Aktivoiva luento-opetus & sillanrakennus kliiniseen opetukseen



Samankaltaiset tiedostot
Aineenvaihdunta II -kurssin uudistaminen oppimistavoitteet mielessä

Biokemian menetelmät I P (10 op / 8 op / 3,5 op) Juha Kerätär (F210, Kontinkangas,

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

Opiskelijatutkimus Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

1. Vuosikurssi 1. periodi maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai Yliopiston avajaiset, ei opetusta

Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla. Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015

Web 2.0 perinnöllisyyslääketieteen opetuksessa

Sulautuvalla opetuksella vuorovaikutteisuutta ja laatua farmakologian opiskeluun

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opintori Erilaisten oppijoiden oppimisen tukeminen

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Askelia itsetoimisempaan ja tutkivampaan oppimista. OpinTori 2010 Monimuotoinen linjakas ja tutkiva opetus

Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Lähipäivä

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum

Luonnontieteellinen tiedekunta Sivuaineinfo. Katri Suorsa

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos

Oppiaineessa sivuaineopinto-oikeuden saaneet opiskelijat voivat osallistua kansainvälisen biokuvantamisen maisteriohjelman opintoihin seuraavasti:

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?


KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

Hammaslääketieteen ja lääketieteen kandidaatin arvo

Menetelmiä jatkuvaan opiskeluun kannustamiseen ja oppimisen seurantaan

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Naistentautien perusopetus. Markku Ryynänen OYS

Taloudelliset termit tutuiksi (TTT) ja Taloustieteen sovellutuksia (TTS) Kurssin kotisivu: iset-termit-tutuiksi/

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelijapalautteen keruu ja käsittely kielikeskuksessa

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Ruotsinkielinen opetus Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa lukuvuonna muutokset mahdollisia

Ovatko tentit tarpeellisia? Tuomas Paloposki & Maria Clavert, Aalto-yliopisto Peda-Forum 2018

LUKUJÄRJESTYSPOHJA Tekniikan ja luonnontieteiden TkK-tutkinto-ohjelma, Teknis-luonnontieteellinen opintosuunta

Työelämän taitojen harjoittelu teknologian käytettävyyden arvioinnin opetuksessa

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

LUKUJÄRJESTYSPOHJA

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta

Alla olevissa asioissa voit ottaa yhteyttä seuraaviin erityisasiantuntijoihin. Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)nordlab.fi.

Harjoittelukurssi lukuvuonna Leena Mattila

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

P Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Bioprosessitekniikan laboratorio

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN?

Flippausta 3 korkeakoulun opiskelijoille

KOODI OPINTOJAKSO NIMI OPETTAJA OPETUSMUO- OPETUKSEN VIIKON- KELLON- SALI PÄIVÄMÄÄRÄT & HUOMAU- TO & KOKEET MÄÄRÄ (h) PÄIVÄ AIKA TUKSET

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Laatu linjakkuus ja osaamisperustaisuus koulutusohjelmassa case farmasia

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Psykonetin yhteinen perustutkinto-opetus


Flipped classroom (2op) Käänteinen opetus/luokkahuone Toinen lähipäivä,

Biotieteiden perusteet farmasiassa, syksy 2017

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi

ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät. Yleistä

Lisääntynyt sisäänotto Kuopion lääkärikoulutuksessa. Jukka Pelkonen Lääketieteen laitoksen johtaja

Opintojen mitoitus. Kehittämispäivän ohjelma

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Suoritus: Tentti (luennot + artikkelikansio) Tentaattori: Anni-Siiri Länsman

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE

Harjoittelun uudistaminen biologian tutkinto-ohjelmassa

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO

Vuoden 2008 Medisiinariliiton kannanotto ja nykytila

AIKUISKASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT SYKSYLLÄ 2017

Lapin sosiaalityön ja sosiaalialan opetus- ja tutkimuskeskus (ESR -hanke)

FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle)

Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Miten rakennetaan hyvä monitieteinen opintokokonaisuus?

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Kokemuksia ja havaintoja teekkareille suunnatusta matematiikan ja fysiikan preppauksesta

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset..

Erikoislääkäriennuste vuoteen Diagnostiset alat

OPETUKSEN PÄIVÄ. TUKE Biomedicum Helsinki Tuhoutukoon koulutus, tulkoon oppiminen (Jukka Yucca Korpela, Datatekniikka ja viestintä)

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

Tutkimus ja opetus sotessa

SUORITUKSET LÄÄKETIETEEN LISENSIAATIN TUTKINTOA VARTEN

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO BIOTALOUDEN KOULUTUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

Pentti Haddington Oulun yliopisto englantilainen filologia. Anna Marin OAMK, liiketalouden yksikkö; Oulun yliopisto, UniOGS

Verkkokeskustelulla tuettu massaluento

Valinnaisten syventävien opintojaksojen suunnittelu

Lääketieteellisen tiedekunnan uudistuneet biolääketieteen koulutusvaihtoehdot

Kolme pientä porrasta: kielellisten taitojen tuki esi- ja perusopetuksessa motivoivat oppimisympäristöt

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut keväällä 2013

NYT PUHUTTAA OMAT LAITTEET OPETUKSESSA. Juho Airola Kerttulin lukio, Turku

Transkriptio:

Aktivoiva luento-opetus & sillanrakennus kliiniseen opetukseen Opintori 10.5.2012 Minna Männikkö Biolääketieteen laitos

Lääketieteellisen biokemian ja molekyylibiologian kurssi 15 op, 170 opiskelijaa Kemia: luentoja ja laskuharjoituksia 32 h tentti Biokemia ja molekyylibiologia: Luentoja 89 h Laboratoriokurssi 1 vko Paneelikeskustelut Potilastehtävät optimassa 3 välitenttiä, lopputentti Oma opetus 16 h luentoja Opetusta 3 op lukuvuosina 3, 5 ja 6 Opetuksen intergrointi, TET

Mikä on luennoinnin anti? Opetettava aihe sisältää paljon määritelmiä, käsitteitä, menetelmiä, mekanismeja, synteesireittejä

Mikä on luennoinnin anti? Voisiko lukea ja opetella vain kirjasta? Luennolla jäsennetään, tuodaan esille keskeinen asia, selvennetään esimerkein, keskustellaan, annetaan mahdollisuus kysyä

Kehittämishankkeen tavoitteet Opittavan asian ydinaineksen selkeämpi esittäminen. Oman luennoinnin kehittäminen opiskelijoita aktivoivammaksi. Opetuksen kytkeytyminen myöhempiin opintoihin ja työelämän sovellutuksiin (TET).

Kehittämishankkeen toteutus Luentomateriaalin selkeyttäminen: Osaamistavoitteet, ydinaines vs. hyvä tietää asia, yhteenveto/kertaus Luennon kulun suunnittelu: Ajan käyttö, motivointi/aktivointi 15 20 min puhejaksojen välein, opittavan asian syventäminen/kertaaminen tehtävien avulla. TET - harjoittelu

Sidekudos luento: Millaisen sairauden yhden rakenneosan virhe voi aiheuttaa.

Geenitekniikan sovellutukset luento: Uusien DNA:n sekvensointimenetelmien käyttö lääkärin työssä.

Miten onnistui?

OPISKELIJAPALAUTE I 3.2.2012 luennoista Aminohapot ja proteiinit (6 h) sekä Geenitekniikan sovellutukset (3 h) Palautteita 70 kpl: Edisti oppimista 50 mainintaa Ei edistänyt 29 mainintaa Selkeä ja rauhallinen asioiden läpikäynti Havainnollistavat esimerkit Selkeä luentomateriaali Kertaavat kysymykset, loppukertaus Herättelevät kysymykset, vuorovaikutteisuus Parikeskustelut Osaamistavoitteet Olennaiseen keskittyminen OPISKELIJAPALAUTE II 13.4.2012 luennoista Eikosanoidit (2 h) sekä Sidekudos (5 h) Palautteita 64 kpl Edisti oppimista 122 mainintaa Ei edistänyt 30 mainintaa Välillä nopea tahti Monisteen kuvat liian pienet Hälinä/supina luentosalissa Paljon uutta asiaa, ei ehdi ymmärtää heti Tehtävät, kun ei ollut materiaalia mukana Aineistotehtävään voisi käyttää enemmän aikaa Vaikeat termit ja lyhenteet

Sillan rakennus kliiniseen opetukseen Työelämään tutustuminen (TET) Tavoitteet: Mitä perusopetuksessa saatuja tietoja lääkäri työssään hyödyntää? Miten myöhempien vuosien opinnot rakentuvat perusopintojen päälle? Opetuksen integrointi myöhemmille vuosikursseille? Toteutus haastattelujen kautta: Juha Risteli, kliininen kemia Olavi Ukkola, sisätaudit Jukka Moilanen, perinnöllisyysklinikka Kaisa Tasanen, ihotaudit

Työelämään tutustuminen (TET) - satoa Työelämäyhteyden tuominen perusopetukseen on tärkeä opiskelijoita motivoiva tekijä oppimista edistävä asia havainnollistaa ja auttaa ymmärtämään vaikeita asioita.

Työelämään tutustuminen (TET) - satoa Molekyylilääketieteen menetelmät kehittyvät nopeassa tahdissa. Lääkäreillä pitää olla viimeisin tieto käytössä ja kehitteillä olevista sovellutuksista. Esimerkiksi: Geeni- ja syöpädiagnostiikan menetelmät kehittyvät nopeassa tahdissa Aineenvaihdunnan opetus on keskeistä tietoa, jota tarvitaan ymmärtämään mitä lihavuuden oireiden ja hoidon tehoamisen taustalla elimistössä ja soluissa tapahtuu. Metaboliatuntemus tärkeää esim. keliakian hoidossa. Uusia vasta-aine hoitoja mm. psoriasiksen ja reuman hoitoon.

Sillan rakennus kliiniseen opetukseen Tulevaa: Opetuksen integroinnin suunnittelu yhdessä kliinisten oppiaineiden kanssa Hematologian kurssi - hypoksia Perinnöllisyyslääketiede kertausta ja sovellutuksia Sisätaudit - Syklit käytäntöön