INKUBIO RY RAPORTTI 1 (17) Toimintasuunnitelma 2011
INKUBIO RY RAPORTTI 2 (17) Aluksi, pitää vuonna 2011 toimintansa monipuolisena. Hyväksi havattuja toimintatapoa jatketaan, mutta niiden ei anneta rajoittaa uusien käytäntöjen kokeilemista. Kilta kehittyy edelleen, ja hyvä niin. Killan vuosijuhla Apoptoosi toteutetaan tänäkin vuonna hyvin omatoimisesti. Juhlan on tarkoitus olla edellisiä vuosia vauhdikkaampi. Viime vuonna aloitettua kunnianmerkkien jakamista jatketaan. Tulevana vuotena kotimaan pitkiä ekskursioita tehdään jopa kaksi: Keväällä pistämme kasaan biokeppanan ja syksyllä osallistumme tällä kertaa Turussa järjestettävään rekombionaatioon. Kaverikiltojen ja -ainejärjestöjen kanssa harjoitetaan toki yhteistyötä myös pienemmässä mittakaavassa. Muutoinkaan ei tekeminen lopu kesken, sillä sitsi- ja muu tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna runsasta. Fuksien hyvinvointiin kiinnitetään entistä suurempaa huomiota tiivistämällä yhteistyötä opiskelijapalveluiden kanssa ja parantamalla tiedotusta eri opinto-ohjauksen muodoista. Syksyllä fukseille järjestetään mahdollisuus kysyä askarruttavista asioista vanhemmilta opiskelijoilta ja professoreilta. Tutoreiden motivaatiota ja ymmärrystä parannetaan tutustuttamalla heidät kiltalaisiin. Varaslähdön nykyinen muotti saatta kokea tuntuvaakin venytystä. Opintokysely toteutetaan tänäkin vuonna, painotuksen ollessa opiskelijoiden hyvinvoinnissa. Lisäksi opiskelijat ovat tiiviisti mukana Aalto-yliopistossa tehtävän Teaching Evaluation Excercise -kyselyn työstämisessä. Kiltalaisia tullaan tiedottamaan perinteisin menetelmin. Lisäksi kommunikaatiota toiseen suuntaan lisätään, kun jokaiselle inkubiitille suodaan mahdollisuus avautumiseen uudella vituttaa-sähköpostilistalla. Killan internetsivut tullaan rakentamaan vuoden aikana kokonaan uudestaan, tällä kertaa toimivaksi ja järjestelmälliseksi kokonaisuudeksi. Opiskelijat saavat kevään aikana F-talolta käyttöönsä opiskeluhuoneen joka mahdollistaa kiltahuoneen järjestämisen nykyistä viihtyisämmäksi. Varsinainen kiltahuoneremontti saa kuitenkin odottaa myöhempiin vuosiin. Kilta suhtautuu yrityssuhteisiinsa tänä vuonna vakavasti. Julkikuva yrityksille uudistetaan selkeämmäksi ja yhteystyömalleja monipuolistataan ja tehdään kattavammiksi. Tavoitteena on omien ekskursioiden lisäksi yritysilta. Tänä vuonna saadaan toivottavasti viimeinkin myös valmistuneiden inkubiittien alumniyhdistys. ETA-tiedekunnan muuttuminen Sähkötekniikan korkeakouluksi antaa mahdollisuuden aloittaa monessa asiassa täysin uudelta pöydältä. Juuri nyt luodaan pohja korkeakoulumme hallinnon ja opiskelijoiden tulevalle yhteistyölle. Esimerkiksi korkeakoulun dekaanin tapaaminen jopa useamman kerran vuodessa on tarkoitus vakiinnuttaa pysyväksi tavaksi. Myös entiset killan ja ETA-tiedekunnan väliset sopimukset on solmittava korkeakoulun kanssa uudestaan. Kandiuudistus pitää edunvalvojat tänä vuonna varpaillaan.
INKUBIO RY RAPORTTI 3 (17) Sisällysluettelo: 1. Fuksitoimikunta 1.1 Yleistä 4 1.2 Kevät 4 1.3 Kevään ISOtoiminta 4 1.4 Syksy 5 1.5 Syksyn ISOtoiminta 5 2. Opintotoimikunta 2.1 Yleistä 7 2.2 Edunvalvonta 7 2.4 Opintojen ohjaus ja neuvonta 7 2.5 Laskupiirit ja kirjamarkkinat 8 2.6 Opintokysely 8 3. Sisä- ja ulkotoimikunta 3.1 Sisätoimikunta 9 3.2 Ulkotoimikunta 9 3.3 Biokeppana 10 3.4 KV-toiminta 10 3.5 Muut opiskelijatapahtumat 10 4. Tapahtumatoimikunta 4.1 Yleistä 11 4.2 R.A.T.T.Oseura 11 4.3 Kulttuuri 11 4.4 Urheilu 11 5. Tiedotustoimikunta 5.1 Yleistä 13 5.2 Sähköposti 13 5.3 Internetsivut 13 5.4 S napsi 13 6. Yrityssuhdetoimikunta 6.1 Yleistä 15 6.2 Tavoitteet 15 6.3 Tapahtumat 15 7. Muut toimijat 17
INKUBIO RY RAPORTTI 4 (17) 1. Fuksitoimikunta 1.1 Yleistä Fuksitoimikunta jatkaa vuonna 2011 edeltäjiensä luomia perinteitä ja tulee kehittämään niitä edelleen. Toimikunta pitää tärkeimpinä tehtävinään AYY:n ohjeistuksen mukaisesti uusien fuksien saattamista opiskelujen ja opiskelijaelämän alkuun sekä tutustuttamista koulun, ylioppilaskunnan ja killan toimintaan sekä tietenkin toisiinsa. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi fukseille tullaan järjestämään heidän fuksivuotensa aikana mielekästä toimintaa sekä muun muassa ISOhenkilötoiminnan kautta auttamaan heitä mahdollisesti vastaantulevissa ongelmissa. 1.2 Kevät Fuksitoimikunnan kevät vierähtänee istuvaa kapteenia autellessa, sekä valmistautuessa ensi syksyyn. Tavoitteena on, että jokainen fuksi, joka haluaa lakin Wappuna saada tulisi sen myös saamaan. Keväällä erityisesti fukseille suunnattuja tapahtumia ovat laikkuompelu, teekkarikulttuuri-ilta, fuksibileet ja mahdollisesti järjestettävään Wappuun liittyvät fukseja koskevat osa-alueet. Näissä kaikissa uusi toimikunta auttaa vanhaa ja on mukana järjestämässä, mikäli istuva kapteeni kokee apua tarvitsevansa. Ensi syksyn valmisteluissa fuksioppaan tekeminen on suurin ja tärkein osa-alue. Tekstien kirjoittaminen ja kerääminen aloitetaan ajoissa, jotta opas ehtii painoon ja postitettavaksi fukseille hyväksymiskirjeiden mukana. Oppaan pohjana käytetään edellisien vuosien oppaita, mutta niitä ei tulla orjallisesti seuraamaan. Keväällä suunnitellaan myös ensi syksyn tapahtumia, erityisesti pohditaan mikäli varaslähtö muutetaan iltapäivätapahtumasta leiriksi ja mikäli näin päätetään, aloitetaan sen järjestelyt jo aikaisin keväällä. Myös haalaritilausta tullaan valmisteleman siten, että se saataisiin vetämään jo aikaisin syksyllä. Keväällä tullaan myös keräämään nykyisiltä fukseilta palautetta killan fuksitoiminnasta. Palautteesta tullaan tekemän yhteenveto vielä kevään/alkukesän aikana ja käyttämään sitä hyödyksi ensi syksyä ja kevättä suunniteltaessa. Fuksikapteeni aikoo olla aktiivisesti mukana AYY:n fuksitoimikunnassa ja olla myös sitä kautta järjestämässä kevään tapahtumia. 1.3 Kevään ISOtoiminta Ensi vuoden ISOjen rekryäminen aloitetaan helmi-maaliskuussa, jolloin järjestetään infotilaisuus
INKUBIO RY RAPORTTI 5 (17) ISOna olemisesta. ISOryhmät tullaan muodostamaan mahdollisimman nopeasti, jotta fuksioppaaseen saataisiin jokaiselta ryhmältä pieni tervehdys. Keväällä tullaan järjestämään myös virallinen ISOkoulutus AYY:n toimesta, sekä ISOvastaava, että fuksikapteeni tulevat olemaan koulutuksessa mukana. ISOvastaava aikoo toimia aktiivisesti AYY:n ISOtoimikunnassa ja auttaa vanhaa toimikuntaa kevään tapahtumien esim. ISOsitsit vol.2 järjestelyissä. 1.4 Syksy Ennen fuksien tuloa, on takoitus pitää ISOjen kanssa joku pieni tapaaminen, jossa käydään läpi tulevaa syksyä fuksitoiminnan osalta. Varsinaisesti syksy polkaistaan fuksitoimikunnan osalta käyntiin varaslähdöllä, joka on joko perinteitä noudattaen yhden illan tapahtuma tai uudistusmielisesti kahden päivän leiri, joka järjestetään enintään kahta viikkoa ennen koulujen alkua. Leiri tulisi olemaan jossain suhteellisen lähellä pääkaupunki seutua, vetäjät leirille otettaisiin ISOista, sekä mukaan mahdollisesti halajavista hallituksen jäsenistä. Ensimmäisenä päivänä fukseille järjestetään vastaanottotilaisuus, sisällöltään tilaisuus tulee mitä todennäköisimmin noudattamaan edellisvuosien perinteitä. Sen päätteksi fuksit jaetaan fuksiryhmiin. Illalla järjestetään perinteeksi muodostunut Eka Ilta. Syksyllä tullaan järjestämän myös perinteiset fuksisitsit, sekä pienempiä fukseille suunnattuja tapahtumia, kuten laulusauna, peli-iltoja ja esimerkiksi kyykkäpeli. Tapahtumat tullaan järjestämään yhteistyössä tapahtumatoimikunnan kanssa, ja tapahtumat tulevat tietenkin olemaan avoimia myös muille kiltalaisille. Myös suuremmissa, kiltarajojen ylittävien tapahtumien järjestelyissä fuksitoimikunta tulee olemaan aktiivisesti mukana. Esimerkiksi Hölympialaisissa, fuksien juhlasitsitseissä, sekä Ota- ja stadisuunnistuksissa. Syksyllä tullaan valmistelemaan myös kevättä 2011, jolloin tavoitteena on edelleen, että kaikkille lakkinsa wappuna halajaville mahdollisuus sen saamiseksi annetaan. Fukseja tullaan myös tukemaan ja auttamaan heidän omien fuksibileidensä järjestämisessä, jos ja kun he sellaisen haluavat järjestää. 1.5 Syksyn ISOtoiminta Syksyllä ISOtoiminta on vilkkaimmillaan. ISOvastaava on aktiivisesti mukana ITMK:n toiminnassa ja on mukana järjetämässä ISOille mielekästä toimintaa, kuten saunailtoja ja ISObileitä.
INKUBIO RY RAPORTTI 6 (17) ISOvastaava ja ISOt auttavat myös kapteenia fuksitapahtumien järjestelyissä. Fuksitoimikunta: Fuksikapteeni (mahdollisesti järjestettävään wappuun asti) Fuksikapteeni ISOvastaava 2010 ISOvastaava 2011 Kati Penttinen Iina Yrjänä Kaisa Teperi Joonas Heikkilä
INKUBIO RY RAPORTTI 7 (17) 2. Opintotoimikunta 2.1 Yleistä Opintotoimikunta haluaa vuonna 2011 jatkaa edellisten vuosien ansiokasta työtä edunvalvonnan ja opintojen tukemisen saralla. Toinen vuoden päätavoitteista on BioIT-koulutusohjelman säilymisen varmistaminen tulevassa kandiuudistuksessa. Toinen päätavoite on opiskelijoiden tukeminen opintoja koskevissa päätöksissä sekä mainostamalla olemassa olevia palveluita että luomalla uusia toimintamalleja siten, että mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opiskelijailla olisi kattava kuva siitä, millaista alaa hän opiskelee sekä siitä, soveltuuko ala hänelle. 2.2 Edunvalvonta Yksi kuluvan vuoden suurista teemoista on tuleva kandiuudistus, jossa pyritään vähentämään teknillisten alojen kandidaatinohjelmien määrää Aalto-yliopistossa. Opintotoimikunta pyrkii osaltaan vaikuttamaan siihen, että kyseinen uudistus ei tuhoaisi BioIT-koulutusohjelman ominaislaatuisuutta: laajaa poikkititeellisyyttä perusopinnoissa sekä profiilia, joka houkuttelee korkealuokkaista opiskelija-ainesta. Vuonna 2010 koettiin hyväksi pitää opiskelijaedustaja Perustieteiden korkeakoulun opetuksen arviointiryhmässä (OAR), joten edustusta jatketaan. Vuonna 2011 edustaja on opintomestari Juulia Suvilehto. 2.3 Opintojen ohjaus ja neuvonta Opintotoimikunta on nostanut yhdeksi vuoden 2011 pääteemoista opiskelijoiden tukemisen opintoja koskevissa päätöksissä sekä riittävän neuvonnan saatavuuden varmistamisen. Jäsenistö on nostanut esiin sen, että opiskelijan on vaikea saada tarpeellista tietoa opintojen rakenteesta ja mahdollisista vaihtoehdoista, etenkin opintojen alkuvaiheessa. Tämä johtaa siihen, että vanhempienkaan vuosikurssien opiskelijat eivät välttämättä tiedä mitä BioIT-ala pitää sisällään. Vielä huolestuttavampaa on se, että osa BioIT:n opiskelijoista huomaa vasta monta vuotta opiskeltuaan, että he ovat väärällä alalla, tai keikkuu koko opiskelujensa ajan epävarmuudessa siitä, haluavatko he jatkaa opintojaan loppuun asti. Tämä ei ole kenenkään kannalta toivottavaa. Opintotoimikunta pyrkii vuonna 2011 tehostamaan yhteistyötä koulun ja yliopiston opiskelijapalveluiden kanssa siten, että opiskelijat saisivat jo varhaisessa vaiheessa opintoja kattavan kuvan omasta alastaan ja riittävästi ohjausta, jotta voisivat tehdä hyvin perusteltuja ja oikeita päätöksiä opintojensa suhteen. Konkreettisesti pyritään parantamaan tutoreiden ymmärrystä ja motivaatiota siten, että tutorit tietäisivät, millaista tietoa opiskelija kaipaa opintojen alkuvaiheessa, ja olisivat valmiita auttamaan uusia opiskelijoita opintojen alkuun muutenkin kuin puolipakolla. Syksyllä järjestetään uusille opiskelijoille mahdollisuus kysyä askarruttavia kysymyksiä vanhemmilta opiskelijoilta ja professoreilta sekä keskustella ryhmissä opinnoista yleensä. Lisäksi tarjolla olevista opiskelijapalveluista (esim. opintoneuvoja, opintopsykologi) tiedotetaan jäsenistölle selkeästi.
INKUBIO RY RAPORTTI 8 (17) 2.4 Laskupiirit ja kirjamarkkinat Opintotoimikunta jatkaa yhteistyötä Teknillisen Korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n opintotoimikunnan kanssa laskupiirien ja kirjamarkkinoiden merkeissä. Laskupiiri järjestetään joka viikko tenttiviikot poislukien. Laskupiirissä on paikalla mahdollisuuksien mukaan matematiikan ja fysiikan peruskurssien assistentteja ja osallistuvat killat järjestävät paikalle kahvitarjoilun. Kirjamarkkinoita järjestetään vuonna 2011 kaksi, toinen tammikuussa ja toinen syyskuussa. Näiden lisäksi selvitellään, onko killan uudistuville nettisivuille mahdollista saada palvelu, jonka kautta kiltalaiset voisivat halutessaan tarjota lainalle sekä lainata toistensa kurssikirjoja. 2.5 Opintokysely Jo perinteeksi muodostunutta opintokyselyä uudistetaan hieman vuonna 2011. Aiemmissa opintokyselyissä on pyritty hankkimaan tietoa yksittäisten kurssien sekä kurssikokonaisuuksien laadusta. Vuonna 2011 otetaan mukaan kysymyksiä myös opiskelijoiden hyvinvointiin sekä opintojen ohjaukseen liittyen. Opintokysely tullaan toteuttamaan helmi-maaliskuussa. Opintotoimikunta: Opintomestari Opintotoihenkilö Juulia Suvilehto Emilia Berg
INKUBIO RY RAPORTTI 9 (17) 3. Sisä- ja ulkotoimikunta 3.1 Sisätoimikunta Sisätoimikunnan päätavoite on pyrkiä uudistamaan kiltahuoneen kalusteita. Epäkäytännölliset ja huonokuntoiset kalusteet uusitaan saatujen mahdollisuuksien mukaan. Näistä eniten vaihtoa kaipaavat kiltahuoneen tietokoneet, jotka eivät kykene pyörittämään koulun virallista Aalto-mailin web-pohjaista käyttöjärjestelmää. Uusia tietokoneita kiltahuoneelle yritetään saada Aalto-yliopiston käytöstä poistuvista tietokoneista. Myös kiltahuoneen sohvien tilalle pyritään saamaan uudet sohvat, tässä hyödynnetään news.tky.fi -palvelua ja Otaniemen kierrätyskeskusta. Laboratoriotakkien vanha lainaussysteemi on toiminut kuluvan vuoden aikana hyvin, eikä sen toimintaa tulla muuttamaan. Kahvikassatoimintaa sen sijaan on jo viime vuonna muokattu siten, että toiminnan piiriin kuuluvien hyödykkeiden (kahvi, tee, maito) kulutusta alettiin seuraamaan säästämällä kuitit hankinnoista, ja tätä tapaa jatketaan tänäkin vuonna. Mahdollisia murtoja estämään kahvikassan tilalle yritetään saada murtovarmempi kassa. Myös uusia kaiuttimia musiikinkuunteluun on pohdittu, jotta kiltahuoneella olevien nykyisten kaiuttimien omistaja voi hakea omansa pois. Kiltahuoneella voi tosin nytkin kuunnella omaa musiikkia TV:n kotiteatterisarjan kautta, joten akuuttia hätää uusille kaiuttimille ei vielä ole. Tämä ei silti ole käytännöllisin ratkaisu, sillä laitteisto voi olla jo osittain käytössä, mikäli televisiolla pelataan kiltahuoneen konsoleita samanaikaisesti. Lisäksi kiltahuoneen pöytärykelmä poistetaan, kun killan käyttöön saadaan uusi opintohuone. 3.2 Ulkotoimikunta Edellisvuosien tapaan tänäkin vuonna järjesti ulkotoimikunta Helsingin yliopiston vaikutuspiirissä toimivien Helix ry:n ja BOA ry:n kanssa yhteisbileet yliopiston Pohjanhovi-tilassa, ja tällä kertaa bileiden nimeksi ja teemaksi oli valittu Meioosi. Tapahtumassa oli mukavasti ihmisiä, joskin :n jäsenten edustus oli hieman pieni, mutta samalla viikolla olikin runsaasti ohjelmaa muualla teekkarimaailmassa. Turun yliopiston kemian ja biokemian opiskelijat sekä Nucleus ry ovat Helsingissä ekskursiolla 23.-24.3. ja majoittaa heidät Ayy:n vierasmajoihin. Vierailijaryhmän kanssa pohdittiin ensin saunailtaa, mutta tämä peruuntui sillä killan vuosijuhlaa Apoptoosia järjestetään samoina päivinä. Nucleus ry:n kanssa ohjelmaa tulee olemaan ainakin seuraavassa RekomBIOnaatiossa. RekomBIOnaatio järjestettiin viime syksynä Otaniemessä, ja nyt vuonna 2011 järjestävässä roolissa on Turun Nucleus ry. Ulkotoimikunta tulee hoitamaan kyytien järjestelyn sekä majoituksen hankkimisen kyseiseen tapahtumaan, sekä yrittää myös saada sovittua ohjelmaa parhaansa mukaan.
INKUBIO RY RAPORTTI 10 (17) 3.3 Biokeppana Vuoden suurin tapahtuma ulkotoimikunnan osalta on viikolla 11 järjestettävä Biokeppana. Kyseessä on kolmen päivän mittainen bussilla tehtävä matka Ouluun ja Kuopioon, johon sisältyy neljä ekskursioita sekä tutustumista Oulun Olto ry:hyn ja Kuopion Kulti ry:hyn. Biokeppanaa ulkotoimikunta rakentaa yhteistyössä yrityssuhdetoimikunnan kanssa ja bussikuljetuksen tarjoaa näillä näkymin Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu (entinen ETA-tiedekunta). 3.4 Kv-toiminta :lle on syntynyt tänä vuonna uusi toimihenkilövirka, kv-vastaava. Hänen tehtäviinsä kuuluu vastata killan ulkomaalaisten opiskelijoiden ulkkareiden asioista parhaansa mukaan, sekä helpottaa heitä killan aktiviteetteihin osallistumista. Kv-vastaava toimii yhteistyössä Aallon uuden kv-yhteisön kanssa. 3.5 Muut opiskelijatapahtumat Toimikunta on jo hankkinut killalle 49 lippua Helsingin kadun appro-tapahtumaan, ja hoitaa jatkossa lippujen hankkimisen aina vastaavissa tilanteissa. Sisä- ja ulkotoimikunta: Sisä- ja ulkomestari KV-vastaava Tumatoimihenkilö Kahvikassa- ja labratakkivastaava Vili Auvinen Tommi Vatanen Kyösti Jylhä Ruut Kummala
INKUBIO RY RAPORTTI 11 (17) 4. Tapahtumatoimikunta 4.1 Yleistä Tulevana vuotena tapahtumatoimikunta pyrkii vakiinnuttamaan suosittuja tapahtumakonsepteja ja tuomaan killan tapahtumakulttuuriin lisää monipuolisia ja aktiivista tekemistä sisältäviä tapahtumia. 4.2 R.A.T.T.Oseura Keväällä järjestetään perinteen mukaisesti pilkkisauna, leffailta sekä lukuisia saunailtoja. Vanhoihin tapahtumiin lukeutuu myös mahdollisesti järjestettävät Wappu-sitsit. Tapahtumatoimikunta on myös tänä vuonna vastuussa Apoptoosin jatkoista. Uusina tapahtumina keväällä esitellään killan jäsenille suunnatut Siistimmät sitsit ja kahden muun killan kanssa organisoidut yhteiset sitsit. Lisäksi osallistutaan usean killan yhteisiin Smökissä järjestettäviin Lastenkutsut bileisiin. Syksyllä järjestetään vastaavasti saunailtoja sekä vanhoista tapahtumista perinteeksi muodostuneet pikkujoulusitsit sekä leffailta. Yhteistyössä fuksitoimikunnan kanssa järjestetään Varaslähtö ja Eka ilta. Mahdollisuutta järjestää myös hallitussitsit tutkitaan. Kuten aiemmin, tapahtumatoimikunta auttaa fuksitoimikuntaa toimikuvansa puitteissa. Tapahtumatoimikuntaan kuuluva lukkaristo tulee olemaan tärkeänä osana sitsejä järjestettäessä. 4.3 Kulttuuri Teekkareiden ja muiden opiskelijayhdistysten tarjoamat kulttuuripalveluita mainostetaan, ja jos kiinnostuneita on tarpeeksi voi kilta neuvotella lippujen yhteistilauksesta. Myös retkiä Otaniemen ulkopuolelle normaalien ihmisten kulttuurielämysten pariin yritetään järjestää. 4.4 Urheilu Tarkoituksena on tarjota kiltalaisille mahdollisuus päästä urheilemaan ja kokeilemaan erilaisia lajeja hyvässä seurassa. Tähän koitetaan päästä järjestämällä niin killan omiakin hauskoja yhteistapahtumia kuin myös hyödyntämällä AYY:n tuomia urheilumahdollisuuksia, joista pyritään tarpeen mukaan tiedottamaan urheilusta kiinnostuneille. Kilta osallistuu joukkueellaan Inkubiitit myöskin teekkarisarjoihin.
INKUBIO RY RAPORTTI 12 (17) Tapahtumatoimikunta: Isäntä Emäntä Liikuntavastaava Kulttuurivastaava Betti Valmari Sakari Cajanus Matleena Kukkonen Elina Mäkelä R.A.T.T.Oseura: Rattopoika Rattopoika Rattopoika Rattopoika Working girl Working girl Simo Tumelius Jukka Ranta Henri Vartiainen Ville Kinnula Karoliina Tapani Anni Oksanen Lukkaristo: Lukkari Lukkari Lukkari Lukkari Petteri Parkkila Antti Rautiainen Juulia Suvilehto Taneli Kari
INKUBIO RY RAPORTTI 13 (17) 5. Tiedotustoimikunta 5.1 Yleistä Vuonna 2011 killan pääasiallisena tiedotuskanavana pysyvät viikoittainen tiedotussähköposti sekä Internet-sivut. Tietoa välitetään myös kiltalehti S'napsin välityksellä sekä paperimainoksilla. 5.2 Sähköposti Lukukausien aikana killan jäsenille fukseja lukuun ottamatta lähetetään tiedotussähköposti viikoittain. Viikon alussa lähetettävässä sähköpostissa kerrotaan muun muassa killan tapahtumista, mielenkiintoisista kursseista, työpaikoista sekä muista bioinformaatioteknologian opiskelijoita kiinnostavista asioista. Kesäisin tiedotusmailia lähetetään harvemmin. Fuksikapteeni lähettää fukseille samantyyppisen viikkomailin. Lisäksi fuksien tiedotusta voidaan suorittaa luentotaukoinfojen avulla. Yleissähköpostilistan lisäksi ylläpidetään useita muita sähköpostilistoja, joiden tiedotus tapahtuu eri toimikuntien toimesta itsenäisesti, mutta joita tiedotustoimikunta kontrolloi. 5.3 Internet-sivut Nettisivut ovat tiedotuskanava sekä kiltalaisille että ulkopuolisille. Nettisivuilta löytyy muuan muassa tietoa killasta, uutisia sekä killan tapahtumat. Vuonna 2011 tavoitteena on luoda Inkubiolle uudet nettisivut, joiden rakenne on selkeämpi ja sisältö kattavampi niin kiltalaisille itselleen kuin yrityksillekin. Tapahtumakalenterina jatketaan Google Calendarin käyttöä. Vanhoilta sivuilta siirretään sisältöä mielekkäin osin. Pääasiallisena eri tilaisuuksien kuvakollaasien julkaisukanavana jatketaan kuvat.fi-palvelun käyttöä. Tietoisuutta kuvapankista tullaan parantamaan uusien verkkosivujen avulla. Inkubion logo- ja muu pressimateriaali pidetään omien sivujen puolella. Inkubion Internet-ilmoittautumiskone, ilmokone, tullaan vuonna 2011 uudistamaan. Tällöin se on ylläpitäjille helpompi käyttää ja soveltuu useampiin erityyppisiin tapahtumiin hyödynnettäväksi. 5.4 S'napsi S'napsin yleisilme ja laatu on saatu laadukkaaksi ja hyväksi lyhyen historiansa aikana. Lehdellä on vuonna 2011 ennätysmäärä toimittajia ja muita toimihenkilöitä, joten lehden sisältöä pyritään laajentamaan ja lisäämään. Myös vieraskynä-toimittajia pyritään rohkaisemaan lehden tekoon. Lehti painetaan Picasetpainotalossa ja painosmääränä on lehtikohtaisesti 300-400. Lehdestä painetaan vuoden aikana viisi numeroa, joista kesän numero lähetetään myös tuleville fukseille.
INKUBIO RY RAPORTTI 14 (17) Uudistuneiden Aalto-yliopiston korkeakoulujen kanssa käydään läpi jo olemassaolevat sopimukset. Kemian tekniikan korkeakoulun kanssa pyritään luomaan uusia sopimuksia S'napsin myymisestä henkilökunnan käyttöön. Tämänhetkisen sopimuksen mukaan S'napsi toimii myös Aalto ELECin tiedotuskanavana kiltalaisille, joten kirjoitamme korkeakoulun antamista aiheista pyydettäessä. Kevään aikana on tarkoitus kerätä palautetta S'napsista ja kehittää lehteä lukijoiden toivomaan suuntaan. Tavoitteena on kehittää S'napsista mielenkiintoinen kiltalehti, jolla on niin viihteellistä, journalistista kuin tiedotuksellistakin arvoa kiltalaisille. Yritykset voivat mainostaa lehdessä, minkä suhteen yhteistyötä tehdään yrityssuhdetoimikunnan kanssa. Tiedotustoimikunta: Tiedotusmestari Valokuvaaja Drupal-konsultti Mika Mäntykangas Salla Kalamies Tuukka Lahti S'napsin toimitus: Päätoimittaja Taittaja Hovirunoilija Ulkomaankirjeenvaihtaja Petteri Parkkila Kati Penttinen Aino Valli Marjo Liikanen Sini Rautio Arttu Modig Hanna Hulkkonen Hanna-Leena Halme Sirius Vuorikoski Sakari Cajanus Taneli Kari Kati Penttinen Mika Mäntykangas
INKUBIO RY RAPORTTI 15 (17) 6. Yrityssuhdetoimikunta 6.1 Yleistä: Yrityssuhdetoimikunnan tehtävänä on luoda ja ylläpitää suhteita alan yrityksiin ja yhdistyksiin. Toimikunta pyrkii tuomaan yhteen yrityksiä ja opiskelijoita välittämällä informaatiota molempiin suuntiin ja järjestämällä yhteistä toimintaa. Inkubiolle yhteistoiminnasta saataviin tärkeimpiin hyötyihin kuuluvat kontaktit opiskelijoiden ja yritysten välillä, killan ja tutkinto-ohjelman parempi tunnettavuus alan yrityksissä sekä taloudellinen tuki. 6.2 Tavoitteet Yrityssuhdetoimikunta pyrkii kehittämään uutta yhteistyötä Killan ja yritysten välillä kaikilla osa-alueilla vuonna 2011. Uusia yrityssuhteita pyritään luomaan laaja-alaisesti kaikille kiltalaisille, korostaen kiinnostusta yrityksiin yli pääainerajojen. Kevään päätavoitteena on luoda Inkubiolle yrityksiä kiinnostava julkikuva muun muassa uudistamalla Inkubion mediakortti sekä Inkubio.fi sivuston yrityssuhteet osio. Lisäksi markinnointistrategiaan kiinnitetään huomiota erityisesti vuoden alkupuoliskolla. Killan tarjoomaa yrityksille uudistetaan muodostamalla yhteistyöstä laajempia paketteja, joihin kuuluu yritysvierailut, yritysesittelyt, yhteistoimintaa ja näkyvyyttä. Toiminnan jatkuvuuden takamiseksi vuoden ainana saadut kontaktit kirjataan AaltoWikiin. Tavoitteena on myös julkaista jokaisessa vuoden S'napsissa yksi kirjoitus liittyen yritysmaailmaan. Tällä lisätään kiltalaisten tietoisuutta Suomen yrityskentästä ja pyritään lieventämään kiltalaisten keskuudessa vallitsevaa tappiomielialaa. 6.3 Tapahtumat Inkubion yrityssuhdetoimikunta järjestää viikolla 11 yhdessä ulkotoimikunnan kanssa jo perinteeksi muodostuneen kotimaan keskipitkän excursion eli Biokeppanan. Excursio tulee suuntautumaan tällä kertaa edellisvuosia pohjoisemmaksi. Tavoitteena on saada täysi lastillinen kiltalaisia mukaan reissuun tutustumaan alan yrityksiin. Muita excursioita pyritään järjestämään mahdollisimman monipuolisesti vähintään kaksi lukukautta kohti. Lisäksi järjestetään vuoden aikana useita excursioita mahdollisimman monipuolisesti. Excursio-yhteistyötä jatketaan Plätty:n kanssa, muttta tavoitteena on että myös Inkubio pystyisi tarjoamaan excursioita Plätty:n jäsenistölle. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään yrityssaunoja tai muita vastaavia tapahtumia, joihin kutsutaan ensisijaisesti bioit:ltä valmistuneita yritysedustajia. Muihin mahdollisiin järjestettäviin tapahtumiin kuuluu
INKUBIO RY RAPORTTI 16 (17) lisäksi esimerkiksi yritysten kanssa järjestettävä urheilutapahtuma. Yrityssuhdetoimikunta Yrityssuhdemestari Yrityssuhdetoimihenkilö Yrityssuhdetoimihenkilö Yrityssuhdetoimihenkilö Yrityssuhdetoimihenkilö Taneli Kari Betti Valmari Iina Yrjänä Sasu Mäkelä Riku Lehtomäki
INKUBIO RY RAPORTTI 17 (17) 7. Muut toimijat TEK-kiltayhdyshenkilö Apoptoositoimikunnan pj Apoptoositirehtööri Apoptoosivastaava Toosagrafi ISOvastaava Antti Rautiainen Juulia Suvilehto Sanja Asikainen Kati Penttinen Vili Auvinen Joonas Heikkinen Inkubion hallopedit: Bioinformaatioteknologian koulutusneuvosto Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Juulia Suvilehto Tuomas Haapala Emilia Berg Petteri Parkkila Kyösti Jylhä Janne Peltola Sähkötekniikan akateeminen komitea Varsinainen jäsen Varajäsen Tuomas Haapala Sofia Julin ETA-tiedekunnan opintuksen laatutoimikunta Varsinainen jäsen Varajäsen Emilia Berg Juulia Suvilehto