ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS n maailma on emattoman äärellä: omatisaatio, otisaatio, keinoäly ja taaliset alustat kkaavat eri aloja suudesta hoivaan ja työhön. Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta kuin 1800-luvun ihminen. On mahdollista, että: Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. 800-luvulla tulot hyytyivät 0-vuodeksi vaikka tuottavuus asvoi. n mahdollista että emme samanlaisen ukupolvikokemuksen ynnyksellä. hden ihmisen elämässä mä olisi koko työelämän ittainen kokemus. Vuonna 2040: Millainen olisi työpäiväsi maailmassa jossa koet eläväsi hyvää elämää? Vain harvoilla on palkkatyötä ja vielä harvempi hyötyy sen tuloksista. Siksi nyt on tärkeä Helpottaa niiden huolta jotka ovat työn murroksen väliinputoajia. Nostaa tulevaisuuden vauraudenjako ja toimeentulo aiheina poliittisen keskustelun ytimeen nyt. Huomata, että elämänikäinen oppiminen muuttuu hyveestä välttämättömyydeksi. Kysyä millaista yhteiskuntaa tavoittelemme ja miten teknologia voi meitä auttaa tavoitteissa. Kuljemmeko kohti eriytymistä vai tasa-arvoa? Muistaa, että työ voi olla sekä tuttua että tuntematonta. Robo sairaanhoitajan apuna on kuviteltavissa, mutta mitä teke algoritmikko? 10 aloitetta työstä ja toimeentulosta SEURAAVAERA.FI
On mahdollista, että: Siksi nyt on tärkeä STUKSELLISEN OKRATIAN HTI HUKASSA iakseen demokratia kaipaa istamista, uusia intatapoja ja parempaa lisuuden toteutumista. Kaikki vakuttaa kaikkeen! Hyvinvointi, talous, luottamus, instituutiot, tasa-arvo Demokratian tarkastelu on aina yhteiskunnan kokonaisuuden tarkastelua. Edessämme on demokratian kehittämisen, avoimuuden ja osallisuuden kultakausi. Huomioda, että demokratian suuria haasteita kaikkialla ovat eriarvoistuminen ja luottamuks puute. Mikä on Suomen tulevaisuus: yhteinen vai jakolinjojen Suomi? Vaatia sekä globaalia päätöksentekoa että vahvaa lähidemokratiaa. Haastaa päätöksentekijät ja tiedontuottajat pois poteroista yhteisten ongelmien ratkaisijoiksi. 00-luvulla lait säädettiin ätytalolla säätyjen kesken. 00-luvulla teollisen llankumouksen synnyttämä oluekartta ja ustuksellinen demokratia kiintuvat. kä on 2000-luvun säädyt liikkeet joka määrittävät liittisen osallistumisen ja ressit? Teknologian nopea kehitys sekä globalisaatio ovat suurimmat edustuksellisen demokratian toteutumiseen vaikuttavat muutosvoimat. Valta keskittyy harvempiin käsiin, osattomuus ja levottomuus yltyy. Ottaa teknologia toden teolla haltuun! Teknologian hyödyntäminen ja sen kriittinen tarkastelu kulkevat käsikädess 12 aloitetta demokra vahvistamiseksi SEURAAVAERA.FI
LOUS ENHAARASSA ä hitaan kasvun jakso on nut hiljattain taittua, mutta varmasti. Luonnonvarojen lutukseen perustuva uskasvu on maapallon okyvyn kanssa ristiriidassa. Mitä lopulta tavoittelemme: alouskasvua vai hyvinvointia? On mahdollista, että: Emme löydä tietä ulos hitaan kasvun ja vanhojen toimintatapojen ajasta. Näivetymme. Siksi nyt on tärkeä Osata tarkastella edistystä yhdistelemällä monipuolises tietoa taloudesta, hyvinvoinnista ja maapallon tilasta. Yksinkertainen mittarointi ei riitä. Haemme kasvua hinnalla millä hyvänsä jonka seurauksena maapallo turmeltuu ja hyvinvoinnin edellytykset ennen pitkää kuihtuvat. Hyvinvointi on tärkein yhteiskuntapolitiikan tavoite. Luonto elpyy ja hyvinvointi kasvaa, vaikka talous ei kasva. Onnistumme irrottamaan talouskasvun päästöistä ja kasvattamaan hyvinvointia vielä talouskasvuakin nopeammin. Jatkaa määrätietoisesti toim kiertotalouden edistämiseks Ymmärtää että talous kuvaa kulloinkin voimassaolevan luottamus- ja arvostusjärjestelmän tilaa. Muistaa että maailman muuttuessa myös arvostuksemme muuttuvat. Talous kyllä seuraa perässä Lue lisää! SEURAAVAERA.FI
i/megatrendit seuraavaerä.fi afund