Toimintakertomus 2005 Fyysikkokilta ry



Samankaltaiset tiedostot
ajalle la VANHEMPAINSITSIT Fyssan lafka + Polyteekkarimuseo + Smökki, klo 16.00

Toimintakertomus 2006 Fyysikkokilta ry

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2008 Fyysikkokilta ry

Toimintakertomus Fyysikkokilta ry

TOIMINTAKERTOMUS 2006

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

TOIMINTAKERTOMUS 2009 FYYSIKKOKILTA RY

Keskiviikko

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Ynnä ry, hallituksen kokous 32/2015 1/5. x, saapui paikalle 8b. x x

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15

1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Kuulumiskierros. 5. Järjestäytyminen

KOKOUS 5/2004. TEKNILLISEN KORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA KONEINSINÖÖRIKILTA ry. HALLITUKSEN KOKOUS Otaniemessä klo

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

Hallituksen järjestäytymiskokous , esityslista

17.42 Miikka Laitila poistui Miikka Laitila palasi.

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 10 ARMATUURI RY 1/

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli riittävästi ihmisiä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Paikalla oli tarpeeksi väkeä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin.

ajalle KE MALTRK:N BAKKANAALIT Gorsu klo 19 to 1.4. TE TA SERENASSA ti 6.4. LIIKUNTAA (FK+PJK+PRODEKO)

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 5/

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Puheenjohtajan katsaus

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

1. Hyvinvointiselvitys Selvityksen tulokset on julkistettu. Parin viikon päästä pidetään ensimmäinen kokous, jossa mietitään miten tulokset otetaan

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 6/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

Toimintakertomus 2012 Fyysikkokilta ry

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 2/

SYYSKOKOUS Pöytäkirja

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 7 ARMATUURI RY 4/

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Pykälä ry:n Yleisvaliokunnan kokous 5/08

Puheenjohtaja Petri Maaninen avasi kokouksen ajassa klo Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi sellaisenaan.

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: klo Paikka:Kauppakatu 23, Joensuu. Paikalla:

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Aalto yliopiston Arkkitehtikilta ry Hallituksen kokous 15/2016, , klo Metallimiehenkuja 4, Espoo

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

1. Kokouksen avaus Avattiin kokous ajassa 13:16.

Paikalla oli tarpeeksi porukkaa ja koollekutsuminen oli hoidettu ajoissa, joten todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä

KSK2/ Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

SIKH12/2016 Pöytäkirja Sivu 1/5. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH12/2016

PÖYTÄKIRJA /2014

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

PUUNJALOSTAJAKILTA RY:N KUUKAUSIKOKOUS KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikko Paikka: Puunjalostustekniikan osaston Puu2:n auditorio.

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin Päivät onnistuivat hyvin.

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/

Ynnä ry, hallituksen kokous 11/2015 1/5. x x x x x x x x, poistui kohdassa 12. x x

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Niklas Hellström ja Johanna Rantanen.

Transkriptio:

Toimintakertomus 2005 Fyysikkokilta ry Yleistä Kevään aikana muutettiin kiltajärjestystä, jotta edustajistokin hyväksyisi killan säännöt. Esitettiin edustajistolle että kiltajärjestystä voitaisiin käsitellä kuten muiden kiltojen sääntöjä. Pitkä keskustelun päätteeksi edustajisto kuitenkin päätti ettei näin voida menetellä vaan sääntöjä käsiteltäessä käsitellään pelkkiä sääntöjä. Killan onneksi edustajisto päätyi eri lopputulokseen kuin kaksi vuotta aiemmin ja hyväksyi killan säännöt. Toinenkin pitempiaikainen projekti saatiin päätökseen kun kevään aikana kopiokonesopimus Ricohin kanssa päättyi. Tämän vuoksi esitettiin tarjouspyynnöt muutamalle kopiokonefirmalle. Killan kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi koettiin Suomen tietokehitys jolta keväällä vuokrattiinkin yksi kopiokone. Nykyinen sopimus on taas solmittu viideksi vuodeksi mutta sen ei pitäisi olla killan kannalta ainakaan tappiollinen. Kesällä järjestettiin kautta aikain toiset raatisitsit, jonne kutsuttiin kaikki entiset raatilaiset joiden yhteystiedot saatiin. Huonosta päivästä ja myöhäisheränneestä tiedotuksesta johtuen paikalla oli vain n. 30 henkeä. Pienestä osallistujamäärästä huolimatta läsnäolleilla oli hauskaa ja voidaan sanoa tapahtuman onnistuneen. Otaniemi pääsi lehtien otsikoihin kun se kesällä järjestettyjen mm kisojen kisakylänä. Tämä näkyi jossain määrin myös killan arjessa kun heinä ja elokuun kaikki paikat olivat kiinni Otaniemessä. Ylimääräistä työtä kisat eivät killalle juuri aiheuttaneet. Fuksien tulopäivä pidettiin perinteisesti Kiljavalla vaikka konseptia olikin muutettu. Kiljavalle mentiin huomattavasti aiempaa aikaisemmin ja sieltä myös pääsi halutessaan ajoissa pois. Tapahtumasta saatiin kiitosta. Muutamia parannusideoita vielä on mutta pääosin konsepti on nyt hyvä. Tutkinnon uudistus konkretisoitui kun syksyn fuksit olivat ensimmäiset uuden tutkintosäännön mukaan lukevat. Tämä otettiin huomioon muun muassa isohenkilöiden koulutuksessa jotta uudet opiskelijat saisivat tarvitsemaansa tietoa opintojensa suunnittelua varten. Ongelmaksi havaittiin yleinen tiedon puute kun kaikkia asioita ei oltu päätetty syksyyn mennessä. Syksyn aikana keskusteltiin myös kiltahuoneen muutosta konetaloon, joka kuitenkin jäi toteutumatta. Asiassa oltiin aktiivisia osaston suuntaan, erityisesti yritettiin lobata konetalolle kiltahuoneen viereen opiskelijoille opiskelutiloja. Muuton peruuntumisen vuoksi kaikki jäi kuitenkin pelkäksi keskusteluksi. Syksyn päätteeksi kilta oli yliopiston fyysikoiden ainejärjestön Resonanssin kanssa järjestävänä osapuolena mukana FysikerFestissä 17. 20.11. Tällä kertaa vieraita oli Otaniemessä ja Helsingissä noin 100. Lisäksi tapahtumaan osallistui Resonanssin ja Fyysikkokillan jäseniä. Ihmiset majoittuivat Otaniemessä jossa vietettiin torstai ja lauantai. Tällä kertaa tapahtumaan oli kutsuttu ja osallistui opiskelijoita myös baltian maista ja muista pohjoismaista. Yleisesti tapahtumia järjestettiin luentokausien aikana keskimäärin kerran viikossa. Kuten vuoden alussa oli suunniteltu oli jokaisella tapahtumalla jokin idea eikä niitä pidetty vain sen takia että oli varattu jokin tila. Menojen karsiutumisesta huolimatta rahankeräystä jatkettiin, jotta edellisten vuosien tappioita saataisiin kuitattua. Kilta muun muassa järjesti Tupsahduksen karonkan sekä osallistui TKK:n pääsykokeiden valvontaan.

Alumnin kanssa tehtiin jonkin verran yhteistyötä, mutta sitä olisi voitu tehdä paljon enemmänkin. Tavoitteena kuitenkin oli että alumni on selkeästi oma yhdistyksensä, jonka kanssa vain tehdään yhteistyötä. Alumnin toiminnassa olivat erityisesti mukana Klausveikko Oinonen hallituksen jäsenenä sekä Jaakko Virtanen rahastonhoitajana. Vuoden aikana piti saada uusi painos Fiisuista mutta kaiken muun kiireen seassa projektia ei koskaan oikeastaan saatu edes aloitettua. Tiedotus Vuonna 2005 TKY päivitti otax palvelimensa. Seurauksena quota ei ole enää ongelma, mutta killan webbisivuilta hajosi yhtä sun toista. Myöskin kaikki maililistat siirtyivät mailmanin alle, joka on aiheuttanut pieniä häiriöitä vakaudessa. Samassa yhteydessä päivitettiin kulissien takainen kalenteri ja tiedote härpäke, jolla tapahtumia syötetään sivuille. Myöskin sivujen dynaaminen generointi sai jälleen uuden tavan, joka toivottavasti pysyy käytössä. Kilta sai myös lahjoituksena alumnilta oman domainin, josta oli jo ollut pitemmän aikaa puhetta killan parissa. www.fyysikkokilta.fi ohjaa nykyisin otaxin alla pyöriviin killan sivuihin, ja kaikkille mailiosoitteille löytyy @fyysikkokilta.fi muotonsa. Vuoden aikana nyyssien tavoite kaiken kattavana tiedotuskanavana heikkeni entisestään fyysikkokansan nuortuessa. Killan nettisivut pyrittiin tekemään ensisijaiseksi tiedonlähteeksi, josta löytyisi kaikki. Kiltahuonekin sai omat sivunsa kotitonttujen toimesta. Ratkaisu ei kuitenkaan vaikuttanut selkeästi toimivalta, nyysseille on vain paha löytää korvaavaa vaihtoehtoa. Kaiken tämän metatoiminnan ohella kiltalaisia pyrittiin pitämään parhaan taidon mukaan (jotenkuten) perillä killassa tapahtuvasta toiminnasta. Vuoden aikana tuli kuitenkin monia kysymyksiä, joihin ei saatu täydellisiä vastauksia. Esimerkkinä: Mitä vuosikurssilistoilla oikeastaan tehdään fuksivuoden jälkeen (nämä listat ovat melkein täysin liikennettömiä)? Pitäisikö killan alkaa tiedottaa myös killan ulkopuolisista tapahtumista ja asioista, koska tälle tiedolle ei ole enää selkeää kanavaa (nyyssien merkityksen melkein kadottua)?

Fuksijaos Vuosi lähti fuksijaoksessa käyntiin vauhdikkaissa merkeissä. Helmikuussa järjestettyä lumisotaa voidaan pitää kaikkiaan hyvin onnistuneena ja suosittuna tapahtumana. Paikalle saapui valtaosa fukseista ja lisäksi paljon isohenkilöitä. Lumipallokauhan katoaminen ei vaikuttanut voitonriemukkaaseen mielialaamme eikä pilannut muuten hyvin alkanutta vuotta. Kevään tärkein tapahtuma Fuusio työllisti fuksijaosta melko kiitettävästi. Suunnittelua ja käytännönjärjestelyjä oli paljon hoidettavana aina fuusioreaktorin käynnistyksestä lähtien. Fuksijaoksella oli juhlan onnistumisessa merkittävä rooli. Itse juhlapäivänä kymmenkunta fuksia osallistui järjestelyihin aina kokkareilta jatkoille ja sillikselle asti. Fuksien osallistumista vuosijuhlaan, joko juhlimalla tai järjestämällä, voidaankin pitää erittäin merkittävänä juhlan onnistumisen kannalta. Kevään suuren juhlan koitettua huhtikuussa fuksijaos oli saanut hyvän aikaa levätä laakereillaan. Tämän vuoksi suunnittelu saatiinkin alkuunsa hyvissä ajoin. Isoilla oli tietenkin erittäin tärkeä osa näissä järjestelyissä. Isojen hyväksi käyttö ja informointi onkin erittäin tärkeää tätä tapahtumaa ajatellen. Kaikkiaan kevään päätöstapahtumia voidaan pitää erinomaisesti onnistuneena ja noin viitisenkymmentä fuksia sai lakkinsa. Fuksiaapisen tekeminen oli fuksijaoksessa loppukevään ehkäpä suurimpia ja pitkäaikaisimpia projekteja. Materiaalia koostettiin yhdessä Isohenkilövastaavan kanssa koko toukokuu. Materiaali vaati jonkin verran päivitystä mm. uuden tutkintosäännön takia. Kesäkuun alussa tuli Fuksin alfabeta gamma 2005 valmiina painosta. Kesäkuukaudet menikin fuksijaoksessa pääasiassa syksyn koitoksiin valmistautuessa. Raadin kanssa pidettiin muutamia suunnittelukokouksia ja mökkiviikonloppuakin vietettiin. Tältä pohjalta saatiin syksyn tapahtumatarjonta suurilta osin hyvin samannäköiseksi kuin edellisinäkin vuosina. Isoneuvosto jatkoi voitokasta kulkuaan fuksiajaoksessa myös syksyllä 2005. Toimintaperiaatteet olivat pääosin samat kuin aikaisemminkin ja toimintaa yrittettiin kehittää antamalla enemmän vastuuta vastuuisoille. Kesäkaudella suunniteltiin isoneuvoston voimin mm. Kiljavan tapahtumia ja tässä suunnitteluprojektissa voimme katsoa onnistuneemme hyvin. Fuksien tulosta ja ensimmäisistä päivistä selvittiin jälleen kunnialla vaikka kovaa työtä ja vähiä yöunia se toisinaan vaatikin. Kiljavan perinteikästä ohjelmaa hiottiin hieman uuteen kuosiin ja lopputuloksena oli erittäin onnistunut ja fukseihin vaikutuksen tehnyt aloitustapahtuma. Syyskuussa järjestettiin jälleen teekkarikultturi ilta. Tapahtuman oli tarkoitus tarjota läpileikkaus koko teekkarikulttuuriin ja teekkarina olemiseen. Etiketti ja tapakoulutus sekä opetusmuotoiset sitsit saivat paljon positiivista palautetta jälkikäteen. Niiden voidaan katsoa ehkä toimineen erittäin tärkeänä suunnannäyttäjänä koko fuksitoiminnan onnistumiselle syyslukukaudella. Toinen keskeinen fuksijaoksen perinnetapahtuma vanhempainsitsit järjestettiin lokakuussa. Kilta hoiti tapahtuman rutaisella rutiinilla ja eripuolilta sadelleita kiitoksia voidaankin pitää osoituksena koko killan erittäin näyttävästä ja tehokkaasta toiminnasta. Sitseille osallistui pitkälti yli kaksisataa ihmistä ja järjestelyihin varmasti yhteensä ainakin nelisenkymmentä kiltalaista. Vanhempainsitsit osoittivat jälleen kerran killan voimat ja kyvyn järjestää todella ainutlaatuisia tapahtumia. Syksyn mittaan fuksijaoksen tavoitteena oli tarjota fukseille mahdollisimman monipuolisia mahdollisuuksia rentoutua ja viettää yhteistä aikaa vastapainona kovalle opiskelulle. Fuksiexcursio järjestettiin tänä vuonna Loviisan ydinvoimalaan, josta paluumatkalla tehtiin vierailu Siemensille Espooseen. Fuksiexcu oli jälleen kevään suosituimpia tapahtumia. Muita erittäin suosittuja tapahtumia oli pääosin Isoneuwoston voimin järjestetty fuksiryhmienilta joka sai paikalle kuutisenkymmentä fuksia. Myös jäsenanomuskokous sai liikkeelle ainakin viisikymmentä jäsenanomuksentekijää. Liikuntatapahtumia ja alkoholittomia tapahtumia oli kalenterissa vähemmän kuin mitä niille olisi ollut kysyntää. Kuitenkin järjestettyjä Nelikiltaliikuntaa ja Lastenkutuja voidaan pitää erittäin hyvinä konsepteina. Näissä kuitenkin tehokas ja kaikkialle ulottunut mainostus ja tiedotus olivat suosion takeena enemmän kuin ehkä mikään muu.

Uuden leimansa fuksijaoksen syksyyn antoi fuksien toimikunnat, joita perustettiin syksyn aikana yhteensä kolme kappaletta. Haalaritoimikunta onnistui näistä ehkä parhaiten ja yli kaikkien odotusten. Fuksit onnistuivatkin saamaan ennätysmäärän haalarimainoksia ja haalarit kerkesivät tällä kertaa jo fuksiexcursiolle. Pikkujoulutoimikunta onnistui myöskin erittäin hyvin ja killan pikkujoulut järjestettiinkin suuremmassa mittakaavassa kuin miesmuistiin. Kolmas toimikunnista eli matrikkelitoimikunta jatkaa työtänsä vielä kevätlukukaudella. Tähänastisen perusteella se on osoittautunut erittäinkin toimivaksi porukaksi. Kaikkiaan toimikunnat yhdistivät fuksejaja edistivät killan fuksitoimintaa ennennäkemättömällä tavalla. Fuksit saattin lähemmäs kiltaa ja he tunsivat ehkä henkilökohtaisemmin olevansa osa killan fuksitoimintaa. Onkin erittäin suositeltavaa, että näitä nyt ensikertaa kokeilussa olleita toimintamalleja käytettäisiin myös tulevina vuosina killan fuksitoiminnassa. Fuksijaoksen toiminnan onnistumisesta erittäin suuri ansio kuuluu killan isohenkilöille sekä näistä tärkeimpänä vastuuisoille ja isovastaavalle. Ilman näitä vasta äsketäin oman fuksivuotensa kuopat ja kiemurat kokeneita vastuuntuntoisia ihmisiä ei fuksijaoksen toiminta varmastikaan olisi yltänyt vastaavaan laajuuteen ja monipuolisuuteen. Sihteeri Sihteerin päätehtävät vuonna 2005 olivat hyvin rutiininomaisia. Pöytäkirjojen ja referaattien kirjoittamista raadin ja killan kokouksista, sekä lisäksi satunnaista pikku askartelua kuten erilaisten kutsujen tai joulukorttien postitusta. Vuoden alussa asetin jälkikäteen ajateltuna turhankin kovan tavoitteen: Pöytäkirjat viikon sisällä kokouksesta kirjoitetuksi ja killan www sivulle. Lisäksi tavoitteena oli kirjoittaa referaatti mahdollisimman pian kokouksesta, eli mielellään samana iltana tai viimeistään seuraavana päivänä. Pöytäkirjojen kanssa kävi ohraisesti jo keväällä. Kun parin kokouksen pöytäkirjat jäivät roikkumaan, oli kierre valmis ja kevään ja kesän aikana hoidin sihteerin päätehtävää varsin ala arvoisesti. Toisaalta referaatit sain koko vuoden ajan kirjoitettua varsin hyvin ajallaan ja niistä tuli muutenkin kiitosta kiltalaisilta. Mielestäni suurin syy suureen kontrastiin pöytäkirjojen ja referaattien välillä oli se, että koen ajoissa kirjoitetun ja kattavan referaatin hyödyttävän keskivertokiltalaista huomattavasti enemmän kuin sen, että pöytäkirja on www sivulla viikon sisällä. Jälkikäteen ajateltuna suurin moka oli tavoitteiden asettaminen liian korkealle, jolloin syntyi tilanne: "Ei kannata enää puristaa kun on jo housuissa". Lisäksi toisena infojaoksen vetäjänä olisin voinut olla jaoksen kanssa paljon aktiivisemmin tekemisissä. Kaiken kaikkiaan infojaoksen keskinäinen toiminta oli vuoden aikana varsin vähäistä jonka voisi osin laittaa myös sen piikkiin että molemmat infojaoksen vetäjät olivat varsin kokemattomia. Hyvää toiminnassani vuoden aikana oli mielestäni jo aiemmin mainitsemani referaatit. Lisäksi osallistuin mielestäni melko aktiivisesti erilaisiin "ei kenenkään tehtäviin" yhtenä raatilaisena.

Sisäjaos Toimintasuunnitelmassa tavoitteeksi asetettu killan tapahtumien ruoka ja virvoketarjoilun monipuolistaminen onnistui, ja ruoasta saatiin positiivista palautetta. Sen sijaan jaoksen yhteishengen luominen ja vastuun jakaminen myös toimareille ontui varsinkin keväällä pahasti, syksyllä tässä onnistuttiin jo hiukan paremmin. Yhteistyö muiden kiltojen ja yhdistysten välillä toimi kohtalaisesti, isompia yhteistapahtumia järjestettiin muiden kiltojen, Kopedan ja Resonanssin kanssa keväällä 4 5 kappaletta ja syksylläkin muutama. Lisäksi varsinkin keväällä harrastettiin säännöllistä liikuntaa Kopedan ja Resonanssin kanssa. Useampia tapahtumia (esim. maisteluilta) olisi kuitenkin voinut järjestää yhdessä muiden kiltojen kanssa osallistujamäärän kasvattamiseksi. Yhteistyö Maltain Ritarikunnan kanssa jatkui totuttuun hedelmälliseen tapaan. Kiltahuoneen ilmettä muutettiin kotitonttujen organisoimana pariinkin otteeseen, ja muutokset vaikuttavat varsin onnistuneilta. Vuoden aikana sattui myös muutamia ikäviä asioita kuten murtautumisyritys killan varastoon ja yhden lukkarin eroaminen tehtävästään. Itse tapahtumien järjestäminen sujui kuitenkin ilman katastrofeja, ja vuoden suurimmista tapahtumista (Fuusio, Wappu, fuksien tulopäivä, vanhempainsitsit, Fysikerfest) selvittiin kunnialla. Opintojaos Opintojaos kokoontui ennen osastoneuvoston kokouksia lukuun ottamatta touko elokuun kokouksia. Yleinen osallistuminen näihin kokouksiin oli heikkoa. Osasta osastoneuvon kokouksista on kirjoitettu raportti nyysseihin ja opintojaoksen sähköpostilistalle. Tammikuussa opintojaos järjesti lähinnä toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoille erikoistyöinfon, missä vanhemmat opiskelijat kertoivat kokemuksiaan erikoistyön tekemisetä tietyssä laboratoriossa. Edustusta oli lähestulkoon kaikista osaston laboratorioista. Syyskussa opintojaosta esiteltiin fukseille opintoinfossa. Sekä keväällä, että syksyllä tutkinto ohjelmaa esiteltiin abeille abi infoissa. Loppusyksystä osasto järjesti viimeisen vanhan tutkintorakenteen mukaisen pääaineinfon. Vuoden aikana tenttikokoelmaa parannettiin ja sinne saatiin skannattua uudempia tenttejä. Varjoopinto opastakin yritettiin uudistaa, mutta ajanpuutteen ja otaxin vuoksi uudistus jäi puolitiehen. Näiden lisäksi opintojaos on ollut mukana muokkaamassa opintoja nyt syksyllä voimaan tulleen uuden tutkintosäännön mukaiseksi.

Ulkojaos Ulkojaoksen toimintaa vuonna 2005 vaivasi pahasti osallistujien puute. Ulkojaos järjesti kuluneen vuoden aikana excursioita, piti yllä suhteita sekä opiskelijajärjestöihin että firmoihin. Vuoden ensimmäisenä excuja järjestettiin talvixq Himokselle 29.1. Valitettavasti tämä excu peruuntui, sillä mukaan ei edes olisi lähtenyt kourallista ihmisiä. Tämän jälkeen jaos suuntasi voimavaransa puolipitkän järjestämiseen päiville 22. 25.2. Excu oli tarkoitus vetää vähän pidempänä kuin normaalisti ja linjalla Otaniemi Oulu Kuopio Tampere Otaniemi. Tämäkin excursio peruuntui osanottajapulan takia. Päätettiin, että hyvää ja jo tehtyä työtä ei kannata heittää hukkaan, joten yrittäisimme järjestää saman excun uudelleen seuraavana syksynä. Koska useamman päivän exculle ei löytynyt riittävästi kiinnostuneita siirrettiin voimavarat lyhyiden vierailuiden järjestämiseen. 6.4 tehtiin xq Accenturelle Ruoholahteen. Exculle eivät valitettavasti mahtuneet mukaan edes kaikki halukkaat, mutta kaikista vuosikursseista oli mukana osallistujia kolmenkymmenhengen delegaatiossa. Syksyllä opiskelijoitamme kävi tutustumassa 26.9 Innofactor OY:n toimintaan. Exculla oli mukana reilut parikymmentä henkeä lähinnä nuoremmista vuosikursseista. 4. 7.9 ajalle suunniteltiin toinen yritys puolipitkästä samalla matkareitillä. Vaikka kunnollinen mainostus aloitettiin paljon ennen excua ja excun kaikki kohteetkin olivat jos selvillä, niin silti riittävää väkimäärää ei saatu innostumaan excusta ja se jouduttiin jo toistamiseen peruuttamaan. FuksiXQ Loviisan ydinvoimalaan järjestettiin 3.11. Excubussi lähti perinteiseen tapaan täytenä aikaisin aamulla kohti voimalaa ja kuljetti uniset excuilija pienten kiertoteiden kautta kohteeseen. Ydinvoimalan jälkeen paluumatkalla excuilijat kävivät vielä tutustumassa Perkkaalla Siemensin toimintaan. Illalla exculle järjestettiin tietysti vielä jatkot sanalla Otaniemessä. 10.11 oli päivä kahdellekin exculle. McKinsey & Company isännöi nelosille tarkoitettua excua ja VTI:lle tutustumaan kiihtyvyys ja paineantureiden jännittävään maailmaa matkusti joukko jossa oli edustusta kaikista vuosikursseista. Ulkojaos kokoontui kokoustamisen merkeissä muutaman kerran sekä keväällä, että syksyllä. Kokouksissa ei koskaan ollut paikalla kaikkia jaoksen toimijoita ja useimmiten läsnä olivat vielä samat henkilöt. Pelkkien kokousten lisäksi jaos järjesti myös yhden oman virkistäytymistilaisuuden, johon onneksi ehti paikalle lähes täysi otos jaoksen toimijoista.

Fyysikkokillan tapahtumia 2005 Tammikuu heinäkuu 2005 20.1. Afrikan tähti 24.1. Erikoistyöinfo 25.1. Mäenlasku 29.1. Talviexcu 1.2. Stereotypiasitsit 4.2. Toimarienvaihto 10.2. Lauluilta 14.2. Lumisota 17.2. Vuosikokous 22.2. Leffailta 3.3. Maisteluilta 7.3. Vanhojen tanssi kertaus 12.3. Fuusio 58 16.3. Killan kokous 21.3. Bakkanaalit 22.3. Isojen tapahtuma 31.3. Solusuunnistus 31.3. Planmeca excu 5.4. Fiisujen laulantaa 6.4. Accenture excu 7.4. Fyysikkosauna 12.4. Liikuntaa Resonanssin kanssa 14.4. McKinsey excu 15.4. Ultimatea Kopedan kanssa 19.4. Tutkintorakenneinfo 20.4. Wappusitsit 22.4. Ultimatea Kopedan kanssa 25.4. Wappuviikon aloitus 28.4. Fuksijäynä 1.5. Aamiaissitsit 3.5. Ultimate happening 3.5. ISOsauna 12.5. Fuxorgaala 20.5. SF studio 11.6. Kesäsitsit 2.7. Raatisitsit

Elokuu joulukuu 2005 27.8. Varaslähtö 31.8. Isosauna 1.9. Fuksien tulo 6.9. Otasuunnistus 8.9. Alvarin piknik 12.9. Opintojaosinfo 13.9. Lauluilta 14.9. Jalkapalloa Resonanssin kanssa 15.9. Stadisuunnistus 21.9. Teekkarikulttuuri ilta 26.9. Innofactor excu 28.9. Fuksiryhmien ilta 3.10. Nelikiltaliikunta 13.10. Lastenkutsut 13.10. Kopedasitsit 17.10. Bakkanaalit 19.10. Jäsenanomuskokous 29.10. Vanhempainsitsit 31.10. Kiviä taskussa 3.11. Fuksiexcu 10.11. VTI excu 10.11. McKinsey excu 15.11. Kiltatoiminnan esittelyä 17. 20.11. FysikerFest 22.11. Punahukka 23.11. Vaalipaneeli 24.11. Vaalikokous 24.11. Pikkujoulut 30.11. Kalsarikännäys 30.11. Naisten sauna 1.12. Fysiikan yö 7.12. Killan ylimääräinen kokous 8.12. Toimarisitsit

Fyysikkokillan toimihenkilöt 2005 Sisäjaos Fuusiovastaava Kulttuurivastaava Kotitonttu MaltRK suurmestari Hovimestarit Lukkarit Kuoripojat Liikuntavastaava Opintojaos Opintovastaavan oikea käsi Abi infovastaava HalOpEdit osastoneuvostoon HalOpEdit osastoneuvoston varahenkilöt Informaatiotekniikan osastoryhmän tieteellisen neuvoston varaedustaja Lauri Haapamäki Laura Oikkonen Laura MacDonald Susanna Junnila Otto Vehviläinen Otto Vehviläinen Atte Lajunen Petri Heikkinen Mikko Loimula Sampo Niskanen Atte Moilanen Pauli Immonen Tommi Ekholm Tomi Pieviläinen Antti Tahvanainen Aki Vähä Tuomas Viitanen Juho Matikainen Juho Helander Terhi Karvinen Jukka Nummipuro Matti Kortelainen Klausveikko Oinonen Satu Ristiluoma Taru Suortti Simppa Jämsä Terhi Karvinen Tomi Pieviläinen Antti Savolainen Satu Ristiluoma Infojaos www operaattori Hardware operaattori Ovimainostaja Juha Karvonen Lasse Kärkkäinen Terhi Marttila

Riipparivastaava Kvantin päätoimittaja Kvantin taiteellinen johtaja Kvantin piirtäjä Kvantin toimittajat Ulkojaos Ulkkarivastaava Excumestari FysikerFestvastaava Seniilikapteeni Yrityssuhdevastaavat IAPS TEK SMFL yhdyshenkilö FAK yhdyshenkilöt Fuksijaos FuksiGabriel Isohenkilövastaava Jarmo Pitkäniemi Otto Vehviläinen Jarno Leppänen Terhi Marttila Laura MacDonald Mikko Kuitunen Jaana Vapaavuori Jukka Luoma Terhi Marttila Simppa Jämsä Antero Kuusi Klausveikko Oinonen Niklas Tapola Helena Aro Antero Kuusi Taru Suortti Ilkka Kudjoi Mauno Taajamaa Janne Mäkivirta Muut Killan edustaja TKY:n toimeentulo ja hyvinvointityöryhmässä Oltermanni Kiltakummi Pekka Urhonen Timo Eirola Aleksi Päiväläinen