Kari Peitsamon amerikkalaiset unelmat TEKSTI: JUHA RANTALA. KUVAT: JANNE HIETANEN & JOHANNA KUSTANNUS. Yksi tämän vuoden tapaus suomalaisen rockin saralla on ilman muuta Kari Peitsamon ja Freud Marx Engels & Jungin yhteislevyn Amerikkalaisia unelmia ilmestyminen. Levy on herättänyt julkisuudessakin runsaasti keskustelua, sekä hyvässä että pahassa. Oheisessa haastattelussa Kari Peitsamo kertoo oman näkemyksensä levyn synnystä sekä sen tekemiseen liittyvistä ristiriidoista. Lisäksi Kari kommentoi levylle tekemiään biisejä sekä niitä paria Freukkari-kappaletta, joiden laulamiseen itse osallistui. * * * * * * * * * * * * * * * * * Tsekkaa myös Kari Peitsamon kotisivut internetissä osoitteessa http://www.karipeitsamo.com. Sivujen vieraskirjassa artisti itse vastailee lähes reaaliaikaisesti hänelle esitettyihin kysymyksiin sekä lausuu kuolemattomia mielipiteitään maailman ja rockmusiikin tilasta. Sekä tietenkin myös paljastaa mm. kuka teki oikeasti Bodomjärven surmat, kuinka kännissä Kimi Räikkönen todellisuudessa oli hänen keikallaan etc. 54 POP
I. TUTUSTUMINEN FREUKKAREIHIN Mä kohtasin Freukkarit ensimmäisen kerran vuonna 1986. Ne oli silloin keikalla Tampere-hotellin sisäpihalla. Pekka Myllykoskella oli sellainen iso Puinen koira -rintanappi, joka taisi olla sen broidin tekemä. Tuollaista miestä, joka oli jo noin omistautunut fani, oli tietenkin sitten helppo mun lähestyä. Mä olen tykännyt aina Freukkareiden tyylistä tehdä musiikkia ja Pekan tyylistä tehdä tekstejä. Ja siitä, että vaikka ne tekee tällaista kotikutoista Suomi-rockia, niin se amerikkalaisen musiikkitradition kunnioittaminen kuuluu noista biiseistä. Jonkinlainen hengenheimolaisuus on siis lähtöisin jo noilta vuosilta. En tiedä kuinka aidosti se ihailu on ollut molemminpuolista, mutta Freukkarithan ovat sittemmin levyttäneet kyllä joitain mun biisejä. Ja se on kieltämättä ollut mulle yllätyskin. Mutta mun biiseissä on ehkä sitten ollut sellaista selkeyttä ja perinnetietoisuutta, joka sopii hyvin Freukkareiden tyyliin. II. IDEA: YHTEISALBUMIN TEKEMINEN Me tavattiin Arto Pajukallion kanssa mun Taistelujen tiellä -albumin ilmestymisen jälkeen keväällä 2004. Mä olin käymässä levyyhtiön toimistolla ja Pilli tuli mua vastaan Helsingin rautatieasemalla. Pilli onnitteli mua loistavasta levystä ja sanoi, että jos mua kiinnostaa tehdä bändilevy toistekin, niin Freukkarit on kyllä käytettävissä. Me ei puhuttu sen enempää siitä, että minkä tyyppinen levy olisi tai muuta. Kuitenkin kun mä aloin tekemään sen jälkeen biisejä, niin mä jo tuossa vaiheessa ajattelin miltä ne kuulostaisi Freukkareiden kanssa soitettuna. Loppukesästä mä sitten laitoin Pillille tekstiviestin, että oletteko te tosissanne ja tehdäänkö me se levy. Pilli vastasi mulle että totta helvetissä tehdään ja pyysi lähettämään jonkinlaisen demon biiseistä. No näin mä sitten toiminkin ja siitä tuo prosessi lähti käyntiin. Sillä demolla oli sellaisiakin biisejä, jotka eivät koskaan päätyneet levylle. Julkaistuista biiseistä mukana oli Punaisen Dartin kirous ja julkaisemattomista mm. Kunhan tuo mannerjää ei vain halkeais sekä Rockin With Freud Marx Engels & Jung. Mä tein sitten vielä toisenkin demon, mutta siltä ei tainnut levylle päätyä yhtäkään biisiä. Noihin demoihin Pilli suhtautui kuitenkin myönteisesti kehumalla ne pystyyn. En tiedä oliko se diplomatiaa vaiko aitoa innostumista, mutta joka tapauksessa palaute oli sitä, että nämä biisit ovat just sellaista materiaalia jota tilattiin. Mä en sen tarkemmin kysellyt tuolloin mitä heiltä on levylle tulossa, mutta puhetta oli, että tehtäisiin materiaali puoliksi. Tuossa vaiheessa levyntekoprosessi vaikutti siis hyvin luontevalta ja mutkattomalta. Vaikkei me siitä puhuttukaan, niin mulla itselläni oli jo aikaisemminkin käynyt mielessä, että voisi käyttää Freukkareita bändinä omissa biiseissä. Siis joko tekemällä heille materiaalia tai sitten tehdä oman levyn heidän kanssaan. III. STUDIOON Pilli esitteli idean yhteisalbumin tekemisestä levy-yhtiölle ja sai sieltä siunauksen projektille. Sen jälkeen Pilli ehdotti mulle, että levy tehtäisiin Freukkarien sabluunalla, eli Olli Haavisto äänittää ja tuottaa levyn. Mulle tämä sopi ilman muuta. Mä olen jo vuosia ihaillut Ollia ja sen tekemiä duuneja. Me sovittiin sitten studiopäivät maaliskuun alkupuolelle. Mä ilmoitin, että mun ei sen enempää tarvitse treenata ja että kyllä mä omat biisini osaan. Ja sitten, että jos heillä on toiveita miten mä soitan tai laulan heidän biiseissä, niin kyllä sekin onnistuu. Freukkarit olivat sitten keikalla Nokialla ja me pidettiin Tampereella palaveri levyn teon suhteen. Tuolloin Pilli mm. ehdotti, että mä laulaisin biisin HD-mies. Mä sitten lupasinkin laulaa sen. Se osoittautuikin kohtalokkaaksi jutuksi, koska se ei osoittautunutkaan niin yksinkertaiseksi jutuksi sen tekeminen. Kun nauhoitusten aika koitti, niin mulle oli buukattu Helsingistä hotellihuone viikoksi. Eli tuon verran niille nauhoituksille oli varattu aikaa. Majoittauduin sitten sunnuntai-iltana Helsinkiin ja maanantaiaamuna alettiin hommiin. Ensimmäistä studiopäivää edeltävänä iltana mä olin tehnyt vielä kolme uutta biisiä, jotka olivat Teksasin Puupää, Acoustic Epiphone Revenge Man ja Kipinä-Mikko. Me tehtiin noihin kaikkiin biiseihin pohjat ekana studiopäivänä. Eli tuosta levylle päätymättömästä Kipinä-Mikostakin on siis olemassa pohjat, mutta se jäi levyltä pois, koska sille päätyi musiikillisesti vähän saman tyyli- POP 55
nen kappale Takaisin Tupeloon. Ensimmäisen studiopäivän jälkeen kaikki näytti hyvältä. Toisena päivänä sitten alkoi syntyä erilaisia kupruja. Tuon ensimmäisen studiopäivän jälkeen me oltiin ryyppäämässä, jolloin Pekka heitti idean Takaisin Tupeloon -biisistä. Mä sitten tein tuon biisin yöllä hotellissa ja se nauhoitettiin heti tiistaiaamuna. Tuossa vaiheessa tuotantopolitiikka sitten repesi ikäänkuin kahdeksi ideologiseksi linjaksi. Mun mielestä tuo biisi onnistui aivan helvetin hyvin ja sen jälkeen me sitten nauhoitettiin Räpä Rällääseen. Pillillä oli idea, että testaillaan erilaisia sovituksia. Mä sanoin rumpali Markukselle että soita suoraa komppia ja Jugille että soita jotain riffiä tuosta g:stä. Kuuntelin sitä, sanoin että se on siinä ja ei muuta kuin äänitys käyntiin. Pilli ei tästä tykännyt, vaan olisi halunnut enemmän kehitellä sitä sovitusta. Ja tästä syntyi sitten ne ensimmäiset erimielisyydet. Mun mielestä tuottaminen ei ole sama asia kuin sovittaminen. The Beatles saattoi sessioissaan sovittaa biisejään kuukauden ja sovittaa niitä edestakaisin, koska ne oli soittanut vuosikausia yhdessä lähes joka päivä ja tunsivat toisensa. Mutta jos me oltaisiin lähdetty hakemaan jotain sovituksia, joista kenelläkään ei ole mitään selkeitä näkemyksiä mitä niistä tulee, niin siinä olisi nopeasti tullut juhannus vastaa koko biisin ja session hajotessa. Silloin mä tavallaan jyräsin Ollin ja Pillin ylitse, kun mä sanoin, että nyt me ei testailla yhtään mitään, koska tää rokkaa, uskokaa korvianne. Tuosta alkoi erimielisyydet ja sen jälkeen se olikin sellaista kissanhännän vetoa, että mitä tehdään, miten tehdään ja kuka tekee. Takaisin Tupeloon ja Räpä Rällääseen esimerkiksi ovat sellaisia biisejä, joista Pilli valitti, että ne kuulostaa liikaa Skootterilta. Mun mielestä tuo ei taas pitänyt paikkaansa ja Freukkareille oli hyväksi avata sitä omaa soundiaan. Ja ne biisit sitäpaitsi kuulostaa silti Freukkareilta. Pilli oli huolissaan siitä, että levystä kehittyy liikaa Peitsamon levy, jossa Freukkarit vaan soittaa. Mun mielestä sillä ei ole yhtään väliä, että olisiko levy ollut Peitsamo-levy jossa soittaa Freukkarit vaiko Freukkari-levy, jossa vierailee Peitsamo. Mutta tämä kuitenkin aiheutti ristiriitoja. Mun mielestä noissa mainituissa kappaleissa jossain Europarlamentti-biisissä oli niin vaivaton ja suvereeni svengi, että olisi ollut suuri vääryys jos näitä kappaleita olisi alettu sovittamaan uusiksi. Enkä mä edes ymmärrä miksi niin olisi pitänyt tehdä. Mä en vieläkään ymmärrä mitä Pilli ajoi vaatimuksillaan takaa. Se olisi eri asia, jos sillä olisi ollut selkeä näkemys miltä homman pitää kuulostaa. Yksi monista kärhämistä liittyi naiskuoron käyttöön. Mä olin alusta asti sitä mieltä, että levylle pitää saada mukaan myös naisääniä kuoroon. Ja jonkun biisin naislaulaja voisi jopa laulaa kokonaan. Tätä ajatellen mä olin tehnyt Charles Bronson -biisin, joka on siis sanoitettu naisen laulettavaksi. Se biisi oli aluksi ihan toisenlainen, mutta Pilli halusi sovittaa sen uusiksi ja mä soin sen oikeuden hänelle. Takaisiin Tupeloon -biisin kohdalla mulla oli taas mielessä tällainen Las Vegas -tyyppinen naiskuoro, joka Elviksellä oli See see Riderissa. Mä kysyin Pillin mielipidettä tähän ja se hyväksyi ajatuksen, mutta sanoi haluavansa hoitaa kuorosovituksen. Ja se sopi mulle. Siitä hommasta ei kuitenkaan meinannut tulla sitten yhtään mitään ja mä odotin varmaan kuukauden koska ne kuoroosuudet siihen biisiin lauletaan. Tätä levyähän tehtiin sen ensimmäisen levytysviikon jälkeen pätkissä. Silloin mulla ei ollut enää mahdollisuus kunnolla esittää näkemyksiäni, vaan jouduin suunnilleen tekstiviesteillä sanomaan, että siihen kohtaan tulee e, siihen d ja niin edelleen. Mä kuitenkin luotin, että Pilli tekee ne hommat kuten sovittu. Vaan eipä se tehnytkään. Siinä vaiheessa kun deadlinet studioajan suhteen oli menossa umpeen, niin mä pyysin Pilliltä, että voisitko sä nyt soittaa millaiset ne kuoro-osuudet on. No eihän ne sitten ollut ollenkaan sinnepäinkään kuin oli sovittu. Siinä vaiheessa mä sitten repesin lopullisesti ja tajusin että homma kusee pahasti. Mä sanoin, että meidän on tehtävä nämä uusiksi. Vastaus oli ei ole aikaa, mene kotiisi. Mä olin ihan puulla päähän lyöty ja tosiaan menin kotiin. Sitten mä kysyin levy-yhtiön Samilta, että voiko homma tosiaan mennä näin. No, Atte Blom kuuli sitten asiasta ja sanoi, että tietenkin mun biisit tehdään niinkuin haluan. Ja Atte sitten määräsi sessiot uudelleen käyntiin. Levynteko siis meni tällaiseksi, että joutuu tappelemaan oman levynsä sisällöstä, mikä tuntuu aivan absurdilta. 56 POP
IV. BIISI BIISILTÄ Teksasin Puupää Teksasin Puupää syntyi ensimmäistä studiopäivää edeltävänä päivänä. Mä demosin sen sitten jätkille studiossa ja kaikki tykkäsi siitä. Se oli heti selvää, että siitä tulee se meidän mahdollinen singlebiisi sekä että me lauletaan kappale Pekan kanssa puoliksi ja siihen tulee sopivan tuttu Freukkari-soundi. Tämänkin biisin levyttämisessä kyllä oli omat ongelmansa. Mä lauloin kappaleen ensiksi yksin, sillä Pekka oli ensimmäisellä studioviikolla niin huonossa kunnossa, että mä en sen kanssa koko viikkona saanut tehtyä muuta kuin tämän En koskaan mene sänkyyn tyhjän pullon kanssa -biisin. Ja se kappalehan hyvin sopikin ensimmäisen viikon teemaan Pekan osalta. Teksasin Puupään pohjaan ei ole mun mielestä nokan koputtamista, se on aivan nappi. Mä siis lauloin sen yksin ja Pekan oli tarkoitus laulaa oma osuutensa myöhemmin. Sitten kun mä kuulin, että miten se biisi oli miksattu, niin mä en pitänyt siitä ollenkaan. Jukka Harju soittaa siinä aivan loistavasti kitaraa ja loistavat soolot. Mutta tällainen menttaliteetti ei mua miellytä, että laitetaan Jukka soittamaan koko tavara kolmeen kertaan, siis kolmelle eri raidalle, ja sieltä sitten poimitaan jotain. Ja sitten osa niiden fraasien lopuista oli jätetty tyhjäksi, joka oli mun mielestä hirveä tyylimoka. Idea oli just siinä, että ensiksi tulee fraasi, sitten kitara vastaan, sitten fraasi, taas kitara vastaan. Ja näin mennään koko biisi läpi. Se tuoreus ja vuoropuhelu tekstin kanssa toimi mun mielestä sillä ensimmäisellä otolla täydellisesti. Enkä mä ymmärrä minkä takia sitä piti lähteä ronkkia ja mankeloimaan. Onneksi mä sain tämän biisin suhteen sitten tahtoni läpi. Mutta mun täytyi sitten avata se potilas uudelleen ja viedä se leikkauspöydälle, eli pistää Jukin soitot kohdalleen. Lisäksi mä tein vähän uudenlaisia ratkaisuja mun ja Pekan laulujen vuorottelussa. Mutta mä olen tähän levylle päätyneeseen lopputulokseen tyytyväinen. Takaisin Tupeloon Nämä mun Takaisin Siuroon, Takaisin Teksasiin ja muut paluubiisit edustavat sellaista tekstittämisen perinnettä. Tuo palaaminen on sopivan avoin otsikko kappaleelle, josta ei vielä itsekään sitä tekiessä tiedä mitä siinä aikoo sanoa. Mä tein itse asiassa kaksi Takaisin Tupeloon -biisiä, jotka oli tyystin erilaisia. Ensimmäinen oli hidas balladi. Siinä oli samantyyppinen teema, mutta ihan eri teksti. Se oli romanttisempi ja lyyrisempi. Sitten mä tein kuitenkin vielä tämän toisen kappaleen, josta tuli mielestäni parempi. Mutta tämä ehkä kuvaa jotenkin mun biisintekemisen metodia, eli nimi inspiroi otsikkona ja biisi lähtee aukeamaan sitten sitä kirjoittaessa. Takaisin on ehkä romanttisin mahdollinen asetelma. Palataan maantieteellisesti johonkin tai ajassa johonkin. Tietyssä mielessä se käynnistää alitajunnan, jonka avulla sitten syntyy mitä syntyy. Nyt syntyi tällainen biisi. Elvis tuli tuohon biisiin mukaan ikäänkuin vahingossa, sivutuotteena. Toisaalta, tuo Elviksen See See Rider on biisinä mua askarruttanut. Kaveriltani, suurelta Elvisasiantuntijalta mä tuossa taannoin kysyin, että mitä tuo See see rider, Oh see what you have done tarkoittaa. Riderilla käsittääkseni tarkoitetaan bluesissa naista, eli nainen on jättänyt. Eli tuo See see rider, Oh see what you have done on siis hylätyn miehen tilitys, vittu minkä teit. Mä siis tein tuon biisin yöllä hotellihuoneessa. Aamulla mä sitten esittelin sen jätkille studiossa ja nekin innostui siitä. Kun me kappaletta äänitettiin, niin mun ei tarvinnut kenellekään selittää että soita noin ja soita noin. Jätkillä oli kaikilla samanlaiset näkemykset miten biisi tulee tehdä. Tuossa vaiheessa mulle itselle tuli sellainen fiilis, että ei muuta kuin vaan seuraava biisi nuottikirjasta, tässä sessiossa syntyy ihan mitä vaan. No, tässä vaiheessa Arto Pajukallio sitten tuli vetämään hätäjarrusta, jota mun on vaikea antaa anteeksi. Muuten meille olisi syntynyt aivan killerimateriaalia paljon enemmän. Mutta ehkä joskus myöhemmin. Mä olen viestinyt Freukkareiden suuntaan, että mä teen mielelläni kakkososankin tuohon levyyn. Tuo biisi venyi nauhoituksissa kymmenminuuttisiksi jameiksi, eli sitä häntäpäätä siellä soiteltiin pitkään. Mä en tiedä onko tuo nauhoitus tallella, mutta toivottavasti on. Välillä tuo biisi oli jo loppumassakin, mutta sitten mä aloittelin sitä akustisella kitaralla alusta ja se oli taas menoa. Takaisin Tupeloon on täydellisesti onnistunut biisi. Siinä on ihan mun demolaulu, joka oli tarkoitus laulaa paranneltuna vielä myöhemmin. Mutta kuunnellessani sitä totesin, että se on tässä. Sen verran tuotantopuolta pitää kritisoida tämänkin biisin osalta, että Pilli meni ominpäin soittelemaan kappaleeseen uudestaan omia kitaroitaan, joka ei ollut mielestäni kauhean reilua. Tai olisi siitä voinut ainakin multa kysyä. Se kokonaisuus oli kuitenkin jo niin loistava. Vaikkei joka ääni ollut välttämättä kohdallaan, niin se biisi rokkasi niin saatanasti. Mutta kritiikistä huolimatta täytyy sanoa, niin paradoksaalista kuin se onkin, että ikinä en ole studiolla saanut aikaiseksi näin hyvää jälkeä ja Amerikkalaisia unelmia on mun urani paras levy. Charles Bronson Mä lähdin tekemään henkilökuvaa Bronsonista ja kunnianosoitusta hänelle lännenelokuvatähtenä. Mä halusin biisillä myös tavallaan promotoida Huuliharppukostajaa, joka on mielestäni edelleenkin aliarvostettu elokuva. Toki tuon leffan arvostus on viime vuosina noussut. Jotku sanovat, että tuo on maailman paras elokuva. Siis jotku muutkin kuin minä. Tästä biisistä mä en tykkää, vaikka olenkin yrittänyt tähän asti olla diplomaattinen mitä kappaleesta olen sanonut. Tuo kappale oli herkkä, heleä, naisäänelle kirjoitettu laulu. Freukkarit halusivat kuitenkin levyttää tuon ja eikä siinä mitään, mä annoin heille siihen luvan. Mun korviin särähtää aina se, kun mies laulaa yhdestä mä iltaisin uneksin. Mä sanoinkin Pillille, että en mä halua omaa nimeäni tällaisen biisin tekijäksi, siihen laitetaan tekijänimeksi joku Puppe Bjurström. Ja POP 57
mä olin ihan tosissani tässä yhdessä vaiheessa, mutta ei Freukkarit suostuneet tähänkään. Onhan tuo musiikillisesti tietyssä mielessä taidokas biisi. Ja jos neljäminuuttisen biisin saa kuulostamaan kymmenminuuttiselta, niin kai se on suoritus sekin. Punaisen Dartin kirous Tuo biisi on ihan tosi tarina. Mun vihreä Dart oli hajoamassa. Yhdellä keikkamatkalla mä ostin sitten Keltaisen Pörssin, jossa oli myytävänä punainen Dart. Mä kävin katsomassa sitä autoa ja ostin sen. Me lähdettiin sitten sillä Mirvan (Karin parempi puolisko, kirj.huom) kanssa keikalle Viitasaareen. Sillä matkalla se vaihdelaatikko alkoi hajoamaan ja söi öljyä aivan tuhottomasti. Siis jos se syö normaalisti litran viidessä vuodessa, niin nyt se söi viisi litraa kymmenellä kilometrillä. Me ostettiin huoltoasemien automaattivaihteistoöljyjen varastot tyhjiksi. Mutta se siltikään kestänyt, vaan se auto jäi tienvarteen parikymmentä kilometriä ennen Tamperetta. Paluumatkalla, vähän ennen auton lopullista hajoamista, mä sitten ajaessa sanelin Mirvalle tuon Punaisen Dartin kirouksen sanat. Sävelestä ei nyt sen ihmeempiä, se on ihan perusrenkutus. Kyseessä on siis tositarina ja sen biisin levytys toteutui sellaisena, kuin sen kaikkien mielestä varmaan pitikin toteutua. Räpä Rällääseen Tämän biisin mä tein sen jälkeen, kun mä olin nähnyt Freukkarit Räpä Rälläässä. Tämä siis siinä vaiheessa, kun me oltiin jo päätetty tehdä yhteinen levy. Se oli Freukkareilta hyvä keikka. Tai mikäpä ei olisi, en mä ole siltä bändiltä huonoa keikkaa nähnytkään. Musiikillisesti tämä biisi ei ole kovinkaan kummoinen. Mutta ideana oli tehdä just tällaisiakin biisejä, jotka antaa tilaa soittajille. Juki soittaa hienon soolon tuossakin. Vaikka tuonkin biisin kaiuista mulla on vähän jupisemista. Vaikka turha mun on tuosta rutista, koska en ollut levyn tuottaja. Ehkä sellaiseksi olisi pitänyt ryhtyä. Vaikka turha sitä on alkaa lentämään lentokonetta kesken matkan, jos siihen ei ole saanut koulutusta. Vaikka sitten huomaisi, että suunta on täysin väärä. Tuotannollisesti tuo biisi ei osunut kohdalleen. Mutta soitettaessa biisi rokkasi aivan perkeleesti Siinä on sellaista kursailematonta riffittelyä ja rentoa komppia. Eli ei se huono biisi ole. Ja Pekan puhuttu intro mun mielestä on aika mainio. Europarlamenttiin Mä olen pitänyt Europarlamenttiin biisistä aina. Ehkä siksikin, että sitä ei ole sävelletty tuota levyä varten. Tuo oli oikeasti mun vaalibiisini, mutta mä en ehtinyt soittaa sitä missään, koska tein sen niin myöhään. Ehkä mä olen itse sokea sille, mutta mua itseäni naurattaa hirveästi nämä Seppänen ja Korhola viittaukset. Ehkä tuo biisi on vaan omassa päässäni sellainen tsoukki, jota kukaan muu ei ymmärrä. Studiossa mulle syntyi kuva, että jätkät vihasi tuota biisiä jo alusta lähtien. Ne soitti hampaat irvessä tuollaista humppaa, jota ne vihasi. Mutta mua se huvitti. Ja levyllehän tuli tuo alkuperäinen demolaulu, jota laulaessa mua esimerkiksi alkaa naurattamaan siinä yhdessä kohtaa. Se on mun mielestä ainutlaatuista ja tärkeää, että levy hengittää tuolla tavalla, että sillä on jotain tuollaisia kohtia, että ei oteta itseään niin kauhean vakavasti. Tuossa biisissä naiskuorot onnistui erityisen hyvin. Tarya ja Maria tykkäsivät laulaa sitä ja sen huomaa. Taustalaulussa on tuollaista Koivistolaiset-soundia. Europarlamenttiin ja sen saaminen levylle oli mulle hyvin tärkeä asia. Tämän biisin kanssa vetkuteltiin ja jossain vaiheessa Pilli ilmoitti, että kappale ei päädy levylle ollenkaan. Mä sanoin, että kai mullakin asiaan on jotain sanottavana. Ja Atte antoi ymmärtää, että hän diggaa tuota biisiä erityisesti. En koskaan mene sänkyyn tyhjän pullon kanssa Mä sävelsin biisin Pekalle ja se biisi onnistui niin hyvin kuin mä vaan saatoin kuvitella. Mä opetin tuon biisin Pekalle tämän herättyä ja se tavoitti sen hengen heti. Mä säestin Pekkaa livenä. Mä olin varauksellinen kitaroiden dubbaamisesta tuohon biisiin, mutta hyvin ne on hoidettu. Ne kasvaa just sopivasti, mutta antaa kuitenkin tilaa meidän duetolle. Mun mielestä tällainen biisi sopi oikein hyvin Freukkari-levylle, vaikka siinä ei olekaan rumpuja. Se on puhdasverinen Freukkari-biisi ja mä olen ylpeä että tuollaisen sain tehdä. Ja Pekka laulaa sen hienosti siinä kännisen ja krapulaisen olotilan välivaiheessa. Pekka on ollut mulle aina tekstittäjänä rakas ja läheinen. Ja mä arvasin että se tykkää tuosta tekstistä. Ja mäkin tykkään siitä niin paljon, että esitän kappaletta itsekin keikoilla. 58 POP
HD-mies HD-mies on Arton säveltämä biisi. Mulla oli ongelmia tämän biisin kanssa, koska Jari Luostarin tekemä teksti oli mielestäni jollain tavalla korni. Kuitenkin se oli aito, jota tehdessä ei kynän varressa ole ollut mikään Eino Leino, vaan prätkä-äijä, joka kertoo tärkeäksi kokemansa tarinan. Välillä se teksti kyllä sitten on kuin vanhaa Alibia lukisi: Maassa velttona, päällä verilammikon. Kasvot hajalla ja mä saan suuren palkkion. Mulla oli aika tuskaa löytää tuohon biisiin lähestymistapa. Toisaalta se oli sitten omalla tavallaan viehättävä, uskottava ja kiinnostava. Sitten mä sain tämän idean, että se biisi esitetään tällaisena Johnny Cash -tyylisenä puhetulkintana. Mä kirjoitin myös pikkusen uusiksi tuota tekstiä, eli nää avausrivit en ollut matkalla mummolaan, en pyhäkouluun marjoja poimimaan, joka mun mielestä kevensi sitä biisiä ja antoi sille koomisuudelle tilaa. Musiikillisesti tuo biisi rokkaa aivan perkeleen hyvin. Biisi on esimerkki sessioiden siitä osasta, jossa yhteistyö toimi niin mun kuin Freukkareiden eduksi. Acoustic Epiphone Revenge Man Tämä biisi syntyi muutamaa päivää ennen nauhoitusta. Tästä biisistähän on olemassa kanssa kaksi eri versiota, englanninkielinen ja suomenkielinen, jotka ovatkin ihan eri biisejä. Mä olen tyytyväinen tähän levylle päätyneeseen versioon. Jätkät tykkäsivät siitä myös ja halusivat soittaa sitä. Se esitys on rento, jossa kukaan ei yritä päteä mihinkään suuntaan. Onneksi tuolla biisillä myös mun akustinen kitara on esillä. Se on mun mielestä monissa biiseissa hukassa. Mulla itsellä oli ajatuksena, että se olisi läpi levyn ollut yhtenä elementtinä mukana, mutta syystä tai toisesta se on aika monista biiseistä jäänyt sivuun. Guantanamo Tämä Arton tekemä biisi on hieno. Se on eräänlainen aikakoneella tuotettu laululiikkeen klassikko. Se on tyylipuhdas, uskottava, aito ja tärkeä. Klassikkoainesta. Pilli on koonnut levyn biisijärjestyksen. Levyn avaa Teksasin Puupää ja päättää Guantanamo. Pilli halusi tuoda esille sen, että tämä on teemallinen levy amerikkalaisuuteen ja amerikkalaiseen kulttuuriin liittyen. V. LEVYN NIMI JA KANNET Mä sanoin Freukkareille, että mun puolesta levyn nimeksi kelpaa mikä tahansa. Tuo nimi oli Pekan ja Pillin idea ja mä sanoin, että se sopii mulle. Nimen taustalla on varmaan toisalta USA:n voimapolitiikka, mutta myös amerikkalainen musiikki country ja rock, amerikkalaiset autot, amerikkalaiset moottoripyörät, elokuvat, kitarat, unelmat vallasta ja kuuluisuudesta. Nämä ovat kyllä niin isoja ja universaaleja asioita, että ne voi kytkeä muuhunkin kuin amerikkalaisuuteen. Toisaalta nimen taustalla on varmaan myös se, että Freukkareilla on tapana flirttailla levyjen nimissä muiden albumien nimien kanssa. Ja eikös Crosby, Stills & Nashilla ole albumi American Dream. Eli mä luulen, että tuollakin on ollut vaikutusta levyn nimeen. Pilli myös lupasi, että hän duunaa kannet levyyn. Vaan eipä vaan duunannut. Julkaisupäivän lähestyessä mä kysyin levy-yhtiön Samilta, että minkälaiset kannet levyyn on tulossa. Mä sain vastaukseksi, ettei siihen ole tulossa yhtään minkäänlaisia kansia ja että Pillin piti ne tehdä, mutta eipä se ole toimittanut yhtään minkäänlaista materiaalia. Sami sanoi, että kansien tekeminen jää levy-yhtiön kontolle, mutta ei heillä ole minkäänlaista materiaalia valmiina. Tämän vuoksi tuon levyn julkaisupäivämääräkin siirtyi alunperin ilmoitetusta. Mulla oli itsellä kaapissa Pecos Bill -pelikortit ja mä lähdin siitä paikasta ajelemaan Toijalaan Jarkko Heiniön luokse, joka noiden kansien toteutuksesta vastasi. VI. KAUPALLISUUS Jos levyn kaupallisuus olisi mulle hirveän vakava asia, niin silloin mä en nettisivuillani tohtisi agitoida ihmisiä ostamaan levyä, koska siinä olisi se vaara, että saattaisi itsensä naurunalaiseksi. Levyn myynti ei ole mulle elämän ja kuoleman kysymys. Mä olen aina ajatellut näin, että kyllä tarpeeksi hyvä levy varmasti löytää kuulijansa. Mua ei edes kiinnosta se, mitä kautta musiikki leviää. Että leviääkö se levyinä vai netin kautta. Tärkeintä on se, että musiikki tavoittaa kuulijansa. Ja sitäpaitsi, jos ne levyt on kyllin hyviä, niin kyllä kuulijat ne sitten ostaa. POP 59