomaiset saisivat nykyistä helpommin ja nopeammin terroristeja ja muita rikollisia koskevassa tutkinnassa, syytteeseen asettamisessa ja tuomitsemisessa tarvittavaa sähköistä todistusaineistoa. Nopeutta ei kuitenkaan voida pitää tavoitteena, joka sinänsä oikeuttaisi ehdotusten kaltaiset merkittävät rajoitukset rikoksesta epäiltyjen ja muiden henkilöiden yksityisyysoikeuksiin. Ehdotuksessa on pääasiassa kyse jo tapahtuneista rikoksista, eikä siis yleensä välittömästä vaarasta. Komission tavoitteisiin oikeusvarmuuden ja täytäntöönpanon ennakoitavuuden edistämisestä voidaan myös suhtautua varauksella. Mikäli asetusehdotus johtaa yksityisyyssuojasääntelyn pirstoutumiseen ja monimutkaistumiseen, sekä vaativan oikeudellisen arvioinnin siirtämiseen yksityisille palveluntarjoajille, ei se välttämättä edistä kumpaakaan tavoitetta. Helsingissä 19.6.2018 Susanna Lindroos-Hovinheimo 8